LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN LUONNOKSESTA. Nro Lausunto Sisältö Vastine
|
|
- Elina Majanlahti
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN LUONNOKSESTA Nro Lausunto Sisältö Vastine 1 Inkoon kunta Lautakunnalla ei ole huomautettavaa. 2 Lohjan kaupunki Lohjan ympäristö- ja rakennuslautakunnalla ei ole huomautettavaa. 3 Maakuntamuseo Länsi-Uudenmaan maakuntamuseolle on lähetetty otsikon asia tiedoksi mahdollista palautteen antamista varten. Maakuntamuseo ottaa asiaan kantaa rakennetun kulttuuriympäristön, maiseman ja rakennussuojelun näkökulmista. Maakuntamuseo pitää hyvänä ja tärkeänä rakennusjärjestyksen tavoitteisiin kirjattua mainintaa, jonka mukaan uudistustyön yhtenä tavoitteena on laatia myös rakennetun ympäristön ja vanhan rakennuskannan hoitoa koskevia määräyksiä. Olevan rakennuskannan säilyttäminen ja sen hyvä hoito ovat ensiarvoisen tärkeitä kaikille rakennetuille kulttuuriympäristöille niin rakentamisen paikallisten ominaispiirteiden ja niihin liittyvien arvojen säilymisen kuin hyvän, viihtyisän ja houkuttelevan elinympäristön luomisen ja ylläpidon näkökulmista. Siuntiossa on laaja maakunnallisesti arvokas Degerbyn Pikkalanjoen Palojoen kulttuurimaisema, johon sisältyy myös valtakunnallisesti arvokkaita alueita. Kunnassa on lisäksi joitakin muita paikallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Rakennusjärjestykseen olisi hyvä sisällyttää liitekarttoja arvokkaista kulttuuriympäristö- ja maisema-alueista, ja eri alueille voidaan laatia myös alueiden erityistarpeet huomioivia rakennustapaohjeita, jotka ohjaavat alueiden arvokkaiden ominaispiirteiden ja niiden osatekijöiden havaitsemiseen ja säilyttämiseen. Lisäkartat arvokkaista kulttuuri- ympäristö- ja maisema-alueista lisätään
2 Maakuntamuseon mielestä rakennusjärjestyksen tulisi ohjata yleisesti olevan Otetaan huomioon rakennusjärjestysehdotuksessa. rakennuskannan säilyttämiseen ja korjaus- ja muutostöiden toteuttamiseen siten, että rakennusten ominais- ja erityispiirteet ja kulttuurihistorialliset ja arkkitehtoniset arvot säilyvät. Rakentamisessa tulee ohjata hyvään ja kestävään rakennustapaan ja rakennusten ja rakennelmien sopeuttamiseen maastoon ja miljööseen. Erityisen tärkeää yllä mainittujen asioiden huomioiminen on kulttuuriympäristön kannalta valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaiksi arvioiduilla alueilla. Samoin rakentamisen luvanvaraisuuteen tulisi kiinnittää enemmän huomiota alueilla, joilla on erityisiä kulttuuriympäristön ja maiseman arvoja. Rakennusjärjestyksessä olisi hyvä kiinnittää huomiota myös rakennusten purkamisen luvanvaraisuuteen etenkin niillä alueilla, joilla on maisemallisia tai kulttuurihistoriallisia arvoja. Maakuntamuseo katsoo, että tällaisilla alueilla rakennuksen tai sen osan purkamisen tulisi olla aina luvanvaraista, tai alueilla tulisi määrätä, että purkamista suunniteltaessa tulee olla hyvissä ajoin ennalta yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiseen lupatarpeen selvittämiseksi. Mikäli alueella ei ole kaavaa tai rakennusinventointien tiedot eivät ole ajantasaisia tai kattavia, rakennusvalvontaviranomaisen tulisi voida myös edellyttää, että rakennuksen maisemallisesta, kulttuurihistoriallisesta tai rakennustaiteellisesta arvosta tai osuudesta tällaisessa kokonaisuudessa tulee tehdä tai esittää puolueeton arvio ennen lupahakemuksen käsittelyä. Näin kulttuuriympäristöjen kannalta merkittävien rakennusten säilyminen tulisi huomioiduksi entistä paremmin. Kaavoitetuillakin alueilla kulttuuriympäristön kannalta merkittäviä voivat olla myös sellaiset rakennukset, joita ei ole erikseen osoitettu kaavan suojelumerkinnöin, ja joiden merkitystä kokonaisuudelle joudutaan siten miettimään erikseen. Maakuntamuseolla ei ole tässä vaiheessa muuta kommentoitavaa Siuntion kunnan rakennusjärjestyksen tarkistusta koskevaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. 4 Museovirasto Siuntion kunta on asettanut esille mielipiteiden kuulemista varten kunnan rakennusjärjestyksen tarkistuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Museovirasto on perehtynyt suunnitelmaan ja toteaa siitä seuraavan.
3 Tiedot Siuntion kunnan kiinteistä muinaisjäännöksistä ovat ajantasaiset ja niiden taso on hyvä. Tiedot perustuvat vuonna 2014 tehtyyn Siuntion kunnan arkeologiseen inventointiin (Vesa Laulumaa/ARKE) Siuntion kunnasta tunnetaan nykyisin 98 muinaismuistolain rauhoittamaa kiinteää muinaisjäännöstä. Ajallisesti ne ulottuvat kivikauden puolivälistä (n ekr.) historiallisen ajan loppupuolelle saakka (1800-l). Lisäksi alueelta on kirjattu kulttuuriympäristön rekisteriportaaliin 127 muuta arkeologista kulttuuriperintökohdetta (mm. asuttuja historiallisen ajan asuinpaikkoja, louhoksia, kulkuväyliä ja puolustusvarustuksia), jotka eivät ole muinaismuistolain määritelmän mukaan rauhoitettuja. Ne saattavat silti olla kulttuurihistoriallisesti ainakin paikallisella tasolla merkittäviä ja säilyttämisen arvoisia. Irtolöytöpaikkoja, jotka saattavat viitata kiinteän muinaisjäännöksen sijaintiin on paikannettu yhteensä 58. Arkeologisen kulttuuriperinnön näkökulmasta rakennusjärjestyksestä tulee käydä ilmi muinaismuistolain (295/63) rakentamiselle asettamat velvoitteet, jotka rakennusvalvonnan ja sitä toteuttavan viranomaisen tulee ottaa huomioon maankäytön ja rakentamisen lupia arvioitaessa ja myönnettäessä. On tärkeää, että tekstissä selvästi tuodaan esiin se, että muinaisjäännösten tarkkaa laajuutta ei yleensä tunneta sekä se, että kaikkia muinaisjäännöksiä ei vielä ole löydetty. Muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain 1 mukaisesti automaattisesti rauhoitettuja ilman erillistä suojelupäätöstä heti löytyessään. Mikäli maankäyttöä suunnitellaan laissa rauhoitettujen kohteiden läheisyyteen, tulee Museovirastoon olla yhteydessä etukäteen hyvissä ajoissa. Suunnitelmat saattavat edellyttää arkeologisia tutkimuksia ennen rakentamista. Pääsääntönä tulee kuitenkin olla se, ettei muinaisjäännöksen päälle myönnetä rakennus- tai poikkeamislupia. Museovirasto esittää myös, että Lohjan rakennusjärjestykseen lisättäisiin Kulttuuriympäristön palveluikkunan osoite: Kyseessä on kaikille avoin palvelu, jossa voi selata muinaisjäännösrekisterin lisäksi myös muita kulttuuriympäristön suojelukohderekistereitä. Palvelun kautta voi ladata maksutta kohteita koskevia paikkatietoaineistoja ja tutkimusraportteja. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta lausunnon antaa Museoviraston ja maakuntamuseon välisen yhteistyösopimuksen perusteella Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo Otetaan huomioon rakennusjärjestysehdotuksessa.
4 5 Inkoon Siuntion Ympäristöyhdisty Ry Ingå Sjundeå Miljöförening Rf Ehdotuksen sanotaan olevan pelkästään rakennustoimistossa nähtävillä. Myös ehdotuksen tulee olla nähtävillä sähköisesti kunnan nettisivuilla. Lisätään sähköisesti kunnan nettisivuille. OAS päivitetään ja aikataulu korjataan. Osallisiksi lisätään seuraavat: Liikennevirasto, Aluearkkitehti, Lohjan ympäristöterveysjaosto, Asukasyhdistykset, Caruna, Fingrid /mk
5 LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET RAKENNUSJÄRJESTYSLUONNOKSESTA Nro Lausunto Sisältö Vastine Ely-keskus Uudenmaan ELY-keskus pitää hyvänä, että Siuntion kunta on lähtenyt päivittämään rakennusjärjestystään. Päivitystyön jatkovalmistelussa voi olla tarkoituksenmukaista tarkastella rakennusjärjestyksen sisältöä ja rakennetta suhteessa Kuntaliiton vuonna 2013 julkaisemaan ohjeistukseen1. 6 Rakentamisen sijoittuminen ja ympäristön huomioon ottaminen Lisätään omaksi kappaleeksi, että kaikissa maanteiden Määräyksiin tulee omaksi kappaleeksi lisätä, että kaikissa maanteiden varsille sijoittuissa rakennustoimenpiteissä tulee tienpitäjää varsille sijoittuvissa rakennustoimenpiteissä tulee tienpitäjää kuulla kuulla naapurina. naapurina. 14 Liikennejärjestelyt Uudenmaan ELY-keskus esittää, että viimeinen kappale (Yleisen tien liittymää varten on haettava tienpitoviranomaisen lupa. Maantielle rakennettavista liittymistä päättää tienpitäjä. Sekä- yleisten teiden että yksityisteiden risteysalueiden näkemäalueet on tarpeen mukaan raivattava liikenneturvallisuuden parantamiseksi.) muutetaan seuraavaan muotoon: Viimeinen kappale muutetaan muotoon " "Yksityisen tien liittymille maanteillä on haettava tienpitäjän lupa. Yksityisteiden liittymät maanteillä on pidettävä tienpitäjän ohjeiden mukaisessa kunnossa." V luku: Rakennuksen yhdyskuntatekninen huolto, maaperä ja pohjavedet Vesihuollon järjestäminen on syytä tuoda V lukuun omaksi pykäläksi. Vesihuoltoverkostojen alueella liittyminen vesi- ja viemäriverkostoihin on ensisijainen ratkaisu. Kiinteistön liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen vesi- ja /tai viemäriverkostoon sekä siihen liittyvistä vapautuksista ja poikkeuksista säädetään vesihuoltolain perusteella. Vesihuoltolaitosten verkostojen ulkopuolisella alueella kiinteistöjen jätevedet tulee käsitellä kunnan ympäristönsuojelu- ja kaavamääräysten mukaisesti. Tavoite on, että jätevedet käsitellään paikassa, jossa ne muodostuvat tarkoituksenmukaisilla ja kestävän kehityksen mukaisilla ratkaisuilla. Jätevesijärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa tulee huomioida myös jätevesien kuljetuksesta aiheutuvat vaikutukset esimerkiksi umpisäiliöratkaisussa. "Yksityisen tien liittymille maanteillä on haettava tienpitäjän lupa. Yksityisteiden liittymät maanteillä on pidettävä tienpitäjän ohjeiden mukaisessa kunnossa." Vesihuollon järjestäminen otetaan omaksi pykäläksi seuraavasti: "Vesihuoltoverkostojen ohella vesihuoltoverkostojen alueella liittyminen vesi- ja viemäriverkostoihin on ensisijainen ratkaisu. Kiinteistön liittämisvelvollisuudesta vesihuoltolaitoksen vesi- ja /tai viemäriverkostoon sekä siihen liittyvistä vapautuksista ja poikkeuksista säädetään vesihuoltolain perusteella. Vesihuoltolaitosten verkostojen ulkopuolisella alueella kiinteistöjen jätevedet tulee käsitellä kunnan ympäristönsuojelu- ja kaavamääräysten mukaisesti. Tavoite on, että jätevedet käsitellään paikassa, jossa ne muodostuvat tarkoituksenmukaisilla ja kestävän kehityksen mukaisilla ratkaisuilla. Jätevesijärjestelmän tarkoituksenmukaisuutta arvioitaessa tulee huomioida myös jätevesien kuljetuksesta aiheutuvat vaikutukset esimerkiksi umpisäiliöratkaisussa. Uudenmaan ELY-keskus lisäksi ehdottaa määräykseksi tai suositukseksi seuraavaa: Uusiin rakennuksiin tulee rakentaa ns. kaksoisputkijärjestelmä (seinien ulkopuolelle saakka), eri putkisto WC-vesille ja harmaille vesille. Tällä ratkaisulla mahdollistetaan monipuolisempi valikoima jätevesienkäsittelyratkaisuiksi. Energiakaivoihin perustuvat maalämpöjärjestelmät tulee kieltää pohjavesialueilla. Jätevesien, käsiteltyjenkin jätevesien, imeyttäminen maaperään Määräyksiksi lisätään Uusiin rakennuksiin tulee rakentaa ns. kaksoisputkijärjestelmä (seinien ulkopuolelle saakka), eri putkisto WC-vesille ja harmaille vesille. Energiakaivoihin perustuvat maalämpöjärjestelmät kielletään pohjavesialueilla. Jätevesien, käsiteltyjenkin jätevesien, imeyttäminen
6 pohjavesialueilla on kielletty. 30 Toimenpiteiden luvan-/ilmoituksenvaraisuus Maankäyttö- ja rakennuslain 126a :n mukaisesti energiakaivoilta tulee vaatia toimenpidelupa. Luvanvaraisuudella varmistetaan, ettei porakaivo vahingoita olemassa olevia maanalaisia rakennelmia tai vaikeuta niiden toteuttamista taikka aiheuta vaaraa pohjaveden pilaantumisesta. Kunnalla on hyvä olla kootusti tiedossa järjestelmien sijainnit. maaperään pohjavesialueilla on kielletty. Lisätään: Maankäyttö- ja rakennuslain 126a :n mukaisesti energiakaivoilta vaaditaan toimenpidelupa. Luvanvaraisuudella varmistetaan, ettei porakaivo vahingoita olemassa olevia maanalaisia rakennelmia tai vaikeuta niiden toteuttamista taikka aiheuta vaaraa pohjaveden pilaantumisesta. Kunnalla tulee olla kootusti tiedossa järjestelmien sijainnit. 32 Rakennusoikeus Uudenmaan ELY-keskus pitää hyvänä, että Siuntion kunta on poistanut rakennusjärjestyksestä maankäyttö- ja rakennuslain piiriin kuulumattomiin erityisiin syihin sidotun sivuasunnon rakentamisen, ja selkeyttänyt sivuasunnon määrittelyä. Rakennusjärjestyksen käsittelyssä ja myöhemmässä soveltamisessa on Sivuasunnot on esitetty perusteluissa erikseen. kuitenkin syytä muistaa, että Siuntiossa voimassa olevien yleiskaavojen pohjalta yhdelle rakennuspaikalle saa rakentaa yhden asuinrakennuksen. Nyt lausuttavana olevan rakennusjärjestysluonnoksen mukainen Käsitellään poikkeamisena yleiskaavasta tapauskohtaisesti. sivuasunnon eli toisen asuinrakennuksen rakentaminen edellyttää poikkeamista yleiskaavasta ja rakennuspaikkojen määrästä, sillä rakentamisen lähtökohtana on pidettävä yleiskaavan voimaantullessa voimassa ollutta rakennusjärjestystä. Yleiskaavan vaikutukset on arvioitu aikanaan tämän pohjalta. Lisäksi on hyvä huomata, että kiinteistönmuodostamislaista (33 ) johtuen Huomioidaan tekstissä. rakennusjärjestyksen määräyksellä ei voida estää erillisen kiinteistön erottamista rakennuspaikan toista asuinrakennusta eli sivuasuntoa varten. Rakennuspaikan jakamista voidaan ainoastaan pyrkiä ehkäisemään sellaisilla rakennusjärjestyksen määräyksillä, jotka vahvistavat pää- ja sivuasunnon kytköstä. Rakennusjärjestyksessä annetut sivuasuntoa koskevat määräykset ovat tähän nähden oikeansuuntaisia seuraavilla tarkennuksilla: Rakennusjärjestysluonnoksessa sivuasunnon enimmäiskoko on Sivuaunnon enimmäiskokoa ei muuteta, vaan se pysytetään 150 k-m2. Näin suuret asuinrakennukset ovat lähtökohtaisesti 120 k-m2:ssä. itsenäisiä asuinrakennuksia. Rakennusjärjestyksen jatkovalmistelussa on syytä tarkistaa sivuasunnon enimmäiskokoa pienemmäksi, jotta sen päärakennukselle alisteisesta luonteesta voidaan varmistua. Ehdollinen määräys, jonka mukaan sivuasunnon tulee "pääsääntöisesti hyödyntää samoja järjestelmiä yms. päärakennuksen kanssa, on syytä muuttaa muotoon "tulee Korjataan muotoon "tulee hyödyntää" hyödyntää". Sivuasunnon rakentamismahdollisuus on myös syytä kytkeä Rakennuspaikan vähimmäiskooksi määrätään m2. rakennuspaikan kokoon. Pääsääntöisesti sivuasuntojen rakentamismahdollisuus on annettu yli 5000 m2 kokoisille rakennuspaikoille. Rakennusjärjestyksen jatkovalmistelussa on syytä vielä arvioida, onko Vierasmajan rakennusmahdollisuus on perusteltua myös vierasmajan rakentamismahdollisuus perusteltua niillä rakennuspaikoilla, niillä rakennuspaikoilla, joille saa rakentaa sivuasunnon. joille saa rakentaa myös sivuasunnon. 34 Rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön ranta-alueella
7 Kohdassa 34. Rakentamisen sijoittuminen ja sopeuttaminen ympäristöön ranta-alueella rakentamiskorkeutta koskevaa kohtaa tulee täsmentää. Ilmatieteen laitoksen vuonna 2014 määrittämä alin suositeltava rakentamiskorkeus ilman aaltoiluvaraa on Suomenlahden rannikolla Siuntion kohdalla N ,7 metriä. Suosituskorkeus tarkoittaa korkeustasoa, jonka alapuolelle ei tule sijoittaa tulvavedelle alttiiksi joutuessaan vaurioituvia tai vahinkoa aiheuttavia rakenteita tai laitteita. Suositus koskee uutta rakentamista, myös yhdyskuntatekniikan laitteita ja toimintoja (mm. vesihuolto ja energianjakelu). Suosituskorkeuteen on lisättävä tapauskohtaisesti harkittava aaltoiluvara, jonka suuruus määräytyy mm. avoimen ulapan pituuden, rannan kaltevuuden sekä muiden maastonmuotojen perusteella. Korkeustaso tulee sitoa valtakunnalliseen N2000 korkeusjärjestelmään. Koko kunnan aluetta koskevassa rakennusjärjestyksessä on syytä huomioida vesistötulvariski paitsi jokien varsilla, myös järvien rantaalueilla. Uudenmaan ELY-keskus on määrittänyt alimman suositeltavan rakentamiskorkeuden neljälle Siuntion alueella sijaitsevalle järvelle. Mikäli suosituskorkeutta ei ole määritetty, tulee sen olla vähintään keskimäärin kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan korkeus + 1 metrin varmuusvara. Tarvittaessa paikallisen suosituskorkeuden voi varmistaa Uudenmaan ELY-keskukselta. Alinta rakentamiskorkeutta koskeva osio erotettuna rakennuksen ja rantaviivan välistä etäisyyttä koskevasta osiosta voidaan esittää esimerkiksi seuraavassa muodossa: Alin suositeltava rakentamiskorkeus tarkoittaa korkeustasoa, jonka alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia tai vahinkoa aiheuttavia rakenteita. Merenrannikolla alimman rakentamiskorkeuden tulee olla vähintään +2,7 m + rakennuspaikkakohtaisesti erikseen määritettävä aaltoiluvara (korkeusjärjestelmän N2000 mukaan). Järvien osalta suosituskorkeus on Vikträskillä +3,76 metriä, Tjusträskillä +6,45 metriä, Karhujärvellä +30,15 metriä ja Lilla Lonoksilla +31,15 metriä (N2000). Jokien, purojen ja muiden järvien ranta-alueilla suositeltava rakentamiskorkeus on HW1/100a + 1 metri (keskimäärin kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan korkeus + 1 metri). Rantasaunojen sekä muiden kevytrakenteisten ja eristämättömien rakennusten korkeustaso voi olla alempi tapauskohtaisen viranomaisharkinnan perusteella. Rannikon ja vesistön läheisyydessä rakennushankkeeseen ryhtyvän on selvitettävä riittävä rakentamiskorkeus. 35 Suunnittelutarvealueet Alinta rakentamiskorkeutta koskeva osio erotettuna rakennuksen jarantaviivan välistä etäisyyttä koskevasta osiosta esitetään seuraavassa muodossa: Alin suositeltava rakentamiskorkeus tarkoittaa korkeustasoa, jonka alapuolelle ei tule sijoittaa kastuessaan vaurioituvia tai vahinkoa aiheuttavia rakenteita. Merenrannikolla alimman rakentamiskorkeuden tulee olla vähintään +2,7 m + rakennuspaikkakohtaisesti erikseen määritettävä aaltoiluvara (korkeusjärjestelmän N2000 mukaan). Järvien osalta suosituskorkeus on Vikträskillä +3,76 metriä, Tjusträskillä metriä, Karhujärvellä +30,15 metriä ja Lilla Lonoksilla +31,15 metriä (N2000). Jokien, purojen ja muiden järvien ranta-alueilla suositeltava rakentamiskorkeus on HW1/100a + 1 metri (keskimäärin kerran 100 vuodessa toistuvan tulvan korkeus + 1 metri). Rantasaunojen sekä kevytrakenteisten ja eristämättömien rakennusten korkeustaso voi olla alempi tapauskohtaisen viranomaisharkinnan perusteella. Rannikon ja vesistön läheisyydessä rakennushankkeeseen ryhtyvän on selvitettävä riittävä rakentamiskorkeus.
8 Rakennusjärjestyksestä tai sen liitteistä tulee käydä selkeästi ilmi mahdolliset suunnittelutarvealueiksi määrättävät alueet. 39 Rakennusjärjestyksen liitteet Lausuntopyyntöaineistossa ei ole mukana rakennusjärjestyksen liitteitä. Ehdotusvaiheen lausuntopyyntöaineistoon liitteet on hyvä laittaa mukaan, jotta myös niihin voidaan tarvittaessa ottaa kantaa. 40 Rakennusjärjestyksen voimaantulo Rakennusjärjestysluonnoksen mukaan "tässä rakennusjärjestyksessä jää kuitenkin voimaan vahvistetun rakennusjärjestyksen rakennuskaava-aluetta koskevat rakennusoikeusmääräykset (pykälät 29-40)". Kyseinen rakennusjärjestys ja tarkoitetut pykälät tulee liittää nyt valmisteltavana olevan rakennusjärjestyksen liitteeksi. Meluasioiden huomioon ottaminen rakentamisessa Uudenmaan ELY-keskus katsoo, että rakennusjärjestyksessä tulee ottaa kantaa meluasioiden huomioon ottamiseen mm. rakennuksen sijoittamisessa, rakentamisessa, ulkoa rakennuksen sisälle tunkeutuvan melun torjunnassa ja piha alueilla sallituista melutasoista. Melua koskeva määräys voi kuulua esimerkiksi seuraavasti: Suunniteltaessa rakentamista alueelle, jolla esiintyy liikenne- tai muuta erityistä melua, on rakennusvalvontaviranomaisille esitettävä selvitys siitä, miten vaadittava rakenteiden äänieristys melulta sisätilojen suojaamiseksi saavutetaan ja miten voimassaolevat vaatimukset melun ohjearvoista (VNp 993/92) toteutuvat asuintiloissa ja piha-alueella. Suunnittelutarvealueet esitetään liitteessä. Liitteet lisätään. Lisätään liitteeksi. Lisätään määräys: Suunniteltaessa rakentamista alueelle, jolla esiintyy liikenne- tai muuta erityistä melua, on rakennusvalvontaviranomaisille esitettävä selvitys siitä, miten vaadittava rakenteiden äänieristys melulta sisätilojen suojaamiseksi saavutetaan ja miten voimassaolevat vaatimukset melun ohjearvoista (VNp 993/92) toteutuvat asuintiloissa ja piha-alueella. Uudenmaan liitto Ei anna lausuntoa Länsi- Uudenmaan maakuntamuse o Länsi-Uudenmaan maakuntamuseolta on pyydetty lausuntoa otsikon asiasta. Maakuntamuseo ottaa asiaan kantaa rakennetun kulttuuriympäristön, maiseman ja rakennussuojelun näkökulmista. Maakuntamuseo on aiemmin kommentoinut rakennusjärjestyksen tarkistuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa. Useat maakuntamuseon tärkeinä pitämät asiat, jotka liittyvät mm. rakennusten korjaamiseen ja kunnossapitoon sekä rakentamisen sopeuttamiseen ympäröivään maisemaan ja rakennuskantaan, on huomioitu ja tuotu esiin nyt nähtävillä olevassa rakennusjärjestyksen luonnoksessa.
9 Rakennusjärjestysluonnoksen yksi tärkeä ohjausperiaate vaikuttaisi olevan alueiden ominaispiirteisiin ja paikallisiin erityisolosuhteisiin sopivan ja kestävän rakentamisen edistäminen, mikä on hyvä ja kannatettava ajatustapa myös kulttuuriympäristön ja rakennussuojelun arvojen näkökulmista. Samoin maakuntamuseo pitää erityisen hyvänä sitä, että rakennusjärjestyksessä otetaan kantaa myös rakennuksen elinkaareen liittyviin seikkoihin, mm. mainiten, että rakentamisessa tulee käyttää ekologisilta ominaisuuksiltaan kestäviä, huollettavia, korjattavia ja kierrätettäviä materiaaleja. Määräys ohjaa hyvään ja kestävään rakennustapaan ja lähenee myös perinteisen rakentamistavan arvoja ja käytäntöjä, joiden monet hyvät ominaisuudet on alettu vasta vähitellen tunnustaa ja ymmärtää uudelleen. Rakennetun ympäristön hoitoa koskien rakennusjärjestyksessä voisi tuoda vielä Lisätään määräys: "Rakennukset tulee korjata siten, että niiden selkeämmin esiin myös sen, että rakennukset tulee korjata siten, että niiden oma oma arkkitehtuuri ja rakennustapaan liittyvät arvot huomioidaan, arkkitehtuuri ja rakennustapaan liittyvät arvot huomioidaan, ja julkisivutoimenpiteiden ja julkisivutoimenpiteiden osalta määrätään, että toimenpiteet osalta tulee määrätä, että toimenpiteet eivät saa vaarantaa rakennusten tyylillistä tai eivät saa vaarantaa rakennusten tyylillistä tai arkkitehtonista arkkitehtonista arvoa. arvoa. Rakennusten purkamista koskevassa osiossa on hyvä tuoda esiin, että erityisesti kulttuurimaisema-alueilla tulee edellyttää selvitystä myös siitä, että rakennuksen purkaminen ei johda kulttuuriympäristön arvojen vähenemiseen eikä vaaranna alueen ominaispiirteiden tai alueen kokonaisuuden säilymistä. Alueilla, joilla on maisemallisia tai kulttuurihistoriallisia arvoja, rakennuksen tai sen osan purkamisen tulisi olla aina luvanvaraista, tai alueilla tulisi määrätä, että purkamista Lisätää määräys: Erityisesti kulttuurimaisema-alueilla edellytetään selvitystä myös siitä, että rakennuksen purkaminen ei johda kulttuuriympäristön arvojen vähenemiseen eikä vaaranna alueen ominaispiirteiden tai alueen kokonaisuuden säilymistä. Alueilla, joilla on maisemallisia tai kulttuurihistoriallisia arvoja, rakennuksen tai sen osan purkaminen on aina luvanvaraista, tai alueilla määrätään, että purkamista suunniteltaessa tulee olla hyvissä ajoin ennalta yhteydessä suunniteltaessa tulee olla hyvissä ajoin ennalta yhteydessä rakennusvalvontaviranomaiseen lupatarpeen selvittämiseksi. rakennusvalvontaviranomaiseen lupatarpeen selvittämiseksi. Kulttuuriympäristön Kulttuuriympäristön kokonaisuuden kannalta merkittäviä voivat kokonaisuuden kannalta merkittäviä voivat olla myös vaatimattomat tai ilman olla myös vaatimattomat tai ilman suojelumerkintää olevat suojelumerkintää olevat rakennukset, joiden merkitystä kokonaisuudelle on siten rakennukset, joiden merkitystä kokonaisuudelle on siten tarpeen tarpeen miettiä muutostilanteessa erikseen. miettiä muutostilanteessa erikseen. Maakuntamuseo esittää myös, että kulttuurimaiseman kannalta arvokkaat alueet tulisi Kulttuurimaiseman kannalta arvokkaat alueet osoitetaan osoittaa suunnittelutarvealueiksi, ellei niin ole jo tehty. Alueilla on erityisiä arvoja, suunnittelutarvealueiksi. joiden huomioiminen usein edellyttää tavanomaista laajempaa harkintaa. Liitteissä esitetään sekä valtakunnallisesti, että maakunnallisesti Rakennusjärjestyksen liitteissä mainitaan vain valtakunnallisesti arvokkaat arvokkaat alueet ja kohteet. kulttuurimaisema-alueet. Liitteissä olisi hyvä esittää sekä valtakunnallisesti että maakunnallisesti arvokkaat alueet ja kohteet. Siuntiossa sijaitsee laaja Degerbyn Pikkalanjoen Palojoen kulttuurimaisema -niminen maakunnallisesti arvokas kulttuuriympäristö (Uudenmaan liitto 2012), jonka rajauksen sisälle sijoittuvat myös aiemmin osoitetut valtakunnallisesti arvokas maisema-alue (Ympäristöministeriö 1992) ja valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön alueet (RKY 2009). Kunnassa on lisäksi paikallisesti arvokkaita kulttuuriympäristöjä. Myöhemmin eri alueille voisi laatia myös yksilöidympiä, alueiden omat erityistarpeet huomioivia rakennustapa- tai maisemanhoito-ohjeita, jotka ohjaavat alueiden arvokkaiden ominaispiirteiden ja niiden osatekijöiden havaitsemiseen ja säilyttämiseen. Maakuntamuseolla ei ole tässä vaiheessa muuta kommentoitavaa.
10 Museovirasto Museovirasto on perehtynyt asiaan ja toteaa siitä arkeologisen kulttuuriperinnön osalta seuraavan. Museovirasto on kommentoinut rakennusjärjestyksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa antamassaan lausunnossa todeten, että Arkeologisen kulttuuriperinnön näkökulmasta rakennusjärjestyksestä tulee käydä ilmi muinaismuistolain (295/63) rakentamiselle asettamat velvoitteet, jotka rakennusvalvonnan ja sitä toteuttavan viranomaisen tulee ottaa huomioon maankäytön ja rakentamisen lupia arvioitaessa ja myönnettäessä. On myös tärkeää, että tekstissä selvästi tuodaan esiin se, että muinaisjäännösten tarkkaa laajuutta ei yleensä tunneta sekä se, että kaikkia muinaisjäännöksiä ei vielä ole löydetty. Muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain 1 mukaisesti automaattisesti rauhoitettuja ilman erillistä suojelupäätöstä heti löytyessään. Mikäli maankäyttöä suunnitellaan laissa rauhoitettujen kohteiden läheisyyteen, tulee Museovirastoon olla yhteydessä etukäteen hyvissä ajoissa. Suunnitelmat saattavat edellyttää arkeologisia tutkimuksia ennen rakentamista. Pääsääntönä tulee kuitenkin olla se, ettei muinaisjäännöksen päälle myönnetä rakennus- tai poikkeamislupia. Rakennusjärjestysluonnoksessa ei muinaisjäännöksiä kuitenkaan mainita lainkaan. Tämä on huolestuttavaa. Verraten iso osa luvattomista muinaisjäännöksiin kajoamisista tapahtuu rakennustoiminnan yhteydessä, kun rakennus- tai poikkeamislupia myönnettäessä ei ole huomattu tarkastaa rauhoittelujen kohteiden ajantasaisia tietoja Museoviraston ylläpitämästä muinaisjäännösrekisteristä. Tämän johdosta Museovirasto toistaa aiemman kantansa siitä, että Siuntion kunnan rakennusjärjestyksessä tulee huomioida ja todeta muinaisjäännökset ja niihin liittyvät muinaismuistolain asettamat voimakkaat maankäytön rajoitukset. Rakennetun kulttuuriympäristön osalta lausunnon antaa Museoviraston ja maakuntamuseon välisen yhteistyösopimuksen perusteella Länsi-Uudenmaan maakuntamuseo. Perusturvalautakunta katsoo, että rakennusjärjestyksen muuttaminen ei aiheuta toimenpiteitä perusturvalautakunnan osalta. Lisätään omaksi kappaleeksi: Arkeologisen kulttuuriperinnön näkökulmasta rakennusjärjestyksestä tulee käydä ilmi muinaismuistolain (295/63) rakentamiselle asettamat velvoitteet, jotka rakennusvalvonnan ja sitä toteuttavan viranomaisen tulee ottaa huomioon maankäytön ja rakentamisen lupia arvioitaessa ja myönnettäessä. On myös tärkeää, että tekstissä selvästi tuodaan esiin se, että muinaisjäännösten tarkkaa laajuutta ei yleensä tunneta sekä se, että kaikkia muinaisjäännöksiä ei vielä ole löydetty. Muinaisjäännökset ovat muinaismuistolain 1 mukaisesti automaattisesti rauhoitettuja ilman erillistä suojelupäätöstä heti löytyessään. Mikäli maankäyttöä suunnitellaan laissa rauhoitettujen kohteiden läheisyyteen, tulee Museovirastoon olla yhteydessä etukäteen hyvissä ajoissa. Suunnitelmat saattavat edellyttää arkeologisia tutkimuksia ennen rakentamista. Pääsääntönä tulee kuitenkin olla se, ettei muinaisjäännöksen päälle myönnetä rakennus- tai poikkeamislupia. Siuntion perusturvaltk Tekninen lautakunta päättää antaa seuraavan lausunnon rakennusjärjestyksen luonnoksesta: - On hyvä asia, että rakennusjärjestyksen uudistus on käynnistynyt.
11 Siuntion tekninenltk - Lautakunta huomauttaa, että olisi hyvä jos pykälän rinnalla olisi vanha ja uusi määräys. - Lautakunta muistuttaa, että jatkokäsittelyä varten tulisi OAS päivittää aikataulun osalta sekä liitteet toimittaa mukaan. - Ehdotusvaiheessa tulee olla mukana yksityiskohtaiset pykäläkohtaiset perustelut, lainmukaisuuden arviointi sekä vaikutusten arviointi. - Lautakunta ehdottaa, että IX luku 32 rakennusoikeus: vapaa-ajan asunnon rakennusoikeutta muutetaan siten, että kerrosala olisi 150 m2 sijaan 200 m2. Vanha ja uusi rakennusjärjestys esitetään pykäläkohtaisesti rinnakkain. OAS päivitetään, lausunnot otetaan huomioon, aikataulu korjataan. Perustelut, lainmukaisuuden arviointi lisätään. Vapaa-ajan asunnon rakennusoikeus muutetaan, enimmäiskerrosalaksi 200 k_m2:ksi Kim Nordström Erittelemättömiä tekstikommentteja. Lausuntojen mukaisesti rakennusjärjestysehdotusta on korjattu Olika ospecificerade kommentarer i texten. Korrigeringar har gjorts enligt utlåtandet, till förslaget för byggnadsordning /mk
12 Rakennusjärjestyksen muutoksen vaikutukset MRA 1 :ssä esitettyjen vaikutustyyppien mukaisesti vuoteen 2025 mennessä. Vaikutuksia on tutkittu seuraavien teemojen osalta: 1. Sivuasuntojen määräykset 2. Lomarakennusten rakennusoikeuden korottaminen 3. Suunnittelutarvealueiden laajennus 4. Energiakaivoja koskevat määräykset 5. Aurinkokeräimiä koskevat määräykset 6. Arkkitehtuurin arvojen säilyttäminen rakennuksia korjattaessa 7. Rakennusten purkaminen kulttuurimaisema-alueilla 8. Vaikutukset HINKU-hankkeeseen Rakennusjärjestysehdotuksessa vyöhykejakoa, pysyvien asuntojen rakennuspaikkojen kokoa, ja rakennusoikeutta ei ole muutettu. Sivuasuntojen rakennuspaikan vähimmäiskooksi on määrätty m2. 1. Sivuasuntojen määräykset. Sivuasuntojen rakentamisen määräysten muutoksen arvioidaan lisäävän asuinrakennusten määrää 7:stä 21 sivuasuntoon vuoteen 2025 mennessä. Muutoksen aiheuttama lisäys on 14 asunrakennusta. Muutokset koskevat pääosin lupamenettelyn sujuvoittamista ja sivuasunnon määritelmää. Tonttikoolle on asetettu vähimmäiskokovaatimus m2, jota ei aikaisemmin ollut. Rakennusoikeutta ei ole muutettu, se on edelleen 120 k-m2. Viime vuosina sivuasuntojen rakentaminen on ollut lähes pysähdyksissä, koska rakennuslupia ei ole valitusten takia saatu. Elykeskuksen kanssa on laadittu ohjeet lupakäsittelyä varten, joten jatkossa lupamenettely tulee keventymään ja selkiintymään. Ihmisten elinolot ja elinympäristö Muutos kohdistuu kylä- ja hajarakennusalueisiin, joilla palvelutarjonta on vähäistä. Näillä alueilla asuvat voivat kuitenkin kokea elinolot hyvinä, koska omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä (avainlinjat, koululaiskuljetukset, vuoroliikenne) palveluihin pääsee helposti. Lisääntyvä hajarakentaminen tukee kylien palveluiden säilymistä, erityisesti julkisen liikenteen palveluja. Lisäksi sivuasuntojen rakentaminen tukee sukupolvien välistä vuorovaikutusta, koska se mahdollistaa usean (usein kolmenkin) sukupolven asumisen samassa pihapiirissä. Muutos tukee vahvasti sosiaalisia positiivisia vaikutuksia sivuasuntojen luonteen vuoksi. Isovanhemmat voivat asua kotonaan pidempään, mikä vähentää kunnan vanhuspalvelujen tarvetta. Lapset voivat olla kotona isovanhempien hoidossa, mikä taas vähentää varhaiskasvatuksen palvelutarvetta. Työssä käyvillä on lasten sairastuessa valmiina hoitopaikka
13 kotona, eikä tarvitse olla sen takia töistä pois. Myös kuntatalouden kannalta näillä on huomioon otettava positiivinen vaikutus. Muutos tukee kylien palveluiden säilymistä. Se lisää kaukana palveluista sijaitsevaa asutusta, jolloin muutos on ongelmallinen autottomille asukkaille (lapset, nuoret, vanhukset). Julkisen liikenteen tarve korostuu. Ilmaston muutoksen hillinnän kannalta muutoksella on lievä negatiivinen vaikutus liikenteen päästöjen takia. Uusien asuinrakennusten määrä on kuitenkin vähäinen verrattuna koko kunnan uudisrakentamiseen. Vaikutukset kokonaisuutena ovat vähäisesti myönteisiä ja haitallisia riippuen siitä mihin sivuasunnot rakentuvat. Maa-, kallioperä, vedet, ilma ja ilmasto Uusien asuntojen rakentamiseen tarvitaan luonnonvaroja, mutta lisäys on vähäinen verrattuna kunnan kokonaiskasvuun. Vaikutukset ovat vähäiset. Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat Rakentaminen sijoittuu olemassa oleville rakennuspaikoille, joilla ei yleensä ole erityisiä luontoarvoja. Vaikutukset ovat vähäiset. Alue- ja yhdyskuntarakenne, yhdyskuntatalous ja liikenne Sivuasunnot sijoittuvat kyliin ja haja-asutusalueille, mutta olemassa olevien rakennusten yhteyteen. Uusien sivuasuntojen läheisyydessä ei yleensä ole palveluita, joten niihin kuljetaan pääosin omalla autolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Sivuasuntojen rakentaminen tukee kylien palveluiden säilymistä, erityisesti julkisen liikenteen palvelujen säilymistä, joten siltä osin vaikutukset ovat myönteisiä. Lisääntyvä rakentaminen lisää kylissä ja haja-asutusalueilla nykyisin olevan vesihuoltoverkon käyttöastetta. Vaikutusten arviointi Muutoksella on kylien yhdyskuntarakenteen kannalta myönteisiä vaikutuksia, mutta osa sijoittuu myös haja-asutusalueille, jolloin vaikutukset ovat vähäisesti kielteisiä. Kunnan väestön kasvuun vaikutus on vähäinen.
14 Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö Sivuasuntojen rakentaminen vaikuttaa maisemakuvaan ja rakennettuun ympäristöön. Muutos voi olla myönteinen tai kielteinen. Sivuasuntojen määrä suhteessa kaikkeen uudisrakentamiseen rakentamiseen on kuitenkin hyvin vähäinen. Vaikutukset ovat vähäiset. Elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittyminen Muutos lisää asuinrakentamista, mikä lisää rakentamiseen liittyvää elinkeinotoimintaa. Muutos lisää auton käyttöön liittyvää elinkeinotoimintaa (autokauppa, polttoaineenmyynti, huolto). Siten muutos hyödyntää elinkeinoelämää. Muutos kasvattaa kunnan asukasmäärää, mikä edistää elinkeinoelämän toimintaa. Muutos on kuitenkin vähäinen verrattuna koko kunnan väestön kasvuun. Vähäisiä myönteisiä vaikutuksia. 2.Lomarakennusten rakennusoikeuden korottaminen Rakennusoikeutta on korotettu160 kerrosneliöstä 200 kerrosneliöön. Korotus on perusteltu ottaen nykypäivän vapaa-ajan rakentamisen tarpeet. Rakennusjärjestys ohjeistaa rakentamista nykyistä paremmin sopeutumaan maastoon, maisemaan, kulttuurimaisemaan ja rakennuksen etäisyyksiin rannoilta. Vaikutuksen tyyppi Ihmisten elinolot ja elinympäristö Ei aiheuta merkittävää muutosta. Ei merkittäviä vaikutuksia. Vaikutuksen tyyppi Maa-, kallioperä, vedet, ilma ja ilmasto Ei aiheuta merkittävää muutosta. Ei merkittäviä vaikutuksia.
15 Vaikutuksen tyyppi Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat Ei aiheuta merkittävää muutosta, sillä muutos ei lisää rakennuspaikkojen määrää Ei merkittäviä vaikutuksia. Vaikutuksen tyyppi Alue- ja yhdyskuntarakenne, yhdyskuntatalous ja liikenne Ei aiheuta merkittävää muutosta, sillä rakentamisen määrän ei arvioida merkittävästi kasvavan. Ei merkittäviä vaikutuksia. Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö Kasvattaa rakennusten kokoa, jolloin suuremmat rakennusmassat voivat vaikuttaa kielteisesti maiseman (rannat) ja luonnon mukaisuuteen. Haitallisia vaikutuksia maisemaan. Elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittyminen Ei aiheuta merkittävää muutosta. Ei merkittäviä vaikutuksia. 3.Suunnittelutarvealueiden laajennus. Koskee alueita, jotka täyttävät MRL 16 :n mukaista suunnittelutarvealueen määrittelyn. Suunnittelutarvealueita on laajennettu teiden varsille, rannoille, kulttuurimaisema-alueille ja taajamien lievealueille. Ko. alueilla haja-rakennuskynnys on joko ylittynyt tai ylittymässä. Alueille on myös odotettavissa rakentamispainetta. Ihmisten elinolot ja elinympäristö Ei aiheuta merkittävää muutosta.
16 Ei merkittäviä vaikutuksia. Maa-, kallioperä, vedet, ilma ja ilmasto Ei aiheuta merkittävää muutosta. Ei merkittäviä vaikutuksia. Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat Ei aiheuta merkittävää muutosta. Ei merkittäviä vaikutuksia. Alue- ja yhdyskuntarakenne, yhdyskuntatalous ja liikenne Pelkästään rakennusluvalla ei voida tutkia yhtä tarkasti rakentamisen sijoittumista yhdyskuntarakenteeseen kuin suunnittelutarveratkaisumenettelyllä, jolloin suunnittelematon asutus voi lisääntyä ja rakentaminen ei välttämättä tukeudu olemassa olevaan yhdyskunta rakenteeseen. Suunnittelutarvemenettelyllä voidaan normaalia rakennuslupamenettelyä huolellisemmin ottaa huomioon rakennettu ympäristö, maisema, kulttuurimaisema, rakennuspaikan rakennettavuus sekä kuulla viranomaisia. Tämä ei tarkoita rakentamisen vaikeutumista, päinvastoin lisärakentaminen mahdollistuu. Yhdyskuntarakenne tiivistyy, kuntatalous paranee, myönteisiä vaikutuksia. Lisää liikennettä, oma auto, julkinen liikenne, kielteisiä vaikutuksia. Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö Pelkästään rakennusluvalla ei voida tarkastella yhtä tarkasti rakentamisen maisemavaikutuksia kuin suunnittelutarveratkaisumenettelyllä.
17 Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö tulee paremmin otetuksi huomioon. Niitä voidaan täydentää ja saada positiivisia vaikutuksia. Lisärakentaminen saattaa aiheuttaa vähäisiä haitallisia vaikutuksia. Elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittyminen Haja-asutusalueille voidaan rakentaa pienyrityksiä ja työtiloja. Ei aiheuta muuta merkittävää muutosta. Pienyritysten ja työtilojen rakentaminen lisää työpaikkoja. Ei muita merkittäviä vaikutuksia. 4 Energiakaivoja koskevat määräykset Muutos selkeyttää energiakaivojen toteuttamista haja-asutusalueilla, joka todennäköisesti edistää niiden toteuttamista. Energiakaivoihin perustuvat maalämpöjärjestelmät ovat suositeltavia ilmaston muutoksen hillinnän kannalta, samalla saadaan energia taloudellisesti sekä lämmitykseen että viilennykseen. Pohjavesialueilla energiakaivoja ei saa rakentaa, koska pohjavesialueet saattavat pilaantua. Ihmisten elinolot ja elinympäristö Saadaan samalla energia sekä lämmitykseen että viilennykseen. Vaikuttaa positiivisesti ihmisten elinoloihin. Maa-, kallioperä, vedet, ilma ja ilmasto Energiakaivojen rakentaminen aiheuttaa muutoksia maa- ja kallioperään. Energiakaivojen rakentaminen pohjavesialueilla on kielletty. Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta positiivinen vaikutus. Vaikutukset maa- ja kallioperään vähäiset. Kasvi- ja eläinlajit luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat
18 Ei aiheuta muutosta. Ei vaikutuksia. Alue- ja yhdyskuntarakenne, yhdyskuntatalous ja liikenne Ei aiheuta muutosta. Ei vaikutuksia. Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö Ei aiheuta muutosta. Ei vaikutuksia. Elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittyminen Energiakaivojen tehostuva rakentaminen työllistää suunnittelijoita ja rakentajia. Lieviä myönteisiä vaikutuksia. 5 Aurinkokeräimiä koskevat määräykset Muutos helpottaa aurinkokerääjien lupien tarvetta. Jos auringon kerääjä on katolla lappeen suuntaisesti, lupaa tai ilmoitusta ei vaadita muualla paitsi asemakaava-alueilla. Se osaltaan edistää aurinkokerääjien rakentamista. Ne on helppo asentaa myös vanhoihin rakennuksiin. Ihmisten elinolot ja elinympäristö Ei aiheuta muutosta Ei vaikutuksia
19 Maa-, kallioperä, vedet, ilma ja ilmasto Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta merkitystä. Ei aiheuta muutosta Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta positiivinen vaikutus Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat Ei aiheuta muutosta Ei vaikutuksia Alue- ja yhdyskuntarakenne, yhdyskuntatalous ja liikenne Ei aiheuta muutosta Ei vaikutuksia Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö Aurinkokerääjien rakentaminen muuttaa hiukan taajamakuvaa ja maisemaa. Rakennusjärjestys ohjeistaa rakentamista maisemallisesti arvokkailla alueilla. Lieviä myönteisiä vaikutuksia Elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittyminen Aurinkokerääjien rakentaminen työllistää suunnittelijoita ja rakentajia. Ei merkittäviä vaikutuksia.
20 6. Arkkitehtuurin arvojen säilyttäminen rakennuksia korjattaessa. Rakennukset tulee korjata siten, että niiden oma arkkitehtuuri ja rakennustapaan liittyvät arvot huomioidaan, ja julkisivutoimenpiteiden osalta määrätään, että toimenpiteet eivät saa vaarantaa rakennusten tyylillistä ja arkkitehtonista arvoa. Ihmisten elinolot ja elinympäristö Lisää asumisviihtyvyyttä Lisää asumisviihtyvyyttä, mutta ei aiheuta muuten merkittävää muutosta. Ei haitallisia vaikutuksia Maa-, kallioperä, vedet, ilma ja ilmasto Ei aiheuta merkittävää muutosta Ei merkittäviä vaikutuksia Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat Ei aiheuta merkittävää muutosta Ei merkittäviä vaikutuksia. Alue- ja yhdyskuntarakenne, yhdyskuntatalous ja liikenne Ei aiheuta merkittävää muutosta Ei merkittäviä vaikutuksia Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö
21 Parantaa kaupunkikuvaa, säilyttää kulttuuriperintöä ja vanhaan rakennustapaan liittyviä arvoja. Positiivisia maisemavaikutuksia, täydentää kulttuurimaisemaa ja korostaa sen arvoja. Elinkeinoelämän toimivan kilpailun kehittyminen Ei aiheuta merkittävää muutosta Ei merkittäviä vaikutuksia 7. Rakennusten purkaminen kulttuurimaisema- alueella Erityisesti kulttuurimaisema-alueilla edellytetään selvitystä myös siitä, että rakennuksen purkaminen ei johda kulttuuriympäristön arvojen vähenemiseen eikä vaaranna alueen ominaispiirteiden tai alueen kokonaisuuden säilymistä. Näillä alueilla purkaminen on aina luvanvaraista. Ihmisten elinolot ja elinympäristö Lisää asumisviihtyvyyttä. Ei aiheuta muuten merkittävää muutosta Ei haitallisia vaikutuksia Maa-, kallioperä, vedet, ilma ja ilmasto Ei aiheuta merkittävää muutosta. Ei merkittäviä vaikutuksia Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus ja luonnonvarat Ei aiheuta merkittävää muutosta. Ei merkittäviä vaikutuksia
22 Alue- ja yhdyskuntarakenne, yhdyskuntatalous ja liikenne Ei aiheuta merkittäviä vaikutuksia Ei merkittäviä vaikutuksia Kaupunkikuva, maisema, kulttuuriperintö ja rakennettu ympäristö Parantaa kaupunkikuvaa, säilyttää kulttuuriperintöä Tavoitteena on vaalia maisemaa ja kulttuurimaisemaa. Myönteisiä vaikutuksia huolimatta siitä puretaanko rakennus vai säilytetäänkö rakennus. 8.Vaikutukset HINKU-hankkeeseen 1.Sivuasuntojen määräykset - 2Lomarakennusten rakennusoikeuden korottaminen - 3.Suunnittelutarvealueiden laajennus + 4.Energiakaivoja koskevat määräykset + 5.Aurinkokeräimiä koskevat määräykset + 6.Arkkitehtuurin arvojen säilyttäminen rakennuksia korjattaessa + 7.Rakennusten purkaminen kulttuurimaisema-alueilla + Yhteenveto ja johtopäätökset Tässä selvityksessä on arvioitu, mitä vaikutuksia on sivuasuntoja koskevilla rakennusjärjestyksen muutoksilla. Lisäksi on arvioitu yleispiirteisesti rakennusjärjestyksen merkittävimpien muutosten muita vaikutuksia. Rakennusjärjestyksen sivuasuntoja koskevien määräysten muutos lisää sivuasuntojen rakentamista ja väestön kasvua. Rakennusjärjestyksen muutoksen ansiosta tarkasteluajanjaksona sivuasuntoja rakentuisi noin 14 kappaletta enemmän kuin ilman muutosta ja väestö kasvaisi muutoksen ansiosta 35 asukkaalla. Väestön kasvu sivuasuntojen rakentumisen myötä on kuitenkin vähäistä verrattuna koko kunnan väestön kasvuun. Näin ollen sivuasuntojen määrän lisääntymisellä ei nähdä olevan merkittävää vaikutusta rakentamisen lisääntymiseen ja väestön kasvuun. Väestön kasvun myötä kunnallisverot lisääntyvät. Lisäksi sivuasuntojen sosiaaliset vaikutukset ovat merkittävät, usein taloudellisesti vaikeasti arvioitaviakin.
23 Maanomistajien tasapuolisen kohtelun näkökulmasta huomioitavaa on, että poikkeus yleiskaavasta vaaditaan aina, koska yleiskaavoituksessa sivuasuntoja ei ole käsitelty. Lupakäsittelyssä jokainen hakemus käsitellään tapauskohtaisesti maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. Joka tapauksessa sivuasuntojen rakentaminen tulee olemaan vähäistä niin kuin ha-asutusrakentaminenkin viime vuosina on ollut. Rakennusjärjestyksen määräykset sivuasunnon rakentamisen edellytyksien helpottamisesta tukee kunnan tavoitteita väestön ja talouden kasvusta. Rakennusjärjestyksen muutos pääosin tukee HINKU-hanketta /mk
Lausunto Mäntsälän rakennusjärjestysehdotuksesta
Lausunto UUDELY/11497/2017 29.08.2018 Julkinen palvelupiste(a)mantsala.fi Mäntsälän kunta Heikinkuja 4 04600 MÄNTSÄLÄ Viite: lausuntopyyntö 2.7.2018 Lausunto Mäntsälän rakennusjärjestysehdotuksesta Mäntsälän
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset
Lausunto rakennusjärjestyksen muutosehdotuksesta, Raasepori
Lausunto 1 (4) Raaseporin kaupunki PL 18 10611 RAASEPORI Lausuntopyyntö Lausunto rakennusjärjestyksen muutosehdotuksesta, Raasepori Toimenpiteiden luvan- ja ilmoituksenvaraisuus (2) Rakennusten sijoittuminen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rakennusjärjestys ohjaa rakentamista kunnassa Jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys, jonka avulla kunnassa tapahtuvaa rakentamista ohjataan. Paikalliset
Rakennusjärjestyksen uusiminen
Rakennusjärjestyksen uusiminen Vihdin kunta 22.11.2016 Pekka Laitinen johtava rakennustarkastaja Mikä on rakennusjärjestys? (MRL 14 ) Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen
Selvitys rakennusjärjestyksen muuttamisesta. Vaikutusten arviointi
Selvitys rakennusjärjestyksen muuttamisesta Vaikutusten arviointi 26.9.2017 2 (24) 26.9.2017 Selvitys rakennusjärjestyksen muuttamisesta SISÄLTÖ LIITTEET:... 2 1 JOHDANTO... 3 2 LÄHTÖTIEDOT JA ARVIOINTIMENETELMÄT...
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Päätösehdotus, raportti
ERVASTINKYLÄN, PAJUNIEMEN JA PEHERRYKSEN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVERATKAISU Päätösehdotus, raportti 13.11.2017 Nähtävillä 24.11. - 21.12.2017 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 208 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksessä annetaan rakentamista
ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA
ERITYISET MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLE SEKÄ RANTA-ALUEILLE RAKENNETTAESSA 4 Suunnittelutarvealue Suunnittelutarvealuetta Hattulan kunnassa on maankäyttö- ja rakennuslain 16 :n 1 momentissa
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU
KARHUOJAN ALUEELLINEN SUUNNITTELUTARVE- RATKAISU Päätös, raportti 12.3.2018 Nähtävillä 20.3.-18.4.2018 Hyväksytty 8.5.2018 Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelu Kaavoitus 1. Johdanto Karhuojan
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö
Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2019 Sisällys 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS... 1 2. LÄHTÖKOHDAT... 1 3. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN
Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella
Rakennusjärjestykset Etelä- Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä Seppo Hakala, Insinööri 1 MRL 14 Rakennusjärjestys Kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen
Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Muutoksia eri lupamenettelyissä Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Aurinkopaneelit 126 a Toimenpideluvanvaraiset toimenpiteet Maisematyölupa 128 Maisematyölupa Lomarakennuksen
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 / 5 RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1 YLEISTÄ TIETOA RAKENNUSJÄRJESTYKSESTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset
Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:
Kuntaliitto on antanut omat suosituksensa ja mallinsa jo 2000-luvun alussa. Uusin malli ilmestynee kevään 2013 aikana.
Ympäristö- ja tekninen lautakunta 29 27.02.2013 Kunnanhallitus 88 12.03.2013 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 51 27.03.2013 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 6 29.01.2014 Rakennusjärjestysluonnoksen asettaminen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 )
INKOON KUNTA BARÖSUNDIN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) Kaava-alue Kaava-alue käsittää Barösundin kyläkeskuksen ympäristöineen Orslandetin saaressa. Kaava-alue on rajattu
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS
SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä
KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN
KUULUTUS LUHANGAN KUNNAN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN PÄIVITTÄMINEN Rakennusjärjestys päivitetään vuosien 2017-2018 aikana. Hanketta koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja
Liite HEL Hankenumero 2863_3. Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä
1 HEL 2018-003524 Hankenumero 2863_3 Rakentamisen ohjaamisen periaatteet Östersundomin rakennuskieltoalueella Helsingissä Rakennuskiellosta poikkeamista harkitaan aina tapauskohtaisesti. Tapauskohtaisessa
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4355/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 218 Asianro 4355/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-409-4-30 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 55 26.02.2014. 55 Asianro 535/10.02.04/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 55 Asianro 535/10.02.04/2014 Poikkeaminen (LTK) / Ryönä, 451-2-26 (Kaarinniementie 150) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) IISALMI KIURUVESI VIEREMÄ SONKAJÄRVI LAPINLAHTI VARPAISJÄRVI 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NAANTALIN KAUPUNKI 1 Ympäristö- ja rakennuslautakunta. Viite: THao:n lähete , 6316/18, asia 01732/18/4122
NAANTALIN KAUPUNKI 1 Turun hallinto-oikeus PL 32 20101 Turku Viite: THao:n lähete 15.11.2018, 6316/18, asia 01732/18/4122 Asia: Lausunnon antaja: Valittaja: Lausunto valitukseen päätöksestä, joka koskee
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 12.2.2018 Sivu 2 / 6 Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö... 3 2 Mikä on rakennusjärjestys... 3 3 Lähtökohdat
Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 )
Kunnanhallitus 301 03.11.2014 Suunnittelutarveratkaisu asuinrakennuksen rakentamiseen / Jorma Moilanen (MRL 137 ) 3564/11.111/2014 KHALL 301 Hakija Nimi Moilanen Jorma Osoite Palokankaantie 45, 92400 Ruukki
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen
Lapinjärven kunnan rakennusjärjestyksen uusiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Mikä rakennusjärjestys on? Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla
Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
3.5.2018 141/00.01.01/2017 Rakltk 9.5.2018 20 Nähtävillä 21.5. 20.6.2018 Rakennusjärjestys Rakennusjärjestyksen uusimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Rakennuslautakunta www.iitti.fi Rautatienkatu
MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA
MRL:N TOIMIVUUS JA SUUNNITTELUTARVERATKAISUJEN MYÖNTÄMISEDELLYTYKSET LIEVEALUEILLA TYÖPAJA MAANKÄYTÖN OHJAAMISESTA LIEVEALUEILLA Helsinki, Kuntatalo 6.6.2013 Ritva Schiestl, ympäristölakimies 6.6.2013
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10
MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
VALITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne-ja ympäristökeskus ( ELY-keskus PL Turku
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Varsinais-Suomi Turun hallinto-oikeus turku. hao@oikeus.fi VALITUS VALITUS 4. 7 2017 ö^/d/l^//-//ok VARELY/1774/2015 SAAPUNUT 04. 07. 2017 Turun hallinto-oikeus
Rakennusjärjestyksen uusiminen
Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, valmisteluvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (10) Paananen Susanna Sisällysluettelo 1 TIIVISTELMÄ... 1 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
1 MITEN VOIN VAIKUTTAA RAKENNUSJÄRJESTYKSEEN? 1 Mikä on rakennusjärjestys Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla (MRL 14.1 ). Rakennusjärjestyksen
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle
Kaupunkikehityslautakunta 24 28.06.2017 Poikkeamislupa 458 Muukkolan kylän tilalle Vanhaturkia RN:o 6:3 muodostettavalle määräalalle 456/10.03.00.02/2017 KAKEL 24 Esittelijä: Toimialajohtaja Pasi Leimi,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
SELOSTUS, kaavaehdotus
JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen
Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
JOUTSAN KUNTA / RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
JOUTSA KOTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 SELOSTUS Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
1. Mikä rakennusjärjestys on?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 18.5.2015 Liite 1. Sivu 1(9) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma koskien rakennusjärjestyksen yhtenäistämistä. Sisällys:
4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi.
RAKENNUSVALVONTA 2015 RANTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN VAPAA-AJAN ASUNNON KÄYTTÖTARKOIITUKSEN MUUT- TAMINEN VAKITUISEKSI ASUNNOKSI I YLEISTÄ Vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi tulisi ensisijaisesti
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS. Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila (osa) Kaavaehdotus
PIEN-SAIMAAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS Savitaipaleen kunta (739) Saksan tila 739-421-7-414 (osa) Kaavaehdotus 10.8.2016 1 Osayleiskaavan muutoksen selostus, joka koskee Pien-Saimaan osayleiskaavaa. 1 PERUSTIEDOT
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 143 25.06.2014. 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 143 Asianro 3804/10.03.00.01/2014 Poikkeaminen (LTK) / Lamperila, 419-3-117 (Suovunniementie 131) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7174/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (1) 357 Asianro 7174/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-5-9 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...
SOTKAMON KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
SOTKAMON KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.3.2013 2 1. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN TARVE JA LÄHTÖKOHDAT Jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennusjärjestyksen
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4087/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (1) 186 Asianro 4087/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-471-1-45 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana
Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 )
Kunnanhallitus 79 10.03.2014 Poikkeamislupa osayleiskaavan osoittamasta maankäytöstä/eeva ja Paavo Runtti (MRL 137 ja 171-173 ) 3390/11.111/2014 KHALL 79 Hakija Nimi Eeva ja Paavo Runtti Osoite Lodentie
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (1) 138 Asianro 2539/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 411-5-192 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön
Suunnittelutarveratkaisuhakemus
ALUEARKKITEHDIN LAUSUNTO Suunnittelutarveratkaisuhakemus Diaarinumero: 734/605/2015 Hakija: Karppinen Anna-Mari ja Ossi Tila: Kirstinä Kiinteistötunnus: 859-401-12-14 Kylä: Tyrnävä Asia: Haetaan suunnittelutarveratkaisua
RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta
1 RAUTJÄRVEN KUNTA TEKNINEN KESKUS Rakennusvalvonta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN 1. LÄHDÖKOHDAT Peruste rakennusjärjestyksen uudistamiseksi Alue Rautjärven
Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:
Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 2, Kokemäen kaupunki, Ehdotusvaihe
Varsinais-Suomi LAUSUNTO 27.03.2019 Diaarinumero VARELY/2018/2018 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 30.1.2019 Kokemäen Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella
Yleiskaavat ja rakentaminen asemakaava-alueiden ulkopuolella Valmisteilla olevat MRL:n muutokset Seminaari, sipoo 13.5.2016 Matti Laitio, ympäristöministeriö Hallitusohjelman kirjauksia Helpotetaan haja-asutusalueiden
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa
Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala
31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Lausunto. Yhteenveto sisältää mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Palautteen antaja ja pvm
Sivu 1 (6) Lausunnot Palautteen antaja ja pvm Uudenmaan ELY-keskus 30.1.2017 Yhteenveto sisältää 24.2.2017 mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Lausunto Vastine
RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
UURAISTEN KUNTA 1(5) RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN / OSALLISTUSMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. YLEISTÄ 1.1 ja tavoitteet Rakennusjärjestys on maankäyttö- ja rakennuslakia sekä -asetusta ja kunnan kaavoja
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 6 ) RAUTALAMMIN KUNTA SONKARI-KIESIMÄ RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS-
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3125/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (1) 147 Asianro 3125/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-416-8-49 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Kiinteistölle
3.1 Rakennusten soveltuminen rakennettuun ympäristöön ja maisemaan L: Rakentamisessa on mahdollisuuksien mukaan säilytettävä rakennuspaikan
Seuraavat muutokset tehty hyväksyttyyn ( 16.9.2014 91 Rakennus- ja ympäristölautakunta ) rakennusjärjestysluonnokseen 16.9.2014: L = hyväksytty luonnos 16.9.2014 E = hyväksytty ehdotus 24.3.2015 Sisällys
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5
1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.
Taajama-alueen osayleiskaavan muutos
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen
Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta
Lausunto UUDELY/273/07.01/2014 31.10.2018 Lohjan kaupunki PL 71 08101 LOHJA kaavapalaute(a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 12.9.2018 Lausunto Y4 Lieviö-Paunin maaseutualueiden osayleiskaavaehdotuksesta
Rakennusjärjestyksen uusiminen
Kunnanhallitus 95 24.03.2009 Kunnanhallitus 37 09.02.2010 Kunnanhallitus 142 07.06.2011 Kunnanhallitus 256 22.11.2011 Kunnanhallitus 63 15.03.2012 Kunnanvaltuusto 15 11.04.2012 Rakennusjärjestyksen uusiminen
Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.
LOHJAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava mitä MRL 62 :ssä säädetään vuorovaikutuksesta
Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 158 Asianro 3588/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Maaninka 476-405-26-107 Yleiskaavajohtaja Juha Romppanen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus Rakennuspaikka
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
331-YK1802 PYHÄRANNAN KUNTA PYHÄRANNAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS 2 Kiinteistö 631-405-1-168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.8.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
KYLMÄLÄN OSAYLEISKAAVA Vaihtoehtoja osayleiskaavan jatkovalmistelulle
KYLMÄLÄN OSAYLEISKAAVA Vaihtoehtoja osayleiskaavan jatkovalmistelulle 15.6.2016 Rakennusten käyttötarkoitukset ja väestö LÄNSIPUOLI - noin 360 asukasta - käyttämättömiä laskennallisia rakennuspaikkoja
Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 14 mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys.
Kirkkonummen kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) 20.5.2016 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja sen tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite
Ruotsalaisen rantaosayleiskaava
ASIKKALAN KUNTA Ruotsalaisen rantaosayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26024 annettuihin lausuntoihin 1 (10) Reinikainen Kuisma / Auranen Maria Sisällysluettelo 1 Liikennevirasto... 1 2 Tekninen
VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö
Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12459 1 (5) Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017, täydennetty 1.12.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro
Hollolan kunta Valvontajaosto. Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo alkaen
Rakennusvalvonnan päätösvaltaluettelo 6.6.2016 alkaen Toimialajohtaja alueen päällikkö tekninen johtaja rakennustarkastaja 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 15 Hyväksyy rakennusjärjestyksen MRL 21 Määrää