Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (87/2011)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (87/2011)"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (87/2011) Aihe: Portugalin tasavallan kansalliskokouksen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi (KOM(2011)0560 C7-0248/ /0242(COD)) Toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamista koskevassa pöytäkirjassa N:o 2 olevan 6 artiklan mukaisesti kukin kansallinen parlamentti voi kahdeksan viikon kuluessa siitä, kun lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävää säädöstä koskeva esitys on toimitettu, antaa Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille perustellun lausunnon syistä, joiden perusteella se arvioi, että kyseessä oleva esitys ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. Euroopan parlamentin työjärjestyksen mukaan toissijaisuusperiaatteen noudattamiseen liittyvät asiat kuuluvat oikeudellisten asioiden valiokunnan toimivaltaan. Jäsenille lähetetään tiedoksi Portugalin tasavallan kansalliskokouksen perusteltu lausunto edellä mainitusta ehdotuksesta. CM\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 LIITE PÄÄTÖS N:o 147/2011 Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi (KOM(2011) 560). Assembleia da República päätti perustuslain 166 artiklan 5 kohdan ja 25. elokuuta annetun lain N:o 43/2006 mukaisesti lähettää Euroopan parlamentin puhemiehistölle, neuvostolle ja Euroopan komissiolle seuraavan perustellun lausunnon toissijaisuusperiaatteen noudattamisesta ehdotuksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi [KOM(2011) 560]: 1- Lainsäädäntöluonnos on toissijaisuusperiaatteen vastainen, koska Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa nämä asiat osoitetaan kuuluviksi jäsenvaltioiden kansallisen suvereniteetin alaan ja koska ehdotettu tavoite voidaan tehokkaammin saavuttaa yksittäisten jäsenvaltioiden toimin kuin toimin unionin tasolla. 2- Kyseinen asia kuuluu Assembleia da Republican yksinomaisten sääntelyvaltuuksien piiriin. Hyväksytty 4. marraskuuta Assembleia da Repúblican puhemies Maria da Assunção A. Esteves PE v /12 CM\ doc

3 Perusteltu lausunto KOM (2011) 560 Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi. Sisällys Osa I Alkuhuomautus Osa II Johdanto-osan kappaleet Osa III Kirjallisen lausunnon laatineen parlamentin jäsenen henkilökohtainen näkemys Osa IV Kirjallinen lausunto Osa V Liite Osa I Alkuhuomautus Eurooppa-asioiden valiokunta otti vastaan Assembleia da Repúblican seurantaa, arviointia ja julkilausumia Euroopan unionin rakentamisprosessissa koskevan 25. elokuuta annetun lain 43/2006 sekä 20. tammikuuta 2010 hyväksytyn yhteisön aloitteiden tutkimismenettelyn mukaisesti ehdotuksen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi [KOM(2011) 560]. Edellä mainittu lainsäädäntöluonnos toimitettiin sen aihe huomioon ottaen perustuslakia, oikeuksia, vapauksia ja takeita käsittelevälle valiokunnalle, joka analysoi lainsäädäntöehdotuksen ja hyväksyi yksimielisesti mietinnön, joka on tämän kirjallisen lausunnon liitteenä ja erottamaton osa sitä. Osa II Johdanto-osan kappaleet 1 Tässä yhteisön aloitteessa ehdotetaan Schengenin rajasäännöstön (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 562/2006, annettu 15. maaliskuuta 2006) muuttamista siten, että vahvistetaan yhteiset säännöt rajavalvonnan väliaikaista palauttamista varten sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa. 2 Ehdotuksessa asetukseksi korostetaan, että Eurooppa-neuvosto kehotti kesäkuuta luomaan mekanismin, jonka avulla voidaan reagoida todella kriittisessä tilanteessa. Jotta saataisiin laadittua tarvittava oikeudellinen kehys tähän pyyntöön vastaamiseksi, on muutettava asetuksella (EY) N:o 562/2006 vahvistettua Schengenin rajasäännöstöä. Kyseisessä asetuksessa vahvistetaan rajavalvontaa ulkorajoilla koskevat säännöt ja säädetään rajavalvonnan poistamisesta sisärajoilta sekä mahdollisuudesta palauttaa se rajatuissa tapauksissa. CM\ doc 3/12 PE v01-00

4 3 Ehdotuksessa asetukseksi esitetään muutoksia menettelyihin, joita käytetään rajavalvonnan väliaikaiseen palauttamiseen sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa (24 artikla). 4 Ehdotuksen mukaan jos jäsenvaltio katsoo, että rajavalvonta olisi palautettava sisärajoille 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti, sen on esitettävä asiaa koskeva pyyntö Euroopan komissiolle, joka vastaa päätöksenteosta. Pyyntö on esitettävä viimeistään kuusi viikkoa ennen suunniteltua palauttamista, tai tätä lyhyemmän ajan kuluessa, jos rajavalvonnan sisärajoille palauttamisen tarpeen aiheuttavat olosuhteet ovat käyneet ilmi alle kuusi viikkoa ennen suunniteltua palauttamista. 5 On myös pantava merkille, että jos yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva vakava vaara edellyttää välittömiä toimia, jäsenvaltio voi poikkeuksellisesti ja välittömästi palauttaa rajavalvonnan sisärajoilleen, ja sen on toimitettava päätös komissiolle, muille jäsenvaltioille, Euroopan parlamentille ja neuvostolle. 6 Nyt tarkasteltavana olevan lainsäädäntöluonnoksen mukaan tällaisissa tapauksissa valvonnan kesto on kuitenkin rajattava enintään viiden vuorokauden rajoitettuun aikaan (25 artikla), ja komissio voi kuulla muita jäsenvaltioita varmistaakseen menettelyn perustan (25 artiklan 2 kohta). Jos tilanne jatkuu pidempään kuin viisi vuorokautta, komissio päättää sisärajoilla suoritettavan rajavalvonnan jatkamisesta (25 artiklan 3 kohta). 7 Nyt tarkasteltavana olevassa ehdotuksessa asetukseksi todetaan myös, että tapauksissa, joissa valvontaan liittyy arviointi- ja valvontamekanismin perustamisesta Schengenin säännöstön soveltamisen varmistamista varten annetun asetuksen 15 artiklan mukaisesti todettuja jatkuvia vakavia puutteita, jotka muodostavat vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai sisäiselle turvallisuudelle unionin tasolla tai kansallisella tasolla, rajavalvonta voidaan palauttaa sisärajoille (26 artikla). Ottaen huomioon ehdotuksen säännökset, seuraavia asioita on tarkasteltava: a) Oikeusperusta Tarkasteltavana olevassa yhteisön aloitteessa esitetään oikeusperustaksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 77 artiklan 1 ja 2 kohta. Ehdotuksella muutetaan henkilöiden liikkumista rajojen yli koskevasta yhteisön säännöstöstä (Schengenin rajasäännöstö) 15. maaliskuuta 2006 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 562/2006, joka perustui Euroopan yhteisön perustamissopimuksen vastaaviin määräyksiin, toisin sanoen 62 artiklan 1 kohtaan (sisärajat) ja 2 kohdan a alakohtaan (ulkorajat). b) Toissijaisuusperiaate On tärkeää panna merkille seuraavaa: PE v /12 CM\ doc

5 - Nyt tarkasteltavana olevassa asetusehdotuksessa ehdotetaan rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille koskevan päätöksentekovallan siirtämistä jäsenvaltioilta komissiolle. - Schengenin rajasäännöstön nykyisen version (asetus (EY) N:o 562/2006) 23 artiklan mukaan "jos yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuu vakava vaara, jäsenvaltio voi poikkeuksellisesti palauttaa rajavalvonnan sisärajoilleen rajoitetuksi enintään 30 vuorokauden ajaksi...". - Yhteisön lainsäädäntöaloitteessa siis esitetään, että päätöksen tekee komissio jäsenvaltion pyynnöstä. - Lisäksi jos rajavalvonta on palautettava sisärajoille välittömästi, päätöksentekovalta on jäsenvaltioilla, mutta pelkästään viiden vuorokauden osalta, ja rajavalvontaa voidaan jatkaa vain komission päätöksellä. - Komissio esitti oikeusperustaksi tälle päätökselle Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 77 artiklan 1 ja 2 kohdan, jossa määrätään unionin toimivalta rajavalvonnan osalta. - On kuitenkin tärkeää korostaa, että on kyse sisärajojen valvonnasta ja että peruste rajavalvonnan palauttamiselle sisärajoille on yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva vaara. Tämän osalta SEUT 72 artiklassa todetaan, että "tämä osasto [vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue] ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi." - On myös pantava merkille, että SEUT 276 artiklassa määrätään, että "käyttäessään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeviin kolmannen osan V osaston 4 ja 5 luvun määräyksiin liittyviä toimivaltuuksiaan Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia jäsenvaltion poliisiviranomaisen tai muiden lainvalvontaviranomaisten toteuttamien toimien pätevyyttä tai oikeasuhteisuutta taikka antaa ratkaisua niiden velvollisuuksien suorittamisesta, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi". - Näillä määräyksillä siis suojataan jäsenvaltioiden toimivalta ja suvereenius yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi sekä sisäisen turvallisuuden takaamiseksi. - Tämän vuoksi ja kuten toimivaltaisen valiokunnan mietinnössä viitataan, päätöksentekovallan siirtämiseen komissiolle rajavalvonnan palauttamisen osalta sisärajoille vakavan yleiseen järjestykseen kohdistuvan uhkan perusteella liittyy huolia, kun Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa tämä ala on nimenomaan osoitettu kuuluvaksi jäsenvaltioiden kansallisen suvereeniuden piiriin. Lopuksi ja kuten toimivaltainen valiokunta tästä asiasta toteaa mietinnössään, on tärkeää panna merkille, että jäsenvaltiot voivat paremmin toteuttaa sisärajavalvontaa koskevan arvioinnin ja päätöksenteon, koska niillä on omat menettelynsä sen tarkastelemiseksi, onko olemassa yleiseen järjestykseen ja sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia. CM\ doc 5/12 PE v01-00

6 Jokaisen jäsenvaltion viranomaiset toimivat kentällä ja tunnistavat kyseisen jäsenvaltion tavanomaiset (sosiaaliset, demografiset, rikollisuuteen liittyvät) olosuhteet. c) Lainsäädäntöluonnoksen sisältö 1 Nyt tarkasteltavana olevassa asetusehdotuksessa ehdotetaan Schengenin rajasäännöstön (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 562/2006, annettu 15. maaliskuuta 2006) muuttamista siten, että vahvistetaan yhteiset säännöt rajavalvonnan väliaikaista palauttamista varten sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa. 2 Toisin sanoen, jos jäsenvaltio katsoo, että rajavalvonta olisi palautettava sen sisärajoille, sen on esitettävä asiaa koskeva pyyntö komissiolle, joka vastaa päätöksenteosta. 3 Pyyntö on esitettävä viimeistään kuusi viikkoa ennen suunniteltua palauttamista, tai tätä lyhyemmän ajan kuluessa, jos rajavalvonnan sisärajoille palauttamisen tarpeen aiheuttavat olosuhteet ovat käyneet ilmi alle kuusi viikkoa ennen suunniteltua palauttamista. 4 On myös pantava merkille, että jos jäsenvaltion yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva vakava vaara edellyttää välittömiä toimia, jäsenvaltiolla on edelleen mahdollisuus poikkeuksellisesti ja välittömästi palauttaa rajavalvonta sisärajoilleen, ja sen on toimitettava päätös komissiolle, muille jäsenvaltioille, Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Osa III Kirjallisen lausunnon laatineen parlamentin jäsenen henkilökohtainen näkemys 1 Lissabonin sopimuksen voimaantulon seurauksena kansallisten parlamenttien toimivalta yhteisön lainsäädäntöehdotusten tarkastelussa lisääntyi. Tämä tilanne syntyi siitä, että kuten Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) liitteenä olevassa pöytäkirjassa N:o 2 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteen soveltamisesta todetaan, kansalliset parlamentit valvovat toissijaisuusperiaatteen soveltamista. 2 Tarkastellessaan Euroopan komission esittämää ehdotusta ja tapauksissa, joissa vähintään neljäsosa kansallisten parlamenttien kokonaisäänimäärästä edustaa sellaisia perusteltuja lausuntoja, joiden mukaan säädösesityksessä ei ole noudatettu toissijaisuusperiaatetta, esitystä on tarkasteltava uudelleen. 3 Nyt on kyse lainsäädäntöehdotuksesta, joka perustuu SEUT 67 artiklan 1 kohtaan, joka koskee vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta. 4 Euroopan komission ehdotuksessa asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi esitetään ratkaisukehys, joka ensi kädessä vaikuttaa olevan toissijaisuusperiaatteen vastainen. PE v /12 CM\ doc

7 5 Euroopan komission ehdotuksessa todellakin laajennetaan komission valtuuksia sen määrittäessä Schengenin sopimuksen allekirjoittaneiden jäsenvaltioiden sisärajavalvontaa, mikä ehdollistamalla jäsenvaltioiden toimivallan voi rajoittaa niiden suvereeniutta, kun perustetaan monimutkainen mekanismi rajavalvonnan palauttamiseksi sisärajoille. 6 On siis tärkeää tarkastella syvällisemmin tätä asiaa, joka on osa nyt tarkasteltavana olevaa komission ehdotusta. 7 Tämä johtaa luovuttamattomaan käsitteeseen: ulkorajojen olemassaolo ei estä sisärajojen olemassaolon jatkamista. Tämä muodostaa jo itsessään rajoituksen valtioiden ja yhteisön toimielinten väliselle vastavuoroiselle toimivallalle. 8 Schengenin rajasäännöstön 23 artiklassa vahvistetaan jo jäsenvaltioiden mahdollisuus palauttaa poikkeuksellisesti rajavalvonta sisärajoilleen, jos yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuu vakava vaara. 9 Rajavalvonta voidaan palauttaa ainoastaan rajoitetuksi enintään 30 vuorokauden ajaksi, tai, jos vakava vaara kestää pitempään kuin 30 vuorokautta, sen arvioidun keston ajaksi Schengenin rajasäännöstön 24 ja 25 artiklassa säädetyn menettelyn mukaisesti. 10 Euroopan komission ehdotuksessa esitetään muutosta Schengenin rajasäännöstön (asetus (EY) N:o 562/2006) 23, 24, 25 ja 26 artiklaan. 11 Lainsäädäntöaloitteen mukaan rajavalvonta voidaan palauttaa sisärajoille vain kolmen menettelyn mukaisesti: - Jäsenvaltio toimittaa komissiolle pyynnön asiakirja-aineistoineen tavallisesti kuusi viikkoa ennen suunniteltua palauttamista, ja komissio tekee asiasta päätöksen. - Jos vakava uhka edellyttää välittömien toimien toteuttamista, jäsenvaltio voi poikkeuksellisesti palauttaa rajavalvonnan sisärajoille välittömästi, mutta vain enintään viiden vuorokauden ajaksi, ja komissio päättää rajavalvonnan jatkamisesta. - Komissio voi tehdä tämän päätöksen, jos ulkoiseen rajavalvontaan tai palauttamismenettelyihin liittyy arviointi- ja valvontamekanismin perustamisesta Schengenin säännöstön soveltamisen varmistamista varten annetun asetuksen mukaisesti todettuja jatkuvia vakavia puutteita. 12 Nämä muutokset merkitsevät Euroopan komission tehokasta ja lisääntynyttä osallistumista, tai jopa valvontaa, rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi. 13 Kyseessä on kuitenkin kunnioitettava ehdotus yhdenmukaisen käytöksen aikaansaamiseksi ulkorajojen suojelussa. Oikeudellisesta näkökulmasta sen voidaan osoittaa rikkovan jäsenvaltioiden toimivaltaa, kun vastuu niiden oman alueen valvonnasta siirretään Euroopan komissiolle. Näin ollen säännökset merkitsevät jäsenvaltioille luonnostaan kuuluvaan suvereniteettiin liittyvän toimivallan siirtämistä. CM\ doc 7/12 PE v01-00

8 Ne poistavat täyden vapauden harjoittaa tätä toimivaltaa, jopa Schengenin säännöstössä vahvistetun toimivallan puitteissa. Toissijaisuusperiaate 1 Toissijaisuusperiaate on yksi yhteisön lainsäädännön laatimisen perusperiaatteista, jossa vahvistetaan unionin ja jäsenvaltioiden jaetun toimivallan rajoja määrittävät säännöt ja muodot, koska niitä noudattamalla saadaan aikaan päätöksenteko lähellä niitä, joita päätökset koskevat, ja vahvistetaan valtion etujen puolustamisen ala suhteessa unioniin ja varmistetaan näin se, että Euroopan yhdentymisen ja kansallisen suvereniteetin kunnioittamisen välistä rajaa tarkastellaan jatkuvasti. 2 Koska toimivallan jaosta määrätään sopimuksessa Euroopan unionin toiminnasta jäsenvaltioiden suvereniteetin osalta, on vaikea ymmärtää ehdotusta toimivallan siirrosta varsinkaan poikkeuksellisissa olosuhteissa Euroopan komissiolle. 3 Yleinen järjestys ja sisäinen turvallisuus ovat valtion suvereniteetin osoittamisen kannalta hyvin olennaisia aloja. Ja nyt tarkasteltavana olevassa asiassa ehdotetaan, että toimivalta näillä aloilla ei enää olisi valtion vapaassa valvonnassa? Tätä ei voida sallia. 4 Katsomme, että asiakirjaan KOM (2011) 560 lopullinen sisältyvässä Euroopan komission ehdotuksessa asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta haettu tavoite ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen. 5 Pikemminkin jäsenvaltiot ovat parhaassa asemassa tutkimaan, tarkastelemaan ja tekemään päätöksiä näistä asioista kaikkein asianmukaisimmalla ja käytännöllisimmällä tavalla mahdollisista yleiseen järjestykseen ja sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvista vaaroista johtuvissa poikkeuksellisissa olosuhteissa. Osa IV Kirjallinen lausunto Edellä esitetyn perusteella Eurooppa-asioiden valiokunta on sitä mieltä, että 1 Tämä kirjallinen lausunto on laadittu 25. elokuuta annetun lain N:o 43/2006 säännösten mukaisesti. Kyseisessä laissa määritetään Assembleia da Repúblican seurantaa, arviointia ja julkilausumia Euroopan unionin rakentamisprosessissa koskeva toimivalta. 2 Tämä lainsäädäntöluonnos on toissijaisuusperiaatteen vastainen, koska Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa nämä asiat osoitetaan kuuluviksi jäsenvaltioiden kansallisen suvereniteetin alaan ja koska ehdotettu tavoite voidaan tehokkaammin saavuttaa yksittäisten jäsenvaltioiden toimin kuin toimin unionin tasolla. 3 Kyseinen asia kuuluu Assembleia da Republican yksinomaisten sääntelyvaltuuksien piiriin. PE v /12 CM\ doc

9 4 Eurooppa-asioiden valiokunta katsoo näin ollen, että 25. elokuuta annetun lain N:o 43/ artiklan 1 kohdan mukaisesti tähän kirjalliseen lausuntoon liitetty ehdotus päätökseksi on toimitettava täysistuntoon. São Bento -palatsi, 2. marraskuuta 2011 Lausunnon laatinut parlamentin jäsen António Rodrigues Valiokunnan puheenjohtaja Paulo Mota Pinto Osa V Liite Perustuslakia, oikeuksia, vapauksia ja takeita käsittelevän valiokunnan mietintö ja lausunto Perustuslakia, oikeuksia, vapauksia ja takeita käsittelevä valiokunta Mietintö KOM (2011) 560 lopullinen Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi 1 Johdanto Yhteisön aloite KOM(2011) 560 lopullinen Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi osoitettiin Assembleia da Repúblican seurantaa, arviointia ja julkilausumia Euroopan unionin rakentamisprosessissa koskevan toimivallan mukaisesti perustuslakia, oikeuksia, vapauksia ja takeita käsittelevälle valiokunnalle Euroopan unionista tehdyn sopimuksen (SEU) ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteenä olevassa pöytäkirjassa N:o 2 esitetyssä tarkoituksessa. 2 Ehdotuksen tausta ja tavoitteet Tässä aloitteessa ehdotetaan Schengenin rajasäännöstön (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 562/2006, annettu 15. maaliskuuta 2006) muuttamista siten, että vahvistetaan yhteiset säännöt rajavalvonnan väliaikaista palauttamista varten sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa. Ehdotuksessa luetellaan edellytykset rajavalvonnan väliaikaiseksi palauttamiseksi sisärajoille (23 a artikla). Komission tai jäsenvaltion (välittömiä toimia edellyttävissä tapauksissa 25 artikla) on arvioitava tällaisen toimenpiteen tarvetta ja oikeasuhteisuutta suhteessa yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen unionin tasolla tai kansallisella tasolla kohdistuvaan CM\ doc 9/12 PE v01-00

10 uhkaan. Tällaista arviointia suoritettaessa on otettava erityisesti huomioon seuraavat näkökohdat: - yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen unionin tasolla tai kansallisella tasolla kohdistuvien mahdollisten uhkien todennäköinen vaikutus, myös terroritekojen tai -uhkien sekä järjestäytyneen rikollisuuden aiheuttamien uhkien seurauksena; - sellaisten teknisten tai taloudellisten tukitoimenpiteiden saatavuus, joihin voitaisiin turvautua tai on turvauduttu kansallisella ja/tai EU:n tasolla, mukaan luettuna apu unionin elimiltä kuten Frontexilta, Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirastolta tai Europolilta, sekä se, missä määrin tällaiset toimenpiteet todennäköisesti asianmukaisesti lieventävät yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen unionin tasolla tai kansallisella tasolla kohdistuvia uhkia; - arviointi- ja valvontamekanismin perustamisesta Schengenin säännöstön soveltamisen varmistamista varten annetun asetuksen mukaisissa Schengen-arvioinneissa todettujen ulkorajavalvontaan tai palauttamismenettelyihin liittyvien vakavien puutteiden nykyinen ja todennäköinen tuleva vaikutus; - tällaisen toimenpiteen todennäköinen vaikutus vapaaseen liikkuvuuteen alueella, jolla ei suoriteta sisärajavalvontaa. Ehdotuksessa asetukseksi esitetään myös muutoksia menettelyihin, joita käytetään rajavalvonnan väliaikaiseen palauttamiseen sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa (24 artikla). Jos jäsenvaltio katsoo, että rajavalvonta olisi palautettava sen sisärajoille, sen on esitettävä asiaa koskeva pyyntö komissiolle, joka vastaa päätöksenteosta. Pyyntö on esitettävä viimeistään kuusi viikkoa ennen suunniteltua palauttamista, tai tätä lyhyemmän ajan kuluessa, jos rajavalvonnan sisärajoille palauttamisen tarpeen aiheuttavat olosuhteet ovat käyneet ilmi alle kuusi viikkoa ennen suunniteltua palauttamista. Jos jäsenvaltion yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva vakava vaara edellyttää välittömiä toimia, kyseisellä jäsenvaltiolla on edelleen mahdollisuus poikkeuksellisesti ja välittömästi palauttaa rajavalvonta sisärajoilleen, ja sen on toimitettava päätös komissiolle, muille jäsenvaltioille, Euroopan parlamentille ja neuvostolle. Nyt tarkasteltavana olevan lainsäädäntöluonnoksen mukaan tällaisissa tapauksissa valvonnan kesto on kuitenkin rajattava enintään viiden vuorokauden rajoitettuun aikaan (25 artikla), ja komissio voi kuulla muita jäsenvaltioita varmistaakseen menettelyn perustan (25 artiklan 2 kohta). Jos tilanne jatkuu pidempään kuin viisi vuorokautta, komissio päättää sisärajoilla suoritettavan rajavalvonnan jatkamisesta (25 artiklan 3 kohta). Lainsäädäntöluonnoksessa todetaan myös, että tapauksissa, joissa valvontaan liittyy arviointija valvontamekanismin perustamisesta Schengenin säännöstön soveltamisen varmistamista varten annetun asetuksen 15 artiklan mukaisesti todettuja jatkuvia vakavia puutteita, jos ne muodostavat vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai sisäiselle turvallisuudelle unionin tasolla tai kansallisella tasolla, rajavalvonta voidaan palauttaa sisärajoille (26 artikla). PE v /12 CM\ doc

11 3 Toissijaisuusperiaate Asiakirjassa KOM(2011) 560 lopullinen ehdotetaan rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille koskevan päätöksentekovallan siirtämistä jäsenvaltioilta komissiolle. Schengenin rajasäännöstön nykyisen version (asetus (EY) N:o 562/2006) 23 artiklan mukaan "jos yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuu vakava vaara, jäsenvaltio voi poikkeuksellisesti palauttaa rajavalvonnan sisärajoilleen rajoitetuksi enintään 30 vuorokauden ajaksi...". Asetusehdotuksessa siis esitetään, että päätöksen tekee komissio jäsenvaltion pyynnöstä. Lisäksi jos rajavalvonta on palautettava sisärajoille välittömästi, päätöksentekovalta on jäsenvaltioilla, mutta pelkästään viiden vuorokauden osalta, ja rajavalvontaa voidaan jatkaa vain komission päätöksellä. Komissio esitti oikeusperustaksi tälle päätökselle Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 77 artiklan 1 ja 2 kohdan, jossa määrätään unionin toimivalta rajavalvonnan osalta. On kuitenkin tärkeää korostaa, että on kyse sisärajojen valvonnasta ja että peruste rajavalvonnan palauttamiselle sisärajoille on yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuva vaara. Tämän osalta SEUT 72 artiklassa todetaan, että "tämä osasto [vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue] ei vaikuta niihin velvollisuuksiin, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi." On myös pantava merkille, että SEUT 276 artiklassa määrätään, että "käyttäessään vapauden, turvallisuuden ja oikeuden aluetta koskeviin kolmannen osan V osaston 4 ja 5 luvun määräyksiin liittyviä toimivaltuuksiaan Euroopan unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa tutkia jäsenvaltion poliisiviranomaisen tai muiden lainvalvontaviranomaisten toteuttamien toimien pätevyyttä tai oikeasuhteisuutta taikka antaa ratkaisua niiden velvollisuuksien suorittamisesta, joita jäsenvaltioilla on yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi ja sisäisen turvallisuuden suojaamiseksi". Näillä määräyksillä siis suojataan jäsenvaltioiden toimivalta ja suvereenius yleisen järjestyksen ylläpitämiseksi sekä sisäisen turvallisuuden takaamiseksi. Tämän vuoksi päätöksentekovallan siirtämiseen komissiolle rajavalvonnan palauttamisen osalta sisärajoille vakavan yleiseen järjestykseen kohdistuvan uhkan perusteella liittyy huolia, kun Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa tämä ala on nimenomaan osoitettu kuuluvaksi jäsenvaltioiden kansallisen suvereeniuden piiriin. Lopuksi jäsenvaltiot voivat paremmin toteuttaa sisärajavalvontaa koskevan arvioinnin ja päätöksenteon, koska niillä on omat menettelynsä sen tarkastelemiseksi, onko olemassa yleiseen järjestykseen ja sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia. Jokaisen jäsenvaltion viranomaiset toimivat kentällä ja tunnistavat kyseisen jäsenvaltion tavanomaiset (sosiaaliset, demografiset, rikollisuuteen liittyvät) olosuhteet. Toisaalta päätöksentekovallan siirtäminen komissiolle tekee menettelystä entistä monimutkaisemman ja aikaa vievän. Edellä esitetyn perusteella KOM (2011) 560 lopullinen Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi[ ] CM\ doc 11/12 PE v01-00

12 4 Lausunto Edellä esitetyn perusteella perustuslakia, oikeuksia, vapauksia ja takeita käsittelevä valiokunta katsoo, että KOM (2011) 560 lopullinen Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista sisärajoille poikkeuksellisissa olosuhteissa koskevien yhteisten sääntöjen vahvistamiseksi ei ole toissijaisuusperiaatteen mukainen ja että tämä mietintö on toimitettava Eurooppa-asioiden valiokunnalle. São Bento -palatsi, 19. lokakuuta 2011 Mietinnön laatinut parlamentin jäsen Isabel Oneto Valiokunnan puheenjohtaja Fernando Negrão PE v /12 CM\ doc

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) 6161/4/12 REV 4. Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) 6161/4/12 REV 4. Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2012 (05.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0242 (COD) 6161/4/12 REV 4 SCHENGEN 9 FRONT 15 SCH-EVAL 17 COMIX 83 CODEC 292 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/48 48 Johdanto-osan 4 kappale (4) Kokemus on kuitenkin osoittanut, että tietyt yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvat vakavat uhat, jotka ovat olleet perusteena

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.9.2011 KOM(2011) 560 lopullinen 2011/0242 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta rajavalvonnan väliaikaista palauttamista

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/58 58 1 artikla 2 kohta ii alakohta 27 artikla 1 kohta e alakohta ii) Korvataan 1 kohdan e alakohta seuraavasti: e) tarvittaessa toimenpiteet, jotka muiden jäsenvaltioiden on määrä toteuttaa,

Lisätiedot

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta

A8-0260/1. Tarkistus 1 Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta 25..207 A8-0260/ Tarkistus Claude Moraes kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan puolesta Mietintö A8-0260/206 Mariya Gabriel Kolmannet maat, joiden kansalaisilla on oltava viisumi

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.2.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012) Asia: Slovakian tasavallan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 15.5.2013 A7-0170/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi)

Lisätiedot

U 61/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos)

U 61/2017 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (Schengenin rajasäännöstön muutos) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle Euroopan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 4.11.2015 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Tšekin tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0202/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0202/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0202/2015 22.6.2015 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi alusten vahinkoa aiheuttavalta hinnoittelulta suojautumisesta

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (105/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (105/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 12.11.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (105/2013) Asia: Unkarin parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 26.10.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 20.3.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.1.2014 2011/0446(APP) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston asetukseksi tietojenvaihtoa, avunantoa ja

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan

HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 29.1.2014 A7-0467/2013/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.10.2014 2014/0175(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 26.11.2018 A8-0356/ 001-047 TARKISTUKSET 001-047 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Tanja Fajon Sisärajavalvonnan väliaikainen palauttaminen A8-0356/2018

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.2.2016 COM(2016) 44 final 2016/0029 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS muiden kuin kahdenvälisten sopimusten, pöytäkirjojen tai muiden järjestelyjen taikka

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle

Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.6.2013 COM(2013) 427 final 2013/0198 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 2368/2002 muuttamisesta Grönlannin ottamiseksi mukaan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (73/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (73/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 17.7.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (73/2013) Asia: Luxemburgin edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (103/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (103/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (103/2013) Asia: Kyproksen parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta neuvoston asetukseksi Euroopan syyttäjänviraston

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0393(COD) 14.6.2017 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1059/2003 muuttamisesta

Lisätiedot

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN

***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 17.1.2017 2013/0140(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (49/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (49/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (49/2011) Asia: Italian tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta neuvoston asetukseksi tuomioistuimen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0081/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0081/2019 21.2.2019 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin sekä Norjan kuningaskunnan, Islannin tasavallan, Sveitsin valaliiton

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2011 KOM(2011) 443 lopullinen 2011/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (50/2011) Aihe: Italian tasavallan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0329/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0329/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0329/2016 14.11.2016 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.11.2015 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Unkarin parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla.

Valtioneuvosto katsoi Suomen voivan hyväksyä sisärajavalvonnan jatkamisen komission esittämällä tavalla. Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00170 KVY Sulander Heidi(SM) 12.05.2017 Asia EU/OSA; Neuvoston täytäntöönpanopäätös suosituksen antamisesta Schengen-alueen yleisen toiminnan vaarantavissa poikkeuksellisissa

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.1.2017 COM(2017) 17 final 2017/0011 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Schengenin tietojärjestelmää koskevien Schengenin säännöstön määräysten soveltamisesta Kroatian tasavallassa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/

* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0091/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0091/2017 28.3.2017 * MIETINTÖ esityksestä neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi DNA-tietoja koskevasta automaattisesta tietojenvaihdosta Slovakiassa, Portugalissa,

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 22.9.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Unkarin parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2014 COM(2014) 714 final 2014/0338 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS tiettyjen poliisiyhteistyötä ja rikosasioissa tehtävää oikeudellista yhteistyötä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0047/2012)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0047/2012) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 26.4.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (0047/2012) Asia: Saksan liittoneuvoston perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 27.5.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011) Asia: Irlannin tasavallan parlamentin alahuoneen (Dáil Éireann) perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0399 (COD) 6932/18 LIMITE ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio INST

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10152/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 8. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

TARKISTUKSET esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 27.11.2018 A8-0370/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Mietintö Miriam Dalli A8-0370/2018 Neuvoston päätösten (EU) 2015/1523 ja (EU) 2015/1601

Lisätiedot