Myöhäinen kevät tosin myöhästytti parempikatteisten kesäkalastusvälineiden myyntisesongin alkua.
|
|
- Saija Mäkinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÖRSSITIEDOTE RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2013 LIIKEVAIHDON KASVU JATKUI MYÖHÄISESTÄ KEVÄÄSTÄ HUOLIMATTA. KÄYTTÖPÄÄOMA JA RAHAVIRTA KEHITTYIVÄT POSITIIVISESTI. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto nousi 2 % uuteen ensimmäisen kvartaalin ennätykseen ja oli 75,3 MEUR (73,5 MEUR). Myynti kasvoi erityisesti Venäjällä, Pohjois-Amerikassa ja Suomessa. Liikevaihtoa kasvatti myös uusi talvikalastusliiketoiminta. Myöhäinen kevät tosin myöhästytti parempikatteisten kesäkalastusvälineiden myyntisesongin alkua. Vertailukelpoinen liikevoitto ilman kertaluontoisia eriä ja realisoitumattomia valuuttajohdannaissopimusten markkina-arvostuksia laski viime vuodesta ja oli 8,1 MEUR (10,6 MEUR). Liikevoiton aleneminen johtui myöhäisestä keväästä, joka vaikutti myynnin tuotejakaumaan. Lisäksi kannattavuutta heikensivät käynnissä oleva tuotannon siirto Batamiin, hankkeet varastotasojen alentamiseksi ja valuuttakurssien muutokset. Tilikauden voitto laski ensimmäisellä vuosineljänneksellä ollen 6,6 MEUR (7,5 MEUR) ja osakekohtainen tulos oli 0,15 EUR (0,16 EUR). Tilikauden voittoon sisältyy aikaisempia vuosia koskeva tuomioistuimen ja viranomaisen päätöksiin perustuva 0,6 MEUR suuruinen positiivinen verovaikutus. Käyttöpääoman parantamiseen ja varastojen hallintaan on kiinnitetty erityistä huomiota, minkä seurauksena liiketoiminnan nettorahavirta parani ja oli -8,1 MEUR (-9,3 MEUR). Myös varastojen määrä laski ja oli 116,4 MEUR (125,0 MEUR). Konsernin taserakenne vahvistui edelleen ja velkaantumisaste saavutti ensimmäisen vuosineljänneksen ennätyksen ollen 68,7 % (75,7 %). Konserni jatkoi kannattavan kasvun strategiansa toteuttamista päätöksellä aloittaa jääkairojen valmistustoiminta Suomessa sekä tuomalla markkinoille uuden Scatter Rap -uistinperheen ja aloittamalla Angry Birds -yhteistyön Rovio Entertainment Ltd:n kanssa. Ohjeistus on muuttumaton. Konsernin liikevaihdon odotetaan kasvavan vuodesta 2012 ja tavoitteena on, että vertailukelpoinen liikevoitto, kertaluoteiset erät ja realisoitumattomien valuuttajohdannaisten markkina-arvostus eliminoituna, on 30 MEUR +/- 10 %. Oheisessa liitteessä esitetään hallituksen osavuosikatsaus ja siihen liittyvä numeroaineisto. Yhteystiedot ja telekonferenssin tiedot löytyvät tekstiosan lopusta. Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki ja päämediat 1/15
2 Markkinatilanne ja myynti Vuosi 2013 alkoi positiivisten odotusten merkeissä. Myynnin kasvu jatkui vahvana Venäjällä. Myynti kasvoi myös Pohjois-Amerikassa, Suomessa, Baltiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja useimmissa Aasian-jakeluyhtiöissä, vaikkakin samaan aikaan erityisesti useissa Euroopan maissa vähittäiskaupan sentimentti on muuttunut varovaisemmaksi. Sääolosuhteet olivat päinvastaiset viime vuoteen verrattuna. Talvikalastussesonki alkoi tavanomaista myöhemmin Yhdysvalloissa, minkä jälkeen talvi kuitenkin jatkui pitkään sekä Pohjois-Amerikassa että muilla talvikalastuksen päämarkkinoilla Pohjois- ja Itä-Euroopassa. Pitkä talvi tuki uusien talvikalastusvälineiden ja talviurheiluvälineiden myyntiä neljänneksen aikana, mutta koko sesongin myyntiä alensivat edellisen heikon talvisesongin seurannaisvaikutukset. Samaan aikaan myöhäinen kevät lykkäsi paremmin kannattavien kesäkalastusvälineiden myyntikauden alkua. Myyntiä alensi myös konsernin ulkopuolisten tavarantoimittajien toimitusten viivästyminen. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto nousi 2 % uuteen kvartaaliennätykseen ja oli 75,3 MEUR (73,5 MEUR). Uusien yksiköiden vaikutus myyntiin oli 0,3 MEUR. Valuuttakurssimuutoksilla ei ollut merkittävää vaikutusta myynnin kasvuun edellisvuoteen verrattuna. Konsernin tuotteiden liikevaihto nousi 3 % viime vuodesta ja oli 47,1 MEUR (45,8 MEUR) uuden talvikalastusliiketoiminnan sekä koukkujen ja Rapala-uistinten vahvan myynnin seurauksena. Kolmansien osapuolien tuotteiden liikevaihto nousi 1 % ja oli 28,1 MEUR (27,7 MEUR) johtuen talviurheiluvälineiden sekä outdoor- ja metsästystuotteiden hyvästä myynnistä. Kalastuselektroniikan myynti kasvoi, vaikkakin kokonaisuutena kolmansien osapuolien kalastustuotteiden myynti laski, johtuen myöhäisestä kesäsesongin alusta. Pohjois-Amerikan liikevaihto nousi 6 % ensimmäisellä neljänneksellä pitkän talven tukiessa talvikalastustuotteiden myyntiä sekä USA:ssa että Kanadassa. Yhdysvaltain dollarilla oli pieni negatiivinen vaikutus vuosineljänneksen myyntiin verrattuna edellisvuoteen. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla myynti kasvoi 7 % ensimmäisellä neljänneksellä. Asuntomarkkinan ja pörssin elpyminen USA:ssa on vahvistanut kuluttajaluottamusta, joskin polttoaineiden hinnannousu ja kasvaneet palkkaverot ovat vähentäneet pienituloisten harkinnanvaraista kulutusta. USA:n vähittäiskauppa jatkoi keskittymistä muihin urheilutuoteryhmiin kuin kalastukseen ja lisäsi panostuksia vähittäiskaupan omiin tuotemerkkeihin. Helmikuussa USA:ssa lanseerattu Scatter Rap -uistinperhe on ollut menestys. Pohjoismaiden myynti oli viime vuoden tasolla. Myyntiin vaikuttivat valuuttakurssit ja myöhäisestä keväästä johtuva myöhästynyt kesäkalastusvälineiden myynti. Suomessa myynti kasvoi, mutta Norjassa ennakkomyynnin suhteellinen osuus laski. Muun Euroopan myynti laski 1 % johtuen myöhäisestä keväästä Englannissa ja Keski-Euroopassa. Myynnin kasvu jatkui vahvana Venäjällä talvikalastuksen ja uistinten vahvan myynnin ansiosta. Unkari ja Espanja kärsivät edelleen Euroopan talouden epävarmuustekijöistä. Sveitsissä toimintojen uudelleenjärjestely jatkui. Muiden maiden liikevaihto nousi 10 % johtuen uudesta jakeluyhtiöstä Chilessä sekä vahvasta myynnistä myös muualla Latinalaisessa Amerikassa ja useimmissa Aasian maissa, erityisesti Japanissa. Myyntiä heikensivät valuuttakurssimuutokset. Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla myynti kasvoi 18 %. Taloudellinen tulos ja kannattavuus Ensimmäisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä ja realisoitumattomia valuuttajohdannaissopimusten markkina-arvostuksia laski viime vuodesta ja oli 8,1 MEUR (10,6 MEUR). Vertailukelpoinen liikevoittomarginaali oli ensimmäisellä neljänneksellä 10,8 % (14,4 %). Vuosineljänneksen vertailukelpoisen liikevoiton laskuun vaikutti erityisesti myöhäinen kevät joka vaikutti myynnin tuotejakaumaan. Lisäksi meneillään oleva tuotannon siirto Batamiin, 2/15
3 hankkeet varastotasojen alentamiseksi ja valuuttakurssien muutosten vaikutus ostoihin heikensivät kannattavuutta. Ensimmäisen vuosineljänneksen raportoitu liikevoitto oli 8,6 MEUR (10,4 MEUR) ja siihen sisältyi kertaluontoisia kuluja 0,0 MEUR (0,0 MEUR) ja markkina-arvoon kirjattavien operatiivisien valuuttajohdannaisten realisoitumattomia voittoja 0,5 MEUR (0,2 MEUR tappio). Tunnuslukuja I I I-IV MEUR Liikevaihto 75,3 73,5 290,7 Voitto ennen poistoja (EBITDA) 10,3 12,0 32,7 Vertailukelpoinen EBITDA * 9,8 12,2 33,8 Liikevoitto (EBIT) 8,6 10,4 25,9 Vertailukelpoinen liikevoitto * 8,1 10,6 27,1 * Ilman kertaluoteisia eriä ja realisoitumattomien valuuttajohdannaisten markkinaarvostuksia. Konsernin tuotteiden raportoitu liikevoitto laski viime vuodesta ja oli 6,2 MEUR (7,0 MEUR). Liikevoittoa rasittivat erityisesti myöhäinen kevät, joka viivästytti parempikatteisten kesäkalastustuotteiden toimituksia, varastotasojen alennusprojektit sekä uuden uistintuotantoyksikön toiseen vaiheen käynnistäminen Batamilla. Kolmansien osapuolien tuotteiden liikevoitto laski ja oli 2,4 MEUR (3,4 MEUR). Liikevoiton lasku tuli pääasiassa kalastustuotteista, johon vaikuttivat ostojen valuuttakurssimuutokset ja varastojen tyhjennysmyynnit. Kokonaisrahoituskulut (netto) olivat 0,3 MEUR (0,0 MEUR) sisältäen (netto) 0,4 MEUR (1,0 MEUR) valuuttakurssivoittoja. Korko- ja muut rahoituskulut (netto) laskivat hieman viime vuodesta ollen 0,8 MEUR (1,0 MEUR). Ensimmäisen neljänneksen tilikauden voitto laski ja oli 6,6 MEUR (7,5 MEUR). Osakekohtainen tulos oli 0,15 EUR (0,16 EUR). Tähän sisältyy aikaisempia vuosia koskeva tuomioistuimen ja viranomaisen päätöksiin perustuva 0,6 MEUR suuruinen positiivinen verovaikutus. Määräysvallattomien omistajien osuus voitosta aleni viime vuoteen verrattuna. Rahavirta ja taloudellinen asema Käyttöpääoman parantamiseen ja varastojen hallintaan kiinnitettiin erityistä huomiota, minkä seurauksena liiketoiminnan nettorahavirta parani ja oli -8,1 MEUR (-9,3 MEUR). Ensimmäisen neljänneksen aikana varastot ja myyntisaamiset kehittyivät positiivisesti viime vuoteen verrattuna ja käyttöpääoman nettomuutos oli -15,0 MEUR (-18,9 MEUR). Käyttöpääoma nousi joulukuusta kun varastot ja saatavat kasvoivat kausiluontoisesti. Myös konsernin varastot kehittyivät positiivisesti. Varastot nousivat kausiluontoisesti 5,8 MEUR joulukuusta 2012 mutta laskivat 8,6 MEUR viime maaliskuusta ollen 116,4 MEUR (125,0 MEUR). Siten viime vuoteen verrattuna varastot laskivat 7 % kun samaan aikaan liikevaihto kasvoi 2 %. Varastot kasvoivat uusien yksiköiden ja valuuttakurssien muutosten vaikutuksesta 1,5 MEUR viime vuoteen verrattuna, eli vertailukelpoiset varastot alenivat kokonaisuudessaan 10,1 MEUR viime vuoteen verrattuna. Investointien rahavirta oli ensimmäisellä neljänneksellä 2,0 MEUR (8,3 MEUR). Normaalit operatiiviset investoinnit olivat 2,0 MEUR (2,3 MEUR). Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen investointien rahavirta sisälsi Strike Master Corporationin liiketoiminnan hankinnasta ja Mora Ice -tuotemerkistä maksetut kauppahinnat, yhteensä 6,4 MEUR ja Suomessa sijainneen kiinteistön myyntituloa 0,3 MEUR. 3/15
4 Korollinen nettovelka nousi kausiluontoisesti joulukuusta, mutta laski viime vuoden maaliskuusta ja oli 100,4 MEUR (107,3 MEUR). Taseen vahvistuminen jatkui ja velkaantumisaste saavutti kaikkien aikojen ennätysalhaisen tason maaliskuun lopussa ollen 68,7 % (75,7 %). Omavaraisuusaste nousi ja oli 42,3 % (40,8 %). Konsernin strategian toteuttaminen Konsernin kannattavan kasvun strategia perustuu kolmeen kulmakiveen; Brändit, tuotanto ja jakelu, joita tukee vahva yrityskulttuuri. Vuoden 2013 aikana strategian toteuttaminen jatkuu useilla eri alueilla. Vahvistaakseen asemaansa jääkairaliiketoiminnassa, konserni teki päätöksen aloittaa jääkairojen valmistustoiminta Suomessa. Tällä tuetaan vuoden 2012 alussa toteutettujen Strike Master Corporationin liiketoiminnan ja Mora Ice -tuotemerkin ja aineettomien oikeuksien hankinnoilla saavutettua asemaa jääkairaliiketoiminnassa. Valmistelut tuotantolaitoksen avaamiseksi vuoden lopussa etenevät. Konsernin uuden koukkutuotantoyksikön perustamistoimet saatettiin loppuun ensimmäisen neljänneksen aikana Batamin saarella Indonesiassa. Uistintehtaan ensimmäinen vaihe viimeistellään huhtikuussa. Yksiköillä on tekninen valmius kustannustehokkaaseen tuotantoon tuotannon volyymien noustessa. Rakennustyöt ja asennukset uistintuotannon volyymin kolminkertaistamiseksi etenevät ja toisen vaiheen tuotanto alkoi osittain jo viime vuoden lopussa. Uusia tuotteita lisätään ja tuotantovaiheita ajetaan sisään vaiheittain seuraavan kuukauden aikana. Konsernin kasvatti omistusosuutensa Peltonen-suksitehtaasta 100 %:iin. Aiemmin konsernin omistusosuus oli 90 %. Liiketoiminnan tehostamis- ja kehityshanke konsernin Sveitsin-jakeluyhtiössä jatkui. Käyttöpääoman ja rahavirran tehostamis- ja parantamishanke oli edelleen yksi konsernin päätavoitteista. Rakenteelliset muutokset varastojen alentamiseksi ja konsernin sisäisen toimitusketjun kehittämiseksi sekä ostotoimintojen tehostamiseksi jatkuvat. Kyky jatkuvasti kehittää uusia innovatiivisia tuotteita on yksi konsernin merkittävimmistä strategisista vahvuuksista. Helmikuussa 2013 konserni lanseerasi poikkeuksellisella uintiliikkeellä varustetun Rapala Scatter Rap -uistinperheen USA:n ja Japanin markkinoille ja vastaanotto on ollut poikkeuksellisen hyvä. Vuoden 2013 huhtikuussa konserni julkisti yhteistyösopimuksen Rovio Entertainment Ltd:n kanssa, joka tuo Angry Birds -hahmot uistimiin ja muihin kalastusvälineisiin Suomessa, viidessä muussa Euroopan maassa sekä Kiinassa. Lisäksi huhtikuussa 2013 Rapala Eco Wear Reflection -takki palkittiin kansainvälisessä Red Dot -tuotesuunnittelukilpailussa. Red Dot on yksi maailman tunnetuimmista ja arvostetuimmista tuotesuunnittelupalkinnoista. Rapala-konsernin johto osallistui vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen aikana useisiin yrityskauppaneuvotteluihin ja yhteistoimintahankkeisiin. Lähiajan näkymät Ensimmäisen neljänneksen myynti kasvoi päämarkkinoilla Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä, ja kasvun odotetaan jatkuvan. Useilla markkinoilla myöhäinen kevät on siirtänyt myyntiä toiselle vuosineljännekselle, joskin säiden kokonaisvaikutus kesäsesongin myyntiin on vielä arvioiden varassa. Ennakkomyynti on ollut edellisvuoden tasolla tai sen yläpuolella niissä maissa joissa se on käytössä. Rapala Scatter Rap -tuoteperheen menestyksellisen lanseerauksen odotetaan tukevan myyntiä USA:ssa ja Japanissa. 4/15
5 Pohjois-Amerikan pitkän talven jälkeen vähittäiskauppiaiden talvikalastusvarastojen odotetaan olevan melko tyhjillään. Vähittäiskauppiaat ovat ottaneet Ice Force -talvikalastusohjelman hyvin valikoimiinsa ensi talvikalastuskaudeksi, minkä odotetaan turvaavan näiden tuotteiden myyntiä kuluvan vuoden aikana. Tulevalla talvikaudella tuotevalikoima tulee USA:ssa edelleen täydentymään Ottertalvikalastusvälineiden jakelun myötä. Uusien tuotantolaitosten ja muutamien muiden alisuoriutuvien yksiköiden kannattavuuden odotetaan asteittain paranevan kuluvan vuoden aikana. Edelleen jatkuvat hankkeet konsernin varastojen alentamiseksi saattavat rasittaa kannattavuutta mutta vahvistavat konsernin rahavirtaa. Vuoden 2013 ohjeistus on muuttumaton. Liikevaihdon odotetaan kasvavan vuodesta 2012 ja tavoitteena on, että vertailukelpoinen liikevoitto, kertaluoteiset erät ja realisoitumattomien valuuttajohdannaisten markkina-arvostus eliminoituna, on 30 MEUR +/- 10 %. Toisen vuosineljänneksen osavuosikatsaus julkaistaan Helsingissä Rapala VMC Oyj:n hallitus Lisätietoja antavat: Jorma Kasslin, toimitusjohtaja, Jussi Ristimäki, talous- ja rahoitusjohtaja, Olli Aho, sijoittajasuhteet, Osavuosikatsausta käsittelevä telekonferenssi järjestetään tänään klo Siihen voi osallistua soittamalla 5 minuuttia ennen tilaisuuden alkua +44 (0) tai tai +358 (0) (pin-koodi: #). Uudelleenkuunteluun on mahdollisuus 14 arkipäivän ajan numerossa +44 (0) (pin-koodi: #). Nettiosoitteessa on Rapalan-konsernin taloudellista informaatiota ja telekonferenssin jälkikuuntelumahdollisuus. 5/15
6 LYHENNETTY KONSERNITILINPÄÄTÖS (tilintarkastamaton) TULOSLASKELMA I I I-IV MEUR Liikevaihto 75,3 73,5 290,7 Liiketoiminnan muut tuotot 0,2 0,3 1,3 Materiaalit ja palvelut 35,2 32,2 140,7 Henkilöstökulut 16,2 15,7 62,6 Liiketoiminnan muut kulut 13,6 13,8 55,8 Osuus osakkuus- ja yhteisyritysten tuloksesta -0,2-0,1-0,3 Tulos ennen poistoja (EBITDA) 10,3 12,0 32,7 Poistot ja arvonalentumiset 1,7 1,6 6,8 Liikevoitto (EBIT) 8,6 10,4 25,9 Rahoitustuotot ja -kulut 0,3 0,0 4,9 Voitto ennen veroja 8,3 10,4 21,0 Tuloverot 1,7 2,9 7,1 Tilikauden voitto 6,6 7,5 14,0 Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 5,7 6,2 10,1 Määräysvallattomille omistajille 0,9 1,3 3,8 Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos: Tulos/osake, EUR (laimennettu = laimentamaton) 0,15 0,16 0,26 LAAJA TULOSLASKELMA I I I-IV MEUR Tilikauden voitto 6,6 7,5 14,0 Muut laajan tuloksen erät* Muuntoerot** 2,0-1,8-0,3 Voitot ja tappiot rahavirran suojauksista** 0,3 0,1-0,6 Voitot ja tappiot nettosijoitusten suojauksista** -0,3 0,3 0,2 Etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen vakuutusmatemaattiset ,3 voitot (tappiot) Muut laajan tuloksen erät yhteensä* 2,1-1,4-1,0 Tilikauden laaja tulos 8,7 6,1 12,9 Laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille 7,8 4,6 9,2 Määräysvallattomille omistajille 0,9 1,5 3,7 * Verovaikutus huomioitu ** Erä, joka saatetaan myöhemmin siirtää tulosvaikutteiseksi 6/15
7 TASE MEUR VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 73,2 71,8 72,6 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 30,1 28,9 29,3 Sijoitukset ja saamiset Korolliset 3,4 5,8 3,7 Korottomat 11,4 11,2 11,4 118,1 117,7 117,1 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 116,4 125,0 110,6 Sijoitukset ja saamiset Korolliset 2,4 1,1 2,5 Korottomat 77,7 74,3 58,5 Rahavarat 30,8 29,3 38,2 227,2 229,8 209,7 Myytävänä olevat omaisuuserät - 0,3 - Varat yhteensä 345,3 347,8 326,8 OMA PÄÄOMA JA VELAT Oma pääoma yhteensä Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva pääoma 135,9 133,1 128,3 Määräysvallattomille omistajille kuuluva osuus 10,2 8,6 9,4 146,1 141,7 137,7 Pitkäaikaiset velat Korolliset* 77,0 10,1 78,7 Korottomat 15,4 16,4 15,6 92,3 26,5 94,3 Lyhytaikaiset velat Korolliset* 60,0 133,5 55,5 Korottomat 46,9 46,1 39,3 106,9 179,6 94,8 Oma pääoma ja velat yhteensä 345,3 347,8 326,8 * Huhtikuusta 2012 lähtien uusien pankkilainasopimusten tililimiitit luokiteltiin pitkäaikaisiksi veloiksi siltä osin kuin pankit ovat sitoutuneet kyseisiin limiitteihin yli 12 kuukauden ajaksi. I I I-IV TUNNUSLUVUT Voitto ennen poistoja, % 13,6 % 16,4 % 11,2 % Liikevoitto, % 11,4 % 14,1 % 8,9 % Sijoitetun pääoman tuotto, % 14,5 % 17,4 % 11,4 % Sijoitettu pääoma kauden lopussa, MEUR 246,5 249,0 227,5 Korollinen nettovelka kauden lopussa, MEUR 100,4 107,3 89,9 Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 42,3 % 40,8 % 42,2 % Velkaantumisaste (netto) kauden lopussa, % 68,7 % 75,7 % 65,3 % Tulos/osake, EUR (laimennettu = laimentamaton) 0,15 0,16 0,26 Oma pääoma/osake, EUR 3,51 3,42 3,31 Henkilöstö keskimäärin Tunnuslukujen laskentakaavat ovat samat kuin vuositilinpäätöksessä /15
8 RAHAVIRTALASKELMA I I I-IV MEUR Tilikauden voitto 6,6 7,5 13,9 Oikaisuerät tilikauden voittoon * 3,3 4,6 20,6 Maksetut/saadut rahoituserät ja verot -2,9-2,5-13,6 Käyttöpääoman muutos -15,1-18,9 4,2 Liiketoiminnan nettorahavirta -8,1-9,3 25,2 Investoinnit -2,0-2,3-7,7 Omaisuuden myynnit 0,0 0,4 0,8 Sufix-brändin hankinta ,8 Strikemasterin ja Mora Ice:n hankinta - -6,4-6,7 Muut tytäryritysten hankinnat, rahavaroilla vähennettynä 0,0-0,0 Tytäryritysten luovutus, rahavaroilla vähennettynä - - 0,8 Korollisten saamisten muutos 0,0 0,0 0,0 Investointien rahavirta yhteensä -2,0-8,3-13,6 Maksetut osingot emoyhtiön osakkeenomistajille ,9 Maksetut osingot määräysvallattomille omistajille ,6 Lainojen nostot ja lyhennykset, netto 2,6 18,3 9,1 Omien osakkeiden hankinta -0,3-0,1-0,7 Rahoituksen rahavirta yhteensä 2,3 18,3-2,2 Oikaisuerät 0,1 0,2 0,2 Rahavarojen muutos -7,8 0,9 9,6 Rahavarat tilikauden alussa 38,2 28,9 28,9 Valuuttakurssien muutosten vaikutus 0,4-0,6-0,4 Rahavarat tilikauden lopussa 30,8 29,3 38,2 * Sisältää ei-rahamääräisten erien, tuloverojen sekä rahoitustuottojen ja -kulujen oikaisun. LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA Emoyhtiön omistajille kuuluva pääoma Ar- Kumu- Sijoitetun Ker- Määräys- O- Yli- von- latii- vapaan O- ty- vallatto- O- sa- kurs- muu- viset oman mat neet mien ma ke- si tos- muun- pää- O- voit- omis- pääpää- ra- ra- to- oman sak- to- tajien oma MEUR oma hasto hasto erot rahasto keet varat osuus yht. Oma pääoma ,6 16,7-1,6-4,1 4,9-2,6 111,8 7,2 135,8 Uusien standardien vaikutus ,1 - -0,1 Oikaistu oma pääoma 3,6 16,7-1,6-4,1 4,9-2,6 111,7 7,2 135,7 Tilikauden laaja tulos * - - 0,1-1, ,2 1,5 6,1 Omien osakkeiden hankinta , ,1 Oma pääoma ,6 16,7-1,5-5,8 4,9-2,7 117,9 8,6 141,7 Oma pääoma ,6 16,7-2,3-4,1 4,9-3,4 112,8 9,4 137,7 Tilikauden laaja tulos * - - 0,3 1, ,7 0,9 8,7 Omien osakkeiden hankinta , ,3 Osakeperusteiset maksut ,1-0,1 Muut muutokset ,0 0,0 0,0 Oma pääoma ,6 16,7-1,9-2,3 4,9-3,7 118,6 10,2 146,1 * Verovaikutus huomioituna 8/15
9 SEGMENTTI-INFORMAATIO* MEUR I I I-IV Liikevaihto toimintasegmenteittäin Konsernin tuotteet 47,1 45,8 176,4 Kolmansien osapuolien tuotteet 28,1 27,7 114,3 Yhteensä 75,3 73,5 290,7 STOCK EXCHANGE RELEASE Liikevoitto toimintasegmenteittäin Konsernin tuotteet 6,2 7,0 18,9 Kolmansien osapuolien tuotteet 2,4 3,4 7,0 Yhteensä 8,6 10,4 25,9 Varat toimintasegmenteittäin Konsernin tuotteet 226,7 227,6 214,0 Kolmansien osapuolien tuotteet 82,1 84,0 68,5 Korottomat varat yhteensä 308,7 311,5 282,5 Kohdistamattomat korolliset varat 36,6 36,3 44,3 Varat yhteensä 345,3 347,8 326,8 Ulkoinen liikevaihto alueittain I I I-IV MEUR Pohjois-Amerikka 21,7 20,5 83,6 Pohjoismaat 15,2 15,2 62,7 Muu Eurooppa 29,5 29,7 108,2 Muut maat 8,9 8,1 36,2 Yhteensä 75,3 73,5 290,7 * Toimintasegmentit ovat samat kuin tilinpäätöksessä Lisätietoja löytyy tilinpäätöksen liitetiedosta 2. KVARTAALIKOHTAISIA TUNNUSLUKUJA I II III IV I-IV I MEUR Liikevaihto 73,5 83,7 65,6 67,9 290,7 75,3 Voitto ennen poistoja (EBITDA) 12,0 13,3 5,4 1,9 32,7 10,3 Liikevoitto (EBIT) 10,4 11,6 3,7 0,2 25,9 8,6 Voitto ennen veroja 10,4 10,5 1,9-1,7 21,0 8,3 Tilikauden voitto 7,5 7,2 1,3-2,1 14,0 6,6 TULOSLASKELMAN JA TASEEN LIITETIETOJA Tähän osavuosikatsaukseen sisältyviä lukuja ei ole tilintarkastettu. Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 -standardin vaatimusten mukaisesti. Konserni on käyttänyt osavuosikatsauksessa samoja laatimisperiaatteita kuin vuoden 2012 tilinpäätöksessä lukuun ottamatta uusien tai uudistettujen standardien ja tulkintojen soveltamista. Vertailutietojen esittämistapa on oikaistu vastaamaan pörssitiedotteella tiedotettua uutta korollisten ja korottomien erien luokittelua. IFRS 7:n muutos ei aiheuttanut konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteisiin sellaisia muutoksia, joilla olisi ollut vaikutusta tässä osavuosikatsauksessa esitettyihin tietoihin. IFRS 13:n käyttöönot- 9/15
10 to lisäsi käyvistä arvoista annettavia liitetietoja. IAS 1 standardin muutos vaikutti muiden laajan tuloksen erien esittämiseen siten, että erät luokiteltiin niihin, jotka siirretään myöhemmin tulosvaikutteisiksi ja niihin, joita ei koskaan siirretä. IAS 19:n muutos poisti mahdollisuuden käyttää putkimenetelmää etuuspohjaisten eläkejärjestelyjen vakuutusmatemaattisten voittojen ja tappioiden kirjaamisessa. Uudistetun standardin mukaisesti vakuutusmatemaattiset voitot ja tappiot kirjataan välittömästi ja täysimääräisesti muihin laajan tuloksen eriin sillä kaudella, jonka aikana ne syntyvät, eikä näitä eriä enää myöhemmin kirjata tuloslaskelmaan. Aikaisemmin vakuutusmatemaattisista voitoista ja tappioista kirjattiin tuloslaskelmaan vain osa putkimenetelmän mukaisesti. Laadintaperiaatteen muutos on toteutettu takautuvasti, ja sen vaikutukset tässä osavuosikatsauksessa esitettyihin taseen, tuloslaskelman ja laajan tuloslaskelman vertailutietoihin on esitetty alla olevassa taulukossa. Muutos vaikutti myös tunnuslukuihin, jotka on myös oikaistu tässä osavuosikatsauksessa. Oikaisu tulokseen ja laajaan tulokseen kirjattiin neljännelle kvartaalille. IAS 19:n takautuvan soveltamisen vaikutukset konsernitilinpäätökseen 2012, MEUR Raportoitu Oikaisu Oikaistu Vaikutus konsernin tuloslaskelmaan Henkilöstökulut 62,6 0,0 62,6 Liikevoitto 25,9 0,0 25,9 Verot 7,1 0,0 7,1 Tilikauden voitto 13,9 0,0 14,0 Vaikutus taseeseen Laskennalliset verosaamiset ,3 0,0 9,3 Laskennallisten verosaamisten muutos, kirjattu tuloslaskelmaan -0,8 0,0-0,8 Laskennallisten verosaamisten muutos, kirjattu laajaan tuloslaskelmaan 0,2 0,1 0,3 Laskennalliset verosaamiset * 8,7 0,2 8,9 * Sisältyy pitkäaikaisiin korottomiin saamisiin Kertyneet voittovarat ,8-0,1 111,7 Tilikauden voitto 10,1 0,0 10,1 Tilikauden laaja tulos - -0,3-0,3 Muut erät -8,7 - -8,7 Kertyneet voittovarat ,2-0,3 112,8 Työsuhde-etuuksista johtuvat velvoitteet ,3 0,1 1,4 Kauden muutos, kirjattu tuloslaskelmaan 0,1 0,0 0,1 Kauden muutos, kirjattu laajaan tuloslaskelmaan - 0,4 0,4 Järjestelyn supistamisen tai velvoitteen täyttämisen vaikutukset -0,1 - -0,1 Työsuhde-etuuksista johtuvat velvoitteet * 1,4 0,5 1,9 *) Sisältyy pitkäaikaisiin korottomiin velkoihin 10/15
11 Arvioiden käyttö ja lukujen pyöristys STOCK EXCHANGE RELEASE Tilinpäätöksen laatiminen IFRS:n mukaan edellyttää johdon arvioiden ja oletusten käyttämistä. Arviot vaikuttavat taseen varojen ja velkojen määriin, ehdollisten varojen ja velkojen raportointiin sekä tuottojen ja kulujen määriin. Vaikka arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen parhaaseen näkemykseen, on mahdollista että toteumat poikkeavat tilinpäätöksessä käytetyistä arvoista. Kaikki tilinpäätöstaulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Tunnusluvut on laskettu käyttäen tarkkoja lukuja. Osavuosijakson päättymisen jälkeiset olennaiset tapahtumat Konsernilla ei ole tiedossa sellaisia olennaisia osavuosijakson päättymisen jälkeisiä tapahtumia, jotka olisivat vaikuttaneet olennaisesti tammi-maaliskuun osavuosikatsauksen tietoihin. Merkittävät osavuosijakson päättymisen jälkeiset tapahtumat, mikäli niitä on ollut, on käsitelty hallituksen toimintakatsauksessa. Vaihto-omaisuus vaihto-omaisuuden kirjanpitoarvoon sisältyi 4,5 MEUR:n suuruinen (3,1 MEUR ja 4,4 MEUR ) nettorealisointivaraus. Yrityshankintojen vaikutus konsolidoituun taseeseen Maaliskuussa Rapala-konserni osti 10 %:n osuuden Suomen-suksitehtaasta. Lunastuksen jälkeen konsernin osuus tytäryhtiöstä nousi 100 %:iin. Hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta konsernin tulokseen ja taseeseen. Liikevoittoon sisältyvät kertaluonteiset tuotot ja kulut I I I-IV MEUR Yrityshankintoihin liittyvät kulut - 0,0 0,0 Kiinan-lahjatavaravalmistusyksikön myynti* - 0,0-0,7 Kiinteistön myyntivoitto Suomessa - 0,1 0,1 Muut 0,0 0,0 0,0 Voittoon ennen poistoja ja liikevoittoon sisältyvät erät yhteensä 0,0 0,0-0,6 * Sisältää kauppahinnan palautuksen sekä luovutukseen liittyviä kuluja. Annetut vakuudet ja vastuusitoumukset MEUR Omasta puolesta annetut vakuudet Yrityskiinnitys* - 16,1 - Takaukset 0,1 0,1 0,1 Ei-purettavissa olevat vuokravastuut 15,2 14,2 16,6 * Konserni uudelleenjärjesteli pankkilainansa huhtikuussa 2012, jolloin vanhaan lainajärjestelyyn liittyvä yrityskiinnitys vapautui. Uudet lainasopimukset ovat vakuudettomia, ja niihin sisältyy tavanomaiset taloudelliset kovenantit. Myynnit 11/15
12 Lähipiiritapahtumat ja muut Maksetut Muut Saa- MEUR tuotot Ostot vuokrat kulut miset Velat I 2013 Yhteisyritys Shimano Normark UK Ltd 0, ,3 - Osakkuusyhtiö Lanimo Oü 0,0 0, Yhteisö, joka käyttää konsernissa - - 0,0 0,0 0,0 - huomattavaa vaikutusvaltaa* Johto - - 0, ,0 I 2012 Yhteisyritys Shimano Normark UK Ltd 0, ,4 0,0 Osakkuusyhtiö Lanimo Oü - 0, ,0 - Yhteisö, joka käyttää konsernissa huomattavaa - - 0,0 0,0 0,0 - vaikutusvaltaa* Johto - - 0,1-0,0 0,0 I-IV 2012 Yhteisyritys Shimano Normark UK Ltd 3, ,1 0,0 Osakkuusyhtiö Lanimo Oü - 0, ,0 - Yhteisö, joka käyttää konsernissa huomattavaa - - 0,2 0,1 0,0 - vaikutusvaltaa* Johto 0,0-0, ,0 * Ranskan liiketoimintojen keskittämiseen liittyvä kiinteistön vuokrasopimus sekä palvelumaksu. Avoimet johdannaiset Nimellis- Käypä Nimellis- Käypä Nimellis- Käypä MEUR arvo arvo arvo arvo arvo arvo Operatiivisia eriä suojaavat Valuuttajohdannaiset 47,5 0,1 4,5 0,1 35,1-0,4 Monetaarisia eriä suojaavat Valuuttajohdannaiset 16,6 0, ,2 0,0 Korkojohdannaiset 85,3-3,5 67,2-2,0 85,0-3,0 Suojaamistarkoituksessa tehdyt johdannaiset, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa, kohdennetaan tuloslaskelmaan luonteensa mukaisesti: operatiivisia eriä suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutokset kirjataan liiketoiminnan muihin kuluihin ja monetaarisia (korollisia) eriä suojaavien johdannaisten käyvän arvon muutokset rahoitustuottoihin ja -kuluihin. Osaan monetaarisia eriä suojaavista johdannaisista sovelletaan suojauslaskentaa. Konsernin rahoitusriskeistä ja suojausperiaatteista on kerrottu tarkemmin vuoden 2012 tilinpäätöksessä. 12/15
13 Operatiivisia eriä suojaavien valuuttajohdannaisten realisoitumattomat arvonmuutokset I I I-IV Liikevoittoon sisältyvät 0,5-0,2-0,6 Raportointipäivän markkinahintaan arvostetut johdannaiset aiheuttavat ajoituseroja konsernin johdannaisten arvonmuutosten ja operatiivisten erien välille. Tulevia operatiivisia rahavirtoja suojaavien johdannaisten, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa, käyvän arvon muutokset vaikuttavat kauden liikevoittoon. Suojauksen kohteena olevat ulkomaanvaluuttamääriset transaktiot toteutuvat kuitenkin vasta myöhempänä ajankohtana. Rahoitusinstrumenttien käyvät arvot MEUR Kirjanpitoarvo Käypä arvo Rahoitusvarat Lainat ja saamiset 106,7 106,7 Myytävissä olevat rahoitusvarat (taso 3) 0,3 0,3 Johdannaiset (taso 2) 0,5 0,5 Rahoitusvelat Jaksotettuun hankintamenoon kirjattavat rahoitusvelat 166,5 167,1 Johdannaiset (taso 2) 3,9 3,9 Osakeperusteinen kannustinjärjestelmä Konsernilla on yksi osakeperusteisen kannustusjärjestelmän avainhenkilöille. Järjestelmässä on yksi ansaintajakso, joka alkoi ja päättyy Järjestelmän mahdollinen palkkio perustuu Rapala-konsernin varastotasojen kehittymiseen sekä käyttökatteeseen. Järjestelmän mahdollinen palkkio maksetaan elokuussa 2013 ensisijaisesti yhtiön osakkeina. Järjestelmän kohderyhmään kuuluu 20 konsernin avainhenkilöä. Järjestelmän perusteella maksettavat bruttopalkkiot vastaavat yhteensä yhtiön osakkeen arvoa. Osakkeet ja osakepääoma pidetty varsinainen yhtiökokous päivitti hallituksen valtuutuksen omien osakkeiden hankinnasta. Yhtiökokouksen päätöksistä annettiin erillinen pörssitiedote, ja ajan tasalla olevat tiedot hallituksen valtuutuksista ja yhtiökokouksen päätöksistä ovat saatavilla myös yhtiön nettisivuilla. Yhtiön maksettu ja kaupparekisteriin merkitty osakepääoma raportointikauden lopussa oli 3,6 MEUR ja osakemäärä Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä raportointikaudella oli Raportointikauden aikana yhtiö osti takaisin osaketta. Raportointikauden lopussa yhtiön hallussa oli omaa osaketta, joiden osuus yhtiön koko osake- ja äänimäärästä oli 1,9 %. Kaikkien takaisinostettujen ja yhtiön hallussa olevien osakkeiden keskihinta oli 4,78 euroa. Raportointikauden aikana osakkeiden vaihto oli kpl ( kpl). Osakkeen hinta vaihteli 5,20 euron ja 4,56 euron välillä ja oli raportointikauden lopussa 4,73 euroa. 13/15
14 Lähiajan riskit ja epävarmuustekijät STOCK EXCHANGE RELEASE Rapala-konsernin riskienhallinnan tavoitteena on tukea konsernin strategian toteuttamista ja liiketoiminnallisten tavoitteiden saavuttamista. Konsernin liiketoiminnan laajentuessa on riskienhallinnan merkitys kasvanut. Konsernijohdon panostus riskienhallintakäytäntöjen ja sisäisten kontrollien kehittämiseen jatkuu vuonna Yksityiskohtainen kuvaus Rapala-konsernin strategisista, toiminnallisista ja taloudellisista riskeistä sekä riskienhallintaperiaatteista sisältyy vuoden 2012 tilinpäätökseen. Kalastusvälineiden kysynnän kausiluonteisuudesta sekä konsernin toimintojen maantieteellisestä sijainnista johtuen konsernin toimitukset sekä liikevaihto ja liikevoitto ovat perinteisesti painottuneet vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Tämä kausiluonteisuus voi osittain muuttua, kun konserni on kasvattanut talvikalastusliiketoimintaa. Sekä kesä- että talvikauden suurimmat toimitukset ajoittuvat verraten lyhyelle ajanjaksolle, mikä vaatii konsernilta hyvin toimivaa toimitus- ja logistiikkaketjua. Säällä on myös jossain määrin vaikutusta konsernin myyntiin, sillä se vaikuttaa kuluttajakysyntään sekä sesongin pituuteen ja ajoitukseen. Kauden 2013 kesäkalastuskausi käynnistyi Yhdysvalloissa myöhässä, mikä voi vaikuttaa kauden kokonaismyyntimääriin. Konsernin laajennuttua talvikalastusliiketoimintaan talvisäät vaikuttavat aiempaa enemmän konserniin. Toisaalta epäsuotuisat talvikelit voivat johtaa tavanomaista aiemmin käynnistyvään kesäkalastuskauteen ja siten korkeampaan kesäkalastusmyyntiin. Käyttöpääoma ja varastonhallinta ovat edelleen konsernin ensisijaisia prioriteetteja ja toimenpiteet varastojen kiertonopeuksien parantamiseksi ja toimitusaikojen lyhentämiseksi jatkuvat vuonna Varastojen alentamistavoitteisiin liittyvät varastojen tyhjennysmyynnit saattavat vaikuttaa negatiivisesti joidenkin tuoteryhmien myyntiin ja kannattavuuteen. Tulevaisuuden epävarmuuksista sekä konsernin sisäisen toimitusketjun pituudesta johtuen toimitusketjua johdetaan tasapainotellen tavarapulan riskin sekä liikatuotannon ja -ostojen välillä. Liiallinen tuotanto ja ostot saattaisivat kasvattaa tarpeettomasti konsernin varastoja. Indonesiassa sijaitsevien Batamin-tuotantolaitosten ylösajo sekä Kiinan tuotannon siirto uuteen tuotantolaitokseen saattavat tilapäisesti lisätä joitakin tuotannon kustannus- ja toimitusketjuriskejä. Vuoden jälkipuoliskolla sama riski syntyy uuden jääkairatehtaan perustamisesta Suomeen. Konserni uudelleenrahoitti huhtikuussa 2012 onnistuneesti lainafasiliteettinsa. Näissä lainasopimuksissa on taloudellisia kovenantteja, joita seurataan aktiivisesti. Konsernin jälleenrahoitus- ja likviditeettiriskit ovat hyvin hallinnassa. Vaikkakaan yleisessä taloudellisessa ilmapiirissä lisääntyneet epävarmuudet ja laskusuhdanteet eivät ole perinteisesti vaikuttaneet merkittävästi kalastustarvikeliiketoimintaan, näillä saattaa kuitenkin olla ainakin väliaikaisia vaikutuksia kalastustarvikkeiden myyntiin, kun jälleenmyyjät pienentävät varastojaan ja kohtaavat taloudellisia haasteita. Lisäksi elinkustannusten, kuten polttoaineen hinnan nopea ja voimakas nousu, työllisyyteen liittyvät epävarmuudet sekä valtioiden talouden vakauttamisohjelmat saattavat vaikuttaa tilapäisesti myös kalastusvälineiden kysyntään, vaikkakin historiallisesti kalastusvälineiden kuluttajakysyntä on osoittautunut melko tasaiseksi. Konsernin myynnin ja toimintojen jakautuminen aidosti ympäri maailmaa hajauttaa konsernin markkinariskiä liittyen tämänhetkiseen maailmantalouden epävarmuuteen. Öljynhinnan mahdollinen lasku voisi vaikuttaa negatiivisesti Venäjän markkinoihin, mutta samanaikaisesti saattaisi tukea Yhdysvaltojen markkinoita. Konserni seuraa tarkasti sekä makrotalouden kehitystä että lukuisia paikallisia markkinoita, joissa konserni toimii. Kuluttajakysynnän vahva ja nopea kasvu saattaa asettaa haasteita konsernin toimitusketjulle kysynnän tyydyttämisessä. Myös saamisten keräämisen ja luottoriskin hallinnan tärkeys on korostunut, ja tämä voi vaikuttaa tiettyjen asiakkaiden myyntiin. Konserni tarkkailee aktiivisesti saamisiaan ja tekee tarvittaessa alaskirjauksia. 14/15
15 Muutokset valuuttakursseissa vaikuttavat konsernin liikevaihtoon ja kannattavuuteen. Globaalin talouden häiriötekijät saattavat aiheuttaa merkittäviä ja odottamattomia muutoksia valuuttakursseissa. Konserni seuraa aktiivisesti valuuttakurssipositiotaan ja siihen liittyviä riskejä. Konserni on solminut useita valuuttajohdannaissopimuksia lukitakseen osan tulevien valuuttamääräisten myyntien ja ostojen valuuttakursseista konsernin hallituksen asettaman valuuttariskienhallintapolitiikan mukaisesti. Koska konserni ei sovella IAS 39:n mukaista suojauslaskentaa, realisoitumattomien valuuttajohdannaissopimusten markkina-arvojen muutokset vaikuttavat konsernin raportoituun liikevoittoon. Vuonna 2012 toimeenpannusta riskienhallintapolitiikasta johtuen suojausinstrumenttien nimellisarvot ovat kasvaneet, josta johtuen realisoitumattomilla suojausinstrumenteilla voi olla vuosineljänneskohtaista liiketulosvolatiliteettia lisäävä vaikutus. Kiinan yuanin jatkuva vahvistuminen yhdessä Yhdysvaltain dollarin mahdollisen vahvistumisen kanssa asettaa haasteita konsernin kustannusrakenteelle. Lisäksi tietyt inflaatiotrendit lisäävät kustannuspaineita. Konserni tarkkailee tiiviisti markkinakehitystä ja kustannusrakennetta sekä pohtii hinnankorotusten ja suojaustoimenpiteiden mahdollisuutta sekä kustannussopeutustoimenpiteitä. Konsernin strategisissa riskeissä ja liiketoimintaympäristössä ei ole havaittavissa merkittäviä muutoksia. 15/15
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
RAPALA VMC OYJ:N TILINPÄÄTÖS 2013: VALUUTTAKURSSIEN MUUTOK- SET ALENSIVAT MYYNTIÄ, KANNATTAVUUS JA OSAKEKOHTAINEN TULOS PARANIVAT
RAPALA VMC OYJ:N TILINPÄÄTÖS 2013: VALUUTTAKURSSIEN MUUTOK- SET ALENSIVAT MYYNTIÄ, KANNATTAVUUS JA OSAKEKOHTAINEN TULOS PARANIVAT Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto laski 7 % viime vuodesta ollen
Lyhennetty konsernin tuloslaskelma
MUUTETTU JA AIKAISEMMIN JULKAISTU (VANHA) TIETO VUODELLE VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Fortum allekirjoitti 13 maaliskuuta 2015 sopimuksen Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynnistä. Kauppa saattaa päätökseen
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2015: MYYNTI KEHITTYI VAHVASTI JA KANNATTAVUUS PARANTUI MERKITTÄVÄSTI
Q1/2015 RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2015: MYYNTI KEHITTYI VAHVASTI JA KANNATTAVUUS PARANTUI MERKITTÄVÄSTI Q1 lyhyesti: o Liikevaihto nousi 12 % viime vuodesta ja oli 73,9 MEUR (66,2).
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2014: SÄÄ- OLOSUHTEET, VALUUTTAKURSSIT JA TALOUDEN EPÄVARMUUSTEKIJÄT ALENSIVAT ALKUVUODEN MYYNTIÄ
OSAVUOSIKATSAUS Q1/2014 RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2014: SÄÄ- OLOSUHTEET, VALUUTTAKURSSIT JA TALOUDEN EPÄVARMUUSTEKIJÄT ALENSIVAT ALKUVUODEN MYYNTIÄ Q1 lyhyesti: o Liikevaihto laski
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
PÖRSSITIEDOTE 1 (15) 23.10.2012 klo 9.30
PÖRSSITIEDOTE 1 (15) RAPALAN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 LIIKEVAIHTO, LIIKEVOITTO JA VELKAANTUMISASTE KVARTAALIKOHTAISEEN ENNÄTYKSEEN Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto nousi 4 % ja oli 65,6
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017
Milj. euroa /2018 /20 Q4/20 20 Liikevaihto 572,4 566,9 547,1 2 232,6 Vertailukelpoinen käyttökate 66,7 79,4 63,1 290,4 Vertailukelpoinen käyttökateprosentti, % 11,7 14,0 11,5 13,0 Käyttökatteen vertailukelpoisuuteen
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
RAPALA VMC OYJ:N TILINPÄÄTÖS 2012 LIIKEVAIHTO JA RAHAVIRTA UUTEEN ENNÄTYKSEEN, ENNÄTYSALHAINEN VELKAANTUMISASTE
STOCK EXCHANGE RELEASE RAPALA VMC OYJ:N TILINPÄÄTÖS 2012 LIIKEVAIHTO JA RAHAVIRTA UUTEEN ENNÄTYKSEEN, ENNÄTYSALHAINEN VELKAANTUMISASTE Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto nousi 12 % uuteen neljännen
RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013: MYYN- NIN KASVU JATKUI. VALUUTTAKURSSIMUUTOKSET RASITTIVAT NETTO- TULOSTA.
RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2013: MYYN- NIN KASVU JATKUI. VALUUTTAKURSSIMUUTOKSET RASITTIVAT NETTO- TULOSTA. Liikevaihto nousi 2 % uuteen kolmannen vuosineljänneksen ennätykseen ollen
TILINPÄÄTÖS 2010 Yhtiökokous
1 ESITYSLISTA 2 TILINPÄÄTÖS 2010 Yhtiökokous 5.4.2011 3 KONSERNIN STRATEGIA JA ORGANISAATIO YHTEENVETO VUODESTA 2010 Milj. EUR IV/2010 IV/2009 I-IV/2010 I-IV/2009 Liikevaihto 60,4 51,4 269,4 234,6 Raportoitu
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015: MARKKI- NAOLOSUHTEET VAIHTELEVAT MUTTA VAKAAT.
RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2015: MARKKI- NAOLOSUHTEET VAIHTELEVAT MUTTA VAKAAT. MYYNNIN AJOITUS VAI- KUTTI KOLMANNEN NELJÄNNEKSEN LIIKEVAIHTOON. Heinä-syyskuu lyhyesti: o Liikevaihto
IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammi-syyskuu 2018
KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.12.2018 KLO 09.00 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammi-syyskuu 2018 1.1.2019 voimaan astuva Vuokrasopimukset standardi käsittelee
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ENNÄTYSLIIKEVAIHTO SEKÄ VAHVA KANNATTAVUUS JA RAHAVIRTA
PÖRSSITIEDOTE 1 (13) OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ENNÄTYSLIIKEVAIHTO SEKÄ VAHVA KANNATTAVUUS JA RAHAVIRTA Toisen vuosineljänneksen liikevaihto nousi 15 % uuteen kvartaaliennätykseen ja oli 77,6 MEUR
YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj
YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
RAPALA VMC OYJ:N TILINPÄÄTÖS 2014: HAASTEELLINEN VUOSI MYYNNIN JA KANNATTAVUUDEN OSALTA, VAHVA RAHAVIRTA
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Q4/2014 13.2. 2015 RAPALA VMC OYJ:N TILINPÄÄTÖS 2014: HAASTEELLINEN VUOSI MYYNNIN JA KANNATTAVUUDEN OSALTA, VAHVA RAHAVIRTA Loka-joulukuu lyhyesti: o Liikevaihto laski 3 % viime vuodesta
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012
MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu
Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
Oheisessa liitteessä esitetään hallituksen osavuosikatsaus ja siihen liittyvä numeroaineisto.
RAPALA VMC OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2013: VUO- SINELJÄNNEKSEN KANNATTAVUUS HYVÄLLÄ TASOLLA KONSERNIN KA- LASTUSTUOTTEIDEN VAHVAN MYYNNIN SEURAUKSENA Toisen vuosineljänneksen liikevaihto laski
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Avainluvut: Kasvu jatkuu Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Q1/2018
Containerships Oyj Pörssitiedote 16.5.2018 klo 09.00 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018 Avainluvut: Kasvu jatkuu - Liikevaihto 62,6 (55,7) milj. euroa - Käyttökate 4,0 (3,5) milj. euroa
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30
ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00
HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013
MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
Oikaistut vertailutiedot tilikausilta Q3 2016
Oikaistut vertailutiedot tilikausilta 2014 - Q3 2016 Konsernin avainluvut 1-3/2014 1-6/2014 1-9/2014 1-12/2014 1-3/2015 1-6/2015 1-9/2015 1-12/2015 1-3/2016 1-6/2016 1-9/2016 Liikevaihto 473,2 937,7 1
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0
EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO
Toimintakatsaus. Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan. ajalta tammikuu maaliskuu Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018)
Toimintakatsaus ajalta tammikuu maaliskuu 2019 Viking Linen ensimmäinen vuosineljännes ennallaan Tammikuu maaliskuu 2019 (tammikuu maaliskuu 2018) Liikevaihto oli 95,8 miljoonaa euroa (100,3 Meur). Liiketoiminnan
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa
SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN
1(9) Pörssitiedote 14.3.2006 klo 9.00 SUOMEN HELASTO OYJ:N SIIRTYMINEN IFRS-RAPORTOINTIIN Suomen Helasto -konserni julkaisee ensimmäisen EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen, kansainvälisten tilinpäätösstandardien
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.
DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos
Tilintarkastamaton FINNFOREST
Lyhennetty TULOSLASKELMA (milj.euroa ) 1-3 /05 % 1-3 /04 % 1-12 /04 % Liikevaihto 467,6 100,0 469,9 100,0 1 922,6 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,6 4,0 14,2 Liiketoiminnan kulut 452,2 450,0 1842,7 Poistot
536 561 524 527 567 577 542 547 0 100 200 300 400 500 600 Milj. euroa Liikevaihto 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 % Milj. euroa Vertailukelpoinen käyttökate ja käyttökateprosentti
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso
Q1/2019 tulos Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät