Työttömien Keskusjärjestön Työllisyysohjelma
|
|
- Santeri Sariola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työttömien Keskusjärjestön Työllisyysohjelma Työtön on aktiivinen yhteiskunnallinen toimija ja tuottava kansalainen, vaikka hän ei ole ansiotyössä. Köyhyys, koulutuksen puute ja terveydelliset syyt estävät työttömän aktiivista kansalaisuutta, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Siksi työttömän perusoikeuksista, toimeentulosta, palveluista ja itsemääräämisoikeudesta tulee pitää kiinni sekä eettisin että kansantaloudellisin perustein. Työtön työnhakija on myös kuluttaja. Työttömällä on pieni hiilijalanjälki. Työttömien Keskusjärjestön tavoite on, että kaikkien kansalaisten oikeus työhön turvataan työtakuulla. Työtakuun idea on, että järjestetään mahdollisuus työpaikkaan kaikille työkykyisille ja työhaluisille täysiikäisille ihmisille. Työllisyyttä varmistetaan tarjoamalla yhteiskunnallisesti merkityksellisiä työpaikkoja niille, joilla on vaikeuksia päästä avoimille työmarkkinoille. Työttömien Keskusjärjestön malli työtakuulle on, että julkisen sektorin on järjestettävä mahdollisuus kokoaikaiseen työhön 12 kuukauden työttömyyden jälkeen 24 kk tarkastelujakson aikana, jos työtön työnhakija ei ole työllistynyt avoimille työmarkkinoille. Työ on olennainen osa ihmisen identiteettiä, hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa. 1. OIKEUS PALKKATYÖHÖN, TOIMEENTULOON JA OSALLISUUTEEN ON TURVATTAVA KAIKILLE -Työttömien oikeusturvan tulee toteutua yksityisissä ja julkisissa kasvupalveluissa. -Työmarkkinatukea on korotettava 300 eurolla. Perusturvan riittävyys on turvattava. Indeksijäädytykset työttömyysturvaan on purettava. -Työvoimapoliittisten karenssien perusteet on arvioitava uudelleen perustuslain mukaiselle tasolle. -Työttömyysturvan omavastuupäivät (5 pv) on poistettava. -Viimesijaisista sosiaalituista ei saa missään tilanteessa leikata. 20 % ja 40 % leikkaukset lopettava perustuslain vastaisena. Lait, jotka ovat ristiriidassa perustuslain 19 kanssa on kumottava. -Ruokakunta-käsitteestä tulee luopua ja siirtyä yksilökohtaiseen perusturvaan (asuminen ja toimeentulotuki). -Pikavippien korot ja perittävät erilliset maksut kohtuullistettava lailla. -Luottamustehtävät ja vapaaehtoistoiminta eivät saa leikata työttömien tukia.
2 Lähde: Vuokrien ja kuluttajahintojen kehitys 2010=100, Tilastokeskus Lähde: YLE/Koottu Kelan tilastoista
3 2. TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVIÄ KEINOJA ON LISÄTTÄVÄ -Palkkatuen käyttöä on aikaistettava siten, että yleinen 50 % palkkatuki on mahdollista 9 kk jälkeen 24 kk tarkastelujakson aikana sekä yleishyödyllisille yhdistyksille ja yhteisöille tarkoitettu kokoaikainen 100 % palkkatuki on mahdollinen 12 kk työttömyyden jälkeen 24 kk tarkastelujakson aikana. Kaikkien palkkatukien kesto on mitoitettava työttömyyden keston mukaan Ruotsin mallin mukaisesti. -Nuorille 3 kk työttömyyden jälkeen oikeus palkkatyöhön. -Uraohjaukseen oikeus ennen kuin koulutus tai työsopimus päättyy. -Mikäli työnhakijalle syntyy viiden vuoden yhtäjaksoinen työttömyys, hänen tulee olla oikeutettu pysyvään palkkatukeen. -Työkykyarviot osaksi kuntouttavan työtoiminnan soveltamista. Kuntouttava työtoiminta on johtanut monissa kunnissa työsuhteisen työn korvaamiseen. Vuoden kuntouttavan työtoiminnan jälkeen on työttömälle työnhakijalle tehtävä työkykyarvio. Mikäli työkykyä on jäljellä, julkinen valta on velvollinen tarjoamaan työpaikan (esimerkiksi palkkatuella). Sosiaalista ja muuta kuntoutusta tulee järjestää mahdollisuutena niille, jotka eivät ole enää työmarkkinoiden käytettävissä toimintakyvyn ylläpitämiseksi. -Palkkatukitöiden yhteyteen turvattava oikeus tehokkaaseen uraohjaukseen ja työhönvalmennukseen. Kunnallisen työllisyyskokeilun OMA-valmentajamalli otettava käyttöön valtakunnallisesti. -Yhdistysten ja säätiöiden yleishyödylliseen työllistämistoimintaan on turvattava riittävät ja pitkäkestoiset taloudelliset resurssit. -Sosiaaliset kriteerit mukaan kaikkiin hankintalain mukaisiin kilpailutettaviin julkisiin hankintoihin. 3. TYÖTTÖMILLE TASA-ARVOISET TERVEYSPALVELUT Työ ei ole aina paras tapa edistää työllisyyttä ja hyvinvointia. Työtön voi olla yhteiskunnalle hyödyllinen niin työttömänä kuin työllisenä. Esimerkkejä palkattomasta työstä ovat omaishoitajuus, saattohoito ja vapaaehtoistyö. Työtönkin voi sairastua. Yhteiskunnan tulee turvata työttömien kohtuullinen toimeentulo ja terveyspalvelut elämän muutoskohdissa. -Työttömien lakisääteiset terveystarkastukset käyttöön kaikissa kunnissa. -Terveystarkastuksesta seuraavien jatkohoitojen tai -selvitysten (lääkäri-, suuhygienisti- tai fysioterapiakäynnit) tulee olla maksuttomia -Kelan lääkekorvausjärjestelmää on uudistettava ja huomioitava työttömien maksukyky. -Suun terveydenhuollon asiakasmaksut kerryttämään terveydenhuollon maksukattoa. -Kuntoutustuen määrää on nostettava työttömyysetuuden tasolle. -Lääkäreille ja lääketieteen opiskelijoille tulee perustaa kansallinen työkykykoulutusohjelma. -Kuntiin/maakuntiin perustettava työkykykeskukset työttömien työnhakijoiden työkyvyn tukemista varten. -Kuntoutuspsykoterapiaan pääsy on turvattava.
4 4. TYÖTTÖMIEN JA HÄNEN PERHEENSÄ HYVINVOINTI ON HUOMIOITAVA PAREMMIN -Aktiivimalli ja työttömien muu kiusaaminen on lopetettava. -Subjektiivinen päivähoito-oikeus on turvattava kaikille lapsille. -Koulujen lisäaktiviteetit eivät saa olla maksullisia ja niiden tulee olla kaikkien saavutettavissa. Lapset eivät saa eriarvoistua. On kuntien vastuulla kehittää yhteisöllisempää ja virikkeellisempää kasvatusyhteisöä. -Asumistuki on sidottava vuokraindeksiin. -Työttömien luottotiedot ja maksuhäiriömerkinnät eivät saa vaikuttaa esimerkiksi sähkösopimusten ja vakuutusten saamiseen. -Kuntia on velvoitettava uudistuvaan ja riittävään asuntotuotantoon, jotta vuokrakustannukset pysyvät kohtuullisina. -Jalkautuvaa viranomaistyötä on lisättävä. -Työttömien kulttuuriseteli käyttöön joka kuntaan. -Liikunnallisen elämäntavan tukeminen osaksi kuntien ja yhdistysten yhteistyötä ja perustoimintaa. 5. VALMENTAVIEN TYÖMARKKINOIDEN OSAAMINEN JA RESURSSIT HYÖTYKÄYTTÖÖN TYÖLLISYYDEN EDISTÄMISESSÄ Työttömyys on työttömälle mahdollisuus kehittää osaamistaan. Yhteiskunnalla on mahdollisuus uudistaa työvoimareserviä. Mitä korkeampi koulutus, sitä todennäköisempi on työllistyminen ja sitä katkeamattomampi työllisyyshistoria. Julkisen sektorin on turvattava riittävät resurssit siihen, että jokaisella työikäisellä on mahdollisuus suorittaa vähintään alemman korkeakoulun tasoisia tai ammatillisia tutkintoja. Valmentavat työmarkkinat ovat yksi keino rakentaa oppivaa työympäristöä. Valmentavien työmarkkinoiden tulisi mahdollistaa ammatillisen, alemman ja ylemmän korkeakouluasteen opintojen osakokonaisuuksien suorittamista. -Yli 30-vuotiaille työttömille on tarjottava taloudelliset kannustimet opiskella työttömyysturvalla. -Valmentaville työmarkkinoille tiiviimpi yhteistyö alueen yritysten ja oppilaitosten kanssa. -Työttömille mahdollisuus osallistua työttömyysturvalla ammatilliseen ja korkeakouluopiskeluun opintopassilla. -Työllistymispalveluja tuottaville yleishyödyllisille yhdistyksille turvattava hyvät työskentelytilat. -Ammattioppilaitosten, sekä korkeakoulujen vapaat tilat laajempaan käyttöön.
5 Lähde: tilastotutkija Pekka Myrskylä Näiden uudistusten toteutuessa myös työttömyyskaudella olevilla ihmisillä on mahdollisuuksia olla yhteiskunnassa ja perheissään osallinen, kehittää osaamistaan ja ammattitaitoaan sekä toimia itsenäisenä kansalaisena. Lisätietoja: Jukka Haapakoski Toiminnanjohtaja
Työttömien Keskusjärjestön Työllisyysohjelma
Työttömien Keskusjärjestön Työllisyysohjelma 2019 2023 Työttömien Keskusjärjestön Työllisyysohjelma 2019 2023 Työtön on aktiivinen yhteiskunnallinen toimija ja tuottava kansalainen, vaikka hän ei ole ansiotyössä.
TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA
TYÖTÄ VAILLA MAAKUNNASSA 21.2.2018, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Jukka Haapakoski, Toiminnanjohtaja, Työttömien Keskusjärjestö ry, jukka.haapakoski@tvy.fi MITKÄ OVAT TYÖTTÖMIEN KOKEMUKSET TYÖLLISTÄMISESTÄ?
Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille
Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen
VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä
VÄLITYÖMARKKINAT Työtä ja sosiaalityötä Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille. Rakennetyöttömyyden purku on pysyvää
Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko
Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti
TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa
Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.
Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä
Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen
Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
Keppiä vai porkkanaa - palveluja ja tukea vai uusia rangaistuksia
Keppiä vai porkkanaa - palveluja ja tukea vai uusia rangaistuksia Saana Siekkinen Hankepäällikkö Työttömyysturvan kehittämishanke 3.10.2018 Jyväskylä 1.1.2001 1.1.2002 1.1.2003 1.1.2004 1.1.2005 1.1.2006
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT
JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä
TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta
Mitä TYPissä tapahtuu?
Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013
Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013 Työttömyys yhteiskunnallisena ongelmana Työttömyys ilmiönä on pysyvä osa yhteiskuntaa, mutta yhteiskunnan yleinen suhtautuminen
Töissä, mutta köyhä - palkkatyököyhyys ja sen kustannukset ravintola- ja kiinteistöpalvelualoilla
Töissä, mutta köyhä - palkkatyököyhyys ja sen kustannukset ravintola- ja kiinteistöpalvelualoilla 20.3.2019 Niina Tanner Työssäkäyvien köyhyysriskistä Työssäkäyvien köyhyys näyttää juurtuneen myös Suomeen.
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut
Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
EI TÄNNE NÄIN TYÖPAIKKOJA SAADA MITEN TYÖLLISYYS NOSTETAAN JALOILLEEN?
EI TÄNNE NÄIN TYÖPAIKKOJA SAADA MITEN TYÖLLISYYS NOSTETAAN JALOILLEEN? Mikä on kolmannen sektorin vaikutus työllistämiseen maakuntauudistuksen jälkeen? Asiakkaan ääni kuuluviin! Millaisia ovat työttömien
PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke
PARTY Parempaa työ- ja toimintakykyä hanke 1.4.2015-31.3.2018 RAHOITUS ESR, Sosiaali- ja terveysministeriö HANKKEEN KOKONAISBUDJETTI n. 4,6 milj., josta ESR osallistuu 80 %, omarahoitus 20 % HALLINNOI
Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö
Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan
Pirjo Oksanen
TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE
Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla. Metsurintie JÄMSÄNKOSKI puh
TYÖVALMENNUSÄÄTIÖ AVITUS EKOCENTER Oppimisympäristön arvioiminen ja tunnistaminen tutkinnon perusteiden avulla Tutkinnon perusteet: YHTEISET TUTKINNON OSAT Paikka: EkoCenter Metsurintie 2 42300 JÄMSÄNKOSKI
Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen
Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden
edellä kuntakokeilussa
edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8
Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 17.2.2014
Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 7.2.204 Epilepsiaa sairastavien työllisyysongelmien tunnistaminen oikea työllistämisinterventio. Ei ongelmia: kohtaukset ovat
Työtön ansaitsee luottamuksen SAK:n kannustava työllistymismalli
Työtön ansaitsee luottamuksen SAK:n kannustava työllistymismalli Meillä on aktiivimallille vaihtoehto, jolla avaamme keskustelun työllistymisturvasta luottamusyhteiskunnassa. Malli kannustaa työtöntä,
Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko
Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on
Työttömyysturvan muutokset. Jenni Korkeaoja , Tampere
Työttömyysturvan muutokset Jenni Korkeaoja 21.10.2017, Tampere Työttömyys tänään Työttömyyden trendi laskussa koko Suomessa Suomi pääsemässä kiinni maailmantalouden ja Euroopan talouden kasvuun 202 000
Laki työttömyysturvan aktiivimallista
Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille
Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,
Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö
Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen
Kuntouttava työtoiminta ja rajapinnat työllisyyspalveluihin ja sosiaaliseen kuntoutukseen Aikuissosiaalityön päivät 25.1.2017 Lahti Palvelupäällikkö Tuula Kähäri ja sosiaaliohjaaja Henna Nousiainen (Eksote)
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)
Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO
TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017
työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!
Työllisyysyksikkö Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet: työllisyysyksikkö 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0,0 935 940,0 778 020,0 #JAKO/0! työllisyysyksikkö 2 831 200,0 2 692 110,0 #JAKO/0!
Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry
TYÖLLISTÄMISEN EDISTÄMINEN HENGITYSLIITON TOIMINTANA Johtaja Anne Leppiniemi, Sytyke / Hengitysliitto ry HENGITYSLIITON TYÖLLISTÄMISEN HISTORIAA Hengitysliitto (entinen tuberkuloosiliitto ja keuhkovammaliitto)
Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja
Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa
KAIKU. Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Sanna Saastamoinen
KAIKU Joensuun kaupunki, Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 22.3.2016 Sanna Saastamoinen Kenelle? 1. Joensuulaisille, jotka tarvitsevat työ- ja toimintakyvyn parantumiseen tukea tarvitsevat sosiaalisen osallisuuden
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti
Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti Tavoitteena kehittää työllisyyden hoitoa alueella Keskeisimpinä tehtävinä - Luoda työllistymisen polkuja pidempään työttömänä olleille henkilöille
Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09
MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla
TE-toimiston palvelut
TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus
Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa
Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:
KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA
KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA 10.042015 Yhdistysten tulevaisuus työllisyystoimijoina - tilaisuus Tarja Husso Työllisyyspäällikkö TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JOENSUUSSA 2009-2015 (suluissa
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen
Kaupunginhallitus 454 14.12.2015 Työllistämistoiminnan kehittäminen vuonna 2016 / kuntalisän maksaminen 1878/02.05.01/2015 KHALL 14.12.2015 454 Kaupunginvaltuusto on 7.9.2015 94 käsitellyt valtuutettu
Työelämäkokeilu. Porissa Jenni Ketonen, TYP-päällikkö
Työelämäkokeilu Porissa 1.8.17-31.12.18 Jenni Ketonen, TYP-päällikkö Työelämäkokeilun kohderyhmä Projektin kohderyhmä eri kuin työelämäkokeilun kohderyhmä. Työelämäkokeilua järjestetään kuntouttavan työtoiminnan
Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä
Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja
Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014
Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri
Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset
TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu. - Kohti koulutusta ja työelämää -
TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu - Kohti koulutusta ja työelämää - Aluksi Kroonisesti työttömiin kohdistettu työvoimapolitiikka näyttää olevan pikemmin hyvinvointivaltion tapa elää jatkuvasti
Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa
Kotoutumispalvelun kokeilu osana Tampereen työllisyyskokeilua. Kuntien ja kasvupalvelujen yhteistyö kotouttamisessa Työ- ja elinkeinoministeriön päätöksen mukaan työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen
Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?
Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat
HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun
Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma
Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult
Info- tilaisuus Sosiaalihuoltolain mukaisen työtoiminnan palvelusetelelin käyttöönotosta 6.9.2018 Ritva Anttonen, Laura Vänttinen, Susanna Hult 6.9.2018 Sosiaalihuoltolain mukainen työtoiminta Sosiaalihuoltolain
Investointi sosiaaliseen työllistämiseen kannattaa - arviointia elinkaarilaskelmilla. Harri Hietala Konsultit 2HPO
Investointi sosiaaliseen työllistämiseen kannattaa - arviointia elinkaarilaskelmilla Harri Hietala Konsultit 2HPO 5.5.2015 1 Tarve työhönosallistumisen nostamiseksi 2 1 Julkisen talouden rakenteellinen
Keski-Suomen TE-palvelut
Keski-Suomen TE-palvelut Kirsi Elg Asiantuntija, Tuetun ja moniammatillisen tuen palvelut Toimialue: Keski-Suomi Toimipaikat: Jyväskylä, Äänekoski, Jämsä Yhteispalvelupisteet: Joutsa, Kannonkoski, Karstula,
Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke
Suomussalmen Talentti -esiselvityshanke Eväitä opinnälkään Kaisu Lehtinen-Nevalainen Talentti-hankkeessa kartoitetaan keinoja luoda Suomussalmelle ammatillisen oppimisen mahdollisuuksia. Hankkeen myötä
Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys. Pääministeri Juha Sipilä
Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti 2018 talousarvioesitys Pääministeri Juha Sipilä Hallituksen talouspoliittiset tavoitteet TOTEUTUVAT VAATIVAT VIELÄ TÖITÄ Työllisyysaste
Maailma muuttuu - monialainen palveluntarve pysyy. Ulla Hautamäki, palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki
Maailma muuttuu - monialainen palveluntarve pysyy Ulla Hautamäki, palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki Pitkäaikaistyöttömyys ei ole valintakysymys! X Pitkäaikaistyötön Työttömien kova ydin Taloustilanne
Vammaiset ja osatyökykyiset kestävyysvajeen kampittajina
Vammaiset ja osatyökykyiset kestävyysvajeen kampittajina Kestävyysvaje 2 %, jäämä/bkt Lähde: Tilastokeskus ja VM 1 Väestön ikärakenne 3 6 500 000 henkilöä 6 000 000 5 500 000 5 000 000 4 500 000 4 000
Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua
Heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöt tilastollista tarkastelua Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli vuoden 2012 aikana vajaakuntoisia 1 (nyk. vammaisia ja pitkäaikaissairaita) työnhakijoita kaikkiaan
Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen. Johanna Seppänen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus
Työtarmoa yhdistystyöllistämiseen Johanna Seppänen 17.1.2017 Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry KAJO-keskus Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Painopistealueet: Osallisuus ihmisten äänen
Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö
Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN
Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN HALLITUS LEIKKAA, KIRISTÄÄ JA HEIKENTÄÄ Työttömyysturvan leikkaus voimaan ensi vuoden alusta
Työllisyydenhoito kunnassa
Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,
Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen
Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -
Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely
Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna 2017 -kysely Tietoa ja alustavia tuloksia Kuntaliiton toteuttamasta kyselystä Matti Sahlberg, Reijo Vuorento 26.3.2019 Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon
Työtön ansaitsee luottamuksen
Työtön ansaitsee luottamuksen SAK:n kannustava työllistymisturva 9.1.2019 1 SAK:n työllistymisturva lyhyesti Vain kaksi etuutta työttömyysturvassa: ansio- ja perusturva. Selkeyttä tuo myös byrokratian
Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari
Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu
Kuntaliitto yhteistyön tukena
Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat
TUETTU TYÖLLISTYMINEN
TUETTU TYÖLLISTYMINEN Pori 8.2.2010 Suvi Pikkusaari Työhönvalmennuksen kehittämiskoordinaattori VATES-säätiö VATES-säätiö Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaali- ja vammaispalvelut työllistymisen tukena: Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto 4.3.2015 1 Nykytila Sosiaalihuoltolaki
20. Työttömyysturva. Työttömyysaste (%) 8,4 7,8 7,6 8,1
20. Työttömyysturva S e l v i t y s o s a : Työttömäksi jääneen toimeentulon turvaavat työttömyysturvalain perusteella maksettava työttömyyspäiväraha sekä työmarkkinatuki. Työttömyyspäivärahaa maksetaan
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa
Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle
Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla JOHDANTO Sosiaali- ja terveysministeriön määritelmän mukaan osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään.
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
M I K S I T YÖ T TÖ M ÄT E I VÄT T YÖ L L I S T Y E I VÄT K Ä T YÖ PA I K AT TÄY T Y
1 M I K S I T YÖ T TÖ M ÄT E I VÄT T YÖ L L I S T Y E I VÄT K Ä T YÖ PA I K AT TÄY T Y Herättävät Helsingin kuvat Helsingin työttömät eri ryhmissä kannustimien suhteen Miksi työttömät eivät työllisty Miksi
Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK)
Sosiaalisen kuntoutuksen toimintamallin kehittäminen Antaa eväitä hyvälle elämälle Susanna Holopainen Opinnäytetyö sosionomi (ylempi AMK) Opinnäytetyö käsittelee sosiaalista kuntoutusta: sen taustoja,
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja
Markku Haurinen Koulutus- ja työhönvalmentaja 050 434 0928 Markku.haurinen@jns.fi Yrityskansio sisältö Työllisyyden kuntakokeilu Koulutus- ja työhönvalmennus Työkokeilu Palkkatuki Esimerkkilaskelmat palkkatuesta
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista
HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista Nykytila Kokoaika- ja osa-aikatyöstä voi kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä, jos työstä maksettava palkka, josta on vähennetty työn vastaanottamisesta aiheutuvat
Yleistä kuntouttamiseen liittyen
Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä
Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen
Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
SAK:n ehdotuksia työllisyyden parantamiseksi
SAK:n ehdotuksia työllisyyden parantamiseksi 19.6.2019 Lähtökohtia Esitykseen koottu pääosin ehdotuksia, jotka olemme arvioineet voivan saada liikkeelle ensivaiheessa. Pidemmän aikavälin uudistuksia ei
Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä
Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä Ansioturva taloustieteen näkökulmasta Vakuutus työpaikan menetyksen varalle Turvaa toimeentulon työttömyysaikana Tasaa tuloja työllisyys-
TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013. Anne Kumpula
TYÖVOIMAN MAAHANMUUTTO - TE-TOIMISTOJEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Kansainvälisten opiskelijoiden uraohjaus 22.5.2013 Anne Kumpula 2000 1800 1600 1400 1858 Pirkanmaan maahanmuuttajat työllisyyskoodin mukaan
SATAOSAA työhönvalmennus
SATAOSAA työhönvalmennus Yhteistyöterveiset SATAOSAA-hankkeesta. Olemme kehittämässä Satakuntalaisten osatyökykyisten työllistymisen ja osallisuuden edistämiseksi maakunnallista, eri toimijat yhdistävää
Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta
LAUSUNTO Helsinki, 16.6.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Viite: STM/1919/2017 Asia: Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa
Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Hallitusohjelmatavoitteet vaalikaudelle 2019-2023 Hallitusohjelmaan esitetään, että otetaan tasa-arvoinen turvallinen asuminen kaikille hallituksen kärkihankkeeksi.
Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012
Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun
Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka
Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun