HELSINGIN MASSAT
|
|
- Jarno Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HELSINGIN MASSAT Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori
2 ALUERAKENTAMISHANKKEET Nimi (pvm:n ja nimen vaihto: Näytä > Ylä- ja alatunniste) 2
3 MAA-AINESHUOLTO 2010/TILASTOKESKUS Pääkaupunkiseutu Hyötykäyttö 10 Mt Pääkaupunkiseudulla tarvitaan rakentamiseen vuosittain noin 17 miljoonaa tonnia maa- aineksia. Rakentamisessa tarvittavista maamassoista muodostuu rakentamisen yhteydessä noin 50 %, loput tuotetaan neitseellisiltä maanottopaikoilta. Etelä- ja Länsi-Suomessa kalliokiviaines on monin paikoin kiviaineksen pääasiallinen lähde, kun taas Itä- ja Pohjois- Suomessa kalliokiviaines muodostaa vain noin kolmanneksen kiviainesten kokonaistuotannosta. SYKEn tietojen mukaan vuonna 2011 mursketta ja louhetta otettiin eniten Kotkan kunnassa (3,0 Mt) ja tärkein ottokeskittymä sijaitsi pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä (Tuusula 2,3 Mt, Vantaa 1,1 Mt, Espoo 1,1 Mt) (Kuva 2). Kiviainesten arvioitu kokonaiskäyttö oli 89 Mt eli noin 17 tonnia asukasta kohden; Suomi onkin asukaslukuun suhteutettuna Euroopan Unionin suurimpia kiviainesten tuottajia. Kokonaiskäytöstä kalliokiviainekset muodostivat 60 %, sora ja hiekka 40 %. NOTTO-REKISTERI Massakiven käyttö pääkaupunkiseudulla ,70 Mm3ktr 6,76 Mt 5,6 t/asukas ,48 6,20 5, ,94 4,84 4,0 M3ktr = 2,5 t 1,2 milj.asukasta
4 MASSATALOUS 1973 JA 2011 ja 38 v. myöhemmin 2011 Näin
5 KAIVUMAIDEN KEHITTÄMISOHJELMA KH Lautakunnat Raportti lausunnoille 4. Seminaari -lausuntopyynnöt -raportin avoin kommentointi Kehittämisohjelman hyväksyntä: Aluerakentamisen johtoryhmä Kaupunginhallitus Ehdotus toimenpideohjelmasta 5
6 KAIVUMAIDEN KEHITTÄMISOHJELMA Toimenpideohjelmassa on kuvattu toimenpiteitä, joilla Helsingin kaivumaiden hyödyntämisen kehittämisohjelmaa toteutetaan. Jokaiselle kärkihankkeelle määritellään mittarit ja niitä arvioidaan vuosittain. Kärkihankkeet ovat: 1. Kaivumaan määrän vähentäminen 2. Kaivumaiden uudelleenkäytön edistäminen 3. Ylijäämämaiden loppusijoituksen turvaaminen. 6
7 Yhteistyöllä saavutetaan hyödyt Tavoitteiden toteutuminen merkitsee tiedon jakamista, yhteistyön tiivistämistä ja tavoitteiden, prosessien sekä roolien selkiyttämistä kaupungin eri toimijoiden, HSY:n, kuntien, valtion viranomaisten sekä muiden osapuolten ja yritysten kanssa. Kun kaikki osapuolet hoitavat rakentamisen ketjussa oman osansa, turhaa kaivumaiden syntyä voidaan ehkäistä ja kaivetut maat saadaan parhaiten hyödynnettyä. Kaupungin eri toimijoilla on vastuu toimia tavoitteiden mukaisesti, jolloin esimerkiksi maankaatopaikoille loppusijoitettavaa maa-ainesjätettä muodostuu aiempaa vähemmän. Maa-ainesten materiaalitehokkuutta kehitetään yhteisesti. Seurantaa sekä raportointia kehitetään nykyisestä. Näin voidaan mitata ja ohjata toimintaa entistä tehokkaammin. Myös tiedonkulkuun kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. 7
8 YLEISTEN ALUEIDEN KAIVUMAAT t maa-ainesjätteenä maankaatopaikoille t t t (hyötykäyttöön t) 2015 Massoja jälleen rajojen ulkopuolelle Säästöt M 25,4 milj.tkm tonnia CO2 VASTUU MASSOISTA RESURSSITEHOKKUUS Englantilaiskallio Koirasaari 20 M 4 milj. tkm tonnia CO2 8
9 JÄTKÄSAARI MASSOJEN VÄLIVARASTO-KÄSITTELYALUE 20 ha 9
10 HANKEKOHTAINEN MASSATAULUKKO 10
11 LOUHEEN KUMULATIIVINEN KERTYMÄ 11
12
13 RAKENNUSVIRASTON MERKITTÄVIMMÄT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Kooste puistorakentamisen vaikutusten arvioinnista
14 Kiviaineshuollon päästövähennyspotentiaali aluekehityshankkeissa (KIPA) Aluekehityshankkeiden ekotehokkuuden arviointiin on valmistumassa kaupunkien, rakennusliikkeiden, tutkimuslaitosten, ympäristöministeriön ja Tekesin mittavan yhteistyöhankkeen tuloksena KEKO-työkalu, jota kehitettäessä havaittiin yllättävä jatkotutkimustarve. Kiviaineshuollon kasvihuonekaasupäästöjen mallinnus jäi puuttumaan työkalusta, koska tutkimuslaitoksilla tai yhteistyökumppaneilla ei ollut tarvittavia tietoja laskentaosion toteuttamiseksi. KIPAssa mallinnetaan tapaustutkimuksena aluekehityshankkeessa kiviaineshuollosta aiheutuvat kasvihuonekaasupäästöt ja suhteutetaan ne rakennusvaiheen sekä yhdistetyn rakennus- ja käyttövaiheen kokonaispäästöihin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää aluekehityshankkeiden ekotehokkuuden näkökulmasta kiviaineshuollon hiilijäljen suuruusluokka, merkitys ja suhteellinen päästövähennyspotentiaali. Mallinnuksen tapaustutkimuskohteena on Helsingin Kuninkaantammi. Tulosten avulla kiviaineshuoltoon liittyvien ratkaisujen merkitystä voidaan arvioida myös laajemmassa maankäytön suunnittelun kontekstissa. Tulokset luovat tietopohjaa, jonka avulla voidaan etsiä parhaita ratkaisuja päästövähennysten mahdollistamiseen maankäytön suunnittelun ja liiketoimintatapojen uudistamisen kautta. Tutkimusprojekti tukee Hämeen liiton, Uudenmaan liiton ja Päijät- Hämeen liiton koordinoimaa Resurssitehokkaan kiviaineshuollon ja pohjavesien suojelun avoin kehittämisympäristö laajalle metropolialueelle-esiselvitystyötä, jonka puitteissa kartoitetaan kiviaineshuollon nykytila. Tutkimusprojektin toteuttaa Aalto-yliopisto yhteistyössä Helsingin,Espoon, Vantaan ja Lahden kaupunkien sekä Uudenmaan liiton kanssa. 14
15 Tekninen kelpoisuus Ympäristökelpoisuus Elinkaari Resurssitehokkuus 15
16 UUMA2
17 OTE PONNESTA YMPÄRISTÖMINISTERIÖÖN LUONNOS Helsingin kaupunki esittää huolestuneisuutensa viranomaisten menettelytavasta, joka on tullut esille kahdessa vesilupahakemuksessa. Kyseiset hankkeet kuuluvat aihealueeseen, josta on annettu vuonna 2015 uusi Sedimenttien ruoppaus- ja läjitysohje. Ympäristöministeriön tiedotteessa todetaan, että uuden ohjeen taustalla on pyrkimys helpottaa viranomaisten työtä ja vähentää tapauskohtaisen harkinnan tarvetta sekä lisätä päätöksenteon ennakoitavuutta. OSAOPTIMOINTI Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) antoi lupapäätökset Koirasaarenluotojen ja Lokkiluodon meriläjitysalueiden vesiluvista. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) jätti päätöksiä koskevat valitukset Vaasan hallinto-oikeudelle kummastakin luvasta. Valitusten vuoksi ensi vuonna suunnitelluista ruoppaushankkeista uhkaa tulla arviolta noin 16 miljoonan euron lisäkustannus Helsinkiläisille veronmaksajille. Lisäksi se lisää raskaan liikenteen kuljetuksia noin 10 miljoonaa tonnikilometriä, hiilidioksidipäästöjä noin tonnia ja polttoaineen kulutusta noin litraa. ELY:n valituksista voi tulkita, että Valtion lupaviranomaisella ja valvovalla viranomaisella on valitettavat näkemyserot julkaistun uuden ohjeen tulkinnasta, joka heijastuu erittäin voimakkaasti hankkeeseen ryhtyviin tällä hetkellä. Lisäksi valituksista käy ilmi, että valvova viranomainen ei halua lupapäätöksien antavan mitään tulkintavaroja, vaan kaikki yksityiskohdat tulisi tarkasti määrätä. Tämä ei ole täysin järkevä menettelytapa, koska usein vuosia kestävissä hankeprosesseissa tulee työn aikana esille seikkoja, joita on järkevää muokata valvovan viranomaisen kanssa yhteistyössä, esim. erilaisten hyväksytettävien suunnitelmien muodossa. Asiassa on myös huomioitavaa, että ELY on ollut mukana lupaprosessissa neuvotteluissa ja lausunnon antajana. 17
HELSINGIN MASSAT 7.9.2015
HELSINGIN MASSAT 7.9.2015 Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori YLEISTEN ALUEIDEN KAIVUMAAT 2010 500 000 t maa-ainesjätteenä maankaatopaikoille 2012 180 000 t 2013 10 000 t 2014 0 t (hyötykäyttöön
HELSINGIN MASSAT JA UUMA 23.10.2015
HELSINGIN MASSAT JA UUMA 23.10.2015 Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori ALUERAKENTAMISHANKKEET 23.10.2015 Nimi (pvm:n ja nimen vaihto: Näytä > Ylä- ja alatunniste) 2 MAA-AINESHUOLTO 2010 Pääkaupunkiseutu
RESURSSIVIISAS MASSAHUOLTO
RESURSSIVIISAS MASSAHUOLTO 18.11.2015 Mikko Suominen Helsingin massakoordinaattori MAA-AINESHUOLTO 2010 Pääkaupunkiseutu Hyötykäyttö 10 Mt Pääkaupunkiseudulla tarvitaan rakentamiseen vuosittain noin 17
KAIVUMAIDEN HYÖDYNTÄMISEN KEHITTÄMISOHJELMA
KAIVUMAIDEN HYÖDYNTÄMISEN KEHITTÄMISOHJELMA 27.8.2015 Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori MAA-AINESHUOLTO 2010 Pääkaupunkiseutu Hyötykäyttö 10 Mt Pääkaupunkiseudulla tarvitaan rakentamiseen vuosittain
HELSINGIN MASSAT 28.10.2015
HELSINGIN MASSAT 28.10.2015 Mikko Suominen kaupungin massakoordinaattori ALUERAKENTAMISHANKKEET 28.10.2015 Nimi (pvm:n ja nimen vaihto: Näytä > Ylä- ja alatunniste) 2 ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA EKOTEHOKKAIN
MAA-AINESHUOLTO HELSINKI
00.0.2008 Esitelmän pitäjän nimi MAA-AINESHUOLTO HELSINKI 19.8.2014 kaupungin massakoordinaattori jordgubbe Mikko Suominen MASSATALOUS 1973 JA 2011 ja 38 v. myöhemmin 2011 Näin 1973 2 HKR:N YLIJÄÄMÄMAAT
HELSINKI JA UUMA II MASSATALOUS 14.11.2013 YTLK 24.9.2013
HELSINKI JA UUMA II MASSATALOUS 14.11.2013 YTLK 24.9.2013 Mikko Suominen Mikko Suominen VALTUUSTOSTRATEGIA 2013-2016 3 Toimiva Helsinki Kaupungin toiminta on kestävää ja tehokasta Ympäristökriteerien käyttöä
UUSIOMATERIAALIEN KÄYTTÖ MAARAKENTAMISESSA KAUPUNGIN MASSAKOORDINAATTORI MIKKO SUOMINEN
UUSIOMATERIAALIEN KÄYTTÖ MAARAKENTAMISESSA KAUPUNGIN MASSAKOORDINAATTORI MIKKO SUOMINEN 14.4.2015 RAKENTAMINEN KULUTTAA LUONNONVAROJA Taloutemme on keskittynyt suuriin raaka-aine- ja jaloste-eriin: kaivannaisiin,
HELSINGIN KIERRÄTYSMAAT CircVol, Oulu Kaupungin massakoordinaattori Mikko Suominen
HELSINGIN KIERRÄTYSMAAT CircVol, Oulu 14.2.2019 Kaupungin massakoordinaattori Mikko Suominen MASSATALOUS 1973 JA 2011 ja 38 v. myöhemmin 2011 Näin 1973 2 HELSINGIN KAIVUMAIDEN KEHITTÄMISOHJELMA 2014-2017
UUMA2 - HELSINKI Mikko Suominen
UUMA2 - HELSINKI 26.10.2017 Mikko Suominen HELSINGIN KAIVUMAIDEN HYÖDYNTÄMISEN KEHITTÄMISOHJELMA (2014-2017) Kaupungin rakennushankkeiden välinen massojen koordinointi Maa-ainesten välivarastointi ja jalostus
PÄÄSTÖVÄHENNYKSIÄ RESURSSITEHOKKAALLA MAARAKENTAMISELLA. FM, projektipäällikkö, ympäristöasiantuntija Riina Känkänen, Ramboll YGOForum 2.11.
PÄÄSTÖVÄHENNYKSIÄ RESURSSITEHOKKAALLA MAARAKENTAMISELLA FM, projektipäällikkö, ympäristöasiantuntija Riina Känkänen, Ramboll YGOForum 2.11.2016 Hallituksen pyrkimyksenä on nostaa Suomi kiertotalouden mallimaaksi
Östersundomin maa-aines-yva
Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) lähtökohdat, taustat ja alustavat vaihtoehdot Muokattu 13.5.2015 Ympäristösi parhaat tekijät Hankkeen tausta ja lähtökohdat 2 Östersundomin
Ympäristöministeriö Kiviaineshuollon kehittämishanke Konsultteina Sito ja GTK
Ympäristöministeriö Kiviaineshuollon kehittämishanke Konsultteina Sito ja GTK 2 Kestävä käyttö Oikea tuote oikeaan paikkaan Pitkäaikaiskestävyys: miten seurataan tai ymmärretään Resurssitehokkuus: Muutakin
Kiertotalous ja rakentaminen. INFRA ry Juha Laurila
Kiertotalous ja rakentaminen INFRA ry 7.6.2017 Juha Laurila Hallitusohjelma Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Kärkihanke 3: Kiertotalouden läpimurto ja
Varsinais-Suomen kaupunkiseutujen ylijäämä- ja uusiomaa-ainesselvitys. Arttu Koskinen Forum Marinum
Varsinais-Suomen kaupunkiseutujen ylijäämä- ja uusiomaa-ainesselvitys Arttu Koskinen Forum Marinum 27.4.2016 Määritelmiä Ylijäämämaa-aineksilla tarkoitetaan maanrakentamisen yhteydessä syntyviä maaaineksia,
KIVIAINESTEN SAATAVUUS KESTÄVÄN KEHITYKSEN MUKAISESTI
KIVIAINESTEN SAATAVUUS KESTÄVÄN KEHITYKSEN MUKAISESTI Martti Kärkkäinen Kehitys-, Tuotanto- ja Hankintajohtaja Diplomi-insinööri Lohja Rudus Oy 1 KIVIAINESTEN KÄYTTÖ SUOMESSA 1999-2004 (SYKE / SML) 120
ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA
ÖSTERSUNDOMIN MAA-AINES-YVA Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Leena Eerola Uudenmaan ELY-keskus Uudenmaan ELY-keskus. Leena Eerola 8.9.2015 1 Hankkeen toimijat Hankkeesta vastaava:
KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA. Johtaja Riitta Murto-Laitinen
KIVIAINESHUOLLON KEHITYSKUVAT UUDELLAMAALLA Johtaja Riitta Murto-Laitinen 2.10.2008 Uudenmaan liiton alue ja jäsenkunnat Tampere HYVINKÄÄ MÄNTSÄLÄ Lahti KARKKILA Turku Hanko Helsinki NUMMI- PUSULA SAMMATTI
RESURSSITEHOKKUUTTA RAKENTAMISEEN JA YLEISTEN ALUEIDEN YLLÄPITOON. Riina Känkänen SKTY 22.5.2015 Turku
RESURSSITEHOKKUUTTA RAKENTAMISEEN JA YLEISTEN ALUEIDEN YLLÄPITOON Riina Känkänen SKTY 22.5.2015 Turku MITEN HELSINGIN RAKENNUSVIRASTON KESKEISTEN TOIMINTOJEN RESURSSITEHOKKUUTTA VOIDAAN PARANTAA? Puisto-
Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari
Mitä EU:n taakanjakopäätös merkitsee Suomen liikenteelle? Saara Jääskeläinen, LVM Liikennesektori ja päästövähennykset seminaari 10.11.2016 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Yhteenveto hankkeesta Maakuntahallitus 14.9.2015 Pohjavesien suojelun ja MAAKUNTAKAAVA kiviaineshuollon yhteensovittaminen
Uusiomateriaalien ja kalliokiviaineksen käytön esteet. Vahanen Environment Oy Ulla-Maija Liski
Uusiomateriaalien ja kalliokiviaineksen käytön esteet Vahanen Environment Oy Ulla-Maija Liski Sisällys Esiselvityshanke ja sen tausta Selvitysmenetelmiä Tuloksia Hankkeen johtopäätöksiä Muita kehittämisajatuksia
Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 g)
Etelä-Suomi Päätös Nro 98/2011/1 Dnro ESAVI/693/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.9.2011 ASIA Päätös Suomen Kivisora Oy:n muun muassa puhtaiden maamassojen, louheen, murskeen ja betonijätteen käsittelyä
Yleisötilaisuuden ohjelma
Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen
Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma
67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-
Energiakaivo-opas. Toivo Lapinlampi, SYKE. Lämpöpumppupäivä 28.11.2013 FUR Center, Vantaa
Energiakaivo-opas Toivo Lapinlampi, SYKE Lämpöpumppupäivä 28.11.2013 FUR Center, Vantaa Lämpökaivo-oppaan päivittäminen Energiakaivo-oppaaksi Uudistuneet lupakäytännöt ja tarve tarkempaan ohjeistukseen
UUMA2. Lainsäädännön kehittämisen tarve Mara ja Masa. Pirkanmaan UUMA2-alueseminaari UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA
UUMA2 UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017 Lainsäädännön kehittämisen tarve Mara ja Masa Pirkanmaan UUMA2-alueseminaari Tampere 29.10.2015 Marjo Ronkainen, Ramboll VNA (591/2006, 403/2009)
Östersundomin maa-aines-yva
Östersundomin maa-aines-yva Ympäristövaikutusten arviointiohjelma Yleisötilaisuus 8.9.2015 Östersundom Ympäristösi parhaat tekijät 2 Illan ohjelma 18.00 Aloitussanat Mikko Suominen, HKR 18.10 YVA-menettelyn
Kiviainesten kestävä kierrätys ja käyttö
Kiviainesten kestävä kierrätys ja käyttö Eija Ehrukainen johtaja, ympäristö ja yhteiskuntavastuu 21.8.2014 ONKO PUHDAS YLIJÄÄMÄMAA JÄTETTÄ? ONKO SE TUOTE? PITÄÄKÖ SITÄ SÄÄDELLÄ? Maa- ja vesirakennus-,
Päätös. Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012
Päätös Etelä-Suomi Nro 125/2012/1 Dnro ESAVI/148/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 14.8.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen
ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely. Hankkeen ja hankkeesta vastaavan esittely
Balticconnector maakaasuputki Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) yleisötilaisuus Inkoossa 27.5.2015 Tilaisuuden avaus ja YVA-menettelyn esittely Leena Eerola, Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen ja hankkeesta
Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi
Kuva: Jyrki Vesa Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi RAKENNUKSET JA RAKENTEET, TIET, KADUT, RADAT, LENTOKENTÄT, SATAMAT, VAPAA-AJAN ALUEET, KRIISIAIKOJEN RAKENTAMINEN, RAKENNUSKANNAN KORJAUS JA KUNNOSSAPITO
Hanketta koskevat luvat
Helsinki Helsingfors Dnro Dnr 31.8.2009 UUS-2008-R-22-531 PL 50 01531 Vantaa Viite / Hänvisning Veromiehenkylän maa-ainesten ottohankeet Asia / Ärende PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIME- NETTELYN
Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla Jari Hyvärinen
Geotieto kaavoituksen apuna ja luonnonvarojen saatavuus Jyvässeudulla 19.8.2009 19.08.2009 1 19.08.2009 2 19.08.2009 3 19.08.2009 4 19.08.2009 5 19.08.2009 6 Maaperäkartan käyttökohteita Maankäytön suunnittelu
Maankaatopaikkojen valvonta ja ylijäämämaat Saku Nurminen Ympäristötarkastaja
Maankaatopaikkojen valvonta ja ylijäämämaat 5.10.2017 Saku Nurminen Ympäristötarkastaja Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ympäristövalvonta Sopijakunnat: Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Nurmijärvi ja Tuusula
MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU JA MAARAKENTAMISEN KIERTOTALOUS 6Aika: CircVol Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa
MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU JA MAARAKENTAMISEN KIERTOTALOUS 6Aika: CircVol Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa 11.10.2018 Miksi ylijäämä- ja uusiomaa-aineskäytänteet ovat
Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017. Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013
Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017 Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013 Uusmaalaisten toimijoiden saama rahoitus ja ennuste ohjelmakaudelle
Päätös. Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011
Päätös Etelä-Suomi Nro 162/2011/1 Dnro ESAVI/220/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 13.12.2011 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Etelä-Suomen aluehallintoviraston
KATSAUS HELSINGIN PILAANTUNEISIIN MAIHIN
KATSAUS HELSINGIN PILAANTUNEISIIN MAIHIN Satu Järvinen, Helsingin kaupungin kiinteistövirasto Kimmo Järvinen, Ramboll Finland Oy JUONI Esitys pohjautuu Likaantuneet maat -työryhmän teettämään raporttiin:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 276 Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta HEL 2012-014235 T 11 01 01 Viite: Dnro ESAVI/165/04.09/2012
KEKO KAUPUNKIEN JA KUNTIEN ALUETASOINEN EKOLASKURI
KEKO KAUPUNKIEN JA KUNTIEN ALUETASOINEN EKOLASKURI ERA17 Kestävän aluesuunnittelun työkalut käyttöön -tilaisuus 3.10.2013 Helsingissä Katriina Rosengren, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Esityksen tekijöinä
UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017 UUMA2. Uusiomateriaalit maarakentamisessa 23.10.2015. Marjo Ronkainen, Ramboll
UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA Uusiomateriaalit maarakentamisessa 23.10.2015 Marjo Ronkainen, Ramboll -ohjelma 2 Työntöä markkinoille Yritykset Vetoa markkinoille Julkinen taho 3 Toteutus 1.Tiedon
Kestävä infrarakentaminen Tampereella
Kestävä infrarakentaminen Tampereella 1 Strategia ohjaa muutokseen 2 3 Yksi ote Kestävä Tampere 2030-linjauksista 4 Päästölaskenta avuksi muutoksen kohdistamisessa Tampere on teettänyt viiden rakentamiskohteen
UUMA2 UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2015 8.4.2013 1
UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA 1 -ohjelman sisältö 2 Uuma2 -kehittämisalueet 1.Materiaalien tuotekehitys ja tuotteistus Tekninen kelpoisuus Ympäristökelpoisuus Materiaalituotanto: logistiikka, varastointi
KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI. Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma
KRISTIINANKAUPUNGIN KAUPUNKI Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen tarkkailusuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 20.6.2018 P35903P001 Tarkkailusuunnitelma Lapväärtinjoen ruoppauksen kalataloudellinen
HANKINNAT KESTÄVIEN MAARAKENNUSRATKAISUJEN MAHDOLLISTAJANA 6Aika: CircVol Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa
HANKINNAT KESTÄVIEN MAARAKENNUSRATKAISUJEN MAHDOLLISTAJANA 6Aika: CircVol Suurivolyymisten sivuvirtojen ja maamassojen hyödyntäminen kaupungeissa 9.10.2018 Miksi ylijäämä- ja uusiomaa-aineskäytänteet ovat
Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa
Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa Ilmoitusmenettelyn toimivuus ja sen parantaminen Anna Mikkola Jätteiden hyödyntämiseen liittyvää lainsäädäntöä Ympäristölupavelvollisuus
YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
YLÄ-SAVON KUNTIEN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) IISALMI KIURUVESI VIEREMÄ SONKAJÄRVI LAPINLAHTI VARPAISJÄRVI 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-
KOKEMUKSIA HELSINGISTÄ. Johanna Hytönen KYMP/MAKA/MAKE
KOKEMUKSIA HELSINGISTÄ Johanna Hytönen KYMP/MAKA/MAKE Kaivettu pilaantuneita maita vuosina 2007-2017 350 000 300 000 311 006 316 762 306 864 299 443 280 191 250 000 265 110 263 510 t/a 200 000 171 053
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1
Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla
INFRARAKENTAMISEN UUSI MATERIAALITEKNOLOGIA: UUMA2-HANKE
INFRARAKENTAMISEN UUSI MATERIAALITEKNOLOGIA: -HANKE LAHTI 7.5.2013 Marjo Ronkainen UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA 2 -ohjelman sisältö 3 Uuma2 -kehittämisalueet 1. Materiaalien tuotekehitys ja tuotteistus
PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä
Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.
Tekninen lautakunta 19.06.2012/ 56 91 Tekninen lautakunta 06.11.2012/ 98 195 Kaupunginhallitus 02.04.2013/111 241 Valtuusto 15.04.2013/ 50 104 415-265-2012 YRTTISUON ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Tekla
Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018)
Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet Deloitten toteuttama selvitys (018) Selvityksen kohteena 50 suurinta kuntaa, jotka kattavat 70 % Suomen väestöstä Rovaniemi Tornio Kemi 30% 1 pienintä kuntaa,
Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9
Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,
Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari
PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 195/2014/2 Dnro ESAVI/86/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 5.11.2014 ASIA Rannan ruoppaus ja massojen läjitys Långholmenin edustalla, Kemiönsaari HAKIJA Martti Salerma HAKEMUKSEN
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen
Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden uudistaminen - Valtioneuvoston päätöksen 14.12.2017 valmisteluprosessista Timo Turunen ympäristöministeriöstä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet eli
Yhteiskäyttöautoilun edistämissuunnitelma
Yhteiskäyttöautoilun edistämissuunnitelma Tarja Jääskeläinen, HSL Miksi yhteiskäyttöautoilua kannattaa tukea? Osa kestävää liikennejärjestelmää Ympäristöhyödyt: vähemmän ja uudempia autoja vähemmän hiilidioksipäästöjä
kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23
Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1
HELSINKI, SIPOO JA VANTAA VASTINE 2 1 ELY-keskuksen kirje 11.3.2011 ÖSTERSUNDOMIN YLEISKAAVA-ALUEEN RAIDEYHTEYS HA - HANKKEEN YVA-MENETTELYN SOVELTAMISTARPEEN SELVITTÄ- MINEN Dnro 2011-440, Östersundom-toimikunta
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE
KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA MARINKAISTEN LANKILAN PIENTALOALUE BlomDesktop 2011 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 ALOITE TAI ASEMAKAAVAN VIREILLETULON SYY
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla
Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (POSKI) Pirkanmaalla Maakuntainsinööri Satu Appelqvist Esityksen sisältö Lyhyesti hankkeen tavoitteista ja sen toteutuksesta Hankkeen tämän hetkinen
VELMU Tiedotustilaisuus Harakan saari Markku Viitasalo & VELMU-ryhmä. Mihin VELMUa tarvitaan?
VELMU 2012 Tiedotustilaisuus Harakan saari 9.5.2012 Markku Viitasalo & VELMU-ryhmä Kuva: Metsähallitus Mihin VELMUa tarvitaan? 1. Kartoitukset & mallinnus => missä geologista ja biologista monimuotoisuutta
Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020. Jätehuolto -määräykset
Loimi-Hämeen jätehuollon yhteistoiminta-alueen jätepoliittinen ohjelma 2015-2020 Jätehuolto -määräykset Hannele Tiitto, jätehuoltosuunnittelija, Forssan kaupungin jätelautakunta Ohjelmatyön tekijät Jätelautakunta
TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA
TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA Pirkanmaan tuulivoimaseminaari Tampere, Komediateatteri Pirkanmaan ELY-keskus, yks.pääll. Hannu Wirola Viranomaisprosesseihin vaikuttavia seikkoja Suurten tuulivoimalayksiköiden
Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.
Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,
UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA OHJELMA 2013-2017
UUSIOMATERIAALIT MAARAKENTAMISESSA Seinäjoen itäinen ohikulkutie Vt19, tuhkarakentaminen UUSIOMATERIAALIT RAKENTAMISESSA -OHJELMA 2013-2017 Pääkaupunkiseudun alueseminaari 27.4.2015 www.uusiomaarakentaminen.fi
Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh. 02 761 1101
Kaupunginhallitus 360 07.10.2013 Kaupunginhallitus 202 09.06.2014 Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä 526/08.00.00/2014 Kh 07.10.2013 360 Kehittämisjohtaja Matti
Luonnos. Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelma. vuoteen 2020 SUOMEN YMPÄRISTÖ 00 I 2009 PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS
SUOMEN YMPÄRISTÖ 00 I 2009 Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelma vuoteen 2020 Luonnos Hämeen ympäristökeskus, Kaakkois.Suomen ympäristökeskus, Lounais-Suomen ympäristökeskus, Länsi-Suomen ympäristökeskus,
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
Sitoumus2050: Uusiomateriaalien käyttö infrahankkeissa KEHTO-kaupunkien ensimmäiset tulokset. Hanna Kemppainen
Sitoumus2050: Uusiomateriaalien käyttö infrahankkeissa KEHTO-kaupunkien ensimmäiset tulokset Hanna Kemppainen 29.3.2019 KEHTO-kaupunkien raportointi Sitoumus2050- toimenpiteiden osalta Kaupunkeja pyydettiin
L&T Biowatti Oy:n Iisveden pellettitehtaan ympäristöluvan raukeaminen, Suonenjoki
Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 57/2014/1 Dnro ISAVI/24/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2014 ASIA L&T Biowatti Oy:n Iisveden pellettitehtaan ympäristöluvan raukeaminen, Suonenjoki HAKIJA Pohjois-Savon elinkeino-,
Tieinfran kestävyys & kiertotalous päivä - Miten toteutan kestävän tie- ja -katuhankkeen?
Tieinfran kestävyys & kiertotalous päivä - Miten toteutan kestävän tie- ja -katuhankkeen? Marika Kämppi Johtava asiantuntija, apulaisosastopäällikkö, Kiertotalous 15.5.2019 Jyväskylä Lähde: Tuntematon
TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT
Teollisuuden toimintaa ohjaavat tekijät: TEOLLISUUDEN YMPÄRISTÖLUVAT prof. O. Dahl Puhtaat teknologiat -tutkimusryhmä Dia n:o 1, CHEM-A1100 Teollisuuden toimintaympäristö ja prosessit (5 op) Nykyinen ympäristölainsäädäntö
Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma. PAKETTI johtoryhmä Tapio Ojanen
Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma PAKETTI johtoryhmä 3.6.2010 Tapio Ojanen Päijät-Hämeen liitto, Hämeenkatu 9 A, 15110 LAHTI www.paijat-hame.fi/paketti Päijät-Hämeen ilmasto- ja energiaohjelma Aikataulu:
Rakentamisen maa-ainesjätteiden hyödyntäminen - MASA-asetus ja -taustaselvitys. Jussi Reinikainen / SYKE
Rakentamisen maa-ainesjätteiden hyödyntäminen - MASA-asetus ja -taustaselvitys Jussi Reinikainen / SYKE Esityksen sisältö MASA-asetuksen lähtökohdat MASA-taustaselvitys Yhteenveto 2 MASA-asetuksen lähtökohdat
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?
MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET
8637_OJALA I EHDOTUSVAIHEEN KEKO- TARKASTELU TULOKSET KEKO on maankäytön suunnittelun tueksi kehitetty ekologisen kestävyyden arviointityökalu. Sen avulla on mahdollista määrittää yhdyskuntien rakentamisen
PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen
Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro
TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto 12/2015 Katu- ja puisto-osasto Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Toteuttamissopimus, Valtatien 7 Helsinki - Vaalimaa (Porvoonväylä) meluntorjunnan parantaminen Jakomäen kohdalla HEL 2012-009909 T 08 00 08 Päätös päätti allekirjoittaa
Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta
Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.9.2014
3547 PEURANTIE asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto
Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys
Savon ilmasto-ohjelma
Savon ilmasto-ohjelma Kuntien ilmastokampanjan seminaari 15.11.2011 Anne Saari 1 Kansainvälinen ilmastopolitiikka Kioton sopimus 16.2.2005, v. 2012 jälkeen? Durbanin ilmastokokous 28.11. 9.12.2011 EU 2008:
Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset. ELY-keskuksen muuttunut rooli
Maankäyttö- ja rakennuslain muutokset ELY-keskuksen muuttunut rooli Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 25.9.2017 1 ELY-keskusten rooli ja tehtävät 18 Elinkeino-,
Kiertotalouden merkittävimmät materiaalivirrat Pohjois- Karjalassa (TRANSCIRC)
Kiertotalouden merkittävimmät materiaalivirrat Pohjois- Karjalassa (TRANSCIRC) Hannu Savolainen Tutkija, Suomen ympäristökeskus Kiertotalouden kirittäjät tuloksia kiertotaloushankkeista Suomessa 8.5.2019
LIEKSAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIEKSAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN LIEKSAN KAUPUNGIN RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUDISTAMINEN 2 (4) LUONNOS 29.08.2017 LÄHTÖKOHDAT Tämän osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoituksena on
Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012
Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen
Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan
Lausunto. Ympäristöministeriö.
Lausunto KEHA/918/2018 Etelä-Savo 20.3.2018 Ympäristöministeriö Kirjaamo@ym.fi Viite Lausuntopyyntö 6.2.2018 luonnoksesta hallituksen esityksestä laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta,
Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa. Kurkistus kehityshankkeeseen
Infrarakentamisen ympäristöasiakirja - kokonaisuus Ympäristöjohtaminen hankkeissa Kurkistus kehityshankkeeseen 12.5.2017 Heidi Huvila, Helsinki heidi.huvila@hel.fi Heidi Huvila 15.12.2016 1 Heidi Huvila
Betoroc- murskeet. Tuomo Joutsenoja 18.10.2012
Betoroc- murskeet Tuomo Joutsenoja 18.10.2012 Rudus Oy lyhyesti Emoyhtiö irlantilainen CRH plc CRH plc liikevaihto 2010: 17,2 mrd henkilöstö2010: noin 80 000 toimipaikkoja 2010: yli 3700, 35 maassa Rudus
Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö. Seutukaavasta maakuntakaavaksi
Satakunnan maa-ainesseminaari Ulvilassa 9.2.2010 Satakunnan maakuntakaava ja maa-ainesten kestävä käyttö Ympäristösuunnittelija Anne Savola Satakuntaliitto 1 Satakunnan maakuntakaava 2010 Seutukaavasta
ENVIMAT - Suomen kansantaloudenmateriaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi
ENVIMAT - Suomen kansantaloudenmateriaalivirtojen ympäristövaikutusten arviointi Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus 7 10 2009 Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 7.10.2009 Suomen kestävän kehityksen
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot
C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE
Helsingin seudun MALaiesopimuksen. seurannan valmistelusta. Arja Salmi
Helsingin seudun MALaiesopimuksen ja sen seurannan valmistelusta Arja Salmi Helsingin seudun MAL-valmistelu Kolme valmisteluryhmää: 1. Maankäyttö ja liikenne (Pekka Normo, YM) 2. Asuminen (Tommi Laanti,
Ekomo Ämmässuon ekoteollisuuskeskus. Resurssiviisas tulevaisuus -seminaari Kuopio
Ekomo Ämmässuon ekoteollisuuskeskus Resurssiviisas tulevaisuus -seminaari Kuopio 26.5.2016 Ekomo alusta liiketoiminnan kasvulle Ämmässuon ekoteollisuuskeskus Ekomo tarjoaa yrityksille alustan teollisille