Savo-Solar Oy. Yhteenveto Osakeannista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savo-Solar Oy. Yhteenveto Osakeannista"

Transkriptio

1 Savo-Solar Oy Yhtiötiedote klo (CET) EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA- SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA. Savo-Solar käynnistää noin 4,2 miljoonan euron suuruisen merkintäoikeusosakeannin sekä siihen liittyvän optio-oikeuksien tarjoamisen ja julkistaa osakeannin yhteydessä laadittuun esitteeseen sisältyvää aikaisemmin julkistamatonta tietoa Viitaten julkistettuun tiedotteeseen koskien merkintäoikeusosakeannin suunnittelua, Savo-Solar Oy:n ("Savo-Solar" tai "Yhtiö") hallitus on tänään päättänyt noin 4,2 miljoonan euron suuruisen merkintäoikeusosakeannin ( Osakeanti ) järjestämisestä. Osakeannin yhteydessä laadittu esite sisältää aikaisemmin julkistamatonta tietoa, jota julkistetaan tässä yhtiötiedotteessa. Yhteenveto Osakeannista Osakeannissa tarjotaan merkittäväksi enintään uutta A-sarjan osaketta ( Antiosake ), edustaen noin 66,67 %:a Yhtiön kaikista osakkeista Osakeannin jälkeen. Savo-Solar antaa kaikille osakkeenomistajilleen, jotka on merkitty Euroclear Finland Oy:n ( Euroclear Finland ) ja Euroclear Sweden AB:n ( Euroclear Sweden ) ylläpitämään Savo-Solarin osakasrekisteriin, kaksi (2) arvo-osuusmuotoista merkintäoikeutta ( Merkintäoikeus ) jokaista Osakeannin täsmäytyspäivänä omistettua osaketta kohden. Jokainen yksi (1) Merkintäoikeus oikeuttaa haltijansa merkitsemään yhden (1) Antiosakkeen. Osakeannin täsmäytyspäivä on Osakkeiden viimeinen kaupankäyntipäivä ennen Merkintäoikeuksien irtoamista on ja ensimmäinen kaupankäyntipäivä ilman Merkintäoikeuksia Antiosakkeiden merkintäaika ( Merkintäaika ) alkaa klo Suomen aikaa (8.30 Ruotsin aikaa), ja se päättyy Suomessa klo Suomen aikaa (15.30 Ruotsin aikaa) ja Ruotsissa klo Suomen aikaa (17.30 Ruotsin aikaa). Merkintähinta on 0,40 euroa tai 3,73 Ruotsin kruunua Antiosakkeelta. Osakeannissa kerätään noin 4,2 miljoonaa euroa ennen transaktiokustannuksia, mikäli Osakeanti merkitään kokonaisuudessaan. Lisäksi Savo-Solar antaa vastikkeetta Osakeannissa Antiosakkeita merkinneille henkilöille optiooikeuksia ( Optio-oikeudet ) siten, että kutakin neljää (4) merkittyä ja maksettua Antiosaketta kohden, joiden merkinnän hallitus on hyväksynyt, merkitsijä saa yhden (1) Optio-oikeuden.

2 Jokainen Optio-oikeus antaa omistajalle oikeuden merkitä yhden (1) uuden A-sarjan osakkeen. Optio-oikeuksilla merkittävien uuden A-sarjan osakkeiden merkintäaika on ja merkintähinta 1,00 euroa osakkeelta. Optio-oikeuksien enimmäismäärä on , mikäli Osakeanti merkitään kokonaisuudessaan. Eräät Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat ovat merkintäsitoumuksien kautta sitoutuneet merkitsemään noin 15,9 prosenttia Osakeannissa tarjottavista Antiosakkeista. Merkintäsitoumukset ovat ehdollisia sille, että kaikki merkintäsitoumuksen antajat käyttävät Yhtiön kanssa solmimaansa jäljempänä kuvattuun lainasopimukseen perustuvat saatavat Osakeannissa Antiosakkeiden merkintähinnan maksamiseen. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran ( Sitra ) osalta käteisellä maksettava 0,15 miljoonan euron merkintäsitoumus on lisäksi ehdollinen sille, että Osakeannissa merkitään Antiosakkeita vähintään 2,5 miljoonan euron arvosta. Yhtiön hallitus päättää mahdollisten merkitsemättä jääneiden Antiosakkeiden tarjoamisesta toissijaisessa merkinnässä osakkeenomistajille ja muille sijoittajille, jotka ovat Merkintäaikana antaneet merkintätoimeksiannon merkitä Antiosakkeita ilman Merkintäoikeuksia. Aikaisemmin julkistamatonta tietoa Savo-Solarin hallitus katsoo, että alla oleva uusi taloudellinen tieto voi mahdollisesti vaikuttaa Yhtiön osakkeen hintaan. Esitteen sivulla 63, kohdassa Rahoituksen lähteet todetaan seuraavasti: Yhtiö on lisäksi sopinut Suur-Savon Osuuspankin kanssa 1.200,0 tuhannen euron pankkitakauslimiitin korottamisesta 2.000,0 tuhanteen euroon. Korotus on ehdollinen sille, että Finnvera Oyj:n myöntämä 50 %:n vastatakaus limiitin korotukselle toteutuu. Tämän vastatakauksen ehtona on puolestaan se, että Yhtiö saa kerättyä Osakeannilla vähintään 2,4 miljoonan euron osakemerkinnät. Esitteen sivulla 54, kohdassa Viimeaikainen kehitys ja merkittävät muutokset taloudellisessa asemassa todetaan seuraavasti: Yhtiö on solminut lainasopimuksen Cleantech Invest Oyj:n, Sitran, Suur-Savon Osuuspankin ja hallituksen jäsen Teuvo Rintamäen kanssa. Lainasopimuksella Cleantech Invest Oyj on myöntänyt Yhtiölle 45,0 tuhatta, Suur-Savon Osuuspankki 180,0 tuhatta, Sitra 250,0 tuhatta ja Teuvo Rintamäki 25,0 tuhatta euroa uutta lainaa. Lainojen kiinteä korko on 5 %, ja ne tulee maksaa takaisin Lainanantajat ovat sitoutuneet kuittaamaan lainasopimukseen perustuvat pääoma- ja korkosaatavansa Antiosakkeiden merkintähintaa vastaan Osakeannissa. Esitteen sivuilla 60-61, kohdassa Pääomarakenne ja velkaantuneisuus todetaan seuraavasti: Seuraavassa taulukossa esitetään Savo-Solarin pääomarakenne ja velkaantuneisuus ja Luvut ovat laadittu tätä Esitettä varten eikä niitä ole tilintarkastettu. Ainoastaan korolliset lainat on sisällytetty Yhtiön nettovelkaantuneisuuteen.

3 Nettovelkaantuneisuus, tuhatta euroa A) Rahavarat 144,1 B) Muut likvidit varat 0,0 C) Jälkimarkkinakelpoiset arvopaperit 0,0 D) Maksuvalmius A+B+C 144,1 E) Lyhytaikaiset saamiset 0,0 F) Lyhytaikaiset velat rahoituslaitoksilta 0,0 G) Lyhytaikaiseksi laskettava osa pitkäaikaisista veloista 1 269,4 H) Muut lyhytaikaiset rahoitusvelat 0,0 I) Lyhytaikaiset rahoitusvelat F+G+H 269,4 J) Lyhytaikaiset nettovelat I-E-D 125,3 K) Pitkäaikaiset velat rahoituslaitoksilta 1.916,3 L) Joukkovelkakirjalainat 0,0 M) Muut pitkäaikaiset velat 0,0 N) Pitkäaikaiset rahoitusvelat K + L + M 1.916,3 O) Nettovelkaantuneisuus J+N 2.041,6 1 Lainat rahoituslaitoksilta ei sisällä Tekesin myöntämää tutkimus- ja tuotekehityslainaa, 22,8 tuhatta euroa, koska se on saneerausmenettelyn vuoksi korotonta. Oma pääoma ja velat, tuhatta euroa Lyhytaikaiset korolliset velat Takausta vastaan 0,0 Vakuutta vastaan 0,0 Ei takausta/vakuutta 1 269,4 Lyhytaikaiset korolliset velat yhteensä 269,4 Pitkäaikaiset korolliset velat Takausta vastaan 0,0 Vakuutta vastaan 0,0 Ei takausta/vakuutta 1.916,3 Pitkäaikaiset korolliset velat yhteensä 1.916,3 Oma pääoma Osakepääoma 470,2 SVOP-rahasto 8.454,7 Edellisten tilikausien tappio ,4 Katsauskauden tulos ,5 Oma pääoma yhteensä 109,1 1 Lainat rahoituslaitoksilta ei sisällä Tekesin myöntämää tutkimus- ja tuotekehityslainaa, 22,8 tuhatta euroa, koska se on saneerausmenettelyn vuoksi korotonta.

4 Osakeannin syyt ja varojen käyttö Yhtiön tilauskanta ei keväällä 2015 järjestetyn listautumisannin jälkeen kehittynyt suunnitellun mukaisesti lähinnä siksi, että Tanskassa tavoiteltujen isojen projektien käynnistyminen vei enemmän aikaa kuin Yhtiö oletti. Tästä johtuen Yhtiö joutui alentamaan tilikauden 2015 liikevaihtoennustettaan 4,0 miljoonasta 2,0-2,5 miljoonaan euroon. Liikevaihtoennusteen alentumisesta johtuen, ja ensimmäisen projektin odotettua suurempien kustannusten vuoksi Yhtiö on päättänyt järjestää Osakeannin turvatakseen lyhyen aikavälin käyttöpääomatarpeensa. Kesällä 2015 Yhtiö allekirjoitti kolmannen sopimuksen noin m2 kentän toimituksesta Løgumkloster Fjernvarmen kanssa, arvoltaan noin 1,0 miljoonaa euroa. Lisäksi Yhtiö on saanut Jelling Varmevaerkiltä lopullisen vahvistuksen aurinkokeräinkentän toimituksesta ja sen arvo on noin 2,0 miljoonaa euroa. Yhtiö tulee käyttämään Osakeannilla saatavat nettovarat i) ensisijaisesti turvatakseen käyttöpääomatarpeen niin, että Yhtiö voi toimittaa allekirjoitetut ja tulevat tilaukset vuosina ja ii) toissijaisesti kapasiteettia kasvattaviin investointeihin, joilla tehostetaan tuotantoa ja tuotteiden jatkokehitystä. Jotta Yhtiö voi toimittaa allekirjoitetut ja tulevat tilaukset vuosina , Osakeannilla kerättävistä varoista on varattava arviolta 1,9 miljoonaa euroa käyttöpääomaan seuraavaan 12 kuukauden ajaksi Esitteen päivämäärästä. Lisäksi tuotantokapasiteetin ja tuotannon tehokkuuden kasvattaminen vaatii vuosina 2015 ja 2016 investointeja, joiden arvioitu kustannus on noin 1,5 miljoonaa euroa. Osakeanti Yhtiö tarjoaa Yhtiön osakkeenomistajille merkittäväksi yhteensä enintään Yhtiön uutta A- sarjan osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesti. Yhtiö julkisti Osakeannin keskeiset ehdot yhtiötiedotteessaan, joka koski suunnitelmaa järjestää Osakeanti. Yhtiön eräät nykyiset osakkeenomistajat ovat merkintäsitoumuksien kautta sitoutuneet merkitsemään noin 15,9 prosenttia Osakeannissa tarjottavista Antiosakkeista. Merkintäsitoumukset ovat ehdollisia sille, että kaikki merkintäsitoumuksen antajat käyttävät Yhtiön kanssa solmimaansa lainasopimukseen perustuva pääoma ja korkosaatavat Osakeannissa Antiosakkeiden merkintähinnan maksamiseen. Sitran osalta käteisellä maksettava 0,15 miljoonan euron merkintäsitoumus on lisäksi ehdollinen sille, että Osakeannissa merkitään Antiosakkeita vähintään 2,5 miljoonan euron arvosta. Osakeannin merkintäpaikat Osakeannin merkintäpaikat ovat: a) FIM Sijoituspalvelu Oy:n toimipaikassa Pohjoisesplanadi 33 A, Helsinki, Finland puh.: ) ja b) Mangold Fondkommission AB:n verkkosivuilla ja Mangold Fondkommission AB:n toimipaikassa Engelbrektsplan 2, Stockholm, Sweden (emissioner@mangold.se, puh.: ).

5 Esite Savo-Solar on laatinut Osakeannista esitteen, jonka Finanssivalvonta on hyväksynyt Virallinen suomenkielinen versio esitteestä ja epävirallinen englanninkielinen käännös sisältäen ruotsinkielisen tiivistelmän tulevat olemaan saatavilla Savo-Solarin verkkosivustolla ( Mangold Fondkommission AB:n verkkosivustolla ( ja FIM Sijoituspalvelut Oy:n verkkosivustolla ( arviolta Osakeannin alustava aikataulu Ensimmäinen kaupankäyntipäivä ilman Merkintäoikeuksia Osakeannin täsmäytyspäivä Merkintäoikeuksien kaupankäyntiaika Kaupankäynti väliaikaisilla osakkeilla alkaa Osakeannin merkintäaika Ruotsissa Osakeannin merkintäaika Suomessa Osakeannin tulos julkistetaan Viikko 52, 2015 Viikko 53, 2015 Viikko 1, 2016 Viikko 1, 2016 Viimeinen kaupankäyntipäivä väliaikaisilla osakkeilla First North Finlandissa Viimeinen kaupankäyntipäivä väliaikaisilla osakkeilla First North Swedenissa Kaupankäynti Optio-oikeuksilla alkaa First North Finlandissa Kaupankäynti Optio-oikeuksilla alkaa First North Swedenissä Optio-oikeuksilla merkittävien osakkeiden merkintäaika Neuvonantajat Mangold Fondkommission AB toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana Osakeannissa. Smartius Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana Suomen lakiin liittyvissä asioissa Osakeannissa. Advokatfirman Westermark Anjou AB toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana Ruotsiin lakiin liittyvissä asioissa Osakeannissa. Lisätietoja: Ingrid Östhols Puh: Sähköposti: Savo-Solar Oy Toimitusjohtaja Jari Varjotie

6 Puh: Sähköposti: Savo-Solar lyhyesti Savo-Solar toimittaa aurinkolämpöjärjestelmiä rakennusten, teollisten prosessien ja lämpimän käyttöveden lämmittämiseen. Savo-Solarin järjestelmät perustuvat maailman todennetusti tehokkaimpaan 2 m 2 :n keräimeen, jonka MPE-absorbereille on haettu useita patentteja. Absorberit on pinnoitettu selektiivisellä nano-optisella pinnoitteella. Savo-Solar on tietojensa mukaan ainoa yritys, joka pystyy pinnoittamaan valmiita, kokonaisia absorbereita. Yhtiö keskittyy laajamittaisiin teollisiin sovelluksiin kuten kaukolämpöön, teollisuuden prosessilämpöön ja isojen kerrostalojen energiaremontteihin. Yhtiö on myynyt ja toimittanut tuotteitaan vuodesta 2011 lähtien yli 17 maahan neljällä mantereella. Savo-Solarin osakkeet on listattu kaupankäynnin kohteeksi First North Swedenissä tunnuksella SAVOS ja First North Finlandissa tunnuksella SAVOH. Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja on Mangold Fondkommission AB, tel: TÄRKEÄ TIEDOTE Tätä tiedotetta tai sen sisältämää tietoa ei saa jakaa tai levittää, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa tai Japanissa. Tässä tiedotteessa olevat tiedot eivät muodosta tarjousta myydä tai kehotusta ostaa arvopapereita alueella, jolla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tämä tiedote ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Savo-Solar ei ole rekisteröinyt eikä aio rekisteröidä arvopapereita koskevaa antia Yhdysvalloissa. Yhtiön osakkeiden tai osakeannin rekisteröimiseksi tai osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin Suomessa ja Ruotsissa ei ole ryhdytty mihinkään toimenpiteisiin. Tämän tiedotteen sisältämät tiedot eivät muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi tai kehotusta arvopapereiden ostamiseen millään lainkäyttöalueella. Tämä tiedote ei ole esite eikä muodosta tarjousta, tarjouspyyntöä tai sijoitusneuvoa merkitä tai ostaa arvopapereita. Mahdollisten sijoittajien ei tulisi merkitä tai ostaa mitään tässä tiedotteessa mainittuja arvopapereita tai tehdä muita sijoituspäätöksiä muutoin kuin Savo- Solarin julkistaman esitteen sisältämien tietojen perusteella.

Savo-Solar Oy. Yhteenveto Osakeannista

Savo-Solar Oy. Yhteenveto Osakeannista Savo-Solar Oy Yhtiötiedote 17.11.2015 klo 9.50 (CET) EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA,

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Yhtiön hallitus päätti Antiosakkeiden liikkeeseenlaskusta hyväksymällä alla esitetyt osakeantiehdot.

Yhtiön hallitus päätti Antiosakkeiden liikkeeseenlaskusta hyväksymällä alla esitetyt osakeantiehdot. Osakeannin ehdot Osakeantivaltuutus ja hallituksen osakeantipäätös Savosolar Oyj:n ( Yhtiö ) 22.1.2019 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään yhdessä tai useammassa erässä

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS: IXONOS OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS NOIN 5,8 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ).

OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ). OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Next Games Oyj:n (y-tunnus 2536072-3, Yhtiö ) ylimääräinen yhtiökokous 25.9.2019 valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesta osakeannista.

Lisätiedot

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN

TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN 30.10.2014 TÄYDENNYS NEXSTIM OYJ:N 10.10.2014 PÄIVÄTTYYN ESITTEESEEN EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAISUUDESSAAN TAI OSITTAIN EIKÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA,

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Annetun valtuutuksen perusteella liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään 40 000 000 osaketta.

OSAKEANNIN EHDOT. Annetun valtuutuksen perusteella liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään 40 000 000 osaketta. OSAKEANNIN EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Tecnotreen varsinainen yhtiökokous valtuutti 28.3.2012 Yhtiön hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään enintään 22 500 000 uuden osakkeen

Lisätiedot

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy.

Osakeannin järjestäjänä toimii Nordea Securities Corporate Finance Oy. 1(5) SUOMINEN YHTYMÄ OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.10.2003 KLO 12.30 SUOMINEN KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Suominen Yhtymä Oyj:n hallitus on tänään päättänyt osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä ylimääräisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6)

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 20.12.2004 klo 12.00 1(6) NORVESTIA ON PÄÄTTÄNYT KÄYNNISTÄÄ OSAKEANNIN Norvestia Oyj:n hallitus on tehnyt päätöksen osakeannin käynnistämisestä ylimääräisen yhtiökokouksen sille

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen

Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen hyväksyminen Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Cresense Oy:n yrityskaupan loppukauppahinnan maksamiseksi, osakemerkintöjen

Lisätiedot

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.12.2004 klo. 10.00 1(5) NORVESTIAN OSAKEANNIN LISTALLEOTTOESITTEEN JULKISTAMINEN Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen. Listalleottoesite

Lisätiedot

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN

NURMINEN LOGISTICS TÄHTÄÄ STRATEGIANSA MUKAISESTI LIIKETOIMINNAN KASVATTAMISEEN JA JULKISTAA PÄÄOMAJÄRJESTELYN Nurminen Logistics Oyj Pörssitiedote 26.6.2017 klo 13.50 Tätä tiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa,

Lisätiedot

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Suomen Hoivatilat Oyj hakee kaupankäynnin kohteeksi First North Finland -markkinapaikalle, käynnistää osakeannin ja julkaisee listalleottoesitteen Suomen Hoivatilat Oyj Yhtiötiedote 3.3.2016 kello 08.00 EET EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA,

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä. OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi Suomessa ja tietyin edellytyksin eräiden kokeneiden sijoittajien

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 5,43 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 5,43 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 5,43 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

Lisätiedot

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen

NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. NodeOne Group AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen Digitalist Group Oyj ( Digitalist

Lisätiedot

Pörssitiedote , klo (CET+1) 1/8

Pörssitiedote , klo (CET+1) 1/8 Pörssitiedote 23.11.2009, klo 12.40 (CET+1) 1/8 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, KANADASSA

Lisätiedot

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 24.6.2015, klo 16.29 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONG KONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,

Lisätiedot

FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu

FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu YHTIÖTIEDOTE 1.6.2015 klo 9:30 FIT Biotech Oy:n listalleottoesite on julkaistu EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, YHDYSVALTOIHIN TAI MIHINKÄÄN

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 4,23 MILJOONAN EURON MERKINTÄETUOIKEUSANNISTA

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Outokummun ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 1.3.2012 Outokummun hallituksen päättämään osakeannista siten, että osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä uusia Osakkeita

Lisätiedot

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANNIN EHDOT OSAKEANTIVALTUUTUS JA OSAKEANTIPÄÄTÖS Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttivat 12.1.2015 tehdyllä yksimielisellä päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista

Lisätiedot

AMER SPORTS JULKISTAA OSAKEANTINSA EHDOT

AMER SPORTS JULKISTAA OSAKEANTINSA EHDOT 1 (7) Amer Sports Oyj PÖRSSITIEDOTE 24.9.2009 kello 9.30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONG KONGISSA, JAPANISSA,

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Allekirjoittanut merkitsijä merkitsee Kuntien Tiera Oy:n uusia osakkeita tämän merkintäsitoumuksen mukaisesti. Merkintä perustuu

Lisätiedot

Ixonos Oyj Pörssitiedote 2.6.2010 klo 9.45

Ixonos Oyj Pörssitiedote 2.6.2010 klo 9.45 Ixonos Oyj Pörssitiedote 2.6.2010 klo 9.45 IXONOSIN ARVOPAPERILIITE JA TIIVISTELMÄ ON JULKAISTU Finanssivalvonta on 1.6.2010 hyväksynyt Ixonos Oyj:n arvopaperimarkkinalain mukaisen arvopaperiliitteen ja

Lisätiedot

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ). OSAKEANNIN EHDOT Taustaa Etteplan Oyj:n ( Etteplan tai Yhtiö ) 5.4.2016 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen

Lisätiedot

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj Pörssitiedoite 1.6.2018 klo.9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Grow Holding AB:n ja Grow

Lisätiedot

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hongkongissa, Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkistaminen olisi lainvastaista.

Lisätiedot

ESITE 20.11.2015. Merkintäoikeusanti Enintään 10.591.620 A-sarjan osaketta Merkintähinta 0,40 euroa tai 3,73 Ruotsin kruunua osakkeelta

ESITE 20.11.2015. Merkintäoikeusanti Enintään 10.591.620 A-sarjan osaketta Merkintähinta 0,40 euroa tai 3,73 Ruotsin kruunua osakkeelta ESITE 20.11.2015 Merkintäoikeusanti Enintään 10.591.620 A-sarjan osaketta Merkintähinta 0,40 euroa tai 3,73 Ruotsin kruunua osakkeelta Suomessa rekisteröity yksityinen osakeyhtiö Savo-Solar Oy ( Savo-Solar

Lisätiedot

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE 16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE Stockmann Oyj Abp:n hallitus ehdottaa 15.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle optio-oikeuksien antamista

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Yleiskuvaus

OSAKEANNIN EHDOT. Yleiskuvaus OSAKEANNIN EHDOT Yleiskuvaus Cleantech Invest Oyj ( Cleantech Invest tai Yhtiö ) tarjoaa enintään 15.386.000 Yhtiön uutta A-sarjan osaketta ( Antiosakkeet ) yksityishenkilöiden ja yhteisöjen ( Yleisösijoittaja

Lisätiedot

Nordic Minesin hallitus vahvistaa 282 miljoonan Ruotsin kruunun täysin taatun merkintäoikeusannin ehdot

Nordic Minesin hallitus vahvistaa 282 miljoonan Ruotsin kruunun täysin taatun merkintäoikeusannin ehdot LEHDISTÖTIEDOTE, 18. joulukuuta 2012 Nordic Minesin hallitus vahvistaa 282 miljoonan Ruotsin kruunun täysin taatun merkintäoikeusannin ehdot Eldorado Gold Cooperatief U.A (jäljempänä Eldorado ) tekee Nordic

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla 1.4.2011 alkaen 8.4.2011 asti.

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla 1.4.2011 alkaen 8.4.2011 asti. OSAKEANNIN EHDOT Yhteenveto Osakeannista Cramon varsinainen yhtiökokous päätti 24.3.2011 valtuuttaa Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten

Lisätiedot

Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Pörssitiedote II klo 13.13

Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Pörssitiedote II klo 13.13 Published on Finnlines (https://www.finnlines.com) Home > Finnlinesin hallitus on päättänyt 28,8 miljoonan euron merkintäoikeusannista Pörssitiedote II 7.5.2013 klo 13.13 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi

Lisätiedot

IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA

IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA IXONOS: JULKINEN OSTOTARJOUS IXONOS OYJ:N OSAKKEISTA Tremoko Oy Ab ("Tremoko"), joka on suomalainen yksityisessä omistuksessa oleva osakeyhtiö, on hankkinut 10.2.2015 omistukseensa Turret Oy Ab:lta ja

Lisätiedot

Kutsu Savo-Solar Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Savo-Solar Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Savo-Solar Oy Yhtiötiedote 29.3.2016 klo 14 (CET) Kutsu Savo-Solar Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Savo-Solar Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 19.4.2016

Lisätiedot

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.6.2015 KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Kotipizza Group Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 4.6.2015 hyväksymää listalleottoesitettä ("Listalleottoesite").

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.12.2015 klo 17:15 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2012 Page 1 of 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus Yhtiön 23.2.2012 kokoontunut yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00

PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00 PÖRSSITIEDOTE JULKAISTAVAKSI 27.08.2015 klo 9:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos ostaa Cresensen ja vahvistaa

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.4.2017 klo 09:00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ixonos on hankkinut Rome Advisors

Lisätiedot

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT

HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT HUHTAMÄKI OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2006 OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT Huhtamäki Oyj:n hallitus on 7.2.2006 päättänyt ehdottaa 27.3.2006 pidettävälle Huhtamäki Oyj:n (jäljempänä yhtiö ) varsinaiselle yhtiökokoukselle

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa Taustaa OSAKEANNIN EHDOT Metsä Board Oyj:n ( Yhtiö ) varsinainen yhtiökokous valtuutti 28.3.2012 Yhtiön hallituksen päättämään enintään 70.000.000 uuden B-sarjan osakkeen antamisesta. Valtuutuksen nojalla

Lisätiedot

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00

Titanium Oyj Yhtiötiedote kello 08.00 Titanium Oyj Yhtiötiedote 21.9.2017 kello 08.00 TITANIUM OYJ KÄYNNISTÄÄ LISTAUTUMISANNIN, JULKAISEE ESITTEEN JA HA- KEE YHTIÖN OSAKKEET KAUPANKÄYNNIN KOHTEEKSI NASDAQ FIRST NORTH FINLAND -MARKKINAPAIKALLE

Lisätiedot

Merkintäoikeusanti lyhyesti PÖRSSITIEDOTE ENDOMINES AB TUKHOLMA /2019

Merkintäoikeusanti lyhyesti PÖRSSITIEDOTE ENDOMINES AB TUKHOLMA /2019 Tämän tiedotteen sisältämää tietoa ei saa levittää, julkaista tai julkistaa, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa, Sveitsissä, Yhdysvalloissa

Lisätiedot

Talenom hakee kaupankäynnin kohteeksi First North - markkinapaikalle, käynnistää listautumisannin ja julkaisee listalleottoesitteen

Talenom hakee kaupankäynnin kohteeksi First North - markkinapaikalle, käynnistää listautumisannin ja julkaisee listalleottoesitteen Talenom Oyj Yhtiötiedote 20.5.2015 kello 8:30 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI EPÄSUORASTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ- AFRIKASSA, SINGAPORESSA, JAPANISSA

Lisätiedot

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 21.25

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 21.25 Pörssitiedote 20.12.2017 klo 21.25 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai epäsuorasti Australiassa, Etelä-Afrikassa, Hong Kongissa, Japanissa, Kanadassa, Singaporessa tai Yhdysvalloissa tai

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 12.4.2016 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

OUTOKUMPU HALLITUKSEN PÄÄTÖS MILJARDIN EURON MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOISTA

OUTOKUMPU HALLITUKSEN PÄÄTÖS MILJARDIN EURON MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOISTA OUTOKUMPU OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.3.2012 klo 12.00 1 (10) EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA

Lisätiedot

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 23.5.2002 klo 12.00 ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE Rocla Oyj:n hallitus on päättänyt hakea vuoden 1998 optiolainaan liittyvien

Lisätiedot

TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE

TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.10.2000 KELLO 15.15 TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE Talentum Oyj:n hallitus on varsinaisen yhtiökokouksen 31.3.2000 antaman valtuutuksen nojalla päättänyt

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ 3.10.2011

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ 3.10.2011 SUOMINEN YHTYMÄ OYJ:N OSAKEANTI OSAKEANNIN EHDOT Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus 12.9.2011 Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta seuraavin ehdoin: Hallitus

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj 29.2.2016 Finlandia-talo Vuonna 2013 julkistetun strategian toteuttaminen jatkuu Sponda on toteuttanut johdonmukaisesti vuonna 2013 julkistettua strategiaansa, jonka

Lisätiedot

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 28.9.2017 kello 18.00 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN, VAIHTOEHTOJEN KARTOITUS JATKUU EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI YHDYSVALTOIHIN,

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj. Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012

Turvatiimi Oyj. Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012 MARKKINOINTIESITE Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä, osakeannista laadittu esite Turvatiimi Oyj Merkintäoikeusanti 3.9. 18.9.2012 Tärkeitä päivämääriä: 29.8.2012 Täsmäytyspäivä eli tämän päivän omistajaluettelon

Lisätiedot

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5 COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2013 EHDOT Hallituksen osakeantipäätös Componenta Oyj:n ( Yhtiö tai Componenta ) hallitus päätti 16.8.2013 varsinaisen yhtiökokouksen

Lisätiedot

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen.

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen. 1 (6) OSAKEANNIN EHDOT Suominen Yhtymän ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään enintään 30 000 000 uuden osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa maksullisessa osakeannissa.

Lisätiedot

Kutsu Savo- Solar Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Savo- Solar Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Savo- Solar Oyj Yhtiötiedote 5.3.2018 klo 8.30 (CET) Kutsu Savo- Solar Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Savo- Solar Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina

Lisätiedot

TASEEN LOPPUSUMMA 1 558 1 563 1 571 1 610 1 584

TASEEN LOPPUSUMMA 1 558 1 563 1 571 1 610 1 584 Tulos EUR1000 2007 2008 2009 2010 2011 LIIKEVAIHTO 170 175 182 202 211 Liiketoiminnan muut tuotot 14 13 15 26 20 Materiaalit ja palvelut Ostot tilikauden aikana -1-1 -1-1 -2 Ulkopuoliset palvelut -7-4

Lisätiedot

SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ

SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ 5.10.2018 SMILE HENKILÖSTÖPALVELUT OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA Tämä täydennysasiakirja täydentää Smile Henkilöstöpalvelut Oyj:n ( Yhtiö ) Finanssivalvonnan 21.9.2018 hyväksymää listalleottoesitettä

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Yhtiö tarjoaa enintään 2 873 563 Yhtiön uutta Osaketta ("Antiosakkeet") merkittäväksi ("Osakeanti"). Osakeanti koostuu:

OSAKEANNIN EHDOT. Yhtiö tarjoaa enintään 2 873 563 Yhtiön uutta Osaketta (Antiosakkeet) merkittäväksi (Osakeanti). Osakeanti koostuu: OSAKEANNIN EHDOT Osakeantivaltuutukset Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttivat 29.9.2014 Yhtiön hallituksen päättämään enintään 10 000 000 uuden tai Yhtiön hallussa olevan osakkeen ("Osake") liikkeeseenlaskusta.

Lisätiedot

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT 1 (5) KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut ehtoja. Alkuperäiset luvut

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.3.2017 klo 13:20 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Interquest Oy osaksi Ixonos-konsernia

Lisätiedot

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo

Tarjottavien osakkeiden merkintähinta on 3,90 euroa Tarjottavalta osakkeelta. Merkintäaika alkaa klo 9.30 ja päättyy klo EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI AUSTRALIAAN, ETELÄ-AFRIKKAAN, HONGKONGIIN, JAPANIIN, KANADAAN, SINGAPOREEN, UUTEEN-SEELANTIIN TAI YHDYSVALTOIHIN TAI MISSÄÄN MUUSSA MAASSA,

Lisätiedot

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015).

Täydennys Finanssivalvonnan hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/ /2015). Orava Asuntorahasto Oyj LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA 24.8.2015 Täydennys Finanssivalvonnan 30.6.2015 hyväksymään Orava Asuntorahasto Oyj:n listalleottoesitteeseen. (FIVA 51/02.05.04/2015). Listalleottoesitteessä

Lisätiedot

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille

Elcoteq julkistaa vaihtotarjouksen debentuurilainojensa haltijoille Elcoteq SE Pörssitiedote 16.4.2010 klo 13.45 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, KOKONAAN TAI OSITTAIN, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, ETELÄ-AFRIKASSA,

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2010 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 20.7.2010 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 19.11.2013-3.12.2013 Markkinointiesite. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä osakeannista laadittu esite. Tässä markkinointiesitteessä esitetyt tiedot perustuvat Finanssivalvonnan

Lisätiedot

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15 Proha Oyj Pörssitiedote 5.2.2001 klo 11.15 PROHAN HALLITUS PÄÄTTI OPTIOIDEN LIIKKEESEENLASKUSTA Proha Oyj:n (Yhtiö) hallitus on 4.2.2001 päättänyt ylimääräisen yhtiökokouksen sille 13.12.2000 antaman valtuutuksen

Lisätiedot

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin

VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin VMP OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 6.6.2018 KLO 9.00 VMP julkistaa suunnitellun listautumisantinsa alustavan hintavälin EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN,

Lisätiedot

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.11.2012 klo 13.00 alkaen Finlandia-talon Helsinkisalissa

Lisätiedot

POHJOLAN OSAKEHISTORIA 1989

POHJOLAN OSAKEHISTORIA 1989 POHJOLAN OSAKEHISTORIA 1989 1 Jäljempänä on selostettu yhtiön osakkeisiin ja osakkeisiin oikeuttaviin arvopapereihin liittyviä päätöksiä ja toimia sekä osakepääoman ja osakkeiden lukumäärien vuotuista

Lisätiedot

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS # 27032019_SCA_V1 HALLITUKSEN, NIMITYS- JA PALKITSEMISVALIOKUNNAN JA TARKASTUSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 24.4.2019 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C.

Optio-oikeuksista 850.000 merkitään tunnuksella 2007A, 850.000 tunnuksella 2007B ja 850.000 tunnuksella 2007C. ELISA OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2007 Elisa Oyj:n (yhtiö) hallitus (hallitus) on 18.12.2007 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 19.3.2007 antaman valtuutuksen nojalla optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja

Lisätiedot

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Alma Media Oyj Pörssitiedote 14.10.2015 klo. 16.25 Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE, 14. KESÄKUUTA 2012

LEHDISTÖTIEDOTE, 14. KESÄKUUTA 2012 LEHDISTÖTIEDOTE, 14. KESÄKUUTA 2012 Nordic Minesille strateginen kumppani emissiohinnaksi varmistui vähintään 250 miljoonaa kruunua ja samalla julkistettiin merkintäoikeusannin täydelliset ehdot Hallituksen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015

Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Piippo Oyj Osavuosikatsaus 01.01.-30.06.2015 Kannattavuuden parannus ja liikevaihdon kasvu kahdessa kolmesta segmentistä. Piippo Oyj valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä, lankoja ja verkkoja. Yhtiön

Lisätiedot

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI

KUTSU TECNOTREE OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN JA SUUNNITELTU OSAKEANTI EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, AUSTRALIASSA, HONGKONGISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI JAPANISSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 8.4.2014 Sievi # 11032014 Sievi Capital_V2 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus Suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) pyritään keräämään noin 13 miljoonaa euroa tarjoamalla yhteensä

Lisätiedot

Vaihtovelkakirjalainan ehdot muutetussa muodossaan, ilman teknisiä liitteitä, ovat tämän tiedotteen liitteenä 1.

Vaihtovelkakirjalainan ehdot muutetussa muodossaan, ilman teknisiä liitteitä, ovat tämän tiedotteen liitteenä 1. Pörssitiedote 1.9.2015 klo 9.45 VALOE OYJ:N VAIHTOVELKAKIRJALAINA I /2015 YLIMERKITÄÄN. YHTIÖ ON PÄÄTTÄNYT VAIHTOVELKAKIRJALAINAN ENIMMÄISMÄÄRÄN KOROTTAMISESTA JA MERKINTÄAJAN JATKAMISESTA 30.9.2015 ASTI.

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot Mika Oksanen Tomi Merenheimo Asianajaja, osakas Asianajaja, osakas Magnusson Helsinki Asianajotoimisto Oy 10.1.2014 Berlin Copenhagen Gothenburg Helsinki Malmö Minsk

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 18.4.2013 SISÄLLYS: 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT Yleistä Merkintäoikeusannista Nurminen Logistics Oyj:n ( Yhtiö ) 21.4.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään joko yhdellä tai useammalla

Lisätiedot

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan 22/2009 08.12.2009 Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Pörssitiedote 8.12.2009,

Lisätiedot

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin:

optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni) avainhenkilöille seuraavin ehdoin: OPTIO-OHJELMAN EHDOT TRAINERS HOUSE OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2012 Trainers House Oyj:n yhtiökokous on 21.3.2012 kokouksessaan päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön ja sen tytäryhtiöiden (konserni)

Lisätiedot

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Yleiskuvaus Talenom Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) enintään 2 044 119 uutta Yhtiön osaketta ( Tarjottavat Osakkeet ) yksityishenkilöille

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2007 EHDOT KONE Oyj:n hallitus (hallitus) on 5.12.2007 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden (KONE-konserni) avainhenkilöille sekä

Lisätiedot

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT

MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT MERKINTÄOIKEUSANNIN EHDOT Tausta Citycon Oyj ( Yhtiö ) allekirjoitti 25.5.2015 sopimuksen norjalaisen kauppakeskusyhtiö Sektor Gruppen AS:n kaikkien osakkeiden hankkimiseksi ("Yrityskauppa"). Cityconin

Lisätiedot

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Listautumisannin yleiset ehdot Yleiskuvaus FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT Elite Varainhoito Oyj ( Yhtiö ) tarjoaa suunnatussa osakeannissa ( Listautumisanti ) merkittäväksi alustavasti enintään 1

Lisätiedot

IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY

IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN ARVOPAPERILIITE ON HYVÄKSYTTY Finanssivalvonta on 14.11.2013 hyväksynyt

Lisätiedot

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 24.1.2013 7.2.2013

IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 24.1.2013 7.2.2013 IXONOS OYJ:N OSAKEANTI 24.1.2013 7.2.2013 Markkinointiesite. Tämä ei ole Finanssivalvonnan hyväksymä osakeannista laadittu esite. Tässä markkinointiesitteessä esitetyt tiedot perustuvat Finanssivalvonnan

Lisätiedot

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille Euroclear Finlandin ylläpitämään arvoosuusjärjestelmään

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet kirjataan osakkeenomistajien arvo-osuustileille Euroclear Finlandin ylläpitämään arvoosuusjärjestelmään OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Glaston Oyj Abp:n ( Yhtiö ) ylimääräinen yhtiökokous valtuutti 26.2.2019 Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista siten, että osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä

Lisätiedot

Pohjola Corporate Finance Oy ("Pääjärjestäjä") toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

Pohjola Corporate Finance Oy (Pääjärjestäjä) toimii Osakeannin pääjärjestäjänä. TULIKIVI OYJ LIITE OSAKEANNIN EHDOT Osakeannin yleiskuvaus Tulikivi Oyj:n ("Yhtiö") 8.10.2013 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valtuutti Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista yhdessä tai useammassa

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE YHTIÖTIEDOTE 1 ELITE VARAINHOITO OYJ YHTIÖTIEDOTE klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN,

Lisätiedot

YHTIÖN OSAKEMÄÄRÄN VÄHENTÄMINEN LASKEMALLA LIIKKEELLE YHTIÖN UUSIA OSAKKEITA JA LUNASTAMALLA YHTIÖN OMIA OSAKKEITA

YHTIÖN OSAKEMÄÄRÄN VÄHENTÄMINEN LASKEMALLA LIIKKEELLE YHTIÖN UUSIA OSAKKEITA JA LUNASTAMALLA YHTIÖN OMIA OSAKKEITA Yhtiötiedote, Helsinki, 21.11.2018 klo 14 Nexstim Oyj: ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset Nexstim Oyj (NXTMH:HEX, NXTMS:STO) on neuromodulaatioyritys, joka on kehittänyt markkinoimansa uraauurtavan

Lisätiedot

ESITE 18.2.2015. Osakeannin merkintäpaikka Suomessa. Taloudellinen neuvonantaja, Hyväksytty Neuvonantaja ja Osakeannin merkintäpaikka Ruotsissa

ESITE 18.2.2015. Osakeannin merkintäpaikka Suomessa. Taloudellinen neuvonantaja, Hyväksytty Neuvonantaja ja Osakeannin merkintäpaikka Ruotsissa ESITE 18.2.2015 Osakeanti ja suunniteltu listautuminen First North Sweden -markkinapaikalle Enintään 2.036.850 A-sarjan osaketta Lisäosake-erä enintään 750.000 A-sarjan osaketta Merkintähinta 2,00 euroa

Lisätiedot

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta.

Siten seuraavia kohtia muutetaan: - kohta I.1 optio-oikeuksien määrä ja - kohta II.3 osakkeiden merkintähinta. Ylimääräinen yhtiökokous päätti 21.11.2018 Yhtiön osakemäärän vähentämisestä hallituksen kokouksessaan 9/2018 tekemän ehdotuksen mukaisesti siten, että jokaista 30:tä Yhtiön tämänhetkistä osaketta vastaa

Lisätiedot