Tampereen seudun asemien liityntäpysäköintikysely: tulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen seudun asemien liityntäpysäköintikysely: tulokset"

Transkriptio

1 Tampereen seudun asemien liityntäpysäköintikysely: tulokset

2 Tulosesittelyn rakenne Tehtävänanto ja menetelmä Kyselyn suoritus sekä havainnot menetelmän toimivuudesta Asema-alueiden kuvaus sekä tunnistetut P-alueet Kyselyyn vastanneet, vastaukset asemittain sekä kaikkien asemien koonti Pysäköintialueiden havaittu käyttöaste asemittain Akaan kaupungin oma kysely: tuloskooste Johtopäätökset tämän työn perusteella Jatkossa tutkittavia aiheita

3 Tehtävänanto ja menetelmä Työn tavoitteena oli saada lisätietoa liityntäpysäköinnin (jatkossa myös liipy) käyttäjien lähtö- ja kohdekunnista käynnissä olevan liityntäpysäköintiselvityksen kustannusjakomalli-osiota varten. Työssä kysyttiin myös käyttäjien maksuhalukkuudesta, liipy-alueen käytön kestosta sekä käytön toistuvuudesta. Tuloksena saatiin arvio siitä, kuinka suuri osa liipy-käyttäjistä on muualta kuin liipy-alueen sijaintikunnasta sekä tietoa matkojen kohdekunnista. Työ toteutettiin lomakekyselynä Nokian, Lempäälän ja Toijalan asemilla Asemilla oli kolme kyselijää, jotka käyttivät tehtävää varten laadittua lomaketta. Yksi kyselijöistä oli konsultti ja kaksi TTY:n liikenne- ja kuljetustekniikan ammattiainekerho Liittymän opiskelijoita. Opiskelijat ohjeistettiin tehtävään. Kyselyn havainnoista keskusteltiin jo kyselyn aikana.

4 Kyselylomake LIITYNTÄPYSÄKÖINTIKYSELY Saattoliikenne ei alustavasti sisälly kyselyyn. sivu / NOKIAN ASEMA ti # ha pp Nokia Sastam. H- kyrö MUU Postinro Tre Hki MUU K/ E / kk <10 h >10 h 5 / vko 2-3 / vko 1 / vko 1 / kk Tulo Kotikunta Kohdekunta Maksuhalu Kesto Kullakin asemalla käytettiin ennakkoon sopiviksi arvioituja koti- ja kohdekuntia. Asemilla saatu vapaamuotoinen palaute kirjattiin kyselylomakkeeseen. Kyselyn suoritusajaksi arvioitiin etukäteen sekuntia. Tähän päästiin usein. Kuinka usein

5 Kyselyn suoritus 1/2 Kyselyä edelsi kaikille asemille suoritettu tarkastelu. Matkan aikana otettiin valokuvia sekä tehtiin havaintoja liipyyn mahdollisesti käytettävistä pysäköintialueista sekä niiden käytöstä ja paikkamääristä. Esimerkkihavaintoja: Polkupyörien liipy-alueiden varustetaso on varsin vaihteleva. Autojen liipy perustuu suurelta osin P-alueisiin, joita ei ole merkitty liipy-alueiksi. Samalla asemille kiinnitettiin kyselystä kertova tiedote. Kysely suoritettiin vain junaan nouseville matkustajille. Kyselyaika perustui vilkkaimman työmatkaliikenteen junatarjontaan. Yöjunia ei otettu huomioon, koska niitä ei todennäköisesti käytetä pendelöintiin. Ennakkoarvio osoittautui oikeaksi. Toijalassa jaettiin myös Akaan kaupungin omaan liityntäpysäköintikyselyyn liittyvää flyeriä.

6 Kyselyn suoritus 2/2 Asemille saavuttiin min ennen aamun ensimmäistä henkilöjunaa. Tällöin laskettiin tunnistetuille P-alueille pysäköidyt autot ja polkupyörät. Käyttöastelaskenta toistettiin sopivissa junaväleissä sekä laskennan lopuksi. Osa vastaajista ilmoitti käyttävänsä liityntämatkaan sekä autoa että pyörää. Näitä vastaajia pyydettiin arvioimaan pääasiallinen kulkutapa.

7 Menetelmään ja suoritukseen liittyviä havaintoja Laadittu kyselylomake toimi hyvin. Suuri osa tiedoista saatiin merkittyä "rasti ruutuun" -periaatteella. Monet matkustajat ajoittivat saapumisensa asemalle juuri ennen junan aikataulunmukaista saapumista, jolloin heiltä ei saatu vastausta. Jos juna oli myöhässä (kulkutiedot Juliasta), muutamalta viime hetkellä saapuneeltakin saatiin vielä vastaus. Kyselyyn suhtauduttiin asiallisesti. Kiireisen näköisiä tai vastaushaluttomia matkustajia ei painostettu vastaamaan. Jotkut vastaajat toivoivat jo tiedotteeseen QR-koodia, jonka kautta kyselyyn olisi voinut vastata.

8 Nokian asema Kyselyn suoritusaika: ti noin klo 6:00-8:45. Sää: lämpötila 3,6 5,3 astetta (Tampere-Pirkkala), pilvistä, ei sadetta. "Aseman liipy" "Makasiinin vierusta"

9 Tunnistetut P-alueet: Nokia = liipy-alue (ha) = liipy-alue (pp) = muu P = muu P, maksull. = muu P, ei liipy Asema

10 Varsinaiset liipy-alueet: Nokia, nykytila "Aseman liipy" "Makasiinin vierusta" Nokian aseman liipy-alueet ovat selkeästi aseman lähellä, mutta pieniä (yht. n. 50 ap + 30 pp) ja käyttöasteet korkeita. Saattoliikenteelle ei ole tilaa. Tilanteeseen ollaan etsimässä ratkaisuja aktiivisesti. Myös pyöräpaikkojen käyttöaste oli korkea, vaikka kyselypäivän sää oli vielä viileä.

11 Muut alueet: Nokia 1/3 "Linja-autoasema" n. 8 ap + kadunvarsipysäköinti n. 15 ap (kuvasta vasemmalle) "Nansotalo" radan takana n. 15 ap (varattu ko. kiinteistölle, vaikkei olekaan merkitty)

12 Muut alueet: Nokia 2/3 Makasiinin maksullinen P-alue sekä makasiinille kuuluva tyhjä tontti

13 Muut alueet: Nokia 3/3 Oikeustalon ja kuntapalvelujen takapiha, P vain erikoisluvalla. Taustalla Nansotalo Viereisen kuvan P-alueelta olisi suora yhteys asemalaiturille

14 Lempäälän asema Kyselyn suoritusaika: ti noin klo 5:15-8:50. Säätila: lämpötila 3,9 7,5 astetta (Tampere-Pirkkala), pilvistä, ei sadetta. "Asemasta pohjoiseen, länsi" "Piippo"

15 Tunnistetut P-alueet: Lempäälä = liipy-alue (ha) = liipy-alue (pp) = muu P = muu P, aikarajoitus = poistunut liipy-alue (Lempäälä-talon työmaa) Asema Virastotalot "Piippo" Lidl S-market

16 P-alueet: Lempäälä, radan länsipuoli, tilanne 04/2018 ei rajoitusta 2 h h 7-17 "Asemasta pohjoiseen, länsi" "Virastotalo" Lempäälän aseman läheisillä aikarajoittamattomilla P-alueilla on yht. n. 120 ap + 20 pp. Lisäksi lähellä on muita pysäköintialueita. Todennäköisesti myös aikarajoitetuilla paikoilla on liipyä (täynnä ennen klo 8).

17 P-alueet: Lempäälä, radan itäpuoli, tilanne 04/2018 Radan itäpuolella sijaitsee Lempäälän suurin liipy-alue ("Piipon kenttä"), n. 70 ap. Suoraa yhteyttä asemalle ei ole (oikeanpuoleinen kuva) todellinen etäisyys n. 300 m. Radan itäpuolinen suuri kenttäalue (n. 70 ap) poistui liipy-käytöstä 04/2018.

18 Muut alueet: Lempäälä Aseman etupihalla on rajoittamaton P- alue (n. 20 ap). Pyörätelineet ovat lähellä laituria, mutta runkolukitusta tai katosta ei ole. Pyöräpaikkojen käyttöaste oli kylmälläkin säällä korkea. Myös Turuntien läheisellä market-alueella on P-tilaa, mutta yhteys asemalle ei ole selkeä.

19 Toijalan asema Kyselyn suoritusaika: to noin klo 5:15-8:50. Sää: lämpötila 2,2 5,8 astetta (Tampere-Pirkkala), pilvistä, ei sadetta. "Asema" "Veturimuseo"

20 Tunnistetut P-alueet: Toijala = liipy-alue (ha) = liipy-alue (pp) = muu P Veturimuseo Asema S-market

21 P-alueet: Toijala, radan länsipuoli 1/2 Merkitty P-alue alkaa tästä Nämä autot on pysäköity merkittyjen ruutujen ulkopuolelle Radan länsipuolen suurin P-alue on aseman edessä. Vain osa alueesta on merkitty ruuduin. Käytännössä alueelle pysäköidään 30 merkittyä ruutua huomattavasti suurempi automäärä: noin autoa. Radan länsipuolella asematunnelin päällä on laaja pyöräpysäköintialue (n. 60 pp). Sijainti on hyvä, ja pp-alue oli alkukeväästä huolimatta käytännössä täynnä. Alueella on myös useita hylättyjä pyöriä, jotka vievät turhaan tilaa.

22 P-alueet: Toijala, radan länsipuoli 2/2 "Aseman eteläpääty" "Ekopiste" "Sos.toimen takapiha" "S-market" "S-market" Radan länsipuolen pienemmillä alueilla on ainakin tarkastelupäivinä ollut vapaita paikkoja, varsinkin S-marketin P-alueella (asemalle n. 200 m).

23 P-alueet: Toijala, radan itäpuoli "Veturimuseo" Radan itäpuolen P-alue (n. 60 ap) täyttyy jo ennen aamun viimeisiä junia. Alueen yhteydessä on myös suuri pyöräkatos (n. 40 pp). Yhteys asemalle on laadukas ja selkeä.

24 Kyselyyn vastanneet Kyselyyn vastasi yhteensä 226 henkilöä. Kaksi ilmoitti käyttävänsä sekä pyörää että autoa, joten vastaajamäärä on 228. Asemat yht. Nokia Lempäälä Toijala YHT. ha pp yht aseman osuus 18 % 38 % 43 % 100 % ha % asemittain 76 % 85 % 67 % 75 % Junatarjonta ja matk.määrä Nokia Lempäälä Toijala kyselyn junat vastaajia/juna 8,4 8,7 8,25 matk. (2008) matk. (2014) muutos % 35 % - 2 % Vastaajamäärä / juna oli keskiarvoltaan varsin sama, vaikka suosituimmista työmatkajunista saatiinkin luonnollisesti enemmän vastauksia. Matkustajamäärien kehitys asemilla (sekä Toijalan nykyinen volyymi) antaa olettaa, että liityntäpysäköinninkin kysyntä säilyy vahvana myös jatkossa.

25 Kysymys 1: Kotikunta vs. liipy-sijaintikunta Nokia: Kotikunta (yht. 42) Nokia Sastam. H- kyrö MUU ha pp yht % 93 % 0 % 0 % 7 % ha % 74 % 0 % 0 % 100 % Muut: 2 Ylöjär vi, 1 Pir kkala Lempäälä: Lem Vesil. Akaa MUU ha pp yht % 71 % 18 % 1 % 11 % ha % 82 % 100 % 100 % 100 % Muut: Kotikunta (yht. 85) 5 Tamper e, 1 Pir kkala, Kangasala, Valkeakoski ja Helsinki Toijala: Akaa Valkeak. Urjala MUU ha pp yht % 84 % 10 % 2 % 4 % ha % 60 % 100 % 100 % 100 % Suurin osa (yht. 81 %) liipy-alueiden käyttäjistä asuu aseman sijaintikunnassa. Havaittu poikkeus on vesilahtelaisten hieman suurempi osuus Lempäälässä ja valkeakoskelaisten Toijalassa. Vieraspaikkakuntalaiset saapuvat asemalle pelkästään autolla. Rivi "ha %" kertoo siten ainoastaan sijaintikunnan asukkaiden kulkutavasta. Akaassa pyöräily on suhteessa suositumpaa kuin muualla. Muut: Kotikunta (yht. 99) 2 Lempäälä, 1 For ssa ja Vesilahti

26 Kysymys 1: Kotikunta vs. liipy-sijaintikunta NOKIALLA ASUVIEN saapumistapa Nokian asemalle Nokialle HENKILÖAUTOLLA saapuvien KOTIKUNNAT ha:lla saapuvia yht. 32 kpl

27 Kysymys 1: Kotikunta vs. liipy-sijaintikunta LEMPÄÄLÄSSÄ ASUVIEN saapumistapa Lempäälän asemalle Lempäälään HENKILÖAUTOLLA saapuvien KOTIKUNNAT ha:lla saapuvia yht. 74 kpl

28 Kysymys 1: Kotikunta vs. liipy-sijaintikunta AKAASSA ASUVIEN saapumistapa Toijalan asemalle Toijalaan HENKILÖAUTOLLA saapuvien KOTIKUNNAT ha:lla saapuvia yht. 66 kpl

29 Kysymys 2: Kohdekunnat Nokia: Kohdekunta (yht. 45) Tre Hki MUU ha pp yht % 60 % 26 % 21 % ha % 68 % 82 % 89 % Muut: 2 Pori, Kokemäki ja Hml, 1 H- valta, Joensuu ja Oulu Hki = Helsinki + Espoo + Vantaa Osa ilmoitti useita kohteita Lempäälä: Tre Hki MUU ha pp yht % 46 % 49 % 13 % ha % 79 % 90 % 91 % Muut: Toijala: Kohdekunta (yht. 92) Kohdekunta (yht. 101) 4 Hml, 2 Lempäälä ja Jyväskylä, 1 Riihimäki, Seinäjoki ja Sastamala Hki = Helsinki + Espoo + Vantaa Osa ilmoitti useita kohteita Tre Hki MUU ha pp yht % 51 % 35 % 16 % ha % 54 % 86 % 56 % Yleisimmät kohdekunnat ovat Tampere ja Helsingin seutu (Hki + Epo + Van). Muut: 6 Hml, 2 Hyvinkää ja Tur ku, 1 Lempäälä, Valkeakoski, Riihimäki, Lahti, Jyväskylä, Seinäj. Hki = Helsinki + Espoo + Vantaa Osa ilmoitti useita kohteita Helsingin seutu korostuu pääradan varressa, ja se on Tamperetta suositumpi kohde autoilijoiden keskuudessa.

30 Kysymys 2: Kohdekunnat HENKILÖAUTOLLA saapuneiden kohdekunnat NOKIAN asemalla POLKUPYÖRÄLLÄ saapuneiden kohdekunnat NOKIAN asemalla ha:lla saapuvia yht. 32 kpl Osa vastaajista ilmoitti useita kohdekuntia pp:llä saapuvia yht. 10 kpl

31 Kysymys 2: Kohdekunnat HENKILÖAUTOLLA saapuneiden kohdekunnat LEMPÄÄLÄN asemalla POLKUPYÖRÄLLÄ saapuneiden kohdekunnat LEMPÄÄLÄN asemalla ha:lla saapuvia yht. 74 kpl Osa vastaajista ilmoitti useita kohdekuntia pp:llä saapuvia yht. 11 kpl

32 Kysymys 2: Kohdekunnat HENKILÖAUTOLLA saapuneiden kohdekunnat TOIJALAN asemalla POLKUPYÖRÄLLÄ saapuneiden kohdekunnat TOIJALAN asemalla ha:lla saapuvia yht. 66 kpl Osa vastaajista ilmoitti useita kohdekuntia pp:llä saapuvia yht. 33 kpl

33 Kysymys 3: Maksuhalukkuus Nokia: kpl % KAIKKI E % K/ehkä, % HA E % K/ehkä, % K/kerta 1 3 % PP E % K/ehkä, % K/kerta 0 0 % Lempäälä: KAIKKI HA PP kpl % E % K/ehkä, % E % K/ehkä, % K/kerta 4 5 % E % K/ehkä, % K/kerta 1 8 % KAIKKI HA PP Toijala: kpl % E % K/ehkä, % E % K/ehkä, % K/kerta 4 6 % E % K/ehkä, % K/kerta 3 9 % Maksuhalukkuus osoittautui kaikilla asemilla varsin vähäiseksi. Varsinkaan pyöräilijät eivät olleet valmiita maksamaan liipy-alueen käytöstä. Pyöräilijöiltä voitaisiin jatkossa kysyä, mitkä palvelut olisivat sellaisia, joista oltaisiin valmiita maksamaan. Tulosten esittämisessä yhdistettiin selkeät "kyllä"- ja epäröivät "ehkä"-vastaukset ryhmäksi "K/ehkä". "10" tarkoittaa korkeintaan 10 /kk, "kerta" kertamaksua.

34 Kysymys 4: Liityntäpysäköinnin kesto Nokia: Kesto <10 h >10 h % 45 % Lempäälä: Kesto <10 h >10 h % 60 % Toijala: Kesto <10 h >10 h % 34 % Liityntäpysäköinnin kesto jakautui varsin tasaisesti alle ja yli 10 tuntiin. Useissa kommenteissa tosin arvioitiin, että mahdollinen 12 h pysäköintirajoitus olisi liian lyhyt etenkin Helsingin seudulle suuntautuvassa pendelöinnissä.

35 Kysymys 5: Liityntäpysäköinnin toistuvuus Nokia: Lempäälä: Toijala: Kuinka usein 4-5 / vko 2-3 / vko % 14 % Kuinka usein 4-5 / vko 2-3 / vko % 27 % Kuinka usein 4-5 / vko 2-3 / vko % 21 % % vastaajista käytti liipy-aluetta ainakin 2 krt / vko.

36 Kaikkien vastausten koonti KAIKKI ASEMAT N = 226 n % yht. n yht. % Kotikunta sama kuin sijaintikunta % Kohdekunta Tampere % Kohdekunta Helsinki, Espoo, Vantaa % % Maksuhalukkuus: ei ole % Maksuhalukkuus: K/ehkä, max. 10 e/kk % Maksuhalukkuus: K/ehkä, kertamaksu 13 6 % % Liipy- kesto: alle 10 h % Käytön useus: 4-5 krt / vko % Käytön useus: 2-3 krt / vko % % Kyselyn tulokset voitiin kolmen ensimmäisen kysymyksen osalta koota varsin edustavasti 1-3 vastausvaihtoehdon alle. "Yht. n. / Yht. %" tarkoittaa koontia yleisemmistä vastauksista. Liipyn käyttö on varsin säännöllistä.

37 Kaikkien vastausten koonti kulkutavoittain HENKILÖAUTOLLA SAAPUNEET N = 172 n % yht. n yht. % Kotikunta sama kuin sijaintikunta % Kohdekunta Tampere % Kohdekunta Helsinki, Espoo, Vantaa % % Maksuhalukkuus: ei ole % Maksuhalukkuus: K/ehkä, max. 10 e/kk % Maksuhalukkuus: K/ehkä, kertamaksu 9 5 % % PYÖRÄLLÄ SAAPUNEET N = 56 n % yht. n yht. % Kotikunta sama kuin sijaintikunta % Kohdekunta Tampere % Kohdekunta Helsinki, Espoo, Vantaa % % Maksuhalukkuus: ei ole % Maksuhalukkuus: K/ehkä, max. 10 e/kk 4 7 % Maksuhalukkuus: K/ehkä, kertamaksu 4 7 % % Autoilijat olivat usein aseman sijaintikunnasta. Autoilijoiden kohdekunta oli yleensä joko Tampere tai Helsingin seutu. Liityntäpysäköinnistä ei yleensä haluttu maksaa. Pyöräilijät olivat aina aseman sijaintikunnasta. Pyöräilijöiden kohdekunta oli yleensä Tampere. Liityntäpysäköinnistä ei useinkaan haluttu maksaa.

38 Tunnistetut P-alueet: Nokia = liipy-alue (ha) = liipy-alue (pp) = muu P = muu P, maksull. = muu P, ei liipy Asema

39 Pysäköintialueiden havaittu käyttöaste: Nokia NOKIAN ASEMAN LÄHEISET P-ALUEET, ti VIRALLISET Liipy-alueet lihavoitu. Väline Käytössä [kpl] klo ALUE Missä Ha Pp Paikkoja 6:00 6:45 7:05 7:45 8:45 Noa1 Asema X ~ mp mp Noa2 Taksiasema (kadun toinen puoli) X ~ (+1) 7 (+1) Noa3 Makasiinin vierusta X 9+2 mp Noa3b Makasiinin piha (maksullinen) X > Noa4 "Nanso", radan takana X Noa5 "Rautatienkadun varsi" X ~ Noa6 Pyöräkatos X ~ Ilmaiset ha-paikat (ei makasiini eikä Nanso) yht Ha-paikat, käyttöaste % 6 % 30 % 46 % 85 % 103 % Ilmaiset pp-paikat yht Pp-paikat, % 23 % 40 % 43 % 67 % 77 % Nokian aseman lähellä olevat liipy-alueet ovat pieniä ja käyttöasteet korkeita. Tilanteeseen etsitään ratkaisuja aktiivisesti.

40 Tunnistetut P-alueet: Lempäälä = liipy-alue (ha) = liipy-alue (pp) = muu P = muu P, aikarajoitus = poistunut liipy-alue (Lempäälä-talon työmaa) Asema Virastotalot "Piippo" Lidl S-market

41 Pysäköintialueiden havaittu käyttöaste: Lempäälä ALUE- Väline MERK. Käytössä [kpl] klo KOODI Missä Ha Pp Paikkoja 5:00 6:15 6:45 7:45 8:45 Lpä1 Virastotalo X ~ Lpä2 Asemasta pohjoiseen, länsipuoli X ~ Lpä3 Aseman takapiha, länsipuoli X ~ Lpä4 (Työmaa-alue) X ~ Lpä5 "Piippo", itäpuoli X ~ Lpä6 S-market, pääty X (~10) Lpä7 Aseman takapiha X ~ Ilmaiset ha-paikat yht Ha-paikat, käyttöaste % 7 % 15 % 19 % 46 % 62 % Ha-paikat, käyttöaste % ilman työmaa-aluetta 10 % 21 % 27 % 66 % 90 % Ilmaiset pp-paikat yht Pp-paikat, käyttöaste % 25 % 35 % 45 % 60 % 80 % Lempäälässä aseman itäpuoliselle kentälle rakennetaan Lempäälä-talo, jonka P- laitokseen ei tule liipyä. Pääasialliseksi liipy-alueeksi tulee "Piippo", jolta on asemalle n. 300 metriä. Alueella on myös useita muita pieniä P-alueita, joiden käyttörajoitukset vaihtelevat.

42 Tunnistetut P-alueet: Toijala = liipy-alue (ha) = liipy-alue (pp) = muu P Veturimuseo Asema S-market

43 Pysäköintialueiden havaittu käyttöaste: Toijala ALUE- Väline MERK. Käytössä [kpl] klo KOODI Missä Ha Pp Paikkoja 5:15 5:45 6:30 7:15 7:50 8:50 Tl1 Aseman edusta X ~ Tl2 Aseman eteläpääty X ~ Tl3 "Ekopiste" X ~ Tl4 "Sossun takapiha" X ~ Tl5 S-market, pääty X ~ Tl6 Veturimuseon puoli X ~ Tl7 Tl6 X ~ Tl8 Pyöräpaikat, aseman puoli, alikulun päällä X ~ Ilmaiset ha-paikat yht Ha-paikat, käyttöaste % 15 % 17 % 44 % 62 % 80 % 99 % Ilmaiset pp-paikat yht Pp-paikat, % 22 % 23 % 36 % 61 % 62 % 91 % Toijalan erityispiirre on asema-aukion pysäköinti myös merkittyjen paikkojen ulkopuolella. Käyttöaste on laskettu vain merkittyjen paikkojen osalta. Asemanläheiset liipy-alueet täyttyvät aamun aikana, mutta lähialueelta on löydettävissä pysäköintipaikkoja (mm. S-market).

44 Otteita avoimista palautteista "Nokialla tarvitaan sekä pyörä- että autopaikkoja. Saattoliikenne vie tilaa muilta käyttäjiltä. Myös työpaikka- ja asukaspysäköintiä on." "Lempäälässä on liian vähän pyöräpaikkoja ja niiden varustus on puutteellinen. Autoillekin tarvitaan lisää paikkoja varsinkin siksi, että kunta luo mielikuvaa liityntäpysäköinnin toimivuudesta. Bussiliikenteen aikataulut eivät sovi juniin." "Toijalassa pyöräpaikkojen ongelma on varastelu, ilkivalta ja hylätyt romupyörät, joten lukollinen kaappi olisi hyvä. Autopaikkoja tarvitaan lisää." "Liityntäpysäköinnin tulee olla ilmaista. Muuten junan käyttö loppuu siihen." "Nousen junaan Lempäälästä, koska Tampereella pysäköinti maksaa liikaa." "[Autoilijalle] tärkeimmät ominaisuudet ovat alueen riittävä koko, maksuttomuus ja aseman läheisyys."

45 Akaan kaupungin nettikysely: tuloskooste Harava-alustalla toteutettuun kyselyyn vastasi 19 henkilöä. Näistä: 95 % käytti Toijalan asemaa 100 % jatkoi junalla 83 % saapui autolla, 17 % pyörällä Kotikunta: Akaa 89 %, Valkeakoski 6 % Kohdekunta: Tampere 63 %, Helsinki 21 %, Hämeenlinna 11 % Käytön toistuvuus: vähintään 3 pv/vko: 63 % Kyselyn vastaukset ovat pienemmästä otoskoosta huolimatta lähes vastaavia kuin tässä kyselyssä. Ainoastaan autoilijoiden osuus oli suurempi. Avointa palautetta annettiin samoista teemoista kuin tässä kyselyssä. Akaan kyselyssä oli myös laaja joukko muita kysymyksiä.

46 Johtopäätökset tämän työn perusteella 1/3 Suurella osalla liipy-alueiden käyttäjistä kotikunta on sama kuin aseman sijaintikunta. Pyöräilijöillä jopa 100-prosenttisesti. Kohdekunta on pääosin Tampere tai Helsingin seutu. Autolla saapuneilla Helsingin seutu on varsin suosittu kohde etenkin pääradan varressa. Tulosten perusteella on ilmeistä, että liityntäpysäköinti on suosittua sekä seudullisen että pitkämatkaisen pendelöinnin yhteydessä. Tätä tukee se, että suurin osa vastaajista käytti junia, jotka olivat Helsingissä ennen klo 9 tai Tampereella ennen klo 8.

47 Johtopäätökset tämän työn perusteella 2/3 Pysäköintipaikkojen riittävyys on autoilijoiden suurin huolenaihe etenkin niillä asemilla, joiden paikkatarjonta on niukka. Toisaalta osa vastaajista ilmaisi etenkin Nokialla tulleensa pyörällä, koska autopaikkoja ei ole. Tällöin pyöräpaikkojen määrä ja laatu nousevat esiin. Pyöräilijöiden huolena on usein varkaudet ja ilkivalta, mikä korostunee arvokkaampien pyörien kohdalla. Myös pyörätelineiden kunto, varustetaso (esim. runkolukituksen tai katoksen puute) sekä telineisiin hylätyt huonokuntoiset pyörät nousivat esiin. Etenkin laiturien lähellä olevat pyöräpaikat vaikuttavat tarpeeseen nähden alimitoitetuilta kaikissa kohteissa: paikat olivat täynnä jo huhtikuun koleissa säissä. Aiemmissa selvityksissä esitetty ajatus pyöräpaikkojen (ja autopaikkojenkin) käyttöasteen tarkkailusta sekä lisäpaikoista tarvittaessa on kannatettava.

48 Johtopäätökset tämän työn perusteella 3/3 Liityntäpysäköintiä pidetään usein "matkan hintaan kuuluvana" palveluna, josta ei olla juurikaan valmiita erikseen maksamaan. Liityntäpysäköintiasemankin valinnassa ilmainen pysäköinti nousee (muiden pysäköintimaksujen tapaan) esiin hieman ylikorostuneesti. Esimerkiksi Lempäälä voi kuitenkin aidosti olla Etelä-Tampereella asuvalle liikkumista sujuvoittava vaihtoehto. Maksullisen liipyn vaihtoehtona esitettiin varsin usein matkan suorittamista kokonaan tai osittain omalla autolla.

49 Mahdollisia jatkotutkimusaiheita Kyselyin voitaisiin selvittää ainakin sitä, millaisista palveluista liityntäpysäköinnin käyttäjät olisivat valmiita maksamaan. Pyöräilijä: lukittu kaappi, valvonta, sähköpyörän lataus? Autoilija: "varma paikka", valvonta, lämmitystolppa, sähköauton lataus? Esimerkiksi opastuksen, reaaliaikaisen paikkamäärän ja/tai junatiedon käyttötarve eivät nousseet tässä kyselyssä esiin.

50

Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla Asemanseutufoorumi

Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla Asemanseutufoorumi Pyörien liityntäpysäköinnin kehittäminen kaukoliikenteen 1-luokan asemilla 21.3.2019 Asemanseutufoorumi Maija Rekola, Liikennejärjestelmäasiantuntija, Väylävirasto Asemien liityntäpysäköinnin Hyödyt eri

Lisätiedot

Servinniemen ja Otarannan pysäköintitutkimus 2016 Ksk/liikennesuunnittelu

Servinniemen ja Otarannan pysäköintitutkimus 2016 Ksk/liikennesuunnittelu Servinniemen ja Otarannan pysäköintitutkimus 2016 Ksk/liikennesuunnittelu 28.11.2016 Rajaus: Kuva 1. Autopaikat laskettiin päivälaskentana yhden kerran sekä ilta-/yölaskentana 1-2 kertaa: Päivälaskennat:

Lisätiedot

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella

Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella Joukkoliikenteen ja matkaketjujen edistäminen maakuntakaavoituksella LIIKENNE JA MAANKÄYTTÖ 2015 8.10.2015 Ruut-Maaria Rissanen Pirkanmaan liitto Käynnissä Pirkanmaan maakuntakaava kokonaismaakuntakaavan

Lisätiedot

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Kehittämissuunnitelma Kuva: Jouko Aaltonen Joukkoliikenteen vaihtopaikat ja liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Tavoitteena: parantaa matkaketjujen

Lisätiedot

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla

Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Liityntäpysäköinti Pirkanmaalla Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa tuotu esiin liityntäpysäköinnin kehittämistarpeet erityisesti rautatieasemilla Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 tavoitteena

Lisätiedot

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10

Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Asemien liityntäpysäköinti- tavoitteet, nykytila ja kustannusjakomallit Liikenne ja maankäyttö 9.10 Maija Rekola, asiantuntija, liikennejärjestelmä, Väylä Maija Rekola Liityntäpysäköinnin merkitys nousussa

Lisätiedot

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin

Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin Liityntäpysäköinnin vaikutuksia liikenteen hiilidioksidipäästöihin 5.6.2017 1 MAL 2019 suunnitelma Päästövähennystavoite on keskeinen lähtökohta MAL 2019 -työlle. Euroopan komissio on asettanut Suomelle

Lisätiedot

Liikennepalvelut taloyhtiöissä taloyhtiökyselyn tuloksia. Mobinet Oy / Ville Voltti

Liikennepalvelut taloyhtiöissä taloyhtiökyselyn tuloksia. Mobinet Oy / Ville Voltti Liikennepalvelut taloyhtiöissä taloyhtiökyselyn tuloksia Mobinet Oy / Ville Voltti 3.8.2018 Liikennepalvelut taloyhtiöissä hanke Liikennepalvelut taloyhtiöissä on Kiinteistöliiton projekti, joka toteutetaan

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2018 Tiivistelmä, Joensuun seutu 22.2.2019 Sisällysluettelo Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät seuduittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa. Juhani Bäckström Trafix Oy,

Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa. Juhani Bäckström Trafix Oy, Pysäköinnin ratkaisut nyt ja tulevaisuudessa Juhani Bäckström Trafix Oy, 5.12.2017 Esityksen teemat Epävarmuuden hallinta - Ihmisten valinnat muuttuvat, pysäköintiratkaisut vaikuttavat pitkään Pysäköinti

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset

Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset Riihimäen kaupungin pysäköintiohjelma Asukas- ja yrittäjäkyselyiden tulokset ASUKAS- KYSELY Asukaskyselyn perustiedot 3 Kyselyn tarkoitus oli selvittää Riihimäen keskustassa ja asemanseudulla liikkuvien

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012

Tampereen kaupunkiseudun ja Pirkanmaan liikennetutkimus 2012 Tampereen kaupunkiseudun ja Liikennetutkimuksen tarve ja käyttökohteet alueellisen liikenteen kysynnän perustietoaineisto merkitys kasvanut kaupunkiseutujenjaniidenja niiden kehysalueiden kasvun myötä

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Pirkanmaan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

SUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018

Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 Kaupunkipyörien asiakaskysely 2018 24.9.7.10. 7 935 vastaajaa Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen kuntatyöntekijöiden työmatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 17.11.2014 Yleistä kyselystä Kyselytutkimus on osa Itä-Suomen liikennejärjestelmän

Lisätiedot

Riihimäen pysäköintiohjelma

Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen pysäköintiohjelma Lundén Architecture Company: Riihimäen asemanseudun ja keskustan visio Riihimäen pysäköintiohjelma Riihimäen kaupunki Asukkaita 28 756 Asukastiheys 238 as/km² Noin 92 % riihimäkeläisistä

Lisätiedot

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen

Kaupunkipyörien asiakaskysely kaikki vastaajat, N= Tarja Jääskeläinen Kaupunkipyörien asiakaskysely 2017 kaikki vastaajat, N= 7 940 Tarja Jääskeläinen Tutkimusmetodologia Tutkimus toteutettiin nettikyselynä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Kysely lähetettiin kaikille

Lisätiedot

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015

Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 Itä-Suomen seudulliset liikkumistutkimukset 2015 Itä-Suomen liikkumistutkimus 2015 30.12.2015 2 Kalvosarjan sisältö Tutkimuksen taustatietoja Liikkumisen erityispiirteitä maakunnat ja Itä-Suomi seudut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 217. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 3477/2016 02.08.00 217 Liikennebarometri 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Heini Peltonen, puh. 043 824 7212 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

Autopaikkaselvitys. Lippajärvi, alue Markus Pasanen Tiina Aalto

Autopaikkaselvitys. Lippajärvi, alue Markus Pasanen Tiina Aalto Autopaikkaselvitys Lippajärvi, alue150713 Markus Pasanen Tiina Aalto 3.5.2017 Selvityksen tarkoitus Ksl 2.3.2017 päätös (MRA 27 ): nähtävilläolon aikana tutkitaan nykyisen kiinteistön autopaikkatilanne

Lisätiedot

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta

Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla. Mitä me siitä tiedämme ennalta Kehäradan vaikutus elämään Vantaalla Mitä me siitä tiedämme ennalta Uusi brandy Mikä on Kehärata Suunnittelijan visio radasta http://www.youtube.com/watch?v=zkg4xunimmg 3 Aviapoliksen asema elokuu 2014

Lisätiedot

Pendelöintikysely Hämeenlinnan kaupunki Strategia- ja kehittämispalvelut

Pendelöintikysely Hämeenlinnan kaupunki Strategia- ja kehittämispalvelut Pendelöintikysely 2019 Hämeenlinnan kaupunki Strategia- ja kehittämispalvelut Pendelöinti Pendelöinnillä (sukkuloinnilla) tarkoitetaan työssäkäyntiä oman asuinalueen ulkopuolella. (Tilastokeskus, 2019)

Lisätiedot

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Lempäälä Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Urjala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Vesilahti Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pirkkala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Valkeakoski Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Sastamala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kangasala Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Nokia Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Tampere Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Virrat. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Virrat. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Virrat Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ylöjärvi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Hämeenkyrö Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Pälkäne Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Ruovesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Punkalaidun Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Kihniö Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Juupajoki Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Mänttä-Vilppula. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Mänttä-Vilppula. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Mänttä-Vilppula Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Pääkaupunkiseudun Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä

Lisätiedot

Kuntaraportti Parkano. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Parkano. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Parkano Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Kuntaraportti Orivesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Orivesi. Suomen Yrittäjät Kuntaraportti Orivesi Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Asukaskysely Tulokset

Asukaskysely Tulokset Yleiskaava 2029 Kehityskuvat Ympäristötoimiala Kaupunkisuunnittelu Kaavoitusyksikkö 1.9.2014 Asukaskysely Tulokset Sisällys VASTAAJIEN TIEDOT... 2 ASUMINEN... 5 Yhteenveto... 14 LIIKKUMINEN... 19 Yhteenveto...

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät. Suomen Yrittäjät Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta

Lisätiedot

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste

Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri lyhyt kooste Maankäytön, asumisen ja liikenteen seutubarometri 2018 lyhyt kooste 26.10.2018 Sisältö Mikä on MAL-barometri: tausta ja toteutus (kalvot 3-6) Asukkaiden ja luottamushenkilöiden kulkutavat (kalvot 7-9)

Lisätiedot

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset Brändiseminaari 7.11.2012 Hotelli Savonia, Kuopio Mielikuvatutkimus, vaihe 1 Tutkimuksen toteutti Innolink Research Oy. Tavoitteena oli selvittää sekä

Lisätiedot

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 TOTEUTUS Surveypal-nettikysely (7. 21.5.2018). Kyselyllä haluttiin selvittää mm. työssäkäyvien kulkutapoja kodin

Lisätiedot

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen

Muuttoliike 2007. 29.5.2008 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 29.5.28 Janne Vainikainen Muuttoliike 27 Tampereen saama muuttovoitto pieneni. Muuttovoittoa kertyi 927 henkilöä, kun edeltävänä vuonna voitto oli 1 331 henkilöä. Taustalla oli kotimaan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY

HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY HÄMEENLINNAN JOUKKOLIIKENTEEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY.4.08 TYÖN TAUSTA Hämeenlinnan kaupunki halusi selvittää paikallisen joukkoliikenteen toimivuutta, bussien kuntoa ja siisteyttä, kuljettajien toimintaa

Lisätiedot

Suositus liityntäpysäköinnin. kustannusjaon periaatteista Pirkanmaalla MKH Diaesitys liittyy raporttiin Suositus liityntäpysäköinnin

Suositus liityntäpysäköinnin. kustannusjaon periaatteista Pirkanmaalla MKH Diaesitys liittyy raporttiin Suositus liityntäpysäköinnin Suositus liityntäpysäköinnin kustannusjaon periaatteista Pirkanmaalla MKH 10.12.2018 Diaesitys liittyy raporttiin Suositus liityntäpysäköinnin kustannusjaon periaatteista Pirkanmaalla liityntäpysäköinnin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti

Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Vaasan keskustan liikenneselvitys Pyöräily ja pysäköinti Maiju Lintusaari Tero Rahkonen 8.10.2015 Sito Parhaan ympäristön tekijät Suunnittelualue Vaasa ja pyöräily 3 Keskustan saavutettavuus pyörällä 4

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008

Lisätiedot

Liityntäpysäköinti Helsingin seudulla

Liityntäpysäköinti Helsingin seudulla Liityntäpysäköinti Helsingin seudulla Reetta Koskela Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Liityntäpysäköinnin nykytila Helsingin seudulla on nykyisellään noin: 11 000 liityntäpaikkaa autoille 11 000

Lisätiedot

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne...

1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila Katuverkko ja liikennemäärä Jalankulku ja pyöräily Joukkoliikenne... Sisältö 1. Suunnittelukohteen sijainti ja nykytila... 1 Katuverkko ja liikennemäärä... 1 Jalankulku ja pyöräily... 2 Joukkoliikenne... 3 2. Nykyinen ja tuleva maankäyttö... 4 Kortteli 60... 6 3. Asemakaavan

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Kymen Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Kymen Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia 289 2006 Heikki Miettinen

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja 29 vertailukunnassa. Efeko Oy Tutkimuksia 289 2006 Heikki Miettinen YHDYSKUNTATEKNISET PALVELU Kyselytutkimuksen tulokset Kajaanissa ja vertailukunnassa Tutkimuksia Heikki Miettinen Sisällys Johdanto Selvityksen taustaa Otos ja vastaukset Otos ja vastaukset Kadut Puistojen

Lisätiedot

Lempäälä. Kuntaraportti

Lempäälä. Kuntaraportti Lempäälä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Akaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Nokia. Kuntaraportti

Nokia. Kuntaraportti Nokia Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Vesilahti. Kuntaraportti

Vesilahti. Kuntaraportti Vesilahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pirkkala. Kuntaraportti

Pirkkala. Kuntaraportti Pirkkala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio

Henkilöliikennetutkimus Pyöräilyn perustietoja Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Pyöräilyn perustietoja 17.5.2018 Riikka Kallio Henkilöliikennetutkimus 2016 Perustietoja Toteutettu vuodesta 1974 noin 6 vuoden välein Suomalaisten liikkumista kuvaava tutkimus

Lisätiedot

Ylöjärvi. Kuntaraportti

Ylöjärvi. Kuntaraportti Ylöjärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Parkano. Kuntaraportti

Parkano. Kuntaraportti Parkano Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Orivesi. Kuntaraportti

Orivesi. Kuntaraportti Orivesi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pälkäne. Kuntaraportti

Pälkäne. Kuntaraportti Pälkäne Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia

Lisätiedot

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään 29.11.2017 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Sisältö Pirkanmaan maakuntakaava 2040

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Viinikassan Nekalassa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 485 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajien ikä/sukupuoli

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kissanmaalla, Takahuhdissa, yms-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä 504 kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli 160 Vastaajien

Lisätiedot

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu

Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Porvoon seutu Suomalaisten kotimaanmatkat kesällä 2017, niiden syyt ja alueen suosittelu Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Lokakuu 2018 2 Keskimäärin 4 matkaa kesässä Uusimaa vierailluin maakunta Vastaajat

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ)

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 MUU KYMENLAAKSO (IITTI, PYHTÄÄ, VIROLAHTI, MIEHIKKÄLÄ) 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Helsingin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Helsingin Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Helsingin Yrittäjät Aluejärjestöraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja

Lisätiedot

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat

Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Tampereen seudun ja Pirkanmaan joukkoliikenteen taksajärjestelmät ja vyöhykerajat Maiju Lintusaari 8.10.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 1. Lähtökohdat 3 Nykytila, Tampereen kaupunkiseutu Kertaliput Vyöhyke

Lisätiedot

Länsimetron Matkatutkimus kevät

Länsimetron Matkatutkimus kevät Länsimetron Matkatutkimus kevät 2018 11.9.2018 Mitä ja miten tutkittiin? Tutkimuksella selvitettiin, miten joukkoliikennematkat ovat muuttuneet länsimetron vaikutusalueella metron käyttöönoton jälkeen.

Lisätiedot

Valkeakoski. Kuntaraportti

Valkeakoski. Kuntaraportti Valkeakoski Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kangasala. Kuntaraportti

Kangasala. Kuntaraportti Kangasala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 11.-13.2.2011. Suorakanava Oy

Messututkimus. ASTA Rakentaja, Tampereen Messu- ja Urheilukeskus 11.-13.2.2011. Suorakanava Oy Messututkimus Suorakanava Oy Yhteenveto Messututkimus sisältö Kokonaiskävijämäärä 15 382 1 Kansi Kävijäperheen koko 2,37 2 Sisällysluettelo Kävijäperheet 6 499 3 Hankkeet Messututkimukseen vastanneet 590

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 38 Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2016 HEL 2017-000445 T 08 00 00 Hankenumero 0861_8 Päätös päätti merkitä tiedoksi tutkimuksen, jossa on selvitetty helsinkiläisten

Lisätiedot

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kaukajärvellä ja Vehmaisissa-kyselyn vastausten koonti

Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kaukajärvellä ja Vehmaisissa-kyselyn vastausten koonti 1 Aluenopeusrajoituksen muutos ja liikenteen rauhoittamistoimenpiteet Kaukajärvellä ja Vehmaisissa-kyselyn vastausten koonti (vastauksia yhteensä n.791kpl) Vastaajien määrä, ikä ja sukupuoli Vastaajan

Lisätiedot

Väestönlisäystä saaneet kaupunkiseudut (19/70) vuosina 2010-2017 + 31 949 + 23 591 + 141 361 + 7 090 + 4 305 + 19 087 + 12 293 + 3 340 + 2 165 + 2 009 + 1 631 + 1 393 + 1549 Lähde: Tilastokeskus, väestö;

Lisätiedot

Hämeenkyrö. Kuntaraportti

Hämeenkyrö. Kuntaraportti Hämeenkyrö Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Satakunnan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät raportti Satakunnan Yrittäjät Suomen Yrittäjät Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien

Lisätiedot

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007

TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 7 TAMPEREEN MUUTTOLIIKE 2007 Ulkomaisen muuttoliikkeen merkitys kasvussa Tampereen vuonna 2007 saama muuttovoitto oli 927 henkilöä, mistä ulkomaisen muuttoliikkeen osuus oli peräti

Lisätiedot

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti

Mänttä-Vilppula. Kuntaraportti Mänttä-Vilppula Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla 26.10.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Rauman kaupungin suojatiekäyttäytymisen kysely toteutettiin 1.-21.10.2018 välisenä aikana. Kyselyllä kartoitettiin:

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA

KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA KYMENLAAKSON KEVENNETTY LIIKKUMISTUTKIMUS 2019 KOUVOLA 7.10.2019 SISÄLLYS Kyselyn toteutus ja tulokset Otos ja vastausmäärät alueittain Liikkumisen tunnuslukuja (matkojen pituudet, tarkoitus ja kulkutapa)

Lisätiedot

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki

Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten vastataan joukkoliikenteen kasvavaan suosioon? Joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita / Tampereen kaupunki Miten ruuhkaliikenteen laatuongelmaan joukkoliikenteessä tulisi suhtautua? ihmiset roikkuisivat

Lisätiedot

Virrat. Kuntaraportti

Virrat. Kuntaraportti Virrat Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Urjala. Kuntaraportti

Urjala. Kuntaraportti Urjala Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta

Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Kyselytutkimus Itä-Suomen lasten ja nuorten koulumatkaliikkumisesta Itä-Suomen liikennejärjestelmän tila Juha Heltimo, Strafica Oy 30.11.2017 Koulumatkakyselyn päätulokset Koulumatkojen pituudet ovat kasvaneet

Lisätiedot