Pyhän Tulen Tarina. Minä, Pyhän Tulen ylivartija, olen kutsunut teidät, on tullut teidän vuoronne antaa yhteisen voimanne elvyttää Pyhä Tuli!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pyhän Tulen Tarina. Minä, Pyhän Tulen ylivartija, olen kutsunut teidät, on tullut teidän vuoronne antaa yhteisen voimanne elvyttää Pyhä Tuli!"

Transkriptio

1 Leiriläisen kirja 1

2 Pyhän Tulen Tarina Tuhansia vuosia sitten näissä Tulejärven synkissä saloissa syttyi Pyhä Tuli. Kukaan ei tiedä, mistä se sai alkunsa, mutta se oli muuttava maailman. Näitä metsiä asutti tuohon aikaan pieni urhoollinen kansa, josta oli tuleva Pyhän Tulen Vartijat. He löysivät turvaa ja voimaa tuosta ikiaikaisesta ja alkuvoimaisesta elementistä, joka syrjäytti pimeyden maailmasta ja mielistä. Tuon kansan tehtäväksi tuli suojella Pyhää Tulta ja viedä valoa pimeään maailmaan. Kansan vanhin nimesi kymmenen urheaa soturia ja lähetti heidät matkaan maan eri kolkkiin, jokaisella heistä soihdussaan Pyhän Tulen liekki. Tuosta kaukaisesta hetkestä lähtien kukin Vartija on siirtänyt tehtävän sukupolvelta toiselle tähän päivään saakka ja opettanut uusia sotureita kunnioittamaan ja vaalimaan Pyhää Tulta elämän lähteenä. Jokainen uusi sukupolvi ja sen kunnioitetut Pyhän Tulen Vartijat, ovat vieneet Tulen puhdistavaa voimaa kauemmas ja kauemmas alkusijoiltaan ohjaten kansaansa sen valossa. Pyhän Tulen ylivartija joukkoineen on varjellut Alkuliekkiä tällä paikalla noista ikimuistoisista ajoista lähtien. Tuli on palanut kirkkaalla liekillä heidän suojeluksessaan. Viimeisinä aikoina Alkuliekki on kuitenkin menettänyt voimaa ja kirkkauttaan aiheuttaen ylivartijalle suuren huolen. Hän lähetti sanan koko valtakunnan Tulen Vartijoille saapua Alkuliekin luo. Ehkä he kaikki yhdessä pystyvät palauttamaan Pyhän Tulen elinvoiman ja pysäyttämään lähemmäs hiipivän kylmän pimeyden. Minä, Pyhän Tulen ylivartija, olen kutsunut teidät, on tullut teidän vuoronne antaa yhteisen voimanne elvyttää Pyhä Tuli! Leirinjohtaja Johannes Perkkola 2

3 Sisällysluettelo Pyhän Tulen Tarina... 2 Grönlannin yli vai Etelänavan ympäri... 4 Palvelupesti...5 Rakennusleiri... 5 Alaleirien esittely... 6 Kahvila Tulitauko... 7 Tulikot... 7 Ensiapu...8 Millainen varustus talvileirille?... 9 Leiriläisen varusteluettelo...10 Lippukunnan varusteluettelo Ohjelma...12 Pakkaamisesta Puolijoukkueteltan käyttö...13 Kipinässä Hiljaisuus Hätätilanteissa Hiljaisuus Päihteet ja tupakointi Hygienia Hälytysnumero Ilmoittautuminen ja leiriltä poistuminen...16 Leirialueella liikkuminen Leirihuivi Löytötavarat...17 Roskat ja ympäristö Ruoka ja ruokaileminen Tulenteko Leirihuivi Löytötavarat...17 Roskat ja ympäristö Ruoka ja ruokaileminen Tulenteko Viestintä leirin aikana Taivas lyö tulta (leirilaulu)...19 Puolalainen nuotiolaulu...20 Tää ystävyys ei raukene Iltanuotiolla Päivänsäde ja menninkäinen Kartta Kannen kuva: Jura Nurminen 3

4 Grönlannin yli vai Etelänavan ympäri? Tuleksen perjantain haikilla kuljetaan naparetkeilijöiden jalanjäljissä. Tarpojille ja samoajille on luvassa omat haikkinsa arktisissa tunnelmissa. Kylmyyttä vastaan suojaudutaan kuitenkin Tuleksen tapaan ja pääset testaamaan selviytymistaitojasi vartiosi kanssa. Pakkaa siis kerroksittain vaatteita, puukko, lamppu, nenäliinoja, tulitikut vesitiiviisti, istuinalusta, ruokailuvälineet ja juoma/termospullo mukaan päiväreppuusi, jätä tilaa yhteisille tavaroille, laita hyvät kengät jalkaasi - ja antaudu haikin vietäväksi. Tarpojat Tarpojat muodostavat 4-5 hengen vartioita, joista kukin tarvitsee mukaan perjantaiksi lautasahan, taltan, vasaran, piikin, nuotiopaistinpannun ja ripustuskahvallisen nuotiokattilan (väh. 2 litraa). Sytykkeet ovat myös hyödyllisiä. Lähijohtajat huom! Selvittäkää ennen leiriä tilanne lähilippukunnissa, jos omastanne on lähdössä vähemmän kuin neljä tarpojaa ja sopikaa varusteiden tuomisesta. Samoajat Samoajat muodostavat 3-4 hengen vartioita. Jos omasta lippukunnastasi lähtee tätä vähemmän, selvitä (tarvittaessa lähijohtajan avulla) muista leiriläisistä jo ennen leiriä vartiosi kokoonpano ja yhteiset tarvikkeet mukaan leirille. Samoajavartio tarvitsee perjantaiksi vasaran, Trangian kattilan x2 (tai vastaavat), Trangian kahvan, nuotiopaistinpannun, mahdollisimman ison naulan, spriiliukoisen tussin, sytykkeitä, peltisakset ja pihdit. Terkuin Perjantaipingviinit 4

5 Palvelupesti Jokaisella leirin samoajalla ja vaeltajalla on leirin aikana jokin palvelutehtävä. Suurimmalla osalla palvelutehtävä ajoittuu lauantaille, jolloin samoajat ja vaeltajat toimivat sudenpentujen, seikkailijoiden ja sisujen rastien rastihenkilöinä, aikuisen rastihenkilön ohjauksessa. Osalla palvelupesti on sovittu viestintään, huoltoon tai turvaan. Tällöin pestin kesto on sovittu yhdessä sen staabin jäsenen kanssa, joka vastaa kyseisestä alueesta. Muuna aikana samoajat ja vaeltajat tekevät omaa ohjelmaansa tai toimivat lähijohtajina. Rakennusleiri Jos olet ilmoittautunut rakennusleirille, on sinulle varattu myös ruokaa. Ota mukaasi siis ruokailuvälineet. Muuten rakennusleirillä pärjäät, kun pukeudut ulkoilemaan koko päivän ja otat työhanskat mukaasi. Lisäohjeita saat paikan päällä. Kuva: Verna Piitulainen 5

6 Alaleirien esittely TULI Alaleirin väri: Punainen Alaleirin johtaja: Anu Jyrkiäinen Alaleirin lippukunnat: Ahlaisten Ankkurit, Auran Tytöt, Huittisten Eränkävijät, Ilpoisten Vuorenkävijät, Kupittaan Henrikinpojat, Kyrön Kiurut ja Kokot, Käppäräpartio, Liedon Eränkävijät, Louhen-Tytöt, Maarian Tähkät, Mikaelin Sinikellot, Narvin Tytöt, Partio-Puhurit, Ruskon Maunun Partio, Tasalam Boja, Tuikku-Tytöt, Turun Partio-Sissit, Turun Sinikotkat, Vahdon Korvenkävijät Leiskuvat tervetulotoivotukset Tuli-alaleiriin saapuville! Kyky hallita Tulta on yksi todiste ihmislajin nokkeluudesta ja kyvystä selviytyä hankalimmissakin olosuhteissa. Tulen ääressä on turva, lämpö ja ravinto. Hallitsemattomana Tuli on kuitenkin ankara luonnonvoima. Otetaan Tuli haltuun ja annetaan sen roihuta sekä leirillä että sydämissämme! VOIMA Alaleirin väri: Vihreä Alaleirin johtaja: Riikka Kutila Alaleirin lippukunnat: Jokikylän Pojat, Kolkankävijät, Laitilan Eräsissit, Laitilan Lumikit, Maskun Hemmingin Tyttäret ja Pojat, Merimaskun Reimarit, Naantalin siniset, Pyhärannan Korpiankkurit, Raision KilliNallit, Rauman Partiotytöt, Rymättylän Märssyvahdit, Uudenkaupungin Merihait Tervetuloa Voima-alaleiriin, te kunnianarvoiset Tulen Vartijat! Alaleirimme on nimensä mukaisesti täyttä Voimaa ja se Voima lähtee kaikista teistä. Voima on itsensä ylittämistä sekä yhteen hiileen puhaltamista. Luvassa on ennen kokemattomia elämyksiä ja talvileirin tunnelmaa tulen äärellä uusien ystävien kanssa. Näyttäkäämme mistä Voima itää! 6

7 KUNNIA Alaleirin väri: Keltainen Alaleirin johtaja: Miikka Lammela Alaleirin lippukunnat: Hakkistytöt, Kaarinan Korpiklaani, Kaarinan Ristiritarit, Kaarinan Sädetytöt, Kairankiertäjät, Kuusenkävyt, Kuusiston Linnan Yrjänät, Littoisten pirtapiiat, Marttilan Martit, Mynämäen Maahiset, Paraisten Merikotkat, Piikkiön Tammipartio, Pyhän Laurin Ritarit, Rajakivenkiertäjät, Salon Leiriveikot, Tavastin Liljat, Vaakun Vartijat Minulla on kunnia toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi Kunnia-alaleiriin! Edessämme on ikimuistoinen matka talviseen metsään ja tulien maailmaan. Kunniaalaleiri on paras kolmesta alaleiristä se on selvää. Tuli on kansalaistaito, voimaa käyttävät vain kaikkein heikoimmat, mutta Kunniaa ei saada, se ansaitaan! Leirin staabin tunnistat pinkistä väristä, alaleirinjohtajat taas huivin heijastinnauhasta. Kahvila Tulitauko Kahvila Tulitauossa pääset lämmittelemään herkkujen ja lämpöpattereiden merkeissä ja viihtymään leirikavereiden kanssa aamusta iltaan, vaikka lautapelejä pelaten. Kahvila Tulitauko tarjoaa lämpimät juomat kahvista kaakaoon ja tietysti parhaat herkut kun sokerihammasta alkaa kolottaa. Tai miltä kuulostaisi makkara kaikilla lisukkeilla? Tules herkuttelemaan! Kahvilassa on myös puhelinten latauspiste, joten muista ottaa laturi mukaan! Tulikot Tuleksella pääset metsästämään Tules-kolikoita eli Tulikoita. Tulikko oikeuttaa löytäjänsä alennuksiin kahvila Tulitauossa. 7

8 Ensiapu Savuissa on käytössä lippukuntien ea-laukut, joiden sisällöllä pienet haavat, nirhaumat ja nyrjähdykset saadaan paikattua. Leirin ensiapupisteellä päivystetään ympäri vuorokauden. Ensiavun auttajat tunnistat punaisesta liivistä. Heidät löydät päärakennuksesta ja tavoitat numerosta Muistathan ottaa leirille mukaan tarvitsemasi lääkkeet esim. astmalääkkeet, insuliinit, särkylääkkeet tai muun henkilökohtaisen lääkityksesi. Lääkkeitä voidaan tarvittaessa säilyttää ensiapupisteellä. Säilytettävät lääkkeet on nimikoitava selvästi ja pakkauksesta on selvittävä annostus. Tarkista, että lippukunnan EA-laukusta löytyy ainakin seuraavat varusteet: avaruuslakana ideal-siteitä 2 kpl/10 leiriläistä sidetaitoksia 6 kpl/10 leiriläistä joustosiderulla 2 kpl/10 leiriläistä 1 rulla kiinnitysteippiä 1 paketti rasvasiteitä 1 paketti laastaria sakset hakaneuloja kolmioliina (mitella) kynä, lehtiö taskulamppu kuumemittari haavanpuhdistusainetta parasetamoli-särkylääkettä voide tulehtuneille haavoille allergialääke (esim. setiritsiini, kysy apteekista) ripulilääke (esim. loperamidi, kysy apteekista) ensiapuopas/-ohje (suositeltava) 8

9 Millainen varustus talvileirille? Tähän on koottu joitakin perustietoja talviretkeilijän vaatetuksesta sekä sille asetetuista vaatimuksista. Vaatteiden lämpimyys perustuu niiden sisältämään eristävään ilmaan joko vaatekerrosten välissä tai vaatteen kuiturakenteessa. Tämän vuoksi talvivaatteet eivät saa olla liian kiristäviä tai istuvia. Pue mieluummin monta ohutta vaatekerrosta kuin yksi paksu. Silloin onnistuu lämpötilan säätely paita pois tai yksi lisää tehtävän mukaan. Kostuessaan vaatteet menettävät lämmöneristyskykyään ratkaisevasti. Märkä kangas johtaa lämpöä jopa 25-kertaisesti (!) verrattuna kuivaan. Talvileirillä meillä on onneksi mahdollisuus vaihtaa kostunut vaatekerta pian kuivaan. Luonnonkuidut, varsinkin villa, säilyttävät osan lämmöneristyskyvystään ja siis sisältämästään ilmasta myös märkänä. Tämän vuoksi villavaatteet soveltuvat hyvin talvikäyttöön. Fleece kuivuu nopeammin kuin collegekangas ja on kevyempi kantaa märkänäkin. Kokenut retkeilijä huolehtii siitä, että hänellä on kaiken aikaa varalla tarvittavat kuivat vaihtovaatteet ja ainakin yhdet kuivat villasukat. Kostuneet vaatteet voi kuivata yön aikana, siitä huolehtivat kipinämikot. Jalat saa lämpimiksi vasta kun sukat ovat kuivat ja kengissä on riittävästi tilaa. Kenkien kannattaa olla 2-3 numeroa liian isot, jotta niihin mahtuu varpaiden lisäksi vielä muutama villasukka. Pakkasella on pidettävä mielessä tuulen jäätävä vaikutus. Esimerkiksi heikonlainen tuuli (5m/s) ja kymmenen asteen pakkanen yhdessä vastaavat noin 21 asteen pakkasta tyynellä säällä. Uloin vaatekerros (anorakki, hiihtohousut, vuorellinen pipo) onkin rakennettu tuulenpitäväksi, mutta kankaan täytyy silti hengittää. Muutoin tuloksena olisi sadepuvun kaltainen hiostava ja sisältäpäin kastuva asu. Mitä kylmempää, sen suurempi osa ruumiinlämmöstä haihtuu pään kautta. Kunnon huppu, kangasvuorinen pipo, talvilakki ja kunnon kaulaliina ovat tarpeen. Hyvät talvikäsineet ovat nahkarukkaset ja niiden alla pitkävartiset villalapaset. Sormikkaissa käsi palelee. 9

10 Leiriläisen varusteluettelo partiohuivi kaulaan lämmin makuupussi (myös 2 pussia päällekkäin voi olla vaihtoehto) makuualusta tai kaksi (solumuovinen on lämpimämpi kuin ilmapatja, lisäksi ilmapatja voi olla lyhytikäinen kamiinateltassa) lämmin yöasu (sis. myös pipon, huivin/kaulurin, hanskat ja sukat) kahdet villasukat kaksi pipoa kaksi kaulaliinaa tai kauluria lämpimiä käsineitä sukkia alusvaatteita kaksi pitkää alusasua kahdet välihousut (esim. fleece-, college- tai villahousut) kaksi välipaitaa (esim. fleece tai villapaita) sadevaatteet (takki ja housut) kumisaappaat toppahaalari tai toppatakki ja housut riittävän isot talvikengät, joihin mahtuu irrotettavat pohjalliset ja paljon sukkia pikkureppu haikille, jätä tilaa myös yhteisille tavaroille pari muovipussia ruokailuvälineet kangaspussissa (muki, syvä lautanen ja lusikka) (metalliset ruokailuvälineet ovat talvella kylmiä, joten suosi muovisia) terävä puukko kunnollisessa tupessa istuinalusta juomapullo (termospullo) kompassi muutama pyykkipoika tulitikut vesitiiviisti pakattuna sytykkeitä tasku- tai otsalamppu ja varaparistoja muistiinpanovälineet hammasharja ja tahna hiusharja tai kampa kasvopyyhe nenäliinoja huulirasva omat lääkkeet, jos tarvetta heijastin rannekello taskurahaa kahvilaa varten 10

11 Lippukunnan varusteluettelo Kamiinateltta henkilöä kohden + Kamiina, jossa tukevat jalat Maavaate tai vastaava telttaa kohden Telttakepit ja kiilat, moska Lumilapio Valaisimet (myrskylyhty on suositeltava, kaasuvalojen kaasut ovat pakkaskeleissä hankalakäyttöisiä) Varasydämet, lamppuöljyt ymv. valaisimiin Tulitikkuja varakäyttöön (väh. 20 askia) Teltan paikkausvälineistö Vesikanisteri telttaa kohden (juomavedelle) Sammutusämpäri telttaa kohden Kirves EA-välineet Käsidesiä Kuumuutta kestävät kintaat kamiinan siirtelyä varten Pyykkinarua ja pyykkipoikia Roskapusseja Narua Sammutuspeite, jos on Tummaa kangasta pari metriä askarteluun (Esim. villa tai puuvilla, lakanakin käy) Halutessa omia termospulloja Kipinämikolle lukemista/tekemistä Haikkivarusteita joka vartiolle (Katso tarkempi kuvaus Haikin esittelystä) lautasaha taltta vasara piikki nuotiopaistinpannu ripustuskahvallinen nuotiokattila (väh. 2 litraa) trangian kattila x2 (tai vastaavat) ja trangian kahva mahdollisimman iso naula spriiliukoinen tussi sytykkeitä peltisakset ja pihdit 11

12 Ohjelma Torstai Perjantai 9.30 Saapuminen Lounas Alaleirien rakentelua Päivällinen Avajaiset Iltapala Hiljaisuus 8.00 Aamupala 9.30 Haikki Lounas haikilla Haikki jatkuu Päivällinen leirissä Alaleirien ilta Iltapala Hiljaisuus Lauantai Sunnuntai 8.00 Aamupala 9.30 Ohjelma 1 tai Palvelupesti Lounas Ohjelma 2 tai Palvelupesti Päivällinen Päättäjäiset Iltapala Hiljaisuus 8.00 Aamupala 9.30 Leirin purku Lounas Poistuminen SuSeSi-päivä :00 Saapuminen Ohjelmapisteitä :00 Lounas ja mukien ja merkkien nouto Ohjelmapisteitä :00 Poistuminen 12

13 Pakkaamisesta Pakkaa kaikki tavarat vesitiiviisti muovipusseissa rinkkaan, niin että jaksat ne itse kantaa. Pakkaa rinkkasi itse, jotta tiedät, mitä sinulla on mukanasi ja mistä mitäkin löytää. Harjoittele rinkan, makuupussin ja makuualustan pakkaamista kotona. Nimikoi ihan kaikki tavarasi (myös alusvaatteet) kunnolla eli etunimi, sukunimi ja lippukunta! Puolijoukkueteltan käyttö Ennen kuin telttaa ryhdytään pystyttämään, sille valitaan mahdollisimman iso tasainen paikka. Talvella lumi poljetaan tiiviiksi tai poistetaan kokonaan lapiolla. Kuopan reunat tiivistetään. Jos teltta kaivetaan paksuun lumeen, lumiseinämät suojaavat tuulelta. Tuulensuojan voi rakentaa myös lumivallista tai lumilohkareista, mutta se ei saa olla kiinni teltan seinässä. Teltan etäisyys toiseen telttaan on paloturvallisuussyistä oltava enemmän kuin neljä metriä. 1. Teltta rullataan auki ja levitetään maahan. 4 8 henkilöä tarttuu teltan kulmissa oleviin metallilenkkeihin ja levittää teltan pyöreäksi. Oviaukko siirretään haluttuun suuntaan. Teltan huipussa oleva pussi suljetaan ja vedetään poispäin, kauas savutorven aukosta. 2. Nurkkakepit (8 kpl) kiinnitetään teltan kulmiin kankaan sisäpuolelle. Kepin koukku pujotetaan ensin teltan helmassa olevaan lenkkiin. Tämän jälkeen kepin yläpää pujotetaan telttakankaassa ylhäällä olevaan reikään. Nurkkakeppien jälkeen telttakangas kiristetään. Vastakkaiset kulmat kiristetään yhtä aikaa. 3. Kiristysnarut kierretään telttakiilojen ympäri muutaman kerran ja pää solmitaan kireän narun ympärille. Narua ei solmita kiilan ympärille. 4. Keskisalko koostuu kolmesta osasta. Alimmainen ja keskimmäinen osa eivät mene sisäkkäin. Salko kuljetetaan 2/3-pituisena sisälle ja teltan harja nostetaan haluttuun korkeuteen. Putken ylin osa lukitaan keskimmäisen osan reikiin metallitikulla. Kamiina tuodaan sisään lopuksi, ja aivan viimeisenä asennetaan sen piippu. Kamiinaa ei saa koskaan laittaa suoraan maahan. Se tulee sijoittaa oviaukon sektoriin siten, että sen pohja on hiukan korkeammalla kuin nukkujat. Mallista riippuen kamiina pystytetään joko jalkojensa varaan tai esim. tiiliskivien päälle. Kamiina on aina tuettava huolellisesti. Lisäksi on huolehdittava, ettei kamiina ole kosketuksessa telttakankaaseen eikä kuivattaviin varusteisiin. Yleensä kamiinan kanssa käytetään kynnyspuita, jotka viritetään keskisalkoon kiinni siten, että ne estävät nukkujien vierimisen kamiinaan. Myös kipinämikon (vartioi kamiinan tulta yöllä vahtivuoroissa) tehtäviin kuuluu huolehtia, etteivät nukkujien makuupussit osu kamiinaan. Kamiina ja savutorvi tyhjennetään ja nuohotaan päivittäin. 5. Myrskylyhty kiinnitetään keskisalkoon niin, että se voidaan siitä nopeasti irrottaa, ei siis narulla eikä rautalangalla. Salkoon voidaan kiinnittää keppi tai koukku, jonka varaan myrskylyhty ripustetaan. Lyhty kiinnitetään tarpeeksi ylös, pois kamiinan kuumuudesta, kuitenkin turvalliselle etäisyydelle myös telttakankaasta. 13

14 6. Teltan kattoon voidaan vaatteiden kuivatusta varten virittää kuivausriukuja reunoilta keskellepäin tai poikittain. Pelkille naruille ripustetut vaatteet vetävät teltan notkolle, roikkuvat kosteina kasoina yöpyjien tiellä ja saattavat osua kamiinaan. 7. Maavaatteet tai pressut levitetään teltan lattialle. Kamiinan sektoriin ei maavaatetta laiteta. Polttopuut pinotaan siististi yleensä tähän turvakolmioon, oviaukon vasemmalle puolelle ja sammutusvesi sijoitetaan oviaukon sisäpuolelle, oikealle. 8. Teltan liepeet taitellaan sisäpuolelle, maavaatteen alle, jotta teltasta poistuminen onnistuu tarvittaessa myös sitä kautta. 9. Puolijoukkueteltassa nukutaan jalat kohti kamiinaa, päät poispäin keskustasta. Kipinässä Huolehdit teltan lämmöstä ja teltassa yöpyjien turvallisuudesta. Kipinämikkovuorot (1-2 tuntia per vuoro) jaetaan yöpyjien kesken ennen nukkumaanmenoa. Kipinämikkovuorossa on hyvä olla aina kaksi henkilöä kerralla, jos teltassa yöpyjiä on riittävästi. Tällöin esimerkiksi kun toinen lähtee hakemaan puita, toinen jää vahtimaan telttaa. Olet vastuussa nukkuvien turvallisuudesta sekä nukkumismukavuudesta. Jos on tarvetta puhua, niin puhu kuiskaamalla. Salli muiden nukkua toimimalla hiljaa. Tarkista että sammutusvesiämpäri on täynnä (sulaa) vettä ja puita sekä kiehisiä on riittävästi. Vahdi, että kuivatettavat tavarat eivät kuumene liikaa! Nykyaikaiset tekniset retkeilytekstiilit ja kumisaappaat ovat arkoja kuumuudelle. Kuivata tavarat mieluummin kuivausnaruille pyykkipojilla kiinnitettynä teltan katossa kuin kamiinan vieressä. Vahdi, ettei kukaan osu unissaan kamiinaan. Lisää puita ylläpitääksesi sopivaa, tasaista lämpötilaa. Lisää mieluummin usein klapi kerrallaan, kuin harvoin monta klapia samaan aikaan. Muista että tuli tarvitsee palaakseen happea, joten huonosti palavan kamiinan luukkua tai tuuletusaukkoja voi koettaa avata lisää. Pysyttele hereillä. 14

15 Herätä seuraava kipinämikko ja varmistu, että hän on poissa makuupussista ja oikeasti hereillä ottaessaan tehtävän vastaan. Vahtivuorosi päättyy vasta sitten kun seuraava kipinämikko on täysin valmiina. Paperille kirjoitettu kipinämikkolista on vuorossa olevalla kipinämikolla. Kun asetutaan nukkumaan kipinämikkovuorojärjestyksessä, on helpompi herättää seuraava vuorossa oleva herättämättä muita nukkujia. Tyhjä sektori antaa myös tilaa herätellä seuraavaa mikkoa ja väistyvälle mikolle tilaa asettua yöpuulle. Älä polta itseäsi lisätessäsi puita kamiinaan, äläkä tukahduta tulta latomalla pesää liian täyteen. Kipinämikolla kannattaa olla lähettyvillään lämpöä kestävät hanskat, taskulamppu, puukko, tulitikut, kello, juomapullo sekä vuorolista. Muista palovamman ensiapuna lumi. Älä yritä sytyttää sammunutta tulta millään sytytysnesteellä, äläkä sijoita myrskylyhtyä kiinni kamiinaan tai välittömästi sen yläpuolelle! Ongelmatilanteissa, kuten kamiinan piipun tukkeutuessa, herätä johtaja avuksi. Puhdista kamiinan piippu päivittäin. HÄTÄTILANTEISSA Sammuta kamiinan ulkopuolelle levinnyt tai nuotiosta leviävä tuli sammutusvesiastian vedellä tai tukahduttamalla, herätä nukkujat. Jos palava kamiina syystä tai toisesta kaatuu, estä telttakavereita polttamasta itseään ja tavaroita syttymästä. Pyrkikää nostamaan kamiina nopeasti pystyyn. Jos telttakangas, makuupussi tai mikä tahansa muu roihahtaa ilmiliekkeihin, poistukaa teltasta ja herättäkää myös naapuriteltat sekä kutsukaa leirin Turvan päivystäjä paikalle. Tärkeintä on saada nopeasti kaikki nukkujat turvaan. Liepeen alta on nopeinta poistua. 15

16 Hiljaisuus Hiljaisuus tarkoittaa sitä, että et häiritse muita eivätkä muut sinua. Hiljaisuuden aikana on tarkoitus nukkua. Osa leirin väestä on töissä hiljaisuudenkin aikana, se on heidän velvollisuutensa. Hiljaisuus vallitsee klo Hiljaisuuden aikana liikkuva leiriläinen voi tulla jopa pidätetyksi Turvan toimesta. Päihteet ja tupakointi Päihteet ja tupakointi eivät kuulu partioleirille. Jos leiriläinen tavataan humaltuneena tai huumautuneena tai häneltä tavataan huumaavia aineita, hänet palautetaan välittömästi kotiin omalla kustannuksellaan, leirimaksua palauttamatta. Leiri on savuton. Hygienia Hygienia on talvileirilläkin tärkeää. Erityisesti käsien puhtaudesta on pidettävä huolta. Vessassa käynnin jälkeen kädet on desinfioitava, samoin ennen ruokailuja. Hälytysnumero Hätätilanteessa yleinen hätänumero on 112. Onnettomuuden tai tulipalon sattuessa tai uhatessa on siitä ilmoitettava heti omalle johtajalle, savun johdolle ja Turvaan. Ilmoittautuminen ja leiriltä poistuminen Leirille saavuttaessa alaleirien johtajat tulevat ilmoittamaan leiritoimistoon alaleirien vahvuuden. Samalla he saavat alaleirien huivit. Leiriltä poistuttaessa tai sinne saavuttaessa ilmoitetaan asiasta alaleirin johtajalle JA leiritoimistoon. Alaikäinen leiriltä poistuja on alaleirinjohtajan vastuulla. Leirialueella liikkuminen Autot ja muut ajoneuvot on leiriläisten syytä jättää kotiin ja tukeutua yhteiskuljetuksiin. Omia autoja voi parkkeerata vain Turvan osoittamalle alueelle, usean kilometrin päähän leirialueesta. Leirin vieressä kulkevalle tielle ei saa mennä. Leirialueen rajan tunnistat metsässä kulkevasta nauhasta. Sen ulkopuolelle ei mennä ilman opasta. Kaikki leirialueelle tulevat moottoriajoneuvot tarvitsevat Turvan myöntämän luvan. 16

17 Leirihuivi Leirihuivi osoittaa sinun kuuluvan leiriläisiin, joten pidä se esillä aina leirialueella liikkuessasi. Näin Turva voi valvoa, ettei leirialueella liiku asiattomia henkilöitä. Kullakin alaleirillä on oma huivivärinsä. Tuli - Punainen, Voima Vihreä, Kunnia Keltainen. Leirihuivin toiseen päähän kukin leiriläinen leikkaa oman korvamerkkinsä tunnistamista varten. Löytötavarat Löytötavarat tallennetaan leiritoimistoon. Leirin jälkeen ne pidetään Turun partiotoimistolla tallessa rajoitetun ajan. Roskat ja ympäristö Tuleksella roskat laitetaan roskikseen ja mahdollisuuksien mukaan myös lajitellaan. Roskien siivoaminen on talvileirillä tärkeää, sillä luontoon joutuneet roskat paljastuvat vasta leirin jälkeen keväällä lumien sulettua. Jo kotoa lähtiessäsi voit vähentää ylimääräisiä pakkausmateriaaleja. Leirillä aiheutamme mahdollisimman vähän haittaa ympäröivälle luonnolle. Keväällä leirialueelta ei pitäisi löytyä merkkiäkään vietetystä partioleiristä! Ruoka ja ruokaileminen Tuleksella tarjotaan ruokaa neljästi päivässä: aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Ruoka valmistetaan leirialueen ulkopuolella ja kuljetetaan alueelle lämpöastioissa. Kaikilla ruokailuilla on tarjolla lämmintä juotavaa. Koska ulkona on mahdollisesti kylmä, ja ruoka jäähtyy nopeasti lautasella, toimitaan ruokaillessa ripeästi ilman turhia odotteluja. Ruokailemaan saapumista pyritään porrastamaan alaleireittäin turhien ruuhkien välttämiseksi, sillä kaikki eivät mahdu yhtaikaa syömään. Kaikki leirillä tarjottava ruoka on vähälaktoosista. Muiden erityisruokavalioiden noudattajat valitsevat ruokailemaan tullessaan erityisruokavalioille tarkoitetun jonon. Ruokailun jälkeen leiriläiset siirtyvät tiskipaikalle, jossa jokainen tiskaa omat astiansa. Muistathan huolehtia käsihygieniasta! Tulenteko Tulenteko on sallittu vain Turvan osoittamiin paikkoihin. 17

18 Viestintä leirin aikana Viestiliikenne leirille hoidetaan ensisijaisesti puhelimitse leiritoimiston kautta, joka sijaitsee päärakennuksessa. Leirin aikana toimiston puhelinnumero on Leiritoimisto ei hae leiriläisiä puhelimeen eikä välitä terveisiä. Leiritoimistossa on myös puhelinten latauspiste, joten muistathan ottaa laturin mukaan, jos koet tarvitsevasi leirillä puhelinta. Leirikuulumisia päivitetään reaaliaikaisesti sosiaaliseen mediaan facebookiin, twitteriin ja instagramiin tules2016 ja nettisivuille Leirin virallinen hashtag on #tules2016 ja alaleirien #ALTuli #ALVoima #ALKunnia Osoitteessa ask.fm/tules2016 voit kysellä mieleen juolahtavia asioita sekä ennen leiriä että leirin aikana. facebook.com/tules2016 instagram.com/tules2016 #tules2016 #ALTuli #ALVoima #ALKunnia twitter.com/tules2016 #tules2016 ask.fm/tules2016 tules2016.fi 18

19 Taivas lyö tulta (leirilaulu) Katseet ylös luokaa veljet, aika tullut on, meidän edessämme vahvinkin on voimaton. Aika pysähtyy ja siirtyy vuoret paikoiltaan, me emme järky vaikka tulta satais päälle maan. Heikoille voi olla liikaa kutsu metallin, muttei niille joita ohjaa vaisto soturin! Taivas lyö tulta yläpuolellamme, kaikuu kallioilla ääni totuuden. Verivalan taika on aina suojanamme, tuo merkki metallisen veljeyden! Missä liikummekin aina meidät huomataan, kunnia ja voima saavat meihin uskomaan. Tulivana seuraa joukkoamme mahtavaa, on luonto puolellamme tukemassa sanomaa: Heikoille voi olla liikaa kutsu metallin, muttei niille joita ohjaa vaisto soturin! Taivas lyö tulta yläpuolellamme, kaikuu kallioilla ääni totuuden. Verivalan taika on aina suojanamme, tuo merkki metallisen veljeyden! Taivas lyö tulta yläpuolellamme, kaikuu kallioilla ääni totuuden. Taivas lyö tulta yläpuolellamme, kaikuu kallioilla ääni totuuden. Verivalan taika on aina suojanamme, tuo merkki metallisen veljeyden! Taivas lyö tulta! Taivas lyö tulta! Taivas lyö tulta yläpuolellamme, kaikuu kallioilla ääni totuuden. Verivalan taika on aina suojanamme, tuo merkki metallisen veljeyden! 19

20 Puolalainen nuotiolaulu Meill' on metsässä nuotiopiiri, missä kuusten kuiske soi. Kipunat kohti tähtiä kiirii, lähipuutkin punervoi. Ja me muistaen sankariaikaa, sadun tenhon tunnemme taikaa, kun laulumme yön yli kiirii ja kun hongat huminoi. Tuli leiskuen nuolevi puuta, hämy verhoo metsän, maan. Jutut kuulemme, huudot, ei muuta, sydän syttyy tuntemaan. Ja me muistain... Ja kun himmenee hiipuva hiillos ja kun lankee lauha yö, viime laulussa harras soi kiitos, Pyhän Yrjön kutsuu työ. Ja me muistain... Tää ystävyys ei raukene Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan. On suuri silloin riemumme, kun jälleen kohdataan. Tiet kauas voivat loitota, jää muisto sydämiin. Siis vielä kiitos kaikesta ja terve näkemiin. 20

21 Iltanuotiolla Tänne polkumme johtaa, luokse iltanuotion. Sadun piirin ken kohtaa, tuntee metsän kaipion. Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee ja nyt illan tummetessa, metsä meille kuiskailee. Hämy hiipii ja saapuu taikahetki leiriyön. Sävel kiirii ja haipuu taakse jylhän korpivyön. Tuli räiskyy nuotiossa... Hetki kauneinkin päättyy, tuli sammuu, hiiltyy pois. Retki nuoruuden säilyy, kuin se unta ollut ois. Tuli räiskyy... Päivänsäde ja menninkäinen Aurinko kun päätti retken, siskoistaan jäi jälkeen hetken päivänsäde viimeinen. Hämärä jo metsään hiipi, päivänsäde kultasiipi juuri aikoi lentää eestä sen, kun menninkäisen pienen näki vastaan tulevan; se juuri oli noussut luolastaan. Kas, menninkäinen ennen päivän laskua ei voi milloinkaan olla päällä maan. Katselivat toisiansa menninkäinen rinnassansa tunsi kummaa leiskuntaa. Sanoi: Poltat silmiäni, mutt en ole eläissäni nähnyt mitään yhtä ihanaa! Ei haittaa vaikka loisteesi mun sokeaksi saa on pimeässä hyvä asustaa. Käy kanssani, niin kotiluolaan näytän sule tien ja sinut armaakseni vien! Säde vastas: Peikko-kulta, pimeys vie hengen multa, enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä, ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa. Niin lähti kaunis päivänsäde, mutta vieläkin, kun menninkäinen öisin tallustaa, hän miettii, miksi toinen täällä valon lapsi on, ja toinen yötä rakastaa. 21

22 Muistiinpanoja: Tämän kirjan omistaa: Lippukunta: Alaleiri: 22

23 Lounais-Suomen Partiopiirin talvileiri hiihtolomaviikolla Laitilan Vähä-Tulejärvellä EA: Toimisto: facebook.com/tules2016 instagram.com/tules2016 #tules2016 #ALTuli #ALVoima #ALKunnia twitter.com/tules2016 #tules2016 ask.fm/tules2016 tules2016.fi 23

24 Kartta Leiri järjestetään Laitilan Vähä-Tulejärven rannalla osoitteessa Krouvintie 133, Laitila

Napakettu 24. 27.2.2011

Napakettu 24. 27.2.2011 Napakettu 24. 27.2.2011 Lounais-Suomen Partiopiiri ry 2 Tämän vihkosen omistaa Nimi: Lippukunta: Alaleiri: 3 Talven paras juttu, NAPAKETTU! Olet ilmoittautunut Napaketulle, onnittelut hienosta talvileirivalinnastasi.

Lisätiedot

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille

HELMI 2015 Kohti talvileiriä. Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille HELMI 2015 Kohti talvileiriä Talvileireilykoulutus Helmelle lähtijöille Koulutuksen sisältö Ohjelma leirillä Ohjelma pääpiirteittäin Elämää talvileirillä Kuinka teltassa toimitaan? Miten syödään? Pukeutuminen

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE

1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE 1.-2.11.2013 JÄLJILLÄ 2013 ENNAKKO -JA KILPAILUOHJE Tervetuloa Jäljille 2013 Olette ilmoittautuneet Mikaelin Sinikellojen mestaruuskisoihin, onnittelut loistavasta valinnasta! Tervetuloa mukaan! Tutustukaa

Lisätiedot

Partioparaati RYHTIKILPAILUVOITOT LIPPUKUNNITTAIN Pvm

Partioparaati RYHTIKILPAILUVOITOT LIPPUKUNNITTAIN Pvm 1978 Ahertajat 2001 Ahertajat 2008 Ahertajat 2005 Alastaron Jyväset 2009 Alastaron Jyväset 2011 Alastaron Jyväset 1997 Auran Eräkurjet 2005 Auran Eräkurjet 2007 Auran Eräkurjet 1988 Auran Tytöt 2000 Auran

Lisätiedot

Partioparaati RYHTIKILPAILUVOITTAJAT VUOSITTAIN Pvm

Partioparaati RYHTIKILPAILUVOITTAJAT VUOSITTAIN Pvm 1963 Auran Tähti Pojat 1963 Jokikylän Pojat 1964 Auran Tähti Pojat 1964 Puhurin Pojat 1965 Auran Tähti Pojat 1965 Jokikylän Pojat 1966 Auran Tähti Pojat 1966 Poimarin Pojat 1967 Poimarin Pojat 1967 Turun

Lisätiedot

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri

Tampereen Kotkien kesäleiri Sudenpentuleiri Tampereen Kotkien kesäleiri 26.7-2.8.2018 Sudenpentuleiri 26.7.-29.7.2018 Kuva: CC BY 2.0 Ville Vuorisalmi LEIRIKIRJE Tervetuloa Kotkien kesäleirille Niinisaareen Ruovedelle. Tässä kirjeessä on paljon

Lisätiedot

TERVETULOA BPC-LEIRILLE

TERVETULOA BPC-LEIRILLE TERVETULOA BPC-LEIRILLE Kesä on vihdoin täällä ja on aika ryhtyä valmistautumaan leiriä varten. Tästä leirikirjeestä löytyy tietoa leirille valmistautumista varten. SAAPUMINEN LEIRILLE Lippukunnat ovat

Lisätiedot

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje

Ambulo 2015. Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin. Toinen leirikirje Ambulo 2015 Partiolippukunta Jeanne d Arcin kesäleirin Toinen leirikirje Kuljetusten aikataulu Lähtö : Bussi lähtee maanantaina 27.7.2015 kello 12.00 Konalan kirkolta (kyntäjäntie 4, 00390 Helsinki). Olethan

Lisätiedot

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki!

EDDA'14 Leirikirje Hei leiriläinen ja kotiväki! EDDA'14 Leirikirje # 2 Hei leiriläinen ja kotiväki! Ilmoittautuminen Edda 14 kesäleirille on päättynyt ja mukaan on ilmoittautunut reilusti yli 100 pohjanveikkoa. Mahtavaa, että juuri sinä olet yksi heistä!

Lisätiedot

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö

1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö TAMMILEIRI 2016 Auto LPK määrä YHTEENSÄ klo osoite Kunta 1 Halikon Siniset 31 10.00 Halikon SRK-talon piha Halikko Pyhän Laurin Ritarit 28 10.30 Perniön SRK-talo Perniö Purku 59 59 11.20 Rymättylän Märssyvahdit

Lisätiedot

Kepeli 2015. Toinen leirikirje

Kepeli 2015. Toinen leirikirje Kepeli toinen leirikirje Tervetuloa Kepelille! Vespan kesäleirille Kepelille on ilmoittautunut reilu 430 leiriläistä 9 eri lippukunnasta. Hienoa, että sinäkin lähdet leirille! Leirikirjeen sisältö: 1)

Lisätiedot

Huippua, että osallistut Pihkalle!

Huippua, että osallistut Pihkalle! Huippua, että osallistut Pihkalle! Tästä kirjeestä löydät varustelistan, ohjeet vierailupäivän ilmoittautumiseen ja lähtö- sekä paluutiedot. Muista lukea kaikki huolella läpi. Jos leiristä ilmenee jotain

Lisätiedot

TALVIRETKIOHJE. Paukkupakkasta ja loskaa. Pukeudu kerroksittain. Villaa tai keinokuitua

TALVIRETKIOHJE. Paukkupakkasta ja loskaa. Pukeudu kerroksittain. Villaa tai keinokuitua TALVIRETKIOHJE Paukkupakkasta ja loskaa Talviretkeilyssä tärkeintä on pitää itsensä lämpimänä ja kuivana. Valittaviin varusteisiin vaikuttaa paljon vallitseva sää. Talvella sää voi vaihdella hyvin nopeasti

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Leiriläisen kirje. Moikka! HuHu-staabi. Pian yli 400 partiolaista kokoontuu yhteen viettämään kesän parasta viikkoa HuHulle!

Leiriläisen kirje. Moikka! HuHu-staabi. Pian yli 400 partiolaista kokoontuu yhteen viettämään kesän parasta viikkoa HuHulle! Leiriläisen kirje Moikka! Pian yli 400 partiolaista kokoontuu yhteen viettämään kesän parasta viikkoa HuHulle! Osallistujia on eri puolilta Suomea ja viiteen leiripäivään mahtuu valtavasti hauskaa puuhaa,

Lisätiedot

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET

HUIKEA PALKINTO!! MAKSUOHJEET Versojen Hiljaiset Päivät 15.-17.3. 2019 Seinäjoella Tapahtumapaikkana tällä kertaa on konferenssikeskus Valkea (Koulukatu 47), jossa kokoontuu Seinäjoen vapaaseurakunta. Majoitumme sinne ja ruokahuolto

Lisätiedot

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 LEIRI-INFO LEIRIELÄMÄÄ Ilves 2013 on Hämeen Partiopiirin telttaleiri Evolla Hämeenlinnassa. Leirin teema on elokuvamaailma. Leirille odotetaan noin 4000 hämäläistä partiolaista. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa

Lisätiedot

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7

Nukkumajoki - toinen leirikirje 1/7 1/7 KOHTA MENNÄÄN! Hei! Leiri lähenee ja jännitys tiivistyy. Tämä on toinen leirikirje, jossa on tärkeää tietoa leirin osallistujille. Ensimmäinen leirikirje on lähetetty osallistujille jo aiemmin, ja

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Haukan Sanomat Ennakkolehti

Haukan Sanomat Ennakkolehti Haukan Sanomat Ennakkolehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Pianhan se leiri taas koittaa!

Lisätiedot

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa!

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa! 1(7) Anno domini 1509 Kalmarin unioni oli hallinnut pohjolaa ja Itämerta jo vuodesta 1397 lähtien. Unionin mahti oli niin suuri, että sillä oli hallussaan linnoitusketju, joka ulottui aina Örebystä Viipuriin

Lisätiedot

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko Tervetuloa Akela- ja Sampokurssille! Tietojemme mukaan olet ilmoittautunut partiopiirimme Akela- tai sampokurssille. Loistava juttu! Seuraavana on lisätietoa kurssista, varusteluettelo, ajo-ohje Partiomajalle,

Lisätiedot

leirikirje Helmi helmi.partio.fi Helmen toinen PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 toppahousu kelkka tunnelma nuotio iglu hiutale laulut soppa kaverit

leirikirje Helmi helmi.partio.fi Helmen toinen PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 toppahousu kelkka tunnelma nuotio iglu hiutale laulut soppa kaverit Helmen toinen leirikirje toppahousu yhdessä iglu kipinä tunnelma laulut kaverit Suksi Helmi PäPan talvileiri 17. 21.2.2015 mäki lumi kelkka nuotio hiutale soppa naskaliformula helmi.partio.fi Helmi lähestyy,

Lisätiedot

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei!

1. Lähtövalmistelut. Osallistujakirje 3 16.7.2008. Hei! Osallistujakirje 3 16.7.2008 Hei! Tässä tulee jälleen tärkeää asiaa Yodli! -leiristä. Tämä 3. ja viimeinen osallistujakirje on samalla virallinen leirikirje. Lukekaa kirje huolella! Kirje on jaettu kolmeen

Lisätiedot

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne

Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Liekkityttöjen ja Kaskenkaatajien yhteinen kevätvaellus järjestetään 13.5.-17.5. Kevätvaellus 2015, Laipanmaa, Pälkäne Paikka: Vaelluksen paikkana on upea Laipanmaan retkeilyalue Pälkäneellä lähellä Sappeen

Lisätiedot

Leirilippukunnan infomateriaali

Leirilippukunnan infomateriaali Leirilippukunnan infomateriaali AIHEET Valmistautuminen Leiriarki Majoitus Ohjelma Matkustus Leirivierailu VALMISTAUTUMINEN VARUSTEET Tavaroiden merkitseminen: Leiriläisen nimi Alaleirin nimi Leirilippukunnan

Lisätiedot

OHJEITA RATSASTAJILLE

OHJEITA RATSASTAJILLE OHJEITA RATSASTAJILLE TALLILLE SAAPUMINEN Saavuthan tallille viimeistään 30 minuuttia ennen tunnin alkua. Maneesin vieressä on parkkipaikka, minne jätetään autot. Pihaan ei ajeta autoilla! Polkupyörän

Lisätiedot

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015

KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 KORVEN KOUKKAAJAT -INFO elokuu 2015 Hei koukkaajat ja koukkaajien vanhemmat! Helteinen kesä ja kuiva on vaipumassa muistoihin, mutta lippukunnan syyskausi on sitä vastoin pääsemässä kunnolla vasta käyntiin!

Lisätiedot

Sijoitus Vartio Lpk Alaleiri Yht Viiri Reila Iniö Puolanka Kuopio 20 2 3 4 4 2 2 3

Sijoitus Vartio Lpk Alaleiri Yht Viiri Reila Iniö Puolanka Kuopio 20 2 3 4 4 2 2 3 Sijoitus Vartio Lpk Alaleiri Yht Viiri Reila Iniö Puolanka Kuopio Korvatunturi Korkea-saari 20 2 3 4 4 2 2 3 1 Kettu Leirisiskot Pandora 18,1 2,0 3,0 3,3 4,0 1,8 1,0 3,0 2 Hylkeet Naantalin Siniset Japetus

Lisätiedot

Heippa Ryskeen osallistuja!

Heippa Ryskeen osallistuja! Heippa Ryskeen osallistuja! Olet yksi yli 2300 leiriläisestä, jotka ovat ilmoittautuneet Ryskeelle, Järvi-Suomen Partiolaisten suurimmalle piirileirille. Laskin itse käyttäen kaikkia neljää tassuani, että

Lisätiedot

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE. Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun!

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE. Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Pentueenne on ilmoittautunut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin,

Lisätiedot

SA/VA/AIK Kokoontuminen BUSSIASEMALLA (kartassa nro. 9) iltaohjelma ennakkoilmoittautuneille ->> HUOM! iltapala maauimalassa

SA/VA/AIK Kokoontuminen BUSSIASEMALLA (kartassa nro. 9) iltaohjelma ennakkoilmoittautuneille ->> HUOM! iltapala maauimalassa LAUANTAI 700 Herätys DIVISIOONA A: Lippukunnat: Aitopartio ry, Mouhijärven Metsot ry, Aurinkovuoren Vartijat ry, Myllykylän Harjuvuokot ry, Erä-Pirkot ry, Mäntänvuoren Partiolaiset ry, Forssan Tornitulet

Lisätiedot

file:///c:/users/petri/nevasivut/neva/varusteluettelo.htm Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO

file:///c:/users/petri/nevasivut/neva/varusteluettelo.htm Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO 1 / 6 30.12.2014 18:39 Retkeilytietoa VARUSTELUETTELO Luettelo on muotoutunut reilun 10 vuoden aikana kirjojen ohjeiden ja omien kokemusten perusteella viikon syksyreissuille +15...-10 C säihin. Merkittäviä

Lisätiedot

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv

ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv ENNAKKOINFO JA A TIKKO - JA ALPPIKIIPEILYKURSSI STORSTEINFJELLET, NARVIK, 5pv Kurssin sisältö Vuoristo-olosuhteet o vuoriston eri osat o vuoriston jatkuva muutos o sään vaikutus toimintaan Jäätikkövaeltamisen

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7

Nukkumajoki - ensimmäinen leirikirje 1 / 7 1 / 7 NUKKUMAJOKI KUTSUU! Hei! Kiva kun olet ilmoittautunut Oulun Valppaiden ja Oulun Metsänkävijöiden yhteiselle juhlaleirille 27.7.-3.8.2017. Leirille on lähdössä yhteensä noin 100 osallistujaa - olet

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015

KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 KIRJE LEIRILÄISEN KOTIIN 9.6.2015 Hei jalkapalloleiriläinen ja leiriläisen vanhempi! Tervetuloa jalkapalloleirille 1. - 3.7. Leirille on ilmoittautunut yli neljäkymmentä innokasta jalkapalloilijaa. Tässä

Lisätiedot

Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina. Käyttöohjeet

Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina. Käyttöohjeet Kirami SUB Merialumiininen uppokamiina Käyttöohjeet Tiedot & Asennus Tekniset tiedot: Uppokamiina 3mm merialumiinia (AlMg3) Kolme kiinnityskorvaa Ilmanottoa säätelevä kansi Teräksinen ilmanohjauspelti

Lisätiedot

Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000. Käyttöohjeet:

Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000. Käyttöohjeet: Lujitemuoviset altaat - WG 5000 - WG 9000 Käyttöohjeet: Asennus ja käyttöönotto Jos lujitemuovinen allas toimitetaan osina, puretaan ensin altaasta kaikki mukana olevat tarvikkeet. Tasaiselle alustalle

Lisätiedot

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!*

Olet%mukana%hyvässä%seurassa!! Tervetuloa*leirille!* Olet%mukana%hyvässä%seurassa Tervetuloaleirille Verso15% % Helpeen%helistäjä%kutsuusinua www.versoleiri.fi Oletsiisilmoittautunutkesänhuipputapahtumaan,Verso15 Helpeenhelistäjä leirille,hienoaleirillemmeontulossanoin400henkeä,javiimehetken

Lisätiedot

VIIKINKISEIKKAILU 2015

VIIKINKISEIKKAILU 2015 VIIKINKISEIKKAILU 2015 Ennakko-ohje ja saattajan ohje Sudenpentu- ja seikkailijatapahtuma 3.-4.10.2015 Keravan Keinukalliossa Tervetuloa viikinkiseikkailuun! Aivan huippua, että olette tulossa, meitä on

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi)

POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) POWER CUP 2012 TURKU (www.lentopalloliitto.fi) - Lähtö Euran S-marketin pihalta torstaina 7.6.2011 klo 8.00. - Matka taittuu Ett-liikenteen busseilla (2 bussia). Turussa Ett-liikenteen bussi käytössä koko

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan? Roolisi leirilippukunnanjohtajana (LLPKJ) tai leiriluotsina on äärimmäisen tärkeä Roihun onnistumisen kannalta. Näihin tärkeisiin rooleihin kohdistuu

Lisätiedot

POTILAAN HYGIENIAOPAS

POTILAAN HYGIENIAOPAS POTILAAN HYGIENIAOPAS Erikoissairaanhoito Hatanpään sairaala Sisältö SISÄLLYSLUETTELO Hygienia sairaalassa. 2 Käsihygienia.. 3 Käsien pesu 4 Käsien desinfektio... 5 Yskimishygienia.. 6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

#partioscout #explo17 #explo24100

#partioscout #explo17 #explo24100 #partioscout #explo17 #explo24100 kuva: Alina Ainola/L-SP TAPAHTUMAJOHTAJIEN TERVEISET Moikka ja tervetuloa historian neljänteen Exploon! WAU meitä on lokakuussa koolla yli 1400 partiolaista! Exploa ollaan

Lisätiedot

Tervetuloa Sampokurssille!

Tervetuloa Sampokurssille! Tervetuloa Sampokurssille! Punk on 1970-luvulla syntynyt rockin tyyli, nuoriso- tai vastakulttuuri, johon on usein yhdistetty anarkistisesti sävyttynyt arvomaailma ja elämäntapa. Punk-kulttuuriin kuuluu

Lisätiedot

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita.

LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. LEIRI-INFOINFO TERVETULOA LEIRILLE! Tässä infossa käymme läpi leirin kannalta tärkeitä asioita. Viritä tupsukorvasi oikealle taajuudelle ja aloita tallennus! Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2 1 LEIRIELÄMÄÄ

Lisätiedot

Helmi PÄPA.FI/HELMI2017. #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa

Helmi PÄPA.FI/HELMI2017. #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa Helmi N E N I O T N E M L E H Ä T S Ä T A AVA! E J R I LEIRIK li-pekka e KUVA: V n Repone PÄPA.FI/HELMI2017 #helmimeininki #helmitalvileiri #partioscout #päpa Instagram: @helmitalvileiri Hei leiriläinen!

Lisätiedot

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT

VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT VIRALLINEN PARTIOASU JA PARTIOPAIDAN MERKIT MIKAELIN SINIKELLOT 2015 SUDENPENNUN PARTIOASU Asuun kuuluu: Partiopaita = tummansininen college-paita o Paitoja myydään mm. partiokaupassa Partiohuivi = kirkkaan

Lisätiedot

Myötäpäivien matkanjohtajaohje

Myötäpäivien matkanjohtajaohje Myötäpäivien matkanjohtajaohje Lippukuntien tulee saapua Vaasaan lauantaina 8.6.2013 klo 9.45 10.30 välisenä aikana. Ilmoittautumispiste on pääkoulurakennuksen aulassa ja avoinna klo 9.45-10.30 (Ruutikellarintie

Lisätiedot

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu

Tavaroiden pakkaus - rinkka - rinkansuojapussi, iso kassi tmv. johon saat laitettua rinkan kuljetukseen lentokoneessa - käsimatka - pieni päiväreppu Varustelista Käytä omaa järkeä ja pakkaa mitä tarvitset! Lista on suurimmilta osin käännetty suoraan kanadalaisten leirin pakkauslistasta. Olemme lisänneet muutamia asioita, mutta esimerkiksi vaatteiden

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA SAATTAJAN OHJE KOSKIREISSU 2013 - SUDENPENTUTAPAHTUMA 9.11.2013 Iitin Kausalassa Hämeen Partiopiiri ry KOSKIREISSU 9.11.2013 SAATTAJAN OHJE Tervehdys hämäläiset sudenpennut ja laumanjohtajat! Tervetuloa

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan

Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan 2009-2013 Pukeutuminen eri vuodenaikojen mukaan Vuodenajat Pukeutuminen eri vuodenaikoina Paikat Rovaniemellä, joista voit hankkia vaatteita edullisesti. Suomessa on neljä vuodenaikaa Kevät Kesä Talvi

Lisätiedot

KAIKKI ON REILASSA! Tarpojat, samoajat, vaeltajat, johtajat 9 päivää 29.7. 6.8. Sudenpennut 4 päivää 30.7. 2.8. Seikkaijat 5 päivää 2. 6.8.

KAIKKI ON REILASSA! Tarpojat, samoajat, vaeltajat, johtajat 9 päivää 29.7. 6.8. Sudenpennut 4 päivää 30.7. 2.8. Seikkaijat 5 päivää 2. 6.8. KAIKKI ON REILASSA! Tarpojat, samoajat, vaeltajat, johtajat 9 päivää 29.7. 6.8. Sudenpennut 4 päivää 30.7. 2.8. Seikkaijat 5 päivää 2. 6.8. Kansainvälisiä sekä sisupartiolaisia Lounais-Suomen Partiopiirin

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

Päiväkodin avustavat tehtävät Työohjeet opiskelijalle

Päiväkodin avustavat tehtävät Työohjeet opiskelijalle Päiväkodin avustavat tehtävät Työohjeet opiskelijalle Aamun toiminnallinen hetki ryhmässä * yhteislauluja- ja loruja * ohjattuja leikkejä * liikuntatuokio salissa Voit olla mukana toimintahetkessä ja toimia

Lisätiedot

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00

Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Lähtö linja-autoasemalta, tilausajolaiturilta to 9.6 klo 6.30, Savon Linjan bussilla. Auton pakkaaminen alkaa klo 6.00 Iso tapahtuma! 850 joukkuetta, 6538 passia 300 pelikenttää, n. 5000 peliä 100 000

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Leirinjohtajien tervehdys 3. Tekijän varustelista 5. Tekijän aikataulu 6. Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri

Sisällysluettelo. Leirinjohtajien tervehdys 3. Tekijän varustelista 5. Tekijän aikataulu 6. Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri Sisällysluettelo Leirinjohtajien tervehdys 3 Tekijän varustelista 5 Tekijän aikataulu 6 Ohjelma 7 Rakennus- ja purkuleiri Turvallisuus HuHulla 8 Leirin säännöt Turva EA Luotsausasema 9 Pestissä jaksaminen

Lisätiedot

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Oranssi, Vihreä TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 6

EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005. Oranssi, Vihreä TEHTÄVÄ 10 MAKSIMIPISTEET 6 AIKA- JA TAITO SELVIYTYMISTAIDOT HAVERI EPP:N TALVIMESTARUUSKILPAILUT PIETARSAARI 5.-6.2.2005 SARJA Oranssi, Vihreä 7 Nabba 10 MAKSIMIPISTEET 6 Aika alkoi tehtäväkäskyn saatuanne. Aikaa tehtävän suorittamiseen

Lisätiedot

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO

LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO 4 LEIRILÄISTEN UNELMIEN LIIKUNTATUOKIO Tänä vuonna leirillä kuunnellaan tavallista enemmän lasten liikuntaunelmia. Talvileirillä keräsimme lapsilta toiveita ja niiden pohjalta muun muassa leirin lajivalikoimaan

Lisätiedot

Tervetuloa KIDE*-talvileirille!

Tervetuloa KIDE*-talvileirille! Tervetuloa KIDE*-talvileirille! Tampereen Partiolaisten neljännelle yhteiselle talvileirille 27.2.-2.3.2016 on suuntaamassa noin 70 leiriläistä ja parikymmentä johtajaa. Mahtavaa, että sinä olet yksi joukosta!

Lisätiedot

Tervetuloa partiojohtajan peruskurssille!

Tervetuloa partiojohtajan peruskurssille! Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan! Tervetuloa partiojohtajan peruskurssille! -Muumipappa On aika herätä talviunilta! Kaikki muumit ovat kerrankin laaksossa kun

Lisätiedot

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet

PYSTYTYSOHJEET Turvaohjeet POMPPULINNA Tässä ovat ohjeet pomppulinnan pystytykseen ja pakkaamiseen sekä säännöt pomppulinnan käyttöön. Lue ohjeet huolella läpi ennen kuin alat pystyttämään pomppulinnaa. Muista noudattaa sääntöjä,

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014

SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 SB-Pro pojat -99 ja -00 Eerikkilän leiri 5. 7.9.2014 Leiri alkaa perjanitaina 5.9. klo 17:00 ja loppuu sunnuntaina 7.9. noin klo 13:30. Eerikkilän urheilukeskuksen osoite on Urheiluopistontie 138, 31370

Lisätiedot

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu.

Jos vaatteesi syttyvät palamaan, heittäydy maahan tai lattialle ja kieri kunnes tuli sammuu. Lain mukaan joka kodissa täytyy olla palovaroitin. Tulipalo alkaa usein keittiöstä. Jos rasva syttyy palamaan, laita kansi päälle. Älä koskaan käytä vettä. Huolehdi palavasta kynttilästä. Älä tupakoi sängyllä

Lisätiedot

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama

Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama Vapaa-aikajaosto 7.4.2008 LIITE 2 Vakka-Suomen suurleiri 7-9.7.2008 Kustavi Lomavalkama LEIRIN TEEMA KALASTUS MAANANTAI 7.7. klo 10.00 Saapuminen leirille, lipunnosto, leirin avaus, suojelijan tervehdys,

Lisätiedot

ruukki

ruukki LÄHIJOHTAJAN JA TEKIJÄN KIRJA ruukki-18 25. 29.7.2018 1 Tervetuloa ruukki-18 -leirille! Hei lähijohtajaksi tai tekijäksi tuleva ruukkilainen! Mahtavaa, että olet tulossa tekemään kesän parhainta partioleiriä

Lisätiedot

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA

OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA OPAS ASEPTIIKASTA DOULATOIMINNASSA 1 SISÄLLYSLUETTELO ASEPTIIKKA 3 VAROTOIMET 3 VALMISTAUTUMINEN DOULAUKSEEN 4 SAAPUMINEN SAIRAALAAN 4 KÄSIENPESU 5 SUOJAKÄSINEET 5 KÄSIENPESUOHJE 6 KÄSIDESINFEKTIO 7 SYNNYTYSSALISSA

Lisätiedot

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011

LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 LEIRIKOULUUN OIVANKIIN 24.-27.5.2011 KUSTANNUSLASKELMA Kyydit 3000 Majoitus ja ruuat Oivangissa 6789 (oppilaat) - - 652 (aikuiset) Ruokailut matkalla (meno/paluu) 966 (483x2) Meno (Pudasjärvi)? Paluu (ABC

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi

KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS. www.käppäräpartio.fi KÄPYNEN PUKU- JA MERKKIOPAS www.käppäräpartio.fi 1 Sisällysluettelo o Partiopuku yhdistää............. 2 o Lippukunnan perinteet............. 2 o Helpotusta ahdingon sijaan............. 2 o Sudenpennun

Lisätiedot

3. Leiriläiskokous

3. Leiriläiskokous 3. Leiriläiskokous 5.7.2018 AIHEET Matkustus Ohjelma Teema Majoitus Ryhmät Varusteiden jakoa ja Gordionin solmuja MATKUSTUS MATKUSTUS - LÄHTÖ Bussi tulee Tupoksen Salen kautta sunnuntaina 7.05 Ole paikalla

Lisätiedot

JSP10 PIIRIPÄIVÄ Jyväskylä

JSP10 PIIRIPÄIVÄ Jyväskylä JSP10 PIIRIPÄIVÄ 23.-24.9. Jyväskylä Tapahtumakirje 3 lippukunnille 12.9.2017 Piiripäivät kokoavat lähes tuhat eri ikäistä partiolaista eri puolilta piiriämme Jyväskylään. Tähän tapahtumakirjeeseen on

Lisätiedot

SATAHANKA XI ASIAMIESOHJE 3

SATAHANKA XI ASIAMIESOHJE 3 ASIAMIESOHJE 3 Kesän ykköstapahtuma, Satahanka XI lähestyy kovalla kohinalla! Oletko joukkoinesi valmis seikkailuun? Satahangalle on tulossa n. 1200 partiolaista 10 maasta. Vilinää ja vilskettä riittää

Lisätiedot

STIHL AK 10, 20, 30. Turvallisuusohjeet

STIHL AK 10, 20, 30. Turvallisuusohjeet { STIHL AK 10, 20, 30 Turvallisuusohjeet suomi Sisällysluettelo Alkuperäisen käyttöohjeen käännös Painettu kloorittomalle paperille. Painovärit sisältävät kasviöljyjä, paperi on kierrätyskelpoista. 1

Lisätiedot

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE

Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE Kuulun maailmalle L-SP:n sudenpentukilpailut Pöytyä/Turku 17.5.2014 ENNAKKO-OHJE Tervetuloa Kuulun maailmalle sudenpentukilpailuun! Pentueenne on ilmoittautunut Lounais-Suomen partiopiirin sudenpentukilpailuihin,

Lisätiedot

ruukki

ruukki LEIRILÄISEN KIRJA ruukki-18 25. 29.7.2018 ruukki18.fi 1 Tervetuloa ruukki-18 -leirille! Selvennettäköön aluksi tarina leirin nimen takana. Kun alueleiriä lähdettiin yli vuosi sitten suunnittelemaan, oli

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

~ 1-vuotissynttärit ~ ~ Paraati ~ ~ Lipunnaulaus ~

~ 1-vuotissynttärit ~ ~ Paraati ~ ~ Lipunnaulaus ~ ~ 1-vuotissynttärit ~ ~ Paraati ~ ~ Lipunnaulaus ~ 27.9.2008 Kuopiossa Tämä asiamiesohje lähetetään lippukunnanjohtajalle, mikäli lippukunta ei ole ilmoittanut synttärimestaria. ASIAMIESOHJE 1I Tervetuloa

Lisätiedot

Koulutuspaketti talviretkeilyyn

Koulutuspaketti talviretkeilyyn Koulutuspaketti talviretkeilyyn 1 SISÄLTÖ Tämä koulutuspaketti pitää sisällään ohjeet leiriläisten kouluttamiseen talvileiriä varten. Opas on jaettu kolmeen osaan: Ohjelma leirillä, Elämää talvileirillä

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri

Leirikirje. Kulttuuriympäristöleiri Kulttuuriympäristöleiri 18.-20.8.2017 Leirikirje Tervetuloa kulttuuriympäristöleirille Kangasalle! Päävastuu leirin järjestelyistä on Pirkanmaan maakuntamuseolla. Leiri on osa maakuntamuseon Adoptoi monumentti

Lisätiedot

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat!

Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Hei Helsingin NMKY:n vaellusrippikoululainen ja vanhemmat! Rippikoulun alkuopetus on nyt takana ja leirijakso lähestyy hyvää vauhtia! Alkuopetuksella tutustuttiin, ryhmäydyttiin, tehtiin omat rukoushelmet

Lisätiedot

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON

TERVETULOA PÄIVÄHOITOON TERVETULOA PÄIVÄHOITOON Vanhemmat voivat turvallisesti jättää lapsensa päivähoitoon työn tai opiskelun ajaksi. Koulutettu henkilökunta huolehtii lapsesta parhaalla mahdollisella tavalla. Päivähoitoympäristö

Lisätiedot

KESÄKUU Tässä numerossa:

KESÄKUU Tässä numerossa: KESÄKUU 2019 Tervehdys vielä viimeisen kerran näin Rusahduksen muodossa! Nyt kun voidaan sanoa leirin olevan jo ensi kuussa, Rusahdus kertoo teille muun muassa mistä ja miten saada Ryskeen leirituotteet

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 21 - Audio - osa 1. paperikassi paperikassi, ostoskassi Oppitunti 21 - Audio - osa 1 1 paperikassi paperikassi, ostoskassi kaksi ostoskassia ostoskärry monta ostoskärryä ostoskori Ostoskori on tyhjä. Ostoskorissa ei ole mitään. laatikko Laatikko on tyhjä. Laatikossa

Lisätiedot

T O I N E N L E I R I K I R J E

T O I N E N L E I R I K I R J E T O I N E N LEIRIKIRJE PUKEUTUMINEN PAKKASELLA Paukkupakkasta ja loskaa Talviretkeilyssä tärkeintä on pitää itsensä lämpimänä ja kuivana. Valittaviin varusteisiin vaikuttaa paljon vallitseva sää. Talvella

Lisätiedot

STIHL AK 10, 20, 30. Turvallisuusohjeet

STIHL AK 10, 20, 30. Turvallisuusohjeet { STIHL AK 10, 20, 30 Turvallisuusohjeet suomi Sisällysluettelo Alkuperäisen käyttöohjeen käännös Painettu kloorittomalle paperille. Painovärit sisältävät kasviöljyjä, paperi on kierrätyskelpoista. 1

Lisätiedot

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015

HNMKY Seuraleiri Kisakallio 2015 HNMKY Seuraleiri Kisakallio 21.- 23.08. HNMKY Seuraleiri 21.-23.08. Kisakallion seuraleirikirje Seuramme lähtee jälleen avaamaan kautta seuraleirille. Leiri järjestetään jälleen Lohjan Kisakalliossa. Seuraleirille

Lisätiedot