Maatalouden vesiensuojelun tavoitteita. Paikkatietomenetelmät kohdentamisen apuvälineenä. Paikkatieto kohdentamisen apuna, miksi?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maatalouden vesiensuojelun tavoitteita. Paikkatietomenetelmät kohdentamisen apuvälineenä. Paikkatieto kohdentamisen apuna, miksi?"

Transkriptio

1 Maatalouden vesiensuojelun tavoitteita Paikkatietomenetelmät kohdentamisen apuvälineenä Joni koskinen - TEHO Plus EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi Tavoitteena pinta- ja pohjavesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä Valtioneuvoston Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 Maatalouden ravinnekuormitusta on vähennettävä vuoteen 2015 mennessä vähintään kolmasosa Esimerkkejä TEHO:n kartoista Paikkatieto kohdentamisen apuna, miksi? Melkein kaikella tiedolla on sijainti Paikkatietoja yhdistämällä, analysoimalla ja visualisoimalla voidaan pureutua eri mittakaavojen ongelmiin. Esim. Maakunta, tila, lohko Pysyvät ominaisuudet (Maaperä, topografia, sijainti vesistöön nähden) Muuttuvat ominaisuudet (viljelyhistoria, muokkausmenetelmät) Kustannustehokasta, objektiivista, oikeat keinot oikeaan paikkaan 1

2 Esimerkkejä TEHO:n kartoista - Eroosioriski (Maaperä+Kaltevuus) Tilakohtaiset kartat TEHO:ssa 1. Peltojen sijainti Vesistöt, pohjavesialueet Lohkon keskikaltevuus Yleissuunnitteluaineisto (suojavyöhykkeet,lumosuo situsalueet, kosteikot) Inventoidut perinnemaisemat 2. Fosforitaseet, maalaji, Pluokka 3. Typpitaseet 4. RUSLE-malli (eroosioriski) Kaltevuus (2m), P-luokka, maalaji, yleissuunnitteluaineisto Lohkokohtaiset typpitaseet 2

3 RUSLE-malli (MTT) Miksi karttoja/paikkatietoaineistoja tarvitaan? (1) L = rinteen pituus S = rinteen jyrkkyys C = maankäyttömuoto K = maaperä R = sademäärä Toimenpiteiden, ympäristökorvausten ja neuvonnan kohdentaminen Hyötyjä viljelijän kannalta -Nopeuttaa ja helpottaa lohkokohtaisia valintoja (viljelykäytännöt, erityisympäristötuet) ja ympäristökorvausten hakemista -Kartat havainnollisia - Usean muuttujan kuvaaminen samalla kartalla voi johtaa oivalluksiin (esim. kaltevuus -> vesitalous -> satotasot) -Viljelijän kokemustiedon täydentäjä -- Ravinteiden erilaisen kotiuttamisasteen syyt eri lohkoilla -> taloudelliset hyödyt Miksi karttoja/paikkatietoaineistoja tarvitaan? (2) Hyötyjä neuvojan kannalta - Valtakunnallinen työkalu riskilohkojen paikantamiseen -> viljelykäytäntöjen muuttaminen ja ympäristöperustein korvattavien toimien kohdentaminen -Kartat havainnollisia - Auttavat perustelemaan toimenpiteiden tarvetta - Viljelijän kokemustiedon täydentäjä -Täsmäneuvontaatarvitsevien alueiden kartoittaminen (esim. eroosiota ehkäisevien toimien tarve) Miksi karttoja/paikkatietoaineistoja tarvitaan? (3) Hyötyjä hallinnon kannalta -Ympäristötoimien ja korvausten tehokkaampi kohdentaminen -Nopea, objektiivinen riskialueiden kartoitus laajaltakin alueelta mahdollista -> resursseja säästyy muuhun (esim. kaltevuus-, RUSLE- ja tulvamallit yleissuunnittelun pohjana) -Voidaan käyttää useita eri kriteerejä kulloistenkin arvotusten mukaan -Paljon jo olemassa olevaa aineistoa parempaan hyötykäyttöön -- Päivitykset helpottuvat -- Valvonta helpottuu (esim. lohkon kaltevuus lannanlevitys) -Havainnollisuus 3

4 Kartta-aineistojen ongelmia Saatavuus? - Paljon hyviä aineistoja olemassa, mutta hajallaan eri julkisilla laitoksilla -> yhdistäminen työlästä - Aineistoja luotu mahdollisesti eri kriteerein - Aineistojen valtakunnallinen kattavuus voi olla epätasainen Tekninen yhdenmukaisuus? Ajankohtaisuus? - Päivitykseen riittävästi resursseja Helppokäyttöisyys? -Käyttäjäkoulutuksen tarve TEHO Plus hankkeen ehdotukset (1) Tietojärjestelmiä kehitettävä jos halutaan laajaa tilakohtaista ympäristösuunnittelua (esim. ympäristökäsikirjan hyödyntäminen) - Järjestelmiä hyödyntävät kartat havainnollisia neuvonnan apuvälineitä - Päätös toimenpiteistä viljelijällä -> aineisto saatava viljelijöiden ja neuvojien käyttöön - Tilatasolla tilanteet vaihtuvat vuosittain -> sähköinen aineisto toimivampi TEHO Plus hankkeen ehdotukset (2) Viljelijöiden, neuvojien ja/tai viranomaisten käyttöön (sähköisenä): 1) Yleissuunnitteluaineistot: suojavyöhyke- ja lumosuositukset, kosteikkoehdotukset 2) Inventoidut perinnemaisemat 3) Pohjavesialueet 4) Natura-alueet 5) Kaltevuusrasterit (2m, 10 m) + vesistönläheisyys 6) RUSLE (maan kulumisherkkyysmalli) TEHO Plus hankkeen ehdotukset (3) 7) Muuta? - Viljelijän omat aineistot (maalaji, P-luokat suoraan viljelysuunnitteluohjelmistoista) - Kaukokartoitusaineistot (viljelysuunnittelu) - Satelliittiaineistot (lohkon sisäinen sadontuotto) - Muut aineistot, mitkä? 4

5 TEHO Plus hankkeen ehdotukset (4) Yleiset aineistot Kartta-aineistojen kokoaminen Henkilökohtaiset aineistot Sähköisen maatalouteen ja ympäristönsuojeluun liittyvää paikkatietoaineistoa koottava yhteen portaaliin Aineistojen ja palvelun sijainti: Mistä viljelijä ja neuvoja löytävät ne helpoiten? Missä ylläpito helpointa? Viljelysuunnitteluohjelmat (useita, maksullisia) Uusi maatalouden karttapalvelu (resurssit, käyttöaste) MAVI:n VIPU-palvelu (tuttu, monipuolisia työkaluja, yhdistettävissä sähköiseen tukihakuun) Pohjavesialueet, Natura-alueet, Inventoidut perinnemaisemat (SYKE) Yleissuunnitelmat (ELY-keskukset, Y- vastuualue) RUSLE (MTT) Kaltevuustiedot Digitaalinen korkeusmalli (MML) VIPU Peruskartta Ilmakuva Lohkojen sijainti Erityisympäristötukisopimukset (ELY-keskukset, E- vastuualue) Lohkokohtaiset tiedot: maalaji, P-luku, viljelykasvi, ravinnetaseet (viljelijän lohkokirjanpito/viljelysuunnitteluo hjelma) Valinnainen mutta etenee hitaasti, jos lainkaan - varavaihtoehtoja neuvonnalle MML avaa kattavasti aineistoja alkaen -Voi ladata ruutulehtirajauksella ja tehdä aineistopyynnön MML:n paikkatietoikkuna +voi selata aineistoja osoitehaulla ja luoda omia karttoja +Kattavasti eri organisaatioiden aineistoja saatavilla, joista hyvät metatiedot -Valuma-alueet -Pohjavesialueet -Uomaverkosto -Rinne/valo-varjostus -Maaperäkartta -Kuntajako -Ei ominaisuustietoja 5

6 Ympäristöhallinnon Hertta-palvelu - Voi selata aineistoja (mm. suojavyöhykesuositus) Ympäristöhallinnon Lapio-latauspalvelu -Voi ladata aluerajauksella aineistoja (mm. Pohjavesialueet, tulvariskialueet, valuma-aluejako, Natura2000 alueet) -Ladatut Shapet omaan viljelysuunnitteluohjelmaan TEHO Plussa:n sivut Periaatteessa mahdollista lisätä paikkatietopaketteja (.shp) alueittain Esim. Yleissuunnitteluaineistot Periaatteessa mahdollista luoda tarkkoja kuvia valuma-alueittain ja kuvalatauksina Korkeusmallista johdetut kaltevuus/eroosioriskipinnat Biodiversiteetti-indeksi, lannan keskittymät yms. Kiitos! Lisätietoja TEHO Plus-hankkeesta: Joni Koskinen puh (paikkatietoasiat) Aino Launto-Tiuttu, puh Anu Lillunen, puh Kaisa Riiko, puh Tämä voi olla yksi vaihtoehto mikäli saamme luvan aineistojen sijoittamiselle Varsinais-Suomen ELY-keskus Lemminkäisenkatu B, PL TURKU Puh

Ympäristöneuvonta ja kohdentaminen

Ympäristöneuvonta ja kohdentaminen Ympäristöneuvonta ja kohdentaminen TEHO Plus -hanke Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu 7.11.2012 Kohdentamisalatyöryhmä Tilakohtaisella neuvonnalla tavoitteisiin Toimien kohdentaminen oikeisiin paikkoihin

Lisätiedot

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari

TARKKUUTTA TILATASOLLA. Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari TARKKUUTTA TILATASOLLA Aino Launto-Tiuttu 28. 11.2011 Itämerihaasteen hajakuormitusseminaari Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen - TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toiminta-alue: Varsinais-Suomi ja Satakunta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKÄSIKIRJAN AVULLA OIKEAT KEINOT OIKEAAN PAIKKAAN

YMPÄRISTÖKÄSIKIRJAN AVULLA OIKEAT KEINOT OIKEAAN PAIKKAAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJAN AVULLA OIKEAT KEINOT OIKEAAN PAIKKAAN Anu Lillunen + TEHO-tiimi Puhtia maatalouteen ympäristönhoidosta tilaisuus 13.10.2011 Tampere ESITYKSEN SISÄLTÖ TEHO Plus hanke Kohdentamisesta

Lisätiedot

TEHO-hankkeen kokemuksia tilakohtaisesta vesiensuojelusta. Ympäristökuiskaajat ja maaseudun ympäristöhankkeiden yhteiset ympäristöpäivät maatiloille

TEHO-hankkeen kokemuksia tilakohtaisesta vesiensuojelusta. Ympäristökuiskaajat ja maaseudun ympäristöhankkeiden yhteiset ympäristöpäivät maatiloille Härjämäki TEHO-hankkeen kokemuksia tilakohtaisesta vesiensuojelusta Ympäristökuiskaajat ja maaseudun ympäristöhankkeiden yhteiset ympäristöpäivät maatiloille 26.1.2011 Oulu Suunnittelija Kimmo Härjämäki,

Lisätiedot

Ympäristönhoitoa edistävä neuvonta. Aino Launto-Tiuttu, Janne Heikkinen ja Silva Wilander TEHO Plus -hanke

Ympäristönhoitoa edistävä neuvonta. Aino Launto-Tiuttu, Janne Heikkinen ja Silva Wilander TEHO Plus -hanke Ympäristönhoitoa edistävä neuvonta Aino Launto-Tiuttu, Janne Heikkinen ja Silva Wilander TEHO Plus -hanke Kuva Ville Heimala Esityksen sisältö Miksi ympäristöneuvontaa? Neuvonta tulevassa maaseutuohjelmassa

Lisätiedot

Apuvälineitä ravinteiden kestävään käyttöön

Apuvälineitä ravinteiden kestävään käyttöön TEHO Plus Apuvälineitä ravinteiden kestävään käyttöön Anu Lillunen, TEHO Plus -hanke Lantamarkkinat ja ravinteiden kestävä käyttö Paimionjoella -työpaja 19.1.2012 Koski Tl Varsinais-Suomi ja Satakunta

Lisätiedot

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ Maatilan ympäristösuunnitelma Ohje neuvojalle 1. Johdanto Tässä maatilojen neuvontajärjestelmän ympäristösuunnitelmaohjeistuksessa on esitetty tiivistetyssä muodossa ohjeita

Lisätiedot

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla

Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Kannattavuutta ravinnetaseiden avulla Janne Heikkinen, TEHO Plus hanke 28.11.2013 Sarka Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hanke (2011-2013) Toteutus Rahoitus Valtakunnallinen hanke, jonka

Lisätiedot

Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia

Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia Maatalouden ympäristövaikutusten muodostuminen, valumaaluekohtaisia tarkasteluja Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesien tilan yksikkö Maatalouden ympäristöneuvojien koulutuspäivät Tampere

Lisätiedot

TEHO:ssa tuumasta toimeen

TEHO:ssa tuumasta toimeen TEHO:ssa tuumasta toimeen Maatalouden ympäristönsuojelun neuvottelupäivät Turku Projektikoordinaattori Airi Kulmala TEHO-hanke Perustietoa Toimintakausi: 2008-2010 Rahoitus: 2 milj., MMM ja YM Toteutus:

Lisätiedot

Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta?

Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta? Miltä maatiloilla näyttää vesiensuojelun kannalta? Miten Suomen rannikkovesien rehevöityminen pysäytetään? poliittisista linjauksista käytännön toimiin Ympäristöakatemian kutsuseminaari 7. - Projektikoordinaattori

Lisätiedot

Vesistövaikutusten arviointi

Vesistövaikutusten arviointi 19.3.2012 Vesistövaikutusten arviointi Jukka Koski-Vähälä Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry Huomioitavaa RAE-hankkeesta Kehittämis- ja tutkimushanke; YKSI SOVELTAVA PAKETTI Tutkimustieto tiloille

Lisätiedot

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus)

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Isojärvi Seura ry:n vuosikokous 25.3.2015 Pori Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

Miten tarjouskilpailuilla voi vähentää maatalouden ravinnekuormaa? Ympäristökuiskaaja tilaisuus Turku 14.11.2011 Antti Iho Erikoistutkija, MTT

Miten tarjouskilpailuilla voi vähentää maatalouden ravinnekuormaa? Ympäristökuiskaaja tilaisuus Turku 14.11.2011 Antti Iho Erikoistutkija, MTT Miten tarjouskilpailuilla voi vähentää maatalouden ravinnekuormaa? Ympäristökuiskaaja tilaisuus Turku 14.11.2011 Antti Iho Erikoistutkija, MTT Tarjouskilpailujen toivotaan tuovan tehoa suojeluun Mitä tarjouskilpailujen

Lisätiedot

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom

Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Uusia välineitä rehevöitymisen arviointiin ja hallintaan GisBloom Sari Väisänen SYKE Järvikalapäivän vesienhoitoseminaari Hollolan Siikaniemessä 31.5.2012 w w w. e n v i r o n m e n t. f i / s y k e /

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu edistäminen Johanna Ikävalko

Maatalouden vesiensuojelu edistäminen Johanna Ikävalko Maatalouden vesiensuojelu edistäminen Johanna Ikävalko ympäristöjohtaja MaSuttelua Maa- ja metsätaloustuottajainkeskusliitto MTK ry Leena Ala-Orvola, Markus Eerola, Johanna Ikävalko, Ilpo Markkola, Jaakko

Lisätiedot

TEHO:a maatalouden vesiensuojeluun Lounais-Suomessa Pirkko Valpasvuo-Jaatinen Lounais-Suomen ympäristökeskus

TEHO:a maatalouden vesiensuojeluun Lounais-Suomessa Pirkko Valpasvuo-Jaatinen Lounais-Suomen ympäristökeskus TEHO:a maatalouden vesiensuojeluun Lounais-Suomessa Pirkko Valpasvuo-Jaatinen Lounais-Suomen ympäristökeskus Lounais-Suomen ympäristökeskus / Esittäjä 1.4.2009 1 Lounais-Suomen maatalous on voimaperäistä

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Maaseutuverkoston tiedotuskierros Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 7.8.2014 Sisältö Vesienhoidon tavoitteet ja aikataulu Vesien tila Länsi-Suomessa

Lisätiedot

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Mitkä ovat kasvintuotannon tärkeimmät menestykseen vaikuttavat tekijät? ProAgrian asiantuntija-arvio vastausten määrä ProAgria

Lisätiedot

Valuma-aluejärjestelmä vesistöihin liittyvän seuranta- ja tutkimustiedon tukena

Valuma-aluejärjestelmä vesistöihin liittyvän seuranta- ja tutkimustiedon tukena Valuma-aluejärjestelmä vesistöihin liittyvän seuranta- ja tutkimustiedon tukena LifeDatan karttapalveluseminaari 6.2.2014 Riitta Teiniranta Matti Joukola, Jaakko Suikkanen, Anu Häkkinen, Tiia Kiiski, Pekka

Lisätiedot

KOHDENTAMALLA SUURIN HYÖTY MAATALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUUN TEHO PLUS -HANKKEEN (2011 2014) LOPPURAPORTTI

KOHDENTAMALLA SUURIN HYÖTY MAATALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUUN TEHO PLUS -HANKKEEN (2011 2014) LOPPURAPORTTI TEHO Plus -hankkeen julkaisu 3/2014 KOHDENTAMALLA SUURIN HYÖTY MAATALOUDEN YMPÄRISTÖNSUOJELUUN TEHO PLUS -HANKKEEN (2011 2014) LOPPURAPORTTI Maatalouden vesiensuojelun tehostaminen TEHO Plus -hankkeen

Lisätiedot

Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön

Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön Kaavaneuvottelijan salkku Paikkatiedot hyötykäyttöön 10.3.2011 Kaisu Harju Suomen ympäristökeskus SYKE/Tietokeskus/Geoinformatiikka Kaavaneuvottelijan salkku SYKEn, YM:n ja ELY-keskusten yhteishanke vuosina

Lisätiedot

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus

Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä. Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus Käytännön esimerkkejä maatalouden vesistökuormituksen vähentämisestä Saarijärvi 19.3. 2014 Markku Puustinen Syke, Vesikeskus 19.3.2014 Sisältö Ravinnekuormituksesta Maatalouden ympäristötoimenpiteistä

Lisätiedot

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään?

Ympäristöinfo, kevät 2013. Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristöinfo, kevät 2013 Uuden ympäristökorvausjärjestelmän valmistelu missä mennään? Ympäristötuki 2014 - Mitä on esitetty ympäristötuen vaikuttavuuden lisäämiseksi? Vuonna 2014 alkavista uusista maatalouden

Lisätiedot

LOUNAISPAIKKA Alueellisen paikkatietoyhteistyön mahdollisuudet kuntasektorin näkökulmasta

LOUNAISPAIKKA Alueellisen paikkatietoyhteistyön mahdollisuudet kuntasektorin näkökulmasta LOUNAISPAIKKA Alueellisen paikkatietoyhteistyön mahdollisuudet kuntasektorin näkökulmasta Paikkatiedon hyvät käytänteet -seminaari 12.5.2011 Paikkatietoyhteistyön koordinaattori Kaisa Savola MIHIN TARVITAAN

Lisätiedot

Avoin paikkatieto viljelijän avuksi

Avoin paikkatieto viljelijän avuksi Avoin paikkatieto viljelijän avuksi 9.10.2014 Hämeenlinna ProAgria Etelä-Suomi 10.10.2014 Päivän ohjelma 9.00 Kahvitarjoilu 9.30 Avaus Huomisen hämäläinen maatila- hankkeen ympäristöosion ja päivän aiheen

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö

Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Ympäristökorvausjärjestelmä mitä uutta tuo tulevalle kasvukaudelle? Minna Kolari Hämeen ELY-keskus maaseutuyksikkö Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Mikä muuttuu? Tukijärjestelmien uudistamisen yhteydessä

Lisätiedot

OIVA-palvelun avoimet ympäristötietoaineistot. RiittaTeiniranta SYKE Paikkatietomarkkinat 2.11.2011

OIVA-palvelun avoimet ympäristötietoaineistot. RiittaTeiniranta SYKE Paikkatietomarkkinat 2.11.2011 OIVA-palvelun avoimet ympäristötietoaineistot RiittaTeiniranta SYKE Paikkatietomarkkinat 2.11.2011 Sisältö Ympäristöhallinnon tietopolitiikka Taustaa YMn ohje tietoaineistojen julkisuudesta, luovuttamisesta

Lisätiedot

Sähköinen asiointi 2014

Sähköinen asiointi 2014 1 Sähköinen asiointi 2014 Piia Ylikosken & Jani Alkavan Maaseutuvirasto / Tietohallinto-osasto Aineistosta muokannut Anna Setälä Viestintä Oy Tuulihaukka 2 Koulutusmateriaalia http://www.mavi.fi/fi/oppaat-jalomakkeet/sivut/viljelijatukihakukoulutus-2014.aspx

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Ravinteiden käyttö maataloudessa ja vesiensuojelu

Ravinteiden käyttö maataloudessa ja vesiensuojelu Ravinteiden käyttö maataloudessa ja vesiensuojelu Pirkko Valpasvuo-Jaatinen Lounais-Suomen ympäristökeskus Kasvinravinneseminaari 1 Esityksen sisällöstä Taustoja Lounais-Suomen ympäristökeskuksen alueelta

Lisätiedot

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen

Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Mikä ihmeen lantakoordinaattori? Maatalouden ravinteet hyötykäyttöön 2014-2016 Hankekoordinaattori Tarja Haaranen Sivu 1 25.11.2014 Lantakoordinaattori, lantamaisteri Sivu 2 25.11.2014 Miksi ravinteiden

Lisätiedot

Paikkatietoaineistot. - Paikkatieto tutuksi - PAIKKATIETOPAJA hanke 9.5.2007

Paikkatietoaineistot. - Paikkatieto tutuksi - PAIKKATIETOPAJA hanke 9.5.2007 Paikkatietoaineistot - Paikkatieto tutuksi - PAIKKATIETOPAJA hanke 9.5.2007 Maanmittauslaitoksen aineistoja PerusCD rasterimuotoinen (2 x 2 m) peruskartta-aineisto Maanmittauslaitoksen näyteaineistoa,

Lisätiedot

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä

Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Neuvo 2020 maatilojen neuvontajärjestelmä Viljelijätukihakukoulutus hallinnolle Kevät 2015 Merja Uusi-Laurila Mavi, Eläin- ja erikoistukiyksikkö Sivu 1 Esityksen sisältö Neuvonnan aihealueet Kuka neuvontaa

Lisätiedot

Paikkatietotutkimus täsmäviljelyssä

Paikkatietotutkimus täsmäviljelyssä Paikkatietotutkimus täsmäviljelyssä Geoinformatiikan valtakunnallinen tutkimuspäivä 2013 22. 23.5.2013 Kumpula, Helsinki Jere Kaivosoja, MTT 22.5.2013 Sisältö MTT lyhyesti MTT:n paikkatietotutkimus Miksi

Lisätiedot

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 25.4.2012 1 YLEISSUUNNITTELU MMM rahoittaa, suunniteltu vuodesta 1999 joka vuosi yksi

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu (MaSu) Johanna Ikävalko

Maatalouden vesiensuojelu (MaSu) Johanna Ikävalko Maatalouden vesiensuojelu (MaSu) Johanna Ikävalko Asiantuntijatyöryhmä Maa- ja metsätaloustuottajainkeskusliitto MTK ry Leena Ala-Orvola, Markus Eerola, Johanna Ikävalko, Ilpo Markkola, Jaakko Nuutila,

Lisätiedot

Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut

Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut EO Suomen ympäristökeskus SYKE Tietokeskus Geoinformatiikkayksikkö Paikkatieto- ja kaukokartoituspalvelut Ylläpidämme ja kehitämme paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistoja sekä niiden käyttöympäristöä.

Lisätiedot

Ympäristöhallinnon tietovarannot

Ympäristöhallinnon tietovarannot Ympäristöhallinnon tietovarannot Väinö Malin 15.2.2008 Esityksen sisältö Taustaa Ympäristöhallinnon tietojärjestelmät ja -aineistot Ympäristötiedon hallintajärjestelmä (Hertta) Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus

Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa. Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus Maatalouden vesiensuojelu EU- Suomessa Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus MYTVAS - Maatalouden ympäristötuen vaiku@avuuden seurantatutkimus MYTVAS 1: 1995-1999 MYTVAS 2: 2000-2006 MYTVAS 3: 2007-2013,

Lisätiedot

Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää: Paimionjoen vesistön kunnostus ja virkistyskäytön kehittämien hanke

Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää: Paimionjoen vesistön kunnostus ja virkistyskäytön kehittämien hanke Tervetuloa! Tilaisuuden järjestää: Paimionjoen vesistön kunnostus ja virkistyskäytön kehittämien hanke Ohjelma Aika Osio Henkilö 8.45-9.15 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.15 Tilaisuuden avaus puheenjohtaja

Lisätiedot

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014

HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 HIIDENVEDEN KUNNOSTUS 2012-2015 -HANKE TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 JOHDANTO Kunnostushankkeen hankesuunnitelma päivitettiin vuosille 2013-2015 laaditun hoito- ja kunnostussuunnitelman pohjalta. Vuosina

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Samuli Joensuu 1) Kaisa Heikkinen 2) ja Markku Puustinen 2) 1) Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2) Suomen ympäristökeskus, SYKE Maatalous

Lisätiedot

Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä

Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä. Ympäristöneuvojakoulutus Tampere 2.10.2013 Haastattelulomakkeen sisältö: Maatilan perustiedot Peltojen sijainti, ominaisuudet ja ojitus Viljelykasvit,

Lisätiedot

Kunnat ja paikkatietoaineistojen yhteiskäyttö

Kunnat ja paikkatietoaineistojen yhteiskäyttö Kunnat ja paikkatietoaineistojen yhteiskäyttö Sanna Jokela Paikkatietoyhteistyön koordinaattori LOUNAISPAIKKA Lounais-Suomen alueellinen paikkatietokeskus ja yhteistyöverkosto. Ajatuksena syntyi jo vuonna

Lisätiedot

Paikkatieto kyläsuunnittelun apuna

Paikkatieto kyläsuunnittelun apuna Paikkatieto kyläsuunnittelun apuna 5.4.2014 Projektisuunnittelija Eeva Paitula, Onni kutsuu kylään hanke, Satakuntaliitto eeva.paitula@satakunta.fi 02 620 4356 Onni kutsuu kylään -hanke (2010 2013) edistää

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu ja ympäristönhoito Pirkanmaalla Sari Hiltunen, ProAgria Pirkanmaa Janne Pulkka, Etelä-Suomen Salaojakeskus

Maatalouden vesiensuojelu ja ympäristönhoito Pirkanmaalla Sari Hiltunen, ProAgria Pirkanmaa Janne Pulkka, Etelä-Suomen Salaojakeskus ja ympäristönhoito Pirkanmaalla Sari Hiltunen, ProAgria Pirkanmaa Janne Pulkka, Etelä-Suomen Salaojakeskus PIRKANMAAN KALATALOUSKESKUS Pirkanmaan vesipinta-ala on 2026 neliökilometriä eli noin 14 prosenttia

Lisätiedot

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus

Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa. Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoito uudessa maaseutuohjelmassa Ossi Tuuliainen, Etelä-Savon ELY-keskus Ympäristön hoitoa edistävät toimenpiteet ohjelmassa Koulutus ja tiedonvälitys Luonnonmukainen tuotanto Yhteistyö Neuvonta

Lisätiedot

Virtausmalli ja sen käyttö - Pintamalli ja uoman eroosioherkkyys-

Virtausmalli ja sen käyttö - Pintamalli ja uoman eroosioherkkyys- Virtausmalli ja sen käyttö - Pintamalli ja uoman eroosioherkkyys- Juha Jämsén Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Vesiensuojelun tehostaminen; kunnostusojitus ja ojitusmätästys Vesiensuojelun kustannustehokkuus

Lisätiedot

UUSI VALUMA-ALUEJAKO

UUSI VALUMA-ALUEJAKO UUSI VALUMA-ALUEJAKO ja VALUE-työkalun jatkokehitys Jaakko Suikkanen Ismo Lahtinen SYKE GIS-tukihenkilöpäivä 2.9.2014 Valtakunnallinen vesistötietojärjestelmä Tavoitteena parantaa vesistöihin liittyvän

Lisätiedot

Ajankohtaista peltolohkorekisterissä

Ajankohtaista peltolohkorekisterissä Ajankohtaista peltolohkorekisterissä Ajantasaistus keväällä 2009 Talvella 2008-2009 maataloushallinto teki ajantasaistusta yhteensä 104 kunnan alueella. Kaikkia kuntia ei ole ajantasaistettu kokonaisuudessaan,

Lisätiedot

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto

Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT. ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto Vantaanjoki-neuvottelukunnan VESI KAAVASSA SEMINAARI 25.9.2007 MAAKUNTAKAAVOITUKSEN KEINOT ympäristösuunnittelija Lasse Rekola Uudenmaan liitto 2 VESI MAAKUNTAKAAVASSA Seuraavassa lyhyesti: Maakuntakaavasta

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Tuuli Vesanto / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 17.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Taustaa Turun kaupungin hulevesiohjelma

Lisätiedot

Paikkatiedon tulevaisuus

Paikkatiedon tulevaisuus Paikkatiedon tulevaisuus Yksityismetsätalouden metsänhoitajien vierailu TE:llä 11.10.2007 Juhani Tervo Pääarkkitehti, GIS Iso skaala erilaisia paikkatietojärjestelmiä Paikkatieto tietojärjestelmissä Paikkatietojärjestelmä

Lisätiedot

RAE- Ravinnehävikit euroiksi

RAE- Ravinnehävikit euroiksi RAE- Ravinnehävikit euroiksi Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena Kuopiossa 9.5.2014 Arja Ruokojärvi Savonia-amk Hankkeessa mukana: Tukenasi tilan kehittämisessä http://maito.savonia.fi RAE

Lisätiedot

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy Sisältö Yara lyhyesti Elintarvikeketjun ympäristövastuu Rehevöityminen: Lannoitteiden valmistuksessa

Lisätiedot

Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin

Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin Peltobiomassojen viljelyn vaikutus ravinne- ja kasvihuonekaasupäästöihin Biotaloudella lisäarvoa maataloustuotannolle -seminaari Loimaa 16.4.2013 Airi Kulmala Baltic Deal/MTK Esityksen sisältö Baltic Deal

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus

Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus TEHO Plus-hankkeen ja Maaseutuverkoston tiedotuskierros Veli-Matti Vallinkoski, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.8.2014 Esityksen sisältö Taustaa Pohjois-Savon vesistöistä

Lisätiedot

Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen. Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4.

Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen. Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4. Avoimen datan löytäminen, käyttöönotto ja jakaminen Havainnolliset analyysit avoimella paikkatiedolla ProGIS ry ja Poligon, 11.4.2013 Tanja Lahti Mikä on avoin data ja HRI? Julkista Lupa käyttää http://opendefinition.org/okd/suomi/

Lisätiedot

Ravinteiden kierrätyksen edistäminen. Ravinteiden kierrätyksen toimijatapaaminen 30.5.2013, Turku Tarja Haaranen, YM

Ravinteiden kierrätyksen edistäminen. Ravinteiden kierrätyksen toimijatapaaminen 30.5.2013, Turku Tarja Haaranen, YM Ravinteiden kierrätyksen edistäminen Ravinteiden kierrätyksen toimijatapaaminen 30.5.2013, Turku Tarja Haaranen, YM Raki-ohjelman 2012-2015 taustaa 2010 Suomen hallitus antoi Itämeri huippukokouksessa

Lisätiedot

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa

Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Ajankohtaista maatalouden ympäristösuojelussa Airi Kulmala Baltic Deal -hanke, MTK Aurajoen monet kasvot seminaari Aurajoen nykyisyydestä ja tulevasta Lieto 27.9.2011 Baltic Deal Putting best agricultural

Lisätiedot

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa

Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Valuma-alueen merkitys vesiensuojelussa Marjo Tarvainen Asiantuntija, FT Pyhäjärvi-instituutti 25.1.2010 VOPPE koulutus, Eura 1 Veden laatuun vaikuttavia tekijöitä Vesitase Sateet lisäävät virtaamia, mitkä

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla

Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Hulevesien hallinnan suunnittelu yleis- ja asemakaavatasolla Olli Jaakonaho, Uudenmaan ELY-keskus SEMINAARI HULEVESIEN HALLINNASTA VANTAANJOEN VALUMA ALUEELLA KAAVOITUS, RAKENTEET, TOIMIVUUS JA HUOLTO

Lisätiedot

RAE - Ravinnehävikit euroiksi

RAE - Ravinnehävikit euroiksi RAE - Ravinnehävikit euroiksi Saara Ryhänen, MKN Maa- ja kotitalousnaiset, ProAgria Etelä-Savo, 8.5.2014 Maatalouden vesiensuojeluhanke Tavoitteet Vähentäävesistöjen ravinnekuormaa Edistäävesienhoitosuunnitelmissa

Lisätiedot

Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla

Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla SOKKA-hanke POSKI-hanke, Kiviaineshuolto Pirkanmaalla nyt ja tulevaisuudessa kuntaseminaari Anne Lindholm, Pirkanmaan

Lisätiedot

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma

Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Kunnat yhteistyössä Turun seudun alueellinen hulevesisuunnitelma Anna Räisänen / Turun kaupunki / kaupunkisuunnittelu / 30.9.2015 Kuvat: Anna Räisänen ja Tuuli Vesanto Kuvaa ei voi näyttää nyt. Taustaa

Lisätiedot

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.2.2012 1 Vesienhoidon tavoitteet Vesienhoidon tavoitteena on suojella, parantaa

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso

Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli

Lisätiedot

Miten mitata alkutuotannon ympäristövaikutuksia

Miten mitata alkutuotannon ympäristövaikutuksia Miten mitata alkutuotannon ympäristövaikutuksia Kati Berninger 29.11. 2010 Millainen on hyvä indikaattori Indikaattori = muuttuja joka kuvaa asiaa, jota ei voida suoraan mitata Hyvä indikaattori kuvaa

Lisätiedot

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa

Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä. Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Sadon tuotannon tehokkuuden mittaaminen ympäristöindekseillä Aki Finér Kestävän kehityksen asiantuntija Raisio-konserni Ympäristöindeksien historia Raisiokonsernissa Energia- ja ympäristöindeksit luotiin

Lisätiedot

Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015

Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015 Nyt on aika miettiä oman tilan lohkokohtaisia toimia! 30.03.2015 Kaikki voimassa olevat ympäristötuen sitoumukset lakkaavat tai raukeavat tänä keväänä, ja viljelijä voi halutessaan liittyä uuteen järjestelmään.

Lisätiedot

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos

Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Ympäristökorvaus 2015-2020 ohjelmaluonnos Juha Lappalainen 29.11.2013 Ohjelma on vasta luonnos Ohjelman lopullinen rahoitus, sisältö ja korvaustasot ovat vielä auki Valvontaan liittyviä asioita ei ole

Lisätiedot

Peltokuivatuksen tarve

Peltokuivatuksen tarve Peltokuivatuksen tarve Peltokuivatuksen tarve ja vesistövaikutukset Gårdskulla Gård, Siuntio 2.6.2014 Laura Alakukku, Helsingin yliopisto, maataloustieteiden laitos Maatalous-metsä tieteellinen tiedekunta

Lisätiedot

Maatalousluonnon monimuotoisuus

Maatalousluonnon monimuotoisuus Maatalousluonnon monimuotoisuus Kimmo Härjämäki Luonnon- ja riistanhoitosäätiö Hiidenveden kunnostus & LuVy & JÄRKI hankkeen viljelijäilta VIHTI 3.4.2013 Kuvat: Kimmo Härjämäki, ellei toisin mainita Esityksen

Lisätiedot

Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma 2012-2015. Järki-lanta loppuseminaari 13.11.

Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma 2012-2015. Järki-lanta loppuseminaari 13.11. Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma 2012-2015 Järki-lanta loppuseminaari 13.11.2014 Taustalla Suomen sitoumus 2010 - ravinteiden kierrätyksen esimerkkialueeksi

Lisätiedot

Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015

Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020. Tammikuu 2015 Uudistetut viljelijätuet Suomessa vuosina 2015-2020 Tammikuu 2015 1 Maatalouspolitiikan tavoitteista ja keinoista Kansallisen maatalouspolitiikan ydintehtävä: maatalous on kotimaisen elintarviketalouden

Lisätiedot

Ajantasaistus, kartat ja pinta-alat

Ajantasaistus, kartat ja pinta-alat Ajantasaistus, kartat ja pinta-alat EU-avustajakoulutukset 19-26.3.2013 8.3.2013 AJANTASAISTUS = ilmakuvien päivitystä Ajantasaistusta tehdään peruskarttalehtineljännes kerrallaan, kuntarajoista riippumatta

Lisätiedot

Mitä viljelijä odottaa tulevaisuuden ympäristötuelta?

Mitä viljelijä odottaa tulevaisuuden ympäristötuelta? Mitä viljelijä odottaa tulevaisuuden ympäristötuelta? Johanna Ikävalko ympäristöjohtaja MTK Vaihtoehtoisia reittejä: 1. Mikään ei muutu 2. Jos jokin muuttuu niin vain hienosäätöä nykyiseen 3. Jos radikaali

Lisätiedot

Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen

Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen Vihreästä kasvipeitteisyydestä hyötyä viljelijälle ja ympäristölle Kari Koppelmäki 7-9.10.2014 Ympäristökorvausjärjestelmä kasvinviljelytilan näkökulmasta Ravinteiden

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Ympäristötuki. Eu-avustajien koulutus Äänekoski. Merja Lehtinen/K-S ELY-keskus

Ympäristötuki. Eu-avustajien koulutus Äänekoski. Merja Lehtinen/K-S ELY-keskus Ympäristötuki Eu-avustajien koulutus Äänekoski Merja Lehtinen/K-S ELY-keskus 18.3.2014 Ympäristötuki Ei uusia sitoumuksia tähän tietoon Vuonna 2007-2009 tehdyt ympäristötukisitoumukset jatketaan vuodella

Lisätiedot

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy

Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy Alueellinen hulevesisuunnitelma 1.4.2014 Leena Sänkiaho Pöyry Finland Oy 2.4.2014 Leena Sänkiaho, Pöyry Finland Oy 1 Suunnittelun lähtökohdat Valuma-aluelähtöinen selvitys Yleiskaavataso Asemakaavatasoisissa

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja vesienhoito

Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutos ja vesienhoito Tornionjoen vesiparlamentti 6.11.2013 Pekka Räinä Lapin ELY-keskus Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun/ekologiseen tilaan Kuormitusskenaariot

Lisätiedot

KOHTI LUOTETTAVAMPAA VESIHUOLTOLAITOSTEN ARVONMÄÄRITYSTÄ

KOHTI LUOTETTAVAMPAA VESIHUOLTOLAITOSTEN ARVONMÄÄRITYSTÄ KOHTI LUOTETTAVAMPAA VESIHUOLTOLAITOSTEN ARVONMÄÄRITYSTÄ Hanke: Vesihuoltolaitosten arvonmääritysperiaatteiden vakiointi SISÄLTÖ MIKSI? Käyttöomaisuuden hallinta Talouden läpinäkyvyys ja taksat Omistusjärjestelyt

Lisätiedot

Tilakohtaisia esimerkkejä

Tilakohtaisia esimerkkejä 02.04.2015 Tilakohtaisia esimerkkejä Tuki-infot 2015 Anna-Leena Vierimaa Luomutuotannon asiantuntija ProAgria Oulu/ Mikä muuttuu 2015 -hanke Ympäristökorvausjärjestelmä Täydentävät ehdot, maatalousmaan

Lisätiedot

Maatalouden vesienhoito Etelä- Savossa. Suomen esitys uudelle ohjelmakaudelle 2014 2020 (lopullinen päätös puuttuu)

Maatalouden vesienhoito Etelä- Savossa. Suomen esitys uudelle ohjelmakaudelle 2014 2020 (lopullinen päätös puuttuu) Maatalouden vesienhoito Etelä- Savossa Suomen esitys uudelle ohjelmakaudelle 2014 2020 (lopullinen päätös puuttuu) Täydentävien ehtojen vaatimukset Koskevat kaikkia maataloustuen hakijoita Vesistön ja

Lisätiedot

Huomio maan kasvukuntoon

Huomio maan kasvukuntoon Huomio maan kasvukuntoon Janne Heikkinen RANKU-hanke Varsinais-Suomen ELY-keskus Maatalouden ympäristösuojelun neuvottelupäivät 19.1.2016 Esityksen sisältö RANKU-hanke lyhyesti Maan rakenteesta Sanoista

Lisätiedot

Metsätalouden vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. Renkajärvi 16.5.2015 Lauri Laaksonen MHY Kanta-Häme

Metsätalouden vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet. Renkajärvi 16.5.2015 Lauri Laaksonen MHY Kanta-Häme Metsätalouden vesistövaikutukset ja vesiensuojelutoimenpiteet Renkajärvi 16.5.2015 Lauri Laaksonen MHY Kanta-Häme Metsätalouden vesistövaikutukset Luonteeltaan hajakuormitusta (vrt. maatalouden kuormitus)

Lisätiedot

Sähköinen tukihaku 2009

Sähköinen tukihaku 2009 Sähköinen tukihaku 2009 Kevään viljelijätukihaku Jyväskylä / Helsinki Ilkka Kommeri Päätukihaku - toiminnallinen yleiskuva Neuvoja/ EU-avustaja tms. Paperilomakkeen täyttö Paperilomakkeen palautus kuntaan

Lisätiedot

TEHO Plus - maatalouden vesiensuojelun tehostaminen Hankkeen toiminta 1.6.2011-31.10.2014

TEHO Plus - maatalouden vesiensuojelun tehostaminen Hankkeen toiminta 1.6.2011-31.10.2014 2.12.2014 TEHO Plus - maatalouden vesiensuojelun tehostaminen Hankkeen toiminta 1.6.2011-31.10.2014 Itämeren rantavaltiot ovat sitoutuneet vähentämään maalta tulevaa ravinnekuormitusta, jotta Itämeren

Lisätiedot

Paikkatietoanalyysien hyödyntäminen sivistys- ja hyvinvointisektoreilla Kokemuksia ja ajatuksia Turun kaupungissa

Paikkatietoanalyysien hyödyntäminen sivistys- ja hyvinvointisektoreilla Kokemuksia ja ajatuksia Turun kaupungissa Paikkatietoanalyysien hyödyntäminen sivistys- ja hyvinvointisektoreilla Kokemuksia ja ajatuksia Turun kaupungissa 5.11.2012 Katariina Hilke 1 Hyvinvointisektori ja paikkatiedon hyödyntäminen 1990-luvulla

Lisätiedot

Paikannimet viranomaisviestinnässä

Paikannimet viranomaisviestinnässä Paikannimet viranomaisviestinnässä Viestinnässä on tärkeää voida puhua yksittäisistä paikoista ja kohteista. Oikein perille mennyt sanoma auttaa toimimaan ja ajattelemaan oikein kussakin tilanteessa. Sirkka

Lisätiedot

Yleisten kartastotöiden strategia 2011-2020 - Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön

Yleisten kartastotöiden strategia 2011-2020 - Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön Suomen Kartografinen Seura Kevätseminaari Yleisten kartastotöiden strategia 2011-2020 - Maastotietojärjestelmä kovaan käyttöön 29.3.2012 Antti Vertanen Maa- ja metsätalousministeriö 2001-2010 strategia

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja maaseutuohjelma Ilmase-hankkeen loppuseminaari

Ilmastonmuutos ja maaseutuohjelma Ilmase-hankkeen loppuseminaari Ilmastonmuutos ja maaseutuohjelma Ilmase-hankkeen loppuseminaari Marja-Liisa Tapio-Biström Hämeenlinna 10.03.2014 Sivu 1 Sisältöä Tulevaisuuden tapa tuottaa ruokaa Ekosysteemipalvelut Maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot

VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla

VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla VELHO Vesien- ja luonnonhoidon alueellinen ja paikallinen toteuttaminen Lounais-Suomen vesistöalueilla Varsinais-Suomen ELY-keskus, VELHO-hanke Sanna Tikander 1.3.2011 1 VELHO Vesien- ja luonnonhoidon

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojelu. Ympäristöjohtaja MTK

Maatalouden vesiensuojelu. Ympäristöjohtaja MTK Maatalouden vesiensuojelu Johanna Ikävalko Ympäristöjohtaja MTK Itämeren ja sisävesien suojelun kansalliset tavoitteet Maatalous Itämeren rehevöittäjänä - julkaisu v. 2007 (MTT & SYKE): Pohjanlahti on

Lisätiedot

Avoin maastotieto: Laseraineisto geologisissa kartoituksissa ja tutkimuksissa. Niko Putkinen ja Jukka Pekka Palmu (GTK) sekä Heli Laaksonen (MML)

Avoin maastotieto: Laseraineisto geologisissa kartoituksissa ja tutkimuksissa. Niko Putkinen ja Jukka Pekka Palmu (GTK) sekä Heli Laaksonen (MML) Avoin maastotieto: Laseraineisto geologisissa kartoituksissa ja tutkimuksissa Niko Putkinen ja Jukka Pekka Palmu (GTK) sekä Heli Laaksonen (MML) Maanmittauslaitos - tietoa maasta: Maanmittauslaitos huolehtii:

Lisätiedot

KOORDINAATTI- JA KORKEUSJÄRJESTELMIEN VAIHTO TURUSSA 15.2.2010

KOORDINAATTI- JA KORKEUSJÄRJESTELMIEN VAIHTO TURUSSA 15.2.2010 KOORDINAATTI- JA KORKEUSJÄRJESTELMIEN VAIHTO TURUSSA 15.2.2010 Ilkka Saarimäki Kaupungingeodeetti Kiinteistöliikelaitos Kaupunkimittauspalvelut ilkka.saarimaki@turku.fi VANHAT JÄRJESTELMÄT Turun kaupungissa

Lisätiedot

HYDRO-POHJANMAA 1.11.2012 31.12.2014

HYDRO-POHJANMAA 1.11.2012 31.12.2014 HYDRO-POHJANMAA 1.11.2012 31.12.2014 Hydro-Pohjanmaa Toteuttajat: Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, Elintarvike ja Maatalous Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Luonnonvara-alan yksikkö Hanketyyppi: Manner-Suomen

Lisätiedot

LAS- ja ilmakuva-aineistojen käsittely ArcGIS:ssä

LAS- ja ilmakuva-aineistojen käsittely ArcGIS:ssä Esri Finland LAS- ja ilmakuva-aineistojen käsittely ArcGIS:ssä November 2012 Janne Saarikko Agenda Lidar-aineistot ja ArcGIS 10.1 - Miten LAS-aineistoa voidaan hyödyntää? - Aineistojen hallinta LAS Dataset

Lisätiedot