EURINCin haarapääskyprojekti vuonna 1001
|
|
- Leo Pakarinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Haarapääskyprojekti EURICin haarapääskyprojekti vuonna 11 Valtakunnallinen linnustonseuranta Pertti Saurola E URIG (Euroopan rengastuskeskusten unioni) käynnisti vuonna 1997 viisivuotisen projektin, j onka tavoitteena oli ta1jota Euroopan ja myöhemmin myös koko maailman rengastajille tilaisuus osallistua yksissä tuumin haarapääskyn biologiaan pureutuvaan tutkimukseen. Koska liikkeellelähtö oli varsin vaisu, vuosi 1997 nimettiin "pilottivuodeksi" ja vuodet varsinaisiksi projektivuosiksi. Olen laatinut projektin esittelyartikkelin (Saurola 1997) lisäksi vuosiraportit (Saurola 1998, 1999, 2, 21 ja 22), joissa valikoitujen alustavien hllosten lisäksi olen kannustanut suomalaisia rengastajia "täyttämään kansainvälisen rengastajavelvollisuutensa". Tässä aitikkelissa raportoin alustavasti, mitä Suomessa saatiin aikaan haarapääskyrintamalla vuonna 22. Uusi lajikohtainen rengastusennätys: 4 ii8! Koskaan aikaisemmin ei Suomessa ole rengastettu mitään lintulajia enemmän 4 ~ -~3 ~ -... Hirundo rustica täysikasvuiset/ full-grown - pesäpoikaset / nestlings kuin haarapääskyjä vuonna 22 (ks. Valkama & Haapala 23). Ennen projektin alkua haarapääskyrengastusten vuosisumma oli vain "huippuvuosina" 1981 ja 1984 ylittänyt 4 yksilöä. Heti pilottivuonna 1997 rikkoutui l yksilön raja ja vuosina yhteissumma oli jo "uskomattomat" yksilöä (kuva 1 ). Vuoden 22 tuloksen eteen ei enää ole tarpeen liittää "siunailusanoja". Taulukko 1 kertoo, että Mikko Hänninen ja Timo Kärkkäinen rengastivat kahdestaan runsaan viidenneksen pääskysummasta ja että puolet ennätysurakasta verotti vain seitsemän ahkerimman uurastajan vapaa-aikaa. Poikasrengastuksia vain 5656 Poikasrengastuksia kertyi hieman enemmän kuin vuotta aikaisemmin mutta vain kaksi kolmasosaa huippuvuosien 1999 ja 2 tasosta (kuva 1 ). Huippuvuosina poikasten rengastus oli kirjaimellisesti kahden kauppa: Pekka Pouttu ja Janne Kuva 1. Vuosittaiset haarapääskyn rengastusmäärät Suomessa Musta = poikaset, harmaa = täysikasvuiset. Fig. 2. Annual ringing totals of Hirundo rustica in Finland in Black = nestlings, grey = full-grown. Taskinen rengastivat kahdestaan yli puolet pääskynpoikasista. Vaikka Pekka Pouttu on pudottanut oman panoksensa puoleen vuosien lukemista, silti lähes joka viides pääskynpoika sai renkaansa Poutun pihdeistä. Vuonna 22 tarvittiin Poutun lisäksi Timo Kärkkäisen, Juhani Taposen, Hannu Kärkkäisen ja Ari Rantamäen työpanos tuottamaan puolet poikasten rengastussummasta (taulukko 1 ). Taulukko 1. Yli sata haarapääskyä vuonna 22 rengastaneet rengastajat. pu/1. = pesäpoikaset, fl. = täysikasvuiset. Table 1. Ringers who ringed more than one hundred Hirundo rustico in 22 in Finland. pull. = nestlings, fl. = full-grown. Aalto, T Alho, P. Arppe, H. Ekblom, H. Halonen, J. Hänninen, M. )aakkonen, T Karlsson, R Korhonen, J. Koskinen, H. Koskinen, Lea Kunttu, S. Kärkkäinen, H. Kärkkäinen, T Laaksonen, T Lokki, H. Lyytinen, S. ikkinen, L. ordström, M. ormaja, J. urmi, J. urmi, T Pasanen, E. Pouttu,P. Puhjo, P. Rainio, K. Rannikko, K. Rantamäki, A. Saaria, J. Suopajärvi, V-M. Suorsa, P. Syrjänen, J. Taponen, J. Taskinen,). Topp, E. Tut2mela, Tarja pu/ fl LIUT-VUOSIKIRJA 22 13
2 Valtakunnallinen linnustonseuranta Haarapääskyprojekti Kuva 2. Vuonna 22 rengastettujen haarapääskypoikueiden kuoriutumispäivät ( = kunkin poikueen vanhimman poikasen kuoriutumispäivä) viiden päivän standardijaksoittain Hämeessä eli "Suur-Hauhofla" (ylin kuva, n=32; mediaani= 26.6.), Uudellamaalla (keskimmäinen kuva, n= 164; mediaani = 2.6.) ja "Keski-Suomessa" (alin kuva, n=/92; mediaani 26.6.). ks. teksti. Fig. 2. Hatching dates of Hirundo rustica broods in "Häme" (6/ 1', upper figure; number of broods = 32; median = 26 June), "Uusimaa" (6 3', middle figure; number of broods = 164; median = 2 June) and"keski-suomi" (62 3' ', lower figure; number of broods = 192; median = 26 June) in 221 by standard 5-day periods. ote. Hatching date = hatching date of the oldest young in a brood estimated on the basis of the wing lenght. Haaveeni oli saada "kaikki" rengastajat vastaamaan haasteeseeni eli rengastamaan vähintään viisi haarapääskypoikuetta vuodessa (Saurola 1997). Omalta osaltani olen huutoni vastannut, vaikka vuonna 22 jouduinkin Siperian matkani takia tyytymään vain "tasarahaan". Vuonna 22 haasteeseen vastasi 35 rengastajaa eli vain 6 % aktiiveista. Aikainen pesintä eljässä aikaisemmassa raportissa olen arvioinut pesinnän ajoittumista rengastettujen poikasten siivenmittojen perusteella. Arvioin keräämäni vertailuaineiston perusteella kunkin poikueen vanhimman poikasen iän rengastushetkellä ja laskin siitä taaksepäin vanhimman poikasen kuoriutumispäivän (Saurola 1999, 2, 21, 22). Kaikkina vuosina täydellisin aineisto on peräisin Hämeestä, "Suur-Hauholta" ja perustuu valtaosaksi Pekka Poutun mittauksiin, joita vuonna 22 täydensivät Toni urmen, Heikki Lokin ja allekirjoittaneen keräämät aineistot (kuva 2). Vuoden 21 raportin tapaan laskin vastaavat kuoriutumiskuvaajat myös "Uudeltamaalta" (mm. urmijärvi, Mäntsälä, Askola, Pornainen) ja "Keski-Suomesta" (mm. Kinnula, Kauhajoki, Jurva, Vesanto, Juuka, Polvijärvi). Uudenmaan aineisto perustuu Timo Kärkkäisenja Lea Koskisen mittauksiin ja Keski-Suomen aineisto lähinnä Timo Kärkkäisen, Jukka-Pekka Taivalmäen, Kari Palon, Janne Taskisen, Hannu Lehto- 14 '-- 6 (]).Q 4 c::,co ---- :cts,co E :::,..:X::.2 '-- (]).Q E: ::, c:: ---- :~,co,co E 2 <D <D cri '-; :::, 1..:X::.2 Hirundo rustica kuoriutumispäivät / hatching dates 22 co co co co ;; co <O co co co co.,.; ci.,.; ci.,.; g.,.; <D <O <D cri ~ 6 2 cq l.() "Häme" mediaani= n=34 cå cå cå cå co cå cri cri cri en en cci cå C') cå C') cå '-;- <"}l <"}l '-;- '-;- "}! "}! '-;- '-;- <"}l "}! r--: cå ctj cå ctj cå ci.,.; ci l.() ci,, C') jakso / period kuoriutumispäivät / hatching dates 22 co ci <O <O <O cri en <"}l <;' co co co <O.,.; ci.,.; ci C') en r--..; l.() jakso lperiod "Uusimaa" n=165 mediaani= 2.6. ~ ~ ~ ~ oo oo ro ro ro oo ~ ~ ~ ~ ~ ro M ro ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ci ~ ~ ~ g V ~ ~ m ~ kuoriutumispäivät / hatching dates 22 <.q co <.q co co co..,,. -s,- en cr; cr; cr; ~ ";- "}! <;' co co ;; <O <O <O co.,.; ci.,.; ci.,.; ci.,.; C') jakso rannan ja Janne Leppäsen lähettämiin tietoihin. Siivenmitta-aineiston perusteella haarapääskyn pesintä oli Hämeessä vuonna 22 (mediaani 26.6.) yhtä aikainen kuin vuonna 1999 (26.6.) ja selvästi muita projektivuosia aikaisempi (v. 1998, 3.6.; V. 2, 3.6. ja V. 21, 29.6.). Uudenmaan, joka vuonna 21 oli samassa tahdissa Hämeen kanssa (Saurola 22), mediaani (2.6.) oli vuonna 22 peräti kuusi vuorokautta Hämettä aikaisempi. Keski-Suomen, joka aikaisempina vuosina on ollut 3-5 vuorokautta Hämeen perässä, ja Hämeen mediaanit puolestaan olivat vuonna 22 täsmälleen samat. Edellä mainitut mediaanit on laskettu koko aineistosta. Jos erotetaan kuvan 2 antaman vaikutelman perusteella ensimmäiset ja toiset pesyeet omiin ryhmiinsä pitämällä kuoriutumisen rajapäivänä heinäkuun "Keski-Suomi" n=192 mediaani= cr; ";- <;' ci.,.; ci lperiod 15 päivää, ensimmäisen pesyeen kuoriutumispäivien mediaanit ovat: Uusimaa 19.6, Häme ja Keski-Suomi ämä luvut antavat alueiden välisessä vertailussa oikeamman kuvan, koska Hämeessä toisten pesyeiden suhteellinen osuus on selvästi suurempi kuin muilla alueilla. Pesimistulos jälleen huono Juuan tutkimusalueella Hannu Lehtoranta on pitänyt Suomen mainetta yllä EURIGI haarapääskyprojektissa ja jaksanut kaikkina projektivuosina selvittää pääskyjen pesimistuloksen tutkimusalueellaan Juuassa. Vuosi 21 oli pesintöjen määrän osalta pohjanoteeraus (27 pesintää). Vuonna 22 pesintäyrityksiä oli 34, joka on ollut projektivuosina "normaa- LIUT-VUOSIKIRJA 22
3 Haarapääskyprojekti Valtakunnallinen linnustonseuranta Taulukko 2. Haarapääskyjen rengastukset (R) ja kontrollit (K) pesiltä 22. Tähdellä (*) merkityt rengastajat eivät pyydystäneet pääskyjä pesiltä vuosina Table 2. Ringings (R) and recaptures (K) of Hirundo rustica at the nest in 22 in Finland. Ringers indicated by asterisk (*) did not catch Swallows at the nest in Rengasta ja R K Ringer Toto/ Ekblom, H Eriksson, A. * 1 1 Halonen, J Hongell, H Hänninen, M. 7 7 Ikola, S. 1 1 Kalliokoski, S Korhonen, J. * 2 2 Koskinen, Lea Kreivi,/. 3 3 Kärkkäinen, H Kärkkäinen T Lehtoranta, H. 2 2 Lokki, H Lokki, J.* 2 2 Multala, V.* 1 1 Muuronen, P. 1 1 Pasanen, E Rantamäki, A Ruti, M. 1 1 Sillanpää, V.-M Siltala, A Suopajärvi, V-M Suorsa, P Taivalmäki, J.-P Taponen, J Taskinen, J Tuikka, K. 3 3 Tuomela, Tarja Vastamäki, J. * 1 1 Vesanen, E. * 2 2 Yhteensä - Total % 42% limäärä". Projektin aloitusvuonna 1997 tutkimusalueella oli 45 pesää. Pesintäyrityksistä yhdeksän (26 % ) epäonnistui kokonaan, yhdessä pesässä oli vain yksi poikanen ja viidessä pesässä vain 2 poikasta. iinpä pesimistulos 3,6 poikasta pesintäyritystä kohti oli yhtä huono kuin vuotta aiemmin eli jakson toiseksi huonoin. Poikuekoko 4, 16 poikasta onnistunutta pesintää kohti oli selvästi koko tutkimusjakson huonoin. Pesintöjen epäonnistumiset Hannu Lehtoranta lisää harakan "syntilistaan". Emopyynti tehostui hieman edellisestä vuodesta Jos vuonna 22 pesiltä pyydystettyjen aikuisten haarapääskyjen lukumäärää (taulukko 2) vertaa ennätysvuoden LIUT-VUOSIKIRJA 22 Haarapääskyt liihottavat talveksi eteläiseen Afrikkaan ja tuovat samalla rengastajan himoitsemia kaukolöytöjä tai -kontrolleja. Jorma Tenovuo - Barn Swallow 2 tulokseen, pyydystettyä emolintua, toteaa pyynti-innon pahasti laimentuneen. Vuoden 2 huima tulos poikkeaa kuitenkin vuodesta 22 siinä suhteessa, että tuolloin Janne Taskinen pyydysti yksinään 678 pesivää haarapääskyä eikä ole sen jälkeen ehtinyt irrottaa yhtä valtavaa panosta pääskypyyntiin. Jos Taskisen emopyyntijätettäisiin pois kaikkien vuosien yhteissummasta, vuoden 22 tulos olisi emopyyntiennätys. Ei yksi pääsky kesää tee, mutta yhden pääskyrengastajan panos on pääskyprojektin eri osa-alueilla varsin ratkaiseva... Onneksi Heikki Lokilla on edelleen riittänyt aikaa ja motivaatiota osallistua vähintään samalla ponnella vuodesta toiseen sekä emo- että ruovikkopyyntiin. Vuonna 22 hänen osuutensa oli 37 % pesillä pyydystettyjen haarapääskyjen kokonaismäärästä. Myös Ari Rantamäki, Juhani Taponen, Lea Koskinen, Timo Kärkkäinen ynnä muut taulukossa 2 mainitut ansaitsevat kunniamaininnan erityisen arvokkaan aineiston kartuttamisesta. Vuonna 22 kontrollien osuus kaikista pesillä pyydystetyistä oli jo 42 %. Kiitos projektin alusta alkaen jatkuneen tehokkaan poikas- ja ruovikkorengastuksen, kontrollien osuus Suur-Hauhon (Heikki Lokin) aineistossa oli vuonna 22 peräti 61 % (taulukko 2). Tehokas vuodesta toiseen jatkuva emopyynti on välttämätöntä, jos halutaan saada tietoa haarapääskyjen kuolevuudesta ja levittäytymisestä ( dispersaali). Koska käsittelin edellisessä ra- portissa (Saurola 22) sekä kuolevuutta että dispersaalia melko kattavasti, jätän ne tässä raportissa väliin. Länsi-Suomen panos ruovikkorengastuksessa vahvistui entisestään Kun Mikko Hänninen aloitti Kortesjärvellä yli 5 haarapääskyä tuottaneen pyynnin Kortesjärvellä, Petri Suorsan johtaman kansanliikkeen saalis Kaarinasta ja Turusta oli tasan 9 pääskyä ja Porin ja Mietoisten yhteissummat pysyivät entisellä tasollaan, läntisen Suomen panos oli selvästi yli puolet ruovikkorengastuksista. Kun lisäksi Pekka Puhjo kumppaneineen kaksinkertaisti Laajalahden pyyntiennätyksen, Timo Kärkkäinen ylitti yksinään Tuusulanjärven entisen ennätyksen, Heikki Lokki avustajineen pääsi Hämeessä lähes yhtä hyvään tulokseen kuin ennätysvuonna 1999, Jaakko Syrjänen piti Keijo Ruuskasen kanssa entistä tahtia Lempäälässäja Esko Pasanen teki Pekka Poutun kanssa muutaman "tehoiskun" Ikaalisiin, tuloksena oli uusi ruovikkorengastusennätys, haarapääskyä (taulukko 3). Kontrolleja pesältä ruovikkoon ja ruovikosta ruovikkoon Olen useissa aikaisemmissa raporteissa selvitellyt nuorten lintujen siirtymistä loppukesällä pesältä ruovikoiden yöpymispaikkoihin karttojen ja kaavioiden avulla (Saurola 1998, 1999, 2 ja 21 ). Vuoden 22 ruovikkopyynnissä kontrolloitiin 39 aiemmin kesällä poikasena rengastettua pääskyä. iistä 14 7 tavattiin yli 2 km päässä pesältään (kuva 3). Tehokkaan ruovikkopyynnin laajeneminen Häme-Uusimaa-akselin ulkopuolelle antaa huomattavasti aikaisempaa todenmukaisemman kuvan haarapääskyjemme loppukesän liikehdinnästä, vaikkakin Itä-Suomi yhä Timo Aallon ylläpitämää Elimäen pyyntipaikkaa lukuun ottamatta jää kartalla valkeaksi. Alkuvuosina kaikki "Suur-Hauholla" rengastetut poikaset kontrolloitiin lähiruovikoiden lisäksi Tuusulanjärvellä ja Laajalahdella. Vuoden 22 ruovikkopyynnissä kontrolloitiin 3 "Suur-Hauholla" rengastettua poikasta yli 5 km pesältään: 14 Espoossa, 7 Järvenpääs- 15
4 Valtakunnallinen /innustonseuranta Haarapääskyprojekti Taulukko 3. Haarapääskyjen ruovikkopyynti 21: pyyntipaikat, -jaksot ja -iltojen lukumäärä sekä nuorten ( 1 kv) ja vanhojen ( + 1 kv) lintujen rengastussummat. Rengastajat: T. Aalto (TA), P. Alho (PA), H. Arppe (HA), H. Ekblom (HE), T. )aakkonen (TJ), R. Karlsson (RK), J. Korhonen (JK), H. Koskinen (HK), Lea Koskinen (LK), S. Kunttu (SK), T. Kärkkäinen (TK), T. Laaksonen (TL), H. Lokki (HL), S. Lyytinen (SL), Vesa Multala (VM), L. ikkinen L), J. ormaja ()o), J. urmi (Ju), M. ordström (M), J. yman ()y), E. Pasanen (EP), J. Pessa (JP), P. Pouttu (PPo), P. Puhjo (PPu), K. Rainio (KRai), K. Rannikko (KRan), K. Ruuskanen (KRu), A. Rantamäki (AR), Matti Ryynänen(MR), J. Saaria ()Saa), J. Salin ()Sai), V.-M. Sillanpää (VMS), M. Suopajärvi (MS), P. Suorsa (PS), J. Syrjänen ()Sy), E. Topp (ET), M. Tynjälä (MT). Table 3. Catching at Swallow roosts in 21 in Finland: localities, periods, numbers of sessions, numbers of first calendar year ( 1 c.yr) and older ( + 1 c.yr) Swallows ringed and initials of ringers (see above). Pyyntipaikka pyyntijakso (-iltoja) 1 kv + 1 kv rengastajat Catching locality (=roost) period (sessions) 1 c.yr + 1 c.yr ringers Espoo, Espoonlahti (6 /', 24 35'E) 2.9. (1) 146 Espoo, Laajalahti (6 11 ', 24 43'E) (44) Helsinki, Viik (6 13', 24 59'E) (2) 13 3 Turku, Friskalanlahti (6 24', 22 15'E) (27) Kaarina, Kuusistonlahti (6 24', 22 3'E) (27) Järvenpää, Tuusulanjärvi A. (6 27', 25 4'E) (42) Elimäki, Teutjärvi (6 36', 'E) (7) Mietoinen, Kumiruonaa (6 37', 21 48'E) (1) Mietoinen, Mynälahti (6 38', 21 5/'E) (12) Hauho, Porras (61 11 ', 24 39'E) (13) Hauho, Väinölänlahti (6l 12', 24 3'E) (9) Hauho, Linkosaari (61 13', 24 24'E) (11) Pälkäne, Pintele (6l l6', 24 2/'E) (6) Lempäälä, Ahtialanjärvi (6l 19', 23 47'E) (15) Pori, Teemuluoto (61 33', 21 39'E) (23) Pori, Poolee (6l 33', 21 4'E) (14) Ikaalinen, Höytö/ä (61 5/', 22 59'E) (7) Vaasa, Öskatan (63 5', 'E) (4) 7 4 Kortesjärvi, Pitkäjärvi (63 14', 23 7'E) (25) Uusikaarlepyy, Kallviken (63 21 ', 22 23'E) (6) 79 9 Vieremä, Palosenjärvi (63 46', 27 6'E) (1) 4 27 Oulu, Syväsatama (64 59', 25 27'E) (1) Oulu, Kuivasjärvi (65 4', 25 28'E) (7) Simo, Tiironhieta (65 39', 24 48'E) (1) Yhteensä - Toto/ (323) EP PPu, ET, HE, HA, MR JSal PS, SL, JK, JSaa, TL, Ju, WV, J.o PS, SL, JK, JSaa, TL, M, L, KRai,,Ju, SK TK TA RK PA HL, PPo, HK, LK HL HL, PPo, HK, LK HL, PPo, HK, LK JSy, KRu AR, VMS AR, VMS EP, PPo, JP Jy MH Jy PS KR, JP, EP TJ, KR, MT MS sä, 6 (eli 2 %) Kaarinassaja 1 Oulussa. Pekka Poutun Pälkäneellä poikasena rengastama pääsky killui Esko Pasasen verkossa Oulussa, 42 km pohjoiseen pesältään 16.8.,jolloin pääskyjen pitäisi alkaa suunnata kohti etelää. Kuvasta 3 paljastuu myös, että Hannu Kärkkäisen rengastama savolaispääsky, oleili vielä Kortesjärvellä peripohjalaisten pääskyjen joukossa 218 km länsiluoteeseen syntymäpaikaltaan Suonenjoella. Kuva 4 antaa kuvaa 3 selkeämmän kuvan ruovikkopyynnin verkostosta vuonna 22. Se ei kuitenkaan osoita, mitä todella tapahtui, sillä kahden pisteen välillä on vain yksi jana kuvaamassa sekä yhtä että useita siirtymiä. Lisäksi osa pyyntipaikkoja yhdistävistä janoista kertoo liikehdinnästä molempiin suuntiin Esimerkiksi Kortesjärveltä lähtevä kaunis viuhka sisältää seuraavat siirtymät Kortesjärveltä: Poriin 6, Turkuun 5, Kaarinaan 3, Mietoisiin 2, Ikaalisiin 1, Lempäälään 1, Espooseen 1 ja Hauholle 2 pääskyä. Lisäksi Pekka Alhon 8.8. Mietoisissa rengastama nuori haarapääsky kontrolloitiin Kortesjävellä 25.8., 295 km pohjoiseen Mietoisista. Ulkomaiset haarapääskylöydöt ja -kontrollit Suomessa vuosina rengastetuista haarapääskystä on saatu yhteensä 11 7 ulkomaista "tapaamista"(= löytöä ja kontrollia; taulukko 4). Lukuun sisältyvät molemmat Antti Siltalan vuonna 1998 rengastamasta poikasesta saadut kontrollit Virosta vuosilta 1999 ja 21. Ennen EURIGin projektin alkua rengastusten kokonaissumma oli , joista oli saatu 44 ulkomaista tapaamista eli noin seitsemän (6,8) tapaamista 1 rengastusta kohti. Projektin tuottamien rengastusten määrä on , joista puolestaan on saatu vain kolme (3,) tapaamista 1 rengastusta kohti, vaikka projektin vuoksi rengastajat ovat monissa maissa yrittäneet pyydystää pääskyjä aikaisempaa tehokkaammin. Kontrollien osuus tapaamisista ennen projektia oli 36 % ja projektin aikana 77 %. Vastaavat tapettujen osuudet olivat 23 % ja 3%. Kun nämä ihmisen "aktiivisesti tuottamat" tapaamiset jätetään pois laskuista,jäljelle jää 19 "sattumanvaraista" ulkomaista löytöä ennen projektia ja 14 projektin aikana. Eli syys- tä tai toisesta lähes nelinkertainen rengastusten määrä on tuottanut vähemmän sattumanvaraisia ulkomaisia löytöjä projektin aikana kuin sitä ennen! Kyseessä voi olla vain pienten lukujen leikki tai sitten ei. Mahdollisen eron syitä en ryhdy tässä yhteydessä arvailemaan. Ahkeruus palkitaan, mutta tasan eivät käy onnen lahjat Useimpien rivirengastajien johtotähti on saada jännittäviä kaukolöytöjä, ikäennätyksiä jne. Pääskyrengastajilla on periaatteessa mahdollista saada viestejä aina eteläisimmästä Afrikasta saakka. Katsoin, miten onnetar on kohdellut kolmea projektin rengastustilaston kärkiengastajaa. Projektin ahkerin pääskyrengastaja, Pekka Pouttu on rengastanut pesäpoikasta ja saanut niistä viisi kontrollia, yhden Etelä-Afrikasta, yhden Kongon Demokraattisesta tasavallasta ja kolme Liettuasta sekä lisäksi yhden löydön Kongon Demokraattisesta tasavallasta. Hän on myös rengastanut ruovikkopyynnissä pääskyä, joista on tullut kolme kontrollia Liettuasta ja kaksi Viros- 16 LIUT-VUOSIKIRJA 22
5 Haarapääskyprojekti Valtakunnallinen linnustonseuranto jonka ei tarvinnut rengastaa kuin viisi sattumapääskyä Rönnskärillä saadakseen yhdestä löytöilmoituksen Sambiasta! Vuonna 22 todettiin 43 haarapääskyn ja räystäspääskyn risteymää Suomen ei kannata pääskyprojektiaan lopettaa, mikäli pääskyjen rengastajat ovat innokkaita jatkamaan. Jorma Tenovuo - Born Swallow ta. Esko Pasasen yli 11 ruovikkorengastusta on tuottanut kaksi löytöä ja yhden kontrollin Etelä-Afrikasta sekä kaksi kontrollia Liettuasta. Timo Kärkkäinen on saanut 6 9 ruovikkorengastuksesta kaksi kontrollia Etelä-Afrikasta, kolme Botswanasta ja yhden Virosta, mutta yli 3 poikasrengastuksesta ei ole vielä tullut ulkomaan löytöjä. Kaikkiaan 24 rengastaja on rengastanut projektin aikana yli tuhat pääskyä. Heistä kuusi (25 %) on jäänyt toistaiseksi ilman ulkomaan löytöjä. Toisaalta, Hannu Tunturi oli etunimensä veroinen onnenpekka. Hän rengasti 29 pesäpoikasta kesällä 22 ja sai niistä helmikuussa kontrollin Botswanasta. Vieläkin onnekkaampi oli Pekka Ikonen, Vuonna 22 rengastajat totesivat yhteensä 43 haarapääskynja räystäspääskyn risteymää: kolme pesäpoikasta, yksi vanha lintu ja loput nuoria. Ruovikkorengastuksista joka 8:s "haarapääsky" oli risteymä. Järvenpään ja Kortesjärven pyyntipaikoilla risteytymien tiheys oli keskimääräistä suurempi: joka 5:s haarapääsky kantoi räystäspääskyn tuntomerkkejä puvussaan. Pääskyprojektin aikana on todettu kaikkiaan 156 risteytymää, 33 on ollut poikasia, 3 vanhoja ja 12 nuoria lintu Ja. Mitä jatkossa? Virallisesti EURIGin haarapääskyprojekti päättyi vuonna 22. On kuitenkin mahdollista, että EURIG päättää kui- Hirurido rustica 22 Hirundo rustica 22 1 km Kuva 3. Vuonna 22 rengastetuista haarapääskyn poikasista yli 2 km päästä saadut kuntrollit ensimmäisen syksyn aikana (täplät). Rengastuspaikat on osoitettu täplistä lähtevillä jonoilla. Fig. 3. Finnish recapture locations ( dots) during the first autumn of the Born Swallows Hirundo rustica ringed os nestlings in 22. Ringing locations are indicated by straight Iines, distance moved >2 km). ~ ' Kuva 4. Rengastettujen haarapääskyjen siirtymät eri ruovikkorengastuspaikkojen (täplät) välillä vuonna 22. Fig. 4. Movements of Hirundo rustica between different cathing sites in the reed-beds (dots). LIUT-VUOSIKIRJA 22 17
6 Valtakunnallinen linnustonseuranta tenkin vielä jatkaa. Haarapääsky onkiitollinen tutkimuskohde eikä se ole suinkaan vielä "loppuun tutkittu". Tekipä EURIG mitä hyvänsä, Suomen ei kannata pääskyprojektia lopettaa, mikäli pääskyjen rengastajat ovat innokkaita jatkamaan. Olen ymmärtänyt, että Rengastustoimistonjohtaja Jari Valkama on asiasta samaa mieltä. yt on kuitenkin yksi virstanpylväs saavutettu ja on aika analysoida kertynyttä aineistoa muutoinkin kuin vain näiden kannustukseksi tarkoitettujen vuosiraporttien tapaan. Toivottavasti hyvä talkooporukka saadaan pian kokoon pottia purkamaan. Kiitokset Kun haarapääskyprojektia alettiin Italian ehdotuksesta suunnitella, annoin hankkeelle EURIGin kokouksissa voimakkaan tukeni. Tästä syystä olen myös yrittänyt kannustaa suomalaisia rengastajia osallistumaan tähän yhteiseen kansainväliseen hankkeeseen, jossa kaikki rengastajat voivat olla sopivaksi katsomallaan panoksella mukana. En onnistunut aivan niin hyvin kuin toivoin. Olisin toivonut useampien rengastajien ottavan "viidellä pesällä mukaan" -haasteen vastaan. Mutta, vastapainoksi joukko rengastajia on ottanut haarapääskyprojektin omakseen todella "suurella sydämellä", minkä mahtavat rengastus ja ennen kaikkea kontrollimäärät osoittavat. Aineisto on mahtava! Kunnioittavat kiitokset kaikille, jotka olitte mukana! Kiitokset myös Rengastustoimiston henkilökunnalle avusta ja Heidi Björklundille karttojen piirtämisestä! Summary: The EUR/G Swallow Project in Finland in 22 The aim of this paper is to give a very preliminary report on the activities ofthe EURIG Swallow Project in 22 in Finland (cf. Saurola 1997, 1998, 1999, 2, 21).!n total, am Swallows Hirundo rustica were ringed in Finland in 22 (fig. 1 ). This was a new record and consisted of nestlings, 627 breeding adults and full-grown birds roosting in reed-beds. Hatching dates in 22 were estimated of broods ringed in "Häme" (61 1' ), "Uusimaa" (6 3' ) and"keski-suomi" (62 3' ' ) on the hasis of the wing length of the oldest young ofthe brood (fig. 2; cf. Saurola 1999, 2, 21). The median hatching dates of the first clutches were almost one week earlier than in 21: Uusimaa 19 June, Häme 23 June and "Keski-Suomi" 25 June.!n total, 1 74 breeding adults were captured, either ringed (58 %)or recaptured (42 %), at the nest in Finland in 22 (table 2). Hoarapääskyprojekti Taulukko 4. Hooropääskyrengostuksisto saadut ulkomaiset löytöjen lukumäärät rengastusvuoden mukaan toulukoituina. Alimmalla rivillä oleva luku kertoo, montako ulkomaista löytöä on saatu 1 rengostusto kohti. Table 4. umbers of foreign recoveries of Born Swollows ringed in Finland. The columns indicote the yeors af ringing. The numbers on the last row of the toble indicate how mony foreign recoveries hove been received per 1 ringings. Rengastusvuodet / Years of Ringing Mao Yhteensä Country Toto/ Ruotsi Sweden Viro Estonio Latvia Latvia 1 1 Liettua Lithuonio Venäjä Russio Puola Polond 1 1 Ukraina Ukroine 1 1 Romania Romania ~ ~ Bulgaria Bulgaria 1 1 Italia ltoly 2 2 Kreikka Greece 1 1 Turkki 2 2 Libanon Lebonon 1 Israel Israel 1 K.-Afrikon tosov. 1 C. Africon Repub. Kenia Uganda Uganda Kongon Dem. tosav Dem. Repub. Congo Sombio Zambia Zimbabwe Zimbabwe Botswona Botswano 1 amibia amibia 2 Etelä-Afrikka South Africa 1 2 Yhteensä - Toto/ 44 2 /1 rengastusta 7 2 per 1 ringings The ringing of Barn Swallows roosting in reed-beds in August-September was carried out at 24 sites by 37 ringers during 323 sessions in total (table 3). Fig. 3 gives a rough idea of the "Swallow-catchment-areas" of reed-beds in 22. Fig 4. shows the movements of Swallows from one reed-bed to the other. Ali foreign recoveries and recaptures of Barn Swallows ringed in Finland and recovered before and during the EURIG Swallow Project are listed in table 4. The recovery/recapture probability was 6.8 recoveries per 1 ringings before the project and only 3. during the project. Especially the probability to get "random recoveries" (recaptures and bird killed excluded) has been very much lower during the project than before it.!n 22, three hybrids bctween the 8am Swallow and House Martin, Delichon urbica, belonging to three different broods were detected as nestlings.!n addition, 39 hybrid first year birds and one hybrid adult were captured in 22 in reed-beds (cf. Saurola 2, 21). During , altogether 156 hybrids (33 as nestlings) have been detected in Finland. Kirjallisuus Saurola, P. 1997: Haarapääsky, EURIGin projektilaji (Summary: Recoveries of Swallows Hirundo rustica ringed in Finland). - Linnut 32 (2): Saurola, P. 1998: Pääskyjen perässä kattotuoleilta ruovikkoon (Summary:The EURIG Swallow Project in Finland in 1997). Linnut 33 (2): Saurola, P. 1999: EURIGin haarapääskyprojektin toteutus Suomessa 1998 (Summary: The EURIG Swallow Project in Finland in Linnut-vuosikirja 1998: Saurola, P. 2: EURIGin haarapääskyprojektin toteutus Suomessa 1999 (Summary: The EURIG Swallow Project in Finland in Linnut-vuosikirja 1999: Saurola, P. 21: EURIGin haarapääskyprojektin toteutus Suomessa 2 (Summary: The EURIG Swallow Project in Finland in 2). - Linnut-vuosikirja 2: Saurola, P. 22: EURIGin haarapääskyprojektin toteutus Suomessa 21 (Summary: The EURIG Swallow Project in Finland in 21 ). - Linnut-vuosikirja 21: Valkama, J. & Haapala, J. 23: Rengastusvuosi 22 (Summary: Bird Ringing in Finland 22) - Linnut-vuosikirja 22: Kirjoittajan osoite / Author s address Luonnontieteellinen keskusmuseo PL 17 FI-14 HELSIGI YLIOPISTO 18 LIUT-VUOSIKIRJA 22
Haarapääsky vuoden 2001 rengastustilaston kärjessä
Pertti Saurola E URINGin vuonna 997 aloittaman laajan, kansainvälisen projektin tavoitteena on kartuttaa maailman rengastajien yhteistyöllä tietämystämme haarapääskyn biologiasta - erityisesti populaatioekologiasta
sanoa, kun haarapääskyrengastusten määrä kasvoi "huikeasta" määrästä 64 % "huikeanhuikeaan"
1 : 1 1 Pertti Saurola S.. uomi on ollut alusta alkaen mukana EURING:in (Euroopan rengastuskeskusten unioni) aloittamassa haarapääskyprojektissa, jonka tavoitteena on kartuttaa tietojamme lajin biologiasta
Rengastustoimiston tilannekatsaus Jari Valkama
Rengastustoimiston tilannekatsaus 2.2.2019 Jari Valkama Three ringers have died after the previous meeting Markku Alanen (445) Harri Hongell (388) Olavi Liukkonen (141) Seppo Sulkava (2071) Staff of the
Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2
Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa
Keurusseudun selkälokit erityisseurannassa Matti Aalto 2010 (kuva Ari Aalto) Selkälokkeja on tutkittu Keuruun ja Mänttä-Vilppulan järvillä yhtäjaksoisesti kymmenkunta vuotta. Ensimmäinen hyvä parimäärälaskenta
MIKSI LINTUJA VÄRIRENGASTETAAN?
MIKSI LINTUJA VÄRIRENGASTETAAN? What is the idea of colour-ringing? MARKUS PIHA RENGASTUSTOIMISTO Sisältö 1. Taustaa / Background 2. Lukurengastus Suomessa / Colour ringing in Finland 3. Miten perustetaan
Suosituimmat kohdemaat
Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR
lukukontrollia kertoo?
FWC0E9 0000110000000111001110000 FWC0EM 0011110000011111111000000 FWC0EN 0001111111001010010011000 FWC0EW Mitä 0000111110110111111110000 yli 200 000 FWC0MV 0000001001011000000100000 FWC0NM lukukontrollia
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at
Petolintuseuranta. Heidi Björklund Tutkimuskoordinaattori, Luomus. Laskijatapaaminen Lammin biologinen asema Hiirihaukka.
Hiirihaukka Jukka Haapala Petolintuseuranta Hiirihaukka Heidi Björklund Tutkimuskoordinaattori, Luomus Hannu Lehtoranta Laskijatapaaminen Lammin biologinen asema 10.2.2019 Kanahaukka Tom Björklund www.luomus.fi
Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua
ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00
SML:n Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailut ilmahirvessä ja luodikossa 30.3.2014 Suonenjoella. Kilpailupaikka sijaitsee osoitteessa Sammalselän koulu Opintie 1 77600 Suonenjoki. ERÄLUETTELO ILMAHIRVI
SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam
SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
Vonna 1999 tuli kuluneeksi sata
Pertti Saurola Vonna 999 tuli kuluneeksi sata uotta siitä, kun tanskalamen ehtori Hans Christian Comelius Mortensen ryhtyi rengastamaan kotipihansa kottaraisia alumiinirenkailla,j oihin oli kaiverrettu
SAARISTOLINTUJEN LUKURENGASTUS SUOJELUN APUNA
SAARISTOLINTUJEN LUKURENGASTUS SUOJELUN APUNA Saaristolintusymposio Kokkola 15.11.2008 Risto Juvaste Pohjakuva: Markku Kangasniemi 1 R.Juvaste CV www.juvaste.fi risto(at)juvaste.fi Lintuharrastus 50v 15.11.2008
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua
KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %
KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4
Pesintä päivän myöhässä
Pertti Saurola fr,,,: :.lt:.;...........,....l....:.i,,.,.. : ").., alt~unnalli_~en on pidetty kaynmssajo. sä_~~siprojekti 28 vuot- {;:,;;;i,,~ ta yhteensä 3 rengastajan voii;/l;;.:.. ~;~ min. Vuonna 998
TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio
ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters
Teknologiateollisuuden uudet tilaukset* vuosineljänneksittäin New orders of technology industries* by quarters 75 7 65 6 55 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 Milj. euroa, nimellisin hinnoin / Mil. euros, in nominal
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M
SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta
Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus
kyselyiden avulla yritettiin saada selville
Pertti Saurola sääksiprojekti n ollut hengissä jo 29 vuotta hteensä 36 rengastajan voi V:ltakunnallinen. ' min. Vuonna 1999 reviirien tarkastukseen osallistui 14 rengastajaa. Tarkastettujen pesäpaikkojen
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2012, December Nights spent by foreign tourists in Finland up by 45 per cent in December 2012 The number of recorded nights spent by foreign tourists
Naurulokki. Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset. Elää lähes koko Suomessa
Naurulokin pesintä Naurulokki Valkoinen lintu, jolla on harmaa selkä ja tummanruskea huppu päässä Jalat ja nokka punaiset Elää lähes koko Suomessa Missä naurulokit ovat talvella? Ulkomailta löydetyt suomalaiset
Matkailun suuralueet sekä maakunnat
Matkailuvuosi 2017 Matkailun suuralueet sekä maakunnat Lähde: Visit Finlandin Rudolf-tilastopalvelu, Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Huomioitavaa vuositulosten vertailussa: Majoitustilaston
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017
Kemiönsaaren Nordanån merikotkatarkkailu kesällä 2017 Tmi Vespertilio 11.8.2017 Tiivistelmä Kemiönsaaren Nordanå-Lövbölen alueelle suunnitellaan tuulivoimapuistoa. Varsinais-Suomen ELYkeskus on vuonna
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -
Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kenttäammunta
Alik Rautio Jouko H P-PO 97 86 183 0 Alik Keski-Hannula Raimo H E-PO 96 83 179 0 Korp Saarela Mika H PIR 89 85 174 1 Alik Vanhatalo Miika H P-PO 90 84 174 0 Ins Ylil Ahokas Ilkka H PIR 86 86 172 0 Ylil
Matkailun kehitys maakunnissa
Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-
Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
*) %-yks. % 2018*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA
ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain
Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:
Efficiency change over time
Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel
muutos *) %-yks. % 2016
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
Lintujen rengastukselle ja rengastajille
3 - juhlintaa tilhien ja petolintujen parissa Jari Valkama & Jukka Haapala Lintujen rengastukselle ja rengastajille vuosi 23 oli omalla tavallaan merkittävä virstanpylväs, tulihan kuluneeksi 9 vuotta siitä,
Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2018
Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2018 Tuomo Ollila Olli-Pekka Karlin Metsähallitus, Luontopalvelut 16.11.2018 Asianumero MH 5701/2018/06.00.01
THE NEW SHELTER PROJECT. PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND The project continues as soon as funds are collected to do so
The new shelter area of Pro Animals Romania in April 2011 Pro Animals Romanian uuden tarhan aluetta huhtikuussa 2011 THE NEW SHELTER PROJECT PRO ANIMALS ROMANIA & PRO ANIMALS FINLAND 2011-2012 The project
Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016
Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016
Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2
H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala
Markkinaraportti / elokuu 2015
Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109
Rengastus on lintutieteen käyttämä tutkimusmenetelmä, jolla pyritään saamaan tietoa lintupopulaatioista ja lintujen elinkiertoominaisuuksista
Rengastusaineistot tutkimuksen apuvälineinä Jari Valkama Rengastustoimisto Rengastus on lintutieteen käyttämä tutkimusmenetelmä, jolla pyritään saamaan tietoa lintupopulaatioista ja lintujen elinkiertoominaisuuksista
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018
01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954
CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti
CARBO III Hankeraportti 29.05.2019 Jouni Kannonlahti Hankkeen toteutus: Jouni Kannonlahti projektipäällikkö Levón-instituutti Vaasan Yliopisto jouni.kannonlahti@uva.fi puh. 0294498365 Piirroskuvat: Kuvittaja
Markkinaraportti / lokakuu 2015
Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta
Linnut. vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO
Linnut vuosikirja 2012 LUONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Liejukana pystyy Suomessakin tuottamaan useita pesyitä. TUOMAS HEINONEN Moorhen lays more than one clutch in Finland too. Liejukanapopulaation Gallinula
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri
Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2016
Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2016 Tuomo Ollila Lähtö tarkastuslennolle. Kuva: Tuomo Ollila. Metsähallitus, Luontopalvelut 27.10.2016
Markkinaraportti / heinäkuu 2010
Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta
Kun vielä vuonna 2003 hehkutettiin
Rengastusvuosi 2004 - myyrälama söi rengastajia ja rengastusmääriä Jari Valkama & Jukka Haapala Kun vielä vuonna 2003 hehkutettiin hyvää petolintuvuotta, herättiin jo seuraavana vuonna ankeaan todellisuuteen:
Markkinaraportti / huhtikuu 2015
Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Yöpymiset lähes ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä huhtikuussa melkein vuoden takaisella tasolla. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaan prosentin yöpymismäärän
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2013, February Nights spent by foreign tourists in Finland down by 2.5 per cent in February 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Mäntsälän Ampumaurheilukeskus
Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägarförbund Kansainvälisten lajien SM-kilpailut 2019 Mäntsälän Ampumaurheilukeskus Eurooppalainen metsästysammunta 8.6.2019 Yhdistelmäkilpailu N Sija Nro Nimi Sarja Piiri
Lapin maahanmuuttotilastoja
Lapin maahanmuuttotilastoja Meri-Lapin MAKO-verkosto Tornio 16.5.2017 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista
OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli
1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2009 Muuttohaukan pesäpaikka: Kuva Tuomo Ollila 11.11.2009 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG
Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue
Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4
Tulostettu. Aika. ResUL:n Pvm Perinneasemestaruuskilpailut Kivääri 150m
1 Alik Keski-Hannula Raimo H E-PO 95 85 95 275 5 2 Ins Ylil Ahokas Ilkka H PIR 92 90 89 271 6 3 Panssarij Korhonen Markku H E-KA 95 87 89 271 3 4 Jääk Kääriäinen Pekka H P-PO 95 82 92 269 7 5 Korp Salovaara
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H50. 25m Pienoispistooli 60 ls sarja H60
25m Pienoispistooli 60 ls sarja H 1. ylil Meinander, Ari Kym 95 95 96 97 96 99 578 vänr Alanko, Ville- 2. Veikko E-Häm 94 95 96 91 97 96 569 49 3. ylil Talvitie, Marko E-Poh 93 94 90 97 99 96 569 45 4.
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10
Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2
MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS
Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut
Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut Nokian ampumarata 30.06.2018 30.06.2018 20.20.32 SML-Hirvi, sarja M 1. Kari Koskinen PH 94 90 184 2. Jani Lingren KS 90 88 178 3. Kari Äikäs KS 90 84 174 4. Tommi
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2013, December Nights spent by foreign tourists in Finland up by 5.5 per cent in December 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists
Accommodation statistics
Transport and Tourism 201 Accommodation statistics 201, May Nights spent by foreign tourists in Finland up by 11 per cent in May 201 Overnight stays by foreign tourists continued increasing at Finnish
Seuraennätykset Masters Päivitetty MIEHET 25M allas
MIEHET 25M allas 50 VU Tomi Parkkonen 27,52 14.5.2006 Kerava Kimmo Käkelä 27,75 24.4.2005 Tuusula C Kimmo Käkelä 25,33 28.3.2009 Oulu D Kimmo Käkelä 25,18 12.3.2011 Tuusula E Kimmo Käkelä 26,74 11.3.2016
muutos *) %-yks. % 2017*)
TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic
AY-kisat 2006 Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai
Miesten joukkue Klo 10.00, Lauantai 1 A/A Tomi Penttilä/Tero Kallio Metalli 1 3 4 C/D Pekka Salokannel/Markku Saarinen Metalli 49 5 C/C Jouko Rakkolainen/Jorma Hietikko VATE 6 8 B/B Juha Suotmaa/Tuomas
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2014, October Nights spent by foreign tourists in Finland decreased by 1. per cent in October The number of recorded nights spent by foreign tourists
VANTAA Matkailun tunnuslukuja
VANTAA Matkailun tunnuslukuja Kesäkuu 212 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset ulkomailta kesäkuussa + 8 % Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.3) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta
Matkailun kehitys maakunnissa
Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun
25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================
25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen
Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2017
Raportti maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan sekä Oulun ja Lapin läänien merikotkien pesinnöistä vuonna 2017 Tuomo Ollila Kuva: Juha Haikola. Metsähallitus, Luontopalvelut 10.11.2017 Asianumero MH 4598/2017/04.01
RHY:n hirvenhiihtokisa
RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101
Markkinaraportti / syyskuu 2015
Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden
Koulutoimen henkilöstörakenne
Koulutoimen henkilöstörakenne 11.11.2016 Virka/toimi Toimen/viran nimike Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 2 toimistosihteeri T 3 toimistosihteeri V0033 4 koulukuraattori T 5 koulupsykologi Yhtenäiskoulu,
RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
Punkkien ja muiden loisten seuranta lintujen rengastuksen yhteydessä
Punkkien ja muiden loisten seuranta lintujen rengastuksen yhteydessä Aleksi Lehikoinen Johdanto Linnuilla on lukuisia erilaisia ulkoloisia kuten kirppuja, väiveitä, lintukärpäsiä ja punkkeja. Näistä etenkin
Markkinaraportti / joulukuu 2015
Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin
Markkinaraportti / maaliskuu 2015
Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Yöpymiset runsaan prosentin plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä maaliskuussa 1,2 %. Kasvu tuli pääosin ulkomailta yöpymismäärän lisääntyessä 2,0 %. Kotimaasta
Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.
D t 1 76 Salovaara Pilvi Pir 85 108 193 2 54 kers Lauri Teija P-Poh 79 73 152 Osallistujia: 2 Sivu 1 / 4 H t 1 47 alik Kuikka Petrus E-Kar 129 127 256 2 72 alik Rautio Jouko P-Poh 123 130 253 3 62 alik
Markkinaraportti / kesäkuu 2015
Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta
UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014
HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 17. - 11:37:39 50m Pistooli, sarja Y 1. Lars-Christian Schauman Pirkan 77 81 82 87 91 88 506 2. Joonas Knuuti Pirkan 83 85 76 80 88 93 505 3. Antti Jokinen Oulu 85 90 83 68 43 35 404 50m
LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP
88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT
SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET
Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat
Veteraani CUP 25-29 v. 2010
Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, October Overnight stays at accommodation establishments increased by per cent in October The total number of overnight stays at Finnish accommodation
KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä
KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 20.8.2012 Kesäkuu Yöpymiset ulkomailta + 4 % tammi-kesäkuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.300) lisääntyivät tammi-kesäkuussa
TULOKSET. SML ISM Kuopiossa ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT. Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot
SML ISM Kuopiossa 4.3.2017 ILMAHIRVI 10M KAIKKI SARJAT Sarja Etunimi Sukunimi Seura Alku Loppu Tulos Ratkot M 1 Jesse Hyttinen PK 95 93 188 2 Aki Nyyssönen SS 94 92 186 3 Olli Paananen PS 93 92 185 20
Erasmus-liikkuvuus Suomesta
Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria
Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 2003
Riistantutkimuksen tiedote :-. Helsinki 0..00 Hirvikannan koko ja vasatuotto pienenivät vuonna 00 Vesa Ruusila, Mauri Pesonen, Samuli Heikkinen, Arto Karhapää, Riitta Tykkyläinen ja Maija Wallén Suomen