Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta"

Transkriptio

1 Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta

2 YVA-prosessin osallistumismenettelyt

3 17 Arviointiohjelmasta kuuleminen Yhteysviranomaisen on huolehdittava siitä, että arviointiohjelmasta pyydetään tarvittavat lausunnot ja varataan mahdollisuus mielipiteiden esittämiseen. Yhteysviranomaisen on varattava hankkeen vaikutusalueen kunnille tilaisuus antaa lausuntonsa arviointiohjelmasta. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, (252/ )

4 Yhteysviranomaisen on tiedotettava ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta kuuluttamalla siitä viipymättä mielipiteiden esittämiseen ja lausuntojen antamiseen varatun ajan sähköisesti omilla internetsivuillaan ja hankkeen todennäköisen vaikutusalueen kunnissa. Mitä julkisista kuulutuksista annetussa laissa säädetään kuulutuksen panemisesta ilmoitustaululle, sovelletaan kuulutuksen julkaisemiseen sähköisesti kunnan internetsivuilla. Lisäksi arviointiohjelmasta on tiedotettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kuulutuksesta on käytävä ilmi riittävät tiedot hankkeesta, miten hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista ja niiden arvioimisesta on mahdollista saada tietoa, ja miten niistä voi esittää mielipiteitä. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, (252/ )

5 20 Arviointiselostuksesta kuuleminen Yhteysviranomaisen on tiedotettava ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta noudattamalla, mitä 17 :n 2 momentissa säädetään. Kuulutuksen sisällöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, (252/ )

6 Kuuleminen Arviointiohjelmasta ja -selostuksesta on tiedotettava ainakin yhdessä hankkeen vaikutusalueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Kaksikielisissä kunnissa molempien kieliryhmien huomiointi. Sanomalehden lisäksi suositellaan käytettävän ilmaisjakelulehteä. Hankkeesta vastaavat, YVA-konsultit ja yhteysviranomaiset voivat yhteistyössä sopia muusta tiedottamisesta valiten hankkeeseen parhaiten sopivat tavat. Hankekohtainen tiedottaminen hankkeesta vastaavan tehtävä. YVA-yhteysviranomainen tiedottaa YVA-menettelyyn liittyvistä asioista. Tiedottamiseen suositellaan käytettäväksi lisäksi sosiaalisen median kanavia, esimerkiksi Twitteriä tai Facebookia.

7 Muu osallistuminen Sen lisäksi, mitä 17 ja 20 :ssä säädetään, hankkeesta vastaava ja yhteysviranomainen voivat sopia myös muun osallistumisen järjestämisestä. Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, (252/ )

8 Suosituksia YVA-prosessin osallistumismenettelyiksi

9 Huolellinen sidosryhmäkartoitus osallistumisen edistäjänä Huolellisella sidosryhmäkartoituksella varmistetaan vaikutusalueen keskeisten tahojen tavoittaminen ja osallistaminen. Vuorovaikutuksen suunnitteluvaiheessa voidaan käyttää esimerkiksi haastatteluja, joiden avulla voidaan selvittää, miten eri sidosryhmät haluavat osallistua. Vuorovaikutuksen kehittäminen edellyttää alueen erityispiirteiden huomioimista niin osallistumistapojen kuin niiden tavoitteiden ja esimerkiksi aikataulujen miettimisessä: tehdään sitä osallistujien ehdoilla. HUOMIOITAVAA & IDEAT Hyödynnä alueellista tietoa sidosryhmäkartoituksessa: miten vaikutusalueen osalliset tavoitetaan.

10 Yhteistyöryhmä tiedonvaihdon edistäjänä YVA-hankkeissa on suositeltavaa harkita yhteistyöryhmän perustamista. Yhteysviranomaisen on suositeltavaa osallistua puolueettomana asiantuntijana YVA-menettelyn osalta. Yhteistyöryhmään voi viranomaistahojen lisäksi kutsua mm. alueen järjestöjen, asukkaiden ja maanomistajien edustajia, tai yhteistyöryhmä voi kutsua heitä kokouksiin. Näitä on ollu aika monissa hankkeissa, et se on ennemmin semmonen tiedonvaihtokanava ja tiedottamiskanava ollu. HUOMIOITAVAA & IDEAT Yhteistyöryhmää perustettaessa on hyvä huomioida alueen sidosryhmät kattavasti. Suurimman hyödyn yhteistyöryhmästä voi saada kokoontumalla YVA-ohjelma- ja selostusvaiheiden asiakirjojen luonnosvaiheissa.

11 Onnistunut tiedottaminen mahdollistaa osallistumisen.

12 Tiedottaminen kaikissa kanavissa Hankkeesta vastaavan lehdistötiedote heti hankkeen alkuvaiheessa auttaa yleisöä saamaan tiedon hankkeesta lehdistön uutisoidessa siitä. Kokeilukulttuuri tiedottamisessa: uusien keinojen hyödyntäminen ja kartoittaminen. Ilmaisjakelulehti yhdessä tilattavan sanomalehden kanssa voi saavuttaa laajemman yleisön. Sosiaalisen median kanavien hyödyntäminen. Myös maksetun mainonnan käyttö. Lähivaikutusalueen asukkaiden ja maanomistajien tavoittaminen postitse henkilökohtaisella kirjeellä. Koulujen viestivälineiden mukaanotto mahdollisuuksien mukaan vanhempien ja nuorten tavoittamiseksi, kun hankkeen vaikutusalue koskettaa koulujen lähiympäristöä. Koskaan ei voi tehdä liikaa osallistamista ja tiedottamista. Käyttämällä eri tiedonvälityskanavia samaan aikaan. Somenäkyvyyttä voi lisätä rahalla, jos tilin seuraajat ovat liian homogeeninen ihmisjoukko.

13 Hanketyyppi vaikuttaa, mutta ei ratkaise.

14 Osallistumismenettelyt valitaan hankkeen mukaan Kussakin hankkeessa keskeisimpien osallistumismenettelyjen valinta hankekohtaisesti. Osallistumismenettelyjen valinta hankkeen vaikutusalueen laajuuden, asukastiheyden ja ympäristövaikutusten laadun mukaisesti. Osallistumisen tapoja voi olla suositeltavaa kohdentaa, esimerkiksi työpajat tietylle ryhmälle, maastokävelyt ja some-kanavat taas toiselle. Itse nään tärkeenä sen et yhteystyössä yhteisviranomaisen kanssa mietitty miten tää tiedottaminen ja kuuleminen tehtäis tähän hankkeeseen parhaiten sopivaksi.

15 Tärkeintä on, että yksilölle jää olo, että hän on tullut kuulluksi.

16 Osallistumisen vaikuttavuus Vuoropuhelun mahdollistaminen Kaikki YVA-menettelyn aikana eri tavoin saatu palaute suositellaan kirjattavan ylös. Osallistumiselle täytyy saada jokin tarpeeksi nopea positiivinen vaste, muuten se ei motivoi. Osallistuvien esille nostettaviin kysymyksiin olisi hyvä saada vastaukset, niin että ne olisivat kaikkien nähtävillä. Esimerkiksi Kysymykset ja vastaukset osio hankkeesta vastaavan verkkosivuille tai Sosiaaliseen mediaan.

17 YVA-yhteysviranomaisen rooli YVA-yhteysviranomainen esiintyy hankkeen kannalta YVA-menettelyä ohjaavana puolueettomana asiantuntijana. Yleisötilaisuuksissa YVA-yhteysviranomainen huolehtii siitä, että keskustelussa pitäydytään aiheessa, ja tarvittaessa ohjaa keskustelua pysymään YVAmenettelyssä. Yhteysviranomaisen rooli niissä tulee olla puolueettomana tahona vahva, jotta tilaisuuksissa päästään keskustelemaan ja vaihtamaan tietoja. HUOMIOITAVAA & IDEAT YVA-yhteysviranomaisen puolueettomasta roolista on hyvä muistuttaa yleisötilaisuuksissa.

18 Yleisötilaisuudet Yleisötilaisuudet suositellaan pääsääntöisesti järjestettäväksi sellaisissa hankkeissa, joissa hankkeen vaikutus on ihmisille tai ympäristölle suuri. Olemassa olevan toiminnan muutoshankkeissa tai teollisuustoiminnan keskelle sijoittuvissa hankkeissa yleisötilaisuuksiin osallistuminen on kokemusten perusteella ollut vähäisempää. YVA-yhteysviranomainen toimii tilaisuuden puolueettomana puheenjohtajana. Kaikki YVA-menettelyn aikana eri tavoin saadut palautteet ja mielipiteet suositellaan kirjattavan ylös. Voisi myös olla hyvä, että tilaisuuksissa käytettäisiin enemmän toimintaa havainnollistavaa videota tms. HUOMIOITAVAA & IDEAT Reaaliaikainen suoratoisto yleisötilaisuudessa Seuraamisen mahdollistaminen Twitterissä Mahdollisuus osallistumiseen kysymysten esittämisen muodossa Chat-palvelun välityksellä.

19 Yleisötilaisuudet Vaikutusalueen lähimmät henkilöt voidaan kutsua tilaisuuteen kirjeellä. Tilaisuuden alussa lyhyt selkeä esittely hankkeesta ja YVA-asiakirjasta sekä YVA-menettelystä. Esittelyjen jälkeen suositellaan jalkautumista pienryhmissä eri aihealueiden infopisteille, joihin yleisö voi tutustua rauhassa. Pienemmässä ryhmässä on helpompi esittää mielipiteitä. Ihmiset sais jalkautuu ja kiertää ryhmässä ja olla hankevastaavan tai jonkun konsultin kanssa face-toface vähän aikaa. Ihmiset uskaltaa paremmin kysyä ja olla aktiivisia Kyllä meillä on siellä hyvät isot kartat koska siinä kartan äärellä on luonteva sitten sitä tilannetta pohtia. HUOMIOITAVAA & IDEAT YVA-menettelyn esittelyvideo Youtubessa Hankkeesta vastaavan läsnäolo voi lisätä luottamuksellista vuorovaikutusta. HYÖTY Asiakirjojen yleistajuistaminen

20 Reaaliaikainen suoratoisto Helppoa ja nopeaa, todentuntuista. Mahdollistaa osallistumisen myös niille, jotka eivät pääse paikan päälle. HYÖDYT Valmis yleisö, laajempi osallistumismahdollisuus. Paikasta ja ajasta riippumattomuus Interaktiivisuus Välitön vuorovaikutuksen mahdollisuus HUOMIOITAVAA & IDEAT Uskallus kokeilla rohkeasti Riittävän nopean yhteyden varmistaminen Suunnitelmallisuus: miten ja millä tavalla osallistuminen toteutetaan Lähetyksen nauhoittaminen Tietosuoja-asetusten huomiointi

21 Esimerkkejä reaaliaikaisen suoratoiston toteutuksesta

22 Chat-palvelu Hankkeesta vastaavan tai YVA-konsultin järjestämä palvelu. Reaaliaikainen keskustelu asiantuntijan kanssa. Helppo, nopea ja vaivaton tapa osallistua. Nettisivut, missä asiantuntija vastaa yleisön kysymyksiin ja ottaa vastaan palautetta olisi kiva, koska siinä tulisi tunne että mielipide kuullaan. Mahdollistaa osallistumisen myös niille, jotka eivät pääse paikan päälle. Tarjoaa asukkaille mahdollisuuden kysyä hankkeeseen liittyviä kysymyksiä. HUOMIOITAVAA & IDEAT Vastuuhenkilöiden nimeäminen Palvelutilanteiden ennakointi ja suunnittelu Vaatii resursseja HYÖDYT Reaaliaikaisuus Välitön vuorovaikutuksen mahdollisuus

23 Tavoitetyöpajat Hankkeesta vastaavan tai YVA-konsultin järjestämää toimintaa hankkeen suunnitteluvaiheessa. Tavoitetyöpajassa esitellään alustavat vaihtoehdot, joita osallistujat arvioivat pienryhmissä. Kerätään palautetta ja kehitysehdotuksia toteutusvaihtoehtoihin. HYÖDYT Työpajoista voi saada hyödyllistä paikallistietoa. Työpajoista saatua aineistoa hyödynnetään suunnittelussa ja vaikutusten arvioinnissa. HUOMIOITAVAA & IDEAT Alueellisesti laajoissa hankkeissa, kuten tuulivoima-, voimajohto- sekä tie-, rata- ja väylähankkeissa Hankkeissa, joihin liittyy paljon erilaisia intressejä.

24 Työpajat Hankkeesta vastaavan tai YVA-konsultin järjestämää toimintaa. Voidaan järjestää kohdennettuja keskustelupajoja tietylle ryhmälle, esimerkiksi maanomistajille, metsästäjille. Maanomistajilla on mahdollisuus tarkastella vaihtoehtojen suunnitelmia oman kiinteistönsä kannalta, tarkentaa lähtötietoja sekä antaa palautetta hankkeeseen ja sen vaihtoehtoihin liittyen. Lyhyt intro asiaan ja sen jälkeen ollaan kaikki yhdessä samassa tilassa karttojen kanssa ja ihmiset saa tulla kertomaan asioita, osoittaa sormella karttaa et täällä mä metsästän täällä on ollu niitä ja niitä asioita. Pienet ryhmät mahdollistavat keskusteluyhteyden syntymisen. HUOMIOITAVAA & IDEAT Alueellisesti laajoissa hankkeissa, kuten tuulivoima-, voimajohto- sekä tie-, rata- ja väylähankkeissa Hankkeissa, joihin liittyy paljon erilaisia intressejä.

25 Asukaskysely Hankkeesta vastaavan tai YVA-konsultin tiedonkeruuta vaikutusten arviointiin. Kyselyillä voidaan selvittää hankealueen nykyistä käyttöä sekä asukkaiden arvioita hankkeen aiheuttamista vaikutuksista mm. viihtyvyyteen, elinkeinojen harjoittamiseen ja virkistäytymiseen. Kyselyn mukana on hyvä toimittaa havainnollistavia kuvia ja mahdollisia aluekarttoja. Voidaan toteuttaa posti- ja/tai verkkokyselynä. Täytyy huomioida, että verkkokysely rajaa osan asukkaista pois. Kysely, jossa on useampi kysymys ja ehkä vähän lisätietoa tueksi. Pelkkä "kerro mielipiteesi" ja yksi avoin vastauskenttä ei houkuttaisi. HUOMIOITAVAA Hyvän kyselyn laatiminen vaatii asiantuntemusta. Kysymysten tulee olla selkeitä ja yksiselitteisiä. Kyselyn tekijän objektiivisuus. Kysymysten ei tulisi olla johdattelevia. IDEAT Kyselyä voidaan jakaa asukastilaisuuksissa tai julkisissa kohtaamispaikoissa. Vastaajien motivointi voi edistää osallistumista ja kattavampien tulosten saantia.

26 Karttapohjainen tiedonkeruu Internetpohjaisella karttapalautepalvelulla hankkeesta vastaava tai YVA-konsultti voi esitellä suunnitelmia sekä kerätä palautetta. Kartalle voi tiettyyn kohtaan kirjoittaa tietojaan ja havaintojaan paikasta sekä näkemyksiään vaikutuksista. Henkilölle tulee tunne osallistumisen vaikuttavuudesta: kartalla näkyvät myös muiden käyttäjien kommentit, joiden kanssa voi olla samaa tai eri mieltä sekä jatkokommentoida asiaa. Monelle hyvä työkalu myös sen hankkeen katselemiseen vaikkei halua palautetta jättää. Karttapalautepalvelujärjestelmästä näkee miltä se tilanne tulee siellä maastossa näyttämään. HUOMIOITAVAA & IDEAT Alueellisesti laajoissa hankkeissa, kuten tuulivoima-, voimajohto- sekä tie-, rata- ja väylähankkeissa Karttapalautepalvelusta muistettava tiedottaa

27 Maasto- ja laitoskävelyt Hankkeesta vastaavan tai YVA-konsultin organisoimia. Maasto- tai laitoskävelyn tarkoituksena on hahmottaa muutosten vaikutuksia tarkemmin. Asukkaat ja hankkeen toteuttajat ovat yhdessä paikan päällä kohteessa, jolloin vaikutukset on helpompi hahmottaa ja keskustelu luonnollisempaa. Keskustelut suositellaan kirjaamaan ylös. HUOMIOITAVAA & IDEAT Alueellisesti paikallisissa ja laajennushankkeissa. Tehdyistä havainnoista ja esiin nousseista aiheista suositellaan tehtävän yhteenveto.

28 Info- tai tiedotuspiste tapahtumissa Hankkeesta vastaavan tai YVA-konsultin organisoimia. Vaikutukseltaan laajoissa hankkeissa kannattaa olla näkyvillä ihmisten arjessa, jotta tietoisuus hankkeesta kasvaa. Kansalaisten arjessa näkyminen, esimerkiksi erilaisille markkinoille, tapahtumiin tai ostoskeskuksiin mukaan meneminen ja tiedottaminen hankkeesta lisää vuorovaikutuksen tunnetta. Liikutaan siellä missä ihmiset liikkuvat. HUOMIOITAVAA & IDEAT Infopiste esimerkiksi kirjastossa. Kaikki materiaalit esillä, henkilö paikalla tiettyinä aikoina viikosta. HYÖDYT Näkyvyys Tiedottaminen Jatkuva vuorovaikutus

29 Jos YVA sattuu olemaan käynnissä, niin yritetään bongata kunnasta heille tyypillinen tilaisuus esim elonkorjuumarkkina. Mennään sinne pitämään standiä, tai jos on messuja. Vähän niinkun kunnan omaan arkeen ja rytmiin jalkautumista, siellä oloa. Tuomalla YVA-osallistamistapahtumat (esim. messuständin muodossa) sinne, missä nuoret muutoinkin liikkuvat, kuten kouluihin, ostoskeskuksiin, harrastepaikkoihin jne.

30 Sosiaalinen media Hankekohtainen tiedottaminen hankkeesta vastaavan tehtävä. YVA-yhteysviranomainen tiedottaa esim. YVA-menettelyn etenemisestä. Sosiaalista mediaa suositellaan hyödynnettävän hankkeen tunnettavuuden lisäämisessä. Järjestetyistä tapahtumista, esimerkiksi yleisötilaisuuksista tai asukaskyselyistä kannattaa informoida Facebookissa ja Twitterissä. Monipuolinen vuorovaikutus: toimitaan siellä missä kansalaiset ovat. Some entistä vahvemmin + perinteiset menetelmät (posti). HUOMIOITAVAA & IDEAT Viranomainen esiintyy puolueettomana tahona myös sosiaalisessa mediassa. Vaatii resursseja.

31 Meille (ELY) on tullut hyvää palautetta, kun olemme Twitterin kautta välittäneet osan yleisötilaisuudesta kaikkien saataville. Tiedottamalla asiasta kanavissa, joita nuoret käyttävät (esim. YouTuben kautta voisi tavoittaa aivan eri porukkaa kuin sanomalehti-ilmoituksilla, ja ylipäätään sosiaalisen median kanavat olisivat luultavasti hyviä tiedotuspaikkoja. Hankkeet tulee saada esille sosiaalisessa mediassa, niiden tulee olla helposti ymmärrettäviä ja vaikutukset on esitettävä selkokielellä.

32 Esimerkkejä eri viranomaisten toiminnasta Twitterissä

33 Esimerkkejä eri viranomaisten toiminnasta Facebookissa

34

35

36

37 Informatiivinen tiivistelmä edesauttaa ymmärtämistä Arviointiselostuksen tulee sisältää arviointiselostuksen tiedot sisältävä yleistajuinen ja havainnollinen tiivistelmä. Tiivistelmä suositellaan tehtäväksi myös arviointiohjelmasta. Selkeä, informatiivinen kirjoitusasu edesauttaa hankkeen ympäristövaikutusten ymmärtämistä. Tiivistelmän laatuun tulee panostaa. Merkittävimmät vaikutukset tulee esittää selkeästi. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. HUOMIOITAVAA & IDEAT Vaikutusten havainnollinen esittäminen tiivistelmässä Lyhyttä ja selkeää tiivistelmää on helppo jakaa sosiaalisessa mediassa Havainnollistavat kuvat auttavat ymmärtämään kokonaisuuden Eri lukujen asiat voi olla hyödyllistä tiivistää luvun loppuun yhteenvedoksi.

