TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA. LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETUT VASTINEET (sisennyksellä)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA. LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETUT VASTINEET (sisennyksellä)"

Transkriptio

1 3. VMK (KAAVAEHDOTUS) ( ) TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA (NÄHTÄVILLÄ ) LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETUT VASTINEET (sisennyksellä) YLEISVASTINE... 1 KUNNAT NAAPURIMAAKUNNAT NAAPURIKUNNAT VIRANOMAISET YRITYKSET YHDISTYKSET YKSITYISET MUUT KOMMENTIT (ennen lausuntoaikaa tulleet) LIITE I. LAUSUNTOJEN KÄSITTELY YLEISVASTINE 1. SELVITYSTEN TASO Maakuntakaava on yleispiirteinen alueidenkäyttösuunnitelma (Maankäyttö- ja rakennuslaki 25 ). Kaavoituksessa selvitykset ja vaikutusten arviointi suhteutetaan aina kaavatason tarkkuuteen. Maakuntakaavatasolla vaikutusten arviointi on yleispiirteistä. Soiden tutkimukset (turvevarat, turvepohjaiset pellot, kasvillisuus, linnusto, ojitus) ovat olleet perusteellisempia kuin mitä maakuntakaavalta edellytetään. Turve- ja luontoselvitysten lähtökohtana oli, että ne ovat vähintään samaa tasoa kuin jo luvan saaneiden turvetuotantoalueiden selvitykset. Turvetuotantoon soveltuvien soiden vesistövaikutusten selvittämisessä sovellettiin Suomen ympäristökeskuksen kehittämää monitavoitearviointia. Lisäksi Jyväskylän yliopisto ympäristötieteiden laitos selvitti soiden kytkeytyneisyyttä. Kasvillisuusselvitykset suunnattiin soille, jotka Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) aikaisempien tutkimusten ja harvapistekartoituksen perusteella olisivat soveliaita turvetuotantoon. Kunkin suon 1

2 kasvillisuus selvitettiin maastokäynnillä. Tutkimussoiden kasvillisuus selvitettiin vuosittain kesäkuun toisen viikon ja syyskuun ensimmäisen viikon välisenä aikana, mikä katsottiin putkilokasvien tunnistamiseen sopivaksi ajanjaksoksi. Selvitystyö toteutettiin kävelemällä selvitysalue läpi sellaisella tarkkuudella, että kaikki kasvillisuustyypit pystyttiin havaitsemaan. Soiden pesimälinnusto selvitettiin yhdellä tai kahdella maastokäynnillä linnuston parhaimpaan pesimäaikaan toukokuun alun ja kesäkuun lopun välisenä aikana. Alueen läpi kuljettiin kartoituslaskentamenetelmän ohjeita (Koskimies & Väisänen 1988, Koskimies 1994) soveltaen siten, ettei mikään kartoitettavana olleen alueen kohta jäänyt metriä kauemmaksi laskijasta. Pesimälinnuston kannalta selvitysalueen arvokkaammissa osissa (esim. ojittamattomat suoalueet, suolammet, puronvarret jne.) kartoituksen tarkkuutta vielä nostettiin, jotta suon linnustollisen arvon kannalta merkittävien lajien esiintyminen alueella pystyttiin mahdollisimman luotettavasti selvittämään. GTK selvitti Keski-Suomen turvevaroja harvapistekartoituksella. Lähtökohtana olivat myös vuodesta 1980 lähtien GTK:n tutkimat suot. Geologian tutkimuskeskuksen arvion mukaan nyt on tutkittu Keski-Suomen lähes kaikki turvetuotannon kannalta merkittävät suot. Samoin GTK selvitti maakunnan turvepohjaiset pellot. Selvityksen tuloksena Keski-Suomessa on noin hehtaaria mahdollisia turvepohjaisia peltoja. Eniten niitä löytyy pohjoisesta ja luoteisesta Keski-Suomesta. Suurin havaittu yhtenäinen turvepelto on 105 hehtaaria. Yli 30 hehtaarin turvepeltoja on 784 hehtaaria. Turvepohjaisten peltojen käyttöä haittaavat mm. peltojen lukuisat maanomistajat, peltojen lannoitus sekä mineraaliaines. Turvetuotantomahdollisuudet turvepelloilta ovat olemattomat. Vesistövaikutusarviointi on saanut paljon kritiikkiä. Arviointi kehitettiin Syken ja Keski-Suomen Elykeskuksen asiantuntijoiden toimesta. Kehitetty monitavoitearviointimenetelmä on yleispiirteinen suokohtainen vesistöhaittojen riskiarviointimenetelmä. Siihen liittyi ehdotusvaiheessa yhteisvaikutusriskien tunnistaminen. Soiden haittariskin arviointi perustui alapuolisten vesistöjen herkkyyteen sekä niiden rantaalueiden käyttö- ja suojeluarvojen määrään ja laatuun. Arviointia varten määriteltiin vesistöhaittoja selittävät kriteerit. Tulokset kuvaavat potentiaalisten tuotantoalueiden alapuolisen vesistön herkkyyttä ja arvoa. Tarkastelussa oletetaan, että mitä suurempi on alapuolisen vesistön herkkyys ja mitä arvokkaampi se on, sitä todennäköisempää on, että toiminnasta aiheutuu kielteiseksi koettavia vesistövaikutuksia. Vastaavasti tuloksesta käyvät ilmi suot, joiden tuotannosta aiheutuva vesistöhaittariski on vähäinen suhteessa muihin arvioituihin soihin. Katso tarkemmin kohta 3, vesistövaikutusarviointi. Työssä ei arvioitu turvetuotannon määrällisiä ja laadullisia vesistöhaittoja. Niiden arviointi kuuluu ympäristölupavaiheeseen. Kaavan vaikutuksia arvioitaessa ei tiedetä, kuinka turvetuotanto lopulta tulee toteutumaan (sijainti, laajuus ja vesiensuojelumenetelmät), jolloin vesistövaikutusten ja myös haittojen arviointi on mahdotonta. Käytetyllä menetelmällä voitiin sen sijaan arvioida soiden haittariskien eroja soiden välillä, mikä sopii hyvin 3. vaihemaakuntakaavan (ja maakuntakaavoituksen) tavoitteisiin ja asiayhteyteen. Yhteisvaikutusriskitarkastelu kuvaa useiden soiden yhdenaikaisen käytön haittoja. Tuulivoiman selvitykset on tehty ympäristöministeriön opasta soveltaen (Tuulivoimarakentamisen suunnittelu, ympäristöministeriön raportteja 19/2011) ja eri aihepiirit huomioiden. Selvitysten 2

3 lähtökohtana oli Tuuliatlas ja sen antama tieto alueen tuulisuudesta lisättynä korkeustiedoilla. Osa selvityksistä, mm. teknistaloudelliset, ovat perusteellisempia kuin mitä maakuntakaavoituksen taustaselvityksiltä vaaditaan. Nämä selvitykset teki konsultti. Liiton toimesta tehtiin tuulivoimapuistoalueiden yhteismitalliset tarkastelut. Muu vaikutusten arviointi kohdistui rakennettuun ympäristöön (asutus, sähköverkko, tiestö), voimassa oleviin kaavoihin, elinkeinotoimintaan, lentoturvallisuuteen, linnustoon ja eläimistöön, suojelu- ja Naturaalueisiin, matkailuun ja virkistykseen, kulttuuriympäristöihin sekä viestiliikenteeseen ml puolustusvoimien tutkavaikutus. Tarkastelussa huomioitiin myös potentiaaliset hiljaiset alueet. Kolmen tuulivoimapuistoalueen osalta tehtiin Natura-arvioinnin tarveharkinta: Kuhmoisten Pihlajakoski, Multian Vehkoo ja Toivakan Vestonmäki. Selvityksiä on lisäksi referoitu alla turvetuotantoon soveltuvien alueiden sekä tuulivoimapuiston alue ja voimalinjan yhteystarve kohdissa. 2. ENERGIA- JA ILMASTOPOLITIIKKA Kaavaluonnos ei ole ristiriidassa Keski-Suomen maakuntasuunnitelman tai ilmastostrategian kanssa. Maakuntasuunnitelmassa todetaan, että turvetuotannon tulevaisuuden haasteita ovat turpeen saatavuuden ja ilmastokysymysten lisäksi vesistöjen ja suoluonnon tila. Keski-Suomen ilmastostrategiassa todetaan, että ilmastopoliittisesti ja ympäristön kannalta ongelmallisen turpeen käyttöä tulee vähentää lämmön ja sähkön tuotannossa sekä samalla lisätä puun osuutta. Maakuntasuunnitelma ja ilmastostrategia eivät siis esitä luopumista turpeen käytöstä. Maakuntasuunnitelman mukaan tavoitteena on energian säästö, haitallisten päästöjen minimointi ja rationaalinen käyttö sekä panostaminen uusiutuvien energialähteiden hyväksikäyttöön, joita edellä mainittujen lisäksi ovat tuuli sekä suora ja epäsuora aurinkolämpö. Ilmastostrategia painottaa hajautettua sähköntuotantoa mm. tuulivoiman avulla. Turvetuotantoon soveltuvien alueiden merkitseminen kaavaan ei tarkoita että ne tulisivat heti käyttöön. Kaavaehdotuksen vaikutuksia kasvihuonekaasupäästöihin turvetuotannon osalta (maankäytön muutos puustoisesta ja ojitetusta suosta tuotantoalueeksi) on käsitelty kaavaselostuksen s Niiden mahdollista käyttöönottoajankohtaa ei voida maakuntakaavassa määrittää ja siksi laskenta on suoritettu oletuksella että kaikilla tapahtuu edellä kuvattu maankäytön muutos. Keski-Suomen maakuntasuunnitelmassa ja ilmastostrategiassa esitetään uusiutuviin energialähteisiin, mm. tuulivoimaan, panostamista. Keski-Suomen tavoite on 2 % sähköntarpeesta tuulivoimalla. Valtakunnan tasolla tavoite on MW energiatarpeesta tuulivoimalla. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet edellyttävät tuulivoimapuistojen esittämistä maakuntakaavoissa. Maakuntakaavalla ei voida muuttaa maakunnallisia ja valtakunnallisia energiapoliittisia linjauksia (mm. tuulivoiman syöttötariffi), kaavalla osoitetaan niille alueidenkäytöllisiä mahdollisuuksia. Maakuntakaavassa ei voida puuttua yksittäisen kunnan energiaratkaisuihin. Keljonlahden voimala, jota useissa muistutuksissa pidetään virheinvestointina, oli Jyväskylän kaupungin itsenäinen päätös samalla tavalla kuin päätökset mm. Keuruun ja Saarijärven lämpölaitoksista (joissa niissäkin käyte- 3

