Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma"

Transkriptio

1 Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma

2 Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) visio opiskelijan hyvinvointia, vaikutusmahdollisuuksia ja laadukasta tutkintoa edistävästä ammattikorkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan ne periaatteet ja toimet, joita opiskelijakunta pitää esillä vaikuttaessaan ammattikorkeakoulujen asioihin valtakunnallisella ja paikallisella tasolla. Ohjelma on hyväksytty edustajiston kokouksessa (6)

3 Opintojen maksuttomuus Opiskelun ammattikorkeakoulussa on oltava aidosti maksutonta kaikille. Kaikki tarvittava opintomateriaali on maksuttomasti saatavilla. Ammattikorkeakoulu ei voi edellyttää opiskelijoiltaan esimerkiksi laitehankintoja. Myös opintoihin liittyvien tukipalveluiden tulee olla maksuttomia. Piilomaksuista on luovuttava. Laissa säädetyt maksut, kuten harkinnanvaraisen lisäajan hakeminen, on pidettävä enimmillään todellisten kustannusten tasolla ja opiskelijan toimeentuloon nähden kohtuullisina. Ammattikorkeakoulu voi tarjota tilauksesta koulutusta ulkopuolelle. Tilauskoulutuksen tulee olla opiskelijalle maksutonta. Ammattikorkeakoulun toiminnan tulee painottua sen perustehtäviin, eli tutkintoon johtavan koulutuksen tarjoamiseen ja paikalliseen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan. Ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli Hakujärjestelmä 55 vuosittaisen opintopisteen rahoituskriteeristä ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa on luovuttava ja tilalle on luotava malli, joka mittaa muutakin kuin opintopistemäärää. Laadullisten kriteerien painoarvoa on nostettava. Opintojen laatua mitataan opiskelijapalautejärjestelmän lisäksi myös ammattikorkeakoulun tekemillä investoinneilla opintomateriaaleihin ja -tiloihin. Ammattikorkeakoulun tulee kohdella hakijoitaan mahdollisimman yhdenvertaisesti. Ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville kiintiöidään paikat tutkinto-ohjelmittain kolmen edellisen vuoden hakijatilaston perusteella. Hakukiintiöiden tullessa pakollisiksi myös ammattikorkeakoulun sisäisiä siirtoja tutkintoohjelmasta toiseen, sekä siirtoja eri korkeakoulujen välillä on kehitettävä. Avoimen ammattikorkeakoulun opintoja suorittaneille voidaan tarjota erillinen haku tutkintoon johtavaan koulutukseen. Opinnot Opetuksen ammattikorkeakoulussa tulee olla monipuolista. Lähiopetukseen tulee yhä panostaa, mutta lisäksi on tarjottava vaihtoehtoisia suoritustapoja. Kaikista päivätoteutetuista opintojaksoista, joiden suorittamiseen ei perustellusti vaadita läsnäoloa, tulee olla lähi- ja etäsuorittamisvaihtoehdot, joista jälkimmäisen tulee olla mahdollista valita ympäri vuoden. E- opetusta tulee kehittää entisestään esimerkiksi luennot videoimalla. Erilaiset oppijat on otettava huomioon. Opetuksen tulee painottua työelämän tarpeisiin. Opintoja on mahdollista suorittaa aidosti ympärivuotisesti. Kesäopintotarjonnan tulee pääsääntöisesti olla perus- ja ammattiopintoja, erityisesti pullonkaulakursseja. 3(6)

4 Tasapuolisen arvostelun takaamiseksi tenttimisen tulee tapahtua anonyymisti opiskelijanumerolla. Opintojaksojen arvioinnin tulee painottua opitun asiakokonaisuuden hallintaan ulkoa oppimisen sijaan. Korkeakoulutasolla opiskelija on itse vastuussa tekemisestään, joten esimerkiksi tuntiaktiivisuuden pitäminen arvostelukriteerinä pitää unohtaa. Tutkintoon kuuluva ammatillinen harjoittelu on selkeästi omaa alaa koskettava. Harjoittelun laatua pitää valvoa aktiivisesti. Opetuksen laadun turvaamiseksi opetushenkilökunnan ammattitaitoa on ylläpidettävä säännöllisillä työharjoitteluilla ja pedagogisilla opinnoilla, sekä opetushenkilöstön aktiivisella osallistumisella ammattikorkeakoulun tki-toimintaan. Opetushenkilökunnan määrää ei tule vähentää. Opettajien virkoja pyritään vakinaistamaan mahdollisimman paljon. Jokaiseen tutkintoon sisältyy tki-toimintaa ja opiskelija saa toiminnastaan todistuksen. Ammattikorkeakoulun tki-toiminnan tulee olla laadukasta ja työelämän tarpeita vastaavaa. 30 opintopisteen englanninkielisen opintojaksokokonaisuuden on tuettava opiskelijan ammatillista kasvua. Opintojaksojen opetuksen sekä opettajan kielitaidon tulee olla riittävän laadukasta. Opintojaksomateriaali on saatavilla myös suomeksi. Tutkinto-ohjelmatiimien toiminta tulee vakiinnuttaa. Hyväksi koetut käytännöt yhtenäistetään kaikilla osastoilla. Opiskelijapalautetta ja opiskelijapalautejärjestelmää tulee kehittää ja sen pitää tähdätä opintojen laadun parantamiseen. Yhteisöllisyys Yhteiskunnallinen toiminta näkyy Oulun ammattikorkeakoulussa eikä sitä saa rajata perusteettomasti. Ammattikorkeakoulu kannustaa yhteisön jäseniään yhteiskunnalliseen toimintaan ja kansalaisaktiivisuuteen. Ammattikorkeakouluyhteisössä pyritään aktiivisesti ehkäisemään syrjintää. Ammattikorkeakoulu huomioi toiminnassaan erilaiset elämäntilanteet ja kunnioittaa yhteisön jäsenten itsemääräämisoikeutta. Koko ammattikorkeakouluyhteisö on tietoinen opiskelijakunnan lakisääteisistä tehtävistä. Oamk Oy:n hallituksen opiskelijaedustuksen on säilyttävä ja opiskelijakunta saa valita edustajansa itse. Opiskelijaedustus tulee saada kaikkiin ammattikorkeakoulun valmisteleviin monijäsenisiin elimiin kuten johtoryhmään. Opiskelijoita ja henkilökuntaa kuullaan heitä koskevissa asioissa. Ammattikorkeakoulun päätöksenteko on ripeää. Johtohenkilöille ei saa kasautua liikaa tehtäviä, jotta tukipalveluiden ja organisaation kehittäminen ei kärsi. 4(6)

5 Kampusalueet Kirjastot Esteettömyys Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä tulee parantaa opiskelijalähtöisesti järjestämällä yhteisiä kursseja, luentoja ja yhteisprojekteja. Yhteistyön järjestämisessä on otettava huomioon opiskelijoiden kulkeminen eri kampusten välillä. Yhteistyö palvelee myös alueen elinkeinoelämää. Siirtyminen korkeakoulujen välillä tutkintoja täydentäessä tulee olla mahdollisimman joustavaa. Oulun ammattikorkeakoulun kaikilla kampuksilla on oltava riittävät tilat opetukselle, omatoimiselle opiskelulle, tukipalveluille, ravintoloille, liikuntatiloille sekä vapaaseen käyttöön. Kampuksilla tulee olla tiloja, joihin opiskelijoilla on ympärivuorokautinen pääsy etälukulaitteella. Opiskelijakunnan palvelupisteille, koulutusalajärjestöille sekä muulle opiskelijatoiminnalle on turvattava omat toimitilat keskeisiltä paikoilta. Kahden kampuksen mallia suunniteltaessa opiskelijat on otettava mukaan suunnittelutyöhön. Opiskelijakunnan toimiston tulee sijaita toisella kampuksista. Kampusten yhtenäistäminen ei saa viivästyttää tutkintojen etenemistä. Ammattikorkeakoulussa toimii kirjasto, jolla on toimipiste jokaisella kampuksella. Kampuskirjastoissa on henkilökuntaa läsnä opetusaikoina, ja muina aikoina kirjastoa voi käyttää itsepalveluna ympäri vuorokauden. Kampuskirjastojen kokoelmissa on riittävästi kampuksella opetettujen alojen kurssikirjoja ja muuta opintoihin liittyvää materiaalia sekä alojen yleisteoksia. Verkkomateriaalien monipuolisuuteen ja käytettävyyteen panostetaan, ja opiskelijat ja henkilökunta ohjataan niiden pariin tehokkaasti. Lainoista ja varauksista ei peritä opiskelijoilta ja henkilökunnalta maksua. Korkeakoulun ulkopuolisilta käyttäjiltä maksua sen sijaan voidaan periä. Ammattikorkeakoulu ymmärtää kirjaston merkityksen opintojen tukipalveluna, ja tämä näkyy kirjaston rahoituksessa. Kirjaston henkilöstön määrää lisätään, ja tiedonhaun opetus sekä informaatiolukutaitokasvatus kuuluvat informaatikkojen työnkuvaan. Korkeakoulun kirjasto- ja tietopalveluissa hyödynnetään myös alan opiskelijoiden osaamista. Opiskelijoilla on edustus kirjastopalveluiden johtoryhmässä. Ammattikorkeakoulu on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti esteetön. Opetustilojen, pääsykoepaikkojen sekä itse pääsykokeiden on oltava esteettömiä. Opiskelun esteettömyyttä on edistettävä järjestämällä säilytystiloja ja tiloja ryhmätöiden ja muiden koulutehtävien tekemiseen. 5(6)

6 Kestävä kehitys Terveellinen elämä Uudisrakentamisessa on otettava huomioon fyysinen esteettömyys, ja olemassa olevia tiloja muutetaan esteettömiksi. Opintojen ohjaukseen on panostettava riittävästi resursseja. Opintojen ohjaajilla tulee olla opintojen ohjaajan pätevyys. Opintopsykologeja on vähintään valtakunnallisten suositusten mukaisesti. Ammattikorkeakoulu tiedottaa kaikista toimistaan suomeksi ja englanniksi. Eri tutkinto-ohjelmissa on yhtenäiset opetuksen lukujärjestyskäytännöt ja aikataulut, jotta opintojen suorittaminen toisten tutkinto-ohjelmien tarjonnasta olisi käytännöllistä. Kestävä kehitys on otettava huomioon niin opetuksen järjestelyissä kuin opiskeluympäristössäkin. Ympäristöeettiset näkökohdat sisältyvät kaikkeen opetukseen. Ammattikorkeakouluyhteisölle tiedotetaan ympäristöasioista sekä järjestetään erilaisia ympäristövastuuseen herätteleviä kilpailuja, tapahtumia ja kampanjoita. Valmistuessaan opiskelijalla on valmiudet ilmentää ympäristöosaamista myös omassa elämässään ja tulevissa työtehtävissään. Ympäristönäkökohdat otetaan huomioon uusien tilojen rakentamisessa niin rakennustyön kuin käytettävyydenkin osalta. Opiskelijamäärät on mitoitettava opetustiloihin niin, että opiskelijat eivät kärsi tilanpuutteesta. Ammattikorkeakoulu edistää tietoutta terveellisistä elämäntavoista ja ottaa ne huomioon esimerkiksi ravintolapalveluiden kilpailutuksessa. Opiskelijaravintoloissa on tarjottava liharuoan lisäksi ravitsevaa, lähtökohtaisesti vegaanista kasvisruokaa. Oulun korkeakoululiikunnan palveluita kehitetään Korkeakoululiikunnan suositusten tasolle yhteistyössä Oulun yliopiston, sekä OLL:n, OSAKOn ja OYY:n kanssa. 6(6)

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) visio opiskelijan hyvinvointia, vaikutusmahdollisuuksia

Lisätiedot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS Aika 30.9.2015 klo 17:00 Paikka Kotkantien kampus, auditorio 2 Kotkantie 1, 90250 Oulu Paikalla Panu Räisänen Patricia Virsinger Perttu Shemeikka

Lisätiedot

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan ammattikorkeakoulupoliittinen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) visio opiskelijan hyvinvointia,

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA

O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA O DIAKON POLIITTINEN OHJELMA Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan O Diakon linjaus opiskelijan yhteiskunnasta ja korkeakoulusta. Tässä ohjelmassa linjataan

Lisätiedot

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelma Esipuhe Tämä poliittinen ohjelma on Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan (OSAKO) linjaus opiskelijan yhteiskunnasta,

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella

Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Ympärivuotisen opiskelun nykytila korkeakoulujen vastausten perusteella Maija Innola Keskustelutilaisuus ympärivuotisen opiskelun edistämisestä 17.3.2014 Lukukausien parempi hyödyntäminen Lukukaudet tai

Lisätiedot

Poluttamo oma digipolku oppimiseen

Poluttamo oma digipolku oppimiseen Poluttamo oma digipolku oppimiseen Omnian AMK-polkukokeilu Jarmo Aho 9.11.2018 Ammatillisista opinnoista korkeakouluun teknisillä aloilla Ammatilliset opiskelijat eivät ole tasasuhtaisessa asemassa kaksoistutkinnon

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN POLIITTINEN OHJELMA

METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN POLIITTINEN OHJELMA METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN POLIITTINEN OHJELMA Sisällysluettelo METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN POLIITTINEN OHJELMA... 1 Korkeakoulujärjestelmä... 3 Maksuton koulutus...

Lisätiedot

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi:

Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi: Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Opiskelijapoliittinen ohjelma Hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon.

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO POLIITTINEN OHJELMA. Päivitetty edustajiston kokouksessa 20.10.2014.

Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO POLIITTINEN OHJELMA. Päivitetty edustajiston kokouksessa 20.10.2014. Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta TUO POLIITTINEN OHJELMA Päivitetty edustajiston kokouksessa 20.10.2014. Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo on huomioitu kaikessa opiskelijoihin liittyvässä

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala

Opintojen ohjaus. Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Opintojen ohjaus Opetuksen kehityspäällikkö Eeva Kuoppala Opetuksen palvelujohtaja Olli Ervaala Taustaa Opintojen ohjaaminen on strategisesti yksi kriittisimmistä prosesseistamme. Laadukkaalla ohjausprosessilla

Lisätiedot

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén

Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN

RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN RATKAISUJA TULEVAISUUDEN TYÖKYKYYN Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyden edistämisen toimenpideohjelma NYYTI RY:N VAIKUTTAMISEN STRATEGIA Nyyti ry on vuonna 1984 perustettu nuorten ja opiskelijoiden

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

opiskelijakunnat ympäri Suomen, yhteensä meitä on mukana 30.

opiskelijakunnat ympäri Suomen, yhteensä meitä on mukana 30. Onneksi olkoon opiskelupaikan saamisesta ammattikorkeakoulussamme. Koulun muodostamme me, opiskelijat, yhdessä koulun henkilökunnan kanssa. Olemme yhteisö, jossa kaikkien on toimittava yhteisen hyvän eteen

Lisätiedot

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA

Vihreä lista. Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Vihreä lista Edusta jistovaalit 2017 VAALIOHJELMA Ylioppilaskunta edustaa yliopiston opiskelijoita ja on siten merkittävä yhteiskunnallinen ja poliittinen vaikuttaja niin yliopistolla ja opiskelukaupungissa

Lisätiedot

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Turun Ammattikorkeakoulu Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot Tiina Hirard Lehtori Puhelin: +358

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

Opiskelukyvyn edistämisen suositukset korkeakouluille

Opiskelukyvyn edistämisen suositukset korkeakouluille Opiskelukyvyn edistämisen suositukset korkeakouluille Suomen ylioppilaskuntien liitto Johanna Kujala, Projektipäällikkö Kyky-projekti, Campus Conexus II johanna.kujala@syl.fi 044 7800 229 Opiskelukykysuositukset

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

Mitä lukion jälkeen?

Mitä lukion jälkeen? Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Pekka Mannermaa. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Pekka Mannermaa Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 2 Johdanto 3 Palautteiden

Lisätiedot

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin

Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Orientaatiotilaisuus Avoimen yliopiston opintoihin Tervetuloa opiskelemaan Helsingin yliopiston Avoimeen yliopistoon! 1 Ennen opiskelua Tutustu hyvin opinto-ohjelmaan verkkopalvelussa: luentojen ajat ja

Lisätiedot

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

STRATEGIA 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 9) 2013-2016 Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Hyväksytty edustajiston kokouksessa 05/2012 2( 9) Yleistä Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (HAMKO) on lakisääteinen, julkisoikeudellinen

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma: Kätilö Kätilö (AMK) Opintojen kesto nuorisokoulutuksessa on 4,5 vuotta ja laajuus

Lisätiedot

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma 2015 2017 TOIMINTASUUNNITELMAN TAUSTAT Luova ja energinen taideorganisaatio edellyttää kirjastoa, joka elää innovatiivisesti ajassa mukana sekä huomioi kehysorganisaationsa ja sen edustamien taiteen alojen pitkän

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON KIELIPOLITIIKAN TOIMENPIDEOHJELMA 2015 2016 Rehtorin päätös 22.4.2015 SISÄLTÖ 1 Yliopisto työympäristönä...1 2 Yliopisto opiskeluympäristönä...4 3 Yliopisto yhteiskunnallisena vaikuttajana...6

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa

Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa Linjakas TAHI Palautteen pedagogiikkaa Markku Ihonen 24.9.2012 markku.ihonen@uta.fi Yleistä opiskelijapalautteesta 1 arvioidaan sitä, mihin voidaan vaikuttaa kaikki muodostaa yhdessä tärkeän tietopohjan

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO 2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi

Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / www.kyamk.fi Kymenlaakson ammattikorkeakoulu opiskelijoita 4500 henkilöstöä 300 2 kampusta 4 koulutusalaa 18 tiimiä Kyamkin laatupolitiikka Laadusta viestitään ymmärrettävästi Vastuu laadusta ja kehittämisestä on kaikilla

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen, kokemuksia ja haasteita kesäopintojen järjestämisessä. Heli Korpinen, koulutuspäällikkö

Ympärivuotisen opiskelun edistäminen, kokemuksia ja haasteita kesäopintojen järjestämisessä. Heli Korpinen, koulutuspäällikkö Ympärivuotisen opiskelun edistäminen, kokemuksia ja haasteita kesäopintojen järjestämisessä Heli Korpinen, koulutuspäällikkö Saimaan ammattikorkeakoulu Saimaan ammattikorkeakoulu on 3 100 opiskelijan ja

Lisätiedot

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto

Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Amispalaute -päättökysely Tulosten yhteenveto Tulokset 1.7.2018-30.6.2019 Opiskelijapalaute - Amispalautekyselyt Ammatillisen koulutuksen opiskelijapalaute kuvaa ammatillisten perustutkintojen, ammattitutkintojen,

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Nro 93/ /2014. Viite: OKM/2/592/

Opetus- ja kulttuuriministeriö Nro 93/ /2014. Viite: OKM/2/592/ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Opetus- ja kulttuuriministeriö Pvm 18.2.2014 Nro 93/12.00.00.00/2014 Viite: OKM/2/592/2014 20.1.2014 Asia: Raportointipyyntö ympärivuotisen opiskelun edistämisestä korkeakouluissa

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa

Näyttötutkinnot. Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Näyttötutkinnot Osoita osaamisesi joustavasti ja yksilöllisesti näyttötutkinnossa Tietoa näyttötutkinnoista tutkintoja järjestävistä oppilaitoksista työvoimatoimistoista oppisopimustoimistoista kirjastoista

Lisätiedot

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola

Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 1 Tampereen yliopisto ja korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistaminen 15.11.2013 Vararehtori Harri Melin Opintopalvelupäällikkö Mikko Markkola 2 Lähtökohtia koulutusuudistukseen Uusi strategia - Tehdään

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit

Helsingin yliopiston Opettajien akatemian kriteerit n kriteerit 1. Oman opetus- ja ohjausosaamisen jatkuva kehittäminen Erinomaisuus näkyy mm. siten, että opettaja arvioi ja kehittää systemaattisesti opettamiseen ja ohjaukseen liittyvää omaa toimintaansa

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Alex Vinter Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 4 Palautteiden

Lisätiedot

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet 1 YLEISTÄ Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (myöhemmin O Diako) on Diakonia-ammattikorkeakoulun (myöhemmin Diak) sitoutumaton opiskelijoiden etujärjestö, opiskelijakunta. O Diakon tarkoitus

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Poliittinen ohjelma. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

Poliittinen ohjelma. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta 1( 8) Poliittinen ohjelma Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta [Tämän poliittisen ohjelman tarkoitus on tuoda esille Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan tavoitteita Hämeen ammattikorkeakoulussa,

Lisätiedot

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO

KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO PÄÄKKÖLÄ JOUNI, OULUN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan

Lisätiedot

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos

Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella Maisa Montonen, opetusneuvos Opettajaksi Suomessa ulkomailla suoritettujen opintojen perusteella 4.6.2018 Maisa Montonen, opetusneuvos Ulkomailla tutkinnon suorittanut haluaa opettajaksi Suomessa. Pitäisikö selvittää mahdollisuus

Lisätiedot

ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan.

ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan. 1 ALKUPERÄINEN TEKSTI MUSTA! MUUTOKSET PUNAISELLA, perustelut jätetty ohjelmaan. 2 YKSILÖ 3 Opiskelijan toimeentulo 4 Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon. 5 6 Opintotuki

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Savonian suomen opinnot

Savonian suomen opinnot Savonian suomen opinnot Mavasuomi B1.2 Muut suomen kurssit suomi Työelämän suomi B1.1 Suullinen suomi suomi B1.2 Pääsykoevalmennus suomi B2 Työkokeilu Suullinen suomi B2 suomi C1 Sairaanhoitajan suomi

Lisätiedot

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK

OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu. Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK OPPIMISEN MONET MUODOT Työsuhteessa tapahtuva harjoittelu Anniina Friman Bioanalyytikko, AMK, YAMK- opiskelija TuAMK TAUSTA Kliininen harjoittelu olennainen osa Sairaanhoitajan (amk) tutkintoa. Tutkinnon

Lisätiedot

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA

HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA Sivu 1 / 9 HUMANISTISEN AMMATTIKORKEA- KOULUN OPISKELIJAKUNTA HUMAKON POLIITTINEN OHJELMA HUMAKOn poliittinen ohjelma on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.11.2016. HUMAKOn poliittinen ohjelma on voimassa

Lisätiedot

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa

Esteettömyys Savoniaammattikorkeakoulussa Esteettömyys Savonia Hyväksytty 1.3.2011 Esteettömyyys Savonia- 1 / 4 Sisällys Yleistä tietoa korkeakoulusta... 2 Opintojen ohjaus ja järjestäminen... 2 Valintakoe... 2 Yleinen kulkukelpoisuus korkeakoulussa...3

Lisätiedot

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta

Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Ajankohtaista nuorisotakuusta ja toisen asteen opiskelijavalintojen uudistamisesta Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Koulutuspolitiikan osasto 11.12.2012 Nuorisotakuu käynnistyy

Lisätiedot

Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu. Hannu Puupponen Hakija- ja opiskelijapalvelut

Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu. Hannu Puupponen Hakija- ja opiskelijapalvelut Saavutettava yliopisto esteetön opiskelu Hannu Puupponen hannu.puupponen@jyu.fi Hakija- ja opiskelijapalvelut Jyväskylän yliopiston linjaukset opetussuunnitelmiin ja opetusohjelmiin lukuvuosille 2017-2020

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

OSAKOn strategia 2014-2017

OSAKOn strategia 2014-2017 OSAKOn strategia 2014-2017 Johdanto, strategiatyöryhmän terveiset lukijalle Opiskelijakunnan edustajisto perusti vuoden 2013 ensimmäisessä kokouksessaan strategiatyöryhmän, johon nimettiin seitsemän OSAKOn

Lisätiedot

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen

Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Laatunäkökulman vahvistaminen yliopistojen rahoitusmallissa - työryhmän ehdotus yliopistojen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2015 alkaen Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti SoTe-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- ja tunnistetietoja Sami Jussinmäki Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira

Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira Lainsäädäntö kaltoinkohteluun puuttumisessa ja ennaltaehkäisyssä Kätketyt äänet 15.6.2015 Hanna Ahonen Sosiaalineuvos Valvira 22.6.2015 Tähän esityksen nimi/tekijä 1 Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä

Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä Verkkovirta Työn opinnollistamista verkostoyhteistyönä 1 Tämänhetkisiä ongelmia työn ja opintojen integroinnissa Opiskelijoiden opintojen aikaista työssäkäyntiä ja siinä syntyvää osaamista ei riittävässä

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN

OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN OULUN YLIOPISTON JA OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLISEN YHTEISTYÖN N KEHITTÄMINEN Rehtori Lauri Lantto Oulun seudun ammattikorkeakoulu KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Sami Tanttu Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet

Lisätiedot

Ajankohtaista edunvalvonnasta

Ajankohtaista edunvalvonnasta Jouko Karhunen Ajankohtaista edunvalvonnasta Jouko Karhunen 13.5.2015 Jyväskylä Ammatilliset opettajat, AO, ry varapuheenjohtaja OAJ:n ammatilliset opettajat, OAO 2. varapuheenjohtaja OAJ:n valtuutettu

Lisätiedot

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA

SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 1 SOFIAN KANNATUSYHDISTYS RY SOFIA-OPISTO TOIMINTASUUNNITELMA 2019 23.11.2018 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. SOFIA-OPISTON TEHTÄVÄ.. 3 2. TOIMINNAN KEHITTÄMINEN 3 3. HENKILÖSTÖN KOULUTUS JA OSALLISTAMINEN 4 4.

Lisätiedot

Valoisamman tulevaisuuden tekijät

Valoisamman tulevaisuuden tekijät Valoisamman tulevaisuuden tekijät Luonnon-, ympäristö- metsätieteilijöiden liitto Loimu on edunvalvonta-, vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka toimii luonnon-, ympäristö- ja metsätieteellisen korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010.

Johdanto. Strategia on hyväksytty edustajiston kokouksessa 15.4.2010. STRATEGIA 2015 Johdanto Strategian tarkoitus on ohjata ylioppilaskunnan toimintaa ja päätöksentekoa. Ylioppilaskunnan toimijat vaihtuvat useasti, joten keskeiset tavoitteet ja toimintatavat on syytä kirjata

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio

Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA

OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA OPETUSSUUNNITELMAN TAUSTAA JA TUTKINTORAKENNE AMK- TUTKINTOON JOHTAVASSA KOULUTUKSESSA LAUREAN TOIMINTA-AJATUS 21.8.2019 Laurea on opiskelijakeskeinen, kansainvälinen ja uutta kehittävä ammattikorkeakoulu.

Lisätiedot

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi. Opintopolku. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 -seminaari 7.10.2013 Ritva Sammalkivi Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut Opintojen aikaiset palvelut Siirtymävaiheen

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto

Oppijan polku - kohti eoppijaa. Mika Tammilehto Oppijan polku - kohti eoppijaa Mika Tammilehto Julkisen hallinnon asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa määritellään julkisen hallinnon asiakaspalvelujen visio ja tavoitetila vuoteen 2020 Asiakaspalvelun

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Juho Niemelä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia Kansallinen Bologna-seurantaseminaari, Dipoli 25.5.2009 Opetussuunnitelmatyön haasteet ja mahdollisuudet yliopistolakiuudistuksen ja korkeakoulutuksen rakenteellisen kehittämisen yhteydessä Taideteollisen

Lisätiedot

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko

Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä. Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Terveys- ja hoitoalan ammattilaisia ja monipuolista yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun Bioanalytiikan koulutusohjelma: Bioanalyytikko Bioanalyytikko (AMK) Opinnot kestävät 3,5 vuotta ja ne koostuvat

Lisätiedot

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen

Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista. Kaisa Nuikkinen Oppimisympäristöstä toimintaympäristöön Oppimisympäristö tukemaan oppimista Kaisa Nuikkinen 10.5.2006 kaisa.nuikkinen@edu.hel.fi TYÖTURVALLISUUSLAKI TYÖYMPÄRISTÖ on tarkoituksenmukainen toimintaan nähden,

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot