KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2018 TAMMIKUU
|
|
- Katariina Nieminen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2018 TAMMIKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas kaupunkielämä keskustassa. Yhdistyksen toiminta on palkittu valtakunnallisella Elävä kaupunkikeskusta tunnustuksella. Vuosi 2018 on yhdistyksen 22. toimintavuosi. Kouvolan Ydinkeskusta ry: Keskikatu 9, 3.krs, Kouvola puh , s-posti. Toiminnanjohtaja Marikka Ruotsalainen puh , Toimistosihteeri: Henna Perkiö Työharjoittelijat: Hanna-Mari Vähänen
2 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! Vuosi 2017 toi mullistuksia Kouvolan keskustaan. Osan vuodesta eritoten Manskin varrella sijaitsevat liikkeet olivat keskellä työmaata. Keskusta uudistui perusteellisesti. Keskuspuisto sai uuden ehomman ilmeen. Kävelykatu on valmis vastaanottamaan uudet kulkijat sulana ympäri vuoden. Kaupunki on luonut meille puitteet, jolla parannamme kilpailuasemaamme huomattavasti. Kivijalka liikkeet ja kaupunkikeskustat ovat Euroopassa alkaneet nostaa myyntiään ja väkilukuaan jo vuodesta 2010 alkaen. Sama kehitys on myös Suomessa alkanut suurimmissa kaupungeissa. Ihmiset haluavat vapaa-ajaltaan urbaania kaupunkikulttuuria, kahviloita ja palvelevia erikoisliikkeitä hyllyrivistöjen sijaan. Lisäksi yritykset päättävät keskustoissa omat aukioloaikansa ja maksavat vain tilasta vuokraa. Markkinoinnista pystyvät kivijalkaliikkeet päättämään itsenäisesti. Kouvolan Ydinkeskusta ry uudistuu niin ikään. Uutta strategiaa rakennamme työryhmällä ja teemme asiakastyytyväisyys kyselyn, johon toivon saavani mahdollisimman paljon vastauksia. Uudesta keskustan visuaalisesta ilmeestä otamme kaiken irti tapahtumien muodossa. Kiitos kaikille glögijuhlaan osallistuneille. Jäsenistön aktivoiminen pienempien tapahtumien muodossa on 2018 to do -listalla. Mikäli sinulla on hyvä idea jäsenistön hauskasta tapaamistavasta älä epäröi kertoa. Jatkossa teen jäseniä toisilleen tutuksi myös tämän jäsentiedotteen kautta. Seuraavassa helmikuun tiedotteessa onkin ensimmäinen jäsenen haastattelu. Verkostoituminen on ehkä jo sanana kärsinyt inflaation, mutta edelleen erittäin toimiva tapa parantaa kaupallisuutta. Yhden ainoan uuden vuoden lupauksen annan, ostan kaikki tarvitsemani tuotteet ainoastaan Kouvolasta! Tähän olen pyrkinyt aina, mutta olen tehnyt kompromisseja tarvittaessa. Toivon saavani mukaan tähän mahdollisimman monta muuta! Marikka Ruotsalainen toiminnanjohtaja Kouvolan Ydinkeskusta ry
3 STREET FESTIVALS 2018 TAHTUMAT KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TAPAHTUMAT Kuukausimarkkinat 2018 / 8.2., 8.3., 12.4., 3.5., 14.6., 12.7., 9.8, 13.9., , Ja Asuntojen Superpäivä Kävelykatu Manskin avajaiset Muodin Yö kevät Lasten Lauantai Perinteiset Markkinat Kouvolan Komia musiikkitapahtuma Perinteiset Markkinat Viranomaiset Manskilla Taiteiden Yö Sadonkorjuupäivä Muodin Yö syksy Perinteiset Markkinat Senioreiden Suhinat Perinteiset Markkinat Kaupunkikeskustan Joulunavaus Perinteiset Markkinat YHTEISTYÖKUMPPANEIDEN TAPAHTUMIA 9. Kouvola-Päivä Kouvolan Dekkaripäivät Karjalaiset Kesäjuhlat Kymi GP Tenavaleiri Taikapäivät Kymijoki Beer Festival Wiipurintien Markkinat Extreme Run
4
5 Jäsenetujanne ovat mm. JÄSENET HUOMIO! Muistattehan hyödyntää Teille tarkoitettuja jäsenetuja! Tämä kyseinen sähköinen jäsentiedote, jolla saatte tietoa ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Voimme myös halutessanne tiedottaa yrityksenne asioista jäsentiedotteessa muille jäsenillemme. Mainostaminen keskustassa, jolloin Teillä on mahdollisuus saada julisteitanne tarjouksistanne ja tapahtumistanne näkyviin yhdistyksemme mainospaikoille keskustan alueella. Yrityskorttinne yhdistyksemme verkkosivuilla. Eli tiedot yrityksestänne omana sivuna verkkosivuillamme, johon Teillä on omat tunnukset sivun päivittämistä varten. Ajankohtaista-sivullamme voimme tiedottaa ajankohtaisista asioistanne toimittamienne tiedotteidenne pohjalta. Tiedottaminen, esim. tapahtumistanne, mm. yhdistyksemme tapahtumakalenterissa, jäsentiedotteessa, medialle, Facebookissamme. Lounaslistojanne ja tarjouksianne voimme myös nostaa Facebookissamme ja verkkosivuillamme Tarjouksia ja Lounaslistoja -osiossa. Keskustan Joulukalenteriin joulukuun ajaksi voitte ilmoittaa päiväkohtaiset tarjouksenne. Joulukalenteri näkyy verkkosivuillamme joulukuussa, josta aukeaa joka päivä välillä oma luukku yritysten tarjouksineen ja tarjoiluineen. Tarjoamme yrityksellenne toimistopalveluina mm. apua lupa-asioissa ja hakemuksissa. Jäsenenämme saatte tuoda a-standinne Kävelykatu Manskille. Standit tulee sijoittaa kävelykadulle niin, etteivät ne ole ihmisten kulkureiteillä. Jäsenetujanne erillisillä maksuilla ovat mm. Yhdistyksemme tapahtumat, joita ovat mm. Muodin Yö kevät ja syksy, Senioreiden Suhinat sekä Asuntojen Superpäivä. Näissä tapahtumissa on erilliset osallistumismaksut, jotka koostuvat tapahtumien kuluista. Kävelykatu Manskille Teillä on mahdollisuus saada oma äänimainoksenne kuuluviin erillisellä äänimainosmaksulla. Tämä palvelu uudistuu vuodelle 2018 (tarkentuu myöhemmin).
6 JÄSENET HUOMIO! Jäsenenä osallistutte kaikkeen kaupunkikeskustan myönteiseen kehittämiseen. Tiedätte mitä keskustassa tapahtuu. Teitä opastaa ja auttaa Kouvolan Ydinkeskusta ry:n osaava henkilökunta. Yhdistyksen jäsenenä Teillä on tehokas ja tuloksellinen tieto-, vaikuttamis- ja yhteistyökanava. Teillä on mahdollisuus vaikuttaa keskustan tapahtumakulttuurin kehittämiseen ja olla mukana keskustan markkinointitempauksissa. Lisätietoja jäseneduista saatte yhdistyksemme toimistolta puh Tutustuttehan myös nettisivuihimme jossa lisää tietoa jäsenyydestänne ja Kouvolan alueen tapahtumista! TOIVOMME TEIDÄN ILMOITTAVAN YRITYKSENNE MUUTOKSISTA (ESIM. YRITYKSEN HENKILÖMÄÄRÄT & YHTEYSTIEDOT) MYÖS MEILLE, JOTTA TIETOMME PYSYVÄT AINA AJAN TASALLA. KIITOS!
7 TIEDOTTEET PYSÄKÖINTIJÄRJESTELYT ( ALKAEN) Kaikki maksulliset kadunvarsipaikat ovat ilmaisia, mutta aikarajoitettuja kiekkopaikkoja. Matkakeskuksen liityntäpysäköintialueilla Halkotorinkadun ja Hallituskadun kulmassa saa pysäköidä arkisin 72h. Tunnelikadun ja Välikadun pysäköintialueella saa pysäköidä kiekolla 4h. Lisäksi LAUANTAISIN suurimmalle osalle ydinkeskustan ja kadunvarsien pysäköintipaikoista voi pysäköidä ilman aikarajaa. Hansapysäköinti Oy:n hallitus on tehnyt päätöksen, että lähtien Kauppakeskus Hansassa lauantaisin pysäköinti on ilmaista koko päivän. Päätös on voimassa toistaiseksi, kunnes muuta ilmoitetaan. Muistakaa markkinoida yrityksessänne ilmaista pysäköintiä asiakkaille! KÄVELYKATU MANSKIN REMONTTI Kävelykatu Manskin remontti on käynnistyi syksyllä Kadun kivetykset olivat valmiit ja työmaa-alueet purettu ennen joulua Valaistus-, äänentoisto-, kameravalvonta- ja kalustetyöt jatkuvat vielä Joulun jälkeen. Kävelykatu Manskin avajaisia vietetään Lisätietoja: SEURAAVA JÄSENTIEDOTE ILMESTYY HELMIKUUN 2018 ALUSSA
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 12/2017 JOULUKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry: Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 2/2017 HELMIKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 2/2017 HELMIKUU Suomi 100 juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 7/2017 HEINÄKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 7/2017 HEINÄKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 12/2016 JOULUKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 5 /2017
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 5 /2017 TOUKOKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2017 MARRASKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2017 MARRASKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry: Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 1/2017
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 1/2017 TAMMIKUU Suomi 100 juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh.
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2017
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2017 LOKAKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 11/2016 MARRASKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi
JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS.
JÄSENTIEDOTE 1 & 2 / 2019 - KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. TAVOITTEENAMME ON VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA TAPAHTUMARIKAS KAUPUNKIELÄMÄ KESKUSTASSA.
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 9/2017 SYYSKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 9/2017 SYYSKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311
KATSO ALTA TIEDOTETTAVAT ASIAT JA UUTISET
JÄSENTIEDOTE 2 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 6/2017 KESÄKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 6/2017 KESÄKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 8/2017 ELOKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 8/2017 ELOKUU Suomi 100-juhlavuosi & Kouvolan Ydinkeskusta ry 20. juhlavuosi Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 10/2016
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 10/2016 LOKAKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 5/2016 toukokuu
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 5/2016 toukokuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena
1 2 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y
JÄSENTIEDOTE 1 2 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry muuttaa parhaillaan katutasoon Manskille, osoite; Kauppalankatu 6-8 - Lehdon ja Kiinteistömaailman väliin.
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena
7 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y
JÄSENTIEDOTE 7 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 11/2015 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 9/2016 SYYSKUU
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N TIEDOTE 9/2016 SYYSKUU Kouvolan Ydinkeskusta ry Kouvolan Ydinkeskusta ry Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola puh. 044 311 8250, 044 311 8251 s posti. toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi
JÄSENTIEDOTE 4 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS.
JÄSENTIEDOTE 4 / 2 0 1 9 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY ON ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA RY:N JÄSENYHDISTYS. TAVOITTEENAMME ON VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA TAPAHTUMARIKAS
1 1 / K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y
JÄSENTIEDOTE 1 1 / 2 0 1 8 - K O U V O L A N Y D I N K E S K U S T A R Y Kouvolan Ydinkeskusta ry on Elävä kaupunkikeskusta ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteenamme on viihtyisä, turvallinen ja tapahtumarikas
Joulu saapuu Ydinkeskustaan
Joulu saapuu Ydinkeskustaan Kaupunkikeskustan Joulunavaus 21.11.2015 klo 11-13 Kouvolan keskustassa Jouluvalot ja joulukuuset ilmestyvät Kävelykadulle luomaan lämmintä jouluista tunnelmaa. Tapahtuma alkaa
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 6/2016 kesäkuu
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 6/2016 kesäkuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2015
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 10/2015 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena
Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1
Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28
Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana
JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:
JÄSENTIEDOTE 1/2015 HYVÄT JÄSENET Toimintavuosi 2015 on jo hyvässä vauhdissa. Yhdistyksen vuosikokouksessa valittu johtokunta on järjestäytynyt ja aloittanut toimintansa. Johtokunnan kokoonpano on seuraava:
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta
FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus
FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY 2015 1 (7) YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017 Hyvä jäsen, Yhdistyksen hallitus on päättänyt toteuttaa jäsenkyselyn toiminnan kehittämiseksi, jäsenten tarpeita ja toiveita
Tällä sopimuksella sopijapuolet sopivat yhteistyöstä elinvoimaisen ja viihtyisän kaupunkikeskustan ylläpitämisessä ja kehittämisessä sekä erityisesti
1 (5) Yhteistyösopimus Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Ydinkeskusta ry:n kesken vuonna 2017 1. Sopijapuolet Kouvolan kaupunki, konsernipalvelut, elinvoima Torikatu 10 45100 Kouvola (jäljempänä kaupunki)
YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017
YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017 1. Jäsenyyden tyyppi: * Osallistujamäärä: 67 9 (13.4%): Henkilöjäsen Henkilöjäsen: 13.43% 56 (83.6%): KTL1E jäsen Kannatusjäsen: 2.99% 2 (3.0%): Kannatusjäsen
Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015. Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta
Viestintä- ja tiedotuskoulutus Järjestöseminaari 31.1.2015 Maj Rasilainen Viestintävastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Mikä on ainejärjestön tarkoitus ja tavoitteet? Järjestää kivaa toimintaa
Kouvolan Ydinkeskusta ry Jäsentiedote 1/2012
Kouvolan Ydinkeskusta ry Jäsentiedote 1/2012 Kouvolan Ydinkeskusta ry täyttää 15 vuotta helmikuussa Tulossa: 18. Muodin Yö Kevät 20.4.2012 klo 18-23 11. Kouvolan Komia musiikkiviikko 14.-17.6.2012 kaupunkikeskustassa
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
RANTAKATU PYSÄKÖINTI -SELVITYS kiekko vai kolikko?
RANTAKATU PYSÄKÖINTI -SELVITYS 2016 - kiekko vai kolikko? RANTAKATU muuttui maksulliseksi kesällä 2015 TAUSTAA Rantakatu 1999 Keskustan vahvoista pääkauppakaduista Rantakatu on leveä ja yksisuuntainen.
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY JÄSENTIEDOTE 1/2013
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY JÄSENTIEDOTE 1/2013 Tulossa: 20. Muodin Yö 10-vuotisjuhla 26.-27.4.2013 Kouvolan keskustan kaupoissa ja Kauppakeskuksissa Lasten lauantai 11.5.2013 1 www.kouvolanydinkeskusta.fi
Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu
Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia
Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1
VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä *Uutiskirje* 9/2016 Tervehdys Yrittäjä! Pitelet juuri käsissäsi tuoretta uutiskirjettä. Tutustu rauhassa sen sisältöön ja anna meille palautetta kirjeen
KÄVELYKATU MANSKIN SÄÄNNÖT
KÄVELYKATU MANSKIN SÄÄNNÖT www.kouvolanydinkeskusta.fi 2 (12) SISÄLLYS KAUPUNKITILA... 3 1. YLEISTÄ... 3 2. MYYNTITOIMINTAA & MYYNTIPISTEITÄ KOSKEVIA MÄÄRÄYKSIÄ... 3 3. MYYNTIAJAT... 4 4. YLEISET TOIMINTASÄÄNNÖT...
Helsingin seudun liikenne
Helsingin seudun liikenne Työpaikkojen viisaan liikkumisen markkinapaikan ja palvelu- ja tuotekokeilujen toimintamallin kehittäminen 2 Esittäjän nimi Hankkeen tavoitteet markkinapaikka työnantajille verkkosivuille
Paikallinen Palveleva Vaikuttaja
Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Turun Isännöintikeskus Oy 23.11.2016 Toiminnanjohtaja Juuso Kallio Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien
Kyselyn kohderyhmänä olivat perjantai-illan vieraat sekä lauantain näytteilleasettajina toimineet yritykset.
13.11.2014 Mielipidekysely Nurmijärvi NYT tapahtumasta 24-25.10.2014 Tapahtuman järjestivät Keuda, yrittäjäjärjestöt sekä Nurmijärven kunta Mielipidekyselyn ajankohta oli 31.10 9.11.2014 Kyselyn kohderyhmänä
Tervetuloa asumaan. Kotisiipi
Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta
LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen
LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla
JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!
Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani
Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA toimintavuosi
Luvian Koulukeskus valmistui syksyllä 2016 LUVIAN YRITTÄJÄT TOIMINTASUUNNITELMA 2017 39. toimintavuosi 1 Uusia tuulia! Luvian Yrittäjien 39. toimintavuosi käynnistyy Eurajoen kunnan nimen alla. Kunta saa
Viesti kulkee! Aikku Eskelinen, Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto. Kuva:
Viesti kulkee! Viestinnällä luodaan vetovoimaa, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta, rekrytoidaan, motivoidaan, palkitaan, markkinoidaan ja hoidetaan yhteisöä sisäisesti. - Anne Sorko, Jyväskylän Yliopisto
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus
KILPAILUKUTSU Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu 1. Kilpailun järjestäjä Kouvolan kaupunki 2. Osallistumisoikeus Aalto yliopisto, Maisema-arkkitehtuuri, Otaniemi Hämeen ammattikorkeakoulu,
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Strateginen toimenpideohjelma
Strateginen toimenpideohjelma 2014-2018 Hämeenlinnan Kaupunkikeskustayhdistys ry Yhdistyksen tarkoituksena on vahvistaa Hämeenlinnan kaupunkikeskustan kaupallista vetovoimaa, lisätä elämää ja asiakaskäyntejä
Winter is an attitude. Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen
Winter is an attitude Elävä kaupunkikeskusta Juhlakonferenssi 29.8.2012 Tuottaja Saara Saarteinen Winter is an attitude: Projektin tavoite 1) Winter is attitude projektin avulla halutaan elävöittää
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta
JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut
Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013
1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
PERUSTA VERKKOKAUPPA. info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net
info@cimacuu.net 044 0122 296 www.cimacuu.net Valitse sopivin verkkokauppa. Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot* *Postin ja Matkahuollon toimitusintegraatiot tekevät osoitekorttien ja seurantatunnusten
Helsingin seudun liikenne
Helsingin seudun liikenne Tavoitteet markkinapaikka työnantajille tuotteiden ja palvelujen löytäminen liikkumissuunnitelma ja kokeilut osallistuvissa yrityksissä työmatkakysely liikkumisagenttien koulutus
Manski uudistuu
Manski uudistuu 2016-2017 Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniset palvelut 2 Rakentamisen toteutuksen organisaatio 27.12.2016 3 Rakentamisen toteutuksen organisaatio Yhteystiedot:
Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms
Elinvoimalaskennan tulokset - Kotka H1 / 2019 TietoJärjestelmäPalvelu Salokorpi Oy FM Martti Wilhelms 1.3.2019 Keskustojen elinvoimalaskenta Suomessa Elinvoimalaskenta perustuu Elävät Kaupunkikeskustat
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
Tiedottamalla näkyväksi. Inkeri Näätsaari
Tiedottamalla näkyväksi Inkeri Näätsaari 14.11.2007 Vuonna 2000 Kirjasto välitti tietoa tarvitsijoille Vähän julkisuutta, osin negatiivista tai vähättelevää Kriittisiä kannanottoja potentiaalisilta yhteistyökumppaneilta
Digitaalinen saavutettavuus
Digitaalinen saavutettavuus Kouvola Innovation Oy, Älykkäiden palveluiden kaupunkikeskusta hanke Kouvolan keskusta-alueen digitaalisen saavutettavuuden tutkimus 21.7.2018 Kouvola Innovation Oy, Älykkäiden
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Viestintästrategia vuosille
Hyväksytty valtuuston kokouksessa 22.11.2018 Viestintästrategia vuosille 2019 2022 1. Johdanto Suomen Kanttori-urkuriliitto, Suomen kirkon pappisliitto ja Suomen teologiliitto muodostavat yhdessä Kirkon
Liiketilat Kivistössä. Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015
Liiketilat Kivistössä Kivijalalla koreasti keskustelutilaisuus Projektijohtaja Gilbert Koskela 7.4.2015 Marja-Vantaan ydinkeskustan asemakaavatyö 230 600 Vantaan kaupunki, Gilbert Koskela 2 Marja-Vantaan
Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö
Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Kuidut Käyttöön -hanke Hankeaika: 1.1.2016-30.6.2017 Hankealue: Haapavesi, Pyhäntä ja Siikalatva Hallinnoija: Haapaveden- Siikalatvan seudun kuntayhtymä Rahoittaja:
KESKUSTEN ELINVOIMALASKENTA EKK ry:n hallitus
KESKUSTEN ELINVOIMALASKENTA EKK ry:n hallitus 4.2.2016 Mitä on elinvoima? Elinvoima on ydinolemukseltaan energiaa, dynamiikkaa, luovuutta, voimaa, kestävyyttä ja terveyttä; se on iloa, innostusta, tulevaisuudenuskoa,
HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT
TUTKIMUSRAPORTTI HELSINGIN KÄVELYKESKUSTAN LAAJENTAMINEN SEKÄ MAANALAINEN KOKOOJAKATU - YRITYSHAASTATTELUT 2.8.2018 18531 Helsingin yrityshaastattelut SISÄLLYS 1. Selvityksen tausta 3 2. Yhteenveto tuloksista
TOIMENPIDETTÄ VARTEN
SUOMEN URHEILULIITTO ry Radiokatu 20 00240 HELSINKI www.sul.fi TOIMENPIDETTÄ VARTEN 10.10.2008 Hyvä seuran yhteyshenkilö SEURAN YHTEYSTIETOJEN PÄIVITYS http://sul.etapahtuma.fi Suomen Urheiluliitto ry
Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia. SGL aluekierros Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry
Kurk Golf 31 vuotta elämyksellistä golfia SGL aluekierros 10.11.2016 Elisabeth Spåre Puheenjohtaja, Kurk Golf ry Kurk Golf pähkinänkuoressa 629 C-osakasta (yksityishenkilöt) ja 100 B-osakasta (yritykset)
Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014
Viestintävastaavien koulutus 1.2.2014 Ainejärjestöjen tiedotus ja viestintä Ainejärjestö yhdistää opiskelijoita ja välittää tietoa eri suuntiin. Sen kautta opiskelijat saavat tärkeää tietoa ja ainejärjestö
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2014
KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 2/2014 Tulossa: 22.11. Kaupunkikeskustan Joulunavaus Kouvolan keskustassa 15.-20.12. Joulunalusmyyntipäivät Kävelykatu Manskilla, Kouvolan Ydinkeskusta ryja Kauppakeskus
Manski uudistuu
Manski uudistuu 2016-2017 Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Yhdyskuntatekniset palvelut 2 3 Rakentamisen toteutuksen organisaatio Yhteystiedot: Rakennuttaja: Rakennuttajapäällikkö (ja hankkeen
2. KESKUSTAN LIIKENNEVERKKO LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA
2. KESKUSTAN LIIKENNEVERKKO LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA 15 2.8 KÄVELY Kävelypainotusta vahvistetaan ydinkeskustassa luomalla keskustaan katukehän sisäpuolelle hidaskatualueita sekä parantamalla nykyisiä
Paranna työnhakutaitojasi netissä!
Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja
Mediatiedote Huom! julkaisuvapaa pe 22.5. klo 13.00
Mediatiedote Huom! julkaisuvapaa pe 22.5. klo 13.00 SUOMEN KAHDEKSAS KÄVELYKATUVIIKONLOPPU Avaus pe 22.5.2015 klo 12.00 Lahden ydinkeskustassa Paikka: Lanunaukio, Aleksanterinkatu 10, Lahti Paikalla: kaupunginjohtaja
Tulevia tapahtumia. Upea, perinteinen Muodin Yö -tapahtuma perjantaina 15.4.2011 klo 18-23
Kouvolan Ydinkeskusta ry Jäsentiedote 1/2011 Tulevia tapahtumia Upea, perinteinen Muodin Yö -tapahtuma perjantaina 15.4.2011 klo 18-23 Kouvolan Komia -musiikkiviikon 10-vuotisjuhlatapahtuma 16.-19.6.2011
Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen. Eija Lenkkeri 9.10.2013
Kotityöpalvelualan imagoon vaikuttaminen Eija Lenkkeri 9.10.2013 Alan mielikuva? Piikakulttuuriin Jokainen osaa kotityöt Harmaa talous, pimeä työ Moniosaajia Arjen auttajia Historiaa Käsite Kotityöpalvelu
Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2016 1 (5) 1 Yhteiskäyttöautoyrityksiä koskevan pysäköintitunnusjärjestelmän kokemukset (a-asia) Pöydälle 22.03.2016 HEL 2013-010765 T 08 03 01 01 Hankenumero 0902_28
Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011
Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri