Paljon melua. melkein tyhjästä. Valitsimme testiin pc:n alle kahden sadan euron stereokaiuttimet.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paljon melua. melkein tyhjästä. Valitsimme testiin pc:n alle kahden sadan euron stereokaiuttimet."

Transkriptio

1 PCKAIUTTIMET TEKSTI: PEKKA TOLONEN GRAFIIKKA: ERIC LERAILLEZ KUVAT: MATTI SULANTO Paljon melua Valitsimme testiin pc:n alle kahden sadan euron stereokaiuttimet. Vertailun vuoksi samalle viivalle otettiin myös kaksi 5.1 kanavaista surroundkaiutinpakettia. Pienikin kaiutin saattaa ominaisuuksiltaan olla voimanpesä. melkein tyhjästä Käsitys tietokonekaiuttimien huonosta äänentoistosta juontaa juurensa pc:n alkuaikoihin, jolloin myyntiin saatiin ensimmäiset huonolaatuiset muovipurkkikaiuttimet Nykyinen pckaiutin on optimoitu peleihin ja musiikin kuunteluun. Ne eivät ole missään nimessä neutraaleja hifikaiuttimia, joten kaikissa nyt testatuissa kaiuttimissa on oma persoonallinen soundinsa. Pckaiutinten valinta on pitkälti makuasia, ja vaakakupissa painaa bassotoiston ohella kukkaron paksuus sekä kaiuttimien ulkonäkö ja soveltuvuus pelaamiseen ja dvdkäyttöön tai musiikin kuunteluun. Kaupassa olisi hyvä päästä vertailemaan ainakin muutamaa saman hintaluokan mallia. Laaja bassotoisto vaatisi tehokkaan vahvistimen, tilavan kotelon ja ison kaiutinelementin, jotka nostavat kaiutinpaketin hintaa. Siksi halpakaiutinten mainok 46 MikroPC 14 / 2004 W W W. M I K R O P C. N E T

2 sissa luvattuun jopa 20 hertsin bassotoistoon tulee suhtautua hyvin epäilevästi. BASSOTASO RATKEAA KÄYTTÖTARPEEN MUKAAN Alin bassotoisto tuotetaan alaäänikaiuttimella eli subwooferilla, jollainen on kaikissa nyt testatuissa kaiutinpaketeissa. Alimman bassotoiston voimakkuus säädetään kohdalleen joko subwooferelementissä tai erillisessä kaukoohjaimessa olevalla potentiometrillä. Kaukoohjaimen säädin on tähän kätevämpi, koska bassotoiston taso on helppo säätää sillä käyttötarkoituksen mukaan. Peleihin ja elokuviin sopiva jämäkämpi basso on yleensä liian voimakas musiikille. Nyrkkisääntö subbarille on, mitä isompi sen parempi. Pieni elementti ei pysty toistamaan alimpia bassoääniä kunnolla, jolloin subwooferin tason korostus vain lisää epämääräistä bassokuminaa. Paras paikka subwooferille selviää kokeilemalla. Elementtiä ei tarvitse sijoittaa kuuntelupaikan keskilinjaan, sillä korva ei havaitse matalien taajuuksien tulosuuntaa. Oikea sijoituspaikka riippuu huoneen koosta ja akustoinnista. Paras bassotoisto voi löytyä ikkunalaudalta, nurkasta tai huoneen keskeltä. Heikompilaatuisen alaäänikaiuttimen toistoa voi tehostaa sijoittamalla sen seinän viereen tai huoneen nurkkaan. Nurkkaan sopii ainakin kevytbassoiset NGS 850 ja Trust 4500P. Järein bassotoisto irtoaa Logitech Z 2300 ja Creativen MegaWorksmalleista. Molemmat tuottavat kunnon potkua alhaisillakin tasoilla. Satelliittikaiuttimet toistavat mallista riippuen taajuusaluetta sadasta hertsistä 20 kilohertsiin. Isommat satelliitit pääsevät yleensä alemmaksi kuin pienet, jolloin niiden äänentoisto on helpompi sovittaa yhteensopivaksi subwooferiin. TARKISTA TEHON TARVE JA KOHINA Kaiutinvalmistajat esittelevät mainoksissaan isoja vahvistimen teholukemia. Se ei välttämättä kerro, kuinka kovaa ääni toistuu. Herkkä kaiutin toistaa yhden watin teholla saman mihin epäherkkä kaiutin Kohti monikanavastandardia 5.1SURROUNDKAIUTTIMET yleistyvät vauhdilla. 5.1 tarkoittaa tuettujen äänikanavien määrää: kolme eteen ja kaksi taakse. Viimeinen.1 tarkoittaa alaäänikaiutinta eli subwooferia. Uusimmissa äänikorteissa on tuki myös 6.1 tai jopa 7.1kanavaiselle äänentoistolle. Nyrkkisääntö on, mitä enemmän kanavia sitä tarkempaan surroundtoistoon päästään. MONIKANAVAISTEN kaiutinten kytkentä ja erityisesti sijoittelu on hankalampaa kuin perinteisissä 2.1kaiuttimissa. Käyttöä varten tarvitaan myös useampaa kanavaa tukeva äänikortti. Onneksi jopa emolevylle integroidut äänikortit alkavat olla 5.1kanavaisia. Musiikkia kuuntelevan kannattaa huomioida, että cdlevyn tai mp3musiikin ääni on useimmiten kaksikanavaista stereota. Dolby Prologic II ja Creative CMSS 3Dsurroundjärjestelmät osaavat ylösmiksata stereoäänen monikanavakaiuttimille. Ylösmiksattu stereo kuulostaa avarammalta kuin tavallinen stereo, mutta ei vastaa aitoa dvdlevyjen 5.1monikanavaääntä. LAAJEMMAT 6.1 ja 7.1surroundjärjestelmät tehostavat erityisesti takaa tulevien äänien toistoa. Näin laajaa settiä hankkiessa kannattaa muistaa, ettei äänikorttien liitäntöjä ole standardoitu. Monenkirjavat liitinratkaisut tietävät ylimääräistä vaivaa kaiutinten kytkemisessä. Testi Creative Inspire T2900 Creative ITrigue L3500 Creative MegaWorks THX D Logitech X230 Logitech Z2300 Logitech Z3 NGS Subwoofer System VERTAILULAITTEET: Creative Inspire P580 Trust 4500P 5.1 Home Theater System vaatii sata wattia. Kaikista testikaiuttimista irtoaa ääntä riittävästi normaaliin kotikäyttöön. Pienin volyymitaso on Logitech X230, Creative ITrigue L3500 ja NGS 850 malleissa, joissa kaikissa etenkin bassotoiston saa helposti säröytymään. Eniten tehoa on Creativen ja Logitechin THXmalleissa. Signaalikohinasuhteita voi testin kaiutinseteissä pitää yleisesti riittävinä, joskin Creativen halvempien mallien 80 desibelin suhde aiheuttaa selvää taustakohinaa, jos äänenvoimakkuus on kovalla. Yli 90 dbb:n kohinasuhdetta ei enää havaitse tavallisilla kuunteluvoimakkuuksilla. THXkaiuttimien 99 db:n kohinasuhde on suuresta kuuntelutehosta johtuen perusteltu vaatimus. Jos vielä THXkaiuttimillakin kuuluu kohinaa, syyllinen on todennäköisesti tietokoneen äänikortti. TARVITAANKO DIGITAALILIITÄNTÄÄ? Kaiuttimet liitetään pc:hen 3,5 millimetrin liittimillä äänikortin audioulostuloihin. Myös mp3soittimen voi kytkeä suoraan kaiuttimiin. Liitinten määrä riippuu satelliittien määrästä. Tarvittavat johdot tulevat kaiuttimen mukana. Logitechin, NGS:n ja Tr6662ustin kaiutinpaketeissa on sovitin myös Playstationia varten. Parhaat liitännät ovat Creativen Mega Worksissä. Analogisia 3,5 mm:n sisääntuloja on kaksi ja niiden rinnalla on yksi spdifdigitaaliesisääntulo. Digitaaliliitäntä takaa parhaan mahdollisen äänentoiston, koska sillä päästään eroon kohinoista ja hurinoista, jotka voivat nousta analogiasignaaleilla kuuluviksi suurilla THXkaiutinten kuuntelutehoilla. > W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 14 /

3 Subwoofer kumisee lämpimästi, mutta alimmat bassot puuttuvat eikä kunnon pelijytkettä irtoa. Bassot särkyvät suuremmilla tehoilla, ja heikko signaalikohinasuhde nostaa esiin selvästi erottuvan pohjakohinan. Diskanttitoisto kuulostaa liian terävältä, jos kaiuttimet on suunnattu suoraan kuulijaan. Sijoittelua kokeillen löytyy lopulta avara soundi, jota jaksaa kuunnella pidempiäkin aikoja. lämmin ja avara soundi yleiskäyttöön heikko kohinasuhde ja tehonkesto Creative Inspire T2900 Jatkuva teho: Satelliitit 2 x 6 W, subwoofer 17 W Signaali/kohinasuhde: 80 db Hinta: 59 euroa 65 kuulostaa lämpimältä ja läsnäolevalta. MegaWorks sopii mainosti kaikentyyppisen musiikin kuunteluun. Diskanttitoisto säilyy eheänä kuuntelupisteen keskiakselin ulkopuolellakin. Testin paras yleiskaiutin musiikkiin, peleihin ja leffoihin. SATELLIITTIKAIUTTI MIEN DESIGN tuo mieleen studiomonitorit, joissa yhdistyy tyylikkyys ja kolhous. Myös äänentoisto palauttaa mieleen Yahama NS10 studiomonitorit, jota studiot käyttävät testatakseen, miltä miksaus kuulostaa keskivertostereoissa. T2900:n diskantti on piikikäs ja aiheuttaa kuunteluväsymystä. Bassopää potkii tarkasti, mutta sen äänikuvassa on jyrkkä pudotus 80 hertsin alapuolella. Agressiivinen yleissoundi soveltuu toimintapeleihin ja konemusiikin kuunteluun pienen budjetin kaiutinratkaisuna. hintaisekseen jämäkkä basso kuunteluväsymystä aiheuttava diskantti Creative MegaWorks THX D, THXsertifioitu Jatkuva teho: Satelliitit 2 x 75 W, subwoofer 150 W Signaali/kohinasuhde: 99 db Taajuusalue: 25 Hz 20 khz Hinta: 220 euroa 95 SATELLITTIEN VÄRI on mukavan hillityn tummanharmaa. Kokonaisuutena kaiuttimet ovat huomaamattomat, ja niiden läsnäolo on helppo unohtaa peleihin ja leffoihin uppoutuessa. Satelliitit voi asettaa jalustoille tai ripustaa seinälle. Satelliittien takaseinässä on kolo ruuvikiinnitystä varten. Alaäänikaiutin jytisyttää bassoja muhkeasti. Alempi keskialue muhkea lämmin basso ja erottelukykyinen diskantti digiliitäntä Logitech X230 Creative ITrigue L3500 Jatkuva teho: Satelliitit 2 x 9 W, subwoofer 30 W Signaali/kohinasuhde: 80 db Taajuusalue: 30 Hz 20 khz Hinta: 139 euroa 80 SATELLIITTIKAIUTTIMET OVAT kapeat, korkeat ja tyylikkäät. Keskialuekaiutin on yllättäen satelliitin kyljessä. Jatkuva teho: Satelliitit 2 x 6 W, subwoofer 20 W Signaali/kohinasuhde: >96 db Hinta: 55 euroa 70 MUSTASTA MUOVISTA TEHDYT satelliitit ovat heppoisen tuntuisia. Subwoofer on pienikokoinen, joten sen saa sopimaan helposti myös tietokonepöydälle. Kaiutinten soundi muistuttaa halvan hintaluokan hifikaiuttimia. Bassotoistossa ei ole ytyä ja niiden korostus lähinnä lisää 48 MikroPC 14 / 2004 W W W. M I K R O P C. N E T

4 Testi myös kuuluu hontelossa äänenlaadussa. Kaiuttimia ei voi suositella edes keskivaativalle musiikepäselvää kuminaa. Keskialue on selkeä ja korostaa läsnäoloa, mutta laulusoundi suhahtelee ja kitarat kuulostavat karheilta. Selkeä ääni nostaa kaikuefektejä esille, mikä luo tunnelmaa pelikäytössä. Malli on omiaan halvoiksi peruskaiuttimiksi. X230:n soundi hakkaa selvästi tyypilliset pcpaketin muovikaiuttimet. hyvä läsnäolo pelikäytössä kumiseva basso Logitech Z3 Jatkuva teho: Satelliitit 2 x 8,5 W, subwoofer 23 W Signaali/kohinasuhde: >92 db Taajuusalue: 35 Hz 20 khz Hinta: 99 euroa 90 Z2300MALLIIN VER RATTUNA Z3:ssä on enemmän lämpöä, eivätkä diskantit ole niin päällekäyvän ärhäköitä. Subwooferin bassotoisto korostuu 80 hertsin kohdalla, mikä jytisyttää seinien sijasta rintalastaa. Alaäänitason nostaminen puurouttaa soundin eikä kaiva alabassoja esiin. Satelliitit ovat tyylikkään harmaat ja teknisen ilmeen voi peittää kaiutinritilöillä. Kaiutin toistaa tasapainoisesti kaikentyylistä musiikkia, ja se soveltuu yleiskaiuttimena hyvin myös pelaamiseen ja elokuvien katseluun. lämmin alemman keskialueen toisto jytinäbassot puuttuvat Logitech Z2300, THXsertifioitu Jatkuva teho: Satelliitit 2 x 40 W, subwoofer 120 W. Signaali/kohinasuhde: 100 db Taajuusalue: 35 Hz 20 khz Hinta: 190 euroa 93 PCKÄYTTÖÖN JÄREÄ subwoofer on 10 kilon puukotelossa, mikä vaimentaa tehokkaasti resonansseja. Puhdas bassotoisto ulottuu matalalle eikä ohjekirjassa mainittu 35 Hz:n rajataajuus kuulosta näiden kaiutinten kohdalla liioitellulta. Satelliittien ulkonäkö on hillitty harmaamusta, ja kaiutinritilät poistamalla ne näyttävät tyylikkään teknisiltä. Kaiuttimet soveltuvat hyvin konemusiikin kuunteluun. Muissa tyylilajeissa kuoppa alemmalla keskiäänialueella haittaa nautinnollista kuunteluelämystä. Bassotoisto on järeä ja saa seinät ja lattian tärisemään. Elokuvakäytössä äänentoisto pääsee oikeuksiinsa peleissä ja toimintaleffoissa. NGS Subwoofer System Jatkuva teho: 25 W Signaali/kohinasuhde: ei ilmoitettu Hinta: 49 euroa järeä bassotoisto SATELLIITIT OVAT MUS reikä bassojen ja diskanttien välillä 50 TAA muovia ja subbari on testin kevyin. Tämä > W W W. M I K R O P C. N E T MikroPC 14 /

5 kikorvalle. Mp3musiikin kuuntelussa alaäänikaiutin kannattaa sijoittaa bassotoiston parantamiseksi huoneen nurkkaan. Basson kuminaa voi vaimentaa hieman työntämällä pumpulia refleksiputkeen. Tietokoneen ekvalisaatiosäätimiä käyttäen kaiuttimet soveltuvat lähinnä taustamusiikin kuunteluun. Luontevin käyttöalue on ensimmäinen pckokoonpano tai lastenhuoneen Simspeliasema. Paketti on halpa ja bassojytke ei taatusti häiritse vanhempia. kumiseva bassotoisto karhea diskantti Vertailulaitteet Creative Inspire P580 Kanavien määrä: 5.1 Jatkuva teho: Satelliitit 5 x 6 W, subwoofer 17 W. Signaali/kohinasuhde: 80 db Hinta: 89 euroa 65 INSPIRE P580:N DESIGN ja soundi mukailevat Inspire T2900:ää. Bassopotkua löytyy, mutta toistokäyrä on epätasainen ja diskanttitoisto aiheuttaa kuunteluväsymystä. Kaiutin soveltuu räiskintäpelien aggressiiviseen äänimaailmaan, mutta musiikissa ja leffoissa ei saavuteta nautinnollista äänimaailmaa. hintaisekseen jämäkkä basso kuunteluväsymystä aiheuttava diskantti MPC Voittaja on tuote, joka on MPCtestissä osoittautunut selvästi vertailuryhmänsä parhaaksi. Trust 4500P 5.1 Home Theater System Kanavien määrä: 5.1 Jatkuva teho: Satelliitit 5 x 3 W, subwoofer 15 W. Signaali/kohinasuhde: ei ilmoitettu Taajuusalue: 20 Hz 20 khz Hinta: 70 euroa MPC Valinta on suositeltava tuote tai palvelu, joka nousee vertailussa ryhmänsä kärkijoukkoon. 60 MUSTIEN SATELLIITTIEN ÄÄNI on keskialuevoittoinen ja suhauttelee s äänteitä. Kaiuttimet eivät myöskään ole erityisen erottelukykyisiä. Subwoofer on pienikokoinen ja testiyksilössä bassot säröytyvät jo pienellä kuunteluvoimakkuudella. Tilanne paranee sijoittamalla alaäänikaiutin nurkkaan ja laskemalla sen tasoa. Subbarin korostumat ja korkea rajataajuus tekevät bassotoistosta epätasaista ja levotonta. Vahvistin on erillisessä yksikössä ja se sisältää voimakkuussäätimet subwooferille, keskikanavalle, sekä taka ja etuparille. Kaiutin sopii lähinnä halpaa surroundpelikaiutinpakettia etsivälle. Elokuva tai musiikkinautintoja se ei tarjoa. levottomasti humiseva basso terävä diskantti Näin testasimme KAIUTINTEN YLEISÄÄNIKU VA selvitettiin kuuntelemalla niillä popmusiikkia, klassista musiikkia ja hyvin matalia taajuuksia sisältävää konemusiikkia. Pcpeleissä taajuudet voivat laskea jopa hertsiin. Näin matalien taajuuksien toisto testattiin Reaktoräänimallinnusohjelmistolla, jonka oskillaattoreilla voi tutkia paineaaltotasolle ulottuvien bassotaajuuksien toistoa. Referenssikauttimina käytettiin Absolute 2 Spiritstudiokaiuttimia, joissa on tasainen 40 hertsiin ulottuva bassotoisto, ja jota on ekvalisaatiolla korjattu toistamaan myös hertsin taajuudet. Referenssikaiuttimissa on myös analyyttinen keskiäänialueen ja korkeiden äänien toisto. Testikaiutinten pisteytys perustuu korvakuulolta tehtyyn vertailuun referenssikaiuttimiin sekä kirjoittajan kokemukseen eri musiikkityylien lopputuotannon masteroinnissa spektrianalyysiä käyttäen. 50 MikroPC 14 / 2004 W W W. M I K R O P C. N E T

Hifi-testit pyrkivät löytämään

Hifi-testit pyrkivät löytämään Kaiutinpaketit Laatuääntä tietokoneeseen Tietokone- ja kotiteatterikaiuttimilta vaaditaan erilaisia ominaisuuksia kuin hifi-kaiuttimilta. MikroPC testasi, miten kaiuttimet selviävät tosielämän ääniräimeestä

Lisätiedot

Langaton musiikkikeskus

Langaton musiikkikeskus Tästäkö on kyse? Haluat kuunnella musiikkia tietokoneellasi itunesin tai Windows Media Playerin kautta? Käytät Internetin suoratoistopalveluja (streaming), kuten MySpace, YouTube, Last.fm, Spotify, jne.?

Lisätiedot

Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it

Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it MA.00D Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it Vahvistimen säätimet ja liitännät 0 Ω 0 RCA-tuloliitäntä matalatasoiselle signaalille Tasonsäätö Alipäästösuotimen säätö Sub Sonic -suotimen säätö Bassokorostuksen

Lisätiedot

aurelia magenta Käyttöohje

aurelia magenta Käyttöohje aurelia magenta Käyttöohje Jalustan ja seinäkiinnikkeen asentaminen Kaiuttimet kiinnitetään jalustaan tai seinäkiinnikkeeseen valmistajan ohjeiden mukaan. Jalustat ja seinäkiinnikkeet voidaan kiinnittää

Lisätiedot

M2A.1000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it

M2A.1000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it M2A.000 Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it Vahvistimen säätimet ja liitännät 2 3 4 5 6 7 8 9 0 2 3 4 5 6 7 8 2 Ω 2 3 4 5 6 7 8 9 0 2 3 4 5 7 6 8 RCA-tuloliitäntä matalatasoiselle signaalille Kaiutintasoinen

Lisätiedot

Surround. Äänitys ja miksaus LFE-kanava 5.1. Mitä tarvitaan? 5 pääkaiutinta aktiivikaiuttimet passiivikaiuttimet + surround-vahvistin

Surround. Äänitys ja miksaus LFE-kanava 5.1. Mitä tarvitaan? 5 pääkaiutinta aktiivikaiuttimet passiivikaiuttimet + surround-vahvistin 5.1 Viisi pääkanavaa Surround Left (L), Center (C), Right (R), Left Surround (LS), Right Surround (RS) täysi taajuuskaista (20 Hz - 20 khz) Äänitys ja miksaus LFE-kanava Low Frequency Effects taajuuskaista

Lisätiedot

Käyttöohje PHILIPS FB965 Käyttöohjeet PHILIPS FB965 Käyttäjän opas PHILIPS FB965 Omistajan käsikirja PHILIPS FB965 Käyttöopas PHILIPS FB965

Käyttöohje PHILIPS FB965 Käyttöohjeet PHILIPS FB965 Käyttäjän opas PHILIPS FB965 Omistajan käsikirja PHILIPS FB965 Käyttöopas PHILIPS FB965 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle PHILIPS FB965. Löydät kysymyksiisi vastaukset PHILIPS FB965 käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet,

Lisätiedot

Onnittelemme sinua Gradient Evidence -kaiuttimien valinnasta. Edessäsi on suomalainen huippukaiutin, pitkällisen kehitystyön ja kokemuksen

Onnittelemme sinua Gradient Evidence -kaiuttimien valinnasta. Edessäsi on suomalainen huippukaiutin, pitkällisen kehitystyön ja kokemuksen EVIDENCE KÄYTTÖOHJE GRADIENT EVIDENCE Onnittelemme sinua Gradient Evidence -kaiuttimien valinnasta. Edessäsi on suomalainen huippukaiutin, pitkällisen kehitystyön ja kokemuksen tulos. Tutustumalla tähän

Lisätiedot

aurelia aniara Käyttöohje

aurelia aniara Käyttöohje aurelia aniara Käyttöohje Jalustan ja seinäkiinnikkeen asentaminen Onnittelemme erinomaisen kaiutinvalintasi johdosta! Toivotamme Sinulle iloisia kuunteluhetkiä Aurelia Aniara- kaiuttimiesi parissa vuosiksi

Lisätiedot

PEERLESS DEFINITION SERIES ERILLISSARJAT ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE

PEERLESS DEFINITION SERIES ERILLISSARJAT ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE PEERLESS DEFINITION SERIES ERILLISSARJAT ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJE Copyright Hifitalo 2005. All Rights Reserved. 52 AutoSound Technical Magazine Olet hankkinut autosi uudeksi kaiutinsarjaksi Peerless Resolution

Lisätiedot

M2A.4000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it

M2A.4000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it M2A.4000 Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it Vahvistimen säätimet ja liitännät 2 3 4 5 6 7 8 9 0 2 3 4 5 6 7 8 9 20 2 22 23 24 25 26 2 3 4 5 6 7 8 9 0 2 3 4 RCAtuloliitäntä (kanavat /2) High Level

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Forvoice 7.7

KÄYTTÖOHJE. Forvoice 7.7 KÄYTTÖOHJE Forvoice 7.7 Onnittelemme sinua Forvoice 7.7 -kaiuttimien hankkimisen johdosta. 7.7 on pitkällisen kehittelytyön tulos. Sen suunnittelussa on hyödynnetty Forvoicen ja SEASin kehittämää koaksiaalielementtiä

Lisätiedot

Celan GT902 GT602 lattiakaiutin

Celan GT902 GT602 lattiakaiutin Celan GT902 GT602 lattiakaiutin HECO Celan GT:n nimessä kirjaimet GT tulevat sanoista Generation Three, kolmas sukupolvi. Julkaisustaan lähtien kaiutin on kiehtonut musiikin harrastajia laidasta laitaan

Lisätiedot

Mono- ja stereoääni Stereoääni

Mono- ja stereoääni Stereoääni 1 Mitä ääni on? Olet ehkä kuulut puhuttavan ääniaalloista, jotka etenevät ilmassa näkymättöminä. Ääniaallot käyttäytyvät meren aaltojen tapaan. On suurempia aaltoja, jotka ovat voimakkaampia kuin pienet

Lisätiedot

Käyttösäätimet. ActivSound 75. (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. (2) Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä.

Käyttösäätimet. ActivSound 75. (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. (2) Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä. ActivSound 75 (1) Virtakytkin Kytkee virran päälle tai pois päältä. () Virtailmaisin Palaa vihreänä, kun virta on päällä. () Infrapunamikrofonin äänenvoimakkuuden säätö [Teacher 1 ja (Opettaja 1 ja )]

Lisätiedot

Genelecaktiivikaiuttimet. kotikäyttöön

Genelecaktiivikaiuttimet. kotikäyttöön Genelecaktiivikaiuttimet kotikäyttöön Aktiivikaiutinteknologian edelläkävijä Genelec Oy:n tehdas ja päämaja Iisalmen Luuniemellä Suomalainen Genelec Oy on perustamisestaan 1978 asti erikoistunut huippulaatuisten

Lisätiedot

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus

Qosmio: Kuule ero. entistä parempi kuuntelukokemus Qosmio: Kuule ero PERSONAL COMPUTER HDD/DVD Qosmio TM entistä parempi kuuntelukokemus RECORDER LCD TV WITH TRUBRITE DISPLAY VIRTUAL SURROUND Kun Toshiba kehitti mobiiliviihde- ja tietojärjestelmä Qosmion,

Lisätiedot

Kun audio- tai videojärjestelmän virta katkaistaan, merkkivalo vaihtuu punaiseksi.

Kun audio- tai videojärjestelmän virta katkaistaan, merkkivalo vaihtuu punaiseksi. BeoLab 4 Opaskirja Päivittäinen käyttö 3 Kun kaiuttimet on asennettu seuraavilla sivuilla kuvatulla tavalla, kytke koko järjestelmä sähköverkkoon. Merkkivalot muuttuvat punaisiksi, mikä ilmoittaa, että

Lisätiedot

CINEMA SB100 aktiivinen soundbar -kaiutin

CINEMA SB100 aktiivinen soundbar -kaiutin CINEMA SB100 aktiivinen soundbar -kaiutin pikaopas Kiitos, että valitsit JBL -tuotteen Aktiivinen JBL Cinema SB100 soundbar -kaiutin on täydellinen integroitu äänijärjestelmä, joka parantaa televisio-ohjelmien

Lisätiedot

M2A.2000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it

M2A.2000. Suomenkielinen käyttöohje. www.macrom.it M2A.2000 Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it Vahvistimen säätimet ja liitännät 2 3 5 6 7 8 9 0 2 3 5 6 7 8 9 2 3 5 6 7 8 9 0 2 3 5 6 7 8 9 RCA-tuloliitäntä matalatasoiselle signaalille High Level -kaiutintasoinen

Lisätiedot

Monikanavaäänen perusteet. Tero Koski

Monikanavaäänen perusteet. Tero Koski Monikanavaäänen perusteet Tero Koski Lähtökohdat Monikanavaääni tarkoi6aa äänital8ota, jossa on toiste6avia kanavia enemmän kuin kaksi 2.1 ; 3.0 ; 3.1 ; 4.0 ; 4.1 ; 7.2 ; 10.2 ; 22.2 ; Monikanavaääntä

Lisätiedot

860w 1060w 1062w 1260w 1262w

860w 1060w 1062w 1260w 1262w DEUTSCH ENGLISH R E F E R E N C E 860w 1060w 1062w 1260w 1262w PORTUGUÊS DANSK SVENSK ITALIANO NEDERLANDS ESPAÑOL FRANÇAIS Русский POLSKI R E F E R E N C E Kiitos siitä, että valitsit Infinity Reference

Lisätiedot

Cinema 300. Kotiteatterikaiutinjärjestelmä. pikakäyttöopas. Kiitos, että valitsit tämän JBL -tuotteen. Pakkaukseen Sisältyy

Cinema 300. Kotiteatterikaiutinjärjestelmä. pikakäyttöopas. Kiitos, että valitsit tämän JBL -tuotteen. Pakkaukseen Sisältyy Cinema 300 Kotiteatterikaiutinjärjestelmä pikakäyttöopas Kiitos, että valitsit tämän JBL -tuotteen Cinema 300 on täydellinen kuusiosainen kotiteatterikaiutinjärjestelmä, joka sisältää neljä täysin samanlaista

Lisätiedot

Kaiuttimien kytkeminen Tärkeää! Katkaise virta vahvistimesta/ vastaanottimesta ennen kytkemistä!

Kaiuttimien kytkeminen Tärkeää! Katkaise virta vahvistimesta/ vastaanottimesta ennen kytkemistä! FM 75 ANTENNA GND CD/V-CD AM AUDIO IN/OUT TV/ AUX TAPE/DCC VC 1 IN IN PAY EC IN PAY VIDEO IN/OUT VC1 MON OUT EC OUT SUOUND SPEAKES CENTE SPEAKE SYSTEM CONTO C5 FONT SPEAKES MAINS OUTETS 230V 50HZ 100W

Lisätiedot

KAIUTTIMET OPINNÄYTETYÖ 2011

KAIUTTIMET OPINNÄYTETYÖ 2011 OPINNÄYTETYÖ 2011 KAIUTTIMET VANTAAN AMMATTIOPISTO VARIA Ojahaantien toimipiste Niklas Aschan Elektroniikka-asentajan perustutkinto, tietokonetekniikka ICT-asentaja Päiväys TIIVISTELMÄ Opetusala Koulutusammatti

Lisätiedot

Autenttinen, ensiluokkainen laatu. Kaikkialla.

Autenttinen, ensiluokkainen laatu. Kaikkialla. Maakohtainen myyntiesite Suomi () Bluetooth-kuulokkeet 40 mm:n elementit / suljettu takaosa Korvat peittävät Muotoutuvat Deluxe-tyynyt Kokoontaitettavat M1BTBL/00 Autenttinen, ensiluokkainen laatu. Kaikkialla.

Lisätiedot

aurelia saphira Käyttöohje

aurelia saphira Käyttöohje aurelia saphira Käyttöohje Onnittelemme erinomaisen kaiutinvalintasi johdosta! Toivotamme Sinulle iloisia kuunteluhetkiä Aurelia Saphira- kaiuttimiesi parissa vuosiksi eteenpäin! Suosittelemme että luet

Lisätiedot

aurelia cerica Käyttöohje

aurelia cerica Käyttöohje aurelia cerica Käyttöohje Onnittelemme erinomaisen kaiutinvalintasi johdosta! Toivotamme Sinulle iloisia kuunteluhetkiä Aurelia Cerica- kaiuttimiesi parissa vuosiksi eteenpäin! Suosittelemme että luet

Lisätiedot

Suomenkielinen käyttöohje

Suomenkielinen käyttöohje M1A.4150 Suomenkielinen käyttöohje www.macrom.it Vahvistimen säätimet ja liitännät 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16

Lisätiedot

Tuotetiedot C: Asennus

Tuotetiedot C: Asennus Tuotetiedot A: Analogiset tulot ja lähdöt B: Digitaalinen S/PDIF-lähtö ja -tulo C: Sisäiset analogiset tulot C A B Asennus Ennen asennusta: Jos sinulla on äänikortti järjestelmässä, poista se käytöstä

Lisätiedot

KOTIÄÄNENTOISTOA PARHAIMMILLAAN Genelec-aktiivikaiuttimet

KOTIÄÄNENTOISTOA PARHAIMMILLAAN Genelec-aktiivikaiuttimet KOTIÄÄNENTOISTOA PARHAIMMILLAAN Genelec-aktiivikaiuttimet Kuvassa Genelecin tehdas Iisalmessa, Poroveden rannalla. JUURILLEEN USKOLLINEN Suomalainen Genelec Oy on erikoistunut huippulaatuisten aktiivikaiuttimien

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. JBL ATX 100S (220-240V) http://fi.yourpdfguides.com/dref/1225600

Käyttöoppaasi. JBL ATX 100S (220-240V) http://fi.yourpdfguides.com/dref/1225600 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle. Löydät kysymyksiisi vastaukset käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot, turvallisuusohjeet, koko, lisävarusteet

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE. Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen

KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE. Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen KÄYTTÖOHJEET MDS BT-80 ASENNUSOHJE Erinlaisia liitäntätapoja ja vinkkejä siistiin asennukseen 1 2 1. MDS BT-80. Digitaalinen vahvistin Bluetooth yhteydellä. Voidaan liittää kaikkiin kaiuttimiin ja systeemeihin.

Lisätiedot

Poista BeoLab 3:n yläkansi, jos haluat nähdä hyväksymistarrat.

Poista BeoLab 3:n yläkansi, jos haluat nähdä hyväksymistarrat. BeoLab 3 Opaskirja Poista BeoLab 3:n yläkansi, jos haluat nähdä hyväksymistarrat. HUOMAA! Pitkäkestoinen kuuntelu korkeilla äänenvoimakkuuksilla saattaa vaurioittaa kuuloaistia. Acoustic Lens Technology

Lisätiedot

Mobiilia jytkettä. tännössä kaikkien mp3-soittimien ja sylimikrojen. Telakkaa joka lähtöön

Mobiilia jytkettä. tännössä kaikkien mp3-soittimien ja sylimikrojen. Telakkaa joka lähtöön TEKSTI JA TESTIT: PEKKA TOLONEN KUVAT: JARMO KATILA Testissä kahdeksan minikaiutinta Mobiilia jytkettä Älypuhelimen ja mp3-soittimen saa laajennettua kodin tai piknikin musiikkikeskukseksi. Urbaani gettoblasteri

Lisätiedot

7050B. Käyttöohje Genelec 7050B Aktiivisubwoofer

7050B. Käyttöohje Genelec 7050B Aktiivisubwoofer Käyttöohje Genelec Aktiivisubwoofer EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus Genelec -aktiivisubwoofer täyttävää seuraavien EU-direktiivien vaatimukset: Pienjännitedirektiivi 73/23/EEC ja EMC-direktiivi 89/336/EEC

Lisätiedot

Home Audio AKTIIVIKAIUTTIMET

Home Audio AKTIIVIKAIUTTIMET Home Audio AKTIIVIKAIUTTIMET Active Perfection Juuret Lähes neljäkymmentä vuotta Genelec on asettanut laatustandardit musiikkistudioille ja radio- ja TVyhtiöille ympäri maailman. On kyse sitten musiikista,

Lisätiedot

Akustointiratkaisujen vaikutus taajuusvasteeseen

Akustointiratkaisujen vaikutus taajuusvasteeseen AALTO-YLIOPISTO Insinööritieteidenkorkeakoulu Kon-41.4005Kokeellisetmenetelmät Akustointiratkaisujen vaikutus taajuusvasteeseen Koesuunnitelma Ryhmätyö TimoHämäläinen MikkoKalliomäki VilleKallis AriKoskinen

Lisätiedot

Lisää ääntä. sitä tarvitseville. www.avsound.net

Lisää ääntä. sitä tarvitseville. www.avsound.net Lisää ääntä sitä tarvitseville Sisältöjä Äänentoistojärjestelmän komponentit Kaapeloinnit ja liittimet Äänenmuokkaus äänipöydän nappulat ja liittimet signaalitiet Mikrofonit Alan terminologiaa PA-järjestelmä

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Forvoice 14.8

KÄYTTÖOHJE. Forvoice 14.8 KÄYTTÖOHJE Forvoice 14.8 Arvoisa Forvoice -kaiuttimien käyttäjä! Tahdomme onnitella Sinua Forvoice 14.8 kaiuttimien valinnasta. 14.8 on pitkän kehitystyön tuloksena syntynyt korkealuokkainen high-end kaiutin.

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE DJ-200. Kuljetettava, omatehoinen 10" kaksitiejärjestelmä irrotettavalla mikserillä

KÄYTTÖOHJE DJ-200. Kuljetettava, omatehoinen 10 kaksitiejärjestelmä irrotettavalla mikserillä KÄYTTÖOHJE DJ-200 Kuljetettava, omatehoinen 10" kaksitiejärjestelmä irrotettavalla mikserillä Älä altista kaiuttimia ja vahvistinta/mikseriä vedelle/nesteille tai korkealle kosteudelle. Se voi vaurioittaa

Lisätiedot

aurelia graphica Käyttöohje

aurelia graphica Käyttöohje aurelia graphica Käyttöohje Onnittelemme erinomaisen kaiutinvalintasi johdosta! Toivotamme Sinulle iloisia kuunteluhetkiä Aurelia Graphica- kaiuttimiesi parissa vuosiksi eteenpäin! Suosittelemme että luet

Lisätiedot

LC4-laajakulmakattokaiutin Pienikokoisin. Peittoalueeltaan laajin.

LC4-laajakulmakattokaiutin Pienikokoisin. Peittoalueeltaan laajin. LC4-laajakulmakattokaiutin Pienikokoisin. Peittoalueeltaan laajin. 2 LC4-laajakulmakattokaiutin Pieni koko, laatu ja ainutlaatuinen peittoalue ff Alan laajin avauskulma vähentää tarvittavien kaiuttimien

Lisätiedot

Äänen eteneminen ja heijastuminen

Äänen eteneminen ja heijastuminen Äänen ominaisuuksia Ääni on ilmamolekyylien tihentymiä ja harventumia. Aaltoliikettä ja värähtelyä. Värähtelevä kappale synnyttää ääntä. Pistemäinen äänilähde säteilee pallomaisesti ilman esteitä. Käytännössä

Lisätiedot

YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT

YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT DYNAAMINEN MIKROFONI KONDENSAATTORIMIKROFONI YLEISIMMÄT MIKROFONITYYPIT DYNAAMISIA MIKROFONEJA KONDENSAATTORIMIKROFONEJA MIKKIVERTAILUA: DYNAAMINEN MIKROFONI KONDENSAATTORIMIKROFONI

Lisätiedot

impact 500 Käyttöohje Onneksi olkoon. Olet valinnut äänentoistolaitteistoosi huippulaadukkaan subwooferin. Laitteen käyttöönotto

impact 500 Käyttöohje Onneksi olkoon. Olet valinnut äänentoistolaitteistoosi huippulaadukkaan subwooferin. Laitteen käyttöönotto impact 500 Käyttöohje Onneksi olkoon. Olet valinnut äänentoistolaitteistoosi huippulaadukkaan Amphion Impact 500 subwooferin. Laitteen käyttöönotto on yksinkertaista ja helppoa. Lue käyttöohje läpi ja

Lisätiedot

Knauf Soundboard 06/2009. näkymätön. Knauf Soundboard. Kipsilevy, johon on yhdistetty kaiutin

Knauf Soundboard 06/2009. näkymätön. Knauf Soundboard. Kipsilevy, johon on yhdistetty kaiutin 06/2009 Knauf Soundboard näkymätön Kipsilevy, johon on yhdistetty kaiutin Nyt tulee musiikkia seinistä ja katoista Arkkitehtoninen vapaus on nyt mahdollista - myös silloin kun suunnitellaan äänimaailmaa.

Lisätiedot

Studioiden vaativaan työympäristöön suunniteltu aktiivikaiutinsarja. Pro Studio 30, 40, 55, 65, 80 ja 100 SW mallit

Studioiden vaativaan työympäristöön suunniteltu aktiivikaiutinsarja. Pro Studio 30, 40, 55, 65, 80 ja 100 SW mallit Pro Studio sarja Studioiden vaativaan työympäristöön suunniteltu aktiivikaiutinsarja Pro Studio 30, 40, 55, 65, 80 ja 100 SW mallit Pro Studio 30 Pro Studio 30 on erittäin pieni ammatti- ja kotikäyttöön

Lisätiedot

Verkkoliitäntäjohdot. Huomautuksia virtalähteestä FIN-2

Verkkoliitäntäjohdot. Huomautuksia virtalähteestä FIN-2 Järjestelmän suunnittelu Kunnollinen järjestelmän suunnittelu on paras tapa maksimoida vahvistimen suorituskykyä. Suunnittelemalla asennuksen huolellisesti voit välttää tilanteita, joissa järjestelmäsi

Lisätiedot

JBL CONTROL -SARJA JBL CONTROL NOW JBL CONTROL NOW AW KÄYTTÄJÄN OPAS

JBL CONTROL -SARJA JBL CONTROL NOW JBL CONTROL NOW AW KÄYTTÄJÄN OPAS JBL CONTROL -SARJA JBL CONTROL NOW JBL CONTROL NOW AW KÄYTTÄJÄN OPAS SISÄLTÖ KAIUTINPAKKAUKSEN PURKAMINEN.................... 2 SIJOITTAMINEN....................................... 3 KIINNITYS SEINÄN PINTAAN............................

Lisätiedot

aktiivikaiuttimet Profel Nuovo Gamba aktiivinen High End subwoofer vallankumouksellisella bassoäänen automaattisella huonetilasäädöllä

aktiivikaiuttimet Profel Nuovo Gamba aktiivinen High End subwoofer vallankumouksellisella bassoäänen automaattisella huonetilasäädöllä Profel aktiivikaiuttimet Profel Nuovo Gamba aktiivinen High End subwoofer vallankumouksellisella bassoäänen automaattisella huonetilasäädöllä PROFEL aktiivikaiuttimet www.profel.fi Aktiivinen High End

Lisätiedot

Tämä merkki osoittaa, että tämän laitteen mukana tulevissa ohjekirjoissa on tärkeitä käyttöön ja huoltoon liittyviä ohjeita.

Tämä merkki osoittaa, että tämän laitteen mukana tulevissa ohjekirjoissa on tärkeitä käyttöön ja huoltoon liittyviä ohjeita. Beoab 2 Opaskirja DOBY, DOBY DIGITA, PO OGIC ovat tavaramerkkejä, jotka omistaa Dolby aboratories icensing Corporation VAOITUS: Älä avaa laitteen kantta (äläkä avaa laitetta takaa). Sähköiskuvaara. Sisällä

Lisätiedot

Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä

Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä Tuotetiedot Kytkentä Kuvaus A 1 Välikytkin: - Keskikaiutin / Subwoofer - Linjatulo: V / O Jos käytetään 5.1-kaiutinasetusta: - Vaihtaa keskikaiuttimen ja Subwooferin välillä Jos käytetään 2-4 kaiuttimen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Yleiset säännöt 2, 3. Mittaus 4. Katsastus 4. Akku / Kaapelit moottoritilassa 4-5. Vahvistin, Kaiutinkotelo(t), Kaapelit 5-6

Sisällysluettelo. Yleiset säännöt 2, 3. Mittaus 4. Katsastus 4. Akku / Kaapelit moottoritilassa 4-5. Vahvistin, Kaiutinkotelo(t), Kaapelit 5-6 1 Sisällysluettelo Yleiset säännöt 2, 3 Mittaus 4 Katsastus 4 Akku / Kaapelit moottoritilassa 4-5 Vahvistin, Kaiutinkotelo(t), Kaapelit 5-6 Luokat 6-7 Pistetaulukko 7 Osallistumismaksu 8 2 Team EastAudio

Lisätiedot

BeoLab 7 1. Opaskirja

BeoLab 7 1. Opaskirja BeoLab 7 1 Opaskirja Päivittäinen käyttö 3 Kun kaiutin on asennettu seuraavilla sivuilla kuvatulla tavalla, kytke koko järjestelmä sähköverkkoon. Kaiuttimen suojaus Kaiuttimessa on lämpösuojausjärjestelmä,

Lisätiedot

31, 30/12V, 41, SW

31, 30/12V, 41, SW Pro Audio sarja Aktiivikaiuttimien häkellyttävä äänimaailma kotikäyttäjien ulottuville Pro Audio 31, 30/12V, 41, 55 ja 80 SW mallit Pro Audio 31 Pro Audio 31 on erittäin pieni ja kevyt kotikäyttöön soveltuva

Lisätiedot

Päällekkäisäänitys Audacityllä

Päällekkäisäänitys Audacityllä Päällekkäisäänitys Audacityllä Periaate: äänitetään soitin kerrallaan niin, että kuullaan aina aikaisemmin äänitetyt osuudet ja voidaan tahdistaa oma soitto niiden mukaan. Äänitarkkailu Jos on erikseen

Lisätiedot

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille APPLE TV JA CHROMECAST EIVÄT MUUTTANEET VANHAA HIFILAITTEISTOANI LANGATTOMAKSI TOIVOTULLA TAVALLA MUTTA YAMAHA WXAD-10 MUUTTI Omistan

Lisätiedot

Home Audio. Aktiivikaiuttimet

Home Audio. Aktiivikaiuttimet Home Audio Aktiivikaiuttimet Juuret Lähes neljäkymmentä vuotta Genelec on asettanut laatustandardit musiikkistudioille ja radio- ja TV-yhtiöille ympäri maailman. Olipa kyse sitten musiikista, elokuvista

Lisätiedot

Leppävaaran Reebok Areenan äänentoiston pikaopas

Leppävaaran Reebok Areenan äänentoiston pikaopas Leppävaaran Reebok Areenan äänentoiston pikaopas Tämän pikaoppaan tarkoituksena on helpottaa järjestelmän käyttöä ja vähentää laitteiston rikkoutumisen riskiä. Mikserin äänenvoimakkuuden säätimet ovat

Lisätiedot

Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka. Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio

Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka. Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio Johdanto tieto- viestintäteknologian käyttöön: Äänitystekniikka Vfo135 ja Vfp124 Martti Vainio Akustiikka Äänityksen tarkoitus on taltioida paras mahdo!inen signaali! Tärkeimpinä kolme akustista muuttujaa:

Lisätiedot

SB300 Soundbar subwoofer-kaiuttimilla

SB300 Soundbar subwoofer-kaiuttimilla SB300 Soundbar subwoofer-kaiuttimilla SUOMI pikakäyttöopas Kiitos, että valitsit tämän JBL -tuotteen The SB300 on kaksiosainen kotiteatterijärjestelmä, jossa on langaton (200mm) stereo-soundlbar-kaiutin,

Lisätiedot

BeoLab 7-1 BeoLab 7-2. Opaskirja

BeoLab 7-1 BeoLab 7-2. Opaskirja BeoLab 7-1 BeoLab 7-2 Opaskirja Varoituksia Varmista, että kaiutin on sijoitettu ja kytketty tämän opaskirjan ohjeiden mukaisesti. Älä yritä avata kaiutinta. Kaiuttimen saa avata vain pätevä asentaja.

Lisätiedot

Frontrow ToGo käyttöohje 7-2008. Frontrow ToGo äänentoistojärjestelmä KÄYTTÖOHJE

Frontrow ToGo käyttöohje 7-2008. Frontrow ToGo äänentoistojärjestelmä KÄYTTÖOHJE Frontrow ToGo äänentoistojärjestelmä KÄYTTÖOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMITUSPAKKAUKSEN SISÄLTÖ sivu 3 2. KÄYTTÖÖNOTTO sivu 3 3. PÄIVÄN PÄÄTTYESSÄ sivu 3 4. KYTKIMET, LIITTIMET, SÄÄDÖT JA MERKKIVALOT

Lisätiedot

Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa?

Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa? Mitä tulisi huomioida ääntä vaimentavia kalusteita valittaessa? Kun seinät katoavat ja toimistotila avautuu, syntyy sellaisten työpisteiden tarve, joita voi kutsua tilaksi tilassa. Siirrettävillä väliseinillä

Lisätiedot

KOTIKÄYNTEJÄ SUORITETAAN. Kanta-asiakaspäivät 27.-30.11. Kanta-asiakasetu:

KOTIKÄYNTEJÄ SUORITETAAN. Kanta-asiakaspäivät 27.-30.11. Kanta-asiakasetu: KOTIKÄYNTEJÄ SUORITETAAN Kanta-asiakaspäivät 27.-30.11. Jbl charge 2+ vesitiivis bluetoothkaiutin norm. 149,- 129,- Korotonta ja kulutonta maksuaikaa 6 kk Kanta-asiakasetu: 20 euroa alennusta yli 100 euron

Lisätiedot

HKS 4 Surround-kaiuttimet

HKS 4 Surround-kaiuttimet HKS 4 Surround-kaiuttimet OMISTAJAN KÄSIKIRJA Power for the Digital Revolution Sisältö 3 Johdanto 4 Kaiuttimien sijoittaminen 5 Asennusvaihtoehdot 6 Kaiuttimien kytkeminen 6 Kaiutinliitäntä 6 Viritinvahvistimen

Lisätiedot

ANTI MODE 8033 Käyttöohje

ANTI MODE 8033 Käyttöohje Käyttöohje Revisiohistoria Revisio Päiväys Tekijä Muutetut kappaleet Muutos 1.0 30.11.2007 TK & ToLi Kaikki Alkuperäinen versio 1.1 13.12.2007 TK 5 Tuloherkkyys 1.2 7.1.2008 TK 6 www.dspeaker.com 1.3 18.1.2008

Lisätiedot

Kotimaan suositushinnasto

Kotimaan suositushinnasto Kotimaan suositushinnasto 2 / 2013 Aktiivikaiuttimet ammattikäyttöön (Premium) Suositushinnat 2-tieaktiivikaiuttimet Alv. 0% Alv. 24% 6010BP 6010B kompakti aktiivinen 2-tiekaiutin... 229,83 /kpl 285,00

Lisätiedot

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Maakohtainen myyntiesite Suomi () Langattomat AudioBoost-TV-kuulokkeet 15 mm:n elementit / suljettu takaosa Nappikuuloke SSC5001/10 Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Kevyillä ja langattomilla SSC5001

Lisätiedot

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen Äänimuodot Ääneen vaikuttavia asioita Taajuudet Äänen voimakkuus Kanavien määrä Näytteistys Bittisyvyys

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

Ole hyvä ja lue tämä käyttöohje ennen käyttöönottoa

Ole hyvä ja lue tämä käyttöohje ennen käyttöönottoa Käyttöohje LANGATON ÄÄNIJÄRJESTELMÄ Ole hyvä ja lue tämä käyttöohje ennen käyttöönottoa 1 OSIEN SIJAINTI 1. DISKANTTITASON SÄÄTÖ 9. TASAVIRRAN SISÄÄNTULO 2. BASSONTASON SÄÄTÖ 10. AUX SISÄÄNTULO 3,5MM LIITIN

Lisätiedot

Liikkuva viihdekeskus

Liikkuva viihdekeskus Liikkuva viihdekeskus Opinnäyte Jere Kurvinen 21.5.2015 Etelä-Savon ammattiopisto Tieto- ja viestintätekniikka Käytöntuki SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKKUVA VIIHDEKESKUS... 1 2 ÄÄNENTOISTOLAITTEET... 1 2.1 Soittimen

Lisätiedot

HKTS30SAT-2. Kaksi satelliittikaiutinta. Designed to Entertain. Käyttäjän ohjekirja Suomi

HKTS30SAT-2. Kaksi satelliittikaiutinta. Designed to Entertain. Käyttäjän ohjekirja Suomi HKTS30SAT-2 Kaksi satelliittikaiutinta Käyttäjän ohjekirja Suomi Designed to Entertain. Harman Kardon HKTS30SAT-2 Johdanto Kiitos, että olet hankkinut Harman Kardon HKTS30SAT-2-kaiutinparin, jonka ansiosta

Lisätiedot

LSE Series. Käyttöohje Genelec 7060B, 7070A ja 7071A Aktiivisubwooferit

LSE Series. Käyttöohje Genelec 7060B, 7070A ja 7071A Aktiivisubwooferit LSE Series Käyttöohje Genelec 7060B, 7070A ja 7071A Aktiivisubwooferit EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus Genelec 7060B-, 7070A- ja 7071A-subwooferit täyttävät seuraavien EU-direktiivien vaatimukset: Pienjännitedirektiivi

Lisätiedot

Realtek HD Audiohallinta Käyttäjän opas Vistakäyttöjärjestelmälle

Realtek HD Audiohallinta Käyttäjän opas Vistakäyttöjärjestelmälle Käyttäjän opas Vistakäyttöjärjestelmälle 27. helmikuuta 2008 Tekijänoikeuden omistaa Realtek Semiconductor 2008 Sisällysluettelo Sisällysluettelo A. ALOITTAMINEN...4 B. ESITTELY...7 1. LIITÄNNÄT JA LAITTEET...8

Lisätiedot

SUOMI HOME THEATER IN-WALL SERIES. HTI6, HTI8, HTI55 ja HTI6C OMISTAJAN KÄSIKIRJA

SUOMI HOME THEATER IN-WALL SERIES. HTI6, HTI8, HTI55 ja HTI6C OMISTAJAN KÄSIKIRJA HOME THEATER IN-WALL SERIES HTI6, HTI8, HTI55 ja OMISTAJAN KÄSIKIRJA KIITOS JBL-TUOTTEEN VALINNASTA JBL on toiminut musiikin, elokuvien ja äänentoiston parissa jo yli 50 vuotta. Laadukkaita JBL-tuotteita

Lisätiedot

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER

U-REMIX USB RF 2 RF 1 POWER LANGATON MIKROFONIJÄRJESTELMÄ MIKSERILLÄ MUSIC MIC 1 MIC 2 TONE ECHO USB RF 1 RF 2 SD OFF/ON /V- /V+ MODE IN LOW HIGH MIN MAX POWER KÄYTTÖOPAS VASTAANOTIN/MIKSERI Etupaneeli 1 2 3 13 15 USB MUSIC MIC 1

Lisätiedot

Laitteiden ekologiset selkäreput

Laitteiden ekologiset selkäreput Laitteiden ekologiset selkäreput 2190 kg 5233 kg 1394 kg Ministereoiden ekologinen selkäreppu 1394 kg Laskennan oletukset: Laitteen käyttöikä 8 vuotta, laitteen teho käytettäessä 15 W ja valmiustilassa

Lisätiedot

VAROITUS: ESTÄÄKSESI TULIPALON JA SÄHKÖISKUN, ÄLÄ ALTISTA LAITETTA SATEELLE TAI KOSTEUDELLE! VAROITUS SÄHKÖISKUN VAARA ÄLÄ AVAA LAITETTA

VAROITUS: ESTÄÄKSESI TULIPALON JA SÄHKÖISKUN, ÄLÄ ALTISTA LAITETTA SATEELLE TAI KOSTEUDELLE! VAROITUS SÄHKÖISKUN VAARA ÄLÄ AVAA LAITETTA WR-1 Käyttöohjeet FI VAROITUS: ESTÄÄKSESI TULIPALON JA SÄHKÖISKUN, ÄLÄ ALTISTA LAITETTA SATEELLE TAI KOSTEUDELLE! TÄMÄ MERKKI VAROITTAA SINUA VAARALLISESTA KORKEAJÄNNIT- TEESTÄ LAITTEEN SISÄLLÄ. VAROITUS

Lisätiedot

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1

PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 PAVIRO Kuulutus- ja äänievakuointijärjestelmä ammattilaistason äänenlaadulla Joustavuutta alusta alkaen PAVIRO 1 2 PAVIRO PAVIRO 3 Pitää ihmiset turvassa, tietoisena, ja viihdyttää Boschilla on yli 100

Lisätiedot

Digitaalinen audio

Digitaalinen audio 8003203 Digitaalinen audio Luennot, kevät 2005 Tuomas Virtanen Tampereen teknillinen yliopisto Kurssin tavoite Johdanto 2 Tarjota tiedot audiosignaalinkäsittelyn perusteista perusoperaatiot, sekä niissä

Lisätiedot

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA

AKUSTINEN SUUNNITTELU HUONETYYPIN PERUSTEELLA HUONETYYPIN PERUSTEELLA Huonetilan käyttötarkoituksella on ratkaiseva merkitys luotavalle akustiselle ympäristölle. Huoneissa, joissa puhutaan, kuten luokkahuoneet ja auditoriot, on tärkeää varmistaa hyvä

Lisätiedot

FIN 1 2 5 4 3 17 16 18 6 15 7 8 9 14 2

FIN 1 2 5 4 3 17 16 18 6 15 7 8 9 14 2 U-1 on suunniteltu ja valmistettu käytettäväksi kotona, pihalla, autotallissa, mökillä tai työmaalla. Täysilaajuiset 6 ja 1/2 -tuumaiset kaiuttimet tuottavat korkealaatuista ja rikasta ääntä. Radion suojatyyny

Lisätiedot

Tämä hinnasto korvaa kaikki aikaisemmat suositushinnastot. pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Päivitetty 8.7.2013.

Tämä hinnasto korvaa kaikki aikaisemmat suositushinnastot. pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Päivitetty 8.7.2013. Tämä hinnasto korvaa kaikki aikaisemmat suositushinnastot. pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin. Päivitetty 8.7.2013. TCVT12-2 PES10C PH12 2013 Uudet CompS-kotelosubwooferit Uutta vuodelle 2013. Refleksiviritteinen

Lisätiedot

Adobe Connect eli AC on tietokoneella käytettävä verkkokokous- ja -koulutusjärjestelmä.

Adobe Connect eli AC on tietokoneella käytettävä verkkokokous- ja -koulutusjärjestelmä. OSALLISTUJAN OHJEET Adobe Connect 9 -verkkokokoukseen 1 Adobe Connect eli AC on tietokoneella käytettävä verkkokokous- ja -koulutusjärjestelmä. Laitteistovaatimukset AC:n käyttö vaatii melko uuden tietokoneen,

Lisätiedot

Kaiuttimet. Äänentoisto. Klas Granqvist Akun Tehdas / Oy Aku s Factory Ltd

Kaiuttimet. Äänentoisto. Klas Granqvist Akun Tehdas / Oy Aku s Factory Ltd Kaiuttimet Äänentoisto Klas Granqvist Akun Tehdas / Oy Aku s Factory Ltd d&b audiotechnik Pienet kaiutinjärjestlemät Tärkeintä on ymmärtää tapahtuman vaatiman äänentoistojärjestelmän luonne Valintaan vaikuttavat

Lisätiedot

Tv-äänisuunnittelu. Antti Silvennoinen Tel. +358 50 3501016 Email. antti.silvennoinen@saunalahti.fi

Tv-äänisuunnittelu. Antti Silvennoinen Tel. +358 50 3501016 Email. antti.silvennoinen@saunalahti.fi Antti Silvennoinen Tel. +358 50 3501016 Email. antti.silvennoinen@saunalahti.fi Päivän ohjelma: Käsitteen avaaminen Et, palaverit, suunnittelu Aikataulut Erilaiset tuotannot ja niiden resurssit Puhe vs.

Lisätiedot

Tytärkortin digitaaliset tulot/lähdöt G1: Koaksiaalilähtö G2: Koaksiaalitulo G3: Optinen lähtö G4: Optinen tulo

Tytärkortin digitaaliset tulot/lähdöt G1: Koaksiaalilähtö G2: Koaksiaalitulo G3: Optinen lähtö G4: Optinen tulo Tuotetiedot Sisäiset tulot/lähdöt ja siltaus A1: Siltaus: - Keskikaiutin / Lisäbassovahvistin -> Vaihtaa äänen keskikaiuttimen ja lisäbassovahvistimen välillä (5.1). Lisätietoja käytöstä on ohjekirjan

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE. Forvoice 10.7

KÄYTTÖOHJE. Forvoice 10.7 KÄYTTÖOHJE Forvoice 10.7 Arvoisa Forvoice -kaiuttimien käyttäjä! Tahdomme onnitella Sinua Forvoice 10.7 kaiuttimien valinnasta. 10.7 on pitkän kehitystyön tuloksena syntynyt korkealuokkainen high-end kaiutin.

Lisätiedot

Home Audio Aktiivikaiuttimet 2018

Home Audio Aktiivikaiuttimet 2018 Home Audio Aktiivikaiuttimet 2018 Juuret Jo yli neljäkymmentä vuotta Genelec on asettanut laatustandardit musiikkistudioille ja radio- ja TV-yhtiöille ympäri maailman. Olipa kyse sitten musiikista, elokuvista

Lisätiedot

BeoLab 12. BeoLab 12 2 BeoLab 12 3

BeoLab 12. BeoLab 12 2 BeoLab 12 3 BeoLab 12 BeoLab 12 2 BeoLab 12 3 Oikeus teknisten tietojen, ominaisuuksien ja niiden käyttötapojen muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta pidätetään. 3511046 Versio 1.0 1201 Päivittäinen käyttö 3 Kun kaiuttimet

Lisätiedot

10 watin lähtöteho. Kompakti, monipuolinen kitaracombo, jossa on 8 (20 cm) kaiutin.

10 watin lähtöteho. Kompakti, monipuolinen kitaracombo, jossa on 8 (20 cm) kaiutin. PIKAOPAS Sisältö Ominaisuudet................................... 2 Pikaopas...3 Yläpaneeli (Kitarasoundin muokkaaminen)...4 AMPLIFIER (Vahvistin)...4 EQUALIZER (Ekvalisaattori)...4 Virran kytkeminen päälle

Lisätiedot

MACKIE 1402-VLZ PRO -äänipöytä

MACKIE 1402-VLZ PRO -äänipöytä MACKIE 1402-VLZ PRO -äänipöytä 1. Etupaneeli MACKIE 1402-VLZ PRO -äänipöytä 2. Ominaisuuksia analoginen äänipöytä 6 mono sisääntulokanavaa (kanavat 1-6) 4 stereosisääntulokanavaa (kanavat 7-8, 9-10, 11-12

Lisätiedot

Radioamatöörikurssi 2018

Radioamatöörikurssi 2018 Radioamatöörikurssi 2018 Radioiden toimintaperiaatteet ja lohkokaaviot 20.11.2018 Tatu Peltola, OH2EAT 1 / 13 Sisältö Lähettimien ja vastaanottimien rakenne eri modulaatiolla Superheterodyne-periaate Välitaajuus

Lisätiedot

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita.

Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Suunnitelmissa mukana mm. näiden yhteistyökumppaniemme tuotteita. Sisustussuunnitelmasi Hei, kiitos tilauksestasi! Oli ilo päästä suunnittelemaan muutosta työhuoneeseenne, josta on pian tulossa myös vauvan

Lisätiedot

DSPeaker Servo 299B/L

DSPeaker Servo 299B/L DSPeaker Servo 299B/L Revisiohistoria Revisio Päiväys Tekijä Muutetut kappaleet Muutos 0.99 7.5.2008 ToLi Kaikki Alkuperäinen versio 1.00 10.9 ToLi 2,3 1.01 26.9 ToLi Kaikki Uusi L versio 1.02 10.10 ToLi

Lisätiedot

AVR-200 DIGITAALINEN SURROUND

AVR-200 DIGITAALINEN SURROUND KÄYTTÖOHJE AVR-200 DIGITAALINEN SURROUND PÄÄTEVAHVISTIN ENNEN KÄYTTÖÖNOTTOA HUOMIOITAVA 1 TÄRKEITÄ TURVALISUUSOHJEITA Ota seuraavat turvallisuusohjeet tarkasti huomioon laitetta asentaessasi ja käyttäessäsi.

Lisätiedot

FTR960 RADIODATATOISTIN

FTR960 RADIODATATOISTIN Käyttöohje 26.9.2007 V 1.1 RADIODATATOISTIN Nokeval YLEISKUVAUS on toistin Nokevalin MTR- FTR- ja KMR-sarjan radiolähettimille. Se lähettää edelleen vastaanottamansa paketit, joten käyttämällä toistimia

Lisätiedot