HÄMEENLINNAN KAUPUNKI
|
|
- Tyyne Haapasalo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2, asemakaavamuutos Asemakaavaehdotus Kaavaselostus i
2 YHTEYSTIEDOT Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu Wetterhoffinkatu 2 PL 63, Hämeenlinna Kaavan laatija Pöyry Finland Oy PL 50 (Jaakonkatu 3) FI Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa Y-tunnus Puh Faksi ii
3 SISÄLTÖ 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT, TIIVISTELMÄ 3 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT Kaava-alueen sijainti, koko ja yleiskuvaus Luonnonolot Selvitysalueen yleispiirteet Arvokohteet Suositukset suunnittelua varten Yhdyskuntarakenne, rakennettu ympäristö, maanomistus Maisema ja kulttuuriympäristö Palvelut, elinkeinotoiminta Virkistys, reitit Tiestö, kunnallistekniikka Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat ja selvitykset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Voimassa ja vireillä olevat kaavat Selvitykset 12 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 13 4 OSALLISTUMINEN, VUOROVAIKUTUSMENETTELYT JA VIRANOMAISYHTEISTYÖ 14 5 ASEMAKAAVAN SISÄLTÖ JA VAIKUTUKSET Asemakaavan kuvaus Asemakaavan vaikutusten arviointi Kalliosuojatilahankkeen vaikutukset rakentamisen ja toiminnan aikana Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön Vaikutukset luonnonympäristöön Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön 19 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 21 7 LÄHTEET 22 Liite 1. Luontoselvitys (Pöyry Finland Oy 2012) Liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet ehdotusvaiheessa saatuun palautteeseen 1
4 2
5 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT, TIIVISTELMÄ Hämeenlinnan kaupunki, Katumantie 2 asemakaavan muutos Diaarinumero 451/2012 Kaavanumero 2469 Asemakaavamuutos koskee korttelia 3 sekä katu- ja puistoaluetta Katumajärven kaupunginosassa sekä katualuetta Katisten kaupunginosassa. Asemakaavalla muodostuu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialue, jolle saa myös sijoittaa ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia liike-, toimisto- ja työtiloja, sekä katualuetta. Suunnitteluorganisaatio Hämeenlinnan kaupungin edustajat Kaavan laatija tilaajajohtaja Päivi Saloranta tilaajapäällikkö Aimo Huhdanmäki Pöyry Finland Oy, maisema-arkkitehti MARK, YKS/448 Mariikka Manninen Kaavaprosessin vaiheet Kaavatyö on käynnistynyt syksyllä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen talvella - keväällä 2012 Kaavan vireilletulo Viranomaisneuvottelu Hämeenlinnassa Kaavan valmisteluaineisto on laadittu kevään 2012 aikana Valmisteluaineisto nähtävillä , valmisteluvaiheen kuuleminen Yleisötlaisuus on järjestetty Vastineiden laatiminen valmisteluaineistosta saatuun palautteseen kesällä 2012 Kaavaehdotus on laadittu kesällä 2012 Kaavaehdotusaineisto on ollut nähtävillä Kaava on hyväksytty xx.xx.xxxx. Pohjakartta Asemakaavan pohjakartta täyttää kaavoitusmittauksista annetun asetuksen vaatimukset. Kaava-alueen sijainti ja koko Kaava-alue sijaitsee muutamia kilometrejä Hämeenlinnan kaupungin keskusta-alueelta kaakkoon. Kaava-alueen pinta-ala on noin 2 hehtaaria. Kaava-alue rajautuu pohjoisessa Katumantiehen, lännessä Katumantiehen, etelässä Lammaskallion puistoon ja idässä Mansikkapuistoon ja lämpökeskuksen alueeseen. Kaava-alueella sijaitsee käytöstä poistunut vanha koulurakennus. Muuten alue on rakentamatonta ja metsäistä. Lähin asutus sijaitsee välittömästi kaava-alueen pohjoisja itäpuolella. 3
6 Kaavan tausta ja tarkoitus Asemakaavamuutosalueelle on tarkoitus toteuttaa kaava-alueen vieressä sijaitsevan Lammaskallion alueelle suunnitellun kalliosuojatilan rakentamisen ja käytön edellyttämiä rakenteita (ajoyhteydet). Lisäksi alueelle saatetaan mahdollisesti tarvita myös jonkin verran kalliosuojatilan toimintoihin liittyviä maanpäällisiä työtiloja autopaikkoineen. Asemakaavamuutoksella päivitetään alueella voimassa oleva asemakaava vastaamaan tuleviin maanalaisiin tiloihin liittyviä maanpäällisiä tarpeita. Asemakaavan keskeinen sisältö Kaavassa on osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialue, jolle saa sijoittaa myös ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia liike-, toimistoja työtiloja. Rakennusoikeutta alueelle on osoitettu 6000k-m 2. Asemakaavan toteuttaminen Lammaskallion kalliosuojatilojen rakentamisesta vastaa Kiinteistö Oy Katuman Moreeni. Alustavien hankesuunnitelmien ja tämänhenkisen arvioin mukaan Lammaskallion kalliosuojatilojen rakentaminen voisi käynnistyä Rakentamisen on alustavasti arveltu kestävän noin 2 vuotta. 4
7 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 2.1 Kaava-alueen sijainti, koko ja yleiskuvaus Kaava-alue sijaitsee Hämeenlinnan kaupungissa, muutamia kilometrejä keskustasta kaakkoon. Suunnittelualue rajoittuu pohjoisessa Katumantiehen, lännessä Katistentiehen, etelässä Lammaskallion puistoon ja idässä Mansikkapuistoon ja lämpökeskuksen alueeseen. Kaava-alueen pinta-ala on noin 2 ha. Alueella sijaitsee vanha koulurakennus, joka ei ole enää käytössä, sekä metsäistä luonnonaluetta. Lähin asutus sijaitsee välittömästi kaava-alueen pohjois- ja itäpuolella. Kuva 1. a. ja b. Kaava-alueen sijainti (musta rajaus, suuntaa-antava). Pohjakartta Hämeenlinnan opaskartta (ei mittakaavassa). 2.2 Luonnonolot Kevään ja kesän 2012 aikana on asemakaavamuutostyön yhteydessä laadittu alueen luontoselvitys. Luontoselvitystä varten tarkistettiin ympäristöhallinnon OIVA ympäristöja paikkatietopalvelun ja Hertta-paikkatietojärjestelmän tiedot sekä tehtiin kaksi maastokäyntiä. Ensimmäisellä maastokäynnillä keskityttiin selvittämään liitooravan esiintymistä. Toisella inventointikerralla selvitettiin kasvillisuuden ja luonnonympäristön yleispiirteet sekä pyrittiin kartoittamaan maankäytön suunnittelussa huomioon otettavia luonnonarvoiltaan merkittäviä kohteita (luonnonsuojelulaki, vesilaki, metsälaki, uhanalaiset, luonnon monimuotoisuus). Luontoselvitys kokonaisuudessaan on tämän kaavaselostuksen liitteenä (liite 1.). Seuraavassa on lyhyesti kuvattu selvityksen sisältöä Selvitysalueen yleispiirteet Asemakaavamuutosalue sijoittuu Lammaskallion selänteen pohjoisosaan. Käytöstä poistuneen koulun aluetta lukuun ottamatta alue on rakentamatonta ja pääosin metsäisistä. Alueen maaperä on suurimmaksi osaksi karkeaa ja osittain myös lohkareikkoista moreenia. Alueen kaakkoiskulmassa ja toisaalta luoteisosassa on sammaleen ja jäkälän peittämiä kallioalueita ja pienialaisia lohkareikkoja. Katistentien läheisyydessä on suurruoholehtoa ja pienialaisemmin tuoretta lehtoa, jonka maalajina on lehtomulta. 5
8 Multamaata on myös Katistentien länsipuolisella alueella, jossa on luonnontilansa menettänyttä lehtoa ja ilmeisesti myös entistä peltomaata. Alueella ei ole vesistöjä. Kaava-alue on pääosin kuusivaltaista erirakenteista tuoretta kangasta, jossa on runsaasti mäntyä, koivua ja paikoin myös yksittäisiä haapoja sekapuuna. Lähellä Katistentietä on lehtipuuvaltaista suurruoholehtoa ja kapealti tuoretta lehtoa. Rinteen yläosassa on kuivahkon kankaan kalliokkoista ja lohkareikkoista männikköä ja jäkälävaltaista kalliokasvillisuutta. Eri luonteiset kasvillisuuskuviot on merkitty karttaan (Kuva 3.). Kuvioiden tarkemmat kuvaukset on esitetty luontoselvityksessä, joka on tämän kaavaselostuksen liitteenä (liite 1.) Arvokohteet Kaava-alueella tai sen välittömässä lähiympäristössä ei käytössä olleen lähtöaineiston (SYKE:n aineistot, mukaan sijaitse arvokkaita luontokohteita. Lähimmät luonnonsuojelukohteet sijaitsevat joitakin satoja metrejä alueelta pohjoiseen Katistentien länsipuolella (Kuva 2.). Selvitysalueella ei tiedetä esiintyvän eikä maastokäynneillä havaittu valtakunnallisesti tai alueellisesti uhanalaisia lajeja tai direktiivilajeja. Alueella ei ole metsälakikohteita, vesilakikohteita tai luonnonsuojelulakikohteita. Selvitysalueella on tuoreen lehdon ja suurruoholehdon laikku (Kuva 3., kuvio 3), jonka luonnontila on kuitenkin huomattavasti heikentynyt. Sekä keskiravinteiset tuoreet lehdot että suurruoholehdot on arvioitu Etelä-Suomen alueella vaarantuneiksi. Lammaskalliota on kartoitettu valtakunnallisen kalliokartoituksen yhteydessä ja se arvioitiin paikallisesti arvokkaaksi luontokohteeksi (Jutila, H. 2012, alkuperäistä lähdettä ei tarkistettu). Kuva 2. Lähimmät luonnonsuojelukohteet (osoitettu viherillä nuolilla, lähde: Kaava-alueen likimääräinen sijainti on osoitettu mustalla rajauksella. 6
9 2.2.3 Suositukset suunnittelua varten Luontoselvityksen mukaan Katistentien varren lehtoalue (kuvio 3) on huomattavan kulttuurivaikutteinen, mutta siitä huolimatta sitä voidaan pitää paikallisesti arvokkaana luontokohteena, joka olisi suositeltavaa säilyttää ja rajata rakennettavien alueiden ulkopuolelle. Tuoreen kankaan alueella (kuvio 2) olevat huomattavan kookkaat kilpikaarnaiset männyt, yksittäiset nuorehkot tammet ja nuoret vaahterat ovat myös huomionarvoisia. Myös alueen kalliokkoinen ja lohkareikkoinen lakialue (kuvio 5) on suositeltavaa rajata rakennettavien alueiden ulkopuolelle. Kuva 3. Luontoselvityksen kasvillisuuskuviot. 2.3 Yhdyskuntarakenne, rakennettu ympäristö, maanomistus Suunnittelualue rajoittuu pohjoisessa Katumantiehen, lännessä Harvialantien liikennealueeseen, etelässä Lammaskallion puistoon ja idässä Mansikkapuistoon. Itäpuolella on lisäksi Elenia Lämmön lämpökeskus, joka ei kuitenkaan ole päivittäisessä tuotantokäytössä vaan toimii kaukolämmön huippu- ja varalaitoksena. Kaavoitettavalla alueella sijaitsee käytöstä poistunut vanha koulurakennus. Kaavaalueen kohdalla sijaitseva osuus Katistentien katualueesta on sisällytetty kaavaalueeseen. Muilta osin kaava-alue on rakentamatonta. Lähin asutus sijaitsee välittömästi kaava-alueen pohjois- ja itäpuolella. Rakentaminen asuinalueilla on kerrostalovaltaista. Alueen maanomistaja on Hämeenlinnan kaupunki. 7
10 Kuva 4. Rakennukset kaava-alueella ja sen lähiympäristössä. Lähde: Maastotietokanta 1/2012. Kaava-alueen likimääräinen sijainti on osoitettu mustalla rajauksella. 2.4 Maisema ja kulttuuriympäristö Kaava-alue sijoittuu Lammaskallion selännealueen luoteiskärkeen. Maasto nousee kaava-alueelta kohti kaakkoa. Kaava-alueen pohjoisosa rajautuu katualueisiin ja liittyy ympäristön rakennettuihin vyöhykkeisiin. Kaava-alueen eteläosa liittyy Lammaskallion selänteen metsäiseen, luonteeltaan luonnonmukaiseen puistovyöhykkeeseen. Kaavaalueen länsiosa on Katistentien katualuetta, jota rajaa lännessä puustoinen viheralue. Kaava-aluetta kohti aukeaa näkymiä ympäröiviltä katu- ja rakennetuilta alueilta. Kaavaalueen reuna-alueiden puusto katkaisee näkymiä alueen sisälle. Käytössä olleen aineiston (ks. kappale 2.8.3) perusteella kaava-alueella tai sen välittömässä lähiympäristössä ei ole maiseman tai kulttuuriympäristön arvokohteita. Alueelle on tehty maastokatselmus, jolle on osallistunut mm. Museoviraston edustajia. Maastossa tarkastettiin ne kohdat ja alueet, joihin kaavan hyväksymisen jälkeen tulee kohdistumaan muuttuvaa maankäyttöä. Maastossa ei havaittu kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muitakaan kulttuuriperintöön liittyviä seikkoja (lähde: Museoviraston lausunto (kaavaselostuksen liitteessä 2.)). 8
11 Kuva 5. Näkymiä suunnittelualueelta. Kuva 6. Ote Museoviraston muinaisjäännösrekisteriaineistosta (1/2012): Lähimmät tiedossa olevat muinaisjäännökset. Kaava-alueen likimääräinen sijainti on esitetty mustalla nuolisymbolilla. ( 9
12 2.5 Palvelut, elinkeinotoiminta Kaava-alueella ei ole palveluita eikä sitä käytetä elinkeinotoimintaan. Alueella sijaitseva koulu ei ole enää toiminnassa. 2.6 Virkistys, reitit Lammaskallion aluetta käytetään lähivirkistykseen ja kaava-alueen kautta kulkee virkistysreittejä. Alueella ei ole erityistä merkitystä seudullisten virkistysreittien osana. 2.7 Tiestö, kunnallistekniikka Kaava-alueen pohjoisosassa osa Katumantien katualueesta ja lännessä osa Katistentien katualueesta on sisällytetty kaava-alueeseen. Kaava-alueen itäpuolella sijaitsevalle Elenia Lämmön lämpökeskukselle johtaa ajoyhteys kaava-alueen kautta. Suunnittelualueen kautta kulkee myös Elenia Lämmön kaukolämpöverkko (Kuva 7.). Kuva 7. Elenia Lämmön kaukolämpöverkko kaava-alueella ja sen lähiympäristössä. Lähde: Elenia Lämpö Oy, lausunto asemakaavamuutoksesta Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat ja selvitykset Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Valtioneuvosto on hyväksynyt valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet vuonna 2000 ja niitä on tarkistettu Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet käsittelevät seuraavia kokonaisuuksia: 1. toimiva aluerakenne 10
13 2. eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. Helsingin seudun erityiskysymykset 6. luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Kaava-alueella tai sen vaikutusalueella ei sijaitse valtakunnallisesti merkittävää ympäristöä tai alueidenkäyttöä Voimassa ja vireillä olevat kaavat Hämeenlinnan alueella on voimassa Kanta-Hämeen maakuntakaava (mkv , vn , KHO ). Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavaan laatiminen on käynnissä. Vaihemaakuntakaavaehdotus on ollut nähtävillä Suunnittelualue sijoittuu alueelle, jolle voimassa olevassa maakuntakaavassa on osoitettu taajamatoimintojen aluetta (A) ja lähivirkistysaluetta (VL). Vaihemaakuntakaavaehdotuksessa suunnittelualueelle ei ole osoitettu uutta maankäyttöä. Suunnittelualueella on voimassa kaupunginvaltuuston 1991 hyväksymä yleiskaava (oikeusvaikutukseton). Kaavassa suunnittelualue on osoitettu julkisten palvelujen ja hallinnon alueeksi (PY) ja lähivirkistysalueeksi (VL). Koska kyseessä on oikeusvaikutukseton yleiskaava, ohjaa maakuntakaava alueen asemakaavoitusta. Suunnittelualueella on voimassa asemakaava 109/2115. Asemakaavassa suunnittelualueelle on osoitettu yleisten rakennusten korttelialue (Y) ja lähivirkistysalue (VL) sekä katualuetta (Katistentie). Idässä suunnittelualue rajautuu lähivirkistysalueeseen (VL), kunnallisteknisten rakennusten korttelialueeseen (YT) sekä autopaikkojen korttelialueeseen (LPA). Kuva 8. Ote voimassa olevasta Kanta- Hämeen maakuntakaavasta. Suunnittelualueen sijainti on osoitettu mustalla nuolisymbolilla. Lähde: Hämeen liitto. Kuva 9. Ote Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavaehdotuksesta (nähtävillä ). Suunnittelualueen sijainti on osoitettu mustalla nuolisymbolilla. Lähde: Hämeen liitto. 11
14 Kuva 10. Ote voimassa olevasta yleiskaavasta (kaupunginvaltuusto 1991) (oikeusvaikutukseton) Lähde: Hämeenlinnan kaupunki. Kuva 11. Ote voimassa olevasta asemakaavasta 109/2115. Lähde: Hämeenlinnan kaupunki Selvitykset Aluetta koskevia tietoja on koottu mm. seuraavista lähteistä: maastotietokanta (Maanmittauslaitos 1/2012) ympäristöhallinnon OIVA ja Hertta -tietojärjestelmät Suomen Ympäristökeskuksen paikkatietoaineistot Museoviraston paikkatietoaineistot (muinaisjäännösrekisteri, valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (nk. RKY 2009)) voimassa olevat kaavat Hämeen ulkoilukartta ( Lisäksi tietopohjaa on täydennetty suunnittelun aikana tehdyillä maastokäynneillä sekä saadun palautteen pohjalta. Keväällä kesällä 2012 on laadittu alueen luontoselvitys (Pöyry Finland Oy) ja Museoviraston edustajat ovat tehneet alueella maastokatselmuksen. 12
15 3 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET Kaavatyö on käynnistynyt syksyllä Osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen talvella - keväällä 2012 Kaavan vireilletulo Viranomaisneuvottelu Hämeenlinnassa Kaavan valmisteluaineisto on laadittu kevään 2012 aikana. Valmisteluaineisto nähtävillä , valmisteluvaiheen kuuleminen Yleisötlaisuus on järjestetty Vastineiden laatiminen valmisteluaineistosta saatuun palautteseen kesällä 2012 Kaavaehdotus on laadittu kesällä 2012 Kaavaehdotusaineisto on ollut nähtävillä Kaava on hyväksytty xx.xx.xxxx. 13
16 4 OSALLISTUMINEN, VUOROVAIKUTUSMENETTELYT JA VIRANOMAISYHTEISTYÖ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on laadittu alkutalvesta 2012 jonka jälkeen sitä on tarpeen mukaan tarkistettu kaavaprosessin edetessä kaavaehdotuksen nähtävilläoloon asti. Kaavan vireilletulosta ja aineistojen nähtävilläolosta kaavaprosessin eri vaiheissa on tiedotettu kaupungin internet-sivuilla, lehti-ilmoituksella sekä lähettämällä maanomistajille ja naapureille kirje. Viranomaisneuvottelu on järjestetty Kaavan valmisteluaineisto on ollut nähtävillä Valmisteluaineistosta on voinut lausua mielipiteensä nähtävilläoloaikana. Yleisötlaisuus on järjestetty Saadut mielipiteet ovat liitteenä (liite 2.). Viranomaisten kannanotot on saatu lausuntojen kautta sekä kirjattu viranomaisneuvottelussa. Kaavaehdotusaineisto on ollut nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot ja voinut jättää muistutuksen. Palaute ja siihen laaditut vastineet ovat liitteenä (liite 2.). Suunnittelusta on ollut mahdollista kysyä lisätietoja ja antaa palautetta sekä kaupungin että kaavaa laativan konsultin edustajille koko prosessin ajan. 14
17 5 ASEMAKAAVAN SISÄLTÖ JA VAIKUTUKSET 5.1 Asemakaavan kuvaus Asemakaavalla muodostuu 18. kaupunginosassa kortteli 3 sekä katualuetta ja 17. kaupunginosassa katualuetta. Kortteliin 3 on osoitettu yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialue ET-3, jolle saa sijoittaa myös ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia liike-, toimisto- ja työtiloja, kuitenkin enintään 40% korttelin rakennusoikeudesta. ET-3-korttelin rakennusoikeus on 6000 k-m 2, ja rakennukset saavat olla enintään kolmikerroksisia. Liiketilan kerrosala ei saa olla suurempi kuin 2000 k-m 2. Kortteliin on osoitettu ohjeellisia alueen osia, jotka on varattu ulkoilua sekä viereisen lämpövoimalan ajoyhteyttä varten. Kaava-alueen hulevedet tulee käsitellä asianmukaisella tavalla. Alueen puustoa tulee mahdollisuuksien mukaan säilyttää. Lisäksi kaavassa on osoitettu katualueen osat, joiden kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. Katistentien katualuetta on levennetty ET-3-korttelin suuntaan, ja samalla kaupunginosan raja on muutettu kiinni korttelin rajaan. Asemakaavan alueella kortteliin 3 on laadittava erillinen sitova tonttijako. Kuva 12. Ote asemakaavaehdotuksesta, pienennös. 15
18 Kuva 13. Asemakaavamerkinnät ja määräykset. Kuva 14. Kaavan havainnekuva, pienennös. 16
19 5.2 Asemakaavan vaikutusten arviointi Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa MRL 9 Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Vaikutusten selvittäminen kaavaa laadittaessa MRA 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 9 :ssä tarkoitettuja kaavan vaikutuksia selvitettäessä otetaan huomioon kaavan tehtävä ja tarkoitus, aikaisemmin tehdyt selvitykset sekä muut selvitysten tarpeellisuuteen vaikuttavat seikat. Selvitysten on annettava riittävät tiedot, jotta voidaan arvioida suunnitelman toteuttamisen merkittävät välittömät ja välilliset vaikutukset: 1) ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; 2) maa- ja kallioperään, veteen, ilmaan ja ilmastoon; 3) kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; 4) alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; 5) kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. ( Kalliosuojatilahankkeen vaikutukset rakentamisen ja toiminnan aikana Lammaskallion kalliosuojatilojen rakentamisen on alustavasti arveltu kestävän noin kaksi vuotta. Louhintavaihe kestäisi noin puoli vuotta. Tänä aikana syntyy normaaleja louhinnan aiheuttamia vaikutuksia, kuten melua ja tärinää. Myös liikennevaikutukset ovat suurimmillaan kun louhetta kuljetetaan pois alueelta. Louhintavaiheen jälkeen kalliotilan sisätilojen rakentamisen on arvioitu kestävän noin 1,5 vuotta. Tänä aikana merkittävimmät vaikutukset syntyvät rakentamiseen liittyvistä kuljetuksista. Rakentamisvaiheen jälkeen liikenne kalliosuojatiloihin on vähäistä Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön Suhde nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön Asemakaavan toteuttaminen ei aiheuta merkittäviä vaikutuksia yhdyskuntarakenteeseen ja maankäyttöön. Asemakaavan mukaiset uudet rakenteet ja toiminnot sijoittuvat nykyiseen taajamarakenteeseen. Alueen rakennukset kytketään Hämeenlinnan kaupungin kunnallisteknisiin verkostoihin. Kaava-alueella sijaitseva entinen koulurakennus ei enää jatkossa voi olla koulukäytössä alueen käyttötarkoituksen muuttuessa yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten korttelialueeksi. Rakennus on todettu huonokuntoiseksi ja on todennäköistä, että se tullaan purkamaan. Kaavassa on osoitettu alueelle rakennusoikeutta yhteensä 6000 k m 2. 17
20 Asemakaavan mukainen maankäyttö ei louhintavaiheen jälkeen aiheuta merkittäviä vaikutuksia lähialueen asutukselle. Suhde valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin Asemakaavan toteuttaminen ei ole ristiriidassa valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden kanssa. Suhde voimassa ja vireillä oleviin kaavoihin Kaava-alue sijoittuu voimassa olevan maakuntakaavan taajamatoimintojen alueelle (A) ja lähivirkistysalueelle (VL). Vaihemaakuntakaavaehdotuksessa (nähtävillä ) suunnittelualueelle ei ole osoitettu uutta maankäyttöä. Asemakaavassa osoitettu maankäyttö on maakuntakaavojen mukaista. Alueella voimassa oleva yleiskaava (kaupunginvaltuusto 1991) on oikeusvaikutukseton, joten maakuntakaava ohjaa alueen asemakaavoitusta. Asemakaavamuutoksella päivitetään alueella voimassa oleva asemakaava vastaamaan Lammaskallion alueelle suunnitellun kalliosuojatilan rakentamisen ja käytön edellyttämiä rakenteita. Asemakaavan toteuttaminen supistaa Lammaskallion lähivirkistysaluetta Vaikutukset maisemaan ja kulttuuriympäristöön Asemakaavan toteuttaminen ei aiheuta merkittäviä vaikutuksia maisemaan ja kulttuuriympäristöön. Kaavan toteuttaminen muuttaa maisemaa paikallisesti: Kalliotilahankkeen ja kaavan mahdollistaman muun lisärakentamisen toteutumisen myötä nykyinen luonnonmukainen virkistyskäytössä oleva alue muuttuu osittain nykyistä rakennetummaksi ja alueen luonne muuttuu sitä kautta. Myös näkymät ympäristöstä, esimerkiksi Katumantieltä ja viereisiltä asuinalueilta kohti kaava-aluetta muuttuvat puuston poistamisen ja rakentamisen myötä. Paikallisista vaikutuksista huolimatta kaava-alueen ottaminen osittain rakentamiskäyttöön ei kuitenkaan laajemmin katsottuna merkittävästi muuta eri luonteisten alueiden välistä suhdetta Katuman alueella, sillä vaikka metsäisen virkistysalueen osuus jonkin verran pienenee, säilyy jatkossakin suurin osa Lammaskallion selänteestä luonnonmukaisena virkistysalueena. Asemakaava-alueen rakennusala on rajattu niin, että alueelle sijoittuva mahdollinen uudisrakentaminen jatkaa ympäristön rakennettuja vyöhykkeitä: Kaava-alueen kaakkoiskulmaan sijoittuva osa Lammaskallion lakialueesta on rajattu rakennusalan ulkopuolelle jolloin lakialue säilyy eheänä. Uudisrakentamista voi sijoittua jyrkimpien rinnealueiden alapuolelle, vastaavalle korkeusvyöhykkeelle kuin mille kaava-alueen itäpuoliset, olemassa olevat rakennukset ovat sijoittuneet. ET-3 alueella kuitenkin myös varsinaisen rakennusalan ulkopuolella voi syntyä vaikutuksia esim. kunnallistekniikan tai liikenneyhteyksien toteuttamisesta johtuen. Nämä vaikutukset tarkentuvat hankkeen suunnittelun tarkentuessa. Rakentaminen edellyttää puuston poistamista rakennettavilta alueilta. Kaavassa on annettu yleismääräys, jonka mukaan puustoa tulee pyrkiä mahdollisuuksien mukaan säilyttämään. Lisäksi myös alueen kautta kulkevien virkistysreittien linjauksia joudutaan hankkeen toteuttamisen myötä muuttamaan, mistä myös syntyy paikallisia vaikutuksia. 18
21 Kaava-alueella tai sen välittömässä lähiympäristössä ei ole maiseman tai kulttuuriympäristön arvokohteita. Kaavan toteuttaminen ei aiheuta vaikutuksia lähiseudun muinaisjäännöskohteille Vaikutukset luonnonympäristöön Asemakaavan toteuttaminen vähentää luonnonympäristön ja laajentaa rakennetun ympäristön pinta-alaa suunnittelualueella. Alueella, jolle uutta rakentamista voi sijoittua (rakennusala) on kohteita tai osa-alueita, jotka olisi keväällä kesällä 2012 tehdyn luontoselvityksen (kaavaselostuksen liite 1.) mukaan suositeltavaa jättää rakentamisen ulkopuolelle. Kaavan toteuttamisen myötä osa em. kohteista häviää tai niiden pinta-ala pienenee. Luontoselvityksen mukaan kaava-alueella ei kuitenkaan ole sellaisia luontoarvoja, jotka edellyttäisivät varsinaista suojelua Vaikutuksia luonnonympäristöön saattaa syntyä myös rakennusalan ulkopuolisilla alueilla esim. liikenneyhteyksien tai kunnallistekniikan toteuttamisesta tai virkistyskäytön muutoksista johtuen. Kuva 15. Luontoselvityksen kasvillisuuskuviot ja asemakaavan rajauksia esitettyinä päällekkäin. Luontoselvitys on tämän kaavaselostuksen liitteenä Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön Kalliosuojatilojen rakentamisaikana lähiympäristön asukkaille aiheutuu vaikutuksia louhinnasta aiheutuvasta melusta ja tärinästä sekä raskaasta liikenteestä, jota aiheutuu louheen poiskuljettamisesta. Myös louhintavaiheen jälkeen tehtävä kalliotilojen sisäosien rakentaminen aiheuttaa raskasta liikennettä. Rakentamisen aikaiset vaikutukset ovat kuitenkin ohimeneviä. Louhintatöiden on arvioitu kestävän noin puoli vuotta ja rakentamisen kokonaisuudessaan noin kaksi vuotta. 19
22 Mahdollisten toimitilojen rakentamisesta syntyy rakentamisaikana normaaliin rakennustyömaahan liittyviä vaikutuksia (liikenne, melu, kaupunkikuva ym.). Pysyviä vaikutuksia syntyy asemakaavamuutosalueen käyttötarkoituksen muuttumisesta. Alueella ei enää jatkossa välttämättä sallita vapaata liikkumista ja on myös mahdollista, että osia alueesta aidataan. Näin ollen alueen virkistyskäyttömahdollisuudet heikkenevät suhteessa tämänhetkiseen tilanteeseen. Asemakaavamuutosalueen ulkopuolella Lammaskallion selännealueen virkistyskäyttömahdollisuudet säilyvät kuitenkin jatkossakin. Kaavassa on osoitettu ohjeellisia virkistysreittejä kaava-alueen läpi ympäröiviltä asuinalueilta Lammaskallion selännealueelle. 20
23 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS Lammaskallion kalliosuojatilojen rakentamisesta vastaa Kiinteistö Oy Katuman Moreeni. Alustavien hankesuunnitelmien ja tämänhenkisen arvioin mukaan Lammaskallion kalliosuojatilojen rakentaminen voisi käynnistyä Rakentamisen on alustavasti arveltu kestävän noin 2 vuotta, josta louhintavaihe kestäisi noin puoli vuotta ja tilojen rakentaminen noin 1,5 vuotta. Mahdollisten liike-, toimisto- ja työtilojen toteutumisaikataulusta ei ole tietoa. 21
24 7 LÄHTEET o maastotietokanta (Maanmittauslaitos 1/2012) o ympäristöhallinnon OIVA ja Hertta -tietojärjestelmät o Suomen Ympäristökeskuksen paikkatietoaineistot o Museoviraston paikkatietoaineistot (muinaisjäännösrekisteri, valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (nk. RKY 2009)) o voimassa ja vireillä olevat kaavat o Hämeen ulkoilukartta ( o o Pöyry Finland Oy Hämeenlinnan kaupunki, Katumantie 2, asemakaava: Luontoselvitys o Jutila, H Lammaskallion luontoselvitys, luonnos ensimmäisen käyntikerran pohjalta. 22
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2, asemakaavamuutos
LUONNOS 27.2.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2, asemakaavamuutos Kaavaselostus (valmisteluvaihe) YHTEYSTIEDOT Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu Wetterhoffinkatu 2 PL 63, 13101 Hämeenlinna
HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2, asemakaavamuutos. Asemakaavaehdotus Kaavaselostus
20.6.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2, asemakaavamuutos Asemakaavaehdotus Kaavaselostus YHTEYSTIEDOT Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu Wetterhoffinkatu 2 PL 63, 13101 Hämeenlinna Kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Katumantie 2, asemakaavan muutos
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Katumantie 2, asemakaavan muutos HÄMEENLINNAN KAUPUNKI 27.2.2012 Maankäytön suunnitteluyksikkö päivitetty 20.6.2012 1. KOHDE Katumantie 2, asemakaavan muutos Dnro:
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
LIEKSAN KAUPUNKI, BRAHEAN (1.) KAUPUNGINOSA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIEKSAN SATAMA OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS), 5.3.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1, BRAHEAN (1.) KAUPUNGINOSA LIIKENNEALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIEKSAN SATAMA OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA (OAS), 5.3.2018 Ilmakuva satama-alueesta Kaavan hyväksyminen:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos
NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.12.2008 Kuva 1: Alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan muutosta Leistilässä, Hormistontien
KORTTELEITA 656 JA 672 SEKÄ KOPOLANPUISTON OSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
KORTTELEITA 656 JA 672 SEKÄ KOPOLANPUISTON OSAA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.10.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue OSALLISTUMIS-
Asemakaavamuutos koskee kortteleita 79-81, 85 ja sekä katu-, viher- ja erityisaluetta
LOIMAAN KAUPUNKI 27.3.2018 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0619 Lamminkadun eteläpään asemakaavamuutos 6. (Suopelto) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
6.11.2018 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Paloaseman asemakaavamuutos korttelissa 527 Asemakaavan muutos koskee Palomäen (5. kaupunginosa) korttelia 527 ja siihen liittyvää
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö ASEMAKAAVAN MUUTOS osa 7. kaupunginosan korttelista 1052 29.4.2011, tarkistettu 26.3.2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAMMALTIEN ASEMAKAAVA SELOSTUS
SELOSTUS Luonnos Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Sammaltien asemakaava Kaavan päiväys Kiinteistöt joita kaava koskee 20-404-6-128 Kaavan laatija Helena Keva va.
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS-JA ARVIONTISUUNNITELMA
Teollisuuskylän 9. kaupunginosan osakorttelia 125 ja korttelia 128, osaa Maakarintietä sekä puistoalueita koskeva asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako (Lieksan Saha Oy:n asemakaavamuutos) Kuva 1: Ilmakuva
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)
LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen
POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25
Ak 228 POHJOINEN HEIKELINTIE 23 25 Asemakaavan muutos 6. kaupunginosan korttelin 87 tontti 16, korttelin 90 tontti 12 sekä virkistys- ja katualueet (Pohjoinen Heikelintie 23 25/Lindstedtintie 10) OSALLISTUMIS-
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak ) ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Suonenjoen kaupunki Maankäytön ja suunnittelun palvelualue
KORTTELIN 658 ASEMAKAAVAMUUTOS (ak 006030) Koskee 6. kaupunginosan korttelin 658 tonttia 1, muutoksella muodostuu korttelin 658 tontti 1. ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS 15.9.2017 Suonenjoen kaupunki Maankäytön
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS / KAAVASELOSTUS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELI 8054 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen
TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.6.2010 Harjunpään asemakaava ja asemakaavan muutos: Korttelit 17-18, osa korttelia 16 sekä maatalous ja katualueet 1. Suunnittelualue ja nykytilanne Suunnittelualue
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN
S. Paananen, T. Järvinen 28.2.2018 KIVIJÄRVEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA 1 (7) Penttilän yhteismetsän ranta-asemakaavan PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA- ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA MIKÄ
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavan muutos, kortteli 615
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NILSIÄN KAUPUNKI Asemakaavan muutos, kortteli 615 Kaavaselostus Hyväksytty: KVALT pp.kk.vvvv xx FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 5.10.2012 P195-P19523 Kaavaselostus
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9. Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2033 TONTIT 2 JA 9 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako
Brahean 1. kaupunginosan kortteleiden 6 ja 1006 sekä puisto- katualueiden asemakaavamuutos sekä sitova tonttijako Kuva 1: Ilmakuva suunnittelualueesta Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen 30 mukainen
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÄLKÄNEEN KUNTA SAPPEEN KAAKKOISRINTEEN RANTA-ASEMA- KAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KIINTEISTÖJÄ KARUHEIKKI 635-432-8-63, VANHA-KYLÄ 635-432-5-85, SAP- PEEN LOMAMÖKIT 5 635-432-5-5 JA (NIMETÖN)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe
KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
KUHMOISTEN KUNTA AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.1.2015 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti ja rajaus. Rajausta voidaan tarkistaa hankkeen aikana. OSALLISTUMIS-JA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)
Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT Kemijärven kaupunki, maankäyttö
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA (SUOMU) KORTTELIT 8216 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 KAAVASELOSTUS Sisällysluettelo 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT... 2 1.1 Tunnistetiedot... 2 1.2 Kaava-alueen sijainti...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan
ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA
PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-
Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS
Suonenjoen kaupunki IISVEDEN METSÄN TONTTIA KOSKEVA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS Koskee osaa korttelista 1146 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tekninen lautakunta, 23.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Vastaanottaja Kitilän kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 2.10.2013 KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS-
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI
3.3.2016 OAS 1 (6) Ketunluolan asemakaava RUSKO, KETUNLUOLANMÄKI Ketunluolan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan laadinnan osallistumis-
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
Båssastranden asemakaava
Båssastranden asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue osoitettu yhtenäisellä punaisella viivalla. Lähivaikutusalue osoitettu sinisellä katkoviivalla.
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KUUSANMÄENTIEN ASEMAKAAVA
Muuramen kunta KUUSANMÄENTIEN ASEMAKAAVA Osallistumis ja arviointisuunnitelma 13.3.2018 OAS 1/9 Sisällys 1 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS... 2 2 SUUNNITTELUALUE JA LÄHTÖKOHDAT... 2 3
Tervolan kirkonkylän asemakaavamuutos keskusurheilukentän alueelle (korttelit 326, 326a ja 326b, VU- ja VP-alueet sekä katu- ja vesialue)
1 Tervolan kirkonkylän asemakaavamuutos keskusurheilukentän alueelle (korttelit 326, 326a ja 326b, VU- ja VP-alueet sekä katu- ja vesialue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE
RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa