POST POSITIOPAPERI Kepa, VUODEN 2015 JÄLKEINEN KEHITYSAGENDA

Transkriptio

1 POST POSITIOPAPERI Kepa, VUODEN 2015 JÄLKEINEN KEHITYSAGENDA Vuosituhattavoitteiden määräaika umpeutuu vuonna 2015 ja niiden toimeenpanoon on panostettava täysillä. Samalla suunniteltaessa uusia vuoden 2015 jälkeisiä tavoitteita on pohdittava, miten kehityshaasteisiin löydetään muuttuvassa maailmassa uudenlaisia ja kestäviä ratkaisuja, joilla puututaan köyhyyden perussyihin ja muutetaan sitä ylläpitäviä rakenteita. Ilmasto-, ruoka- ja talouskriisi tekevät kehityshaasteista polttavan ajankohtaisia samalla kun maailman väkiluku kasvaa huimaa vahtia ja maapallon kantokyvyn rajat tulevat vastaan. Myös toimintaympäristö on muuttunut esimerkiksi kaupungistumisen ja viestintäteknologian kehittymisen myötä, eikä monien toimijoiden, kuten nousevien talouksien tai monikansallisten yritysten roolia voi enää sivuuttaa. Kepan näkemyksen mukaan Suomen tulee: 1. varmistaa, että köyhyyden ja eriarvoisuuden poistaminen on tavoitteiden keskiössä. Köyhyys on ymmärrettävä pelkkää tuloköyhyyttä moniulotteisemmin ja muuttunut maantiede huomioiden: Nykyisin suurin osa äärimmäisessä köyhyydessä elävistä ihmisistä asuu keskituloisissa nousevissa talouksissa. Myöskään valtioiden ja köyhyyden rajat eivät aina osu yksiin. Niinpä köyhät ihmisryhmät ja alueet valtioiden sisällä on jatkossa huomioitava paremmin. Kaikkein köyhimpien ja haavoittuvimpien on oltava tavoitteiden keskiössä ja vähiten kehittyneiden maiden sekä hauraiden valtioiden erityistarpeet on otettava huomioon. Köyhyys ja eriarvoisuus eivät ole sattumaa tai luonnonlakeja vaan seurausta aktiivisesta toiminnasta ja toimimattomuudesta. Koska köyhyyttä tuotetaan ihmisen toiminnalla, se voidaan voittaa puuttumalla köyhyyden perussyihin ja muuttamalla sitä ylläpitäviä rakenteita. Tarpeiden täyttämisestä huomio tulee siirtää ihmisoikeusperustaiseen lähestymistapaan eli ihmisten kykyyn tunnistaa ja vaatia oikeuksiaan ja valtioiden velvollisuuteen taata niiden toteutuminen. 1 (5) Eriarvoisuus: Toisaalta köyhyyden kitkeminen ei yksin riitä. Esimerkiksi Maailmanpankin ekonomistin Branko Milanovicin mukaan 5 prosenttia maailman rikkaimmasta väestöstä kontrolloi 37 prosenttia globaaleista tuloista samaan aikaan, kun köyhin 5 prosenttia vähemmän kuin 0,2 prosenttia. Lisäksi hänen mukaansa maailman rikkaimman prosentin tulot ovat nousseet peräti kuudellakymmenellä prosentilla viimeisen noin kahdenkymmenen vuoden aikana. Maailmanlaajuinen eriarvoisuus on kasvanut viime vuosikymmeninä huimasti niin, että sekä äärimmäinen köyhyys että äärimmäinen rikkaus estävät tasa-arvoisen ja vakaan kehityksen. Meneillään oleva talouskriisi on kärjistänyt tilannetta entisestään. Eriarvoisuuden suitsimiseksi on puututtava rakenteellisesti sekä köyhyyteen että rikkauteen. Sosiaalipalveluiden saatavuus ja pääsy niiden piiriin ovat avainasemassa puhuttaessa vaikkapa koulutuksesta, terveydestä tai vedestä ja sanitaatiosta. Ihmisarvoisella työllä luodaan edellytyksiä toimeentuloon. Lisäksi tarvitaan myös sosiaalisia turvaverkkoja. Kansallisella tasolla kattavien sosiaalietuuksien ja tulonsiirtojärjestelmien hyödyt ovat monissa tapauksissa olleet suuria, vaikka laajan sosiaalipolitiikan läpimurto

2 2 (5) kehitysagendalle on tapahtunut vasta suhteellisen hiljattain. Näiden turvaverkkojen kehittäminen tarjoaa mahdollisuuksia alkuperäisten vuosituhattavoitteiden globaalien päämäärien saavuttamiseksi. 2. tukea ihmisoikeuksien sisällyttämistä uusien tavoitteiden keskiöön. Kehitystä mitattaessa lähtökohdaksi on otettava jo olemassa olevat kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Valtioiden tulee sitoutua sisällyttämään ihmisoikeusperiaatteet kansallisiin kehityssuunnitelmiin sekä toteuttaa ne ihmisoikeusperustaisesti. Ihmisoikeusperustaisuuteen sisältyy aito osallistavuus ja syrjimättömyys, joilla voidaan taata helposti syrjäytyvien ryhmien kuten naisten, lasten ja vammaisten äänen kuuluminen ja puuttua eriarvoisuuteen. Valtioilla on puolestaan vastuu ja velvollisuus taata ihmisoikeuksien toteutuminen. Hyvällä hallinnolla, demokratialla ja oikeusvaltion periaatteilla on ratkaiseva merkitys oikeuksien toteutumisessa. 3. vaikuttaa siihen, että uusissa kehitystavoitteissa yhdistyvät myös kestävän kehityksen tavoitteet sekä edistää politiikkajohdonmukaisuutta. Pelkkä kehitysyhteistyö ei yksin riitä, sillä muilla politiikkatoimilla, kuten talous-, ilmasto- ja turvallisuuspolitiikalla saatetaan tehdä niiden saavutukset tyhjiksi. Politiikkajohdonmukaisuuden onkin oltava keskeinen osa uutta kehitysagendaa. Toisin sanoen uusien tavoitteiden on tarjottava ratkaisuja köyhyyden ja eriarvoisuuden perimmäisiin syihin, maailmantalouden rakenteellisiin ongelmiin, ympäristö- ja ilmastoasioihin sekä rauhaan ja turvallisuuteen. Köyhyyden poistamisen on oltava uusien tavoitteiden keskiössä. Samalla on huomioitava maapallon kantokyvyn rajat sekä resurssien niukkuus. Rio+20 huippukokouksessa kesäkuussa 2012 sovittiin niin kutsuttujen kestävän kehityksen tavoitteiden (Sustainable Development Goals, SDG) luomisesta. On tärkeää varmistaa, että ne eivät kilpaile vuosituhattavoitteiden ja niiden jälkeisen kehitysagendan kanssa. Siksi päämääränä tulee olla yksi yhteinen agenda. Talous: Maailmantalouden rakenteelliset ongelmat ovat keskeinen este köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamiselle. Kehitystavoitteiden saavuttamiseksi on erityisen tärkeää varmistaa kansainvälisen kauppa-, investointi- ja veropolitiikka johdonmukaisuus niiden kanssa. Investointipolitiikassa tulee huomioida köyhempien maiden erityistarpeet. Valtioiden lisäksi yksityisen sektorin toiminnalla on paljon vaikutuksia kehitysmaihin ja maapallon kantokykyyn. On luotava selkeät sitovat säännöt vastuulliselle yritystoiminnalle. Do no harm -periaatteen lisäksi tulee taata, että yksityisellä sektorilla on myös positiivisia kehitysvaikutuksia. Kansainvälisen veropolitiikan osalta on suitsittava veroparatiiseja ja kitkettävä verovälttelyä, -kiertoa ja korruptiota. Lisäksi verohallintojen kehittäminen kansallisella tasolla sekä kehitysapuriippuvuuden väheneminen on tärkeää. Finanssimarkkinoita on säänneltävä riittävästi ja ne olisi saatava palvelemaan reaalitaloutta, ihmisiä ja kestävää kehitystä. Näin ei tällä hetkellä tapahdu keinoteltaessa esimerkiksi ruoan hinnalla pörssissä. Kansainvälisillä kehitysrahoituslaitoksilla kuten IMF:llä ja Maailmanpankilla on merkittävä rooli maailmantaloudessa, ja niiden päätöksenteon avoimuuden ja demokraattisuuden lisääminen on siksi keskeinen päämäärä. Ympäristö ja ilmasto: Nykyinen talouden kasvumalli ei ole kestävällä pohjalla. Rikkaat maat ovat maapallon kantokyvyn suurin ongelma. Siksi niillä on myös päävastuu ilmaston ja ympäristön suojelusta. Samaan aikaan kun ihmiskunta kuluttaa luonnonvaroja tavalla, jonka ylläpitämiseen tarvittaisiin puolitoista maapalloa, viidennes maailman väestöstä elää äärimmäisessä köyhyydessä. Esimerkiksi Suomen ja Iso-Britannian kulutukseen tarvittaisiin kolme maapalloa, kun taas kehitysmaiden kulutukselle riittäisi

3 pääasiassa alle yksi. Köyhimmät ihmiset ovat samalla kaikkien riippuvaisimpia ekosysteemipalveluista ja luonnon monimuotoisuudesta sekä haavoittuvaisimpia ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Riittävän ruuan, energian ja toimeentulon takaaminen maailman köyhimmälle väestönosalle on nykytiedon valossa mahdollista toteuttaa kestävästi ja matalahiilisesti. Kestävää kehitystä ei voida toisaalta saavuttaa ilman kunnianhimoisia globaaleja tavoitteita uusiutuvan energian käyttöönotosta. Tavoitteet täytyy myös sitoa yhteen ilmastonmuutokseen sopeutumisen ja hillinnän sekä kestävän luonnonvarojen käytön ja katastrofivalmiuden kanssa. Uusien tavoitteiden on oltava globaaleja siten, että ne pakottavat kiinnittämään huomiota kulutustottumuksiin ja toimintatapoihin myös rikkaissa maissa. Samalla niiden on oltava oikeudenmukaisia ja joustavia suhteessa kansallisiin olosuhteisiin mahdollistaen köyhimpien maiden ja ihmisten oikeuden kehitykseen. Rauha ja turvallisuus: Turvalliset yhteiskunnalliset olosuhteet ovat merkittävä tekijä köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämisessä ja kehityskysymykset rauhan saavuttamisessa. Etnisistä tai kulttuurisista ulottuvuuksista huolimatta ns. uusien eli pääasiassa valtioiden sisällä käytävien aseellisten konfliktien taustoissa nousee esiin nimenomaan sosiaaliset, poliittiset ja taloudelliset syyt. Huomiota tulee kiinnittää myös ulkoisiin tekijöihin, jotka kiihdyttävät konflikteja, kuten taistelu luonnonvaroista. Vuosituhatjulistuksessa halutaan tehdä YK:sta entistä tehokkaampi rauhan ja turvallisuuden ylläpitäjä, ja sen lisääntyneen konfliktinehkäisytoiminnan ansiosta maailmassa onkin vältetty kriisejä. Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen on kuitenkin osoittautunut haasteelliseksi nimenomaan hauraissa valtioissa. Niiden kansainvälinen tukeminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on määritellä kenen ehdoilla ja omistajuudella näissä vaikeissa yhteiskunnallisissa tilanteissa toimitaan. Vuosituhattavoitteista puuttuu myös suojelun näkökulma. Uusissa kehitystavoitteissa onkin huomioitava myös suojelu väkivallalta. Kestävää rauhaa ja turvallista yhteiskuntaa ei voida saavuttaa myöskään ilman hyvällä hallintoa, korruption vähäisyyttä, demokratiaa ja oikeusvaltion periaatteita. 4. kiinnittää huomiota työn laatuun ja vaikuttavuuteen. Tuloksellisuuden periaatteita ja mittaamistapoja on määritelty Pariisin julistuksessa, Accran toimintaohjelmassa ja Busanin kumppanuudessa. Kehitysyhteistyön Globaalin kumppanuuden (Global Partnership for Development Effectiveness) elementtien, kuten demokraattisen omistajuuden, avun sitomisen lopettamisen, pirstaleisuuden vähentämisen ja kansalaisyhteiskunnan aseman vahvistamisen on oltava mukana uusissa tavoitteissa. 5. tukea globaalia lähestymistapaa, sillä vastuu on yhteinen. Eri maille asetettavien tavoitteiden on kuitenkin otettava huomioon niiden erilainen kehitystaso sekä erilaiset vastuut ja velvoitteet. Valtioiden lisäksi myös yksityinen sektorin tulee integroida uuteen kehitysagendaan vastuullisena toimijana. Yhteiset tavoitteet ovat välttämättömiä, sillä haasteet ovat todella suuria ja yhteisiä. On kuitenkin keskeistä säilyttää joustavuus suhteessa maiden kehitystasoihin esimerkiksi soveltamalla yhteisen mutta eriytetyn vastuun periaatetta. Yhdessä asetetuilla sitovilla säännöillä varmistetaan myös, että eteneminen ei tapahdu vain alimman yhteisen nimittäjän ja kunnianhimon tason mukaan. Esimerkiksi nousevien kehitysmaiden vaikutusvalta ja köyhyyden muuttuva maantiede tekevät mahdottomaksi rakentaa uudet tavoitteet ensisijaisesti kehitysyhteistyön ympärille. Köyhyyden poistaminen ei vuoden 2015 jälkeisessä maailmassa tapahdu ilman kehittyvien BRICS-maiden eli Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan vahvaa sitoutumista. Keskituloisten maiden tapauksessa on oleellista kysyä, miten niiden kehitys olisi aidosti kestävää: Miten sovitetaan nopea talouskasvu ympäristön kestokyvyn rajoihin? Miten 3 (5)

4 varmistetaan, että nouseva yritystoiminta hyödyttää kansalaisia ja valtioita muun muassa kohtuullisina verotuloina? Millaisella tulonjako- ja sosiaalipolitiikalla talouden kasvusta hyötyvät muutkin kuin eliitti? Keskituloiset maat vastaavat viime kädessä itse omasta politiikastaan, mutta kansainvälisellä yhteistyöllä ja sopimuksilla voidaan luoda edellytyksiä niin köyhyyden poistamiselle kuin esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksille. Valtioiden lisäksi myös yksityinen sektorin toiminnalla on paljon vaikutuksia kehitysmaihin ja maapallon kantokykyyn, on kyse sitten luonnonvarojen kestävästä käytöstä, verotulojen tuotosta tai ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Vaikutukset voivat olla niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Niinpä yksityinen sektori tulee integroida uuteen kehitysagendaan vastuullisena toimijana, joka on luomassa positiivisia kehitysvaikutuksia. Mahdolliseen vapaamatkustajuuteen on puututtava ja huolehdittava myös siitä, että yksityinen sektori ei tee tyhjäksi jo saavutettuja tuloksia. Tähän tarvitaan selkeitä ja sitovia pelisääntöjä yksityiselle sektorille ja erityisesti monikansallisille suuryrityksille. 6. tukea sitovia tavoitteita, joille myös luodaan toimeenpano- ja seurantasuunnitelma sekä vastuumekanismit. Tavoitteiden on oltava konkreettisia, selkeitä ja sitovia. Niille tarvitaan myös toimeenpanosuunnitelma, selkeät mittarit sekä läpinäkyvä, yhtenäinen ja säännönmukainen raportointi- ja seurantajärjestelmä, jonka avulla toimia voidaan objektiivisesti arvioida. Sitoumusten täyttämisen varmistamiseksi on luotava myös selkeät vastuumekanismit. BKT-mittari on aikansa elänyt, ja se on korvattava paremmin kestävää kehitystä kuvaavalla mittarilla. Erilaisia malleja on olemassa. Niiden edut on saatava järkevästi käyttöön. Tällä hetkellä maat voivat esimerkiksi edistyä vuosituhattavoitteiden mittareiden valossa, vaikka yhdenkään köyhyydessä elävän vammaisen elämä ei parantuisi. Samalla kuitenkin 20 prosenttia maailman köyhistä on vammaisia. Sama pätee myös ympäröivää väestöä huonommissa oloissa eläviin alueisiin ja etnisiin ryhmiin. Jotkut maat, esimerkiksi Thaimaa ja Ecuador, ottavat jo nyt erilaiset vähemmistöt huomioon raportoidessaan edistymisestä vuosituhattavoitteissa. Tämän tyyppisen raportoinnin laajentaminen osaksi pakollista raportointia auttaisi ohjaamaan eri maiden päättäjien huomiota ihmisryhmiin, joiden ääni ei usein kuulu politiikassa. Toimeenpano- ja seurantasuunnitelmia tukee osallistava, avoin ja hyvä hallinto, oikeusvaltion periaatteet, korruption vähäisyys, julkisiin palveluihin sekä tiedon äärelle pääsy, riippumaton media sekä ihmisoikeuksien, kuten sananvapauden, kunniottaminen. 7. vaikuttaa siihen, että tavoitteiden valmistelu ja niiden toimeenpano on oikeudenmukaista, tasapuolista ja osallistavaa. Alkuperäiset vuosituhattavoitteet suunniteltiin pääasiassa melko pienellä joukolla YK:n sisäpiiriläisiä. Aika ajanut ohi tällaisesta pienen piirin valmistelusta, jota jo edelliskerralla kritisoitiin laajasti. Prosessin suunnittelun ja käytännön toteuttamisen on oltava YK:n ja sen jäsenvaltioiden vastuulla, sillä vain YK:lla on tähän riittävän laaja edustuksellisuus ja hyväksyntä. Suunnittelutyötä tulee koordinoida monenkeskisesti valtioiden, paikallishallintojen, kansalaisyhteiskunnan ja muiden toimijoiden kesken. Erityisesti kehitysmaiden omistajuus ja niiden kansalaisyhteiskunnan mukanaolo on keskeistä onnistumisen kannalta. Myös toimeenpanossa on luonnollisesti taattava demokraattinen omistajuus ja kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuudet. 8. varmistaa riittävät resurssit ja muut keinot joilla taataan tavoitteiden tehokas toimeenpano. Jo tehdyt sitoumukset, kuten kehitysyhteistyön määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta, on täytettävä. Lisäksi uusiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen, tarvitaan uusia innovatiivisia rahoituslähteitä, esimerkiksi erilaisia päästöja hiiliveroja. Uusia ja innovatiivisia rahoituslähteitä tulee koskea samat kriteerit kuin kehitysyhteistyömäärärahoja, ja niiden toimeenpanossa tulee huomioida pitkäjänteisyys ja tuottovarmuus. Myös kehitysmaiden oman verotuskapasiteetin vahvistaminen on tärkeää, niin että 4 (5)

5 esimerkiksi luonnonvaroista saatavat tulot edistävät maiden kehitystä. Nyt kehitysmaat menettävät yritysten veronkierron ja verosuunnittelun vuoksi moninkertaisesti enemmän tuloja kuin kehitysyhteistyön kautta saavat. Verotus, erityisesti verojärjestelmien kestävyys ja oikeudenmukaisuus tuleekin huomioida, kuten myös laajempi globaali talouspolitiikka. Resurssien lisäksi teollisuusmailta tarvitaan tekoja, jotka pureutuvat köyhyyden ja eriarvoisuuden syihin ja sitä ylläpitäviin rakenteisiin sekä edistävät politiikkajohdonmukaisuutta. 5 (5)