Suomen Vapaakirkon Nuoret ry. Toimintakertomus 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Vapaakirkon Nuoret ry. Toimintakertomus 2011"

Transkriptio

1 1 YLEISTÄ Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon lapsi- ja nuorisotyötä. Työstä vastaa kirkon nuorisotyönjohtaja, joka on myös SVN:n toiminnanjohtaja. Toiminta-ajatus Yhdistyksen tarkoituksena on ohjata lapsia ja nuoria turvalliseen Jumala-suhteeseen, kristilliseen seurakuntaan, terveisiin elämäntapoihin ja yhteiseen vastuuseen lähimmäisistä ja ympäristöstä. Yhdistys toimii keskuselimenä Suomen Vapaakirkon seurakunnissa toimiville paikallisyhdistyksille (nuortenpiireille) ja Verso-lippukunnille sekä on säännöllisesti yhteistyössä niiden kanssa. Tarkoituksena on ideoida ja kehittää valtakunnallisesti lapsi- ja nuorisotyötä ajan haasteita huomioiden (SVN:n säännöt 2 ) Perustehtävät Arvot Levittää evankeliumia Rohkeus (vuoden teema) Auttaa lähimmäisiä heidän tarpeissaan Armahtavaisuus Kasvattaa hengelliseen aikuisuuteen Aitous Rakentaa seurakuntaa Yhteisöllisyys Tuottaa kunniaa Jumalalle Kokosydämisyys Toimihenkilöt Tommi Koivunen, toiminnanjohtaja, vastuualueena hallinto ja nuorisotyö. Marika Hakola, nuorisosihteeri, vastuualueena lapsi- ja varhaisnuorisotyö. Ari Kastepohja, nuorisosihteeri, vastuualueena Versopartiotyö. (projektityö ) Tuomo Teiniranta, nuorisoalfakoordinaattori 50% (projektityö ) Pidetty yllä Pohjois-Suomen tukirengasta, jonka avulla jatkettu Sodankylän seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöntekijän palkkauksen tukemista. 1.1 Painopistealueet 2011 LASTEN JA NUORTEN KRISTILLINEN KASVATUS Kristillisen kasvatuksen työryhmä on kokoontunut säännöllisesti. Työskentelyn pääpaino on ollut Polku316-ikäryhmien tarkennettujen oppimistavoitteiden laadinnassa. Työryhmä on valmistellut myös Kasvun kansiota seurakuntien perhetyön tueksi, sekä muita apuvälineitä kasvatustyöhön. Toimihenkilöt laativat Polku316-kirjan sisältörungon ja alkoivat kirjoittaa sisältöä kirjaan, joka tulee kuvaamaan kasvatusohjelman. Vanhemmuuden palikat saatiin työstettyä yhteiskristillisen ryhmän voimin valmiiksi vuoden 2011 alussa. Vanhemmuuden palikat on työväline seurakuntien, kuntien ja järjestöjen perhetyöhön. Perusidea on konkretisoida käytännönläheisesti vanhemmuuden eri alueita ja tätä kautta tukea vanhemmuutta ja kannustaa keskustelemaan siitä. Työstettyyn materiaaliin kuului Vanhemmuuden palikat -kortti, rukouskortti, sekä diasarjat opetuksen tueksi. ( Sivu 1/9

2 Laadittiin alkuvuonna Polku316-esite, jota on jaettu seurakuntiin. Polku316-ohjelmassa on tällä hetkellä mukana kymmenen seurakuntaa. Uusina mukaan ovat tulleet Kihniö, Tampere, Lahti, Järvenpää ja Sodankylä. Koulutuksia on toimintavuonna pidetty Porissa, Lahdessa, Järvenpäässä, Virroilla, Tampereella, Raumalla, Kirkkonummella ja Viitasaarella. Polku316 on ollut esillä lisäksi Yksi-sydän päivillä koulutuskanavana ja seurakuntavierailuilla. Kasvatusohjelman haasteena on, miten saada seurakuntien tuottama materiaali yhteiseen jakoon resurssipankkiin. Sähköinen resurssipankki ei täyty haluamaamme tahtia. VERSOTOIMINTA Versotoiminnan kehittämiseksi tarvittavaa työryhmää on koottu alkuvuonna 2011 ja työryhmän kokoaminen on yhä kesken. Versosihteeri on työstänyt oman koulutuksen rakennetta ja sisältöjä pääsiäisenä 2011 pidetyn vertaisjohtajakurssin pohjalta. Versosihteeri on vieraillut muutamassa seurakunnassa alkuvuoden aikana. Versotukirenkaaseen on pyydetty mukaan uusia ihmisiä. Tulokset ovat olleet pienet, mutta kasvua on tapahtunut kuitenkin. Myös kolme versolippukuntaa on lähtenyt mukaan versotukirenkaaseen. Partioryhmiä on ollut 17 versolippukunnassa. Vuoden lopussa oli 565 jäsenmaksunsa maksanutta partiolaista. Kahdella paikkakunnalla partio käynnistettiin syksyllä: Joensuu ja Salo. Lippukuntien jäsenmäärän kasvattaminen on osoittautunut hitaaksi prosessiksi ja kaikki seurakunnat, joiden kanssa on suunniteltu partiotyön aloittamista, eivät ole kuitenkaan kyenneet käynnistämään partiotoimintaa. 2 VARSINAINEN TOIMINTA 2.1 Koulutus SVN kouluttaa vapaaseurakuntien ja versolippukuntien työntekijöitä ja vastuullisia. Tavoitteena on ollut vastuunkantajien hengellisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen, heidän verkostoitumisensa, sekä työssä tarvittavien taitojen ja resurssien välittäminen. HopeNet on koulutus- ja yhteysverkosto lapsi- ja nuorisotyön vastuunkantajille. Teemakoulutuksia järjestettiin lisäksi eri aiheista tarpeen mukaan. HopeNet Valtakunnalliset HopeNet-päivät Kiponniemessä järjestettiin Osallistujia oli noin 80. Osallistujamäärä nousi, koska annoimme samasta seurakunnasta kaksi yhden hinnalla. Pääkoulutusaiheena oli seikkailukasvatus, jota koulutti Jami Viljanmaa. HopeNet-tapaamisia on järjestetty seuraavasti: Kesäjuhlilla johtajien aamupalat olivat kahtena aamuna, joissa kouluttamassa oli valmentaja Petri Heinonen. Hopetapahtumassa johtajien aamupalat kahtena aamuna, joissa kouluttajina Jopi Pietiläinen ja Mike Pilavachi. Lisäksi Hopetapahtumassa johtajien kahvila oli auki tapahtuman ajan. Työntekijäpäivillä järjestettiin illanvietto kodassa. Alueellinen lapsityön HopeNet järjestettiin Raumalla Läsnä oli henkilöitä Raumalta, Kankaanpäästä ja Uudestakaupungista. Aiheena oli Kristillinen kasvatus. Lapsityön alueyhdyshenkilöiden palavereissä olemme miettineet, kuinka rohkaisemme ja Sivu 2/9

3 koulutamme uusia lapsityöntekijöitä ja apulaisia myös niillä paikkakunnilla, jotka ovat kauempana. Keväällä 2011 lähdimme työstämään ajatusta DVD-opetussarjasta. Työryhmään kuuluu Marika Hakola, Satu Kettunen ja Irma Äijäläinen. Vuoden aikana on työstetty aiheita, sekä käyty neuvotteluja kuvaajien kanssa. Vuoden lopussa oli käynnissä käsikirjoitusten tekeminen. Kirkon yhteisiä Yksi sydän-aluepäiviä järjestettiin kaksi: Sastamalassa ja Lahdessa 9.4. Niissä oli koulutuskanavat kristillisestä kasvatuksesta. Teemakoulutukset Leirityön koulutuspäivä järjestetiin Seinäjoen vapaaseurakunnassa Koulutuksessa oli mukana reilut parikymmentä henkilöä, lähinnä Pohjanmaan alueelta. Koulutuksessa perehdyttiin Unelmahomma leirimateriaaliin ja sen käyttöön. Kanavissa valittavissa oli muun muassa turvallisuus, ryhmänjohtajan koulutus, askartelu, ideoita ryhmähetkiin, sielunhoito, sekä lapsi ja ylistys. Seurakuntakoululeirien ryhmänjohtajille järjestettiin keväällä isoskoulutukset. Kids' Action Night koulutus- ja virkistyspäivä järjestettiin Järvenpäässä syyskuussa. Koulutuksessa oli nelisenkymmentä osallistujaa. Koulutuksessa oli yleisten aiheiden lisäksi kanavat vasta alkajille ja konkareille. Lisäksi esillä oli erilaisia Kids Action Night -ideoita ja -materiaalia. Vierailevina esiintyjinä olivat RikuPelle ja musiikissa Ilpo Salo bändinsä kanssa. Uuden sukupolven johtajat -seminaari järjestettiin Hopetapahtuman yhteydessä perjantaina Paikalla oli noin 90 henkilöä. Seminaarin pääopettaja oli Richard Svensson Ruotsista. Seminaarissa oli myös koulutuskanavat: varhaisnuorisotyö, päävastuunkantajat, musiikki ja luovat taiteet, tiimijohtajat. Toimihenkilöt osallistuivat Vapaakirkon työntekijäpäiville Kiponniemessä sekä GLSjohtajuusseminaariin Tampereella. Turvakasvatus Työntekijäpäivillä järjestettiin kaikille osallistujille pakollinen turvakasvatustunti. SVKN:n koulutustoimikunnan kanssa yhteistyössä toteutettiin ensimmäinen seurakuntien johtajille suunnattu Turvallisuus pähkinänkuoressa -koulutus Laukaassa. Koulutuksesta sai SVKN:n myöntämän turvallisuuspassin. SVKN:n hyvinvointitoimikunta on kokoontunut kerran (13.9.) Toiminnanjohtaja on ollut toimikunnan Pj sekä toiminut jäsenenä SVK:n Rikotut Rajat työryhmässä. Versokoulutus Kehitystyö 1. Versokoulutuksen määrittely ja sen suhde Suomen Partiolaisten koulutukseen on kesken. 2. Laadittiin Tervetuloa Versopartioon -kurssi. 3. Versovertaisjohtajakurssi pidettiin pääsiäisenä 2011 ja sen sisältöä kehitettiin vastaamaan versojen tarpeita. 4. Selvitettiin versopainotteisen Partiojohtajan peruskurssin järjestämistä, mutta resurssien vähäisyyden takia sitä ei vielä ole toteutettu. 5. Ohjeistettiin versolippukuntia käyttämään Suomen Partiolaisten koulutuksia, sekä niitä täydentäviä versokoulutuksia. 6. Versojen kouluttajaverkoston kokoaminen aloitettiin. Sivu 3/9

4 Järjestetyt kurssit 1. Versovertaisjohtajakurssi järjestettiin Vihdissä (15 kurssilaista) 2. Versopäivät pidettiin Sauvossa Versopäivät sisältävät koulutusta, näyn jakamista sekä yhteyttä lippukuntien johtajistolle ja seurakuntien johtajille (n. 50 osallistujaa). 3. Tervetuloa Versopartioon -kurssia (4h) pidettiin kahdessa aloittavassa lippukunnassa. 4. Aloitustäsmäkursseja on tarjottu, mutta partio-osaamisen kannalta lippukuntia on ohjeistettu käymään aluejärjestöjensä ja piiriensä tarjoamilla kursseilla. Koulutusyhteistyö Keväinen History Maker -lähetystapahtuma peruttiin opiston vetäydyttyä päävastuusta tapahtuman ohjelmajärjestelijänä sekä siksi, ettei löydetty paikallista seurakuntaa käytännön päävastuuseen. Nuorisosihteeri Hakola piti johdatus lapsityöhön kurssin Suomen teologisella opistolla Nuorisosihteeri Hakola piti osion evankeliointi kurssista Suomen teologisella opistolla, History Maker linjalle Kurssilla keskityttiin siihen, kuinka evankeliumi käytännössä kerrotaan lapselle. Toiminnanjohtaja piti Johdatus Nuorisotyöhön kurssin Suomen teologisella opistolla Nuorisosihteeri Kastepohja koulutti toisena opettajana Leirikurssilla Suomen teologisella opistolla Suomen teologisen opiston kanssa alettiin suunnitella History Maker -raamattukoulun tilalle Hope -raamattukoulua. 2.2 Tiedotus Lähdettiin liikkeelle tiedotussuunnitelmassa laatimalla hissitarinoita Vapaakirkollisesta lapsi- ja nuorisotyöstä. Julkaistiin tarinat nettisivuilla. Resurssipankissa on reilut 200 artikkelia, joka on tavoitteen alapuolella. Emme ole saaneet seurakuntia aktivoitua resurssipankin käyttöön. Toisaalta facebook-tiedotus on tullut merkittäväksi osaksi toimintaa. Olemme perustaneet seuraavat fanisivustot: Vapis, Versot, Kids Actio Night, Hopetapahtuma, Nuoriso-Alfa sekä seuraavat ryhmät: Versot, Levels-lehti, Hope-lehti. Päätoimisille ja vapaaehtoisille ohjaajille on lähetetty säännöllisesti sähköpostia. Lippukuntapostia on lähetetty 7 kertaa raportointiaikana versolippukuntiin. Lapsityöntekijöille ja -vastaaville on lähetet ty oma HopeNet kids -lehti. Yhteistyö Päivän lehtien kanssa on jatkunut ja tiivistynyt edelleen. Dynamite-lehti uudistui Hope - Uuden sukupolven lehti -nimiseksi nuorisoliikettä tukevaksi lehdeksi. Nuorisosihteeri Marika Hakola aloitti Levels-lehden päätoimittajana vuoden 2011 alusta. 2.3 Leiri- ja retkeily Seurakuntakoululeirit Koordinoimme Vapaakirkon valtakunnallisia seurakuntakoululeirejä. Toimintavuonna järjestettiin kolme seurakuntakoululeiriä: Seuris Santalassa ja kaksi Kiparia Kiponniemessä. Kokonaisleiriläismäärä oli 128 leiriläistä. ( ). Junnudynis Sivu 4/9

5 Junnudynis on valtakunnallinen opetuslapseuttava leiri varhaisnuorille. Syksyllä 2011 kokosimme valtakunnallisen Junnutiimin kehittämään valtakunnallista varhaisnuorisotyötä. Yhtenä osa-alueena on JunnuDynis. Olimme tukena Espoon Vapaaseurakunnan järjestäessä Sinä olet tähti Junnudynis-leirin Osallistujia oli noin 100, lisäksi ohjaajat. Leirin johtajana toimi Kenno Leier. Opettajina toimivat Markus Koivu, Heli Jaakkola, Tommi Koivunen ja Marika Hakola. Musiikissa oli Petrus Ahonen. Lisäksi vastuussa oli monia lapsi ja nuorisotyöntekijöitä, sekä muita vapaaehtoisia. Leiritiimit Rohkaistiin seurakuntia muodostamaan alueellisia leiritiimejä pienten seurakuntien lastenleirien tueksi. Pohjanmaalla ja Länsi-Suomessa on vastuuhenkilöt, jotka organisoivat leiritiimejä omalla alueellaan. Käytännön tasolla leiritiimit eivät ole lähteneet käyntiin niin nopeasti kuin on toivottu. Kihniön vapaaseurakunta on osallistunut muiden paikkakuntien työn tukemiseen. Lisäksi JunnuDynikselle saimme ryhmänjohtajia eri seurakunnista. Erityisesti lahtelaiset olivat mukana hyvän kokoisella tiimillä. Muu leirityö Tuemme paikallisseurakuntien leiri- ja retkeilytoimintaa, sekä osallistutaan harkinnan mukaan seurakuntien järjestämiin leiriin ja retkiin. SVN on ollut mukana tukemassa valtakunnallisten harrasteleirien kehittymistä ja valtakunnallisen avioliittoleirin lastenhoitajien hankinnassa. Nuorisosihteeri osallistui Ikaalisissa hevosteluleirille Hän auttoi leirin suunnittelussa, sekä toimi leirillä opettajana. Versoleiri 2012 On edetty vuonna 2010 tehdyn PTK:n hyväksymän projektisuunnitelman ja aikataulun mukaan. Tee maa ja ohjelmarunkoa on määritelty. Tiedotuksen aikataulurunko on päätetty. 2.4 Ohjelmatoiminta Ohjelmatoiminnan tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sekä vahvistaa vapaakirkollista identiteettiä. Suurtapahtumien keskeisenä tavoitteena on vahvistaa osallistujien jumalasuhdetta ja rohkaista elämään Jumalan kunniaksi. Hope Jo muutaman vuoden ajan olemme tahtoneet nostaa nuorisoliikettä Hope-brändin alla. Toimintavuonna edettiin brändin vahvistamisessa tietoisesti aloittamalla yhteistyö Suomen teologisen opiston kanssa Hope-raamattukoulun perustamiseksi sekä muuttamalla kesäjuhlien nuortenohjelma SummerHope:ksi. Brändin tuotteita ovat myös Hope-lehti, HopeNet, HopeKids kesäjuhlat, JunnuHope varhaisnuortenlehti (Päiväosakeyhtiö) Nuorten kesäjuhlaohjelma ilmettä raikastettiin nimeämällä tapahtuma SummerHope tapahtumaksi. Tapahtuma järjestettiin Jyväskylän Hippos-alueella Tapahtuma oli erinomainen! Nuorille oli erittäin toimiva pääkokoustila monitoimitalon salissa. SummerHopen tapahtumanomaisuutta haluttiin korostaa mm. siten, että nuorten tilaisuuksissa oli kaikissa samat juontajat ja ylistysbändi (Saara ja Rodrigo Campos). Pääpuhujina olivat Hannu Vuorinen, Ari Paloheimo, Markus Koivu ja Tommi Sivu 5/9

6 Koivunen. Ohjelmassa oli myös kanavia sekä lauantai-iltana teknobileet. Lisäksi nuoret osallistuivat pääjuhlien ohjelmaan. Varhaisnuorille (11-14 v) oli kesäjuhlilla muutaman vuoden tauon jälkeen omaa ohjelmaa. JunnuHope nimen alla oli oma pieni JunnuAula, jossa oli mm. pelejä ja lukemista. JunnuVarustamossa varhaisnuorille oli kilpailuja, opetusta ja musiikkia. Kanavissa päästiin harjottelemaan erilaisia taitoja. JunnuVarustamot juonsi Nana Kivimäki. Opetusvastuussa olivat Kenno Leier, sekä Varpu Sinisalo. Juhlat menivät hyvin, mutta parantamisen varaakin on. Uusi Junnutiimi lähtee kehittämään tätäkin kokonaisuutta. Kesäjuhlien HopeKids (0-11 v) tarjosi lapsille monipuolista ohjelmaa, toimintaa ja opetusta. Teemana oli Unelmahomma. Leikkikehä ja vauvala palvelivat perheitä ja heidän pienokaisiaan. Lastentarhassa oli monta mielenkiintoista leikkipaikkaa. Koululaisten toimintapisteissä oli muun muassa Arin vetämänä partiomaista puuhaa. Selvä suosikki oli temppurata, jossa riitti vilskettä koko juhlien ajan. Opetuksessa syvennyttiin siihen, mikä Unelmahomma on ja miten sitä voi toteuttaa. Einari Hallapää & band Kihniöltä vastasi pitkälti musiikista. Vierailijoina olivat myös muun muassa Mikko Vaismaa, Pekka Karttunen, Kristillinen tanssiryhmä Jyväskylästä, sekä israelilainen tanssirymä Stina Teittisen vetämänä. Hopetapahtuma järjestetttiin Turun konserttitalolla ja Vapaakirkolla Viime vuonna uusittu Hope-tapahtumakonsepti toimi jälleen loistavasti. Tapahtuman pääpuhujana oli Mike Pilavachi (Soul Survivor, UK). Ylistysvastuussa oli Uuden Sukupolven Soundi. Päätilaisuuksien lisäksi tapahtumassa oli mahdollisuus valita 17 eri kanavasta kolme. Lisäksi oli Hope-tori. Tapahtumaan osallistui yhteensä yli 600 nuorta. Tapahtumassa oli kutsuvierastilaisuus seurakuntien johtajille johon osallistui 21 henkilöä. Lauantai-illan avoimessa tilaisuudessa konserttitalo oli aivan täynnä (istumapaikkoja vajaa tuhat). Hopetapahtuman yhteydessä aloitettiin Raamattu365 kampanja jolla haastetaan nuoria lukemaan Raamattu läpi vuodessa. Kampanjaan liittyy joka päivä ilmestyvä uusi videoblogi (raamattu365.blogspot.com) Valtakunnallinen lasten- ja nuorten viikko järjestettiin teemalla Unelmahomma. Viikon tavoitteena on valtakunnallisesti pitää esillä lapsi- ja nuorisotyötä. Seurakuntiin lähetettiin julisteet ja saatekirje. Osallistuimme järjestäjänä SEA:n alla toteutettuun Sytytä Tämä Sukupolvi uuden sukupolven evankelioimiskongressiin Toiminnanjohtaja oli tapahtuman suunnitteluryhmässä ja tiedotimme seurakuntia tapahtumasta. Versotapahtumat Versojen Samoaja- ja vaeltajapäivillä Lahdessa oli 18 osanottaja. Tapahtumapaikkana oli Lahden helluntaiseurakunnan Kotiranta-leirikeskus. Versojen Hiljaisilla päivillä Sauvon Ahtelassa oli 108 osanottajaa sekä lisäksi parikymmentä järjestäjää. Valtakunnallista partioviikkoa vietettiin viikolla 16. Lippukunnat osallistuivat piirin järjestämiin tapahtumiin sekä omiin tapahtumiinsa. Versot osallistuivat piiriensä kevätkisoihin (sudenpennut, seikkailijat ja tarpojat) toukokuun alussa. Vapaakirkon kesäjuhlien partioaktiviteetit pidettiin Jyväskylän Hipposhallissa (mm. Versojen toimintapiste ja lähetysjuhlassa lähetysmaiden lippujen kantaminen) Sivu 6/9

7 Versovaellus Lapissa kokosi 27 henkilöä, joista 11 vaelsi Hetasta Jerissuvantoon ja Jerissuvannossa oli kolme lapsiperhettä perhepartion hengessä tehden päiväretkiä lähituntureille. Versokäräjät pidettiin Sauvossa Versopäivien yhteydessä ja se kokosi 31 versopartiolaista vilkkaaseen kekusteluun versopartiotoiminnasta. Versojen partiotaitokisat pidettiin Evolla. Tapahtuman järjesti Hämeen Haka-Versot ja mukana oli 11 kisavartiota eli n. 40 henkilöä ja reilut 20 järjestäjää 2.5 Kansainvälinen toiminta Viralliset kansainväliset yhteistyötahot ovat IFFEC (International Fellowship of Free Evangeligal Churches) ja NBUKI (Nordiska Barn och Ungdoms Komittee i IFFEC). Toiminnanjohtaja on jäsen NBUKI:n hallituksessa ja toimihenkilöt osallistuivat Pohjoismaiden sihteeripäiville Tanskaan IFFECin lapsityön verkosto ei ole kokoontunut. Partiotoimijoiden yhteistyötä IFFECin sisarkirkkojen kanssa on pyritty kehittämään ottamalla kontakteja sekä pyydetty mukaan Verso2012-leirille ja tehdä vierailuja vastaaville leireille. Versosihteeri kävi tutustumassa SAU:n partiotoimintaan Ruotsissa vierailemalla heidän johtajakoulutuksessaan Projektitoiminta Versopartion kehitysprojekti Ks. Painopistealueet. Lapsi- ja nuorisotyön koulutuksen kehitysprojekti Yhteistyössä Suomen teologisen opiston kanssa on kehitetty lapsi- ja nuorisotyökoulutusta. STO:n johdolla laadittiin uusi kolmivuotinen NTK-koulutusohjelma. Kids' Action Night Kids' Action Night työ on levinnyt uusiin seurakuntiin. Aloittavia seurakuntia on tuettu 11 kouluttaja tahon osalta, sekä valtakunnallisella Kids' Action Night koulutuspäivä syyskuussa. Me olemme yksi kouluttajatahoista. Nuorisosihteeri oli mukana kouluttamassa valtakunnallisessa koulutuksessa, sekä tukena Sodankylän Kids Action Night toiminnan aloittamisessa. Tapahtumia järjestettiin noin kahdeksallakymmenellä paikkakunnalla (83 eri ryhmää). Vapaaseurakuntien lisäksi tuemme myös muiden seurakuntien Kids Action Night toimintaa. Mukana on helluntaiseurakuntia, luterilaisia seurakuntia, sekä muutama muu yksittäinen seurakunta. Kids' Action Night johtotiimi vastaa operatiivisesta toiminnasta Kari Hämäläisen johdolla. Vuoden aikana on kiinnitetty huomiota Kids Action Night toiminnassa mukana olevien saamiseksi seurakunnan muuhun toimintaan, sekä polun rakentamista yli 12-vuotiaille. Koulutyö / Nuoriso-Alfa Koulutyön välineeksi tuli Nuoriso-Alfa. Sivu 7/9

8 Alpha Internationalin ja kansallisen Alfa-toimiston kanssa on tehty tiivistä yhteistyötä. Toiminnanjohtaja kävi Lontoossa johtajuusseminaarissa helmikuussa sekä tulevan Nuoriso-Alfa-koordinaattorin kanssa EMEA-Week Alfakonferenssissa. Yhteistyön seurauksena yhdistys päättikin palkata Nuoriso-Alfa-koordinaattorin 50% työajalla. Käytännössä maksamme palkkausavustusta Vantaan Vapaaseurakunnalle, johon henkilö on palkattu 50% työajalla (toinen puoli työajasta) nuorisotyöntekijäksi. Nuoriso-Alfa -koordinaattori aloitti puolipäiväisenä Koordinaattori on kouluttanut Nuoriso- Alfa ohjaajia sekä ollut yhteydessä Suomessa käynnissä oleviin/ käynnistyviin Nuoriso-Alfa kursseihin. Syksyllä koulutuksia oli 3 ja rekisteröityjä kursseja pyöri 5, joista osa oli yhteiskristillisiä. Nuori so-alfaa pidettiin syksyn aikana esillä usein myös Suomen Viikkolehdessä, nuorille suunnatuissa tapahtumissa sekä henkilökohtaisissa tapaamisissa seurakuntien (nuoriso)työntekijöiden kanssa. Facebook ja Twitter -tilit avattiin nettisivujen sijasta. Yhteistyökuvioita mietittiin muun muassa 24/7 -rukousliikkeen kanssa. 2.7 Julkaisutoiminta ja materiaalivälitys Yhteistyössä Päivä osakeyhtiön kanssa julkaistiin keväällä leirimateriaali: Unelmahomma. Se antaa opetusta Polku316-oppimistavoitteeseen Tehtäväänsä toteuttava. Laulukirjaprojekti etenee pikkuhiljaa. Vuoden aikana on kerätty lauluja. Työryhmä on vaihtunut. Olemme tuottaneet yhteistyössä Raamatunlukijain liiton ja heidän muiden yhteistyötahojen kanssa Raamattumaraton-julisteen, -lukuohjeman, sekä -internetsivut. Lisätietoa Raamattumaraton on osa vuoden 2012 teemavuoden materiaalia. 2.8 Jerissuvanto SVN omistaa leirikeskuksen Muonion Jerisjärven rannalla. Sitä on pidetty yllä sekä on käyty tekemässä vain välttämättömimmät asiat - mm. lumet on käyty pudottamassa katolta. Markkinointia seurakuntiin on tehostettu. Silti majan käyttömäärät ovat jatkaneet loivaa laskuaan edelleen - varsinkin nuortenpiirien ja seurakuntien sekä lippukuntien käyttömäärien osalta. 3 HALLINTO SVN:n johtokunta on kokoontunut kolmeen kasvotusten kokoukseen ja viiteen verkkokokoukseen. Virallisiin kokouksiin on liittynyt kaksi kertaa vuorokauden, ja kerran koko viikonlopun yhdessäolo. SVN on ostanut taloushallinnon palvelut SVK-palveluilta. Yhdistyksen jäsenmäärä oli 4212 (edellisvuonna 3692), joista - alle 16-vuotiaita oli 2200 (edellisvuonna 2157), vuotiaita 1145 (edellisvuonna 872), vuotiaita 296 (edellisvuonna 189) - yli 29-vuotiaita 571 (edellisvuonna 474). 4 VARAINHANKINTA SVN on taloudellisesti erittäin riippuvainen omasta varainhankinnastaan. Varainhankinnan tukijalat ovat: Sivu 8/9

9 VAPIS-tukirengas. Tukirenkaaseen kuuluville henkilöille on lähetetty tiedotuskirje parillisina kuukausina. Kesäjuhlille lanseerattiin Unelmakampa-kampanja, jonka tavoitteena on saada 100 kpl 25 euroa/kk -tukijoita lisää Vapis-tukirenkaaseen, jolloin voitaisiin jatkaa sekä versosihteerin että nuorisoalfa-koordinaattorin palkkausta syksyllä 2012 ko. määräaikaisten pestien päättyessä. (Tuotto 51443,10.) Lapsi- ja nuorisotyökeräys helmi-maaliskuussa. (Tuotto 29130,43.) Valtion yleisavustus. (70000.) Muita varainhankinnan keinoja ovat: Yhdistys kerää jäseniltään vuosikokouksen vahvistaman jäsenmaksun. (Tuotto 5439,50.) Lasten ja nuortenviikon kolehti vapaaseurakunnissa, josta 10% tilitetään valtakunnalliseen työhön. (225,52 ) Hope-tapahtuman tuotosta tilitetään SVN:lle 10%. (0 ) Vapaakirkon kesäjuhlien tuotosta tilitetään SVN:lle 20%. (0 ) Vapaakirkko tukee seurakuntakouluja osallistujien määrän mukaan. (Tuki ) Sivu 9/9

Toimintasuunnitelma 2010. SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Hyväksytty SVN ry:n syyskokouksessa 10.10.2009. Vapis - Aito ja rohkea

Toimintasuunnitelma 2010. SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Hyväksytty SVN ry:n syyskokouksessa 10.10.2009. Vapis - Aito ja rohkea SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Hyväksytty SVN ry:n syyskokouksessa 10.10.2009 Vapis - Aito ja rohkea Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta 1 YLEISTÄ Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) johtaa ja hallinnoi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ. Vuoden teema: Unelmahomma 1.1 PAINOPISTEALUEET 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ. Vuoden teema: Unelmahomma 1.1 PAINOPISTEALUEET 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Vuoden teema: Unelmahomma Hyväksytty syyskokouksessa 23.10.2010 1 YLEISTÄ Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon lapsi-

Lisätiedot

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry. Toimintakertomus 2010

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry. Toimintakertomus 2010 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry. Toimintakertomus 2010 1 YLEISTÄ Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon lapsi- ja nuorisotyötä. Työstä vastaa kirkon nuorisotyönjohtaja, joka on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Hyväksytty SVN ry:n syyskokouksessa 29.9.2012 SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET 1 YLEISTÄ (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon lapsi- ja nuorisotyötä. Työstä vastaa kirkon, joka on myös SVN:n toiminnanjohtaja.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ. Vuoden teema: Totuus ja Tehtävä. Hyväksytty syyskokouksessa

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ. Vuoden teema: Totuus ja Tehtävä. Hyväksytty syyskokouksessa TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Vuoden teema: Totuus ja Tehtävä Hyväksytty syyskokouksessa 24.09.2011 1 YLEISTÄ Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon

Lisätiedot

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma 2014 1(11)

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma 2014 1(11) Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma 2014 1(11) SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Vapis - Aito ja rohkea Tämä toimintasuunnitelma on hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 28.9.2013. Unelma uudesta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ. Vuoden teema: Päätetään myöhemmin. Hyväksytty syyskokouksessa 27.09.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ. Vuoden teema: Päätetään myöhemmin. Hyväksytty syyskokouksessa 27.09. TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Vuoden teema: Päätetään myöhemmin Hyväksytty syyskokouksessa 27.09.2014 1 YLEISTÄ Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon

Lisätiedot

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (7)

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (7) Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma 2018 1(7) SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Vapis - Aito ja rohkea ============================================================================== Hyväksytty yhdistyksen

Lisätiedot

SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET 1 YLEISTÄ 1.1 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEALUEET Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (8)

SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET 1 YLEISTÄ 1.1 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEALUEET Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma (8) Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintasuunnitelma 2017 1(8) SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Vapis - Aito ja rohkea ============================================================================== Tämä toimintasuunnitelma

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013

LIPPUKUNTAPOSTI. Joulukuu 2013 Partiotoimikunta 2014 ja kummilippukunnat Versokäräjät valitsi 13.10.2013 partiotoimikuntaan (PTK) uusiksi jäseniksi Kati Larkkosen (kausi 2014) ja Olli Puurin (kausi 2014-2015). Vuonna 2014 partiotoimikunnassa

Lisätiedot

Versopartion visio- ja strategia

Versopartion visio- ja strategia Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Ehdotus SVN:n johtokunnalle 13.1.15ksi 1(5) Versopartion visio- ja strategia Taustaa Suomen Vapaakirkon Nuoret ry:n partiotoimikunta (PTK) on 2013 2014 suunnitellut toimintansa

Lisätiedot

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintakertomus (8)

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintakertomus (8) Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintakertomus 2017 1(8) SUOMEN VAPAAKIRKON NUORET Vapis - Aito ja rohkea ============================================================================== Hyväksyttäväksi yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintakertomus 2015 Sivu 1 / 9

Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintakertomus 2015 Sivu 1 / 9 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry Toimintakertomus 2015 Sivu 1 / 9 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon lapsi- ja nuorisotyötä. Työstä vastasi kirkon nuorisotyönjohtaja, joka oli

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta

LIPPUKUNTAPOSTI. Versot Elokuu 2011. Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta LIPPUKUNTAPOSTI Versot Elokuu 2011 Unelma uudesta Jumalaa rakastavasta sukupolvesta Tässä lippukuntakirjeessä: 1. Versopäivien ilmoittautumispäiviä on pidennetty hygieniapassi- ja hätäensiapukanavien osalta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

sivu 1/4 kirje 2014/2

sivu 1/4 kirje 2014/2 - Ensi kesän leiritoiminnan valmistelut etenevät hyvää vauhtia ympäri Suomea. Iloitsen Vapaakirkon seurakunnissa tehtävästä leirityöstä ja siitä vaikutuksesta, joka leireillä on joka kesä monien nuorten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Kids. Ohjelmatoiminnasta yhteiseen kasvatustoimintaan. Kohti kesän leirejä: Leirityön koulutuspäivä Seinäjoella 1/2011

Kids. Ohjelmatoiminnasta yhteiseen kasvatustoimintaan. Kohti kesän leirejä: Leirityön koulutuspäivä Seinäjoella 1/2011 Tiedotuslehti lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijöille sekä vapaaehtoisille vastuunkantajille Kids 1/2011 Kohti kesän leirejä: Leirityön koulutuspäivä Seinäjoella Ohjelmatoiminnasta yhteiseen kasvatustoimintaan

Lisätiedot

Joona Väisänen. sivu 1/4 kirje 2014/1

Joona Väisänen. sivu 1/4 kirje 2014/1 Uusi vuosi on lähtenyt rivakasti käyntiin. Tammikuun kolmantena viikonloppuna vietimme Kiponniemessä lapsi ja nuorisotyön HOPEnet koulutus ja virkistyspäiviä. Mukana oli yli 60 henkilöä eri puolilta Suomea.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

läsnä 21 jäsentä (liite 1). Odotettiin, että kaikki ilmoittautuneet ehtivät paikalle.

läsnä 21 jäsentä (liite 1). Odotettiin, että kaikki ilmoittautuneet ehtivät paikalle. Versokäräjät 2012 Lähdekorven leirikeskuksessa su 4.11.2011 klo 10.17 12.30 läsnä 21 jäsentä (liite 1). Odotettiin, että kaikki ilmoittautuneet ehtivät paikalle. 1 KOKOUKSEN AVAUS Partiotoimikunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi

MAOL ry / Rautatieläisenkatu 6 / 00520 Helsinki / puh. 09 150 2338 / www.maol.fi / maol-toimisto@maol.fi 75 vuotta 2010 MAOL ennen MAOL perustetaan Kerhotoiminnan alkuvaiheet Kerhojen perustamisvuodet Liiton toiminnan alkuvaiheita Liiton hallituksen puheenjohtajat Toimintaa 70- ja 80-luvulla MAOL-julkaisut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry

TOIMINTAKERTOMUS 2014 Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YLEISTÄ (SVN) johtaa ja hallinnoi Vapaakirkon lapsi- ja nuorisotyötä. Työstä vastasi Vapaakirkon nuorisotyönjohtaja, joka oli myös SVN:n toiminnanjohtaja. Toiminta-ajatus Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Joona Väisänen. sivu 1/4 kirje 2014/3

Joona Väisänen. sivu 1/4 kirje 2014/3 Kesä on erityisesti leiritoiminnan aikaa. Järjestämme tänä kesänä kaksi seurakuntakoululeiriä, JD:n, K-18-leirin sekä versovaelluksen. Santalan seurikselta sekä K-18 -leiriltä olemme kuulleet jo hyviä

Lisätiedot

Kids. Saman pöydän ääreen. Muppet-nuket monipuoliseen käyttöön! 2/2011

Kids. Saman pöydän ääreen. Muppet-nuket monipuoliseen käyttöön! 2/2011 Tiedotuslehti lapsi- ja varhaisnuorisotyöntekijöille sekä vapaaehtoisille vastuunkantajille Kids 2/2011 Saman pöydän ääreen Muppet-nuket monipuoliseen käyttöön! oo Sisältö 3 Pääkirjoitus: Minun unelmahommani

Lisätiedot

Koulutyön verkko. Iso Kirja NOSTE-päivät Ui verkkoon Tapani Varuhin

Koulutyön verkko. Iso Kirja NOSTE-päivät Ui verkkoon Tapani Varuhin Koulutyön verkko Iso Kirja NOSTE-päivät Ui verkkoon 23.-25.1.2009 Tapani Varuhin Koulupalvelun verkot Verkostoituminen koululaitoksiin Verkostoituminen opetushallintoon Verkostoituminen seurakuntiin Verkostoituminen

Lisätiedot

3.1 Turvataidot 61 3.2 Turvataidot ja media 62 3.3 Turvataitokasvatus ja sen tavoitteet 63 3.4 Turvataitokasvatuksen toteuttaminen 64

3.1 Turvataidot 61 3.2 Turvataidot ja media 62 3.3 Turvataitokasvatus ja sen tavoitteet 63 3.4 Turvataitokasvatuksen toteuttaminen 64 Sisällys Johdanto 7 1 Lapsityöntoimijan turvallisuusohjeet 11 1.1 Valinta ja soveltuvuus 11 1.2 Turvallinen käyttäytyminen 14 1.3 Erityistilanteet ja niiden kohtaaminen 16 1.4 Salassapitovelvollisuus 28

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin 3.11.2012 TAVOITE Kasvattaa Lounais-Suomen Partiopiirissä toimivien partiolaisten määrää 1.500:lla vuoteen 2015 mennessä. KEINOT Yhdessä lippukuntien kanssa etsitään keinot

Lisätiedot

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan Paras on edessä

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan  Paras on edessä Ohje esittelijälle Tämän ohjaustekstin tarkoitus on auttaa sinua kertomaan lyhyesti ja vapaasti mitä valkokankaalla lukee. Tavoite on, että sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan valkokankaalta

Lisätiedot

Tommi Koivunen. sivu 1/4 kirje 2014/4

Tommi Koivunen. sivu 1/4 kirje 2014/4 Kahden vuoden opintovapaa on nyt takana ja olen innoissani voidessani palata työhön Vapaakirkkoon. Sijaiseni Joona on vienyt työtä hienosti eteenpäin ja on ollut helppo palata. Kaksi vuotta hurahti näin

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Suomen Vapaakirkon Nuoret ry

SÄÄNNÖT Suomen Vapaakirkon Nuoret ry 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki ja toiminta-alueena koko Suomi. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on ohjata

Lisätiedot

Tommi Koivunen. sivu 1/4 kirje 2014/5

Tommi Koivunen. sivu 1/4 kirje 2014/5 teki mahtavaa työtä. Eräs tyttö antoi todistuksen, että hän oli ollut itsemurhan partaalla, mutta Jumalan muuttaneen hänet tapahtuman aikana. Sydämeni iloitsee! Tahdon sinun, rakas tukija, tietävän, että

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Syyskuun loppu ) puhelinnumerosi 5) ruoka-ainerajoituksesi 6) miten aiot majoittua 7) muut toiveesi

Syyskuun loppu ) puhelinnumerosi 5) ruoka-ainerajoituksesi 6) miten aiot majoittua 7) muut toiveesi Versojohtajapäivät alkavat Teopoliksella Tampereella kaikille versojohtajille avoimilla Versokäräjillä la 19.11. klo 10. Käräjien jälkeen käydään syömässä Teopoliksen ravintolassa ja ohjelma jatkuu sitten

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Kasvun polku. KKP:n työkokous

Kasvun polku. KKP:n työkokous Kasvun polku KKP:n työkokous Tulevaisuusvaliokunnan mietintö 1/2019 Ikäkausiajattelun malleja K ohjelma Lapset 2-7 Varhaisnuoret 7-14 Nuoret 14-18 Nuoret aikuiset 18-24 Työikäiset 24-65 Eläkeläiset 65

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

PARTIOINTIA VUODESTA 1929

PARTIOINTIA VUODESTA 1929 VERSOT PARTIOINTIA VUODESTA 1929 VAPAAKIRKON PARTIOTYÖN KÄSIKIRJA 1 (38) Kuvat Markku Pitkänen (partiolapset) Ari Kastepohja (pallokaavio) Marika Hakola (kaavio) Työryhmä Marika Hakola Ari Kastepohja Rasa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Mitä partio on? 29.3.2012 2

Mitä partio on? 29.3.2012 2 PARTIO Mitä se on? Mitä partio on? Partio on monipuolinen harrastus lapsille, nuorille ja aikuisille Partio on käytännön toimintaa, jonka takana on kuitenkin arvoja ja ihanteita Viikoittaisissa kokouksissa

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen sekä erotilanteiden palveluiden kehittäminen #sopua Oulun hiippakunnan tuomiokapituli: TURVA-hanke Lapin ensi- ja turvakoti: Vanhemmuus vahvaksi erossa -hanke LAPE-video

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Kristillinen digitaalinen perhekeskus

Kristillinen digitaalinen perhekeskus Kristillinen digitaalinen perhekeskus Tarkoitus Familyroom palvelee lapsiperheitä integroimalla kristillisten seurakuntien lapsi- ja perhetyön tukipalvelut digitaaliseksi perhekeskukseksi. Olemme sitoutuneet

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro

Eurojamboree Gdansk, Puola. Salla Grönlund ja Sakari Warro Eurojamboree 27.7.-6.8.2020 Gdansk, Puola Salla Grönlund ja Sakari Warro Mikä on Eurojamboree? -Eurojamboree on WAGGGS'n (partiotyttöjen maailmanliitto) ja WOSM'n (partiolaisten maailmanliitto) yhteistyössä

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari

Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen. Webinaari Leirilippukunnat,ja, niiden,muodostaminen Webinaari 10.10.2018 Webinaarin aiheet Ilves19)yleistä Leirilippukuntien)muodostaminen Leirilippukuntien)mahdollisia)kokoonpanoja Leirilippukunnan)pestit UKK)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Partiolippukunta Nummen Samoojat ry:ssä vuoden 2013 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. 40 v juhlavuosi 2. Tarpojaikäkausi 3. omatoiminen varainhankinta 4. Retkitoiminta

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946

Lisätiedot

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ

TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ TPY:N ALUEELLINEN TOIMINTA JA SIIHEN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ Alueelliset työpajapäivät Tampereella 10.6. Anna Kapanen, jäsenpalvelupäällikkö Valtakunnallinen työpajayhdistys Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (kesäkuu

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille

Lapin seurakunnat. Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille Lapin seurakunnat Toimintaa lapsille, nuorille ja perheille Facebook, twitter Päiväkerho, perhekerho, pyhäkoulu Lastenleirit syysloma- ja talvilomaviikoilla. Diakonia Taloudellinen avustus Kemijärvi Nuoret

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen

Lisätiedot

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 3.- 4.10.2013 Seinäjoki MITÄ VERTTI-TOIMINTA ON? Seutukunnallista yläkoulun oppilaiden toteuttamaa nuorisotiedotusta

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1 (5) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN 1. Lähetysjärjestö kirkon lähetystyön toteuttajana 1a. Miten järjestönne ymmärtää asemansa kirkon virallisena lähetysjärjestönä?

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija

Lisätiedot

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen

HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA. Yki Hytönen ja Aija Lehtonen HALLITUKSEN TEHTÄVÄT, ROOLI JA ASEMA Yki Hytönen ja Aija Lehtonen Hyväksytty hallituksen kokouksessa 11.9.2014 HALLITUS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ KAMERASEURASSA - valitsee yhdistyksen puheenjohtajan, hallituksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA

ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA ARKI SUJUVAKSI -TOIMINTA Päivi Känsälä, koordinaattori Valtakunnalliset työpajapäivät Lappeenranta 27.4.2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä.

Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä. Verkostotyö kehittämisen ja vaikuttamisen välineenä Yleistä TPY:ssä - 228 jäsentä (toukokuu 2015) - Strategia vuosille 2015 2020 - Yhdistyksen keskeiset toimintaperiaatteet ovat tulevaisuuteen katsominen,

Lisätiedot

SEA lasten työn verkosto, tapaaminen 13.3.2012 Hämeenlinnan Vapaakirkossa ALUSTUKSET

SEA lasten työn verkosto, tapaaminen 13.3.2012 Hämeenlinnan Vapaakirkossa ALUSTUKSET SEA lasten työn verkosto, tapaaminen 13.3.2012 Hämeenlinnan Vapaakirkossa ALUSTUKSET 1. PELASTUSARMEIJA / Sanna Vähä-aho http://www.pelastusarmeija.fi/index.php?id=48 Toimintaa osastoissa: Pelastusarmeijalla

Lisätiedot

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000

Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000 1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista

Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu Kooste vastauksista Suomen Adventtikirkon kesäjuhlakysely Elo-syyskuu 07 Kooste vastauksista . Sukupuolesi 0 0 40 60 80 00 0 40 60 NAINEN 40 MIES 78 EN HALUA VASTATA . Ikäsi 0 0 0 30 40 50 60 5 9 0 9 30 30 39 38 40 49 5 50

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Katsaus kuluvaan vuoteen

Katsaus kuluvaan vuoteen Katsaus kuluvaan vuoteen 2018 NNKY:ssä Liiton strategia 2019-2021. Nuorten naisten työpaja, tarkoituksena ideoiden tuottaminen strategiaan ja nuorilta nuorille. Työryhmien tilalle kehittäjäverkostot. Maailman

Lisätiedot