4 tään turvetta). Tulevan voimalan merkitys tiedostettiin jo kokonaismaakuntakaavan yhteydessä ja se merkittiin tuolloin energiahuollon alueeksi. 3. TURVETUOTANTOON SOVELTUVA ALUE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) mukaan maakuntakaavoituksessa on otettava huomioon turvetuotantoon soveltuvat suot ja sovitettava yhteen tuotanto- ja suojelutarpeet. Turpeentuotantoalueiksi varataan jo ojitettuja tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita soita ja käytöstä poistettuja suopeltoja. Turpeenoton vaikutuksia on tarkasteltava valumaalueittain ja otettava huomioon erityisesti suoluonnon monimuotoisuuden säilyttämisen ja muiden ympäristönäkökohtien sekä taloudellisuuden asettamat vaatimukset. Edellä mainittua erityistavoitetta on täsmennetty kansallisessa suo- ja turvestrategiassa. Kaavaratkaisu on VAT:en mukainen (turvetuotantoon soveltuvat suot ovat kaikki ojitettuja ja luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneita, eikä niillä esiinny merkittäviä erityisiä luontoarvoja) ja kansallinen suo- ja turvemaastrategia on myös huomioitu kaavaratkaisussa (kaavaselostus, liite 4). Maankäyttö- ja rakennuslaki Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain 4 :n 3 momentin mukainen yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Maakuntakaavassa ei siten ole tarpeellista eikä mahdollistakaan selvittää yksityiskohtaisesti kaikkia turvetuotannosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia, joiden laajuus ja määrä riippuvat suurelta osin aluekohtaisista tuotantojärjestelyistä. Maakuntakaavalla ei ratkaista suon mahdollista käyttöön ottoa turvetuotantoon, vaan siihen tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa. Tässä yhteydessä selvitetään yksityiskohtaisemmin turvetuotannon ympäristövaikutukset mukaan lukien muun muassa melu- ja pölyvaikutukset ympäröivään asutukseen, arvioidaan turvetuotannon ympäristönsuojelulliset edellytykset alueella sekä asetetaan ympäristövaikutuksia mahdollisesti koskevia rajoituksia. Maakuntakaava otetaan huomioon ympäristölupamenettelyyn kuuluvassa sijoituspaikkaharkinnassa ympäristönsuojelulain (86/2000) 6 :n mukaisella tavalla. Maakuntakaava on esitystavaltaan yleispiirteinen, ja sen ratkaisut on tarkoitettu täsmentymään yksityiskohtaisemman suunnittelun tai lupamenettelyn yhteydessä. Koska kyseessä on alueen erityisominaisuuksia kuvaava merkintä, ei aluevaraus, merkintä ei aiheuta myöskään kohtuutonta haittaa (MRL 28 ). Kaavaehdotuksessa on esitetty turvetuotantoon soveltuvia soita. Merkintä on osa-aluetta kuvaava, ei aluevaraus. Turvetuotantoon soveltuvat alueet perustuvat yhteensovitukseen soiden luontoarvojen ym. tekijöiden kanssa ja niiden mahdollisen turvetuotannon riskit alapuoliselle vesistölle on tunnistettu. Suot ovat ojitettuja tai luontoarvonsa menettäneitä. Kaavaehdotus on linjassa myös kansallisen suo- ja turvemaastrategian kanssa: turvetuotantoon soveltuvat alueet ovat strategian luokkien 0 ja 1 mukaisia eli suot ovat menettäneet luonnontilansa tai niiden luonnontila on heikko. Tuotannossa olevat alueet on esitetty pääosin lainvoimaisessa Keski-Suomen maakuntakaavassa (Ympäristöministeriön vahvistus ). Kaavan suunnittelumääräyksillä ei voida sivuuttaa erityislainsäädäntöä. Kaavan koko maakuntaa koskeva määräys ja turvetuotantoon soveltuvan alueen määräys käsittelevät kokonaisuutta eikä niissä voida mennä esimerkiksi aineskohtaisiin (esim. fosfori, kiintoaines, humus) määräyksiin tai 4

5 antaa määräystä jostain tietystä puhdistusmenetelmästä. Suunnittelumääräykset tulevat vahvistuessaan koskemaan myös mm. päivitettävää Keski-Suomen pintavesien toimenpideohjelmaa. Maakuntakaavassa ei myöskään voida määrätä turvetuotantokieltoa tai tuotantolupien peruutusta jollekin alueelle tai määrätä kaikki pienet ja suuret suot suojeltaviksi. Turpeen tuleva tarve Keski-Suomessa Kaavaselostuksessa todetaan VTT:n laskelmien mukainen turpeen tuleva tarve (s , VTT 2009). Vuoteen 2020 mennessä tarvitaan uutta tuotantopinta-alaa noin ha turvaamaan tuotannosta poistuvat suot nykyisten laitosten tarpeisiin. Kuntien ja yritysten itsenäisesti päättämät voimalaratkaisut eivät ole Keski-Suomen liiton asia. VTT:n ennuste on seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, mutta voimaloiden käyttöikä on huomattavasti pitempi. Ylimitoitusta ei siten ole. Kaavan tuotantokelpoinen pinta-ala (155 aluetta, noin ha yli 1,5 metriä syvää aluetta) ei tule riittämään Keski-Suomen tarpeisiin. Nykyinen käyttö edellyttää noin tuotantohehtaaria ja Keski-Suomessa on nyt käytössä noin ha. Lisäksi kaikki maanomistajat eivät ole halukkaita antamaan alueitaan turvetuotantoon. Turveteollisuusliiton arvion mukaan tuotantopinta-alaa kaavassa tarvittaisiin kolminkertainen määrä tarpeeseen verrattuna mm. maanomistusoloista johtuen (kaavaselostus s. 56). Toisaalta turvetta voidaan nykytekniikalla tuottaa ja tuotetaankin ohuemmalta kuin 1,5 metrin syvyiseltä alueelta. Arvio on, että tuotanto tulee tulevaisuudessa vähenemään, mutta edellä olevasta johtuen määrätarkistuksiin ei ole aihetta. Valtioneuvosto on asettanut maamme huoltovarmuudelle tavoitteet, jossa määritellään väestön toimeentulon, välttämättömän talouselämän ja maanpuolustuksen kannalta välttämätön huoltovarmuus (Vnp 350/2002). Tavoitteen mukaisesti edistetään energian saannin varmistamiseksi useisiin polttoaineisiin ja hankintalähteisiin perustuvaa energiantuotantoa. Kotimaisilla polttoaineilla on huomattava huoltovarmuudellinen merkitys. Polttoturpeen merkitystä korostaa se, että turve on erityisesti yhdyskuntien energianlähde. Yhdistetty kaukolämmön ja sähkön tuotanto on energiahuollon kriittisin kohta. Se vaikuttaa välittömästi yhdyskuntiin ja asumiseen. 3. vaihemaakuntakaavassa esitetään turvetuotantoon soveltuvia alueita. Lainvoimaisessa Keski- Suomen maakuntakaavassa (Ympäristöministeriön vahvistus , lainvoima ) ovat mukana turvetuotannossa jo olevat ja luvitetut alueet aluevarauksina (tilanne vuonna 2006). Kaavan internetsivustolla on esitetty kartta, missä ovat mukana lainvoimaisen Keski-Suomen maakuntakaavan turvetuotantoaluevaraukset sekä 3. vaihemaakuntakaava. Geologian tutkimuskeskuksen arvion mukaan nyt on tutkittu Keski-Suomen lähes kaikki turvetuotannon kannalta merkittävät suot. Kaavaratkaisussa nämä on yhteen sovitettu muihin maankäyttömuotoihin, luontoarvoihin ja soiden turvetuotantoon oton vaikutuksia on arvioitu. Kaavaan on jätetty merkitsemättä sellaisia soita, jotka turpeen laadun ja määrän perusteella soveltuisivat turvetuotantoon, mutta joista ei vielä ollut riittäviä selvityksiä tuotannon ympäristövaikutuksista. Ilmastonmuutos Soiden ja turvetuotannon merkitys ilmastomuutoksessa on kaavassa tiedostettu (kaavaselostus s ). Kaavassa on tarkasteltu ilmastomuutosta maankäytön muutoksen näkökulmasta turvetuotantoon soveltuvasta alueesta (ojitetusta ja luonnontilaltaan muuttuneesta suosta) turvetuotantoalueeksi. Soiden ilmastomuutoskysymystä on tarkasteltu myös kaavan tietopohjan selvityksissä 5

6 Keski-Suomi ja ilmastonmuutos (Keski-Suomen liitto, Julkaisu B 176) ja Keski-Suomen ilmastostrategia (Keski-Suomen liitto, Julkaisu B 183). Vesistövaikutusarviointi Keski-Suomen vesistöjen tilaa ja vesistöjen hyvän fysikaalis-kemiallisen tilan turvaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä on tarkasteltu kaavaselostuksessa (s ) sekä kahdessa vesistövaikutusarvioinnissa (Turvetuotantoon soveltuvien soiden vesistövaikutusriskin arviointi Keski-Suomessa Monitavoitearviointitarkastelun menetelmäkuvaus, tulokset ja yhteisriskien tunnistaminen, Onkila, H. ym ja Turvetuotannon vesistövaikutusten arviointi, Keski-Suomen liitto 2005, Julkaisu B 143). Vesistövaikutusarvioinnin keskeisenä tavoitteena oli arvioida ja vertailla mahdollisten turvetuotantoalueiden vesistövaikutusten riskiä Keski-Suomessa. Riskin arvioinnissa tarkasteltiin erikseen vesistön arvoa sekä vesistön herkkyyttä kuormitukselle (sietokykyä). Vesistön arvo riippuu virkistyskäytön määrästä, merkityksestä matkailulle sekä suojelu- ja kalataloudellisesta arvosta (kuva alla). Herkkyyden arvioinnissa otettiin huomioon veden väriarvo ja Keski-Suomen pintavesien toimenpideohjelmissa mahdollisesti esitetyt kuormituksen alentamistavoitteet ja muu kuormitus (kuva alla). Muuhun kuormitukseen sisältyy vesistöjen kuormitustiedot (Elyn kooste vuosilta ) (ks. selvitys Turvetuotantoon soveltuvien soiden vesistövaikutusriskin arviointi Keski-Suomessa, s. 7-12). Yhteisvaikutustarkastelu tehtiin yleispiirteisenä ja luonteeltaan tunnistustasoisena. Tämä oli perusteltua, koska vaikutuksia ei voida täsmällisesti selvittää ilman tietoa tuotannon lopullisesta to- 6

7 teumasta, tuotantokenttien sijainnista ja laajuudesta ja suokohtaisesta tuotantotavasta tulevaisuudessa. Mahdollista yhteisvaikutusriskiä varten tunnistettiin valuma-alueet, joilla turvetuotanto on voimakkaasti vaiheistettava ja vesiensuojelumenetelmien tehokkuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Nämä valuma-alueet ovat 14.5 Jämsän reitti Kankarisveteen saakka; 14.6 Saarijärven reitti; 14.7 Rautalammin reitti; 14.9 Mäntyharjun reitti; 35.4 Ähtärin ja Pihlajaveden reitti; 35.6 Keuruun reitti; Kivijärven-Vuosjärven valuma-alue poislukien Vuosjärvi; Isojoen- Jääjoen valuma-alue; Rumaoja-Myllyojan valuma-alue; Vanajajärven valuma-alue; Iso-Virmaksen valuma-alue; Kannonjoen valuma-alue; Tervajoen valumaalue. Vesistövaikutusarvioinnin ja luonnoksesta saadun palautteen perusteella tiukennettiin koko maakunnan turvetuotantoa koskevaa suunnittelumääräystä ja se liitettiin EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin mukaiseen Keski-Suomen pintavesien toimenpideohjelmaan. Tämä toimenpideohjelma on asiantuntijoiden laatima ja valtioneuvoston hyväksymä. Suunnittelumääräys tulee koskemaan kulloinkin voimassa olevaa toimenpideohjelmaa. Lisäksi annettiin 13 valuma-alueelle vielä tiukempi suunnittelumääräys. Tämä suunnittelumääräys velvoittaa tuotannon vaiheistukseen ja painottaa erityistä huomiota vesiensuojelumenetelmien tehokkuuteen. Lisäksi vesistövaikutusarvioinnin tai osaksi sen johdosta poistettiin 44 aluetta. Ominaiskuormitustietoja ei käytetty, koska ne perustuvat 3-4 vuoden aikana tapahtuvaan mittaukseen eivätkä anna luotettavaa tietoa mm. poikkeusolojen vaikutuksista. Ehdotuksessa soiden ja turvemaiden kestävän ja vastuullisen käytön ja suojelun kansalliseksi strategiaksi (MMM 2011) arvioidaan (s. 85) Suomen turvemaiden käytöstä aiheutuvasta vuosittaisesta vesistökuormituksesta seuraavaa (t/v): Saadussa palautteessa ongelmallisimmaksi on nähty humuksen ja kiintoaineen vesistövaikutukset. Edellä olevan taulukon mukaan turvetuotannon kiintoainepäästön osuus vesistökuormituksesta on noin 4%, turvepeltojen viljelyn noin 33 % ja turvemaiden metsätalouden aiheuttamaa noin 63 %. Vaikutuksia tarkastellaan tavallisimmin pienemmässä mittakaavassa kuten järven tai joen valumaalueella ja kuormitusosuudet vaihtelevat tapauskohtaisesti. Turvetuotannon kuormitus voi jollakin valuma-alueella olla isompi kuten esimerkiksi Vahankajoen vesistö-alueella (Keski-Suomen pintavesien toimenpideohjelman (2009) tausta-aineisto). Vaikuttaisi siltä, että turvetuotannon osuus vesistökuormituksesta ei ole edellä olevan lähteen perusteella niin merkittävä, jopa ainut, kuin useissa lausunnoissa ja muistutuksissa todetaan. Tämä koskee todennäköisesti myös ongelmallista humusta, koska myös metsäojitukset ovat turvemaiden tai soistumassa olevien maiden ojituksia. Kaavaselostuksessa (s ) nostetaan esiin ojitustilanteen kartoituksen yhteydessä myös ojamäärä. Keski-Suomessa on ojia (<2 m leveys) noin km. Näistä on suo-ojia noin km. 7

8 Mukana eivät ole turvetuotantokenttään liittyvät sarkaojat. Keski-Suomen juuri hyväksytyn metsäohjelman tavoitteena on, että kunnostusojituksia tehdään ha/v. Turvetuotannon kuormituksen yksityiskohtainen selvitys (fosfori, typpi, humus, kiintoaines) ei kuulu maakuntakaavoituksen piiriin. Turvetuotantoalueiden valvonta ja kuormituksen mittausmenetelmät eivät kuulu maakuntakaavoitukseen. Myöskään vesiensuojelumääräysten kiristäminen, tehostaminen ja valvonta eivät ole maakuntakaavoituksen piiriin kuuluvia asioita. Liitto on ryhtynyt toimiin ja on ollut ja on mukana ja rahoittamassa useissa vesistöjen tilaa käsittävissä tutkimushankkeissa: Taso-hanke (Keski-Suomen Ely-keskus), Tukos-hanke Pohjois- Pohjanmaan Ely-keskus), Humusvesien teknologia-hanke (VTT), Tandem - orgaanisten haitallisten aineiden karakterisointi ja monitorointi prosessi- ja ympäristönäytteistä (Jyväskylän yliopiston ympäristöntutkimuskeskus), Puulan länsiosan kuormitustekijöiden kartoitus (Mikkelin Seudun Ympäristöpalvelut), 3. vaihemaakuntakaavan sosiaaliset vaikutukset (Jyväskylän yliopiston ympäristötieteiden laitos, opinnäytetyö). Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain 4 :n 3 momentin mukainen yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Maakuntakaavassa ei siten ole tarpeellista eikä mahdollistakaan selvittää yksityiskohtaisesti kaikkia turvetuotannosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia, joiden laajuus ja määrä riippuvat suurelta osin aluekohtaisista tuotantojärjestelyistä. Tuotantomenetelmät ja rakennettavat suojarakenteet ovat yksityiskohtaisemman suunnitteluun ja luvitukseen kuulia asioita, niitä ei voida maakuntakaavoituksen yhteydessä selvittää/antaa niistä suunnittelumääräyksiä. Suoluonnon monimuotoisuus Kaavaratkaisu ei tuhoa merkittäviä luonnon monimuotoisarvoja. Turvetuotantoon soveltuvat suot ovat kaikki kauttaaltaan tai lähes kokonaan ojitettuja. Ne ovat kansallisen suo- ja turvemaastrategin mukaisia 0- ja 1-luokkaan kuuluvia eli suot ovat menettäneet luonnontilansa tai niiden luonnontila on heikko. Luokkiin 0 ja 1 sisältyvät suot, joilla on merkittäviä erityisiä luontoarvoja, on jätetty pois turvetuotantoon soveltuvista soista. Pienialaisia ja/tai vesitaloudeltaan erillisiä luontoarvokohteita sisältäviä suota on osoitettu tu1-merkinnällä. Kaavassa suot on rajattu selvitysalueiden mukaisesti. Selvitysaluerajaus ei aina vastaa suo- ja turvamaastrategian luonnontilaisuusasteikossa käytettyä alustavaa soiden rajausohjetta. Ohjeen mukaan suota tarkastellaan vesitalouden kannalta kokonaisuutena siten, että suo katkeaa esim. tiehen, peltoon tai puroon. Esim. kaavakohteista Pihtiputaan Kanasensuo (tu1) on luokiteltu Kanasen pääsuoaltaan osalta luonnontilaluokkaan 2, mutta kaavarajauksen sisään jää osa-alueita, joilla luonnontilaluokka on 0. Kaavaehdotuksessa on 36 uutta suota luonnonsuojelualueina, yhteensä noin ha. Lisäksi kaavassa on 38 luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää suoaluetta pinta-alaltaan noin ha. Suunnittelumääräyksen mukaan näillä maankäyttö tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että varmistetaan alueen luontoarvojen säilyminen. Soiden luontokartoituksissa tutkittiin myös ennallistettavuutta ja se on huomioitu kaavan suojelualuerajauksissa (ks. myös kaavaselostuksen liite IV). Keski-Suomen suopinta-alasta noin ha on ojitettu noin ha. tu-, tu1- ja luo-alueet ovat tästä määrästä 9 % (noin ha). Kaa- 8

9 van tu-, tu1- ja luo-alueiden merkitseminen ennallistettaviksi olisi siten selkeä kohtuuton haitta osalle maanomistajia ja vaatisi valtiolta rahoituksen osoittamista ennallistamistyöhön. Luonnosvaiheen jälkeen kaavasta poistettiin 44 suota vesistövaikutusarvioinnin tai jossa vesistövaikutusarviointi oli osasyynä. Lisäksi kaavassa ei esitetä turvepotentiaalia sisältäviä mutta luontoarvoiltaan vähäisiä soita (51 kohdetta), joiden kaavaan merkitsemisen arvioitiin edellyttävän Natura-vaikutusten arviointia. Maakuntakaava ja ympäristölupa Maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimusten mukainen ajantasainen maakuntakaava on tärkeä arviointiperuste lupaharkinnassa. Maakuntakaavalla ei ratkaista suon mahdollista käyttöön ottoa turvetuotantoon, vaan siihen tarvitaan ympäristönsuojelulain mukainen ympäristölupa. Tässä yhteydessä selvitetään yksityiskohtaisemmin turvetuotannon ympäristövaikutukset mukaan lukien muun muassa melu- ja pölyvaikutukset ympäröivään asutukseen, arvioidaan turvetuotannon ympäristönsuojelulliset edellytykset alueella sekä asetetaan ympäristövaikutuksia mahdollisesti koskevia rajoituksia. Maakuntakaava otetaan huomioon ympäristölupamenettelyyn kuuluvassa sijoituspaikkaharkinnassa ympäristönsuojelulain (86/2000) 6 :n mukaisella tavalla. Muuta Kaavan turvetuotantoon soveltuvia alueita sijaitse valtakunnallisilla tai maakunnallisilla kulttuurimaisema-alueilla. Maisemallisia vaikutuksia on tarkasteltu vaikutusten arvioinnin yhteydessä (kaavaselostus s. 64). Kaavassa on tunnistettu turvetuotannon aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia (kaavaselostus s ). Muistutuksissa on noussut esille ihmisten huoli oman alueensa luonnonvaran hyödyntämisestä ja niistä aiheutuvista vaikutuksista, kun muualla ko. luonnonvaraa hyödytään. Runsas muistutusten määrä ja saadut adressit osoittavat tämän. Osallisilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa ja luonnosvaiheesta saatu palaute on vaikuttanut kaavaehdotukseen. Kaikkien yksittäisten, joskus vastakkaistenkin, mielipiteiden siirtäminen sellaisenaan kaavaehdotukseen ei ole mahdollista. Kaava on tarpeita, toimintoja ja näkemyksiä yhteen sovittava suunnitelma. Vaikutuksia on tarkasteltu myös turvetuotantoon soveltuvien soiden lähialueella olevien asukkaiden määrällä. Jyväskylän yliopiston ympäristötieteen laitoksella valmistellaan opinnäytetyöltä 3.vaihemaakuntakaavan sosiaalisista vaikutuksista. Tämä valmistuu keväällä SL (LUONNONSUOJELUALUE), LUO (LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA TÄR- KEÄ SUOALUE) Kaavaratkaisun perustana on Turva-projekti sekä sen pohjalta tehty kohteiden arvottaminen ja yhteensovitus. Tällöin koko maakuntaa on tarkasteltu yhteneväisin kriteerein. Muutos kaavamerkinnästä toiseen, esim. tu- tai tu1-merkinnästä luo-merkintään, vaatii kriteerien mukaiset perustelut. Kaikki Turva-kohteet eivät ole kaavassa ja uusien kohteiden lisääminen kaavaan vaatii riittävien selvitysten olemassa olon. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeä suoalue (luo) osa-aluemerkinnät eivät ole suojelualuevarauksia, eikä niihin liity suojelumääräyksiä tai maankäyttö- ja rakennuslain 33 tarkoittamaa rakentamisrajoitusta. luo-merkinnät eivät sulje kohteiden, varsinkaan koko suon kaikkea maan- 9

10 käyttöä pois, jos käyttö ei vaaranna kohteiden luontoarvojen säilymistä. Maankäytön ja kaavamerkinnän tavoitteiden yhteen sopivuus ja toimintojen yhteen sovittaminen tulee arvioida tapauskohtaisesti. Yhteensovituksessa voi käyttää hyväksi kaavoituksen perusteeksi laadittuja suokohtaisia luontoinventointitietoja, joista luontoarvojen laatu ja tarkempi sijainti suolla käyvät ilmi. luokohteet voivat olla vapaaehtoiseen suojeluun (esim. METSO) soveltuvia kohteita. 3. vaihemaakuntakaavassa kohtuuttoman haitan kynnys ei täyty. SL-alueiden valinnassa ja rajauksissa on otettu huomioon luontoarvojen lisäksi kohteiden ennallistettavuus. Tavoitteena suojelukohteiden rajaamisessa on suokokonaisuuksien vesitalouden parantaminen ja turvaaminen. SL-merkinnän käyttö edellyttää, että valtio on valmis korvaamaan maanomistajille kohteiden suojelusta aiheutuvat taloudelliset menetykset. Korvauksessa otetaan huomioon tapauskohtaisesti puuston ja turpeen arvot. 5. TUULIVOIMAPUISTON ALUE JA VOIMALINJAN YHTEYSTARVE Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat alueet. Tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin. Kaavaehdotus perustuu näihin tavoitteisiin. Maankäyttö- ja rakennuslaki Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain 4 :n 3 momentin mukainen yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa tai sen osa-alueella. Maakuntakaavassa ei siten ole tarpeellista eikä mahdollistakaan selvittää yksityiskohtaisesti tuulivoiman aiheuttamia vaikutuksia ihmisten elinoloihin, terveyteen (mm. melu), ympäristöön sekä luontoarvoihin, joiden laajuus ja määrä riippuvat aluekohtaisista tuotantojärjestelyistä. Tuulivoimapuistojen vaikutuksia on selvitetty kaikista teemoista siten kuin maakuntakaavoitukselta edellytetään. Yleispiirteisyys voidaan tulkita siten, että tehdyt analyysit ja vaikutustarkastelut antavat perusteet tuulivoima-alueiden osoittamiselle maakuntakaavassa, mutta samalla ne muodostavat kattavan lähtöpohjan tarkemmalle jatkosuunnittelulle kunnissa. Tuulivoima-alueet osoitetaan alueen erityisominaisuutta kuvaavalla karttamerkinnällä. Maakuntakaava osoittaa ne potentiaaliset alueet, joihin ison tuulivoimalamäärän keskittäminen olisi usean kriteerin perusteella järkevää. Kaavassa ei osoiteta yksittäisten voimaloiden paikkoja. Kaavan taustaselvityksistä löytyvät tiedot tuulivoimaloiden alustavaksi sijoitteluksi. Nämä eivät ole lopullisia paikkoja, vaan ne täsmentyvät mahdollisen tuulivoimapuiston toteutuksessa. Tällöin on otettava huomioon mitä suunnittelumääräyksessä sanotaan. Usean voimalan alueita ei siis perusteta pelkän maakuntakaavan perusteella tai sen perustaksi valmistuneilla selvityksillä. Keski- Suomessa ei ole niin laajoja teollisuusalueita, joihin maakuntakaavamittakaavan tuulivoimapuisto (noin 10 tai enemmän voimaloita) voisi sijoittua. Koska kyseessä on alueen erityisominaisuuksia kuvaava merkintä, ei aluevaraus, merkintä ei aiheuta myöskään kohtuutonta haittaa (MRL 28 ). Merkintä ja suunnittelumääräys Tuulivoimapuistoalueen merkintä on alueen erityisominaisuutta kuvaava osa-aluemerkintä, ei aluevaraus. Siten mahdollinen tuulivoimapuiston alue täsmentyy vasta yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Tuulivoimapuiston toteuttaminen edellyttää yleiskaavoitusta. Tällöin kunta viime kädessä päättää tuleeko maakuntakaavan tuulivoimapuiston alueelle tuulivoimaloita. Maakunta- 10

11 kaavan tuulivoimapuiston toteutuessa tulee lähtökohtaisesti tehdä myös ympäristövaikutusten arviointi. Tuulivoimapuistoalueen suunnittelumääräyksen mukaan Alueen suunnittelussa on otettava huomioon rakentamisen vaikutukset asutukseen, liikenneväyliin, maisemaan, kulttuuriympäristöön luontoon ja maa-aineshuoltoon. Lisäksi tulee ottaa huomioon lentoliikenteen aiheuttamat rajoitteet ja puolustusvoimien valvontasensoreiden vaikutus suunniteltujen alueiden soveltuvuuteen tuulivoimaloiden sijoituspaikaksi. Suunnittelumääräys ohjaa alueen yksityiskohtaisempaa suunnittelua ja toteutusta. Koska kyseessä on alueen erityisominaisuuksia kuvaava merkintä, ei aluevaraus, merkintä ei aiheuta myöskään kohtuutonta haittaa (MRL 28 ). Maakuntakaavan ratkaisut täsmentyvät yksityiskohtaisen suunnittelun tai lupamenettelyn yhteydessä (ks. suunnittelumääräys). Suunnittelumääräys huomioi lausunnoissa ja muistutuksissa esiin tulleet seikat ja välittää ne yksityiskohtaisempaan suunnitteluun huomioitavaksi. Taustaselvityksissä on esitetty tuulivoimaloille mahdolliset paikat eikä se tarkoita, että ne sijoittuisivat tarkasti esitetyille paikoille. Voimalan/voimaloiden perustamiset vaativat vielä noin vuoden kestäviä tarkentavia tuulimittauksia ym. tutkimuksia mm. maaperästä. Lisäksi sijoittelussa tulee huomioida kaavan suunnittelumääräyksessä todetut asiat, kuten rakentamisen vaikutukset asutukseen, maisemaan kulttuuriperintöön, luontoon ja maa-aineshuoltoon. Lisäksi tulee ottaa huomioon lentoliikenteen aiheuttamat rajoitteet ja puolustusvoimien valvontasensoreiden vaikutus. Yhteismitallinen tarkastelu Luonnosvaiheen jälkeen tuulivoimapuistojen alueista tehtiin yhteismitallinen tarkastelu (3. vaihemaakuntakaava/keski-suomen tuulivoimapuistot. Taustatiedot) myös muista mahdollisista sijoittamiseen vaikuttavista seikoista kuin teknistaloudellisista ja visualisoinneista. Näitä ovat rakennettu ympäristö, voimassa olevat kaavat (esitetty alueiden kartoilla), elinkeinotoiminta, lentoturvallisuus (muutos lentoestepintoihin vuoden 2011 lopulla), linnusto ja eläimistö, suojelualueet ja Natura-alueet, matkailu ja virkistys, kulttuuriympäristö, viestiliikenne ml. puolustusvoimien tutkavaikutus, ympäröivä maasto, sähköverkko ja tieverkko sekä teknistaloudellinen analyysi että visualisointi. Potentiaalisten hiljaisten alueiden ja tuulivoimapuistojen suhteesta on tehty kartta jonka tulos on kerrottu em. yhteismitallisessa tarkastelussa. Tämä tarkastelu valmistui huhtikuun alussa 2012 mutta sitä ei huomattu liittää kaavan tietopohjaan (liite 1). Kaavan vaikutusten arvioinnissa on tarkasteltu tuulivoima-alueiden asutusta eri vyöhykkeillä kaava-alueen reunasta (kaavaselostus s. 69). Loma-asutus on tullut huomioiduksi voimassa olevien kaavojen kautta. Maisema Tuulivoimalan/tuulivoimapuiston maisemavaikutusten kokeminen on subjektiivista. Suhtautumiseen vaikuttaa se, mikä hanke on kyseessä ja millaisia henkilökohtaisia arvostuksia suunnittelualueelle kohdistuu. Tuulivoimapuistojen alueet eivät sijaitse Keski-Suomen suurten vesistöjen rannoilla. Osa Pihlajakosken alueesta sijaitsee noin puolen kilometrin etäisyydessä Päijänteestä. Koska tuulivoimapuistoalueen merkintä on alueen erityisominaisuutta kuvaava osa-aluemerkintä, ei aluevaraus, alue täsmentyy vasta yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa. Tällöin pitää huomioida mitä suunnittelumääräyksessä sanotaan. 11

12 Ympäristöministeriön oppaassa (luonnos ) todetaan, että pääsääntöisesti tuulivoimarakentamista ei voida sijoittaa maakunnallisesti tai valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin. Keski-Suomessa ei ole virallisia kansallismaisema-statuksen saaneita alueita. Oppaassa ei mainita mitään lähialueesta tai mistään suojavyöhykkeestä. Muihin vaikutuksiin verrattuna maisemavaikutukset maakuntakaavatasolla on kirjoitettu YM:n yleispiirteisesti. Tuulivoimalat kutistavat lähiympäristön (dominanssi) ja muuttavat mahdollisesti maisemahierarkiaa. Päijänteellä tuulivoimaloiden alistusefekti on vähäinen, sillä maisemakuvasta puuttuvat selkeät yksittäiset symbolit. Tuulivoimapuistojen lähialue on luonnontilaista eikä sillä sijaitse vähintään maakunnallisesti arvokkaiksi todettuja kulttuuri- ja luontokohteita. Kaavan tuulivoimapuistojen alueilla tai läheisyydessä ei sijaitse merkittävää rakennusperintöä. On mahdotonta rakentaa argumentaatiota sen varaan, että modernia tekniikkaa edustavan tuulivoimapuiston ja arvokkaan vanhan rakennusperinnön välille muodostuisi visuaalisesti ajallinen ristiriita. Kaavoituksessa vaikutusten arviointi suhteutetaan aina kaavatason tarkkuuteen. Maakuntakaavatasolla vaikutusten arviointi pitää olla yleispiirteistä. Rakennus- ja toimenpidelupavaiheessa on hakemukseen liitettävä selvitys vaikutuksista maisemaan ja naapureihin (MRA 64 ). Vasta siinä vaiheessa selvitetään tarkkaan maisemavaikutukset ja ennen tätä vaihetta on ollut jo kuntakaavoitus selvityksineen. 3. vaihemaakuntakaavan tuulivoima-alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä ei ole erityisiä ympäristöarvoja, jotka edellyttäisivät yksityiskohtaisempia selvitystarpeita jo maakuntakaavatasolla. Alueet eivät myöskään ole suurten vesistöjen rannoilla. Kuhmoisten Pihlajakosken, Multian Vehkoon sekä Joutsan ja Toivakan rajalle sijoittuvan Vestonmäen osalta tehtiin Natura-arvioinnin tarveharkinta, joka osoitti, että kaavavaraukset eivät merkittävästi heikennä Natura-alueiden suojeluperusteita eikä erillistä Natura-tarkastelua tarvitse näiden tuulipuistojen osalta tehdä. Maakuntakaavatasolla tarkka maisema-analyysi on mahdotonta, sillä esim. voimaloiden tarkka koko, määrä, malli ja sijoitus eivät ole tiedossa ja karttatarkastelun mittakaava on suuri. On haasteellista tietää tarkkaan, mistä voimalat voitaisiin nähdä (näkymäakselit), millaisia katveita muodostuisi, millaisia muutoksia maisemarakenteeseen syntyisi jne. Tarkka maisema-analyysi on kuntakaavoituksen ja hanketason (lupaprosessi) asia. Kaavan tuulivoimapuistot ovat mäkien laeilla. Negatiivinen seikka on, että myllyt tulisivat näkymään laajalle. Alueiden metsäisyyden vuoksi mahdolliset tuulivoimalat eivät näy joka puolelle vaan voimalat jäävät osittain puuston taakse pois näkyvistä. Toisaalta katselukulma olisi usein viistosti ylöspäin ja tällöin mylly ei estä näkymää johonkin kiintopisteeseen, symbolielementtiin tai se ei katkaise näkymäakselia. Lentoesterajoitus Finavia lievensi lentoestelausuntojen korkeusrajoituksia alkaen. Lausuntojen lieventämisellä edistetään tuulivoiman lisärakentamista uusien voimalahankkeiden lisääntyessä ja voimaloiden korkeuden kasvaessa. Päätös lausuntoperiaatteista on tehty yhteistyössä liikenne- ja viestintäministeriön ja Liikenteen turvallisuusviraston Trafin kanssa. Finavia on julkaissut havainnekuvan muutoksen vaikutuksesta rakenteille, jotka kohoavat 200 m maanpinnasta (kuva alla). Vaihemaakuntakaavan tuulivoimapuistojen alueet eivät kohoa missään yli 200 m maanpinnasta. 12

13 Havainnekuva muutoksesta vaikutuksesta rakenteille jotka kohoavat 200 m maanpinnasta (Finavia Lentoliikenteen esterajoituspinnat ulottuvat kiitotien suunnassa 15 km molempiin suuntiin ja kiitotien sivuilla 6 km molempiin suuntiin. Näillä alueilla ei kaavassa ole tuulivoimapuistoja. Laajemmilla alueilla lentokentän ympäristössä turvataan lentoliikenteen sujuvuutta ja säännöllisyyttä keskimääräin 40 km säteellä harkinnanvaraisesti kulloisenkin tilanteen mukaan. Kaavassa tämän vyöhykkeen (Halli) ulkoreunalle sattuvat Kärpänkylän, Jämsänniemen ja Vekkulan sekä Häähninmäen (Tikkakoski) puistot. Finavia ja Trafi eivät vaatineet luonnosvaiheessa minkään tuulivoimapuistoalueen poistoa. Ympäristöministeriön lähettämässä sähköpostissa ( , Antti Irjala, Nunu Pesu) todetaan, että maakuntakaavan yleispiirteisyys huomioon ottaen maakuntakaavojen kaavamääräyksissä ei ole tarpeen määritellä tarkkoja metrimääräisiä korkeusrajoituksia tuulivoimaalueille muuten kuin erityistapauksissa. Korkeusrajoituksiin on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota tuulivoima-alueiden toteutettavuuden ja jatkosuunnittelun kannalta. Tämä voi tapahtua esimerkiksi maakuntakaavan suunnittelumääräysten kautta. Linnusto Keski-Suomen lintutieteelliseltä yhdistykseltä saatiin selvitys linnustoarvoista suhteessa tuulivoimapuistoihin. Tämä on esitetty Sisä-Suomen tuulivoimaselvityksen Keski-Suomen osassa (s. 93). Keski-Suomen lintutieteellinen yhdistys teki linnustoselvityksen niiden kohteiden osalta, jotka nousivat esille työneuvottelussa Ely-keskuksen kanssa kesäkuussa Tarkentavien linnustoselvitys- 13

14 ten mukaan vesilintujen muuttoreitit kulkevat Tehinselällä tehtyjen havaintojen perusteella pääasiassa vesialueiden päällä. Ranta-alueiden puolella muutto on melko vähäistä. Sen sijaan erityisesti keväisin maalintumuutto voi ohjautua Pihlajakosken ja Jämsänniemen tuulivoima-alueiden kautta, tosin Jämsänniemelle lintutieteellinen yhdistys asettaa kysymysmerkin. Linnustoselvityksen mukaan havaintoaineistoa on Kärkisten suunnitellun tuulivoima-alueen pesimälinnustosta olemassa hyvin vähän, minkä vuoksi sen pohjalta on hyvin vaikea antaa luotettavia arvioita koskien alueen nykytilaa tai linnustollista arvoa. Erityisesti vesilintujen muuttoreitit kulkevat Kärkisten alueella todennäköisesti ainakin osittain Heinosniemen itäosien ylitse lintujen suunnatessa esimerkiksi keväällä Vanhanselältä suoraan kohti Ristinselkää. Suunniteltu tuulivoima-alue sijoittuu todennäköisesti itä- ja keskiosiltaan tälle muuttoreitille. Tästä syystä tuulivoimaalueen rajaaminen erityisesti itäosistaan olisi todennäköisesti perusteltua. Edellä mainitusta syystä Kärkistensalmen tuulivoimapuiston aluetta rajattiin siten, että siitä poistettiin Heinosniemen eteläisin ja itäisin osa. Kärkistensalmen tuulivoimapuiston mahdollisesti tarvitsema voimalinja ei ole vesilinnuston muuttoreitillä. Välke ja melu Tuulivoimaloiden lapojen pyörimisestä aiheutuu lähialueella varjon vilkkumista, kun aurinko paistaa voimalan takaa. Ilmiö syntyy yleensä vain tiettyinä vuorokauden aikoina, jolloin voimala voidaan pysäyttää. Tuulivoimaloiden äänivaikutus riippuu itse voimalan aiheuttamasta äänestä sekä voimaloiden lukumäärästä, maaston muodoista, sääoloista ja alueen taustaäänistä eli on tapauskohtainen. Tuulen nopeuden ollessa yli 8 m/s taustakohina kasvaa nopeammin kuin käyntiääni. Kovalla tuulella käyntiääni erottuu ainoastaan voimalan välittömässä läheisyydessä. BalticClimate hankkeessa (Pienen ja keskisuuren tuulivoimalan mahdollisuudet Keski-Suomessa. Keski-Suomen liitto. Julkaisu B 185), jossa on selvitetty maakuntakaavatasoa pienempiä tuulivoimala-alueita ja joka on yksi kaavan taustaselvityksistä, on mallinnettu tuulivoimaloiden melua ja varjon vilkkumista. Hiljaiset alueet Liitto on tehnyt kokonaismaakuntakaavan yhteydessä kartan potentiaalisista hiljaisista alueista paikkatietoaineiston avulla. Se ei osoita varsinaisia hiljaisia alueita eikä sitä voida käyttää osoittamaan maakunnan hiljaisia alueita, koska se kuvastaa 7-tasoisen selvityksen kolmea ensimmäistä tasoa eikä mm. asiantuntija-arvioita ole tehty. Kuitenkin voidaan todeta, että tuulivoimapuistojen alueista Jämsänniemi, Häähninmäki ja Vehkoo sivuavat hieman potentiaalisia hiljaisia alueita. Tämä todettiin jo luonnosvaiheen vastineessa ja sen on todettu myös yhteismitallisessa tarkastelussa 3. vaihemaakuntakaava/keski-suomen tuulivoimapuistot. Taustatiedot. Natura-arvioinnin tarveharkinta Natura-arvioinnin tarveharkinta tehtiin Keski-Suomen Ely-keskuksen esityksestä kahden tuulivoimapuiston osalta (Pihlajakoski, Vehkoo). Tarveharkinnan perusteella vaihekaavassa esitetyt Pihlajakosken ja Vehkoon tuulivoimapuistot toteutuessaan eivät merkittävästi heikennä Natura verkoston luonnonarvoja. Ely-keskus ei ehdotusvaiheen lausunnossaan kritisoinut tarveharkintoja. Ehdotusvaiheen jälkeen tehtiin Ely-keskuksen esityksestä Joutsan ja Toivakan Vestonmäen tuulivoimapuiston osalta Natura-arvioinnin tarveharkinta. Harkinnan perusteella vaihekaavan Vestonmäen tuulivoimapuiston toteuttaminen ei merkittävästi heikennä Natura 2000 verkoston luonnonarvoja. 14

15 Voimalinjan yhteystarvemerkintä Neljän puistoalueen osalta, joiden alueen läpi tai vierestä ei kulje valtakunnan verkkoa tai suunniteltua verkkoa, voimalinjan yhteystarvetta on selostettu kaavaselostuksessa. Karttamerkinnät poistetaan, koska ympäristöministeriön uusien suunnitteluohjeiden perusteella yhteystarvemerkintä edellyttää, että voimalinjan alkupiste ja liityntäpiste olemassa olevaan verkkoon on oltava tarkkaan tiedossa. Tuulivoimapuiston merkintä on yleispiirteinen eikä maakuntakaavatasolla vielä tiedetä yksittäisten voimaloiden tarkkoja sijaintipaikkoja eikä siksi myöskään voimalinjan alkupistettä. Voimalinja, yhteystarve (z) merkintä ja ohjeelliset voimalinjat poistetaan vaihekaavakartalta. Muuta Keski-Suomen matkailustrategiassa tuulivoimaan ei ole otettu kantaa. Luonnontieteellisen keskusmuseon lepakkotietokannan mukaan Keski-Suomessa ei ole tiedossa tärkeitä lepakkoalueita. Mahdolliset kohdekohtaiset lepakkoselvitykset tulee tehdä tarkemman suunnittelun yhteydessä. Taustaselvityksissä on tiedot alueiden tiestöstä. Kaavassa on tunnistettu tuulivoiman aiheuttamia sosiaalisia vaikutuksia (kaavaselostus s ). 6. TIEDOTUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (s. 13) todetaan, että kaavan osallisilla on mahdollisuus vaikuttaa ja antaa palautetta koko kaavaprosessin ajan. Kirjallista palautetta on mahdollista antaa suoraan kaavan laatijoille postitse, faksilla tai sähköpostilla. Suullista palautetta on mahdollista antaa tiedotus ja keskustelutilaisuuksissa, puhelimitse tai henkilökohtaisesti. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä Keski-Suomen kunnille postitettiin paperipostissa (Dro 314/51/2007) lausuntopyyntö OAS:sta. Kaavan vireilletulosta kuulutettiin ja kaavaa käsittelevä internet-sivusto avattiin samanaikaisesti. Maakuntahallitus hyväksyi toimiston ehdotuksen kaavaluonnokseksi Kaavaluonnos oli nähtävillä Keski-Suomen liiton toimistossa ja kunnissa Maakuntahallituksen päätöksestä lähetettiin mediatiedote ja se julkaistiin samaan aikaan liiton internetsivulla. Valmisteluvaiheessa kaikille Keski-Suomen kunnille postitettiin lausuntopyyntö kolmannen vaihekaavan luonnoksesta, kuulutus ja ohje kuulutuksen nähtävilläolosta sekä kaavakartta ja selostus. Kunnilla on nähtävilläolosta ja tiedottamisesta omat käytänteensä. Kaavaluonnosta päätettiin esitellä kansalaisille seitsemällä paikkakunnalla eri puolilla maakuntaa marras-joulukuun 2011 aikana. 15

16 8.11. lähti sähköpostissa lehdistötiedote kaavan yleisötilaisuuksien paikoista ja ajoista kaikille maakunnan lehdille ja sähköisille viestimille. Tiedote laitettiin myös Keski-Suomen liiton nettisivujen etusivulle Ajankohtaista palstalle pääjutuksi (kuvan kanssa), jossa se oli vuoden loppuun asti oli erilliset maksulliset ilmoitukset 3. VMK:n kuulutuksesta ja yleisötilaisuuksista Keskisuomalaisessa ja Keski-Suomen Viikossa, jotka ovat Keski-Suomen liiton viralliset ilmoituslehdet , , ja lähetettiin muistutustiedotteet seutukuntien lehdille kyseisten seutujen yleisötilaisuuksista. Maakuntavaltuutetuille ja kunnanvaltuutetuilla järjestettiin tilaisuus Siinä käsiteltiin luonnoksesta saatua palautetta, kerrottiin vesistöjen tilaan vaikuttavista tekijöistä sekä maankäyttö- ja rakennuslain että ympäristönsuojelulain vaateista. Kaavaehdotuksen nähtävillepanosta kuulutettiin liiton ilmoituslehdissä Keskisuomalaisessa ja Keski-Suomen Viikossa sekä samanaikaisesti liiton internetsivustolla. Kuulutus ja kaavaasiakirjat lähetettiin kuntiin Nähtävilläoloaika oli Paikallislehdet ja kuntien viralliset ilmoituslehdet eivät ole liiton virallisia ilmoituslehtiä. Kaavaehdotus päätettiin esitellä kansalaisille viidellä paikkakunnalla touko-kesäkuun aikana. Tästä tiedotettiin Keskisuomalaisessa Maakuntakaavoituksen kunnittaisia yhdyshenkilöitä muistutettiin esittelytilaisuuksista ja samassa yhteydessä heille lähetettiin tilaisuuksia koskeva tiedote käytettäväksi kuntien nettisivuilla. Lisäksi tiedotteita lähetettiin ennen tilaisuuksia paikallislehtiin. Kuntia muistutettiin kuulutuksen laittamisesta kuntien ilmoitustaululle ja vielä kaavaehdotuksen nähtäville panosta Muuta kaavan ehdotusvaiheeseen liittyvää tiedotusta maakuntahallituksen kokoustiedote (-> kaikki Keski-Suomen viestimet) kertoi, että Kolmannesta vaihekaavasta poistetaan turvetuotantokohteita ja tuulipuistoja Turvetuotanto- ja tuulivoima-alueita koskevan kolmannen vaihemaakuntakaavan luonnos etenee ehdotusvaiheeseen. Maakuntahallitus hyväksyi vastineet kaavaluonnoksesta saatuihin muistutuksiin ja lausuntoihin. Kaavaehdotus tulee nähtäville huhtikuussa, jolloin siitä voi jälleen antaa palautetta. Kuntien edustajien kanssa kaavaluonnosta käsitellään 2. maaliskuuta kutsu kaavaseminaarin tiedotustilaisuuteen (-> kaikki Keski-Suomen viestimet): TIEDOTUSTILAISUUS KOLMANNEN VAIHEMAAKUNTAKAAVAN ETENEMISESTÄ kello Jyväskylän Paviljonki, kokoustila Felix (3. krs) Tilaisuuden jälkeen lounastarjoilu Seremoniasalissa. --- Kaavaehdotus asetetaan nähtäville huhtikuussa, jolloin siitä on taas mahdollisuus antaa palautetta. Sen jälkeen maakuntahallitus laatii esityksensä vaihekaavasta maakuntavaltuustolle, joka päättänee asiasta syyskuun kokouksessaan. Kaava vahvistetaan ympäristöministeriössä tiedote kaavaseminaarista (-> kaikki Keski-Suomen viestimet) kertoi että Turvetuotanto- ja tuulivoima-alueita koskevaa Keski-Suomen kolmatta vaihemaakuntakaavaa puitiin Paviljongissa noin 80 henkilön voimin. Maakuntahallitus ja kaavan valmistelijat halusivat tarjota kuntien edustajille ja maakuntavaltuutetuille mahdollisuuden lisäinformaatioon ja kysymyksiin, ennen kuin maakuntahallitus laatii kaavasta ehdotuksen maakuntavaltuustolle. 16

17 Kaavaehdotus tulee nähtäville huhti-toukokuussa. Ehdotuksesta voi jälleen antaa muistutuksia ja lausuntoja vähintään kuukauden ajan. Ehdotusvaiheessa valmistelijat käyvät info- ja palautekierroksella kaavan keskeisillä vaikutusalueilla. Sen jälkeen maakuntahallitus laatii esityksensä maakuntavaltuustolle, joka saa sen päätettäväkseen todennäköisesti syyskuun kokoukseensa maakuntahallituksen kokoustiedote (-> kaikki Keski-Suomen viestimet) kertoi, että Maakuntahallitus hyväksyi yksimielisesti turvetuotanto- ja tuulivoima-alueita koskevan 3. vaihemaakuntakaavan ehdotuksen, joka etenee hyväksyttäväksi marraskuun maakuntavaltuustoon Kaavaehdotus (kaavakartta ja kaavaselostus) tulee nähtäville heti kun asianmukaiset tekniset valmistelut on tehty. Ehdotukseen voi tutustua kuntien virastoissa, Keski-Suomen liitossa ja nettiosoitteessa Kaavaehdotus on kansalaisten nähtävillä vähintään 30 päivää, jona aikana siitä voi jälleen antaa lausuntoja ja muistutuksia. Tarkka nähtävilläoloaika ilmoitetaan myöhemmin ilmoitukset kuulutuksesta ja em. yleisötilaisuuksista Keskisuomalaisessa ja Keski- Suomen Viikko -lehdessä (Keski-Suomen liiton viralliset ilmoituslehdet) sekä liiton verkossa etusivulla tiedote kaavaehdotuksen esittelykierroksesta (-> kaikki Keski-Suomen viestimet): Turvekaavaehdotus seutukierroksella (Petäjävesi, Hankasalmi, Saarijärvi, Jämsä ja Viitasaari) sekä ehdotuksen nähtävillä olo kunnanvirastoissa ja Keski-Suomen liiton toimistossa sekä verkkosivulla Maakuntavaltuuston käsittelyssä 3. vaihemaakuntakaava on tiedote erikseen Kuhmoisten kuntaan laitettavaksi nettisivuille ja ilmoitustaululle kaavaehdotuksen nähtävillä olosta ja esittelytilaisuudesta Jämsässä lähti mediatiedote kaavaehdotuksen esittelykierroksesta erikseen Jämsän ja Viitasaaren seutujen viestimille: Turvekaavaehdotus seutukierroksella sekä ehdotuksen nähtävillä olo kunnanvirastoissa ja Keski-Suomen liiton toimistossa sekä verkkosivulla maakuntavaltuuston kokoustiedote (-> kaikki Keski-Suomen viestimet) kertoi, että Maakuntavaltuustolle esiteltiin 3. vaihemaakuntakaavan ehdotusta, joka on parhaillaan nähtävillä kuntien virastoissa ja Keski-Suomen liitossa sekä verkko-osoitteessa Lausuntoja ja kommentteja voidaan antaa saakka. Päätös vaihekaavasta on maakuntavaltuustolla edessään marraskuussa. 7. JÄÄVIYS JA KAAVAN VALMISTELU 3. vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan kaavan valmistelusta vastaa Keski Suomen liiton toimiston valmisteluryhmä (MRL 26 ). Kaavan valmistelua johti kehittämisjohtaja Martti Ahokas ja lukien suunnittelujohtaja Olli Ristaniemi. Maakuntakaavan esittelijä maakuntahallitukselle on maakuntajohtaja Anita Mikkonen. 17

18 Turvetuotannon ja suoluonnon tutkimuksia (Turva-projekti) varten perustettiin selvitysryhmä, jonka nimenä oli turvemaa ja suoluontotutkimusten selvitysryhmä. Se ei ollut kunnallinen toimielin vaan asiantuntijaryhmä. Selvitysryhmä ei osallistunut vaihemaakuntakaavan laadintaan tai vaihemaakuntakaavaa koskevaan päätöksentekoon. Selvitysryhmä ohjasi Turva-projektia. Turva-projekti loppui ja selvitysryhmä piti viimeisen kokouksen Selvitysryhmän kokoonpano: Heli Korhonen (varaedustaja Teijo Peltonen) Jukka Kivitalo (varaedustaja Maija-Liisa Jokinen) Kimmo Virtanen Ansa Selänne Päivi Halinen Antti Maukonen Tuomas Haapalehto Pauli Rintala (varaedustaja Aulikki Kallio) Irma Toikkanen (varaedustaja Mikko Survo) Risto Sulkava (varaedustaja Markku Julkunen) Jaakko Silpola (varaedustaja Pirkko Selin) Satu Helynen (varaedustaja Arvo Leinonen) Harri Pitkäranta Pekka Salminen Seppo Kahilainen (varaedustaja Tuija Mäkinen) Helena Pihlajasaari (varaedustaja Ulla Lauttamus) Kauko Lehtonen (varaedustaja Pekka Lankia) Kari Yksjärvi (varaedustaja Marja-Leena Makkonen) Ahti Weijo (varaedustaja Tapo Lehtoranta) Lauri Ijäs Arto Heinjoki (varaedustaja Jorma Pienimaa) Karstulan kunta Multian kunta Geologian tutkimuskeskus Keski-Suomen ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Metsähallitus Metsähallitus Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MTK Keski-Suomi SLL Keski-Suomen piiri Turveteollisuusliitto VTT Ympäristöministeriö Ympäristöministeriö Maakuntahallitus Maakuntahallitus (pj.) Maakuntahallitus Maakuntahallitus Jyväskylän Energia Vapo UPM Selvitysryhmässä on ollut mukana kuntien edustus, viranomaistahoja, turpeen tuottajia ja käyttäjiä kuin myös luonnonsuojelun edustus. 18

19 Tuulivoimaselvityksestä on vastannut kuuden maakunnan liiton henkilöiden muodostama ohjausryhmä. Ohjausryhmässä olivat mukana Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Keski-Suomen, Pohjois- Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun liitot. 3. vaihemaakuntakaavan tuulivoimaosuudesta on vastannut edellä mainittu Keski-Suomen liiton toimiston valmisteluryhmä. Tuulivoimaselvitykset laatinut konsultti ei osallistunut vaihemaakuntakaavan laadintaan tai vaihemaakuntakaavaa koskevaan päätöksentekoon. Valmisteluun liittyvästä jääviysväitteestä on olemassa KHO:n päätös Keski-Suomen 1. vaihemaakuntakaavan osalta ( 8. ALUEIDENKÄYTÖN RAJOITUKSET JA KOHTUUTON HAITTA Tuulivoimapuistot, turvetuotantoon soveltuvat alueet ja luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät alueet osoittavat sitä potentiaalia mikä alueilla on. Käytetyt merkinnät ovat osaaluemerkintöjä, ne eivät ole suojelualuevarauksia, eikä niihin liity suojelumääräyksiä tai maankäyttö- ja rakennuslain 33 tarkoittamaa rakentamisrajoitusta. Ne eivät sulje pois muuta maankäyttöä. Näiden alueiden merkitseminen kaavaan merkitseminen kaavaan ei tarkoita että ne pakkolunastettaisiin tai otettaisiin heti käyttöön. Maanomistaja päättää edelleen omien alueidensa käytöstä. Tuulivoimapuistot, turvetuotantoon soveltuvat alueet ja luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät alueet eivät rajoita alueiden käyttöä tarpeettomasti eikä niistä aiheudu kohtuutonta haittaa (mm. kiinteistöjen arvon laskua). Vaihemaakuntakaavassa on esitetty soita luonnonsuojelusuojelualueiksi (SL). SL-merkinnän käyttö edellyttää, että valtio on valmis korvaamaan maanomistajille kohteiden suojelusta aiheutuvat taloudelliset menetykset. Ympäristöministeriö ja Keski-Suomen Ely-keskus ovat tähän valmiita. Toteutusvaiheessa korvauksessa huomioidaan tapauskohtaisesti puuston ja turpeen arvot. Liitto on tarkentanut aluerajaukset yhdessä Ely-keskuksen kanssa jolloin ojitettuja alueita ja kivennäismaakankaita, joilla ei ole suojelutavoitteiden kannalta merkitystä, on jätetty SL-rajausten ulkopuolelle. SL-kohteiden lopullinen, tarkka rajaus tapahtuu toteutuksen yhteydessä. Maakuntakaava on esitystavaltaan yleispiirteinen, ja sen ratkaisut on tarkoitettu täsmentymään yksityiskohtaisemman suunnittelun tai lupamenettelyn yhteydessä. Maakuntakaavaa laadittaessa on kaavalle asetettujen sisältövaatimusten ohella maankäyttö- ja rakennuslain 28 :n 4 momentin edellyttämällä tavalla otettu huomioon myös se, ettei siitä aiheudu maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa. 9. KORVAUSKYSYMYS Maankäyttö- ja rakennuslaki lähtee siitä, että maakuntakaava yleispiirteisenä kaavana ei johda lähtökohtaisesti korvauskysymysten esiin nousemiseen. Ainoa maakuntakaavaan liittyvä korvauskysymys liittyy ehdolliseen rakentamisrajoitukseen (MRL 33 ), joka saattaa johtaa joko alueen lunastamiseen tai korvauksen maksamiseen. 19

20 3. vaihemaakuntakaavassa ehdollinen rakentamisrajoitus liittyy luonnonsuojelualueisiin (SL). SLmerkinnän käyttö edellyttää, että valtio on valmis korvaamaan maanomistajille kohteiden suojelusta aiheutuvat taloudelliset menetykset. Ympäristöministeriö ja Keski-Suomen Ely-keskus ovat tähän valmiita, ja korvauksista päätetään suojelun toteuttamisvaiheessa tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Korvauskynnys laukeaa vasta haitan ollessa hakijalle huomattava. Tätä vähäisemmän haitan hakija on velvollinen sietämään ilman korvausta. KUNNAT Hankasalmi (lausunto tullut myöhässä) Kaavaselostuksessa on esitetty Keski-Suomen pintavesien ekologinen tila. Kartasta käy ilmi, että varsin suuri osa niistä Hankasalmen pienistä tai pienehköistä vesistöistä, jotka on sisällytetty pintavesien toimenpideohjelmaan, ei ole tavoitetilassa. Turvetuotannon lisääminen alueella vaikeuttaa vesistöjen tavoitetilan saavuttamista. Tervasuo (tu) sijoittuu huonokuntoisen, Kuuhankaveden Asemanselkään laskevan Tervalammen valuma-alueelle. Tervalampeen tulevaa ravinteiden ja happea kuluttavien aineiden nykyistä kuormitusta, lammen kestokykyä ja hoitotarvetta tulisi selvittää tarkemmin ennen nykyistä laajemman turvetuotannon ohjaamista lammen valuma-alueelle. Tervajoensuo (tu) sijoittuu Kuuhankaveden Asemanselän valuma-alueelle, aivan aseman taajamaasutuksen tuntumaan. Asemanselkä on ruskeavetinen ja melko runsasravinteinen vesistön osa, jossa esiintyy toistuvasti hapen vajausta pohjan lähellä. Kunnanhallitus ei pidä Asemanselän alueen vesistökuormitusta lisääviä toimenpiteitä suotavina. Heinäsuon (tu) vedet laskevat Kontiojokea pitkin Hankaveteen, joka on luokiteltu ekologiselta tilaltaan tyydyttäväksi. Vesikasvillisuuden haitallinen lisääntyminen, umpeenkasvu, pyydysten ja rannan limoittuminen ja humuksen lisääntyminen ovat Hankaveden yleisimpiä ongelmia. Suurisuon (tu) alueen vedet laskevat Hiidenjärveen. Hiidenjärvessä havaittuja ongelmia ovat vesikasvillisuuden haitallinen lisääntyminen, haju ja vedenpinnan lasku. Haukilamminsuon (tu1) alueen vedet laskevat Leväsen suuntaan. Leväsessä havaittuja ongelmia ovat vesikasvillisuuden haitallinen lisääntyminen, umpeenkasvu, pyydysten limoittuminen, liettyminen ja humuksen lisääntyminen. Leväsuo (tu1) sijoittuu osittain Jänkkärän ja osittain Vanajajärven valuma-alueelle. Järvet ovat karuja ja kirkasvetisiä ja niiden rannoilla on runsaasti loma-asuntoja ja rakennuspaikkoja. On mahdollista, että järvien valuma-alueelle sijoittuva turvetuotanto muuttaisi järvien veden laatua. Paljakansuot (tu) sijoittuvat Pieni-Virmaksen ja sitä kautta Iso-Virmaksen valuma-alueelle. Pieni- Virmaksessa havaittuja ongelmia ovat mm. vesikasvillisuuden haitallinen lisääntyminen sekä humuksen lisääntyminen. Iso-Virmas on luokiteltu ekologiselta tilaltaan tyydyttäväksi. Leväsensuo on osoitettu luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeäksi suoalueeksi (luo). Lampi on linnustoltaan merkittävä. Leväsenlammella havaittuja yleisimpiä ongelmia ovat olleet vesikasvillisuuden haitallinen lisääntyminen ja umpeenkasvu. Mahdollisen alueen luontoarvotkin huomioon ottavan turvetuotannon myötä lisääntyvä ravinne-, humus- ja kiintoainekuormitus mataloittaisi lampea entisestään ja kiihdyttäisi umpeenkasvua. Tuulivoiman osalta kunnalla ei ole huomauttamista kaavaehdotuksesta. Katso yleisvastine nro 3. Ei muutosta. 20

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVASEMINAARI 2.3.2012 1 LÄHTÖKOHTIA Maakuntasuunnitelma Keski-Suomen ilmastostrategia Bioenergiasta elinvoimaa -klusteri Maankäyttö- ja rakennuslaki / Valtakunnalliset

Lisätiedot

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa

Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu

Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu 19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Maakuntavaltuustoseminaari 5.10.2012 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus

Lisätiedot

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT

3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT 1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...

Lisätiedot

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava

Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Ilmajoki, tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaava Kaavaselostus ALUSTAVA LUONNOS Kaava-alueen sijainti Tuulivoima-alueiden vaiheyleiskaavan suunnittelualue on koko kunta. Vaiheyleiskaavassa osoitetaan tuulivoima-alueet

Lisätiedot

Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta

Lausunto Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa oppaan luonnoksesta Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros

Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS. Kuntakierros 5.6.2012 Olli Ristaniemi 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAEHDOTUS Kuntakierros 1 MAAKUNNAN SUUNNITTELUJÄRJESTELMÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet - Valtio-neuvosto hyväksyy MAAKUNTAKAAVA

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO

Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti

Lisätiedot

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.

Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3. Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima

Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara. 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima Jarmo Koskinen Olli Ristaniemi Reima Välivaara 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima 1 KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009,

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu. Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoima ja maankäytön suunnittelu Maakuntasuunnittelija Janne Nulpponen Etelä-Savon maakuntaliitto Maankäytön suunnittelu Maakuntakaavoituksessa on osoitettava tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 10.12.2014 7.11.20114 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti

31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013. Uuraisten kunta. Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 31.5.2013 Kaavoituskatsaus 2013 Tekijä: Ulla Järvinen, aluearkkitehti 1. YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava

Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 1(7) VESANNON KUNTA OINASKYLÄN TUULIVOIMAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.10.2014 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI

POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI POHJOIS-KARJALAN TUULIVOIMASEMINAARI Maankäytölliset edellytykset tuulivoimapuistoille Pasi Pitkänen 25.2.2011 Lähtökohtia - valtakunnallisesti: Tarkistetut (2008) valtakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

VUOHTOMÄEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA

VUOHTOMÄEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VUOHTOMÄEN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA Päivitetty 29.11.2012, 5.6.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA

SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA SUOT POHJOIS-POHJANMAAN ALUEKEHITTÄMISESSÄ JA MAAKUNTAKAAVOITUKSESSA Jussi Rämet Suunnittelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaa on suomaakunta suot aina osa maakunnan kehittämistä Esityksen

Lisätiedot

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab

Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Vastaselitys Vaasan Hallinto-oikeus PL 204 65101 VAASA Viite: VHO 28.9.2015, lähete 5401/15 Dnro 00714/15/5115 Pirttinevan turvetuotantolupa/oy Ahlholmens Kraft Ab Oy Ahlholmens Kraft Ab:n vastineen johdosta

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA PUKARAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Hannu Heiskanen OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.2.2012 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013

POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013 POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013 2. keynote: Monitavoitearviointi turvetuotannon vesiensuojelussa maakunnallinen näkökulma suunnittelutyökaluihin Ympäristöpäällikkö

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi

Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta. Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelu maanomistajan näkökulmasta Suoseminaari Seinäjoki 25.11.2014 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Soidensuojelun täydennysohjelma SSTO alun perin Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys

Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Voimaa tuulesta Pirkanmaalla -tuulivoimaselvitys Tuulivoimaseminaari 3.10.2012 Tampereen komediateatteri Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Suunnitteluinsinööri Anne Mäkynen Mitä ollaan

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:

Lisätiedot

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A

S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA SIEVIN KUNTA JAKOSTENKALLIOIDEN TUULIVOIMAYLEISKAAVAA OSALLISTUMIS- JA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET

PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...

Lisätiedot

LAUSUNTO 29.6.2015 1. Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI. Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015

LAUSUNTO 29.6.2015 1. Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI. Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015 LAUSUNTO 29.6.2015 1 Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015 Lestijärven tuulivoimapuiston Kosolankankaan (osa-alue 2) osayleiskaava Lestijärven kunta on pyytänyt

Lisätiedot

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA VÖYRIN KUNTA VÖYRIN KUNTA ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaressa 23.10.2012 Kaavoitusalue Asemakaava-alue sijaitsee Oravaisten

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa

Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE

Lisätiedot

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Uuraisten kunta Uuraisten kunnan vesistöjen rantayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma UURAISTEN KUNTA UURAISTEN KUNNAN VESISTÖJEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap

Tuulivoima kaavoituksessa. Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap Tuulivoima kaavoituksessa Tuulivoima.laisuus Lai.la, 28.11.2013 Aleksis Klap MITÄ SELVITETÄÄN Valtakunnalliset alueidenkäyhö- tavoiheet MaankäyHö- ja rakennuslaki EU:n säädökset Strategiat ja ohjelmat

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu

Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari. 30.10.2013, Oulu Tuulivoima Metsähallituksessa Erkki Kunnari 30.10.2013, Oulu Esityksen sisältö Yleistä tuulivoimasta ja tuulivoimarakentamisesta Maakunnalliset selvitykset Tuulivoiman hankekehitys Metsähallituksen rooli

Lisätiedot

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto

Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Humppilan Urjalan Tuulivoimapuisto Voimamylly Oy 3.10.2012 Voimamylly Oy Yhtiön kotipaikka Humppila Perustettu helmikuussa 2012 Valmistelu alkoi vuonna 2011 Humppilaan ideoitujen hankkeiden yhtenä osana,

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Konginkangas Käpykolon ranta-asemakaava Pyyrinlahden kylän tiloille Käpykolo 5:29, Lisäkolo 5:33, Mäkikolo 5:41 ja Kallionkolo 14:1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) LUONNOSVAIHE

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL

Lisätiedot

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin

Liite 19 1 (7) 22.3.2016. Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Liite 19 1 (7) 22.3.2016 Marttilan kunta Verhonkulman 3. tuulivoimaosayleiskaavaehdotus Lausunnot ja muistutukset sekä kaavan laatijan vastine näihin Sisällysluettelo Marttilan Verhonkulman tuulivoimapuiston

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

Paikkatietomenetelmien hyödyntäminen tuulivoimaselvityksissä. Aleksis Klap

Paikkatietomenetelmien hyödyntäminen tuulivoimaselvityksissä. Aleksis Klap Paikkatietomenetelmien hyödyntäminen tuulivoimaselvityksissä Aleksis Klap 1. Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011 2. Tuulivoimavaihemaakuntakaava 3. Valtakunnallinen maakuntaliittojen tuulivoimaselvitysten

Lisätiedot

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN

HAMINAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 6.9.2014 ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(6) ASEMAKAAVA E18 -TIEN LELUN ERITASOLIITTYMÄN ALUEELLE MAINOSLAITETTA VARTEN 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee tilalla 3:14 E18 -tien Lelun eritasoliittymän

Lisätiedot

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys.

Välkeselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.02.2015 CGr TBo Ketunperän tuulivoimapuiston välkeselvitys. Page 1 of 11 Ketunperä-Välkeselvitys- CG150203-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIPUISTO Ketunperä Välkeselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.02.2015 CGr

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETTAVAT VASTINEET

LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETTAVAT VASTINEET 3. VMK (KAAVALUONNOS) TURVETUOTANTO JA SUOLUONTO SEKÄ TUULIVOIMA (NÄHTÄVILLÄ 14.11 30.12.2011) MH 14.2.2012 18 LIITE Vastine 9.2.2012 LYHENNELMÄT LAUSUNNOISTA JA MUISTUTUKSISTA SEKÄ NIIHIN AN- NETTAVAT

Lisätiedot

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JUANKOSKI Pieksän järvien ja Muuruvesi - Karhonvesi roykmuutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUANKOSKI Pieksän järvien rantaosayleiskaavan ja Muuruveden Karhonveden rantaosayleiskaavan muutos Rantaosayleiskaavamuutokset koskevat tiloja Haukiniemi 434-1- 129, Venhonranta 434-2-58, Pieksänranta

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

Ympäristöministeriö PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO. Asia: Valitus vaihemaakuntakaavapäätöksestä

Ympäristöministeriö PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO. Asia: Valitus vaihemaakuntakaavapäätöksestä Ympäristöministeriö PL 35 00023 VALTIONEUVOSTO Asia: Valitus vaihemaakuntakaavapäätöksestä Päätös: Keski-Suomen maakuntavaltuuston päätös 18 14.11.2012 Keski-Suomen 3. vaihemaakuntakaava Valittajat: Uuraisten

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

Suoseuran esitelmätilaisuus

Suoseuran esitelmätilaisuus SUOT KAAVOITUKSESSA Suoseuran esitelmätilaisuus 7.4.2016 Erityisasiantuntija Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto Ismo Karhu 7.4.-16 Mitä kaavoitus on? Kunnallista suunnittelua, jolla järjestetään alueiden

Lisätiedot

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut

3.11.2015. Maankäyttöpalvelut 1(5) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut Asemakaavan muutos (2314) Asemantie 1-3 Asemakaavan muutos koskee 4. keskustan kaupunginosan rautatiealuetta. 3.11.2015 Osallistumis-

Lisätiedot

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3

SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 SIMO Simojoen yleiskaavan muutos Tila Harjusranta RN:o 14:58 (Lohiranta Oy) Tila Vehkaperä RN:o 48:4 (Simon kunnan tila Hannilassa) Tila RN:o 50:3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SIMON KUNTA

Lisätiedot

ILMAJOKI. Tuulivoiman vaiheyleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013

ILMAJOKI. Tuulivoiman vaiheyleiskaava. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013 ILMAJOKI 10.10.2013 Tuulivoiman vaiheyleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoitustoimi 2013 1 Kaavoituspäätös Ilmajoen kunnanvaltuusto on päättänyt 14.5.2012 30, että kuntaan laaditaan vaiheyleiskaava,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin Jämsänkosken taajamassa sijaitsevaa kaupunginosaa 205 (Virtasalmi) Koskenväylä Suunnittelualaueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Energia ja luonnonvarat Maakuntakaavafoorumi Vanha kirjastotalo, Tampere, 19.3.2015 MAAKUNTAKAAVA Maakuntakaavaluonnos Valmisteluvaiheen kuuleminen Nähtävilläoloaika

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015

ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 Zi-1c 1 OSÄLLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAPPIONMETSÄN RANTÄKAAVAN MUUTTAMINEN ÄHTÄRIN KAUPUNGIN HANKAVEDEN KYLÄ 26.01.2015 OÄS Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot