Mukavaa alkanutta kevättä kaikille lukijoille.
|
|
- Miina Niemelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja E. Kiviriippa ja kulttuuritoimittaja Michael Jäärä. Logo; Kylän nimikkolintu. Kuva Tapani Lindstedt. Toinen vuosikerta no 1/ 2015 PÄÄKIRJOITUS Talvi taittui jälleen kovin varhain. Terminen talvi alkoi etelässä jo , joten olemme ilmeisesti siirtymässä euro-ilmastoon. Hyvä näin; monen mielestä. Varhainen kevät alkoi Kuohijoella Leilan päivänä 5.3. Siitä onnittelut Leilalle ja hyvää vointia kesää kohti. Säiden lämmettyä melko nopeasti järvien jäät heikkenivät jo maaliskuun loppupuolella. Onpa toimituksen tietoon tullut, että joku moottorikelkkailija olisi vajonnut jäihin Kuohijärven rannassa. Hyvä uutinen on se, että mitään vahinkoa ei tiettävästi tapahtunut. Mukavaa alkanutta kevättä kaikille lukijoille.
2 TALVIKALASTUSTA 2 Kalatoimittaja E. Kiviriippa Talvi tarjoaa samat mahdollisuudet kalastukseen kuin kesä. Vain varusteet ovat erilaisia ja miehet eri puusta tehtyjä. Talvikalastus varsinkin verkoilla, se on tosimiesten hommaa. Tarvitaan monenlaisia vempaimia kuten: jääkaira, jääsaha, uittolauta- tai rima, naruja ja monenlaisia narulukkoja ja jopa itse tehtyjä erikoisvarusteita, kuten osakaskunnan puheenjohtaja Seppo Pakarainen on tehnyt. Kuvassa Seppo esittelee tekemiään riman uittovälineitä. Vasemman puoleinen on ohjuri. Oikeanpuoleisella haarukalla työnnetään uittorimaa, joka vetää perässään verkon vetonarua, kunnes on päästy verkon loppupäähän. Seppo painotti erityisesti sitä, että verkkonarut pitää olla hyvin suorittuina ja paras tapa on pitää niitä kelalla, sillä käsin kehimällä naru kiertyy ja se aiheuttaa ongelmia. Pakaraisen mukaan talviverkkojen pitäminen on vähentynyt vuosien saatossa. Se johtunee Sepon mukaan kalastajien ukkoontumisesta ja nuorten miesten vieraantumisesta tähän lajiin. Talvikalastuskausi on viime vuosina lyhentynyt, mitä ilmeisemmin ilmaston lämpenemisen johdosta, joka puolestaan on vaikuttanut jääpeitteen heikkenemiseen. Monina vuosina on jäälle lumen alle kertynyt paljon vettä,
3 3 mistä on seurannut vaikeuksia jäällä liikkumiseen. Oman ongelmansa muodostaa se, että verkot on käytävä kokemassa ainakin kaksi kertaa viikossa. Siihen ei jokamiehellä ole mahdollisuutta. Eikä kaikilla ole haluja lähteä kun tuuli tuivertaa ja pakkanen paukkuu. Kädetkin pitäisi laittaa jääkylmään veteen. Siihen tarvitaan tosimiehiä. Sellaisia ovat muun muassa Jone ja Ape, jotka oheisissa kuvissa kokevat verkkoja. Saalistakin näyttää nousevan. Se on hyvä uutinen. Jännittävin vaihe avannolla. Ape ja Jone; ne harvat talviverkkomiehet, nostavat verkkoja siellä jossakin. Molemmat miehet ovat sitä mieltä, että talviverkkoilu ei ole vaikeaa, pitää vain ryhtyä rupeamaan. Niinpä. Saaliskalaa kyllä riittää näissä järvissä. Mutta miten saataisiin nuoret kiinnostumaan asiasta? Saalista pitäisi tulla heti ja paljon. Ei heistä silti taida olla kalamieheksi tai edes kalansyöjäksi, kun makkaraa on niin helposti saatavilla ja se maistuu oluen kanssa! Talvipilkintä on pitänyt vuosi vuodelta pintansa, mikä osaltaan johtunee pilkkikilpailuista ja niissä jaettavista palkinnoista. Onpa joskus tavattu nuoriakin pilkkijäillä.
4 4 Vanhan miehen jääkaira. Saaliskuva SUURI HAUKI jatkokertomus osa 8 Niin pitäisi, sanoi Simeon ja ryhtyi kelaamaan koukkua ylös. Tyhjä oli tämäkin. Hän ryhtyi laittamaan uutta syöttiä ja saatuaan sen kiinni iskukoukkuun, hän alkoi hitaasti laskemaan sitä uudelleen pohjaa kohti. Tässä vaiheessa Peränänen starttasi uuden moottorikelkkansa ja lähti ajelemaan melkoista vauhtia kylälle päin. On se vekotin, tuo moottorikelkka. Helpottaahan se jäällä käyntiä, mutta kyllä siinä menee samalla kalastuksen hohto, arveli Simeon ja tuumaili ettei sitä liene tarkoitettu kalastuksen apuvälineeksi, pikemmin nuorten huvittelua varten. Kun Simeon oli saanut koukun takaisin avantoon, hän peitti sen huolellisesti lumisohjolla. Sitten hän laittoi risun paikan merkiksi. Sen jälkeen Simeon istahti pilkkijakkaralle ja katsahti ylös päin ja nautti silmin nähden yksinolostaan, auringon paisteesta ja hohtavista hangista. Eipä häntä näyttänyt harmittavan edes saaliin vähäisyys.
5 Istuttuaan ainakin kymmenen minituuttia paikallaan tuijotellen taivaan rantaa, hän äkkiä muisti mitä reppu sisälsi; kultaista juomaa. Niinpä hän kaivoi repustaan sen pienen taskumatin, joka niin uskollisesti oli seurannut kaikilla hänen kalamatkoillaan, sen jälkeen kun hän vuosia sitten oli lapissa tavannut erään Iiskon. Iisko on lappilaisia vai olisiko kenties ihan lappalainen, siitä Simeon ei ollut päässyt perille. Iisko oli kertonut Simeonille kuinka tarpeellinen taskumatti on lapissa liikkuville, koska siellä voi milloin tahansa eksyä, jolloin paleltuminen uhkaa talvella ja sääsket kesällä. Tämän Iisko oli todistanut tarjoilemalla Simenonille konjakkipullostaan pieniä ryyppyjä, ensin yhden sitten toisen ja pian kolmannenkin, minkä jälkeen Iisko oli intoutunut kertomaan; vuohenkuusta. Simeon ei aiemmin ollut kuullutkaan sellaista sanaa, joten hän ei tiennyt sen merkitystä, eikä sitä minkälaiseen asiaan tai olioon sellainen sana voisi liittyä. Simeon jäi kuulolle kun Iisko oli alkanut innostuneensa kertoa tuosta vuohenkuusta. 5 Vuohenkuu liittyy kuunkiertoon oli Iisko aloittanut ja jatkoi: nousevan kuun ensimmäisen puoliskon jälkimmäinen neljännes on ensimmäinen vuohenkuu ja laskevan kuun toisen puolisiskon viimeinen neljännes on toisen puoliskon toinen vuohenkuu. Tässä vaiheessa Iisko tarjosi jälleen konjakkia, mutta Simeon kieltäytyi kunnes Iisko tarjosi uudelleen. Simeon ei tohtinut kohteliaisuussyistä enää kieltäytyä mutta hän oli ottavinaan kunnon ryypyn, vaikka hän tosiasiassa piti pulloa huulillaan nielemättä sieltä juuri mitään. Iisko sen sijaan näytti ottavan melko pitkän ryypyn. Sen jälkeen Iisko oli alkanut kertoa vuohenkuun merkityksestä kalan syöntiin. Iiskon mukaan ensimmäisen ja kolmannen kuun aikana, jolloin kuu on usein näkyvissä, kannattaa katsoa millaisen vuohenkuun aikana kannattaa pilkkiä ja verkkoja laskea. Ensimmäisen kuun (tammikuun) nousevan kuun
6 ensimmäisen puoliskon jälkimmäisen neljänneksen vuohenkuu on otollinen aika, silloin kala liikkuu paljon ja käy pyydykseen. Toisen kuun (helmikuu) laskevan kuun toisen neljänneksen vuohenkuu on myös otollinen kuten myös kolmannen kuun (maaliskuu) laskevan kuun ensimmäinen puolisko on hyvin suotuisa kalakeli. Tässä vaiheessa Simeonilta oli mennyt kuut sekaisin, eikä hän ollut oikein pysynyt Iiskon perässä. Iisko oli kuitenkin jatkanut innokkaasti tarinaansa. Simeon muisteli keskeyttäneensä Iiskon ja kysyneensä mistä hän moisia tietoja on saanut, ja pitävätkö nuo tiedot paikkansa? Paikkansa pitävät oli Iisko sanonut ja jatkoi: se on perimätietona kulkeutunut hänen suvussaan. Hänen iso-isänsä oli aikoinaan ollut lähetystyössä Kiinassa, ja kalamiehiä kun oli ollut, niin hän oli tietysti tutustunut Kiinalaiseen kalenteriin, minkä mukaan siellä oli kalasteltu vuosituhansia. Iisko innostui entisestään ja samalla hänen kätensä alkoivat heilua kuin kalamiehillä konsanaan. Nyt Simeon palautti ajatuksensa tähän hetkeen, mutta ei hän voinut olla ihmettelemästä noita Iiskon juttuja. Mahtoikohan tuo kusettaa minua - vuohenkuu, voi perskele, ettei ne vaan ollut niitä Nätti-Jussin tarinoita! Simeon suoristi kumaraan painuneen selkänsä ja katsahti kohti taivaanrantaa. Siellä, noin kolmensadan metrin päässä häämötti seuraavan avannon päällä oleva koivun varpu. Jatkuu seuraavassa numerossa. 6
7 RUNONURKKA 7 Herman Saastamoinen lähetti oheisen runon ja pyysi sitä julkaistavaksi. Toimitus pyytääkin lukijoitaan lähettämään lisää runoja tai kirjoituksia julkaistavaksi. Monen lukijan pöytälaatikosta saattaa löytyä runoja joita ei koskaan ole julkaistu. Vanhat kouluaikaiset aineet olisivat hauskaa luettavaa tänä päivänä. Tässä oiva nurkka sellaisten julkaisemiseen. Älkää pitäkö kynäänne vakan alla. Kirjoitukset tuottavat mielihyvää, paitsi kirjoittajalle myös lukijoille. Kirjoittaja voi käyttää joko omaa nimeä tai nimimerkkiä. Toimitus ei ilmoita sitä kuka nimimerkin taakse kätkeytyy. Michael Jäärä kulttuuritoimittaja YLIKONSTAAPELI Ken onkaan tuo mies? Vanttera ja ryhdikäs jok` johtaa pientä joukkoaan palvelee ja turvaa kansaa omaa, niin kuin kansaa vieraankin hän on ylikonstaapeli. Hän joukkoineen; aina valmis on puolustamaan, turvatonta heikkoa ja vähäväkistä pienempääkin, ken kohtaa valtaa oikeudetonta ja ken kyvytön itseäns` on omin voimin puolustamaan. Hän uhraa aikaa perheensäkin niin kuin uhraa ryhmänsäkin, arjet, illat, kuin myös juhlapyhät, puolustaakseen oikeushyvää. Moni antanut on henkensäkin, jotta ihmisillä ois hyvä olla.
PÄÄTOIMITTAJAN JOULUTERVEHDYS
PÄÄTOIMITTAJAN JOULUTERVEHDYS Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja
HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
Kylällä nähtyä ja kuultua
Puolueista, rahasta ja ilmoituksista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja E. Kiviriippa
Toinen vuosikerta n:o 3/ 2015
1 Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
Pepén tie uuteen päiväkotiin
Pepén tie uuteen päiväkotiin Tämä on tarina kunnan päiväkodin rakentamisesta. Päättävistä aikuisista, kunnan sedistä ja tädeistä, päiväkotia odottavista lapsista sekä päiväkotien rakentajasta. MEIDÄN
PÄÄKIRJOITUS Kesäkuu;
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
Toinen vuosikerta n:o 2/ 21.5. 2015
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
MARTTI (MASA) JOKINEN 80 VUOTTA
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
lehtipajaan! Oppilaan aineisto
Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja
istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.
M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja
PÄÄKIRJOITUS. Vappua. Aamu Kipparinlahdella
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)
Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Siiri Alikippari, Anita Tyrni, Raija Maurola ja Eero
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
PÄÄKIRJOITUS. Toimitus toivottaa kaikille lukijoilleen OIKEIN HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ
1 Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
KUOHIJOEN SANOMAT PÄÄKIRJOITUS. Syksyllä saatiin Aamulehdestä lukea kyläläisiä koskettava uutinen:
1 KUOHIJOEN SANOMAT Puolueista, rahasta ja ilmoituksista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
KYSELY ranta-asukkaille, mökkiläisille, valuma-alueen maanomistajille ja muille järven virkistyskäyttäjille
Vesistösuunnittelu-PAKKA hanke KYSELY ranta-asukkaille, mökkiläisille, valuma-alueen maanomistajille ja muille järven virkistyskäyttäjille 1. Yhteystiedot Nimi Osoite Sähköposti Puhelinnumero 2. Yhteystietoni
Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012
Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin
Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää
Pelastuspartio Aurinkoiset! Aurinkoiset 1-3-vuotiaat Lehmuslinnan päiväkoti, Sipoo Pihapiirin Lapset ry esittää Tervetuloa Pelastuspartio Aurinkoisten matkaan! Tämä tarina on esimerkki lapsilähtöisestä
Arkipäivä kielen kehittäjänä
Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan
3/2014. Tietoa lukijoista
3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja
MITEN TÄLLAISET VAIKEUDET / ONGELMAT NÄKYVÄT OPISKELIJASSA?
1. Ihmissuhde-Seppo/Saara Seppo/Saara opiskelee ensimmäisen vuoden kevättä. Hän on alkanut seurustelemaan samassa ryhmässä opiskelevan opiskelijan kanssa. Nyt asiat ovat alkaneet kuitenkin mennä huonoon
Lionismi on viestintäkonsepti!
Lionismi on viestintäkonsepti! Me palvelemme! Monta tapaa tehdä hyvää! 18.2.2014 Copyright Thorleif Johansson 1 2 Tekeminen Vapaaehtoistoiminta Osallistuminen Tieto Tunne Jäsentyminen Ymmärrys ja tavoitteet
TOIMITUKSEN OSOITE ON: raimo.maurola@elisanet.fi maurola.raimo@gmail.com PÄÄKIRJOITUS
1 Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen uutislehti n:o 9/17.6.2014 Toimituskunta: Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, Kylätoimittaja: Yrjö Järventausta, Lintutoimittaja:
LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?
1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on
Kuuloaisti: Kävijät saivat kuunnella pieniä Peppi-tarinoita tabletilta.
Valmistelu: Peppi Pitkätossun aistihuone toteutettiin Tuusulassa Mattilan päiväkodissa satuhuoneena, jonka tarkoituksena oli luoda siellä kävijöille rento ja miellyttävä olo sekä rikastuttaa mielikuvitusta
Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30
Ammattikorkeakoulu Lemminkäisenkatu 30 Kohde: koulu Käyttäjinä: opiskelijat, opettajat, sekä muita henkilöitä Kasveina: anopinkieliä, viikunoita, traakkipuita, orkidea, isolehtistä murattia silkkikasvina(?)
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
luontopolkuja punaisilla naruilla
luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai
Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.
Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin
Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.
Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014
Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten
Päätöksenteon mallit
Prosesseja! Mitä luvattiin? Prosessi on helposti tapahtumanjärjestäjälle kirosana, mutta kelvollista työtä on helvetin vaikea tehdä ilman ainakin jonkinlaista prosessia. Käymme läpi mielestämme tärkeimpiä
Toinen vuosikerta n:o 6/ 18.10.2015
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia
Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa
Vastaväitteiden purku materiaali
Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas
ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ
EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa
Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.
Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot
TALVIOHJELMA 1. KERHOKERTA Tavoitteena on tutustua pilkkivälineisiin, opetella eri pilkkivapojen ja pilkkien oikeanlainen käyttö sekä oppia tekemään unisolmu. 1) Välineet, syötit, varusteet käydään lävitse
PÄÄKIRJOITUS Humiseva harju
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa! VAnkasti verkossa!
Löydät Internetistä kotibilekuvia, joissa esiinnyt. Mitä ajattelet kuvista? 1) SIISTII! 2) EVVK 3) En pidä siitä, että kuviani laitetaan nettiin ilman lupaani Internetiin laitettua kuvaa tai aineistoa
MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.
MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)
Tämän kesän harjoitukset alkoivat joka kesäisellä vakiotreenillä pyöräillen Juvalta Savonlinnaan
Moikka! Ihan ensiksi tämä blogiteksti on luonnollista tai pakollista aloittaa selittelyillä.. Vuosihan (tai nyt jo vähän reilu..) siinä vierähti ja en saanut tänne mitään aikaiseksi. Ajanpuute on aina
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012
Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen uutislehti n:o10/28.6.2014
1 Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen uutislehti n:o10/28.6.2014 Toimituskunta: Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja: Yrjö Järventausta, lintutoimittaja:
Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden
Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun
SARAN JA TUOMAKSEN TARINA
SARAN JA TUOMAKSEN TARINA Opettajalle Sara on 15-vuotias ja Tuomas 17. He ovat seurustelleet parisen kuukautta. He olivat olleet yhdynnässä ensimmäistä kertaa eräissä bileissä, joissa he olivat myös juoneet
Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti
Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen
Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella
Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti
Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen?
Oma yksityinen vesialue vai osuus yhteiseen? Teemu Ulvi Suomen ympäristökeskus 25.3.2015 Kalliolan koulu 26.3.2015 Paimelan koulu Vesialueen omistajan oikeudet Oikeus päättää omaisuutensa käytöstä Voi
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 1. KERHOKERTA Ensimmäisen kerhokerran tavoitteena on opettaa oppilaille pilkinnässä käytettävät perussolmut samalla kun tutustutaan toisiin kerholaisiin. Lisäksi
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle
Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä
)Oftlft,^ ^,-^»o*-tim,."" mu nii\z..*,^~m*s»ij*...«.>; Kymmenet käskyt. Naisille. ~-^7. Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki.
)Oftlft,^ ^,-^»o*-tim,."" mu nii\z..*,^~m*s»ij*...«.>; Kymmenet käskyt Naisille. ~-^7 Kustantaja: K. Valovuori Uusikaupunki. i kymmenen aroiokägfcyä nuorille roaimoille. Ensimäinen käsky. Sinun miehelläsi
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto
Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!
Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus! Onneksi olkoon odottava isä! Missä olit kun kuulit että sinusta tulee isä? Mitä toiveita / odotuksia / haaveita / pelkoja sinulla on lapseen liittyen? Millainen
Miten haluat kasvattaa lapsesi?
tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 2 tekstit lapsi sidor_layout 209-0-09 3:50 Sida 3 Miten haluat kasvattaa lapsesi? tekstit lapsi sidor_layout
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?
RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa
VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu
VIRTAHEPO OLOHUONEESSA VAI KISSA PÖYDÄLLÄ? Laura Mäkelä Ronja Kuitunen Sosionomi-opiskelijat Lahden ammattikorkeakoulu NELJÄ TUULTA KESKUUDESSAMME Päihdeongelmat Noin 2800 ihmistä kuoli vuonna 2012 päihteiden
nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.
Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016
Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,
2009: Pako vapauteen
2009: Pako vapauteen Merkittävin kuluttajakäyttäytymisen trendi on Eskapismi, pakeneminen vapauteen edes hetkeksi, irti arjen ja todellisuuden paineista: Ilo Läheisyys Viihde Vapautuminen, helpotus Vaihtelu
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008
Partiolippukunta Kalevan Karhut nro 1 / 2008 TÄSSÄ NUMEROSSA - LIPPUKUNTALEHTI - 36. vuosikerta JULKAISIJA Ä-tervehdys... 3 www.kalevankarhut.net... 4 Ötökän elämää... 5 Silppusäkki... 6 Virkailijat...
Pietarin matka. - Sinella Saario -
Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 1 tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida tekstit tehtävä sidor_layout 1 019-01-09 14:06 Sida 3 Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista.
Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Piirrä silmät kiinni vasemmalla kädellä oma muoto kuvasi ja esittele itsesi muille. Halaa itseäsi.
Mistä kuva kertoo? Sano sinua vastapäätä olevalle jotain kaunista. Levitä käsivartesi ja sano: Aaah, minä olen ihana. Katso ympärillesi ja kerro viisi kaunista asiaa, jotka näet. Piirrä silmät kiinni vasemmalla
Nautitko sinä pilkkimisestä? Pidätkö sinä avantouinnista? Teetkö sinä mielelläsi lumitöitä? Oletko sinä nähnyt revontulia?
Keskustelun sytykkeitä lumen, pakkasen ja pimeän keskelle Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse sopivat ja pyydä osallistujia nostamaan yllättävä kysymys. Kannusta kertomaan lisää. Kysymyksen voi myös
PÄÄKIRJOITUS. Kesä tuli ja meni. Mitä jäi niin sanotusti käteen?
Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja
Jäätilannekatsaus
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Jäätilannekatsaus 29.1.2014 Jäänpaksuus Etelä-Savossa ajankohdan keskitasoa Jäät vahvistuneet pakkasjakson myötä Etelä-Savon järvien jäätilanne on kohentunut
Kiinalaiset kuvakirjaimet ( Kanjit)
Kiinalaiset kuvakirjaimet ( Kanjit) Japanilaiset omaksuivat kiinalaiset kuvakirjaimet, eli Kanjit, 500-700 luvulla j.kr. mutta tieteiden, taiteiden, ja Buddhismin mukana niitä on omaksuttu lisää mantereelta
Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää
Luottamushenkilöt 23.10.15 Hyvinkää Media ja edunvalvonta Kari Klemm KLEMM.IT Julkisuus on päivän sana * Media * Mediassa * Median kanssa Media(kin) on muutoksen kourissa *runsaat 2000 toimittajaa irtisanottu
Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere
Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee
ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast
Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa
pois. Jos henkilö arvaa sanan ennen kuin sen on ehtinyt kirjoittamaan loppuun saakka, voi oikean arvauksen vahvistaa kyllä-taputuksella.
Suuraakkoset Suuraakkoset kirjoitetaan vastaanottajan avoimeen kämmenpohjaan kirjain kerrallaan, ikään kuin päällekkäin. Kun kirjain tehdään etusormella kämmenpohjaan riittävän suurena ja sopivalla painovoimalla,
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?
LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee
8 9 Kopionti ehdottomasti kielletty.
Nä-mä jo o-saam-me. Kir-joi-ta sa-nat so-pi-van ku-van al-le. Li-sää puut-tu-vat ta-vut. Piir-rä ju-tus-ta ku-va. Kek-si pen-nuil-le ni-met.... 8 9 Kirjoita ku-vaan: Piir-rä ku-vaan: Lu-mi-u-kol-le hat-tu
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon
Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.
Peltolan uutiset 2/2011
Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas
Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia
Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään
HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys
HYKKI HERÄÄ! Koko koulun yhteinen aamuviritys Kaikki liikkeelle yhdessä Miksi HYKKI HERÄÄ? Liikunta ja fyysinen aktiivisuus parantaa / kehittää / lisää muisti, tarkkaavaisuus, tiedonkäsittely- ja ongelmanratkaisutaidot
KUOHIJOEN SANOMAT. Pääkirjoitus. Syksyn merkit. Kuva Jaana Jokinen
1 KUOHIJOEN SANOMAT Puolueista, rahasta ja ilmoituksista riippumaton aikalaisen ilmainen uutislehti. Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, kylätoimittaja Yrjö Järventausta, lintutoimittaja Edvard Kuiri, kalatoimittaja