EPT 1/2016. tiedottaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EPT 1/2016. tiedottaa"

Transkriptio

1 EPT 1/2016 tiedottaa

2 ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén ( ) Tarja Vartiainen Töölönkatu Helsinki puh s-posti Nordea FI EPT TIEDOTTAA Julkaisija Painos Painopaikka Toimitus Taitto Materiaali Kannen kuva Espoon Partiotuki ry. 100 kpl EPT:n toimisto EPT:n viestintäryhmä Ville-Pekka Reponen Jukka Autio, Riikka Nenonen, Veera Pohjola, Miika Raki, Tarja Vartiainen Tarja Vartiainen Seuraava EPT-tiedottaa ilmestyy toukokuussa. 2

3 Pääkirjoitus Uusi vuosi ja uudet haasteet; jokaisen on joskus kuullut sanottavan niin. Partioympyröissä tämä kuitenkin pitää hyvinkin paikkansa. Monissa pesteissä on henkilöt aloittanut yhtä aikaa uuden vuoden kanssa ja nyt kun on päästy jo kunnolla liikkeelle, on menossa näihin pesteihin tutustuminen ja omaksuminen. Myös EPT:n hallituksessa on aloittanut uusia tyyppejä uusissa pesteissä. On tietysti kiva tehdä tuttuja hommia, jotka osaa jo valmiiksi. Itse olen kuitenkin päättänyt tänä vuonna astua rohkeasti aivan vieraisiin saappaisiin, joilla suunnistan hyvinkin pitkälle epämukavuusaluelle. Uskon kuitenkin, että paras tapa kehittää itseään on haastaa itseään ja tarttua rohkeasti uusiin haasteisiin, vaikka ne tuntuisivatkin kuinka epämiellyttäviltä tai hankalilta. Ensimmäisenä hyvänä esimerkkinä toimii tämä pääkirjoitus. Vaikka hyppääkin suoraan pystymetsästä tekemään sellaista, mitä ei ole ikinä tehnyt, voi yllättää itsensä ja saada jotain hyvääkin aikaiseksi. Suosittelen tätä samaa kaikille niille, jotka pohtivat, pitäisikö lähteä johonkin pestiin. Lähtekää! Nauttikaa! Näillä terveisillä toivotan kaikille iloista ja mielekästä partiovuotta omasta ja muun hallituksen puolesta. Tehdään tästä vuodesta mahtava ja ikimuistoinen yhdessä. Onnea ja menestystä kaikille tämän vuoden pesteihin. Miika Raki Hallituksen varapuheenjohtaja 3

4 Sudariryhmä kutsuu kaikki EPT:n laumat mukaan seikkailemaan! MERIRETKI Retki järjestetään Otaniemen lähettyvillä klo Retken hinta 10 /lauma. Ilmoita laumasi mukaan kuksassa mennessä.: /login.aspx?id=9694 Tarkemmat tiedot lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse. Lisätietoja: 4

5 Varaa kämppävuoro Nuuksiossa olevaa Mylliksen kämppää vuokrataan partiokäyttöön. Kämppäviikonlopun hinta on 60 euroa. Kämpän varaustilanteen voi tarkistaa kampat -sivustolla olevasta varauskalenterista. Vuoron voi varata EPT:n toimistolta sähköpostilla tai p Etsitään lippukuntaa vierailemaan Espoon maahanmuuttajapalveluihin Kiinnostaako yhteistyö maahanmuuttajien kanssa? Espoon maahanmuuttajapalvelut etsii lippukuntaa vierailemaan vasta tulleiden naisten ryhmässä (17-28-vuotiaita, osalla omia lapsia). Haluaisivat kuulla lisää partiosta ja miettiä, kuinka partiota voisi tuoda tutuksi! Lippukunta voi olla suoraan yhteydessä Anne-Maarit Pulliseen (Sosiaaliohjaaja, Espoon maahanmuuttajapalvelut, ja ) 5

6 KUTSU Tervetuloa Espoon Partiotuki ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen keskiviikkona klo Partioasem malle. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat klo Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, joita ovat mm. vuoden 2015 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vahvistaminen. Esityslista liitteineenn lähetetään lippukunnanjohtajille postitse kaksi viikkoa ennen kokousta. Lisäksi asiakirjat tulevatt ennen kokousta - sivustolle Tervetuloa! Toivoo Espoon Partiotuki ry:n hallitus 6

7 LUMIVEISTOSKISA EPT:n sudariryhmä kutsuu kaikki sudenpentulaumat sekä muut sudarimieliset ryhmät lumiveistoskisaan Leppävaaran urheilupuistoon sunnuntaina Pakatkaa mukaan lapiot, ämpärit, ja mukit, ja tulkaa viettämään talvipäivää leikkimielisen kisailun merkeissä. Ilmoittautuminen kuksassa mennessä ilmoittautuneille lähetetään tarkempaa tietoa tapahtumasta viikkoa ennen kisaa. (Selvitämme mahdollisuutta tehdä yhteisvastuu lipaskeräystä tapahtuman yhteydessä.) Lisätietoja Jukalta, 7

8 Hallitussemma ja uuden hallituksen esittely EPT:n hallitus osallistui yhdessä Vantaan Partiokannuksen hallituksen kanssa PäPan piirihallituksen järjestämään hallitusseminaariin Sierlan leirikeskuksessa tammikuussa. Viikonlopun aikana kuunneltiin piirihallituksen ajatuksia tulevalle vuodelle, pidettiin ensimmäinen kokous uudella hallituksella ja pohdittiin EPT:n toiminnan painopisteitä tälle vuodelle sekä pidettiin suhteita yllä Kannukseen ja piirihallitukseen. Vapaa ajalla pidettiin vauhdikkaasti hauskaa järvellä mm. pulkkakisojen merkeissä pidetyssä hallituksen kokouksessa valittiin seuraavat vastuuhenkilöt tapahtumille ja ryhmille: Martta Jämsén Puheenjohtaja ja hallintoryhmä Miika Raki Varapuheenjohtaja, aluetyö ja Gaala 8

9 Petrus Holm Kämppä ryhmä ja Vimma ryhmä Risto Ilomäki Espoon Punanen Kasperi Tulkki Pinkki ja Sudariryhmä Hanna Mentula Johtajaleiri 9

10 Henri Kekäläinen Hallituksen kesäretki ja purjehdus Veera Pohjola Espoon Vihree ja Rantabileet Juuso Heikkilä Viestintä ja nettisivut 10

11 11

12 Helmikuu Lumiveistoskisa Vinkuli Maaliskuu Kevätkokous Huhtikuu Vimma-viikonloppu Partioviikko EPT tiedottaa DL Mylliksen talkoot Toukokuu 7.5. Vihree 7.5. Meriretki Kesäkuu Heinäkuu SuSe-leirit Roihu (SP) Elokuu EPT Tiedottaa 3 DL Rantalentisbileet Syyskuu Syyssemma (PäPa) Punkku Lokakuu Pinkki Johtajailta Syyskokous Marraskuu Vimma-viikonloppu Joulukuu EPT Tiedottaa 4 DL Itsenäisyyspäivän seppeleenlasku Gaala Lähettäjä: Espoon Partiotuki ry - Töölönkatu Helsinki

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

EPT 1/2012. tiedottaa

EPT 1/2012. tiedottaa EPT 1/2012 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Toimisto Pankkitili Juho Uotila (050 364 0885) Petra Turtiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 fax. 8865 1233 s-posti

Lisätiedot

EPT 4/2015. tiedottaa

EPT 4/2015. tiedottaa EPT 4/2015 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

KUTSU. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat jo klo 17.30.

KUTSU. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki. Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat jo klo 17.30. KUTSU Tervetuloa Espoon Partiotuki ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen keskiviikkona 16.3.2016 klo 18.00 Partioasemalle. Kokous on Partioasemalla kokoustila Torissa os. Töölönkatu 55, 00250 Helsinki.

Lisätiedot

KUTSU. Tervetuloa! Liitteet - esityslista - valtakirja - jäsen- ja äänimäärät - toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017

KUTSU. Tervetuloa! Liitteet - esityslista - valtakirja - jäsen- ja äänimäärät - toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 KUTSU Tervetuloa Espoon Partiotuki ry:n sääntömääräiseen syyskokoukseen keskiviikkona 26.10.2016 klo 18.00 Partioasemalle (Töölönkatu 55, 00250 Helsinki). Valtakirjojen tarkistus ja kahvitarjoilu alkavat

Lisätiedot

EPT 5/2010. tiedottaa

EPT 5/2010. tiedottaa EPT 5/2010 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Toimisto Pankkitili Martti Suontausta (040 506 2400) Katja Arvilommi Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 fax. 8865 1233

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

EPT 1/2015 tiedottaa

EPT 1/2015 tiedottaa EPT tiedottaa 1/2015 ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

Ville-Pekka Reponen Riikka Nenonen, Nicole Finell, Niina Johansson, Sanna Kaistinen, Heikki Laine, Saana Laukkanen, Martti Suontausta

Ville-Pekka Reponen Riikka Nenonen, Nicole Finell, Niina Johansson, Sanna Kaistinen, Heikki Laine, Saana Laukkanen, Martti Suontausta 5 / 2009 tiedote0509.indd 1 6.10.2009 16:16:51 Espoon Partiotuki Ry. Puheenjohtaja Anna Munsterhjelm Järjestösihteeri Annukka Helander Toimisto Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 gsm. 044 272

Lisätiedot

EPT 2/2010 tiedottaa tiedote0210.indd 1 19.2.2010 18:39:57

EPT 2/2010 tiedottaa tiedote0210.indd 1 19.2.2010 18:39:57 EPT tiedottaa 2/2010 tiedote0210.indd 1 19.2.2010 18:39:57 ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Toimisto Pankkitili Martti Suontausta (040 506 2400) Annukka Helander Töölönkatu 55 00250

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

1680 kpl Kopio Niini Oy EPT:n viestintäryhmä Juuso Heikkilä Petrus Holm, Kiira Karimaa, Aaron Kling, Alex Inkiläinen, Anna Vuorenmaa, Antti Vuorela

1680 kpl Kopio Niini Oy EPT:n viestintäryhmä Juuso Heikkilä Petrus Holm, Kiira Karimaa, Aaron Kling, Alex Inkiläinen, Anna Vuorenmaa, Antti Vuorela EPT Tiedottaa 2017 ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Petrus Holm (040 417 3435) Lippukuntakoordinaattori Tarja Vartiainen Toimisto Töölönkatu 55 00250 HELSINKI puh. 09 8865 1212 www.ept.fi ept@partio.fi

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Espoon Partiotuki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2016 Hallituksen esitys syyskokoukselle 21.10.2015 VISI 16 Jokaisella pestillä on pestikuvaus, pesti- ja palautekeskustelu Tehdään tietoista jäsenhankintaa

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

Espoon Partiotuki ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2016

Espoon Partiotuki ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2016 Espoon Partiotuki ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2016 Hyväksytty Espoon Partiotuki ry:n kevätkokouksessa 22.3.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 ESPOON PARTIOTUKI RY... 3 1.1 Hallinto ja työntekijät... 3 1.2

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Espoon Partiotuki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys syyskokoukselle

Espoon Partiotuki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio Hallituksen esitys syyskokoukselle Espoon Partiotuki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2017 Hallituksen esitys syyskokoukselle 26.10.2017 VISI 17 Jokaisella pestillä on pestikuvaus, pesti- ja palautekeskustelu Painotetaan palautekeskusteluja

Lisätiedot

2/2011 EPT. tiedottaa. tiedote0211.indd 1 1.3.2011 14:36:13

2/2011 EPT. tiedottaa. tiedote0211.indd 1 1.3.2011 14:36:13 EPT 2/2011 tiedottaa tiedote0211.indd 1 1.3.2011 14:36:13 ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Toimisto Pankkitili Martti Suontausta (040 506 2400) Katja Arvilommi Töölönkatu 55 00250 Helsinki

Lisätiedot

ESPOON PARTIOTUKI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2017

ESPOON PARTIOTUKI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2017 ESPOON PARTIOTUKI RY TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS 2017 Hyväksytty Espoon Partiotuki ry:n kevätkokouksessa 21.3.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1 ESPOON PARTIOTUKI RY... 3 1.1 Hallinto ja työntekijät... 4 1.2

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

EPT 2/2015. tiedottaa

EPT 2/2015. tiedottaa EPT 2/2015 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Puheenjohtaja Pihla Pitkänen. Toimisto Töölönkatu Helsinki puh ept.fi

Puheenjohtaja Pihla Pitkänen. Toimisto Töölönkatu Helsinki puh ept.fi EPT 2018 Espoon Partiotuki ry Puheenjohtaja Pihla Pitkänen Lippukuntakoordinaattori Tarja Vartiainen Toimisto Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 09 88651212 ept.fi ept@partio.fi Facebook Espoon Partiotuki

Lisätiedot

EPT TIEDOTTAA. Annukka Helander. Seuraava EPT-tiedote ilmestyy huhtikuussa.

EPT TIEDOTTAA. Annukka Helander. Seuraava EPT-tiedote ilmestyy huhtikuussa. 2 / 2008 ESPOON PARTIOTUKI RY. Puheenjohtaja Anna Munsterhjelm (040 587 9514) Järjestösihteeri Annukka Helander Toimisto Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 gsm. 044 272 3465 fax. 8865 1233 s-posti:

Lisätiedot

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen)

Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) Lpk-tuen uudistus HP:ssä Projektisuunnitelma (keskeneräinen) 1 Projektin tarve Lippukunnanjohtajan työtaakkaa kevennetään ja tukea kohdistetaan useammalle ja tehtäviä jaetaan. Tilanne ennen projektin käynnistämistä

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Espoon Partiotuki ry. Pestivihko

Espoon Partiotuki ry. Pestivihko Espoon Partiotuki ry Pestivihko SISÄLLYSLUETTELO JA PESTAAMINEN 2 EPT:N SOPIMUS 3 KUVAUKSET 6 EPT:n hallituksen puheenjohtaja 6 EPT:n hallituksen jäsen 7 Lumiveistoskisan johtaja 8 Vinkulin leirinjohtaja

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

ESPOON PARTIOTUKI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015. Hallituksen esitys syyskokoukselle.

ESPOON PARTIOTUKI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015. Hallituksen esitys syyskokoukselle. ESPOON PARTIOTUKI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2015 Hallituksen esitys syyskokoukselle. VISI 15 JOKAISELLA PESTILLÄ ON KUVAUS, PESTI- JA PALAUTEKESKUSTELU KAIKKIIN TAP AHTUMIIN KUTSUTAAN EI-VIELÄ-PARTIOLAISIA

Lisätiedot

Kannen kuva LuottiSemmasta Kiljavalta. Seuraava EPT-tiedottaa ilmestyy tammi-helmikuussa

Kannen kuva LuottiSemmasta Kiljavalta. Seuraava EPT-tiedottaa ilmestyy tammi-helmikuussa 6 / 2007 ESPOON PARTIOTUKI RY. Puheenjohtaja Heikki Laine (050 61860) Järjestösihteeri Annukka Helander Toimisto Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 gsm. 044 2723 465 fax. 8865 1233 s-posti: ept@partio.fi

Lisätiedot

Espoon Partiotuki ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015

Espoon Partiotuki ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 Espoon Partiotuki ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2015 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 16.3.2015 1 ESPOON PARTIOTUKI RY... 3 1.1 Hallinto ja työntekijät... 3 1.2 Ryhmät... 4 1.5 Yhteistyö ja edunvalvonta...

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 23. toimintavuotenaan partio ohjelman toteuttamista viikkokokousten, retkien, leirien, vaellusten

Lisätiedot

EPT 3/2012. tiedottaa

EPT 3/2012. tiedottaa EPT 3/2012 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Toimisto Pankkitili Juho Uotila (050 364 0885) Susanne Nylund Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 fax. 8865 1233 s-posti

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

EPT 3/2014. tiedottaa

EPT 3/2014. tiedottaa EPT 3/2014 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Projektipäällikkö Toimisto Pankkitili Emilia Knaapi (050 523 4441) Tarja Vartiainen Riikka Mykrä Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh.

Lisätiedot

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu erä Sarjaan ilmoittautuminen 9.6. Etelä-Suomen (E- S) E (enemmän ja vähemmän pelanneet), E-S D Pj 9.6.2017 mennessä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Espoon Partiotuki ry toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014

Espoon Partiotuki ry toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 Espoon Partiotuki ry toimintasuunnitelma ja talousarvio 2014 1 Hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 24.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO VIS114... 4 YLEISTÄ... 5 TOIMINNAN PAINOPISTEET, TAVOITTEET JA MITTARIT...

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

Espoon Partiotuki ry toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013

Espoon Partiotuki ry toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013 Espoon Partiotuki ry toimintasuunnitelma ja talousarvio 2013 Hyväksytty EPT:n syyskokouksessa 18.10.2012 1 SISÄLLYSLUETTELO VIS13... 4 YLEISTÄ... 5 HALLINTO, TALOUS JA TOIMISTO... 8 YHTEISTYÖ- JA EDUNVALVONTA...

Lisätiedot

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018 TAMPEREEN VIIKKO Mediatiedot 2018 MEDIATIEDOT 2018 TOIMITUS toimitus@tampereenviikko.fi Tavoita laadukkaasti Päätoimittaja Kim Huovinlahti p. 040 001 0304 kim.huovinlahti@tampereenviikko.fi Tuottaja Salli

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(4) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Mankkaan Eräsusien kuudettatoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa käyttöön

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

Espoon Partiotuki ry. Toimintakertomus ja tilinpäätös Hallituksen esitys Espoon Partiotuki ry:n kevätkokoukselle

Espoon Partiotuki ry. Toimintakertomus ja tilinpäätös Hallituksen esitys Espoon Partiotuki ry:n kevätkokoukselle Espoon Partiotuki ry Toimintakertomus ja tilinpäätös 2018 Hallituksen esitys Espoon Partiotuki ry:n kevätkokoukselle 19.3.2019 Kuvaaja: Alex Inkiläinen SISÄLLYSLUETTELO 1 ESPOON PARTIOTUKI RY 2 1.1 Hallinto

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Tammikuu on hyvä aika täydentää lippukunnan kaikkia ryhmiä, tai perustaa ihan uusia!

Tammikuu on hyvä aika täydentää lippukunnan kaikkia ryhmiä, tai perustaa ihan uusia! Piirihallitus 10.10.2013 Kurssi- Ilmo KEVÄÄN KURSSI-ILMOITTAUTUMISEN DL 13.1. Tsekkaa Toimintaliite Hepun 6/13 välistä Samoajavuoden aloitusbileet. Kuva: Mikko Jalo MONTAKO SUDARIA ON JÄLJELLÄ SYKSYLLÄ

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och 100 kpl/st. Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 - Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan ja Nummi-Pusulan

Lisätiedot

Vuoden viimeinen EPT-tiedottaa ilmestyy joulukuussa.

Vuoden viimeinen EPT-tiedottaa ilmestyy joulukuussa. 5 / 2007 ESPOON PARTIOTUKI RY. Puheenjohtaja Heikki Laine (050 61860) Järjestösihteeri Annukka Helander Toimisto Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 fax. 8865 1233 s-posti: ept@partio.fi www.ept.fi

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI 2013. Hyväksytty piirihallituksessa IX 4.10.2012

TOIMINTA- KALENTERI 2013. Hyväksytty piirihallituksessa IX 4.10.2012 TOIMINTA- KALENTERI 2013 Hyväksytty piirihallituksessa IX 4.10.2012 tammikuu Kurssi- Ilmo KEVÄÄN KURSSI-ILMOITTAUTUMISEN DL 14.1. Tsekkaa kurssiliite Hepun 3/13 välistä Saraste piirileiri kesällä 2012

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016

Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö

Lisätiedot

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh , .

Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI Puinnintie 4, PORI puh ,  . Porin Keilailuliitto ry. KILPAILUKALENTERI 2019-2020 Puinnintie 4, 28360 PORI puh. 02-631 6600, email. pkl@bowling4you.fi www.bowling4you.fi SYYSKAUSI 2019 HEINÄKUU KILPAILU SARJAA VALVOJA HUOM. 24.06.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 27.1.2015 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser LOHJA - LOJO 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Kuntaliitos Sammatin kanssa 1.1.2009 Kommunsammanslagning med Sammatti 1.1.2009 Kuntaliitos Karjalohjan

Lisätiedot

Tammikuu on hyvä aika täydentää lippukunnan kaikkia ryhmiä, tai perustaa ihan uusia!

Tammikuu on hyvä aika täydentää lippukunnan kaikkia ryhmiä, tai perustaa ihan uusia! Piirihallitus 10.10.2013 Kurssi- Ilmo KEVÄÄN KURSSI-ILMOITTAUTUMISEN DL 13.1. Tsekkaa Toimintaliite Hepun 6/13 välistä Samoajavuoden aloitusbileet. Kuva: Mikko Jalo MONTAKO SUDARIA ON JÄLJELLÄ SYKSYLLÄ

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta

Lisätiedot

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla

Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla Kansikuvasarja jatkuu vuoden 1992 tuotoksilla RETKET TEHDÄÄN JA KOETAAN YHDESSÄ Y H T E I N E N R E T K I @tikkurilansinisetry @tiksinsamoajat hteistyössä on voimaa etket joita muistellaan pitkään oimintaa

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKALENTERI

2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,

Lisätiedot

EPT 6/2011 tiedottaa

EPT 6/2011 tiedottaa EPT tiedottaa 6/2011 ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Järjestösihteeri Toimisto Pankkitili Martti Suontausta (040 506 2400) Katja Arvilommi Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 fax. 8865 1233

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Mankkaan Eräsusien kahdeksantenatoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Tervetuloa Raaheen! Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 toiseen aluetapaamiseen!

Tervetuloa Raaheen! Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 toiseen aluetapaamiseen! Tervetuloa Raaheen! Pohjois-Suomen alueen A-kiltojen vuoden 2017 toiseen aluetapaamiseen! 112 Pattijoen Veteraanimaja, Mikonkarintie 136, 92140 Pattijoki/Raahe Viikonlopun ohjelma Yhteiset asiat la klo

Lisätiedot

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Lapin liitto 26.1.2012 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2011 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 1 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2010-2011

Lisätiedot

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e) indeksin kehitys Lapin seutukunnissa 1994-30.6.2014(e) 110,0 105,0 indeksi v. 1994 = 100 indeksi 30.6.2014 Rovaniemen seutu; 104,6 100,0 95,0 90,0 85,0 Tunturi-Lappi; 90,6 Kemi-Tornio; 90,3 LAPPI; 89,8

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot