Oman muotoinen KOTI. Nuoriso toimija palkinto 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oman muotoinen KOTI. Nuoriso toimija palkinto 2016"

Transkriptio

1 Oman muotoinen KOTI RefioStarsAwards Euroopan toiseksi paras asunnottomuus hanke 2017 Nuoriso toimija palkinto 2016

2 1. TYÖMME TIIVISTETYSTI Sisällysluettelo 1. TYÖMME TIIVISTETYSTI KAUSIASUMINEN KANNELMÄEN KIMPPA VANHUSTEN JA NUORTEN YHTEISASUMINEN PALVELUTALOSSA ASUMINEN JA ALUEEN HYVÄKSI TEHTÄVÄ TYÖ HOMMA HIMAAN VIESTINTÄ MEDIASSA OMAN MUOTOINEN KOTI sai alkunsa Kontulan nuorisotalolla syksyllä 2013 pidetystä kumppanuustapaamisesta. Nuorisoasuntoliiton pääsihteeri Minnis Vierikon mielestä nuorten vaikeaan asumistilanteeseen oli löydettävä uusia ratkaisuja. Ideasta innostuttiin ja mukaan lähtivät myös Y-Säätiö sekä Toimiva kaupunki projekti. Hankkeen kotipesäksi määrittyi Helsingin kaupunki. Tavoitteeksi kerroimme halumme poistaa nuorten asunnottomuuden Helsingissä vuoden 2018 loppuun mennessä kokonaan. Monet pitivät tavoitettamme hulluna ja joskus pidimme sitä itsekin. Käynnistimme työmme helmikuussa 2015 huomattavasti pienemmillä resursseilla kuin olimme suunnitelleet, mutta jälkikäteen ajateltuna, pienuudella oli etunsa. Se on lisäsi työmme vikkelyyttä ja pakotti meidät etsimään koko ajan uusia kumppaneita, joiden kanssa saimme asioita eteenpäin. Tekeminen on suunnittelua tärkeämpää ja kokeilemalla tiedämme paremmin, mikä toimii ja mikä ei. Nuorten mukana olo tekemisen eri vaiheissa Erilaiset toimijat ovat innostuneet asioiden tekemisestä uudella tavalla Yleinen kiinnostus nuorten asumista ja työtämme kohtaan Medianäkyvyys Vanhusten ja nuorten yhteisasuminen Työn ja asumisen yhdistäminen Asumiskokeiluja suunniteltua vähemmän Tyhjien toimistojen muuttaminen asuinnoiksi jäi tekemättä Yhteistyö yksityisen sektorin kanssa ei käynnistynyt Homma himaan palvelun tulevaisuus vielä auki Ajattelutapamme korvaamattomana tukena on ollut muotoilu, sen menetelmät ja ratkaisutavat ja ennen kaikkea ihmiset, jotka löysivät aina tuoreita ja kannustavia näkökulmia vaikeiden ongelmien ratkaisuun. Suomen nuorisoyhteistyö - Allianssi ry myönsi työllemme Nuori Toimija -tunnustuksen meidät valittiin mukaan Vuosisadan rakentajat haastekilpailun finaaliin ideallamme työn ja asumisen yhdistämisestä ja Euroopan Komissio palkitsi hankkeemme toiseksi parhaana asunnottomuushankkeena Euroopassa. Kiitos saavutuksestamme kuuluu isolle joukolle eri-ikäisiä ihmisiä. Teidän kanssanne työstämme kasvoi kokoamme paljon suurempaa. Periaatteemme 1. Nuoret ovat olleet mukana ideoimassa ja etsimässä ratkaisuja yhdessä meidän kanssa. 2. Olemme tehneet kokeillen ja pienesti, mutta tavoitelleet ratkaisujemme laajentamista. 3. Olemme halunneet olla rohkeita, ennakkoluulottomia ja uskaltaneet epäonnistua. Yhteenveto tehty

3 2. KAUSIASUMINEN TOIMENPITEEMME Työtä ja asumista: Käynnistämme kokeilun Y-Säätiön kanssa ja kokeilujen jälkeen mallia laajennetaan. Kokeilussa nuorten kanssa tehdään työsopimus heidän muuttaessaan asumaan Y-Säätiön asuntoon. Nuorten kanssa räätälöidään työtehtävät ja työ kohdentuu muiden asukkaiden hyvinvoinnin ja asumisviihtyvyyden lisäämiseen. Työtehtävät voivat olla esimerkiksi vanhusten auttamista, lasten- tai eläintenhoitoa, tietoteknistä neuvontaa, huoltotöitä tai tapahtumien järjestämistä. 3. Nuorten ja vanhusten yhteisasumista palvelutalossa: Laajennamme nuorten palvelutaloasumista Helsingissä ja tuemme tarvittaessa toiminnan käynnistämistä muualla Suomessa. Nyt mallia toteutetaan ainakin Espoossa, Oulussa ja Vantaalla. Lisäksi toimintaa käynnistetään uusissa kaupungeissa. Osassa uusista palvelutalokokeiluista nuorten kanssa tehdään työsopimus ja osassa nuori saa vuokra-alennuksen viettäessään aikaa vanhusten kanssa. 4. Nuorten ja vanhusten yhteisasumista vanhusten yksityiskodeissa: Luomme mallin, joka mahdollistaa nuorten asumisen vanhusten yksityiskodeissa. Toisilleen sopivat vanhukset ja nuoret löytyvät digitaalisen sovelluksen avulla. Nuoret auttavat vanhuksia arjessa ja malli vähentää kaikenikäisen yksinäisyyttä. Ensimmäisessä vaiheessa mukaan lähtevät vanhukset etsitään Setlementtiasunnot Oy:n asukkaista. 2. Asukkaiden välistä vuorovaikutusta: Lisäämme nuorten ja iäkkäämpien asukkaiden välistä vuorovaikutusta ja parannamme alueellista hyvinvointia. Nuoret auttavat vanhuksia vierailemalla heidän luonaan ja tekevät erilaisia askareita kuten käyvät kaupassa ja ulkoilevat yhdessä. Etsimme kokeilun asukkaat Nuorisoasuntoliiton, Setlementtiasunnot Oy:n ja Y-Säätiön asukkaista. Nuoret tekevät työnsä keikkaluontoisesti. Tähän asti paras kesä. Olemme uineet, saunoneet ja kalastaneet. Viikonloppuisin täällä on käynyt kavereita. HANKKEEN ENSIMMÄINEN ASUMISKOKEILU toteutettiin kesällä 2015 Helsingin Vartiosaaressa. Kausiasumisen kokeilussa kuusi Stadin ammattiopiston opiskelijaa muutti nuorisoasiankeskuksen huvilaan kesä-elokuun ajaksi. Asumisen lisäksi nuoret tekivät saarella kesätöitä, jotka liittyivät heidän rakennusalan opintoihinsa. Kesän aikana yhdistettiin asuminen, työ, opiskelu ja harrastaminen. Onnistuneen kesän jälkeen Vartiosaaren kausiasuminen sai jatkoa vuonna Vuonna 2017 kausiasuminen toteutettiin Östersundomissa. Asukkaat valittiin avoimen haun kautta. Kausiasuminen on yksi tapa harjoitella itsenäistä asumista samassa tilanteessa olevien nuorten kanssa. Yhtä olennaista on päästä tekemään mielekkäitä kesätöitä ja samalla edistää opintoja. Nuorisoasiainkeskus päätti vakinaistaa kausiasumisen mallin vuonna VARTIOSAARI KAUSIASUMINEN Ilmiö 2. asteen oppilaitoksissa moni vaikeassa asumistilanteessa moni jää vaille kesätöitä Näkökulma Vartiosaaren virkistyskäyttö ja sen kehittäminen nuoret huoltavat saarta Ratkaisu vajaakäyttöinen kaupungin huvila kausiasumiseen 4 Toimijat Stadin ammattiopisto Nuorisoasiainkeskus kaupungin kanslia kiinteistövirasto kesäaikana asumisneuvonta (Sininauhasäätiö) 5

4 3. KANNELMÄEN KIMPPA KESÄ 2015: NUORTEN REKRY JA SUUNNITTELU 3 4/2015 5/2015 INFO KOULULLA 1., 2., JA 3. RETKI VARTIOSAAREEN HAKU HAASTATTELUT (OMK, STADIN AMMATTIOPISTO, NK) VALINNAT (KURAATTORI, OMK, NK) / /2015 8/2015 SUUNNITTELU ASUMINEN, TYÖ, POISNUORTEN HARRASTAMINEN MUUTTO KANSSA SUUNNITTELU MUUTTO NUORTEN KANSSA (6 NUORTA) 9/2015 HAASTATTELUT ARVIOINTI HELSINGIN KAUPUNGIN ASUNNOT OY:N ja Helsingin kaupungin Kiinteistöviraston asunto-osaston kanssa tehty hankkeen toinen yhteisöasumiskokeilu Helsingin Kannelmäessä. Entiseen 11 paikkaiseen nuorisokotiin muutti kahdeksan nuorta marraskuussa Marraskuussa muuttaneet asukkaat valittiin avoimen haun sekä haastattelujen kautta ja heillä oli mahdollisuus vaikuttaa tulevien asukkaiden valintaan. Ennen muuttamistaan nuoret suunnittelivat yhdessä yhteisöasumistaan. Valmiita pelisääntöjä asumiselle ei ollut, vaan nuoret itse muodostivat käytännöt asumiselle. Tarkoituksena oli myös yhteisöllisyyden laajentaminen lähialueelle. Asumiskokeilu päätetiin lokakuussa 2016 asumiskohteen liian suuren koon vuoksi. Tämä on tosi hyvä idea ja uskon, että tämä tulee toimimaan. Ahkeroidaan kunnolla, että saadaan tästä meidän mieleinen koti TOIMINNAN JATKAMINEN VUODEN 2019 LOPPUUN NUORTEN VALINTAKRITEERIT opiskelija v. vaikea asumistilanne kiinnostus yhteisasumiseen vaikea kesätyötilanne/vailla kesätöitä -asuminen ilmaista kesä ja elokuussa -kesätyö, 1kk 2,5 kuukauden aikana (opinnollistaminen) -harrastukset KANNELMÄKI NUORTEN KIMPPA-ASUMINEN Ilmiö kaupungin tyhjät tilat Hekan asuntojen vaikea saatavuus kotoa muuttamisen haasteet Tausta 2 vuotta tyhjänä ollut nuorisokoti (11 paikkaa) löytyi tilakartoituksen jälkeen paras kesä ikinä ainutlaatuinen kokemus kesätöitä kavereita harrastuksia uusia kokemuksia asumisneuvontaa hyöty muille käyttäjille remonteissa 6 työtehtävät osin liian helppoja ei pysyvää muutosta asumistilanteeseen epäselvyyttä eri toimijoiden välisessä työnjaossa nuorten työn opinnollistaminen osin epäselvä Ratkaisu tyhjä kaupungin tila kimppa-asunnoksi ei kaava- eikä käyttötarkoituksen muutostarpeita, valmis tila huoneet 8 17m2, yhteistä tilaa 170m2 jyvitetään kaikille tasaisesti Toimijat Heka, asunto-osasto tilakeskus 7

5 NUORTEN REKRY JA SUUNNITTELU 3/2015 8/ HAKU 2. HAKU 9/ /2015 HAASTATTELUT, SUUNNITTELU NUORTEN KANSSA OMK ENNEN MUUTTOA VALINNAT 10/ / /2015 2/2016 MUUTTO JA SUUNNITTELU HAASTATTELUT, OMK JA ASUKKAAT VALINNAT 1 5/2016 HAASTATTELUT, OMK JA ASUKKAAT ASUMISKOKEILUN PÄÄTTÄMINEN NUORTEN VALINTAKRITEERIT v. vaikea asumistilanne kiinnostus ja ideoita kimppa-asumiseen ryhmään sopivuus toisia täydentäviä asukkaita Teimme aluksi säännöt ja työvuorot. Käytännössä niitä ei ole tarvittu, vaan kaikki tekevät sitä mitä osaavat ja mistä pitävät. 4. VANHUSTEN JA NUORTEN YHTEISASUMINEN PALVELUTALOSSA HELSINGIN KAUPUNGIN sosiaali- ja terveysviraston Laajasalossa sijaitsevassa palvelutalo Rudolfissa toteutettu nuorten ja vanhusten yhteisasumiskokeilu käynnistettiin keväällä 2015 ja nuoret muuttivat palvelutaloon tammikuussa Nuoret ovat saaneet vähennystä vuokraansa viettämällä aikaa vanhusten kanssa 3-5 tuntia viikossa. Tämä voi sisältää seurustelua yksittäisten asukkaiden kanssa tai toimintaa ryhmissä. Olemisessa painottuu arjessa tapahtuvat kohtaamiset. Kokeilu on herättänyt laajaa kiinnostusta sekä Suomessa että ulkomailla. Nuoret ovat muuttaneet palvelutaloon ainakin Espoossa, Oulussa, Rovaniemellä ja Vantaalla. Mallista käytiin kertomassa Australiassa lokakuussa Kokeilu on tuonut tutustumiskäynnille kymmeniä ulkomaalaisia ryhmiä ja median edustajia. Kiinnostusta se on herättänyt erityisesti Ruotsissa. Marraskuussa 2017 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto päätti jatkaa toimintaa vuoden 2019 loppuun saakka ARAn myönteisen kannan ja hyvien kokemusten vuoksi. RUDOLF VANHUSTEN JA NUORTEN YHTEISASUMINEN Ilmiö vanhusten ja nuorten yksinäisyys ja eri sukupolvien välinen vuorovaikutus nuorten vähäiset verkostot Tausta sote-viraston tilakartoitus tyhjiä asuntoja palvelutaloiss Ratkaisu tyhjiä asuntoja nuorille ja vastikkeena yhteistä aikaa vanhusten kanssa valmiit asunnot, ei muutostarpeita -prosessin nopeus (valmis tila) -nuoret saavat tukea toisiltaan muutaessaan 1. kertaa omilleen -edullinen vuokra -sijainti hyvien kulkuyhteyksien varrella -nuoret itse sopivat asumisen käytännöistä -nuorten rekryssä haasteita (asumismuoto oli vaikeasti ymmärrettävä) -yhteissuunnittelun haasteet yhteisen ajan puutteen vuoksi -> asukkaiden vastuunjaon hankaluudet -liian suuri asumisyhteisö Toimijat sote-virasto kiinteistövirasto Lupa Ara verottaja 8 9

6 5. ASUMINEN JA ALUEEN HYVÄKSI TEHTÄVÄ TYÖ NUORTEN REKRY JA SUUNNITTELU 11/2015 SOMEILMOITUS 12/2015 VALINNAT -SOTE/OMK 1/2016 2/2016 MUUTTO 3/2016 SUUNNITTELU ARVIOINTI SUUNNITTELU 11/2016 PÄÄTÖS KOKEILUN JATKAMISESTA HAASTATTELUT 1. ryhmä 2. yksilö -palvelutalon henkilökunta/sote -vanhukset -OMK NUORTEN VALINTAKRITEERIT v. vaikea asumistilanne kiinnostus vanhusten kanssa yhteisen ajan viettämiseen helsinkiläinen (vuokrasopimus 2017 loppuun saakka) Kunhan kunnioittaa toisia, ei tarvitse laatia sääntöjä. Pitää vain puhua asioista ja sopia niistä. KOKEILUSSA TARJOTTIIN neljälle nuorelle asunto Kannelmäessä sekä mahdollisuus tehdä työtä alueen hyväksi. Kokeilu oli osa Y-Säätiön ja M2-Kotien asukkaiden työllistämistä edistävää Uuras-toimintaa. Yhdistelmä teki asukkaiden elämästä mielekkäämpää itseä kiinnostavien työtehtävien ja lisääntyneiden sosiaalisten kontaktien avulla. Asukkaat sitoutettiin vastuuttamalla työllä heidät oman alueensa ja asuintalon kunnosta huolehtimiseen. Asukkaiden uudenlainen rooli lisää asumisviihtyisyyttä ja voi vähentää nopeaa asukasvaihtuvuutta. Työmäärä, noin 20 tuntia kuukaudessa, mitoitettiin siten, että se onnistui myös täysipäi- 12/2016 ASUKASREKRY 01/ /2017 VALINNAT MUUTTO 02/2017 TYÖN ALOITTAMINEN väiseltä opiskelijalta ja 300 euron kuukausittainen palkka ei pienentänyt opiskelijan opintotukea. Kokeilu tarjosi mahdollisuuden tehdä töitä säännöllisellä kuukausipalkalla. Nuorten valintakriteereinä oli kriittinen asunnontarve, vuoden ikä sekä kiinnostus kehittämistyössä mukana olemiseen. Vuokrasopimuksen lisäksi nuorten kanssa laadittiin sopimus, jossa määriteltiin, millaiseen työhön ja työmäärään nuoret sitoutuvat kokeilun aikana. Projektin alkuvaiheessa nuoret perehtyivät kaupunginosaan ja sen palveluihin, yhteisöihin ja toimijoihin. prosessin nopeus hakuilmoitusten ja muuton välillä eri-ikäisten vuorovaikutuksen tuoma positiivisuus edullinen asumismuoto nuorten ja vanhusten osaamisen hyödyntäminen yleinen kiinnostus asiaa kohtaan eri tahojen myönteisyys asumismuodon laajentamiseen liityen työpaikan vetovoiman kasvu nuorten kokema median aktiivisuudesta johtuva paine ja tunne että pitäisi olla vanhusten kanssa enemmän emotionaalinen kuorma kuoleman läheisyydestä johtuen 10 Töiden saatavuus Naapureiden kynnys avun pyytämiseen korkea Työn kohde liian laaja Kimppa-asumisen mutkattomuus Monenlaiset työkokemukset Alueen toimijoiden kiinnostus Nuorten rohkeus 11

7 6. HOMMA HIMAAN 7. VIESTINTÄ HANKKEEMME IDEA asumisen ja työn naapureiden hyväksi yhdistävästä digitaalisesta palvelusta valittiin 326 hakijan joukosta Vuosisadan rakentajat haastekilpailun 15 finalistin joukkoon. Kilpailu oli säätiöiden lahja 100-vuotiaan Suomen nuorisolle. Kilpailu päättyi lokakuussa Valitsimme Homma himaan palvelun kokeiluvaiheeseen elokuussa 2017 kumppaneiksi Lumo-kodit, Nuorisoasuntoliiton, Nuoriso- säätiön, Setlementtiasunnot Oy:n ja Y-Säätiön. Kokeiluissa oli mukana 12 nuorta Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Kokeilut päättyvät vuoden 2017 lopussa. Homma himaan palvelun rahoitus on vielä auki. Kumppaneiden kiinnostus Palvelun lisäarvon laaja tunnustus Erilaisten nuorten kiinnostus mallia kohtaan Monipuoliset kokeilut 12 Rajalliset hakijamäärät Työtä vastaan vuokra-alennuksen antamisen esteet Rahoituksen puuttuminen Viestintä oli hankkeen keskiössä ja voikin ajatella, että se oli tärkein asumiskokeilumme. Kun kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen asettama työryhmä julkaisi huhtikuussa 2015 esityksensä keinoista nuorten asunnottomuuteen, viestimme samassa yhteydessä ensimmäistä kertaa laajemmin suunnitelmistamme. Viestinnässä toimme esille nuorten asunnottomuuden takaa löytyvistä tarinoista osaavista ja kykenevistä nuorista. Emme olisi saaneet viestiämme leviämään sosiaalisessa mediassa, mikäli emme olisi tavanneet nuoria heidän omissa ympyröissään, kouluissa, oppilaitoksissa ja harrastuspaikoissa. Viestimme sai ensimmäistä kertaa kansainväliset mittasuhteet, kun BBC kertoi vanhusten ja nuorten yhteisasumiskokeilustamme. Myöhemmin palvelutaloon muuttaneista nuorista ja heidän elämästään vanhusten naapurina ovat uutisoineet esimerkiksi ruotsalainen SVT, yhdysvaltalainen CNN, taiwanilainen TVBS Networks, brittiläinen radio Monocle ja Guardian. Lisäksi yhdysvaltalainen Seeker Stories julkaisi videon Youtube-tilillään Videon myötä hanke kutsuttiin kertomaan kokemuksistaan australialaisille vanhustyön toimijoille lokakuussa YLE näytti palvelutalo Rudolfissa tekemästämme asumiskokeilusta kuvatun dokumenttielokuvan Ensiasunto vanhainkodissa.

8 8. MEDIASSA TUTUSTU LISÄÄ! YLEISESTI Oman muotoinen koti Toimiva kaupunki-sivustolla oman-muotoinen-koti Kokeiluista apua nuorten asunnottomuuteen: Oman muotoinen koti hanke oman-muotoinen-koti/ Oman muotoinen koti Helsinki Design Week-sivustolla Oman%20muotoinen%20koti Ennakkoluuloton ratkaisu Helsingin asuntopulaan, MTV ennakkoluuloton-ratkaisu-helsingin-asuntopulaan-yli-tuhat-asunnotonta-nuorta/ Our house -festivaalilla pohditaan ratkaisuja asumisen ongelmiin, MTV Katsomo huomenta-suomi/508577/ratkaisuja-asunnottomuuteen-ja-vakuutuksiin Vuoden 2018 loppuun mennessä kaikilla helsinkiläisillä nuorilla on koti, Radio Helsinki Helsinki etsii uusia keinoja nuorten asunnottomuuteen, Yle Uutiset vuonna_2018_jokaisella_nuorella_on_koti/ KANNELMÄEN KIMPPA Helsingissä uusi yhteisöasumishanke: Asukkaat suunnittelevat itse pelisäännöt, Yle Uutiset pelisaannot/ Yhteisöasunnoista ratkaisu nuorten asunto-ongelmiin, Radio Suomi Helsinki Entinen nuorisokoti muuttuu yhteisöasunnoiksi, Helsingin Uutiset Mieluummin asun muiden kanssa kuin yksin, Nuorten hyvinvointikertomus VANHUSTEN JA NUORTEN YHTEISASUMINEN Veera, 18, muutti vanhustentaloon: Toivon, etten ole vanhana yksin, Me Naiset veera_18_muutti_vanhustentaloon_toivon_etten_ole_vanhana_yksin Why These Millennials Live in a Retirement Home, Seeker Stories Tältä näyttää vanhainkodissa, jossa nuoret asuvat yhdessä vanhusten kanssa, Nyt Jonatan, 19, muutti asumaan palvelutaloon, Ilta-Sanomat KAUSIASUMINEN Raksaopiskelijat selviytyjinä, Rakentaja-lehti Helsinki kokeilee erilaisia ratkaisuja nuorison asuntopulaan, Valomerkki Kun nimi on Ahmed, asuntoa ei saa Vartiosaareen muutti asunnottomia nuoria, Helsingin uutiset Young people given cheap rents in Finnish seniors home, CCN Emil flyttar till ett servicehem för äldre, Yle X3M Kolme nuorta muuttaa tällä viikolla vanhainkotiin Helsingissä, Helsingin Sanomat Finland: Young renters offered cheap flats at care home, BBC ASUMINEN JA ALUEEN HYVÄKSI TEHTÄVÄ TYÖ Nuoret aikuiset saavat nyt 400 euron vuokrakämpän ja työpaikan samassa paketissa Kaikki hyötyvät, kun nuori avustaa mummua fi&amp%3bshare=40a2f8de05996eb73db0978da43ed1a9&utm_source=facebook&utm_ campaign=facebook-share Asunto, töitä ja kaverit kertaheitolla asunnon mukana tulee työ, jonka palkalla voi maksaa vuokraa Homma himaan

9 Oman muotoinen koti Miki Mielonen projektipäällikkö puh Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Oman muotoinen KOTI. Nuoriso toimija palkinto 2016

Oman muotoinen KOTI. Nuoriso toimija palkinto 2016 Oman muotoinen KOTI 2015 2017 RefioStarsAwards Euroopan toiseksi paras asunnottomuus hanke 2017 Nuoriso toimija palkinto 2016 1. TYÖMME TIIVISTETYSTI Sisällysluettelo 1. TYÖMME TIIVISTETYSTI...3 2. KAUSIASUMINEN...5

Lisätiedot

1. TYÖMME TIIVISTETYSTI

1. TYÖMME TIIVISTETYSTI Oman muotoinen KOTI Haaveet ovat täyttyneet. Minusta on ihanaa, kun on oma huone, josta voin tehdä oman näköisen ja viettää omaa aikaa siellä. Toisaalta pidän siitä, että täällä on kuitenkin koko ajan

Lisätiedot

Ratkaisuja alle 25-vuotiaiden vaikeaan asumistilanteeseen Helsingissä asumiskokeilujen avulla

Ratkaisuja alle 25-vuotiaiden vaikeaan asumistilanteeseen Helsingissä asumiskokeilujen avulla Ratkaisuja alle 25-vuotiaiden vaikeaan asumistilanteeseen Helsingissä asumiskokeilujen avulla http://news.tvbs.com.tw/world/news- 653835/ Helmikuu 2015 Helsingin kaupunki, Nuorisoasuntoliitto, Y-Säätiö

Lisätiedot

Ratkaisuja alle 25- vuotiaiden vaikeaan asumistilanteeseen Helsingissä asumiskokeilujen avulla

Ratkaisuja alle 25- vuotiaiden vaikeaan asumistilanteeseen Helsingissä asumiskokeilujen avulla Ratkaisuja alle 25- vuotiaiden vaikeaan asumistilanteeseen Helsingissä asumiskokeilujen avulla Kiinnostaisiko oma yksiö palvelutalossa? facebook 19.11.2015 Haluatko Sinä olla mukana ainutlaatuisessa jutussa,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 205. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 205 Valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta Espoossa (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 238. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 238. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 205 20.6.2016 Valtuusto 103 22.8.2016 Valtuusto 121 12.9.2016 Valtuusto 149 17.10.2016 Valtuusto 177 31.10.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 423/2016 10.04.00 Sosiaali- ja terveyslautakunta 73 25.5.2016 Kaupunginhallitus 205 20.6.2016 103 Valtuustoaloite nuorten ja ikäihmisten yhteisasumisesta Espoossa Valmistelijat

Lisätiedot

ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ

ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ ASUNNOTTOMUUDEN DYNAMIIKKA HELSINGISSÄ 17.10.2012 Eeva Kostiainen Kaupunkitutkimus TA Oy Liikkuvuus asunnottomuuden ja asuntokannan välillä Tutkimuksen lähtökohtia Kattava kvantitatiivinen rekisteritutkimus

Lisätiedot

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI 1 Sisällys 1. Tausta... 2 2. Kohderyhmä... 3 3. Tavoitteet... 3 4. Järjestäjät... 3 5. Resurssit... 4 6. Markkinointi... 5 7. Kurssin teemat... 5 8. Palautteiden kerääminen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI. Rahoituksen hakija (www-sivulle) Hankkeen perustiedot (www-sivulle) (www-sivulle)

HELSINGIN KAUPUNKI. Rahoituksen hakija (www-sivulle) Hankkeen perustiedot (www-sivulle) (www-sivulle) Rahoituksen hakija (www-sivulle) Hakijan nimi/hankkeen hallinnoija (yritys/virasto/tms.): Miki Mielonen / Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hankkeen perustiedot (www-sivulle) Hankkeen nimi: Oman

Lisätiedot

Arjen Keskiössä

Arjen Keskiössä Arjen Keskiössä 6.3.2014 Yksilöllisen asumisen malli Kotkassa Arjen Keskiössä hankkeen myötä Kotkassa käytetään sanaa kortteliasuminen, siinä asiakas asuu itsenäisesti ja tarvittava tuki hänelle järjestetään

Lisätiedot

Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela

Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela Koti 2025 -oivalluksia nuorten asumiseen Fasilitaattorina Onni Sarvela Valtakunnallinen asunnottomuuspäivä 17.10.2014 seminaari Espoo, Dipoli, 17.10.2014 klo 13-15.30 Nuorten asuminen v. 2025 Asumisympäristö

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari

ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA. Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari ESPOON KAUPUNGIN ASUMISNEUVONTA Tinka Pöyry ja Nowzar Nazari 5.9.2018 Yleistä Espoon kaupungin asumisneuvonnasta Hanke on osa Espoon Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma (AUNE 2016-2019).

Lisätiedot

Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014.

Selvitys 1/2015. Asunnottomat 2014 29.1.2015. Ulkona, tilap.suoj., asuntoloissa. Kuvio 1. Asunnottomien määrä 1987 2014. 1987 1988 1989 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Mari Stycz Puh. 5 572 6727 Selvitys 1/215

Lisätiedot

KAUPUNKI NUORTEN. uuden sukupolven kaupunkikokemus ja tulevaisuuden palvelut

KAUPUNKI NUORTEN. uuden sukupolven kaupunkikokemus ja tulevaisuuden palvelut KAUPUNKI NUORTEN PALVELUNA uuden sukupolven kaupunkikokemus ja tulevaisuuden palvelut Kati Kumpulainen, TKI-asiantuntija Emmi Putkonen, Projektiassistentti FT Mirja Kälviäinen, asiantuntija- käyttäjätutkimus,

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014

Selvitys 2/2014. Asunnottomat 2013 14.2.2014 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola (tilastot) Puh. 4 996 67 Saara Nyyssölä Puh. 4 172 4917 Selvitys 2/214 Asunnottomat 213 14.2.214 Asunnottomuustiedot perustuvat Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen

Lisätiedot

ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012.

ISSN 1237-1288. Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067. Selvitys 1/2012. ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Saara Nyyssölä Puh. 040 172 4917 Hannu Ahola (tilastot) Puh. 0400 996 067 Selvitys 1/2012 Asunnottomat 2011 16.2.2012 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia

Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuorten osallisuus, työelämävalmiudet ja hyvinvointi -kyselytutkimuksen tuloksia Nuoren hyvä arki rakentuu monesta tekijästä, kuten hyvistä ihmissuhteista, voimavaroja tukevista harrastuksista, yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Tekninen isännöinti Asuntojen ja kiinteistöjen kunnossapito, remontit

Tekninen isännöinti Asuntojen ja kiinteistöjen kunnossapito, remontit Sininauhasäätiö on Sininauhaliiton hallinnoima, erilaisiin asumisen tarpeisiin keskittynyt tuetun olemisen, tekemisen ja asumisen ammattilainen. Tarjoamme ensisijaisesti erilaisten asumisen, tekemisen

Lisätiedot

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke

FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL

Lisätiedot

Asunto ensin -periaate

Asunto ensin -periaate Asunto ensin -periaate kotouttamisen ja integraation lähtökohtana? Marko Kettunen Maahanmuuttajat metropolissa seminaari 19.8.2010 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000

Lisätiedot

Sukupolvia yhdistävä. toiminta

Sukupolvia yhdistävä. toiminta Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen

Lisätiedot

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A

R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A R I N N A L L A K U L K E M I S T A J A K O H T U U H I N T A I S I A K O T E J A M i t e n n u o r t e n a s u m i s e n h a a s t e i s i i n v a s t a t a a n SUOMESSA ON 1600 ASUNNOTONTA ALLE 25-VUOTIASTA.

Lisätiedot

Nuorten itsenäistymisvaiheen tuen tarpeet. Verkostokehittäjät

Nuorten itsenäistymisvaiheen tuen tarpeet. Verkostokehittäjät Nuorten itsenäistymisvaiheen tuen tarpeet Verkostokehittäjät 14.3.2018 Sisältö Ohjaamoiden psykososiaalisen tuen hanke Nuorista aikuisista Terveisiä työntekijöiltä Terveisiä nuorilta Millaista tukea Mitä

Lisätiedot

Opiskelijat muuttivat palvelutaloon Kokemuksia yhteiselosta ja Hyvä Naapuritoiminnasta. Diakoniajohtaja Marja-Leena Tahkola

Opiskelijat muuttivat palvelutaloon Kokemuksia yhteiselosta ja Hyvä Naapuritoiminnasta. Diakoniajohtaja Marja-Leena Tahkola Opiskelijat muuttivat palvelutaloon Kokemuksia yhteiselosta ja Hyvä Naapuritoiminnasta Diakoniajohtaja Marja-Leena Tahkola Arvomme Lähimmäisenrakkaus Tätä arvoa kuvastaa jo nimemme Caritas, joka on latinaa

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen

Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen HELSINGIN KAUPUNKI Kehitysvammaisten asumisyksikköihin liittyvien tukiasuntojen tarvekuvaus ASU -hanke Diaarinumero HEL 2016-010089 HELSINGIN KAUPUNKI TILAHALLINTO TARVEKUVAUS Kehitysvammaisten tukias.

Lisätiedot

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö

Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä. Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Kohtuuhintainen asuminen asumisköyhyyden ehkäisijänä 1 Maria Ohisalo, yhteiskunta3eteiden tohtori tutkija, Y-Sää3ö Suomalaisen asunno-omuustyön asiantun1ja Suomen neljänneksi suurin vuokranantaja ja asunnottomuustyön

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

Nuorten asumisen erityispiirteet nuoriso ja hyvän asumisen haasteet

Nuorten asumisen erityispiirteet nuoriso ja hyvän asumisen haasteet Nuorten asumisen erityispiirteet nuoriso ja hyvän asumisen haasteet Tiina Kupari, asumis- ja koulutuskoordinaattori, Nuorisoasuntoliitto ry Satu Sainio, isännöitsijä, Alkuasunnot Oy Nuorisoasuntoliitto

Lisätiedot

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä

NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä NEA-hanke naiserityisyys asunnottomuustyössä 1 projektipäällikkö Leena Lehtonen ja hankekoordinaattori Pilvi Cole, Y-Säätiö sekä hanketyöntekijä Jenni Vanhala, EJY ry NEA-hankkeen lähtökohdat STEA-rahoitteinen

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen

PAAVOSTA AUNEEN. Jyväskylä 16.10.2015. Jari Karppinen PAAVOSTA AUNEEN Jyväskylä 16.10.2015 Jari Karppinen PAAVO 2008-2015 Asuntoloista asumisyksiköitä, joissa asuminen perustuu vuokrasopimukseen ja AHVL:ään Noin 2 500 asuntoa tai asuntopaikkaa pitkäaikaisasunnottomille

Lisätiedot

#Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET

#Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET #Kotiin2026 Miten poistaa asunnottomuus kahdessa hallituskaudessa? Y-SÄÄTIÖN HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1 2 Keitä me olemme? Yli 6 500 asuntoa erityisryhmille ERITYISASUMINEN KOHTUUHINTAINEN VUOKRA-ASUMINEN

Lisätiedot

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma II:n toimeenpanosuunnitelma Tausta Kh hyväksyi valtion ja Espoon kaupungin välisen aiesopimuksen 2012-2015 pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi 18.6.2012.

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

MUUTTOJA JA MUUTOKSIA

MUUTTOJA JA MUUTOKSIA MUUTTOJA JA MUUTOKSIA KOKEMUKSIA JA HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ MUUTTOON VALMISTAUTUMISEEN 17.9.2018 KVPS Tomas Öhman, projektityöntekijä, Lohjan vammaispalvelut RYHMÄASUMISESTA OMAAN ASUNTOON Kyseessä nuori mies,

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma ja asuinalueiden kehittäminen 12.5.2014 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman valmistelu

Lisätiedot

Yhteisölliset asumisen ratkaisut

Yhteisölliset asumisen ratkaisut Yhteisölliset asumisen ratkaisut vahvistusta alueen ikäystävällisyyteen Kylä kaupungissa -seminaari 3.4.2017 Päivi Moisio WHO: Ikäystävällinen kaupunki Asuinympäristö, julkiset rakennukset Ikäystävällinen

Lisätiedot

Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE)

Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) Ajankohtaista JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) 2016-2019 Asunnottomuusohjelmien (Paavot ja AUNE) tuloksellisuus ja vaikuttavuus arviointi Tilaajat

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen näkymiä

Ikääntyneiden asumisen näkymiä Ikääntyneiden asumisen näkymiä Kotona asumisen arki ja tulevaisuus Hyvän Iän Foorumi 3.10.2018 Asuntoneuvos Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumistilanne maassamme

Lisätiedot

Suunta-palvelu nuorten tieto- ja neuvontatyön tukena Veera Uusoksa Pelastakaa Lapset

Suunta-palvelu nuorten tieto- ja neuvontatyön tukena Veera Uusoksa Pelastakaa Lapset Suunta-palvelu nuorten tieto- ja neuvontatyön tukena Veera Uusoksa Pelastakaa Lapset 4.10.2013 Tehtävämme on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan välittömiä ja pysyviä muutoksia

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella

Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Yhteisöllisen asumisen kehittäminen Tampereella Arja Ojala 19..10..2017 Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä 2 19.10.2017 Oma Tesoman sateenvarjon alla yhteisöllisen asumisen palvelukortteleita 3

Lisätiedot

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT

ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT ROVANIEMEN VAMMAISPALVELUT HYVÄN ARJEN TUKENA Rovaniemen kaupungin vammaispalvelut edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Autamme asiakkaitamme ylläpitämään toimintakykyään

Lisätiedot

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2

Tarvitsemme jotain uutta. Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Kaijus Varjonen, Espoon aikuisten sosiaalipallvelut, 2013 Tarvitsemme jotain uutta Kuvassa Hilla-Maaria Sipilä ja Hanna Elo 2 Espoon Kipinän toiminnan tavoitteet & tarkoitus 2013 Espoon Kipinän tavoitteena

Lisätiedot

Projektin perustelu ja tavoitteet

Projektin perustelu ja tavoitteet P A L V E L U T Projektin perustelu ja tavoitteet Hankkeen tavoite on lisätä sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta ja lisätä toisista huolehtimista tarjoamalla uudenlainen asumismuoto usean sukupolven

Lisätiedot

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin

Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Älyhyvä kaupunki vastaa makrotrendeihin Tausta Health City Finland Oy, osa Cor Group -konsernia (1989 ) Työntekijöitä koko konsernissa noin 1000 Toimitusjohtaja Jari-Pekka Kelhä, OTK, 43 v. Makrotrendit

Lisätiedot

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä - Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Sosiaaliset tilanteet Elämäntilanteen selvittämisen ympyrä Ihmissuhteet Tulevaisuuden tavoitteet ja toiveet Nimesi:

Lisätiedot

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma 2016-2019 Päivitys 8.10.2015 Ikääntyvien asumispalvelut Pitkäaikaisen laitoshoidon vähentäminen aloitettiin, kun Senioripihan tehostetun asumispalvelun yksikkö valmistui.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

Recovery orietation vastaus

Recovery orietation vastaus Käytännön näkökulma Toipumisorientaatioon asumispalvelun arjessa Mikä muuttuu kun asenne muuttuu? Lilinkotisäätiö Recovery orietation vastaus Lilinkotisäätiön asumispalveluissa on pitkään kehitetty - asukkaiden

Lisätiedot

Nuorten ja vanhusten kokemuksia yhteisasumiskokeilusta

Nuorten ja vanhusten kokemuksia yhteisasumiskokeilusta Nuorten ja vanhusten kokemuksia yhteisasumiskokeilusta palvelutalossa Marttila, Suvi Nykänen, Päivi 2016 Laurea Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Nuorten ja vanhusten kokemuksia yhteisasumiskokeilusta

Lisätiedot

Asunto ensin - koulutus Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y- Säätiö

Asunto ensin - koulutus Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y- Säätiö Asunto ensin - koulutus 2019 1 Sari Timonen, AUNE Verkostokehittäjät, Y- Säätiö Taustaa: PAAVO 1 Pitkäaikaisasunnottomuuden puolittaminen 2008 2011 Taustalla Nimi ovessa työryhmäraportti Viisaiden miesten

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta

Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta Mikko Autio asumisen asiantuntija Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Oulun kaupunki 27.9.2018 1. Ikääntyneiden asumisen nykytila ja tulevaisuus Oulussa

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Mielenterveys ja asuminen - vuonna 2010 työkyvyttömyyseläkkeensaajista mielenterveyden

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Projektipäällikkö Sirkku Reponen

Ohjaamo Helsinki. Projektipäällikkö Sirkku Reponen Ohjaamo Helsinki Projektipäällikkö Sirkku Reponen Kohtaanto-ongelma? 2 16.3.2016 Miksi Ohjaamo? Työmarkkinoiden muutos digitalisaatio, robotiikka Palvelut edelleen siiloissa / putkissa ei riitä muuttuneessa

Lisätiedot

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011

kaupungin tukiasunnot 07.10.2011 ASUNTOJA on kaikkiaan 270 kpl. Omistaja on Y-säätiö ja vuokranantajana asuntopalvelut Asunnot sijaitsevat eri puolilla Espoota, Espoonlahti: 103 asuntoa Espoon keskus ja Tapiola: 25 + 6 asuntoa Leppävaara

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä

Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä Tampereen kaupungin lastensuojelun perhehoidon kehittämisaamupäivä 21.11.2018 klo 9.00-11.00, Tipotien sosiaali- ja terveysasema, Tipotie 4, Tampere Ohjelma 9.00 Tervetuloa kehittämisaamupäivään Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Learning Cafe yhteenveto Kuopio 1.11.2017 Learning Cafe RYHMÄ 1 Miten toteutetaan ja johdetaan Pohjois-Savon vetovoiman lisäämistä niin, että edistetään osaavan työvoiman saatavuutta?

Lisätiedot

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä?

Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? Ikäihmisten asuminen ja yhteisöllisyys miten yhteisöllisyys voi tukea ikäihmisten toimintakykyisyyttä? TALOYHTIÖN VARAUTUMINEN ASUKKAIDEN IKÄÄNTYMISEEN -seminaari vanhustyön johtaja Oulun kaupunki Oulun

Lisätiedot

Järjestöt tulevaisuuden kunnissa

Järjestöt tulevaisuuden kunnissa Järjestöt tulevaisuuden kunnissa jenni.airaksinen@kuntaliitto.fi @AiraksinenJenni Hyvinvointi polarisoituu Terveyserot Lähtökohtaerot Sisäinen eriytyminen Tuloerot https://www.hs.fi/talous/art-2000005421006.html

Lisätiedot

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa

ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa ASTA-hanke Asumis- ja talousneuvonnan kehittäminen Lahdessa Vuokra-asukkaiden talousongelmien ehkäisy, ASTA -kokeiluhanke Heli Nuutinen, hanketyöntekijä 15.10.2018 ASTA hanke, vuokra-asukkaiden talousongelmien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.09.2016 Sivu 1 / 1 2502/2016 10.04.00 Kaupunginhallitus 211 20.6.2016 Valtuusto 104 22.8.2016 122 Valtuustokysymys konttirakentamisesta eli konttitalojen mahdollisuudesta yhtenä asuntopulan

Lisätiedot

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN Nuorten turvatalojen vuosi 2018 1 Punaisen Ristin Nuorten turvatalot auttavat nuoria ja heidän perheitään erilaisissa arjen pulmissa ja kriiseissä. Turvatalot sijaitsevat

Lisätiedot

Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015

Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015 Ikäasumisen valinnat ja mahdollisuudet Suomen Akatemia, Helsinki, 17.8.2015 Muuttamisvalinnat ja asumisen uudet vaihtoehdot Outi Jolanki, FT Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos, Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma. Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden asumistilanne 75-vuotta täyttäneistä vuoden 2010 lopussa Suositus, 2008 Asui

Lisätiedot

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille

Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Työpajatoiminnan sisällöt ja vaikutukset esille Nuori2017 28.3.2017 Työpajatoiminnan vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman painopisteitä vuosina 2016-2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman 2013-2017 väliseminaari, 16.12.2015, Finlandia talo, Helsinki ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho,

Lisätiedot

KOTONA KAUPUNGISSA. - pakolaistaustaisten nuorten ja lapsiperheiden asumisvalmennus Espoossa ja Oulussa

KOTONA KAUPUNGISSA. - pakolaistaustaisten nuorten ja lapsiperheiden asumisvalmennus Espoossa ja Oulussa KOTONA KAUPUNGISSA - pakolaistaustaisten nuorten ja lapsiperheiden asumisvalmennus Espoossa ja Oulussa KOTONA KAUPUNGISSA Ryhmämuotoista asumisvalmennusta ja räätälöityä yksilötyötä asumisen asioissa Hanke

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille

Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Uuden sukupolven rekrytointiportaali nuorille, koulutetuille ammattilaisille Anna työnantajille mahdollisuus löytää juuri sinut! www.heebo.fi Mikä ihmeen Heebo? Nuorten, koulutettujen ammattilaisten rekrytointiportaali

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja

Syrjäytymisen kustannukset. Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Syrjäytymisen kustannukset Maritta Pesonen Perhepalveluiden johtaja Vantaan kaupunki, perhepalvelut 2 Aikuissosiaalityö: Työttömyysprosentti Vantaalla on 8,9 %, Toimeentulotukea saa vantaalaisista 9,1

Lisätiedot

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia

#uusiamis #10askeltaonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia #uusiamis #10taonnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen yrityksille Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017

Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman toteutussuunnitelma vuosille 2016 2017 A. Ennakointi ja varautuminen 1. Otetaan ikääntyneiden asumisen parantaminen huomioon valtion asuntopolitiikan toteutuksessa

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Kannelmäen kimppa Yhteisasumiskokeilu Helsingin kaupungin asunnot Oy:n vuokra-asunnossa

Kannelmäen kimppa Yhteisasumiskokeilu Helsingin kaupungin asunnot Oy:n vuokra-asunnossa Kannelmäen kimppa Yhteisasumiskokeilu Helsingin kaupungin asunnot Oy:n vuokra-asunnossa Oman muotoinen koti 2016 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Tausta... 3 3. Kohde ja sen valinta... 5 4. Asukasvalinta

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään?

Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Piritta Selin, järjestöpäällikkö 16.1.2019 Epilepsialiitossa vahvaa kehittämistoimintaa Neljä kehittämishanketta (STEA) käynnissä, eri vaiheissa: Minusta tulee

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

ACUMEN O2: Verkostot

ACUMEN O2: Verkostot ACUMEN O2: Verkostot OHJELMA MODUULI 4 sisältää: Lyhyt johdanto uranhallintataitojen viitekehykseen VERKOSTOT: työkaluja ja taitoja kouluttajille Partnerit: LUMSA, ELN, BEST, INNOV, MeathPartnership, SYNTHESIS,

Lisätiedot

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen 2016 SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen AIMO-työ koostuu kolmesta osa-alueesta: Jalkautuva palveluohjaus ja starttikotiasuminen Asumisen tuen keskus

Lisätiedot

ASUNTO ENSIN, VAAN EI ASUNTO VAIN

ASUNTO ENSIN, VAAN EI ASUNTO VAIN ASUNTO ENSIN, VAAN EI ASUNTO VAIN JARI KARPPINEN OHJELMAJOHTAJA ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOIMENPIDEOHJELMA (AUNE) 2016-2019 Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma 2016-2019 (AUNE) Taustalla

Lisätiedot

PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014

PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014 PAAVO-ohjelman seurantakyselyn tuloksia 2012-2014 30.1.2015 Ympäristöministeriö PAAVO ohjausryhmän kokous Sari Timonen, projektipäällikkö PAAVO-Verkostokehittäjät / Y-Säätiö Taustaa Asiakaskohtaisia tulolomakkeita

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala

Johdanto kuntaesimerkkeihin. Arjen keskiössä seminaari Susanna Hintsala Johdanto kuntaesimerkkeihin Arjen keskiössä seminaari 6.3.2014 Susanna Hintsala susanna.hintsala@kvl.fi ARJEN KESKIÖSSÄ hankkeen tavoitteet 2012-2014 Lähiyhteisöjen ja asuntoverkostojen suunnittelu Uudet

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori

Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori Etsivän nuorisotyön sisällöt ja vaikuttavuus näkyviin Nuori2017 28.3.2017 Etsivän nuorisotyön vaikuttavuus ja Sovari-mittari Reetta Pietikäinen Valtakunnallinen työpajayhdistys Sovari sosiaalisen vahvistumisen

Lisätiedot