TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTAKERTOMUS LV Johanna Kattilakoski

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTAKERTOMUS LV. 2011 2012. Johanna Kattilakoski"

Transkriptio

1 TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTAKERTOMUS LV Johanna Kattilakoski

2 I. Toisen asteen yhteistyö Keski-Pohjanmaalla lv Kahden tutkinnon suorittajia 1 oli lukuvuonna yht. 42 (ks. kaavio 1). Tämä on noin 8 % oppilaitosverkostomme koko opiskelijavolyymista ja noin 1 % nuorista, toisen asteen opiskelijoista. Kahden tutkinnon suorittajista yht. 12 opiskelijaa valmistui keväällä 212. Kaksoistutkinnon suorittamismalli vaihtelee paikkakunnittain; osa opiskelee koko lukion oppimäärän, osa ei. Lukio-opintojen toteutus on pääsääntöisesti ammatillisen opiston kanssa samalla paikkakunnalla sijaitsevassa lähilukiossa. Lukion kaksoistutkinnon suorittajat (Lucina Hagman, KSG) tekevät lukio-opintojensa aikana osia ammatillisesta tutkinnosta ja loput pt-opinnoista ylioppilaskirjoitusten jälkeen Syksyllä 212 jatk. Keväällä 212 valm. Kaavio 1. Kaksoistutkinnon suorittajat lv Urheiluakatemiassa opiskeli lv yht. 212 opiskelijaa ja suorituksia kertyi yht. 58 (ks. kaavio 2) opiskelijamäärä lv suoritetukset lv ammatillinen perustutkinto + ylioppilastutkinto

3 Toisen asteen opiskelijat tekivät myös yksittäisiä kurssivalintoja muista verkostomme oppilaitoksista seuraavasti: KPEDU:n opiskelijoiden valinnat: 97 ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden valinnat yhteensä: 121 Kokkolan lukiolaisten valinnat: 192 kaikkien lukiolaisten valinnat yhteensä: 211 Yksittäisiä kurssivalintoja tehtiin lv kaiken kaikkiaan 2 kurssia/opintoviikkoa (ks. kaavio ). Lukuvuosi kurssit/ov:t KAO KKO KSTO KEPO MSO Kannus MSO Perho MSO Kaustinen MSO Toholampi Kaustisen Ev. Opisto K-P Konservatorio Kiviniitty KYL Klan aikuislukio KSG Lucina Hagman Kronoby gymn. Kannuksen lukio Kamulu Perhon lukio Pietarsaaren lukio Toholammin lukio Kaavio. Yksittäiset kurssivalinnat muista verkostomme oppilaitoksista lv Lukuvuonna Nettiluotsi-tarjottimella oli verkko-opintoja tarjolla kaikkiaan 2 kurssia/opintoviikkoa (ks. kaavio 4). Tarjonta jakautui seuraavasti: KPEDU:sta Ammatillisista oppilaitoksista yht. 4 Kokkolan lukioista 12 Lukioista yht. 19 Lukuvuoden multikurretarjottimille on tuotu verkko-opintoja yht. 65 kurssia/opintoviikkoa (ks. kaavio 4). Tarjonta jakautuu seuraavasti: KPEDU:sta 28 Ammatillisista oppilaitoksista yht. 29 Kokkolan lukioista 15 Lukioista yht. 6

4 Lv Lv Kaavio 4. Verkkokurssitarjonta lukuvuosina ja Verkko-opintojen lisäksi muille oppilaitoksille tarjottiin lähi- tai monimuoto-opetuksena yksittäisiä opintoja sekä opintokokonaisuuksia: Kaustisen Ev. Opisto: erityispedagogiikka, kasvatustieteet, nuorisotutkimus, Interdisciplinary communication skills, kuvataide, öljyvärimaalaus, sisustusopinnot, hieronnan alkeet Kauppaopisto: espanja, saksa, HTML-perusteet, NY24h-leiri Konservatorio: jousi-, puhallin- ja K- orkesterit, nuoriso- ja kamarikuoro KSG: Venäjän kurssit 1-4 Sote: viittomakieli, 2 x työkykypassi, omaan kotiin, kädentaitopaja, luova ilmaisutaito Kokkolan kaupungin lukioiden tarjonta Kauppaopisto: opintojaksot KSG:n ja Kruunupyyn lukion opiskelijoille Ammattiopisto: Kahvilapalveluiden ja Pikaruokapalveluiden opinnot Lähiopetuskurssit ovat käytännössä paikallista yhteistyötä, eivätkä kosketa kaikkia maakunnan opiskelijoita. Poikkeuksen muodostavat lähiopetusviikot ja -jaksot sekä viikonloppu- ja iltaopetus, jolloin opiskelijan on mahdollista liikkua paikkakunnalta toiselle. Lähiopetus voidaan viedä jatkossa paikkakuntakohtaisille multikurretarjottimille ja avata lähiopetustarjottimet ainoastaan saman paikkakunnan toiselle/toisille oppilaitoksille. Lukuvuodelle on määritelty kaksi yhteistoiminta-aikaa (ti&to klo ja ma&ke klo ), joita hyödynnetään reaaliaikaiseen verkko-opetukseen sekä paikalliseen lähiopetusyhteistyöhön (esim. Kokkola-tarjotin). Nettiluotsista multikurretarjottimiin: Tietohallintoryhmä on testannut tarjottimien tekemistä ja näkyvyyttä lv sekä laatinut tarjotinohjeen Kukin oppilaitos on tehnyt oman/omat tarjottimet keväällä 212 ja avannut ne muille tarjotintunnuksella Verkko-opinnot Lisäksi on tehty paikkakuntakohtaisia lähiopetustarjottimia (mm. Kokkola-tarjotin > tarjotintunnus KLA seututarjotin )

5 Haasteita: o Kaikki oppilaitokset eivät ole yhteisessä multikurressa o Osa oppilaitoksista vasta haltuunottaa Primusta ja Kurrea o Oppilaitokset ovat tehneet itse omat tarjottimensa ja avanneet ne muille, mutta kurssien sisällöt eivät näy muiden koulutuksenjärjestäjien opiskelijoille > johtuu MultiPrimuksen puutteesta o Muiden op.laitosten opiskelijoiden suoritustietoja ei voi kirjata Wilman kautta vaan ne tulee kierrättää käsityönä > sama syy kuin ed. Tarjonta löytyy myös 2. asteen www-sivuilta: Tieto- ja viestintätekniikkaa opettajille: Osaava järjestänyt mm Adobe Connect Kannuksessa (1), Sosiaaliset mediat opetuksessa Kokkolassa (5), Adobe Connect Kokkolassa (19) ja Verkko-opetuksen suunnittelu ja toteutus Kokkolassa ( osallistujaa). Lukioiden kielten opettajat kokoontuneet (14) ja (14) Lukioiden PS, FI, UE opet kokoontuneet (8) ja (7) Lukioiden KE, FY, MA opet kokoontuneet (11) KPEDUn atto-opet kokoontuneet Lv aineryhmätapaamiset jatkuu ja osallistujina sekä lukion että ammatillisen puolen opettajat Paikalliset koulutusyhteistyösopimukset: Sopimukset lv : Koulutusyhteistyösopimus MSO + Kannus Koulutusyhteistyösopimus MSO + Veteli Koulutusyhteistyösopimus MSO + Perho Koulutusyhteistyösopimus MSO + Toholampi Koulutusyhteistyösopimus KPEDU + Konservatorio + Kokkola Koulutusyhteistyösopimus KPEDU + Kruunupyy + Kokkola Koulutusyhteistyösopimus KPEDU + Kälviä Koulutusyhteistyösopimus Kaustisen Ev. Opisto + Kaustisen musiikkilukio Syksystä 212 alkaen kolme koulutusyhteistyösopimusta: Kokkola-Kruunupyyalueen paikallissopimus (sopimusosapuolina: Kruunupyyn kunta, Kokkolan kaupunki, Keski-Pohjanmaan Konservatorio ja Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä) Keski-Pohjanmaan maaseutuopiston, Perhon, Vetelin ja Toholammin kunnan sekä Kannuksen kaupungin välinen paikallissopimus Kaustisen Ev. Opiston ja Kaustisen musiikkilukion paikallissopimus

6 II. Rehtorityöryhmän toimintakertomus lv Työryhmän työskentely painottui II asteen strategian mukaisten tavoitteiden toteuttamiseen: multikurretarjottimien suunnitteluun, koostamiseen ja laatimiseen, uusien yhteistyömuotojen kartoittamiseen sekä yhteistyön mahdollistamiseen ja edistämiseen käytännössä mm. yhteisten aikataulujen määrittely ja opettajien aktivointi yhteistoimintaan ja verkko-opetukseen. Rehtorityöryhmän jäsenet ja kokoukset lv Työryhmän jäsenet lv : osallistuminen kokouksiin (yht. 6): 1. Aho Heikki (Konservatorio) 2. pj. Anttila Markku (Klan lukio) IIIIII. Halkosaari Tarja (KKO) II 4. Huttula Mervi (KSTO) I 5. Ilmonen Kari (KEPO) II 6. Kattilakoski Johanna (koordinaattori) IIIII 7. Klockars Bernt (Klan kaupunki) III 8. Lahtinen Tero (Vetelin lukio) IIIIII 9. Lammi Raimo (Klan lukio) IIII 1. Latvala Ulla-Maija (Klan lukio) IIII 11. Lehtonen Taina (Kamulu) IIIII 12. Leväniemi Outi (Perhon lukio) IIIIII 1. Matintalo Jarmo (MSO) II 14. Norrena Leevi (Kannuksen lukio) IIIIII 15. Peltokangas Jussi (Toholammin lukio) III 16. siht. Purontaus Sirkku (KAO) IIIIII 17. Päivärinta Suvi (Kaustisen ev. opisto) III 18. Slotte Erland (Kronoby Gymn.) III 19. Sulkakoski Hannu (Pietarsaaren lukio) III 2. Taarna Terho (Klan lukio) IIIIII 21. Törmänen Aarne (MSO) I 22. Varila Sten (Kaustisen ev. opisto) II 2. Widjeskog Tony (Kaustisen ev. opisto) III Kokkolan kaupungintalo (läsnä 17) Tarkasteltiin Nettiluotsin kurssitarjontaa ja sovittiin, että jokainen tiedottaa tarjonnasta omissa oppilaitoksissaan, valittiin ryhmälle sihteeri sekä pj. kaksivuotiskaudeksi, tarkasteltiin 2. asteen ja rehtoriryhmän toimintasuunnitelmia lukuvuodelle , tarkistettiin multikurren käyttöönottovaihe oppilaitoksittain sekä uuden koordinaattorin rekrytoinnin vaihe ja hahmoteltiin yhteistyömahdollisuuksia tulevalle lukuvuodelle.

7 Koulutusyhtymän kokoustila, Kokkola (läsnä 11) II asteen koordinaattori esittäytyi, tarkasteltiin multikurren käyttöön ja valintatarjottimen tekemiseen liittyviä seikkoja ja perustettiin tarkempaa suunnittelua varten työryhmä, tarkistettiin puheenjohtajan koostama toimintakertomus lukuvuodelta ja laadittiin toimintasuunnitelma ja valittiin pj. + sihteeri tulevalle lukuvuodelle, tutustuttiin Adobe Connectiin ja Osaava-hankkeen ajankohtaisiin asioihin sekä valittiin opiskelijajäsenet yhteistyöryhmään Hotelli Kunnonpaikka, Vuorela (läsnä 1) Määriteltiin työpäivät lv , keskusteltiin maakunnallisesta verkko-opetusyhteistyöstä ja sitä varten tarvittavasta yhteistoiminta-ajasta, keskusteltiin myös verkko-opetuksen kehittämisen ja verkkokurssitarjonnan lisäämisen edellytyksistä ja tarpeista (mm. opettajien koulutustarpeet ja verkkoopetuspalkkiot), määriteltiin aikataulu multikurretarjottimen tekemiselle ja tarkasteltiin yhteisen tiedotusmateriaalin tarvetta ja sisältöjä Kiviniityn lukio, Kokkola (läsnä AC:lla) Määriteltiin yhteistoiminta-ajat reaaliaikaista verkko-opetusta varten, sovittiin että vaihtoviikkoa ja vaihtojaksoa toteutetaan paikallisesti maakunnallisen vaihtoviikon/-jakson sijaan, keskusteltiin yhtenäisen jaksojärjestelmän merkityksestä 2. asteen yhteistyössä, koordinaattori saattoi tiedoksi tvtkoulutustarvekartoituksen tulokset ja suoritettiin lahjakorttien arvonta, keskusteltiin verkkoopetusvälineistä tulevaisuudessa ja määriteltiin maakunnalliselle vesolle ajankohta ( ). Keskusteltiin myös ammattilukiolaisten opintojen toteutusmallista Kokkolassa Sosiaali- ja terveysalan opisto, Kokkola (läsnä 12) Puheenjohtaja esitteli 4-jaksojärjestelmää yhtenä jaksotusvaihtoehtona, tarkasteltiin maakuntatarjotinasioita: tarjolle tulevat opinnot ja niiden toteutustapa, tarkennettiin kurre-tarjottimien tekemisen aikataulut ja keskusteltiin ilmoittautumiskäytänteistä. Keskusteltiin vaihtoviikon toteuttamisesta tulevana lukuvuonna ja saatettiin tiedoksi oppilaitokset jotka tarjoavat vaihtojaksoa tulevana lukuvuonna. Keskusteltiin verkko-oppimisympäristöasioista ja koordinaattori esitteli uudet 2. asteen www-sivut Hotelli Epoque, Pietarsaari (läsnä 1) Ajankohtaistsekkaus multikurretarjottimiin, suunniteltiin yhdessä verkko-opetukseen liittyviä laitehankinta- ja tukipalveluasioita, sovittiin että uusi Moodle otetaan käyttöön mahd. pian, tarkasteltiin lv yhteistyötä ja viimeisteltiin toimintakertomus, tarkasteltiin millaisia ajankohtaisia koulutuksia ja muita tapahtumia on tulossa sekä keskusteltiin yhteistyön painopistealueista lv Sovittiin seuraava kokousajankohta elokuulle 212.

8 BM-reissu Kuopioon ja Iisalmeen Tutustuttiin Isoverstaaseen sekä etäopetukseen ja toisen asteen yhteistyöhön Kallaveren lukiossa ja Ylä-Savon ammattiopistossa. Bussimatkan esittelyitä: - Tero Lahtinen: Lapin yhteistyömalli - Taina Lehtonen: musiikkilukion ohjaushanke - Sirkku Purontaus: VÄYLÄ-hanke - Johanna Kattilakoski: lukioiden ohjaussuunnitelman edistäminen - Markku Anttila: Kälviän vaihtoviikkomalli - Marja Myllymäki: Osaava-koulutukset ja Elbit - Suvi Päivärinta: Opinovi ja OpinoviSME hankkeet Keski-Pohjanmaan opojen ja rehtoreiden yhteiset tilaisuudet syystapaaminen ammattiopiston Auditoriossa Nykyaikainen viestintä KosilaDigimedia..212 kevättapaaminen Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opistolla kevätillallinen Kokkolinnassa Muut työryhmät Osa rehtoriryhmän jäsenistä on toiminut myös 2. asteen yhteistyöryhmässä, työvaliokunnassa ja tietohallintotyöryhmässä. Lisäksi rehtorit ovat toimineet paikallisissa toimintaryhmissä.

9 III. Opotyöryhmän toimintakertomus lv K-P:n 2. asteen opinto-ohjaajien yhteiset tilaisuudet ja tapahtumat (maakunnan kaikkia toisen asteen opoja koskevat tapahtumat merkitty harmaalla) KESÄ- HEINÄKUU PERUSOPETUS Valinnan tulokset AMMATILLINEN KOULUTUS Valinnan tulokset LUKIOKOULUTUS Valinnan tulokset AMK ELO- SYYSKUU Jakso 1 vkot 4 ( ) Paikan vastaanottam. viim Ammattistartti ja Aikalisä Erillishaku (täyd. haun tul ) - Haastattelut elokuussa viikoilla 2 ja - Koulutus alkaa Koulu alkaa Paikka kaikille ke Kirjaston alakäytävä 1-luokka alkaa luokkalaisten haastattelut K-P:n opot ja rehtorit pe > info yhteishausta 212 (47) Täydennyshaku Hakutoimisto: Närvilänkatu 8, 671 Kokkola s-posti: hakutoimisto@kpedu.fi puhelin Opiskelu alkaa Paikka kaikille ke Kirjaston alakäytävä Ammattistartti alkaa klo 9. Aikalisä alkaa klo 9. Kpedu- opot Kokkolan ammattiopisto (yhteishaku 212) K-P:n opot ja rehtorit pe > info yhteishausta 212 (47) Täydennyshaku Opiskelu alkaa Paikka kaikille ke Kirjaston alakäytävä Yo-kirjoitukset K-P:n opot ja rehtorit pe > info yhteishausta 212 (47) Syksyn yhteishaku Opiskelu alkaa amkhaku.fi, keväällä 212 alkavaan koulutukseen

10 LOKA- MARRASKUU Jakso 2 vkot ( ) syysloma vko 42 PERUSOPETUS 9-luokkalaiset TET vanhempainillat vkot 45-5 K-P:n opot ja rehtorit Kokkolassa klo 1-14 Nykyaikainen viestintä, KosilaDigimedia ja K- P:n kirjapaino (4) vierailut opistoihin ja lukioihin vko 46 ke ja to AMMATILLINEN KOULUTUS haenyt.fi Kpedu- opot (Kannus) vierailut opistoihin ja lukioihin vko 46: ke kaupungin koulut ja to maakunta. vanhempainillat vkot 45-5 K-P:n opot ja rehtorit Kokkolassa klo 1-14 Nykyaikainen viestintä, KosilaDigimedia ja K-P:n kirjapaino (4) LUKIOKOULUTUS vanhempainillat vkot 45-5 vierailut opistoihin ja lukioihin: ke kaupungin koulut ja to maakunta. K-P:n opot ja rehtorit Kokkolassa klo 1-14 Nykyaikainen viestintä, KosilaDigimedia ja K-P:n kirjapaino (4) AMK JOULU- TAMMIKUU Jakso vkot 49-5 ( ) vanhempainillat vkot 45-5 TET Kokkolan yhteinen vanhempainilta ammattiopistolla ke vanhempainillat vkot 45-5 Kpedu- opot (KAO, Kajaani) AMK avoimet ovet Kokkolan yhteinen vanhempainilta ammattiopistolla vanhempainillat vkot 45-5 AMK, avoimet ovet Kokkolan yhteinen vanhempainilta ammattiopistolla

11 HELMI- MAALISKU U Jakso 4 vkot 6-14 ( ) talviloma vko9 HUHTI TOUKOKU U Jakso 5 vkot ( /2.6.) PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS K-P:n opot, Opopäivät, Hämeenlinna/ Opojuna, haenyt.fi K-P opot ja rehtorit pe..212 > kevätinfo Sotella (9) 8-luokkalaisten opotunnit Saatteenvaihtopalaverit K-P opot ja rehtorit pe (Atria + SEAMK, Seinäjoki) Taitajakisat Jyväskylä Kevätillallinen ti (27) K-P:n opot, Opopäivät, Hämeenlinna/ Opojuna, la Ammattiopiston avoimet ovet haenyt.fi Kpedu- opot (Sote, lukuvuosi ) K-P opot ja rehtorit pe..212 > kevätinfo Sotella (9) Saattaenvaihtopalaverit K-P opot ja rehtorit pe (Atria + SEAMK, Seinäjoki) > peruuntui Taitajakisat Jyväskylä Äidit ja kasit Amiksella asteen opot: seur. lukuvuoden opintotarjottimet (7) LUKIOKOULUTUS K-P:n opot, Opopäivät, Hämeenlinna/ Opojuna, penkkarit vanhojentanssit Yo-kirjoitukset haenyt.fi yliopistohaku.fi ( ). K-P opot ja rehtorit pe..212 > kevätinfo Sotella (9) Saattaenvaihtopalaverit K-P:n opot ja rehtorit pe tapaaminen (Atria + SEAMK, Seinäjoki) > peruuntui 2. asteen opot: seur. lukuvuoden opintotarjottimet (7) Kevätillallinen ti (27) Yo-juhlat AMK amkhaku.fi K-P:n opot ja rehtorit (Atria + SEAMK, Seinäjoki) > peruuntui Kevätillallinen ti (27) Valmistujaiset vko 22 ( )

12 IV. Tietohallintoryhmän toimintakertomus lv Jäsenet: Tom Bjon Riitta Kokko Essi Hukka Terho Taarna Johanna Kattilakoski Rolf-Erik Mäkelä Jarmo Ketonen (ei osallistunut ryhmän toimintaan) Ryhmän tavoitteet: Lukuvuonna ryhmän ensisijaisena tehtävänä oli suunnitella lv yhteisopintotarjottimen tekninen toteutus multikurreen ja järjestää tarjottimien tekemiseen liittyen koulutusta/ohjeistusta. Lisäksi sovittiin, että tietohallintoryhmä kommentoi tarvittaessa koordinaattorin työn tuloksia liittyen verkkoopetustarjontaan sekä yhteistyöverkoston yhteiseen näkyvyyteen erityisesti verkkomuotoisten markkinointimateriaalien osalta. Toteutunut toiminta: Kolme varsinaista kokousta , ja Lisäksi tarjottimien suunnittelua ja testaamista pienemmissä tiimeissä sekä tarjotin-ohjeen kommentointia ja työstämistä sähköpostitse. Tietohallintoryhmän järjestämät koulutukset ja tapahtumat: Primus haltuun koulutus Kokkolassa ammatilliselle puolelle (17 osallistujaa) ja Kaustisella perusasteen ja lukion puolelle (15 osallistujaa) Kurre haltuun koulutus Kokkolassa ammatilliselle puolelle (14 osallistujaa) ja Kaustisella perusasteen ja lukion puolelle (12 osallistujaa) -esittely Kokkolassa ja kokouksen yhteydessä Starsoftin Multiprimus -esittely Tarjotinohje lukioille: KPEDUn ja Konservatorion osalta koordinaattori on tehnyt yhden yhteisen tarjottimen. Kaustisen Ev. Opisto, Kruunupyyn lukio ja Pietarsaaren suomenkielinen lukio eivät vielä ole yhteisessä Multikurressa. Tästä syystä opintotarjonta on koottu myös 2. asteen www-sivuille: Kehittämiskohteiden kartoittaminen: Pitkän tähtäimen tavoitteena yhteinen MultiPrimus? > mahdollistaisi mm. yhden yhteisen kurssitarjottimen tekemisen, opiskelijoiden valintojen tekemisen ja arvosanojen kirjaamisen Wilmassa sekä kurssisisältöjen näkymisen (> vain kurssien nimet näkyvät tällä hetkellä), myös muita synergiaetuja. Lähiajan tavoitteena tarjotinohjeen kehittäminen (> vähemmän tarjottimia) tai yhden yhteisen tarjottimen tekeminen KPEDUn Primukseen/Kurreen (> edellyttää opiskelijatunnusten tekemistä KPEDUn Wilmaan, jolloin opiskelijalla olisi oman Wilman lisäksi toinenkin Wilma)?

TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTASUUNNITELMA LV Johanna Kattilakoski

TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTASUUNNITELMA LV Johanna Kattilakoski TOISEN ASTEEN YHTEISTYÖ KESKI-POHJANMAALLA TOIMINTASUUNNITELMA LV. 2012 2013 Johanna Kattilakoski 1 I. Rehtoriryhmän toimintasuunnitelma lv. 2012 2013 Ajankohta ja paikka: Sisältö/asiat: Osallistujat:

Lisätiedot

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE

Yhteistyön vuosikello, lv. 2014-15 5.9.2014 Petäjä & Mantila PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE PERUSOPETUS AMMATILLINEN KOULUTUS LUKIOKOULUTUS KORKEA-ASTE Yhteishaun valinnan Yhteishaun valinnan tulokset julki aik. 12.6.2014 tulokset julki aik. 12.6.2014 KESÄ-HEINÄKUU Yhteishaun valinnan tulokset

Lisätiedot

Lukuvuoden toisen asteen yhteistyön toimintakertomus. yhteistyöryhmän kokous koordinaattori Terhi Petäjä

Lukuvuoden toisen asteen yhteistyön toimintakertomus. yhteistyöryhmän kokous koordinaattori Terhi Petäjä Lukuvuoden 2016-17 toisen asteen yhteistyön toimintakertomus yhteistyöryhmän kokous 6.9.2017 koordinaattori Terhi Petäjä Yhteistyöryhmä Kokoontunut lukuvuoden aikana 3 kertaa Nimettyjä jäseniä yhteensä

Lisätiedot

Multiprimuksen edut ja edellytykset

Multiprimuksen edut ja edellytykset Multiprimuksen edut ja edellytykset 1. Nykytilan kartoitus Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöverkostoon kuuluvat seuraavat lukiot ja ammatilliset opistot: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opistot:

Lisätiedot

lukuvuosi : 2asteen tarjotin Wilma kurssit joita valittu ilmoittautuneet lukiosta, muut energia ja ympäristö 2 osp 57 englanti 2 osp 3 etiikka

lukuvuosi : 2asteen tarjotin Wilma kurssit joita valittu ilmoittautuneet lukiosta, muut energia ja ympäristö 2 osp 57 englanti 2 osp 3 etiikka lukuvuosi 2016-17: 2asteen tarjotin Wilma kurssit joita valittu ilmoittautuneet lukiosta, muut energia ja ympäristö 2 osp 57 englanti 2 osp 3 etiikka 1 osp 76 1 kaustisen ev. op. fysiikka ja kemia 2 osp

Lisätiedot

Toisen asteen yhteistyö Keski- Pohjanmaalla

Toisen asteen yhteistyö Keski- Pohjanmaalla Toisen asteen yhteistyö Keski- Pohjanmaalla Ajankohtaiset asiat: - Valintatarjotin - Tiedotuskanavat Johanna Kattilakoski Ajankohtaista valintatarjotinasiaa Lv. 2012-2013 valintatarjottimet: Kpedun opistojen

Lisätiedot

Toisen asteen yhteiset tiedotusmateriaali t: yhteisesite Vanhempainillat ja ysivierailut Tiedottaminen: toisen asteen. Centrian avoimet ovet

Toisen asteen yhteiset tiedotusmateriaali t: yhteisesite Vanhempainillat ja ysivierailut Tiedottaminen: toisen asteen. Centrian avoimet ovet Toimenpiteet toisen yhteistyöverkostossa 2011 2014 Yhteistyö perus toimijoihin Yhteistyö korkea- toimijoihin Lukioiden yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten yhteistyö syksy 2011 kevät 2012 syksy 2012 kevät

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 4/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 30 Yläkoulujen ysien vanhempainillat 2013-14 3 31 Ysien ammatti-infon toteutus Kokkolassa 12.-13.11.2013 4 32 KPEDU:n esittelydiat ja videot

Lisätiedot

DOCUMENTA OY PÖYTÄKIRJA 2/2012 <?SN >

DOCUMENTA OY PÖYTÄKIRJA 2/2012 <?SN > OPO-ryhmä 05.10.2012 AIKA 09:00-14:00 PAIKKA Kokkolan Kauppaopisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Yläkoulujen ysiluokkalaisten vanhempainillat 2012 2013 2 2 Vanhempainiltojen aineisto (PowerPoint) sekä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/2013 1. OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 3/2013 1. OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 3/2013 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 21 Ajankohtaiset asiat opistoissa ja lukioissa 3 22 Toisen asteen yhteiset tilaisuudet ja tapahtumat lv. 2013-14 4 23 Toiseen asteen uudistettu

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 2/2014 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Soveltuvuus- ja kielikokeet yhteishaussa 2014 3 11 Alustava suunnitelma lukuvuodelle 2014-15 4 12 9. -luokkalaisten vierailujen palautteet

Lisätiedot

KOULUTUSTARVEKYSELYN TULOKSET

KOULUTUSTARVEKYSELYN TULOKSET KOULUTUSTARVEKYSELYN TULOKSET Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttö Keski- Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöverkoston oppilaitoksissa Johanna Kattilakoski Toisen asteen koordinaattori helmikuu 2012

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 1 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun aikana.

Lisätiedot

Oma ala, oma paikka, oma tulevaisuus! www.kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ. Yhteishaku 2009 13.9.2012

Oma ala, oma paikka, oma tulevaisuus! www.kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ. Yhteishaku 2009 13.9.2012 Oma ala, oma paikka, oma tulevaisuus! Yhteishaku 2009 1 K-P:n opojen ja rehtoreiden tapaaminen Kannus 7.9.2012. Filosofiaa.. Asiantuntijan on tiedettävä asioita, mutta myös hallittava teorioita ja menetelmiä.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/2013 1. OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 1/2013 1. OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 1/2013 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Aloituspaikkamuutokset yhteishaussa 2013 4 3 Lukuvuoden 2013 2014 alustavaa suunnittelua 5 4 KPEDU- opot toimintokortin

Lisätiedot

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 2/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 2/2013 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen avaus 3 14 Lukuvuoden 2013-14 suunnittelua 4 15 Perustutkintokohtaiset videot 5 16 Lähestyvä kasikierros (vkot 14-16) 6 17 Valinnaistarjottimien

Lisätiedot

Mitä must tulee isona? Opiskeluvaihtoehtoja peruskoulun päättäneille tai keskeyttäneille. Esite nuorille, vanhemmille ja opinto-ohjaajille

Mitä must tulee isona? Opiskeluvaihtoehtoja peruskoulun päättäneille tai keskeyttäneille. Esite nuorille, vanhemmille ja opinto-ohjaajille Mitä must tulee isona? Opiskeluvaihtoehtoja peruskoulun päättäneille tai keskeyttäneille Esite nuorille, vanhemmille ja opinto-ohjaajille Keski-Pohjanmaan toisen asteen oppilaitosverkosto / Johanna Kattilakoski

Lisätiedot

s.2005 s.2006 s.2007 s.2008 s.2009 k.2010 s.2010 k.2011 s.2011 k.2012 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % 15,9 % 14,5 % 11,4 % 11,0 % 10,6 % 9,3 % 9,9 %

s.2005 s.2006 s.2007 s.2008 s.2009 k.2010 s.2010 k.2011 s.2011 k.2012 8,0 % 6,0 % 4,0 % 2,0 % 0,0 % 15,9 % 14,5 % 11,4 % 11,0 % 10,6 % 9,3 % 9,9 % KPEDU:n ammatillisista perustutkinnoista valmistuneiden työttömyysaste v. 2005 12 ("Reimari tilastot") esim. k. 2011 tarkoittaa 1.1. 30.6.2009 valmistuneiden työttömyysastetta maaliskuussa 2011 18,0 %

Lisätiedot

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8.

pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ELOKUU pe 1.8. la 2.8. su 3.8. ma 4.8. ti 5.8. ke 6.8. to 7.8. pe 8.8. opettajatyöpäivä 9-15 veso, henkilökunnan valokuvaus la 9.8. su 10.8. ma 11.8. ti 12.8. ke 13.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia. 2 asteen yhteys yhteistyöstrategia_marraskuu 2011.indd 1

Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia. 2 asteen yhteys yhteistyöstrategia_marraskuu 2011.indd 1 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 1 2 asteen yhteys yhteistyöstrategia_marraskuu 2011.indd 1 24.11.2011 15:11:21 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut

Lisätiedot

1. Työryhmän toimeksianto ja työskentely

1. Työryhmän toimeksianto ja työskentely Maakunnallisen yhteistyön edellytyksiä ja mahdollisuuksia yhdistelmätutkintoa suorittavien opiskelijoiden lukio-opintojen järjestämisessä selvittäneen työryhmän raportti Keski-Pohjanmaan toisen asteen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi

Centria ammattikorkeakoulu www.centria.fi Hankkeen tiedot Projektin nimi: Keskipohjalainen koulutusväylä Kohdealue: Kokkolan ja Kaustisen seudut Päättymisaika: 6/2014 Toteuttaja: Centria ammattikorkeakoulu Osatoteuttajat: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Lisätiedot

Mun juttu 1.10.2009. SYYSKOKOUS Aika 30.9.2009 klo 14.15 16 Lyseon lukio kabinetti. Läsnä Veli Ville Varneslahti puheenjohtaja

Mun juttu 1.10.2009. SYYSKOKOUS Aika 30.9.2009 klo 14.15 16 Lyseon lukio kabinetti. Läsnä Veli Ville Varneslahti puheenjohtaja 1 Uusi Paradigma Mun juttu MUISTIO 1.10.2009 SYYSKOKOUS Aika 30.9.2009 klo 14.15 16 Paikka Lyseon lukio kabinetti Läsnä Veli Ville Varneslahti puheenjohtaja Päivi Tyrväinen sihteeri Heikki Hirvonen Pirjo

Lisätiedot

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.

Lisätiedot

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8.

ELOKUU. to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ELOKUU to 1.8. pe 2.8. la 3.8. su 4.8. ma 5.8. ti 6.8. ke 7.8. to 8.8. pe 9.8. opettajatyöpäivä 9-15, henkilökunnan valokuvaus la 10.8. su 11.8. ma 12.8. lukuvuoden aloitus klo 9.00 liikuntasalissa, ryhmänohjaukset

Lisätiedot

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016

Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 Mankkaan yhteishakuinfo keväälle 2016 oppilaanohjaaja Aija Helander http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot ILLAN OHJELMA 18:00 lyhyet alkusanat 18:05 Ammatillisten perustutkintojen esittely, Espoon ammatillinen

Lisätiedot

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin

Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013. Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Tervetuloa 9.luokkien vanhempainiltaan 25.9.2013 Aiheena yhdeksännen luokan haasteet, aikataulut sekä suuntautuminen jatko opintoihin Suomen koulutusjärjestelmä 1 Koulutustarjonta Lukiot: 11 lukiota Tampereen

Lisätiedot

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS

SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS SAVUTON MANSIKKALA LINNALA KOULUKAMPUS VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 22.10.2014 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa

Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 1/ OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus ja toimipisteiden kuulumiset 3 2 Yhteishaku 2014 4 3 Eväitä työssäjaksamiseen 5 4 Toisen asteen tarjottimelta valintoja käyttöön

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSTRATEGIA. Toisen asteen yhteys - hanke

KESKI-POHJANMAAN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSTRATEGIA. Toisen asteen yhteys - hanke KESKI-POHJANMAAN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSTRATEGIA Toisen asteen yhteys - hanke Toim. Marjaana Rahkola Kesäkuu 2011 Keski-Pohjanmaan toisen asteen koulutuksen yhteistyöstrategia Toisen asteen

Lisätiedot

PALAVA-projektin vertaisarviointi

PALAVA-projektin vertaisarviointi PALAVA-projektin vertaisarviointi 1. Hanketoiminnan strategiset tavoitteet ja periaatteet Esimerkkejä tietolähteistä:- Strategiat - Hanketoiminnan suunnitelma/strategia - Toimintaohjeet - Pöytäkirjat ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/2011 1. Viestintätiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 4/2011 1. Viestintätiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 4/2011 1 Viestintätiimi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 22 Yhteishaku 2012 3 23 Vuosikello 4 24 Ammattiosaajat -lehti 5 25 Valokuvaukset 6 26 Päivitettävät esitteet 7 27 Traivi 8 28 Kokkolan asuntomessu

Lisätiedot

Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset

Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset Kuhmon yhteislukion lukuvuosisuunnitelma lv. 2010 2011 1. Opiskelijamäärä lukuvuoden alkaessa 2. Opettajien määrä Päätoimiset tuntiopettat sivutoimiset tuntiopettajat Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö,

Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, Oulun seudun ammattiopiston ammattilukio-opinnot Myllytullin yksikkö, 6.10.2016 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Mitä hyötyä? Vahvistetaan jatko-opintovalmiuksia - pääsykokeissa menestyminen - jatko-opinnoissa

Lisätiedot

1. KOKKOLA Yläkoulut Koulu Osoite rehtorin nimi rehtorin puhelin rehtorin s-posti opon nimi opon puhelin opon s-posti Länsipuiston koulu

1. KOKKOLA Yläkoulut Koulu Osoite rehtorin nimi rehtorin puhelin rehtorin s-posti opon nimi opon puhelin opon s-posti Länsipuiston koulu 1. KOKKOLA Länsipuiston koulu Torikatu 41 A Liias-Lepistö Riitta 044-7809 622 riitta.liias-lepisto@kokkola.fi Marjokorpi Annakaisa 044-7809 626 annakaisa.marjokorpi@edu.kokkola.fi Kiviniityn koulu Kuusitie

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle

Tapahtumakalenteri lukuvuodelle Tapahtumakalenteri lukuvuodelle 2017 2018 J 1 10.8.2017 28.9.2017 ti 8.8. ja veso (1/1): suunnittelupäivät ke 9.8. esteellisyys yovalvonnoissa tiedoksi rehrille 10.8. syyslukukausi alkaa pe 11.8. ma 14.8.

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot 2017 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti

Lisätiedot

yle.fi/aihe/abitreenit

yle.fi/aihe/abitreenit Kaksoistutkinto Saimaan ammattiopisto Sampossa lv 2017-2018 Kaksoistutkinnon opinto-ohjaaja: Virpi Miettinen virpi.miettinen@edusampo.fi p. 040 550 1621 www.ylioppilastutkinto.fi yle.fi/aihe/abitreenit

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA VUOSITTAINEN SUUNNITELMA LUKUVUODEKSI

OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA VUOSITTAINEN SUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Suonenjoen lukio Työsuunnitelma lukuvuosi 2018-19 Käsittely Opettajakunta 8.8.2018 Koulutuslautakunta Päiväys: Suonenjoella 8.8.2018 Tuula Jalkanen rehtori OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVA VUOSITTAINEN SUUNNITELMA

Lisätiedot

YHTEISHAKU 2013 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI

YHTEISHAKU 2013 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI 25.2. 15.3.2013 HAE NETISSÄ WWW.HAENYT.FI Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä TOINEN ASTE Ammattiopisto Nuoria 1050 Aikuisia 20 Kauppaopisto Nuoria 390 Aikuisia 90 Sosiaali- ja terveysalan opisto Nuoria 320

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 5 oppisopimuskoulutuksessa), Anu Haapasalo 4 2asteen yhteistyöstrategian tavoitteisiin ja toimenpiteisiin sitoutuminen

Otsikko Sivu. 5 oppisopimuskoulutuksessa), Anu Haapasalo 4 2asteen yhteistyöstrategian tavoitteisiin ja toimenpiteisiin sitoutuminen PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Varkku-ryhmän toiminta Kokkotyösäätiöllä (Kirsi Harju). 3 Ohjaamon toiminta (Linda Björkgård) 2 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden merkintä

Lisätiedot

Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006. Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet

Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006. Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet Alueelliset lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten yhteistyö- ja oppimisverkostot 2005-2006 Hankkeen kriteeristö /arviointikohteet Arviointityökalu oppilaitosverkostojen välisiä vertaiskäyntejä varten

Lisätiedot

1. KOKKOLA Yläkoulut Koulu Osoite rehtorin nimi rehtorin puhelin rehtorin s-posti opon nimi opon puhelin opon s-posti Länsipuiston koulu

1. KOKKOLA Yläkoulut Koulu Osoite rehtorin nimi rehtorin puhelin rehtorin s-posti opon nimi opon puhelin opon s-posti Länsipuiston koulu 1. KOKKOLA Länsipuiston koulu Torikatu 41 A Liias-Lepistö Riitta 044-7809 622 riitta.liias-lepisto@kokkola.fi Marjokorpi Annakaisa 044-7809 626 annakaisa.marjokorpi(at)edu.kokkola.fi Kiviniityn koulu Kuusitie

Lisätiedot

Rotokolla. Ohjeita ja pelisääntöjä lukioiden väliseen yhteistyöhön lukuvuodelle 2010 2011. Kuva: Niina Teräslahti

Rotokolla. Ohjeita ja pelisääntöjä lukioiden väliseen yhteistyöhön lukuvuodelle 2010 2011. Kuva: Niina Teräslahti 15.6.2010 Rotokolla Ohjeita ja pelisääntöjä lukioiden väliseen yhteistyöhön lukuvuodelle 2010 2011 Kuva: Niina Teräslahti Sisällysluettelo 15.6.2010 Yleistä... 3 Mukana olevat lukiot ja yhteistyön periaatteet...

Lisätiedot

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA

ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA ETÄOPISKELUN VOIMA PIENTEN RYHMIEN OPISKELUSSA TIEKE, HELSINKI vaikuta ja vaikutu 09.10.2008 Lauri Pirkkalainen Konneveden lukio Lukioiden virtuaaliverkosto http://www.peda.net/veraja/pienetlukiot KONNEVEDE

Lisätiedot

ALOITUS S2015 II-tutkinto

ALOITUS S2015 II-tutkinto ALOITUS S2015 II-tutkinto 12.8.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio YHDISTELMÄTUTKINTO Suoritetaan yhtä aikaa ammatillisia opintoja sekä lukio-opintoja ammatillinen

Lisätiedot

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP) HUOM! Nämä opinnot ovat vain niille opiskelijoille, jotka ovat suorittaneet kandidaatin tutkinnon pedagogiset opinnot syyslukukaudella 2011! Tasatunnein

Lisätiedot

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on rajat ylittävä taitamisen ja yrittäjyyden monikulttuurinen oppimisyhteisö. Se kehittää oppimisyhteisöjä kumppanuuden kautta. Kaksitoista

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. OPO-ryhmä. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 OPO-ryhmä Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Menneen yhteistoiminnan tarkastelu lv. 2013-14 ja 4 yhteisten tapahtumien luonnos 2014-2015 19 Nuorten hyvinvointi ja hyvinvoinnin tukeminen

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset

VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset VANHEMPAINILTA II-tutkinnon ykköset 28.10.2015 rehtori MIKA STRÖMBERG apulaisrehtori KRISTIINA HEIKURA Imatran yhteislukio IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN PÄIVÄLUKIO 348 opiskelijaa - rehtori Mika Strömberg

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

Ouluun lukioon 2016. Avoimet ovet 13.-14.1.2016

Ouluun lukioon 2016. Avoimet ovet 13.-14.1.2016 Ouluun lukioon 2016 Avoimet ovet 13.-14.1.2016 Oulun lukioissa on valinnanvaraa Lukio-opetusta antaa Oulussa 14 koulua. Kaupungin päivälukioiden lisäksi Oulussa on aikuislukio, valtion lukio Oulun Normaalikoulu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 4/2010 1. Viestintätiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu

PÖYTÄKIRJA 4/2010 1. Viestintätiimi. Käsitellyt asiat. Otsikko Sivu PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 Viestintätiimi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 24 Uusi viestintäsuunnittelija 3 25 Viestinnän ja visuaalisen ilmeen kehittäminen kpedussa 4 26 Ammattiosaajalehti 5 27 Yhteinen II-asteen

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta TOIMINNAN KUVAUS: KPEDUN UUSI ORGANISAATIO LUONNOS Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymässä on vuoden 2014 alusta lähtien kolme tulosaluetta Keski-Pohjanmaan ammattiopisto/nuorten koulutuksen tulosalue Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA TERVETULOA! KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO rehtori Mika Strömberg

VANHEMPAINILTA TERVETULOA! KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO rehtori Mika Strömberg VANHEMPAINILTA KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO17 11.10.2017 TERVETULOA! rehtori Mika Strömberg ESITYKSEN AIHEET * lukion esittely * kaksoistutkinto-opinnot * ylioppilastutkinto * sähköiset ylioppilaskirjoitukset

Lisätiedot

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Katri Kalske Lohjan sivistysjohtaja Tiivis verkostoyhteistyö Säännölliset

Lisätiedot

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä

AMMATILLISET PERUSTUTKINNOT Huippu-urheiluväylä Suunnitelman laadinta Pvm 15/2 2013 Rakenteen tarkistus Pvm 21/3 2013 Muodollinen tarkistus Pvm 28/3 2013 Suunnitelman hyväksyntä Pvm 17/4 2013 Hyväksytty toisen asteen koulutuslautakunnan jaostossa Pvm

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Noin 600 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa

AMMATTILUKIOTOIMINTA TORNIOSSA Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Toisen asteen koulutuksen yhteistyö Torniossa Mikä on ammattilukiotoiminta Torniossa? Mitä tahansa ammatillista perustutkintoa opiskeleva opiskelija voi opiskella perustutkinnon rinnalle myös ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN Illan ohjelma: Valinnaisuus Pikkolassa Luokanvalvojan tapaaminen Luokanvalvojat: 7A Antti Korpinen 7B Leena Mäyry-Ylinen 7C Milla Ojala 7D Mari Johansson 7E Tommi Roininen 7F

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

MAHIS-yhteistyöverkoston sopimus

MAHIS-yhteistyöverkoston sopimus MAHIS-yhteistyöverkoston sopimus Tällä sopimuksella Iisalmen kaupunki (Iisalmen lyseo ja aikuislukio), Kiuruveden kaupunki (Kiuruveden lukio), Pielaveden kunta (Pielaveden lukio), Sonkajärven kunta (Sonkajärven

Lisätiedot

Rotokolla. Ohjeita ja pelisääntöjä lukioiden väliseen yhteistyöhön 1.8.2016 alkaen. Kuva: Niina Teräslahti

Rotokolla. Ohjeita ja pelisääntöjä lukioiden väliseen yhteistyöhön 1.8.2016 alkaen. Kuva: Niina Teräslahti Rotokolla Ohjeita ja pelisääntöjä lukioiden väliseen yhteistyöhön 1.8.2016 alkaen Kuva: Niina Teräslahti Sisällysluettelo Yleistä... 3 Mukana olevat lukiot ja yhteistyön periaatteet... 3 Rotokollan osapuolet...

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

NUORTEN TOISEN ASTEEN KOULUTUSTARJONTA KESKI-POHJANMAALLA

NUORTEN TOISEN ASTEEN KOULUTUSTARJONTA KESKI-POHJANMAALLA NUORTEN TOISEN ASTEEN KOULUTUSTARJONTA KESKI-POHJANMAALLA Kaustisen Evankelinen Opisto Kannuksen lukio Kaustisen musiikkilukio Keski-Pohjanmaan Konservatorio Keski-Pohjanmaan Opisto Keski-Pohjanmaan maaseutuopisto

Lisätiedot

Psykologin, kuraattorin ja erityis opettajan esittäytyminen 15abcd-ryhmille Opettajien välituntipalaveri opiskeluhuollosta

Psykologin, kuraattorin ja erityis opettajan esittäytyminen 15abcd-ryhmille Opettajien välituntipalaveri opiskeluhuollosta Lukuvuosi -16 1. jakso.8.-25. Opettajien VESO-päivä KOULU ALKAA 1. vsl klo -, 2. ja. vsl klo - KOULUKUVAUS 1 14 Ykkösten ryhmäytymistä 1-14.0 4 18.0 ykkösten ohjelmaa 21 Ykkösten päivä klo-1 5 24 25 klo

Lisätiedot

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO VKO PÄIVÄ I JAKSO to 9.8. pe 28.9.2018 (37 päivää) 32 to 9.8 Koulu alkaa klo 9 pe 10.8. Ykkösten ryhmäytymispäivä Mustasaaressa 33 ma 13.8. ti 14.8. Koulurauhan

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5

Otsikko Sivu. 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5 PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 Ammattiosaamisen toimikunta Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Osaamisen arvioinnin suunnitelmat 3 17 Muut asiat 4 18 Seuraavat kokoukset 5 PÖYTÄKIRJA 6/2015 2 Ammattiosaamisen toimikunta

Lisätiedot

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30

Tärkeitä termejä. Perjantai 9.30-11.30 Tärkeitä termejä Perjantai 9.30-11.30 Oppitunti: 75 minuuttia 1. 8.00-9.15 2. 9.30-10.45 3. 4. oppitunti alkuosa klo 10.55 11.40 ruokailu klo 11.40 12.25 oppitunti jälkiosa klo 12.25 12.55 oppitunti klo

Lisätiedot

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014

SOPIMUSLUONNOS 1 27.8.2014 SOPIMUSLUONNOS 1 Kannuksen kaupungin, Toholammin, Kaustisen, Perhon, Vetelin ja Halsuan kuntien, Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän ja Kaustisen evankelisen opiston keskeinen sopimus kuraattoripalvelujen

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

Ajankohtaista JOBIsta ja toiveita vaihtojakson kehittämiseen. II asteen rehtorikokous / Johanna Kattilakoski

Ajankohtaista JOBIsta ja toiveita vaihtojakson kehittämiseen. II asteen rehtorikokous / Johanna Kattilakoski Ajankohtaista JOBIsta ja toiveita vaihtojakson kehittämiseen JOBIn postia JOBIn tavoitteet: 1) Aiemmin hankitun osaamisen tunnistamis- ja tunnustamisprosessin sekä toimintamallin kehittäminen 2) ECVETin

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA TERVETULOA! KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO rehtori Mika Strömberg

VANHEMPAINILTA TERVETULOA! KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO rehtori Mika Strömberg VANHEMPAINILTA KAKSOISTUTKINNON YKKÖSET SAMPO16 2.11.2016 TERVETULOA! rehtori Mika Strömberg ESITYKSEN AIHEET * lukion esittely ja tilat * kaksoistutkinto-opinnot * ylioppilastutkinto * sähköiset ylioppilaskirjoitukset

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä MAAHANMUUTTAJARAPORTTI LUKUVUOSI 2014-2015 TOIMINNAN TAVOITE Maahanmuuttajatoiminnan strategia valmistui joulukuussa 2010. Strategian mukaan Keski- Pohjanmaan koulutusyhtymässä

Lisätiedot

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen

Abiturienttien vanhempainilta. KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen Abiturienttien vanhempainilta KESKIVIIKKO 11.11.2015 klo 17.30 Rehtori Sinikka Luoma Opinto-ohjaaja Matti Iivanainen AIKATAULUA ABEILLE Kurssit (vähän pakollisia, syventävät, soveltavat, kertaukset) 75

Lisätiedot

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus

SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus SATAEDU Satakunnan ammattiopisto, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus AIKUISTEN OPINTO-OHJAUS Koonti: Johanna Rantalainen opinto-ohjaaja, Harjavallan yksikkö AIKUISOPISKELIJOIDEN MÄÄRÄT SATAEDUSSA SATAKUNNAN

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot yhteishaku 2015 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Opiskelijan polku 2 Mitä hyötyä? Opiskelemalla lukioaineita parannat mahdollisuuksiasi menestyä jatko-opintojen

Lisätiedot

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo Valinnat 2015-13 WILMASSA 5.4.2015 KLO 08:00-10.5.2014 klo 20:00 Tarjotin 1516 Pakolliset kurssit ovat värittömiä, valtakunnalliset syventävät ovat kurssit sinisiä ja koulukohtaiset soveltavat kurssit

Lisätiedot

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO OPAS kahden tutkinnon opiskelijoille 2015 2016 Mikkelin etä- ja aikuislukio Päämajankuja 4 50100 Mikkeli Toimisto ma-to klo 9-17 ja pe 8-14.45 Päämajankuja 4, 3. krs. puh.

Lisätiedot

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO

OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO OPISKELUJAKSOJEN KALENTERIT JA TUNTIKAAVIO VKO PÄIVÄ I JAKSO to 10.8. pe 29.9.2017 (37 päivää) 32 to 10.8 Lukio aloittaa klo 9 pe 11.8. 33 ma 14.8. ti 15.8. ke 16.8. RO-tuokio, ykkösten ryhmäytymispäivä

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo

Valinnat Kouvolan Yhteislyseo Valinnat 15 WILMASSA 1.5.2017 KLO 08:00-7.5.2017 klo 20:00 Tarjotin 1718 Kurssitarjotin https://peda.net/kl/ky/lukuvuosi-1718 Kurssien sisällöt näet parhaiten Wilmasta, mutta myös täältä: https://peda.net/kl/ky/opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Huoltajailta 17

Huoltajailta 17 17.10.2017 Huoltajailta 17 17 huoltajailta 17:00-18:00 Kahvit ruokalassa, opiskelijakunta 18:00-19:35 Ryhmänohjaajan tunti kotiluokissa 17A 301 17B 202 17C 407 17D 401 17E 208 17F 408 17G 307 Mika Rissanen

Lisätiedot

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011

KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri

Lisätiedot