KOHTI VIHREÄMPÄÄ TAMPERETTA KOKEMUKSIA VIHERKATOISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOHTI VIHREÄMPÄÄ TAMPERETTA KOKEMUKSIA VIHERKATOISTA"

Transkriptio

1 KOHTI VIHREÄMPÄÄ TAMPERETTA KOKEMUKSIA VIHERKATOISTA Kuva: Icopal Oy

2 KOOSTEEN TOTEUTUS Tämä kooste on tehty osana EU-rahoitteista Urban Nature Lab (UnaLab) hanketta. Tampereen kaupunki ja Ramboll ovat mukana hanketta toteuttavassa konsortiossa Kooste keskittyy erityisesti Tampereella toteutettuihin (ja osin suunnitteilla oleviin) viherkattoratkaisuihin. Viherkatolla tarkoitetaan rakennuksen kattoa, jonka alapuolisen kattorakenteen (ml. vedeneriste) päälle on asennettu kasveja, niiden edellyttämä kasvualusta sekä tarvittavat muut rakennekerrokset, kuten juurisuoja (Veuro ym. 2012). Koosteessa esitetty tieto perustuu sekä työpöytätyöskentelyyn että rakennusliikkeiden ja viherrakentajien haastatteluihin (ks. liite 1), joiden avulla on hahmotettu viherkattojen lisäarvoa, alan näkymiä, haasteita, tietotarpeita sekä toteutettuja kohteita. Tarkentavia tietoja on hankittu myös tunnistettujen kohteiden huoltoyhtiöiltä. Koukkuniemen ravinto- ja huoltokeskus (Lähde: Ramboll)

3 MINKÄLAISIA VIHERKATTOJA MARKKINOILLA ON? Tyyppi 1. Maksaruohokatto 2. Niitty / ketokatto 3. Heinäkatto 4. Kattopuutarha Kasvualustan paksuus mm mm mm mm Kasvualustan paino kg/m kg/m kg/m kg/m 2 Kasvualustan märkäpaino Vettä kasvien käytettävissä kg/m kg/m kg/m kg/m l/m l/m l/m l/m 2 Kasvualustan paksuus vaikuttaa moniin tekijöihin kuten kasvillisuuden korkeuteen, katon kantavuusvaatimuksiin, hulevesien hyödyntämiseen, katon käyttöön. Samalla katolla voi olla erilaisia viherkattotyyppejä, jos kantavuudet huomioidaan

4 MINKÄLAISIA VIHERKATTOJA MARKKINOILLA ON? Tyyppi 1. Maksaruohokatto 2. Niitty / ketokatto 3. Heinäkatto 4. Katto- ja kansipuutarha Kuvaus Toiminnallisuus Hulevesien hallinta Monimuotoisuus Melun ja äänen eristys Lämmön eristys Maksaruohokatto sopii sekä pienille että suurille paahteisille katoille. Voidaan käyttää myös ns. kevytrakenteisilla katoilla kuten teollisuushalleissa. Edullisin rakentaa ja ylläpitää Keto- ja niittykatto sopii erityisesti monimuotoisuuskatoille. Lajisto valitaan paahteisuuden/ varjoisuuden mukaan. Keskeisin hoitotoimi on niitto Vastaa niitty- ja ketokattoa, mutta lajisto muodostuu pääasiassa heinistä Sopii sekä yksityisten kiinteistöjen katoille että yleisille alueille, joissa oleskellaan tai joissa on erilaista toimintaa. Kaikki kasvillisuustyypit ovat mahdollisia. Hoito vastaa puutarhan hoitoa Käyttö Katseltava katto; maksaruoho ei kestä jatkuvaa liikkumista. Yleensä katseltava katto. Sopii oleskeluun ja muuhun toimintaan, jos katto riittävän kantava. Yleensä katseltava katto. Sopii oleskeluun ja muuhun toimintaan, jos katto riittävän kantava. Sopii oleskeluun, viljelyyn, pelialueeksi, turvalliseksi päiväkodin tai vanhusten palvelutalon pihaksi katolla

5 VIHERKATOT YLEISTYVÄT Erilaiset viherkannet, erityisesti pysäköintiratkaisujen toteutuksen yhteydessä, ovat jo tuttu ilmiö Tampereella Viherkattoja ei ole vielä niin paljon, mutta niiden määrä lisääntyy jatkuvasti: uusia suunnitteilla esimerkiksi Santalahteen ja Härmälänrantaan. Myös Vuoreksen jäteasemalle on tulossa viherkatto Tuore esimerkki on Laukontorille hiljattain avatun Saunaravintola Kuuman viherkatto Saunaravintola Kuuman katto (Lähde: Aamulehti) Kohteissa yleisimmin käytetty ratkaisu on maksaruohokatto Mielenkiintoinen lisä on Onkiniemen vanhan sukkatehtaan katolta havaittu ketokatto, joka on kymmeniä vuosia vanha Haikara-luontopäiväkoti Pirkkalassa (Lähde: twitter)

6 HAVAINTOJA ASIAKASSEGMENTEISTÄ SEKÄ MARKKINOISTA Suomessa yleisimmin viherkattoja rakennetaan julkisiin rakennuksiin ja viherkansia yleisille alueille kunnan tai kaupungin toimesta. Pääkaupunkiseudulla viherkatot alkavat näkyä kauppakeskuksissa kuten Redi ja Tripla. Näissä kohteissa vihreät elementit tasapainottavat ja elävöittävät suurta rakennusmassaa Tampereella enemmistö viherkatoista on toistaiseksi yksityisissä kohteissa, erityisesti autokatoksissa. Taloyhtiöt ja omakotiasujat ovat löytämässä viherkatot, etenkin saneerausten yhteydessä viherarvo näyttäytyy myös markkinointi- ja jälleenmyyntiargumenttina Markkinan uskotaan ja koetaan olevan kasvussa. Viherkatot alkavat olla osa ns. normaalia rakentamista. Enää viherkatto ei ole suuri ihmetyksen aihe. Vuoreksen autokatosten viherkatot (Lähde: FCG suunnittelu ja tekniikka, Viheralan hulevesipäivä)

7 VIHERKATTOJEN LISÄARVO Viherkattojen lisäarvoa voidaan haastateltujen mukaan tarkastella useasta eri näkökulmasta: Hulevesien hallinnassa ja laajemmin ilmastonmuutoksen vaikutusten (rankkasateet, helleaallot) lieventämisessä viherkatoilla on suuri merkitys (ks. tarkemmat tiedot liite 2) Viherkatot tuovat luonnon kaupunkirakenteeseen ja auttavat ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta ja puhdistavat ilmaa epäpuhtauksista Vihreiden elementtien (nurmi, kasvit, puut ja pensaat) näkeminen ja kokeminen lisää viihtyvyyttä ja hyvinvointia kaupungeissa Viherkatoilla ja -seinillä voidaan vähentää meluhaittoja kaupungeissa; lounas kattopuutarhassa vs. lounas vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella Kaupunkirakenteen tiivistyessä perinteiselle luonnolle jää yhä vähemmän tilaa; luonnon ohella pihat ja puistotkin pitää tiivistyvässä kaupungissa osin toteuttaa kansi- ja kattotasoille tai vertikaalisti. Kaupunkirakenteen tiivistyessä voidaan aiheellisesti kysyä, missä on tilaa vapaa-ajan aktiviteeteille, kaupunkiviljelylle ja turvalliselle elinympäristölle? Yksi vastaus ovat viherkatot toimintoja kuten koulujen, päiväkotien, palvelutalojen ja kauppakeskusten ulkoalueita voi siirtää katoille, joissa on joustavaa ja edullista (maa-alaan verrattuna) tilaa Hyvin suunniteltu, rakennettuja ja hoidettu viherkatto vähintään tuplaa kattorakenteen iän, vähentää viilentämisen tarvetta kesällä ja lämmittämisen tarvetta talvella -> kustannussäästöt Kuka haluaa kylmän kaupungin täynnä betonia ja asfalttia?

8 VIHERKATTOJEN YLEISTYMISTÄ HIDASTAVAT HAASTEET? Tampereella viherkattojen rakentaminen on vielä suhteellisen tuore ilmiö jos ei oteta huomioon Onkiniemen ketokattoa Tästä johtuen kokemusperäistä tietoa on vähän. Asukkaat, rakennusliikkeiden edustajat ja kaupunkilaiset ylipäänsä eivät ole vielä tottuneet näkemään viherkattoja omassa elinympäristössään. Viherkattojen yleistymisen myötä tämä muuttuu. Haasteena ovat myös erilaiset viherkattoihin liittyvät oletukset ja uskomukset. Viherpinnan pelätään esimerkiksi vahingoittavan varsinaista kattoa tai tekevän rakenteen alttiiksi vesivahingolle. Käytännössä viherkatto suojaa rakennetta kulumiselta ja pidentää rakenteen kestoa. Tutkimusten mukaan viherkatot kaksinkertaistavat kattopinnan eliniän noin vuoteen Viherkatto ei välttämättä ole yksittäisen rakentajan intressissä, koska viherkattoa pidetään lisäkustannustekijänä. Viherkattojen hyötyjä ei ole vielä riittävästi tuotu esiin Vihreydestä ei olla valmiita maksamaan, vaikka siitä ajatuksen tasolla pidetäänkin Suunnitteluvaihe edellyttää enemmän vuorovaikutusta ja monipuolista osaamista kuin perinteisen katon. Puutteellinen suunnittelu voi johtaa ongelmiin, jos tehdään materiaalien suhteen huonoja valintoja Tornin viherkatto, lähde (Ramboll)

9 TUNNISTETUT TIETOTARPEET / TIETOLÄHTEET Tietoisuuden levittäminen kiinteistöjen omistajien ja huoltoyhtiöiden keskuudessa Viherkattojen hoito-ohjeet tulisi saada osaksi muuta kiinteistödokumentaatiota Kuitenkin selkeästi ja tiivisti, ei kymmenien sivujen mittaisena -> ohjeita on saatavilla Toimijoiden mukaan viherkattojen, kuten kattojen ylipäänsä, hoidon laiminlyöminen on yleistä Viherkaton suhteen tämä on ongelma, koska katolla on elävää kasvillisuutta. Tietoisuuden lisääminen rakentamiseen ja siinä käytettäviin materiaaleihin liittyen on myös tarpeen Rakennustiedon maksullisista RT-korteista on saatavilla kattavasti tietoa viherkattojen sekä katto- ja kansipuutarhoiden suunnittelusta, elinkaaresta sekä hoidosta Lähde: kattoliitto.fi

10 KOKEMUKSIA JA HAVAINTOJA TAMPERELAISISTA KOHTEISTA

11 KOUKKUNIEMEN RAVINTO- JA HUOLTOKESKUS Koukkuniemen ravinto- ja huoltokeskus on Tampereen Tilakeskuksen liikelaitoksen rakennuttama ja omistama sekä toteutettu julkisena hankintana vuonna Tampereen kantakaupungin rakennuskulttuurikirjan arvoluokituksen mukaan Koukkuniemen vanhainkotialue kuuluu luokitukseen RKM III. Luokituksen mukaan alue on rakennustaiteellisesti, kulttuurihistoriallisesti ja kaupunkikuvassa merkittävä kohde, jonka alkuperäisyysaste on suuri. (Nieminen 2015) Arkkitehtitoimiston laatimassa uudisrakennussuunnitelmassa viherkaton toteuttamista perustellaan maisemaan sopivuudella: Valmistustilojen varsin laaja kattopinta on osa lähikerrostalojen ikkunanäkymää ja sen tähden se tehdään maisemaan sopivana helppohoitoisena viherkattona. Pääsuunnittelijana toimi arkkitehti, joka oli keskeisessä asemassa tuomassa viherkattoa osaksi hankkeen toteutusta.(niskanen 2007) Koukkuniemessä viherkaton toteutti viherurakoitsija. Ravinto- ja huoltokeskuksen viherkatto toteutettiin siemenkylvönä niittysiemenseoksella (Nieminen 2015) Tampereen tilakeskuksen mukaan viivytysratkaisu ei valintaan vaikuttanut, koska sadevedet johdetaan tontilta suoraan Näsijärveen. Kohteen isännöitsijöiden mukaan viherkatto on normaali kesinä käyty ajamassa 1-2 kertaa kesässä. Muuta huoltoa katolle ei ole tehty. Katolla on useampia sadevesikaivoja, jotka sijaitsevat murskekerroksen alla. Huoltomiesten mukaan sadevesikaivot eivät ole työllistäneet. Kuluneen kesän kuivuudesta johtuen katto oli kuivettuneen näköinen. 10 vuoden käyttökokemukset ovat positiiviset ja katto on ollut helppohoitoinen.

12 KOUKKUNIEMEN RAVINTO- JA HUOLTOKESKUS Koukun Helmen viherkatto on loppusyksystä kuivan kesän jälkeen vähemmän vihreä (Lähde: Ramboll)

13 SOKOS HOTEL TORNIN VIHERKATTO Sokos Hotel Tornin matalassa osassa on kaksi erillistä viherkattoa. Kyseessä ovat bitumipinnoitteen päälle asennetut maksaruohokatot. Pinta-alaa yhteensä arviolta noin 100 neliömetriä. Viherkatot olivat suunnitteluvaiheessa alusta alkaen. Niillä haluttiin parantaa majoittuville vieraille huoneista (kattojen suuntaan) avautuvaa näkymää. Viherkatot ovat lähes huoltovapaita, ainoastaan sadevesikaivojen auki pysyminen on aika ajoin varmistettava. Torni-hotellin viherkatot (Lähde: Ramboll)

14 TEKNILLISEN YLIOPISTON KAMPUSAREENA Kampusareenalta saatujen tietojen mukaan rakennuksen viherkatto on varsin huoltovapaa. Haastatellun henkilön mukaan ainoa hoitotoimenpide on elokuun lopulla tapahtuva niitetään ja niittojätteen annetaan olla paikallaan muutaman viikon ajan. Ehkä hyvin vähän tarvitaan lannoitetta. Kampusareenan katolla on maksaruohoa ja niittykasveja. Sään suhteen on tehty seuraava havainto: kuivalla säällä maksaruoho kasvaa, kosteammalla niitty. Tämä on tehnyt katon hoitamisesta helppoa. Vuoden 2018 lämmin kesä edellytti katon kastelua tavallista useammin. Sadevesikaivojen puhtaanapidosta vastaa huoltoyhtiö, joka tarkistaa sadevesikaivot saatujen tietojen mukaan vähintään 4 kertaa vuodessa. Sadevesikaivoissa ei ole havaittu ongelmia. Lähde: icopal.fi

15 SAUNARAVINTOLA KUUMA Saunaravintola Kuuman viherkatto täydentää rakennuksen ekologista rakentamistapaa ja sillä on myös imagollinen merkitys. Alun perin edellytys viherkatosta on tullut kaavamääräyksestä, ja tämän määräyksen täyttämisestä pidettiin kiinni. Reilu 500 neliön viherkatto näkyy lähellä sijaitsevien kerrostalojen ikkunoista, ja on saanut myönteistä palautetta alueen asukkailta. Reilun viiden sadan neliömetrin kokoinen katto edellytti kantavuuden sekä sadevesien pois johtamisen huomioimista, mutta muuten suunnitteluprosessi oli samanlainen kuin missä tahansa muussa kohteessa. Kuuman katolle oli joka tapauksessa tulossa bitumihuopakatto, jonka päälle viherkatto saatettiin asentaa. Viherkaton hintaa tärkeämpi määrittävä tekijä on ollut imago. Sen uskotaan myös toimivan yläpohjan lisäeristeenä ja tätä kautta tasaavan lämpötilanvaihteluita. Havainnekuva Kuumasta (Lähde: Honkatalot) Viherkatto edellyttää vain satunnaisia kunnossapitotoimia (heinäkasvien niittäminen, mikäli siihen nähdään tarvetta)

16 AUTOKATOSTEN VIHERKATOT VUOREKSESSA Vuoreksessa on useampi taloyhtiö, jonka auto- tai jätekatosten päällä on viherkatto. Viherkattojen hoito on huoltoyhtiöiden vastuulla. Varsinaisia toimenpiteitä on hyvin vähän. Talvella lumet käydään pudottamassa katoilta samaan tapaan kuin muiltakin katoilta, jotta katoille ei kerry liikaa painoa eikä niiltä putoavista lumista aiheudu vaaraa asukkaille. Syksyllä viherkatot käydään tarkistamassa sadevesikaivojen osalta. Toistaiseksi mitään ongelmia ei ole havaittu. Vuoreksen viherkatot (Lähde: Tampereen kaupunki / Hannes Björninen FCG)

17 LIITE 1. LISTA TOTEUTETUISTA HAASTATTELUISTA Koosteeseen haastatellut henkilöt Jouko Hannonen, Alotec Oy, Eldar Allev, Icopal Oy, Miina Merisalo, Kerabit Pro-urakointi, Marjo Kouvolainen, YIT Oyj, Tanja Fri, EG-Trading Oy, Paulina Nyberg, Kekkilä Oy, Janne Kantee, Honkatalot, Myös Pohjola Rakennus Oy:lta, Skanskalta, Senaattikiinteistöiltä ja VRJ Suomi Oy:lta kysyttiin kokemuksia sähköpostitse. Haastatteluita ei toteutettu, koska kontaktoidut henkilöt eivät tunteneet Tampereella sijaitsevia kohteita Tarkentavia tietoja hankittu huoltoyhtiöiltä. Havainnekuva rakentuvasta kohteesta As Oy Härmälänrannan Pilotti (Lähde: skanska.fi)

18 LIITE 2. TUTKIMUSTULOKSIA VIHERKATOISTA JA HULEVESIEN HALLINNASTA Tutkimustulokset osoittavat, että viherkatot kaksinkertaistavat kattopinnan eliniän noin vuoteen (referenssikaton arvioitu elinikä on vuotta). Rahassa mitattuna hyödyn on arveltu olevan /m2. Hyötyjä tulee myös säästettyjen lämmityskulujen muodossa. Energiansäästö on laskettu vertaamalla kattojen lämpöhäviötä, eli kuinka paljon pienempi vuosittainen lämpöhäviö on viherkaton kuin referenssikaton (uusi rakennus, jossa moderni bitumikatto) tapauksessa. Hyödyn arvo on noin 3,3 /m2. Vanhemman katon tapauksessa hyöty oli huomattavasti korkeampi lisäeristävyydestä johtuen: 22,9 /m2. (Nurmi, Perrels, Votsis & Lehvävirta, Ilmatieteenlaitos) 10 senttiä paksujen koeviherkattojen imukyky eteläsuomalaisessa ilmastossa on kiitettävä: viherkattoon pidättyy tai siitä haihtuu % sateesta vuodessa, vuodenajoista sateisimpana eli kesällä pidättyy 80 %. Viherkatot pidättivät mm riehuneen Kiira-myrskyn rankkasateesta 80 % (valmismatot) ja 87 % (siemenkylvetyt). Lähteet: Kuoppamäki Kirsi & Lehvävirta Susanna Mitigating nutrient leaching from green roofs with biochar. Landscape and Urban Planning 152: ; Kuoppamäki Kirsi, Hagner Marleena, Lehvävirta Susanna & Setälä Heikki Biochar amendment in the green roof substrate affects runoff quality and quantity. Ecological Engineering 88: 1-9.; Collins Steven, Kuoppamäki Kirsi, Kotze Johan & Lü Xiaoshu Thermal behavior of green roofs under Nordic winter conditions. Building and Environment 122: Viherkatot esimerkiksi pidättävät ja viivyttävät sadevettä ja voivat siten ehkäistä kaupunkitulvia (esim. Mentens ym. 2006). Viherkatot voivat vaimentaa melua sekä sitoa pölyä ja muita ilman epäpuhtauksia (Oberndorfer ym. 2007), pidentää alapuolisten kattorakenteiden korjaussykliä (Getter & Rowe 2006; Liu & Baskaran 2003), viilentää rakennuksia sekä koko kaupunkirakennetta ja lievittää siten ns. lämpösaarekeilmiötä, jolla pelätään olevan haitallisia terveysvaikutuksia myös Suomessa (mm. Suomi 2014; Castleton ym. 2010; Näyhä 2007).

19 LIITE 3. TUNNISTETTUJA KOHTEITA TAMPEREELLA Tanja Fri, EG-Trading Oy Särkänniemi 30 m2 Tampellan Esplanadi 15, 270 m2 Kuntokatu 3, 40 m2 Tuiskunkatu 9-11, m2 Vuoreksen puistokatu 77, 92 m2 Muut Rambollin tunnistamat kohteet Torni-hotellin viherkatto, arviolta 100 m2 Saunapaviljonki, 350 m2 Koukkuniemen ravinto- ja huoltokeskus Lagerlöfinkatu 3, autokatokset, Vuores Onkiniemen ketokatto Tampereen Yliopisto Lintuviidankatu 1, 90 m2 Mäyrämäenkatu 18, 171 m2 Ranta-Tampellan katu 7, kolme eri taloyhtiötä, yht. 3x 300 m2

20 LIITE 4. HELSINGIN VIHERKATTOLINJAUS (2015) 1. Helsingin kaupunki edistää viherkattojen rakentamista asemakaavoituksen, tontinluovutuksen ja viherkattojen koerakentamisen avulla 2. Uudisrakennuksissa, joiden kattokulma on alle 20, tulee kaavoituksessa ja suunnittelussa viherkattojen olla ensisijaisesti tutkittava vaihtoehto. Kylmissä talousrakennuksissa ja katoksissa tulee ensisijaisesti olla viherkatto. 3. Rakennettavien viherkattojen kasvualustojen syvyyden tulee vastata toiminnallisia vaatimuksia. Viherkatoilla on pyrittävä syvyyden vaihtelevuuteen, kasvillisuuden monipuolisuuteen sekä kotimaista alkuperää olevan lajiston ja kasvualustojen suosimiseen. 4. Helsinki edistää ja etsii ympäristövastuullisia ratkaisuja, mm resurssitehokkaiden materiaalien käyttöä viherkaton rakenteissa. 5. Kaupunki lisää viherkatto-osaamista hankkeiden seurannalla ja arvioinnilla, kaupungin henkilöstön koulutuksella ja erilaisilla koerakentamis- ja tutustumiskohteilla. Lähde:

21 LIITE 5. SUUNNITELTUJA KOHTEITA As Oy Tampereen Ykköspurje, Santalahti (YIT OYJ) As Oy Härmälänrannan Pilotti, Härmälänranta (Skanska OYJ) Pohjolarakennus Oy:lla on Rambollin saamien tietojen mukaan suunnitteilla viherkatto muutamaan kohteeseen. Jäteaseman katto, Vuores Havainnekuva Santalahteen rakentuvasta kohteesta As Oy Tampereen Ykköspurje (Lähde: yit.fi) Havainnekuva Vuorekseen rakennettavasta jäteasemasta (Lähde: aamulehti.fi)

VIHERKATOILLA VIIHTYISYYTTÄ JA ILMASTONKESTÄVYYTTÄ KAUPUNKEIHIN

VIHERKATOILLA VIIHTYISYYTTÄ JA ILMASTONKESTÄVYYTTÄ KAUPUNKEIHIN Kuva: Touko Hujanen VIHERKATOILLA VIIHTYISYYTTÄ JA ILMASTONKESTÄVYYTTÄ KAUPUNKEIHIN CASE: Helsingin seudun ilmastoseminaari 11.2.2016 Jouni Heinänen maisema-arkkitehti MARK Kuva: Wikimedia commons HAASTEET

Lisätiedot

Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Jouni Heinänen Alvarium, Turku

Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta. Jouni Heinänen Alvarium, Turku Viherkatot edistämään terveyttä ja luonnon monimuotoisuutta Jouni Heinänen Alvarium, Turku 11.10.2017 Miksi viherkattoja? 11.10.2017 Jouni Heinänen 2 Kuva: Wikimedia commons Haasteet 11.10.2017 Jouni Heinänen

Lisätiedot

Viherkatot Helsingissä - kustannushyötyanalyysi. Väinö Nurmi (vaino.nurmi@fmi.fi)

Viherkatot Helsingissä - kustannushyötyanalyysi. Väinö Nurmi (vaino.nurmi@fmi.fi) Viherkatot Helsingissä - kustannushyötyanalyysi Väinö Nurmi (vaino.nurmi@fmi.fi) Väinö Nurmi 7.11.2014 Lähtökohtia tutkimukselle Tutkimuksessamme keskityimme kevyisiin ja helppohoitoisiin viherkattoihin,

Lisätiedot

Nordic Green Roof/ www.eg-trading.fi. Eg- Trading Oy

Nordic Green Roof/ www.eg-trading.fi. Eg- Trading Oy Nordic Green Roof/ www.eg-trading.fi Eg- Trading Oy Miksi viherkatto? Sadeveden kulkeutuminen sadevesijärjestelmään vähenee, 50% sadevedestä jää maksaruohomaton ansiosta haihtumaan kasvustokerrokseen Sadeveden

Lisätiedot

Viherkatoilla viihtyisyyttä ja ilmastonkestävyyttä kaupunkeihin

Viherkatoilla viihtyisyyttä ja ilmastonkestävyyttä kaupunkeihin Viherkatoilla viihtyisyyttä ja ilmastonkestävyyttä kaupunkeihin Case: Helsingin kaupungin viherkattolinjaus Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto 11.10.2016 Valtuuston päätökset Ympäristöpolitiikka

Lisätiedot

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Kuva: Niina Ala-Fossi Oma Piha -messut 29.3.2012 Dos. Susanna Lehvävirta, LTKM & UERG Viikki. www.helsinki.fi/yliopisto www.luomus.fi/viherkatot Osasto /

Lisätiedot

Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto

Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto Teknisiä ratkaisuja loiville viherkatoille ja kansille ViherTek Miniseminaari 24.8.2012 Marketanpuisto Peter Johansson, tuoteryhmäpäällikkö Nordic Waterproofing Oy Nordic Waterproofing Oy Entinen Lemminkäisen

Lisätiedot

VIHERKATOT OSANA KESTÄVIÄ YHDYSKUNTIA

VIHERKATOT OSANA KESTÄVIÄ YHDYSKUNTIA Kuva: Malgorzata Gabrych VIHERKATOT OSANA KESTÄVIÄ YHDYSKUNTIA SUSTAINABILITY TRANSFORMATION Levi Goes Green 31.8.2017 Ympäristösosiologi Marja Mesimäki, Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 37/2015 1 (5) 496 Helsingin kaupungin viherkattolinjaus HEL 2012-013805 T 00 00 03 Päätös Käsittely päätti antaa liitteenä 1 olevan Helsingin kaupungin viherkattolinjauksen

Lisätiedot

Kotimainen viljelijä Tammisaaresta, kotimaiset lajikkeet. Usean lajin sekoitus varmistaa maksaruohon viihtymisen eri puolilla Suomea

Kotimainen viljelijä Tammisaaresta, kotimaiset lajikkeet. Usean lajin sekoitus varmistaa maksaruohon viihtymisen eri puolilla Suomea Nordic Green Roof - kotimainen, luotettava toimittaja Nordic Green Roof maksaruohoviherkaton etuja: Kotimainen viljelijä Tammisaaresta, kotimaiset lajikkeet Usean lajin sekoitus varmistaa maksaruohon viihtymisen

Lisätiedot

Toteuta helppo, kevyt ja kestävä viherkatto. Novarbo Viherkatot. www.novarbo.fi

Toteuta helppo, kevyt ja kestävä viherkatto. Novarbo Viherkatot. www.novarbo.fi Toteuta helppo, kevyt ja kestävä viherkatto. Novarbo Viherkatot keet Viherrakentaminen www.novarbo.fi Kevyttä ja kestävää luonnonkauneutta katoille Novarbo Viherkatto on helppo asentaa. Sen erityisominaisuuksia

Lisätiedot

Hulevedet ja biohiilen merkitys

Hulevedet ja biohiilen merkitys ViherTek-seminaari torstaina 14.11.2013 klo 9.30-15, Helsingin Messukeskus VIHERKATTOSEMINAARI III - STRATEGIASTA KÄYTÄNTÖÖN Hulevedet ja biohiilen merkitys Kirsi Kuoppamäki Ympäristötieteiden laitos,

Lisätiedot

GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti

GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti GREEN FACTOR Jyväskylän pilottiprojekti viherpolitiikan toimenpide periaatteen osana 12/2012 valmistui maisema-arkkitehtuurin diplomityö (Marja Pelo): Vihertehokkuus rakennetussa ympäristössä diplomityössä

Lisätiedot

Asukaskokemuksia viherkatoista

Asukaskokemuksia viherkatoista Asukaskokemuksia viherkatoista Kuva: Niina Ala-Fossi OmaPiha messut 29.3.2012 VTM Marja Mesimäki Viides ulottuvuus viherkatot osaksi kaupunkia Luonnontieteellinen keskusmuseo. www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

CLASS projekti vettä läpäisevillä pintamateriaaleilla hulevedet paremmin hallintaan

CLASS projekti vettä läpäisevillä pintamateriaaleilla hulevedet paremmin hallintaan CLASS projekti vettä läpäisevillä pintamateriaaleilla hulevedet paremmin hallintaan Mika Tulimaa Rudus Oy Ilmaston muutos Ilmastonmuutosta ei tiedeyhteisössä ole enää kyseenalaistettu (lukuun ottamatta

Lisätiedot

Kuinka vihreä on viherkatto?

Kuinka vihreä on viherkatto? Kuinka vihreä on viherkatto? Sini Veuro, Helsingin yliopisto Oma Piha messut Miniseminaari viherkatoista 29.3.2012 Kestävän kehityksen pilarit Kustannukset TALOUS Käyttöiän kasvu Huolto Energian käyttö

Lisätiedot

Kaupunkirakenteelliset periaatteet

Kaupunkirakenteelliset periaatteet Kaupunkirakenteelliset periaatteet 25.11.2016 - Kaupunkisuunnitteluvirasto - Täydennysrakentamisprojekti - Linda Wiksten Kaupunkirakenteelliset periaatteet Meri-Rastilan täydennysrakentaminen pyrkii tiivistämään

Lisätiedot

HULEVESIEN LAADUNHALLINNAN KASVAVA MERKITYS

HULEVESIEN LAADUNHALLINNAN KASVAVA MERKITYS Uudet hulevesien hallinnan Smart & Clean ratkaisut (Hule S&C) kick-off 31.1.2018 HULEVESIEN LAADUNHALLINNAN KASVAVA MERKITYS Kirsi Kuoppamäki, Dosentti, Post doc tutkija Ekosysteemit ja ympäristö tutkimusohjelma,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN HULEVESISTRATEGIA

HÄMEENLINNAN HULEVESISTRATEGIA HÄMEENLINNAN HULEVESISTRATEGIA Jouko Kettunen 15.4.2010 http://www.hameenlinna.fi/pages/21158/hulevesistrategia.pdf LÄHTÖKOHDAT HULEVESISTRATEGIALLE Moreenin elinkeinoalueelle oli syntynyt suuri logistiikan

Lisätiedot

Luonnosta monihyötyisiä ratkaisuja kaupunkisuunnittelun haasteisiin

Luonnosta monihyötyisiä ratkaisuja kaupunkisuunnittelun haasteisiin Luonnosta monihyötyisiä ratkaisuja kaupunkisuunnittelun haasteisiin Ryhmäpäällikkö Riikka Paloniemi ja erikoistutkija Kirsi Mäkinen Suomen ympäristökeskus, SYKE Tehokkaat ja vaikuttavat luontopohjaiset

Lisätiedot

Peruskartoituksen työkalut sopeutumisen suunnittelussa

Peruskartoituksen työkalut sopeutumisen suunnittelussa Peruskartoituksen työkalut sopeutumisen suunnittelussa Sopeutumistyön alussa on hyvä toteuttaa teemakohtainen tarkistuslistaus, jota lähdetään kokoamaan ilmastonmuutoksen mahdollisten vaikutusten pohjalta.

Lisätiedot

Hyvinvointia tukevat työympäristöt

Hyvinvointia tukevat työympäristöt VTM Marja Mesimäki Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä Hyvinvointia tukevat työympäristöt - fiksu viherrakenne jaksamisen ja luovuuden tukena KatuMetro

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen uudet painopisteet. Susanna Kankaanpää Ilmastoasiantuntija, HSY

Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen uudet painopisteet. Susanna Kankaanpää Ilmastoasiantuntija, HSY Pääkaupunkiseudun ilmastonmuutokseen sopeutumisen uudet painopisteet Susanna Kankaanpää Ilmastoasiantuntija, HSY Tavoitteena turvallinen ja ilmastonkestävä kaupunkiseutu Nyt ja muuttuvissa olosuhteissa

Lisätiedot

KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS

KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS 11.10.2018 VIHERTEHOKKUUS PERIAATTEET Puut pieniä puita Etupiha (köynnös + perenna) Etäisyys 4m rakennuksista Kapeimmilla kohdilla pylväspuita

Lisätiedot

STADIN KATOT ELÄVÄT Helsingin kaupungin viherkattolinjaus

STADIN KATOT ELÄVÄT Helsingin kaupungin viherkattolinjaus STADIN KATOT ELÄVÄT Helsingin kaupungin viherkattolinjaus Touko Hujanen Ari Jääskö 2 VIHERKATTOJA TARVITAAN Kaupunkien olosuhteet muuttuvat. Väestö keskittyy lähivuosikymmeninä voimakkaasti kaupunkeihin.

Lisätiedot

Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki

Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin Green Street Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Hallituksen kärkihanke Mikä on Green Street Suunnitelman tavoite Hulevesien

Lisätiedot

Luontoperustaiset järjestelmät

Luontoperustaiset järjestelmät Luontoperustaiset järjestelmät This project has received funding from the European Union s Horizon 2020 research and innovation programme under Grant Agreement No. 730052 Salla Leppänen 31.8.2018/UnaLab

Lisätiedot

LÄPÄISEVÄT PINNOITTEET. Mika Tulimaa Rudus Oy

LÄPÄISEVÄT PINNOITTEET. Mika Tulimaa Rudus Oy LÄPÄISEVÄT PINNOITTEET Mika Tulimaa Rudus Oy Ilmaston muutos Ilmastonmuutosta ei tiedeyhteisössä ole enää kyseenalaistettu. Oletus on, että sademäärät lisääntyvät Suomessa 20-40 % (v. 2100). Sateiden lukumäärä

Lisätiedot

- luotettavuutta tulevaisuudessakin - MELTEX-ALUSKATTEET Meltex-aluskatteet Aluskate on tärkeä osa kattorakennetta, sillä se varmistaa katon vesitiiveyden. Varsinaiset vesikatteet ovat normaalioloissa

Lisätiedot

Kuinka tuottaa hyvinvointia ja tukea luonnon monimuotoisuutta luontopohjaisilla ratkaisuilla?

Kuinka tuottaa hyvinvointia ja tukea luonnon monimuotoisuutta luontopohjaisilla ratkaisuilla? Kuinka tuottaa hyvinvointia ja tukea luonnon monimuotoisuutta luontopohjaisilla ratkaisuilla? 23.10.2018 Riikka Paloniemi, Suvi Vikström, Mika Marttunen, Aino Rekola, Turo Hjerppe, Kirsi Mäkinen, Kimmo

Lisätiedot

Viides ulottuvuus. -viherkatot osaksi kaupunkia. IGS-FIN Salaojamattojen mitoitus 11.3.2013 Auditorio Laulujoutsen, Suomen Ympäristökeskus

Viides ulottuvuus. -viherkatot osaksi kaupunkia. IGS-FIN Salaojamattojen mitoitus 11.3.2013 Auditorio Laulujoutsen, Suomen Ympäristökeskus Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Kuva: Niina Ala-Fossi IGS-FIN Salaojamattojen mitoitus 11.3.2013 Auditorio Laulujoutsen, Suomen Ympäristökeskus Marja Mesimäki Viides ulottuvuus viherkatot

Lisätiedot

Viherkatot, Kerabit Aurinkokatto sekä ilmaa puhdistava Kerabit LESSNOX

Viherkatot, Kerabit Aurinkokatto sekä ilmaa puhdistava Kerabit LESSNOX Ekokatot asennettuina Viherkatot, Kerabit Aurinkokatto sekä ilmaa puhdistava Kerabit LESSNOX Viherkatto on kaunis ja hyödyllinen Viherkatoissa yhdistyvät luovalla tavalla kasvillisuus, luonto ja rakentaminen.

Lisätiedot

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia

Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Viides ulottuvuus -viherkatot osaksi kaupunkia Kuva: Niina Ala-Fossi HENVI Science Days 18.4.2012 Dos. Susanna Lehvävirta, Luomus & UERG Viikki www.luomus.fi/viherkatot. www.helsinki.fi/yliopisto Osasto

Lisätiedot

SVEITSIN-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN KAAVOITUS

SVEITSIN-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN KAAVOITUS SVEITSIN-HÄRKÄVEHMAAN ALUEEN KAAVOITUS 24.1.2018 1. Avaus, kaavoituspäällikkö Anitta Ojanen 2. Yleiskaavaehdotuksen esittely, yleiskaavasuunnittelija Hannu Lindqvist 3. Asemakaavan vireilletulon esittely,

Lisätiedot

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE LIITE 5 1/5 Kalajoen kaupunki Kaavoitustoimi 9.6.2008 KALAJOKI SIIPOLANRINTEEN RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Nämä

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012

Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 TALOYHTIÖN HULEVESIEN KÄSITTELY Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 Dipl.ins. Hannes Björninen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Taloyhtiön hulevesien oikeaoppinen käsittely 1. Hallinnan tavoitteet 2.

Lisätiedot

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia

Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Espoon homekoulut: ongelmien syitä ja ratkaisuehdotuksia Lautakuntien iltakoulu 28.11.2013: Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Svenska room Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto Jarmo Nieminen Koulurakennusten

Lisätiedot

Luonto kaupunkisuunnittelussa

Luonto kaupunkisuunnittelussa Luonto kaupunkisuunnittelussa Esimerkkejä Turusta Turun kaupunki Kaupunkisuunnittelu Tuuli Vesanto / 11.10.2017 Aiheet: 1. LUONTOARVOT YLEISKAAVOITUKSESSA 2. HULEVEDET JA LUONNON MONIMUOTOISUUS 3. TURUN

Lisätiedot

STADIN KATOT ELÄVÄT Helsingin kaupungin viherkattolinjaus

STADIN KATOT ELÄVÄT Helsingin kaupungin viherkattolinjaus STADIN KATOT ELÄVÄT Helsingin kaupungin viherkattolinjaus Touko Hujanen VIHERKATTOJA TARVITAAN Kaupunkien olosuhteet muuttuvat. Väestö keskittyy lähivuosikymmeninä voimakkaasti kaupunkeihin. Kasvavan ja

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

Innovatiivisella viherrakentamisella kohti kestävää kaupunkia

Innovatiivisella viherrakentamisella kohti kestävää kaupunkia Innovatiivisella viherrakentamisella kohti kestävää kaupunkia -esimerkkejä metsistä, puistoista ja katoilta Yhteistyössä: Kasvitieteellinen puutarha & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä, Ympäristötieteen

Lisätiedot

HULEVESIEN HALLINTA VIHERKATOILLA JA MUILLA VIHERRAKENTEILLA

HULEVESIEN HALLINTA VIHERKATOILLA JA MUILLA VIHERRAKENTEILLA Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma alueella haasteita ja ratkaisuja, seminaari 12.20.2017 HULEVESIEN HALLINTA VIHERKATOILLA JA MUILLA VIHERRAKENTEILLA Kirsi Kuoppamäki Post doc tutkija, dosentti Helsingin

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN VIHERKATTOLINJAUS. Ilmastoaamu 17.5.2016

HELSINGIN KAUPUNGIN VIHERKATTOLINJAUS. Ilmastoaamu 17.5.2016 HELSINGIN KAUPUNGIN VIHERKATTOLINJAUS Ilmastoaamu 17.5.2016 Kuva: Touko Hujanen HAASTEET Kuva: Wikimedia commons HAASTEET Creative Commons /Flickr / Janne Juhani Lemmetti / HS Taina Suonio VIHERKATTOJA

Lisätiedot

Green Fact Viherkerroin kortteleiden vihertehokkuuden mittarina. Ympäristö & Omavaraisuus, Vaasa, , Mari Ariluoma

Green Fact Viherkerroin kortteleiden vihertehokkuuden mittarina. Ympäristö & Omavaraisuus, Vaasa, , Mari Ariluoma Green Fact Viherkerroin kortteleiden vihertehokkuuden mittarina Ympäristö & Omavaraisuus, Vaasa, 30.10.2018, Mari Ariluoma Viherkerrointyökalu ü Mihin tarvitaan? ü Miten toimii? ü Työkalun mahdollisuudet

Lisätiedot

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin

Lisätiedot

Vihreä infrastruktuuri - kestävän kaupunkisuunnittelun lähestymistapa. Vaasa , Mari Ariluoma

Vihreä infrastruktuuri - kestävän kaupunkisuunnittelun lähestymistapa. Vaasa , Mari Ariluoma Vihreä infrastruktuuri - kestävän kaupunkisuunnittelun lähestymistapa Vaasa 30.9.2015, Mari Ariluoma Vihreä infrastruktuuri ja maisema YKSILÖ ALUE YHTEISKUNTA MAAILMA terveellinen ympäristö, yhteys luontoon,

Lisätiedot

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA VIHERKATTOJEN TOIMIVUUS SUOMESSA. Anna Malin

TEKNILLINEN TIEDEKUNTA VIHERKATTOJEN TOIMIVUUS SUOMESSA. Anna Malin TEKNILLINEN TIEDEKUNTA VIHERKATTOJEN TOIMIVUUS SUOMESSA Anna Malin YMPÄRISTÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Kandidaatintyö Huhtikuu 2018 TEKNILLINEN TIEDEKUNTA VIHERKATTOJEN TOIMIVUUS SUOMESSA Anna Malin Ohjaaja:

Lisätiedot

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009

YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 LIITE 7 12552 YIT RAKENNUS OY FOCUS GATE- TYÖPAIKKA-ALUE HULEVESIEN HALLINTA 13.05.2009 Insinööritoimisto POHJATEKNIIKKA OY Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, Puh. (09) 477 7510, Fax (09) 4777 5111 Suunnittelu-

Lisätiedot

Viherkattojen vaikutukset kaupunkiympäristössä ja muita hulevesiratkaisuja- Kuntamarkkinat /2/

Viherkattojen vaikutukset kaupunkiympäristössä ja muita hulevesiratkaisuja- Kuntamarkkinat /2/ Viherkattojen vaikutukset kaupunkiympäristössä ja muita hulevesiratkaisuja- Kuntamarkkinat 2019 9/2/2019 www.eg-trading.fi 1 Miksi viherkatto? Sadeveden kulkeutuminen sadevesijärjestelmään vähenee, 50-80%

Lisätiedot

Viherkerroin alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa - kokemuksia Helsingistä

Viherkerroin alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa - kokemuksia Helsingistä Viherkerroin alueiden suunnittelussa ja toteutuksessa - kokemuksia Helsingistä Kajsa Rosqvist Helsingin kaupungin ympäristöpalvelut KEHTO-foorumi 8.6.2017, Kotka Esityksen sisältö Taustaa Mikä viherkerroin

Lisätiedot

Korttelit osana viherrakennetta Kaupunkiluennot l l Mari Ariluoma

Korttelit osana viherrakennetta Kaupunkiluennot l l Mari Ariluoma Korttelit osana viherrakennetta Korttelipihojen toiminnot Tekniset toiminnot Pysäköinti Pyöräpaikat Pelastustiet Jätehuolto Talvikunnossapito Esteettömyys Leikkipaikat Rakennettavuus Hulevedet Kansirakenteet

Lisätiedot

Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste. FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto

Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste. FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto Monimuotoisuuden turvaaminen: tieteidenvälinen haaste FT Susanna Lehvävirta, Kasvitieteellinen puutarha, Helsingin Yliopisto Puheenaiheet tänään Monimuotoisuuden turvaaminen Tieteidenvälisyys ja tieteen

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2

Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 1 (10) Liite 1 Hulevesien hallintamenetelmien tyyppi- ja esimerkkikuvia. Sisältö Biopidätys (viherpainanteet, sadepuutarhat, biosuodatus)... 2 Läpäisevät pinnoitteet... 4 Viherkatot... 6 Huleveden viivyttäminen

Lisätiedot

VIHERKATTOJEN TOTEUTUMISEN LIIKKUMAVARA OSANA RAKENTAMISEN PROSESSEJA TASAPAINOILUA KAUPUNKIRAKENTEEN JA -LUONNON RAJAPINNOILLA

VIHERKATTOJEN TOTEUTUMISEN LIIKKUMAVARA OSANA RAKENTAMISEN PROSESSEJA TASAPAINOILUA KAUPUNKIRAKENTEEN JA -LUONNON RAJAPINNOILLA TAMPEREEN YLIOPISTO Johtamiskorkeakoulu VIHERKATTOJEN TOTEUTUMISEN LIIKKUMAVARA OSANA RAKENTAMISEN PROSESSEJA TASAPAINOILUA KAUPUNKIRAKENTEEN JA -LUONNON RAJAPINNOILLA Ympäristöpolitiikka ja aluetiede

Lisätiedot

Viherkatot pykälissä

Viherkatot pykälissä Viherkatot pykälissä SUVI BORGSTRÖM, HTT ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO OMAPIHA MESSUT HELSINKI 29.3.2012 Esityksen rakenne 1) Viherkatot ja ympäristölainsäädännön tavoitteet 2) Viherkattorakentamisen ohjaus voimassa

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

HULEVESISELVITYS ASEMAKAAVOITUSTA VARTEN

HULEVESISELVITYS ASEMAKAAVOITUSTA VARTEN HULVSISLVITYS ASMAKAAVOITUSTA VARTN YMMRSTAN LIIKUNTAHALLIN TONTTI (55048/1) 08.07.2016 SPOO PÄIVITTTY 07.09.2016 Tontin pintamateriaalikaaviot täsmennetty, lisätty tontin laajennettu vaihtoehto. SISÄLLYS:

Lisätiedot

Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki

Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin Green Street Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki Esityksen sisältö Hallituksen kärkihanke Mikä on Green Street Suunnitelman tavoite Hulevesien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Piha ja muuttuva ilmasto Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry

Piha ja muuttuva ilmasto Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry Piha ja muuttuva ilmasto 25.9.2018 Seppo Närhi, pääsihteeri, Viherympäristöliitto ry KESYtoimintamalli Viherympäristöliitto on tehnyt vuosina 2015 2018 KESY (kestävän ympäristörakentamisen) -toimintamallin

Lisätiedot

Hyvinvointi kaupunkiympäristössä: ekosysteemipalveluiden hyödyntäminen kestävän kaupunkisuunnittelun työkaluna

Hyvinvointi kaupunkiympäristössä: ekosysteemipalveluiden hyödyntäminen kestävän kaupunkisuunnittelun työkaluna Hyvinvointi kaupunkiympäristössä: ekosysteemipalveluiden hyödyntäminen kestävän kaupunkisuunnittelun työkaluna Vesa Yli-Pelkonen & Heikki Setälä Ympäristötieteiden laitos Helsingin yliopisto 14.3.2014

Lisätiedot

Ilmastonmuutos haastaa kaupunkisuunnittelun

Ilmastonmuutos haastaa kaupunkisuunnittelun Ilmastonmuutos haastaa kaupunkisuunnittelun Ilmastonkestävä kaupunki ILKKA seminaari 7.10.2014 Lasse Peltonen Tutkimuskoordinaattori, Kestävät Yhdyskunnat Suomen ympäristökeskus (SYKE) Katse kaupunkeihin

Lisätiedot

Heikki Setälä ja URCA-konsortio

Heikki Setälä ja URCA-konsortio Kaupunkien valuntavesien huomioiminen aluesuunnittelussa Kaupunkien valuntavesien Heikki Setälä huomioiminen Ja URCA-konsortio aluesuunnittelussa Heikki Setälä ja URCA-konsortio SA:n johtoryhmän kysymys:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Vt 9 Tampere Orivesi YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Arvioinnin työohjelma: ohjaa vaikutusarviointien tekemistä Välittää tietoa: hankkeen suunnittelun vaihtoehdoista tutkittavista vaihtoehdoista

Lisätiedot

Green Building Council Finland

Green Building Council Finland Green Building Council Finland 12.6.2013 Green Building Council Finland Suomessa on maailman paras rakennettu ympäristö, joka toimii käyttäjilleen tehokkaasti ja kestävästi sekä on kiinteistö- ja rakennusalan

Lisätiedot

BIOHIILI BIOSUODATUSRAKENTEISSA:

BIOHIILI BIOSUODATUSRAKENTEISSA: Kaupunkivesistöt kuntoon -hankkeen kick off tilaisuus 30.11.2017 Helsinki BIOHIILI BIOSUODATUSRAKENTEISSA: PUHDISTUUKO HULEVESI? Kirsi Kuoppamäki Post doc tutkija, dosentti Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden

Lisätiedot

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637 Ojala I Rakentamistapaohje Luonnos 29.5.2017 Asemakaava nro 8637 TRE:2451/10.02.01/2016 2 1. YLEISET ALUEET 1.1 Mossin puistokatu Keskustakorttelien jaksolla puistokatu on ilmeeltään urbaani bulevardi

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

lmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä Ilmasto-opas.fi tarjoaa

lmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä Ilmasto-opas.fi tarjoaa lmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut - mitä Ilmasto-opas.fi tarjoaa 11.10.2012 Projektijohtaja Pertti Tamminen Vuores Vuores Vuores kaupunkirakenteessa Vuores Vuores Topografia 13.7.2012 5.7.2012

Lisätiedot

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä

Kiinteistöt. Vaativat jatkuvaa hoitamista. Sitovat pääomaa ja riskejä. Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Yritysesittely Kiinteistöt Vaativat jatkuvaa hoitamista Sitovat pääomaa ja riskejä Vaikuttavat jokaisen elämään, kotona ja töissä Kustannukset nousussa, varsinkin energian Ovat monimutkaisia ja herkkiä

Lisätiedot

Puurakentaminen Tampereella HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SYYSSEMINAARI 2017

Puurakentaminen Tampereella HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SYYSSEMINAARI 2017 Puurakentaminen Tampereella HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SYYSSEMINAARI 2017 28.11.2017 Puurakentamisen edistämisohjelma 2016-2020 Puurakentamisen yhteistyösopimus Tampere TTY TEM TAMK LUKE Puukerrostalot Koulut,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (6) 67 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin kaupungin viherkattolinjauksesta HEL 2012-013805 T 00 00 03 Ksv 5264_26 Lausunto antoi

Lisätiedot

SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT. HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011

SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT. HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011 SARVIKUONO KORTTELI K 31 SOFIANKATU 4 JA UNIONINKATU 25, VESIKATTOJEN KORJAUSTYÖT HANKESUUNNITELMA Hanke 86893 19.8.2011 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS TARKASTUSVIRASTO KAUPUNGINMUSEO 2 1 YHTEENVETO 1.1

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

PolarTop Noxite ilmaa puhdistava kateratkaisu Metallic metallipintainen bitumikermi Graviflex juurisuojattu pintakermi viherkatoille Muut kattokermit

PolarTop Noxite ilmaa puhdistava kateratkaisu Metallic metallipintainen bitumikermi Graviflex juurisuojattu pintakermi viherkatoille Muut kattokermit PolarTop Noxite ilmaa puhdistava kateratkaisu Metallic metallipintainen bitumikermi Graviflex juurisuojattu pintakermi viherkatoille Muut kattokermit ICOPAL Kattokermit PolarTop Noxite Markkinoiden ekologisin

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013. Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti.

Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013. Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti. Kestävän matkailun kyselytutkimus 2013 Miia Aaltonen / Projektiassistentti / GreenCity-ohjelma // 044 416 3277 // miia.aaltonen@lahti.fi Kestävän matkailun kyselytutkimuksen taustaa Kestävä matkailu on

Lisätiedot

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.

Kirkkokatu 9. Asemakaavan muutos, 689. Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6. Kirkkokatu 9 Asemakaavan muutos, 689 Tontin viitesuunnitelma / Asemakaavan valmisteluvaiheen kuulemisaineisto (Kaavaluonnos) 1.6.2015 Tontin sijainti Heinolan keskustassa Lähtökohdat Korttelin 20 tontille

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

Hyvinvointia tukevat työympäristöt - fiksu viherrakenne jaksamisen ja luovuuden tukena

Hyvinvointia tukevat työympäristöt - fiksu viherrakenne jaksamisen ja luovuuden tukena Marja Mesimäki Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä Hyvinvointia tukevat työympäristöt - fiksu viherrakenne jaksamisen ja luovuuden tukena 2015-2016 KatuMetro-loppuseminaari

Lisätiedot

Viherkatot osana kaupunkisuunnittelua: uudenlaista, laadukasta ja kestävää kaupunkitilaa sekä hyvinvointia kaupunkilaisille

Viherkatot osana kaupunkisuunnittelua: uudenlaista, laadukasta ja kestävää kaupunkitilaa sekä hyvinvointia kaupunkilaisille VTM Marja Mesimäki Helsingin yliopisto Luonnontieteellinen keskusmuseo & Kaupunkiekologian tutkimusryhmä Viherkatot osana kaupunkisuunnittelua: uudenlaista, laadukasta ja kestävää kaupunkitilaa sekä hyvinvointia

Lisätiedot

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Ympäristövaikutusten arviointiselostus Yleisötilaisuus Inkoossa 19.8.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Finngulf LNG, LNG-terminaali Inkooseen LNG-terminaali

Lisätiedot

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN

KANGASALAN KUNNAN TEKNINEN KANGASALAN KUNTA TEKNINEN KESKUS RUUTANAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HONKATIE 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT PÄIVÄYS 8.1.2016 ASEMAKAAVAN NUMERO 768 KUNTA KANGASALA OSA-ALUE RUUTANA KORTTELIT OSA KORTTELIA 7024

Lisätiedot

Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä

Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä 1 2 Ekoteemat Murcu-- näy-elyssä 1 Auringon vaihtelevaa korkeu-a taivaalla on harki-u tarkas;. Kesällä aurinko paistaa korkealta ja pitkät räystäät varjostavat sisä;loja. Talvella aurinko paistaa matalalta

Lisätiedot

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola

Espoon hulevesiohjelma. Katariina Peltola Espoon hulevesiohjelma Katariina Peltola 7.11.2017 Hulevesiohjelma Valtuuston ohjeellisena hyväksymä hulevesiohjelma valmistui vuonna 2011. Päivitystyö käynnissä syksyllä 2017 Löytyy Espoon Internet sivuilta:

Lisätiedot

HSY: Energia- ja ilmastonäkökulmat kaavoissa, Case Kivistö. 3.12.2015 Lea Varpanen Kivistö, kaavoituspäällikkö

HSY: Energia- ja ilmastonäkökulmat kaavoissa, Case Kivistö. 3.12.2015 Lea Varpanen Kivistö, kaavoituspäällikkö HSY: Energia- ja ilmastonäkökulmat kaavoissa, Case Kivistö 3.12.2015 Lea Varpanen Kivistö, kaavoituspäällikkö teemat 1 Mikä Kivistö? 2 Kestävän kaupunkisuunnittelun keinoja kaupunkirakenne, kaavamääräykset,

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Vesienhoidon rahoituslähteistä

Vesienhoidon rahoituslähteistä Vesienhoidon rahoituslähteistä Lapin vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 8.2.2017 Arto Seppälä 13.2.2017 Valtion osallistumisesta vesistökunnostushankkeiden avustamiseen säädetään valtioneuvoston asetuksessa

Lisätiedot

Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset

Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset Hulevesiratkaisuiden huomioiminen aluesuunnittelussa ja hulevesien vesistövaikutukset Heidi Vilminko 7.5.2019 Sisältö 1. Hulevedet ja niiden vesistövaikutukset 2. Hulevesien huomioiminen kaavoituksessa

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY

HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on

Lisätiedot

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1

PIHAPIIRI SUOMALAISTEN PIHARAKENNUKSET. www.kimara.fi 1 www.kimara.fi 1 Kimara mallisto on laajentunut kattamaan myös hieman kevyemmistä hirsistä toteutetut piharakennukset. Tyylikkäät ja laadukkaat rakennukset on suunniteltu nimenomaan isompien Kimara rakennusten

Lisätiedot

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO

Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Ruoan tuotanto kaupunkisuunnittelun valinnoissa KIVIREKI: KAUPUNKIVILJELYN TOTEUTTAMINEN TYÖPAJA 14.3.2017 KRISTA WILLMAN TAMPEREEN YLIOPISTO Tutkimus kaupunkiviljelystä Mitä on uusi asukaslähtöinen kaupunkiviljely?

Lisätiedot