Kepan kommentit Keskustan Tasapainossa eteenpäin Keskustan 101 periaatetta -ohjelmaluonnokseen
|
|
- Pentti Mäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kepan kommentit Keskustan Tasapainossa eteenpäin Keskustan 101 periaatetta -ohjelmaluonnokseen Yleisiä huomioita Tasapainossa eteenpäin -ohjelma ja siinä korostuva kohtuullisuuden periaate antaa hyvän pohjan vastata aikamme suuriin haasteisiin, kuten kasvavaan maiden sisäiseen ja väliseen eriarvoisuuteen sekä ilmastomuutokseen. Emme elä umpiossa. Siksi on tärkeää löytää ihmisoikeuksiin, oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon nojaavia konkreettisia ratkaisuja koko maapallon yhteisiin ongelmiin, joilla parannetaan ihmisten elämää sekä Suomessa että maailmalla. Kestävä kehitys yhdistää ajatuksen sosiaalisesta, taloudellisesta ja ympäristöllisestä kestävyydestä. Siksi kestävää kehitystä ei pitäisi ymmärtää liian kapeasti osana luonnonvarojen raajallisuutta (periaate 27), vaan kestävän kehityksen tulisi olla koko ohjelmaa läpileikkaava. Keskusta voisi periaateohjelmassaan vahvemmin ilmaista sitoutumisensa YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 ohjelmaan, joka kattaa kaikki kestävän kehityksen kolme peruspilaria, sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristöllisen kestävyyden, ottamalla kestävän kehityksen kaikkien periaatteiden pohjaksi. Kansainvälisesti sovitut Agenda tavoitteet kestävät aikaa, sillä ne nostavat keskiöön maapallon kaikkien ihmisten hyvän elämän ja sen edellytykset nyt ja tulevaisuudessa. On hienoa, että periaateohjelmassa halutaan vahvistaa Suomen roolia aktiivisena globaalina toimijana (esim. sivu kuusi, periaate 29). Ohjelman 101 periaatetta eivät kuitenkaan juurikaan avaa Suomelle visioitua kansainvälistä roolia. Kommenteillaan Kepa pyrkii ehdottamaan eri tapoja konkretisoida vahvempaa globaalin roolin ottamista vastuullisesti, uskottavasti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Elämme keskinäisriippuvuuksien maailmassa. Suomalaisten hyvinvointiin vaikuttavat entistä enemmän myös maamme rajojen ulkopuolella tapahtuvat asiat. Esimerkiksi kriiseihin ja konflikteihin vastaaminen edellyttää ponnisteluja yli rajojen. On erinomaista, että bruttokansantulon rajoitukset hyvinvoinnin mittaamisessa on tiedostettu (esim. periaate 26) ja Keskustalla on haluja etsiä muita mittareita, jotka
2 kuvaavat ihmisten henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Samalla mukaan olisi hyvä ottaa vahvasti myös ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat haasteet sekä ympäristön hyvinvointi ja suojeleminen, sillä ne ovat jokaisen ihmisen hyvinvoinnin perusta. On ilahduttavaa, että kansalaisyhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä periaatteita ja toimintaedellytyksiä on nostettu ohjelmaan mukaan (mm. 7. demokratia, 8. sananvapaus ja 16. vapaaehtoistyö). Säännöllinen vuoropuhelu ja yhteistyö kansalaisjärjestöjen ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa luovat edellytykset poliittisten päätösten valmistelulle ja tehokkaalle toimeenpanolle. Tämä vaatii ennakoivaa ja osallistavaa asennetta läpi prosessin, hyvää viestintää sekä riittäviä resursseja. Kaikkea kansalaistoimintaa ei voi tehdä vapaaehtoisvoimin. Suomi on edelleen yksi harvoista maista, joissa kansalaisyhteiskunta voi edelleen toimia vapaasti. Varmistetaan, että näin on jatkossakin. Periaateohjelman luonnosteksti keskittyy ennen kaikkea ihmiseen ja hänen mahdollisuuksiinsa saavuttaa ohjelman tavoitteita. Vaikka mukana on ajatus siitä, että ihminen voi purkaa itse pystyttämiään rakenteita, toivomme rakenteiden muutoksen merkitystä tasapainotettavan. On tärkeää, että emme aliarvioi paitsi yksilön, myös poliittisten päätöksien ja muiden eri keinojen merkitystä taata turvallisen yhteiskunnan ja onnellisen elämän perusedellytykset. Syrjivät rakenteet voivat tukahduttaa tai tehdä tyhjiksi ihmisen ja yhteisöjen ponnistelut sekä estää unelmien toteutumisen. Vankimmatkin järjestelmät ovat ihmisten tekemiä, siksi juuri me voimme ne myös muuttaa. Periaatekohtaiset kommentit Ehdotamme periaatteisiin poistoja ja lisäyksiä seuraavalla tavalla. Olemme yliviivanneet poistot ja merkinneet uudet muotoiluehdotuksemme punaisella värillä. Lopuksi esitämme kommenttipyynnön mukaisesti 101. periaatetta. 3. Oikeudenmukaisuus on oikeusvaltion ja hyvinvointiyhteiskunnan ydin. Globaali oikeudenmukaisuus ulottuu yli kansallisten rajojen. 14. Vastuu huomisesta on tässä ja nyt. Se on työtä tulevien sukupolvien hyvän elämän turvaamiseksi. Haluamme lastenlapsillemme mahdollisuuden elää vakaassa maailmassa ja puhtaassa ympäristössä. Huominen on huomioitava jokaista päätöstä tehtäessä. 16. Vapaaehtoistyö on aina pohjimmiltaan lähimmäisestä välittämistä. Varmistamme kansalaistoiminnalle puitteet, jossa hyvät ideat pääsevät kukoistamaan ja kansalaisilla on osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kotimaassa että osana kansainvälistä yhteistyötä. 26. Bruttokansantuote ei kerro onnen määrää. Kansakunnan menestystä ja päätösten vaikutuksia pitää mitata myös ihmisten henkisellä ja sosiaalisella hyvinvoinnilla sekä ympäristöstä
3 huolehtimisella. 27. Maailman huominen ratkaistaan ihmisten valinnoilla. Kestävä kehitys on sukupolvia yhdistävä välttämätön lähtökohta. Se edellyttää YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden ottamista osaksi kaikkea päätöksentekoa. Kasvatamme toinen toisiamme elämään tasapainossa luonnon kanssa. Globaalit kansalaistaidot kuuluvat kaikille. 28. Hiili palaa ja jäätiköt sulavat. Velvollisuutemme on yhteiskuntana ja kansainvälisin sopimuksin torjua ilmastonmuutosta tässä ja nyt: kääntää omat päästömme nopeaan laskuun, suojella hiilinielujamme ja tukea köyhien maiden ilmastotoimia. 30. Hyvä yhteiskunta elää kestävästi hyödynnetyistä uusiutuvista luonnonvaroista. Tämä on biotaloutta. Säästämme, kierrätämme ja laitamme teknologian töihin ympäristön hyväksi. Viisas ihminen ei tuhoa luontoa vaan on sen kumppani. 35. Liikumme laajasti, maailman ympäri. Se altistaa tarttuvien tautien nopeaan leviämiseen. Samalla kun tuemme kansainvälisellä yhteistyöllä tartuntatautien torjumista ja säällisten elinolosuhteiden rakentamista erityisesti vähiten kehittyvissä maissa, meidän pitää varautua aikaan, jolloin nyt toimivat lääkkeet eivät enää olekaan avuksi. 37. Olemme isänmaallisia. Meille se tarkoittaa tervettä ylpeyttä maastamme ja kansastamme, juuristamme, kielistämme ja kulttuuristamme. Suomalaisuus on uudistuvaa. Ajamme Suomen ja suomalaisten etua yhteistyöllä muiden kansojen kanssa, rauhaa ja sopua rakentaen. Oikeudenmukainen maailma on myös Suomen etu. 49. Virtuaaliset yhteisöt ovat osa vuoropuhelun, vaikuttamisen ja uusien elämysten maailmaamme. Niitä kannattaa hyödyntää yhteisten asioiden edistämiseksi. Hyvän keskellä verkkotodellisuudessa on harmaita ja synkkiä vyöhykkeitä. Siksi oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisen yhtäläisen vastuun teoistaan tulee ulottua myös verkkoon. 73. Globaalissa taloudessa kaikki eivät voita. Häviäjistä meillä on yhteinen vastuu niin kotimaassa kuin kauempanakin. Maailmantalous tarvitsee oikeudenmukaisuuden ruiskeen. Verovälttelyn kitkeminen ja haitallisen verokilpailun pysäyttäminen ovat tässä avainasemassa. 84. Digitalisaatio, robotit sekä alus- ja jakamistalous ovat osa elämäämme. Tämä kehitys tarvitsee yhteisiä pelisääntöjä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Uuden teknologian ja uusien toimintatapojen pitää palvella ihmistä ja hänen kehitystarpeitaan. Murros edellyttää kansainvälistä yhteistyötä verotuksen uudistamiseksi, jotta verotulot hyvinvoinnin rahoittamiseksi kyetään turvaamaan. 85. Raha ja pääoma liikkuvat yli rajojen, joskus paratiisiin asti. Edellytämme talouden toimijoilta yhteiskuntavastuuta, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, tarvittaessa sekä kansallisin että kansainvälisin sopimuksin ja säännöin. Kannatamme elinkeino- mutta emme keinotteluvapautta. Pikavoittojen sijaan suosimme kestävän tuoton tavoittelua.
4 86. Kauppa yhdistää kansoja ja lujittaa rauhaa. Se on oman vientimme kasvattamista. Se on myös maailman parantamista, pala kerrallaan. Tämä edellyttää, että yritykset velvoitetaan huolehtimaan ympäristöstä ja ihmisoikeuksien toteutumisesta. Haluamme vahvistaa köyhimpien maiden omaa yritystoimintaa, talouden hedelmien oikeudenmukaista jakautumista ja kykyä päästä omille jaloilleen. 87. Ihmisten kokemus turvatusta olosta syntyy oman elämän hallinnasta. Haluamme ehkäistä syrjäytetyksi tulemista, rikollisuutta ja ihmisen elinympäristön vaaroja. Tämä vaatii juurisyihin, kuten köyhyyteen ja eriarvoisuuteen puuttumista, sekä Suomessa että kansainvälisesti. 90. Suomen itsenäisyyden ja kansalaisten turvallisuuden varmistaminen on ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme tärkein tehtävä. Globaalit ongelmat vaikuttavat myös suomalaisten arkeen ja tarvitsevat rajat ylittäviä ratkaisuja. Aktiivinen ja pitkäjänteinen kehityspolitiikka on osa nykyaikaista ulkopolitiikkaa ja sille varmistetaan riittävät resurssit. 91. Käpertyminen ja aitojen pystys ei ole Suomen ratkaisu. Kansainvälisellä vuoropuhelulla ja yhteistyöllä vahvistamme luottamusta ja turvallisuutta. Siksi pidämme kiinni kansainvälisistä sitoumuksistamme ohjata 0,7 prosenttia Suomen bruttokansantulosta kehitysyhteistyöhön ja 0,2 prosenttia kaikkein köyhimmille maille. 98. Tarvitsemme uskontojen ja kulttuurien lukutaitoa, kykyä ymmärtää myös meille vierasta ja outoa sekä tietoisuutta globaalien ongelmien monimutkaisuudesta ja ratkaisukeinoista. Eri katsomusten ja toimijoiden välinen vuoropuhelu poistaa pelkoja, estää ääriliikkeiden kasvua ja rakentaa perustaa turvallisemmalle ja oikeudenmukaisemmalle maailmalle. 99. Ympäristöpakolaisuutta Ympäristön- ja ilmastonmuutoksen vuoksi muuttamaan joutuvien määrää voidaan ehkäistä vähentää kansainvälisellä yhteistyöllä ja yhteisvastuulla. Pakenemaan joutuvia ihmisiä on kohdeltava inhimillisesti ja heidän ihmisoikeutensa on turvattava. Myös ihmiset maamme rajojen ulkopuolella ovat lähimmäisiämme Köyhyyden, kasvavan eriarvoisuuden, ilmastonmuutoksen, rajat ylittävän rikollisuuden ja muiden maapallomme ongelmien ratkaisu edellyttää yhteisiä pelisääntöjä ja kaikkien maiden sitoutumista niiden ratkaisemiseksi. Haluamme vahvistaa YK:n ja EU:n kaltaisia yhteisöjä, joissa ihmisarvooikeudet, oikeusvaltio ja kestävän kehityksen periaatteet ovat toiminnan perusta. Kepan ehdotus 101.periaatteeksi: 101. Meidän suomalaisten valinnoilla ja poliittisilla päätöksillä on maailmanlaajuiset vaikutukset. Oma historiamme auttaa meitä ymmärtämään ja tukemaan heikoimmassa asemassa olevia. Otamme yhdessä sovitut Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteet ohjaamaan työtämme, jotta voimme turvata mahdollisuudet hyvään elämään kaikille ihmisille yhteisellä maapallollamme nyt ja tulevaisuudessa.
5 Lisätietoja Tuuli Hietaniemi, Asiantuntija, ilmasto-oikeudenmukaisuus, , Katja Hintikainen, Asiantuntija, vaikuttaminen ja Agenda 2030, , Lyydia Kilpi, Asiantuntija, vero-oikeudenmukaisuus ja yritysvastuu, , Niina Mäki, Asiantuntija, kehitysrahoitus, ,
Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous
Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden
R U K A. ratkaisijana
R U K A ratkaisijana Ruoka globaalien haasteiden ratkaisijana Ruokaturvan ja kestävien ruokajärjestelmien tulee nousta kehitys poliittiseksi paino pisteeksi ja näkyä kehitysyhteistyön rahoituksessa. MAAPALLOLLA
Vastuullisuussuunnitelma 2018
Vastuullisuussuunnitelma 2018 Kelan vastuullisuussuunnitelma perustuu Kelan yhteiskunnalliseen asemaan. Olemme kansallisesti merkittävä toimija, ja toimintamme heijastuu laajasti koko yhteiskuntaan. Yhteiskunnallinen
KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS
KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa
Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus
Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Visio: Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi "Vuonna 2050 Suomessa jokainen ihminen on arvokas yhteiskunnan jäsen. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta,
TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.
TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.
YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET
YHTEISTYÖPAJA HANASAAREN STRATEGISET TAVOITTEET 2017 2020 TOIMINTAYMPÄRISTÖ: POHJOISMAISUUS MUUTOKSESSA Asumme maissa, jotka kuuluvat kaikin tavoin maailman hienoimpiin. Olemme vapaita, onnellisia ja
1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?
Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2
Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus
Suomi, jonka haluamme 2050 Kesta va n kehityksen yhteiskuntasitoumus Visio: Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi "Vuonna 2050 Suomessa jokainen ihminen on arvokas yhteiskunnan jäsen. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta,
Yritysvastuu ja etiikka -kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu Asmo Kalpala
-kurssi Aalto Yliopiston Kauppakorkeakoulu 12.4.2017 Asmo Kalpala Vastuullisuus on sydämen sivistystä, tietoa ja tahtoa tuottaa hyvää. Kysymys: Oletteko valinneet kaupalliset opinnot vaikuttaaksenne maailmaan?
Fingon suositukset hallitusohjelmaan yvä Suomi, arempi maailma. Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry Finnish Development NGOs
Fingon suositukset hallitusohjelmaan 2019 2023 yvä Suomi, arempi maailma Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry Finnish Development NGOs 2 Fingo HYVÄ SUOMI, PAREMPI MAAILMA HYVÄ SUOMI, PAREMPI MAAILMA Fingo
HALLITUKSEN KEHITYSPOLITIIKASTA
KEHITYSPOLITIIKASTA Naisten ja tyttöjen oikeuksien vahvistaminen on entistä arvokkaampaa tilanteessa, jossa muun muassa Yhdysvallat on leikannut tasa-arvotyöstä. Hallitus ymmärtää kehitysmaiden verotuskyvyn
Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus
Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Huomisen eväskori pakataan kasvatustyössäkin jo tänään Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Ketkä ovat
TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA
TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä
Tässä julkaisussa yli 420 ihmistä kertoo, mitä he toivovat Suomen päättäjien tekevän ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja mitä he lupaavat itse tehdä ilmaston suojelemiseksi. Puhekuplakuvat on kerätty kesän
Perustehtävä ja arvot
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,
Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina
Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,
Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää?
Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa näyttää? Reaktiomme seuraavaan kolmeen trendiin määrittelee pohjoismaisen mallin suunnan. TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö
Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle
Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty
Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset
Kepan strategia 2018-
Kepan strategia 2018- Hyväksytty kevätkokouksessa 26.4.2017 1. Mikä Kepa on? Kepa on globaalin oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen kattojärjestö ja asiantuntija. Kepa vaikuttaa tuomalla ihmiset
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen
Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula
Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa Kristiina Kumpula 30.3.2017 Ihmisoikeudet voivat Suomessa varsin hyvin Paljon hyvää on tapahtunut viime vuosina: - Vammaissopimuksen ratifiointi - Seksuaalivähemmistöjen
KESKUSTANUORTEN E U R O V A A L I O H J E L M A
KESKUSTANUORTEN EUROVAALIOHJELMA 2019 EU:N SUUNTA ON PÄÄTETTÄVÄ Euroopan unioni on taitekohdassa ja tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys on päättää suunta, johon unionia lähdetään kehittämään. EU:lle
Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet
Tulevaisuusvaliokunnan avoin kokous 6.2. 2019 Eduskunnan auditorio Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian
Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet
Kestävyyskriisi nyt! Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet Teknologia muuttaa kaiken Megatrendit Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa
Sisällys UUDEN KATTOJÄRJESTÖN OHJELMA JOHDANTO JA MUUTOSTEORIA. Liite 11A
UUDEN KATTOJÄRJESTÖN OHJELMA 2018-2021 Liite 11A 11.6.2018 Sisällys JOHDANTO JA MUUTOSTEORIA... 1 OHJELMAN TAVOITTEET... 5 1. Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden vahvistaminen... 5 2. Vaikuttamistyö ja kansalaisyhteiskunnan
Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030
Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä
Digitalisaation hyödyntäminen kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa
Digitalisaation hyödyntäminen kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, maa- ja metsätalousministeriö, Digitalisaatiotyöpaja 7.6.2018, Elinkeinoelämän keskusliitto EK 6.6.2018
MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous
MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä
Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan. Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti
Kansalaisyhteiskunta järjestöt mukaan Pääsihteeri Kristiina Kumpula Suomen Punainen Risti Sisäisen turvallisuuden kehittäminen 06.09.2013 Järjestöillä erilaisia rooleja Kansalaisyhteiskunta on laajempi
Minne menet Post 2015- kehitysagenda?
Minne menet Post 2015- kehitysagenda? Kepan syyskokous, Aino Pennanen, Kehityspoliittinen asiantuntija 21/11/2014 Ohjelma Klo 9.30-10.45 tilaisuuden avaus Aino Pennanen Johdatus Post 2015 agendaan ja siihen
YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö
YHDENVERTAISUUS, HYVÄT VÄESTÖSUHTEET JA TURVALLISUUS Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö 1 MITEN YHTEISKUNNALLINEN ILMAPIIRI VAIKUTTAA IHMISTEN TURVALLISUUTEEN? MIKSI VÄESTÖRYHMIEN VÄLILLE
Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä
Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme
Megatrendit. Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra
Megatrendit Paula Laine Johtaja, Ennakointi ja strategia, Sitra 15.3.2018 ONKO ELÄMÄ NYKYISIN PAREMPAA KUIN 50 VUOTTA SITTEN? % ihmisistä sanoo Elämä maassamme tänään on kuin 50 vuotta sitten kaltaisilleni
Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä
Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä ep2014 TIGT. MAKE AN Millaisen Euroopan sinä haluat? Toimi, osallistu ja vaikuta äänestä EU-vaaleissa! SUOMEN EV. LUT. KIRKKO EU-vaalit ovat tärkeät Toukokuun
OECD:n hallintoministerikokous Helsinki
OECD:n hallintoministerikokous Helsinki 28.10.2015 Ensimmäinen Suomessa koskaan järjestetty OECD:n ministeritason kokous Suomi isännöi OECD:n hallintoministerien kokousta Helsingissä 28.10.2015. Kokouksen
Kepan tavoite ja tehtävät
www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää järjestöä Marttaliitosta Maan ystäviin
Kestävän kehityksen kokonaisarvio
Kestävän kehityksen kokonaisarvio Kuntasektorin näkemyksiä kestävän kehityksen tilasta ja tulevaisuudesta Varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, Kuntaliitto Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
Strategiset tavoitteet Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja Tuomo Holopainen
Strategiset tavoitteet 2014-2019 Suomen Lions-liiton vuosikokous, Pori Puheenjohtaja 2014 2015 Copyright Rastor Oy Lions-liiton strategia 2014-2019 Strategiset linjaukset Kriittiset menestystekijät Toimintasuunnitelma
Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Lausunto tulevaisuusvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa Jaettu ymmärrys työn murroksesta 7.11.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra TYÖN JA
VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta
VIHREÄ IDEOLOGIA SOLIDARITEETTIA KÄYTÄNNÖSSÄ Lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta Tämä teksti on lyhyt tiivistelmä Ympäristöpuolue Vihreiden puolueohjelmasta. Kun puolueohjelma
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen
Kestävä hyvinvointi ja sen edistäminen Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 21.4.2017 ESITYS VALIOKUNNASSA Professori Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopisto marja.vaarama@uef.fi Marja Vaarama 20.4.2017 1 Kestävä
ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO
ISO KUVA, OHJELMATYÖ JA TYÖRYHMÄ- ORGANISAATIO ISO KUVA Elämme historiallista murroskautta Jälkiteollisesta ajasta ollaan siirtymässä ajanjaksoon, joka on oraalla, mutta jonka lopullisesta muodosta ei
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry
STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat
Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus
Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Jussi Viitanen, metsäalan neuvonantaja, kehityspoliittinen osasto, toimialapolitiikan yksikkö, ulkoasiainministeriö Ympäristö ja luonnonvarat
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä
Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus
Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra
HYVÄ SUOMI, PAREMPI MAAILMA. Kepan suositukset hallitusohjelmaan
HYVÄ SUOMI, PAREMPI MAAILMA Kepan suositukset hallitusohjelmaan 2019 2023 Reilumpi maailma vaatii rohkeita päätöksiä MEILLÄ ON TILAISUUS turvata sekä nykyisten että tulevien sukupolvien oikeus ja mahdollisuus
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi- ja terveysteknologia Syrjäytyminen
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ. Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle
ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Kuntaliiton strategia valtuustokaudelle 2017-2021 MUUTOSTEN MAAILMANPYÖRÄ: Kuntien ja alueiden muutosajurit Kaupungistuminen Elämäntapojen muutokset Älykäs hyvinvointi-
YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ
YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ Juhlaseminaari 17.11.2009 eduskunta Jarna Pasanen Maan ystävät ry SDP:n ympäristöohjelma 1969: Luonnon käytön, hoidon ja suojelun suunnittelua estävät meillä ennen kaikkea perustuslain
Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia Luonnos
Saimaan rannalla. n valtuustostrategia 2018-2021 Luonnos 1.11.2017 Arvot n kaupungin strategiassa (1/2) n kaupunki kertoo omista arvoistaan ja strategiastaan arvokirjan avulla. Strategisen ajattelun tulee
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa
Rakennetaan älykästä ja avointa Eurooppaa EU:n merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ulkomaankaupasta 2/3 EU-sisämarkkinoilla Työntekijöiden liikkuminen vaivatonta Sijoituskannasta 80 % EU-maissa Neuvotteluvoima
Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa
Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa Pentti Lemmetyinen Pääsihteeri Setlementtiliitto Yhteiskuntavastuun käsite Yhteiskuntavastuun käsitettä alettiin Suomessa laajemmin käyttää 1990-luvulla yritystoiminnan
Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?
15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi
Vasemmistoliiton perustava kokous
VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta. Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa
KOHTI SOSIAALISESTI KESTÄVÄÄ HYVINVOINTIA Näkökulmia Pohjanmaalta Pirkko Vartiainen & Maritta Vuorenmaa SOSIAALI- JA TERVEYS- HALLINTOTIEDE Yhdistää opetuksessa (kaikilla tasoilla) molemmat hyvinvoinnin
Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto
Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus
Hyvä Suomi, parempi maailma
Hyvä Suomi, parempi maailma Kepan suositukset hallitusohjelmaan 2019 2023 Meillä on käsissämme tilaisuus turvata sekä nykyisten että tulevien sukupolvien oikeus ja mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.
TASAPAINOSSA, ETEENPÄIN Keskustan 101 periaatetta
Keskustan periaateohjelma. Hyväksytty Sotkamon puoluekokouksessa 10.6.2018. 1 TASAPAINOSSA, ETEENPÄIN Keskustan 101 periaatetta LUKIJALLE Keskusta on omaleimainen, suomalaisista aatejuurista versonut kansanliike.
HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ
HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen
Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö
Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;
Siksi nyt on tärkeää. On mahdollista että: TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.
TYÖN JA TOIMEENTULON ARVOITUS Työn maailma on tuntemattoman äärellä: automatisaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat muokkaavat eri aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Todennäköisesti
Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto
Kansliapäälliköiden näkemyksiä tuleville vuosille 16.11.2018 Jouni Varanka, VNK, Strategiaosasto Yhteistä ja jatkuvaa ennakointia valtioneuvostossa Tulevaisuusselonteko: Työn murros Tulevaisuuskatsaukset
Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto
Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö tuottavat tulosta Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 esittelee Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön vuosina 2018
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0392/1. Tarkistus. Harald Vilimsky, Mario Borghezio ENF-ryhmän puolesta
5.12.2018 A8-0392/1 1 Johdanto-osan G kappale G. ottaa huomioon, että globalisaatio on lisännyt keskinäistä riippuvuutta ja Pekingissä tai Washingtonissa tehdyillä päätöksillä on suora vaikutus elämäämme;
HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! VAIKUTA VALINNOILLASI
VAIKUTA VALINNOILLASI Oletko kyllästynyt nykyiseen yltiökapitalistiseen ja keinotteluun perustuvaan talousjärjestelmäämme, joka perustuu aineellisen ja tarpeettoman kulutuksen kasvattamiseen ja kulutuksen
Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI
Turvapaikanhakijat Uhka vai mahdollisuus, vai kumpaakin? OIVA KALTIOKUMPU SUOMALAINEN KLUBI PORI 10.12.2015 Tilanne tänään Euroopan talous lamassa Suomen talous kestämättömällä tiellä Suomen työttömyys
Maapallon selviämisen mahdollisuudet. Eeva Furman Suomen ympäristökeskus SYKE Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus
Maapallon selviämisen mahdollisuudet Eeva Furman Suomen ympäristökeskus SYKE Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus 30.5.2018 Maailmassa on paljon hyvää 2 Monet asiat ovat parantuneet 3 www.gapminder.org
KOOSTE KAUPUNGINJOHTAJIEN KÖÖPENHAMINAN KONSENSUSLAUSUMASTA
KOOSTE KAUPUNGINJOHTAJIEN KÖÖPENHAMINAN KONSENSUSLAUSUMASTA Terveempiä ja onnellisempia kuntia kaikille Muutokseen tähtäävä toimintamalli turvallisten, osallistavien, kestävien ja selviytymiskykyisten
Professori Eeva Furman. Suomen ympäristökeskus, Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli
Professori Eeva Furman Suomen ympäristökeskus, Kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli Maapallon selviämisen mahdollisuudet Eeva Furman Suomen ympäristökeskus SYKE Kestävän kehityksen tila ja tulevaisuus
Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik,
Metsäbiotalous 2020 Päättäjien Metsäakatemia Majvik, 7.5.2014 Hannu Raitio Projektinjohtaja, Prof. Metsäbiotalous suunnaton mahdollisuus Globaalit toimintaympäristöä muuttavat megatrendit pakottavat meidät
Selonteosta puuttuu johdonmukaisuus. Kehitettävää. Kiitettävää. Maa- ja metsätalousvaliokunta
Maa- ja metsätalousvaliokunta 13.3.2017 Asia: Kepan lausunto aiheesta valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta Agenda2030:sta Kestävän kehityksen Suomi pitkäjänteisesti,
Tavoitteet
Tavoitteet 2018-2023 TERVETULOA UUDISTAJIEN JOUKKOON Teollisuusdemarit tarjoaa Teollisuusliiton jäsenille väylän parantaa työ- ja palkkaehtojaan ja laajemmin yhteiskunnallista asemaansa. Innostamme ihmisiä
YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA
YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA Katsaus 16.12 2009 OPH Tom Gullberg, akademilektor i historiens och samhällslärans didaktik (Åbo Akademi i Vasa) 16.12.2009 Åbo Akademi - Strandgatan 2-65101 Vasa 1 Yhteiskuntaoppi
Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi Lahti 5.5.2011
Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi Lahti 5.5.2011 Sosiaali- ja terveysjärjestöt kansalaisten hyvinvointia rakentamassa Marita Ruohonen Suomen Mielenterveysseura Suomi on järjestöjen luvattu maa
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN
OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN PUHEENVUORON SISÄLTÖ Osallisuus ja demokratia käsitteinä Kirjaston rooli demokratian ja osallisuuden edistäjänä Osallisuuden merkitys kirjastopalvelujen
Vuorovaikutusneuvosto Perustettu 1983
Vuorovaikutusneuvosto Perustettu 1983 YLEISMAAILMALLINEN IHMISEN VELVOLLISUUKSIEN JULISTUS Vuorovaikutusneuvoston ehdotus 1. syykuuta 1997 Vuorovaikutusneuvosto YLEISMAAILMALLINEN IHMISEN VELVOLLISUUKSIEN
Siksi nyt on tärkeä. On mahdollista, että: ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS. Työ muuttuu mutta sitä on runsaasti ja palkkatyötä riittää kaikille.
ÖN JA OIMEENTULON RVOITUS n maailma on emattoman äärellä: omatisaatio, otisaatio, keinoäly ja taaliset alustat kkaavat eri aloja suudesta hoivaan ja työhön. Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta
TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.
TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.
kuntastrategia Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä
Ilomantsi idässä - turvallinen ja yritteliäs hyvien yhteyksien paikka, jossa on ilo elää ja tehdä työtä Yritteliäisyyttä Yhteyksiä Turvaa Työtä Ilomantsi vuonna 2030 Ilolla idästä VISIO 2 Painopisteet
LAPSELLA ON OIKEUKSIA
LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE
Kilpailu tulevaisuuden Suomelle
Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.
Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi
Arktinen kansainvälinen luonnonvarapolitiikka; suositukset toimenpidealueiksi Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston 14.3.2017 tilaisuuden pohjalta laadittu kooste 2.6.2017 1 Kv. luonnonvarapolitiikan
Kohti seuraavaa sataa
Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja
1. oltava vision Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi mukaisia:
Kuva: Janne Ulvinen, YHA Kuvapankki Toimenpidesitoumusten on 1. oltava vision Luonnon kantokyvyn rajoissa hyvinvoiva Suomi mukaisia: Vuonna 2050 Suomessa jokainen ihminen on arvokas yhteiskunnan jäsen.
Kaikkien osaaminen käyttöön
Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen
Unesco-koulujen seminaari
Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?
Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä
Kansalaisjärjestöjen ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksia kehitysyhteistyössä Korkeakoulujen kevätpäivät 23.5.2012 Lahti Järjestökoordinaattori Sanna Rekola / Kepa 09 584 23 271, sanna.rekola@kepa.fi
TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään
Taivassalo 2020 Paremppa arkki!
Taivassalo 2020 Paremppa arkki! Taivassalon kunnan arvot, visio ja strategia Taivassalon kunta Kv strategiaseminaarit 6.5.2013, 24.9.2013 Kh 4.11.2013 Kv 11.11.2013 - Mut sellaista piti varsinaisesti sanoa,
POST POSITIOPAPERI Kepa, VUODEN 2015 JÄLKEINEN KEHITYSAGENDA
POST 2015 -POSITIOPAPERI Kepa, 7.3.2013 VUODEN 2015 JÄLKEINEN KEHITYSAGENDA Vuosituhattavoitteiden määräaika umpeutuu vuonna 2015 ja niiden toimeenpanoon on panostettava täysillä. Samalla suunniteltaessa
Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen
Kansalaisnäkökulma sisäiseen turvallisuuteen Sisäisen turvallisuuden strategia, alueellinen työpaja, Helsinki Karim Peltonen, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö Kansalaisnäkökulmat Kansalaisten kokema