3. KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "3. KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA"

Transkriptio

1 LAPUA 3. KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , päivitys Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan Kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa laatia kaavan tarkoituksen ja merkityksen nähden tarpeellinen suunnitelma osallistumisja vuorovaikutusmenettelystä sekä kaavan vaikutusten arvioinnista. Suunnittelualue Lapuan keskustaan ollaan laatimassa oikeusvaikutteista osayleiskaavaa kolmelle osaalueelle, joista tämä sijaitsee kaakossa käsittäen Jouttikallion teollisuus- ja logistiikkaalueen. Yleiskaavojen tavoitevuosi on 2030 ja kaavat ovat: 1. Keskustan liike- ja asumisalueen osayleiskaava (Kaupunkikeskustan oyk) 2. Keskustaajaman asumis- ja työpaikkavyöhykkeen osayleiskaava (Kaupunkikeskustan ympäristön oyk) 3. Keskustaajaman tuotanto- ja logistiikkaalueen osayleiskaava (Jouttikallion oyk) Sekä viereisten ehdotusvaiheessa olevien, voimassa olevan ja Jouttikallion osayleiskaavojen aluerajaukset on esitetty viereisessä kuvassa. Jouttikallion osayleiskaava-alueen pinta-ala on noin 1600 ha. vuonna 2003 vahvistunut Lapuan keskustan osayleiskaava (värillinen alue) Vaikutusalue Lapua on ollut vuoden 2007 alusta osa Seinäjoen seutukuntaa ja samalla myös osa kasvavaa Seinäjoen kaupunkiseutua. Lapuasta tuli 2009 Seinäjoen rajanaapuri, koska Nurmo, Ylistaro ja Seinäjoki yhdistyvät uudeksi Seinäjoen kaupungiksi. Osayleiskaava vaikuttaa ensisijaisesti suunnittelualueen työntekijöihin ja asukkaisiin. Tämän lisäksi osayleiskaavoilla voi olla välillisiä vaikutuksia myös lähikuntiin ja niiden asukkaisiin. 1

2 Suunnittelutilanne Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Alueidenkäyttöä ja rakentamista säädellään maankäyttö- ja rakennuslailla ja -asetuksella (MRL 132/1999 ja MRA 895/1999). Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. VAT:ien keskeisenä tehtävänä on varmistaa valtakunnallisesti merkittävien asioiden huomioon ottaminen alueidenkäytön suunnittelussa ja viranomaisten toiminnassa. Maakuntakaavoitus on keskeisessä asemassa VAT:ien toteuttamisessa. Valtioneuvosto päätti valtakunnallisista alueidenkäytön tavoitteista Päätös tuli lainvoimaiseksi Valtioneuvosto päätti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistamisesta. Tarkistetut valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet saivat lainvoiman Maakuntakaava Hankealueella on voimassa Etelä Pohjanmaan maakuntakaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä vuonna Sen jälkeen maakuntakaavaan on tehty yksi lisäys, koskien Lapualle sijoittuvaa kaupan suuryksikkömerkintää Honkimetsän alueella. Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa luodaan tulevaisuuden linjauksia koko maakuntaa koskevalle maankäytölle. Maakuntakaava ohjaa kuntien yleis- ja asemakaavoitusta. Maakuntakaavan mukaan Lapua on seutukuntakeskus. Jouttikalliolle sijoittuu mm. teollisuuden kehittämisen kohdealue, ja alueen läpi kulkee parannettava tieosuus VT 19 Lapua-Seinäjoki. Ote Etelä-Pohjanmaan nykyisestä maakuntakaavasta. Lapuan- ja Nurmonjokilaaksot on esitetty matkailun vetovoima-alueiksi, joiden vetovoima-alueilla alueiden runkoreittien suunnittelussa tulee hyödyntää jokilaaksoissa tai niiden läheisyydessä sijaitsevat virkistysalueet ja kohteet, kulttuurimaisemat ja rakennettu kulttuuriympäristö. Lapualla kulkee eritasoisia tieyhteyksiä sekä rautatie. Lapua on julkisen liikenteen vaihtopaikka. Tiestön osalta Lapuan ja Seinäjoen välille on merkitty eritasoliittymiä merkittävästi parannettavalle tieosuudelle välillä Seinäjoki-Lapua. Ko Valtatie muutetaan 4-kaistaiseksi keskellä olevalla kaiteella erotettuna tai muilla vastaavilla toimenpiteillä. Lapualla kulkee ohjeellisia ulkoilureittejä (runkoreittejä) ja moottorikelkkailun runkoreittejä. Lisäksi kaupungissa kulkee sähkölinjoja, syöttövesijohto ja siirtoviemäri sekä tietoliikenneverkko/-yhteys. Aluevarausten osalta suunnittelualueella on kalliokiviainesten ottamisalueita sekä moottoriurheiluradan kohdevaraus. Maakuntakaavan uudistustyö on käynnistetty Uudistuksen teemoina laajasti ottaen ovat tuulivoima ja kaupan palveluverkko, liikenne ja soiden käyttötarkoitukset, yhdyskuntarakenne (kylät, taajamat, kehityskäytävät, tulva-alueet, maatalous) sekä kulttuuri- ja luontoympäristöt, virkistys ja maaperä. Pääteema on ilmastonmuutos. Maakuntakaavaluonnos on ollut nähtävillä välisen ajan. Tavoiteai- 2

3 kataulun mukaan maakuntakaavan uudistuksen 1. vaihe tulisi maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi syksyllä Maakuntakaavan 1. vaiheen kaavaluonnoksessa on osoitettu valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisesti alueet, jotka soveltuvat ennalta arvioiden parhaiten keskitettyyn tuulivoimarakentamiseen. Kaavan laadinnassa on lähdetty periaatteesta, että kaavassa osoitetaan parhaiten soveltuvat ns. tuulipuistojen alueet, joiden laajuus on yleensä noin 10 voimalaa tai enemmän. Kaavaluonnoksessa osoitetut uudet tuulivoima-alueet perustuvat Etelä-Pohjanmaan tuulivoimaselvitykseen, joka valmistui vuonna Voimassa olevassa vuoden 2005 Etelä-Pohjanmaan maakuntakaavassa ei otettu kantaa tuulivoimaan. Maakuntakaavan valmisteluvaiheessa on maakuntakaavaan osoitettu 20 tuulivoimatuotannolle soveltuvaa aluetta. Lapuan Jouttikalliolle esitetystä tuulivoima-alueesta todetaan: Lapuan keskustaajaman välittömässä läheisyydessä sijaitseva alue, jossa aktiivinen hanke ja yleiskaava valmisteilla. Tuulivoimatuotanto on sijoitettu teollisuustuotannon alueelle. Yleiskaava Lapualla on voimassa Lapuan keskustan osayleiskaava, joka on vahvistunut suurimmalta osin elokuussa 2002 ja eräiden alueiden osalta lokakuussa Osayleiskaava on laadittu siten, että varsinainen yhdyskuntarakenteen aktiivisin alue on laadittu oikeusvaikutteisena, kun taas laajemmat metsä- ja peltoalueet on laadittu kaavana, jolla ei ole laissa tarkoitettuja oikeusvaikutuksia. Osayleiskaavaa on tarkistettu Honkimäen kaupunginosassa Novaparkin kauppakeskushankkeeseen liittyen. Kaavamuutos sai lainvoiman keväällä Asemakaava Jouttikallion teollisuusalueella on asemakaavoitettua aluetta n. 115 ha. Jouttikallion asemakaava-alue on kokonaan T ja TL teollisuusaluetta. Ote Lapuan keskustan nykyisestä osayleiskaavasta. Ote Lapuan asemakaavoitetuista alueista (2010) 3

4 Yleiskaavoituksen tavoitteet Alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. Kaavatyötä ohjaavat kunnan, asukkaiden ja muiden osallisten tavoitteet, suunnittelutilanteesta johdetut tavoitteet sekä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Tavoitteet tarkentuvat kaavatyön edetessä. Kaavatöiden tarve on tullut esille Lapuan alueidenkäytön strategiaa laadittaessa. Suurimmalla osalla suunnittelualueesta on voimassa Lapuan keskustan osayleiskaava Vaikka kaava on suhteellisen uusi, tarvitaan kaupungin voimakasta kehitystä ohjaamaan uudet osayleiskaavat. Strategiavaiheen tavoitteet elinkeinojen ja työpaikkojen kehittämiselle: Lapualla varaudutaan riittävään yritys- ja teollisuustonttien tarjontaan. Tärkein keino elinkeinoelämän kasvutarpeiden varautumiseen ovat tulevat osayleiskaavat, joissa määritellään yritys- ja työpaikkaalueiden sijainti, laajuus ja toiminnallinen sisältö sekä logistiset yhteydet. Lapuan vahvoja toimialoja kehitetään ja uusia investointeja houkutellaan. Energia-alan työpaikoille varataan sijoittumisalueita valtatien 19 varrelta ja keskustan läheisyydestä. Myös muita teollisuuden aloja Ote Lapuan alueidenkäytön strategiasta, joka hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa kehitetään tukemalla mm. sijoittumista kaavoituksen avulla. Kylien tuotannolliset työpaikat turvataan varaamalla yrityksille laajentumismahdollisuuksia. Simpsiötä, ydinkeskustaa ja jokivarsia kehitetään Lapuan matkailualueina. Toimenpide-ehdotuksissa Jouttikalliota kehitetään laajenevana teollisuusalueena. Tuulivomaenergian kehittymistä tuetaan Jouttikallion itäpuolella. Lapualle tavoitellaan kaiken alan yritystoimintaa, mutta tärkeä kehittämiskohde on saada Lapualle aikaiseksi energia-alan yrityskeskittymä. Liikenteen strategiana on kehittää valtatie 19 nelikaistaiseksi eritasoliittymineen, rautatien rakentaminen kaksiraiteisena sekä kevytliikenteen ja joukkoliikenteen edistäminen. Osayleiskaava tulee olemaan pohjana alueen asemakaavamuutoksille sekä muille kehittämistoimille ja - suunnitelmille. Keskeisenä tavoitteena on toteuttaa kaavoituksen avulla alueidenkäytön strategiassa asetettuja tavoitteita ja suunnittelun periaatteita. 4

5 Tuulivoimahanke Tehtävänä on laatia yleiskaava, joka mahdollistaa sekä teollisuustoimintojen laajentumisen että alueelle kaavaillun tuulivoimapuiston rakentamisen teollisuustoimintojen yhteyteen. Alueelle on suunniteltu rakennettavaksi yhdeksän 3MW:n tuulivoimalaa. Tuulivoimalan napakorkeus olisi noin metriä ja roottorin halkaisijat 120 metriä. Roottorin pyyhkäisypinta-ala on hehtaarin luokkaa. Tuulipuiston kokonaisteho olisi 27 MW. Jouttikallion teollisuusalueen tuulivoimapuisto koostuu tuulivoimaloista perustuksineen, voimaloita yhdistävistä maakaapeleista, sähköverkkoon liittymistä varten tarvittavasta sähköasemasta, kytkinkentästä ja ilmajohdosta sekä tuulivoimalaitoksia yhdistävistä maakaapeleista ja ilmajohdosta sekä tuulivoimalaitoksia yhdistävistä teistä. Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia tullaan syöttämään alueelle rakennettavan 110 kv voimajohtoyhteydellä joko Koveron kytkinkenttälle tai Lapuan sähköasemalle. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on todennut antamassaan päätöksessään (EPOELY/29/07.04/2011), että Lapuan kaupungin Jouttikallion tuulivoimahankkeeseen ei sovelleta YVA-menettelyä (EPELY 201x). Kaavatyö vaatii kuitenkin kattavat perus- ja ympäristöselvitykset sekä vaikutusten arvioinnin. Nyt suunnitellulle alueelle rakennettaessa rakentamisen ja toiminnan aikaiset vaikutukset kohdentuvat lähinnä alueen maisemaan ja virkistyskäyttöön sekä teollisuusalueen työntekijöihin. Lähimmille alueille voi ulottua myös meluhaittoja, kuten siivistä ja koneistosta lähtevää matalataajuista huminaa ja suhinaa. Asutusta tai suunnitelmia asutuksen ohjaamisesta lähietäisyydelle ei ole. Lähimmät yksittäiset asuinrakennukset sijaitsevat pääosin tuulivoima-alueen kaakkois- ja luoteispuolella, lähimmillään noin 600 metrin etäisyydellä kaavailluista voimaloista. Tuulivoimahankkeen vaikutusalueella ei sijaitse suojelukohteita tai valtakunnallisesti/ maakunnallisesti merkittäviä maisema-alueita. Luonnonoloiltaan tuulivoima-alue on tavanomaisessa talouskäytössä olevaa metsäaluetta., jolla esiintyy eri kehitysvaiheissa olevia metsiä. Alueesta 5km länteen sijaitseenatura 2000 alue Simpsiö (FI SCI). Tuulivoimarakentamista koskeva maankäyttö- ja rakennuslain muutos tuli voimaan Muutoksen tavoitteena on, että yleiskaavaa olisi mahdollista käyttää aikaisempaa useammin suunnitteluvälineenä tuulivoimarakentamisessa. Lakimuutos mahdollistaa rakennusluvan myöntämisen tuulivoimaloille suoraan yleiskaavan perusteella. Jouttikallion oikeusvaikutteinen osayleiskaava laaditaan siten, että sitä voidaan käyttää suoraan rakennusluvan myöntämisen perusteena (MRL 77a ). Kuka, miten ja milloin kaavan laatimiseen voi osallistua? Kaavahankkeiden osallisia ovat: Maanomistajat Ne, joiden työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa: - asukkaat, maanomistajat, yritykset ja työntekijät, koululaiset ja opettajat Viranomaiset - Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Museovirasto, Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo, Liikennevirasto, yleiskaavatoimikunta ja kaupungin lautakunnat Naapurikunnat - Kauhava, Alajärvi, Kuortane, Seinäjoki Yhteisöt, järjestöt 5

6 Aikataulu ja työn eteneminen sekä tiedottaminen Kaavan suunnittelutyö on aloitettu syksyllä Kaavan pohjana olevat perusselvitykset on tehty jo osaksi aiemmin samanaikaisesti kaupunkikeskustan ja kaupunkikeskustan ympäristön alueiden kanssa. Kaavatyö tehdään aktiivisessa yhteistyössä tilaajan, konsultin, viranomaisten ja muiden osallisten kesken. Vuorovaikutteisuutta edistää hankkeen suunnitteluaineiston nähtävillä pito netissä Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1-12 / 2010 Menetelmät: - nähtävilläpito /kaavoituskatsaus - 1. viranomaisneuvottelu Osayleiskaavan laatiminen käynnistetään laatimalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). Konsultti laatii suunnitelman ja neuvottelee sen sisällöstä tilaajan kanssa. Suunnittelualueen rajaus tarkennetaan OAS:n laatimisen yhteydessä ja samalla laaditaan kaavatyön tarkennetut tavoitteet. Vireilletuloaineisto asetetaan nähtäville ilmoitustaululle ja internetiin kuntasivuille. Konsultti laatii vastineet mahdollisesti esitettyihin mielipiteisiin. MRL 63 Kaavoituksen vireilletulosta tulee ilmoittaa sillä tavoin, että osallisilla on mahdollisuus saada tietoja kaavoituksen lähtökohdista ja osallistumis- ja arviointimenettelystä. MRL 64 Osallisella on ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville mahdollisuus esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä. Jos suunnitelma on ilmeisesti puutteellinen, alueellisen ympäristökeskuksen on viivytyksettä järjestettävä kunnan kanssa neuvottelu suunnitelman täydennystarpeiden selvittämiseksi. Neuvotteluun on kutsuttava esityksen tehnyt osallinen ja tarpeen mukaan ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaan asia liittyy. Konsultti laatii vastineet mahdollisesti esitettyihin mielipiteisiin. Marraskuussa järjestetään 1. viranomaisneuvottelu, jonka yhteydessä viranomaisille esitellään vireillä olevaa kahta yleiskaavaa ja niiden liittymistä tähän suunnittelualueeseen, tarkastellaan kaavarajauksia ja arvioidaan tehtyjen perus- ja ympäristöselvitysten sisältöä ja uusien selvitysten tarvetta. Lähtötiedot sekä perus- ja ympäristöselvitykset 6/ / 2012 Kaavatöissä hyödynnetään alueelle tehdyt tuoreet ympäristöselvitykset. Perus- ja ympäristöselvityksissä on kartoitettu muinaisjännökset ja luontotekijät. Lisäksi alueelta on laadittu maisemaselvitys ja Jouttikallion tuulivoimapuiston ympäristöselvitys, missä on kartoitettu mm. tuulipuiston melu- ja välkkymisselvitys, linnustoselvitys. 6

7 Dokumentit: - lähtötiedot kaavaselostukseen ja kartoille Perusselvitykset kirjataan pääosin kaavaselostukseen ja lähtötietokartoille. Perusselvitykset karttoineen ja selostuksineen asetetaan yleisesti nähtäville luonnosten kanssa. Yleiskaavan vaikutusten arviointi tulee pohjautumaan näihin perusselvityksiin. Vuorovaikutus kaavaa valmisteltaessa MRL 62 ja kaavaluonnokset 6 / / 2013 Menetelmät: - nähtävilläpito - viranomaislausunnot ja mielipiteet - yleisötilaisuus Konsultti päivittää osallistumis- arviointisuunnitelman. Konsultti laatii suunnittelualueelle kaavaluonnoksen tehtyjen perusselvitysten sekä tilaajalta ja viranomaisilta saadun palautteen pohjalta. Luonnosvaiheeseen painottuva vaikutusten arviointi sisältää tarvittaessa myös vaihtoehtojen vertailun. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville ja kaavaluonnoksesta ja muusta valmisteluaineistosta pyydetään lausunnot. Nähtävillä olo aikana järjestetään yleisötilaisuus, jossa osalliset voivat esittää mielipiteensä suunnitelmista, jotka kirjataan tilaisuudessa. Lisäksi osallinen voi lähettää mielipiteensä kaupungille kirjallisena nähtävillä pidon aikana. Dokumentit: - kaavaluonnos - kaavaselostusluonnos - vastineet Vaikutusten arviointi 6 / / 2013 Menetelmät: - vaikutusten arviointi Dokumentit: - kaavaselostuksen täydentäminen Vaikutusten arviointi on kiinteä osa osayleiskaavan laatimista. Vaikutusten arvioinnin painopiste on luonnosvaiheessa. Arviointi tehdään vuorovaikutuksessa kaavoitushankkeen keskeisten sidosryhmien kanssa. Myös osallisten mielipiteet vaikuttavat arviointiin. Vaikutuksen arvioidaan MRL 9 :n ja MRA 1 :n mukaisesti. Keskeisiä kysymyksiä arvioinnin näkökulmasta ovat olevan ja uuden rakentamisen ja toimintojen yhteensovittaminen, teollisuustoiminnan kehittyminen ja kasvun suuruus, tuulipuiston maisemalliset vaikutukset sekä toimivan ja tehokkaan liikenneratkaisun vaikutukset. Kaavaehdotusten laadinta / julkisesti nähtävillä olo MRL 65, MRA 19. 7/ / 2013 Menetelmät: - 2. viranomaisneuvottelu - nähtävilläpidot - vastineet Luonnoksesta saadun palautteen pohjalta päätetään jatkotoimista, jotka konsultti muokkaa kaavaehdotukseksi. 2. viranomaisneuvottelu pidetään sen jälkeen, kun kaavaluonnoksesta saatu palaute on käsitelty yleiskaavatoimikunnassa ja siitä seuraavat muutokset siirretty asiakirjoihin. 7

8 Dokumentit: - kaavakartat - kaavaselostukset Konsultti täydentää ja muokkaa kaavaehdotuksen, joka asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pidetään yleisötilaisuus sekä pyydetään viranomaislausunnot. Osalliset voivat jättää ehdotuksesta kirjallisia muistutuksia. Konsultti laatii vastineet lausuntoihin ja muistutuksiin. Kaupunginhallitus käsittelee lausunnot, mahdolliset saadut muistutukset ja niiden vastineet ja päättää, voidaanko kaavaehdotukset esittää kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi. Kaupunginvaltuusto tekee hyväksymispäätökset. Yleiskaavasuunnittelu, AIRIX Ympäristö Oy, Mäkelininkatu 17 A, Oulu, etunimi.sukunimi@airix.fi projektipäällikkö Riitta Yrjänheikki puh / arkkitehti Iikka Ranta puh Lapuan kaupunki, Poutuntie 8, LAPUA, etunimi.sukunimi@lapua.fi kaupungingeodeetti Tapio Moisio puh / projektityöntekijä Markus Erkkilä puh Kaavoitusasioita voi seurata myös kunnan internetsivulla Osallisilla on mahdollisuus esittää alueelliselle ympäristökeskukselle neuvottelun käymistä osallistumis- ja arviointisuunnitelman riittävyydestä ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville. Lapuan kuntavastaavana Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa toimii Seppo Hakala etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi 8

LAPUA LAPUAN KAUPUNKI

LAPUA LAPUAN KAUPUNKI LAPUA 1. KESKUSTAN LIIKE- JA ASUMISALUEEN OSAYLEISKAAVA 2. KESKUSTAAJAMAN ASUMIS- JA TYÖPAIKKAVYÖHYKKEEN OSAYLEISKAAVA MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.10.2009 Maankäyttö- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

LAPUA 1. KESKUSTAN LIIKE- JA ASUMISALUEEN OSAYLEISKAAVA 2. KESKUSTAAJAMAN ASUMIS- JA TYÖPAIKKAVYÖHYKKEEN OSAYLEISKAAVA

LAPUA 1. KESKUSTAN LIIKE- JA ASUMISALUEEN OSAYLEISKAAVA 2. KESKUSTAAJAMAN ASUMIS- JA TYÖPAIKKAVYÖHYKKEEN OSAYLEISKAAVA LAPUA 1. KESKUSTAN LIIKE- JA ASUMISALUEEN OSAYLEISKAAVA 2. KESKUSTAAJAMAN ASUMIS- JA TYÖPAIKKAVYÖHYKKEEN OSAYLEISKAAVA MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.6.2011, päivitys 5.4.2013

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava

SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10/2011 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, Kuusikallio OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden rantaosayleiskaavan 2. osan muutos Kuorasjärvi, pohjoisosa, 10-405-23-89 Kuusikallio Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Onnelan alueen asemakaavan laajennus (Tuuri) / 16.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Kirkkokangas 15. kortteli (osa) Asemakaavan muutos. Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Kirkkokangas 15. kortteli 15002 (osa) Asemakaavan muutos / 19.05.2016 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 2013 Sodankylä, Kakslauttasen asemakaava ja asemakaavan muutos Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 SODANKYLÄ KAKSLAUTTASEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS ASEMAKAAVAKSI JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAKSLAUTTASEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Röyskö 12. kortteli 12008 (osa) Asemakaavan muutos / 15.11.2016 2 / 8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja

Lisätiedot

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA

HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA HUMPPILA-URJALAN TUULIVOIMAPUISTO OSAYLEISKAAVA MIKSI TUULIVOIMAKAAVA? Tuulivoimalaitos tarvitsee rakennusluvan, jonka myöntämisen edellytyksenä on ensisijaisesti voimassa oleva oikeusvaikutteinen maankäytön

Lisätiedot

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3/2018 ALAVIESKAN KUNTA ALAVIESKAN KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 29, 31 JA 32 1.3.2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Sallatunturin asemakaava Pan Parks Poropuisto alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 09.07.2009 Sallan kunta Seitap Oy 2009 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2009 SAARIKOSKEN OHJEELLINEN OSAYLEISKAAVA SIIKAJOKI. Saarikoski Osayleiskaava

SIIKAJOEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2009 SAARIKOSKEN OHJEELLINEN OSAYLEISKAAVA SIIKAJOKI. Saarikoski Osayleiskaava SIIKAJOKI Saarikoski Osayleiskaava MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06/2009 Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014

Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Simo Maksniemen asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.06.2014 Seitap Oy 2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava

Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Simojärven kalasataman asemakaava Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ranua SIMOJÄRVEN KALASATAMAN ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 13.05.2019 Seitap Oy Ranuan kunta 2019 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI HULHAVANAHON, ISO-SYÖTTEEN JA LUOKKAVAARAN ASEMA- KAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.10.2010 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OAS 1/6 päiv. 30.4.2013 ALAVIESKA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos 1 / 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Vt 18 liittymäjärjestelyt Himasentien liittymän kohdalla, asemakaavan muutos / 19.01.2016 2 / 10 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Muonio. ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio ÄKÄSKERON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 2 ja 6 sekä korttelin 7 rakennuspaikka 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.12.2016 Seitap

Lisätiedot

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65)

RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA. Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) RAUTALAMPI HÄNNILÄN RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Myhinjärven länsirannalla sijaitsevaa Hännilän tilaa 1:65 (686:404:1:65) 23.1.2015 Maanmittauslaitos Ortokuva 2013 Leväsentie 23 H 142 70780

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) SIIKAJOEN KUNTA 10/2011 Siikajoki Vartinojan tuulipuiston osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma () Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

ALAVIESKA KESKUSTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA

ALAVIESKA KESKUSTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA OAS 1/7 Iikka Ranta 10.5.2010 ALAVIESKA KESKUSTA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Posio HIMMERKIN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 05.04.2018 Seitap Oy 2018 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS)

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; VALTATIE 4:N LÄNSIPUOLEN TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto 13.7.2016 2 (6) Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 23.12.2015 Yleistä

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6)

KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu (6) 1(6) KRISTIINANKAUPUNKI, ASEMAKAAVAMUUTOS KAUPUNGINOSISSA 4-5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Laadittu 30.1.2007 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) tarkoitus on määritelty Maankäyttö-

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven kiinteistön 11:9 ranta-asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven kiinteistön 11:9 ranta-asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.10.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven kiinteistön 11:9 ranta-asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 16WWE0492 5/2010 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KEHVONSALON KARTANON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 Sisältö 1 SUUNNITTELUTEHTÄVÄN LÄHTÖKOHDAT 3 1.1 Suunnittelutehtävän määrittely 3 1.2 Suunnittelutilanne

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.

Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016

Inari. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos Korttelit 79 ja 80 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.01.2016 Inarin kunta Seitap Oy 2016 Seitap

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupunki / Ympäristöpalvelut 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupunki / 10.10.2017 2 / 9 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisältö ja tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 käsittelee osallistumis-

Lisätiedot

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Salla Vaadinselän Lakilampien ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.07.2010 Seitap Oy 2010 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Iso-Syöte, Asemakaavan muutos korttelissa 55 a-b OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.9.2017 Ote ajantasa-asemakaavasta. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Syötteen hiihto- ja laskettelukeskuksessa.

Lisätiedot

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari KOLMIKANTAJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVOITUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 29.04.2019 Seitap Oy 2019 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot