Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2012"

Transkriptio

1 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf Liite3/ 4 TOIMINTAKERTOMUS 2012

2 2 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistykselle hankittiin vuoden aikana paikkatietojärjestelmä, joka valmistuttuaan vuoden 2013 keväällä käytetään huollon ja valvonnan mobiilina hallintajärjestelmänä. Uudistetut yhdistyksen kotisivut avattiin helmikuussa. Hallituksen työvaliokunta teki kesäkuun alussa matkan Tukholmaan Stockholms Skärgårdsstiftelsenin vieraaksi Osana Uusimaa-viikon ohjelmaa pidettiin marraskuun alussa avoimet ovet Kopparnäsin, Varlaxuddenin ja Piilolammin virkistysalueilla. Vuoden aikana hankittiin Myllyjärven virkistysalue kahdessa eri kaupassa. Virkistysalueen pinta-ala on 120 ha ja se on siten yhdistyksen toiseksi suurin virkistysalue. Merkittävimmät investoinnit vuoden aikana olivat Pirttisaaren virkistysalueen Sartvikenin laiturin korjauksen loppuunsaattaminen, Störsvikin rantapolkujen parantaminen sekä Byxholmenin saunan peruskorjaus. Vuoden lopussa käynnistettiin Yli-Takkulan väentuvan toisen asunnon peruskorjaus. 2. VARSINAINEN TOIMINTA 2.1 Toiminnan tuotot Valtaosa toiminnan tuotoista (86 %) muodostui jäsenkunnilta perittävistä palvelumaksuista. Muut tuotot olivat vuokratuottoja ja luonnonhoitotöistä saatuja puunmyyntituloja. Jäsenkunnat ja tukijäsenet Yhdistyksen jäsenkuntina olivat vuonna 2012 seuraavat 19 Uudenmaan kuntaa: Espoo Kauniainen Porvoo Hanko Kerava Sipoo Helsinki Kirkkonummi Siuntio Hyvinkää Lohja Tuusula Inkoo Loviisa Vantaa Järvenpää Nurmijärvi Karkkila Raasepori Tukijäsenjärjestöt olivat: Espoon venekerhojen yhteenliittymä Suomen Purjehdus ja Veneily Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri Suomen Latu Uudenmaan liitto Yhdistyksen jäsenkunnissa oli yhteensä asukasta. Jäsenkuntien väestönkasvu vuoden 2011 aikana oli asukasta (1,1 %).

3 3 Palvelumaksu Jäsenkunnilta perittiin palvelumaksuina 0,44 /asukas + ALV eli ALV. Muut tuotot Palvelumaksun lisäksi tuotot olivat vuokratuotot ( ) ja luonnonhoidon tuotot ( ). Tuotot yhteensä Toiminnan kulut Varsinaisen toiminnan kulut koostuivat toimistosta, hallinnosta, virkistysalueista ja toiminnan rahoitustuotoista/kuluista Toimisto Henkilöstö Yhdistyksen organisaatioon kuuluvat toiminnanjohtaja, suunnittelupäällikkö, osapäiväinen huoltopäällikkö ja huoltomies. Tukipalvelut Yhdistys osti kopiointi-, postitus-, puhelinkeskus-, ATK-verkko- ja kokous-tilapalvelut Uudenmaan liitolta. Kirjapito-, palkkahallinto- ja maksu-liikennepalveluja yhdistys ostettiin ulkopuoliselta kirjapitoyhtiöltä. Yhdistyksen toimitilat vuokrataan Uudenmaan liitolta. Suunnittelupäällikön toimitila on Allergiatalossa Meilahdesssa. Omia työpaja/ varastotiloja yhdistyksellä on Espoon Yli-Takkulassa, Porvoossa ja Inkoon Kopparnäsissa. Yhteistyö Vuoden aikana toiminnanjohtaja on vieraillut usean kunnan ja järjestöjen järjestämissä info- ja keskustelutilaisuuksissa. Hän on myös käynyt tutustumassa Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön toimintaan. Marraskuussa pidettiin virkistysalueyhdistysten ja Metsähallituksen yhteistyökokous, jonka tavoitteena oli yhteistyön kehittäminen yhdistysten välillä ja Metsähallituksen kanssa. Suunnittelupäällikkö piti poliittisille ja taloudellisille vaikuttajille suunnatussa Ympäristöakatemian kutsuseminaarissa yhdistyksen toimintaa ja virkistysmetsiä koskevan puheenvuoron. Suunnittelupäällikkö on osallistunut jäsenenä Metsähallituksen Sipoonkorven kansallispuiston ohjaustyöryhmän työskentelyyn sekä Saaristolaisuus voimavaraksi -projektin työskentelyyn. Yhdistys teki sopimuksen Natur och Miljö rf:n kanssa Naturskolan Utternin mahdollisuudesta käyttää Störsvikin ja Kopparnäsin virkistysalueet opetuksessaan.

4 4 Yhdistys osallistui Uudenmaan liiton ja ELY-keskuksen järjestämään Uusimaaviikkoon marraskuun alussa. Toiminnanjohtaja piti esitelmän yhdistyksen toiminnasta Elämää vedestä-seminaarissa ja pidettiin avoimet ovet Kopparnäsin, Varlaxuddenin ja Piilolammin virkistysalueilla. Muu toiminta Hallitus teki kesäkuussa päätöksen yhdistyksen paikkatieto- ja huoltojärjestelmän hankinnasta. Järjestelmään tarvittava maastotieto rekisteröitiin elo-lokakuun aikana. Mobiili huolto- ja valvontajärjestelmä otetaan käyttöön keväällä Hankkeeseen liittyen järjestettiin syyskuussa huoltomiestapaaminen, jossa oli esillä myös muita ajankohtaisia aiheita. Palkat sivukuluineen Muut henkilöstökulut Toimistokulut Toimiston kulut yhteensä Hallinto Valtuuskunta Valtuuskunnassa on 36 kuntaedustajaa 19:sta jäsenkunnasta sekä viisi tukijäsenedustajaa. Valtuuskunta kokoontui sääntöjen mukaan kaksi kertaa vuoden aikana. Kaksi valtuuskunnan jäsentä ja yksi varajäsen vaihtui vuoden aikana. Kunnat eivät nimenneet kolme varajäsentä eronneiden varajäsenten tilalle. Hallitus Hallituksessa on 16 varsinaista jäsentä sekä kaksi tukijäsenjärjestöjen edustajaa. Valtuuskunnan kolmella puheenjohtajalla on myös läsnäolo-oikeus hallituksen kokouksissa. Hallitus kokoontui kuusi kertaa vuoden aikana. Hallituksen puheenjohtaja vaihtui vuoden aikana. Hallitukseen valittiin yksi uusi jäsen. Sen lisäksi Uudenmaan liiton jäsen ja Uudenmaan liiton sekä Suomen Purjehdus ja Veneilyn varajäsenet hallituksessa vaihtuivat. Hallitus tutustui kesäretkellään 16.8 Störsvikin virkistysalueeseen sekä Kopparnäsin alueeseen kuuluvan Sommarnin saariryhmään. Hallituksella on työvaliokunta, johon kuuluu hallituksen kolme puheenjohtajaa, yksi muu hallituksen jäsen sekä valtuuskunnan puheenjohtaja. Työvaliokunta on kokoontunut vuoden aikana viisi kertaa. Työvaliokunta teki matkan Tukholmaan Stockholms Skärgårdsstiftelsenin vieraaksi. Matkalla tutustuttiin säätiön toimistoon sekä kahteen säätiön ylläpitämään virkistysalueeseen. Hallinnon kulut

5 Virkistysalueet Yhdistys hallinnoi tällä hetkellä 36 virkistysaluetta, joista yhdistyksen omistuksessa on 31. Näiden yhteispinta-ala on 1372 ha. Lisäksi yhdistys omistaa n hehtaaria omaa vesialuetta ja on enemmistöosakkaana vesialueissa, joiden yhteispinta-ala on n.4250 hehtaaria. Yhdistyksen hallinnassa olevista alueista viisi on vuokraalueita (Sarvikallio Tuusulassa, Kajsas Raaseporissa, osa Porkkalanniemeä ja Järvötä Kirkkonummella sekä Stora Fagerö Inkoossa). Vuokra-alueiden pinta-ala on 130 ha. Yhdistyksen alueita valvotaan ja hoidetaan tehokkaimmin kesäkautena, mutta joillakin kohteilla on kävijöitä ympäri vuoden ja tiet sekä pysäköintipaikat pidetään aurattuina (mm. Porkkala, Kopparnäs, Störsvik, Varlaxudden ja Yli-Takkula). Alueiden huoltojärjestelyt ja hoitotyöt Päävastuu yhdistyksen alueiden huolto- ja kunnossapitotehtävien järjestämisestä ja toteuttamisesta on huoltopäälliköllä. Hänellä on ollut apunaan huoltomies, sekä kesäkuukausina yksi apuhenkilö. Yhdistyksen oma huoltoryhmä on myös hoitanut kuuden alueen juoksevan kunnossapidon sekä valvoo myös jatkuvan huollon ja valvonnan ulkopuolella olevat neljä aluetta. Yhdistyksellä on ollut 5 kk:n kesäkaudeksi 4 paikallista henkilöä töissä alueiden valvojina/huoltajina. Omien teiden ja pysäköintialueiden kesä- ja talvikunnossapito on hoidettu ulkopuolisten paikallisten urakoitsijoiden toimesta. Alueiden jätehuolto on myös muutamalla manneralueella järjestetty pääosin kunnallisen järjestetyn jätehuollon puitteissa. Yhdistys valistaa roskattomaan retkeilyyn ja on poistanut jäteastioita eri kohteista. Kaikilla alueilla ei ole jäteastioita koskaan ollutkaan. Alueiden metsänhoidon ja muun luonnonhoidon työt toteutetaan suunnittelupäällikön johdolla pääosin ostopalveluina. Yhdistyksellä on sopimus alueita kiertävän luontohuoltoyrittäjän kanssa. Hän on vastannut 13 alueen, mm. Porkkalan yhteishoitoalueen valvonnasta ja huollosta. Byxholmenin valvonta ja huolto on ostettu metsäalan yrittäjältä joka on myös vastannut saaren polttopuuhuollosta paikan päällä. Pirttisaaren huollosta ja valvonnasta on tehty sopimus saaressa kesäisin asuvan yrittäjän kanssa. Kopparnäsin alueen ympärivuotisesta huollosta ja valvonnasta on vastannut alueella asuva kalastaja sekä yhdistyksen oma huoltoryhmä. Pellingin saariston neljä aluetta hoitaa paikallinen yrittäjä. Loviisan Lillfjärdenin kolmen saaren saarikohdekokonaisuutta hoitaa paikallinen kalastaja. Gölisnäsin alue Inkoossa, jossa on mm. kaksi saunaa ja neljä majoitusrakennusta, hoitaa sopimuksen perusteella Hyvinkään Pursiseura. Pursiseura vastaa alueen valvonnasta, huollosta ja myös rakennusten, laitureiden ja rakenteiden vuosikunnossapidosta sekä tilojen vuokraamisesta ja saunavuorojen varaamisesta. Sopimus jatkuu

6 6 vuoteen 2016 asti. Inkoon Stora Fagerön hoidosta vastaa paikallinen saaristolaisasukas. Helsingin edustan kahden saaren hoidossa ja valvonnassa ovat jo usean vuoden ajan avustaneet muutamat paikalliset talkoolaiset. Porkkalan alueella yhdistys on hoitanut sopimuksen perusteella oman alueensa lisäksi myös Kirkkonummen kunnan ja Vantaan kaupungin omistamia virkistysalueita sekä Nurmijärven kunnan ulkoilumajaa saunoineen. Alueilla suoritetut hoito- ja kunnostustoimenpiteet Uusia ja vanhoja alueita ja rakennuksia on kunnostettu vuoden aikana. Seuraavilla yhdistyksen alueilla on tehty merkittävimpiä korjaus- ja kunnostustöitä: Lillfjärdenin alueella siistittiin laiturin ympäristö poistamalla järviruokoa laiturin lähialueella. Bockhamissa on vaihdettu kaksi rikkoontunutta kiinnityspoijua sekä tehty luonnon- ja maisemanhoitotöitä. Brokholmenissa (Porvoo) korjattiin käyntilaiturin jäiden rikkoma kulkusilta, Varlaxuddenilla (Porvoo) avogrillipaikka on uusittu, katoksen grilli ja vessarakennus korjattu ilkivallan jäljiltä, Pirttisaareen (Porvoo) rakennettiin valmiiksi 37 m pitkä laituri vanhojen vuonna 2011 peruskorjattujen arkkujen päälle. Laituria jatkettiin vielä 15 m pitkällä betoniponttoniosalla. Siihen asennettiin myös 12 kiinnityspoijua. Piilolammella poistettiin vanhan laiturin jäänteet, korjattiin nuotiopaikka sekä parannettiin rannalle johtavaa polkua hakepinnoituksella. Yli-Takkulassa(Espoo) uusittiin pihasaunan viemäri ja maaimeytysputkisto, rakennettiin uudet salaojat navettarakennuksen itäpuolelle sekä pohjustettiin ja pinnoitettiin uudestaan asuinpiha ja kaikki pihatiet. Aloitettiin myös asuinrakennuksen toisen asunnon peruskorjaaminen asumiskuntoon rakentamalla mm. uusi vessa ja suihkuhuone. Korjaus valmistuu keväällä Stora Brändössä (Kirkkonummi) on taas kerran korjattu laiturin käyntisilta sekä vaihdettu laiturin ulommat kiinnityskettingit, Porkkalan (Kirkkonummi) yhteishoitoalueella on rakennettu uusi puuvaja ja siihen johtava huoltotie, Omsatuntie on peruskorjattu (n. 700 m) sekä huoltopolku kärjen grillikatokselle (n.1 km) rakennettu valmiiksi. Störsvikin (Siuntio) rantapolulle Kolavikenistä hiekkarannalle rakennettiin pitkospuita ja näköalakallioille levähdyspenkkejä. Rakennusmateriaalina käytettiin pääasiassa metsän kaatuneita puunrunkoja. Kopparnäsin puolelta rakennettiin huoltopolku hiekkarannalle sekä myös hiekkarannalle uusi vessarakennus. Opastaulut uusittiin sekä osallistuttiin Kolavikintien perusparantamiseen poistamalla puut (n. 80 runkoa) levennysalueelta.

7 7 Kopparnäsissa (Inkoo) on saunarakennuksen vesijohto uusittu ja liitetty uuteen kolmen kiinteistön yhteiseen kaivoon. Alueella tehtiin myös luonnon- ja maisemanhoitotöitä. Stora Fagerössä (Inkoo) on laiturin rannanpuoleiset kettingit uusittu ja jäiden rikkoma käyntisilta on uusittu. Gölisnäsin (Inkoo) alueella on päälaiturin laiturisähköpylväät (6kpl), laiturin kaapelointi sekä sähkönsyöttö uusine pylväineen muuntajalta uusittu. Osan päärakennuksen ikkunoista ja pikkusaunan savupiippu on vaihdettu. Yksi pieni (n.22 m2) huonokuntoinen majoitusrakennus ( Sviitti ) on purettu. Rakennus korvataan uudella samankokoisella rakennuksella vuona Byxholmenin (Raasepori) saunarakennus on peruskorjattu keväällä paikallisten talkoolaisten avustuksella. Korjauksessa uusittiin kaksi hirsivarvia, kaikki lattiat ja lattiankannattimet, saunan ja pesuhuoneen koko sisutus sekä korjattiin savupiippu ja palomuuri. Tallholmenin (Raasepori) opastaulu on uusittu. Lappohjanrannan (Hanko) dyynimetsässä ja ranta-alueella tehtiin luonnon- ja maisemanhoitotöitä. Sandvikenin (Raasepori) alueella korjattiin myrskytuhoja sekä tehtiin luonnon- ja maisemanhoitotöitä. Selvitykset ja suunnittelu Myllyjärven uuden, erämaisen virkistysalueen suunnittelu käynnistettiin keväällä linnustoinventoinnilla ja kesällä aloitettiin maastotyöt luonnonhoidon suunnittelua varten. Lokakuussa järjestettiin paikallisille asukkaille ja eräille järjestöille tutustumis- ja keskustelutilaisuus järven rannalla. Korpuddenilla tehtiin täydentäviä maastoinventointeja luonnonhoitosuunnitelman päivittämiseksi ja Korpuddenin luonnonsuojelulalueen hoito- ja käyttösuunnitelman laatimista varten. Metsähallituksen luontopalvelujen yksikössä teetetty Störsvikin hoitoja käyttösuunnitelma valmistui. Kopparnäsin luonto-opetukseen ja ympäristön havainnoimiseen tähtäävän luontopolun infomateriaalin suunnittelu aloitettiin yhteistyössä paikallisten opettajien kanssa. Viestintä Kotisivujen ulkoasun kehittämistä on jatkettu ja uusitun ilmeen kotisivut otettiin käyttöön helmikuussa 2012 Yhdistyksen toiminta on ollut laajasti esillä lehdistössä. Erityisesti Loviisassa sijaitsevan Myllyjärven neuvottelut ja hankintapäätös ovat herättäneet kiinnostusta.

8 8 Yhdistys on ollut mukana matka- ja venemessuilla sekä metsämessuilla pääkaupunkiseudun kuntien omistamien luonto- ja virkistysalueiden yhteisesittelyssä. Vuoropuhelu yhdistyksen alueiden käyttäjäkunnan kanssa on tasaisen vilkasta, netin välityksellä ja puhelimitse. Myös Facebookin kautta on ollut yhteydenottoja. Kävijät ottavat yhteyttä ja kertovat mielellään kokemuksistaan alueilla, lähettävät kuvia, ilmoittavat puutteista tai ehdottavat parannuksia alueiden kehittämisessä.ttällaiset palautteet ovat alueiden käytön kehittämisessä arvokkaita. Kunnostus, ylläpito, siivous Sähkö, polttoaineet Ostetut palvelut Luonnonhoito Vakuutukset, verot, tiemaksut ym Vuokrat Viestintä Poistot Virkistysalueiden kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Alhaisesta korkotasosta ja merkittävistä maahankinnoista huolimatta tuotot olivat budjetoitua isommat. Sijoitus- ja rahoitustoiminta Tilikauden tulos Tilikaudelle oli budjetoitu 0-tulos, mutta vuoden tulos oli selvästi alijäämäinen. Alijäämä siirrettiin valtuuskunnan päätöksellä toimintapääomatilille, joka tämän jälkeen on edelleen ,06 positiivinen. Tilikauden tulos ,33

9 9 3 INVESTOINNIT 3.1 Investointimaksu Investointimaksu korotettiin 2011 syyskokouksen päätöksen mukaan 0,02 /asukas, ja se oli 0,20 /asukas. 3.2 Alueiden hankinta ja myynti Vuonna 2011 marraskuussa tehdyn hallituksen päätöksen mukainen 103 hehtaarin (90 ha maa-alueet ja 13 ha vesialuetta) Myllyjärven virkistysalue hankittiin vuoden alussa. Syksyllä Metsähallitus möi tarjousten perusteella edellä mainitut alueen viereisen 30 hehtaarin tilan. Yhdistyksen tarjous oli korkein ja näin ollen Myllyjärven kokonaispinta-alaksi muodostui 120 ha. Alue on yhdistyksen toiseksi suurin. Vuoden talousarviossa oli maahankintoihin varattu Koska vuosina ei tehty yhtään maahankintaa ja myös muita investointeja budjetoitua vähemmän, pystyttiin Myllyjärven kauppahinnat maksamaan yhdistyksen kassavaroilla. Myllyjärven virkistysalueen hankintaan käytettiin sekä lainhuudatusja lohkomiskustannuksiin , eli yhteensä Rakenteelliset investoinnit alueille Pirttisaaren laiturin uusiminen ja pidentäminen oli vuoden suurimpia investointikohteita. Gölisnäsin sekä Stora Brändön käyntilaiturit parannettiin myös vuoden aikana. Huoltopolkujen ja teiden rakentaminen sekä peruskorjaaminen ovat myös olleet suuria investointikohteita vuoden aikana. Merkittävimmät hankkeet ovat olleet Kolavikintien perusparantaminen Störsvikissä, Omsatutien peruskorjaus ja huoltopolkujen rakentaminen Porkkalassa ja Störvikissä sekä Störsvikin rantapolku rakenteineen. Yli-Takkulassa aloitettiin väentuvan toisen asunnon peruskorjaustyöt sekä rakennettiin uudet salaojat navettarakennuksen itäpäähän ja pihasaunan ympärille. Yhdistyksen paikkatietojärjestelmä ja siihen liittyvä keväällä 2013 käyttöön otettava mobiili huolto- ja valvontajärjestelmä on myös ollut merkittävä investointikohde. Rakenteellisiin investointeihin varattiin Näihin investointeihin käytettiin

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 3/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2013

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 3/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 3/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2013 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2013 oli yhdistyksen 25. toimintavuosi. Juhlavuotta vietettiin lähinnä työn

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 2 / 45 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 2/ 41 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1. YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten

Lisätiedot

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2 1.YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen tarkoituksena on turvata ja kehittää uusmaalaisten virkistysmahdollisuuksia,

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRADEN RF

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRADEN RF 1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRADEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo. 09.00 Kahvi 08.30 09.00 Paikka: Eteran auditorio

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2015 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2015 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2015 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Perjantai 30.10.2015 klo. 09.00 Kahvi 08.30 09.00 Paikka: Eteran auditorio

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lerviksudden, Pirttisaari

TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lerviksudden, Pirttisaari 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lerviksudden, Pirttisaari 2 TOIMINTAKERTOMUS 2011 1.YLEISTÄ Yhdistyksen toimisto muutti yhdessä Uudenmaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf Valtuuskunnan 1.2015 hyväksymä TOIMINTAKERTOMUS 2014 Melonta- ja soutukartaston Porkkalan karttalehti 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2014 oli

Lisätiedot

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Hyväksytty valtuuskunnassa Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Hyväksytty valtuuskunnassa Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Hyväksytty valtuuskunnassa 28.10.2016 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 1 YLEISTÄ Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2016 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2016 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY ESITYSLISTA 2/2016 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Perjantai 28.10.2016 klo 09.00 Kahvi 08.30 09.00 Paikka: Eteran auditorio Pasilankatu

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja. UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 3/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Keskiviikko 05.06.2013 klo. 17.05-18.20 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 6/ 6 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2015 Antiaisenkannas marraskuussa 2015 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2015 oli yhdistyksen 27. toimintavuosi. Edellisenä

Lisätiedot

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 4/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2016

Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 4/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2016 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 4/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 1.YLEISTÄ Vuosi 2016 oli yhdistyksen 28. toimintavuosi. Jäsenkunnat ja tukijäsenet Yhdistyksen

Lisätiedot

2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen/konstater aäd -säv? mätetr lagenlighet och beslutsförhet.

2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen/konstater aäd -säv? mätetr lagenlighet och beslutsförhet. UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRADEN RF Valtuuskunta Delegationen KOKOUSKUTSU / MÖTESKALLELSE Aika/ Tid: Keskiviikko/Onsdag 29.4.2015 klo. 9.00 Aamukahvi/Morgonkaffe klo.

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja. UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/13 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Tiistai 8.10.2013 klo 17.00-18.40 Paikka: Uudenmaan liitto, maakuntasali Esterinportti 2B, 4. krs.

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Elokuu 2019 Uudenmaan ELY-keskus Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla 2018 Elokuu 2019 Heinäkuu 2019 Elokuu Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 1 KOKOUKSEN AVAUS JA VALTUUSKUNNAN JÄRJESTÄYTYMINEN

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 1 KOKOUKSEN AVAUS JA VALTUUSKUNNAN JÄRJESTÄYTYMINEN UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 1/2013 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta Aika: Maanantai 29.4.2013 klo 9.00-11.20 Paikka: Eteran auditorio, Pasilankatu 4,Helsinki 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019

Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumajan kysely Uudenmaan alueen sosiaali- ja terveysjärjestöille 2019 Kumaja-kumppanuusverkoston tehtävänä on kehittää Uudenmaan järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja lisätä järjestöjen mahdollisuuksia

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, maaliskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, lokakuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

TUKUÄSENMAKSUT. Liite 1/ , , ,24. Helsinki Hyvinkää 5 654, , ,98

TUKUÄSENMAKSUT. Liite 1/ , , ,24. Helsinki Hyvinkää 5 654, , ,98 Liite 1/ 13 Asukasluku Espoo Hanko Helsinki Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karkkila Kauniainen Kerava Kirkkonummi Lohja Loviisa Nurmijärvi Porvoo Raasepori Sipoo Siuntio Tuusula Vantaa 31.12.2014 /asukas 265

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

saimaan virkistysalueyhdistys ry

saimaan virkistysalueyhdistys ry saimaan Geoparkin ja Saimaan virkistyskäyttö Sanna Poutamo Saimaan Virkistysalueyhdistys ry Saimaan virkistyskäyttö saimaan - Valtion omistamat Saimaan saaret on suojeltu lailla Saimaan suojelualueista.

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto 1207.) - Alle 25-v.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Liite 1/ 4 Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTAKERTOMUS 2014 z Porkkala Porkala kfrionta- lo soutuaarhtsto, Poddhop- och ~kaaria 1 : 50 000 r: :. 1,- i crn

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli.. kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana.. kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, huhtikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

EPS Vuosibudjetti 2016 23.11.2015

EPS Vuosibudjetti 2016 23.11.2015 EPS Vuosibudjetti 2016 23.11.2015 Nirkko Budjetti 2015 Ennuste 2015 Budjetti 2016 2016 huom *vaihtuvuutta jäsenistöön *jäsenmaksut +10% (ollut samat vuodesta 2009) *ei tietoa kaupungin maksuista/sopimuksista

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014. Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 5/17 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja (poistui klo 18:28/ 32)

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 5/17 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Mauri Johansson puheenjohtaja (poistui klo 18:28/ 32) 1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 5/17 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Torstai 28.9.2017 klo 17:07 19:19 Paikka: Uudenmaan liitto, Helsinki (Maakuntasali) Esterinportti

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan alueella, Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.12. klo 9.00 Työttömyyden kasvu tasaantunut avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu 2014 Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT Näilta tahoilta on pyydetty lausuntoa 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta. Lausuntoaikaa on 20.3.2015 saakka. Uudenmaan Jäsenkunnat Askolan

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1 Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry Föreningen Nylands friluftsområden rf TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Hyväksytty valtuuskunnassa 30.10.2017 2 TOIMINNAN TAVOITE Yhdistyksen toiminnan päätavoitteena on tarjota

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.11. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 2/2017 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 10 KOKOUKSEN AVAUS JA VALTUUSKUNNAN JÄRJESTÄYTYMINEN

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 2/2017 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF 10 KOKOUKSEN AVAUS JA VALTUUSKUNNAN JÄRJESTÄYTYMINEN 1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 2/2017 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Valtuuskunta/Delegationen Aika: Maanantai 30.10.2017 klo 09.04 11.20 Paikka: Eteran auditorio Pasilankatu 4

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, lokakuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, heinäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, kesäkuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, maaliskuu Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Jouni Nupponen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, elokuu 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Jari Ahokas puheenjohtaja.

UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF. Läsnä: Jari Ahokas puheenjohtaja. 1 UUDENMAAN VIRKISTYSALUEYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA 6/18 FÖRENINGEN NYLANDS FRILUFTSOMRÅDEN RF Hallitus Aika: Torstai 4.10.2018 klo 17.01 20.28 Paikka: Uudenmaan liitto, Maakuntasali Esterinportti 2B, Helsinki

Lisätiedot

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015

Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Helmikuun työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 876 avoimia

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 125 11.09.2017 Maakuntahallitus 152 23.10.2017 Maakuntahallitus 186 11.12.2017 Länsi-Uudenmaan vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 125 Tiivistelmä

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.11. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita vajaa 5

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.11. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa

Lisätiedot

Itä-Uusimaa. - kuntajakoselvitysalue. Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Sipoo. Askola. Lapinjärvi Lappträsk. Loviisa Lovisa. Myrskylä Mörskom.

Itä-Uusimaa. - kuntajakoselvitysalue. Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Sipoo. Askola. Lapinjärvi Lappträsk. Loviisa Lovisa. Myrskylä Mörskom. Itä-Uusimaa - kuntajakoselvitysalue Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Öst-Nyland - kuntajakoselvitysalue Lehdistötilaisuus 8.5.2013 Itä-Uudenmaan kuntajako- ja soteselvitysalue Hyvinkää Mäntsälä Karkkila Vihti

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, toukokuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012

Lokakuun työllisyyskatsaus 10/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Lokakuun työllisyyskatsaus 10/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.11. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja runsaasti

Lisätiedot

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014

Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 050 4326797 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.8. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita heinäkuussa lähes 92 000 avoimien

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 1:2018

TILASTOKATSAUS 1:2018 TILASTOKATSAUS 1:2018 5.2.2018 PENDELÖINTI VANTAALLA JA HELSINGIN SEUDULLA 2006 2015 Tässä tilastokatsauksessa käsitellään Vantaan työssäkäyntiä (pendelöintiä) kahdesta näkökulmasta. Ensin tarkastelun

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, helmikuu 2014 Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.2. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,8 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, joulukuu Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Tuunia Keränen Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) Kaupunginvaltuusto Stj/15 07.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (5) 366 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen HEL 2012-013867 T 00 01 06 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015

Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa torstaina 23.4. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 14,9 % enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 21.12. klo 9.00 Työttömiä nuoria 14

Lisätiedot

Tilinpäätösaineisto 2017

Tilinpäätösaineisto 2017 Suomen Journalistiliitto ry Y-tunnus 0116998-3 Tilinpäätösaineisto 2017 Tilintarkastuskertomus Tilinpäätös 31.12.2017 o Toimintakertomus tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, marraskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 90 856 avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Santtu Sundvall Uudenmaan ELY-keskus Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014

Toukokuun työllisyyskatsaus 5/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 UUDENMAAN ELY-KESKUS Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 8,5 % enemmän kuin vuotta aiemmin Uudenmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.9. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13,3 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.12. klo 9.00 Marraskuun lopussa 9 537 avointa työpaikkaa kasvua

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen

Lisätiedot

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa?

Asukasinfo Missä mennään kuntauudistuksessa? Asukasinfo 31.1.2013 Missä mennään kuntauudistuksessa? Järvenpään kaupunki Järvenpään kaupunki Erkki Kukkonen 31.1.2013 1 2 14.2.2012 3 14.2.2012 Lähde: Suomen Kuvalehti 13.1.2012 Tilaisuuden aihe Järvenpään

Lisätiedot

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013

Marraskuun työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Marraskuun työllisyyskatsaus 11/ Julkaisuvapaa perjantaina 20.12. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vajaa neljännes enemmän

Lisätiedot

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012

Joulukuun työllisyyskatsaus 12/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Joulukuun työllisyyskatsaus 12/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.1.2013 klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen p. 0295 021 117 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin

Lisätiedot

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013

Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Santtu Sundvall 0295 020 914 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.10. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä kolmannes

Lisätiedot

Junapilotin hakemuksen lähtötiedot. Länsi-Uusimaa

Junapilotin hakemuksen lähtötiedot. Länsi-Uusimaa Junapilotin hakemuksen lähtötiedot Länsi-Uusimaa Sisältö Väestö 2017 ja työpaikat 2016 taulukossa Väestö 2017 paikkatietona (250m ruuduissa) Työpaikat 2015 paikkatietona (250m ruuduissa) Työmatkat taulukossa

Lisätiedot

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa

Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Raskaudenkeskeytykset tilastojen valossa Naistentautien alueellinen koulutus 7.11.2016 Erikoisuunnittelija Anna Heino anna.heino@thl.fi 13.11.2016 1 Raskaudenkeskeytysrekisteri Tilastoja kerätty 1950-luvulta,

Lisätiedot

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014

Tammikuun työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Tammikuun työllisyyskatsaus 1/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.2. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tammikuun

Lisätiedot