Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 4/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2016
|
|
- Armas Sariola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 4/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2016
2 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2016 oli yhdistyksen 28. toimintavuosi. Jäsenkunnat ja tukijäsenet Yhdistyksen jäsenkuntina olivat vuonna 2016 seuraavat 19 Uudenmaan kuntaa: Espoo Kauniainen Porvoo Hanko Kerava Sipoo Helsinki Kirkkonummi Siuntio Hyvinkää Lohja Tuusula Inkoo Loviisa Vantaa Järvenpää Nurmijärvi Karkkila Raasepori Tukijäsenjärjestöt olivat: Espoon venekerhojen yhteenliittymä Suomen Purjehdus ja Veneily Suomen luonnonsuojeluliitto - Uudenmaan piiri Suomen Latu Uudenmaan liitto Yhdistyksen jäsenkunnissa oli yhteensä asukasta. Jäsenkuntien väestönkasvu vuoden 2015 aikana oli asukasta (1,1 %). 2. VARSINAINEN TOIMINTA 2.1 Toiminnan tuotot Valtaosa toiminnan tuotoista (93 %) muodostui jäsenkunnilta perittävistä palvelumaksuista. Jäsenkunnilta perittävää palvelumaksua korotettiin yhdistyksen valtuuskunnan päätöksellä vuodelle ,06 /asukas, kun vastaavasti investointimaksua laskettiin samalla summalla. Palvelumaksua kerättiin siis 0,50 /asukas + ALV eli n ALV. Palvelumaksun lisäksi tuottoja olivat vuokratuotot (n ), luonnonhoidon tuotot (n ), tukijäsenten jäsenmaksut (n ) ja muut tuotot (n ). Muiden tuottojen kokonaismäärä oli yhteensä n Tuottojen laskennallista kokonaismäärää rasittaa edelliseltä vuodelta siirtyneen melontakarttaprojektin avustusten varauksen kirjanpidollinen purku (n ). Tuotot yhteensä
3 3 2.2 Toiminnan kulut Varsinaisen toiminnan kulut koostuivat toimistosta, hallinnosta, virkistysalueista ja toiminnan rahoitustuotoista/kuluista Toimisto Henkilöstö Yhdistyksen organisaatioon kuuluivat toiminnanjohtaja, suunnittelupäällikkö, maastomestari ja huoltomies. Melontakarttaprojektia varten oli palkattu osapäiväinen, projektipäällikkönä toiminut suunnittelija syyskuun loppuun asti. Lisäksi yhdistyksellä oli palkattuna kesäkaudella kaksi osapäiväistä huoltomiestä. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Henrik Sandström jäi eläkkeelle , jolloin uutena toiminnanjohtaja aloitti LitM Tapio Lepikkö. Tukipalvelut Yhdistys osti kopiointi-, postitus-, tietohallintopalvelut Uudenmaan liitolta. Kirjanpito-, palkkahallinto- ja maksuliikennepalveluja ostettiin ulkopuoliselta kirjapitoyhtiöltä. Yhdistyksen toimitilat vuokrattiin Uudenmaan liitolta. Suunnittelupäällikön toimitila oli Allergiatalossa Meilahdessa. Työpaja/varastotiloja yhdistyksellä oli Porvoon Emäsalossa sekä Inkoon Kopparnäsissä yksityiseltä yrittäjältä vuokrattuna, missä sijaitsi huollon päätukikohta. Yhteistyö Uusi toiminnanjohtaja oli huhtikuussa Norjassa Norsk Friluftslivin tilaisuudessa asiantuntijana ja esitteli samalla yhdistyksen toimintaa pohjoismaisille kollegoille. Toiminnanjohtaja osallistui vuonna 2016 aloitettuun Metsähallituksen Etelä-Suomen luonnonvarasuunnittelun meri- ja rannikkoalueen yhteistyöryhmään. Ryhmän toiminta jatkuu edelleen. Kesäkuussa osallistuttiin Suomen virkistysalueyhdistysten vuotuiseen tapaamiseen, jota isännöi tällä kertaa Saimaan virkistysaluesäätiö. Kesällä 2016 käynnistettiin Metsähallituksen toimesta hanke, jonka tarkoituksena on kehittää Porkkalan alueiden virkistyskäyttöä mm. parantamalla alueen palveluvarustusta, reitistöjä ja opastusviestintää. Kehitystyötä koordinoi ryhmä, johon kuuluu edustajia Metsähallituksesta, Kirkkonummen ja Nurmijärven kunnista, Vantaan kaupungista sekä yhdistyksestä. Yhdistystä edustaa toiminnanjohtaja. Yhdistys tekee muuten vakiintuneesti yhteistyötä Porkkalan alueen toimijoiden kanssa yhteishoitoon liittyen. Toiminnanjohtaja ja suunnittelupäällikkö osallistuivat lokakuussa kansainväliseen Monitoring and Management of Visitors in Recreation and Protected Areas MMV8 konferenssiin Serbiassa toiminnan kehittämisen ja verkostoitumisen merkeissä. Toiminnanjohtaja on ollut ohjausryhmän jäsenenä Espoon kaupungin omistaman
4 VisitEspoon hankkeessa Merellinen Espoo ja Kirkkonummi. Hankkeen kanssa on tehty myös yhteistyötä kehittämisen suunnittelussa koskien Porkkalan ja Kopparnäs- Störsvikin alueita. Muu toiminta Itäisen Uudenmaan melontakarttaprojekti valmistui syksyllä. Hankkeessa tuotettiin samanlainen melonta- ja veneilykäyttöön soveltuva kartasto kuin aikaisemmassa Länsi-Uudenmaan hankkeessa. Lisäksi samat tiedot löytyvät myös aiemmin tuotetuissa netti- ja mobiilikarttakäyttöliittymissä. Hanke rahoitettiin Maaseuturahaston Leader-rahoituksella. Yhdistys valitti Helsingin hallinto-oikeuteen Kopparnäsissä kalasataman alueen naapurin saamasta rakennusluvasta. Hallinto-oikeus kumosi rakennusluvan elokuussa antamassaan päätöksessä. Yhdistys järjestäytyi lokakuun 2016 alusta alkaen työnantajajärjestö Avaintyönantajat AVAINTA ry:hyn. Kopparnäs-Störsvik alueiden yleissuunnittelua varten päätettiin käynnistää erillinen suunnitteluhanke, jolle haettiin ulkopuolista rahoitusta. Hanke sai Uudenmaan Ely-keskukselta joulukuussa myönteisen rahoituspäätöksen. Hankkeen rahoitus tulee Maaseuturahastolta Leader-toimintaryhmä Pomovästin kautta. Hankkeen toiminta aloitettiin tammikuussa Henkilöstökulut (pl. huoltohenkilöstö) Toimistokulut Toimiston kulut yhteensä Hallinto Valtuuskunta Valtuuskunnassa on 36 kuntaedustajaa 19:sta jäsenkunnasta sekä viisi tukijäsenedustajaa. Valtuuskunta kokoontui sääntöjen mukaan kaksi kertaa vuoden aikana. Valtuuskunta hyväksyi kevätkokouksessaan yhdistyksen uuden johto- ja taloussäännön. Hallitus Hallituksessa on 16 varsinaista jäsentä sekä kaksi tukijäsenjärjestöjen edustajaa. Valtuuskunnan kolmella puheenjohtajalla on myös läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa. Vuoden aikana tapahtui yksi henkilövaihdos hallituksessa. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa, ja tutustui kesäretkellään Stora Brändön virkistysalueeseen. Hallituksella on työvaliokunta, johon kuuluu hallituksen kolme
5 5 puheenjohtajaa, yksi muu hallituksen jäsen sekä valtuuskunnan puheenjohtaja. Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Hallinnon kulut Virkistysalueet Virkistysalueiden verkostossa ei tapahtunut vuonna 2016 muutoksia. Yhdistys hallinnoi 39 virkistysaluetta, joista yhdistyksen omistuksessa on 34. Alueiden yhteispinta-ala on 1387 ha. Lisäksi yhdistys omistaa n hehtaaria omaa vesialuetta ja on enemmistöosakkaana vesialueissa, joiden yhteispinta-ala on n.4250 hehtaaria. Yhdistyksen hallinnassa olevista alueista viisi on vuokraalueita (Sarvikallio Tuusulassa, Kajsas Raaseporissa, osa Porkkalanniemeä ja Järvötä Kirkkonummella sekä Stora Fagerö Inkoossa). Vuokra-alueiden pintaala on 130 ha. Yhdistyksen alueiden hoito ja valvonta painottuu sulan maan aikaan, mutta muutamilla kohteilla tiet ja pysäköintipaikat pidetään talvisin aurattuina (mm. Porkkala, Kopparnäs, Störsvik, Varlaxudden ja Yli-Takkula). Alueiden huolto ja luonnonhoito Yhdistyksen alueiden huolto toteutettiin suurelta osin huoltoyrittäjien toimesta ostopalveluina. Yhdistyksen oma huollon parissa työskentelevä henkilöstö on vastannut muutaman kohteen säännöllisestä huollosta, mutta osana loppuvuoden aikana aloitettua huollon toiminnan ja prosessien arviointia muutamia kohteita on siirretty yrittäjien huollettavaksi. Myös polttopuiden toimittamisessa on siirrytty pääasiassa ostopalveluihin. Yhdistyksen huollon parissa työskentelevän oman henkilöstön roolina on jatkossa vastata huollon suunnittelusta ja koordinoinnista sekä palveluvarustuksen suuremmista kunnossapitotöistä ja uusien rakenteiden rakentamisesta kun säännöllisen huollon ja polttopuiden toimittamisen hoitavat alueiden lähellä toimivat yrittäjät. Omien teiden ja pysäköintialueiden kesä- ja talvikunnossapito on hoidettu entiseen tapaan ulkopuolisten paikallisten urakoitsijoiden toimesta. Vuoden aikana Byxholmenin huoltoyrittäjä vaihtui, kun uusi sopimus tehtiin kesällä alueen hyvin tuntevan yrittäjän kanssa (Reijo Tuomi). Aiemmin yhdistyksen omassa huollossa olleiden Porvoon Stornäsuddenin, Varlaxuddenin sekä Onaksen kohteiden huollosta tehtiin loppuvuodesta huoltosopimukset Pirttisaaren aluetta jo huoltaneen yrittäjän kanssa (Ab Östra Skärgårdens Stugservice Oy). Kolmessa kohteessa huolto on järjestetty työsopimussuhteisesti kesäkauden ajaksi. Gölisnäsin alueella Inkoossa on mm. kaksi saunaa ja neljä majoitusrakennusta, joita Hyvinkään Pursiseura on hoitanut yhdistyksen ja pursiseuran välisen sopimuksen mukaisesti. Pursiseura vastaa alueen valvonnasta ja huollosta sekä rakennusten, laitureiden ja rakenteiden vuosikunnossapidosta. Sopimuksen mukaisesti pursiseura vuokraa majoitustiloja sekä kerää sauna- ja laiturisähkömaksuja.
6 6 Porkkalan alueella yhdistys on hoitanut sopimuksen perusteella oman vuokra-alueensa lisäksi myös Kirkkonummen kunnan, Vantaan kaupungin sekä Nurmijärven kunnan alueita. Porkkalan alueiden hoidosta ja valvonnasta on peritty alueiden omistajakunnilta hoitomaksua (n ) perustuen suoraan Porkkalan alueiden hoitokuluihin. Hoitokulut on katettu maksulla sopimuksessa määritellyllä tavalla. Alueiden metsänhoidon ja muun luonnonhoidon työt on toteutettu suunnittelupäällikön johdolla pääosin ostopalveluina. Läntisen Uudenmaan alueella luonnon- ja maisemanhoitotöitä on tehnyt myös Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin Ketosirkka-hanke. Toimenpiteet alueittain Kaikilla alueilla toteuttavien säännöllisen kunnossapidon ja vuosikunnossapidon lisäksi seuraavilla alueilla on tehty suurempia toimenpiteitä: Norra Sandö (Porvoo) 4 uutta poijua asennettiin saaren pohjoispuolelle. Jäljellä olevat vanhat poijut poistettiin Stornäsudden (Porvoo) Alueen rakenteet pintakäsiteltiin. Varlaxsudden (Porvoo) Alueen rakenteet pintakäsiteltiin. Pikku Leikosaari (Helsinki) Kovan kysynnän vuoksi asennettiin toinen poiju saaren itäpuolelle Piilolammi (Hyvinkää) Purettiin vanha, hiekkarinteessä sijaitseva, huonokuntoinen ja romahtamisvaarassa oleva kellarirakennelma. Viereinen tulipaikka ja puuvarastoalue maisemoitiin. Alueella tehtiin suunnitelman mukaisia maisemanhoitohakkuita. Pientä parkkipaikkaa laajennettiin pinta-alaltaan noin kaksinkertaiseksi. Vuodesta 2016 alkaen polttopuuta ostetaan lähialueelta toimivalta yrittäjältä. Porkkalan yhteishoitoalue (Kirkkonummi) Todettiin Porkkalan toimijoiden kanssa että pitkän tähtäimen tavoite on siirtyä alueella roskattomaan retkeilyyn. Päätettiin, että ensi vaiheessa maastosta poistetaan jäteastiat keittokatoksia lukuun ottamatta, ja samalla avataan parkkialueiden jätesäiliöt yleisön käyttöön. Viestitään muutoksesta alueilla. Metsähallituksen koordinoimana Porkkalan virkistyskäytön kehittämishanke aloitti palveluvarustukseen ja opastusviestintään liittyvän suunnittelutyön. Kopparnäs (Inkoo) Kestikievarin ravintolarakennuksen alta löytyi vuoto käyttövesirunkolinjassa. Rakennevaurioilta kuitenkin vältyttiin. Pumppaamolla uusittiin käyttöikänsä loppuun tullut vesipumppu. Sähköyhtiö Caruna korvasi Kopparnäsissä osan ilmajohdoista maakaapeloinneilla. Kaapelilinjojen suunnittelu tehtiin yhteistyössä linnustoasiantuntijoiden kanssa. Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin Ketosirkka-
7 7 luonnonhoitohankkeen työllistettävät tekivät hoitotöitä alueella. SITOsuunnittelutoimiston laatima Kopparnäsin muutamien alueiden virkistyskäytön palveluiden kehittämissuunnitelma valmistui syksyllä Störsvik (Siuntio) Kolavikenin rannassa sijaitsevan yksityisen laituriin liittyvän parkkipaikan laajennustyöt aloitettiin. Toimiin liittyy myös Kolaholmenin tien siirto. Työt tehdään laiturin omistajien toimesta ja kustannuksella. Sähköyhtiö Caruna korvasi osan ilmajohdoista maakaapeloinneilla. Suomen Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin Ketosirkkaluonnonhoitohankkeen työllistettävät tekivät hoitotöitä alueella. Gölisnäs (Inkoo) Suoritettiin lopputarkastus vuonna 2015 asennetuille laiturille. Samalle laiturille asennettiin sähkötolppia ja puhki jäätynyt painesäiliö uusittiin. Alueella tehtiin luonnonhoitosuunnitelman mukaisia, pienialaisia luonnonhoitohakkuita. Långösund (Inkoo) Soutuveneet kunnostettiin. Långö (Raasepori) Alueella kunnostettiin polkua ja palveluvarustusta. Sandviken (Raasepori) Vanha laituri poistettiin ja uusi asennettiin tilalle. Keravanjärvi (Mäntsälä) Reittien varrelta ja pysäköintipaikan tuntumasta poistettiin huonokuntoisia puita sekä raivattiin umpeenkasvanutta ranta-aluetta. Vanhat käymälä- ja uimakoppirakennukset purettiin. Hiekkarantaa kunnostettiin. Uusi käymälä rakennettiin rantaan vievän reitin varrelle. Yhdistys teki Ely-keskukselle hakemuksen alueen liito-oravametsän suojelemiseksi Metso-ohjelman rahoituksella. Antiaisenkannas (Lohja) Alueelle laadittiin luonnonhoitosuunnitelma ja SL-merkitystä osasta Tämäkohtu-järven rantaa teetettiin luontoarvojen kartoitus. Viestintä Yhdistys oli mukana Go Expo-messuilla yhdessä muiden virkistysalueyhdistysten kanssa, Lisäksi yhdistyksen materiaalia oli jaossa venemessuilla Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n osastolla. Yhdistyksen toimintaa ja alueverkostoa esiteltiin myös Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n Vallisaaren tutustumismatkan yhteydessä sekä Helsingin Seudun Lapinkävijöiden ja Soukan venekerho jäsentapahtumissa. Yhdistyksen alueista oli juttua mm. Ingå Kompass -lehdessä, Kirkkonummen Sanomien kesälehdessä sekä venealan lehdissä. Suunnittelupäällikkö osallistui kutsuttuna Veneilytoimittajat ry:n kustantamaan seminaarimatkaan Tukholman venemessuille ja piti seminaarissa esitelmän yhdistyksen toiminnasta ja alueista.
8 8 Yhdistyksen viestinnän kokonaisvaltaisen kehittämisen suunnittelu aloitettiin loppuvuodesta. Ensimmäisenä toimenpiteenä toteutettiin joulukuussa markkinatutkimus, jolla saatiin tietoa mm. yhdistyksen virkistysalueiden tunnettuudesta, ulkoilukohteen valintaan ja saavutettavuuteen vaikuttavista tekijöistä sekä yhdistyksen alueita ja niiden palveluita koskevista mielipiteistä. Viestinnän kehittämistyön vuoksi yhdistyksen julkaisemaa virkistysalueita esittelevää opasta ei uusittu vuonna 2016, vaan uusiminen tapahtuu osana viestinnän kokonaisuudistusta. Vanhasta oppaasta otettiin vuoden aikana lisäpainos sekä suomen- että ruotsinkielisistä versioista, ja opasta toimitettiin jaettavaksi jäsenkuntiin ja edelleen heidän tapahtumiin jne. Oppaan voi myös edelleen ladata pdf-muodossa yhdistyksen omilta sekä muiltakin verkkosivuilta. Muilta osin viestintäkanavina käytettiin edellisen vuoden tapaan yhdistyksen nettisivuja, yhdistyksen sosiaalisen median profiileja sekä kumppaniviestinnän kanavia mm. jäsenkuntien nettisivuja, erilaisia blogeja ja retkeilysivuja, Metsähallituksen viestintäkanavia jne. Käyttäjäpalautteessa yhdistyksen nettisivujen palautelomake on myös ollut käytössä. Henkilöstökulut (huoltohenkilöstö) Käyttö ja huolto Ostetut palvelut Sähkö Jätehuolto Luonnonhoito Vakuutukset Viestintä Tie- ja laiturimaksut Viranomaismaksut Muut kulut Poistot Porkkalan yhteishoito Virkistysalueiden kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Investointirahaston varat on sijoitettu erilaisiin hallituksen tekemien linjausten mukaisiin sijoitusinstrumentteihin. Varovaisesta sijoituspolitiikasta huolimatta tuotot olivat vuonna 2016 hyviä. Sijoitus- ja rahoitustoiminta
9 Tilikauden tulos Tilikaudelle oli budjetoitu noin ylijäämä. Tilikauden tulokseksi muodostui noin Toimintapääoma on tämän jälkeen noin ylijäämäinen. Tilikauden tulos INVESTOINNIT 3.1 Investointimaksu Investointimaksua laskettiin vuodelle 2016 yhdistyksen valtuuskunnan päätöksellä 0,06 /asukas. Investointimaksu oli siis 0,14 /asukas, ja vuoden investointimaksukertymä oli n Alueiden hankinta ja myynti Vuonna 2016 ei tehty alueiden ostoja, myyntejä tai vaihtoja. 3.3 Rakenteelliset investoinnit alueille Rakenteellisiin investointeihin alueilla käytettiin n Summa jäi suunniteltua pienemmäksi, sillä Kopparnäsiin suunniteltuja investointeja ei toteutettu. Sen sijaan Kopparnäs-Störsvik alueella päädyttiin aloittamaan kokonaisvaltainen suunnittelu omana hankkeenaan, jolla saadaan kokonaisratkaisu molempien alueiden käyttöön ja investointitarpeisiin. Investointitoimenpiteet on lueteltu osana Toimenpiteet alueittain kappaletta (s.6).
10 10 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY Liite 1 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF TOIMINTAKERTOMUKSEN LIITE 2016 YHDISTYKSEN PÄÄTTÄVÄT ELIMET 1 Yleistä Yhdistyksen korkein päättävä elin on yhdistyksen valtuuskunta. Valtuuskunta valitsee yhdistykselle hallituksen, hallituksen asiantuntijajäsenet, hallituksen puheenjohtajat sekä yhdistyksen tilintarkastajat. Valtuuskunta hyväksyy edellisen vuoden toimintakertomuksen, vahvistaa tilinpäätöksen sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja asiamiehelle. Valtuuskunta vahvistaa seuraavan vuoden toimintasuunnitelman sekä sen yhteydessä ohjeellisen 5 vuoden taloussuunnitelman, päättää jäseniltä perittävistä maksuista sekä hyväksyy talousarvion. Valtuuskunta voi myös hyväksyä yhdistykselle työjärjestyksen. Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen asioita hoitaa hallitus. Hallitus päättää sääntöjen mukaan myös kiinteän ja irtaimen omaisuuden hankinnasta, vuokraamisesta, vaihtamisesta, myymisestä ja kiinnittämisestä yhdistyslain normaalisäännöistä poiketen. 2 Valtuuskunta Kunnat valitsevat sääntöjen mukaisen määrän edustajia yhdistyksen valtuuskuntaan kunnallisvaalien jälkeen joka neljäs vuosi. Valtuuskuntaan kuuluu 36 varsinaista jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä 19 jäsenkunnasta. Lisäksi tukijäsenillä on viisi jäsentä valtuuskunnassa. Valtuuskunnan jäsenet ja varajäsenet toimintavuoden alussa olivat: Varsinainen jäsen: Varajäsen: Risto Asikainen Espoo Vera Koura Espoo Veikko Halttunen Espoo Manu Pasanen Espoo Heikki Syrjänen Espoo Johanna Pekkanen Espoo Krister Sjöholm Hanko Mikael Kilpi Hanko Henrik Lundsten Helsinki Olli Peltomaa Helsinki Leila Vaaja Helsinki Anne Luukkonen Helsinki Jussi Vuori Helsinki Elisa Riihimäki Helsinki Leena Niinimaa Helsinki Ulla Simovaara Helsinki Seppo Paakkinen Helsinki Elina Vainikainen Helsinki Pauli Sarivaara Hyvinkää Anitta Luoto Hyvinkää Tiia-Maria Åstedt Hyvinkää Vesa Kukkonen Hyvinkää Mikael Carlberg Inkoo Lassi Koikkalainen Inkoo Tapio Bergholm Järvenpää Jaakko Veijalainen Järvenpää Risto Jääskeläinen Järvenpää Mikko Sallinen Järvenpää Raine Klemola Karkkila Patrik Limnell Kauniainen Heikki Kurkela Kauniainen Eija Mansikkamäki Kerava Hannu Virtanen Kerava Arja Rantanen Kerava Veikko T. Valkonen Kerava Oiva Tyni Kirkkonummi Verna Kotiranta Kirkkonummi Stefan Gustafsson Kirkkonummi Ari Harinen Kirkkonummi Ari-Pekka Rauttola Lohja Teuvo Laine Lohja Eero Soinio Lohja Leena Iso-Markku Lohja Pertti Lohenoja Loviisa Tuuli Vainikkala Nurmijärvi Sirpa Timonen-Nurmia Nurmijärvi Erkki Rantanen Nurmijärvi Marko Heinonen Nurmijärvi Kimmo Kajaste Porvoo Per Högström Porvoo Göran Karlsson Raasepori Sylva Heerman Raasepori Lasse Lindholm Raasepori Lars S. Lindholm Raasepori Johan Granqvist Sipoo Kaj Kaiser Sipoo Kari Vierinen Siuntio Hans Berglund Siuntio Arja-Leena Toivola Tuusula Tuula Rantila Tuusula Markku Manninen Tuusula Reijo Luukela Tuusula Jukka Halonen Vantaa Heikki Kautiainen Vantaa Hannu Kärkkäinen Vantaa Juha Simonen Vantaa Jari Ahokas Vantaa Urho Lintinen Vantaa
11 11 Tukijäsenten edustajat valtuuskunnassa: Varsinainen jäsen Varajäsen Risto Sajaniemi Ari Mäkinen Espoon venekerhojen yhteenliittymä Mirja Rosenberg Suomen Purjehdus ja Veneily Riitta Murto-Laitinen Kaarina Rautio Uudenmaan liitto Tapani Veistola Veli-Risto Cajander Suomen luonnonsuojeluliitto - Uudenmaan piiri Anne Rautiainen Eki Karlsson Suomen Latu Valtuuskunnan puheenjohtajana on toiminut Leena Niinimaa, 1. varapuheenjohtajana Jussi Vuori ja 2. varapuheenjohtajana Henrik Lundsten. Toimintavuoden aikana Tapio Bergholm erosi valtuuskunnan jäsenen tehtävistä ja Järvenpään kaupunki valitsi hänen tilalleen Jaakko Veijalaisen (uusi varajäsen Viljo Smed). 3 Hallitus Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat 16 varsinaista jäsentä sekä kaksi puheoikeuden omaavaa tukijäsenten edustajaa. Valtuuskunnan puheenjohtajilla on myös hallituksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Hallituksen jäsenet ja varajäsenet toimintavuoden alussa olivat: Varsinainen jäsen Varajäsen Timo Korpela Helsinki Ossi Määttä Helsinki Johanna Kalve Helsinki Vafa Muradli Helsinki Mika Lindblad Helsinki Laura Yrjölä Helsinki Outi Ugas Helsinki Börje Uimonen Helsinki Mauri Johansson Espoo Sirpa Kaisla Siuntio Juhani Kytö Espoo Lassi Koikkalainen Inkoo Petra Urasto Vantaa Jari Karvinen Hanko Hannu Kärkkäinen Vantaa Juha Simonen Vantaa Teresa Grönholm Inkoo Sami Sailo Kirkkonummi Tapio Bergholm Järvenpää Aulikki Pentikäinen Espoo Minnamari Siitonen Nurmijärvi Pekka Saastamoinen Vantaa Michael Perukangas Porvoo Hannu Kokko Vantaa Kristiina Ovaskainen Sipoo Petri Manssila Kirkkonummi Sven Holmberg Raasepori Elisabeth Svaetichin Porvoo Jyrki Ikonen Loviisa Raili Peni Hanko Kaarina Hämäläinen Karkkila Soili Koskelainen Porvoo Tukijäsenten edustajat hallituksessa: Mirja Rosenberg Suomen Purjehdus ja Veneily Per-Stefan Nyholm Uudenmaan liitto Ursula Immonen Suomen luonnonsuojeluliitto - Oskari Orenius Uudenmaan liitto Uudenmaan piiri Hallituksen puheenjohtajana toimii Mauri Johansson, 1. varapuheenjohtajana Hannu Kärkkäinen ja 2. varapuheenjohtajana Tapio Bergholm. Toimintavuoden aikana Petra Urasto erosi hallituksesta ja hänen tilalleen hallituksen jäseneksi valittiin Kimmo Nieppo. Hallituksen työvaliokunnassa ovat vuonna 2016 olleet jäseninä Leena Niinimaa (valtuuskunnan pj), Mauri Johansson (hallituksen pj), Hannu Kärkkäinen (hallituksen 1. varapj), Tapio Bergholm (hallituksen 2. varapj) sekä Juhani Kytö (hallituksen jäsen). 4 Tilintarkastus Yhdistyksellä on sääntöjen mukaan yksi tilintarkastaja sekä yksi varatilintarkastaja. Yhdistyksen tilintarkastusyhteisönä toimii Tilintarkastusrengas Oy ja päävastuullisena tilintarkastajana HTM-tilintarkastaja Lotta Kauppila ja avustavana tilintarkastajana HTM-tilintarkastaja Kai Salmivuori.
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Tiistai 8.10.2013 klo 17.00-18.40 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B, 4. krs.
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 05.06.2013 klo. 17.05-18.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B,
TOIMINTAKERTOMUS 2015
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 6/ 6 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2015 Antiaisenkannas marraskuussa 2015 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2015 oli yhdistyksen 27. toimintavuosi. Edellisenä
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 2 / 45 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 1 KOKOUKSEN AVAUS JA VALTUUSKUNNAN JÄRJESTÄYTYMINEN
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta Aika: Maanantai 29.4.2013 klo 9.00-11.20 Paikka: Eteran auditorio, Pasilankatu 4,Helsinki 1 KOKOUKSEN
Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 3/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2013
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 3/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2013 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2013 oli yhdistyksen 25. toimintavuosi. Juhlavuotta vietettiin lähinnä työn
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2016 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2016 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Perjantai 28.10.2016 klo 09.00 Kahvi 08.30 09.00 Paikka: Eteran auditorio Pasilankatu
Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2013
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2 1.YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten virkistysmahdollisuuksia,
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 2/ 41 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2015 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2015 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Perjantai 30.10.2015 klo. 09.00 Kahvi 08.30 09.00 Paikka: Eteran auditorio
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2017 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2017 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Torstai 27.4.2017 klo 09.00 10:45 Paikka: Eteran auditorio Pasilankatu 4 B,
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 5/17 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja (poistui klo 18:28/ 32)
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 5/17 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Torstai 28.9.2017 klo 17:07 19:19 Paikka: Uudenmaan liitto, Helsinki (Maakuntasali) Esterinportti
Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Hyväksytty valtuuskunnassa Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2017
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Hyväksytty valtuuskunnassa 28.10.2016 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 1 YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen sääntöjen mukaisesti
Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2012
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf Liite3/ 4 TOIMINTAKERTOMUS 2012 2 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1.YLEISTÄ Yhdistykselle hankittiin vuoden aikana paikkatietojärjestelmä,
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 7/15 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 7/15 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Tiistai 24.11.2015 klo. 17.00 - Paikka: Uudenmaan liitto, Maakuntasali Läsnä: Mauri Johansson
Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 1/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2017
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 1/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2017 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2017 oli yhdistyksen 29. toimintavuosi. Jäsenkunnat ja tukijäsenet Yhdistyksen
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 2/2017 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 10 KOKOUKSEN AVAUS JA VALTUUSKUNNAN JÄRJESTÄYTYMINEN
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 2/2017 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Maanantai 30.10.2017 klo 09.04 11.20 Paikka: Eteran auditorio Pasilankatu 4
TOIMINTAKERTOMUS 2014
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf Valtuuskunnan 1.2015 hyväksymä TOIMINTAKERTOMUS 2014 Melonta- ja soutukartaston Porkkalan karttalehti 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2014 oli
2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen/konstater aäd -säv? mätetr lagenlighet och beslutsförhet.
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRADEN RF Valtuuskunta Delegationen KOKOUSKUTSU / MÖTESKALLELSE Aika/ Tid: Keskiviikko/Onsdag 29.4.2015 klo. 9.00 Aamukahvi/Morgonkaffe klo.
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRADEN RF
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRADEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo. 09.00 Kahvi 08.30 09.00 Paikka: Eteran auditorio
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4
UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 25.09.2012 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 20 Kokouksen
Otsikko Sivu. 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen, nimenhuuto 4. 29 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5
UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 22.11.2012 klo 08:30-10:00 PAIKKA Finlandia-talo, Elissa-Sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 Kokouksen avaaminen, esityslistan hyväksyminen,
Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus
Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Jari Ahokas puheenjohtaja.
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Torstai 4.10.2018 klo 17.01 20.28 Paikka: Uudenmaan liitto, Maakuntasali Esterinportti 2B, Helsinki
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Hyväksytty valtuuskunnassa 30.10.2017 2 TOIMINNAN TAVOITE Yhdistyksen toiminnan päätavoitteena on tarjota
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/14 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/14 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Tiistai 8.4.2014 klo. 18.30 Paikka: Kopparnäsin Kestikievari Råbergintie 23, Degerby Läsnä: Mauri
TUKUÄSENMAKSUT. Liite 1/ , , ,24. Helsinki Hyvinkää 5 654, , ,98
Liite 1/ 13 Asukasluku Espoo Hanko Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi Lohja Loviisa Nurmijärvi Porvoo Raasepori Sipoo Siuntio Tuusula Vantaa 31.12.2014 /asukas 265
Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.
Maakuntahallitus 123 11.09.2017 Maakuntahallitus 150 23.10.2017 Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 123 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus
Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali. Asia Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 3
ASIALISTA 12/2017 1 Esivalmistelun kuntajohtajakokous Aika 25.10.2017, klo 09:00 Paikka Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Helsinki, Maakuntasali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 3/15 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 3/15 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Tiistai 9.6.2015 klo. 17.00 - Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2 B, 4-kerros
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Jari Ahokas puheenjohtaja.
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Torstai 4.4.2018 klo. 17.00 19.52 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2 B, 4.kerros
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
PANK ry:n toimielimet 2016
PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 2/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Jari Ahokas puheenjohtaja.
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 2/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Torstai 1.3.2018 klo. 17.03 19.23 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2 B, 4.kerros
TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lerviksudden, Pirttisaari
1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lerviksudden, Pirttisaari 2 TOIMINTAKERTOMUS 2011 1.YLEISTÄ Yhdistyksen toimisto muutti yhdessä Uudenmaan
TOIMINTAKERTOMUS 2014
Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 1/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2014 z Porkkala Porkala kfrionta- lo soutuaarhtsto, Poddhop- och ~kaaria 1 : 50 000 r: :. 1,- i crn
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/19 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Jari Ahokas puheenjohtaja
1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/19 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 27.3.2019 klo. 17.00 20.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 1/2010. Aika Torstai , klo
KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 1/2010 Aika Torstai 14.1.2010, klo 18.00-19.15 Paikka Nurmijärven kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Keskustie 2 b, Nurmijärvi 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.
Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa?
Asukasinfo 31.1.2013 Missä mennään kuntauudistuksessa? Järvenpään kaupunki Järvenpään kaupunki Erkki Kukkonen 31.1.2013 1 2 14.2.2012 3 14.2.2012 Lähde: Suomen Kuvalehti 13.1.2012 Tilaisuuden aihe Järvenpään
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto
Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2011 Aika: Keskiviikkona 10.10.2011 kello 18.00 Paikka: Opinkiven sauna, Keskussairaalantie
KUUMA-HALLITUS. Esityslista 6/2011. Aika Tiistai klo Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula
KUUMA-HALLITUS Esityslista 6/2011 Aika Tiistai 24.5.2011 klo 18.00 Paikka Tuusulan kunnantalo, valtuustosali, Hyryläntie 16, Tuusula 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt
ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B 15
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall
Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
Sote-ohjausryhmä. Ote pöytäkirjasta 5/2015. Aika Tiistai klo
Sote-ohjausryhmä Ote pöytäkirjasta 5/2015 4 Aika Tiistai 1.12.2015 klo 18.00 20.00 Paikka Helsingin kaupungintalo, Ryhmähuone 331 Aleksanterinkatu 20, 3. krs. 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN AVAUS
Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019
Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen
Porslahden venekerho ry
1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671
Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS
Punavuorenkatu Helsinki
1(6 ) Aika: 14.11.2017, klo 17.30 Paikka: Uudenmaan maakuntaliitto. Esterinportti 2, 00240 Helsinki Osallistujat: Axel Colliander, Askola Emmi Hituri, Askola Jonas Papathemelis, Espoo Toivo Hursti, Espoo
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä
KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB
PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 3/2017 1 29.05.2017 Aika 29.05.2017, 10:00-15:20 Paikka Kuopion kampus, Snellmania-rakennus Sn300 Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Elorinne Anna-Liisa professori, jäsen
HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 24.3.2015. Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali
HELSINGIN SEUDUN YHTEISTYÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika kello 17.00 17.55 Kokouspaikka Helsinki, Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston istuntosali Läsnä Helsinki Espoo Kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
KUUMA-HALLITUS. Esityslista 2/2009. Aika Tiistai , klo Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokuja 4, Järvenpää
KUUMA-HALLITUS Esityslista 2/2009 Aika Tiistai 31.03.2009, klo 17.00 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Hallintokuja 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
Junapilotin hakemuksen lähtötiedot. Länsi-Uusimaa
Junapilotin hakemuksen lähtötiedot Länsi-Uusimaa Sisältö Väestö 2017 ja työpaikat 2016 taulukossa Väestö 2017 paikkatietona (250m ruuduissa) Työpaikat 2015 paikkatietona (250m ruuduissa) Työmatkat taulukossa
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
POLIISIOPINTOJEN EDISTÄMISSÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Poliisiopintojen Edistämissäätiön Hallitukselle Vuosi 2016 oli Poliisiopintojen Edistämissäätiön viideskymmenestoinen toimintavuosi. Säätiön
Endurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo
Yrityksen nimi LähiTapiola Etelä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 01395577 Osoite Turuntie 8, Salo Perustamisvuosi 1935 Yhtiön kotipaikka Salo n tyyppi aloitettu
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello
Varsinainen osuuskuntakokous Pursijärven vesiosuuskunta
Varsinainen osuuskuntakokous 26.5.2007 Pursijärven vesiosuuskunta Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Työjärjestyksen hyväksyminen Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen
Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous
KUUMA Kunnan- ja kaupunginhallitusten yhteiskokous Esityslista 2/2009 Aika Tiistai 9.6.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Juhani Aho -sali, Hallintokatu 4, Järvenpää Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden
Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali
PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus
Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan
KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)
KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus
6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.
Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi
SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015
SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani
KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008
KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo
KUUMA-HALLITUS. Pöytäkirja 2/2011. Aika Tiistai klo Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää
KUUMA-HALLITUS Pöytäkirja 2/2011 Aika Tiistai 1.3.2011 klo 16.30-17.30 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO Asia Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS...