Hoidollis-pedagoginen nivelluokka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hoidollis-pedagoginen nivelluokka"

Transkriptio

1 Hoidollis-pedagoginen nivelluokka Nivelluokka on Jukolan koulussa toimiva erityisluokka, joka palvelee hämeenlinnalaisia alakouluikäisiä oppilaita. Luokka on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät edes vahvoin tukitoimenpitein selviydy koulussa, ja jotka tarvitsevat monipuolista erityistukea elämässään. Nivelluokalle voidaan ohjata oppilas, joka odottaa lastenpsykiatrian osastopaikkaa tai on palaamassa sairaalajaksolta. Myös oppilaan erilaiset kriisit, pelot, ahdistuneisuus sekä yleinen syrjäänvetäytyminen voivat aiheuttaa tarpeen nivelluokkajaksolle. Oppilaan nivelluokkajakson pituus ja koulutyöskentely suunnitellaan moniammatillisena yhteistyönä kunkin oppilaan yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Nivelluokassa harjoitellaan monipuolisesti koulunkäyntija vuorovaikutustaitoja sekä tuetaan lapsen minäkuvaan ja itsetuntoon liittyviä asioita. Pääpaino on lapsen psyykkisen tasapainon löytymisessä, jotta oppivelvollisuuden suorittaminen onnistuu kotikoulussa tai mahdollisessa uudessa koulupaikassa. Nivelluokassa on kuusi oppilaspaikkaa, joista yksi on kriisipaikka. Luokassa työskentelevät erityisluokanopettaja, kouluohjaaja ja psykiatrian sairaanhoitaja. Sairaanhoitaja työskentelee sekä oppilaan että hänen perheensä kanssa. Oppilasta hän tukee koulupäivän aikana ja yhteistyö vanhempien kanssa toteutuu monipuolisella yhteydenpidolla. Psykiatrian sairaanhoitaja kartoittaa vanhempien kanssa perheen tilanteen, arvioi tuen tarpeen ja ohjaa heidät tarvittaessa palveluiden piiriin. Nivelluokalle hakeutuminen, oppilaaksiotto Oppilaan oman koulun oppilashuoltoryhmä tekee päätöksen nivelluokkapaikan hakemisesta. Luokalle haetaan hakukaavakkeella, jonka täyttävät yhdessä oppilashuoltotyöryhmän edustaja, oppilaan opettaja ja huoltajat. Moniammatillinen Niveltyöryhmä päättää oppilaaksiotosta perehdyttyään hakukaavakkeessa annettuihin tietoihin. Nivelluokan kriisipaikan oppilaaksiotosta päättävät niveltyöryhmän puheenjohtaja ja Jukolan koulun rehtori kuultuaan ensin nivelluokan opettajaa ja psykiatrista sairaanhoitajaa. Nivelluokan oppilaaksiotossa noudatetaan aina edellä kuvattua oppilaaksiottoprosessia.

2 JUKOLAN KOULUN NIVELLUOKALLE 1. Oppilaan tiedot Oppilaan nimi: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin: Luokka-aste: 2. Huoltajien tiedot äiti isä muu äiti isä muu Nimi: Osoite: Puhelinnumero: Koti: Työ: Koti: Työ: Sähköpostiosoite:

3 3. Lähettävän koulun tiedot Koulu: Koulun postiosoite Opettaja: Puhelin ja sähköpostiosoite Rehtori: Puhelin ja sähköpostiosoite Oppilashuollon yhteyshenkilö: Puhelin ja sähköpostiosoite 4. Muut yhteyshenkilöt (esimerkiksi hoitokontaktit, terapeutit, sosiaalityöntekijä) Nimi: Tehtävä: Yhteystiedot:

4 5. Lapsen sisarukset ja samassa kodissa asuvat henkilöt Lapsen sisarukset: Syntymävuosi Lapsen kanssa samassa kodissa asuvat henkilöt. Yhteystiedot tarvittaessa Muut lapselle tärkeät aikuiset (esim. biologinen vanhempi, isovanhemmat). Yhteystiedot tarvittaessa 6. Oppilaan terveydentila Perussairaudet Lääkitys

5 7. Oppilaan vaikeudet Ongelma Kyllä Ei Miten ilmenee Luvattomat / runsaat poissaolot Oppimisvaikeudet Sosiaaliset vaikeudet Haastava käyttäytyminen Tunne elämän vaikeudet Epäsosiaalinen käytös (esim. rikokset) Päihteiden käyttö Kodin ja koulun yhteistyövaikeudet Epävakaa kotitilanne Muu, mikä

6 8. Oppilaan vahvuudet Vahvuus Miten ilmenee? 9. Tukitoimet Tukimuoto Kyllä Ei Miten tuki on toteutettu? Tukiopetus Eriyttäminen Koulupäivän strukturointi Fyysisen oppimisympäristön järjestäminen Opetusryhmän jakaminen Osa-aikainen erityisopetus Kouluohjaajan tuki Luokan kertaaminen

7 Lyhennetty koulupäivä Oppimissuunnitelma / pvm Erityisopetuspäätös / pvm Luokkamuotoinen erityisopetus/ osa tunneista pienryhmässä Kotiopetus / muu erityisjärjestely Tehostettu kodin ja koulun yhteistyö Kuraattorin palvelut Koulupsykologin palvelut Lastensuojeluilmoitus tehty Lastensuojelun asiakkuus Lähete erikoissairaanhoitoon tai vastaavaan Hoitosuhde erikoissairaanhoidossa tai vastaavassa Muuta, mitä?

8 10. Lähettävän koulun toiveet niveljaksolle 11. Lähettävän koulun toiveet niveltiimille Lähettävän koulun pitää päivittää Primukseen oppilaan luokkatyyppiin tieto nivelluokka ja poistaa ko. tieto, kun oppilas poistuu nivelluokalta. 12. Allekirjoitukset Nivelluokka hakemuksen laatijat Pvm.. 20 Huoltaja Nimenselvennys Opettaja Nimenselvennys Huoltaja Nimenselvennys Oppilashuoltoryhmän edustaja Nimenselvennys

9 PALAUTETAAN OSOITTEELLA: Jukolan koulu / Nivelluokka Liivuorentie 24, Hämeenlinna Lisätietoja antavat: Erityisluokanopettaja Sosiaaliohjaaja Jukolan koulun rehtori Liisa Vaarne Henna Simola Susanna Lamminpää Hakemuksen liitteet 1. Tiedonsiirtolupa Nivelluokan henkilökunta (erityisluokanopettaja ja psykiatrinen sairaanhoitaja) saa luvallani / luvallamme olla tarvittaessa yhteydessä seuraaviin lapseni / lapsemme asioita hoitaviin viranomaisiin. varhaiskasvatuksen henkilöstö lapsen oman koulun henkilöstö koulupsykologi koulukuraattori kouluterveydenhoitaja sosiaalityöntekijä hoitava lääkäri biologinen vanhempi, jolla ei ole huoltajuutta nimi: perheneuvola Hämeenlinnassa..20 Huoltajien allekirjoitukset: Huoltaja Huoltaja Nimenselvennys Nimenselvennys

10 2. Oppimistaitojen arviointi Arvioijan nimi: Päivämäärä: Koulu: 0 = ei arvioitu 1 = ei hallitse ollenkaan 2 = hallitsee jonkin verran 3 = hallitsee hyvin 4 = hallitsee erittäin hyvin Tarkkaavaisuus Suuntaaminen Kiinnittää huomionsa tehtävän kannalta olennaisiin asioihin Ylläpito Tekee pitkäjänteisesti ja jaksaa tehdä aloittamansa työn loppuun Pystyy keskittymään tehtäviinsä ulkoisista häiriöistä huolimatta Työskentelee yhtäjaksoisesti Vaihtaminen Siirtyy joustavasti tilanteesta ja tehtävästä toiseen Oman toiminnan ohjaus Suunnittelu Hyväksyy annetut tehtävät Kuuntelee ohjeet ennen aloitusta Pystyy seuraamaan ohjeita Toiminnan ohjaus Työskentelee huolellisesti Huomaa omat virheensä ja korjaa ne oma-aloitteisesti Arvioi osuutensa työn onnistumisessa/epäonnistumisessa

11 Omaaloitteisuus Esittää oma-aloitteisesti ideoita ja suunnitelmia Pystyy omatoimiseen koulutyöskentelyyn Aloittaa työnsä yhteisen ohjeen perusteella 0 = ei arvioitu 1 = ei hallitse ollenkaan 2 = hallitsee jonkin verran 3 = hallitsee hyvin 4 = hallitsee erittäin hyvin Impulsiivisuus ja yliaktiivisuus Impulsiivisuus Jaksaa odottaa vuoroaan Harkitsee ongelmatilanteissa Yliaktiivisuus Pystyy olemaan rauhallisesti paikallaan Pystyy työskentelemään rauhallisesti Motivaatio ja vireystaso On motivoitunut koulutyöhön Tulee kouluun ajallaan Huolehtii tavaroistaan Ottaa vastuun koulutyöstään

12 Muisti, oppiminen ja oppimisstrategiat Oppii opetettavat asiat nopeasti/ikätasoisesti Pystyy opiskelemaan luokkatasonsa kirjoista Omaa perusopiskelutaidot Työmuisti visuaalinen auditiivinen Kielelliset taidot Kuuntelu ja puhuminen Sanavarasto ikätasoinen Luokittelu/yläkäsitteet ikätasoinen Ymmärtää kuulemansa ohjeet Ilmaisee asiansa ymmärrettävästi Lukeminen Ymmärtää suoraa tekstiä Huomaa omat virheensä ja korjaa ne oma-aloitteisesti Löytää tekstistä pääasiat Kirjoittaminen Kirjoittaa virheettömästi/ikätasoisesti Tuottaa omaa tekstiä Motoriikka Ikätasoinen hienomotoriikka karkeamotoriikka

13 Sosiaaliset taidot Pyytää apua, kun ei osaa Ottaa vastaan ohjausta ja palautetta Ryhmässä Reagoi tarkoituksenmukaisesti muihin ihmisiin Pystyy osallistumaan ryhmätilanteisiin Saa kontaktin muihin oppilaisiin On aktiivinen ryhmän jäsen Vuorovaikutus aikuisten kanssa onnistuu Havaitsee, mitä ryhmässä tapahtuu Osaa asettua toisen asemaan

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi.

Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN. Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT. Nimi. 1 Kankaan kouluun? LUOTTAMUKSELLINEN Kankaan koulu Koulurinteentie 7b 15870 Hollola 03-8803 241 044-7801 222 1. LAPSEN/NUOREN TIEDOT Nimi Syntymäaika Osoite diagnoosi 2. HUOLTAJIEN TIEDOT Äiti Isä Muu

Lisätiedot

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat

Oppilaan oppimisen etenemisestä selvityksen tehneet opettajat SUOMUSSALMEN KUNTA Perusopetus Arkistointiohje: SALASSA PIDETTÄVÄ Liite 2 PEDAGOGINEN SELVITYS Perustiedot Oppilas Nimi Osoite syntymäaika puh. Kansalaisuus äidinkieli Vanhemmat / huoltajat Huoltajan nimi

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin:

4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT. Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: 4. HOJKS ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: Isä Osoite: Puhelin: äiti Osoite: Puhelin: Erityisen tuen päätöspäivä: Päätöksen tekijä: Opetuksen

Lisätiedot

ETAPPI-TUKI 03/12/2018

ETAPPI-TUKI 03/12/2018 ETAPPI-TUKI Etappi-tuki on tarkoitettu Vaasan kaupungin omille oppilaille 1-9lk:lle Etappi-tukeen haetaan alueellisen ertu-ryhmän kautta hakemuksella Etappi-tuki on tarkoitettu niille oppilaille, joiden

Lisätiedot

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio)

ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Kaustisen kunta Perusopetus Vuosi 201 LOMAKE B LUOTTAMUKSELLINEN kirjaa tiedot laatikoiden alle, älä laatikkoon ERITYINEN TUKI: PEDAGOGINEN SELVITYS ja HOJKS (vuosittain suunnitelma ja arvio) Tämä selvitys

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen vahvuudet

Lisätiedot

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika

Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika Liite 3 PEDAGOGINEN ARVIO ESIOPETUS tehostetun tuen päätöksentekoa varten lapsi syntymäaika esiopetusyksikkö ja ryhmä lastentarhanopettaja erityisopettaja/ kelto 1. Lapsen kasvun ja oppimisen tilanne Lapsen

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus. ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,

Lisätiedot

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Toimintasuunnitelma 14.2.2018 Mari Luosa, vastaava tukipalvelukoordinaattori Vuosiluokat 7-9 intensiivisen tuen joustoluokka

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE)

NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) NÄIN LIIKUTAAN TUEN PORTAILLA (YTE) Tuki jaetaan kolmeen portaaseen: 1. Yleinen tuki Tuki on tilapäistä ja ennaltaehkäisevää. 2. Tehostettu tuki Oppilaalla oppimissuunnitelma, tuki on jatkuvaa/säännöllistä.

Lisätiedot

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN

KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN 1 KANGASALA Sivistyskeskus/Varhaiskasvatus ja esiopetus LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA TEHOSTETTUA TAI ERITYISTÄ TUKEA VARTEN pvm / 20 SALASSAPIDETTÄVÄ Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta Tehostetun

Lisätiedot

PALAUTE KOULUSTA 1 (6)

PALAUTE KOULUSTA 1 (6) 1 (6) PALAUTE KOULUSTA Hyvä opettaja, Oppilas on tulossa Satakunnan keskussairaalan lastenneurologian yksikköön tutkimuksiin. Koulutilanteen kartoitus on osa tutkimusta ja yhteistyö opettajan kanssa on

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Esiopetuspaikka/päiväkoti Lapsen nimi Toimintavuosi 1/12 Lapsen oma osio (täytetään kotona) PIIRRÄ TÄHÄN KOTONA OMA KUVASI 2/12 Nämä asiat osaan jo Erityisen taitava

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas:

(HOJKS) Koulu/päiväkoti: Oppilas: Mikkelin kaupunki Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma () () Koulu/päiväkoti: Henkilötiedot Päiväys / Oppilas Sukunimi Etunimi Syntymäaika Osoite Puhelin/sähköposti Koulun/päiväkodin

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake

NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS. Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake 1 NELJÄVUOTIAAN LAPSEN KASVU JA KEHITYS Vanhempien, varhaiskasvatuksen ja neuvolan havainnointi- ja tiedonsiirtolomake LAPSEN HENKILÖ TIEDOT / VARHAISKAS- VATUKSEN TIEDOT Lapsen nimi Varhaiskasvatuspaikka

Lisätiedot

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta?

Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta. Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? Kodin tietopaketti lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tuesta Mitä lapsen vanhempien on hyvä tietää lapsen oppimisen ja koulunkäynnin tukemisesta? - 1 - Mä en osaa! Jos lapsella on oppimisvaikeuksia ja koulunkäynti

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja esiopetuksesta vastaavan lastentarhanopettajan kanssa. Suunnitelmaan

Lisätiedot

Joensuun yliopisto Savonlinnan normaalikoulu HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA HOJKS

Joensuun yliopisto Savonlinnan normaalikoulu HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA HOJKS Joensuun yliopisto Savonlinnan normaalikoulu SALASSA PIDETTÄVÄ Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 24 HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA HOJKS A. Perustiedot (Tiedot tarkistetaan

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE. Lapsen nimi:

ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE. Lapsen nimi: ESIOPETUSVUODEN HAVAINNOINTIja SUUNNITTELULOMAKE Lapsen nimi: kevät 2016 1 PERUSTIEDOT Lapsen sukunimi, etunimi Henkilötunnus Lapsen äidinkieli Huoltaja 1 Huoltaja 2 Osoite Osoite Puhelin Puhelin Sähköpostiosoite

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista Hallitusneuvos Outi Luoma-aho Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Yleissivistävän koulutuksen yksikkö 29.9. 2010 Perusopetuslain muutossäädös 642/2010 laki

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA Kasvatuksen ja opetuksen toimiala LAPSEN ESIOPETUKSEN JA ESIOPETUSTA TÄYDENTÄVÄN VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA Lapsen esiopetuksen suunnitelma laaditaan yhdessä lapsen, huoltajan ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI Opettajatyöpäivä Lauantai 29.10.2016 Raija-Liisa Hakala ja Taina Huhtala YLEINEN TUKI: Eriyttäminen Joustavat ryhmittelyt Tiimiopettajuus Samanaikaisopetus Tukiopetus Ohjaus-

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa. Pirjo Koivula Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki lisäopetuksessa Pirjo Koivula Opetushallitus 17.3.2015 HYVÄ KOULUPÄIVÄ Laadukas perusopetus, ennaltaehkäisevät toimintatavat, yhteisöllisyys, välittävä ja kannustava ilmapiiri,

Lisätiedot

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin.

Tasavertaisella ja toista kunnioittavalla tavalla luomme yhdessä luottamuksellisen ja lasta tukevan kasvatusilmapiirin. Hyvä huoltaja Jokaiselle esiopetuksessa olevalle lapselle laaditaan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma yhdessä huoltajan kanssa. Suunnitelman toteutumista arvioidaan säännöllisesti. Kun lapsi vaihtaa

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA

POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA 1 POHJANKARTANON KOULU LISÄLUOKKAOPISKELIJAN HENKILÖKOHTAINEN OPPIMISSUUNNITELMA OPISKELUPAIKKATIEDOT Pohjankartanon koulu Suvantokatu 1 90140 OULU Puhelinnumerot Opettajainhuone 08 5571476 Kanslia 08

Lisätiedot

Tuen kolmiportaisuus

Tuen kolmiportaisuus Tuen kolmiportaisuus Sirpa Koivuniemi-Luoma-aho & Katja Räisänen 13.4.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 61 lähtökohtana sekä opetusryhmän että kunkin oppilaan vahvuudet ja oppimis-

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI

YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI YLEINEN, TEHOSTETTU JA ERITYINEN TUKI Laadukas opetus sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina työpäivinä on jokaisen oppilaan oikeus. Koulutyössä otetaan huomioon

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: Kuinka kauan olet

Lisätiedot

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja)

LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) LOMAKKEEN VASTAANOTTO: LOMAKKEEN KÄSITTELY: LAPSEN / NUOREN PERUSTIEDOT Nimi LAPSEN /NUOREN KOULU/OPPILAITOS/VARHAISKASVATUSPAIKKA (nimi, ryhmä/lk, opettaja) HUOLTAJIEN PERUSTIEDOT Äidin nimi Työtön Työssä

Lisätiedot

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma

Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Laukaan kunta Sivistysosasto Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Salassa pidettävä Arkistointiohje; AMS Peruskoulut Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma tehdään

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa

KOLMIPORTAINEN TUKI. esi- ja perusopetuksessa KOLMIPORTAINEN TUKI esi- ja perusopetuksessa YLEINEN TUKI * kaikille suunnattu, tilapäinen tuki * arviointi tapahtuu yleisopetuksen opetussuunnitelman mukaan * oppilaalle voidaan laatia oppimissuunnitelma

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE

KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE KYSELYLOMAKE OPETTAJALLE JA ERITYISOPETTAJALLE luokka-asteille 1-6 Oppilaan nimi: _ Luokka: Koulun yhteystiedot: Osoite _ Puhelin Luokanopettaja/luokanvalvoja: Nimi: Puhelin: Sähköposti: _ Kuinka kauan

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS

NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS NUORTEN MIELIALAHÄIRIÖT JA AHDISTUNEISUUS Lanu-koulutus 5.9., 11.9. ja 20.9.2018 Psykologi, psykoterapeutti Johanna Lukkarila Psykiatrinen sairaanhoitaja, pari- ja perheterapeutti Tarja Rossi Nuorisopsykiatrian

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus Oppimisen ja koulunkäynnin tuki mikä on muuttunut? Pirjo Koivula, opetusneuvos Opetushallitus 1 Tavoitteena - jokainen oppilas oppii mahdollisimman hyvin oman potentiaalinsa mukaan - oppilaan saama tuki

Lisätiedot

Kukkulan koulu. https://peda.net/jyvaskyla/kukkulankoulu. Vararehtori Nea Porsanger-Rintala. Kukkulan koulu

Kukkulan koulu. https://peda.net/jyvaskyla/kukkulankoulu. Vararehtori Nea Porsanger-Rintala. Kukkulan koulu Kukkulan koulu https://peda.net/jyvaskyla/kukkulankoulu Vararehtori Nea Porsanger-Rintala 07.11.2017 Kukkulan koulu Kukkulan koulu on sairaalakoulu ja yksi Jyväskylän kaupungin kouluista. Kukkulan koulussa

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti

Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Miten erityisnuorta tuetaan peruskoulun aikana? Mari Raappana, koulupsykologi & Ulla Suosalo, toimintaterapeutti Oppilashuollollinen tuki Yhteisöllistä Yksilökohtaista Yhteistyötahojen tärkeä merkitys

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Kasv. 12.6.2014 Liite 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Lapsen nimi Syntymäaika Osoite Vanhempien yhteystiedot Päiväkoti ja ryhmä (ryhmäkoko ja rakenne) Yhteystiedot Opettaja Hyvä lapsen huoltaja!

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

PERUSOPETUSLAKI. 2 luku. Kunta opetuksen järjestäjänä

PERUSOPETUSLAKI. 2 luku. Kunta opetuksen järjestäjänä PERUSOPETUSLAKI 2 luku. Kunta opetuksen järjestäjänä 4 3mom. Sairaalan sijaintikunta on velvollinen järjestämään sairaalassa potilaana olevalle oppilaalle opetusta siinä määrin kuin se hänen terveytensä

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

2. Oppimissuunnitelma ohje

2. Oppimissuunnitelma ohje 2. Oppimissuunnitelma ohje PERUSTIEDOT Luokanvalvoja: Työpuhelin: Opiskelija: Lukuvuosi: Luokka: Syntymäaika: Huoltajat: TEHOSTETTUUN TUKEEN SIIRTÄMINEN KÄSITELTY MONIALAISESTI Käsittelypäivä, kommentit:

Lisätiedot

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain

Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Opetuksen järjestäjä HENKILÖKOHTAINEN OPETUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SUUNNITELMA (HOJKS) Oppilas opiskelee toiminta-alueittain Salassa pidettävä Julkisuuslaki 24 1 mom. 30 kohta 1. PERUSTIEDOT Oppilaan

Lisätiedot

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen omakuva (piirustus tai kuva) Lapsen nimi: Syntymäaika: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: Tämä suunnitelma yhdessä hoitosopimuksen kanssa on varhaiskasvatuksen perusta

Lisätiedot

Huoli herää heräävätkö tukipalvelut? Saireke seminaari Jyväskylä, 12.10.2005 kirsti.eneberg@lslh.intermin.fi

Huoli herää heräävätkö tukipalvelut? Saireke seminaari Jyväskylä, 12.10.2005 kirsti.eneberg@lslh.intermin.fi Huoli herää heräävätkö tukipalvelut? Saireke seminaari Jyväskylä, 12.10.2005 kirsti.eneberg@lslh.intermin.fi 1 Kenestä suurin huoli? Psyykkisesti oireilevat/sairaat lapset ja nuoret Perhe- ja asumiskoteihin

Lisätiedot

TUKEA KOULUNKÄYNNIN NIVELVAIHEISIIN. Päivi Kärkkäinen

TUKEA KOULUNKÄYNNIN NIVELVAIHEISIIN. Päivi Kärkkäinen TUKEA KOULUNKÄYNNIN NIVELVAIHEISIIN Päivi Kärkkäinen Koulun perinteisiä nivelvaiheita ovat siirtyminen varhaiskasvatuksesta perusopetukseen, alkuopetuksesta perusopetuksen 3. 6. luokille ja kuudennelta

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveydenhoito Oppilashuoltoon osallistuminen terveydenhoitaja osallistuu oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan. Terveystarkastus kaikille vuosiluokille Toteutuu vuosittain Laaja terveystarkastus

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä

ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä ESITE Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisesta monialaisesta oppilashuoltotyöstä Tällä asiakirjalla esitellään Nilakan yhtenäiskoulun yksilökohtaisen monialaisen oppilashuoltotyön toiminta ja sillä voidaan

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu

Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu 1 Lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu Oppilashuoltoryhmä ohjaa lapsen / nuoren palveluiden piiriin. Miten prosessi etenee kussakin organisaatiossa / yksikössä? Miten palveluihin päästään? 2) Miten asia

Lisätiedot

Kehityskeskustelulomake

Kehityskeskustelulomake Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA 1(3) PERUSOSA (liitetään osaksi koulun tai päiväkodin opetussuunnitelmaa) 1. Nimet: koulut ja yhteistyöpäiväkodit Herttoniemenrannan ala-aste, rehtori Kirsi Myllymäki kirsi.myllymaki@hel.fi Varhaiskasvatusyksikkö

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN OPPIMISSUUNNITELMA Perustiedot Lapsen nimi Syntymäaika Päväkoti/ryhmä, puh.nro Lastentarhanopettaja Huomioitavaa esim. kieli/kielet, kulttuuri, katsomus jne. Aikaisempi kokemus ryhmästä Lapsen aikaisempi tuki "Minä olen

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA. - käsikirja henkilöstölle

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA. - käsikirja henkilöstölle OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KAUHAVALLA - käsikirja henkilöstölle TUEN TASOT ARVIOINTI - erityisen tuen päätös - pedagoginen selvitys tarkistusta varten tehdään 2. ja 6. luokan keväällä - HOJKS - säännöllinen

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6. Toimintasuunnitelma

Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6. Toimintasuunnitelma Intensiivisen tuen järjestelyt/ Lempäälän kunta, opetuspalvelut - minikuntouttava 3-6 Toimintasuunnitelma 07.02.2018 3.-6.lk Pienryhmässä opiskelee 6 8 oppilasta Pienryhmän työjärjestys laaditaan siten,

Lisätiedot

VAATIVAN ERITYISEN TUEN LAPSET KOULUPOLULLA - ALVA-MALLI. Reija Laine, apulaisrehtori, sairaalakoulu, HUS

VAATIVAN ERITYISEN TUEN LAPSET KOULUPOLULLA - ALVA-MALLI. Reija Laine, apulaisrehtori, sairaalakoulu, HUS VAATIVAN ERITYISEN TUEN LAPSET KOULUPOLULLA - ALVA-MALLI Reija Laine, apulaisrehtori, sairaalakoulu, HUS ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so

Lisätiedot

Aula-asumispalvelut / Aulan Avainrinki Sivu 1 / 8

Aula-asumispalvelut / Aulan Avainrinki Sivu 1 / 8 Aula-asumispalvelut / Aulan Avainrinki Sivu 1 / 8 HAKULOMAKE Vastaathan kysymyksiin mahdollisimman rehellisesti ja huolellisesti. Voit vastata kysymyksiin yhdessä lähihenkilösi kanssa. Perustiedot Nimi

Lisätiedot

Kysely huoltajille ja oppilaille

Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille Kysely huoltajille ja oppilaille tammikuussa 2013 Kysely lähetettiin kaikille 20 000 oppilaan huoltajille Wilman kautta Kyselyyn vastasi 3400 huoltajaa Sekä 2500 oppilasta

Lisätiedot

Tehostettu tuki käytännössä

Tehostettu tuki käytännössä Tehostettu tuki käytännössä - mitä se on ja miten tukea tehostetaan? Pyhäntä 29.2.2012 Raisa Sieppi, ohjaava opettaja Kolmiportainen oppimisen ja koulunkäynnin tuki Erityisen tuen päätökseen ja HOJKSiin

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA

LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA LAPSEN OIKEUS OPETUKSEEN ERITYISEN TUEN TARPEEN NÄKÖKULMASTA Pirjo Koivula ylitarkastaja OPETUSHALLITUS Osaamisen ja sivistyksen asialla Lasten hyvinvointi yhteiskunnassa Valtaosa suomalaislapsista voi

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen järjestelyt / Lempäälän kunta, opetuspalvelut ( ) - kuntouttava luokka - joustoluokka

Vaativan erityisen tuen järjestelyt / Lempäälän kunta, opetuspalvelut ( ) - kuntouttava luokka - joustoluokka Vaativan erityisen tuen järjestelyt / Lempäälän kunta, opetuspalvelut (22.9.2017) - kuntouttava luokka - joustoluokka VAATIVA ERITYINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA. KEHITTÄMISRYHMÄN LOPPURAPORTTI Lähde:

Lisätiedot

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström

VIP. Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä. Ylöjärven kaupunki. Vastaava koulukuraattori Tuija Landström VIP Lapsiperheiden sosiaalipalvelut ja yhdyspintatyöskentely Ylöjärvellä Ylöjärvi lukuina 2017 Asukkaita 33 000, alle 15-v. 21,8 % (koko väestö 16,2%) Lasten- ja nuorisopsykiatrian (PSHP) kysyntä ja hyväksytyt

Lisätiedot