Pykälä ry:n jäsenlehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pykälä ry:n jäsenlehti. 01 2014"

Transkriptio

1 Pykälä ry:n jäsenlehti Kitta Kangas - Vapaaehtoistyössä Argentiinassa Ekaa kertaa vujuilla? Tsekkaa tapahtuman etiketti Jesse Viljanen valmistui! Uudet sarjat: * Pykälistin päivän asu * Vinkkipalsta * HYYn kerhot esittelyssä 1

2 Pääkirjoitus Muistan vielä, kuinka astelin viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa Inter Vivoksen kokoukseen. Olin siihen aikaan kovin ujo puhksi. Ensimmäisessä, Hakaniemessä järjestetyssä kokouksessa sain hädin tuskin suutani auki. Kirjoittaminen tuntui haastavalta. Muutama viikko sitten, noin viisi vuotta tuon ensimmäisen kokoukseni jälkeen, astelin ensimmäiseen IV:n kokoukseeni päätoimittajana. Minua jännitti yhtä paljon kuin tuolla ensimmäisellä kerralla. Jos joku olisi sanonut minulle viisi vuotta sitten minusta tulevan vielä joskus IV:n päätoimittaja, olisin varmasti pöyritellyt silmiäni. Viidessä vuodessa on tapahtunut valtavasti - kaksi vaihtoa, toisen tutkinnon aloittaminen, kymmenisen muuttoa, interreilejä erilaisiin kohteisiin ja älyttömästi kaikkea muuta. Kahta numeroa lukuun ottamatta olen kuitenkin jättänyt kädenjälkeni jokaiseen Inter Vivokseen tuona aikana. Selvisin ensimmäisestä kokouksesta päätoimittajana paremmin kuin olisin ikinä uskonutkaan. Huomasin, kuinka paljon ihminen lopulta kasvaa vuosien saatossa. Itseään ei varmasti löydä istumalla yksin huoneessaan kirjan kädessä. Jollekulle ainejärjestöntoiminta on se kasvattava kokemus, toiselle vaihto, kolmannelle matkustelu, neljännelle työelämä. Satuin lukemaan joitakin kuukausia takaperin artikkelin asioista, joita ihmiset katuvat ennen kuolemaansa. Listalta pistivät silmään muun muassa olisinpa antanut itseni olla onnellisempi ja olisinpa tehnyt niin kuin itse halusin tehdä, enkä niin kuin muut halusivat minun tekevän. Listalta löytyy myös olisinpa pitänyt yhteyttä ystäviini ja olisinpa työskennellyt vähemmän. M ikään tiede ei ole koskaan havainnutm että ihmiset eläisivät kahdesti. Elämä on tässä ja nyt. Senpä takia kehotan jokaista pykälistiä keräämään elämäänsä erilaisia kokemuksia ja seuraamaan omaa sydäntään. Teemaan liittyen tästä numerosta löytyy juttu Kitta Kankaasta, joka pakkasi tavaransa ja lähti vapaaehtoistyöhön Argentiinaan. Toisena esimerkkina kokemuksia keränneestä pykälististä voidaan mainita Onnea valmistumisesta -juttua varten haastatelu Jesse Viljanen. Samaa linjaa noudattaa myös juttu oikkareista hiukan erilaisissa töissä. Perinteisesti ensimmäisessä numerossa on todettu muutama sana vuoden toimituksesta. Inter Vivos on kokenut vuoden 2014 alkajaisiksi sukupolvenvaihdoksen. Toimittajakuntaamme liittyi monta innokasta phuksia, joiden jälki on nähtävissä jo tässä lehdessä. Vuonna 2014 IV:ssä nähtäneen uudenlaisia juttuja. Jo ensimmäiseen numeroon ovat ehtineet uudet sarjat Päivän asu sekä HYYn kerhot ja projektitesittelyssä. Viitteitä uusista tuulista antanee myös toimitusesittely, jonka teemaksi valikoitui äänestyksesä prinsessat. Hyvää vuosijuhlaviikkoa ja kevättä kaikille toivottaen 3

3 Vakiot sisältö s 26 Vapaaehtoistyössä Buenos Airesissa Oletko aina halunnut vapaaehtoistyöhön 3 Pääkirjoitus 6 IV Tenttaa 6 Heikin palsta JULKAISIJA Pykälä ry 14 Experto Credite 9 IV Ajankohtaiset PÄÄTOIMITTAJA Annika Juvonen TAITTO Aura Lehtonen s 12 IV 2014 esittäytyy Bonus Pater Familias 14 Experto Credite 16 HELP 22 Mainoshaastattelu 43 Onnea valmistumisesta TOIMITUS Heidi Elo Mira Karppanen Antti Ketola Juha-Matti Kiviluoto Emmi Koli Tuomas Koskinen Jenni Nissi Katriina Näveri Hanna Oraheimo Terhi Raikas Jaakko Seppänen Laura Varjokari s 24...Kuten myös hallitus 2014 s 30 Sinne ja takaisin Rinnerikollisten matkaraportti Itävaltaan 40 Osavuosikatsaus 41 Onnea Valmistumisesta! 53 Perhonen 54 Julkinen runosuoli Avaudu osoitteessa 55 Seuraavassa numerossa KANNEN KUVA Emmi Koli SÄHKÖPOSTIOSOITTE s 32 Tutkintouudistus ILMOITUSMARKKINOINTI Yrityssuhdetoimikunta MEDIATIEDOT PAINO Forssan Kirjapaino Oy Ilmoitushinnat ja julkaisijan yhteystiedot viimeisellä sivulla s 18 Vujuetiketti Suurimmat ja Kauneimmat Vuosijuhlat ovat taas täällä! s 35 Opintopiirit Sarjat 8 Päivän asu 28 HYYn kerhot ja projektit ANNA PALAUTETTA NETISSÄ s 38 Mites niiden uudenvuodenlupausten kanssa kävi? s 45 Oikkarit eri ammateissa 49 Juha-Matti setä neuvoo s 42 Kansalaisaloite s 49 Uusi sarja: Mihin elämänalueelle tarvitset neuvoja? 4 5

4 Teksti ja kuvat: Juha-Matti Kiviluoto IV tenttaa IV soluttautui upouusista haalareistaan päihtyneiden phuksien joukkoon haalaribileissä Haastateltavaksi valikoitui myös yksi vanhempi tieteenharjoittaja. 1) paljonko on D x 2? 2) onko putki päällä? 3) mitä muuta tai kuka on päällä? Emmi, phuksi Oskari, phuksi 1) Viisi? 2) Toki on? 1) Aivan liikaa! 2) Aina on! 3) Minä. Aina! 3) Tampere! Aina. Henna, phuksi 1) Oota herrajesta! 2) Ei! 3) Haalarit, vihdoinkin! Lauri Y., ei phuksi 1) Ei Jeesus! 2) Ei kun sisällä! HEIKIN PALSTA Pakottaako päätäsi probleemi, vaivaako mieltäsi väliaikainen vajaatoiminta? Älä enää meneteä yöuniasi, vaan käänny viisaampasi puoleen, ja kysy Heikiltä Aihe: Sähköiset tenttitilaisuudet? Kun ylioppilaskirjoituksetkin alkavat vihdoin siirtyä nykyaikaan ja sähköiseen muotoon, olisiko meidän aika seurata perässä? Jo nyt tenttiakvaariossa voi tehdä sähköisiä tenttejä, joiden kirjoittaminen ja tarkastaminenkin ovat varmasti paljon mielekkäämpiä kaikille osapuolille. Mitä haasteita ja mahdollisuuksia tällainen uudistus toisi? Nimimerkki: Nykyaikaan Arvoisa Nykyaikaan, no tätähän minäkin olen viime päivät intoillut! Kävi nimittäin niin, että olin luvannut vertailevan oikeustieteen luentokuulustelun tulokset aika lailla nopeasti. Kuulustelu oli perjantaina 16-18, enkä ehtinyt jäädä odottelemaan papereita, jotka siis olin ajatellut ottaa mukaani viikonlopun iloksi, jotta saisin tulokset valmiiksi heti alkuviikosta. Kuulustelua valvonut ystävällinen kollega keksi kuitenkin skannata vastaukset ja lähettää minulle. Niitä oli tosi hauska (tai ei nyt liioitella, mutta sanotaan aika hauska) lukea sitten tabletilta. Aikaisemmin tapanani on ollut lukea tenttipapereita työmatkoilla liikennevälineissä. Kerran sitten tapahtui niin, että koko pino (n. 200 kpl) papereita levähti raitiovaunun lattialle. Ystävällisten kanssamatkustajien avustuksella ne toki saatiin koottua, joskin muutamiin jäi saappaan kuvia. Kaikki tämä on historiaa siinä vaiheessa, kun vastaukset saadaan suoraan sähköisinä. Luulen, ettei se aika ole kovin kaukana. Aihe: Porthanian peitetyt kattoikkunat Oi Heikki, Miksi massaluennot järjestetään pimeyden vallitessa? Porthanian saleissa on kattoikkunat, joista luonnonvalo voisi päästä sisään. Nämä on kuitenkin kaikki peitetty levyillä ja valaistustaso massaluennoilla vastaa toisinaan elokuvateatterinautintoa.miksi päivänvalosta ei saa nauttia? Nimimerkki: Valoa pimeyteen Valoa pimeyteen, omana opiskeluaikanani suurella osaa massaluentoja eikä muunlaisia ollutkaan vallitsi synkkä pedagoginen pimeys, mutta tämä ei tietenkään enää nykyisin ole asian laita. Mitäköhän ihmettä siis tarkoitat? Eihän siellä nyt pimeä ole, ei ainakaan minun luennoillani, tosin muilla en säännöllisesti käykään. Olisikohan tuo jonkinlainen energiansäästöjuttu? Ja kai tiesit, että Porthania on Suomen ensimmäinen elementtirakennus ja arvokas suojelukohde. Ehkä nuo levyt ovat osa jotain alkuperäistä suunnittelua, ja niiden kuuluukin olla peittämässä ikkunoita. Ajatuksena 1950-luvulla Porthanian suunnittelussa saattoi olla, että opiskelijalle annettiin ikään kuin aavistus ulkopuolella vallitsevasta valosta, jonka he saattaisivat huom: saattaisivat saavuttaa, jos malttaisivat tallettaa luennoitsijan suusta putoilevat kultajyvät aivoihinsa ja sydämiinsä. Syvällistä symboliikkaa siis, eikö totta? Aihe: Eläinten oikedet Olen miettinyt, mitä tapahtuisi, jos eläimet osaisivat puhua. Erityisesti minua kiinnostavat ketut. Mitä uskoisit ketun sanovan, jos se osaisi puhua? Olisiko eläinten mahdollista oppia puhumaan jollakin konstilla? Nimimerkki: Foxy Hyvä Foxy, annan puheenvuoron suoraan pihaketullemme: Itse olen oppinut puhumaan tutkivan oppimisen menetelmällä. Teimme kavereiden kanssa aika paljon ryhmätöitä, joten samalla saimme oivaa harjoitusta vuorovaikutustaidoissa. Yritimme saada pari jänöpupua mukaan ryhmään, mutta ne eivät halunneet jostain syystä lähteä. Nyt olemme alkaneet lukea George Orwellin Eläinten vallankumousta, josta olemme saaneet muutamia hyviä ajatuksia. Tarvitsisimme vain kunnollisen opettajan. Heikin juttuja emme enää jaksa, mutta uskaltaisimmekohan pyytää vaikka Johan Bärlundia tai Hirvosen Aria? Aihe: Valmistumisen jälkeistä elämää Valmistuminen häämöttää muutaman kuukauden päässä. Haluaisin työskennellä jossain aatteellisessa yhdistyksessä, sorrettujen puolustajana. Lukuisat työhakemukset eivät kuitenkaan ole tuottaneet tulosta. Olenko tuomittu myymään sieluni pääomalle? Joudunko tekemään tiliä sorrettujen selkänahasta? Ryhdynkö maalaamaan öljyväreillä vai punomaan pajukoreja? Nimimerkki: Ollako vaiko eikö olla Hyvä ollako vai eikö olla, Pitää tehdä sitä, minkä kokee oikeaksi. Jos haluat töihin sorrettujen yhdistykseen, niin sitten sinun täytyy hakea niin kauan, että pääset. Kyllä se jossain vaiheessa tärppää. Jotenkin olen tulkitsevinani, ettei sinua öljyvärimaalaus tai korinpunonta kuitenkaan pidemmän päälle edes kiinnostaisi ehkäpä olet monien juristien lailla jopa totaalinen poropeukalo, mene tiedä. Sillä aikaa kun odottelet paikkaa sorrettujen puolustajana, voithan aina katsella vähän aikaa suurpääoman puolta. Sittenpähän on sekin nähty, niin tiedät mistä puhut. 3) Minä! 6 7

5 PYKÄLISTIN PÄIVÄN ASU Sarjassa haastatellaan kiinnostavasti pukeutunutta pykälistiä. Teksti: Hanna Oraheimo Kuva: Katriina Näveri Haastateltavana Leo Pietikäinen, 1. vuoden opiskelija Mitä sinulla on päällä tänään? Takki on vaatturiliike Saumasta. Loput vaatteet olen hankkinut joko Stockmannilta tai netin kautta lähinnä Englannista. Miten kuvailisit itse omaa tyyliäsi? Tyylini on klassinen, aina vähintään smart casual. Kerro tyylivinkkisi? Kannattaa panostaa hyvään pikkutakkiin. Lisäksi kenkiin kannattaa satsata rahallisesti, oikein huollettuna ne kestävät vuosia. Sait juuri haalarit. Mitä mieltä olet niistä? Ei niitä voi liikaa kehua. Viininpunainen on ehdottomasti paras väri, käy kaiken kanssa. Paras asuste? Tykkään vaihdella rannekelloja. Minulla on noin viisi kelloa, joita käytän säännöllisesti. Kuinka usein ostat uusia vaatteita? Shoppailen harvoin, mutta ostan kerralla yleensä paljon. Esimerkiksi alennusmyynneistä saatan ostaa isompia määriä vaatteita. Miten opiskelija voi säästää rahaa pukeutumisessa? Suosittelen E-bayta ja yleensäkin ulkomailta tilaamista. Siinä säästää huomattavasti. Paras juhla-asu? Klassinen puku toimii aina. Onko tyylisi muuttunut oikikseen pääsyn myötä? Ei ole, ennemminkin tyyli ohjasi minut tänne(nauraa). 8 IV Ajankohtaiset Teksti: Heidi Elo OLIPA KERRAn LAkimies joka sai Töitä Tietyt asiat ovat kiveen hakattuja. Kuten se, että kun 10 vuotta sitten tädit ja sedät kääntyivät puoleeni ja kysyivät sen ratkaisevan kysymyksen (Mikä sinusta tulee isona?), vastaus tuli aina yhtä varmana ja riemukkaana kuin kaikki olisi jo ennustettu: Kirjailija! Minusta tulee kirjailija! Onnellisesti myhäillen äidinkielen opettajien lemmikkinä hellin suunnitelmaani vuosikausia, kunnes lukion lopussa, kuultuani kyllästymiseen saakka lausetta Hanki oikea ammatti, jolla voit elättää itsesi! huomasin kuin yhtäkkiä pudonneeni idealistisista J.K. Rowling -korkeuksistani kovalle alustalle nimeltä Todellisen Työelämän Tarpeet. Pian asiasta toettuani tarkastelin alustaani tarkemmin. Luonnollisesti, lakimiehen polkuhan se siinä oli: Se oli päällystetty sanoilla Varmuus, Kaikki ovet ovat auki ja Juristina löydät aina töitä, tien viedessä kirkkaana hohtavaan paikkaan, Työelämään. Tyytyväisenä lähdin matkaan, enkä edes katunut päätöstäni lapsuuden haaveiden hylkäämisen vuoksi olemmehan todistaneet, miten Jens Lapidus, yksi Ruotsin kuuluisimmista asianajajista, yhdistää työnsä dekkareiden kirjoittamiseen! Miksi en siis minäkin? Paitsi, että opetusministeri Krista Kiuru ilmeisesti haluaisi minun vain kirjoittavan niitä dekkareita. Hänen valmisteilla oleva esityksensä korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäyksistä tuottaisi kauppa- ja oikeustieteellisille aloille jopa tuhansia opiskelupaikkoja. Kaltaiselleni lakimiehen polulle lähteneelle esitys merkitsisi toteutuessaan, jos ei aivan huomattavaa opetuksen laadun laskua, niin vähintään kasvavaa työttömyyttä. Kun tätä vertaa sitä vasten, että Akavan tilastojen mukaan vastavalmistuneiden juristien työttömyys on lyhyessä ajassa noussut 80 %, askeleeni ennen niin tasaisella tiellä muuttuu väkisinkin epäröiväksi. Onko joku pyyhkinyt lakimiehen polulta pois puheet varmuudesta? Onko Työelämään johtava polku sittenkin vain silmänlumetta? On selvästi nähtävissä, mitä seuraisi, kun oikeustieteen opiskelijoiden aloituspaikkojen raju lisääminen hakijasuman purkavana yhteiskunnan epäkohtia korjaavana keinona, kuten Kiuru tuntuu tarkoittavan joutuisi kasvotusten Todellisen Työelämän Tarpeiden kanssa. Oikeastaan se olisi jopa lähellä taikuutta: Pim! ja 200 juristia kilpailee yhdestä paikasta, Pim! ja hän ei voi enää väittää, että mitään työtä löytyy pelkästään maisterin papereilla. Lakimiesten määrän kasvaessa juristi, joka ennen käyskenteli polullaan rehvakkaana ja ylpeänä, joutuu nyt väistämään tien sivuun, jotta sadat muutkin mahtuvat. Hän on menettänyt erillisyytensä ja erityisyytensä tuoman arvon. Yhdessä sadat ja taas sadat nuoret lakimiehet tallovat maahan uudet sanat: Mikään Ei Ole Enää Varmaa. Koska mikään ei ole enää varmaa, tulevaisuuden juristiopiskelija on opiskeluajan työpaikkoja valitessaan ja erikoistumisiaan miettiessään kovan haasteen edessä. Jotenkin hänen on koulutustaan vastaavaan työhön työllistyäkseen onnistuttava identifioimaan ammatillinen itsensä niin loistavaksi ja ainutlaatuiseksi kuin koputtelisi CV:llään jatkuvasti itse Euroopan Unionin tuomioistuimen ovia. Toki vaihtoehtona olisi myös ottaa opetussuunnitelmaan orientoiva moduuli Jos/Kun Joudun Työttömyyskortistoon, mutta eihän se nyt juristeille olisi sopivaa. Me olemme sentään yhteiskuntamme tukipylväät! Paniikki on kuitenkin tällä hetkellä turha, sillä vielä toistaiseksi juristien polku on yhtä kuulas, valoa kohti pyrkivä ja loogisesti määränpäähänsä suuntaava kuin ennenkin. Lakimiesten korkean status quon säilyttäminen vaatiikin, että ehdotusta käsiteltäessä aloituspaikkoja ei vain naiivisti heitettäisi aloille, joille on eniten kysyntää suurelle kysynnälle ja pienelle otannalle kun on usein syynsä. Sen sijaan paikkojen lisäys pitäisi kohdistaa aloille, jotka todella tarvitsevat niitä, kuten kasvatustieteisiin. Näin välttäisimme sen huolestuttavan skenaarion, jossa vuosien päästä työvoimatoimiston penkillä istuessamme muistelemme tarinaa entisaikojen lakimiehestä, jonka tietä siinnättivät varmuus, luotto ja ammattiylpeys. Juttu on kirjoitettu 25.2., eli ennen hallituksen kehysriiheä. 9

6 Bonus Pater Familias Eero Rapola hallituksen puheenjohtaja 2014 Pykälä täyttää tänä vuonna 79 vuotta. Tässä ajassa yhdistyksestämme on tullut jäsentensä näköinen ja perinteikäs yhdistys, jonka traditioista ja toimintamalleista otetaan mallia myös muualla opiskelijamaailmassa. Tänä päivänä yhdistyksemme vaikuttaa monen oikeustieteen opiskelijan elämässä sekä juhlaan että arkeen. Yhdistys elää ja toimii jäseniään varten. Mitä Pykälä sitten oikeastaan edes on? Vastauksia kysymykseen lienee yhtä monta kuin vastaajiakin. Yhdelle Pykälä on bilepaikka Sörnäisissä, toiselle ainoastaan tärkeä edunvalvonnallinen instanssi tiedekunnassa. Joillekin Pykälä edustaa tärkeää sosiaalista foorumia, osalle se taasen näyttäytyy ylimielisten juristiopiskelijoiden öykkäriyhteisönä. Pykälä ry perustettiin alun perin keskustelu- ja harrastuskerhoksi pienelle joukolle lainopin ylioppilaita. Sittemmin toiminta on laajentunut merkittävästi. Laaja vaikuttamistyö tiedekunnan elimissä kantaa jatkuvasti hedelmää ja saa kiitosta myös tiedekunnan puolelta. Opiskelijoiden mielipiteillä ja toiveilla on oikeasti merkitystä. Tämä korostuu parhaillaan käynnissä olevassa tutkintouudistuksessa. Palautetta opintojen sujuvuudesta ja tiedekunnan toiminnasta saa ja pitää antaa. Edunvalvonnan ohella Pykälässä on myös tietysti myös muuta sosiaalista toimintaa. Kenties näkyvimpänä esimerkkinä tästä ovat kerhot, urheiluporukat, lukuisat asialliset sekä myös vähemmän asialliset tapahtumat. Sanotaan, että opiskeluaika on elämän parasta aikaa. Tuntuvatpa kauan sitten valmistuneidenkin sankaritarinat keskittyvän lähinnä opiskeluajan seikkailuihin. Miksipä ei siis ottaa siitä kaikkea irti nyt? Luennoilla istumalla harvemmin tutustuu kunnolla opiskelukavereihin - tulevaisuuden kollegoihin. Moni ystävyyssuhde kestää koko elämän. Juristikunnan kokoisen yhteisön jäsenille ei liene myöskään haitaksi tuntea ihmisiä jo ennen työelämään siirtymistä. Suuri osa Pykälän toiminnasta rakentuu perinteiden varaan. Yhdistykselle on lähes kahdeksankymmenvuotisen historiansa aikana ehtinyt kehkeytyä lukuisia traditioita, myös sellaisia, joita muista opiskelijajärjestöistä ei löydy. Yhdistyksen toiminta ei kuitenkaan voi perustua vain perinteisiin. Uusia ideoita kannattaa esittää, jotta yhdistyksestä saadaan enemmän jäsenistönsä näköinen. Tunnustan itsekin joskus sortuneeni ainahan näin on tehty -ajatteluun. Perustelu on kestämätön, koska vanhoihin kaavoihin ja menettelytapoihin on liiankin helppo tuudittautua. Kynnys palautteen ja kehittämisideoiden antamiselle tulisi olla mahdollisimman matala. Me Pykälän kanssa päivittäin tekemisissä olevat arvostamme kaikenlaista kritiikkiä ja kehitysideoita. Keinoja on monia - nettisivuilta löytyvät sekä hallituslaisten yhteystiedot että palautelomake. Luonnollisesti hihastakin saa tulla nykimään. Mahtavaa kevään jatkoa ja erityisen nautinnollista Pykälä-viikkoa! Suosittelen nauttimaan siitä täysin rinnoin! Corporate & Capital Markets Transactions & Finance Dispute Resolution & Insolvency Competition & EU Law Real Estate & Construction Technology & Intellectual Property Employment & Labour Law Want to hop in the saddle? Join us as an Office Support or a Trainee. We offer flexible working hours that enable students to combine work with their studies. We are impressed by an open-minded attitude and a willingness to learn. More about our way to work and the latest student recruitment news at facebook.com/merilampiattorneys

7 Juha-Matti Kiviluoto, toimittaja: Lapsena ihailin raitiovaununkuljettajan työtä ja halusin itsekin kuljettajaksi. Minusta tuli sitten bussikuski Laura Varjokari toimittaja: Ihan ensimmäinen toiveammattini oli siivooja. Sitten joskus ehkä kolmannella luokalla päätin, että minusta tuleekin juristi. Jenni Nissi, toimittaja: äiti! Tuomas Koskinen toimittaja: Oikeasti mulla ei ollut lapsuuden yhtä toiveammattia, mutta merikapteeni olisin varmasti ihan skidinä voinut eniten haluta olla. Jaakko Seppänen toimittaja: Opettaja (koska niillä on niin paljon vapaa-aikaa!) Inter Vivoksen Uusi toimitus paljastaa lapsuuden toiveammattinsa Aura Lehtonen, taittaja: Lapsuuden toiveammattini oli tutkimusmatkailija! Terhi Raikas, toimittaja: taiteilija, kirjailija Annika Juvonen, päätoimittaja: Halusin muumipeikoksi, joulupukiksi, Miss Suomeksi sekä gladiaattoriksi tv-ohjelmaan. Sain itkukohtauksen vanhempieni sanoessa, ettei gladiaattoriksi ryhtyminen onnistuisi Katriina Näveri, avustava kuvittaja Hanna Oraheimo toimittaja: Lapsuuden toiveammattini olivat taiteilija tai eläinlääkäri Mira Karppanen toimittaja: opettaja Emmi Koli, kuvittaja: Ensimmäinen haaveammattini oli kaupungin puutarhuri. Jossain kohti sitte iski, etten saa kaktustakaan pysymään hengissä. Vaihdoin mielipidettäni harva se päivä ja halusin olla mm. sisustussuunnittelija, lentäjä, opettaja, poliisi, tanssija, maailmaankuulu laulaja ja kanienhoitaja. Antti Ketola, kuvittaja: Ihmemies (MacGyver). Tällä hetkellä toiveammatin toteuttamisvaiheena on katu-uskottavan takatukan kasvattaminen Heidi Elo, toimittaja: toimittaja, kirjailija 12 13

8 Experto Credite Katariina Järvi Opintovastaava 2014 E dellisvuosien tapaan alkuvuosi on opintoasioiden osalta täyttynyt seuraavan lukuvuoden opetuksen suunnittelusta. Suunnitelmia ei kuitenkaan aivan totutun kaavan mukaan olla tekemässä, sillä parhaillaan käynnissä oleva notaaritutkinnon uudistus etenee ensi syksynä toisen vuoden opintoihin tuoden suuriakin muutoksia niin putken järjestykseen, yksittäisten oppiaineiden sisältöön ja suoritustapoihin kuin oppiaineiden väliseen yhteistyöhön. Muutosten laatu ja suuruus vaihtelevat oppiaineittain suuresti: siinä missä osa oppiaineista opintopisteyttää tai hieman muokkaa aikaisempinakin vuosina pitämiään luentosarjoja, osa on lähtenyt suunnittelutyöhön aivan puhtaalta pöydältä. Lopputuloksena on aikaisemmin oikiksessa poissaolollaan loistaneiden oppimismuotojen käyttöönotto sekä jopa eräiden oppiaineiden yhdistyminen. Uudistusten mittavuudesta riippumatta siirtymäsäännökset vanhan ja uuden putken mukaisten suoritustapojen välillä tulevat olemaan oppiaineessa kuin oppiaineessa erityisen tärkeässä asemassa, ja tämä tulee vaatimaan entistä suurempaa tarkkuutta tiedekunnan puolelta opetuksen käytännön yksityiskohtia mietittäessä sekä valppautta opiskelijoilta omia opintoja suunnitellessa. T iedekunnan puolella alkuvuosi on jokavuotisten rutiinien lisäksi merkinnyt myös uuden hallintokauden alkamista: viime vuoden lopussa käydyt, laajaa keskustelua herättäneet dekaaninvaalit ratkesivat toisen nelivuotiskautensa dekaanina aloittaneen Kimmo Nuotion hyväksi. Samalla tiedekuntamme sai uudet varadekaanit, ja hallintorakennetta kevennettiin siten, että jatkossa jatkavat enää opintoasiain-, opetustaitoja stipenditoimikunnat. Yliopistohallinto toteutetaan kolmikantaperiaatteen mukaisesti, jonka mukaisesti hallintoelimissä ovat edustettuina professorit, ns. keskiryhmä (muu opetus- ja tutkimushenkilökunta kuin professorit, sekä hallintohenkilökunta) sekä opiskelijat. Edellä mainittujen toimikuntien lisäksi hallinnon opiskelijaedustajia, eli hallopedeja, istuu täysivaltaisina jäseninä tiedekuntaneuvostossa sekä yliopistokollegiossa. Hallopedeille opiskelijoiden kuulumiset Porthanian käytäviltä ovat arvokkaita: opiskelijoiden äänen kuuluminen edellä mainituissa elimissä vaatii sitä, että opiskelijaedustajilla on opiskelijoiden arjesta tiedekunnassamme mahdollisimman todenmukainen käsitys, jota viedä kokouksissa ja muutoin tiedekunnan henkilökuntaa tavatessaan eteenpäin. Toivon, että opiskelijat antaisivat aktiivisesti palautetta myös opetushenkilökunnalle, jotta jatkossakin oppiaineissa osattaisiin kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin opetusta suunniteltaessa ja toteuttaessa. Täydellinen muutos kohti aktivoivampia ja monimuotoisempia opetusmetodeita ei tapahdu yhdessä lukuvuodessa. Tiedon lisäksi taitoja kartuttavan notaarintutkinnon rakentamisessa on kyse pidemmästä prosessista. Kuten jo nyt tämä meneillään oleva ensimmäinen vuosi uutta putkea on osoittanut, hyviä tuloksia ei tulla saaman aikaan ilman kriittisyyttä ja valmiutta kyseenalaistaa totuttuja tapoja. Porthanian ulkopuolellakin pykälisti pääsee kehittämään itseään Pykälän tarjoaman opintotoiminnan kautta. Tämän numeron kolahtaessa postiluukusta kevään seminaarit, opintopiirit sekä Opintovaliokunnan yksittäisistä tapahtumista suurimman, Studia Iuridican, järjestelyt ovat jo täydessä vauhdissa! Tervetuloa mukaan! Ahkeraa kevättä ja huikeaa Pykälä-viikkoa toivottaen 14 An international team & outstanding work experience & challenging assignments & a rewarding working environment & that s the trainee programme at Haluatko työskennellä yhdessä Suomen johtavista asianajotoimistoista, kansainvälisessä työympäristössä osaavien ihmisten ja mielenkiintoisten työtehtävien parissa? Neljän kuukauden täysipäiväisessä traineeohjelmassamme pääset tutustumaan liikejuridiikan maailmaan aitiopaikalta - keskellä asianajotoiminnan arkea. Trainee-jaksomme alkavat: Hakuaika jaksoille on Lähetä hakemuksesi, CV ja opintosuoritusote yhtenä liitetiedostona osoitteeseen Lisätietoja trainee-ohjelmasta ja muista oikeustieteen opiskelijoidentyöpaikoista saat osoitteesta twobirds.com (Rekrytointi / Oikeustieteen opiskelijat) ja Paragraaffin oikkaripörssistä. twobirds.com Abu Dhabi & Beijing & Bratislava & Brussels & Budapest & Copenhagen & Dubai & Düsseldorf & Frankfurt & The Hague & Hamburg & Helsinki & Hong Kong & London & Lyon & Madrid & Milan & Munich & Paris & Prague & Rome & Shanghai & Singapore & Skanderborg & Stockholm & Warsaw 15 FinlandGradAd_ _ indd 1 19/02/ :10:34

9 HELP Kirjoittaja, kuvat: Elisa Tuomi Menneitä & tulevia haasteita Vuoden vaihteessa edustajistoryhmämme jäi kahden HYYn hallituksessa vietetyn vuoden jälkeen oppositioryhmäksi. Vuosista hallituksessa jäi paljon käteen, vaikka paljon se vaatikin. Katsaus menneeseen Toimin vuonna 2013 HYYn hallituksen jäsenenä vastuualueinani yliopistohallinto, hallinnon opiskelijaedustajat sekä oikeusturva, toisin sanoen koulutuspolitiikka. Vuosi sitten kirjoitin tällä samalla palstalla että, uskoin tehneeni oikean valinnan lähtiessäni HYYn hallitukseen. Nyt olen varma siitä. edustusta HYY Yhtymän ja HYY Ravintolat Oy:n hallituksiin, joissa tehdään opiskelijoiden omistamaa liiketoimintaa, mm. UniCafe -lounasravintoloita, sekä HYYn kiinteistöomaisuutta koskevia merkittäviä päätöksiä. Vuotemme oppositiossa on vasta aluillaan, mutta aiomme jatkaa rakentavaa, vaihtoehtoja esittävää oppositiopolitiikkaa ja muistuttaa siitä, että HYY on olemassa jäseniään, meitä Helsingin yliopiston opiskelijoita varten. Pyrimme siihen, että kampuksien viljelyn sijaan vaikutettaisi yliopistoon, yhdenvertaisuuden määrittelemisen sijaan keskityttäisi toimimaan yhdenvertaisesti ja maailmanparannuksen sijaan ajettaisi asioita, jotka aidosti edistävät opiskelijan asemaa yhteiskunnassa. Entä vuonna 2015? Suuri ja innostava haaste ovat ensi syksynä käytävät HYYn edustajistovaalit, joissa valitaan ylioppilaskunnan korkein päättävä elin vuosille Tavoitteenamme on nostaa paikkamäärämme yhdeksästä yhteentoista ja siten parantaa mahdollisuuksiamme vuodelle 2015 muodostettavaan hallitukseen. Vaalit vaativat panostusta paitsi HELPin aktiivitoimijoilta, myös jokaiselta pykälistiltä, jotta saamme jälleen oman edustuksemme HYYn korkeimpaan päättävään elimeen! Mikäli Sinua kiinnostaa yhteiskunnallinen vaikuttaminen, itsesi kehittäminen, politiikka tai politikointi, toiminta mittavan liiketoiminnan parissa tai ihan vain poikkitieteellinen hauskanpito, HELP voi olla juuri Sinun juttusi. Puoluepoliittinen sitoutumattomuus antaa mahdollisuuden ajatella itsenäisesti, muodostaa kantoja tapauskohtaisesti ja tutustua poliittiseen kenttään ilman sitoumuksia. Ryhmäkuria emme pidä, ja kaikki näkökannat ovat tervetulleita. Tämä ei HYY-toiminnassa ole itsestäänselvyys muistanpa eräästä poliittisesta ryhmästä tapauksen, jossa ryhmäkaverit saivat toisen itkemään tämän ydinvoimakannan vuoksi. Pidä siis silmät ja korvat auki tästä tulee jännä vuosi! Katse tulevaisuudessa, Vuodesta HYYssa sain ikimuistoisia kokemuksia pääsin katsomaan Mantan lakitusta Kaupungintalon parvekkeelta, illastamaan yliopiston ja Helsingin kaupungin korkeimman johdon kanssa, tapaamaan kansanedustajia, ministereitä ja heidän avustajiaan, osoittamaan mieltä opintotuen puolesta ja tekemään päätöksiä Vanhan ylioppilastalon tulevaisuudesta. Yhteen vuoteen mahtui valtavan paljon hienoja kokemuksia ja ennen kaikkea se kasvatti ihmisenä. Erilaisten ihmisten kohtaaminen ja täysin omista poikkeavien näkökantojen aito hyväksyminen oli vaikeaa, mutta äärimmäisen antoisaa. Palkkiona sain mitä parhaita ystäviä poliittisen nelinkentän kaikilta laidoilta ja neuvottelutaitoja, joita ei käytännön taitojen kursseilla opi. Henkilökohtaisten oppien lisäksi vuosista hallituksesta jäi käteen onnistumisia myös ryhmälle. Viimeisten kahden vuoden aikana HYYn jäsenmaksun nousu on saatu taitettua, HYYn päätöksenteko on entistä läpinäkyvämpää, byrokratiaa on karsittu ja niin sanottuja kikhernekannanottoja on tehty aiempaa vähemmän. Lisäksi vaikuttamistyötä on kohdistettu Helsingin yliopiston opiskelijoihin vaikuttaviin kysymyksiin, kuten yliopiston tilojen käyttöön tai opintojen sujuvuuden parantamiseen. Kuuluuko pykälistin ääni ylioppilaskunnassa vuonna 2014? Vaikka hallitusvuodet ja niistä saadut opit kantavat edelleen, oppositioon täksi vuodeksi jätetty edustajistoryhmämme on suurien haasteiden edessä. Vaikuttamisväyliä on yksi vähemmän, kaikki tieto ei ole saatavilla ja aikaa ennakoinnille on aiempaa vähemmän. Vallassa on ainejärjestöläisten stallarihallitus, joka on tähän mennessä keskittynyt lähinnä kampusviljelyyn ja yhdenvertaisuuspohdintoihin. Aatteellisella puolella äänemme ei toistaiseksi ole kuulunut tai sitä ei ole kuunneltu. HYYn liiketoiminnan puolella ääntämme ei kuitenkaan päästä sivuuttamaan, sillä jo toista vuotta peräkkäin HYY Yhtymän hallituksen puheenjohtajan paikkaa hallitsee HELPläinen. Tehtävään valittiin vastikään Antti Kerppola, jo valmistunut pykälisti. Muut liiketoimintapuolen paikat ovat tätä kirjoittaessani vielä jaossa, mutta tavoittelemme vahvaa 16 LAKIKIRJA 2014 YKSITYIS-, RIKOS- JA PROSESSIOIKEUS ilmestyi, onhan sinulla jo omasi? Tilaukset ja lisätiedot p

10 Vuosijuhlien etiketti Pykälä-viikko saa arvoisensa huipentuman lauantaina 12.4., kun vuosijuhlavieraat kokoontuvat Finlandia-talolle juhlistamaan 79-vuotiasta tiedekuntajärjestöämme. Tästä mahtavasta tilaisuudesta kuuluu suuri kiitos Pykälän sihteerille, Ella Hiltuselle ja hänen luotsaamalleen vuosijuhlatoimikunnalle! Vuosijuhlapäivänä kokoonnutaan usein ennen varsinaista juhlaa ystävien kesken cocktaileille jonkun luokse, mutta on ensiarvoisen tärkeää muistaa, että vaikka kyseessä on akateemiset juhlat, käytössä ei ole akateemista varttia, vaan juhlapaikalla tulee olla ajoissa. Juhlapaikalle saavuttaessa ennen pöytäosuutta on mahdollisuus kuvauttaa itsensä avecin kanssa tai vaikka ystäväporukalla. Tervetuliaismaljojen lomassa on hyvä tarkistaa juhlasalin ulkopuolella olevasta pöytäkartasta istumapaikka, johon juhlan alkaessa herra saattaa daaminsa. Ennen istuutumista odotellessa lipun saapumista esittäydytään muulle pöytäseurueelle, mikäli kaikkia ei tunneta etukäteen. Juhliin valmistautuminen aloitetaan usein jo ennen varsinaista juhlapäivää. Miehet hankkivat akateemisiin juhliin soveltuvan asun; frakin tai tumman puvun ja naiset, joiden pukeutuminen määräytyy miehen mukaan, hankkivat täyspitkän iltapuvun. Monet daameista varaavat ajan myös kampaajalle, koska juhlapäivää ei kannata pilata tappelemalla hiuskiinnikkeiden kanssa. Timanttinen ilta luvassa! Teksti: Jenna Tirkkonen Kuvat: Pykälä ry 18 Suosittelen jäsenistölle vierailua Pykälän toimistolla Sanna-tädin luona ennen vuosijuhlaa, koska pykälistin asun kruunaa Pykälän nauha, jota yhdistyksen jäsenet käyttävät akateemisissa tilaisuuksissa siten, että miehillä nauha kulkee oikealta olkapäältä rinnan yli alas vasemmalle ja naisilla päinvastoin vasemmalta olkapäältä rinnan yli alas oikealle taikka ruusukkeena vasemmalla puvun rinnuksessa. Sannalla on nauhaa ja valmiita ruusukkeita, joten sitä ei tarvitse itse väkertää. Pöytäosuus alkaa virallisesti komean lippusaattueen saapuessa. Airueiden poistuttua mies tarjoaa oikealla puolella istuvalle daamille tuolin, jonka jälkeen hän voi itse istuutua. Juhlaa juontavat marsalkat, jotka voi tunnistaa sinivalkoisesta rinnan yli kulkevasta nauhasta. Marsalkat ohjeistavat ja neuvovat juhlan käytännön järjestelyissä, joten heitä kannattaa kuunnella ja ottaa heidän neuvoistaan vaari! Marsalkoiden tervehdyksen jälkeen vuorossa on dekaanin tervehdys sekä hallituksen puheenjohtajan, Eero Rapolan puhe. Minua jännittää jo, mitä Eero meille aikoo sanoa. Nyt todella kannattaa todella kuunnella korvat tarkkana! (ja tytöillä tietysti silmät tarkkana myös.) Puheiden ja tervehdysten välissä laulunjohtaja johdattaa juhlavieraat ensimmäiseen juomalauluun. Illan kaikki laulut löytyvät pöytäkorteista yhdessä menun ja tanssikortin kera. Ensimmäisen snapsin ja laulun jälkeen tarjoillaan pöytiin alkuruoka. 19

11 Juhla jatkuu tervehdysten, juhlapuheen ja laulunjohtajien johdattamien laulujen lomassa pääruoalla, jonka jälkeen tulee tauko ja mahdollisuus tutustua akateemisen vessakonferenssin saloihin. Pääruoan ja tauon jälkeen pääsemme nauttimaan ah niin kauniista ja komeista juhlapuhujista sekä mielenkiintoisista ja tunteitaherättävistä puheista, joten taas kannattaa kuunnella korvat höröillään, saatat oppia jotain uutta miehistä ja naisista ;) Pykälässä meno jatkuu yleensä villinä aamuun asti, joten kannattaa nukkua varastoon ennen vuosijuhlia, että jaksaa volgata kuuteen ja herätä ensimmäiseen sillisbussiin ;) Jos tuntuu, että tekstissä oli liikaa muistettavaa, tässä lyhykäisyydessään: Tule ajoissa paikalle, seuraa muuta juhlaväkeä ja noudata marsalkkojen neuvoja. Nauti täysin siemauksin! Puheen naiselle jälkeen miehet käyvät polviseisontaan daaminsa viereen ja laulavat Niin minä neitonen sinulle laulan ja ojentavat pöytiin jaetun ruusun. Puheen miehelle jälkeen naiset laulavat avecilleen polviseisonnassa. Toinen merkittävä ohjelmanumero pääruoan jälkeen on ansiomerkkien jako. Pykälän harrastus-, ansioja kunniamerkit jaetaan erityisen ansioituneesti Pykälän hyväksi toimineille henkilöille. Lisäksi palkitaan Vuoden Pykälä-teko. Pääruoan jälkeen alkaa myös juhlien rennompi osuus ja osa vieraista saattaakin taitella lautasliinastaan itselleen sitsikorvat tai taidokkaimmat jopa jonkin muun päähineen! Tässä vaiheessa juhlaa voi keskittyä vain nauttimaan pöydän antimista ja hyvästä seurasta sekä laulamaan kirkasäänisten laulunjohtajien säestämänä! Pöytäosuuden päättää jälkiruoan jälkeen tarjoiltava punssi ja marsalkoiden kiitokset, joiden siivittämänä siirrytään tanssilattialle. Pöytäkortteihin sisältyy yleensä viimeisillä sivuilla oleva tanssikortti, johon voi ja kannattaa juhlan aikana kerätä liuta nimiä, jotta pääsee muistelemaan wanhoissa opittuja niksejä ja laittamaan jalalla koreasti. Vielä tanssien viimeisten tahtien soidessa starttaavat ensimmäiset bussit jo kohti kerhotiloja ja vuosijuhlajatkoja, jonne tytöt voivat halutessaan vaihtaa lyhyemmän mekon ja pojatkin rennompaa asua ylleen

12 Mainos Haastettelussa Antti-Pekka Hulkko, 32, Kauppakamarin kustannusjohtaja Teksti: Tuomas Koskinen Kuva: Kauppakamari Koulutus? OTM 2008 Helsingistä. Mikä sai valitsemaan oikeustieteellisen? Minulla ei ollut vahvaa kutsumusta lakimieheksi, mutta toisaalta lukiossa tiesin, että haluan yliopistoon, ja samalla haastaa itseäni jollain tavalla. Olin siinä mielessä kunnianhimoinen. Oikis tuntui avaavan ovia moneen suuntaan. Paras muisto opiskeluajoilta? Ei mikään yksittäinen tapahtuma tai oppiaine. Viihdyin yliopistolla, ja vapaus suunnitella aikataulut sopi minulle hyvin se kyllä myös viivästytti valmistumistani. Valmistuttuani tein MBA:n Aallossa ja kasvatin muutenkin bisnesosaamista. Se jää ohueksi oikiksessa. Miten päädyit Kauppakamariin töihin? Sattumalta! Yksi asia johti toiseen. Muutettuani 2000 Itä-Suomesta Helsinkiin opiskelemaan päädyin pian ensimmäiseen opiskeluajan työhön osa-aikaiseksi toimitusavustajaksi. Etenin samassa työpaikassa uusiin tehtäviin, ja opintojen loppupuolella minua pyydettiin kokopäiväiseksi Lakimiesliiton kustannustoiminta siirtyi Kauppakamarille. Minua pyydettiin tänne käynnistämään toimintaa. Tulin tyhjään työhuoneeseen ainoana työntekijänä ja mietin, mitä alkaisin tehdä; ei ollut yhtään julkaisua tai sopimusta. Onneksi on mennyt todella kivasti, ja nyt meitä on jo seitsemän henkeä töissä kustannuksessa. Miten tiivistäisit sen, mikä on Kauppakamari? Kaikki toimintamme lähtee siitä, että autamme yrityksiä menestymään. Perustehtävän ympärille on sitten syntynyt paljon toimintaa. Tarjoamme ensinnäkin jäsenmaksua vastaan monenlaisia jäsenpalveluita, kuten lakimies- ja taloushallinnon neuvontaa. Isompia yrityksiä tuemme mm. tuomalla elinkeinoelämän ääntä mukaan päätöksentekoon. Liike-elämässä kaivataan myös paljon henkilöstön koulutusta ja tietoa muuttuvasta ympäristöstä, mistä koulutus- ja kustannustoimintamme lähtee. Helsingin seudun kauppakamarissa on töissä noin 80 henkilöä, joista kymmenkunta on juristeja. Mitä kustannusjohtaja tekee Kauppakamarilla? Kannan kokonaisvastuun laajasta julkaisutoiminnastamme. Teemme kirjoja Lakimiesliiton Kustannuksen ja Kauppakamarin brändeillä. Lisäksi julkaisemme verkkopalveluja, kuten Lakiuutisia, ja yrityksissä paljon käytettyjä kansioita. Laadin ja neuvottelen myös paljon sopimuksia. Millaista on juristina kustannusalalla? Todella mielenkiintoista. Koulutuksesta on todella paljon hyötyä pohdittaessa kirjojen teemoja. Olemme halunneet julkaista myös erikoisuuksia, kuten painotuore Visa Kurjen Haluatko juristiksi?, joka auttaa valmistautumaan pääsykokeeseen, ja Kaijus Ervastin Juristi liemessä lakimiehen keittokirja. Lisäksi tekijänoikeudet ovat kustannusalalla tärkeässä roolissa. Siinäkin mielessä juristin koulutuksesta on hyötyä. Mikä on parasta Kauppakamarissa työnantajana? Hyvät tyypit ja kiva henki sekä itsenäisyys. Alkaen siitä, kun tulin aloittamaan kustannustoimintaa nollasta ja olen saanut sitä hyvin vapaasti rakentaa. Tuloksia tietysti seurataan. Onneksi ne ovat olleet hyviä. Millaiset terveiset haluat lähettää opiskelijoille? Olkaa varovaisia, mihin menette opiskeluaikana töihin, voitte vaikka päätyä kustannusalalle! Opiskeluaikaiset valinnat voivat kantaa pitkälle. Itse päädyin kustannusalalle vähän vahingossa, mitä en ole lainkaan katunut. 22 Selvää somea! Tai englantia? Rupert Haigh The Legal English Casebook Jokainen juristi tarvitsee nykypäivänä englannin kielen taitoa. Juridinen englanti erikoissanastoineen poikkeaa kuitenkin paljon arkipäivän kielestä, ja juridista englantia opetetaan hyvin vähän yliopistoissa. Tämä kirja on tarkoitettu kaikille juridisia tekstejä englannin kielellä kirjoittaville tai sitä lukeville ammattilaisille. Kirja on laadittu kattavaksi ja käytännönläheiseksi itseopiskeluaineistoksi, jossa asioiden käsittely etenee todellisten juridisten tapausten kautta. Jäsenetuhinta 52 Normaalihinta 65 (+alv 10 %) 210 sivua Jäsenetuhinta 59 Normaalihinta 75 (+alv 10 %) 257 sivua Riku Neuvonen Yksityisyyden suoja Suomessa Kirjassa esitetään henkilötietojen suoja, luottamuksellisen viestinnän suoja ja yleisesti oikeus yksityisyyteen henkilökohtaisessa elämässä, työelämässä, kansalaisena ja yhteiskunnan jäsenenä. Ilmestyy 3/2014. Jäsenetuhinta 39 Normaalihinta 45 (+alv 10 %) 120 sivua Katleena Kortesuo Sano se someksi 1 Ammattilaisen käsikirja sosiaaliseen mediaan. Ilmestyy 3/2014. Lakimiesliiton Kustannus on vuonna 1948 toimintansa aloittanut perinteinen juridinen kustantaja. Vuoden 2009 alusta alkaen Helsingin seudun kauppakamari on vastannut Lakimiesliiton Kustannuksen toiminnasta yhteistyössä Lakimiesliiton kanssa. Puh KauppakamariKauppa: Kalevankatu 12, 2. krs., Helsinki avoinna arkisin klo 9-15 Kuva: Mikaela Löfroth 23 InterVivos 1_2014.indd :00:13

13 Esittelyssä Pykälän hallitus 2014 Inter Vivoksessa on perinteisesti esitelty uusi hallitus. Tänä vuonna pyysimme hallituslaisia esittelemään toisensa kertomalla jokaisesta muusta muutaman sanan. Millaiseksi vuoden 2014 hallituslaiset paljastuivat? Vastausten perusteella koonnut: Annika Juvonen Puheenjohtaja 2014 Eero Rapola Eeron kerrotaan kuin yhdestä suusta omaavan erittäin laajan yleissivistyksen. Hän tukee muita hallituksen jäseniä tarvittaessa, mutta antaa kaikille samaan aikaan tilaa toimia. Viikonloppumiljonääriksi sekä pöllöksi tituleeratun Pykälän puheenjohtajan kerrotaan olevan valmis auttamaan muita kellon ympäri. Eero äärimmäisen huomaavainen ja auttavainen tyyppi, jolla on pilkettä silmäkulmassa, kertoo eräs kanssahallituslainen. Entisenä emäntänä Eero on vakuuttanut hallituksen myös ruoanlaittotaidoillaan aktiivisena pykälistinä: hän on toiminut muun muassa ulkoasiainvaliokunnassa, opintovaliokunnassa, oikeusapuvaliokunnassa, emäntänä, spex-tuottajana jne. Sihteeri, yrityssuhdevaliokunnan puheenjohtaja 2014 Ella Hiltunen Muut hallituksen jäsenet kertovat Ellan olevan erittäin huolellinen ja täsmällinen. Tämän suurisydämisen sihteerin kerrotaan olevan hallituksen äitihahmo. Aiemmin yleisvaliokunnan emäntänä toimineen pykälistin kerrotaan olevan huomattavan sitoutunut tehtäväänsä. Ellan nauru hurmaa kuulijansa ja iloisuus piristää synkimmänkin päivän! kiteyttää eräs hallitustoveri. vinkkaavat. Entisen yleisvaliokunnan isännän kerrotaan pohtivan asioita mielellään monelta kannalta ja olevan innokas hankkimaan lisätietoa erilaisista asioista. Tiedotusvastaava Sini Tervo Sinin kerrotaan olevan pirtsakka vauhtityttö, joka on ottanut tehtäväkseen uudistaa ja kehittää Pykälän tiedotusta. Toukaksi kutsutun tiedotusvastaavan kerrotaan hoitavan tiedotusta erittäin tehokkaasti. Hänen kerrotaan olevan sanavalmis ja vahva persoona kaikissa tilanteissa. Tämän vaalean kaunottaren karismaa ei voi vastustaa! hallitustoverit toteavat. Sinin elämässä Pykälä tulee ennen kaikkea muuta. Ulkoasiainvastaava Petteri Niemi loudenhoitaja, joka ei turhia maksuja maksa. Pykälän Yleisvastaava, yleisvaliokunnan puheenjohtaja Jere Hjelt Jeren kerrotaan olevan periaatteen mies. Hän pitää sanansa tilanteessa kuin tilanteessa ja tekee aina lupaamansa. Jere ei myöskään pelkää esittää mielipidettään hiukan epämukavammissa asioissa. Jere on käsistään todella näppärä toiminnanmies,, kiitellään monelta taholta. Tämän kuuman kalenterimiehen vinkataan takuuvarmasti viihtyvän kaikissa Pykälän juhlissa yömyöhään Yleisvastaava Laura Parkkisenniemi Lauran kerrotaan olevan sädehtivän positiivinen persoona. Erityishuomiota ansaitsee tämän Staraoke-tähden lumoava lauluääni. Sepoksi ristityn talotaikurin kerrotaan huolehtivan Pykälän tiloista suurella sydämellä. Hänen kerrotaan hoitaneen tehtävänsä tähän mennessä täydellisesti. Lauran kanssa on heti ollut niin luonteva olla, että tuntuu kuin olisimme tunteneet aina, kehuu kanssahallituslainen Opintovastaava, varapuheenjohta 2014 Katariina Järvi Katariinan kerrotaan olevan perfektionismiin asti tunnollinen. Ei ole asiaa, josta Katariina ei huolehtisi, kiittelevät muut hallituslaiset. Katariinan kuvataan olevan äärimmäisen omistautunut opintoasioille. Hän on Eeron tavoin aina valmis auttamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Lisäksi tämä opintohiireksi kutsuttu opiskelija tunnetaan huomattavan Taloudenhoitaja Henri Nousiainen Tämän Hekaksi ja Näädäksi kutsuttu taloudenhoitaja on kuulemma loistavaa seuraa. Samaan 24 Hallituksen juniorin Pedun voi vastausten perusteella päätellä ansainneen tittelin muiden pikkuveljenä. Entisen ulkoasiainvaliokunnan isännän suloisuuden kerrotaan sulattaneen sydämiä laajemminkin Pohjoismaissa. Tuskin kukaan voi olla eri mieltä siitä, että Pedu on aivan ihana!, toteaa useampi hallituslainen. Vuoden fuksin 2013 kerrotaan olevan huoleton viilettäjä, oikea mies oikealla paikalla. Pykälän kv-edustaminen onkin selvästi oikeissa käsissä. aikaan hänen kerrotaan kuitenkin olevan piinkova ta- 25

14 Hyvää tekemässä oppimistaan kielioppikoukeroista. Matkojen ja retkien piristävää vaikutusta ei sovi myöskään unohtaa. Kitta on edelleen haltioissaan Iguazun vesiputousten kauneudesta ja Rio de Janeiron sykkeestä. Nämä muistot tulevat varmasti elämään hänen sydämessään hamaan loppuun asti. TEKSTI: Laura Varjokari KUVAT: Kitta Kangas Motivaatio on maailman mahtavin voima. Sen avulla jokainen voi luoda oman menestystarinansa. Jos motivaatio kuitenkin puuttuu, tekeminen saattaa tuntua merkityksettömältä puuhastelulta. Tällöin on syytä pysähtyä. Näin teki myös Kitta Kangas. Nainen pakkasi tavaransa, lensi Buenos Airesiin vapaaehtoistyöhön ja otti tarvitsemansa aikalisän. Vapaaehtoistyötä voi tehdä lähes kaikkialla maailmassa. Mahdollisuuksia on satoja, ellei tuhansia. Mikäli haluat retkeillä Andeilla, pimeimmässä Afrikassa tai vaikka Nepalissa, tässä saattaa olla ratkaisu sekä kaukokaipuuseesi että haluusi auttaa. Projektit tarjoavat sellaisia elämyksiä, joista tavallinen tallaaja ei muuten pääsisi osalliseksi. Vapaaehtoistyö tarjoaa myös uutta maustetta perinteiseen matkailuun; tässä on mahdollisuutesi välttää niitä kuuluisia turistirysiä. Syksyllä 2012 Kitta oli opintojensa kanssa umpisolmussa. Mikään ei kiinnostanut eikä innostanut. Kaikki tuntui turhalta. Naisen sydän huusi seikkailuun ulkomaille. Ratkaisu löytyi yhdestä isälle soitetusta Mikä musta tulee isona? kriisipuhelusta. Keskustelu isän kanssa auttoi ymmärtämään, että sitten joskus ajattelu ei vie unelmia eteenpäin. Silloin täytyy takoa, kun rauta on kuumaa. Onneksi yliopistomme on joustava ja mahdollistaa itsensä toteuttamisen jo ennen valmistumista. Vapaaehtoistyöpaikka löytyi pienen paikallisen Voluntario Global järjestön kautta. Myös majoitus järjestyi kätevästi heidän avullaan. Asuminen järjestön asunnossa oli omakustanteista, mutta samalla suhteellisen edullista. - Talo oli täynnä vapaaehtoistyöntekijöitä, joten seuraelämä oli vilkasta. Tutustuminen uusiin ihmisiin kävi kuin itsestään, muistelee Kitta. Kun ensimmäinen neljän viikon sopimus Voluntario Globalin kanssa tuli tiensä päähän, joutui Kitta muuttamaan järjestön asunnosta talon yläkerrassa sijaitsevaan hostelliin. Tästä huolimatta Kitta vietti suurimman osan vapaa-ajastaan vanhassa tutussa asunnossa, joka oli täynnä uusia ystäviä. Kitta jatkoi myös samassa työssä itsenäisenä freelancerina ilman järjestön myötävaikutusta. Buenos Airesissa Kitan tehtävänä oli opettaa englantia paikallisen lähiön lapsille. Naisen hämmästykseksi koulun nuorimmat lapset olivat vain 3-vuotiaita. Heitä Kitta ei kuitenkaan opettanut. Hänen nuorimmat oppilaansa olivat 8-vuotiaita. Työskentely heidän kanssaan oli ajoittain melko haastavaa, sillä yhteistä kieltä ei juuri ollut. Lapsukaiset opettivatkin lopulta Kitalle enemmän espanjaa kuin tämä heille englantia. Pääosin Kitan oppilaat olivat kuitenkin jo teini-ikään ehtineitä, englannin perusteet hallitsevia vuotiaita nuoria. Joka aamu ja ilta edessä oli 1,5 tuntia haaveilun täytteistä köröttelyä työpaikalle ja sieltä takaisin kotiin. Onneksi Kitan työt alkoivat vasta iltapäivällä. Näin ollen töihin ei tarvinnut herätä kukonlaulun aikaan. Työpäivän pituus vaihteli neljästä tunnista kuuteen tuntiin. Kotiinpaluu iltakymmeneltä oli myös oma jännittävä lukunsa. Kitan ei kuitenkaan koskaan tarvinnut taittaa matkaa yksin. Kysyin juttumme päähenkilöltä matkan ääripäistä. Vaikeinta oli koti-ikävä. Vapaaehtoistyösyksyä edeltävän kesän Kitta oli viettänyt ulkomailla. Näin ollen yhteydenpito poikaystävään vain Skypen välityksellä alkoi pikku hiljaa tympiä. Sydäntä lämmittivät kuitenkin oppilaat, jotka kiittelivät mitä herttaisimmin 26 - Tavallisesta palkkatyöstä vapaaehtoistyö eroaa monella tavalla. Palkan lisäksi velvollisuudentunto loistaa poissaolollaan. Henkistä pääomaa karttuu kuitenkin paljon. Uudet ja erilaiset ihmiset mielenkiintoisine tarinoineen ovat vapaaehtoistyön suola, kertoo Kitta hymyillen. Halpaa lystiä vapaaehtoistyö ei kuitenkaan ole. Lennoista nainen joutui pulittamaan 1200 euroa, asumiseen kului kymmenisen euroa päivältä. Ruoka tosin muualla maailmassa on tunnetusti halvempaa kuin koti-suomessa. Sukanvarteen säästäminen etukäteen kuitenkin kannattaa, jos kohteessa mielii myös matkustella. Etelä-Amerikan sisäiset lennot ovat Kitan mukaan kalliita, mutta varsinkin argentiinalaiset bussit tarjoavat niille käyvän korvikkeen. Ne ovat naisen mielestä kuin lentokoneita pyörillä. - Nyrkkisääntöhän on, että kun rahaa ei tienaa, sitä vaan menee ja menee, sanoo Kitta virnistäen. Kitta suosittelee vapaaehtoistyötä kaikille. Se sopii harrastukseksi jokaiselle, ja sitä voi tehdä myös koti- Suomessa. - Vaikka itsensä auttaminen ei juuri sillä hetkellä onnistuisi, niin muita voi auttaa aina. Olen itsekin mukana HelsinkiMission senioritoiminnassa. On surullista, että on olemassa koko joukko vanhuksia, jotka eivät vuosiin näe päivänvaloa tai ystävällisiä kasvoja. Kaikki meistä voivat kantaa kortensa kekoon. Pelkästään Facebookkaamalla viikossa kaksi tuntia vähemmän ehtii viemään Pirkon apteekkiin tai käydä hörppimässä Arvon kanssa pullakahvit. Myös auttavaan puhelimeen voi tarjoutua päivystäjäksi klo vuoden jokaisena päivänä, kiteyttää Kitta ajatuksiaan. 27

15 Sarjassa esitellään HYYn järjestöjä ja projekteja. Teksti ja kuvat: Terhi Raikas Onko maailmaa Pykälän ulkopuolella? Ilmeisesti on. Opiskelijakalentereiden viimeisten sivujen listauksien mukaan HYYn alaisuudessa toimii satoja erilaisia järjestöjä, kerhoja sekä muita projekteja. Inter Vivoksen uudessa sarjassa saat loistavan tilaisuuden tutustua osaan niistä. Ensimmäisenä vuorossa on Buddy project. Nauran saman illan aikana niin, että siperialainen taloustieteen opiskelija on pudota sylistäni ja esitän Sex and the City -elokuvan sulhasta pantomiimina. Lisäksi ahtaudun seitsemän muun nuoren kanssa pariin kertaan taitellulle Hesarin aukeamalle valtavaan joukkohalaukseen, joka on päättyä kuin dominoteoriaefektillä riemukkaan kiljunnan säestämänä. Toisella kerralla tarjoilen isäni keräämistä metsäsienistä kavereideni kanssa valmistamaani sienipiirakkaa. Samalla maistelemme muiden tuomia herkkuja aina kotoisista karjalanpiirakoista kevätrulliin. Jahtaan oravia kameran kanssa Seurasaaressa yrittäen samalla selittää unkarilaiselle suomen kielen opiskelijalle, mitä on linnunmaito. Kuulostaa oudolta, vai kuinka? Ei. Se kuulostaa Buddy Projectilta. Projektia ohjaajat Javier Martin ja Niina Nylander kertovat toiminnasta seuraavaa: BUDDY PROJECT Buddy Project on HYY:n projekti, jota valiokunta ESN-HYY Helsinki (Erasmus Student Network) hoitaa. Projekti kehitettiin, jotta Helsingin yliopiston vaihtoopiskelijat tutustuisivat paikallisiin opiskelijoihin - ja päinvastoin! Tätä ajatusta vaalien olemme kehittäneet projektia viime vuosienkin aikana projektia vetäessämme. Javierin ja Niinan mukaan projekti luo puitteet kohtaamisille ja monikulttuurisuudelle. Projekti on kehuttu olevan hyvin vapaamuotoinen. Se vaatii osallistujilta aktiivisuutta, ja muovautuukin siksi joka kerta omanlaisekseen. Olemme saaneet pääasiassa positiivista palautetta. Monilla on ollut hauskaa itse projektin tapahtumissa ja pienemmän porukan Buddy-ryhmissä, Niina ja Javier kertovat. Monet ovat solmineet ryhmien myötä myös pidempiaikaisia ystävyyssuhteita. Aina on kuitenkin ryhmiä jotka eivät toimi; kemiat, aikataulut tai intressit eivät kohtaa. Silloin voi olla kuitenkin itse aktiivinen ja nuuskia olisiko joku muu ryhmä itselle sopivampi, Niina ja Javier jatkavat. Parasta palautetta on heidän mukaansa ollut samojen ihmisten osallistuminen projektiin lukukausi toisensa jälkeen. Hakijoita on edellisinä vuosina ollut niin paljon, ettei kaikkia ole voitu ottaa projektiin mukaan. Erityisesti suomalaiset ovat olleet todella kiinnostuneita projektista, projektinvetäjät toteavat. Toinen hyvä tapa saada elämään tuulahdus kansainvälisyyttä on osallistua ESN-HYY Helsingin muuhun toimintaan joko pelkkänä osallistujana tai järjestäjänä. Kaikki meidän tapahtumamme ovat avoinna myös suomalaisille, ei vain vaihto-oppilaille! he vinkkaavat lopuksi. Mikä saa opiskelijan lähtemään mukaan projektiin? Allekirjoittanut oli mukana jo viime syksyn projektissa. Siihen lähetin itse asiassa hakemukseni täysin ex temporena. Lämmin kiitos siis sille professorille, jonka opetus sai keskittymiseni herpaantumaan- luultavasti ilman sitä en olisi saanut päähäni hakeutua niin mahtavaan juttuun kuin Buddy Project. Mukana ollessa kaltaiseni hiljainen hiirikin rohkaistuu puhumaan englantia ja saa uusia ystäviä. Kysyttäessä mukana olon syitä tämän kevään projektiin osallistuvilta oikeustieteellisen tiedekunnan vaihto-opiskelijoilta heidän ei tarvitse vastauksia kauaa miettiä. Projekti auttaa tutustumaan suomalaisiin opiskelijoihin, joiden kanssa vaihto-opiskelijat eivät muuten tule olleeksi niin paljoa tekemisissä, hehkuttavat saksalaiset Laura ja Pia. Renminin yliopistosta Kiinasta Helsinkiin saapunut Rachel taas kertoo haluavansa oppia kieliä ja tutustua uusiin kulttuureihin. Mikä olisikaan tämän toiveen toteutumiselle parempi paikka kuin projekti, joka kokoaa yhteen ihmisiä kaikkialta maailmasta? Rachel Kiinasta Laura ja Pia Saksasta. Buddy Projectin tutustumistapahtuma. Buddy project pähkinänkuoressa HYYn projekti, jonka toteutuksesta vastaa ESN-HYY Projekti käynnistyy puolivuosittain Kaikille yhteisiä tapaamisia on noin kerran kuussa, pienryhmille enemmän kiinnostuksen ja innostuksen mukaan Mukaan pääsee täyttämällä ilmoittautumislomakkeen lukukauden alussa Kansainvälisen illallisen antimia

16 Rinnerikollisten raportti matkasta Puuteria etsimässä Teksti: Aura Lehtonen, Kuvat: Kasper Partanen Hissimatkan loputtua on pakko seisahtua toviksi huipulle. Edessä aukeaa henkeäsalpaava näkymä: sininen taivas, pehmeä, epätodellinen valo, joka heijastuu lumesta, ja koko maisemaa reunustavat vuorten huiput. Täällä, Bad Gasteinissa on yli 220 kilometriä laskettavaa, joten sisällä kuplii onni. Tammikuun puolivälissä eräs lauantainen aamu valkenee harmaana ja märkänä. Sää ei Helsinki-Vantaalle kokoontuneita, unihiekkaa silmistään pyyhkiviä Rinnerikollisia haittaa, sillä ilmassa väreilee tieto paremmasta. Tosin tämä matka on alkanut jo paljon kyseistä aamua aiemmin. Neljäs päivä syyskuuta vuonna 2013 oli muistutus soimassa kello 10. Ilmoittautuminen Rinnerikollisten alppimatkalle Bad Gasteiniiin oli auennut. Jes! Niinpä neljä kuukautta myöhemmin 31 Rinnerikollista puristaa lentokoneen penkkien käsinojia. Olemme laskeutumassa Salzburgiin Itävaltaan. Konetta ympäröi tiivis sumu, joten ikkunoista näkee vain valkoista höttöä. Onneksi sumusta piittaamaton, peloton lentokoneen kapteeni syöksyy kohti maankamaraa ja pian olemme STS:n bussissa, jossa tutustumme oppaaseemme Simoon. Simon kertoessa alueesta ja paikallisista nähtävyyksistä, Itävallan maisemat liukuvat bussin ikkunoiden takana. Kaksi tuntia bussissa istumista riittää, ja vihdoin olemme perillä. Majoitumme huoneistohotellissa, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Bad Gasteinin kylän keskustasta. Hotelli osoittautuu viikon aikana sopivaksi yöpaikaksi ja varsin paloturvalliseksi. VIHDOIN MÄKEEN Seuraavana aamuna hyvin juhlineet Rinnerikolliset pukevat päälleen snoukkatakkeja ja hiihtohousuja. Päästään itse asiaan, eli laskemaan. Bad Gasteinin laakso koostuu viidestä eri rinnealueesta, joten valinnan varaa riittää. Laakson pisin lasku on noin 9 kilometriä pitkä ja korkeusmetrejä laskulle tulee yli Lihakset kipeytyvät taatusti. Skibussia (taksia, junaa, mitä näitä nyt on) käytetään viikon aikana ahkerasti ja rinnekartta ehditään laskea hyvin läpi. Kunkin päivän laskualueen määrittää osittain myös sää, joka vaihtelee puolipilvisestä ja sumusta aina auringonpaisteeseen ja sakeaan lumisateeseen. Koko Eurooppaa vaivannut vähäinen lumitilanne näkyy myös Itävallassa, mutta onneksi loppuviikkoa kohden löytyy yhä enemmän koskematonta lunta, ja viimeisenä päivänä puuteria on joka puolella. Itselleni yksi mieleenpainuvimmista hetkistä rinteessä on erään päivän viimeinen lasku hämärän tultua ja rinteiden mentyä jo kiinni. Tyhjässä rinteessä on tilaa nauttia. Korvanapeista raikaa Michael Jacksonin P.Y.T., lasku on ylhäältä huipulta alas laaksoon, joten ehdin fiilistellä elämää myös muun muassa I`m so Excitedin tahdissa. Toki alpeilla tehdään muutakin kuin lasketaan. After Ski kolutaan vähintään yhtä tehokkaasti kuin rinteet ja viikon aikana testataan kylpylä, josta Bad Gastein on tunnettu. Lisäksi juhlistamme vuoden 2014 alppireissua yhteisillä illallisilla. Ensimmäinen illallinen on reissun alussa ylhäällä rinteessä sijaitsevassa fondueravintolassa. Ravintolaan pääsee vain vanhoilla, yhden hengen narisevilla tuolihisseillä, joten matkasta tulee ikimuistoinen. Omissa tuolihisseissään istuskelevat rinnerikolliset huutelevat toisilleen Bad Gasteinin pimeässä yössä. Toinen yhteinen illallinen on matkan häämöttäessä loppuaan. Hyvässä pihviravintolassa kiitämme matkanjärjestäjiä ja matkalla mukana olleita. Illan aikana Rinnerikollisten vuoden reissulaiseksi valittiin Tio Tikka. HEI HEI VUORET Viikkomme koostui pitkistä laskuista, halvasta oluesta, yömyöhäisistä tansseista ja aikaisista herätyksistä rinteeseen. Yhteisiä shotteja, yhteisiä lauluja ja yhteisiä hissimatkoja. Onneksi ensi vuonna taas tavataan jossain päin Alppeja! 31

17 Iso paha opetusuudistus? Teksti: Mira Karppanen ja IV työryhmä Kuvat: Mira Karppanen, Inter Vivos julkaisi keväällä 2013 massiivisen tietopaketin kohua aiheuttaneesta tutkintouudistuksesta. Nyt on aika tarkastella uudistusta käytännön tasolla. Inter Vivos rantautui haastattelemaan muutamaa uudistuksen ensimmäisistä kokeilijoista. Tiedekunta on antanut vuoden 2013 phukseille kurssien järjestyksestä uudenlaisen suosituksen, jossa opinnot on ryhmitelty aihepiireittäin helpottamaan isompien kokonaisuuksien hallintaa. Lisäksi aiemmasta poiketen luentojen suorittamisesta kirjataan opintopisteitä. Tavoitteena uudistuksella on ollut lisätä oppiaineiden välistä yhteistyötä sekä parantaa koulutuksen laatua. Tiedekunta on yhdessä opintovaliokunnan kanssa luonut syksylle muutakin kuin uuden putken. Toinen tutkintouudistuksen vaikutus näkyy opetuskeinoissa. Onko kiinteistökaupan ja kirjauksen problem based learning mullistava keksintö vai nimensä mukaisesti problem työssäkäyville opiskelijoille? Myös perinteisiä opetusmetodeja on säilytetty: Välillä luetaan kirjoja tenttiä varten. Tästä lukuvuodesta alkaen opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa myös kaksikielinen tutkinto. Kolmas uudistus näkyy arvosanoissamme. Pisterajoja nostettiin vastaamaan paremmin muiden yliopistojen vastaavia, jotta yliopistojen keskenäinen vertailukelpoisuus lisääntyisi. Ennen vitosen raja oli 70%, nyt se on 80%. Onneksi tenttien läpipääsyraja kuitenkin pysyi samassa viidessäkymmynessä prosentissa, missä se oli aiemminkin. Millaisia ajatuksia uudet tutkinnon suoritusmahdollisuudet sitten oikein herättävät? IV tiedusteli kokemuksia eri uudistuksen osa-alueista opiskelijoilta. Jenni Nissi on aloittamassa kaksikielisen tutkinnon suorittamista. Lauri Suokkaalla on puolestaan toisen vuoden opiskelijana kokemusta esineoikeuden läpikäymistä uudistuksista. Esineoikeus tiennäyttäjänä? Esineoikeus oli ennen varsin perinteinen oppiaine tiedekunnassamme. Sen pystyi suorittamaan joko kokonaan kirjatentillä tai osasuorituksina kahdella luentosarjalla ja loput tentissä. Tutkintouudistuksen myötä esineoikeudesta tuli kuitenkin yksi eniten muuttuneista oppiaineista. Se on hajautettu neljään kokonaisuuteen, joista kaksi on samoja luentosarjoja kuin aiemminkin. Yllättävintä on, että tenttimahdollisuus aineessa on kokonaan korvattu Problem based learning (PBL) -mallisella oikeustapauskurssilla ja take home exam -kokeella. Miten uudet osasuoritukset käytännössä toimivat, Lauri? PBL-opetus tapahtuu pienryhmissä pohtien oikeustapauksia kolmen viikon ajan. Joka maanantai ryhmille annetaan tapaus, jota opiskelijat sitten kukin viikon aikana miettivät ja perjantaisin kirjoittavat ryhmätyönä tapauksesta yhteenvedon. Välipäivinä opiskelijoilla on aikaa etsiä tietoa oppimistavoitteista. Lisäksi kukin opiskelija kirjoittaa 6-8 -sivuisen oppimispäiväkirjan. Take home exam taas lienee samantyyppinen kuin normaali tentti, paitsi että sen saa tehdä kotona. Sen tekemiseen saa lisäksi käyttää kurssimateriaaleja. Mikä on parasta uudistuksessa? PBL-kurssi. On hyvä, että on erilaisia vaihtoehtoja opintojen suorittamiselle. Olen ainakin itse oppinut paremmin oikeustapausten kautta kuin olisin lukemalla yksin kirjastossa. On myös helpompi omaksua pienempiä aihekokonaisuuksia kerrallaan kuin lukea monta kirjaa yhteen isompaan tenttiin. On myös positiivista, että osasuoritukset tulevat suoraan näkyville opintorekisteriin hyväksymisen jälkeen. 32 Entä mistä voi koitua ongelmia? PBL-kurssilla on läsnäolopakko, jonka noudattaminen voi aiheuttaa hankaluuksia esimerkiksi työssäkäyville opiskelijoille. Esineoikeutta ei voi myöskään suorittaa ilman tätä osuutta muulla tavoin. Koska kyseinen kurssi järjestetään vain kerran vuodessa, on paras toivoa, ettei satu sairastumaan. Toivottavasti kenenkään valmistuminen ei hidastu tämän takia! Onneksi kuitenkin läsnäolon kanssa ollaan joustavia, sillä paikalla pitää olla vain vähintään neljällä kuudesta kerrasta, eikä yksi poissaolo aiheuta vielä kurssilta putoamista. Nimetön fuksi puolestaan avautui: tiedotus tökki, kukaan ei tiennyt miten kaikki järjestyy ja käytäntöjä muutettiin kesken kurssin! Kaksikielisyys är en jättekiva sak Mistä on kyse, Jenni? Kaksikielisessä oikeusnotaarin tutkinnossa pitää suorittaa vähintään 60 opintopistettä molemmilla kotimaisilla kielillä. Siitä saa merkinnän tutkintotodistukseen. Näin voi näyttää osaavansa sekä suomea että ruotsia niin hyvin, että on pystynyt suorittamaan kaksikielisen tutkinnon. Kaksikielinen tutkinto on pyörinyt Vaasassa vuodesta Tutkintoa kokeillaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa Helsingissä. Millainen on taustasi ruotsin opiskelijana, ja mikä sai sinut lähtemään suorittamaan kaksikielistä tutkintoa? Kirjoitin B-ruotsin vuonna 2010, enkä sen jälkeen ole käyttänyt ruotsia käytännössä missään. En ole mitenkään erityisen hyvä ruotsissa enkä ole ikinä edes uskaltanut puhua sitä suomenruotsalaisille sukulaisilleni; ennen GJT:tä (Grunderna för det juridiska tänkadet, vastaa OAP:tä) en ollut ikinä edes kirjoittanut yli 200 sanan mittaista yhtenäistä tekstiä ruotsiksi. Ilmoittauduin kaksikieliseen tutkintoon osittain uteliaisuudesta ja osittain sen takia, että halusin oppia kieltä paremmin, mutta olen liian laiska pänttäämään. Ilmoittautumista helpotti tieto siitä, että tutkinnon voi jättää kesken milloin tahansa. Miten opintosi lähtivät käyntiin? Alkusyksyllä ruotsia tuli opinnoissa käytettyä kiitettävästi, ja jouduimme pitämään useampiakin suullisia esityksiä muulle ryhmälle. Sanavarasto karttui hurjaa vauhtia ilman, että sitä edes tajusi. Toki opintoihin sai nähdä huomattavasti enemmän vaivaa kuin suomeksi, ja yli kymmenen sivun mittainen inlärningsdagbok tuntui samalta kuin jos olisin joutunut kirjoittamaan 50 sivua suomeksi. Luennot olivat usein yhtä tyhjän kanssa, ellei luennoitsija sattunut puhumaan hyvin hitaasti ja selkeästi (mitä tapahtui erittäin harvoin). Pikkuhiljaa, kun sanoja alkoi muistaa paremmin, luennoilla alkoi kuitenkin pysyä edes suunnilleen kärryillä. 33

18 Mitkä ovat olleet kaksikielisen tutkinnon suorittamisen parhaita puolia? Tähän asti kaikki kurssit on pystynyt tekemään ruotsiksi, eli kasassa on jo lähes 30 opintopistettä. Näin suomenkielisen kannalta suuri helpotus on se, että lähes kaikki tenttikirjat ovat suomeksi. Kun oppii ensin asiat kunnolla, ne on paljon helpompi kääntää toiselle kielelle. Tentissä saa myös käyttää sanakirjoja, joita ilman en ainakaan itse olisi pärjännyt. Olen myös usein kirjoittanut osan termeistä, joiden käännöksistä en ole varma, tenttiin myös suomeksi, jotta asia tulee varmasti selväksi. Niin ruotsinkieliset professorit kuin opiskelijatkin ovat olleet todella kannustavia, eikä luennoilla ole koskaan haitannut, vaikka ei muistaisi sanoja ruotsiksi tai vaikka puhe on kaikkea muuta kuin sujuvaa ja kieliopin mukaista. Inlärningsdagbokia arvostellessa professori ei kiinnittänyt huomiota kieleen vaan sisältöön, ja ruotsin opettaja korjasi erikseen kielellistä puolta. Missä asioissa on vielä parantamisen varaa? Opetus on ollut aivan erilaista kuin suomeksi, ja esimerkiksi esineoikeuden luennoilla viitattiin usein yksityisoikeuden johdantokurssilla käsiteltyihin asioihin, joita ei ollut sivuttukaan ruotsinkielisessä versiossa. Muidenkin luentojen aihepiirit suomenja ruotsinkielisten luentojen välillä ovat vaihdelleet hurjan paljon. Monet tentin ruotsiksi tekevät ovatkin yrittäneet käydä molemmilla luennoilla silloin, kun ne eivät ole menneet päällekkäin. Tiedotuspuoli ei ole tuntunut toimivan kovin hyvin. Esimerkiksi yleisen velvoiteoikeuden tentissä tenttivalvojat tai koko kurssin vastaava opettaja eivät olleet saaneet tietoa siitä, että kaksikielisen tutkinnon tekijät saavat käyttää sanakirjoja tenttitilaisuudessa. Lisäksi sopimusoikeuden tentissä olisi pitänyt ilmeisesti erikseen tajuta kysyä ruotsinkielisiä kysymyksiä. Muutama, joka ei tätä tajunnut, joutui vastaamaan suomenkielisiin kysymyksiin ruotsiksi. Opintopiirit Olet saattanut nähdä pykälä-infossa ilmoituksen opintopiireistä, mutta et oikein tiedä tarkemmin tästä toiminnasta tai sen sisällöstä. Lisäksi olet ehkä miettinyt kuinka sitovasta toiminnasta on kyse tai ylipäätään, mihin opintopiirit perustuvat. Seuraavassa tullaan avaamaan tarkemmin opintopiirien funktiota sekä käydään läpi jo opintopiireihin osallistuneiden mielipiteitä ja kommentteja. Kirjoittanut: Anni Laitinen Kuvat: Niina Karjunen, Anni Laitinen Tiedekuntamme opiskelijat ovat jo pitkään kaivanneet monipuolisempaa ja interaktiivisempaa vaihtoehtoa opiskeluun. Moni kokee yksin puurtamisen puuduttavaksi tai liian yksipuoliseksi. Välillä saattaa tuntua, etteivät jopa tuhansien sivujen tenttialueen tiedot tunnu uppoavan millään päähän. Ja toisaalta saatetaan kokea, ettei pänttääminen yksistään tuo valmiuksia työelämään, jossa esimerkiksi monipuolisia argumentaatio- ja tiimityöskentelytaitoja arvostetaan. Pykälä ry:n opintovaliokunta aloitti keväällä 2013 opiskelijoiden toiveesta ideoida ja kehittää opintopiiritoimintaa. Ideana on järjestää yhteistyössä yritysten kanssa eri vuosikurssien aineopintojen päätenttikierrosten yhteyteen opintopiirejä tukemaan tenttiin valmistautumisessa. Tarkoituksena on tarjota mahdollisuus pienryhmätyöskentelyyn ja näin lisätukea massaluennoille sekä tenttikirjoille. Toukokuussa 2013 järjestettiin pilottiopintopiiri eurooppaoikeuden aineopinnoista ja syksyllä toiminta sai jatkoa, kun toteutettiin työoikeuden sekä maa- vesi- ja ympäristöoikeuden opintopiirit. Viime keväänä perustettiin opintovaliokunnassa myös erillinen opintopiirivastaavan virka, joka osaltaan kuvastaa pyrkimystä kehittää toimintaa koko ajan yhä enemmän koordinoidummaksi ja näin opiskelijoita aidosti hyödyntäväksi kokonaisuudeksi. Kyseessä on kaikille avoin toiminta, eikä osallistumiselle ole asetettu mitään erityisiä edellytyksiä. Lähinnä opintopiirin toimivuuden kannalta edellytyksenä on osallistuminen kaikille tapaamiskerroille, sekä kyseisen aineen suorittaminen tulevalla päätenttikierroksella. Tällä on pyritty varmistamaan, että opintopiiristä olisi hyötyä kaikille siihen osallistuville. Opintopiiritoiminnassa keskeisenä tarkoituksena on siten luoda hyvät puitteet siihen osallistuville pääpainon kuitenkin ollessa osallistuvien keskinäisessä toiminnassa. Jo opintopiireihin osallistuneet ovat kommentoineet konseptia esimerkiksi seuraavasti: Opintopiiri motivoi muiden 34 35

19 Lopuksi haluan vielä kiittää viime syksynä opintopiirivastaavana toimineena kaikkia yhteistyötahoja (Asianajotoimisto Krogerus Oy, Suomen Yrittäjät ry ja Asianajotoimisto Hammarström Puhakka Partners Oy), jotka olivat mukana kehittämässä tätä tärkeätä toimintaa ja kaikkia opintopiireihin osallistuneita sekä opintovaliokuntalaisia, joista erityiskiitos kuuluu viime vuoden opintovastaava Niina Karjuselle ja nykyiselle opintovastaavalle Katariina Järvelle. Lisäksi tietysti kiitos nykyiselle opintopiirivastaavalle Suvi Syväselle! *Tekstin lainaukset ja kommentit on koostettu työoikeuden ja maa-, vesi- ja ympäristöoikeuden opintopiireihin osallistuneiden antamista palautteista. Niiden julkaisemiseen on annettu lupa. 10 faktaa opintopiirien sisällöstä kiireiden keskelläkin panostamaan opiskeluun, Erittäin mukava, kun on järjestetty ajankohdat ja tilat, niin sai paremmin opiskeltua, kun oli jonkinlainen aikataulu. Lisäksi tähän mennessä keskiarvo jo järjestetyille opintopiireille saadun palautteen perusteella on tasan 9 (asteikko 1 10). Vaikka otanta on vielä pieni, antaa se kuitenkin osviittaa tyytyväisyydestä toimintaan. Erityistä kiitosta ja positiivista palautetta opintopiirit ovat saaneet sen asiantuntijaosuuksista, joita onkin kuvattu esimerkiksi seuraavasti: Todella hyvät ja osaavat asiantuntijat auttoivat paljon ymmärtämisessä, Asiantuntijan kyselytunti suorastaan luksusta ja Toimiston lakimiehet opastivat erinomaisesti oikeudenalaan. Positiivisena on pidetty myös sitä, että samalla opintopiiriin osallistuvat pääsevät näkemään minkälaisten kysymysten äärellä ko. oikeudenalan juristit työskentelevät ja näin mahdollisesti saavat inspiraatiota myös tulevaisuutta ajatellen. Opintopiirejä kehitetään jatkuvasti eteenpäin. Tarkoituksena on esimerkiksi pyrkiä kokeilemaan myös muitakin opiskelumuotoja alustuksien rinnalla. Lisäksi informointia kehitetään ja parannetaan, jotta tietoa aikatauluista olisi selkeästi saatavilla etukäteen esimerkiksi erillisen opintopiirisivun kautta, kuten tällä hetkellä on muun muassa seminaarivapaapaikkojen tiedottamisen osalta. Kannattaa siis lähteä ihmeessä kokeilemaan opintopiiritoimintaa. Jos itse toiminnan suunnittelu kiinnostaa, niin opintovaliokunnassa tähän tarjoutuu hyvä mahdollisuus. Kaikki ideat ja kommentit ovat tervetulleita. Toivottavasti kiinnostus opintopiirejä kohtaan jatkuu jatkossakin ja tästä saadaan pysyvä toimintamuoto opiskelijoille tenttiin valmistautumiseen. Pysykää siis kuulolla tulevasta informaatiosta ja opintopiireistä, joista tiedotetaan lähiaikoina vielä tarkemmin! 1 Järjestetään vuosikurssien pakollisten aineopintojen päätenttikierrosten yhteydessä (keskimäärin n. muutamaa viikkoa ennen ko. tenttiä) 2 Yksi opintopiiri sisältää tapaamiskertoja n. 4 (yleensä iltaisin kahden viikon ajan) 3 Jokaisen opintopiirin ilmoittautuminen ja tarkempi informointi tapahtuu erikseen ilmoitetun ohjeistuksen mukaan 4 Osallistujamäärä yhdessä opintopiirissä on n henkilöä 5 Opintopiirissä pääpaino on niissä osa-alueissa, joita ei voida esimerkiksi korvata tiedekunnassa tarjottavilla luentosarjoilla 6 Sisältö keskittyy yleensä johonkin tiettyyn tenttialueen teemaan, mutta opintopiirin lopullinen runko muotoutuu kuitenkin opintopiiriin osallistuvien toiveiden mukaan 7 Työskentely pohjautuu opintopiirin osallistuvien keskinäiseen pienryhmätyöskentelyyn 8 Eri tapaamiskerroilla käydään läpi muiden opintopiiriläisten laatimia alustuksia ja niihin liittyviä kysymyksiä 9 Vaadittavat ennakkovalmistelut eivät ole laajoja, vaan jokainen valitsee oman vastuualueen, jolloin työmäärä jakautuu osallistuneiden kesken 10 Jokaisessa opintopiirissä on mukana myös yhteistyöyrityksestä asiantuntija, joka on mukana ensimmäisellä sekä viimeisellä tapaamiskerralla. Ensimmäisellä tapaamiskerralla järjestetään yleensä johdantoluento opintopiirin aiheeseen ja viimeisellä kerralla opintopiiriläisillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä aiheeseen liittyen

20 Kirjoittanut: Jenni Nissi Kuva: Niina Sumén Tähän aikaan vuodesta yleensä viimeisinkin uudenvuodenlupaus on tullut rikottua tai unohdettua täydellisesti. Vai onko sittenkään? Seuraavassa vedenpitävät teoriat siitä, miten uudenvuodenlupauksesi tuli sittenkin toteutettua! Lupaus 1: pudotan painoa Tämän lupauksen tekeminen oli aivan loistava idea! Varsinkin niissä mahtavissa uudenvuodenbileissä, joissa alkoholi on saanut mahan pömpöttämään pilaten siluetin, joka olisi muuten ollut niin täydellinen hyvin istuvassa pikkumustassa. Uudenvuodenpäivänä heräät järjettömän huonoon oloon, ja ensimmäisenä käytkin antamassa vessanpöntölle muutaman halauksen. Eihän siinä varmasti paino kovin paljoa pudonnut, mutta ehdottomasti ainakin muutaman gramman ja lupaus tuli lunastettua! Ei tarvitse enää lainkaan potea huonoa omatuntoa krapulapäivien pizzamätöistä. Lupaus 2: opiskelen enemmän Klassinen lupaus, joka on maineensa mukaan tuomittu epäonnistumaan. Silti opiskelijat tekevät sen yhä uudelleen ja uudelleen ajatellen niitä tenttikertoja, jolloin vastaaminen muistutti enemmän lottoamista kuin osaamisella briljeeraamista. Synonyymisanakirja kertoo, että sanan enemmän synonyymi on lisää. Ja tottahan se on, että jos opintopisteet lisääntyvät edes hiukan, opiskelee lisää viime vuoteen nähden eli opiskelee enemmän. Lupaus täytetty! Lupaus 3: kulutan vähemmän ja säästän enemmän Kun pankkitili näyttää nollaa uuden vuoden alkaessa, tämä lupaus tulee tehtyä hyvinkin herkästi. Loppujen lopuksi lupauksen täyttäminen on kuitenkin lastenleikkiä: kuluttaa vähemmän esimerkiksi Porthanian pyöröovia, tenttikirjoja, Mehukattimehua... Säästäminen on aivan yhtä helppoa, sillä onhan sekin säästämistä, ettei osta (uutta) tila-autoa, ja ehkä maailmanympärysmatkankin voi hoitaa vasta myöhemmin. Lupaus 4: juon vähemmän alkoholia Tämä lupaus tehdään useimmiten laskuhumalassa tai vasta uudenvuodenpäivänä, ja hyvä niin, koska sitä helpompi se on täyttää. Lupaus jättää taktisesti kertomatta, pitääkö alkoholia juoda vähemmän kuin viime tunnin vai kenties viime kesän aikana. Jopa puistonpenkeillä makoilevat laitapuolenkulkijat kykenevät pitämään tämän lupauksen, sillä hekin juovat vähemmän alkoholia nukkuessaan kuin hereillä ollessaan. MITEN KÄVI UUDENVUODENLUPAUSTEN? Lupaus 5: lopetan tupakoinnin Edellisestä lupauksesta lienee jo pääteltävissä jotain siitä, kuinka helppoa tähänkin pystyminen loppujen lopuksi on. Lupauksessahan ei määritellä, kuinka pitkäksi aikaa tupakointi pitäisi lopettaa niinpä siihen on hyväksyttävä kaikki kestot minuutista vuosikymmeniin. Lupaus 6: rakastun Moni on sitä mieltä, että tätä lupausta kukaan ei voi pystyä täyttämään, ainakaan tarkoituksellisesti. Moisen lupauksen tekeminen on sitä paitsi aivan turhaa ottaen huomioon, kuinka sattumanvaraista rakastuminen on. Väärin! Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen nettisivut selkiyttävät rakastumisen kemiaa muun muassa seuraavasti: Rakastuminen on stressin kaltainen olotila. Riittää siis, että tunnet stressiä tai jotakin sen kaltaista, ja niin on tämäkin lupaus lunastettu! 39

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014

PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Unelmien työ (90 min)

Unelmien työ (90 min) Unelmien työ (90 ) Oppitunti on mahdollista toteuttaa myös 45 uutissa. Tällöin toteutetaan kohdat 1, 2 ja 3 (lyhennettyinä) sekä Unelmien työpaikan yksilötyöskentelyosuus (15 ). Voit soveltaa tehtävän

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla.

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla. PÖYTÄKIRJA 23.10.2006 45/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.10.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.

Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika. Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta ja vapaa-aika Sanni Marjanen Eetu Rantakangas Koulutus tutorleirillä 26.4.2015 Mikä on suosikkipaikkasi Jyväskylässä? Jyväskylä on fuksin uusi koti Ihminen on onnellisempi,

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

VALITSE LUKIO-OPINNOT

VALITSE LUKIO-OPINNOT VALITSE LUKIO-OPINNOT OVI MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMAAN. Lukio on tärkeä ponnahduslauta tulevaisuuteesi. Se tarjoaa Sinulle hyvät valmiudet ja suoran väylän eri alojen jatko-opintoihin sekä lisäaikaa tulevaisuutesi

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.5.2010 19/2010

PÖYTÄKIRJA 10.5.2010 19/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.5.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi

Lisätiedot

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN

MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN MENOSSA MUKANA INSINÖÖRIN KOMPASSI NÄYTTÄÄ SUUNNAN OPISKELIJAELÄMÄÄ UUDENMAAN INSINÖÖRIOPISKELIJAT UIO RY Onnittelut opiskelupaikasta! Aloittavien opiskelijoiden infossa kannattaa käväistä Opiskelun ei

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten? TULOHAASTATTELULOMAKE Tämän lomakkeen tarkoituksena on helpottaa opiskelusi aloitusta ja suunnittelua. Luokanvalvojasi keskustelee kanssasi lomakkeen kysymyksistä ja perehdyttää Sinut ammatillisiin opintoihin.

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 3/05 Keskiviikko 23.2. klo 18.00 Oppimiskeskus Alexandria, ryhmätyötila 333 Läsnäolijat: Suvi Knaapila, puheenjohtaja Risto Sandvik, varapuheenjohtaja VilleKomulainen,vanhempi

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here!

HELBUS CONDUCT. Welcome to HELBUS. We are happy you are here! HELBUS CONDUCT Welcome to HELBUS. We are happy you are here! Our mission is to offer young people a path to a career in international business. Let us be your steppingstone for global opportunities! Explore

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

VÄITÖKSEN KULKU JA KARONKAN PERINTEET

VÄITÖKSEN KULKU JA KARONKAN PERINTEET 1 VÄITÖKSEN KULKU JA KARONKAN PERINTEET Titta Kallio-Seppä koordinaattori UniOGS Kohti tohtorin tutkintoa seminaari 12.3.2015 23.3.2015 2 VÄITÖSKIRJA Mitä Suomen laki sanoo Väitöskirja on tarkastettava

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot