NASTOLAN KUNTA SYLVÖJÄRVEN VIITASAMMAKKO- SELVITYS

Transkriptio

1 Vastaanottaja Nastolan kunta Asiakirjatyyppi Viitasammakkoselvitys Päivämäärä Viite NASTOLAN KUNTA SYLVÖJÄRVEN VIITASAMMAKKO- SELVITYS

2 NASTOLAN KUNTA SELVITYS Päivämäärä Laatija Janne Koskinen Tarkastaja Kuvaus Jussi Mäkinen Nastolan Sylvöjärven viitasammakkoselvitys Viite Kartta-aineistot: Maanmittauslaitos 2015 Ramboll Finland Oy Niemenkatu 73 FI Lahti Finland Puhelin:

3 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 1 2. YLEISTÄ VIITASAMMAKOSTA 2 3. MENETELMÄT 2 4. VIITASAMMAKKOHAVAINNOT Sylvöjärven viitasammakkoalueet Alue 1. Koiviston alue Alue 2. Koivuniemen alue Alue 3. Valkea-ahon rantaluhdat Alue 4. Sylvöjärven eteläpää Muut sammakkoeläinhavainnot JOHTOPÄÄTÖKSET KIRJALLISUUS 12

4 1. JOHDANTO Tämän viitasammakkoselvityksen on Nastolan kunnan toimeksiannosta laatinut luonnontieteiden kandidaatti (biologia) Janne Koskinen Ramboll Finland Oy:n Lahden kaavoitusyksiköstä. Selvitysalue sijaitsee Nastolan kunnassa, noin kaksi ja puoli kilometriä Nastolan keskustasta koilliseen (kuva 1-1). Selvitysalue koostuu Sylvöjärven etelä- ja lounaisosista sekä kahdesta erillisestä pienemmästä alueesta. Selvityksen tarkoituksena on tarkastella viitasammakon esiintymistä alueella käynnissä olevan Uudenkylän osayleiskaavan taustaselvityksenä. Kuva 1-1. Selvitysalueen sijainti.

5 2. YLEISTÄ VIITASAMMAKOSTA Viitasammakon (Rana arvalis) esiintyminen, elinympäristövaatimukset ja elintavat ovat heikosti tunnettuja. Nykytiedon mukaan viitasammakkoa esiintyy lähes koko Suomessa, mutta pohjoiseen päin mentäessä sen esiintymät harvenevat. Viimeisimmässä Suomen eliölajien uhanalaisuusluokituksessa (Rassi 2010) viitasammakon kanta on arvioitu elinvoimaiseksi (LC). Keski- Suomessa ja Perämeren rannikolla viitasammakko on ilmeisesti paikoin jopa runsaslukuisempi kuin tavallinen sammakko. Viitasammakon esiintymisalueita on selvitetty erityisesti erilaisissa luontoselvityksissä. Vuodesta 2015 alkaen Luonnontieteellinen keskusmuseo on seurannut matelija- ja sammakkoeläimiä internet-pohjaisen kaavakkeen avulla. Havaintojen perusteella ( viitasammakkoja havaitaan jopa useammin kuin rupikonnia (Bufo bufo). Viitasammakko on erotettavissa tavallisesta sammakosta (Rana temporaria) paitsi äänensä myös ulkonäkönsä perusteella. Varmin viitasammakon ulkoinen tuntomerkki on tavallista sammakkoa suurempi metatarsaalikyhmy takajalan sisäsyrjässä. Eroavaisuuksia lajien välillä on myös vatsan värityksessä sekä täysikasvuisten yksilöiden koossa ja kuonon muodossa. Viime mainittujen eroavaisuuksien käyttö lajinmäärityksessä on kuitenkin epävarmaa, sillä kyseisissä piirteissä esiintyy runsaasti yksilöiden ja ikäluokkien välistä vaihtelua. Viitasammakko suosii keskimäärin kosteampia elinympäristöjä kuin sammakko, asuttaen etenkin soita, rantaniittyjä, rantaluhtia ja muita tulvanalaisia rantoja. Toisin kuin tavallinen sammakko ja rupikonna), viitasammakko talvehtii Suomessa ilmeisesti ainoastaan vesien pohjassa, sekä makeassa että murtovedessä. Keväällä jäiden lähdettyä viitasammakot siirtyvät talvehtimispaikoista kutualueilleen. Kutuajan alku vaihtelee huhtikuun puolestavälistä touko-kesäkuun vaihteeseen maantieteellisen sijainnin ja vallitsevien ilmasto-olojen mukaan. Kutu on vilkkaimmillaan öisin. Kutupaikakseen viitasammakko tarvitsee suuremman vesialueen kuin sammakko, eikä yleensä kelpuuta helposti kuivuvia ojanpohjia tai pieniä lätäköitä. Kutupaikkana toimivat usein rehevät järvenpohjukat, merenlahdet tai lammet. Kutevalle naarassammakolle on tiettävästi ensisijaisesti tärkeää itse vesistön laajuus, rantojen ominaispiirteet ja vasta sen jälkeen vesistöä ympäröivä kasvillisuus, lähinnä peitteisyyden muodossa. Viitasammakolle soveltuva elinympäristö ei välttämättä ole lajille soveltuva lisääntymisbiotooppi. Optimitilanteessa viitasammakko kuitenkin elää ja lisääntyy samassa paikassa elämänsä ajan. Viitasammakolle on tyypillistä paikkauskollisuus. Se hyödyntää samoja kutupaikkoja usein vuodesta toiseen ja saattaa pysytellä koko kesän vain muutamien neliömetrien laajuisella alueella. Paikkauskollisuus korostaa havaittujen kutupaikkojen tärkeyttä lajin säilymisen kannalta. Viitasammakko on luontodirektiivin liitteessä IV a mainittu laji, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen heikentäminen ja hävittäminen on kielletty (luonnonsuojelulaki 49 ). 3. MENETELMÄT Viitasammakot ovat helpoimmin havaittavissa ja tunnistettavissa kutuaikaisesta ääntelystään. Ääntelyn havainnointi on myös ainoa luotettava keino saada jonkinlainen käsitys viitasammakoiden lukumääristä. Jos halutaan ainoastaan selvittää esiintyykö viitasammakkoa ylipäätään alueella, voi inventoinnin tehdä myös kutuajan jälkeen kesällä. Toisaalta kutuaikana voidaan kartoittaa nimenomaan soidin- tai lisääntymispaikkoja erotukseksi mahdollisista kesäaikaisista elinympäristöistä. (Sierla ym. 2004). Tämän selvityksen yhteydessä käytettiin soidinääntelyyn perustuvaa kartoitusmenetelmää, jossa kierretään vesistön rantoja ja lasketaan äänteleviä koiraita kutuaikana. Koska ääntelyyn perustuva lajinmääritys on yksinäänkin luotettava, ei ulkonäköön perustuvaa lajinmääritystä tämän selvityksen yhteydessä tehty. Näin pystyttiin välttämään pyydystämisen mahdollisesti aiheuttama häiriö kudun aikana. Kartoitusalueeksi oli valittu lähtöaineistojen (mm. ilmakuvat, alueelta aiemmin tehty luontoselvitys) perusteella sellaiset potentiaaliset viitasammakon elinympäristöt, joihin ollaan mahdollisesti osoittamassa kaavassa uutta rantarakentamista. Viitasammakon lisääntymisalueiksi soveltuvat alueet esiarvioitiin ilmakuvien perusteella ja tarkempaan maastokartoitukseen valittiin matalat, vesikasvillisuutta kasvavat ranta-alueet sekä luhdat. Maastotarkastuksen yhteydessä etsittiin lisäksi kiikareita apuna käyttäen sellaisia muita potentiaalisia lisääntymisalueita, jotka eivät käyneet ilmi ilmakuvatarkastelussa. Selvitysalue on esitelty kuvan 3-1 kartassa.

6 Rantavyöhyke käveltiin läpi kuvan 3-2 kartan mukaan, yhteen suuntaan hitaasti edeten. Tasaisin väliajoin ja potentiaalisissa kohdissa pysähdyttiin odottamaan ja kuuntelemaan, sillä viitasammakot usein keskeyttävät ääntelynsä herkästi tullessaan häirityksi. Osa kohteista käytiin läpi pistemäisesti niiden pienen pinta-alan tai vaikean saavutettavuuden vuoksi. Tyynellä säällä yksittäisen viitasammakon ääni kuuluu vain joitain kymmeniä metrejä, mutta tiheä soidin voi kuulua hyvällä kuuluvuudella jopa noin kolmensadan metrin päähän. Alueella liikkumista rajoittivat toisaalta ranta-asutus ja piha-alueet, toisaalta erittäin vaikeasti liikuttavat pensaikkoiset ja tulvivat luhta-alueet. Tämän takia osa viitasammakkokartoituksesta piti suorittaa kauempaa rannasta kuuntelemalla soidinta ja arvioimalla sen rajat. Toivonojan ja Kellarimäen rantavyöhykkeille ei päästy. Kuva 3-1. Sylvöjärven selvitysalueet (vihreä rajaus). Viitasammakoiden soidin kestää tavallisesti vain pari viikkoa ja sen ajankohta vaihtelee sekä vuosittain että paikan mukaan. Myös sää vaikuttaa sammakoiden ääntelyaktiivisuuteen ja toisaalta kartoittajan havainnointimahdollisuuksiin. Koska inventoinnin ajoitus on sammakkoselvityksen luotettavuuden kannalta erittäin tärkeää, seurattiin viitasammakoiden yleistä havainnointia eläinmuseon Hatikka-tietokannasta. Selvitysalueelle tehtiin yhteensä kolme viitasammakoiden maastokäyntiä sekä yksi valokuvauskäynti, jolloin tarkistettiin alueen tarkemmat rajat.

7 Kuva 3-2. Selvitysreitit. Todetut viitasammakon lisääntymisalueet on esitelty punaisella vinoviivoituksella. Ks. luku 4. Havainnointia suoritettiin kolmena yönä: klo 20 00, klo sekä klo alkuilta oli tuulinen mutta melko lämmin ja puolipilvinen. Lämpötila oli alkuillasta noin 10 C, joka tippui ennen puoltayötä noin kahteen asteeseen C. Tällöin myös lyhytaikainen mutta erittäin voimakas soidin loppui nopeasti sää oli lämmin, tyyni ja vähäpilvinen ja viitasammakkojen soidinta kuultiin runsaasti oli lämmin, tyyni ja vähäpilvinen yö, mutta viitasammakkojen soidin oli jo pääosin ohitse. Alueelle tehtiin myös valokuvauskäynti

8 4. VIITASAMMAKKOHAVAINNOT 4.1 Sylvöjärven viitasammakkoalueet Selvitysalueen rantakasvillisuutta ja elinympäristöä leimaavat Sylvöjärven eteläpään avo- ja pensaikkoluhdat sekä itärannan järviruokokasvustot. Sylvöjärvi on kokonaisuudessaan lintujärvityyppinen ja umpeenkasvavien luhtien lajistoon kuuluu muun muassa kaksi kaulushaikaraa. Viitasammakolle sopivaa elinympäristöä on alueella erittäin paljon, ja lähes kaikki selvitysalueelle jäävät viitasammakolle sopivat elinympäristöt olivatkin viitasammakkojen soidinalueita. Alueen merkittävimmät viitasammakkojen soidinalueet ovat erilaisia ruovikkovyöhykkeen ja rannan väliin jääviä, tulvehtivia avoluhtia, joiden tyyppikasveina ovat saramaiset kasvit, järviruoko, rentukka ja esimerkiksi myrkkykeiso. Seuraavissa alaluvuissa esitellään Sylvöjärven alueella havaitut viitasammakot osa-alueittain. Viitasammakoiden pääesiintymiselinympäristöt on kuvattu kuvissa Kartalla 4-1 on esitetty maaston rakennepiirteiden ja havaintojen perusteella tulkitut viitasammakoiden lisääntymisalueet. Suurimittakaavaisemmat kartat esitellään kuvissa 4-7 ja 4-8. Kuvaukset viitasammakoiden lukumäärästä rajatuilla alueilla on esitetty osa-alueittain tekstissä. Kuva 4-1. Viitasammakoiden esiintymisalueet ja niistä käytetyt nimet.

9 4.2 Alue 1. Koiviston alue Yksittäinen, pienialainen kohde kahden rantatontin välissä, joka koostuu kapeasta pensaikkoluhtavyöhykkeestä ja sen ulkopuolelle jäävästä avoluhdasta. Alueella havaittiin kaksi viitasammakkoa Alueella käytiin havainnoimassa viitasammakoita 24.4., ja 8.5. Kuva 4-2. Koiviston esiintymisalueen rantavyöhykettä. Etualalla pensaikkoluhtaa. Viitasammakoista toinen soidinsi kuvan oikean osan rantaluhdalla (jää pensaikon taakse). Toinen viitasammakko soidinsi noin 15 metriä kuvan vasemmasta reunasta vasemmalle (arvio). 4.3 Alue 2. Koivuniemen alue. Kapeata avoluhtaa, pensaikkoluhtareunusta ja harvahkoa järviruovikkoa. Alueella havaittiin yksi viitasammakko venevalkaman pohjoispuolella Alueella käytiin havainnoimassa viitasammakoita 24.4., sekä Kuva 4-3. Koivuniemen soidinalue. Yksittäinen viitasammakko soidinsi kuvan etuoikealla näkyvän avoluhdan kaltaisessa ympäristössä noin 10 metrin päässä kuvanottopaikasta.

10 4.4 Alue 3. Valkea-ahon rantaluhdat. Avointa rantaluhtaa, jossa paikoitellen pensaikkoluhtaisia kohtia sekä ulompana myös järviruokokasvustoja. Useita kymmeniä viitasammakoita koko alueella sekä yksittäisiä viitasammakoita Alueella käytiin havainnoimassa viitasammakoita sekä Kuva 4-4. Valkea-ahon rantaluhtien keskiosa on tyypillistä ruovikon ja avoluhdan vaihettumaa, jossa avoimen vesipinta-alan osuus riippuu vedenkorkeudesta. Kuvan alueelta kuului lähes kymmenen viitasammakon soidinääntelyä. Kuva 4-5. Valkea-ahon viitasammakoiden esiintymisalueen eteläpää on avointa korte- ja rentukkavaltaista avoluhtaa. Tällä alueella soidinsi muutamia viitasammakoita, ja kuvan kohdasta etelään (vasemmalle) päin mentäessä ei tällä osa-alueella enää kuultu viitasammakoita.

11 4.5 Alue 4. Sylvöjärven eteläpää Laaja alue, jossa viitasammakoita koko selvitysalueella. Alueella oli vähintään kymmeniä, todennäköisesti yli sata, viitasammakkoa, sekä että Yksittäisiä lukumääriä ei voinut arvioida, vaan viitasammakoista kirjattiin ylös kuoron esiintymisen reuna-alueet, jotka on esitelty kuvassa 4-1. Viitasammakon yhtenäinen esiintymisalue rajautuu ns. hevoshaan kohdille, jossa rantaviivassa olin enää 3 yksilöä; tästä pohjoiseen ei viitasammakoita enää havaittu, mutta alue on niille sopivaa habitaattia. Eteläosassa havainnoitiin viitasammakoita 24.4., sekä Hevoshaan ympäristössä käytiin havainnoimassa sekä Alueella vuorottelevat Sammalsillanojan pohjoispuoleiset, laajat ja kosteat avo- ja pensaikkoluhdat sekä Ojalanpellosta pohjoiseen hevoshakaan asti jatkuva vaihteleva ja rannalta huonosti havainnoitava ruovikkoluhta. Rantaosat Ojalanpellosta pohjoiseen ovat hyvin vaikeasti liikuttavaa pensaikkoluhtaa, joten viitasammakoita pystyttiin kuuntelemaan tällä alueella vain pistemäisesti. Kuva 4-5. Sylvöjärven eteläpäätä Sammalsillansuontieltä kuvattuna. Aluetta hallitsee umpeenkasvava ja pensaikkoluhdaksi muuttuva avoluhta. Suurin osa viitasammakoista soidinsi luhdan ja avoveden rajamailla kuvan ruovikkoalueiden takana; yksittäisiä viitasammakoita kuultiin tähän pisteeseen myös kuvan vasemmalta reunalta, ruovikkoluhdan sisältä. Kuva 4-6. Sylvöjärven lounaisrantaa kuvattuna kaakkoisrannalta. Alueelle ei päästy kuvauspäivänä ottamaan tarkempia valokuvia, ja lounaisrannan havainnointi tulisi tulevaisuudessa suorittaa veneestä käsin. Lähelle vettä rajautuva koivu- ja tervaleppävaltainen pensaikkoluhta näkyy vaaleanvihreänä vyöhykkeenä. Niin sanottu hevoshaan alue alkaa aivan kuvan oikeasta laidasta.

12 Kuva 4-7. Selvitysalueen itä- ja koillisosasta todetut viitasammakon lisääntymispaikat.

13 Kuva 4-8. Selvitysalueen eteläosan todetut viitasammakon lisääntymispaikat. 4.6 Muut sammakkoeläinhavainnot Tavallisia sammakoita (Ranta temporaria) havaittiin yksittäisiä yksilöitä jokaisella kohteella. Rupikonnia havaittiin yksi Koiviston selvitysalueella.

14 5. JOHTOPÄÄTÖKSET Tämän selvityksen yhteydessä Sylvöjärven kaava-alueella todettiin sijaitsevan luonnonsuojelulain 49 :n tarkoittama viitasammakon lisääntymis- tai levähdyspaikka. Soidintavia viitasammakkokoiraita havaittiin vähintään kymmeniä, todennäköisesti satoja yksilöitä, eikä tarkkoja lukumääriä ole mahdollista ilmoittaa kuin pieniltä osin. Sylvöjärven etelä- ja lounaisosien sekä Valkearannan ranta-alueet ja pensaikkoluhdat soveltuvat viitasammakon kesäaikaisiksi elinympäristöiksi. Alueella on runsaasti viitasammakolle sopivaa elinympäristöä. Uhkina ovat umpeenkasvu, veneväylien ja rantatonttien raivaus sekä vedenlaadun heikkeneminen. Sylvöjärven viitasammakoilla on suora ekologinen yhteys eteläpuolella sijaitsevan Sammalsillansuon viitasammakkoesiintymään. Viitasammakon lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulain 49 :n nojalla kiellettyä. Lisääntymis- ja levähdyspaikkoja koskevaan rajoitukseen on yksittäistapauksissa mahdollista hakea poikkeuslupaa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituin perustein, mikäli poikkeamisesta ei ole haittaa viitasammakkokannan suotuisan suojelutason säilymiselle. Lahdessa , RAMBOLL FINLAND OY Jussi Mäkinen Projektipäällikkö, FM Janne Koskinen LuK (biologia)

15 6. KIRJALLISUUS Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslen, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus 2010 Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Helsinki. 432 s. Sierla, L., Lammi, E., Mannila, J., Nironen, M. 2004: Direktiivilajien huomioonottaminen suunnittelussa. Suomen ympäristö 742. Ympäristöministeriö. Helsinki. Suomen ympäristökeskus 2011: Luontodirektiivin lajien esittelyt. Terhivuo, J Sammakkoeläimet ja matelijat. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsingin yliopisto.