38 Esimerkki informatiivisestä tiivistelmästä Käytetty havainnollistavaa kuvitusta. YVA-ohjelmassa arvioitavat vaikutukset esitetty taulukkomuodossa. YVA-selostuksessa esimerkiksi arvioinnin tulokset taulukkomuodossa. HUOMIOITAVAA & IDEAT Numerotietoa on hyvä yrittää havainnollistaa kuvin.

39 M uun kuin virallisen palautteen hyödyntäminen Yhteysviranomaisen on syytä kirjata ylös myös muussa kuin virallisessa yhteydessä saatu palaute. Hankkeesta vastaava voi toimittaa muilla osallistumismenettelyillä saamansa tiedon yhteysviranomaiselle. Mikäli saatu muu kuin virallinen palaute on käsiteltävän asian kannalta merkityksellistä, tulee se viranomaisen yleisen selvittämisvelvollisuuden takia ottaa huomioon viranomaisen asiaan liittyvässä arvioinnissa. HUOMIOITAVAA & IDEAT Osallistumisen vaikuttavuus Viranomaisen yleiset neuvonta- ja selvittämisvelvollisuudet

40 Projektiryhmässä mukana: Päivi Saari, Tero Elo, Jorma Jantunen, Erika Heikkinen, Arja KoisEnen, Sanna Kolomainen, Petra Leino, Saija NiiHymäki, Anni Panula-OnHo-Suuronen, Niina PirKniemi, Leena Ruokanen, Elina Venetjoki, Mikko Viitasalo Kiitokset projekessa auhamisesta: Piia Kähkölä, Seija Rantakallio, Minna Torkkeli, Päivi Blinnikka Kiitos! Anneli Vitikainen ja Jaana Puroharju,

Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta

Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta 24.01.2019 Hankkeen esittely Taustaa Projektin tavoitteina: Osallistumisen kehittäminen. YVA-menettelyn osallistumisen

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA)

Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) Yleisötilaisuus KARI LEINONEN 7.2.2019 YLEISÖTILAISUUDEN ETENEMINEN muutama ajatus tilaisuuden luonteesta esittely YVA-menettelystä (Hämeen ELY-keskus) esittely vaihemaakuntakaavatyöstä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus

VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY. YLEISÖTILAISUUS Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus VINSANVUOREN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN YVA MENETTELY YLEISÖTILAISUUS 3.2.2005 Ylitarkastaja Leena Ivalo Pirkanmaan ympäristökeskus YVA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Pakollinen YVA lain ja YVA

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VALTATIEN 12 PARANTAMINEN VÄLILLÄ ALASJÄRVI HUUTIJÄRVI -HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pitkäjärvenkoulu, 16.6.2015 klo 18-20 Leena Ivalo YVA-yhteysviranomainen Pirkanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki

MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL:n 9 ja uusi YVA-laki MRL-neuvottelupäivät 30.8.2017 Kemissä Leena Ruokanen, LAPELY/Y/Alu 4.9.2017 YVA-menettely sisältää tarvittaessa kansainvälisen kuulemisen YVA-ohjelman laatiminen (14 ) ja toimittaminen

Lisätiedot

Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin

Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin Vuonna 2020 voimaan tulevia muutoksia YVA- ja SOVA-lakiin Piia Kähkölä YVA-SOVA-neuvottelupäivät 2.-3.10.2019 Koli Vuonna 2020 voimaan tulevat YVA- ja SOVAlakiin vaikuttavat lakimuutokset 1. 1.1.2020 voimaan

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE VOIMAMYLLY OY HUMPPILAN URJALAN TUULIVOIMAPUISTO HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Tourunkulman kyläyhdistyksen talo, 30.8.2012 klo 18-21 Leena Ivalo Pirkanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE

TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pirkanmaan ELY-keskus / Leena Ivalo TAMPEREEN KAUPUNKI, MAANALAINEN PYSÄKÖINTILAITOS, KUNKUN PARKKI-HANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY, OHJELMAVAIHE Pantin talo, 3.10.2013 klo 17.30-20 Leena

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA

ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely

Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta

Lisätiedot

Anne Vehmas Ramboll Finland Oy

Anne Vehmas Ramboll Finland Oy Miten voin osallistua oman liikenneympäristöni suunnitteluun? Anne Vehmas Ramboll Finland Oy Osallistuminen liikenneympäristön suunnittelussa Liikenneympäristön i suunnittelusta t vastaavat t kunnat, Tiehallinto,

Lisätiedot

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake

Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake Liite B: Sosiaalisten vaikutusten kyselylomake 1 (11) VÄSTERVIKIN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY VÄSTERVIKIN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Triventus Wind

Lisätiedot

Lausunto. Ympäristöministeriö.

Lausunto. Ympäristöministeriö. Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen

Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen Osallisuuskysely 2015 Yli 65-vuotiaat vastaajat 30.10.2015 Elina Antikainen 1. Ikäsi Yhteensä 34 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue (äänestysalueittain) Muut asuinalueet: Linnankoski

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä

Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä Ympäristövaikutusten arvioinnin tekeminen kaavoituksen yhteydessä YVA-lainsäädännön uudistuksen koulutuspäivä 12.5.2017 Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö YVA kaavoituksen yhteydessä lain

Lisätiedot

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch

VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ. 7.5.2013 Terhi Fitch VISUAALISET VAIKUTUKSET OSANA TUULIVOIMAHANKKEIDEN YVA-MENETTELYÄ 7.5.2013 Terhi Fitch YVA-menettely lakisääteinen menettely Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) Valtioneuvoston

Lisätiedot

Miten rakentuu ison infrahankkeen viestintä

Miten rakentuu ison infrahankkeen viestintä Miten rakentuu ison infrahankkeen viestintä Hanna Ackley 4.5.2017 Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta. - Osmo A. Wiio 4.5.2017 Hanna Ackley 2 Mahdollistamme uudenlaisia liikkumisen palveluja

Lisätiedot

Henkilö 7 Osallistuminen ja vuorovaikutus; Satakunta

Henkilö 7 Osallistuminen ja vuorovaikutus; Satakunta 9. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 valmisteluvaiheen aineisto oli nähtävillä MRL:n 62 mukaan 1.2.-3.3.2017. OSALLISTUMINEN JA VUOROVAIKUTUS / annetut lausunnot ja mielipiteet sekä niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä. 23. maaliskuuta Turku. Heidi Lusenius, VILI

Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä. 23. maaliskuuta Turku. Heidi Lusenius, VILI Osallistamisprosessien parantaminen hyödyntäminen suunnittelutyössä 23. maaliskuuta 2017 Turku Heidi Lusenius, VILI Osallistamisen tasot ja tavoitteet Mikä on osallistamisen tavoite? Jakaa tietoa, saada

Lisätiedot

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE

KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE KIVIVAARA-PEURAVAARAN TUULIVOIMAPUISTOHANKE Ympäristövaikutusten arviointimenettely ASUKASKYSELY KIVIVAARA-PEURAVAARAN LÄHIALUEELLE Hyvä vastaanottaja, Metsähallitus Laatumaa suunnittelee Hyrynsalmella

Lisätiedot

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN

OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto

Sosiaalinen media suunnittelijan apuna. Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto Sosiaalinen media suunnittelijan apuna Tuuli Lehtonen Helsingin yliopisto 14.6.2016 Kyllä musta tuntuu, että se on niin, ettei me ehkä sitä somea enää päästä karkuun. Sitten jos ei me itse mennä sinne,

Lisätiedot

Ympäristövaikutukset-prosessiliite. Ympäristövaikutusten prosessialue ja kuvatut prosessit

Ympäristövaikutukset-prosessiliite. Ympäristövaikutusten prosessialue ja kuvatut prosessit Ympäristövaikutukset-prosessiliite Ympäristövaikutusten prosessialue ja kuvatut prosessit 1 Ympäristövaikutusten arvioinnin prosessit Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Kunkun parkki, Tampere

Kunkun parkki, Tampere Kunkun parkki, Tampere YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ympäristövaikutusten arviointimenettely Ympäristösi parhaat tekijät Lähtökohtia vaikutusten selvittämiseen Hanke on osa laajempaa Tampereen

Lisätiedot

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI

TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TURUN SEUDUN JÄTEHUOLTO OY JÄTTEEN ENERGIAHYÖTYKÄYTÖN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI TYÖPAJA 1 14.5.2012 Eero Parkkola etunimi.sukunimi@ramboll.fi 14.5.2012 JÄTEVOIMALAN YVA YVA-MENETTELYN KULKU Arviointimenettelyn

Lisätiedot

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI 1.8.2013-31.7.2014 IMPERIA PYRKII PARANTAMAAN YVA-HANKKEIDEN LAATUA JA

Lisätiedot

Hankeviestintä Liikennevirastossa

Hankeviestintä Liikennevirastossa Hankeviestintä Liikennevirastossa Hanna Ackley 29.10.2015 Mahdollistamme uudenlaisia liikkumisen palveluja Kehitämme liikkumista ja kuljettamista helpottavia palveluja ja edistämme näin suomalaisen yhteiskunnan

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011

Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media Yrityskysely Viestintätoimisto Manifesto Hanna Pätilä 6.9.2011 Työnantajamielikuva ja sosiaalinen media -kyselyn tausta Kyselyssä selvitettiin, miten suomalaiset

Lisätiedot

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN LAAJENTAMINEN, HANKO PÄÄTÖS UUDELY/1/07.04/2012 9.1.2013 Hangon Satama Länsisatama 10900 Hanko SAANTITODISTUKSELLA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN SOVELTAMISTARVETTA KOSKEVASSA ASIASSA; HANGON LÄNSISATAMAN

Lisätiedot

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT

VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT VEDENHANKINNAN SIDOSRYHMÄYHTEISTYÖN JA VUOROVAIKUTUKSEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT 8.6.2016 Johtava asiantuntija Kalle Reinikainen, Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ 1. Miksi sidosryhmäyhteistyötä tarvitaan? 2. Vuoropuhelun

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Kaupunginhallitus 166 24.04.2012 LAUSUNTO TALVIVAARAN KAIVOKSEN LAAJENNUKSEN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMASTA 67/1/112/2012 KHALL 166 Ympäristönsuojelusihteeri 18.4.2012 Kainuun elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila

Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa. Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Parhaat käytänteet asukasfoorumitoiminnassa Suur-Leppävaaran asukasfoorumi Esko Uotila Asukasfoorumi on enemmän kuin yksi tilaisuus Asukasfoorumitoiminta edistää asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia

Lisätiedot

Kuvitettu YVA- opas 2018

Kuvitettu YVA- opas 2018 Kuvitettu YVA- opas 2018 Oppaan sisältö I Perusasiat YVA-menettelystä s. 4 II Vähän täsmennystä tekijöistä ja osallistumisesta s. 8 III YVA-menettelyn sisällöt s. 13 IV Arvioinnin tulokset ja kuinka niihin

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

3.12.2007 OM 3/58/2007 SUOSITUS KIELILAIN SOVELTAMISESTA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN JA VESILAIN MUKAISISSA ASIOISSA SEKÄ YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNISSA

3.12.2007 OM 3/58/2007 SUOSITUS KIELILAIN SOVELTAMISESTA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN JA VESILAIN MUKAISISSA ASIOISSA SEKÄ YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINNISSA 3.12.2007 OM 3/58/2007 Ympäristöministeriölle ja sen hallinnonalaan kuuluville virastoille SUOSITUS KIELILAIN SOVELTAMISESTA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN JA VESILAIN MUKAISISSA ASIOISSA SEKÄ YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

Khall liite 1 Kh 26.1.2016

Khall liite 1 Kh 26.1.2016 1 Khall liite 1 Kh 26.1.2016 Luonnos 31.12.2015 SUOMUSSALMEN KUNNAN SOSIAALISEN MEDIAN OHJEET Tämä ohje sisältää Suomussalmen kunnan ja kuntakonsernin yhteisöjen toimintaperiaatteet sosiaalisen median

Lisätiedot

Tiedotejakelun trendit 2014!

Tiedotejakelun trendit 2014! Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden

Lisätiedot

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto )

Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat. Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto ) Osallisuuskysely 2015 Alle 25-vuotiaat vastaajat Elina Antikainen (Esitetty: Nuorten ohjaus- ja palveluverkosto 27.10.2015) 1. Ikäsi Yhteensä 31 vastaajaa, koko kyselyssä 332 2. Sukupuoli 3. Asuinalue

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto

KaivosAkatemia. Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013. Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto KaivosAkatemia Vastuullisen malminetsinnän seminaari ja työpaja Oulu, Lasaretti 29 30.2013 Yhteiset hyvä käytännöt ryhmätyön yhteenveto Yhteiset hyvät käytännöt ryhmätyön yhteenveto Asennemuutos Hyvä työn

Lisätiedot

hjelma, tiivistelmä

hjelma, tiivistelmä Vihdin jäteves sihuollon vaihtoehdot Ympäristövaikutusten arviointioha hjelma, tiivistelmä 23.9.20133 Ympäristövaikutusten arviointiohjelma, tiivistelmä 23.9.2013 1 Tiivistelmä Vihdin jätevedenpuhdistamisen

Lisätiedot

Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa

Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Saamelaisten osallistumisoikeuksien lisääminen valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä saamelaisten

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään

Eevaleena Isoviita. Vinkkejä viestintään 24.2.2018 Eevaleena Isoviita Vinkkejä viestintään Nykytila: miten yhdistys viestii tällä hetkellä Työpajaosallistujat kertoivat oman yhdistyksen viestinnästä tällä hetkellä Yhdistyksen viestinnästä vastaa

Lisätiedot

Perheraati - toimintaohjeet

Perheraati - toimintaohjeet Perheraati - toimintaohjeet SISÄLLYS 1 Mitä perheraati tarkoittaa 2 Ohjeita perheraadin järjestämiseen 3 Mauri Mäyräkoiran perheraati- mainos ja sanomat 2 1 Mitä perheraati tarkoittaa Perheraati on vuorovaikutuksellinen

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

kysely ja haastattelut, kevät 2014

kysely ja haastattelut, kevät 2014 kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen

Lisätiedot

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY?

MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? MIKSI TÄMÄ TILAISUUS ON JÄRJESTETTY? Haluamme - kertoa kaavatyön aloittamisesta - esitellä ympäristöä koskevan selvityksen - esitellä emätilaselvityksen ja sen merkityksen kaavan laatimisen ja alueelle

Lisätiedot

Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista?

Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista? Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista? Finanssineuvos Katju Holkeri, Valtiovarainministeriö 24.11.2010 Kaikilla kansalaisilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen toiminta ESR-koordinaattori Sanna Laiho Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Ohjausryhmä tai erillinen asiantuntijaryhmä (1) Lump Sum hankkeen neuvotteluvaiheessa harkitaan tapauskohtaisesti, tullaanko

Lisätiedot

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013

OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin

Lisätiedot

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt

Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt Talvivaaran meneillään olevat viranomaismenettelyt ylitarkastaja Sari Myllyoja Kainuun ELY-keskus, Sari Myllyoja 4.4.2012 1 Lupatilanne Ympäristöluvan lupaehtojen päivityshakemus jätetty Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Hyvä ympäristölupahakemus

Hyvä ympäristölupahakemus Hyvä ympäristölupahakemus Valvojan näkökulma Uudenmaan ELY-keskus, Ympäristövalvonta, Heli Antson 4.12.2015 Valvojan toiveita hyvälle lupahakemukselle: Millainen ympäristölupahakemus - sellainen lupapäätös!

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Järkevää sääntelyä koskeva sidosryhmien kuuleminen Euroopan unionissa. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry vastaa lausuntonaan seuraavaa:

Järkevää sääntelyä koskeva sidosryhmien kuuleminen Euroopan unionissa. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry vastaa lausuntonaan seuraavaa: Lausunto 1 (5) Edunvalvonta/TK 20.9.2012 SAK 10670 / 2012 Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry PL 157 00531 Helsinki Tunnistenumero: 73707199645-17 Järkevää sääntelyä koskeva sidosryhmien kuuleminen

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

Sosiaalinen media vuorovaikutuksen kanavana

Sosiaalinen media vuorovaikutuksen kanavana Sosiaalinen media vuorovaikutuksen kanavana Heikki Mäntymäki viestintäpäällikkö Helsingin kaupunkiympäristön toimiala #Kaupunkisome: kuplia vai kansanvaltaa? 15.1.2018 Helsingin yliopiston Tiedekulma Tämä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim.

Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta osallisuutta kuvaavat esim. Minna-Maria Behmin sähköpostiviesti 3.1.2019: tietoja Eksotesta ja Etelä-Karjalan maakuntaliitosta/uudistustiimistä Etelä-Karjalan maakuntaliiton ja liitossa ennen kaikkea uudistustiimin työn näkökulmasta

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin

Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin Kimmo Heikkinen Jorma Jantunen 23.8.216 Tilastokatsaus YVA-menettelylyihin 1994-215 Laki (468/1994)- ja valtioneuvoston asetus (792/1994) ympäristövaikutusten arviointimenettelystä tulivat voimaan 1.9.1994.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Keravan vanhusneuvosto

Keravan vanhusneuvosto Keravan vanhusneuvosto Iiris Laukkanen 14.12.2018 Vanhusneuvoston tehtävät ja toiminta Kuntalaki 27 Ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS SUOMUSSALMEN KUNTA (777) KIRKONKYLÄ (406) SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE

K uhmo. 42 Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma VESISTÖ- VAIKUTUSALUE LÄHIVAIKUTUS- ALUE LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE Suomussalmen nikkeliprojektit: Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 41 LÄHIVAIKUTUSALUE VESISTÖVAIKUTUSALUE LOUHOS LIIKENTEEN VAIKUTUSALUE 250 0 500 1000 m Kuva 7. Peura-ahon lähivaikutusalueen, valuma-alueen

Lisätiedot

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016

MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016 MEIDÄN MERIKARVIA -kehittämispeli, syksy 2016 Sosiaalinen media vaikuttaa meihin kaikkiin ja haastaa sukupolvien eri tavat viestiä! Meidän Merikarvia areena Osallistimme kuntalaisia ja muita sidosryhmiä

Lisätiedot

Opasluonnosten ja suunnitelmien esittely

Opasluonnosten ja suunnitelmien esittely Opasluonnosten ja suunnitelmien esittely Hyvät-käytännöt seminaari 13.5.2014 Elisa Vallius, Jyväskylän yliopisto Jyri Mustajoki, SYKE IMPERIAn opastyön taustaa Oppaat ovat IMPERIA hankkeen tuotoksia, joilla

Lisätiedot

Ympäristöministeriö Kirjaamo Viite: Ympäristöministeriön avoin kommentin antomahdollisuus, uutinen

Ympäristöministeriö Kirjaamo Viite: Ympäristöministeriön avoin kommentin antomahdollisuus, uutinen Kommentti 31.10.2016 1 (6) Ympäristöministeriö Kirjaamo kirjaamo@ym.fi Viite: Ympäristöministeriön avoin kommentin antomahdollisuus, uutinen 25.10.2016 KOMMENTTI TYÖRYHMÄN EHDOTUKSESTA LAIKSI YMPÄRIS-

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi YVA

Ympäristövaikutusten arviointi YVA Ympäristövaikutusten arviointi YVA 2 Ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994) Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KETTUFARMINTIEN ITÄPUOLINEN ALUE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Aloite on Kokkolan kaupungin. Työ liittyy

Lisätiedot

Tunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua

Tunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua Tunnistettu ja tunnustettu tapa käynnistää ja käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua KÄRJISTYNYT KESKUSTELU DEMOKRATIAN KRIISI KOMPLEKSINEN MAAILMA Tarjoa dialogia 1 Kysyntää on 2 Dialogi opitaan

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous

Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous Kaakkois-Suomen ELO-toiminnan suuntaaminen (ELO-kyselyn vastauskooste) Kaakkois-Suomen ELO-yhteistyöryhmän kokous 8.3.2016 Vapaamuotoinen palaute ELO-kyselyyn Kokouksien järjestelyt hyviä Asiat ovat sujuneet

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot