Kirkkomuseon selvitystyöryhmän mietintö SISÄLLYS

Transkriptio

1

2

3

4 SISÄLLYS SISÄLLYS...1 KIRKKOMUSEO MIKSI?...3 KATOAVAT ESINEET...3 KOKEMUS AIDOSTA, ALKUPERÄISESTÄ ESINEESTÄ...3 KIRKON OMA INTRESSI...4 VANHAT ALTTARITAULUTKO TAKAISIN...4 ESINEISTÖN HISTORIALLINEN SYVYYS...5 KIRKKO SUOMESSA 850 VUOTTA JOHDANTO...7 KIRKOLLISKOKOUKSEN KÄSITTELY V KIRKKOMUSEOTOIMIKUNTA KIRKOLLISKOKOUKSEN KÄSITTELY V KIRKON MUSEOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA VUODESTA KIRKOLLISKOKOUKSEN KÄSITTELY V ALOITTEITA KIRKKOMUSEON PERUSTAMISEKSI...11 TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY KIRKOLLISTA KULTTUURIPERINTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ...13 KIRKOLLISET ESINEET JA ASIAKIRJAT...13 KIRKOLLISET RAKENNUKSET JA HAUTAUSMAAT...15 PAPPILAT, KIRKKOHERRANVIRASTOT JA MUUT SEURAKUNNALLISET RAKENNUKSET KIRKOLLISEN AINEISTON TALLENNUKSEN JA INVENTOINTIEN NYKYTILANNE...18 KANSALLINEN KULTTUURIPERINTÖ UHATTUNA...18 KIRKOLLISTEN ESINEIDEN KONSERVOINTITARVE...19 SELVITYS KIRKOLLISEN ESINEISTÖN INVENTOINTITILANTEESTA...21 ESINEISTÖ...22 VALOKUVAT JA ARKISTOAINEISTO...24 INVENTOINNIT JA TUTKIMUSTYÖ...25 SEURAKUNTIEN JA MUSEOIDEN VÄLINEN YHTEISTYÖ KIRKOLLISEN KULTTUURIPERINNÖN HOITO SUOMEN ORTODOKSISESSA KIRKKOMUSEOSSA, POHJOISMAISSA, SAKSASSA JA HOLLANNISSA...29 SUOMEN ORTODOKSINEN KIRKKOMUSEO...29 VALTION JA KIRKON ERO RUOTSISSA...32 KIRKKOANTIKVAARINEN KORVAUS RUOTSISSA...32 KIRKOLLISEN KULTTUURIPERINNÖN HOITAMINEN NORJASSA...33 KIRKOLLISEN KULTTUURIPERINNÖN HOITAMINEN TANSKASSA...34 KIRKOLLISEN KULTTUURIPERINNÖN HOITAMINEN SAKSASSA JA HOLLANNISSA MUSEOTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET JA SUOMEN MUSEOLAITOS

5 MUSEON MÄÄRITELMÄ...37 MUSEON MERKITYS...37 MUSEOTYYPIT...37 VALTAKUNNALLISET ERIKOISMUSEOT KIRKOT KULTTUURIMATKAILUN KOHTEENA KIRKON MUSEOTOIMEN TEHTÄVÄT JA HENKILÖKUNTA...42 LÄHTÖKOHTA...42 TEHTÄVÄT...42 NEUVONTA...42 NÄYTTELYT...43 TALLENNUS JA SUOJELU...44 Esinekokoelmat...44 Arkistot ja tietokannat...45 Suojelu...45 Konservointi...46 Arvio kirkon museotoimen oman konservointilaitoksen tilatarpeista...46 Konservointitilojen ominaisuudet...48 Näkökulmia ja esimerkkejä konservointitoimintaan...48 TUTKIMUS...49 MUSEOTOIMEN HENKILÖKUNTA KIRKON MUSEOTOIMEN HALLINTO JA RAHOITUS KIRKON MUSEOTOIMEN KUSTANNUKSET...52 PERUSTAMISKUSTANNUKSET...52 YLLÄPITOKUSTANNUKSET KIRKON MUSEOTOIMEN VAIHTOEHTOISET TOIMINTAMALLIT...55 KIRKKOMUSEO VALTAKUNNALLINEN ERIKOISMUSEO...55 KIRKON KULTTUURIPERINNÖN KESKUS KIRKKOHALLITUKSEN ALAINEN YKSIKKÖ...55 TOIMINTAMALLIEN VERTAILUA...56 SIJAINTIPAIKKA...56 JOHTOPÄÄTÖKSET TOIMENPIDE-EHDOTUKSET...58 LIITTEET... VIRHE. KIRJANMERKKIÄ EI OLE MÄÄRITETTY. 2

6 KIRKKOMUSEO MIKSI? Katoavat esineet Kirkollinen esineistö osana kulttuuriperintöä kertoo Suomen kirkon ja suomalaisen kristillisyyden tarinan. Autenttisten esineiden äärellä ihmisellä on mahdollisuus luoda yhteys tuohon menneisyyteen. Seurakuntien ja paikkakuntalaisten yhteiseen muistiin ja historiaan olennaisesti liittyvät esineet ovat häviämässä. Monen seurakunnan kirkollisten esineitten kunto on erittäin huono. Myös viime vuosikymmeninä muuttunut liturginen käytäntö on merkinnyt 1950-lukua vanhemman esineistön poistumista käytöstä. Tämän esineistön asianmukaisesta säilymisestä on kyse. Seurakunnilla ei ole tietotaitoa eikä voimavaroja järjestää esineistön säilyttämistä asiaankuuluvalla tavalla. Esineet odottavat puutteellisissa säilytysolosuhteissa konservointia ja samalla sen informaatioarvo laskee jatkuvasti. Inventointien puuttuessa esineistä ja niiden arvosta ei ole tietoa 1, eikä niiden kunnostusta ole osattu priorisoida muiden seurakunnallisten tehtävien rinnalla. Kirkkohallitus on tiedostanut tilanteen ja reagoinut siihen palkkaamalla museoalan tutkijan ohjaamaan ja neuvomaan seurakuntia sekä päättämällä seurakuntien esineistöjen inventoinnista. 2 Näissä on ilmennyt, että esineistön kunto ja säilytysolosuhteet ovat luultua huonommat. Tarvitaan siten nopeita ja kattavia toimenpiteitä, jotta kirkon hallussa oleva kulttuuriperintö pelastuisi ja säilyisi myös tuleville sukupolville. Kokemus aidosta, alkuperäisestä esineestä Viime aikoina on nostettu esille kysymys museoiden saavutettavuudesta. Väestön ikääntyessä jopa kolmasosalla ihmisistä on esteitä esimerkiksi kuulemisessa, näkemisessä tai liikkumisessa. Myös toimimisesteisille ihmisille tulisi taata pääsy esineiden ääreen. 3 On todettu, että aidon esineen äärellä koettua elämystä ei voida korvata. Konkreettisen fyysisyyden kokemus loihtii menneisyyden käsin kosketeltavaksi. 1 Kulttuuriperinnöltään arvokkaan kirkollisen esineistön inventointi on vielä kokonaan tai osittain tekemättä 63 %:ssa inventointikyselyyn vastanneista seurakunnista. Tiedot inventointikyselystä Vuosina seurakuntaa on tehnyt kirkollisen esineistön inventoinnin. Tiedot inventointikyselystä Uudessa museoajattelussa saavutettavuudesta on tullut tärkeä osa-alue. Saavutettava kulttuurikohde tarjoaa kaikille mahdollisuuden osallistua ja saada elämyksiä. Saavutettavuutta lisätään tekemällä liikkuminen, näkeminen, kuuleminen, tiedon hankkiminen sekä vuorovaikutus mahdollisimman helpoksi ja esteettömäksi. Saavutettavuuden eri osa-alueita ovat asenteellinen ja fyysinen saavutettavuus; saavutettavuus eri aistien avulla sekä tiedollinen, tiedotuksen, kulttuurinen, taloudellinen ja päätöksenteon saavutettavuus; 3

7 Kirkon, joka perustaa kirkkomuseon, on sanottu itsekin olevan museo. Museolaitos on kuitenkin viime vuosien aikana muuttunut olennaisesti. Ne negatiiviset mielikuvat, joita museota kohtaan vielä voi olla, perustuvat vanhoilliseen käsitykseen museosta suljettuna, itseensä sulkeutuvana laitoksena. Nykyinen uudistuva museotoimi edustaa vuorovaikutuksellista, opetuksellista ja dynaamista kanssakäymistä erilaisten kohderyhmien kanssa. (Viimeisen vuosikymmenen aikana museoissa on panostettu tietotekniikan hyväksikäyttämiseen näyttelyissä. Samalla on selkiytynyt alkuperäisten esineiden erityisluonne.) Näin olleen kirkkomuseokaan ei ole vain kirkollisten esineiden näyttelytila, vaan se vastaa koko kirkon historiasta ja kehityksestä kertovan esineistön ja aineiston tallentamisesta ja esittämisestä. Samalla se vastaa myös kirkolliseen aineistoon liittyvään konservointi- ja tutkimustarpeeseen. Kirkon oma intressi Kirkolla on laaja kontaktipinta suomalaiseen kulttuuriperintöön muutenkin kuin esinekulttuurin osalta. Suomalainen kulttuurihistoria on suurelta osin kirkollista kulttuuria. Kansallismuseon perusnäyttelyssä on pysyvä kirkkotaiteen osasto, joka on edustava, mutta suhteellisen pieni. Merkittävä osa yli sadan vuoden ajan kartutetusta kirkollisen esineistön kokoelmasta on tilanpuutteen vuoksi varastossa. Tämän esineistön saaminen näytteille tulisi kirkkomuseossa mahdolliseksi. Rakennustaiteen museo pitää satunnaisesti kirkkotaiteeseen ja kirkolliseen esineistöön liittyviä näyttelyitä ja seminaareja. Kirkkotaide jää kuitenkin museon näyttely- ja tutkimuspolitiikassa marginaaliin, sillä kirkot ovat vain osa Suomen laajasta rakennuskannasta. Myös Designmuseon näyttelyissä kirkollinen taide on vain pieni osa kokonaisuudesta. Ortodoksisella kirkolla on ollut oma museonsa jo vuodesta Suomen evankelisluterilaiselta kirkolta puuttuu edelleenkin mahdollisuus oman näyttelytoiminnan ylläpitämiseen ja siten omasta ominaislaadustaan kertomiseen. Vanhat alttaritaulutko takaisin Uuden ja vanhan kirkollisen esineistön rinnakkainen käyttö seurakunnissa on vaikea asia, josta tarvitaan lisää tutkittua ja jäsenneltyä tietoa. Kirkkoarkkitehtuurin ja kirkkotaiteen selkiytymätön suhde jumalanpalveluselämään näkyy niissä ristiriidoissa, joita esiintyy vanhojen, erityisesti keskiaikaisten kirkkojen restauroinneissa ja muutostöissä. Seurakuntien toiminnalliset ja esteettiset toiveet ja tarpeet eivät aina käy yksiin kirkkojen antikvaaristen arvojen kanssa. Kirkkomuseossa tehtävän tutkimuksen hyöty tulisi konkreettisesti esiin mm. juuri vanhan kirkollisen rakennuskannan korjaus- ja restaurointitöissä. Esimerkkinä voi mainita kirkot, joissa on useita vanhoja alttaritauluja. Kuinka ne tulisi asiallisesti 4

8 sijoittaa kirkkorakennukseen? Tai voiko vanhat esineet asettaa itse kirkkosaliin vitriineihin? Esineistön historiallinen syvyys Mielenkiintoinen kysymys on, miksi kirkkomuseo kiinnostaa niin monia paikkakuntia. Tuoko kirkkomuseo mukanaan sellaista lisäarvoa paikkakunnalle, joka muulla tavoin olisi saavuttamattomissa? Onko kirkkomuseo jotain enemmän kuin muu museo? Kirkkomuseoon itsessään sisältyy vahvoja arvolatauksia. Paikkakunnan tunnettuuden lisäyksen sekä museovieraiden paikkakunnalle tuoman taloudellisen hyödyn lisäksi kirkkomuseo kantaa ilmeisesti mukanaan vuosituhantisen taiteen ja kulttuurin perinnön vanhat positiiviset mielikuvat. Nykyisen voimakkaan muuttoliikkeen aikana paikkakunnat etsivät omaan olemiseensa historiallista syvyyttä. 4 Paikkakuntalaisten suhde kirkkoon on vuosisatojen ajan ollut aktiivinen. Kirkon rakentamiseksi ja sen esineiden hankkimiseksi ovat paikalliset asukkaat yhdistäneet voimavaransa. Kirkolliset esineet liittyvät seurakunnan historiallisen toiminnan lisäksi paikkakunnan kulttuurielämään sekä paikallisten käsityöläisten historiaan, mm. toisinaan alttaritaulujen henkilöiden malleina on käytetty paikallisia ihmisiä ja joskus paikalliset käsityöläiset ovat osallistuneet kirkon saarnastuolin valmistukseen. Seurakunnan ja paikkakunnan itsensä kannalta kirkollisten esineiden säilyvyys ja niiden arvottaminen ovat olennaisia asioita. Arvottamisen myötä nousee myös tahto kohdistaa varoja esineiden säilyttämiseen. Jokaisen katoavan esineen myötä häviää pala seurakuntalaisten yhteistä menneisyyttä. Kirkkotaiteen inventoinnit, vanhojen kirkkojen valokuvat ja säilynyt tieto niistä eivät hyödytä ihmisiä, jos tietoa ei saada esille. Kirkkotaiteen voimavara on sen pitkässä perinteessä ja monimuotoisuudessa. Oppiessaan menneitten aikojen suhteesta kirkkoon ja sen taiteeseen, nykyihminen oppii myös tekemään ja ymmärtämään oman aikansa ratkaisuja. Oheinen kuvasarja kertoo kirkkotaiteeseen liittyvistä tyylillisistä arvostuksista. Kunkin aikakauden suunnittelijat ovat muokanneet kirkkorakennuksia, niiden kiinteitä kalusteita ja esineitä parhaan taitonsa ja aikakausien vallitsevien tyylipiirteiden mukaisesti. Mitä kyseiset muutokset kertovat jumalanpalveluselämästä, seurakunnan toiminnassa tapahtuneista muutoksista tai aikakauden tyylillisistä arvostuksista? Näihin kysymyksiin vastaaminen edellyttää korkeatasoista ja asiantuntevaa tutkimusta, jonka luonnollinen paikka olisi valtakunnallinen kirkkomuseo. 4 Muuttoliikkeen voimakkuudesta kertoo se, että viimeisen nelivuotiskauden aikana seurakunnasta toiseen muutti yli 1,35 miljoonaa henkeä. Kirkko muutosten keskellä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 8,

9 Kirkko Suomessa 850 vuotta Kaikilla kulttuurin tärkeillä osa-alueilla on museonsa, miksei kirkolla olisi? Kulttuuriperinnön vaalimiseen on viime vuosikymmenien aikana alettu kiinnittää enenevää huomiota monilla yhteiskunnan osa-alueilla. Kirkolla ei ole mitään syytä jättäytyä pois kansallisen kulttuuriperinnön säilyttämisen vastuusta etenkin kun vuonna 2005 juhlitaan Kirkko Suomessa 850 vuotta -teemalla. Juhlavuoden tavoitteena on mm. nostaa kristillisten kirkkojen vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin sekä historiassa että nykyajassa. 5 5 Kirkko Suomessa 850 vuotta -esite. 6

10 1. JOHDANTO Huoli kirkollisten esineiden säilymisestä ei ole uusi. Jo vuonna 1935 otettiin Muinaistieteellisestä toimikunnasta yhteyttä arkkipiispaan ja esitettiin huoli kirkkojen muinaisesineiden hoitamisesta. Yhteydenoton johdosta asetettu Kirkkojemme muinaisesineiden hoitoa valmisteleva komitea antoi esityksen vuonna 1938, jossa mm. ehdotettiin papiksi valmistuville opiskelijoille kirkollisten muinaismuistojen hoidon kurssia. Vuonna 1982 Pirkanmaan maakuntaliitto teki Tampereen hiippakunnan kautta esityksen kirkkohallitukselle seurakunnille saatavista ohjeista liittyen kirkollisen esineistön käsitteeseen, luettelointiin, säilyttämiseen ja hoitamiseen. Kirkkohallitus asetti vuonna 1986 Kirkollisen esineistön konservointia selvittävän toimikunnan, jonka puheenjohtajan toimi kirkkoneuvos Pertti Mäkeläinen. Toimikunnan mietinnössä Kirkollisen esineistön konservointi (Suomen ev. lut kirkon keskushallinto Sarja C 1986:6) korostettiin kirkollisen esineistön luetteloinnin tarpeellisuutta. Kirkolliskokouksen käsittely v Kirkolliskokous käsitteli marraskuussa 1995 Helsingin hiippakuntakokouksen aloitetta luterilaisen kirkkomuseon perustamisesta ja päätti yleisvaliokunnan mietinnön nojalla lähettää aloitteen kirkkohallitukselle. Valiokunta totesi, että asia on laajakantoinen. Seurakuntien hallussa on huomattava osa Suomen keskiaikaisesta taideaarteistosta. Myös myöhäisempien vuosisatojen kirkollinen esineistö on rikasta. Kirkollinen esineistö on paitsi osa seurakunta- ja sukuhistoriaa, myös kansallista omaisuutta ja oleellinen osa kirkon ja suomalaisen uskonharjoituksen historiaa. Kirkolliseen esineistöön liittyy taiteellisten ja kulttuurihistoriallisten arvojen lisäksi myös taloudellisia arvoja. Valiokunnan näkemyksen mukaan erityisen tärkeätä onkin pyrkiä jatkossa entistä paremmin turvaamaan seurakunnan arvokkaan esineistön konservointi sekä tähän liittyvä asiantunteva neuvonta ja huolto. Valiokunta piti ongelmallisena sitä, että kirkon keskushallinnossa ei ole erityisesti kirkollisen esineistön konservointiin, huoltoon ja säilyttämiseen erikoistunutta henkilöä. Yleisvaliokunta piti luterilaisen kirkkomuseon perustamista varteenotettavana vaihtoehtona edellä esitetyn ongelman ratkaisemiseksi. Museon alkuvaihe voisi valiokunnan käsityksen mukaan olla varastomuseo ja siihen liittyvä konservointineuvonta, luettelointi ja huolto. Valiokunta katsoi lisäksi, että kirkkohallituksen tulisi pikaisesti antaa ohjeet esineistön luetteloinnista, arvioinnista, säilyttämisestä ja kunnossapidosta. Kirkkohallituksen tulisi lisäksi osoittaa, mistä seurakunnat voivat saada asiantuntija-apua. Kirkkomuseotoimikunta Kirkkohallitus asetti toimikunnan laatimaan ehdotuksen evankelisluterilaisen kirkon museotoimen järjestämiseksi. Toimikunnan tehtävänä oli 7

11 a) kuvata ja määritellä evankelis-luterilainen kirkon museotoimen tehtävät ja siltä pohjalta; b) tehdä museotoimen perusratkaisujen osalta vaihtoehtoiset tai toisiaan täydentävät ehdotukset keskusmuseosta sijoituspaikkoineen ja ns. hajautetusta asiantuntijaorganisaatiosta. Samalla tuli erityisesti selvittää yhteistyömahdollisuudet muiden museoiden, ennen kaikkea Kansallismuseon ja maakuntamuseoiden kanssa ja niiden vaikutukset perusratkaisuun; c) tehdä ehdotus konservointitoimen järjestämisestä joko yhdessä tai erikseen museotoimen kanssa; d) selvittää museotoimen ja konservointitoimen edellyttämät henkilöstö-, kiinteistöja museotarpeet ja niistä aiheutuvat kustannukset; e) tehdä ehdotus museotoimen ja konservointitoimen organisaatioksi ja rahoittamiseksi; ja f) tehdä ehdotus muista esille nousevista kysymyksistä. Toimikunnan puheenjohtajaksi valittiin kirkkoneuvos Matti Halttunen ja muiksi jäseniksi professori Seikko Eskola, projektipäällikkö Maija-Liisa Hirvi, tarkastaja Eero Raatikainen, toimistopäällikkö Leena Rantanen, apulaisrehtori Alma Saari, intendentti Marketta Tamminen ja yli-intendentti Olavi Tapio. Toimikunnan sihteeriksi määrättiin kirkkohallituksen sihteeri Katri Kuuskoski. Toimikunnan työskentelyaikaa jatkettiin huhtikuun alusta vuoden 1997 loppuun. Kirkkomuseotoimikunta luovutti toukokuussa 1997 kirkkohallitukselle osamietinnön, Seurakuntien neuvonta kirkollista esineistöä koskevissa kysymyksissä. Osamietinnössä toimikunta ehdotti, että kirkkohallitus varaisi markan vuotuisen määrärahan seurakuntien neuvontaa ja ohjaamista varten niiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaan vanhan kirkollisen esineistön inventoimiseksi, luetteloimiseksi, säilyttämiseksi, huoltamiseksi ja konservoimiseksi. Määrärahalla esitettiin palkattavaksi museoalan asiantuntija hoitamaan sanottuja tehtäviä. Toimikunnan käsityksen mukaan tällaista neuvonta- ja ohjaustyötä suorittavan museoalan asiantuntijan sijaintipaikkana kirkkohallitus ei olisi tarkoituksenmukainen. Tarvittavien tiedostojen ja muun ammatillisen yhteistoiminnan kuten tutkimuksellisten selvittelytarpeiden johdosta katsottiin parhaaksi, jos asiantuntija voitaisiin sijoittaa maakuntamuseon yhteyteen, vaikka kirkko huolehtisikin kustannuksista. Toimikunta esitti asiantuntijan sijoittamista työskentelemään Turun maakuntamuseoon, jossa jo ennestään toimi kirkkotekstiilien konservointilaitos. Kirkolliskokous myönsi marraskuussa 1997 toimikunnan ehdottaman määrärahan ja vuoden 1998 alusta kirkkohallituksen museoalan tutkija Nina Lempa on toiminut Turussa. Lopullisen mietinnön, Kirkkomuseotoimikunnan mietintö (Suomen ev. lut kirkon keskushallinto Sarja C 1997:2) toimikunta luovutti kirkkohallitukselle marraskuussa Mietinnössä käydään läpi museotoiminnan yleisiä periaatteita ja Suomen museolaitosta; kirkon esineistöä ja muuta aineellista kulttuuriperintöä koskevaa lainsäädäntöä; kirkollisen aineiston tallennuksen ja tutkimuksen nykytilannetta; kirkollisen esineistön tallennusta Pohjoismaissa ja Saksassa; kirkon museotoimen tavoitteita ja tehtäviä; museon hallintoa ja rahoitusta; museon kustannuksia sekä kirkkomuseon vaihtoehtoisia toimintamalleja. Kirkkomuseotoimikunnan 8

12 toimenpide-ehdotuksena on kirkkomuseon perustaminen valtakunnallisena erikoismuseona sijoituspaikkanaan Turku. Lisäksi ehdotetaan museon perustamiseksi säätiötä, jonka jäseninä olisivat kirkkohallitus, Turun kaupunki, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä sekä valtio. Kirkolliskokouksen käsittely v Kirkolliskokous käsitteli toukokuussa 1998 kirkkohallituksen esitystä 2/1998 Kirkollisen museotoiminnan järjestämistä. Esitys perustui em. mietinnön toimenpide-ehdotuksiin. Kirkolliskokouksessa kyseenalaistettiin Turun tuomiokapitulin ja kirkkomuseon yhteishanke. Lisäksi olisi toivottu tarkempia kustannusselvityksiä avoimen (virtuaalimuseo) ja hajasijoitetun mallin kustannuksista. Nousi myös epätietoisuutta siitä minkälainen yksikkö kirkkomuseo Turussa olisi. Keskusteluissa esiintyi puheenvuoroja, joissa Turku parhaana vaihtoehtona kyseenalaistettiin. Toisaalta nostettiin myös esiin se tosiseikka, että em. komitean kummatkin museoalan ammattilaiset Olavi Tapio ja Marketta Tamminen eivät puoltaneet hajautettua mallia. Lisäksi korostettiin, että toimikunta oli yksimielinen Turun parhaasta soveltuvuudesta kirkkomuseon paikaksi. Lisäksi nostettiin esiin pappilakulttuurin vaaliminen ja huoli siitä, että vanhoja pappiloita myydään. Kirkolliskokous myönsi kirkkohallituksen esittämästä markan määrärahasta poiketen markkaa selvitykseen eri paikkakuntien sopivuudesta kirkkomuseon sijoituspaikaksi. Kirkolliskokous käsitteli marraskuussa 1998 kirkkohallituksen esitystä 16/1998, joka perustui suurelta osin kirkkohallituksen kevään esitykseen 2/1998, mutta Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin tilat ja piispan asunto oli lisäksi kytketty hankkeeseen mukaan. Yleisvaliokunta piti kirkollisen museotoiminnan järjestämistä erittäin tarpeellisena. Valiokunnan mukaan se olisi osoitus kirkon halusta kantaa vastuunsa hallussaan olevasta arvokkaasta esineistöstä. Yleisvaliokunta kaipasi kuitenkin selvitystä siihen, mistä esineistöä olisi todellisuudessa saatavissa. Se toivoi tietoa seurakuntien halukkuudesta luovuttaa kyseeseen tulevaa esineistöä kirkkomuseoon. Ennen museorakennusta koskevan päätöksen tekemistä tulisi inventoida esineistö, joka voitaisiin tallettaa museoon. Työhön tulisi valiokunnan mukaan varata riittävästi taloudellisia resursseja sekä nimettävä ohjausryhmä. Yleisvaliokunnan mukaan esineistön inventoinnin ja resurssien selvittämisen jälkeen voitaisiin edetä kohti valtakunnallista erikoismuseota. Valiokunta myös totesi, että kirkkomuseon perustamisessa tulee erityisesti ottaa huomioon moderni teknologia ja interaktiiviset toiminnot, jotta museo ei olisi vain taaksepäin vaan myös eteenpäin katsova. Yleisvaliokunnan mukaan museotoimen järjestämisessä tulisi edetä asteittain ja hyödyntää olemassa olevia rakenteita. Lopuksi yleisvaliokunta totesi, että jos museon perustaminen tulee ajankohtaiseksi, valiokunnan mielestä Turku on luontevin sijoituspaikka. Talousvaliokunta totesi aluksi kirkon talousnäkymien heikon tilanteen verrattuna kolmen vuoden takaiseen kirkkomuseohankkeen suunnittelun käynnistykseen. Talousvaliokunta ei pitänyt mahdollisena siinä taloudellisessa tilanteessa käynnistää kustannuksiltaan mittavaa kirkkomuseohanketta, vaikka hanke ehdotettiinkin rahoitettavaksi pääosin vararahaston ja tarvittaessa seurakuntamaksujen tasausrahaston varoilla. Talousvaliokunta myös katsoi, että kysymystä kirkkomuseon 9

13 perustamisesta ei tule yhdistää kysymykseen tuomiokapitulin toimitilasta eikä piispan asunnosta. Valiokunnan mukaan olisi selkeämpää, jos museo järjestettäisiin omana muista kiireellisistä hankkeista riippumattomana hankkeena. Talousvaliokunnan mukaan painopisteenä oli edelleen pidettävä konservointityötä. Talousvaliokunta kannatti yleisvaliokunnan kannanotossaan lausumia ajatuksia kirkollisen museotoimen järjestämisestä. Kirkolliskokous päätti, ettei kirkkomuseohanketta toteuta esityksen 16/1998 mukaisesti ja että esitykset 2/1998 ja 16/1998 lähetetään jatkovalmisteluun. Kirkolliskokous siis edellytti päätöksessään inventointien suorittamista seurakunnissa osoittamatta kuitenkaan määrärahaa tähän tarkoitukseen. Kirkon museoasiain neuvottelukunta vuodesta 1999 Kirkkohallitus asetti kirkon museoasiain neuvottelukunnan kehittämään museotointa. Neuvottelukunnan tehtävänä on kirkkohallituksen asiantuntijaelimenä tukea ja edistää kirkollisen kulttuuriperinnön vaalimista ja säilyttämistä jälkipolville ja tutkimuksen käyttöön. Neuvottelukunnan puheenjohtajana on toiminut kirkkoneuvos Matti Halttunen. Muita jäseniä ovat vastuualueen esimies Helena Edgren, pääsihteeri Markku Elonheimo, professori Seikko Eskola, professori Markku Heikkilä, pääsihteeri Anja-Tuulikki Huovinen, museoasiainhoitaja Riikka Kaisti, yliarkkitehti Eero Raatikainen, intendentti Marketta Tamminen. Vuonna 2000 taidehistorian professori Heikki Hanka nimettiin uudeksi jäseneksi johtaja Harri Heinon sijaan. Neuvottelukunnan sihteerinä on toiminut museoalan tutkija Nina Lempa. Vuonna 1999 seurakunnille laadittiin erityinen Kirkollisten esineiden luettelointiohjeisto (Kirkkohallituksen yleiskirje no 21/1999) ja vuonna 2002 seurakunnille lähetettiin Kirkollisen esineistön inventointia koskeva yleiskirje (Kirkkohallituksen yleiskirje no 29/2002). Kirkolliskokouksen käsittely v Kirkolliskokous käsitteli toukokuussa 2000 Turun arkkihiippakunnan hiippakuntakokousesitystä kirkkomuseon perustamisesta. Yleisvaliokunnan mukaan kirkkohallitus oli edennyt kirkolliskokouksen päätöksen suuntaisesti. Kirkkohallitus oli asettanut kirkon museoasiain neuvottelukunnan tukemaan ja edistämään kirkollisen kulttuuriperinnön vaalimista ja säilyttämistä jälkipolville sekä tutkimuksen käyttöön. Lisäksi seurakuntien museoesineiden inventointi ja konservointia koskeva neuvonta oli aloitettu. Yleisvaliokunta piti kirkkomuseohanketta periaatteessa tärkeänä. Se myös korosti seurakuntien hallussa olevien esineiden etukäteisinventoinnin tärkeyttä. Valiokunnan mukaan inventoinnin suorittamiseen ja neuvonnan järjestämiseen tuli varata riittävät voimavarat. Talousvaliokunta korosti, että asian kirkkohallituksessa tapahtuvaan jatkovalmisteluun ja seurakunnissa tehtävään kulttuurihistoriallisesti arvokkaan esineistön inventointiin varataan riittävät taloudelliset resurssit. Talousvaliokunta toi myös esiin, että kirkkohallituksessa tuli asian jatkovalmistelussa tehdä museohankkeen kustannuksista ja sen mahdollisista erilaisista toteuttamisvaihtoehdoista yksityiskohtaiset rahoituslaskelmat. Marraskuussa 2000 kirkolliskokous päätti jättää luterilaisen kirkkomuseon perustamisen raukeamaan. 10

14 Kirkolliskokous päätti myös, että kirkkohallitus jatkaa asian valmistelua talousvaliokunnan mietinnön 1/1998 mukaisesti. Aloitteita kirkkomuseon perustamiseksi Aloitteita kirkkomuseon perustamiseksi on aiemmassa kirkkomuseotoimikunnan mietinnössä esiin nostettujen Turkuun, Kuopioon, Kokkolaan (pappilamuseo) ja Lohjalle sijoitettavan kirkkomuseon sekä virtuaalimuseon lisäksi tullut vuoden 1997 jälkeen lisää. Pieksämäen kaupunginhallitus on ja kirkkohallitukseen saapuneilla kirjeillä tarjonnut Pieksämäkeä kirkkomuseon sijaintipaikaksi. Kaupunki on valmis luovuttamaan Vanhan raamattutalon kirkkomuseoksi erikseen sovittavin ehdoin. Kuopion kaupunginhallitus on kirkkohallitukseen saapuneella kirjeellä tehnyt uudistetun aloitteen kirkkomuseon perustamisesta Kuopioon. Turun kaupunginhallitus on kirkkohallitukseen saapuneella faxilla esittänyt kirkkomuseon perustamista Turkuun. Kaupunginhallitus oli valmis tekemään maanvaihtosopimuksen seurakuntayhtymän kanssa, jolloin Aurakadun kiinteistö voitaisiin erillisellä sopimuksella luovuttaa mahdollisesti perustettavalle kirkkomuseosäätiölle. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä on kirkkohallitukseen saapuneella kirjeellä esittänyt Turun Aurakadun koulukiinteistön omistus- ja rakentamisjärjestelyjä. Arkkimandriitta Arseni on kirkkohallitukseen saapuneella kirjeellä tehnyt yksityisluonteisen esityksen kirkkomuseon perustamisesta Helsinkiin. Kirkkotaiteen ja -arkkitehtuurin tutkimusinstituutti (Jyväskylä) on päivätyllä kirjeellä anonut määrärahaa kirkollisen virtuaalimuseon perustamiseksi. Kirkkohallitus ei myöntänyt avustusta viitaten määrärahojen puutteeseen. Turun maakuntamuseo on kirkolliskokoukselle osoittamassaan päivätyllä kirjeellä tehnyt esityksen kirkkomuseon perustamisesta Turkuun. Turun Kansallisseura Ry on kirkkohallitukseen saapuneella kirjeellä tehnyt esityksen kirkkomuseon sijoittamiseksi Turun Aurakadun vanhaan koulukiinteistöön. Turun keskikaupungin asukasyhdistys Toispuol Jokke ry on kirkkohallitukseen saapuneella kirjeellä tehnyt esityksen kirkkomuseon sijoittamiseksi Turun Aurakadun vanhaan koulukiinteistöön. Yhdistys viittaa rakennuksen jo ulkoasultaankin sopivan kirkkomuseoksi. Yhdistys on huolissaan kiinteistön joutumisesta sellaiseen muuhun käyttöön, josta sen saaminen kirkkomuseoksi tuottaisi vaikeuksia. Kirjeessä mm. korostetaan Turkua luontevana läntisiin kulttuurivirtauksiin kytkeytyvänä kirkkomuseon paikkana vastaavasti kuin 11

15 itäiseen kulttuuriin viittaavan Ortodoksisen kirkkomuseon luonteva sijaintipaikka on Kuopio. Lisäksi eduskunnan puhemies Paavo Lipponen otti kantaa kirkkomuseon perustamisen uudelleen harkitsemisen puolesta Tyrvään Pyhän Olavin kirkon vihkijuhlassa Muita yksityisiä aloitteita on esitetty, mm. Akaan seurakuntaan ja Heinolan Hevossaaren kallioluoliin sijoitettavasta kirkkomuseosta. Työryhmän työskentely Työryhmä on käynyt läpi kirkkomuseohankkeen tähänastiset vaiheet sekä keskustellut laajasti kirkollisesta museotoimesta yleensä, sen suhteesta museolaitokseen kokonaisuudessa ja sen painopistealueista. Työryhmä on teettänyt selvityksen kirkkomuseon museologisista lähtökohdista ja vaihtoehtoisista toimintamalleista. Selvityksen tekijä on Jyväskylän yliopiston Suomen historian pääaineopiskelija Tanja Välisalo. Välisalon selvitystä on käytetty hyväksi mietinnön kirjoittamisessa. Edelleen työryhmä on pyytänyt kannanoton seurakuntien esineiden keskimääräisestä konservointitarpeesta sekä kirkkomuseoon tarvittavista konservointitiloista. Kannanoton ovat laatineet yhteistyössä Museoviraston yli-intendentti Kaija Steiner- Kiljunen ja Museoviraston konservaattori Matti Aaltonen. Kannanottoa on käsitelty luvuissa kolme sekä seitsemän. Työryhmä on myös selvittänyt seurakuntien kirkollisten esineiden inventointitilanteen. Kyselyn vastausten tietokoneajot on tehnyt kirkon tutkimuskeskus. 12

16 2. KIRKOLLISTA KULTTUURIPERINTÖÄ KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslain (731/1999) 20 :n 1 momentin mukaan kaikille kuuluu vastuu kulttuuriperinnöstä: Vastuu ympäristöstä. Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Kirkolliset esineet ja asiakirjat Kirkollisen esineistön säilyttämisestä ja luovuttamisesta on säädöksiä muinaismuistolaissa (295/1963), hautaustoimilaissa (457/2003), kirkkolaissa (1054/1993), kirkkojärjestyksessä (1055/1993) ja (135/1997) sekä laissa kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta (115/1999). Muinaismuistolain 19 :n 1 momentissa säädetään: Kirkossa tai muussa julkisessa rakennuksessa olevaa tai sellaiseen rakennukseen kuuluvaa irtainta esinettä, johon liittyy muisto muinaisajan tavoista tai taidokkuudesta ja joka ei ole yksityisen omaisuutta, niin kuin vanhaa taulua, veistosta tai muuta taideteosta, kalleutta, vaakunakilpeä, juhla- tai asepukua, lippua, asetta, vaivaistukkia tahi muuta sellaista esinettä, älköön hävitettäkö tai luovutettako, ennen kuin siitä on ilmoitettu [muinaistieteelliselle toimikunnalle] ja se on asian käsitellyt. Muinaistieteellisellä toimikunnalla on oikeus otattaa esineestä jäljennöksiä ja kuvia, niin myös, milloin esine aiotaan hävittää tai luovuttaa yksityiselle, lunastaa se Suomen kansallismuseolle. Lakkautetun Muinaistieteellisen toimikunnan tehtäviä hoitaa vuonna 1972 perustettu Museovirasto. Hautaustoimilain 5 luvun 14 :ssä säädetään hautamuistomerkeistä: Hautamuistomerkit Hautaoikeuden haltija päättää haudalle sijoitettavista hautakivistä ja muista muistomerkeistä. Muistomerkin tulee olla hautausmaan yleiskuvaan sopiva eikä se saa loukata vainajan muistoa tai hautausmaan arvokkuutta. Muistomerkin hyväksyy hautausmaan ylläpitäjä. Haudalle sijoitettua muistomerkkiä ei saa poistaa ilman hautausmaan ylläpitäjän suostumusta. Hautaoikeuden lakattua hautausmaan ylläpitäjän tulee tarjota hautaoikeuden haltijalle tilaisuus poistaa hautamuistomerkki, jollei hautausmaan ylläpitäjä erityisestä syystä päätä pitää muistomerkistä huolta hautaoikeuden lakkaamisen jälkeen. Jos hautamuistomerkkiä ei ole poistettu kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hautaoikeuden haltijalle on varattu tilaisuus sen poistamiseen, hautamuistomerkki siirtyy hautausmaan ylläpitäjälle vastikkeetta. Lisäksi hautamuistomerkeistä säädetään kirkkojärjestyksen 17 luvun 12 :ssä (1055/1993): 13

17 Jos hautaoikeus on lakannut ja haudalla on taiteellisesti tai historiallisesti arvokkaita rakennelmia tai muistomerkkejä, joita ei voida pitää paikallaan, ne on asetettava sopivaan paikkaan hautausmaalla tai muulla tavoin huolehdittava niiden säilyttämisestä. Seurakunnan asiakirjojen luovuttamisesta ja muinaisesineiden luovuttamisesta ja säilyttämisestä on säännös kirkkojärjestyksen 23 luvun 6 :ssä (1305/1997): Seurakunnan on erityisellä huolella hoidettava seurakunnan arkistoon kuuluvia asiakirjoja tai omistamiaan muinaisesineitä taikka kirkkoon tai hautausmaahan liittyviä arvoesineitä. Edellä 1 momentissa mainittua irtaimistoa ei saa ilman painavaa syytä muuttaen korjata, siirtää perinteisiltä paikoiltaan tai poistaa. Vuoteen 1994 edellä mainittu kirkkojärjestyksen kohta oli kirkkolaissa, jolloin siihen liittyi lisäksi vaatimus tuomiokapitulin suostumuksesta em. asiakirjojen ja esineiden myyntiin tai luovuttamiseen liittyen. Samoin 2 momentin toimenpiteille tarvittiin tuomiokapitulin lupa. Tämä määräys säilyi kirkkojärjestyksessä vuoteen Tällä asialla on edelleen merkitystä selvitettäessä esineistön vaiheita. Kirkonkirjojen ja arkiston säilyttämisestä ja tallettamisesta on säännökset kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä. Kirkkolain 16 luvun 3 : Asiakirjojen säilyttäminen ja tallettaminen. Tarkemmat määräykset kirkonkirjojen ja seurakunnan arkistoon kuuluvien muiden asiakirjojen järjestämisestä, säilyttämisestä sekä hävittämisen edellytyksistä antaa kirkkohallitus. Vanhoja kirkonkirjoja ja seurakunnan arkistoon kuuluvia muita asiakirjoja voidaan tallettaa yleisarkistoon, niin kuin siitä erikseen on säädetty tai määrätty. Talletetut asiakirjat pysyvät edelleen seurakunnan omaisuutena. Kirkkojärjestyksen 16 luvun 5 (1305/1997): Kirkonkirjat ja seurakunnan arkisto on säilytettävä asianmukaisessa arkistohuoneessa turvassa tulelta, kosteudelta ja muulta turmeltumiselta. Ennen kuin arkistohuoneen piirustukset hyväksytään, niistä on pyydettävä kirkkohallituksen lausunto. Laissa kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta on säädetty kansallisen kulttuuriperinnön suojelemiseksi. Lain 4 :n mukaan vientilupaa edellyttävät esineet ovat: 1) muinaismuistolaissa (295/1963) tarkoitetut arkeologiset esineet, jotka on löydetty maasta tai vedestä; 2) yli 50 vuotta vanhat taideteokset sekä yli 50 vuotta vanhat alkuperäiset tai niihin verrattavat taideteollisuuden ja taidekäsityön tuotteet, joita on tehty rajoitettu sarja; 3) yli 100 vuotta vanhat rakennukset ja niiden osat; 4) yli 50 vuotta vanhat liikkuvat kuvat sekä äänitteet ja muut tekniset tallenteet; 5) seuraavat kirjalliset tuotteet: a) yli 50 vuotta vanhat käsikirjoitukset; b) yli 50 vuotta vanhat sävellyskäsikirjoitukset; c) ennen vuotta 1800 Suomessa tai Suomea varten painetut kirjat ja kartat; ja d) ennen vuotta 1600 ulkomailla painetut kirjat; 14

18 6) yksityiset arkistot sekä muihin esineryhmiin kuuluvat arkistoainekset, jotka ovat tieteellisen tutkimuksen tai muun erityisen syyn vuoksi arvokkaita niiden iästä riippumatta; 7) kokoelmat, jotka ovat tieteellisen tutkimuksen tai muun erityisen syyn vuoksi arvokkaita, sekä luonnontieteelliset kokoelmat ja näiden kokoelmien näytekappaleet niiden iästä riippumatta; 8) yli 50 vuotta vanhat kulkuneuvot ja kuljetusvälineet; 9) seuraavat yli 100 vuotta vanhat esineet: a) rakennuksiin kiinteänä sisustuksena kuuluvat esineet; b) aseet, varusteet ja sotilaskäyttöön tarkoitetut koneet, laitteet ja varusteet; c) ajannäyttäjät; d) huonekalut ja valaisimet; e) punnitus- ja mittavälineet sekä talousesineet; f) työvälineet ja koneet; g) leikkikalut ja pelit; h) musiikki-instrumentit; i) puvut ja tekstiilit; j) kulta- ja hopeasepän teokset ja muut metalliesineet; k) lasi- ja puuesineet, keramiikka ja posliiniesineet; l) valokuvat sekä valokuvausvälineet ja muut optiset laitteet; m) kirkollinen esineistö; ja n) uskomuksiin liittyvät esineet; sekä 10) kansalliseen historiaan ja merkkihenkilöihin liittyvät esineet niiden iästä riippumatta. Lakiin on vuonna 1999 lisätty erikseen maininta kirkollisesta esineistöstä. Lain 5 :n 1 momentissa on säädetty vientilupaa koskevista poikkeuksista: Vientilupaa ei kuitenkaan tarvita, jos julkiseen kokoelmaan tai arkistoon kuuluva esine, evankelis-luterilaiselle kirkolle tai ortodoksiselle kirkkokunnalle taikka niiden seurakunnalle tai seurakuntayhtymälle kuuluva esine viedään maasta lainaksi näyttelyyn, konservoitavaksi tai tieteellistä tutkimusta varten ja se palautetaan Suomeen. Kirkolliset rakennukset ja hautausmaat Kirkollisten rakennusten määritelmä on kirkkolain 14 luvun 2 :ssä. Sen mukaan kirkollisia rakennuksia ovat kirkot ja kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. Kirkkopihaan sekä sen ja hautausmaan aitaan ja porttiin sovelletaan mitä kirkollisista rakennuksista on säädetty tai määrätty. Pappilat ja seurakuntatalot eivät ole kirkkolain tarkoittamia kirkollisia rakennuksia. Saman pykälän 2 momentissa säädetään kirkollista rakennusta koskevien päätösten alistamisesta: Kirkon käyttämättä jättämistä sekä kirkollisen rakennuksen purkamista tai sellaista korjaamista, joka olennaisesti muuttaa sen ulko- tai sisäasua, koskeva päätös on alistettava kirkkohallituksen vahvistettavaksi. Kirkkojärjestyksen 14 luvun 2 :n 2 momentti: Seurakunnan hallinnassa oleva paikka, jossa on ollut kirkko, on seurakunnan toimesta merkittävä muistotaululla tai muulla muistomerkillä. 15

19 Rakennussuojelulain (60/1985) 4 :n 2 momentin mukaan kirkollisten rakennusten suojelusta säädetään kirkkolaissa. Kirkollisten rakennusten suojelua koskeva kirkkolain 14 luvun 5 : Kirkollinen rakennus, joka on rakennettu ennen vuotta 1917 on suojelunalainen. Kirkkohallitus voi määrätä sitä nuoremman kirkollisen rakennuksen suojeltavaksi, jos suojeluun on sellainen syy, jonka johdosta vastaavan rakennuksen suojelusta voitaisiin päättää rakennussuojelulain (60/85) mukaan. Kirkkohallitus voi tehdä suojelua koskevan päätöksen myös tuomiokapitulin, seurakunnan tai museoviraston aloitteesta. Rakennuksen suojelu kohdistuu myös sen kiinteään sisustukseen, siihen liittyviin maalauksiin ja taideteoksiin sekä piha-alueeseen. Jos kirkkohallitukselle on 2 :n 2 momentin mukaan alistettu suojelun alaisen kirkollisen rakennuksen purkamista taikka sen ulko- tai sisäasua olennaisesti muuttavaa korjaamista koskeva päätös, kirkkohallituksen on ennen asian ratkaisemista varattava museovirastolle tilaisuus antaa siitä lausuntonsa. Jos tässä pykälässä tarkoitettu rakennus on sillä tavoin vahingoittunut, ettei sitä voida saattaa ennalleen, tai jos rakennuksen suojeleminen muusta erityisestä syystä ei enää ole perusteltua, kirkkohallitus voi, varattuaan museovirastolle tilaisuuden antaa asiasta lausuntonsa, päättää, ettei sitä enää ole pidettävä suojelunalaisena. Kirkkohallituksen 2 ja 3 momentissa tarkoitettu päätös on alistettava opetusministeriön vahvistettavaksi. Rakennussuojelulakia ja kirkkolakiin liittyvää suojelupykälää ollaan uudistamassa. Pääasiallinen sisältö on opetusministeriön vahvistamisen poisjättäminen ja Museoviraston aseman korostaminen. Haudan hoidosta säädetään kirkkolain 17 luvun 5 :ssä (1274/2003). Siinä säädetään mm. että haudat on pidettävä hautausmaan arvoa vastaavasti hoidettuina. Pappilat, kirkkoherranvirastot ja muut seurakunnalliset rakennukset Seurakuntien rakennuksia, kirkollisia rakennuksia lukuun ottamatta, koskevat asemaja rakennuskaava-alueilla maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) ja muualla rakennussuojelulain (60/1985) säännökset. Rakennussuojelulain 2 :n 1 momentin mukaan siinä tarkoitetun suojelun kohteita ovat sellaiset rakennukset, rakennusryhmät ja rakennetut alueet, joilla on kulttuurihistoriallista merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen, rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien taikka rakennuksen ainutlaatuisuuden tai tyypillisyyden kannalta. Rakennukseen luetaan kuuluvaksi sen kiinteä sisustus. Rakennussuojelulain mukainen suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa ja rakennuksen kiinteää sisustusta sekä siltaa, kaivoa tai muuta sellaista rakennelmaa samoin kuin rakennukseen liittyvää puistoa taikka muuta vastaavaa rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta (2 2 momentti). Alueellinen ympäristökeskus voi määrätä rakennuksen suojeltavaksi, jos rakennuksella on kulttuurihistoriallista merkitystä edellä edellytetyllä tavalla. Päätös on alistettava ympäristöministeriön vahvistettavaksi (5 ). Alueellisen 16

20 ympäristökeskuksen suojelupäätökseen otettavat suojelumääräykset voivat 6 :n mukaan koskea: 1) kohteen säilyttämistä suojelun edellyttämässä kunnossa; 2) rakennuksen käyttöä siten, ettei sen kulttuurihistoriallista arvoa vaaranneta; sekä 3) rakennuksen entistämistä sekä rakennuksessa suoritettavien muutostöiden ja mahdollisen lisärakentamisen rajoittamista siten, ettei niillä vaaranneta suojelun tarkoitusta. Kirkkoherranvirastoa ja sen oleellista muutosta koskevia piirustuksia ei enää vuoden 1998 lakimuutoksen jälkeen tarvitse alistaa kirkkohallituksen vahvistettavaksi. 17

21 3. KIRKOLLISEN AINEISTON TALLENNUKSEN JA INVENTOINTIEN NYKYTILANNE Kansallinen kulttuuriperintö uhattuna Suomen luterilaisen kirkon hallussa ja hoidossa on merkittävä määrä maamme vanhinta kansallisomaisuutta. Kirkot ja pappilat muodostavat kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti huomattavasta rakennuskannastamme hyvin keskeisen osan. Kaikkein vanhin, aina keskiajalta meidän päiviimme säilynyt rakennuskanta on lähes yksinomaan kirkollista. Noin 800 kirkostamme lähes kymmenen prosenttia on peräisin keskiajalta. Pääosa näistä kirkkorakennuksista on ollut seurakuntalaisten jatkuvassa käytössä jo yli puolivuosituhatta. Ne liittyvät vanhaan toiminnalliseen perinteeseen, joka yhä jatkuu luvuilta peräisin olevia puukirkkojakin seurakuntien vastuulla on pitkälti toista sataa. Kansalliseen rakennusperintöömme on luettava myös liki 300 kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi luokiteltua pappilarakennusta, joista vanhimmat (Kaarlela, Perniö) ovat jo 1700-luvun alkupuolelta. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön ohella kirkon tulee kantaa vastuuta myös hallussaan olevasta monin osin korvaamattoman arvokkaasta kirkollisesta esineistöstä. Yksinomaan merkittävinä kansallisaarteina pidettäviä keskiaikaisia veistoksia on säilynyt yli 800, joista suurin osa, yli 500, on yhä edelleen seurakuntien hallussa. Veistosten lisäksi seurakunnilla on suuri määrä maan vanhimpia säilyneitä tekstiilejä, taideteoksia sekä muuta sakraaliesineistöä. Lyhyesti voidaan sanoa, että kirkon esineistö edustaa niin määrällisesti kuin laadullisestikin huomattavaa osaa maamme esineellisestä kulttuuriperinnöstä. Se on myös tärkeä osa Suomen käsityön historiaa. Tämän kansallisaarteiston olemassaolo on kuitenkin vakavasti uhattuna. Kirkoissa esineistö kärsii usein liian kuivasta ja lämpimästä ilmastosta ja se vaatii säilyäkseen jatkuvaa tarkkailua ja asiantuntevaa hoitoa. Toisaalta käytöstä poistettu, varastoissa oleva esineistö kärsii puutteellisista olosuhteista. Tämä koskee myös joidenkin seurakuntien ylläpitämiä pieniä, usein esimerkiksi kellotapuliin sijoitettuja museokokoelmia. Tällaiset säilytystilat ovat yleensä ahtaita, kosteita, likaisia ja huonosti valvottuja. Esineistöä on siirretty myös vapaaehtoisvoimin toimivien kotiseutuyhdistysten haltuun, paikallismuseoissa säilytettäväksi. Pienillä kotiseutuyhdistyksillä on kuitenkin vielä vähemmän kuin seurakunnilla taloudellisia mahdollisuuksia tarvittavaan asiantuntevaan hoitoon. Kotiseutumuseoiden esineistö on myös monissa tapauksissa puutteellisesti luetteloitu. Tällä hetkellä seurakunnat yhdistyvät entistä vilkkaampaan tahtiin. Mitä tapahtuu pienten seurakuntien esineistölle? Seurakuntien yhdistyessä olisi tärkeää tietää mitä ja minkälaista esineistöä kussakin seurakunnassa on. Kun seurakunnat yhdistyvät, tieto esineen historiasta helposti katoaa. Luovutetun alueen kirkollisen esineistön kohtalo on eräs esimerkki siitä kuinka esineen myöhempiä vaiheita on hankala selvittää. 18

22 Kirkollisten esineiden konservointitarve Vuonna 1986 aloitti työnsä kirkkohallituksen asettama Kirkollisen esineistön konservointia selvittävä toimikunta, jonka tehtävänä oli selvittää kirkollisen esineistön konservointitarve ja konservoinnin järjestämismahdollisuudet. Konservointitoimikunta jätti selvitystyöstään kirkkohallitukselle mietinnön joulukuussa Toimikunnan pyynnöstä kartoitettiin mm. arvokkaan kirkollisen esineistön määrä ja sen todettiin olevan ainakin n Konservointitoimikunnan muistiossa esitetyt näkökannat ja ongelmat, jotka koskevat esineistön säilymisen turvaamista, ovat suurelta osin edelleen ajankohtaisia. Tällä hetkellä, vuonna 2004, esineistöä säilytetään (ja esitellään yleisölle) kirkkosaleissa, sekä olosuhteiltaan erilaisissa muissa tiloissa, kuten tapuleissa, kivisakaristoissa ja vanhoissa varastoissa (yleensä viljamakasiineissa). Lähes jokaisella seurakunnalla on jonkinlainen kirkkomuseo. Kirkkosaleissa esillä oleva esineistö on ainakin seurakuntalaisten valvovan silmän alla, eli niiden kuntoa seurataan. Näissä tiloissa liiallinen lämpö ja valo aiheuttavat orgaanista materiaalia oleville esineille suurimman vaurioitumisriskin. Muissa tiloissa on yleensä päinvastoin liian kylmää, kosteaa ja pimeää, joka on epäorgaaniselle materiaalille vahingollista. Lähes kaikki esineistö on (eriasteisen) konservoinnin tarpeessa. Tarkan konservointitarpeen määrittelyyn tarvitaan asiantuntijaa eli konservaattoria. Kirkkomuseon tai kirkkohallituksen palveluksessa tulisi museoalan tutkijan rinnalla olla keskeisiltä konservointialoilta (taide-, tekstiili- ja esinekonservointi) henkilöt, joiden tehtäviin kuuluu kunkin esineryhmän kohdalla maan kokonaistilanteen kartoitus, konservointitoimenpiteiden kiireellisyysjärjestyksen laatiminen ja seurakuntien konservointitoimeksiantojen seuranta ja ohjaus. Konservointiin myönnettävät varat tulisi käyttää todellisen konservointitarpeen ja toimenpiteiden kiireellisyyden perusteella ja suunnitelmallisesti kokonaisuus huomioon ottaen siten, että tavoitteena on taata esineistön säilyminen. Esineistön konservointitoimenpiteisiin ryhtymisen syynä ei pitäisi olla se, että kirkko peruskorjataan. Tärkeintä ja myöskin taloudellisesti mielekkäintä olisi vaikuttaa olosuhteisiin, joissa esineistöä säilytetään ja seurakuntalaisten asenteisiin mm. lisäämällä tietoa ns. kulttuurihistoriallisista arvoista ja merkityksistä sekä ennalta ehkäisevän konservoinnin periaatteista. Kirkkoja peruskorjattaessa onkin oiva tilaisuus toteuttaa ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ja siten parantaa myös esineistön säilymisolosuhteita. Esineistön säilyminen voidaan turvata erilaisilla toimenpiteillä. Yksi vaihtoehto on rakentaa asianmukainen keskusvarasto, joka sijaitsee perustettavan kirkkomuseon yhteydessä tai toisena vaihtoehtona olisi erillislaitoksena toimiva varasto. Varaston yhteydessä voisi toimia konservointilaitos tai vaihtoehtoisesti siellä olisi ns. huoltotilat ja varsinainen esineistön konservointi ostettaisiin jo olemassa olevilta konservointilaitoksilta. Suomessa toimii nykyään ammattitaitoisia konservointipalveluja myyviä yksiköitä sekä valtion että kunnallisten museoiden yhteydessä että yksityisesti toimivina yrityksinä. 19

23 Kulttuurihistoriallisesti merkittävän esineistön konservoinnissa laatukriteereiden tulisi olla ensisijalla eikä työn edullisuus. Kilpailuttamisen yhteydessä useat tahot tekevät ns. kunto-arvioita konservointityötarjouksia laatiessaan. Kyseisessä prosessissa käytetään vähäisiä voimavaroja epätaloudellisesti kun usea konservaattori tekee arvion samasta kohteesta. Kuntoarvioiden yhteydessä kirjataan / dokumentoidaan esineestä oleellisia tietoja, joka sinänsä on arvokasta työtä ja tietoa lisäävää toimintaa. Olisi tärkeää, että konservoinnin oleellinen osa, dokumentointi, tulisi arkistoitua keskitetysti, jotta tiedot olisivat sekä tutkijoiden että konservaattoreiden käytettävissä jatkossa. Tällä hetkellä kirkollisen aineiston osalta ns. konservointiraportteja ei ole kerätty yhteiseen arkistoon vaan aineisto on erilaisilla tavoilla talletettuna eri seurakunnissa. Kansallismuseon konservointilaitoksen arkistoon on koottu raportit niistä esineistä, jotka on konservointilaitoksen toimesta konservoitu. Aineistoa on melko runsaasti ja lähes kaikista seurakunnista sitä on kerätty jo 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Kuten edellä on todettu arvioitiin vuonna 1986 kirkollista esineistöä olevan n , samassa yhteydessä tehtiin ns. teoreettinen laskelma, jonka tuloksena 5 304:n tekstiilin konservointi veisi 1069 miestyövuotta. 6 Kansallismuseon konservointilaitoksessa on tehty useita konservointitarvearvioita, joista seuraavassa esimerkkejä taideteosten kohdalta (konservointiin käytettävä aika): Padasjoen kirkon alttaritaulu (arvio v. 1999) - toimenpiteistä riippuen 3 5 päivää eli tuntia Sipoon vanhan kirkon esineistö (arvio v.1999) - epitafi tuntia - krusifiksi tuntia - painokuva tuntia - vaakunat tuntia - saarnatuoli tuntia - votiivilaiva tuntia - lehterin kaiteiden maalaukset n. 150 tuntia Sipoon seurakunnalle tehdyssä arviossa todettiin vuonna 1999, että Kansallismuseon taidekonservaattoreilla ei ole mahdollisuutta ottaa maksullisen palvelun töitä ennen vuotta Kansallismuseon konservointilaitoksessa ei ole konservoitu edellä mainittuja töitä, konservointilaitoksella ei myöskään ole tietoa siitä, että onko esineet konservoitu jossain muualla. Konservaattori Matti Aaltonen ja yli-intendentti Kaija Steiner-Kiljunen suorittivat teoreettisen laskentamallin, joka perustuu karkeaan kokemusperäiseen tietoon. Vuoden 1986 konservointitoimikunnan arvion mukaan seurakunnissa on 941 keskiaikaista veistosta. Laskelmassa arvioitiin yksittäisen teoksen konservointiajaksi 70 tuntia, joka kerrotaan pyöristäen siten, että kerrotaan 1000 x 70, joka tekee tuntia. Jos kerrotaan 40 eurolla, joka on Kansallismuseon 6 Kirkollisen esineistön konservointia selvittävän toimikunnan pöytäkirja 3/1986/pykälä 5. 20

24 konservointilaitoksen nykyinen maksupalvelutaksa, olisi summa euroa. Jos tuntia jaetaan 1200:lla (tuntia/työvuosi), tulos olisi 58 työvuotta. Laskelmat ovat arvioita, mutta lopputulos on edelleen se, että konservoitavaa on huomattavasti. Kirkollisen esineistön konservointitarvetta voi lisäksi arvioida tarkastelemalla kirkon keskusrahastolta vuosittain haettavien konservointiavustushakemusten määriä. Toisaalta näin tarkastellen saadaan hyvin summittainen ja varsin satunnainen otos. Kirkon keskusrahaston tukea seurakuntien konservointihankkeisiin on myönnetty viime vuosina seuraavasti: (tämän enempää en ehtinyt käydä näitä läpi jätetään pois, jos taulukko vaikuttaa sekavalta) Kirkon keskusrahaston myöntämät konservointiavustukset Haettu Haettu / Myönnettyjä Myönnettyjä Avustuksia / Vuosi / esine / srk / esine yli 10 5 yli yli yli yli yli yli yli yli yli yli Konservointiavustuksia on myönnetty keskimäärin euroa vuosina Vuosille kirkkohallitus on budjetoinut euroa / vuosi konservointiavustuksiin. Selvitys kirkollisen esineistön inventointitilanteesta Kirkkomuseon selvitystyöryhmä on tehnyt vuonna 2004 kyselyn seurakunnille niiden kirkollisen esineistön inventointitilanteesta. Kyselyn avulla pyrittiin selvittämään onko esineistön inventointi ylipäänsä suoritettu ja jos niin kuka on inventoinnin laatija sekä hänen ammattinsa. Lisäksi tiedusteltiin kortiston tyyppiä manuaalinen vai atk-pohjainen, vanhoja kalustoluetteloita, esineistön valokuvausta sekä kirjallisuutta seurakunnan kulttuuriperinnöstä. Kyselylomake kirkollisen esineistön inventoinnin suorittamisesta lähetettiin seurakuntiin keväällä Vastauksia saatiin yhteensä 425 kappaletta. Vastaamisprosentti on näin 74. Osa vastauksista tuli koko seurakuntayhtymän osalta 21