Tuusulan Moottorikerho ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tuusulan Moottorikerho ry"

Transkriptio

1 Tuusulan Moottorikerho ry 2013 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTASUUNNITELMA Vuosikokous klo Järvenpää-talo

2 ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen -valitaan kokouksen puheenjohtaja -valitaan kokouksen sihteeri. Sääntökirja 4. luku 13 -valitaan kaksi ääntenlaskijaa -valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Hyväksytään kokoukselle työjärjestys 5. Vuoden 2013 toimintakertomuksen käsittely ja hyväksyntä 6. Vuoden 2013 tilien ja tilinpäätöksen käsittely sekä tilintarkastajien lausunnon kuuleminen. 7. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle vuoden 2013 tileistä. 8. Vuoden 2014 toimintasuunnitelman käsittely ja hyväksyntä. 9. Vahvistetaan kerhon perimät maksut Hallituksen esityksen mukaiset jäsenmaksut 2015 ovat samat kuin vuonna miehet 30 - naiset ja alle 16 v 20 - liittymismaksu Vahvistetaan kerhon talousarvio 11. Valitaan kerholle puheenjohtaja 12. Valitaan hallituksen jäsenet sääntöjen mukaan 13. Valitaan tarpeelliset jaostot 14. Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varamiehet sekä päätetään heidän palkkioistaan 16. Valitaan liittokokousedustajat ja jäsenehdokkaat liiton hallitukseen. 17. Päätetään hallituksen esittämien kunniajäsenten kutsumisesta kerhoon ja käsitellään ehdotukset liittoon kutsuttavista kunniajäsenistä. 18. Päätetään jäsenten tekemistä esityksistä 19. Muut asiat 20. Kokouksen päättäminen Hallinto

3 TuMKin vuosikokous pidettiin Järvenpää-talolla. Paikalla oli 28 äänivaltaista kerholaista. Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Puheenjohtajana toimi Kaarlo Salonen. Kaudelle 2013 valittiin puheenjohtajaksi Jouni Lahti. HALLITUKSEN JÄSENET toimikausi Puheenjohtaja Jouni Lahti 2013 Varapuheenjohtaja Tommi Latostenmaa Sihteeri Eija Kontiainen Risto Leino Anna-Maria Ranta Kyösti Vainikainen Jani Ilkas Pekka Lahti Tuija Nieminen Rahastonhoitaja Kati Leino ei hallituksen varsinainen jäsen Toiminnantarkastajina kaudella 2013 toimivat Veijo Pesonen ja Antti Aro. Varatoiminnantarkastajina kaudella 2013 toimivat Hannu Kajander ja Jouko Vesterinen. Hallitus kokoontui kauden aikana 11 kertaa seuraavan taulukon mukaisesti yht Jouni Lahti x x x x x x x x x 9 Eija Kontiainen x x x x x x x x x x x 11 Anna-Maria Ranta x x x x x x x x x 9 Tommi Latostenmaa x x x x x x x x x x 10 Jani Ilkas x x x x x x 6 Tuija Nieminen x x x x x x x x x x 10 Risto Leino x x x x x x x x x 9 Kyösti Vainikainen x x x x x x x x x 9 Pekka Lahti x x x x x x x x 8 Kati Leino x x x x 4 Hallituksen nimeämät jaostot kaudelle 2013: Työvaliokunta Jouni Lahti, Tommi Latostenmaa, Eija Kontiainen Talousvaliokunta Jouni Lahti, Tommi Latostenmaa, rahastonhoitaja (Kati Leino) Tiedotusjaosto Tuija Nieminen, Esko Jyske, Anna-Maria Ranta, (Jani Ilkas) Koulutus- Jari Eronen, Marita Nyqvist, Jari Mäkinen, Anna-Maria Ranta ja valmennusjasto Naisjaosto Teija Nyqvist, Tuija Sahinailo Matkailujaosto Irma Vartiainen, Kaarlo Salonen Kalustonhoitajat Pekka Lahti, Risto Leino, Kyösti Vainikainen Ratatoimikunta Tommi Latostenmaa, Samuli Aro, Asko Kyyhkynen Kilpailujaosto Jani Ilkas, Tommi Latostenmaa Edustus eri järjestöissä SML:n jääratalajiryhmän jäsen Tommy Salonen SVUL:n Uudenmaan piirin jäsen Hannu Kajander Kerhon jäsenet

4 miehet: 355 naiset: 40 pojat (alle 16v): 96 tytöt (alle 16v): 3 ainaisjäseniä: 127 yhteensä 621 Ainaisjäsenyyden saavuttivat 2013 Tommi Latostenmaa, Karri Tikkanen ja Harri Palokangas. Kilpailutoiminta Classic Motocross Ohkola MX Enduro talvisarja 5 kilpailua Jäsentenvälinen kilpailu - Enduro kesäsarja 4 kilpailua Jäsentenvälinen kilpailu - Sarjacrossit 9 kilpailua Jäsentenvälinen kilpailu Perinteistä Propaganda- ja Kinkunsulatusajoja ei voitu järjestää sääolosuhteiden johdosta. Kiertopalkinnot 2013 Vuoden urheilija Joken pytty Top Speed Sitkeys SM-piste Motocross Enduro RR Tuusmotor MX C80 Rata-ajo Vuoden ratatuomari Miika Oinonen Samuli Aro Mikael Mäkinen Julia Mattila Miika Oinonen Miika Oinonen Eero Remes Tatu Lauslehto Jesse Karlsson Emppu Aro Seppo ja Juuso Suominen Risto Leino Kerhon sisäiset ansiomerkit: Noususta C/A-luokkaan Ansioista kerhotoiminnassa Emppu Aro Samuli Aro ja Pete Sahlsten Koulutus ja valmennus: SML:n järjestämiin toimitsijakoulutuksiin osallistui kerhostamme kolme jäsentä. Kerhon järjestämään toimitsijakoulutukseen osallistui 11 jäsentä (c-lisenssikoulutus). Kerhon järjestämä crossikoulu kokoontui seitsemän kertaa ajalla Osallistujia oli runsaasti, yhteensä noin 40 kuljettajaa. Kuljettajat jaettiin tasoryhmiin pienimmistä aloittelevista minimineistä hiukan enemmän ajaneisiin päätyen edistyneisiin lisenssikuskeihin saakka. Kouluttajina isolla radalla noin parillekymmenelle kisa- sekä harrastekuskille toimivat Samuli Aro, Eero Remes, Miika Oinonen, Marita Nyqvist, Toni Holopainen ja Mikael Mäkinen. Kauden aikana keskityttiin varsinkin kisakuskien kanssa lähtöharjoitteluun, mutka-ajoon sekä hyppyreihin. Samoja taitoja opiskeltiin myös harrastekuljettajien kanssa. Lisäksi opeteltiin perustekniikkaa kuten ajoasentoja ja pyöränkäsittelyä. Pienellä radalla keskityttiin kuskien osaamistason mukaan jarruttamisharjoituksiin, pyöränkäsittelyyn ja mutkiin. Kuljettajien ja vanhempien kanssa käytiin myös pyörän tekniikka-asioita läpi. Kouluttajina toimivat Jari Eronen, Jari Mäkinen ja Tommy Salonen sekä Ismo Haapaniemi. Viimeisellä kerralla järjestettiin leikkimielinen kilpailu jossa nähtiin upeita ajosuorituksia. Kauden aikana opitut ajotekniikat pääsivät käyttöön ja näyttöön. Anna-Maria Ranta vastasi kouluttajien rekrytoinnista sekä käytännön toimista. Crossikoulupäivien kioskitoiminnasta vastasi Eija Kontiainen. Kioskin tuotto käytetään juniorityöhön. Lämpimät kiitokset kaikille, jotka mahdollistivat crossikoulun järjestämisen vuonna Crossikoulu toteutetaan jälleen Lasten ja nuorten crossikoulu on maksuton TuMK:n jäsenille.

5 Muu toiminta 2013 Junnupikkujoulut Pikkujoulut Vuoden 2013 aikana talkoihin osallistui ison radan muutostöissä noin 15 henkilöä ja pikkuradan muutostöihin otti osaa 15 junnukuskin vanhempaa. Salivuoro Järvenpäässä Anttilan koululla perjantaisin klo Moottoriliiton valmennuspäälikkö Tomi Konttinen piti luennon kuntoharjoittelusta Endurotuloksia 2013 MM enduro 4. Eero Remes 177p. SM1 2. Eero Remes 70p. 18. Mikael Miettinen 9p. 38. Joona Latostenmaa 1p. (Nousu A-luokkaan Nummelan Nostotalkoissa) SM2 19. Toni Holopainen 9p. 24. Samu Ylikarjula 7p. 32. Mikael Mäkinen 2p. U20 V40 6. Toni Holopainen 33p. 3. Sami Salonen 60 p. 12. Teemu Latostenmaa 21p. 13. Patrik Teikari 18p. D Naiset 4. Tuija Nieminen 37p. 6. Marita Nyqvist 20p. (Marita loukkasi heinäkuussa olkapäänsä) Kerholaisten osallistuminen motocross-kisoihin 2013 MX-liigaa ajoivat pienimmässä 65-luokassa Tami Suuronen ja vuotiaiden C/C-luokassa kuudenneksi sijoittuneen Jonne Rasilaisen lisäksi Niko Ranta, Jimi Nyman ja Aatu Kokko. MX C/B - luokassa (12 15-v) TuMK:ia edusti Emppu Aro. MX-liigan 125cc-luokkaa kiersivät koko kauden Timi Kunnari, Veikka Mattila, Jere Ranta ja TuMKista parasta vauhtia pitänyt Jesse Karlsson viidennellä sijallaan. He kaikki osallistuivat myös MXJ-luokan kisoihin 4-t 250cc:lla ajavan 11:ksi sjoittuneen Riku Kunnarin lisäksi. MXB-luokassa kilpailivat Toni Perälä kolmossijaan yltäen ja Niklas Mäkinen. Tuomo Hietala osallistui muutamissa starteissa. Kusti Manninen ajoi V35 ja B-luokassa ja lisäksi supercrosskisoja. Asko Kyyhkynen kiersi kaikki MX V55-luokan kisat päätyen viidenneksi ja MXD lähtöpuomilla oli jokaisessa kisassa Julia Mattila sijoittuen luokassaan neloseksi. Supercrosseihin osallistuivat vaihtelevasti Erno Aro, Niklas Mäkinen, Kusti Manninen ja Kimmo Laakso sekä tietenkin Miika Oinonen, joka ajoi MX2 SM-hopealle! Kerhojoukkue-SM:ssä TuMK1 (Olli Kuhanen, Kimmo Laakso, Toni Holopainen) oli 11:s ja kakkosjoukkue (Jesse Karlsson, Riku Kunnari, Samu Ylikarjula) sijalla 17. Päälajinaan enduroa ajavista kerholaisista Toni Holopainen, Olli Kuhanen ja Eero Remes kilpailivat myös crossissa Karhulan ja Miehikkälän Liigakisoissa 125cc-luokassa. Classic-kisoissa TuMK esiintyi seuraavasti: A-luokka 2. Kaarlo Salonen 94 p 16. Risto Kuisma 29 p B-luokka 16. Jari Ranta 29 p C-luokka 5. Sampsa Niemelä 79 p D2 2. Sami Lahti 113 p joukkue-mm: TuMK:n osallistujat 66+ -luokassa Kari Salonen ja Kaarlo Salonen

6

7

8 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kerhon 60-v juhlat Kilpailutoiminta Classic-motocross osakilpailu Ohkolassa Sarjacross jäsentenvälisinä kilpailuina Endurosarja jäsentenvälisinä kilpailuina Osallistutaan mahdollisuuksien mukaan motocrossin ja enduron SM-joukkuekilpailuihin. Propaganda-ajo kelien salliessa Kinkunsulatusajo kelien salliessa 69. FIM-rally heinäkuussa Tampereella Jäsentenvälinen hiihtokilpailu pyritään toteuttamaan - Valmennus ja koulutus Tarjotaan valmennuskoulutusta jäsenille. Kuntopiiriä uudistetaan mahdollisuuksien mukaan. Järjestetään C-tason sekä ympäristöpäällikkökoulutusta kerholaisille ja ohjataan jäseniä liiton järjestämiin ylemmän tason toimitsijakoulutuksiin. Crossikoulu pidetään aloittelijoista edistyneempiin kuskeihin ulottuen. JPV crossikoulu Talous Talous pyritään säilyttämään mahdollisimman hyvänä. Tärkeimmät tulolähteet toimintamme rahoitukseen ovat jäsenmaksut, ratamaksut, kioskitoiminta ja mainosmyynti. Suurimmat menot aiheutuvat Ohkolan motocrossradan ylläpidosta. Radan tuotoilla ei ole pystytty kattamaan lanaamisen, kastelun, vuosikunnostuksen ja vuokran aiheuttamia menoja. Kerhon toiminta on mahdollista vain kerholaisten moninaisen talkootyön avulla: mm. ratavalvonnasta ja -maksuista huolehtimisessa, isompien ja pienempien kilpailujen järjestämisessä, crossikoulussa ja kioskitoiminnassa. Tiedotus Pääsääntöinen tiedotuskanava tulee olemaan kerhon nettisivut osoitteessa Lisäksi käytetään kerhon Facebook-sivustoa. Kerhotiedote julkaistaan noin 3-4 kertaa vuodessa, osa tiedotteista voi olla pelkästään sähköisenä netissä tai sähköpostiin toimitettuna. TALOUSARVIO Varsinainen toiminta tuotot kulut Kilpailutoiminta Koulutus, harrastus, virkistys Hallinto Rata Ympäristöluvan toimenpiteet Yhteensä Kulujäämä Varainhankinta Jäsenmaksut Omatoiminen tuotto kulut Kulujäämä -300 Yhteensä Tulos 300 Järvenpäässä TUUSULAN MOOTTORIKERHO ry / Hallitus

JÄSENTIEDOTE 1/2015. Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014

JÄSENTIEDOTE 1/2015. Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014 l JÄSENTIEDOTE 1/2015 Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014 Vuosikokous Tuusulan Moottorikerhon sääntömääräinen vuosikokous pidetään

Lisätiedot

Propakanda ja pikkujoulut 14.12.!

Propakanda ja pikkujoulut 14.12.! TUUSULAN MOOTTORIKERHON JÄSENTIEDOTE Sarjakisat MOTOCROSS Crossikoulu Kisamenestys Sarjakisat ENDURO Talviaikataulu KISAT/RATA Radan valvonta Jäsenedut 3/2013 Propakanda ja pikkujoulut 14.12.! TuMK: perinteisestä

Lisätiedot

TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2012. Jäsenmaksut SM-jäärata 2011 Palkitut Talvisarja 2012 Vuosikokous

TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2012. Jäsenmaksut SM-jäärata 2011 Palkitut Talvisarja 2012 Vuosikokous TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2012 Jäsenmaksut SM-jäärata 2011 Palkitut Talvisarja 2012 Vuosikokous 2011 Palkitut Vuoden 2011 ansioituneet kerholaiset palkittiin juhlavin menoin ansiomerkeillä sekä kiertopalkinnoilla,

Lisätiedot

TuMK JÄSENTIEDOTE 2/2012

TuMK JÄSENTIEDOTE 2/2012 TuMK JÄSENTIEDOTE 2/2012 Talvisarjatulokset jäsenmaksumuistutukset vuosikokous sarjacross valvojakalenteri Kuva Niemisen montulta Jäsentiedote Jäsentiedotteet tullaan tästä tiedotteesta eteenpäin julkaisemaan

Lisätiedot

- Pikkujoulut 2007 - Vuosikokous - Hiihtokisat - Enduro-illat - Talvisarja - Jäärata-ajot - ym.

- Pikkujoulut 2007 - Vuosikokous - Hiihtokisat - Enduro-illat - Talvisarja - Jäärata-ajot - ym. - Pikkujoulut 2007 - Vuosikokous - Hiihtokisat - Enduro-illat - Talvisarja - Jäärata-ajot - ym. Pikkujoulut 2007 Kerhon perinteiset pikkujoulut juhlittiin vuoden 2007 osalta 8.12.07 Järvenpään Seurojentalolla.

Lisätiedot

Jäsenmaksut/osoitteet. Palkitut 2009

Jäsenmaksut/osoitteet. Palkitut 2009 Sisältö: - Jäsenmaksut/osoitteet - Palkitut 2009 - Propaganda-ajot - Kinkunsulatusajot - Hiihtokilpailut - Jäärata-ajot 2010 - Vuosikokouskutsu - Ohkolan rata - Ainaisjäsenet - Enduro talvisarja - SML

Lisätiedot

- Pikkujoulut - Jäärata-ajot - Jäsenmaksut - Ainaisjäsenet - Endurosarja 2009 - Hiihtokilpailut - Koulutus - SML tiedottaa - Vuosikokouskutsu -

- Pikkujoulut - Jäärata-ajot - Jäsenmaksut - Ainaisjäsenet - Endurosarja 2009 - Hiihtokilpailut - Koulutus - SML tiedottaa - Vuosikokouskutsu - - Pikkujoulut - Jäärata-ajot - Jäsenmaksut - Ainaisjäsenet - Endurosarja 2009 - Hiihtokilpailut - Koulutus - SML tiedottaa - Vuosikokouskutsu - Ympäristölupa - Yleistä Pikkujoulut Viime vuoden pikkujoulua

Lisätiedot

TuMK JÄSENTIEDOTE 3/2011. Valvojakalenteri Vuosikokous Sarjacross Crossikoulu sixi

TuMK JÄSENTIEDOTE 3/2011. Valvojakalenteri Vuosikokous Sarjacross Crossikoulu sixi TuMK JÄSENTIEDOTE 3/2011 Valvojakalenteri Vuosikokous Sarjacross Crossikoulu sixi Vuosikokous Vuoden 2011 vuosikokous pidettiin 16.3. Järvenpää talolla Kaarlo Salosen toimiessa puheenjohtajana. Kokoukseen

Lisätiedot

Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016

Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016 Tuusulan Moottorikerho Jäsentiedote 1/2016 Ohkolan rata Ohkolan uusittu rata on avattu 14.4.2016. Ratatalkoot pidettiin sunnuntaina 10.4.2016. Ohjelmassa oli kivien heittelyä, risujen polttoa ja paikkojen

Lisätiedot

TuMK Jäsentiedote 3 / 2017

TuMK Jäsentiedote 3 / 2017 TuMK Jäsentiedote 3 / 2017 Sarjacrossit 2017 2017 sarjacrossien täydelliset tulokset löytyvät kerhon nettisivuilta pdf tiedostoista. C85 luokassa ajoi vain kaksi kuskia ja Tiitus Enjalan loukkaantumisen

Lisätiedot

TuMK JÄSENTIEDOTE 2/2013

TuMK JÄSENTIEDOTE 2/2013 TuMK JÄSENTIEDOTE 2/2013 Crossikoulu Sarjacrossit Ohkolan MX-radan valvojavuorot Jäsentiedote sähköiseksi Kilpailukuulumisia Kuljettajaesittelyitä Kerhoetu varustekorjauksiin ym. Crossikoulu 2013 Päivämäärät:

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015

Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Suomen 6mR- liitto ry, Finlands 6mR- förbund rf 21. lokakuuta 2015 Suomen 6mR- liitto ry:n vuosikokous 2015 Aika: Keskiviikko, 21.10.2015, klo 18:00 Paikka: Brändö Seglare(BS) / Kulosaari 1. Kokouksen

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA SUOMEN MOOTTORILIITTO ry MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA 1958 EM 2. Maarata Aulis Tuominen 1959 EM 2. Maarata Antti Pajari 1961 EM 1. Maarata Timo Laine 1962 EM 3.

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3

1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0 64,8 18,5 19,0 18,5 19,0 19,0 56,5 121,3 64,0 60,0 18,5 18,5 18,5 19,0 19,0 56,0 116,0 237,3 Pienmäen SM-kilpailu Tekn.asiantjaSeppo Hiltunen K 64 Arv.tuomari Esko Venäläinen JHS ry Tuomarit - C - Pekka Heikkinen - E - Pertti Laaksonen Pit.kerroin +/ 2,4 1 9 Lappi Arttu Puijon Hiihtoseura 66,0

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Puheenjohtajan pöräys

Puheenjohtajan pöräys Sisältö: - Puheenjohtajan pöräys - Vuosikokous - 44. Järvenpään jäärata-ajo 2009 - Hiihtokisan tulokset ja palkintojenjakotilaisuus - Koulutukset - Endurosarja 2009 - Joutsan leiri - Sarjacross 2009 -

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

Motocrossin Suomenmestarit

Motocrossin Suomenmestarit Motocrossin Suomenmestarit 125 250 500 1954 1. Rein Raimo 2. Carl-Gustaf Wendelin 3. Olle Helander 1955 1. Rein Raimo 2. 3. 1956 1. Kiviranta Olli-Kalevi Honkala Tarkko 2. 3. 1957 1. Kiukkonen Osmo Rein

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results SSG Summer Match 2018 Printed July 1, 2018 at 19:48

CLASSIC -- Overall Match Results SSG Summer Match 2018 Printed July 1, 2018 at 19:48 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100.00 817.4915 104 Lehto, Jussi FIN 2 96.07 785.4040 163 Lento, Mika FIN 3 90.94 743.4474 168 Nurmi, Seppo FIN 4 84.85 693.6511 119 Pietikäinen, Pekka S FIN 5 56.49

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2013. Vuosikokouskutsu 2012 palkitut Ratamaksut Sarjaenduro tulokset Ainaisjäsenet Jäärata-ajot ym.

TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2013. Vuosikokouskutsu 2012 palkitut Ratamaksut Sarjaenduro tulokset Ainaisjäsenet Jäärata-ajot ym. TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2013 Vuosikokouskutsu 2012 palkitut Ratamaksut Sarjaenduro tulokset Ainaisjäsenet Jäärata-ajot ym. FIM-ralli asiaa. Tämän vuoden FIM ralli kokoontuu Ranskan Epernayhin 18 20.7. Rallihan

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

- Sarjacross 2008 tulokset - Crossikoulu 2008 - Lajiparlamentit - talvitreenit - pikkujoulut - ym.

- Sarjacross 2008 tulokset - Crossikoulu 2008 - Lajiparlamentit - talvitreenit - pikkujoulut - ym. - Sarjacross 2008 tulokset - Crossikoulu 2008 - Lajiparlamentit - talvitreenit - pikkujoulut - ym. Sarjacross 2008 Kuluneen kesän sarjacrosseissa oli tarkoitus ajaa 10 kilpailua. Näistä ennakkoon päätetyistä

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2009 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 47. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana viisi kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2009: Teemu Mykkänen,

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY

TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY TUL:N SEUROJEN MALLISÄÄNNÖT TURUN JYRY Hyväksytty TUL:n 25. liittokokouksessa 24. 25.5.2003 Tampereella Hyväksytty Turun Jyryn Vuosikokouksessa 10.2.2004 2 SUOMEN TYÖVÄEN URHEILULIITTO TUL RY:N J ÄSENSEURAN

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tiimitoimintaa herätetään horroksesta ja liikkeelle lähdetään kovalla innolla.

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tiimitoimintaa herätetään horroksesta ja liikkeelle lähdetään kovalla innolla. 2012 Vuonna 1986 perustettu Ykkös-mp oy aloitti toimintansa lähinnä korjaamo- ja varaosapalveluilla laajentuen käytettyjen moottoripyörien ja mopojen myyntiin. Muutaman vuoden päästä toimintaa laajennettiin

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 29 Koski Mika (ATV) 21 (250) 29 Koski Mika (ATV) 1 18:55,15 1:07,46 2 20:32,52 2:44,83 3 20:31,08 2:43,39 4 24:11,63 6:23,94 5 18:43,97 0:56,28 6 17:47,69 0:00,00 22 (250) 60 Rissanen Veli-Pekka (ATV) 1 18:39,21 0:44,45 2

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

t: SavoCup 50cc Kiitos kaikille Savocup 2011 osallistuneille kuljettajille.

t: SavoCup 50cc Kiitos kaikille Savocup 2011 osallistuneille kuljettajille. Kiitos kaikille Savocup 2011 osallistuneille kuljettajille. Kiitos myös vapaaehtoisille toimitsijoille, ratatuomareille ja muille henkilöille, jotka mahdollistivat näinkin laajan Savocupin läpiviemisen.

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä:

1 Kokouksen avaus. 2 Kokouksen järjestäytyminen. Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / 2014. Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Aika: 17.10.2014 Paikka: Siivikkala Läsnä: Teemu Nuorteva Jani Lahti Johannes Salminen Mikko Tuomaala Timi Antere Antti Artukka Juha Suominen Tuukka Peltola Pauli Järvinen Jussi Alanen Kaisa Kurenniemi

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA

KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Manno Laakson muistopainit

Manno Laakson muistopainit Tytöt 27 kg Tytöt 27 kg N 1. Runde Alondra Pereda (Janakkalan Paini-Ilves- Mari Kuisma (Hyvinkään Painiklubi) 4,0 : 0,0 4 : 0 00:14 SS 4; N 1. Runde Nea Turpeinen (Karkkilan Urheilijat) - Janna Hakala

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS

LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS LIEDON KUNTA Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta HAKEMUS LIIKUNTATOIMEN PERUSAVUSTUSHAKEMUS 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki ja tilin n:ro Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Yhdistysrekisterinumero

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen

Lisätiedot

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY

TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Endurosarja 2009. Kaikki uudet ideat on tervetulleita. Hannu & Welkku 3/20

Endurosarja 2009. Kaikki uudet ideat on tervetulleita. Hannu & Welkku 3/20 Sisältö: - Endurosarja 2009 - Sarjacross 2009 - Mini-mini/Crossikoulu - Ympäristölupatilanne - Maritan kuulumiset - Kausikooste - Pikkujoulut - SML-tiedottaa 2/20 Endurosarja 2009 Endurosarja lähti alkuvuodesta

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

- Hiihtokilpailut - Vuosikokous - Sarjacrossit - Jäärata kausi -08 - Talvisarja - Kuulumisia - Ympäristölupa - ym., ym., ym.

- Hiihtokilpailut - Vuosikokous - Sarjacrossit - Jäärata kausi -08 - Talvisarja - Kuulumisia - Ympäristölupa - ym., ym., ym. - Hiihtokilpailut - Vuosikokous - Sarjacrossit - Jäärata kausi -08 - Talvisarja - Kuulumisia - Ympäristölupa - ym., ym., ym. Hiihtokilpailut Tämän vuoden kerhonmestaruus hiihdot saatiin hiihdettyä erittäin

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

SSL / SM-kilpailut

SSL / SM-kilpailut SSL / SM-kilpailut 2016-2017 12.03.2017 Kierros 11 Aatos - JyS 2-0 EtVaS - OSS 5-0 Garde - Velhot 1-5 KS-58 - TuTS 0-5 SalSK - TammerSh 2-5 MatSK - KarjUra 5-2 Moiseenko Vadim - Syvälahti Timo 1-0 Ebeling

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi.

Esitettiin kokouksen puheenjohtajaksi Miika Länsi-Seppänen. Oli käytettävissä. Valittiin Miika Länsi-Seppänen kokouksen puheenjohtajaksi. Asteriski ry Pöytäkirja 2015 1 (6) ASTERISKIN RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika Tiistaina 17.11.2015 klo 17.00 Paikka Luentosali Beta, ICT-talo Läsnä Miika Länsi-Seppänen, Janne Iltanen, Arttu

Lisätiedot

VIIDEN PELAAJAN LOHKO

VIIDEN PELAAJAN LOHKO Kim Viljanen (1) Peli 1 11:10 Kim Viljanen (1) - Teemu Kaltti Janne Tilus - Teemu Kaltti Peli 2 11:50 Ville Salo - Juuso Raittila Kim Viljanen (1) - Ville Salo Peli 3 12:30 Janne Tilus - Teemu Kaltti Juuso

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

TuMK Jäsentiedote 1 / 2017

TuMK Jäsentiedote 1 / 2017 TuMK Jäsentiedote 1 / 2017 TuMK johtokunta 2017: Kerhon kevätkokouksessa valittiin puheenjohtajan lisäksi hallitukseen uusia jäseniä erovuoroisten tilalle. Puheenjohtajana jatkaa Risto Leino. Hallituksen

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot