vuotta 100 years of women s voices and action

Transkriptio

1

2 100 vuotta 100 years of women s voices and action

3 Kiitämme Jenny ja Antti Wihurin rahastoa, joka on tukenut näyttelyn toteuttamista. Our thanks to the Jenny and Antti Wihuri Foundation for the support for this exhibition.

4 Ja verkostoitumisen voima Kolme vanhaa juurta Tämän näyttelyn kolme alkujuurta ulottuvat 1700-luvun Venäjälle ja 1700-luvun Ranskaan sekä 1800-luvun puolivälin Yhdysvaltoihin luvun Venäjällä Katariina II perusti tyttökouluja, joista yksi, Viipurin saksankielinen tyttökoulu avattiin Venäjän mallin mukaisesti useimmissa suomalaisissa kaupungeissa oli 1800-luvun lopulla oma tyttökoulunsa. - Toinen juuri alkoi Sociétè de la charité maternelle yhdistyksen perustamisesta Pariisissa 1784 ja kasvatti ensimmäisen suomalaisen juuriverson Viipuriin, jossa 1835 perustettiin hyväntekeväisyyttä harjoittava Frauenverein. Seuraava fruntimmerförening syntyi Porvooseen 1846 ja pian naisväenyhdistyksiä oli jokaisessa Suomen kaupungissa, monissa useampikin. - Yhdysvaltojen Seneca Fallsissa taas kokoonnuttiin 1848 keskustelemaan naisten tehtävistä ja oikeuksista yhteiskunnassa. Kokous vaati naisille ja miehille samoja poliittisia ja taloudellisia oikeuksia sekä naisille oikeutta koulutukseen ja oikeuksia aviovaimona ja äitinä. Suomeen naisten vapautusliike tuli Englannin ja Pohjoismaiden kautta ja johti Finska Kvinnoförening Suomen Naisyhdistyksen perustamiseen Koulutetut, kielitaitoiset naiset halusivat tehdä työtä yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi ja parantaa omaa asemaansa yhteiskunnassa. Haluttiin tehdä itsenäisiä ratkaisuja, haluttiin vapautua holhouksesta, haluttiin kertoa oma mielipide ja haluttiin, että se otetaan huomioon. Naisilla oli kanta myös yleisiin kysymyksiin, kuten vaikkapa kieliasiaan tai sortokausien politiikkaan. Kansainvälisyydestä voimaa Naisten yhteistyössä oli kaksi linjaa: Toisaalta oli naisen vapautta ja oikeuksia ajavia järjestöjä ja toisaalta hyväntekeväisyystyöhön keskittyviä järjestöjä. Washingtonissa 1888 pidetyssä kokouksessa perustettu Kansainvälinen Naisliitto (International Council of Women, ICW) halusi yhdistää nämä molemmat teemat. ICW oli väylä eri maiden naisten yhteydenpidolle. Liitto järjesti naisten konferensseja, joissa käsiteltiin yhteiskunnan ja perheiden hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Seuraavan kerran ICW kokoontui 1893 Chicagon maailmannäyttelyn yhteydessä, minkä jälkeen kokouksia pidettiin joka kolmas vuosi. Naiskysymysten etenemisen vertailu eri maiden välillä oli erittäin keskeistä ICW:n toiminnassa. Jokainen jäsenmaa laati liiton eri komiteoille raportin omasta etenemisestään. Käytäntö oli erinomainen. Raporttien avulla seurattiin säännöllisesti naisasian etenemistä. Ne jäsensivät kysymyksiä. Muiden maiden raporteista saatiin kansainväliset perustelut, kun asiaa ajettiin omassa maassa. Suomalainen naisasia-aktivisti Aleksandra Gripenberg osallistui säännöllisesti ICW:n kokouksiin, laati raportteja ja niiden pohjalta julkaisuja myös Suomen tarpeisiin. Hän toimi myös kansainvälisen liiton rahastonhoitajana, vaikka Suomella ei ollut vielä ICW:n jäsenjärjestöä luvun alussa ICW:llä oli 10 jäsenmaata. Kymmenen vuotta myöhemmin jäsenmäärä oli 20. Jäsenyys edellytti vähintään seitsemän kansallisen järjestön kattojärjestöä, joka Suomessa saatiin perustettua Suomen Naisten Kansallisliitosta (nyk. Naisjärjestöjen Keskusliitto, NJKL) tuli 5

5 6

6 ICW:n 21. jäsen ja Suomesta lähetettiin aina useita edustajia ICW:n kokouksiin. ICW oli luonteeltaan varsin varovainen ja sovitteleva järjestö. Joskus kokouksista kuitenkin tuli melkeinpä mielenosoituksia. Kun Kansanliiton valmistelevissa kokouksissa 1919 ei esimerkiksi ollut yhtään naista maittensa edustajana, naiset pitivät omat kokouksensa viikkoa aiemmin. Myöhemmin ICW osallistui aktiivisesti Kansainliiton toimintaan luvulla alettiin kysellä koko ICW:n tarpeellisuuden perään, mutta Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Helvi Sipilä puhalsi yhteistyöhön uuden tulen. ICW alkoi Sipilän aloitteesta kerätä tilastoja naisten asemasta eri maissa. Näihin tilastoihin pohjautuen YK järjesti 1975 Meksikossa konferenssin, jossa hyväksyttiin naisen asemaa parantava kansainvälinen toimintaohjelma kymmeneksi vuodeksi naisten vuosikymmeneksi. Meksikon kokouksen seurauksena 1979 hyväksyttiin YK:n yleissopimus naisten syrjinnän poistamiseksi. Sopimus aloitti tasa-arvolainsäädännön kehittämisen monissa maissa. Niin myös Suomessa, joka ei voinut ratifioida sopimusta ennen lainsäädännön korjaamista. Sopimuksen toteutumista on seurattu YK:n kongresseissa Kööpenhaminassa 1985 ja Nairobissa Pekingissä hyväksyttiin Pekingin toimintaohjelma 1995 ja tämän edistyksellisen asiakirjan toteutumista on seurattu sekä New Yorkin seurantakokouksissa 2000 ja 2005 ja Pekingin juhlakokouksessa ICW on vain yksi kansainvälisen yhteistyön foorumi. Useilla NJKL:n jäsenjärjestöillä on omat oman alansa yhteistyökumppanit, joiden kanssa kehitetään osaamista. Tavoitteen on naisten hyvinvointi ja maailmanlaajuinen turvallinen rinnakkaiselo. Naisjärjestöjen Keskusliitto Suomen Naisten Kansallisliiton seitsemän perustajajäsentä olivat Koulukeittoyhdistys, Suomen Kasvatusopillinen talouskoulu, Suomen Käsityön Ystävät, Suomen Naisten Voimisteluliitto, Suomen Naisyhdistys, Naisliitto Hemmet ja Maria-yhdistys. Näiden järjestöjen toimialat olivat varsin perinteisiä. Ne edistivät kouluruokailua, kotitalousopetusta, käsityötaitoja, naisliikuntaa, siveellisyyttä ja kodin asemaa. Vain Suomen Naisyhdistyksellä oli emansipatorinen ohjelma. Kansallisliitto vakiintuikin 1930-luvun loppuun mennessä maltillisten naisjärjestöjen foorumiksi. Keskeistä oli lainsäädäntöön vaikuttaminen sekä naisten saaminen komiteoihin ja muihin elimiin. Ajettiin myös naisen oikeuksia avioliitossa ja ansiotyössä, siveellisyyskysymyksiä ja kotitalousneuvonnan kehittämistä. Vuonna 1947 nimeään nykyaikaistaneen Naisjärjestöjen Keskusliiton toiminnan keskeisenä teemana oli aktivoida naisia osallistumaan politiikkaan. Samalla NJKL on pyrkinyt pysymään puoluepolitiikan ulkopuolella, kaikille järjestöille avoimena keskusjärjestönä. Tehtävä ei ole helppo, sillä useimmilla järjestöillä on hyvinkin vankka vakaumus asioiden arvojärjestyksestä. NJKL:n jäsenkuntaa onkin koko sen olemassaolon ajan leimannut jäsenkunnan liikkuvuus. Osa järjestöistä on lopettanut toimintansa, mutta on myös paljon niitä, jotka ovat välillä eronneet, sitten taas liittyneet jäseniksi ja taas eronneet. Alkuperäisestä seitsemästä järjestöstä vain Suomen Naisyhdistys ja Suomen Naisten Liikuntakasvatusliitto Svoli ovat pysyneet koko ajan jäseninä luvulla NJKL oli liian leimautunut keskusta-oikeisto ajatusmaailmaa edustavaksi, jotta se olisi voinut yhdistää kaikki poliittisen kentän naiset. Lisääntyneeseen kansainväliseen yhteistyöhön tarvittiin kuitenkin naisten yhteinen foorumi ja niinpä 1988 perustettiin uusi verkosto Naisjärjestöt Yhteistyössä Kvinnoorganisationer i Samarbete, NYTKIS, johon NJKL kuuluu aktiivisena jäsenenä. NYTKIS on nykyisin tärkeä vaikuttaja myös kotimaisissa kysymyksissä vuotta naisjärjestöjen työtä Järjestötyö on demokraattisen yhteiskunnan keskeinen toimintamalli. Järjestöjen kautta ollaan yhteydessä ihmisten elämään, kuullaan ajatuksia ja muotoillaan niistä toimintamalleja, usein kansainvälistä taustaa vasten. Järjestöissä opitaan yhteiskunnallisiksi toimijoiksi ja vaikuttajiksi. Naiset ovat Naiset ja verkostoitumisen voima 7

7 8

8 mukana myös muissa suurissa järjestöissä, mutta naisjärjestöissä toimiminen antaa usein enemmän voimaa ajaa oman sukupuolen asioita. Naisjärjestöistä on noussut naisia julkisuuteen paljon enemmän kuin niistä kansalaisjärjestöistä, joissa toimii sekä naisia että miehiä. Niistä edustustehtäviin on valittu yleensä joku mies. Suuri osa naisjärjestöjen toiminnasta on ollut muiden auttamista. Yhdessä on ratkottu ihmisten arjen ja myös laajempia sosiaalisia ongelmia. On perustettu oppilaitoksia, kirjastoja, lastenkoteja ja -tarhoja sekä kesäsiirtoloita. On vaikutettu lainsäädäntöön naisen ja perheen aseman parantamiseksi. Useimmista naisjärjestöjen alkuun panemista toiminnoista on kehittynyt kunnan tai valtion ylläpitämiä hyvinvointipalveluja. Naisjärjestöt ovat toimineet yhteiskunnallisina ideoijina ja uranuurtajina luoden pohjaa suomalaisen hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikalle. Järjestönaiset ovat tehneet laajamittaista yhteistyötä kansanedustajanaisten kanssa. Ensimmäiset naiskansanedustajat ajoivat samoja asioita järjestöjen kanssa: kunnallista äänioikeutta, julkisten virkojen ja muiden työalojen avaamista naisille, samaa palkkaa, naimisissa olevien naisten oikeuksien laajentamista ja yhdenmukaistamista muiden aikuisten tasolle, avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten aseman parantamista, raittiuskysymyksiä, prostituution lakkauttamista ja hyväntekeväisyyteen liittyviä asioita. Suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuus ei ole niinkään hallinnon ja politiikan menettelytapojen ansiota. Se johtuu ensisijaisesti naisten omasta aktiivisuudesta ja yhteistyöstä järjestelmän välinpitämättömyydestä huolimatta. Tasaarvokysymysten esillä pitäminen on saanut aikaan sen, että kansalaiset kokevat tasa-arvon tärkeänä yhteiskunnallisena kysymyksenä, kuten tasa-arvobarometrit osoittavat. Tasa-arvon lisääminen vaatii ennen kaikkea ihmisiä, jotka käyttävät rohkeasti puheenvuoroja silloin, kun tuntevat ajamansa asian olevan tärkeä. Naiset ja verkostoitumisen voima 9

9 10

10 ja arki Keittiö on kodin sydän Yksi naisjärjestöjen suuri haaste on hyvinvoinnin lisääminen naisten arjessa. Kotitalous miellettiin kauan nimenomaan naisten alueeksi ja useat järjestöt ovat panostaneet kotitalouden kehittämiseen helpottaakseen naisten työtä ja tarjotakseen naisille enemmän aikaa muihin asioihin sekä parantaakseen koko yhteiskunnan hyvinvointia. Kotitalous-sana vakiintui 1910-luvulla, mutta neuvonta alkoi jo aikaisemmin. Jo 1700-luvun lopulla Suomen Talousseuran miesneuvojat kiersivät opettamassa leivän- ja puurontekoa jäkälästä ja 1800-luvulla seuran kotiteollisuusja puutarhanneuvojat opastivat muutakin ruokatalouden ja kodin hoitoa luvun alussa marttojen ja maatalousseurojen naisneuvojat nousivat kotitalousneuvonnan keskiöön luvun alusta lähtien myös Kotiliesi-lehti oli alan tärkeä tietokanava. Kotitalousneuvonnan teemat ovat jatkuvasti seuranneet alan kehitystä luvulla elintarvikepulaa helpotettiin kotipuutarhan hoidon ja kasvisten käytön opastuksella luvulla terveys oli tärkeä lähtökohta ja opetettiin vitamiineja säilyttäviä säilöntämenetelmiä luvun neuvojien ohjelmassa olivat esimerkiksi työtavat ja töiden jako perheen jäsenten kesken. Toisen maailmansodan aikana laitettiin terveellistä ruokaa vähäisistä ruoka-aineista ja elintarvikekorvikkeista, valmistettiin itse puhdistusaineet ja -välineet ja tehtiin vanhasta uutta. Säännöstelyn päätyttyä 1954 oli varaa kiinnittää huomiota kodin viihtyvyyteen ja perheenemännän jaksamiseen. Neuvonnan aiheeksi nousi taas ruokavalion terveellisyys luvulla puhuttiin erityisryhmien ruokavalioista ja kuluttajakysymyksistä luvun asioita olivat mm. ruokavalion keventäminen ja kasvisten sekä marjojen käytön lisääminen. Seuraavalla vuosikymmenellä keskusteltiin vaikkapa luotto- ja osamaksukauppaan liittyvistä riskeistä luvun neuvontatyöhön nousi arkiruuantekotaito luvun trendejä ovat terveellisyys, turvallisuus, eettisyys, ekologisuus, kotimaisuus, lähiruoka ja kasvisruoka. Käsityöt välttämättömyydestä harrastukseksi Käsityöneuvonnan tarve lähti arjen tarpeista - vaatetuksen saamisesta ihmisille. Sitä kuvaavat opastuksen teemat, kuten vaikkapa kehruu 1800-luvulla, täkin- ja tallukanteko luvun alkupuolella sekä parsiminen ja paikkaaminen sota-aikana. Kun tekstiilit alkoivat 1950-luvulta lähtien nopeassa tahdissa uudistua, niihin tutustuttiin artikkeleiden ja neuvonnan avulla luvun uutuuksia olivat esimerkiksi trikootuotteet ja neulekoneet luvulla löydettiin uudelleen pellava, villa ja silkki, kehitettiin työvaatetusta ja ommeltiin kansallispukuja luvulla kapioarpajaiset olivat kova sana. Varmaankin siksi, että kauppoihin alkoi ilmestyä yhä laajempi valikoima uusista materiaaleista valmistettuja pyyhkeitä ja jopa pussilakanoita. Kotona kudotut liinavaatteet alkoivat jäädä historiaan. 11

11 12

12 Tuskalla ja vaivalla sinun pitää Nykyisin suomalaisen äitiyshuollon tulokset edustavat maailman huippua, mutta 1900-luvun alussa tilanne oli aivan toinen. Kolmannes kunnista oli ilman kätilöä ja vain neljännes synnyttäneistä naisista saattoi käyttää kätilön apua. Äiti- ja lapsikuolleisuus oli suuri. Kätilöyhdistykset ja Suomen Kätilöliitto vaativat tilanteen parantamista. Nälkämaan kätilö kuvasi 1913 Kätilölehdessä suomalaisia oloja: Vaimo makasi tajuttomana lapsivuodekuumeessa; vuode, joka oli keskellä torpan ainoan asuttavan huoneen lattiata oli valmistettu vanhoista verkkoresuista. Lapset, joita oli kuusi luvultaan, lepäsivät samoin kuin äitikin lattialla ilman minkäänlaista vuodetta, paitsi jo mainitsemiani verkkokuluja päänalusena. Paidat oli heillä karkeasta säkistä tehdyt, joka oli heidän ainoana verhonaan. Leipää ei palaakaan koko talossa. Naiskansanedustajat nostivat kätilökysymyksen esille heti 1907, mutta kesti vuoteen 1920 ennen kuin annettiin asetus kätilötoimen harjoittamisesta ja synnytyslaitoksista. Asetus edellytti, että jokaiseen maalaiskuntaan oli palkattava yksi kätilö 5000 asukasta kohti. Kun peruspuitteet oli saatu, alkoi synnytystä koskevan tutkimuksen ja koulutuksen määrätietoinen kehittäminen. Synnytys- ja lapsikuolleisuus väheni kuitenkin melko hitaasti, sillä Kansainliiton 1940 laatiman tilaston mukaan suomalaisten äitien kuolleisuus oli edelleen teollistuneen maailman korkeimpia. Tilanne alkoi parantua vasta 1950-luvulta lähtien, kun synnytykset siirtyivät sairaaloihin ja kun sulfavalmisteiden ja penisilliinin käyttö yleistyi. Alussa sairaalasynnytykset olivat kovin kliinisiä. Äidit makasivat sängyssä ja kohdevalaisin valaisi kirkkaasti alapäätä. Vauvan hengitystiet imettiin heti vauvan synnyttyä. Silmiin tiputettiin laapisliuosta sukupuolitautien ehkäisemiseksi. Vauva vietiin punnittavaksi ja kylvetettäväksi ja tuotiin vasta kapaloituna omassa sängyssä äidin viereen luvulla lääninkätilö Leena Valvanne toi Suomeen ajatuksen synnytysvalmennuksesta ja lempeästä synnytyksestä luvulla äidin rooli passiivisena synnyttäjänä alkoi murtua ja nykyisin äidit voivat pitkälti päättää, miten haluavat synnyttää luvun haasteiksi ovat nousseet syrjäytyminen, päihteitä käyttävät äidit ja heidän lastensa tasapainoinen kehittyminen. On myös alettu kiinnittää huomiota synnytyspelkoon ja synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Synnytys on kaikkien maailman naisten yhteinen asia. Äiti- ja lapsikuolemien suhteen monet naiset elävät tilanteessa, missä Suomessa oltiin 100 vuotta sitten. Lähes puolet maailman naisista synnyttää vielä ilman ammattilaisen apua ja puoli miljoonaa naista kuolee vuosittain raskauden tai synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin. On vielä paljon työtä taistella naisten oikeuksista omaan kehoon ja lisääntymisja seksuaaliterveyteen. Äidit vain, nuo toivossa väkevät Äitien ja lasten asema on ollut naisjärjestöjen ja naiskansanedustajien yhteinen huolen aihe ensimmäisistä yksikamarisista valtiopäivistä lähtien. Molempien tilanne kohentui 1908, kun naiset saivat läpi aloitteen naisten avioliittoiän nostamisesta 15 ikävuodesta 17 ikävuoteen ja sukupuolielämän sallitun aloitusiän nostamisesta 12 ikävuodesta 15 ikävuoteen. Hieman kevyempää, mutta kestävää laatua oli Äitienpäivän vietto, jonka Anni Collan toi tuliaisena Amerikan matkaltaan. Elin Kallio aloitti 1914 Varalassa tavan fiirata äitejä unikeon päivänä 27.7., jolloin jokainen Varalan kurssilainen kirjoitti äidilleen kirjeen tai muisteli äitiään luvulla annettiin ensimmäinen asetus äitiyslomasta. Siinä kiellettiin naisten pitäminen teollisuustyössä neljänä ensimmäisenä viikkona synnytyksen jälkeen. Pian asetus laajennettiin koskemaan muitakin ammatteja. Naiskansanedustajat ajoivat koko 1930-luvun Kätilöliiton tukemina äitiyshuollon järjestämistä. Vuonna 1937 hyväksyttiinkin laki harkinnanvaraisista äitiysavustuksista vähävaraisille naisille. Laki velvoitti äitejä käyttämään neuvolapalveluja avustuksen saamiseksi. Äitiysavustuksen rajoituksia lievennettiin pari kertaa, kunnes avustus tuli 1949 rajoituksetta kaikille naisille luvulla säädettiin myös lait äitiys- ja lastenhuollon valtakunnallisesta organisaatiosta ja seuraavalla vuosikymmenellä kunnat palkkasivat kodinhoitajia äitien avuksi Naiset ja arki 13

13 hankalissa elämäntilanteissa luvun tärkeä uudistus oli myös lapsilisä. Äitiyspäiväraha (54 arkipäivää) saatiin vasta Kymmenen vuotta myöhemmin äitiysrahakausi pidennettiin puoleksi vuodeksi. Erityisesti vasemmiston naiskansanedustajat ajoivat 1950-luvulla päivähoidon järjestämistä julkisilla varoilla. Hanna Rothman toi lastentarhatoiminnan ja -opettajankoulutuksen Saksasta Suomeen ja perusti 1892 Ebeneser-säätiön. Toinen yksityisin varoin toimiva uranuurtaja lastentarhojen alalla oli Unioni, Naisasialiitto Suomessa, joka 1907 perusti Turkuun Maitopisara-lastenseimen työläisäitien lapsille. Maitopisarassa tutkittiin lasten terveyttä, tehtiin kotikäyntejä, hoidettiin lapsia ja jaettiin maitoannoksia lapsille, jotka eivät voineet saada äidinmaitoa. Päivähoidon toteuttamiseen oli vaikea saada riittävää poliittista voimaa, sillä asia herätti vielä 1950-luvulla monissa naisissakin ristiriitaisia tunteita. Myös Naisjärjestöjen Keskusliitossa oli paljon jäsenjärjestöjä, joissa ajateltiin, että kunnon naisen paikka oli kotona. Keskiluokkaisten perheiden äidit jäivät tavallisesi kotiin ensimmäisen lapsen syntyessä luvulla naimisissakin olevien naisten työssä käynti alkoi olla yleistä ja paine päivähoidon järjestämistä kohtaan oli suuri. Päivähoitolaki säädettiin kuitenkin vasta 1973 ja vasta 1990-luvulla säädettiin laki, joka velvoitti kunnat järjestämään päivähoidon kaikille alle kouluikäisille lapsille vanhempien niin toivoessa ja 1980-luvuilla lainsäädäntö alkoi laajentaa vanhemmuutta isiin. Vuodesta 1991 lähtien maksetaan isyysrahaa, ensimmäistä vanhempainrahaa, jota ei voi siirtää äidille tai jakaa äidin kanssa. Vuonna 1984 säädettiin laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta sekä yhteishuoltajuudesta avioerotilanteissa. Laki edellytti lapsen kuulemista häntä koskevissa asioissa ja kielsi lapsen ruumiillisen kurituksen. Muita 1980-luvun uudistuksia olivat lasten kotihoidontuki, vanhempainraha ja ansionmenetyksen korvaus lapsen sairastaessa luvulla keskustellaan perhevapaakulujen tasaamisesta naisten ja miesten työnantajien kesken. Naiset ja heidän

14 työnantajansa joutuvat edelleen maksamaan lasten tekemisen kustannukset. Ei ihme, että perheiden keskimääräinen lapsimäärä on 1960-luvun kolmesta lapsesta pienentynyt 1,5 lapseen perhettä kohti. Terveyttä meille kaikille Naisjärjestöjen toiminta terveyden edistämisessä on ollut pääasiassa ennaltaehkäisevää. Tässä työssä ensimmäinen asia oli raittiuden edistäminen. Naisasialiike ja raittiusliike kulkivat käsi kädessä kaikkialla maailmassa. Keuhkotauti on vaatinut Suomessa satojatuhansia uhreja. Erityisesti raskauksien ja synnytysten heikentämät naiset olivat taudille alttiita tunkkaisissa kodeissaan. Tuberkuloosiin saatiin tehokas lääkitys vasta 1960-luvulla, joten ennaltaehkäisy oli ainoa keino taistella tautia vastaan. Marttojen ja maatalousseurojen kotitalousneuvojat opastivat hygienian huomioimista. Opetettiin lasten- ja terveydenhoitoa tai vaikkapa puuceen hoitoa luvun alkupuolella naisjärjestöt ajoivat myös asuntoasioita, joiden nähtiin liittyvän nimenomaan terveyden edistämiseen. Myöhemmin neuvontateemoja ovat olleet siivousvälineet ja -aineet, kotitapaturmien ehkäisy ja ravitsemus terveyden osatekijänä. Naiset myös kärsivät keskenmenoista ja synnytysten aiheuttamista tulehduksista. Ennen 1960-lukua ehkäisykeinot olivat imetys, keskeytetty yhdyntä ja yhdynnästä pidättäytyminen. E-pillereiden tulo markkinoille 1961 antoi aivan uudet ulottuvuudet naisten kouluttautumiselle ja urasuunnittelulle sekä koko seksuaalisuudelle. Raskauden ehkäisyn ja suunnittelun mahdollisuus on muuttanut länsimaisen naisen elämää perusteellisemmin kuin mikään muu yksittäinen tekijä. Epätoivottu raskaus johti joskus enkelin tekijän käsittelyyn, mutta usein keskenmeno yritettiin saada aikaan raskaita taakkoja nostamalla, saunomalla, yrttejä nauttimalla ja jopa elohopeaa juomalla. Vuonna 1950 säädetty aborttilaki salli raskauden keskeytyksen terveydellisistä syistä tai raiskauksen takia ja vuoden 1970 laki otti huomioon myös sosiaaliset syyt. Kouluterveydenhuollon seksuaalikasvatuksella on suuri merkitys teiniraskauksien ehkäisijänä. Siitä säästäminen heijastuu teiniraskauksien ja aborttien lisääntymisenä. Nykyisiä terveysriskejä ovat ruumista rasittamaton työ, vähäinen hyötyliikunta ja yltäkylläiset ravintotottumukset. Tässä ympäristössä etsitään ikuista nuoruutta ja hoikkuutta. Naisen ruumista korjataan ja muotoillaan uudeksi kauneusihanteiden mukaisesti. Rintoihin pakataan silikonia, ryppyjä täytetään botuliinilla ja vartalosta imetään rasvaa. Liikunta on osa elämää Suomen ensimmäinen naisvoimisteluseura, Gymnastikförening för fruntimmer i Helsingfors perustettiin Jo tämän yhdistyksen tarkoitus oli sama kuin nykyisen naisliikunnan. Seura halusi kehittää jäsentensä ruumiin- ja sielunvoimia sekä levittää voimisteluharrastusta koko maassa sekä myös muuten edistää tervettä ja reipasta elämää Suomen naisten keskuudessa. Keskeistä oli myös naisten vapautumisen ja itsenäistymisen aate. Aluksi naisvoimisteluseurat kokosivat ensisijaisesti säätyläisnaisia, mutta pian liikunnan merkitys ymmärrettiin tärkeäksi myös työtä tekevien naisten arjessa. Suomen Naisten Voimisteluliitto otti liikunnan edistämisen ohella tavoitteekseen yhteiskuntapoliittisen työn. Elin Kallio totesi 1900-luvun alussa: Vaikka näytämmekin leikkivän, isänmaan hyväksi sen teemme luvulla liiton puheenjohtaja Kaarina Kari jatkoi samaa teemaa: Kaiken liikuntakasvatuksen päämääränä on kautta aikojen ollut kohottaa kansan yleistä terveyttä ja kuntoisuutta. Sen tarkoitus on tehdä harrastajat kyvykkäämmiksi suorittamaan jokapäiväisen työnsä. Viikoittainen voimistelutunti on ollut naisille henkireikä ja merkitsee aikaa itselle. Liikunnan merkitys terveydelle ja työkunnolle avautui lopullisesti 1960-luvulla, jolloin virisi vahva kuntoliikuntaharrastus. Se puolestaan sai aikaan tutkimusta liikunnan ja terveyden yhteyksistä. Sydän- ja hengityselimistön kunto huomattiin hyvinvoinnin perustaksi. Naiset ja arki 15

15 16

16 ja hyvinvointi Naiset ja hyvinvointiyhteiskunta Naiset ja arki osion teemoissa kodinhoito, käsityöt, äitiys, naisen ruumiin kaupallistaminen, terveys, synnytys ja naisliikunta keskityttiin MEIHIN ja MEIDÄN elämäämme. Nämä kaikki koskettavat jollakin tavalla naisten arkea. Me teemme edelleen suurimman osan kotitöistä, me vastaamme kodin vaatehuollosta, me tulemme raskaaksi, me synnytämme, me käytämme vanhempainlomat, me täytämme jumppasalit ja meidän ruumiimme määritellään seksipalvelujen toimittajaksi. Seuraavassa keskitytään niihin naisjärjestöjen tekoihin, joita tehdään pääasiassa muiden hyväksi, vaikka ylläesitetyistäkin hyötyvät toki myös kanssaihmiset. Naiset ja hyvinvointi osiossa kuvataan naisjärjestöjen tehtäviä sosiaalisessa avustusja huoltotyössä. Näissä asioissa naiset ottivat aloitteen käsiinsä heti päästyään vallan kahvaan kiinni. Kaikki 1900-luvun alun sosiaalipoliittiset aloitteet olivat naisten tekemiä ja muodostivat suurimman asiaryhmän eduskunnassa. Useimmista naisjärjestöjen alkuun panemista toiminnoista on kehittynyt julkisia hyvinvointipalveluja. Marttaliiton Alli Nissinen määritti 1905 naisten tehtäviä seuraavasti: Naisen tulee muistaa että hän on yhteiskunnan jäsen. Vasta sitten, kun nainen on yhteiskunnallisissa asioissa yhtä tarkka kuin kodin hoidossa, hän on todellinen nainen, joka täyttää paikkansa elämässä. Omat kodit ja omat huoneet Lasten puutetta ja hätää on vaikea sivuuttaa. Lukuisat naisjärjestöt perustivat 1900-luvun alkupuolella lastenkoteja ja -tarhoja sekä kesäsiirtoloita. Mm. Unioni, Naisasialiitto Suomessa, Suomen Naisyhdistys ja NNKY ylläpitivät lastenkoteja. Myös Valkonauhaliitto paneutui toimintansa alkuvuosina tukemaan kouluttamattomia naisia ja puutteellisissa oloissa eläviä lapsia. Liitto perusti lastenkotien ohella turvakoteja ja yömajoja naisille eri puolille Suomea. Seurakunnat soittivat 1910-luvulla Valkonauhaliiton aloitteesta klo 20 kirkonkelloja merkiksi kaduilla oleskeleville lapsille, että on kotiin menon aika. Köyhien kaupunginosien lapset olivat pakotettuja olemaan kaduilla, kun kodeissa ei ollut tilaa. Illalla kaduilla oleskelevat lapset olivat alttiina vaaroille luvulla Valkonauhan toiminnan keskiöön nousivat nuoret, joita varten luotiin nuorisokerhotoiminta. Yksi keskeinen työmuoto oli vankilasta vapautuvien naisten auttaminen, josta sai alkunsa huoltokotien perustaminen. Vieläkin toimiva Liisankoti Helsingissä palvelee nykyisin päihdeongelmaisia naisia luvulla, kun naimattomien työssäkäyvien naisten määrä alkoi lisääntyä, naisjärjestöt alkoivat perustaa lomakoteja oman ammattialansa naisille, joista monilla ei ollut mahdollisuutta viettää kesälomaa kaupungin ulkopuolella. Oleskelu lomakodissa auttoi jaksamaan työssä aherrusta. Mm. nappitehtailija Ida Salin testamenttasi 1950-luvulla Lauttasaaressa sijaitsevan talonsa Unionille kesäkodiksi, jossa vanhenevat kanssasisaret voisivat virkistyä ja juhlia luonnon keskellä. Suomen Naisyhdistys oli mukana perustamassa helsinkiläistä Kukkasrahaston vanhainkotia ja Tampereen Naisyhdistyksen rouvat lunastivat eläkkeelle siirtyville apulaisilleen ison omakotitalon puutarhoineen vanhuuden asunnoksi. Puutarha 17

17 18 antoi satoa ja puuhaa, terveys säilyi ja pieni eläke riitti. Myös Unioni perusti 1970-luvulla oman Helmikoti-vanhainkotinsa pitkäaikaisen aktivistinsa, Helmi Tengenin kuoleman jälkeen käynnistämällä keräyksen, josta saatu tuotto yhdistettiin Tengenin testamentin varoihin. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa senioriyhteiskunta ja sen myötä yhteiskunnan palvelurakenne muuttuu. Kaikessa on otettava huomioon seniorien tarpeet. Koska naiset ovat pitkäikäisempiä, on senioriyhteiskunnassa enemmän naisia kuin miehiä. Naisjärjestöjen työtä ja lobbausta tarvitaan tälläkin alalla. Suomen Naisyhdistys ajaa palveluseteliä tukemaan vanhusten jatkuvaa huoltoa kertaluontoisten palvelujen sijaan ja Suomen Valkonauhaliitto on nostanut yhdeksi työkohteekseen syrjäytymisvaarassa olevat yksinäiset ikäihmiset. Oma huone on aina tärkeä. Suomen Naisten Voimisteluliitolle se oli Varala ja NNKY:lle taas liiton oma talo, joka valmistui 1928 Helsinkiin. Molemmat talot piirsi Wivi Lönn, joka myös asui yhdessä NNKY:n talon huoneistoista. NNKY keräsi varat talon rakentamiseen myymällä postikortteja, kangaskukkia, pahvitiiliä ja sadan markan hintaisia osakkeita. Liiton paikallisyhdistykset sisustivat kukin yhden huoneen ja valmistivat talon liinavaatteet. Kaikki muutkin 1900-luvun alun lapsi- ja äitikodit toimivat järjestöjen keräämien varojen turvin ilman julkista tukea. Talkootyö, kuten muukin yhdessä tehty työ, on rakentanut naisjärjestöjen yhteisöllisyyttä merkittävällä tavalla. Uusia omia huoneita ovat monikulttuurista yhteistyötä tekevien naisten yhdistykset, kuten Africarewo ry, DaisyLadies ry ja Kassandra ry. Africarewo edistää erityisesti afrikkalaisten naisten työllistymis- ja toimintamahdollisuuksia. DaisyLadies tarjoaa Muistojen kodissaan tukea Suomeen muuttaneille naisille ja heidän lapsilleen. Yhdistys auttaa erityisesti niitä, jotka ovat joutuneet väkivallan uhreiksi, ja pyrkii ehkäisemään perheen tai parisuhteen sisällä tapahtuvaa väkivaltaa tai sen uhkaa. Kriisiajan yhteistyö Naiset toimivat aktiivisesti ja 1900-lukujen vaihteen sortokausien politiikassa. Osa kannatti myöntyväisyyttä, osa passiivista ja osa aktiivista vastarintaa. Naiskagaalin jäsen Dagmar Neovius kuvaili 1903 kagaalin toimintaa Helena Westermarckille: Pyrkikäämme siis siihen, että jokaisessa kunnassa, niin jokaisessa kylässäkin muodostettaisiin komitea, joka koostuu niistä henkilöistä, jotka ovat valmiita uhraamaan aikaansa ja voimiansa puolustaakseen oikeuksiamme. Muodostakaamme nämä komiteat niin, että niissä on eri säätyjen ja eri sukupuolien ihmisiä. Kansalaissodan aikana 1918 naiset taistelivat molemmilla puolilla, vasemmiston naiset jopa rintamalla ja oikeistolaiset esimerkiksi kuljetustehtävissä. Salme Setälä kertoo: En enää muista, mistä konekiväärinauhat lähtivät, mutta määräpaikoissa ne kietaistiin nopeasti ikäänkuin korsetiks-

18 vartalon ympärille ja ne piiloutuivat mukavasti takin alle. Ja sitten matkaan. Päämääränä oli useimmiten keskikaupunkilainen valokuvausliike Tavallinen kuljetustapa oli myös kenguru : partiolaisreppu täytettiin revolvereilla ja ties millä aseilla, pussi kiinnitettiin vyötäisille, niin että se riippui hameiden alla jalkojen välissä. Toinen maailmansota sai naiset yhteistyöhön yli puoluerajojen. Kansallisliiton puheenjohtaja Helle Kannila organisoi 1939 Suomen Naisten Vapaaehtoisen Työvalmiuskeskuksen ja johti toimintaa yhdessä Hedvig Gebhardin kanssa. Myöhemmin työvoimaa välittävää Työvalmiuskeskusta luotsasi Tyyne Leivo-Larsson. Naiset olivat mukana myös Suomen Huollon toiminnassa, mutta siellä johtajina toimivat ensisijassa miehet. Suomen Huolto jakoi Suomen pääasiassa ulkomailta saamia avustuksia. Naisjärjestöt olivat yhteydessä ulkomaihin myös omia väyliään pitkin. Sodan aikana yhteiskunnan arkirattaat pyörivät naisten pyörittäminä. Koululaitosta pitivät pystyssä naisopettajat ja lehdet ilmestyivät naisten toimittamina, posti kulki naisten tuomana, raastuvassa lukivat lakia naispuoliset tuomarit ja virastojen pöytien takana istuivat naiset. Tehtaissa koneet kävivät naisten käynnistäminä. Maaseudun naisille sotavuodet merkitsivät suurta työtaakkaa, kun entisten töiden päälle oli vastattava maatilan tuotantotoiminnasta. Neuvontajärjestölle sota-aika ja sitä seuranneet jälleenrakennusvuodet olivat työntäyteisiä. Sodan jälkeisinä vuosikymmeninä useat sodan seurauksena perustetut naisjärjestöt, kuten Sotainvalidien veljesliiton naissotainvalidit, Suomen sotaveteraaniliiton naiskeskustoimikunta ja Rintamanaisten liitto, liittyivät Naisjärjestöjen Keskusliittoon. Yhteisenä ponnistuksena rintamasotilaseläke ulotettiin koskemaan myös naisia. Vuodesta 1995 lähtien naisilla on ollut mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen varusmiespalvelu ja 1995 tulla nimitetyiksi puolustusvoimien toimiupseerien ja upseerien virkoihin. Rauhaa ja apua maailmalle Kansainvälinen rauha on ollut yksi naisjärjestöjen keskeinen päämäärä 1800-luvun lopulta saakka. Suomessa yksi keskeisiä rauhantyön airueita oli tohtori Maikki Friberg, joka kulki paljon kansainvälissä kokouksissa Friberg osallistui mm. Women s International League for Peace and Freedom (WILPF) maailmankongressiin Dublinissa vuonna 1925 ja perusti seuraavana vuonna WILPFin Suomen osaston. Sipoolainen Sigrid S.-Ranne kiitti Fribergiä puhetilaisuudesta 1925: Ihmissielu kaipaa virkistystä ja sitä toitte Te arvoisat vieraamme silloin tullessanne meille hengenheimolaisillemme, ja uusia ajatuksia ja pohtimisen aiheita välinpitämättömillekin ja vastustajille pään vaivaa. Rauhan aate sai hyvän sysäyksen ja paljon uusia asianharrastajia. Naisjärjestöt ovat muissakin asioissa tehneet erittäin vahvaa kansainvälistä yhteistyötä. Suomen kokousedustajat ovat välittäneet eurooppalaisia virtauksia Suomeen ja samalla tehneet Suomea tunnetuksi ulkomailla. Esimerkiksi Suomen Akateemisten Naisten Liiton nimenomaisena tarkoituksena on kannustaa naisia kansainväliseen yhteistyöhön. SANL kuuluu Kansainväliseen Akateemisten Naisten Liittoon (International Federation of University Women, IFUW), jolla on huomioitsijan asema useissa YK:n järjestöissä. Yksi uusia kanavia yhteistyölle on Eurooppanaiset, joka pitää tasa-arvokysymyksiä esillä EU:n päätöksenteossa luvun puolivälin jälkeen naisjärjestöillä on riittänyt voimavaroja myös kehitysmaiden naisten tukemiseen ja kouluttamiseen. Helvi Sipilä pani YK:n Meksikon konferenssissa alulle kehitysmaiden naisia tukevan Unifem-rahaston (1977). Mm. Marttaliitto on tukenut kehitysprojekteja Afrikassa. Tällä hetkellä yhteistyökumppaneina ovat Burkina Fason Pag-La-Yiri järjestö. Pag-La-Yiri tarkoittaa, että nainen on perheen tukipylväs luvulla NYTKIS on vaikuttanut siihen, että ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöosasto kiinnittää erityistä huomiota kehitysprojektien vaikutuksiin naisten elämässä. Naiset ja hyvinvointi 19

19 20

20 ja työ Oi, miten joustavaa työvoimaa Naiset ovat aina olleet olennainen osa työvoimaa. Naiset ovat kelvanneet maataloustöihin ja tehtaisiin ja ylipäätään kaikkiin suorittaviin tehtäviin. Kukaan ei ole vastustanut sitä, että nainen palvelee, ompelee tai pyykkää. Sekä naiset että miehet saivat 1800-luvun loppupuolella myös yhtäläisen oikeuden harjoittaa käsityöläis- ja kauppiasammatteja, kun lainsäädäntö purki merkantilistisen talouspolitiikan rajoituksia. Naisten palkkatyössä toimimisesta muodostui ongelma vasta, kun naisia alettiin palkata ns. valkokaulusammatteihin. Näin kävi joka puolella teollistunutta maailmaa. Suomessa alkoi 1860-luvulla kiihkeä yhteiskunnan uudistamistyö, kun valtiopäivät kutsuttiin koolle yli 50 vuotta kestäneen tauon jälkeen. Uusi yhteiskuntapolitiikka edellytti liikenteen infrast ruktu urin, tiedonvälityksen, koululaitoksen ja julkisen hallinnon nopeaa kehittämi stä. Samalla yksityinen liike-elämä sai uutta virtaa. Naisista tuli merkittävä osa näiden kaikkien alojen henkilökunnasta. Lehdissä kirjoitettiin paljon naisten pääsystä eri ammattialoille ja siitä, miten työssäkäynti ratkaisisi naimattomien naisten ongelmat. Samalla naiset ratkaisivat työvoimaongelman, sillä koulutettujen naisten työvoimareserviä ei ollut varaa jättää käyttämättä. Lait tukivat prosessia. Esimerkiksi vuoden 1864 asetus, jonka mukaan naimaton nainen tuli ilman eri anomusta oikeustoimikelpoiseksi 25 vuoden iässä, oli edellytys naisten työskentelemiselle konttoreissa. Sitä ennen naiset eivät voineet hoitaa työtehtäviin liittyviä raha-asioita, eihän heitä voinut haastaa talousasioissa oikeuteen. Suomalainen hyvinvointivaltio rakentui naistyölle alusta lähtien eikä ns. kotirouvainstituutio ole koskaan ollut erityisen vahvaa, sillä enemmistö työikäisistä naisista on kautta historian tehnyt palkkatyötä. Vuonna 1970 työikäisistä ( vuotiaat) naisista n. 53 % ja miehistä n. 79 % kuului työvoimaan luvun alussa Suomen naisten työllisyysaste on EU-maiden viidenneksi korkein. Työikäisistä naisista 64 % ja miehistä 69 % toimii työelämässä. Suomalaisen järjestelmän perusperiaate onkin ns. kahden elättäjän perhemalli. Se heijastuu myös kaikkiin elinkustannuksiin. Yhden palkansaajan talous tulee huonommin toimeen kuin kahden palkansaajan talous. Taloudellisuus ja joustavuus ovat olleet koko kuluneen 150-vuotiskauden naistyövoimaa kuvaavat keskeiset sanat. Naisten palkkatyötä leimaavat työhierarkian alimmat rutiiniluontoiset tehtävät, miehiä heikompi palkka ja epävirallinen asema. Jo 1800-luvulla ns. harjoittelijoiden ja palkkiovirkojen hoitajien työpanos oli aivan ratkaiseva. Heille ei tarvinnut maksaa eläkkeitä tai ikälisiä. Heidät voitiin sanoa irti, jos heidän työpanostaan ei enää tarvittu tai jos he sairastuivat. Selväähän oli, että näille ryhmille maksettiin heikompaa palkkaa kuin varsinaiselle virkakunnalle. Osa harjoittelijoista ei saanut palkkaa ollenkaan, mutta he saattoivat sentään elää toimipaikan hoitajan taloudesta. Toiveissa oli päästä joskus vakinaiseen virkaan. Nykyajan pätkätyöläiset ovat pitkälti samassa asemassa, ja yllätys yllätys, pätkätyöläisten enemmistö on naisia. Lakien rajoista lasikatoksi 1900-luvun alun lainsäädännön mukaan virka-asemaan voi päästä vain miespuolinen henkilö. Naisten virkanimityksiä 21