Tausta. Mikkelin ekoläänitoimikunnan mietintö (1983) Tavoitteet

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tausta. Mikkelin ekoläänitoimikunnan mietintö (1983) Tavoitteet"

Transkriptio

1

2 Tausta Mikkelin ekoläänitoimikunnan mietintö (1983) Tavoitteet Tilojen tuotannon monipuolistaminen Tuontia korvaavien tuotteiden lisääminen Pienvihannesten - salaatti, kiinankaali, tilli, persilja, sipulit - tuotannon edistäminen Pehmeämmän teknologian käyttö maataloudessa Uuden tietotaidon hankkiminen Mikkelin lääniin Uusia vaihtoehtoisia tutkimusalueita Mikkeliin

3 Yrttien kehittämistoiminnan aloittaminen Helsingin yliopisto ja Puumalan kunta allekirjoittivat sopimuksen yrtti- ja maustekasvien viljely- ja tutkimustoiminnan aloittamisesta Pirttimäen tilalla

4 Puumalan projektissa ( ) kerättiin perustietoja n. 60 yrtin viljelystä

5 Helsingin yliopiston Puumalan mauste- ja rohdoskasvi-hankkeen työporukka v. 1988

6 Motivaatiot alueen kehittämiseen Valtapolitiikka Kustaa Vaasa Aluepolitiikka Mikkelin lääninhallitus Asutuksen lisääminen Valtion verotulot Itärajan vahvistaminen (Kajaanin linna) Vähäinen teollisuus Alikehittynyt maakunta Muu Suomi ellös ilkkuko, jos meill' on hoikka kukkaro, jos köyhiks' keksittiin. Savolaisen laulu

7 Yrttialan kehityksen liikkeellepanijat Etelä-Savossa: professori Erkki Kaukovirta ja maaherra Uki Vuotilainen

8

9 Yrttitutkimus siirtyi v MTT Mikkelin koeasemalle, Karilaan

10 MTT Karilan henkilökunta savolaispuvussa

11 Savolaisten tukikohta oli Savonlinna, yrttisavolaisten tukikohta on Mikkeli

12 Yrttien viljelytutkimus, opetus ja kehittämistyö laajeni Mikkelissä. Yrttialan toimijoita Etelä-Savossa Heikkilän 08 LAP yrttitila E-Savo Savon- 05 EPO MAMK ProAgria Ekoneum linnan 04 PPO YTI Yrtti- Yrttipaja 03 E-Savon ohjelma 02 Martat Puumala 01 MTT KAI HY Kenkävero Koivurinne 2000 Mikkeli Ruralia Puumala 99 Arpola 98 SAT 97 Tertti- 96 kartano KES Järvikylä 93 kartano Heinä PTL veden 1989 Yrttipaja HY Yrtti-yritykset 86 Puumala 85 projekti HY 82 Puutarha 81 tieteen 1980 laitos/viikki

13 Yrttiopetuksen pääpaikka 1989 Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimusja koulutuskeskus 2005 Helsingin yliopiston Ruralia instituutti

14 Helsingin yliopiston Ruralia instituutti Mikkeli 1989 ja 2010

15 Savo-Karjalan Martta-piiriliitto, Kenkävero: v paras matkailukohde, vierailu/v Anneli Miekk-oja suunnitteli Kotkan Redutti yrttipuistoakin

16 ProAgria Etelä-Savo Jukka Sairanen, erikoiskasvineuvoja, sinappipellolla

17 Mikkelin Ammattikorkeakoulu, YTI Tutkimuskeskus

18 Aistinvarainen laboratorio ja mikrobiologiset tutkimukset

19 Savolaiset tunnettiin kaskiviljelystä nyt tunnetaan yrttiviljelystä!

20 Savolaisten yrttitalkoisiin eksynyt yksi unkarilainen heimovelikin

21 Savolaisten ekspansio luvulla Kemi Levittäytyminen Rautalampi Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Kemi, Torniojoki Ruotsi, Norja Rautalampi Kainuu Savo

22 Yrttiviljelyosaaminen levittyi Rautalammelle. Liisa Hytönen, Rastun taimisto, Rautalampi

23 Yrtit Etelä-Pohjanmaalla. Yrtit yleiseksi - projekti, Lohtaja. Erikoiskasvineuvoja Sirkku Koskela

24 Yrtit Pohjois-Pohjanmaalla, Ruukissa

25 Yrtit Piikkiössä

26 Yrttitarha Haaparannassa, Torniolaaksossa

27 Yrtit Kittilän maatalousoppilaitoksessa,

28 Savolaiset ja yrttisavolaiset levittivät Kaskiviljely tietoja Kalakukkoa Savolaisten sanoja Savolaisten huumoria Yrttiviljelytietoja Ruukkuyrttejä Uusia yrttejä Samettirakuuna Sitruunakynteli Kaunopunahattu Uusia makutottumuksia

29 Yrttikurssit kansalaisopistossa välillä

30 Yrttikurssit maatalous- ja puutarhaoppilaitoksissa

31 Yhteistyö eri yrttiprojektien kanssa Projektin nimi Yrtit yleisiksi (Lohja) Kainuun yrtti-projekti Keski-Suomen erikoiskasvien projekti (ROHTO) Lapin luonnontuotealan kehittämishankkeet Yrtti-Vakka projekti , Vehma Yrtti-Pukit, LEADER-hanke, Pukkila POHERIKA projekti , Oulu MauKas-Projekti, 1996, Saarijärvi Eteeristen öljyjen tuotantohanke, , Joensuu Erikoiskasvien viljelyn kehittämishanke , Jokioinen Erikoiskasvineuvoja erikoistumisopinnot, , Jyväskylä

32 Mikkelissä järjestetyt yrttikurssit ja seminaarit Yrttikurssit 1992: Yrttiviljelyn peruskurssi 1993: Rohdoskasvien viljely Yrttikasvien jalostus 1994: Kone- ja laiteseminaari Siemenmausteiden viljely 1995: Siementuotanto Liköörimausteiden viljely Seminaarit 1997: Mauste- ja rohdoskasvien tutkimusseminaari 1999: Minttuseminaari 2002: Luonnonmukainen yrttien siementuotanto Ruusujuuriseminaari Kiinalaisten rohdoskasvit 2003: Erikoiskasvien merkitys Suomessa Minttupäivä 2004: Suurkeittiöseminaari Nokkosseminaari 2005: Tuoteideaseminaari Likööripäivä Yrttien laatuseminaari

33 Yrttitietoisuuden jakaminen Karilassa

34 Yrttitietoja Etelä-Savosta Kolme oppikirjaa Neljä muuta kirjaa Yli 200 julkaisua suomalaisissa ammattilehdissä 10 kansallista yrtti-seminaarin järjestelyä Mikkelissä / E-Savossa

35 Yrttikirjoa, MTT:n ja Ruralia instituutin yrttijulkaisuja

36 Yrttien viljelytutkimus, opetus ja kehittämistyö laajeni Mikkelissä. Yrttialan toimijoita Etelä-Savossa Heikkilän 08 LAP yrttitila E-Savo Savon- 05 EPO MAMK ProAgria Ekoneum linnan 04 PPO YTI Yrtti- Yrttipaja 03 E-Savon ohjelma 02 Martat Puumala 01 MTT KAI HY Kenkävero Koivurinne 2000 Mikkeli Ruralia Puumala 99 Arpola 98 SAT 97 Tertti- 96 kartano KES Järvikylä 93 kartano Heinä PTL veden 1989 Yrttipaja HY Yrtti-yritykset 86 Puumala 85 projekti HY 82 Puutarha 81 tieteen 1980 laitos/viikki

37 Ruukkusalaattien ja ruukkuyrttien vesiviljely Joroisessa. Jorma Järvinen, Famifarm Oy:n tuotantopäällikkö.

38 Martti Hämäläinen (Heinäveden yrttipaja) ja Pertti Kärkkäinen (Savonlinnan Yrttipaja Oy)

39 Lääketehtaan sopimusviljelijät esim. Ellu Pulliainen, Puumala

40 Yrttiviljelijöiden uusi sukupolvi Mikkelissä. Terhi Heikkilä, Heikkilän yrttitila,

41 Ruusujuuritutkimus Mikkelissä ja savolaisista juurista valmistettu uute: Dynaforce

42 Ruusujuuriviljelmä Pentti Määttä, Pekkalan tilalla, Rovaniemellä ja Golden Root, Lapin Ginseng tuote ELMA - messulla.

43 Pontikka Itä-Suomen sydänmetsissä

44 Moderni tislauslaitteisto Aromel Oy:ssä Kainuussa. Sillä tislattiin kotimaista minttuöljyä.

45 Etelä-Savon yrttialan kansainvälinen ulottuvuus Yli 150 kansainvälistä yrttijulkaisua Osallistuminen yrttialan 40 kansainväliseen seminaariin ja kongressiin Viisi kansainvälistä seminaaria Mikkelissä 30 ulkomaalaista tutkijavierailua Mikkelissä, Etelä-Savossa

46 Brasilialainen, kanadalainen, kenialainen ja unkarilais-suomalainen yrttitutkija savolaisella minttupellolla

47 Venäläinen Phytopharm rohdoskasvikongressi v Mikaelissa ja Tyrniseminaari v Ruralia instituutissa

48 Yrttiviljelyn opetuskeskuksen kehittäminen Leningradin alueella, Begunitsy Maatalousteknikumissa.

49 Maailman paras ruusujuurikanta nyt Mikkelissä

50 Merkittävä kehitys yrttialalla kehitys Suomessa ha

51 Kuminan viljelyn organisoivat Suomessa: Arctic Taste Oy, Caraway Finland and Trans Farm Oy (kuvassa)

52 Suomalaista kuminaa (mukana savolainenkin! ) myydään koko maailmalle

53 Yhteenveto Suomen historiassa on useita jaksoja, joissa tutkittiin yrttien hyödyntämistä: 1640 Elias Tillandz, Turku 1757 Pietari Gadd, Turku 1827 J. D. Palander, Pori 1904 B. Lindberg, Lohja 1915 G. Grotenfelt, Helsinki Artemisia, Rohdos- ja Mausteyhdistys Alkon yrtit, Piikkiö Etelä-Savo Suomessa viime 25 vuoden aikana on syntynyt yksi uusi kulttuurin haara: Yrttien kulutus- ja tuotantokulttuuri Tämän yrttikulttuurin eteen etelä-savolaiset tekivät monipuolista, arvokasta ja laajasti ulottuva tutkimus- ja kehittämistyötä!

54 Yrttialan kehitys ei voinut tapahtua ilman näitä visionäärejä: professori Erkki Kaukovirta ja maaherra Uki Vuotilainen

55

56

Viljelijöiden pääkysymys

Viljelijöiden pääkysymys Viljelijöiden pääkysymys Mitä yrttejä voidaan täällä viljellä??? Yrttialan kehitysprosessin kaksi vaihetta I. 1980-1990: Alkutuotantokeskeisyys Soveltuvuustutkimukset, peltotuotanto, koneellistaminen,

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON MERKITYS YRTTIALAN KEHITTÄMISESSÄ SUOMESSA 1983 2010

ETELÄ-SAVON MERKITYS YRTTIALAN KEHITTÄMISESSÄ SUOMESSA 1983 2010 HELSINGIN YLIOPISTO RURALIA-INSTITUUTTI RAPORTTEJA 85 ETELÄ-SAVON MERKITYS YRTTIALAN KEHITTÄMISESSÄ SUOMESSA 1983 2010 ETELÄ-SAVON MERKITYS YRTTIALAN KEHITTÄMISESSÄ SUOMESSA 1983 2010 2012 Julkaisija

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT

KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT KÄRÄJÄOIKEUKSIIN SAAPUNEET ASIAT 1.1.-31.12.2015 21.1.2016 Alioikeus Rikos- Muut rikos- Pakko- Sakon Maaoikeus- Laajat Erill. turv.- Summaa- Avio- Muut Velka- Yritys- Konk. Ulosotto- Yhasiat oik.asiat

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA. Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki

KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA. Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki KIILA JA VISIO 2020 SENAATTORITAPAHTUMA Johanna Hasu/8.5.2014/Kuntatalo Helsinki 1 Ei yhteiskunta vaan pyöri sillä tavalla, että mä sulle tässä uudeksi Kiilaksi tai hyvinvointipalveluvisioksi muuttuisin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 %

Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan Opisk. / opettajat 200 % Arcada Nylands svenska yrkeshögskolan 20 15 10 5 Diakonia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Hlökunnan kv liikkuvuus /päätoim. opettajat ja tki henkilökunta Haaga Helia ammattikorkeakoulu 20 15 10 5 Humanistinen

Lisätiedot

OPETUS POLUT TOIMINTA- YMPÄRISTÖ

OPETUS POLUT TOIMINTA- YMPÄRISTÖ POLUT OPETUS VILJELY POLUT TOIMINTA- YMPÄRISTÖ TUOTANTO Tuotannon kehittämisen tavoitteena oli ennakoida raaka-aineiden tarvetta ja kysyntää analysoida raaka-aineiden tuotantoedellytyksiä kehittää toimivia,

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki

Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki Jyrki Vihriälä / EduCluster Finland Oy 11.12.2012 / Kokkola Hyvät käytännöt seminaari, laatustrategian toimeenpanon tuki OSALLISTUJILLE MAKSUTON KOULUTUS Opetushallituksen rahoittamaa osallistujille maksutonta

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

HYDRO-POHJANMAA 1.11.2012 31.12.2014

HYDRO-POHJANMAA 1.11.2012 31.12.2014 HYDRO-POHJANMAA 1.11.2012 31.12.2014 Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, Elintarvike ja Maatalous Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Luonnonvara-alan yksikkö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja

Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista

Lisätiedot

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus

Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus Mirja Rautiainen - Mika Siiskonen Hotellin asiakasliikenne ja kannattavuus HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 12: YRITYKSEN TUNNUSLUVUT http://charles.savonia.fi/~mas/julkaisut 1. Hotellissa on 120 huonetta, joista

Lisätiedot

Kuukkelin esiintyminen Itä-Suomessa

Kuukkelin esiintyminen Itä-Suomessa Kuukkelin esiintyminen Itä-Suomessa Harri Hölttä Metsäasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto Kuukkeliseminaari Tampere 19.10.2007 Itä-Suomen alue - Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Etelä-Karjala,

Lisätiedot

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009

Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet. Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluetiedon lähteitä - Aluekatsaukset, AlueOnline ja SeutuNet Sirkku Hiltunen 29.10.2009 Aluekatsaukset Pohjois-Suomen katsaus (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi) Itä-Suomen katsaus (Etelä-Savo,

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Itä-Suomen Ammattitaito ry.

Itä-Suomen Ammattitaito ry. Itä-Suomen Ammattitaito ry. yhdistys perustettu vuonna 2003 toimialue: Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois- Karjalan ja Kainuun maakunnat jäseninä toimialueen merkittävimmät ammatillisen koulutuksen järjestäjät

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

AKU AKUJÄRVI L A ANT ANTONI DME AE AS KEMI-TORNIO L A B KITTILÄ L A ESS ESSE L A ET ENONTEKIÖ DME AE ET ENONTEKIÖ ILS A G IVALO L A G KEMI-TORNIO L A

AKU AKUJÄRVI L A ANT ANTONI DME AE AS KEMI-TORNIO L A B KITTILÄ L A ESS ESSE L A ET ENONTEKIÖ DME AE ET ENONTEKIÖ ILS A G IVALO L A G KEMI-TORNIO L A AIP SUOMI / FINLAND GEN 2.5-1 GEN 2.5 LUETTELO RADIOSUUNNISTUSLAIT- TEISTA Käyttötarkoitus: A = Lentopaikan radiosuunnistuslaite E = Reittisuunnistuslaite GEN 2.5 LIST OF RADIO NAVIGATION AIDS Purpose:

Lisätiedot

Ylivoimainen kuminaketju hankkeen tavoitteet ja saavutukset

Ylivoimainen kuminaketju hankkeen tavoitteet ja saavutukset Ylivoimainen kuminaketju hankkeen tavoitteet ja saavutukset Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus KUMINASTA KILPAILUKYKYÄ Kymmenellä askeleella keskisato nousuun -seminaari 25.3.2014 Jokioinen,

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti:

Magistrate (Meldeämter) in Finnland. ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan maistraatti: Magistrate (Meldeämter) in Finnland Register Office of Espoo Itätuulentie 1 P.O.B. 49 02101 ESPOO Tel.: (029) 553 9301 Fax: (029) 553 6326 info.lansi-uusimaa@maistraatti.fi ETELÄ-SUOMI (SÜDFINNLAND) Länsi-Uudenmaan

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA

TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA TILASTOTIETOJA KESÄYLIOPISTOJEN VUODEN 2011 TOIMINNASTA Suomen kesäyliopistot r.y. Finlands sommaruniversitet r.f. The Association of Summer Universities in Finland Sisällysluettelo: Sivu 3 Kesäyliopiston

Lisätiedot

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset Alueellisesta palvelusta kansalliseksi palveluksi! Jani Kariniemi 10.9.2013 MEDI-IT LYHYESTI Toiminta on alkanut Kotkassa 1.1.2002 Medi-IT Oy:llä on 8 omistajapiiriä

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen maatalouden kannattavuusnäkymät

Kaakkois-Suomen maatalouden kannattavuusnäkymät Kaakkois-Suomen maatalouden kannattavuusnäkymät Arto Latukka MTT Taloustutkimus Maatalouden tulevaisuus Kaakkois-Suomessa Anjalan maatalousoppilaitos 7.12.2010 Taloudelliset toimintaedellytykset MAKSUVALMIUS

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä

Kuntajohdon seminaari Mikkelissä Kuntajohdon seminaari Mikkelissä 8.6.2016 Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.6.2016 1 Strategiset painopisteet ja yhteiset toimintatavat 2 Itä-Suomen

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta Turvapaikanhakijoiden vastaanotto Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta 24.8.2016 Vastaanotto Vastaanottolain tarkoituksena on turvata kansainvälistä suojelua hakevan

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Lahti 22.8.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus seminaari 15.9.2010 Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Väestönmuutosprosentti 2008 2009 kunnittain Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Kuntajako

Lisätiedot

Valiokunnan kokoonpano kaudella

Valiokunnan kokoonpano kaudella Valiokunnan kokoonpano kaudella 2016-2017 Kai Hildén Turku pj. Tuomas Eivola Tampere Marja Hongisto Turku Piritta Maja Kuortane Eino Styrman Helsinki Juha Viberg Kotka Avaintehtävät: valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen

Lisätiedot

Kilpailukyky syntyy maakunnissa Aluekehittämisen ajankohtaispäivät 23-24.11.2015. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

Kilpailukyky syntyy maakunnissa Aluekehittämisen ajankohtaispäivät 23-24.11.2015. Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Kilpailukyky syntyy maakunnissa Aluekehittämisen ajankohtaispäivät 23-24.11.2015 Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen Mistä maakuntien elinvoima syntyy Ulkoiset vahvuudet Elinkeinorakenne, väestörakenne, saavutettavuus,

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

PARANNETTAVA METSÄTILUSJÄRJESTELYILLÄ? Metsäalueiden käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt. Arvo Kokkonen 20.1.2011 Ylivieska

PARANNETTAVA METSÄTILUSJÄRJESTELYILLÄ? Metsäalueiden käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt. Arvo Kokkonen 20.1.2011 Ylivieska MIKSI METSIEN TILUSRAKENNETTA ON PARANNETTAVA METSÄTILUSJÄRJESTELYILLÄ? Metsäalueiden käytön kehittäminen ja tilusjärjestelyt MML:n toimintastrategiassa. Arvo Kokkonen 20.1.2011 Ylivieska 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Tuliko yrteistä elinkeino? Suomen yrttialan kehitys vuosina 1984 2004

Tuliko yrteistä elinkeino? Suomen yrttialan kehitys vuosina 1984 2004 Tuliko yrteistä elinkeino? Suomen yrttialan kehitys vuosina 1984 2004 MAASEUTUPOLITIIKAN YHTEISTYÖRYHMÄN JULKAISUJA 5/2006 TULIKO YRTEISTÄ ELINKEINO? Suomen yrttialan kehitys vuosina 1984 2004 Bertalan

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja luonnontuoteala Oulu

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja luonnontuoteala Oulu Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 ja luonnontuoteala 25.2.2015 Oulu Kansallinen näkökulma alan kehittämiseen Kansallinen luonnontuotealan toimintaohjelma: Luonnontuotteet monipuolistuvissa

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011 Ensirekisteröinnit 12/2011 2.1.2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2011 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2011 12/2010 (%) (%) 1-12/2011 1-12/2010 (%) Henkilöautot yhteensä

Lisätiedot

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 5

KT 30.11.2015 Yleiskirjeen 15/2015 liite 5 Luottamusmieskoulutus KoHo/Tehy Vantaa 7.-9.3. Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (4/15) KoHo/Tehy Helsinki 11.-13.1. Luottamusmiesten perusopinnot 1-jakso (1/16) KoHo/Tehy Helsinki 15.-17.2. Luottamusmiesten

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Yhdistysluettelo 2017

Yhdistysluettelo 2017 Yhdistysluettelo 2017 Jäsen- ja äänimäärät Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n jäsenyhdistykset Jäsenmäärä 1.1.2017 liiton rekisterin mukaan Äänimäärä ALAJÄRVI-VIMPELIN KVT RY 41 1 ALAVIESKAN KVT RY 41 1

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä

Lisätiedot

Auringonsäteilyn mittaukset ja aikasarjat

Auringonsäteilyn mittaukset ja aikasarjat Auringonsäteilyn mittaukset ja aikasarjat Ari Venäläinen Antti Aarva Pentti Pirinen Ilmatieteenlaitos/ Ari V. & Antti A. & Pentti P. 21.11.2013 IIlmatieteenlaitos/ Ari V. & Antti A. & Pentti P. 21.11.2013

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA

MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA LÄÄNI MAAHANMUUTTAJILLE JÄRJESTETTÄVÄN AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMISTAVAN KOULUTUKSEN OPISKELIJAT VALTIONOSUUSTILASTOISSA 1999-2001 20.1.1999 20.9.1999 v. 1999 20.1.2000 20.9.2000 v. 2000 20.1.2001

Lisätiedot

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kuntaliiton terveiset Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Tulevaisuuden kunta ja maakunta Kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat 3 3 4 Kuntien tehtäviä uudistuksen

Lisätiedot

TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006

TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 TNJ RY:N AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2006 Luottamusmieskoulutus Tehy 18.1.-20.1. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 2-jakso (1/05) Tehy 26.-28.4. Vantaa Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (1/05)

Lisätiedot

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011 Itä ja Pohjois Suomi ohjelma Jouni Backman 28.11.2011 Itä- ja Pohjois-Suomi -ohjelma Työryhmän tehtävänä on valmistella hallitusohjelman mukainen kehittämisohjelma Itä- ja Pohjois-Suomelle. Pitkät etäisyydet

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1957 No 168 N :o 168. Kiertokirje eräiden lääkintäalan viranomaisten virkalähetysoikeuksien myöntämisestä, muuttamisesta ja lakkauttamisesta. Posti- ja

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009

Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2009 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 000 tutkintoa vuonna 2009. Määrä

Lisätiedot

Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi. Sivu 1/5 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2009 1. HANKE Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA

SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA 1 SIMON VASTAANOTON PALVELUESIMIEHEN TOIMI/YHTEENVETO HAKIJOISTA Alatalo Markku, s. 18.5.1958 Karkuksenkatu 2 E 15 95450 Tornio puh. 045-8721361 Lapin sairaanhoito-oppilaitos sairaanhoitaja 17.2.1982 erikoissairaanhoitaja

Lisätiedot

Sirpa Karjalainen, ylitarkastaja, MMM. Markku Wulff, tulosaluejohtaja, AMK/Savonia. täydennyskoulutuskeskus

Sirpa Karjalainen, ylitarkastaja, MMM. Markku Wulff, tulosaluejohtaja, AMK/Savonia. täydennyskoulutuskeskus Alueellisen palvelutoiminnan edustajina: Tuija Helsky, projektijohtaja, LounaFood,Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus Marko Jori, kehityspäällikkö, Pyhäjärvi-instituutti Marja-Leena Hirvonen, koulutusalavastaava,

Lisätiedot

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7)

Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) Kunnallinen työmarkkinalaitos Yleiskirjeen 13/2016 liite 3 1 (7) LUOTTA- MUSMIES- Jyty ry 18. 19.1. Kuopio LM-perusopinnot 1 Jyty ry 18.1. 15.2. Verkkokurssi Kunnan toiminta, talous ja tietosuoja verkkokurssi

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2013 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2013 03/2012 (%) (%) 1-03/2013 1-03/2012 (%) Henkilöautot yhteensä 9 492 22 938-58,6 89,9 27 640 47 834-42,2 joista matkailuautoja

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista

Lisätiedot

Uusi yrttiviljelykirja tulossa kaksikielinen aktiivisuus SPECICROP-hankkeessa Bertalan Galambosi Sanna Kauppinen MTT Mikkeli

Uusi yrttiviljelykirja tulossa kaksikielinen aktiivisuus SPECICROP-hankkeessa Bertalan Galambosi Sanna Kauppinen MTT Mikkeli Uusi yrttiviljelykirja tulossa kaksikielinen aktiivisuus SPECICROP-hankkeessa Bertalan Galambosi Sanna Kauppinen MTT Mikkeli This project is co-funded by the European Union, the Russian Federation and

Lisätiedot