LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Jäsenlehti KUTSU vuosikokoukseen & mm. Toimintasuunnitelma 2013 Hole in One Kauden kilpailusatoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Jäsenlehti 1 2013. KUTSU vuosikokoukseen & mm. Toimintasuunnitelma 2013 Hole in One Kauden kilpailusatoa"

Transkriptio

1 LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti KUTSU vuosikokoukseen & mm. Toimintasuunnitelma 2013 Hole in One Kauden kilpailusatoa

2 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Lakeside Golf Vammala ry Jäsenlehti Jäsenmäärät golfseuroissa ja koko maassa ovat monien vuosien kasvun jälkeen jämähtäneet paikoilleen. Emme kuitenkaan ole vielä Ruotsin tilanteessa, jossa tuntuva jäsenkato on jatkunut jo useita vuosia. Eri instanssit miettivät kuumeisesti Suomessakin, mitä lajin suosion nostamiseksi voitaisiin tehdä. Suomen Golfliitto on omalla tahollaan tehnyt paljon tutkimustyötä ja tuottanutkin jo paljon ratkaisuehdotuksia ja materiaalia seuratoimintaa tukemaan. Golfliitto kiertää alkutalvesta jälleen kaikki alueet keräten noiden aluetapahtumien aikana mahdollisimman paljon ideoita ja ajatuksia lajimme elinvoimaisuuden säilyttämiseksi ja jopa nostamiseksi. Lakesidessa toimii kolme erillistä yksikköä, golfseura Lakeside Golf Vammala Ry, kenttäyhtiö Lakeside Golf & Country Club Oy ja emoyhtiö Lakeside Invest Oy, joilla kaikilla on täysin yhteiset intressit. Kolmen toimijan yhteistyön tiivistäminen entisestään antaakin hyvät mahdollisuudet nopeaan informaation kulkemiseen ja tarvittaessa myös päätöksentekoon. Omassa yhteisössämme tullaan kevään aikana selvittämään, mitä me voimme tehdä nykyisten ja tulevien jäsentemme hyväksi, jotta golf juuri Lakesidessa olisi entistä houkuttelevampaa ja mukavampaa. Jäsenrakenteemme on sellainen, että kaikki tuskin haluavat samoja asioita. Kilpapelaajilla, junioreilla, naisilla, senioreilla on kaikilla omat painopistealueensa, ja kaikkien näiden ryhmien sisällä on vielä useita tasoja ja tarpeita. Olemme useita vuosia selvinneet varsin hyvin golfyhteisöjen välisessä vertailussa ja kilpailussakin. Toimintamme on kuitenkin ollut ehkä hieman konservatiivista ja vanhojen taattujen tapojen ja käytänteiden noudattamista. Jos haluamme erottua muista, on meidän oltava valmiita myös uusiin kokeiluihin. Ratkaisuja mietittäessä pitää olla avoin mieli. Pelaajien keskeisissä yksittäisissä keskusteluissa toiveita ja ideoita suorastaan pursuaa, ja siksi onkin koko lailla hyvin selvillä, minkälaisia asioita pelaajat pitävät tärkeinä. Vastaavia tai joitakin muita toiveita tulee myös seuran eri toimikunnilta. Näistä ideoista parhaat on pystyttävä puristamaan toteuttamiskelpoisiksi ideoiksi, joista sitten eniten pelaamisen miellyttävyyteen vaikuttavat toteutetaan ensin. Golf kilpalajina on tarkasti säännöillä määritelty. Kun me suomalaiset olemme tunnetusti hyvin tarkkoja sääntöjen noudattamisesta, tuppaa tämä ominaisuus seuraamaan meitä liikaa kaikilla kierroksilla. Aloitusvaiheessa on painotettu etikettiä, joka kuitenkin helposti käsitetään liian yksioikoisesti. Tämä puolestaan nostaa aloituskynnystä, ja liika kaikkiin sääntöihin tuijottaminen tekee pelaamisesta ylipäätään liian tiukkapipoista. Turvallinen pelaaminen ja kentästä huolehtiminen kuuluvat aina asiaan, mutta muita kuin kilpapelikierroksia voisi minun mielestäni alkaa pelaamaan paljon rennommin. Palloa ei olisi pakko aina lyödä mahdottomista paikoista, ja tuloskortin voisi unohtaa, jos ei ole tarkoitus pelata tasoituskierrosta. Voisimme ottaa jo tässä vaiheessa ensi kesän teemaksi rennon ja mukavan pelaamisen. Hyvää talvikautta kaikille lakesidelaisille! Tuomo Pälviranta puheenjohtaja LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. sisällys sivu 2. Puheenjohtajan puheenvuoro 3. Kutsu vuosikokoukseen 4. Johtokunta Kaisa Ruuttilan terveiset 6. Talviharjoittelua 7. Kauden kilpailusatoa 8. Toimintakertomus Toimintasuunnitelma Pikkujoulut Hole in One 2012 Lakeside Golf Vammala ry Tiedotustoimikunta: Jorma Salovaara (pj), Johanna Mäkelä, Sari Povelainen, Anne Kuparinen (siht.) Painopaikka: Hämeen Kirjapaino Oy Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa Osoitteen muutokset ja korjaukset seuran toimistoon: Lakeside Golf Vammala ry, Sastamalantie 1901, SASTAMALA Talvitoimisto: Hämeenpuisto 11, TAMPERE Puhelin: , Fax: toimisto@lakesidegolf.fi Aika: torstai klo 18:00 Paikka: Hotelli Vammalan Seurahuone, Puistokatu 4, Sastamala Kutsu yhdistyksen vuosikokoukseen Lakeside Golf Vammala ry:n vuosikokous pidetään Hotelli Vammalan Seurahuoneella (Puistokatu 4, Sastamala) torstaina klo 18:00 Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset vuosikokousasiat. Kokouksen esityslista on ohessa. TERVETULOA! Johtokunta Esityslista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Kokouksen esityslistan hyväksyminen 5. Pöytäkirjantarkastajien sekä ääntenlaskijoiden valitseminen 6. Johtokunnan kertomus edellisen vuoden toiminnasta 7. Vuoden 2012 tilinpäätös ja tilin-/toiminnantarkastajien kertomus 8. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille vuoden 2012 tilien ja hallinnon osalta 9. Päätetään jäsen- ja liittymismaksujen suuruudet 10. Hyväksytään vuoden 2013 toimintasuunnitelma ja talousarvio 11. Päätetään tilin- ja toiminnantarkastajien palkkioiden, kokouspalkkioiden, matkakorvausten ja päivärahojen suuruudesta 12. Valitaan kaksi johtokunnan jäsentä vuosiksi Erovuorossa ovat Heidi Reunanen-Käkelä ja Jouni Simola. 13. Valitaan kaksi tilin-/toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet 14. Päätetään kokouskutsutavasta sääntöjen 8 rajoissa ja mahdollisesta kokouskutsulehdestä sekä päätetään, miten yhdistyksen muut ilmoitukset ja tiedonannot annetaan jäsenille tai julkaistaan 15. Käsitellään muut johtokunnan valmistelemat ja kokouskutsussa mainitut asiat 16. Kokouksen päättäminen 2 3

3 LAKESIDE GOLF VAMMALA RY:N JOHTOKUNTA 2012 Tuomo Pälviranta Puheenjohtaja Jouni Simola Varapuheenjohtaja ja kilpailutoimikunta Jorma Salovaara Sihteeri ja tiedotustoimikunta Heikki Ahola Senioritoimikunta Jani Haukka Junioritoimikunta Teija Vilen Naistoimikunta Heidi Reunanen-Käkelä Klubitoimikunta Antti Rantanen Kapteeni Anna-Kaisa Parviainen Ladykapteeni l Marttilankatu 5, Sastamala anna-kaisa.parviainen@fi.fujitsu.com l Puh. (03) l KAISA RUUTTILAN TERVEISET Onko yrityksesi tietotekniikka kunnossa? Siihen löytyy vastaus ToTTa-palveluiSta: tilanne- ja tarvekartoitus mikrotuki ylläpito laitemyynti käyttökoulutus Ota yhteyttä: l Puh. (03) l AMMATTILAISEMME MAAILMALLA I m back I m back I m back Kaksi välilevyn pullistumaa selässä pitivät minut sivussa kisakentiltä koko viime kauden. Kivut eivät helpottaneet levosta tai kuntoutuksesta huolimatta ja lopulta oli edessä leikkaus. Leikkauksen teki Timo Laine tähystämällä Sairaala Ortonissa. Tähystysleikkauksessa kudosvauriot ovat pienemmät ja kuntoutumisen pitäisi olla nopeampaa kuin kirvesmenetelmällä tehdyssä leikkauksessa. Leikkaus tehtiin lokakuun alussa ja jo heti leikkauksesta seuraavana päivänä olin kävelemässä sairaalan käytäviä pitkin. Siitä lähtien olekin kävellyt selkä suorassa ilman kipuja selässä tai jalassa. Vahvat särkylääkkeet sai unohtaa ja olo on varsin hyvä. Omasta mielestäni olen täysin kunnossa, mutta ihmiset ympärillä onneksi jarruttelevat vauhtiani, koska kudostasolla selkä ei ole vielä huippuiskussa. Kuntoutumiseen kuului aluksi kävelyä, vesijuoksua, pyöräilyä sekä syvien keskivartalolihasten vahvistamista. Reilu kuukausi leikkauksesta sain jo aloittaa golfissa lähipeliharjoittelun. Nyt kolme kuukautta leikkauksesta on lupa lyödä täysiä swingejä sekä nostaa rautaa kuntosalilla. Tampereen Golfhalli on ollut siis heti kovassa käytössä, kun lupa harjoitteluun tuli. Tulevalle kaudelle pelioikeus Naisten Euroopan Tourilla säilyi. Kiertueen säännöissä on pykälä, jonka johdosta loukkaantuessaan pelaajalla on oikeus siirtää pelioikeutta, mikäli on pelannut alle kahdeksan kilpailua kauden aikana. Kiertueen lääkäri arvioi loukkaantumiset ja sen pohjalta päätetään, onko pelaaja oikeutettu pelioikeuden siirtoon vai ei. Itselläni kisoja kertyi vain yksi ja syytkin olivat hyvin pätevät, joten sen suhteen ei tullut ongelmia. Tällä tavoin pyritään välttelemään pelioikeuksilla kikkailu, jos pelaa alkukaudesta kahdeksan kisaa huonosti ja loukkaa pikkusormensa, ei välttämättä ole oikeutettu siirtoon. Tätä on jonkin verran tapahtunut, joten näissä ollaan yhä tiukempia ja loukkaantumisen pitää oikeasti olla todellinen. Tällä kaudella tavoitteena on pelata ehjä kausi ja tottakai saada se pieni valkoinen pallo joka kisassa mahdollisimman vähillä lyönneillä reikään. Loukkaantuminen kuitenkin taas palautti mieleen kuinka pieni osa elämää golf kuitenkin on. Elämässä voi olla paljon suurempiakin murheita kuin tuloskorttiin lipsahtanut bogey. Tottakai silloin kun pelataan, se on asia numero #1, mutta ehkä osaan nyt suhteuttaa asiat uudella tavalla. Viime Kaisa Ruuttilan terveiset vuodesta on otettu opiksi ja kasvettu ihmisenä enemmän. Uuteen kauteen lähden muutenkin uusin opein. Pitkällisen harkinnan päätteeksi vaihdoin valmentajaa ja nykyisin golfin valmennuspuolesta vastaa Anssi Kankkonen. Anssilla on pitkä pelaajaura itsellä takana sekä jo useita valmennusvuosia. Talvikaudella on aikaa tehdä swingiin muutoksia ja niitä ollaan lähdetty työstämään. Myös selän osalta lyönti pitää saada vähemmän selkää rasittavaksi. Muutama harjoitusmatka olisi tarkoitus tehdä hieman lämpöisempiin olosuhteisiin ennen kisoja, jotta ruoholta lyöminen alkaisi tuntua taas normaalilta ja pelituntuma löytyä pitkän tauon jälkeen. Kisakausi olisi tarkoitus aloittaa maaliskuun lopussa Marokosta. Huhtikuussa vieraillaan Etelä-Afrikassa ja toukokuussa lähtee kiertue pyörimään Euroopassa. Toivotaan siis, että tänä vuonna nimi pyörii tulosluetteloissa ja voitte jännittää pelejäni maailmalla. Mahtavaa golfkautta 2013! Kaisa 4 5

4 KAUDEN 2012 KILPAILUSATOA Huvittuneista ilmeistä päätellen Tuomaksella on selvästi hyvää sanottavaa treeniryhmälle! Palautetta vastaanottamassa Marko Pentti, Mikko Vanhatalo, Anu Valkama, Antti Rantanen ja Sami Sianoja. Talviharjoittelua Tampereen Golfhallilla Golfopettajiemme Anu Alpin ja Tuomas Seppälän vetämä talviharjoitteluporukka koostuu neljästä pienryhmästä, jotka harjoittelevat ohjatusti kahden viikon välein. Jokaisella treenikerralla opetus on jaettu kahteen osioon. Puoli tuntia harjoitellaan pitkää lyöntiä ja puoli tuntia chippejä ja putteja. Ensimmäisellä harjoituskerralla lyönti kuvattiin ja sitä analysoitiin pron ja harjoittelijan kesken. Prot miettivät yhdessä kullekin sopivia harjoitteita lyönnin parantamiseen ja virheiden korjaamiseen. Tunneilla on ollut eri teemoja ja erilaisia harjoitteita. Jokaisen tunnin lopuksi on mahdollisuus käydä läpi lähipelissä testirata, jossa voi todeta kehittymistä eri osa-alueilla. Leidit tarkkaavaisina Anun vinkeille, vasemmalta Hanna Laine, Minna Lahdensivu, Leila Lahdensivu ja Maria Ouni. VIIKKOKISA Useamman vuoden tauon jälkeen edelliselle kaudelle uudelleenlanseerattua viikkokisailua jatkettiin myös päättyneellä kaudella. Kauden aikana viikkokilpailua oli mahdollista pelata 16 viikon aikana ja lopputuloksiin huomioitiin kahdeksan parhaan viikon tulokset. Varsinainen viikkokisa käytiin klubitiiltä kahdessa sarjassa. Ounin perhe oli kesän aikana loistavassa vireessä, sillä Janne voitti lyöntipelisarjan ja Maria vei pistebogeysarjan nimiinsä! Viikkokisailu on mukava tapa piristää viikottaisia harjoituskierroksia ja tulevallakin kaudella viikkokisailua todennäköisesti jatketaan. Kisamuoto ja sarjajako hakevat varmasti vielä sopivinta muotoaan, mutta toivottavasti jo alkavalla kaudella viikkokisasta saadaan pelaajia aktiivisesti houkutteleva viikottainen pelitapahtuma. Ideoita kiinnostavasta viikkokisakonseptista voi lähettää toimistoon talvikauden aikana! Loppukauden jatkuvien vesisateiden johdosta klubin kauden päätöskisa palkintojenjakoineen jäi pitämättä. Uusi kausi polkaistaankin keväällä käyntiin klubikisan merkeissä ja siinä yhteydessä muistetaan niin edellisen kauden viikkokisan kuin reikäpelien parhaita. Kiitos kaikille viikkokisailijoille ja onnittelut parhaille tasaisen pelivireen säilyttämisestä läpi kauden! LYÖNTIPELI HCP 0-12,4 1) Janne Ouni 2) Tapio Honkamaa 3) Antti Rantanen PISTEBOGEY 12,5 36 1) Maria Ouni 2) Harri Mäkinen 3) Teemu Pessa 4) Irene Eino 5) Anu Valkama KUUKAUSISCRAMBLE Kilpailukalenterissamme paikkansa vakiinnuttanut Kuukausiscramblekilpailusarja säilytti suosionsa myös menneellä kaudella. Touko-lokakuussa kerran kuussa pelattuun kahden hengen scrambleen osallistui yhteensä 195 eri kaksikkoa. Kuudetta kertaa pelatun scramblesarjan voiton vei tällä kertaa pari Ville Heinonen ja Pekka Lindeman. Voittoisa kaksikko ei ollut mukana kisasarjan päättäneessä Lokascramblessa, mutta aiemmin kauden aikana saavutetut tulokset pitivät muut takana ja voittomarginaali oli lopulta selvä kahden lyönnin erolla lähimpiin haastajiin. Kuukausiscramblessa jokainen osakilpailu on oma itsenäinen kisansa ja yksittäiset kilpailut ovatkin niin sanottuja pääkisoja, mutta kokonaiskisaan osallistuakseen pari tarvitsee tuloksen vähintään kolmesta osakilpailusta. Tullakseen huomioiduksi kokonaiskilpailussa parin on osallistuttava sekä Järvenrannan että Pirunpellon kentillä pelattuihin osakilpailuihin. Kaikista osallistuneista pareista 45 parilla oli hyväksyttävät kolme tulosta kokonaiskilpailua ajatellen. Kaikkiin kuuteen osakilpailuun osallistui yhdessä viisi paria. Kärjen osalta tulokset olivat seuraavat (tuloksissa on ilmoitettu kuukausi, kenttä ja nettotulos): 1. Ville Heinonen LGV ja Pekka Lindeman LGV 192 Kesä PP 63 + Heinä PP 64 + Elo JR Petri Hautasuo LGV ja Timo Olkkonen LGV 194 Touko JR 64 + Kesä PP 65 + Loka JR Ville Jokinen LGV ja Janne Tapiola LGV 195 Heinä PP 66 + Elo JR 61 + Syys PP Juhani Melartin LGV ja Antti Kärki TG 196 Touko JR 62 + Kesä PP 68 + Loka JR Harri Mäkinen LGV ja Jukka Tapio LGV 197 Touko JR 66 + Kesä PP 65+ Elo JR Jarmo Juvonen PGK ja Vesa Lihavainen PGK 197 Touko JR 64 + Elo JR 68 + Syys PP 65 Anu laittaa Salmelan Ykän lähipelin kuntoon. Teksti: Antti Rantanen Kuvat: Anna-Kaisa Parviainen ja Antti Rantanen 6 7

5 Toimintakertomus 2012 Yleistä Lakeside Golf Vammala ry:n johtokuntaan ovat kuuluneet Puheenjohtaja Jäsenet Tuomo Pälviranta Heikki Ahola Jani Haukka Heidi Reunanen- Käkelä Jorma Salovaara Jouni Simola Teija Vilen Johtokunta on kokoontunut tilikauden aikana kaksi kertaa. Toimintavuoden päättyessä yhdistyksen jäsenmäärä on 1428 jäsentä. Tilintarkastajana toimi Janne Rajalahti ja toiminnantarkastajana Paavo Hakala. Kilpailutoimikunta Jouni Simola, puheenjohtaja Johanna Mäkelä, Petri Pelttari, Antti Rantanen ja Vesa Vilen Kilpailutoimikunnan tavoitteena oli järjestää sekä avoimia kilpailuja että seuran mestaruuskilpailut lyönti- ja reikäpeleissä ja lisäksi lähettää edustuspelaajia niin SM-kilpailuihin kuin muihin kansallisiin kilpailuihin. Kauden aikana Finnish Tourille osallistui Miikka Mäntykorpi. Mid Tourilla pelasivat Irina Aaltonen, Pasi Keskumäki, Tero Lahtinen, Jaakko Malinen ja Esa Sairanen. Junioreissa saatiin pitkästä aikaa erittäin hyvää kilpailumenestystä, kun Juuso Aaltonen voitti alueellisen Tsemppitour-osakilpailun Loimijoki Golfissa. Tälläkin kaudella Alpo Mäntykorpi pelasi menestyksekkäästi Finnish Senior Tourilla ja edusti seniorimaajoukkueessa seuraamme ja maatamme. Kirkkaimpana saavutuksena oli reikäpelin SMpronssi Hill Sidessa. Lisäksi nelikko Alpo Mäntykorpi, Pekka Lindeman, Pertti Mäntylä ja Jorma Rantala menestyi hienosti sijoittuen viidenneksi senioreiden seurajoukkueiden SM-kilpailuissa Tahkolla. Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut ratkaistiin jo totutusti kuudessa sarjassa elokuussa. Reikäpelimestaruuksista kamppailtiin edellisvuosien tapaan kesäsyyskauden ajan tänä vuonna viidessä sarjassa. 17-henkinen seurajoukkueemme otti tänä vuonna ensimmäisen voiton Tammer-Golfissa pelatussa Pirkanmaan alueen neliseuraottelussa. Kauden aikana järjestettiin kaikkiaan 46 avointa kilpailua, joissa pelattiin yhteensä kierrosta. Kansallisista kilpailuista järjestimme elokuussa Tsemppitourin kauden päätöstapahtuman jo neljännen kerran peräkkäin. MESTARUUSKILPAILUIDEN TULOKSET LYÖNTIPELI Avoin, Valkoinen Tee K1 K2 K3 K4 Yht. 1. Lahtinen Tero Sairanen Esa Lindeman Pekka Keskumäki Pasi Seppälä Tuomas Rajalahti Teemu Naiset, Sininen Tee 1. Aaltonen Irina Pelttari Maarit Vilen Teija Seniorimiehet 55, Keltainen Tee 1. Mäntylä Pertti Viitaniemi Seppo Irri Jouni Seniorimiehet 65, Punainen Tee 1. Keinonen Raimo Huotari Teuvo Pälviranta Tuomo Seniorinaiset, Punainen Tee 1. Laurila-Haukka Tarja Kulmala Pirjo Soini Liisa Juniorit 16, Keltainen Tee 1. Tuomisto Tommi Lemivaara Jasper Tuomisto Valtteri REIKÄPELI Scratchreikäpeli Pirunpelto 1. Tero Lahtinen 2. Toni Viitaniemi 3. Jani Haukka 4. Jaakko Malinen TASOITUKSELLINEN REIKÄPELI JÄRVENRANTA 1. Pekka Lindeman 2. Eeli Jaakkola 3. Pekka Irri 4. Johan Lindelöf PARIREIKÄPELI PIRUNPELTO 1. Tarja Laurila-Haukka ja Jani Haukka 2. Harri Mäkinen Ja Jukka Tapio Ville Jokinen Ja Janne Tapiola Sekä Yrjö Salmela Ja Jouni Holmala SENIORIREIKÄPELI PIRUNPELTO 1. Sirkka Ristilä 2. Jouni Östring 3. Jarmo Kaakkolammi 4. Erkki Haimo LADYREIKÄPELI JÄRVENRANTA 1. Maarit Pelttari 2. Hanna Laine 3. Sirkka Ristilä 4. Anu Valkama >> 8 9

6 Junioritoimikunta Jani Haukka, puheenjohtaja Martti Ahola, Anu Alppi, Jopi Parviainen, Juha Passi ja Tuomas Seppälä Kesäkaudella junioreille pidettiin ohjatut viikottaiset harjoitukset kahdessa eri tasoryhmässä. Molempien ryhmien harjoittelua pyrittiin tehostamaan toimintasuunnitelman mukaisesti laatimalla junioreille tarkat treeniohjelmat ja suorituspassit harjoittelun tueksi. Kesän harjoituksiin osallistui parhaimmillaan jopa kolmisenkymmentä junioria, kokonaisuudessaan harjoitusryhmissä oli mukana noin 50 junioria. Valmennuksesta vastasivat Tuomas Seppälä ja Anu Alppi yhdessä toimikunnan jäsenien kanssa. Golfharrastukseen tutustuville vuotiaille järjestettiin jo perinteiseen tapaan Lasten Golfkoulu. Golfkoulu saavutti jälleen suurta suosiota ja se järjestettiin kesä-heinäkuussa yhteensä kolmesti. Ensimmäistä kertaa tarjolla oli myös Nuorten Golfkoulu kesäkuun lopussa. Junioreiden varsinaista kilpailutoimintaa saatiin tänä vuonna elvytettyä, kun useampikin juniori osallistui Pirkanmaan Juniortourille ja Tsemppitourille. Kilpailullisesti upein saavutus oli Juuso Aaltosen osakilpailuvoitto Tsemppitourilla. Elokuun alussa Lakesidessa järjestettyyn valtakunnalliseen Tsemppitourin päätöstapahtumaan osallistui jopa yhdeksän oman klubin edustajaa. Seuran juniorimestaruuskilpailuun saatiin jo hyvä osanotto, kun mestaruudesta kisailtiin kahdeksan osallistujan voimin. Juniorimestaruuden vei Tommi Tuomisto yhden lyönnin erolla Jasper Lemivaaraan. Naistoimikunta Teija Vilen, puheenjohtaja Irina Aaltonen, Irene Eino, Maarit Pelttari ja Anu Valkama sekä Anna-Kaisa Parviainen, ladykapteeni Naisten maanantaipelien avaus pidettiin toukokuun alussa. Menneen kesän runsaat sateet tuntuivat osuvan erityisesti maanantai-iltoihin, mikä verotti yhteisten pelien kävijämääriä huomattavasti. Sama näkyi myös kuukausikisojen osalta, sillä kisa saatiin pelattua vain touko- ja heinäkuun viimeisenä maanantaina. Näiden parhaina naisten kauden päätöskisassa palkittiin Pia Segerman ja Merja Tatti. Naistoimikunnan järjestämää Pron koulutusta järjestettiin kolmena iltana touko-kesäkuussa. Pirkanmaan alueen naistoimikuntien yhteinen peliretki järjestettiin Messilä Golfiin heinäkuun alussa GPi:n ollessa järjestelyvastuussa. Naisille suunnattuja kilpailuja järjestettiin kauden aikana seuraavasti: Naisten pelikauden avauskisa Roosagolf Kisa korvasi valtakunnallisen naisten golfpäivän 10.6., jolloin Lakesidessa pelattiin Abacus Open. Kisassa oli kuitenkin naisille oma sarja. Roosagolfissa osallistuttiin Syöpäsäätiön Roosa Nauha kampanjaan. Ladies Golf Tour Kansallisen naisten kiertueen osakilpailu keräsi yli sata ladygolfaria ympäri Suomen viettämään iloista pelipäivää ja tavoittelemaan upeita palkintoja. Osakilpailun voittoon ja itsensä Ranskan matkalle selvitti Irina Aaltonen pelaamalla Järvenrannan upeasti par iin! Marivarumo Ladies Day Open Lakesiden oma naisten avoin kisa oli samalla oma Pirkanmaan LadyCup osakilpailumme. Naisten kauden päätöskilpailu Naisten omaan kauden päätöstapahtumaan osallistui 23 pelaajaa Jaana Honkamaan viedessä voiton. Aktiivisimpana maanantaipelaajana palkittiin Erja Saine. Leena Kallion ladykapteeniaikanaan kiertoon laittama Pollen Pytty ojennettiin tänä vuonna Pia Segermanille. Nykyinen ladykapteenimme Anna-Kaisa palkitsi Hanna Laineen kauden tsempparina. Kauden Birdie-Pirkoksi itsensä pelasi Maria Ouni 21 birdiella. Päätöskisan lopuksi pidettiin arpajaiset kisailijoiden ja maanantaipeleihin osallistuneiden kesken. Pirkanmaan seurojen välisiä LadyCuposakilpailuja järjestettiin kauden aikana neljä kertaa. Lakesiden naiset nousivat hienolla yhteishengellä kisasarjan voittoon. Pirkanmaan seurojen välinen reikäpeliottelu pelattiin tänä vuonna Nokia River Golfissa. Elokuisissa lyöntipelimestaruuskilpailuissa naisten mestaruuden vei nimiinsä Irina Aaltonen ja seniorinaisissa Tarja Laurila-Haukka. Ladyreikäpelin voittajaksi itsensä pelasi Maarit Pelttari. Senioritoimikunta Heikki Ahola, puheenjohtaja Kaj Andresen, Erkki Hautaniemi, Tuomo Pälviranta, Sirkka Ristilä ja Pauli Segerman Senioritoimikunnan omia tiistaikilpailuja kotikentillä pelattiin kesäkauden aikana 20. Aktiivisin seniori oli Olli Reunanen, joka osallistui jokaiseen tiistaikisaan. Kausikilpailu pelattiin jo tutuksi tulleella tavalla kolmessa sarjassa ja sarjoittain palkittiin kauden kolme parasta. Naiset: Sirkka Ristilä 52, Kristiina Korpela 31 ja Raija Seikku 26 pistettä Miehet 65: Matti Ristilä 42, Keijo Korpela 39 ja Antti Haavisto 30 pistettä Miehet 55: Olli Reunanen 41, Tuomo Pälviranta 32 ja Raimo Mikkonen 31 pistettä Paras Seniori kisan parhaat olivat Olli Reunanen, Tapio Tervamäki ja Raija Seikku. Seniorikauden päätöskisassa voitot menivät Raimo Mikkonen, Keijo Korpelan ja Raija Seikun nimiin. Eikan Pytty vuodelta 2012 annettiin aktiivisuutta ja klubihenkeä esimerkillisesti muun muassa talkoisiin ahkerasti osallistuneelle Olli Reunaselle. Seuran mestaruuskilpailuissa seniorinaisten mestaruuden voitti Tarja Laurila-Haukka. Miesten sarjojen voittoon pelasivat Pertti Mäntylä ja Raimo Keinonen. Kansallisella tasolla Alpo Mäntykorpi pelasi jälleen hienon kauden voittamalla reikäpelissä SM-pronssia ja saavuttamalla jälleen paikan seniorimaajoukkueessa. Lisäksi seniorijoukkueemme Alpo Mäntykorpi, Pekka Lindeman, Pertti Mäntylä ja Jorma Rantala sijoittuivat upeasti viidenneksi senioriseurajoukkueiden SM-kilpailuissa Tahkolla. Senioritoimikunta järjesti tänä vuonna kaksi pelimatkaa. Alkukaudesta vierailtiin Ahvenanmaalla ja syksyn matkakohteena olivat Tallinna ja Tartto Virossa. Molemmat reissut keräsivät kohtuullisen mukavan joukon senioreita ja matkat olivat onnistuneita myös hienojen pelitulosten valossa. Klubitoimikunta Heidi Reunanen-Käkelä, puheenjohtaja Ulf Andrésen, Irene Eino, Jani Haukka, Ritva Mela ja Petteri Mäkelä Tänä vuonna järjestettiin kaksi onnistunutta klubimatkaa. Heinäkuun lopussa tehtiin kolmipäiväinen pelimatka Pirunpellon sisarkenttä Etelä-Saimaa Golfiin Lappeenrantaan ja Koski-Golfiin. Syyskuussa alussa puolestaan vierailtiin Uudenkaupungin Golfin kentällä. Kesäjuhlien sijaan syyskuun puolivälissä järjestettiin Klubin Venetsialaiset, joissa päästiin nauttimaan yhteisistä peleistä, pikkukisailusta, hyvästä ruoasta ja tanssista elävän musiikin tahdittamana. Marraskuussa vietettiin klubin pikkujouluja Hotelli Ellivuoressa. Syksyn jatkuvista sateista johtuen klubin kauden päätöskilpailua palkintojenjakoineen ei päästy järjestämään, vaan nämä tapahtumat siirtyvät heti tulevan kauden alkuun. Sääntö- ja tasoitustoimikunta Antti Rantanen, puheenjohtaja Anna-Kaisa Parviainen, Petri Pelttari, Sirkku Pullinen, Tuomas Seppälä ja Vesa Vilen Toukokuun alussa järjestettiin Golfliiton kouluttaja ja liittotuomari Arto Teittisen johdolla sääntöilta, johon osallistui 20 klubilaista. Greencard-suorituksia kirjattiin kauden aikana 49 kpl. Pelikauden aikana vastattiin jäsenistön esittämiin sääntökysymyksiin. Kenttätoimikunta Tuomo Pälviranta, puheenjohtaja Ville Heinonen, Johanna Mäkelä, Veijo Mäkinen, Ora Paloheimo ja Antti Rantanen Kauden aikana keskusteltiin kentänhoidollisista kysymyksistä kenttämestarin kanssa. Talkoita kehitettiin yhdessä kenttäyhtiön kanssa ja talkoita pidettiin kuukausittain myös kesäkuukausina Runsaiden sateiden johdosta osa suunnitelluista kentänparannushankkeista ja talkoista jäi odottamaan seuraavaa kevättä. Tiedotustoimikunta Jorma Salovaara, puheenjohtaja Anne Kuparinen, Johanna Mäkelä ja Sari Povelainen Tiedotustoimikunta julkaisi tilikauden aikana neljä jäsenlehteä ja niiden lisäksi muita pienempiä tiedotteita. Jäseniä tiedotettiin lisäksi Lakeside Golfin kotisivujen kautta, tekstiviesteillä ja sähköpostin välityksellä lähetetyllä uutiskirjeellä. Jäsenlehden ulkoistettu ilmoitusmyynti toimi vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta edelleen eduksemme. Lopuksi Seuran johtokunta kiittää yhteistyökumppaneita tuesta ja jäsenistöä aktiivisesta golfkaudesta TULOSLASKELMA e e VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot yhteensä 4 325, ,13 Naistoimikunta , ,00 Klubitoimikunta , ,13 Senioritoimikunta , ,00 Junioritoimikunta , ,65 Kilpailutoimikunta , ,15 Edustuspelaajat 0, ,02 Kapteenit -198,75-90,00 Sääntö- ja tasoitustoimikunta -66,00 0,00 Toimistopalvelut , ,48 Hallinnon kulut , ,65 Kulut yhteensä , ,08 KULUJÄÄMÄ , ,95 VARAINHANKINTA Tuotot , ,00 Kulut , ,00 TUOTTOJÄÄMÄ , ,00 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Korkotuotot 21,00 0,00 Tuotot yhteensä 21,00 0,00 TUOTTOJÄÄMÄ 21,00 0,00 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ 5 560, ,05 TASE V A S T A A V A A e e PYSYVÄT VASTAAVAT Osakkeet ja osuudet , ,25 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,25 VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Myyntisaamiset 2000,00 0,00 Jäsenmaksusaamiset 85,00 110,00 Muut saamiset , ,52 Siirtosaamiset 1 000, ,53 Saamiset yhteensä , ,05 Rahat ja pankkisaamiset 282, ,62 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,67 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,92 V A S T A T T A V A A OMA PÄÄOMA Ed. tilik. yli-/alijäämä , ,37 Tilikauden yli-/alijäämä 5 560, ,05 OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , ,42 VIERAS PÄÄOMA LYHYTAIKAINEN Ostovelat 2 665, ,50 Muut velat 4 000,00 0,00 Lyhytaikainen yhteensä 6 665, ,50 VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ 6 665, ,50 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,

7 Toimintasuunnitelma 2013 Jäsenistölle tarjotaan myös erilaisia koulutustapahtumia pelitaitojen kehittämiseksi ja pelinautinnon lisäämiseksi. Sääntö- ja tasoitustoimikunta Toimikunta järjestää yhdessä kapteenien kanssa koulutustilaisuuksia koskien golfsääntöjä ja sujuvaa pelaamista sekä valitsee jäsenistön keskuudesta kiinnostuneita osallistumaan Suomen Golfliiton järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Toimikunta vastaa jäsenistön esittämiin sääntökysymyksiin sekä ottaa kantaa tasoituskysymyksiin kauden kuluessa. Kenttätoimikunta Osallistutaan kenttien hoitotalkoisiin yhteistoiminnassa kenttäyhtiön kanssa. Tehdään esityksiä kenttien pelattavuuden ja kunnon kohentamiseksi yhteistyössä kenttämestarin kanssa. Tiedotustoimikunta Julkaistaan neljä numeroa jäsenlehteä sekä mahdollisia muita tiedotteita. Lisäksi pyritään tiedottamaan jäsenistöä Lakeside Golfin internetsivujen, sähköpostilla välitettävän uutiskirjeen ja tekstiviestien välityksellä. Toimikuntia kannustetaan tehostamaan tiedottamista kotisivuilla entisestään omien alasivujen kautta sekä uutiskirjeen avulla. Kotisivuilla julkaistavan näköislehden tarkoituksena on tuoda entistä laajempaa luettavuutta jäsenlehdelle ja toimivan samalla toiminnallisena arkistona. Muuta Seuran johtokunta toivottaa jäsenille aktiivista ja menestyksekästä golfkautta Lakeside Golf Vammala ry TALOUSARVIO 2013 Yleistä Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota jäsenistölle virkistävää ja kehittävää harrastus- ja kilpailutoimintaa. Tähän pyritään järjestämällä monipuolisia tapahtumia, joiden pääpaino on eri toimikuntien tarjoamissa erilaisissa aktiviteeteissa. Kilpailutoimikunta Kilpailukaudella toiminnan painopiste on monipuolisten avoimien kilpailuiden järjestämisessä sekä erilaisten alueellisten ja kansallisten kilpailujen järjestämisessä. Elokuussa järjestetään seuran lyöntipelimestaruuskilpailut ja kauden aikana kisataan eri jäsenryhmien reikäpeleissä. Kauden aikana järjestetään junioreiden aluetour-osakilpailu toukokuussa, senioreiden aluetourosakilpailu kesäkuussa ja haastajatourosakilpailu heinäkuussa, Finnish Tourin Haastajakiertueen kilpailu kesäkuussa sekä suurimpana ponnistuksena yhdistetty Tsemppitour-finaali ja Tsemppistapahtuma elokuussa. Lisäksi olemme järjestelyvuorossa Pirkanmaan kenttien neliseuraottelussa. Seuran kilpagolfosaamista pyritään edelleen pitämään yllä lähettämällä seuran pelaajia eri ikäryhmissä SM- ja muihin kansallisen tason kilpailuihin. Junioritoimikunta Junioreiden viikoittaista ohjausta jatketaan kesäkaudella kahdessa eri tasoryhmässä. Harjoitusten ohessa tapahtuvaa pienimuotoista kilpailutoimintaa kehitetään edelleen, millä pyritään madaltamaan osallistumiskynnystä alueellisiin juniorikilpailuihin ja seuran järjestämään kilpailutoimintaan. Osallistumista junioreiden Tsemppitourin ja Pirkanmaan Juniortourin osakilpailuihin pyritään edelleen lisäämään. Lisäksi tavoitteena on kannustaa entistä useampia junioripelaajia osallistumaan seuran mestaruuskilpailuihin. Vastuullisina junioriharjoitusten vetäjinä jatkavat Tuomas Seppälä ja Anu Alppi. Tasoituksen omaaville junioreille järjestetään peli- ja harjoitusmatka jollekin lähialueen kentälle. Jo tutuksi tulleet Lasten ja Nuorten Golfkoulut jatkuvat myös tulevana kesänä. Golfkoulujen tavoitteena on tutustuttaa vasta-alkajia lajiin ja saada uusia junioripelaajia mukaan toimintaan. Junioritoiminnan päätavoitteena on kannustaa junioripelaajia kehittymään pelissään ja saamaan uusia golfkavereita. Naistoimikunta Toimikunnan tavoitteena on järjestää monipuolista toimintaa niin paljon pelanneille kuin vasta golfharrastusta aloitteleville naisjäsenille. Tietyt edellisiltä kausilta tutut tapahtumat ja kisat ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa, mutta tarkoitus on järjestää myös uusia tapahtumia naisten golfharrastuksen kehittämiseksi sekä oman klubin sisällä että yhdessä naapuriseurojen kanssa. Naisten maanantaisia peli-iltoja kuukausikisailuineen jatketaan. Naisille suunnattujen koulutusten ajankohta on jo vakiinnuttanut paikkansa kauden alussa, mutta myös kuukausittain järjestettäviä koulutuste toja suunnitellaan. Tarkoitus on osallistua alueen seurojen yhteisiin naisille suunnattuihin tapahtumiin, kisoihin ja matkoille edellisvuosien tapaan sekä aktiivisesti tiedottaa muiden seurojen naisjäseniä Lakeside Golfissa järjestettävistä avoimista naisten tapahtumista. Päätavoitteena tulevalla kaudella on kaikentasoisten naisjäsenien rohkaiseminen ja aktivoiminen osallistumaan niin naisten omiin tapahtumiin, kilpailuihin kuin seuran toimintaan yleisesti.. Senioritoimikunta Talvikauden aikana seuramme seniorijäseniä lähestytään kyselyllä, jonka avulla selvitetään, millaista toimintaa seniorit haluavat. Tulevan kauden ohjelmaa rakennetaan saadun palautteen perusteella. Viikoittaisia tiistaipelejä jatketaan ja niiden lisäksi osallistutaan aktiivisesti seuran mestaruuskilpailuihin ja muuhun kilpailutoimintaan. Jo totuttuun tapaan kauden aikana tehdään yhteiskuljetuksena ainakin kaksi pelimatkaa, jotka on suunniteltu kesäkuun alkuun Viroon ja Latviaan sekä syyskesälle Turun seudulle, jolloin yövytään Bjärkasissa. Yhteistoimintaa ja yhteisiä kilpailuja talousalueemme muiden seurojen senioreiden kanssa jatketaan. Lähiseurojen neliseuraotteluun ja Pirkanmaan seniorimestaruuskilpailuihin osallistutaan tavoitteena menestyminen joukkueena. Lisäksi pyritään saamaan osallistujia kansallisiin seniorikilpailuihin. Klubitoimikunta Klubitoimikunta pyrkii järjestämään seuran jäsenille erilaisia tapahtumia, jotka sisältävät niin koulutusta, pelimatkoja, ajanvietettä kuin kilpailuja. Kaudella 2013 jatketaan suosituiksi osoittautuneita perinteitä ja pyritään myös luomaan uusia. Heinäkuussa tehdään kaksipäiväinen kesäretki ja alkusyksystä yksipäiväinen retki kotimaisille kentille. Kesän tai alkusyksyn aikana pidetään myös ohjelmalliset klubijuhlat juhlistaen samalla seuran 25-vuotista taivalta. Muutaman vuoden tauon jälkeen aktivoidaan klubin Pisin Draivi - ja Nopeusgolf-kisat. Toteutunut Toteutunut Toteutunut Budjetti TUOTOT Jäsenmaksut Jäsenlehtitulot Materiaalimyynti Korkotuotot KULUT Maksut golfliitolle Jäsenmaksut Lehtimaksut Postikulut Pankkikulut Toimisto ym.kulut Jäsenlehtikulut Toimistopalvelut/LGCC Tilintarkastus 200 Kirjanpito Materiaalikulut Kokous-ja matkakulut Koulutuskulut Kilpailutoimikunta Naistoimikunta Tasoitustoimikunta Kapteenit Kenttätoimikunta 100 Klubitoimikunta Seniortoimikunta Juniortoimikunta Edustuspelaajien kulut Muut kulut Yli/alijäämä

8 Joulupukilla ja Pullisen Sirkulla riitti paljon juteltavaa. Einon Juhaa jännitti, tuleeko kova vai pehmeä paketti. Pikkujoulut Klubin pikkujouluja vietettiin marraskuussa Hotelli Ellivuoressa parinkymmenen hengen voimin. Isompikin porukka olisi mahtunut mukaan juhlimaan ja viettämään iloista iltaa, mutta pienessä porukassakin on puolensa: Juhlatunnelmasta muun väen mukana nauttinut joulupukki ehti takuulla huomioida jokaisen pikkujoulun viettäjän henkilökohtaisesti! Hole in One 2012 Päättyneellä kaudella Lakeside Golfin kentillä päästiin juhlistamaan yhteensä kahtatoista Hole in One -onnistumista. Holareista yhdeksän tehtiin Järvenrannassa ja kolme Pirunpellolla. Onnistumiset ajoittuivat varsin tasaisesti koko kaudelle. Kahdeksasta pelikuukaudesta ainoastaan syyskuu jäi vaille holaria. Viinipullo Openissa Keskumäen Sepon pallo löytyi avauksen jälkeen kupista väylällä 15. Päivän teemaan sopivasti kaikki kisailijat pääsivät nauttimaan lasin kuoharia holarin kunniaksi. HOLARIT Juho Haapamäki LGV Väylä 17 Järvenranta Tero Lahtinen LGV Väylä 8 Pirunpelto Tommi Huovilainen HaG Väylä 5 Järvenranta Arto Heinonen LGV Väylä 12 Järvenranta Petri Sainio LGV Väylä 12 Järvenranta Antti Hietala HaG Väylä 5 Järvenranta Jyrki Rantala LGV Väylä 15 Pirunpelto Mikko Vainio VaG Väylä 5 Järvenranta Eeva Mikkola ReG Väylä 17 Järvenranta Ville Valtanen LGV Väylä 5 Järvenranta Seppo Keskumäki LGV Väylä 15 Järvenranta Matti Ristilä LGV Väylä 15 Pirunpelto Onnittelut golfarin unelmalyönneistä! Tutustu alueen palveluihin! www. karkunlomakiinteistot.com Ilmoitusmyynti MaMyS Ky puh ,

9 Golfkausi 2013 alkaa ihan pian...

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 Lakeside Golf Vammala ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Lakeside Golf Vammala ry:n johtokuntaan ovat kuuluneet Puheenjohtaja Tuomo Pälviranta Jäsenet Heikki Ahola Irene Eino Jani Haukka Jorma Salovaara

Lisätiedot

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Jäsenlehti 1 2012 KUTSU. vuosikokoukseen

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Jäsenlehti 1 2012 KUTSU. vuosikokoukseen LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti 1 2012 KUTSU vuosikokoukseen PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Lakeside Golf Vammala ry Jäsenlehti 1 2012 LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Vuosi 2011 oli seuratoiminnassa vilkas vuosi.

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Jäsenlehti 1 2012 KUTSU. vuosikokoukseen

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Jäsenlehti 1 2012 KUTSU. vuosikokoukseen LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti 1 2012 KUTSU vuosikokoukseen LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Lakeside Golf Vammala ry Jäsenlehti 1 2012 KUTSU yhdistyksen vuosikokoukseen Vuosi

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Lakeside Golf Vammala ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. YLEISTÄ Lakeside Golf Vammala ry:n johtokuntaan ovat kuuluneet Puheenjohtaja Tuomo Pälviranta (25.2.2016 saakka) Harri Päivärinta (25.2.2016 alkaen)

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti Kutsu. vuosikokoukseen

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti Kutsu. vuosikokoukseen LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti 1 2011 Kutsu vuosikokoukseen PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Lakeside Golf Vammala ry Jäsenlehti 1 2011 SISÄLLYS LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Ensimmäiset golflyönnit kaudella

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat

2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - ääntenlaskijat ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle a) puheenjohtaja b) sihteeri c) kaksi pöytäkirjantarkastajaa d) ääntenlaskijat 3. Todetaan a) läsnäolijat b) äänioikeutetut jäsenet 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF CLUB RY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF CLUB RY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF CLUB RY VIRPINIEMI GOLF CLUB RY Yhd. rek.nro. 180.502 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017

TOIMINTAKERTOMUS 2017 Lakeside Golf Vammala ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. YLEISTÄ Lakeside Golf Vammala ry:n johtokuntaan ovat kuuluneet Puheenjohtaja Harri Päivärinta Jäsenet Heikki Ahola Irene Eino Jani Haukka Veera Koivumäki

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 Lakeside Golf Vammala ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. YLEISTÄ Lakeside Golf Vammala ry:n johtokuntaan ovat kuuluneet Puheenjohtaja Harri Päivärinta Jäsenet Heikki Ahola Irene Eino Jani Haukka Hannu Ronkainen

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN

LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN LAKESIDE GOLF VAMMALA RY Jäsenlehti 1 2010 KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Lakeside Golf Vammala ry Jäsenlehti 1 2010 SISÄLLYS LAKESIDE GOLF VAMMALA RY. Kunnollinen vanhan ajan talvi on

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista Oulun Golfkerho ry Kevätkokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2015 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Suomen Golfseniorit Ry Valimotie 10 00380 Helsinki TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2014

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2014 Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2014 27.4.2014 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu Esityslista Tilinpäätös

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS

SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS SENIORITOIMINNAN TOIMINTA-AJATUS Aktivoidaan seniorijäseniä järjestämällä sekä seuran sisäisiä senioritapahtumia ja -kilpailuja että senioreiden seuraotteluita muiden seurojen kanssa. Järjestetään valmennusta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen Golfseniorit Ry Radiokatu 20 00093 SLU TULOSLASKELMA Rahayksikkö EURO 1.1.-31.12.2016 1.1.-31.12.2015 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010

YRITTÄJIEN SM-GOLF Lakeside Golfin Järvenranta-kentällä 3.9.2010 YRITTÄJIEN SM-GOLF in Järvenranta-kentällä 3.9.2010 JOUKKUEKILPAILU 1) Satakunnan Yrittäjät I 92 Kallioinen Tapio 29 Koivisto Keijo 28 Marttila Sari 35 2) Kymen Yrittäjät 90 Lavonen Esa 32 Nyholm Kirsi

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2012

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2012 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2012 16.2.2012 Hotelli Kuninkaantien auditorio, osoitteessa Lakelankatu 1, 02770 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Setälä Kari xx.xx.2015 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit:

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: Juniori- ja valmennustoimikunta Juniori- ja Valmennustoiminnan jakautuminen eri tasoryhmiin ja toiminnan yleisperiaatteet vuodelle 2013: 1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: 1.1. Ryhmä 1, Valiopelaajat 1.1.1.

Lisätiedot

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

GolfTalma ry, Tilinpäätös GolfTalma ry. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: GolfTalma ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2018 Arkistoviite: 2018-002 1 GOLF TALMA RY NYGARDINTIE 115-6 04240 TALMA Kotipaikka Sipoo Y-tunnus 0862807-0 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu Esityslista Tilinpäätös

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

Kokouskutsu. Varsinainen yhtiökokous

Kokouskutsu. Varsinainen yhtiökokous Kokouskutsu Kiinteistö Oy Nilihonka c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista

Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) Esityslista Oulun Golf Oy Varsinainen yhtiökokous (kevätkokous) 1. Kokouksen avaus Esityslista 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 3. Vahvistetaan ääniluettelo 4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1.

Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen. Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. PÖYTÄKIRJA 1(6) VARSINAINEN KOKOUS V. 2011 Aika 24.5.2011 klo 18.30 19.40 Paikka Parkojan Koulu, Alkutaival 16, Pornainen Läsnä Kokouksessa oli läsnä 40 osuuskunnan jäsentä, liite 1. 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5

SANTALAHTI-LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /5 1/5 Aika 9.6.2013 klo 17:00 Paikka Pyhämaan paloasema, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi kokoukseen. 2

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014

PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 2014 PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 ja PGC Edustuspelaajien ohjesääntö 2014 Edustuspelaajatoimikunnan vetäjä: Marco Willberg, GSM 040 930 6255 Ohjesäännöissä ilmenee pelaajien valintakriteerit eri

Lisätiedot

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta.

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta. KANKAISTEN GOLF ry Masku 25.01.2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019 Tapiola Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 JOHTOKUNNAN JÄSENET Erovuoroiset johtokunnan jäsenet Hanna Heikkilä Mikko Heinonen Peter Immonen Jari Mieskonen Jatkavat johtokunnan jäseninä Peter Mattsson Osmo

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika: 22.11.2014 klo. 17.00 Paikka: Oulun Remonttimylly Oy, Riihitie 13 Läsnä: Helena Jokikokko, Marjo Meriruoko, Mervi Meriruoko, Mari Meriruoko, Riikka Hyrkäs,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2013

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2013 Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2013 21.4.2013 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu Esityslista Tilinpäätös

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

1 Seuratoiminta. 2 Talous

1 Seuratoiminta. 2 Talous Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 GOLF TALMA RY Golf Talman ry:n 2020 strategia hyväksyttiin syksyllä 2010. Tuleva kausi on siis ensimmäinen kausi kun uutta strategiaa jalkautetaan. GOLF TALMA ry:n tavoite 2020

Lisätiedot

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille

Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Golf-toimintaa Koneen ja Konecranesin henkilökunnalle ja eläkeläisille Uutiset Edelliset uutiset 14.3.2011 KoKe-mestaruuskisa sunnuntaina 12.6.2011 7.3.2011 Vuokraa Hyvinkään pelioikeus Tapahtumat Johtokunta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry Hallitus 18.1.201 7 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA... 3 5. TIEDOTUSTOIMIKUNTA... 3 6. KLUBITOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot