Toimintakertomus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2017"

Transkriptio

1 Toimintakertomus

2 2 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 47. toimintavuosi. Vuonna 2017 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana palvelujärjestönä potilaan ja hänen omaistensa etuja ja oikeuksia terveydenhuoltoalalla. Tavoitteena oli kiinnittää terveysviranomaisten, terveydenhuoltohenkilökunnan ja potilaiden huomiota alalla vallitseviin epäkohtiin sekä valvoa, että potilaan edut ja oikeudet toteutuvat. Potilasliitto on edelleen kiinnittänyt erityistä huomiota potilasasiamiesjärjestelmän toimivuuteen maassamme. Menestyminen asetetuissa tavoitteissa edellyttää liitolta määrätietoisuutta, riittäviä voimavaroja, vaikuttavuutta ja uskottavuutta. Voimme tyytyväisinä todeta, että potilaan ja Potilasliiton ääntä on edelleen haluttu kuulla ja potilasnäkökulma on kiinnostanut kehitettäessä valtiovallan ja kuntien toimesta terveydenhuoltoa. Potilasliiton edustama potilasnäkökulma on tuotu esille useissa eri tilaisuuksissa ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden opintopäivillä. Sote - uudistukseen liittyen Potilasliitto on ollut kuultavana sekä osallistunut eri työryhmien valmisteluun sekä antanut lausuntoja eri aiheista ko. uudistukseen liittyen STM:lle. 2. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET Liiton sääntömääräinen varsinainen kokous pidettiin , Suomen Potilasliitto ry:n toimistolla, Helsinki. Kokouksessa oli läsnä Potilasliiton kymmenen henkilöjäsentä sekä valtakirjalla edustettuina kuusi yhdistystä, kaikkiaan 37 ääntä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Paavo Koistinen ja sihteerinä Jaakko Ojanne. Sääntömääräisinä asioina käsiteltiin ja hyväksyttiin muun muassa toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle Liiton puheenjohtajana ko. toimintavuonna oli Paavo Koistinen ja hallitukseen jäseninä kuuluivat vuonna 2017 Inger Östergård (varapuheenjohtaja), Kaj Kiljander, Kyllikki Koistinen, Terttu Toivio, Inka Svahn, Arto Pyykkönen, Matti Haimi, Jaakko Ojanne, Pentti Mäntynen, Maarit Uusiheimala-Komulainen, Nina Sundberg ja Kari Viholainen joka luopui hallituksen jäsenyydestä henkilökohtaisen syyn vuoksi "Potilaan kiitos" -tunnustusta ei kertomusvuonna myönnetty. Kokouksessa liitolle ei kutsuttu kunniajäsentä. 3. JÄSENET Potilasliitossa oli kertomusvuoden lopussa 217 henkilöjäsentä ja 9 jäsenyhdistystä, joissa jäseniä n henkilöä, yht. henkilöitä Liittoon kuuluivat seuraavat jäsenyhdistykset: De Sjukas Väl rf, Eturauhassyöpäpotilaiden tuki ry, Exitus ry, Suomen Inkon ry, Trasek ry, Immuunipuutospotilaiden yhdistys ry, Suomen Amyloidoosiyhdistys ry, Sähköherkät ry ja ITP Suomi ry. Liiton henkilöjäsenmaksu oli 13 euroa ja jäsenyhdistyksiltä perittiin 5 euroa/jäsen. Kannattajajäsenet maksoivat vähintään 20 euroa.

3 3 4. LIITON TOIMINTA 4.1. Pyydetyt, annetut kannanotot, lausunnot ja kuulemistilaisuudet Kertomusvuonna Potilasliitto otti kantaa asiantuntijana ja antoi lausuntoja mm. seuraavissa asioissa: Lausunto Itä-Suomen yliopistolle (terveystieteiden tiedekunta, hoitotieteen laitos) koskien MET-toiminnan (MET-toiminta tarkoittaa sairaalassa käytettäviä nopean vasteen ryhmiä, jotka kutsutaan paikalle potilaan tilan äkillisesti heikentyessä esimerkiksi vuodeosastolla) tutkimusaihetta Lausunto STM:lle luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä ja eräiksi siihen liittyviksi muiksi laeiksi Lausunto STM:lle koskien potilasvahinkovakuutustyöryhmän loppuraporttia Lausunto STM:lle koskien luonnosta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädäntöä Vastattu STEAn kyselyyn Järjestötyöpajoissa kehitettyjen indikaattoreiden soveltuvuus STEAn yleisavustuksella (Ay) toteutetun toiminnan laajuuden ja tuloksellisuuden todentamiseksi Lausunto STM:lle koskien hallituksen esitystä laeiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain ja sairausvakuutuslain muuttamisesta Lausunto STM:lle koskien luonnosta valtioneuvoston asetukseksi erikoissairaanhoidon työnjaosta ja eräiden tehtävien keskittämisestä Kommentti STM:lle koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kommentti STM:lle koskien hallituksen esitystä eduskunnalle potilasvakuutuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto STM:lle koskien hallituksen esitystä laiksi kliinisistä lääketutkimuksista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunto STM:lle koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi liikenneja potilasvahinkolautakunnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kommentti Lääketietokeskus Oy:lle koskien Lääkkeiden käyttäjien lääkeinformaation lähteet ja tarpeet -tutkimusta Kommentti STM:lle koskien luonnosta palleatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämisestä Valvira, Anna äänesi kuulua- sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus. Vastattu ennakkokysymyksiin Lausunto STM:lle koskien luonnosta kuolemansyyn selvittämisestä annetun asetuksen (948/1973) muuttamiseksi Lausunto STM:lle koskien hallituksen esitystä luonnoksesta laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Lääkäriliiton sidosryhmätutkimus 2017, vastaukset annettu Pyydetyt puheenvuorot, luennot ja kuulemistilaisuudet Potilasliitolta pyydettiin kertomusvuoden aikana useita luentoja ja puheenvuoroja. Liiton puheenjohtaja Koistinen on useissa edustamaltaan jäsenyhdistykseltä pyydetyissä

4 4 puheenvuoroissa, luennoissa ja eri tilaisuuksissa tuonut esiin Potilasliiton roolin yhteistyössä ja yhteistyön kehittäjänä potilastyössä potilasjärjestöissä sekä ollut pyydettynä esittämässä liiton näkökulmaa mm. seuraavissa tilaisuuksissa: Puheenjohtaja Paavo Koistinen on pitänyt pyydetyn luennon Kainuun Parkinson-yhdistys ry:ssä aiheena mm. sote-uudistus ja potilasturvallisuus, Kajaani Puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut liiton edustajana STM:n kuultavana: Erikoissairaanhoidon työnjaosta ja keskittämisestä, Helsinki STM, Kuulemistilaisuus kliinisten lääketutkimusten EU-asetuksen kansallisesta täytäntöönpanosta, Helsinki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto, pyydetty Potilasliiton puheenvuoro Potilaan ongelmat oikeudensaannissa, Helsinki Sote- ja maakuntauudistus. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017, Jyväskylä. Puheenjohtaja Paavo Koistinen työpajassa yhdyspintapalveluiden järjestäminen STM, Palleatiivisen hoidon ja saattohoidon järjestämisen kuulemistilaisuus klo 9:30-12:30, osallistunut puheenjohtaja Paavo Koistinen puhelimitse (puh , pinkoodi ) Valvira, Anna äänesi kuulua - sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus, Helsinki 4.3. Potilastyö Liiton potilastyön kasvu jatkui myös vuonna 2017 ja laajeni käsittämään varsinaisen potilas- ja vertaistukineuvonnan lisäksi järjestötoiminnan perustamis- ja rutiiniasiat. Liitto on auttanut erilaisia ryhmiä organisoimaan toimintaansa. Potilastyön rakenne on entisestään laajentunut: puhelimen ja sähköpostin lisäksi asioita hoidetaan yhä enemmän henkilökohtaisten tapaamisten muodossa (mm. näyttelyt, keskustelutilaisuudet ja esitelmät). Eniten on kysyntää vertaistukitoiminnasta, jonka suuret osanottajamäärät osoittavat, että tämä toiminta kasvaa jatkuvasti kolmannella sektorilla, koska lääkärit ja muu hoitohenkilökunta eivät pysty käsittelemään riittävästi asioita yksilötasolla. Tarvetta tyydyttämään on käytetty myös Suomen Potilaslehteä, joka on julkaissut yksittäisen potilaan kokemuksia. Monissa asioissa tarvitaan tietämystä KELA:n ja Potilasvakuutuskeskuksen palveluista ja toiminnasta ja Potilasliiton toimisto välittääkin säännöllisesti näiden yhteystietoja potilaille. Valitus- ja kantelutuki jotka ovat konkreettisesti tulleet liiton toimintaan mukaan, mikä on näkynyt liiton toimiston palvelujen käyttönä. Tässä toiminnassa aloite on lainmukaisesti aina potilaalla tai hänen läheisillään, mutta liitto voi tarjota ohjausta ja neuvontaa. Vuonna 2017 jatkettiin potilaitten avustamista muistutusten (potilaslaki 10), valitusten ja kantelun

5 5 luonnostelussa. Kirjallisiin muistutuksiin tulee edelleen enimmäkseen hylkääviä tai väheksyviä vastauksia, mutta niillä on tärkeä sijansa, koska täten asia saadaan kirjalliseen muotoon ja luodaan edellytykset jatkotoiminnalle. Muistutusten ja niihin saatujen selitysten ongelmallisimpia ristiriitoja on potilaan ja hoitohenkilökunnan välillä täysin poikkeavat käsitykset hoitotapahtumista. Usein hoitaja ja hänen kollegansa todistavat myös, että potilas valehtelee. Kahden todistus yhtä vastaan saa myös traagisia seuraamuksia sairauksien vaikeutumisina. Liitto on jo jonkin aikaa seurannut aluehallintovirastojen kantelupäätöksiä, joissa hylkääminen saattaa aiheuttaa potilaalle ja läheisille vaikeita masennustiloja ja sairastumisia. Potilasvakuutuskeskuksen ensipäätöksistä runsaat 70 % on potilaan kannalta hylkääviä tai tyytymättömyyttä aiheuttavia, mikä johtunee vakiintuneista käytännöistä, joiden lainsäädännöllistä uudistusta on syytä pohtia. Vakuutusyhtiöiden päätöksentekoprosessit ovat potilastyössä oma alueensa, joka liittyy yhä useammin potilaan edunvalvontaan. STM on asettanut potilasvakuutuksen uudistamista selvittävän työryhmän jossa liiton edustajana oli liiton puheenjohtaja. Suomen Potilasliittoon voi ottaa yhteyttä nimettömänä ja pyydettäessä liitto tuhoaa luonnostelemansa asiakirjat potilaan intimiteettisuojan turvaamiseksi. Täten emme voi muodostaa tarkkoja tutkimustiedostoja muihin selvityksiin. Muistutusten määrä on ilmeisesti moninkertainen ilmoitettuun määrään verrattuna. Julkisessa sanassa on usein esillä kantelujen suuri ja kasvava määrä vuosittain. Liiton kenttätyö osoittaa kuitenkin, että valitus- ja kanteluasteelle menee vain jäävuoren huippu tapauksista. Jarruttavina tekijöinä potilaat ja omaiset mainitsevat henkilökunnan kielteisen, jopa hyökkäävän, suhtautumisen kritiikkiin ja kanteluun. Edelleen on tapauksia, joissa kantelusta puhuvaa potilasta jopa uhkaillaan. Puhelinkontakteja on kaikkiin puhelimiimme, joukossa myös yksityisiin hallituksen jäsenten puhelimiin, tullut noin 970 kpl. Suurin osa on rutiinikysymyksiä. Hyvin paljon kysytään neuvoa potilasvahinkolomakkeen saantia tai muita vastaavia rutiinitoimenpiteitä koskevista asioista ja kysyjät on ohjattu tiedon alkuperäiselle lähteelle. Loppuvuodesta 2017 neuvonnassa ovat lisääntyneet kysymykset hoitoyksiköissä potilaan kohteluun liittyvät asiat sekä potilasasiakirjamerkintäasiat. Suomen Potilaslehden takasivua yhteystietoineen on kehitetty vastaamaan yhä paremmin tätä tiedottamistarvetta. Liiton edustajat ovat olleet esillä useissa joukkotiedotusvälineissä. Tämäkin on heijastunut neuvontaan ja antanut kuvan, että vaikeasti sairaat ja monisairaat potilaat tarvitsevat enemmän henkilökohtaista tukea. Kysymykset koskevat usein vanhusasiaa, elvyttämättä jättämistä, potilasasiakirjojen kohtalokkaita virheitä ja potilasasiakirjojen luovuttamiskieltoja mm. erilaisin teknisin perustein. Edelleen kasvava ryhmä ovat hoitamatta jätetyt potilaat kaikenikäisten keskuudessa. Potilastyön positiivinen luonne on näkynyt myös 2017 yhteistyötoiminnassa, johon lukuisa määrä lääkäreitä ja hoitajia on osallistunut, suurin osa palkkiotta. Lääkäriliiton kanssa on lisätty yhteistyötä. Täten on saatu uutta tutkimusmateriaalia ja tietoa, joka hyödyttää myös pieniä ja harvinaisia potilasryhmiä. Suomen Potilasliiton jäsenjärjestöjen solmimat kontaktit hoitohenkilökuntaan ja tutkijoihin ovat merkittävä mutta osittain näkymätön työsarka, josta on syytä kiittää kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä.

6 6 Suomen Potilasliitto ry järjesti Potilaan Päivän seminaarin Turussa Lounatuulet Yhteisötalossa. Tilaisuudessa oli asiantuntijaluennot aiheina: mitä nyt ja missä mennään soteuudistuksessa Varsinais-Suomessa? Potilasturvallisuus potilaan näkökulmasta, Jos potilasvahinko tapahtuu tai hoidossa ja kohtelussa on toivottavaa, kuinka toimin? Potilaan voimaantuminen. Potilaan Päivän seminaari sai kiitokset ja erinomaiset palautteet, osallistujia oli n. 80 henkilöä. Seuraava Potilaan Päivän seminaari järjestetään Tampereella Potilasliitto järjesti seminaarin sen jäsenjärjestöjen ja liiton jäsenille sekä jäsenjärjestöjen aktivisteille ja liiton hallituksen jäsenille. Tilaisuudessa oli asiantuntijaluennot aiheina: Sote uudistus, mm. valinnanvapaus Suomessa ja kuinka valinnanvapaus toteutuu käytännössä Ruotsissa, Ravinto ja hyvinvointi, Matkaopas luovuuteen ja voimaantumiseen. Osallistujia seminaarissa 50 henkilöä. Potilasliitossa järjestettiin ensimmäiset vertaistukikoulutukset v Koulutus on suunnattu henkilökohtaisille tukihenkilöille, päivystävää puhelinneuvontaa tekeville ja pienryhmäkeskustelujen vetäjänä toimiville. Koulutuksiin on osallistunut liiton jäsenjärjestöjen ulkopuolelta Suomen MG-yhdistys ry:stä tuki/yhteyshenkilöitä. Koulutusta jatketaan säännöllisesti joka vuosi ja sitä kehitetään jatkuvasti, että se palvelisi parhaiten vertaistyötä tekeviä Yhteistyö eri tahojen kanssa Liitto on ollut mukana kertomusvuoden aikana muun muassa seuraavissa työryhmissä, toimikunnissa ja yhteisöissä, joissa Suomen Potilasliittoa edustanut puheenjohtaja Paavo Koistinen: Hoitotyön tutkimussäätiön Suomen JBI yhteistyökeskus - neuvottelukunnan jäsen Fimea, Lääkehoidon päivä - suunnitteluryhmän jäsen Fimea, Kansallinen lääkeinformaatioverkosto Lääkkeiden käyttäjien lääkeinformaation kehittämisen työryhmä - lääkeinformaation kehittämisen työryhmän jäsen Metropolia ammattikorkeakoulu, sairaanhoitajatutkintojen suomenkielinen ja englanninkielinen neuvottelukunta - neuvottelukunnan jäsen Kela, Kanta-palvelut - Kanta-palvelujen asiakasraadin jäsenyydet, kolme varsinaista ja yksi varajäsen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL - seminaarit ja työpajat

7 7 Sosiaali- ja terveysministeriö STM - seminaarit ja työpajat Suomen Kuluttajaliitto - Kuluttajaliiton hallituksen yleisvarajäsenyys Suomen Kuluttajaliitto ry - Kuluttajaparlamentin jäsenyys Suomen Potilasturvallisuusyhdistys - Hallituksen jäsen, valittu Harvinaiset verkoston jäsen v alkaen 4.5. Yleisötilaisuudet ja messut 4.6. Asiantuntijaosallistuminen ja muu toiminta Yleisöluennot eturauhassyövän sekä inkontinenssiongelmien hoidoista, Helsinki. Järjestäjinä ERSY, Docrates Syöpäsairaala sekä Suomen Inkon ry Kuluttajaliitto, hallituksen kokous, Helsinki Kuluttajaliitto, hallituksen kokous, Helsinki Kuluttajaliitto, hallituksen kokous, Helsinki Kuluttajaliitto, hallituksen kokous, Helsinki Valtiovarainministeriö, Keskustutilaisuus sote-uudistuksen verotuottovaikutuksista ja sote-tuottajien yhteiskuntavastuusta, valtiovarainministeri Petteri Orpo, Helsinki Metropolia ammattikorkeakoulun sairaanhoitajatutkintojen neuvottelukunnan kokous, Helsinki Kela, Kanta-palvelujen asiakasraati kokous, Helsinki Pohjois-Savon Sairaanhoitopiiri, KYS Kuopion yliopistollinen sairaala, Tuottavuusohjelman loppuseminaari, Kuopio Pohjois-Savon Sairaanhoitopiiri, KYS Kuopion yliopistollinen sairaala, PoSo Te välietappi-seminaari, Kuopio Metropolia ammattikorkeakoulun sairaanhoitajatutkintojen neuvottelukunnan kokous, Helsinki Kuluttajaliitto, hallituksen kokous, Helsinki Kuluttajaliitto, hallituksen kokous, Helsinki Potilasvakuutuskeskuksen (PVK) paneeli, Helsinki Etelä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, Potilaan oikeusturvakeinot ja niihin vastaaminen, Potilasliiton puheenvuoro, Helsinki Fimea, Lääkeinformaatiota lääkkeiden käyttäjille työryhmän kokous, Helsinki Fimea, Lääkehoidon päivän suunnitteluryhmän kokous, Helsinki Kuluttajaparlamentin erityisseminaari sote-uudistuksesta, Helsinki STEAn tilaisuus: yleisavustuksen hakeminen, käyttö ja raportointi, Helsinki Suomen Amyloidoosiyhdistys ry 20-vuotisjuhlatilaisuus, Helsinki

8 Tehyn perustamisesta 35 vuotta -tilaisuus,helsinki STM, Itsemäärämisoikeuslainsäädännön jatkovalmisteluun liittyvä työseminaari, Helsinki Fimea, Lääkeinformaatioverkoston yhteistapaaminen, Helsinki Fimea, Kansallinen lääkeinformaatioverkosto Lääkkeiden käyttäjien lääkeinformaation kehittämisen työryhmä, Helsinki Fimea, Lääkehoidon päivän suunnitteluryhmän kokous, Helsinki Suomen Potilasliiton seminaari Helsinki-Tukholma-Helsinki liiton henkilöjäsenille ja jäsenyhdistyksien jäsenille Metropolian ammattikorkeakoulu, sairaanhoitajatutkintojen neuvottelukunnan kokous, Helsinki Suomen Lääkäriliitto, toiminnanjohtaja Heikki Pälveen eläkkeelle siirtyminen tilaisuus sidosryhmille, Helsinki Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017, sote- ja maakuntauudistus, STM Jyväskylä Kela, Kanta-palvelujen asiakasraati kokous, Helsinki Kuluttajaliitto, hallituksen kokous, Helsinki Fimea, Lääkeinformaatiofoorumi (verkkoyhteydellä) Lääkeinformaation merkitys potilaan hoidossa, Helsinki Valvira, Vastattu ennakkokysymyksiin Anna äänesi kuulua- sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus Potilaan Päivän seminaari, Turku Valvira, Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus, Helsinki Neuvottelu Ernst&Young tilitarkastajan Aurora Blomqvist-Erhaman kanssa Potilasliiton toimistossa, Helsinki Fimea, Lääkehoidon päivän suunnittelukokous, Helsinki Työeläkevakuuttajat Tela ry, Finanssiala ry (FA), Tapaturmavakuutuskeskus ja Vakuutuskeskus, Keskustelutilaisuus vakuutuslääkäreistä, Sokos Hotel Presidentti, Helsinki Uudet yhdistykset neuvottelut, Viking Line neuvottelu, Helsinki Asiakastilaisuus Kaupungin teatteri, Helsinki Kela 80 vuotta hyvinvoinnin asialla Kelan 80-vuotisvastaanotto, Helsinki Suomen Potilasturvallisuusyhdistys ry, syyskokous, Helsinki 5. KUSTANNUS- JA JULKAISUTOIMINTA Kulunut vuosi oli Potilasliiton julkaiseman Suomen Potilaslehden 39. ilmestymisvuosi. Suomen Potilaslehden välityksellä Potilasliitto ja sen jäsenyhdistykset kertoivat jäsenistöilleen sekä muille kiinnostuneille toiminnastaan ja näkemyksistään terveydenhuoltoon liittyvistä asioista. Lehden vastaavana päätoimittajana toimi Paavo Koistinen. Lehden toimituksellisesta työstä vastasi viestintävaliokunta, johon kuuluivat pj Paavo Koistinen ja Jaakko Ojanne. Suomen Potilaslehdestä painettiin neljä numeroa n.32-sivuisena ja lehden painosmäärä oli n kpl/numero. Se painettiin New Print Oy:ssä Loimaalla.

9 9 Suomen Potilaslehdessä jatkettiin uudistamis- ja kehittämistyötä edelleen, että se vastaisi sille asetettuja tämän päivän tavoitteita ja vaatimuksia potilasasioiden tiedottamisessa lukijakunnalle. Samalla lehti palvelisi paremmin liiton jäsenyhdistyksiä niiden yhtenä tiedotuskanavana. Suomen Potilaslehti postitettiin liiton jäsenille ja jäsenyhdistysten jäsenille. Sen lisäksi, noin 800 kpl postitettiin useille järjestöille, yhteisöille, oppilaitoksiin, kirjastoihin, eduskuntaan ja lukuisille potilasasiamiehille. Lehti oli myös kaikkien halukkaiden tilattavissa. Lehti on saanut arvostetun aseman terveyden- ja sosiaalihuollon asiakkailta sekä eri vaikuttamistahoilta sen ajankohtaisten asioiden esiintuomisessa ja saanut tunnustusta mm. STM:n ministereiden ja virkamiesten taholta. Potilasliitto osallistui joidenkin jäsenjärjestöjensä esitteiden toteutukseen ja jakeluun. Erno Nurmi vastasi Potilasliiton kotisivujen ylläpidosta. Sivuilla vierailtiin edelleen ahkerasti. 6. YHTEYDET TIEDOTUSVÄLINEISIIN Kertomusvuoden aikana Potilasliitolta pyydettiin haastatteluja ja kommentteja ajankohtaisista asioista. Liiton edustajat olivat esillä televisiossa, radiossa ja lehdistössä mm. seuraavasti: Televisio TV 1, A-studio, ohjelma Suomalaisten terveystiedot halutaan avata lääkeyrityksille - kuka siitä hyötyy? Potilasedustajana ohjelmassa oli puheenjohtaja Paavo Koistinen TV Yle Teema Fem, ohjelma Pakkohoitoa vai vapaa tahto? Potilasliiton edustajana ohjelmassa oli varapuheenjohtaja Inger Östergård. Radio Puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana Yleisradion valtakunnallisissa ja alueellisissa lähetyksissä potilasasiamiesten roolista Yle Radio Vega, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana potilasturvallisuusaiheesta YLE radio Suomi klo Ajantasa suora linja, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Suu auki lääkärissä! Millä mallilla Suomessa on potilasturvallisuus? YLE Radio Suomi, Ajantasa suora linja, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Riittävä terveydenhoito ja asumismenot. Hoitamattomat. THL:n tutkijan Sonja Lumpeen mukaan Suomessa voitaisiin välttää 2800 kuolemaa nykyistä paremmalla terveydenhoidolla.

10 10 Lehdistö Hallituksen jäsenet ovat kirjoittaneet tai olleet haastateltavina mm. seuraavissa lehdissä: Helsingin Sanomat, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Kun tietoa ei saa, se lisää epävarmuutta. Artikkeli Lääkäriliitto: Lääkärit ovat avoimuuden airuita Yle Uutiset, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Tiesitkö, että lääkkeesi hinta voi romahtaa yhdessä yössä? Ei tiedä moni muukaan eivät edes apteekit Yle Uutiset, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Bo fick blöja och vård på finska åldringar i kläm när kommunerna rekordsparar på vården Yle Uutiset, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: "Hyvin harvoin potilas on ymmärtänyt riskit" Potilasvahinkoja ilmoitetaan enemmän, mutta valtaosa saa hylkäävän päätöksen Etelä-Suomen Sanomat, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta:: Kun diagnoosia ei löydy, kroonisesta kivusta kärsivää epäillään helposti hulluksi Sunnuntaisuomalainen, julkaistu laaja artikkeli. Puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Terveysturismi kasvaa nopeasti mm. Latviassa ja Virossa: Etelä- Suomen Sanomat, Karjalainen, Keskisuomalainen ja Savon Sanomat Yle Uutiset, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Paavo Koistinen syö 12 lääkettä päivässä nyt lääkefirmat haluavat hyödyntää monisairaiden terveystiedot Kuluttaja-lehti 5/2017, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Hoitamattomat. Kaikki sairaat eivät saa Suomessa hoitoa. Vuosittain voitaisiin välttää lähes 2800 kuolemaa. Hoitohenkilökunta leimaa hankaliksi kokemiaan potilaita, eivätkä potilaat uskalla valittaa virheistä Keskisuomalainen, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Potilaan puolella. Paavo Koistinen on seurannut läheltä suomalaisen terveydenhuollon rapautumista. Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen varoittaa pelon ilmapiiristä. Potilaat eivät uskalla kertoa ongelmista, koska pelkäävät sen vaikuttavan hoidon laatuun. Eri medioiden verkkouutiset ko. aiheeseen liittyen Karjalainen, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Potilaan puolella. Paavo Koistinen on seurannut läheltä suomalaisen terveydenhuollon rapautumista. Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen varoittaa pelon ilmapiiristä. Potilaat eivät uskalla kertoa ongelmista, koska pelkäävät sen vaikuttavan hoidon laatuun. Eri medioiden verkkouutiset ko. aiheeseen liittyen.

11 Savon Sanomat, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Potilaan puolella. Paavo Koistinen on seurannut läheltä suomalaisen terveydenhuollon rapautumista. Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen varoittaa pelon ilmapiiristä. Potilaat eivät uskalla kertoa ongelmista, koska pelkäävät sen vaikuttavan hoidon laatuun. Eri medioiden verkkouutiset ko. aiheeseen liittyen Etelä-Suomen Sanomat, puheenjohtaja Paavo Koistinen on ollut haastateltavana aiheesta: Potilaan puolella. Paavo Koistinen on seurannut läheltä suomalaisen terveydenhuollon rapautumista. Potilasliiton puheenjohtaja Paavo Koistinen varoittaa pelon ilmapiiristä. Potilaat eivät uskalla kertoa ongelmista, koska pelkäävät sen vaikuttavan hoidon laatuun. Eri medioiden verkkouutiset ko. aiheeseen liittyen Kuluttaja-lehti 7/2017, artikkeli Potilas saa oikeutta vain rahalla. Haastateltu myös puheenjohtaja Paavo Koistista Iltalehden Viikonvaihde -liite, Artikkeli THL:n tutkija: 2800 suomalaista kuolee turhaan joka vuosi. Haastateltu myös puheenjohtaja Paavo Koistista Ilta-Sanomat, Terveys -liite, artikkeli: Luulotautia vai ei? Kun fyysistä syytä ei löydy, diagnoosiksi voi tulla hypokondria. Haastateltu myös puheenjohtaja Paavo Koistista Iltalehti, artikkeli: Valvira kutsui potilasjärjestöt turvallisuuskokoukseen - "Terveydenhuollon ammattilaiset eivät voi hyvin." Potilasjärjestöissä tiedetään, että terveydenhuollossa saatetaan ohittaa oireita esimerkiksi ikääntymiseen liittyvien luonnollisten muutosten varjolla. Haastateltu myös puheenjohtaja Paavo Koistista Etelä-Suomen Sanomat, artikkeli: Ambulanssien saapumisen tavoiteajoissa jopa yli 10 minuutin ero - Lahdessa nopeampaa kuin Jyväskylässä. Haastateltu mm. puheenjohtaja Paavo Koistista: Suomen Potilasliitto ry:n puheenjohtaja Paavo Koistinen pitää tärkeänä, että ensihoitoon tehtävät muutokset eivät vaaranna ensihoitoa Keskisuomalainen, artikkeli: Ambulanssien saapumisen tavoiteajoissa jopa yli 10 minuutin ero - Lahdessa nopeampaa kuin Jyväskylässä. Haastateltu mm. puheenjohtaja Paavo Koistista: Suomen Potilasliitto ry:n puheenjohtaja Paavo Koistinen pitää tärkeänä, että ensihoitoon tehtävät muutokset eivät vaaranna ensihoitoa Karjalainen, artikkeli: Ambulanssien saapumisen tavoiteajoissa jopa yli 10 minuutin ero - Lahdessa nopeampaa kuin Jyväskylässä. Haastateltu mm. puheenjohtaja Paavo Koistista: Suomen Potilasliitto ry:n puheenjohtaja Paavo Koistinen pitää tärkeänä, että ensihoitoon tehtävät muutokset eivät vaaranna ensihoitoa Savon Sanomat, artikkeli: Ambulanssien saapumisen tavoiteajoissa jopa yli 10 minuutin ero - Lahdessa nopeampaa kuin Jyväskylässä. Haastateltu mm. puheenjohtaja Paavo Koistista: Suomen Potilasliitto ry:n puheenjohtaja Paavo Koistinen pitää tärkeänä, että ensihoitoon tehtävät muutokset eivät vaaranna ensihoitoa.

12 12 7. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Liittoon kuuluvilla useilla yhdistyksillä/liitoilla on ollut aktiivista kansainvälistä toimintaa yhdistyksissään/liitoissaan ja niillä puheenjohtajuuksia ja hallitusjäsenyyksiä kansainvälisissä järjestöissä niin pohjoismaisissa kuin maailmanlaajuisissakin järjestöissä koskien heidän sektoriaan. 8. TALOUS Potilasliiton toiminta on perustunut STEA:n myöntämään avustukseen. STEA:n Yleisavustus AY1 liiton toimintaan oli euroa ja RAY:n AK3 avustus liiton jäsenyhdistyksien toimintaan oli euroa. Jäsenyhdistykset käyttivät avustussumman itsenäiseen toimintaansa. Avustus on mahdollistanut Potilasliiton ja sen jäsenyhdistysten toiminnan. Lisäksi liitto on saanut jäsenmaksu- ja lehden tilausmaksutuloja sekä ilmoitustuloja. Kertomusvuoden talousluvut ilmenevät vuoden 2017 tilinpäätöksestä. Suomen Potilasliitto kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet ja avustaneet Potilasliiton toimintaa. 9. ORGANISAATIO 9.1.Hallitus Liiton toiminnasta vastasi kertomusvuoden ajan varsinaisessa kokouksessa 2017 valitsema hallitus. Hallituksen puheenjohtajana toimi Paavo Koistinen. Jäseninä toimivat: Inger Östergård (varapuheenjohtaja), Jaakko Ojanne, Kyllikki Koistinen, Terttu Toivio, Nina Sundberg, Maarit Uusiheimala-Komulainen, Inka Svahn, Kaj Kiljander, Arto Pyykkönen, Matti Haimi, Pentti Mäntynen ja Kari Viholainen joka erosi hallituksen jäsenyydestä henkilökohtaisesta syystä Kertomusvuoden aikana hallitus kokoontui 6 kertaa Valiokunnat Johtoryhmä: Paavo Koistinen (puh. joh.), Inger Östergård (varapuh. joht.) ja Jaakko Ojanne. Viestintävaliokunta: Paavo Koistinen (puh. joht.) ja Jaakko Ojanne Henkilökunta Vuonna 2016 liitossa oli yksi osa-aikainen työntekijä, toimistonhoitaja Elena Teider Kirjanpito ja tilintarkastus

13 13 Kertomusvuonna Potilasliiton kirjanpidon on tehnyt Joni Suihkonen Oy Tilirex Ab:sta. Tilintarkastajana on toiminut KHT Aki Halmela Ernst & Young Oy:stä, hänen kuolemansa johdosta syyskuussa 2017 tulee hänen tilalleen vuosikokouksen päätöksen mukaisesti ko. yhtiöstä tilintarkastaja KHT Aurora Blomqvist-Erhama. 10. ALLMÄNT Det gångna året var Finlands Patientförbunds 47. verksamhetsår. Utgångspunkten för förbundets verksamhet under år 2017 var att verka för patienternas och deras anhörigas rättigheter inom hålsovårdssektorn som en oberoende och självständig serviceorganisation. Målsättningen var att fästa hälsovårdsmyndigheternas, hälsovårdspersonalens och patienternas uppmärksamhet vid missförhållanden rådande inom sektorn och övervaka att patientens rättigheter och förmåner förverkligas. Patientförbundet har fäst speciell uppmärksamhet vid hur patientombudsmannasystemet fungerar i landet. Förbundet har deltagit i bl.a. utbildningen om patientombudsfrågor. För att förbundet skall lyckas i sina strävanden och uppnå sin målsättning förutsätter det målmedvetenhet, inflytande, trovärdighet och tillräckliga resurser. Vi kan med tillfredsställelse konstatera att man har lyssnat till patientens och förbundets röst och att patientsynvinkeln har intresserat när hälsovården har utvecklats på både statlig och kommunalnivå. Den patientsyn som förbundet representerar har synliggjorts på flere seminarier och studiedagar för hälsovårdspersonal, men även i internationella sammanhang där patientfrågor behandlats. Patientförbundets byrå finns på Helsingegatan 14 A 1, Helsingfors. Helsingissä, Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 1 2 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 46. toimintavuosi. Vuonna 2016 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana palvelujärjestönä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 1 2 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 45. toimintavuosi. Vuonna 2015 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana palvelujärjestönä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 Toimintakertomus 2018 1 2 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 48. toimintavuosi. Vuonna 2018 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana palvelujärjestönä

Lisätiedot

Suomen Potilasliitto ry. Toimintakertomus 2008

Suomen Potilasliitto ry. Toimintakertomus 2008 Suomen Potilasliitto ry Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 38. toimintavuosi. Vuonna 2008 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 1 2 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 44. toimintavuosi. Vuonna 2014 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana palvelujärjestönä

Lisätiedot

Suomen Potilasliitto ry. Toimintakertomus 2009

Suomen Potilasliitto ry. Toimintakertomus 2009 Suomen Potilasliitto ry Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 39. toimintavuosi. Vuonna 2009 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET

1. YLEISTÄ 2. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET Toimintakertomus 2012 1 2 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 42. toimintavuosi. Vuonna 2012 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana palvelujärjestönä

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 1 2 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli Suomen Potilasliiton 43. toimintavuosi. Vuonna 2013 Potilasliiton toiminnan lähtökohtana oli edelleen ajaa itsenäisenä ja riippumattomana palvelujärjestönä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma (8)

Toimintasuunnitelma (8) Toimintasuunnitelma 2018 1 (8) 2 (8) Toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (46. toimintavuosi) 1. Tavoitteet sivu 3 2. Toiminta-ajatus sivu 3 3. Toimintatavat ja päämäärät sivu 4-5 4. Tiedotustoiminta sivu

Lisätiedot

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009 1. Tavoitteet Suomen Potilasliitto ry, Finlands Patientförbund rf, on vuonna 1970 potilaiden perustama valtakunnallinen potilaiden etujen ja oikeuksien ajaja.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 1 (8)

Toimintasuunnitelma 2015 1 (8) Toimintasuunnitelma 2015 1 (8) 2 (8) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 (44. toimintavuosi) 1. Tavoitteet sivu 3 2. Toiminta-ajatus sivu 3 3. Toimintatavat ja päämäärät sivu 4-5 4. Tiedotustoiminta sivu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

PALKON SIDOSRYHMÄTAPAAMINEN Sari Koskinen ja Reima Palonen

PALKON SIDOSRYHMÄTAPAAMINEN Sari Koskinen ja Reima Palonen PALKON SIDOSRYHMÄTAPAAMINEN 29.9.2016 Sari Koskinen ja Reima Palonen 12.10.2016 1 Eri näkökulmia Sidosryhmistä Esityksen sisältö Deliberatiivisesta demokratiasta PALKOn prosessista otakantaa.fi -palvelu

Lisätiedot

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO

KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO KLIINISTEN LÄÄKETUTKIMUSTEN EU- ASETUKSEN KANSALLINEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Tilannekatsaus 1 Tilanne täytäntöönpanossa STM on asettanut valmistelua varten työryhmän ajalle 14.9.2015-3 Työryhmälle ollaan hakemassa

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry

Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto STAL ry Koulutettuja hammashoitajia, suun terveydenhoitoalan lähihoitajia ja suuhygienistejä sekä alan opiskelijoita edustava

Lisätiedot

ETENE ja sote. Ritva Halila Ylilääkäri, pääsihteeri. Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE

ETENE ja sote. Ritva Halila Ylilääkäri, pääsihteeri. Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE ETENE ja sote Ritva Halila Ylilääkäri, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE Sidonnaisuudet ei kaupallisia sidonnaisuuksia STM, HY SLL/Duodecim EGE, EN 2 Ritva Halila ETENE

Lisätiedot

Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus

Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus Anna äänesi kuulua sote-kansalaisjärjestöjen keskustelutilaisuus Valvira Hanna Ahonen, sosiaalineuvos Risto Heikkinen, ylilääkäri Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö

Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö Vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämisen tilanne Vakuutusasioiden käsittelyn neuvottelukunta 7.11.2014 Inka Hassinen Sosiaali- ja terveysministeriö Vakuutuslääkärihankkeen tausta Ministeriöön tulee paljon

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa

Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Yhteistyö terveydenhuollon päivystyksen kanssa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Valtion virastotalo, Turku 26.4.2017 Lääkintöneuvos, STM 1 9.5.2017 Päivystyksen ja erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Kuntoutusalan työ Tehyssä

Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan työ Tehyssä Kuntoutusalan seminaari Helsinki 24.11.2017 Outi Töytäri Kuntoutusalan asiantuntija, ft, TtM outi.toytari@tehy.fi 24.11.2017 Outi Töytäri 1 Tehy on myös kuntoutusalan ammattilaisten

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Saattohoito. Erva Jory Jorma Penttinen

Saattohoito. Erva Jory Jorma Penttinen Saattohoito Erva Jory 30.01.2015 Jorma Penttinen 19.1.2015 2 (Juho Lehdon dia) Palliatiivisen hoidon hoitoprosessi Päätös siirtyä palliatiiviseen hoitoon tehdään yleensä erikoissairaanhoidossa Palliatiivisen

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

ASIAKKAAN ASEMA VAHVISTUU

ASIAKKAAN ASEMA VAHVISTUU ASIAKKAAN ASEMA VAHVISTUU 7.2.2019 Pia Maria Jonsson LT Johtava asiantuntija SIDONNAISUUDET (2010- ) LT, terveysjärjestelmätutkimus (MD PhD, Health Systems Research, Karolinska Institutet 2001) Päätoimi

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Pia Maria Jonsson LT Johtava asiantuntija THL /Reformit

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Pia Maria Jonsson LT Johtava asiantuntija THL /Reformit Ajankohtaista sote-uudistuksesta 16.2.2018 Pia Maria Jonsson LT Johtava asiantuntija THL /Reformit Sidonnaisuudet (2010- ) LT, terveysjärjestelmätutkimus (MD PhD, Health Systems Research, Karolinska Institutet

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

POTILAAN ASEMA JA OIKEUDET TÄNÄÄN, ONGELMIA JA KEHITTÄMISAJATUKSIA Kela-halli johtava sosiaalityöntekijä Eila Sundman HUS

POTILAAN ASEMA JA OIKEUDET TÄNÄÄN, ONGELMIA JA KEHITTÄMISAJATUKSIA Kela-halli johtava sosiaalityöntekijä Eila Sundman HUS POTILAAN ASEMA JA OIKEUDET TÄNÄÄN, ONGELMIA JA KEHITTÄMISAJATUKSIA 10.5.2012 Kela-halli johtava sosiaalityöntekijä Eila Sundman HUS OIKEUKSIEN PERUSTASTA 1. Suomen perustuslaki (731/1999) turvaa kaikille

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen

Sote uudistus ja sen toimeenpano. Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote uudistus ja sen toimeenpano Kuopio ERVAn yhteistoimintaelimen seminaari 11.2.2015 Johtaja Sirkka Jakonen Sote-uudistuksen toimeenpanon organisaatio 1.10.2014 1.3.2017 Lakijaos Talous &omaisuusjaos

Lisätiedot

Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje

Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje 1/2014 Tunne lääkkeesi itsehoitolääkkeiden järkevä ja turvallinen käyttö Katri Hämeen-Anttila, dosentti, kehittämispäällikkö, Lääkealan turvallisuus- ja

Lisätiedot

Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä. Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM

Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä. Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM Kriittinen asiakaspalaute miten reagoin esimiehenä Pertti Sopanen, terveyspalvleupäällikkö HtM 16.11.2018 Millaisia palautteita saamme 1 2 3 Jatkuva palaute Suullinen palaute Kirjallinen palaute Sähköinen

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY

Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY Suomen Potilasturvallisuusyhdistys on vuonna 2010 perustettu potilaiden, ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhteinen foorumi Yhdistyksen päämäärä on omalla toiminnallaan

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Moniammatillisen verkoston toiminta

Moniammatillisen verkoston toiminta Moniammatillisen verkoston toiminta Antti Mäntylä, kehittämispäällikkö Järkevää lääkehoitoa seminaari terveydenhuollon toimijoille Moniammatilliset toimintatavat käyttöön arjen työhön Helsinki 9.4.2014

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape

Sote ja THL. Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari Kehittämispäällikkö Nina Knape Sote ja THL Sairaaloiden hoitotoiminnan tuottavuus- ja vaikuttavuusseminaari 10.-11.11.2016 Kehittämispäällikkö Nina Knape 10.11.2016 Sote ja THL / Nina Knape 1 THL tukenut aktiivisesti sote-uudistuksen

Lisätiedot

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Syöpäpotilaat Cancerpatienterna i Finland ry. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa

Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Johdanto laatuun ja vaikuttavuuteen sote -palveluissa Yleislääkäripäivät 23.11. 2017 LT Päivi Hämäläinen, hankejohtaja STM Yleislääketieteen ja terveydenhuollon erikoislääkäri 1 23.11.2017 Päivi Hämäläinen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset

Moniammatillinen verkosto vuosina : tavoitteet, menetelmät ja tulokset Moniammatillinen verkosto vuosina 2012-2016: tavoitteet, menetelmät ja tulokset Antti Mäntylä, apteekkari, FaT 26.1.2017 Keskustelutilaisuus: Moniammatillinen yhteistyö tulevissa sote-rakenteissa Helsinki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta

Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Asiakkaiden ja omaisten arvio seniorikansalaisten kotihoidosta Taloustutkimus Oy Pasi Holm 1 Yhteenveto seniorikansalaisten kotihoidosta Kotihoidon piirissä vajaat 60.000 seniorikansalaista Yli 74-vuotiaita

Lisätiedot

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015

Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhdistystoiminnan ilta 3.3.2015 Yhteisökoordinaattori Soile-Maria Linnemäki / Yhdistysverkosto Pj. Jonna Marttinen / Kinnarin koulun vanhempainkerho Pj. Terttu Kanninen / Luodaan Yhdessä ry OTA KORTTI

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa

Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Hoitotakuu lastenpsykiatriassa Lastenpsykiatrian professoreiden, ylilääkäreiden ja ylihoitajien kokous Turussa Lääninlääkäri, LT, psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen TYKS, T-sairaalan auditorio,

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Ohjesääntö Suomen Ilmailuliiton Ilmatilatyöryhmästä (SITR)

Ohjesääntö Suomen Ilmailuliiton Ilmatilatyöryhmästä (SITR) Ohjesääntö Suomen Ilmailuliiton Ilmatilatyöryhmästä (SITR) Hallitus on hyväksynyt tämän ohjesäännön 4.3.2019. Sisällysluettelo Työryhmän nimi... 2 Kokoonpano... 2 Tehtävät... 2 Tehtävän toteuttaminen...

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista.

Perustavaan kokoukseen osallistui 11 henkilöä jotka kävivät laajan keskustelun yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista ja julkisivujen ongelmista. Julkisivuyhdistys Martti Karimies TOIMINTAKERTOMUS 09.04.1996 JULKISIVUYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 1995 Yhdistyksen perust aminen Perustava kokous. Yhdistyksen toiminnan voidaan katsoa alkaneen virallisesti

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Aihe: Marraskuun 6. päivä 2012 ensimmäisen kerran valtakunnallinen Lääkehoidon päivä. Tiedoksi kaikille,

Aihe: Marraskuun 6. päivä 2012 ensimmäisen kerran valtakunnallinen Lääkehoidon päivä. Tiedoksi kaikille, Aihe: Marraskuun 6. päivä 2012 ensimmäisen kerran valtakunnallinen Lääkehoidon päivä Tiedoksi kaikille, Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko teki alkuvuodesta aloitteen, jonka mukaisesti 6.11.2012

Lisätiedot

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi.

Valtuutussäännökset. Voimassaoloaika. Määräys tulee voimaan pp. päivänä [x]kuuta 2015 ja se on voimassa toistaiseksi. MÄÄRÄYS 3/2015 1(5) Määräys valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen avulla terveydenhuollon ulkopuolisille toimijoille luovutettavista todistuksista ja lausunnoista (SV6, lääkärintodistus A) Valtuutussäännökset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä

Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Miten SOSTE palvelee liittoa ja yhdistyksiä Omaishoitajat ja läheiset liitto ry:n neuvottelupäivät Vantaa 29.8.2013 Janne Juvakka Janne Juvakka 1 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Valtakunnallinen sosiaali-

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta

Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta Kilpailu kliinisistä lääketutkimuksista kiihtyy Eettisten toimikuntien kehittämistavoitteet sponsorin kannalta LT Petteri Knudsen Lääketieteellinen johtaja, Novartis Finland OY Valtakunnallinen eettisten

Lisätiedot

Lääkäriliiton vuosi 2018

Lääkäriliiton vuosi 2018 Lääkäriliiton vuosi 2018 EDISTÄMME yhdenvertaisten palvelujen toteutumista, ja osallistumme aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vahva vaikuttaja ja arvostettu suunnannäyttäjä KESKITYMME tutkittuun

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan

Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Sosiaali- ja terveysministeriön näkemys vakavien vaaratapahtumien tutkintaan Anne Koskela Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot