hippiäisestä ja puukiipij ästä Lapista vain 7 0 ja 69 yksilöä. Lajin runsauden mittana käytetään yksilömäärää
|
|
- Sinikka Korpela
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Ii Risto A. Väisänen uomen talvilintulaskentojen 4- vuotisraportti julkaistiin muutama vuosi sitten. Siinä esitettiin sadan yleisimmän talvilintulajin runsauden pitkäaikaismuutokset koko maan yhdistetyn aineiston avulla (Väisänen & Solonen 1997). Muutosten alueittaisten suuntausten käsittely ei ollut mahdollista kirjoitukselle varatun tilan puitteissa. Julkaistut tulokset painottuivat selvästi telä Suomeen, koska sieltä oli paljon suurempi laskenta-aineisto kuin pohjoisesta. Pesimälinnuston seurannoista tiedetään, että 19-luvunjälkipuoliskolla usean paikkalintumme pesimäkanta on muuttunut erilailla telä- ja Pohjois-Suomessa (Järvinen ym. 1977, Väisänen ym. 1998). Talvilintujen valtakunnallisessa ruokintapaikkatutkimuksessa on havaittu, että monen lajin runsaus on vaihdellut hyvinkin eri tavoin talven aikana eri osissa valtakuntaa (esim. Väisänen 1998, 1999). On siis syytä tutkia, kuinka samankaltaisia yleisimpien talvilintujen pitkäaikaismuutokset ovat olleet talvilintulaskennoissa eri osissa maata. Samalla käy ilmi, ovatko koko Suomen yhdistetystä talviaineistosta julkaistut tulokset olleet edustavia valtakunnallisesti. Aineisto Talvilintulaskennassa kaikki havaitut linnut kirjataan vakioreitiltä, jonka yksi tai useampi lintuhanastaja laskee. Retki kestää yhden talvipäivän valoisan ajan. Laskenta tehdään samalla tavoin vuodesta toiseen syys-, keski- ja kevättalvella (Hilden ym. 1988a). Talvina laskentoja on tehty kaikkiaan 454 reitillä, joiden jakauma Suomen kolmanneksiin näkyy kuvasta 1. Talvilaskennan reittien määrät sekä yhteis- ja keski pituudet ovat taulukossa 1. Talvilaskentaa on tehty pitempään kuin syys-ja kevätlaskentaa, ja lisäksi sen aineistot ovat suurimmat (vrt. Väisänen & Solonen 1997: taulukko 1), joten tässä raportissa keskitytään talvilaskennan tuloksiin. Vertaan 14 lajin kannanvaihteluiden samankaltaisuutta. Suurparvia muodostavat lajit kuten räkättirastas, tilhi ja urpiainen eivät ole mukana tässä selvityksessä. Havumetsien tiaisparvien lintuja edustavat hömö-, töyhtö- ja kuusitiainen, hippiäinen ja puukiipijä, ruokintapaikkojen lintuja talija sini tiainen, viherpeippo, varpunen, punatulkku ja keltasirkku, varislintuja närhi ja harakka ja tikkoja käpytikka. Kustakin lajista on saatu vähintään sadan yksilön havaintoaineisto eri tutkimusalueilta, paitsi hippiäisestä ja puukiipij ästä Lapista vain 7 ja 69 yksilöä. Lajin runsauden mittana käytetään yksilömäärää kymmentä reittikilometriä kohden. Tiheydet on kaikissa kuvissa ja analyyseissa muunnettu logaritmiseen mittakaavaan, joka tasoittaa arvojen jyrkkiä vaihteluja ja saa niiden jakaumat lähemmäksi normaalijakaumaa. Koska nollasta ei voi laskea logaritmia, on nollatiheydet korvattu arvolla,1 yksilöä/1 km. Tilastolliset laskut ja testit on tehty ohjelmalla Statistix för Windows 2.1. Kahden alueen eri vuosien tiheysarvojen lineaarista samankaltaisuutta on mitattu Pearsonin konelaatiokertoimella (r), mutta tiheysarvojen riippuvuutta vuodesta on mitattu Spearmanin järjestyskonelaatiokertoimella (rs)(perustelut: Sammalisto 1985: 246, Ranta ym. 1989: 47). Kun tuloksissakenotaan lajin tiheyden muuttuneen jollakin alueella tietyn prosenttimäärän, on se saatu seuraavasti: ensin on laskettu regressiomalli,jossa selitettävä muuttuja on tiheyden logaritmi ja selittävä muuttuja on vuosiluku. Mallilla on laskettu tiheysarviot (X) vuosille 1958 ja. Arviot on muunnettu takaisin normaaliasteikolle (IOx). Näin saaduista tiheysarvioista on helppo laskea suhteellinen muutos vuosien välillä. Joissakin lajeissa esitetään vastaavalla tavalla laskettu tiheyden muutos talvilintulaskentojen alkupuoliskolle ja loppupuoliskolle : ' / , r Kuva 1. Talvilintulaskentareitit sijaitsevat 1 x 1 km:n ruuduissa, jotka ympyrät osoittavat. Karttaan on merkitty myös 1 x 1 km:n yhtenäiskoordinaatit ja rajattu telä-suomi, "Väli-Suomi" ja Lappi. Fig. 1. Winter bird census routes are situated in the 1 x 1 km squares indicated by dots. The map aisa shows the 1 x 1 km national grid coordinates as we/1 as limits between "South" Finland, "Central" Finland and Lapland. 16
2 Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Taulukko 1. Talvilaskennan reittien lukumäärä, yhteispituus (km) ja keskipituus (km/r) Pääkomponenttianalyysistä jätettiin pois telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa (kuva 1). Mukaan on otettu ensimmäinen talvi 1957, jolta erityisesti (27 vrk) tehdyt laskennat. (Talven tuloksista puuttui vielä vajaa 1 %.) Lapista on pieni aineisto ( taulukko 1 ), sekä Table 1. Number of mid-winter census routes, their total (km) and average length (km/r) hippiäisenja puukiipijän pienet Lapin näytin three sub-areas of Finland (see Fig. 1) in 44 winters. Below 1 % of the results of the teet. Karsitusta taulukosta laskettu ensimlast winter (1999-) had not yet arrived at the museum. mäinen pääkomponentti kuvaa hyvin talvilintujen yleistä kannanmuutosta (kuva 2). Talvi telä-suomi Väli-Suomi Lappi Sen avulla populaatiot voidaan järjestää Winter South Finland Central Finland Lapland taantuneista runsastuneisiin (kuva ). Lajit Reittejä Km Km/R Reittejä Km Km/R Reittejä Km Km/R esitetään seuraavassa kuvan järjestyksessä. Routes Routes Routes Lajitekstien alkuun on vertailua varten tiivis tetty aikaisemmin julkaistut tiedot kannan pitkäaikaisesta kehityksestä, jotka on saatu koko Suomen yhdistetystä aineistosta Taantuneet lajit Töyhtö- ja hömötiaisen kannat ovat taan tuneet talvilintulaskentojen aikana (Väisänen & Solonen 1997). Taantuman perus syyksi on esitetty, että talousmetsiemme kyky tarjota talviravintoa tiaismaisille Iin nuille on selvästi heikentynyt 19-luvul Ja (esim.järvinen ym. 1977, Väisänen ym ). Hilden & Väisänen (1991) havaitsi vat, että töyhtö- ja hömötiaisen (sekä kuu sitiaisen) kannanvaihtelut muistuttavat suuresti toisiaan. Talvikannat olivat run saat koko Suomen yhdistetyssä aineistossa luvunlopussaja 196-, 197-, ja 199-lukujen alussa. Lukumäärien ro mahdukset sattuivat vuosikymmenten loppu vuosiin. Sama rytmi on jatkunut, sil lä talvina töyhtötiainen väheni kolmanneksen ja hömötiainen yli puolet (Väisänen 1998) Suomen osa-alueiden vertailu paljas taa, että töyhtötiainen on vähentynytkaik kialla koko talvilintulaskentojen historian ajan ja jyrkimmin pohjoisessa. Kannattaa huomata, että kuvan 4 logaritminen mitta kaava "latistaa" vuosien ai kaista taantumaa, joka on ollut noin 4 % telä-suomessa, 65 % Väli-Suomessa ja vielä suurempi Lapissa. Siellä on lasken noissa kirjattu 196-luvun alussa parhaim millaan runsaat 2 töyhtötiaista, mutta tai vesta 1986 alkaen enää -2 yksilöä Kuvassa kirjainten, V ja L vasem malla puolen olevat negatiiviset korrelaati ot osoittavat, että taantuma oli tilastollises ti erittäin merkitsevä kaikilla kolmella alueella. Kirjainten välissä olevat positiiviset Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset ponenttianalyysin avulla. Taulukosta las- korrelaatiot vuorostaan kertovat, että vieketaan uusia, toisistaan riippumattomia rekkäisten alueiden -V ja V-L kannat Tutkitut tiheydet muodostivat taulukon, muuttujia eli pääkomponentteja. Ne sisäl- vaihtelevat samalla tavoin. -ki1jaimen jossa alunperin oli 44 riviä (vuotta) ja 42 tävät mahdollisimman suuren osan tihey- alla oleva korrelaatiokerroin paljastaa, että saraketta (14 lajia x aluetta). Sen sisältä- den vaihtelusta. jopa telä-suomen ja Lapin vuosivaihtemä vaihtelu voidaan pelkistää pääkom- luilla on ollut erittäin merkitsevä yhteys. 17
3 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset PC1 Kuva 2. Talvilinnut ovat yleensä joko suuresti taantuneet tai runsastuneet eri osissa Suomea. Talvilinnuston yleismuutokselle saadaan hyvä kuvaaja pääkomponenttianalyysillä, jonka aineistona ovat 14 lajin runsaudet telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa (analyysiin jää 4 näytettä, kun Lapin pienet hippiäis- ja puukiipijänäytteet jätetään pois) 4 talvelta (varhaisin laskentatalvi 1957 jätetään pois Lapin laskentojen vähyyden vuoksi). Lajien runsaudet on ensin muunnettu logaritmiseen mittakaavaan ja laskettu vuosien x näytteiden korrelaatiotaulukko. Siitä laskettu ensimmäinen pääkomponentti selittää 8 % runsauksien vaihtelusta. Kuvassa ovat ensimmäisen pääkomponentin (PC1) vuotuiset pistearvot (ks. esim. Ranta ym. 1989: 469). nsimmäinen pääkomponentti kuvaa lajien taantumista tai runsastumista 4 viime vuoden aikana, sillä vuosi selittää 91 % pistearvojen vaihtelusta. Komponentilla saavat positiivisimman painotuksen kannat, jotka olivat vähissä yhdeksän ensimmäisen vuoden aikana ja runsaat noin 17 viime vuoden aikana. Komponentilla saavat negatiivisimman painotuksen kannat, jotka olivat runsaat ennen ja ovat vähissä nykyisin. Fig. 2. Annual score va/ues of the first principal component (PC1; program Statistix for Windows 2. 1) calculated for the correlation matrix of densities (individuals per 1 km of transect, log transformed) in 4 regional species populations (co/umns; sma/1 regional samples of the Go/dcrest and the Tree Creeper from Lapland were exc/uded) from 4 winters (rows; the first census year 1957 was excluded, because data from Lapland were sma/1). The PC1 il/ustrates general regional change in the Finnish winter bird fauna, since the year explains 91% of the variance of the density. Within this component regional populations abundant in and scarce in received the smallest negative weighting, but populations scarce in the early years and abundant in present times received the largest positive weighting..25 & t::..c: "' c..,.2 t::,g.15 :, "' - Q. "-.1.5 >< -{g -. (l) -.5 "O C _g -.1 ::, ::, -.15 C "' C C :,:: "' telä- Väli- Lappi Suomi Suomi South Central Lapland Finland Finland -o- Viherpeippo Cardue/is chloris -:- Sinitiainen Parus caeruleus - - Talitiainen P. major -- Keltasirkku mberiza citrineffa -< - Punatulkku Pyrrhula pyrrhula - Harakka Pica pica -+-- Käpytikka Dendrocopos major _._ Kuusitiainen Parus ater -+ Hippiäinen Regulus regulus -+ Puukiipijä Certhia familiaris -+ Närhi Garrulus glandarius -D- Varpunen Passer domesticus -- Hömötiainen Parus montanus -< Töyhtötiainen P. cristatus Kuva. 14 lajin talvikannan pitkäaikaismuutos telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa. Talvina vähentyneet kannat saavat pystyakselilla pienen arvon ja runsastuneet kannat suuren arvon. Kuvan alareunassa oleva töyhtötiainen on taantunut eniten ja erityisen jyrkästi pohjoisessa. Neliöillä merkityt hömötiainen ja varpunen ovat vähentyneet telä-suomessa, mutta menestyneet paremmin muualla maassa. Kolmioilla merkityt viisi lajia ovat menestyneet melko hyvin ja yleensä parhaiten etelässä (puukiipijän ja hippiäisen pienet Lapin aineistot eivät ole mukana kuvassa). Ympyröillä on merkitty kuusi hyvin menestynyttä lajia, äärimmäisenä viherpeippo, joka on runsastunut tavattomasti kaikkialla. Fig.. Long term indices of popu/ation changes in 14 species in South Finland, Central Finland and Lapland. Decreased populations have sma/1 values and increased ones large values on the vertical axis. The Crested Tit has dec/ined most strongly and more in the north that in the south. Populations of the Willow Tit and House Sparrow have decreased in South Finland, but their trends has been better elsewhere in the country. Triangles denote five species, which have thrived rather we/1 especial/y in the south (sma/1 samples from Lapland of the Tree Creeper and Goldcrest have been excluded). Circles depict six successful species. The Greenfinch forms an extreme case with its huge population growth in a/1 three areas. The index of population change used here is the value of the first principal component (PC1 ). Koko maan aineistosta esitetyt lyhytaikaiset kannanvaihtelusyklit eivät ole kovin selkeitä osa-aineistoissa. Hömötiaisen talvikanta on taantunut 4 talven aikana telä-suomessa, pysynyt ennallaan Väli-Suomessa ja runsastunut Lapissa (kuva 4). Vuosivaihtelu on ollut samanlaista naapurialueilla, mutta telä-suomen ja Lapin vaihteluilla ei enää ole ollut yhteyttä. Hömötiaisen vähyys oli silmiinpistävää Lapin laskennoissa talvina Niukimmin lajia kirjattiin talvella 1968, jolloin 14 reitiltä löytyi yhteensä vain 14 yksilöä. Hömötiaisia nähtävästi kuitenkin todella oli nonnaalia vähemmän Lapissa noina vuosina, sillä lajin niukkuus näkyy myös Kemin Tornion seudun talvilaskennoissa (Rauhala 198, 1994 ). (Soveltamani "Lapin" raja halkaisee Kemin-Tornion seudun kahtia, ja pääosa alueen laskennoista jää "Väli-Suomen" puolelle.) Tutkimusjaksonjälkipuoliskolla eli viime 22 talven aikana hömötiainen on selvästi taantunut sekä telä-suomessa (-41 %), Väli-Suomessa (-4 %) että Lapissa (-49 %). Talviruokinnan yleistyessä varpusen kanta kasvoi koko Suomen laskennoissa vakaasti 11 %vuodessa talvina ja kuusinkertaistui 18 vuodessa. Siitä lähtien varpunen on vähentynyt keskimäärin % vuodessa. Pudotus on ollut peräti 56 % 2 vuodessa (Väisänen & Hilden 199). Muutos on voinut todellisuudessa olla tätä jyrkempikin, sillä varpusen havaittavuus on saattanut parantua ruokintapaikkojen vuoksi, joille varpusparvet ovat kertyneet entistä helpommin laskettaviksi. Nämä tulokset eivät kuitenkaan päde koko maahan, mistä kertoi jo kuva. Varpusen talvikannan tiheys on muuttunut selvästi eri tavalla telä-suomessa kuin Lapissa (kuva4). Vuosivaihteluiden osalta Väli-Suo- mi muistuttaa enemmän Lappia kuin telä-suomea. Tiheys nousi kaikilla kolmella alueella laskentojen alkupuoliskolla, mutta väheni jälkipuoliskolla telä-suomessa (-6 %) ja Väli-Suomessa (-46 %); Lapissa muutos (+5 %) ei ollut merkitsevä. Varpusen taantumisen tärkeäksi syyksi on katsottu lajin suosimien kaijatilojen väheneminen (mm. Väisänen & Hilden 199), mitä tukevat myös tämän raportin tulokset. Karjataloushan on vähentynyt erityisen voimakkaasti telä-suomessa. Vähän muuttuneet lajit Närhi on satunnaisten syksyisten vaellustensa vuoksi ongelmallinen, sillä vaellukset voisivat johtaa huomattaviin runsauden muutoksiin. Pesivät tai talvehtivat kannat eivät ole muuttuneet merkittävästi. Periaat- 18
4 Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia """. "ui.1 l l----+l-f---l l -.88 L.66. Väli-Suo -.72 V.77 telä-su mi """ :.Q "ui """ :.Q "ui L.55.8 V Varpu en Passe domestic s teessa maaseutuasutuksen väheneminen ja jätehuollon tehostuminen ovat niukentaneet närhen talviravintoa, vaikkakin lintujen ruokintapaikkojen määrän kasvu on vaikuttanut vastakkaiseen suuntaan (Väisänen & Solonen 1997). Osa-alueiden vertailu ei tuota paljoakaan uutta (kuva 5). Närhen kuten useimpien muidenkin esimerkkilajien yleistiheys tunnetusti pienenee kohti pohjoista. Närhen runsaus on pysynyt ennallaan eri alueilla. Naapurialueiden tiheydet vaihtelevat vuodesta toiseen suurin piirtein samassa tahdissa. Lapin talvilaskennoissa on tavallisesti havaittu parikymmentä närheä, mutta talvella 1968 vain yksi. Pienikokoiset osittaismuuttajat puukiipijä ja hippiäinen, jotka käyttävät pääasiallisena ravintonaan selkärangattomia eläimiä, ovat erityisen alttiita ankarimpien talvien vaikutuksille. Hippiäiset yleensä muuttavat ensimmäisenä elinsyksynään Keski-urooppaan ja talvehtivat aikuisina kotimaassa (Saurola 1978, Hilden 1982). Kovimmat talvet nostavat hippiäistemme kuolevuutta kummallakin alueella, joten hippiäisen kuten puukiipijänkin vuotuiset kannanmuutoskäyrät muistuttavat suuresti talven yleislämpötilan kuvaajaa (Hilden & Väisänen 1991). Pitkällä aikavälillä näiden kahden lajin kannat ovat pysyneet suunnilleen samalla tasolla. Puukiipijän telä- ja Väli-Suomen talvikannat ovat vaihdelleet samassa tahdissa, mutta muutoin lajin alueellinen tarkastelu ei paljasta merkittäviä pitkäaikaisia suuntauksia (kuva 5). Kuvaajissa on kuitenkin huomattavaa aaltoilua useita lyhempiä, 1-15 vuoden luokkaa olevia j aksoja, jolloin puukiipijäkanta on runsastunut tai taantunut. Myös hippiäisen telä- ja Väli-Suomen talvikannat ovat vaihdelleet samassa tahdissa (kuva 5). Koko maan hyvät hippiäistalvet näkyvät Lapinkin niukassa aineistossa. Hippiäisen ja puukiipijän talvikannat ovat vaihdelleet samassa tahdissa telä-suo- Kuva 4. Töyhtötiaisen, hömötiaisen ja varpusen kannanmuutokset vuosien talvilaskennassa. Pystyakselilla on yksilömäärä kymmentä reittikilometriä kohden logaritmisessa mittakaavassa telä-suomessa (), Väli-Suomessa (V) ja Lapissa (L). "Nollatiheydet" (lajia ei tavattu laisinkaan) on korvattu arvolla.1 yks./1 km. Lukuasetelmat sisältävät 4 talven aineistosta laskettuja korrelaatiokertoimia, joiden kriittiset arvot melko merkitsevän, merkitsevän tai erittäin merkitsevän muutoksen riskitasoilla.5,.1 ja.1 ovat.,.9 ja.49 (erittäin merkitsevät korrelaatiot on lihavoitu). Kirjainten, V ja L vieressä ovat vuoden ja tiheyden väliset korrelaatiot ja kirjainten välissä ovat kyseisten alueiden tiheyksien väliset korrelaatiot. -kirjaimen alla on lisäksi telä-suomen ja Lapin tiheyksien välinen korrelaatio. Fig. 4. Winter population trends of the Crested Tit, Wil/ow Tit and House Sparrow from mid-winter censuses of years The vertical axis depicts density (individuals per 1 km of census route; log scale) in South Finland (S), Central Finland (V) and Lapland (L). Zero densities have been replaced by the value.1 ind./1 km. Sma/1 tabulations contain correlation coefficients ( data of the first winter have been excluded from calculations). For each area, the Spearman rank correlation between year and density ison the left side of the letters, V and L. The Pearson product moment correlation between log-transformed densities in South and Central Finland is between the letters and V. Correlation between Central Finland and Lapland is between the letters V and L, and correlation between South Finland and Lapland under the letter. Critical limits for a fairly significant, significant or highly significant change on risk levels.5,.1 and.1 are.,.9 and.49 (bold), respectively. 19
5 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset 'ui 5=. Väli-Suomi.4 L V.1 J----t act-t _7_---i ,(1) 'ui V X-La pi -- Vä i-suomi --- t lä-suomi Puukiip jä Certhia familiaris 1. ]l V o- Väli Suomi --- tel -Suomi ;ca ]l Kuva 5. Närhen, puukiipijän ja hippiäisen kannanmuutokset vuosien talvilaskennoissa telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa. (Lukuasetelma selitetään kuvassa 4.) Fig. 5. Winter population trends of the Jay, Treecreeper and Goldcrest from mid-winter censuses of years in South Finland (S), Central Finland (V) and Lapland (L) (for details, see Fig. 4) Kuva 6. Kuusitiai.sen ja käpytikan kannanmuutokset vuosien talvilaskennoissa telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa. Käpytikan kuvaajat on jaettu kahteen osakuvaan. (Lukuasetelma selitetään kuvassa 4.) Fig. 6. Winter population trends of the Coal Tit and Great Spotted Woodpecker from mid-winter censuses of years in South Finland (S), Central Finland (V) and Lapland (L) (for details, see Fig. 4). messa(r=.4, P<.l)ja vielä selvemmin Väli-Suomessa (r =.67, P<.1), mutta eivät enää Lapissa (r =.18) Kun laskentojen sarja on jo reilut 4 vuotta pitkä, siitä alkavat erottua tilastollisesti merkitsevinä hyvinkin vähäiset, mutta kiintoisat suuntaukset. simerkiksi hippiäiskannan voi ennustaa kasvaneen, koska metsätaloudessa on lisätty hippiäiselle mieluisien kuusimetsien osuutta muiden pääpuulajien kustannuksella. telä-suomen talvinen hippiäiskanta näyttääkin jonkin verran runsastuneen (P<.5). Kuusitiaisen pesimäkanta on linjalaskentojen perusteella pysynyt ennallaan (Väisänen ym. 1998), eikä myöskään talvi- laskennoissa ole havaittu selkeitä suuntauksia 4 vuodessa (Väisänen & Solonen 1997). telä- ja Väli-Suomen talvikannat ovat vaihdelleet samassa tahdissa vähitellen hieman runsastuen (kuva 6). Lapin kannan kuvaaja kertoo, että syysvaellukset tuovat kuusitiaisia sinne oikukkaasti. 199-luvun alussa Lappiin saapuneen vaellusaallon hii- 2
6 Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia pumista on voitu seurata ruokintapaikkatutkimuksessa (Väisänen 1998). Runsastuneet lajit Käpytikka on runsastunut sekä kesä- että talvilaskennoissa,ja samalla kanta on kasvanut erityisesti telä-suomessa ja ruokintapaikkojen lähistöllä (Väisänen & Solonen 1997, Väisänen ym. 1998). Jotta käpytikan kannanvaihtelut erottuisivat selkeämmin, ne esitetään tässä kahdessa osakuvassa (kuva 6). Vuosivaihtelut ovat olleet sangen samankaltaisia telä- ja Väli-Suomessa ja toisaalta Väli Suomessa ja Lapissa, mutta telä-suomen ja Lapin yhteys on jo heikompi. Naapurialueiden kannanvaihtelut ovat muistuttaneet toisiaan, koska havupuiden siemensato vaihtelee vuodesta toiseen samassa tahdissa laajoilla alueilla (Väisänen & Solonen 1997). Talvilaskennoissa kirjattu käpytikkarunsaus on kasvanut pitkäaikaisesti erittäin selvästi telä-suomessa, melko selvästi Väli-Suomessa, mutta pysynyt ennallaan Lapissa. Harakan on mainittu valtakunnallisesti runsastuneen vainon vähetessä erityisesti 197-luvulla ja 198-luvun alkuvuosina, minkä jälkeen määrät vakiintuivat. Talviset määrät ovat kaksinkertaistuneet, mutta linjalaskentojen mukaan pesimäkanta on kasvanut vain noin puolet (Väisänen & Solonen 1997, Väisänen ym. 1998). Talvisin harakat ovat yhä enemmän keskittyneet asutuskeskuksiin ja ruokintapaikoille. Sieltä ne ovat tulleet entistä tehokkaammin kirjatuksi, mikä selittää talvikannan jyrkemmän kasvun pesimäkantaan verrattuna. Kun kannan talvista kehitystä tarkastellaan alueittain, paljastuu huomattavia eroja. Harakka on runsastunut jatkuvasti telä-suomessa 197-luvun alusta alkaen (kuva 7). Muualla maassa harakkamäärä kasvoi laskentojen alkuvuosikymmeninä paljon jyrkemmin kuin etelässä, mutta alkoi sitten vähetä Väli-Suomessa 198-luvun puolivälistä alkaen ja Lapissa jo 197- luvun puolivälistä alkaen. telän ja pohjoisen ristikkäiset suuntaukset ovat siis peittäneet toisensa aikaisemmin esitetyissä valtakunnallisissa tilastoissa. Harakat ovat syksyllä, talvella ja keväällä kovasti riippuvaisia jätteistä, ruokintapaikoista ja liikenteen tappamista eläimistä. Tätä kaikkea on viime vuosikymmeninä ollut tarjolla yhä enemmän etelän asutuskeskusten liepeillä ja entistä niukemmin väestönkadosta kärsivässä Väli-Suomessa ja Lapissa. Voidaan jopa sanoa, että ihmisasutuksen kiinteän seuralaisen harakan määrät ovat toimineet väestökehityksen alueittaisena indikaattorina! Punatulkku on selvästi runsastunut talviruokinnan ansiosta 197-luvulta alkaen talvi- ja kevätlaskennoissa (Väisänen & Hilden 199 ). Vuositasolla punatulkun talvija pesimäkannat vaihtelevat huomattavan epäsäännöllisesti, syynä todennäköisesti lajin vaellukset (Väisänen & Solonen 1997). Nämä tulokset tarkentuvat, kun talviaineisto pilkataan osa-alueisiin (kuva 7). Punatulkkukannat kasvoivat koko maassa laskentojen alkupuoliskolla - erityisen jyrkästi Lapissa-ja ovat sen jälkeen pysyneet osapuilleen ennallaan (lievä taantuma Väli-Suomessa; rs = -.49, P<.5). Naapurialueiden väliset vuotuiset kannan vaihtelut ovat olleet yllättävän samankaltaisia, ja jopa telä-suomen ja Lapin kantojen vuosivaihtelulla on tilastollinen yhteys. Keltasirkun määrät kasvoivat hitaasti noin kaksinkertaisiksi 25 ensimmäisen laskentatalven aikana ja vakiintuivat 197-luvun lopulta alkaen. Vaikka talvikanta ei muuttunut merkitsevästi v , pesimäkanta vähentyi keskimäärin noin viidenneksen. Keltasirkut ehkä entistä paremmin keskittyivät ruokintapaikoille, mikä laskennoissa peitti kannan vähenemisen näkyvistä (Väisänen & Solonen 1997). Keltasirkkutulokset joutuvat uuteen valoon, kun talvilaskentoja tarkastellaan alueittaisesti (kuva 7). telä-suomen talvikanta kasvoi laskentojen alkupuoliskolla (rs =.76, P<.1), mutta ei enää loppupuoliskolla (rs = -.25), aivan kuten karjatalouden vähenemisen perusteella voi odottaa. Keltasirkku on runsastunut jatkuvasti Väli-Suomessa, joten lajin talvinen tiheys on nyt liki viisinkertainen 4-vuoden takaiseen verrattuna. Lapin talvilaskennoissa keltasirkku sen sijaan mahdollisesti taantui alkupuoliskolla (rs = -.8, P<O. l ), mutta runsastui selvästi loppupuoliskolla (rs =.68, P<.1 ). Lapin talvilaskennoissa kirjattiin alkuvuosina enimmillään 7 keltasirkkua talvella 196 ja vähimmillään kaksi yksilöä talvella Vaikka aineisto on pieni, siinä ilmenevä taantuva suuntaus on mielenkiintoinen (kuva 7). Tuolloinhan keltasirkku hieman runsastui telä- ja Väli-Suomessa, mutta taantui murto-osaan Ruotsissa 195-luvun alusta 1965-luvun puoliväliin lintujen syötyä viljan peittauksessa elohopealla käsiteltyjä jyviä (Otterlind & Käpytikat ovat runsastuneet. Mika Honkalinna. Great Spotted Woodpeckers. Lennerstedt 1964, Stolt 1988). Mikäli Suomen Lapin keltasirkut muuttivat talveksi osin Ruotsin puolelle, saattoi elohopeakatastrofi vähentää myös niiden määriä. Olettamusta ei valitettavasti voi tutkia löytöaineiston valossa, koska pohjoisia keltasirkkuja on rengastettu vähän. Talitiainen runsastui jo talviruokintakauden alussa vuoteen 1974 mennessä tasolle, jolla se on sen jälkeen jonkin verran vaihdellen pysynyt (Väisänen & Solonen 1997). Kantojen vuosivaihtelut ovat olleet hyvin samankaltaisia eri alueilla koko Suomessa (kuva 8). Tämä nähtävästi johtuu talitiaisten syksyisistä liikehdinnöistä, jotka levittävät kesän poikastuoton laajalle alueelle. Kulttuurialueiden talitiaiskannat (pääosa laskennoista tehdään taajamissa ja niiden lähistöillä) ovat kasvaneet j atkuvasti - siis myös 197-luvun puolivälin jälkeen. Kasvu on ollut loivinta telä-suomessa ja jyrkintä Lapissa. Sinitiaisen talvikanta on kasvanut hämmästyttävän vakaasti ja 2-kertaistunut 4 vuodessa (Väisänen & Solonen 1997). Kasvun syinä ovat olleet erityisesti lintujen talviruokinta, mutta myös linnunpönttöjen yleistyminen sekä vesien rehevöityminen, joka on johtanut sinitiaiselle talviravintoa tarjoavien ruovikoiden laajenemiseen. Sinitiaisen runsastuminen on ollut säännöllisintä telä-suomessa (kuva 8), missä laji oli jo 195-luvulla toipunut 194-luvun alussa kylminä talvina kokemistaan tappioista. Talvilaskennat osoittavat, että sinitiaiskannat kasvoivat erityisen jyrkästi 196- luvulla Väli-Suomessa ja 198-luvun alus- 21
7 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset Ha akka Pic 8 6 major 2 r---t-----t1-'>i=--\,;,;,c--'lf';;--v.'7: ;;;fft---'>...l---j:jj-'i!u:::::,ji.,-.62 Väli-Suomi.78 V.8 telä-suo i.92 5-'--,-..--rlm+-rmr-t-rm-rl-m-r +- 'i-'- 7 m-rl H---t : r-----.nr"lc---.c)irl\'rt}--.-flr--<:r-t-t-1-\-i.,- 2 t-}-l;-ft---j----o--f-t--ft---+-:-:-->1--.'-t----j----f--i L.79 -O-Väli-Su mi.7 V.74 telä-s omi H+----Sf--H+---i-+-t-=t-l =-Fl--+<-J'-H L V r =-...w"'-''<:-h-tr("'j=---\,1----()-j-.,,,.,rr+-<9' V Kuva 7. Harakan, punatulkun ja keltasirkun kannanmuutokset vuosien talvilaskennoissa telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa. (Lukuasetelma selitetään kuvassa 4.) Fig. 7. Winter population trends of the Magpie, Bullfinch and Yellowhammer from mid-winter censuses of years in South Finland (S), Central Finland (V) and Lapland (L) (for details, see Fig. 4)..,-..67 L.1 l-----+!-'h-'-c-f----!l o::..c.-=..54' ,.98 V '--'--'+-'-'.,- ::;: '-+-'-'-' Kuva 8. Talitiaisen, sinitiaisen ja viherpeipon kannanmuutokset vuosien talvilaskennoissa telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa. (Lukuasetelma selitetään kuvassa 4.) Fig. 8. Winter population trends of the Great Tit, Blue Tit and Greenfinch from mid-winter censuses of years in South Finland (S), Central Finland (V) and Lapland (L) (fordetails, see Fig. 4). sa Lapissa. Viime talvina sinitiaisen vuotuinen kasvu talvireiteillä on ollut telä-suomessa 12 %, Väli-Suomessa 16% ja Lapissa 15 %. Pohjoiset alueet ottavat siis jatkuvasti etelää kiinni. Viherpeipon Suomen talvikanta on kasvanut voimakkaasti koko talvilintulaskentojen historian ajan ja on peräti -kertaistunut 4 vuodessa (Väisänen & Solonen 1997). Viherpeippo on osittaismuuttaja,jonka kannasta yhä suurempi osa on jäänyt talviruokinnan houkuttelemana talvehtimaan Suomeen. Lajin talvikanta on keskimäärin kasvanut vuodessa telä-suomessa 1 % ja Väli-Suomessa jopa 14 % (kuva 8). Lapin talvilaskennoissa ki1jattiin ensimmäiset viherpeipot vasta v Runsaassa viidessä vuodessa Lapin kanta saavutti viherpeipolle tyypillisen noin 1 % vuotuisen kasvun vaiheen. 22
8 Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Tulosten tarkastelu dellä kuvatut 14 lajin pitkäaikaiset kannanvaihtelut telä-suomessa, Väli-Suomessa ja Lapissa tarkensivat huomattavasti aikaisempia käsityksiä,jotka ovat perustuneet koko maan yhdistettyihin talvilintulaskenta-aineistoihin. rityisesti hömötiaisen, varpusen, harakan ja keltasirkun talvikannat ovat kehittyneet selvästi erilailla eri osissa Suomea, joten tärkeää tietoa on peittynyt aineistoja yhdistettäessä. Useimmissa muissakin lajeissa osa-alueiden vertailu valotti kannanmuutosten rytmiä ja tilastollista luotettavuutta sekä paljasti jonkin alueen - tavallisesti Lapin - talvikannan poikkeavan kehityksen. Oikeastaan vain närhen, puukiipijänja kuusitiaisen analyysi ei tuonut paljoakaan uutta verrattuna koko Suomen yhdistetystä aineistosta tehtyihin päätelmiin. Alueelliset erot näyttävät johtuvan erityisesti maamme asutuksessa ja elinkeinorakenteessa viime vuosikymmeninä tapahtuneista muutoksista, jotka ovat vaikuttaneet lintujen talviravinnon saatavuuteen. Alueittaisiin eroihin on kiinnitetty huomiota jo varhaisissa talvilinturaporteissa (esim. Munne & Sammalisto 1975). Talvisten valtalintujemme tiheydet esitettiin vuodesta toiseen isossa taulukossa, jossa lajin yleiskeskiarvon lisäksi oli runsaus maan koillis-, kaakkois-, lounais- ja luoteisosassa (Sammalisto 1977, Hilden ym. 1988b ). Taulukosta luovuttiin yli kymmenen vuotta sitten, koska siitä näkyi kerralla Viherpeippo. Hannu skonen The Greenfinch. vain yhden talven tilanne,ja tilalle tuli lajien koko maan aineistoon perustuvia pitkän aikavälin kannanvaihtelukäyriä. Niille saadaan jälkikäteen perustelut tämän raportin tuloksista. ri alueiden kannat ovat nimittäin vaihdelleet hyvin samankaltaisesti töyhtö-, hömö-, tali- ja sinitiaisella sekä viherpeipolla ja melko samankaltaisesti varpusella, hippiäisellä, käpytikalla, harakalla, punatulkulla ja keltasirkulla. telä- ja Väli-Suomen vuosivaihteluiden välillä on yhteys lopuilla kolmella esimerkkilajilla närhellä, puukiipijällä ja kuusi tiaisella. Kunkin lajin aineistot on siis periaatteessa voitu yhdistää valtakunnallisia indeksejä laskettaessa, ja lopputulos on kuvannut pääpiirtein oikein pitkäaikaista kannanmuutosta. Mikäli lajin kanta kuitenkin on muuttunut selvästi eri tavalla etelässä ja pohjoisessa, laskentojen alueittainenjakauma on yleensä johtanut siihen, että etelän suuntaus on saanut suuremman painon lopputuloksessa. Jos pohjoisen aineisto on ollut tarpeeksi suuri, ristikkäiset suuntaukset ovat voineet peittää toisensa, kuten todettiin käyneen harakan aineistossa. Jatkoselvityksiä ajatellen olisi hyvä kehittää tässä käytettyä aluejakoa. Kuvan 1 "telä-suomi", "Väli-Suomi" ja "Lappi" ovat keinotekoisia, alunperin lintujen ruokintapaikkatutkimusta varten rajattuja alueita. Ilmastollisesti paremmin perustellut Suomen kolmannekset saataisiin kääntämällä alueiden rajat kulkemaan enemmän luoteesta kaakkoon. Kunkin runsaan talvilintumme pitkäaikaisia kannanvaihteluja tulisi kuitenkin oikeastaan tutkia reiteittäin - monilta talvilintureiteiltähän on kertynyt suuri aineisto. Kullekin lajille edustava aluejako saataisiin ryhmittelemällä reittejä,joilla vaihtelu on ollut samankaltaista. Koko talvilinnustolle sovelias aluejako saataisiin sitten selvittämällä, minne lajien kannanvaihtelualueiden rajat kasautuvat. Kiitokset Kiitän läinmuseon puolesta lukuisia talvilintulaskijoita,joiden uurastuksen tuloksena on syntynyt Suomen ainutlaatuinen talvilintulaskenta-arkisto. Pekka Routasuo on tarkistanut uudet aineistot viime vuosina. Marcus Walsh tarkasti tiivistelmän englanninkielen. Summary: The regional extent of population trends of 14 bird species in Finland in the winters Information on long-term population changes of one hundred bird species wintering in Finland have been monitored and published by Väisänen & Solonen (1997). The data were collectcd in national winter bird censuses organized by the Zoological Museum ofthe Finnish Museum ofnatural History during 4 years. ach winter censuses were conducted along the same -5 routes, the average length ofwhich was about 1 km. The longest time series comes from the so-called mid-winter census made from 25 December to 7 January (Hilden et al. 1991). The data of 14 frequently encountered species is used here to elucidate how much long-tem1 population trends and annual variations between different parts of Finland have in common (Fig. 1, Table 1 ). An index of long-term change of abundance of 14 winter bird species in three regions was calculated using the principal component analysis (Figs. 2-). The species are presented on the hasis of this index from the most decreased to most increased. During 1958-, the Crested Tit has declined everywhere <lue to increased forestry, with the steepest decline in the north: -4% in South Finland, -65% in Central Finland and even more in Lapland (Fig. 4: see con-elation coefficients on left beside the letters, V and L). Annual variations have been highly correlated between ali areas (see con-elation coefficients between the letters and V, and V and L, and under the letter ). During the second half of the study ( the 22 last winters), the Willow Tit has declined ( <lue to fores!iy) 41 % in South Finland, 4% in Central Finland and 49% in Lapland, but during the whole study period the species has been more or less stable in Central Finland and apparently has increased in the tiny data of Lapland (Fig. 4). Annual fluctuations have been correlated between the neighboring areas. The House Sparrow increased strongly during the first half of the study (Fig. 4 ), when also winter feeding ofbirds become more common. In the second half the species has declined 6% in South Finland and 46% in Central Finland, but remained stable in Lapland. The annual variation in Central Finland has resembled more that oflapland.!n southern Finland 2
9 Muita valtakunnallisia seurantatutkimuksia Talvilinnuston pitkäaikaismuutokset House SpmTows have decreased with the recent steep downward trend in dairy farming. Jay populations have not changed significantly (Fig. 5), but annual fluctuations between neighboring areas havc becn fairly significant. In the winter of 1968 only one Jay was observed in the censuses of Lapland, the average number being about twenty. In the Treecreeper annual fluctuations between the populations ofsouth and Central Finland are correlatcd, but there are no other Iong-term trends (Fig. 5). Some shorter phases with decreasing or increasing trends have Iasted about I -15 years. Also in the Goldcrest annual fluctuations between the populations of South and Central Finland have been correlated, and during some peak winters the species has also been found in Lapland (Fig. 5). The Goldcrest has increased fairly significantly in South Finland, where the proportion of spruce forests has been growing. Annual fluctuations of Treecreeper and Goldcrest populations, which are regulated by the occurrence ofharsh winters, have been correlated in South Finland (r =.4, P<. 1) and in Central Finland (r =.67, P<.1). In the Coal Tit, annual fluctuations between populations of South and Central Finland have been correlated, and in both areas the species has slightly increased (Fig. 6). The Coal Tit irregularly invades Lapland in some autumns. Annual fluctuations of the Great Spotted Woodpccker, which are regulated by regional variation of the conifer cone crop, have been similar in neighbouring areas (Fig. 6). Numbers censused on winter routes have increased strongly in South Finland and moderately in Central Finland, but no significant trend has been found in Lapland. The Magpie has continuously increased in South Finland since the early I 97s (Fig. 7). lsewhere in the country its numbers started to grow more steeply in the early census years, but have declined later in Central Finland from the mid- l 98s and in Lapland already from the mid- l 97s. In the background are changes in the availability of food.!n recent decades a notable prop1iion of the Finnish human population has moved from north to south, where more rubbish, feeding sites and animals killed my traffic are now available för Magpies. Bullfich numbers increased in the first halfofthe study period and have been stable in the second half (Fig. 7). The increase was steepest in Lapland. Annual population variations between areas are highly correlated. Yellowhammer numbers increased in South Finland during the first half of the study (rs =.76, P<.1), but have not changed significantly in the second half (Fig. 7), when dairy fanning has declined. The species has continuously increased in Central Finland, where the winter population is now about five times larger than in the late 195s. The Yellowhammer possibly declined in Lapland in the first half of the study, but later it has strongly increased (rs =.68, P<.1 ). The early decline in Lapland took place in years when alcyl mercury was used as a seed disinfectant in neighbouring Sweden, causing a catastrophic crash ofyellowhammer numbers there.!n cultural arcas, where winter birds censuses are concentrated, the Great Tit has increased since the be- ginning ofwinter feeding (Fig. 8). Population growth has been strongest in the north. Annual fluctuations havc been very similar all over Finland, apparently bccause autumnal movements of Great Tits cfficiently disperse the young raised in the previous breeding season. Winter numbers of the Blue Tit have grown steadily in South Finland (Fig. 8). lt has been aided by thc winter feeding of birds and water eutrophication with the subsequent expansion of reedbeds, an important winter feeding habitat för Blue Tits. Steep growth phases appeared in Central Finland in the 196s and in Lapland in the early 198s. Since then in the annual growth of population densities has been 12 % in South Finland, but more in the north: I 6 % in Central Finland and 15% in Lapland. A larger prop1iion of Finnish Greenfinches have started to winter here than previously, attracted by abundant food at feeding sites. The numbers have grown 1% annually in South Finland, and 14% in Central Finland (Fig. 8). The species invaded Lapland in the late I 97s and in about five years reached a growth rate typical of the southern areas.!n conclusion, annual population fluctuations have been statistically very similar between the study areas in the Crested Tit, Willow Tit, Great Tit, Blue Tit and Greenfinch, similar in the House Sparrow, Goldcrest, Great Spotted Woodpecker, Magpie, Bullfinch and Yellowhammer, and significant at!east between South and Central Finland in the remaining three species, Jay, Treecreeper and Coal Tit. This means that the population diagrams of previous winter bird reports, which have been based on the total combined Finnish data, have been largely justified. However, valuable details have been lost in species in which population trends have been regionally different, as here is the case especially in the Willow Tit, House Spmrnw, Magpie and Yellowhammer. Kirjallisuus Hilden,. I 982: Winter ecology and partial migration of the Goldcrest Regulus regulus in Finland. Ornis Fenn. 59: Hilden,. & Väisänen, R. A. 1991: Talvilinnusto 199/91 ja tiaisparvilajien pitkäaikaismuutokset (Winter birds in Finland in 199/91 and long-terrn trends of tit species, the Goldcrest and the Treecreeper). - Lintumies Hilden,., Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1988a: Talvilintujen Iaskentaohjeet. Teoksessa: Koskimies, P. & Väisänen, R. A.: Linnustonseurannan havainnointiohjeet (2. p.), Helsingin yliopiston eläinmuseo, s Hilden,., Koskimies, P., Väisänen, R. A. & Yrjölä, R. I 988b: Talvilintulaskentojen 1986/87 tulokset (Report of the Finnish winter bird censuses in I 986/87). - Lintumies 2: Hilden,., Koskimies, P. & Väisänen, R. A. 1991: Winter bird census. - Teoksessa: Koskimies, P. & Väisänen, R. A. (eds.), Monitoring Bird Populations. Zoological Museum, Finnish Museum ofnatural History, Helsinki: Järvinen,., Kuusela, K. & Väisänen, R. A. 1977: Metsien rakenteen muutoksen vaikutus pesi- mälinnustoommc viimeisten vuoden aikana (ffects of modern forestry on the numbers ofbreeding birds in Finland in I ). - Silva Fennica II Munne, P. & Sammalisto, L. 1975: Tilannetiedotus talvilintulaskennoista (Report on the Finnish winter bird census). Lintumies 1:-44. Otterlind, G. & Lennerstedt, I. I 964: Den svenska fågelfaunan och biocidskadorna. Vår Fågelvärd 2: Ranta,., Rita, H. & Kouki, J. I 989: Biometria. Yliopistopaino, Helsinki, 569 s. Rauhala, P. I 98: Kemin-Tornion seudun linnusto. - Omakustanne, Kemi, 172 s. Rauhala, P. I 994: Kemin-Tornion seudun linnusto 2. Omakustanne, Kemi, 274 s. Sammalisto, L. 1977: Talvikauden laskennat (The winter bird census in I ). - Ornis Fenn. 54: Sammalisto, L. I 985: Suomen talvilinnusto runsauslaskentojen valossa. - Teoksessa: Solonen, T. (toim.): Suomen linnusto, s Lintutieto, Helsinki. Saurola, P. 1978: Arvokkaat hippiäislöydöt (Foreign recoveries of Goldcrests Regulus regulus ringed in Finland). -Lintumies 1: Stolt, B : Gulsparv mberiza citrinella L. - Teoksessa: Andersson, S. (toim.): Fåglar i jordbrukslandskapet. Vår Fågelvärld, Suppl. 12:6-68. Väisänen, R. A. I 998: Metsien tiaisparvien lajit taantuneet 199-luvulla (Monitoring of winter birds in Finland in the I 99s: abundance at feeding sites and decrease offorest tit guild). Linnut (4-5):4-7. Väisänen, R. A. 1999: Talvilintujen ruokintapaikoilla vierailevat petolinnut ja nisäkkäät (Occurrence of raptors, owls and mammals at feeding sites of winter birds in Finland). - Linnut 4(4): Väisänen, R. A. & Hilden,. I 99: Siemensyöjät runsastuvat talviruokinnan ansiosta (Longtenn trends of winter populations in the Greenfinch, Bullfinch, Yellowhammer and House Sparrow in Finland). - Linnut 28()1-24. Väisänen, R. A. & Solonen, T. 1997: Suomen talvilinnuston 4-vuotismuutokset (Population trends of 1 winter bird species in Finland in ). - Linnut-vuosikirja I 996: Väisänen, R. A., Lammi,. & Koskimies, P. 1998: Muuttuva pesimälinnusto (Summary: Distribution, numbers and population changes of Finnish breeding birds). - Otava, Helsinki, 567 s. Kirjoittajan osoite / Author s address läinmuseo PL 17 (P. Rautatiekatu 1) 14 Helsingin yliopisto Saapunut/ Received
Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO
Linnut vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Telkän kannanvaihteluilla ei näytä olevan yhteyttä talvien sääolojen kanssa. Jari Kostet Telkän ja isokoskelon kannanvaihtelut eteläsuomalaisissa
Suomen pesimälinnusto :
Suomen pesimälinnusto : tiheydet ja kannanmuutokset OLLI JÄRVINEN & RISTO A. VÄISÄNEN JÄRVINEN, O. & R. A. VÄISÄNEN 1977: Suomen pesimälinnusto: tiheydet ja kannanmuutokset (Finnish birds. Their numbers
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
Efficiency change over time
Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel
Linnut. vuosikirja 2017
Linnut vuosikirja 217 Ruokintapaikkojen linnuston muutokset 29 talvena 1989 217 eri osissa Suomea Risto A. Väisänen Viherpeipon määrät ovat romahtaneet kymmenessä vuodessa kaikkialla Suomessa alkueläimen
Maalinnuston kannanvaihtelut Etelä- ja Pohjois-Suomessa 1983 2005
Maalinnuston kannanvaihtelut Etelä- ja Pohjois-Suomessa 1983 2005 Risto A. Väisänen, Linnut-vuosikirja 2005, pp. 83 98 (julk. 2006). Artikkelin sisältö / Contents Johdanto Lajiraportit Lintuindikaattorien
Talviruokintapaikkojen lintujen seuranta 1989 2007
Talviruokintapaikkojen lintujen seuranta 989 7 Risto A. Väisänen Ruokintapaikkojen seurannassa on ollut mukana 9 talvena 988/989 /7 kaikkiaan 7 paikkaa eri puolilla Suomea nykyisin runsaat paikkaa talvessa.
Counting quantities 1-3
Counting quantities 1-3 Lukumäärien 1 3 laskeminen 1. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa more on balls enemmän in it. palloja. X 2. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has
Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset. Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina
Ilmastonmuutoksen ja maankäytön luontovaikutukset Linnut ympäristömuutosten indikaattoreina Aleksi Lehikoinen Luomus, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2006
1 Riistantutkimuksen tiedote 209:1-5. Helsinki 16.8.6 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 6 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime vuoden
Siemen- ja marjalintujen runsaus Suomessa erilaisina puiden satotalvina 1957 2009
Siemensyöjät ja marjalinnut 1957 2009 Valtakunnallinen linnustonseuranta Siemen- ja marjalintujen runsaus Suomessa erilaisina puiden satotalvina 1957 2009 Aleksi Lehikoinen, Risto A. Väisänen & Tatu Hokkanen
Laskennan menetelmä. havaitut linnut vakioreitiltä, jonka yksi lintuharrastaja tai laskijaryhmä. luomus.fi/seurannat/talvilintulaskennat/index.htm).
Kemin-Tornion seudun talvilinnuston muutokset 1957-2013 Risto A. Väisänen & Pentti Rauhala Luonnontieteelliseen keskusmuseoon on talvesta 1956/57 alkaen kerätty tietoja Suomen talvilintujen runsauksista.
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data
Results on the new polydrug use questions in the Finnish TDI data Multi-drug use, polydrug use and problematic polydrug use Martta Forsell, Finnish Focal Point 28/09/2015 Martta Forsell 1 28/09/2015 Esityksen
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2011 Accommodation statistics 2011, January Nights spent by foreign tourists in Finland increased by per cent in January The number of recorded nights spent by foreign tourists at
Counting quantities 1-3
Counting quantities 1-3 Lukumäärien 1 3 laskeminen 1. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa more on balls enemmän in it. palloja. X. Rastita Tick (X) (X) the kummassa box that has laatikossa
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä. Esko Gustafsson, Kim Kuntze
Laskentojen hyödyntäminen paikallistasolla: esimerkki TLY:stä Esko Gustafsson, Kim Kuntze 1. Kaksi artikkelia TLY:n juhlavuonna 2. 1. Kannanarviot Noin 75 tarpeeksi yleistä lajia: vakiolinjat Tarpeeksi
TALVEN 2014/2015 REITTILASKENNAT 22.10.2014
TALVEN 214/215 REITTILASKENNAT 22.1.214 Luonnontieteellisen keskusmuseon ja BirdLife Suomen puolesta monet kiitokset talven 213/214 laskentatuloksista (myös talvella 212/213 osallistuneet saavat tämän
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005
1 Riistantutkimuksen tiedote 202:1-7. Helsinki 16.8.2005 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2005 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta pysyi viime
MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS
Tiistilän koulu English Grades 7-9 Heikki Raevaara MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS Meeting People Hello! Hi! Good morning! Good afternoon! How do you do? Nice to meet you. / Pleased to meet you.
Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO
Linnut vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Sinitiaisia uudenaikaisella siemen-rasvahoukutuksella. Sinitiainen on nyt ruokintojen ykkösmenestyjä sen jälkeen kun kärkipaikasta kilpaillut viherpeippo
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä
Lajien levinneisyysmuutokset ja ilmastonmuutos - Linnut ympäristömuutosten ilmentäjinä Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellinen keskusmuseo, HY aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Oma esittely Gradu 2003 HY: Merimetson
Suomen talvilinnusto on muuttunut
Yleiset talvilinnut Valtakunnallinen linnustonseuronta Yleisten talvilintujen kannanmuutokset 1111 1111 i 7 talvena Suo en eri osissa Risto A. Väisänen Suomen talvilinnusto on muuttunut erityisen voimakkaasti
16. Allocation Models
16. Allocation Models Juha Saloheimo 17.1.27 S steemianalsin Optimointiopin seminaari - Sks 27 Content Introduction Overall Efficienc with common prices and costs Cost Efficienc S steemianalsin Revenue
HARJOITUS- PAKETTI A
Logistiikka A35A00310 Tuotantotalouden perusteet HARJOITUS- PAKETTI A (6 pistettä) TUTA 19 Luento 3.Ennustaminen County General 1 piste The number of heart surgeries performed at County General Hospital
1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.
START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta Tero Toivanen, BirdLife Suomi, lintulaskijatapaaminen 11.3.2017 IBA = kansainvälisesti tärkeät lintualueet Maailmanlaajuinen biodiversiteetin seurantaverkosto
SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO
SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO Juha Repo LUONTO-OSUUSKUNTA Tutkimusraportti 17 2006 1. JOHDANTO... 1 2. AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1. SANGINJOEN ULKOMETSÄN LINNUSTO VUOSINA 1997 98 JA 2006... 2 2.2.
Accommodation statistics 2011
Transport and Tourism 2012 Accommodation statistics 2011 Foreign demand for accommodation services grew by ten per cent in 2011 In 2011, the demand for accommodation services grew by four per cent from
I. Principles of Pointer Year Analysis
I. Principles of Pointer Year Analysis Fig 1. Maximum (red) and minimum (blue) pointer years. 1 Fig 2. Principle of pointer year calculation. Fig 3. Skeleton plot graph created by Kinsys/Kigraph programme.
Pricing policy: The Finnish experience
Pricing policy: The Finnish experience Esa Österberg Senior Researcher Alcohol and Drug Research, STAKES, Helsinki, Finland esa.osterberg@stakes.fi Three pillars of traditional Nordic alcohol control Strict
Bounds on non-surjective cellular automata
Bounds on non-surjective cellular automata Jarkko Kari Pascal Vanier Thomas Zeume University of Turku LIF Marseille Universität Hannover 27 august 2009 J. Kari, P. Vanier, T. Zeume (UTU) Bounds on non-surjective
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2013, December Nights spent by foreign tourists in Finland up by 5.5 per cent in December 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists
Talvilintulaskennan perusteet. Laskijatapaaminen, Mikkeli Päivi Sirkiä, Luomus
Talvilintulaskennan perusteet Laskijatapaaminen, Mikkeli 11.-12.3.2017 Päivi Sirkiä, Luomus Arvokasta tietoa kannankehitykset eri elinympäristöissä levinneisyydet ja runsaudet kuolleisuus vaelluslintujen
MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA
Elina Arola MUSEOT KULTTUURIPALVELUINA Tutkimuskohteena Mikkelin museot Opinnäytetyö Kulttuuripalvelujen koulutusohjelma Marraskuu 2005 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä 25.11.2005 Tekijä(t) Elina
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2013, February Nights spent by foreign tourists in Finland down by 2.5 per cent in February 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists
Other approaches to restrict multipliers
Other approaches to restrict multipliers Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 10.10.2007 Contents Short revision (6.2) Another Assurance Region Model (6.3) Cone-Ratio Method (6.4) An Application of
LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER
LYTH-CONS CONSISTENCY TRANSMITTER LYTH-INSTRUMENT OY has generate new consistency transmitter with blade-system to meet high technical requirements in Pulp&Paper industries. Insurmountable advantages are
Gap-filling methods for CH 4 data
Gap-filling methods for CH 4 data Sigrid Dengel University of Helsinki Outline - Ecosystems known for CH 4 emissions; - Why is gap-filling of CH 4 data not as easy and straight forward as CO 2 ; - Gap-filling
Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse
Use of spatial data in the new production environment and in a data warehouse Nordic Forum for Geostatistics 2007 Session 3, GI infrastructure and use of spatial database Statistics Finland, Population
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, October Overnight stays at accommodation establishments increased by per cent in October The total number of overnight stays at Finnish accommodation
Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava
VAALAN KUNTA TUULISAIMAA OY Metsälamminkankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava Liite 3. Varjostusmallinnus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 12.5.2015 P25370 SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations
Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna
1 Riistantutkimuksen tiedote 174:1-6. Helsinki, 10.8.2001. Vesilintukannat ennallaan poikastuotto parempi kuin viime vuonna Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskannassa
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Talvilintulaskennat
Talvilintulaskennat 1978-79 LASSE SAMMALISTO SAMMALISTO, L. 1979 : Talvilintulaskennat 1978-79 (The winter bird census in Finland in 1978-79). - Ornis Fennica 56 :163-168. The Finnish winter bird census
Vesilinnut vuonna 2012
Vesilinnut vuonna 2012 Runsaus ja poikastuotto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ja Luonnontieteellinen keskusmuseo käynnistivät vesilintujen laskennan vuonna 1986. Maastolaskennat on nyt tehty 27
Linnut. vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO
Linnut vuosikirja 2013 L UONNONTIETEELLINEN KESKUSMUSEO Talvilinnuston muutokset Suomen talvilinnuston muutokset eri elinympäristöissä 1987 2014 Aleksi Lehikoinen & Risto A. Väisänen Elinympäristömuutokset
Lintualtasta kaupungissa ja talvella. Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.
Lintualtasta kaupungissa ja talvella Jukka Jokimäki Arktinen keskus LLY:n 40-vuotisjuhlaseminaari Rovaniemi, Arktikum-talo 16.3.2013 Lintukartoituksia Suomen kaupungeissa Kajoste (1961); Tenovuo (1967),
Satelliittikuvat osana öljypäästövalvontaa
Öljypäästövalvonta Euroopan meriturvallisuusviraston (EMSA) satelliittikuvilta Kati Tahvonen Suomen ympäristökeskus Kaukokartoituspäivät 2007 Helsinki, 8.11.2007 Satelliittikuvat osana öljypäästövalvontaa
Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia. Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi
Linnustonseurannan kuulumiset: koordinointi ja tuloksia Aleksi Lehikoinen aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Muutoksia koordinoinnissa AL:lle akatemiatutkijan rahoitus 5v (31.8.219 asti) Sijaiseksi Päivi Sirkiä
TUTKIMUSAINEISTON KVANTITATIIVINEN ANALYYSI LTKY012. Timo Törmäkangas
TUTKIMUSAINEISTON KVANTITATIIVINEN ANALYYSI LTKY012 Timo Törmäkangas Itse arvioidun terveydentilan ja sukupuolen välinen riippuvuustarkastelu. Jyväskyläläiset 75-vuotiaat miehet ja naiset vuonna 1989.
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys
Kansainvälisesti tärkeiden lintualueiden seuranta ja IBA-verkoston päivitys Kuva: Margus Ellermaa Tero Toivanen, lintulaskijatapaaminen 9.2.2019 IBA = Important Bird and Biodiversity Areas Maailmanlaajuinen
Suomen talvilinnut
Suomen talvilinnut 1977-78 LASSE SAMMALISTO SAMMALISTO, L. 1978 : Suomen talvilinnut 1977-78 (Finnish winter birds in 1977-78). - Ornis Fennica 55 :164-170. The yearly length of the census routes has varied
Accommodation statistics
Transport and Tourism 201 Accommodation statistics 201, May Nights spent by foreign tourists in Finland up by 11 per cent in May 201 Overnight stays by foreign tourists continued increasing at Finnish
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2013 Accommodation statistics 2013, July Nights spent by foreign tourists in Finland up by 1.9 per cent in July 2013 The number of recorded nights spent by foreign tourists at Finnish
Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella
Miten koulut voivat? Peruskoulujen eriytyminen ja tuki Helsingin metropolialueella 26.4.2012 1 "There is often a property bubble around catchment areas. If a school makes a house more saleable or desirable,
Digital Admap Native. Campaign: Kesko supermarket
Digital Admap Native Campaign: Kesko supermarket Digital Admap Native Campaign: Kesko Supermarket Mainosmuoto: Natiivi Media: IS.fi Campaign period: 25 September Date of measurement: 26 September Unique:
( ( OX2 Perkkiö. Rakennuskanta. Varjostus. 9 x N131 x HH145
OX2 9 x N131 x HH145 Rakennuskanta Asuinrakennus Lomarakennus Liike- tai julkinen rakennus Teollinen rakennus Kirkko tai kirkollinen rak. Muu rakennus Allas Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a 0 0,5 1 1,5 2 km
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend?
Increase of opioid use in Finland when is there enough key indicator data to state a trend? Martta Forsell, Finnish Focal Point 28.9.2015 Esityksen nimi / Tekijä 1 Martta Forsell Master of Social Sciences
Talviruokintapaikkojen lintujen seuranta
Talviruokintapaikkojen lintujen seuranta 1989 2007 Valtakunnallinen linnustonseuranta Talviruokintapaikkojen lintujen seuranta 1989 2007 Risto A. Väisänen Keltasirkku Emberiza citrinella. Kuva: KARLIS
Tynnyrivaara, OX2 Tuulivoimahanke. ( Layout 9 x N131 x HH145. Rakennukset Asuinrakennus Lomarakennus 9 x N131 x HH145 Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a
, Tuulivoimahanke Layout 9 x N131 x HH145 Rakennukset Asuinrakennus Lomarakennus 9 x N131 x HH145 Varjostus 1 h/a 8 h/a 20 h/a 0 0,5 1 1,5 km 2 SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations
Teollisuuden kehitystä ennakoivia indikaattoreita USAssa ja Euroalueella Future Industrial Trend Indicators in the USA and Euro Area 12
Teollisuuden kehitystä ennakoivia indikaattoreita USAssa ja Euroalueella Future Industrial Trend Indicators in the USA and Euro Area 12 5 Euroalueen teollisuuden luottamusindeksi, vas.ast. / Industrial
Talvilintulaskennan perusteet. Laskijatapaaminen, Mikkeli Päivi Sirkiä, Luomus
Talvilintulaskennan perusteet Laskijatapaaminen, Mikkeli 11.-12.3.2017 Päivi Sirkiä, Luomus Arvokasta tietoa kannankehitykset eri elinympäristöissä levinneisyydet ja runsaudet kuolleisuus vaelluslintujen
Salasanan vaihto uuteen / How to change password
Salasanan vaihto uuteen / How to change password Sisällys Salasanakäytäntö / Password policy... 2 Salasanan vaihto verkkosivulla / Change password on website... 3 Salasanan vaihto matkapuhelimella / Change
TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG
SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579
Characterization of clay using x-ray and neutron scattering at the University of Helsinki and ILL
Characterization of clay using x-ray and neutron scattering at the University of Helsinki and ILL Ville Liljeström, Micha Matusewicz, Kari Pirkkalainen, Jussi-Petteri Suuronen and Ritva Serimaa 13.3.2012
Siemen- ja marjalintujen runsaus Suomessa erilaisina puiden satotalvina 1957 2009
Siemensyöjät ja marjalinnut 1957 2009 Valtakunnallinen linnustonseuranta Siemen- ja marjalintujen runsaus Suomessa erilaisina puiden satotalvina 1957 2009 Aleksi Lehikoinen, Risto A. Väisänen & Tatu Hokkanen
S Sähkön jakelu ja markkinat S Electricity Distribution and Markets
S-18.3153 Sähkön jakelu ja markkinat S-18.3154 Electricity Distribution and Markets Voltage Sag 1) Kolmivaiheinen vastukseton oikosulku tapahtuu 20 kv lähdöllä etäisyydellä 1 km, 3 km, 5 km, 8 km, 10 km
Ikä- ja sukupuolijakauma eräässä talitiaisen Parus major talvipopulaatiossa Etelä-Suomessa
Ikä- ja sukupuolijakauma eräässä talitiaisen Parus major talvipopulaatiossa Etelä-Suomessa OLAVI HILDEN HILDEN, O 1978 : Ikä- ja sukupuolijakauma eräässä talitiaisen Parus major talvipopulaatiossa Etelä-Suomessa
( ,5 1 1,5 2 km
Tuulivoimala Rakennukset Asuinrakennus Liikerak. tai Julkinen rak. Lomarakennus Teollinen rakennus Kirkollinen rakennus Varjostus "real case" h/a 1 h/a 8 h/a 20 h/a 4 5 3 1 2 6 7 8 9 10 0 0,5 1 1,5 2 km
3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ
Puhe ja kieli, 27:4, 141 147 (2007) 3 9-VUOTIAIDEN LASTEN SUORIUTUMINEN BOSTONIN NIMENTÄTESTISTÄ Soile Loukusa, Oulun yliopisto, suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos & University
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset
Linnuston esiintyminen murroksessa: Ilmasto- ja elinympäristömuutokset Aleksi Lehikoinen Luomus, Helsingin yliopisto aleksi.lehikoinen@helsinki.fi Twitter: @AksuLehikoinen Linnustonseuranta http://www.luomus.fi/seurannat/
KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009
KYPÄRÄMÄEN KÖHNIÖN PESIMÄLINNUSTO 2009 Pia Högmander ja Harri Högmander Keski-Suomen Lintutieteellinen Yhdistys ry. 2010 Kypärämäen-Köhniön asukasyhdistys tilasi Keski-Suomen Lintutieteelliseltä Yhdistykseltä
TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG
SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.9.269
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, September Nights spent by foreign tourists in Finland up by 5.0 per cent in September The number of recorded nights spent by foreign tourists at
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2015 Accommodation statistics 2015, April Nights spent by foreign tourists in Finland decreased by 4.4 per cent in April The number of recorded nights spent by foreign tourists at
Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä
HONGISTON ASEMAKAAVA- ALUEEN MAISEMA- JA LUONTOSELVITYS 2007 Teppo Häyhä Nina Hagner-Wahlsten Sirkka-Liisa Helminen Rauno Yrjölä Tmi Teppo Häyhä SISÄLLYSLUETTELO 1. MAISEMASELVITYS...3 1.1. Tutkimusmenetelmä...3
anna minun kertoa let me tell you
anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta
The CCR Model and Production Correspondence
The CCR Model and Production Correspondence Tim Schöneberg The 19th of September Agenda Introduction Definitions Production Possiblity Set CCR Model and the Dual Problem Input excesses and output shortfalls
Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition)
Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen Click here if your download doesn"t start automatically Uusi Ajatus Löytyy Luonnosta 4 (käsikirja) (Finnish Edition) Esko Jalkanen
TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG
SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579
Returns to Scale II. S ysteemianalyysin. Laboratorio. Esitelmä 8 Timo Salminen. Teknillinen korkeakoulu
Returns to Scale II Contents Most Productive Scale Size Further Considerations Relaxation of the Convexity Condition Useful Reminder Theorem 5.5 A DMU found to be efficient with a CCR model will also be
Accommodation statistics
Transport and Tourism 2014 Accommodation statistics 2014, October Nights spent by foreign tourists in Finland decreased by 1. per cent in October The number of recorded nights spent by foreign tourists
The Viking Battle - Part Version: Finnish
The Viking Battle - Part 1 015 Version: Finnish Tehtävä 1 Olkoon kokonaisluku, ja olkoon A n joukko A n = { n k k Z, 0 k < n}. Selvitä suurin kokonaisluku M n, jota ei voi kirjoittaa yhden tai useamman
Valuation of Asian Quanto- Basket Options
Valuation of Asian Quanto- Basket Options (Final Presentation) 21.11.2011 Thesis Instructor and Supervisor: Prof. Ahti Salo Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston avoimilla verkkosivuilla. Muilta
TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG
SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579
Information on preparing Presentation
Information on preparing Presentation Seminar on big data management Lecturer: Spring 2017 20.1.2017 1 Agenda Hints and tips on giving a good presentation Watch two videos and discussion 22.1.2017 2 Goals
Akateemiset fraasit Tekstiosa
- Väitteen hyväksyminen Broadly speaking, I agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta One is very much inclined to agree with because Samaa mieltä jostakin näkökulmasta Yleisesti ottaen olen
Ostamisen muutos muutti myynnin. Technopolis Business Breakfast 21.8.2014
Ostamisen muutos muutti myynnin Technopolis Business Breakfast 21.8.2014 Taking Sales to a Higher Level Mercuri International on maailman suurin myynnin konsultointiyritys. Autamme asiakkaitamme parantamaan
TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG
SHADOW - Main Result Calculation: N117 x 9 x HH141 Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG
WindPRO version joulu 2012 Printed/Page :42 / 1. SHADOW - Main Result
SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table 13.6.2013 19:42 / 1 Minimum
TM ETRS-TM35FIN-ETRS89 WTG
VE1 SHADOW - Main Result Calculation: 8 x Nordex N131 x HH145m Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please
Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus
1 Määräaikaisen suojelusopimuksen optimaalinen pituus Monimuotoisuustutkimuksen seminaari, Metla Vantaa 22.3.2012 2 Tutkijaryhmä Artti Juutinen (Metla, OY, Metsähallitus) Pasi Reunanen (JY) Mikko Mönkkönen
Research plan for masters thesis in forest sciences. The PELLETime 2009 Symposium Mervi Juntunen
Modelling tree and stand characteristics and estimating biomass removals and harvesting costs of lodgepole pine (Pinus contorta) plantations in Iceland Research plan for masters thesis in forest sciences
Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004
1 Riistantutkimuksen tiedote 195:1-7. Helsinki 10.8.2004 Vesilintujen runsaus ja poikastuotto vuonna 2004 Hannu Pöysä, Marcus Wikman, Esa Lammi ja Risto A. Väisänen Vesilinnuston kokonaiskanta laski viime
MALE ADULT FIBROBLAST LINE (82-6hTERT)
Double-stranded methylation patterns of a 104-bp L1 promoter in DNAs from male and female fibroblasts, male leukocytes and female lymphoblastoid cells using hairpin-bisulfite PCR. Fifteen L1 sequences
make and make and make ThinkMath 2017
Adding quantities Lukumäärienup yhdistäminen. Laske yhteensä?. Countkuinka howmonta manypalloja ballson there are altogether. and ja make and make and ja make on and ja make ThinkMath 7 on ja on on Vaihdannaisuus
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges
The role of 3dr sector in rural -community based- tourism - potentials, challenges Lappeenranta, 5th September 2014 Contents of the presentation 1. SEPRA what is it and why does it exist? 2. Experiences
1. Liikkuvat määreet
1. Liikkuvat määreet Väitelauseen perussanajärjestys: SPOTPA (subj. + pred. + obj. + tapa + paikka + aika) Suora sanajärjestys = subjekti on ennen predikaattia tekijä tekeminen Alasääntö 1: Liikkuvat määreet
WindPRO version joulu 2012 Printed/Page :47 / 1. SHADOW - Main Result
SHADOW - Main Result Assumptions for shadow calculations Maximum distance for influence Calculate only when more than 20 % of sun is covered by the blade Please look in WTG table WindPRO version 2.8.579