Postiosoite: Puhelin : (08) Internet: PL 10 Telefax : (08)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Postiosoite: Puhelin : (08) 315 2011 Internet: http://www.ppshp.fi/ PL 10 Telefax : (08) 315 4499 http://www.ppshp.fi/tere"

Transkriptio

1 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN Sivu 1/5 PPSHP, TOIMINTAKERTOMUS 2009 TERVEYDEN EDISTÄMISEN YHTEISTYÖ Tausta Oulun yliopistollisessa sairaalassa (OYS:ssa) aloitettiin terveyden edistämistoiminta vuonna 1978 lääkintöhallituksen ohjeistuksen perusteella. Vuosien varrella yhteistyökumppaneina ovat olleet Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus- ja kehittämiskeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Sosiaali- ja terveysministeriö ja valtion aluehallinnon edustajana Oulun lääninhallitus sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Vuodesta 2005 alkaen yhteistyötä on tehty myös Pohjois-Suomen maakuntaliittojen kanssa. Vuosien terveyden edistämisen (TERE) yhteistyö kuului sairaanhoitopiirissä Kuntoutuksen tulosyksikköön. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin perustettiin vuonna 2009 TERE-yksikkö, ja vuosi oli toiminnan käynnistämisen, henkilöstön rekrytoinnin ja vakiinnuttamisen aikaa. Yksikön perustamispäätöksen taustalla oli aikomus, että terveydenhuoltolain uudistamisessa esitetyt perusterveydenhuollon yksikön tehtävät sisältyvät tähän yksikköön. Yksikön tehtävänä olisi siten ennaltaehkäisyn ja terveyden edistämisen organisointi sekä alueellinen koordinointi mm. koulutuksen, konsultaation ja valmennuksen keinoin. Sairaanhoitopiirin kokemus diabeteksen ehkäisyohjelman toimeenpanosta osoitti, että sairauksien ehkäisykeinot toimivat käytännössä. Sairauksien ehkäisyssä yksinkertaiset, pienet elämäntapamuutokset ovat ratkaisevia. Taustalla oli myös suunnitelma siitä, että TERE-yksikkö tukee osaltaan hyvinvoinnin edistämiseen sitoutuneiden kuntien toimintaa ja maakunnallisen hyvinvointiohjelman toimeenpanoa. Uusi yksikkö kokoaa yhdessä kuntien lähipalvelutoimijoiden kanssa alueelle sopivia terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen hyviä käytäntöjä ja levittää niitä alueen tarpeisiin. TEREtoiminnan suunnittelussa ja vakiinnuttamisessa sairaanhoitopiirin Terveyden edistämisen ohjausryhmällä on ollut merkittävä rooli. Vuonna 2009 ohjausryhmätyöskentelyyn osallistuivat puheenjohtajana Aino-Liisa Oukka, sihteerinä Leea Järvi, jäseninä: Markku Alen, Päivi Hirsso, Sirkka Keinänen-Kiukaanniemi, Antero Kesäniemi, Eila Korpivuoma, Keijo Koski, Veikko Kujala ja Pasi Parkkila. Ohjausryhmän kokoonpanoa tarkistetaan tarpeen mukaan. Terveempi Pohjois-Suomi -hanke TERE-yksikön perustamispäätöksen taustalla olevat asiat vaikuttivat myös siihen, että Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haki valtionavustusta Terveempi Pohjois-Suomi (TerPS) hankkeelle. STM teki myönteisen rahoituspäätöksen tälle kolmivuotiselle kehittämistyölle. TerPS -hankkeen keskeisinä toimijoina ovat sairaanhoitopiirin ohella kunnat, kuntayhtymät, yhteistoiminta-alueet ja Kainuun maakunta sekä järjestöt ja yhdistykset. Asiantuntijaorganisaatioina toimivat THL, STM, TTL, PPSHP, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Raahen aikuiskoulutuskeskus, Oulun yliopisto, POSKE, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun lääninhallitus. Tämä laaja-alainen kehittämistoiminta tukee monin tavoin TERE-

2 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN Sivu 2/5 yhteistyön vakiinnuttamista. Alueella vahvistetaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteita sekä johtamis- ja toimintamalleja. Mallien ja rakenteiden toimivuuden testaus eri alueilla käynnistyi vuonna 2009, ja hankkeessa syntyneitä hyviä käytäntöjä levitetään jatkossa TERE-yhteistyön ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelman toimintamallin puitteissa koko maakuntaan sekä Kaste-yhteistyömallilla muualle Pohjois-Suomeen. TerPS-hankkeessa kehittämistyö käynnistyi viidellä osa-alueella: 1) terveyden hyvinvoinnin tietopohjan vahvistaminen sekä seuranta - ja ohjausjärjestelmän kehittäminen, 2) johtamis- ja toimeenpanorakenteen selkeyttäminen, 3) kuntalaisten osallistumisen ja osallisuuden vahvistaminen, 4) osaamisen kehittäminen sekä 5) uusien toimintamallien ja palveluprosessien kehittäminen. Terveyden edistämisen toiminta-ajatus on sairaanhoitopiirin erityisvastuualueen, maakunnan, sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajien ja eri sidosryhmien toimijatahojen yhteistyötä. Terveyden edistämisen tehtävänä on vahvistaa kansalaisen osallistumista itsensä ja toistensa omaehtoiseen huolenpitoon arkipäivän eri tilanteissa sekä lisätä kuntapäättäjien ja kuntalaisten tietoisuutta terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin sekä sairauksien ehkäisyn merkityksestä. Vahvistamme myös terveydenhuollon ammattilaisten terveyden edistämisen osaamista. Terveyden edistäminen tukee kuntalaisia itsenäiseen hyvään elämään. toimii yhteistyön, koulutuksen, tutkimus- ja kehittämistyön sekä viestinnän keinoin hyödyntäen uutta tieto- ja viestintätekniikkaa. palvelee kuntalaisia, kuntien viranhaltijoita ja päättäjiä, peruspalvelun ja sairaanhoidon toimijoita, järjestöjä ja tutkimusmaailmaa. Henkilöstö PPSHP:ssä vuonna 2009 TERE-yksikkö: johtaja 5kk, koordinaattori 10kk, osa-aikainen (50%) assistentti 12kk. TerPS-hanke: hankejohtaja 7kk, hankesuunnittelija 8kk, koulutussuunnittelija 2kk, arviointiasiantuntija 1kk. Toiminta 2009 Pohjois-Pohjanmaalla tavoitteena on vähentää nopeasti ikääntyvän väestön sairastavuutta ja edistää koko väestön terveyttä. Sairaanhoitopiiri oli aktiivisesti mukana maakunnan hyvinvointiohjelman toteuttamisessa ja koko terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämisessä: Yhteistyö kuntien/kuntayhtymien sosiaali- ja terveystoimessa jatkoimme yhteydenpitoa alueen diabeteshoitajiin, kansanterveyshoitajiin ja yhteyshenkilöihin, ja annoimme tukea kansansairauksien ehkäisytön jatkamiselle Dehkon 2D-hankkeen toimintamallin mukaisesti hyvinvoinnin kokonaisarviointi- ja seurantamalli kehittäminen käynnistyi yhdessä THL:n, Posken ja TerPS-hankkeen Vihannin, Haapajärven ja Haapaveden pilottialueiden kanssa olemme kartoittaneet ryhmähaastatteluin kuntien sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden näkemyksiä terveyden edistämisen yhteistyöstä. Perusterveydenhuollon palvelut on Pohjois-

3 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN Sivu 3/5 Pohjanmaalla järjestetty pääsääntöisesti kuntien omissa terveyskeskuksissa. Paras-puitelain seurauksena tilanne on muuttunut ja erilaiset yhteistoiminta-alueet ovat ottaneet tai ottamassa vastuun palvelujen järjestämisestä. Yhteenveto ja arviointi suoritetaan työn loppuosassa. TERE-yhteistyön aluekierros Aluekierroksen tavoitteena oli selvittää ne odotukset ja tarpeet, joita kuntien/kuntayhtymän perusterveydenhuollon johto kohdistaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin TEREyhteistyöhön. Keskustelut aloitettiin syksyllä 2009 ja viimeiset keskustelut käytiin helmikuussa Kaikkiaan keskusteluja käytiin kymmenessä tapaamisessa, joissa oli mukana 1-3 henkilöä PPSHP:stä. Keskusteluissa noudatettiin ennalta laadittua kysymyslomaketta väljästi ja joustavasti. Avoimet kysymykset olivat: 1. Missä vaiheessa on oman kuntasi hyvinvointikertomuksen laadinta? 2. Mitä ajatuksia Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin terveyden edistämisen yhteistyö sinussa herättää? 3. Mitä terveyshyötyä odotat terveyden edistämisen yhteistyöltä kuntanne asukkaiden kannalta? 4. Mitä odotuksia asetat terveyden edistämisen yhteistyölle kuntasi palveluntuotannon näkökulmasta? 5. Mitä osaamista ja mahdollista henkilöstöresurssia on mielestäsi tarpeen vahvistaa terveyden edistämisen tarpeisiin? 6. Mitä muuta ajankohtaista alueen talouden, teknologian uudistumisen tai johtamisen näkökulmasta terveyden edistämiseen mielestäsi liittyy? Yhteistyö Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelman toimeenpanossa - Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelman terveyden edistämisen toimintalinja (TL1), syrjäytymisen ehkäisy (TL2) ja hyvinvointialan kehittäminen (TL3) järjestäytyivät - TERE-yksikön koordinaatiovastuulla on TL 1:n kehittämisryhmä (Kehry 1), joka kokoontui syksyllä 2009 kaksi kertaa. Järjestäytymiskokouksessa perehdyttiin maakunnalliseen hyvinvoinnin kehittämistyöhön ja sen tavoitteisiin. Toisella kokoontumiskerralla laadittiin työryhmälle toimintasuunnitelmaa ja pohdittiin eri kohderyhmiin kohdistuvia haasteita ja painopisteitä. Kehittämistyöryhmässä on nimettynä 25 henkilöä (alueiden edustajat ja asiantuntijat). Ryhmä on täydentänyt kokoonpanoaan mm. teknisen -, sivistys- ja kulttuuritoimen edustajilla. Kehittämisryhmätyössä painottui vahvasti osallisuus ja osallistuminen, erityisesti lasten ja nuorten osalta. Kehittämisryhmätyöskentelyn alkuvaiheessa todettiin yhteistyön tiivistämisen tarve TL2:n kehittämisryhmän kanssa. - Hyvinvointiohjelman TL 1 koordinaatiotyö on painottunut maakunnallisen TerPSkärkihankkeen käynnistymisen tukemiseen ja hyvinvointiohjelman kehittämisryhmätyön käynnistämiseen. TERE-yhteistyön henkilöstö osallistui sovitusti TerPSin eri työryhmien toimintaan ja eri osahankkeiden projektiryhmien toimintaan. - Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiat saivat kunnissa toimijat liikkeelle ja keskeiset virkamiehet ovat selvillä hyvinvointiohjelman tavoitteista. Kuntien lähipalveluissa toimivat työntekijät eivät vielä hahmota hyvinvointiohjelman tavoitteita. Maakunnallinen yhteistyö vaatii vielä paljon keskustelua ja tavoitteiden kertaamista ennen kuin voidaan sanoa, että

4 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN Sivu 4/5 kaikki ovat yhteistyössä aidosti mukana. Hyvinvointiohjelman toimintamalli on varsin haasteellinen, ja toiminnan vakiinnuttamisessa tarvitaan lisää onnistumisen kokemuksia. Toimintamalli on onnistuessaan arvokas ja levitettävissä kansallisestikin. Sidosryhmäyhteistyö - Sidosryhmäyhteistyöhön sisältyi mm. yhteistyöpalaverit Oulun lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston kanssa, alueellisten koulutustilaisuuksien suunnittelu luottamushenkilöille ja viranhaltijoille, osallistuminen terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan työskentelyyn - Järjestöyhteistyö on myös käynnistynyt. 1) STKL:n kehittämispäällikön kanssa on käyty keskusteluja toiminnan rajapinnoista ja sovittu järjestöyhteistyön kehittämisestä. STKL on tehnyt sovitusti myös aloitteen hyvinvoinnin ohjausryhmälle maakunnallisesta järjestöjen neuvottelukunnasta. 2) Pohjois-Pohjanmaan Liikunnan (PoPLi) kanssa on käynnistetty yhteistyö terveysliikunnan saralla. Tarkoituksena on vuoden 2010 aikana käynnistää maakunta liikkeelle -kärkihanke. Viestintä - yksikön toimintaa kuvaava esite ja roll-up posteri - internetsivut avattiin shp:n uudistuneille www-sivuille - lehdistötilaisuus Sosioekonomiset terveyserot Pohjois-Pohjanmaalla -raportin julkistamistilaisuudessa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitto ja Oulun lääninhallitus järjestivät yhteistyössä tilaisuuden, jossa käsiteltiin aluetasoista tietoa päätöksenteon tueksi - Samassa tilaisuudessa esiteltiin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin TERE-yhteistyötä ja maakunnallisen hyvinvointiohjelman TerPS kärkihanketta Muu kehittämistoiminta Osallistuimme Pohjois-Pohjanmaalla sosioekonomisten terveyserojen kaventamiseen tavoittelevaan TEROKA -työhön yhdessä THL:n, Pohjois-Pohjanmaan liiton ja Oulun lääninhallituksen kanssa. Tavoitteena on tuottaa luotettavaa aluetasoista tietoa päätöksenteon tueksi ja terveyserojen huomioiminen kaikessa terveyden edistämistyössä. Tavoitteen saavuttamista tukee osaltaan lokakuussa 2009 julkaistu alueellinen raportti. Pohjois-Pohjanmaalla eri koulutusryhmien väliset erot ovat yhtä suuret kuin muuallakin maassa. Terveyserot näkyvät jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Ammattioppilaitoksissa opiskelevat nuoret elävät epäterveellisemmin ja voivat huonommin kuin lukiolaiset ikätoverinsa. Osallistuimme Kylmän ja kuuman ympäristön terveysriskien ehkäisymalli hankkeen suunnitteluun. Tarkoituksena on kolmen vuoden aikana tuottaa esitys valtakunnallisesta mallista, ja sen käytännöistä kylmän ja kuuman ympäristön terveyshaittojen ehkäisemiseksi ja torjumiseksi.

5 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN Sivu 5/5 Työryhmätyöskentely Terveyden edistämisen kehittämisryhmä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvoinnin kehittäminen hankkeen ohjausryhmä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointistrategian koordinaatioryhmä Oulun läänin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen neuvottelukunta Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja HPH-verkostoyhteistyöhön liittyvät verkostokokouset Savuton sairaala sekä Tupakkafoorumi terveyden edistämisen johtoryhmä terveyden edistämisen koulutusta suunnitteleva työryhmä Lasten lihavuus-hoitoketjutyöryhmä TerPS projektiryhmän ja osahankkeiden projektikokoukset Sydänpiirin ESKO-hanke (työikäiset). Työpajatoiminnan käynnistäminen. Pohjois-Suomen Esko-hankkeen ohjausryhmä Hyvinvointiohjelman koordinaatiotyöryhmä D2D hanketiivistelmän suunnittelu ja toteutus Kliinisen ravitsemuksen työryhmä

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen MIKSI PPSHP PANOSTAA TERVEYDEN EDISTÄMISEEN? Sairastavuutemme on korkea maakunnassamme on terveyseroja palvelujen

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN YHTEISTYÖ

TERVEYDEN EDISTÄMISEN YHTEISTYÖ Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen TERVEYDEN EDISTÄMISEN YHTEISTYÖ TOIMINTAKERTOMUS 2010 Taitto: Pohjolan Painotuote Oy Paino: Pohjolan Painotuote Oy SISÄLTÖ 1 JOHDON KATSAUS 4

Lisätiedot

Mitä hankkeella tavoitellaan?

Mitä hankkeella tavoitellaan? Mitä hankkeella tavoitellaan? VESOTE vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Päivi Hirsso, yksikön johtaja, PPSHP/perusterveydenhuollon yksikkö VESOTE-hankkeen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Suunnitelmia terveyden edistämisen osaamisen kehittämiseen PPSHP:ssa

Suunnitelmia terveyden edistämisen osaamisen kehittämiseen PPSHP:ssa Suunnitelmia terveyden edistämisen osaamisen kehittämiseen PPSHP:ssa Leea Järvi Terveyden edistämisen koordinaattori Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, PTH-yksikkö Ammattihenkilökunnan tiedot ja Osaamisvajeet?

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10)

Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä (06/10) Peruspalvelukuntayhtymä Selänne Haapajärvi 7701 Kärsämäki 2922 Pyhäjärvi 6008 Reisjärvi 3008 Yhteensä 19639 (06/10) Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Lasten ja perheiden palvelut KUNNAT Ympäristö-

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TERVEYDEN EDISTÄMINEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1 (18) TERVEYDEN EDISTÄMINEN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- TOIMINTASUUNNITELMA 2010 2 (18) SISÄLLYS 1. TAVOITTEENA TERVEYTTÄ...

Lisätiedot

ristön terveysriskien ehkäisy

ristön terveysriskien ehkäisy Kylmän n ja kuuman ympärist ristön terveysriskien ehkäisy yksikön johtaja Veikko Kujala Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Terveyden edistäminen Projektin tarkoitus Projektin päämäärä on estää ja vähentää

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Savukoski 10.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014

STESOn toimintaa. STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena 24.3.2014 Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä Itä-Suomessa Kevätkoulutuspäivät 20.-21.3.2014 KYS, Kuopio STESO-verkosto terveyden edistämistyön tukena Veikko Kujala, puheenjohtaja Suomen terveyttä edistävät sairaalat

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemijärvi 9.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tornio 18.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Simo 29.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen ja tuen tarpeet kuntien ja alueiden näkökulma Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija 12.11.2014 Kuopio 13.11.2014 Hätönen 1 Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet

Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Raportteja 7 Yhtenäinen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimintamalli KYS-erva-alueen sairaanhoitopiirien terveyden edistämisen rakenteet Ulla Ojuva Mervi Lehmusaho Timo Renfors Ulla Ojuva ulla.ojuva@isshp.fi

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009

HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 HYVÄ ALUEFOORUM 29.10.2009 KASTE-OHJELMA Margit Päätalo Kaste-suunnittelija, Pohjois-Suomi puh. 044-703 4093 margit.paatalo@ouka.fi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste) 2008-2011

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kittilä 2.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Muonio 12.4.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Kemi 22.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula Kokkonen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Ylitornio 27.8.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMISEN YHTEISTYÖ

TERVEYDEN EDISTÄMISEN YHTEISTYÖ N Y T. TAV O I T T E E N A T E RV E Y T T Ä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Terveyden edistäminen TERVEYDEN EDISTÄMISEN YHTEISTYÖ Toimintakertomus 2011 N Y T. TAV O I T T E E N A T E RV E Y T T Ä

Lisätiedot

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE

SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SAIRAAN HYVÄLLE MAAKUNNALLE SOTE-SOPAN ALKUPALOJA JA KUNNON JÄLKKÄRIT MAAKUNNAN HYVINVOINTIOHJELMA LEIKKUULAUDALLA Suvi Helanen suunnittelija PPSHP Tellus Innovation Arena 14.04.2016, Oulun yliopisto Kansansairauksien

Lisätiedot

Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi

Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi Koordinointi: aluekeskusohjelman yhteyspäällikkö ja tiedottaja Vastuuorganisaatio: Ylivieskan seutukunta toimijoiden kokoaminen, hankkeiden suunnittelu, kehittämistyön koordinointi, tiedonvaihto Oulun

Lisätiedot

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle

Lisätiedot

SOTE-lähipalvelut ja TERE-yhteistyö - arvio Pohjois-Pohjanmaan palvelutuottajien odotuksista

SOTE-lähipalvelut ja TERE-yhteistyö - arvio Pohjois-Pohjanmaan palvelutuottajien odotuksista POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI SOTE-lähipalvelut ja TERE-yhteistyö - arvio Pohjois-Pohjanmaan palvelutuottajien odotuksista Veikko Kujala Johtaja, terveyden edistäminen 2 Tavoitteena terveyttä ja

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja

Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Alueelliset verkostot ja yhteistyö-teemapaja Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisten toimijoiden vertaisfoorumi 9.5.2019 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen, Pshp Tampereen yliopistollinen sairaala

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 14.2.17 Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Sote-järjestöillä on edustus Sote-Savotan alatyöryhmissä. Työryhmissä on myös saamelaisedustus. 2) Kainuu:

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt ja Järjestöareena KS Järjestöareena 15.9.17 Anne Astikainen & Anu Hätinen Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Tavoitteena järjestöjen roolin, aseman ja osallisuuden vahvistaminen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet

Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet Pohjois-Pohjanmaan HYTE-rakenteiden nykytila, toimintamallit ja kehittämistarpeet Pohois-Pohjanmaan Hyvinvointifoorumi 2017, Pudasjärvi 6.4.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen)

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Sodankylä 3.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Rovaniemi 16.6.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet

D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet D2D-hanke Diabeteksen ehkäisyn sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteet Karita Pesonen suunnittelija, ravitsemusterapeutti Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä D2D-hanke 2003: Miksi 2D-hanke?

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja

Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja Kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon (KASTE 2008-11) ohjelmakauden aikana valmistellaan vaiheittain pysyvä Pohjois- Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämis- ja tutkimusrakenne, joka toimii

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT

POSKE-PÄIVÄT POSKE-PÄIVÄT 13-14.6.2013 Sote-rakenneuudistus t sekä tutkimus- tki ja kehittämistoiminnan haasteisiin vastaaminen Pohjois-Suomessa Leena Meriläinen Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Tervola 23.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön?

Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Miten tästä eteenpäin? Kuinka löytää realistinen visio Pohjois-Savon HYTEtyöhön? Pekka Puustinen, LT, MPH, TM Sp. pekka.puustinen@kuh.fi 1) Kuinka kokonaiskuva hallitaan? Pohjois-Savossa iso työkenttä

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT

TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT TENONLAAKSON SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KEHITTÄMISHANKKEEN LOPPUSEMINAARI 12.9.2012 POHJOIS-SUOMEN KASTE-TEOT Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu

Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Lisää liikettä Liikunta Parempia tuloksia - Urheilu Alueellinen terveysliikuntasuunnitelma Suunnitelma tehtiin yhdessä: Sairaanhoitopiiri - Normiohjaus - Osaaminen UKK-Instituutti - Informaatio-ohjaus

Lisätiedot

Hankejohtaja Anne Niska

Hankejohtaja Anne Niska Hankejohtaja Anne Niska Anne.niska@ppshp.fi 0405899214 Terveempi Pohjois-Suomi hankkeen toiminta-alue Allekirjoittajina yht. 18 kuntaa ja kokonaisbudjetti n. 3.8 milj. Mitä Terveempi Pohjois- Suomi (=TerPS)

Lisätiedot

Lapin suunnitelmat Terve Lappi-hankkeen jatkolle. Ylilääkäri Markku Oinaala Helsinki

Lapin suunnitelmat Terve Lappi-hankkeen jatkolle. Ylilääkäri Markku Oinaala Helsinki Lapin suunnitelmat Terve Lappi-hankkeen jatkolle Ylilääkäri Markku Oinaala Helsinki 31.3.2008 Lapin kunnat ja väkiluku Lapin läänin pinta-ala on 98 947 km², noin 30 % koko maan pinta-alasta. Ennakkoväkiluku

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri 2 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö,

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakuntien sekä kuntien yhteistyön tukena Helena Liimatainen ja Anni Rekilä Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa

Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Järjestöyhteistyö ja sen mahdollisuudet tulevassa sotessa Länsi-Pohjan soten seutufoorumi 28.2.2017, Kemi Tuula Huttunen Koivumaa Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry Järjestöjen toiminnan luonne Järjestöjen

Lisätiedot

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista

Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista Terveempi Pohjois-Suomi 2 hanke: Arviointia TerPS2- kunnista HYVINVOINTIFOORUMI 21.08.2014 Keski-Pohjanmaan ja Kruunupyyn kuntien osaprojekti Tuula Löf 1 Hyvinvointiryhmät Perustettu ryhmiä Olemassa olleiden

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen

Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Alueellisten terveys- ja hyvinvointiverkostojen kehittäminen Minna Pohjola haasteet 1. Väestön terveystietojen käyttö toiminnan suunnittelussa, seurannassa ja arvioinnissa 2. Näyttöön perustuvien toimintatapojen

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa

Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuussuunnitelma valmisteluajalle LUONNOS 7.11.2017 VATE 14.11.2017 Minna Laitila Sisällys 1. JOHDANTO 2. ASUKKAIDEN OSALLISUUS 3. OSALLISUUDEN

Lisätiedot

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari 1.11.2012 Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät

YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät YHTEISTYÖ LASTENSUOJELUN ASIOISSA THL & lastensuojelun alueelliset kehittäjäryhmät FSKC:n lastensuojelun kehittämisverkosto 11.2.2015 26-02-15 Esityksen nimi / Tiina Muukkonen 1 Asialista 1. Ajankohtaista

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1

AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Tampere kehittämispäällikkö Jaana Markkula Tupakka,

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa

Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Kuntien hyvinvointijohtamista koskevien selvitysten ja maakunnallisen indikaattoritiedon hyödynnettävyys TERVIS-hankkeen arvioinnissa Yhteenvetoa Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 380

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa. Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä. Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sote- ja maakuntauudistuksessa Kuntien ja maakuntien yhteinen tehtävä Heli Hätönen neuvotteleva virkamies, STM 1 14.9.2016 1 Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori

THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa. POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori THL:n rooli sote-muutoksen toimeenpanossa POHJOIS-SUOMEN SOTE-KUNTAKOKOUS 5.2.2015, OULU Markku Pekurinen, johtaja, tutkimusprofessori Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9.

Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. Dina Solatie Kehittämispäällikkö Itä-Lapin kuntayhtymä LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 6.9. 1994 perustettu Itä-Lapin kuntien vapaaehtoinen yhteistyö- ja edunvalvontaelin, joka käsittelee ja

Lisätiedot