8.9.2009 1 (7) Laina tarjotaan yleisön merkittäväksi. Lainan vähimmäismerkintämäärä on 10.000 euroa eli viisi Lainaosuutta.



Samankaltaiset tiedostot
Keskisuomalainen Oyj:n (Yhtiö) hallitus (Hallitus) on päättänyt laskea liikkeeseen pääomalainan alla olevin täsmennetyin ehdoin.

ASPO OYJ:N VAIHDETTAVAN PÄÄOMALAINAN 2009 EHDOT

COMPONENTA OYJ:N OSAKEANNIN 2012 EHDOT. Yhtiökokouksen osakeantivaltuutus

HALLITUKSEN EHDOTUS TIIMARI OYJ ABP:N VAIHDETTAVAN PÄÄOMALAINAN 2009 EHDOIKSI

Lainan pääoma merkitään taseeseen omaan pääomaan erillisenä eränä.

Vaihtovelkakirjalaina on oman pääoman ehtoinen laina (Laina), joka on etuoikeusasemaltaan:

COMPONENTA OYJ OSAKEANTI 2013 Sivu 1 / 5

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ

NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT. 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista

METSÄLIITTO OSUUSKUNNAN JOUKKOVELKAKIRJALAINA I/2006 LAINAKOHTAISET EHDOT

OKON KORKO 13 III/2005 LAINAKOHTAISET EHDOT

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (5) Norvestia on tänään julkistanut osakeantiin liittyvän listalleottoesitteen.

TAALERI KIERTOTALOUS OMISTAJAT KY

Pohjola Corporate Finance Oy ("Pääjärjestäjä") toimii Osakeannin pääjärjestäjänä.

OSAKEANNIN EHDOT Yleistä Osakeannista Merkintäoikeus Oikeus merkitä merkitsemättä jääneitä Tarjottavia osakkeita ilman Merkintäoikeuksia

OKON KERTYVÄ KORKO V/2005 LAINAKOHTAISET EHDOT

OKON KORKO 12 VI/2004 LAINAKOHTAISET EHDOT

OSAKEANNIN EHDOT. Tarjottavat Antiosakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita. Antiosakkeet ovat euromääräisiä.

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

TALENTUM TARJOAA OPTIOLAINAA KAUPPAKAAREN HENKILÖSTÖLLE

PANOSTAJA OYJ LISTALLEOTTOESITE

HONKARAKENNE OYJ Henkilöstöannin ehdot

ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (13)

Vaihtovelkakirjalainan ehdot muutetussa muodossaan, ilman teknisiä liitteitä, ovat tämän tiedotteen liitteenä 1.

VAIHDETTAVA PÄÄOMALAINA 2004

Egentliga Finlands Lantbruk Finansiering AB ("EFF") on myöntänyt pääomalainan Super Rye Oy:lle tässä sopimuksessa esitetyin ehdoin.

Taustaa. Evli Pankki Oyj toimii Osakeannin pääjärjestäjänä ( Evli tai Pääjärjestäjä ).

Vaihtovelkakirjalaina tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen hallituksen erikseen hyväksymille tahoille.

Vaihtovelkakirjalaina tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen hallituksen erikseen hyväksymille tahoille.

Nordea Pankki Suomi Oyj

VALOE LASKEE LIIKKEELLE VAIHTOVELKAKIRJALAINAN JA ALOITTAA OSAKEANNIN VALMISTELUT

OSAKEANNIN EHDOT. Taustaa

Ixonos Oyj Pörssitiedote klo 9.45

PIIPPO OYJ OSAKEANNIN EHDOT

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

OSAKEANNIN EHDOT. Ylimääräisen yhtiökokouksen osakeantipäätös

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta LAINAEHTOJEN MUUTTAMINEN / KIINTEISTÖ OY KEMPELEENKARTANO 1307/02.05.

Lumituuli Oy:n debentuurilaina Lumituuli Oy tarjoaa merkittäväksi 300 kappaletta 1000 euron nimellisarvoisia debentuureja.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (6)

PÄÄOMALAINAVELKAKIRJA

REMEDY ENTERTAINMENT OYJ:N LISTAUTUMISANNIN EHDOT

ROCLA OYJ PÖRSSI-ILMOITUS klo ROCLA HAKEE VUODEN 1998 OPTIO-OIKEUKSIEN LISTAAMISTA HELSINGIN PÖRSSIN PÄÄLISTALLE

OSAKEANNIN EHDOT. Annetun valtuutuksen perusteella liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden määrä voi olla enintään osaketta.

Valoen omavaraisuusaste, pääomalainat mukaan lukien, nousi vaihtovelkakirjalainan tultua kokonaan merkityksi arviolta noin 30 prosenttiin.

OSAKEANNIN EHDOT. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, on Osakeannin pääjärjestäjä ( Danske Bank tai Pääjärjestäjä ).

PROHA OYJ Pörssitiedote klo KUTSU PROHA OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

OSAKEANNIN EHDOT. Yleiskuvaus

OKON OP-PRIVATE KORKOKÄYRÄ I/2004 LAINAKOHTAISET EHDOT

Vaihtovelkakirjalainan ehdot ovat kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteenä 1.

Nordea Pankki Suomi Oyj

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus

Velkojan tulee olla ammattitaitonsa puolesta ammattimainen sijoittaja.

Resurssivaliokunta Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

VAIHDETTAVA PÄÄOMALAINA 2004

euroa. Lainan määrä on mahdollista korottaa enintään euroon

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

KOTIPIZZA GROUP OYJ LISTALLEOTTOESITTEEN TÄYDENNYSASIAKIRJA

1 (6) Jokainen yksi Merkintäoikeus oikeuttaa merkitsemään yhden Antiosakkeen.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

Cencorpin hallitus on kokouksessaan hyväksynyt tehdyt merkinnät.

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT

OSAKEANNIN EHDOT. Merkintäoikeudet ovat julkisen kaupankäynnin kohteena Helsingin Pörssin pörssilistalla alkaen asti.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Kiinteäehtoinen laina. Vuosimaksulainan muuttaminen kiinteäehtoiseksi. Koron määrä. Uusi maksusuunnitelma PÄÄTÖS

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

ÅLANDSBANKEN KORKO-OBLIGAATION INFLAATIOSUOJA LOPULLISET EHDOT liikkeeseenlasku ÅLANDSBANKEN JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN 2011 alla

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

OSAKEANNIN EHDOT. Osakeannin yleiskuvaus. Osallistumisoikeus ja merkinnän vähimmäismäärä

VAIHDETTAVAN LAINAN EHDOT

KCI KONECRANES INTERNATIONAL OYJ:N OPTIO-OHJELMAN 2001 EHDOT

Joukkovelkakirjalainan 2013 muutetut ehdot, voimassa lähtien

HKSCAN OYJ:N OSAKEANTI OHJEITA MERKINNÄN TEKEMISEKSI ALEXANDER CORPORATE FINANCE OY:N KAUTTA

VAIHDETTAVA PÄÄOMALAINA 2004

Vaihdettava pääomalaina sekä. Suunnatussa osakeannissa merkittyjen osakkeen hakeminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi

Liikkeeseenlaskijaa ja lainaa koskevat tiedot ilmenevät Ohjelmaesitteestä, viitatuista asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista.

16. HALLITUKSEN EHDOTUS OPTIO-OIKEUKSIEN ANTAMISEKSI STOCKMANNIN KANTA-ASIAKKAILLE

Yrityksen taloudellisen tilan analysointi ja oma pääoman turvaaminen. Toivo Koski

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 9.00 VALOE LASKEE LIIKKEELLE VAIHTOVELKAKIRJALAINAN JA SIIHEN LIITTYVIÄ WARRANTTEJA

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde

TASEEN LOPPUSUMMA

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS EUR

ÅLANDSBANKEN KORKO-OBLIGAATIO ERIKOISKORKO 1/2011 LOPULLISET EHDOT

Proha Oyj Pörssitiedote klo 11.15

HALLITUKSEN EHDOTUS VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI

OSAKEANNIN EHDOT. Yhtiö tarjoaa enintään Yhtiön uutta Osaketta ("Antiosakkeet") merkittäväksi ("Osakeanti"). Osakeanti koostuu:

Hallituksen ehdotus uudeksi yhtiöjärjestykseksi

Lainan nimi: Suomen Hypoteekkiyhdistyksen joukkovelkakirjalaina 1/2003. Hex Back Office and Custody Services Oy

TASEKIRJA OIKIAN SOLUTIONS OY

PANOSTAJA OYJ. Vaihdettava pääomalaina 2011

Nordea Pankki Suomi Oyj 11/2005 EuroTaala

LIITE 1. Joukkovelkakirjalainan 2013 ehtojen muutos

FIRST NORTH -LISTAUTUMISANNIN EHDOT

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

GLASTON OYJ ABP PÖRSSITIEDOTE klo GLASTON OYJ ABP:N HALLITUS PÄÄTTI OSAKEANNEISTA TASEEN JA RAHOITUSASEMAN VAHVISTAMISEKSI

Nordea Pankki Suomi Oyj

Valoe Oyj Valoe Oyj Pörssitiedote klo 21.25

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

Transkriptio:

8.9.2009 1 (7) COMPONENTA OYJ:N PÄÄOMALAINAN 2009 EHDOT Hallituksen päätös pääomalainan liikkeeseenlaskusta Yhtiön hallitus päätti 8.9.2009 Osakeyhtiölain mukaisen pääomalainan tarjoamisesta yleisölle. Lainaan ei liity vaihto-oikeutta osakkeisiin. Yhtiö aikoo käyttää pääomalainalla hankittavat varat Yhtiön taseen ja rahoitusaseman vahvistamiseen. Merkintöjen peruuttaminen tietyissä olosuhteissa Jos Pääomalainaan 2009 liittyvää Esitettä täydennetään Arvopaperimarkkinalain mukaisesti sen jälkeen kun Finanssivalvonta on hyväksynyt esitteen ja ennen kuin kaupankäynti Lainaosuuksilla alkaa sellaisen virheen tai puutteen johdosta, jolla saattaa olla olennaista merkitystä sijoittajalle, on sijoittajilla, jotka ovat merkinneet lainaosuuksia ennen täydennyksen julkistamista, oikeus peruuttaa merkintänsä kahden (2) pankkipäivän tai Finanssivalvonnan erityisestä syystä päättämän pidemmän ajan, kuitenkin enintään neljän (4) pankkipäivän, kuluessa siitä, kun täydennys on julkistettu. Yhtiö ilmoittaa mahdollisen merkinnän peruuttamiseen liittyvät toimenpiteet pörssitiedotteella samanaikaisesti mahdollisen Esitteen täydentämisen kanssa. Yhtiön oikeus peruuttaa Pääomalainan tarjoaminen Yhtiön hallituksella on oikeus peruuttaa Pääomalaina 2009 ennen tarjousajan päättymistä markkinatilanteen tai Yhtiön taloudellisen aseman tai Yhtiön liiketoiminnan olennaisen muutoksen johdosta. Mikäli Yhtiön hallitus päättää peruuttaa Pääomalainan 2009, Yhtiö julkistaa päätöksen sekä tarkemmat ohjeet merkitsijöille pörssitiedotteella. I LAINAEHDOT 1. Lainan määrä Lainan määrä on enintään 30.000.000 euroa. Laina lasketaan liikkeeseen Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä. Lainamäärästä annetaan enintään 15.000 kappaletta 2.000 euron nimellisarvoista lainaosuutta (velkakirjalain 5 luvun 34 :n tarkoittama debentuuri, jäljempänä Lainaosuus ). 2. Merkintäoikeus Laina tarjotaan yleisön merkittäväksi. Lainan vähimmäismerkintämäärä on 10.000 euroa eli viisi Lainaosuutta. Yhtiön hallitus päättää kenellä on oikeus merkitä mahdollisesti merkitsemättä jääneet Lainaosuudet. Yhtiön hallitus päättää menettelystä mahdollisessa ylimerkintätilanteessa. Ylimerkintätilanteessa hallituksella on mahdollisuus pienentää merkintöjä. Hallituksella on myös oikeus hylätä tehty merkintä kokonaan. Ylimerkintätilanteissa Lainaosuudet pyritään allokoimaan hyväksyttäviä merkintöjä tehneille merkitsijöille merkintöjen suhteessa siten, että kaikille merkitsijöille allokoitaisiin vähintään vähimmäismerkinnän määrä.

8.9.2009 2 (7) 3. Tarjousaika ja merkintäpaikka Merkintäsitoumusten vastaanottoaika alkaa 14.9.2009 klo 9.00 ja päättyy 18.9.2009 klo 16.00 ( Tarjousaika ). Tarjousaika voidaan keskeyttää kysyntätilanteesta riippumatta. Tarjousaikaa ei kuitenkaan voida keskeyttää ensimmäisen merkintäpäivän aikana eikä kesken päivän. Yhtiö julkistaa tiedon mahdollisesta keskeytyksestä pörssitiedotteella välittömästi keskeytyksen tapahduttua. Tarjousajan keskeyttämisen tai päättymisen jälkeen tulleita merkintäsitoumuksia ei huomioida. Kirjallisia merkintäsitoumuksia otetaan vastaan Alexander Corporate Finance Oy:ssä, Aleksanterinkatu 19 A, 00100 Helsinki, puh. (09) 6226 000 ja rajoitetusti verkkosivuilla www.alexander.fi. Toimintaohjeet merkitsijöille ovat saatavilla merkintäajan Alexander Corporate Finance Oy:n verkkosivuilla www.alexander.fi ja Alexander Corporate Finance Oy:ssä. 4. Lainan emissiokurssi ja merkintäsitoumusten hyväksyminen Lainan emissiokurssi on sata (100) prosenttia. Hallitus päättää Tarjousajan päättymisen jälkeen merkintäsitoumusten hyväksymisestä. Merkitsijöille ilmoitetaan kirjallisesti merkintäsitoumusten hyväksymisestä arviolta 23.9.2009. 5. Merkintöjen maksu Hyväksytyt merkinnät on maksettava viimeistään 28.9.2009 merkintäpaikan hyväksymisilmoituksen yhteydessä antamien ohjeiden mukaisesti. Yhtiön vaihdettavan pääomalainan 2005 lainaosuuksia koskevaan haltijaluetteloon 11.9.2009 merkityillä haltijoilla on oikeus käyttää Lainaosuuksien maksamiseen vaihdettavan pääomalainan 2005 pääomasta muodostuvaa saatavaa Yhtiöltä. Maksuun voidaan käyttää vain kokonaisia lainaosuuksia. Lainaan perustuvaa korkosaatavaa ei voi käyttää merkintähinnan maksuun, vaan merkintähinnan maksuun käytettäville lainaosuuksille kertynyt maksamaton korko maksetaan lainaosuuksien haltijoille käteisellä 15.10.2009 edellyttäen, että lainaehtojen mukaiset koronmaksuedellytykset täyttyvät. Hallituksella on oikeus hylätä merkintäsitoumus osittain tai kokonaan ja allokoida Lainaosuudet uudelleen, ellei merkintää ole maksettu näiden ehtojen ja annettujen ohjeiden mukaisesti. 6. Laina-aika Laina päivätään 28.9.2009. Laina-aika on 28.9.2009 28.9.2014. Laina maksetaan takaisin kolmessa yhtä suuressa erässä 28.9.2012, 28.9.2013 ja 28.9.2014 edellyttäen, että kohdassa 7 olevat takaisinmaksun edellytykset täyttyvät. Kunkin lyhennyserän suuruus on 1/3 Lainaosuuksien nimellisarvosta. Mikäli takaisinmaksupäivä ei ole pankkipäivä, suoritus voidaan maksaa sitä seuraavana pankkipäivänä. Maksun siirtymisellä ei ole vaikutusta kertyvän koron määrään.

8.9.2009 3 (7) 7. Lainan takaisinmaksu A) Takaisinmaksu eräpäivänä Lainan pääoma voidaan maksaa takaisin vain siltä osin kuin Yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää Yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän. Mikäli lainan takaisinmaksuedellytykset eivät täyty lainan maksusuunnitelman mukaisena eräpäivänä, maksetaan lainan pääomaa takaisin osittain siltä osin kuin se takaisinmaksuedellytysten puitteissa on mahdollista. Muilta osin lainan takaisinmaksu siirtyy maksettavaksi tulevina tilikausina, niin että vuosina 2013 ja 2014 lykkääntynyt takaisinmaksu tapahtuu takaisinmaksuedellytysten täyttyessä 28.9. ja sen jälkeen vuosittain ensimmäisen sellaisen tilinpäätöksen perusteella, jonka perusteella jäljellä olevaa lainan pääomaa voidaan maksaa. Tällöin laina on maksettava takaisin korkoineen viimeistään viidentenä pankkipäivänä maksuedellytykset täyttävän tilinpäätöksen vahvistamisesta. B) Muut takaisinmaksuun liittyvät seikat Lainan takaisinmaksusta ilmoitetaan Lainaosuuksien haltijoille kohdan 12 mukaisesti viimeistään 30 päivää ennen takaisinmaksua. Lainan pääoma maksetaan sille, jolla on maksupäivän alkaessa arvo-osuustilin tietojen mukaan oikeus suorituksen saamiseen. Jos Lainaosuudesta annettuun arvo-osuuteen kohdistuu näiden lainaehtojen mukaisen eräpäivän alkaessa väliaikainen kirjaus tai Lainaosuudesta annetut arvoosuudet on kirjattu eräpäivän alkaessa kaupintatilille, maksetaan suoritus arvo-osuustilin tietojen perusteella. Ellei suorituksen maksaminen ole mahdollista haltijaluettelon tietojen perusteella, maksetaan suoritus sille, joka osoittaa, että Lainaosuudesta annettu arvo-osuus on näiden lainaehtojen mukaisen eräpäivän alkaessa kuulunut hänelle. 8. Korko Lainan pääomalle maksetaan kiinteää vuotuista korkoa, joka on kymmenen ja kymmenen sadasosa (10,10) prosenttia. Korko maksetaan vuosittain jälkikäteen 28.9. (jäljempänä koronmaksupäivä), ensimmäisen kerran 28.9.2010 ja viimeisen kerran laina-ajan päättyessä. Mikäli koronmaksupäivä ei ole pankkipäivä, korko voidaan maksaa sitä seuraavana pankkipäivänä. Maksun siirtymisellä ei ole vaikutusta koron määrään. Ensimmäinen korkojakso alkaa 28.9.2009 ja päättyy ensimmäiseen koronmaksupäivään. Kukin seuraava korkojakso alkaa edellisestä koronmaksupäivästä ja päättyy seuraavaan koronmaksupäivään. Viimeinen korkojakso päättyy päivään, jolloin laina maksetaan kokonaisuudessaan takaisin. Korko kertyy todellisten päivien mukaan poislukien kunkin korkojakson ensimmäinen päivä ja mukaan lukien viimeinen päivä. Korkovuodessa on 360 päivää (koronlaskuperuste todelliset/360 ). Lainan korkoa voidaan maksaa vain siltä osin kuin Yhtiön vapaan oman pääoman ja kaikkien pääomalainojen määrä maksuhetkellä ylittää Yhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen tappion määrän.

8.9.2009 4 (7) Maksamatta jäänyt korko jää Yhtiön velaksi ja sille maksetaan vuotuista korkoa määrä, joka on kaksi (2) prosenttiyksikköä yli lainalle maksettavan koron. Yhtiö voi maksaa koron, jonka maksu on lykkääntynyt yllä mainitun koronmaksun rajoitusehdon vuoksi, ja sille kertyneen koron kokonaan tai osittain ilmoittamanaan ajankohtana. Jos maksu on osittainen, on ensisijaisesti maksettava korolle kertynyt korko. Maksamatta jäänyt korko ja sille kertynyt korko on kuitenkin maksettava kokonaan a) Yhtiön taseen vahvistamista seuraavana viidentenä pankkipäivänä, mikäli se taseen mukaan on edellisessä kappaleessa mainituin edellytyksin mahdollista, tai b) lainan pääomaa takaisin maksettaessa. Yhtiön tulee kohdan 12 mukaisesti ilmoittaa Lainaosuuksien haltijoille koronmaksun lykkääntymisestä ja lykkääntyneen koron maksamisesta viimeistään viisi (5) pankkipäivää ennen koronmaksupäivää. Koronmaksupäivänä maksetaan ensisijaisesti maksamatta jääneelle korolle kertynyt korko, minkä jälkeen maksetaan maksamatta olevat korkoerät ja edelliseltä vuodelta kertynyt korko. Mikäli lainaa ei voida maksaa takaisin lainan eräpäivänä, lainan maksamatta olevalle pääomalle maksetaan korkoa määrä, joka on kaksi (2) prosenttiyksikköä yli tälle lainalle vahvistetun vuotuisen koron. Korko maksetaan sille, jolla on näiden lainaehtojen mukaisen eräpäivän alkaessa haltijaluettelon tietojen mukaan oikeus suorituksen saamiseen. Jos Lainaosuudesta annettuun arvo-osuuteen kohdistuu näiden lainaehtojen mukaisen eräpäivän alkaessa väliaikainen kirjaus tai Lainaosuudesta annetut arvo-osuudet on kirjattu eräpäivän alkaessa kaupintatilille, maksetaan suoritus arvo-osuustilin tietojen perusteella. Ellei suorituksen maksaminen ole mahdollista haltijaluettelon tietojen perusteella, maksetaan suoritus sille, joka osoittaa, että Lainaosuudesta annettu arvo-osuus on näiden lainaehtojen mukaisen eräpäivän alkaessa kuulunut hänelle. Osinkoa voidaan jakaa vasta sen jälkeen, kun tälle lainalle maksettava korko sekä mahdollisesti maksamatta olevat korot ja niille kertynyt korko on huomioitu vapaan oman pääoman laskennallisena vähennyksenä. 9. Lainan etuoikeusasema Mikäli Yhtiö asetetaan selvitystilaan, laina erääntyy maksettavaksi 90 päivää sen jälkeen, kun selvitystila on merkitty kaupparekisteriin. Laina on pääomalaina, jonka pääoma ja korko saadaan maksaa Yhtiön selvitystilassa ja Yhtiön konkurssissa vain kaikkia muita velkoja huonommalla etuoikeudella. Tämä laina on etuoikeusasemaltaan samassa asemassa kuin Yhtiön nykyiset ja tulevaisuudessa mahdollisesti liikkeeseen laskemat pääomalainat tai vastaavantyyppiset instrumentit. Lainalla ei ole takausta tai muuta vakuutta.

8.9.2009 5 (7) II MUUT EHDOT 10. Tekniset muutokset Hallituksella on oikeus muuttaa lainaan liittyviä teknisiä menettelytapoja maksujen tai muun vastaavan seikan osalta ilman Lainaosuuksien haltijoiden tai velkojienkokouksen suostumusta. Yhtiön tulee ilmoittaa muutoksista Lainaosuuksien haltijoille kohdan 12 mukaisesti. Pääomalaina haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. 11. Velkojienkokous (A) Hallituksella on oikeus kutsua koolle tämän lainan Lainaosuuksien haltijoiden kokous (jäljempänä velkojienkokous) päättämään lainan ehtojen muuttamisesta. (B) Kokouskutsu velkojienkokoukseen on julkaistava vähintään 10 päivää ennen kokouspäivää kohdan 12 mukaisesti. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika, paikka ja asialista sekä tieto siitä, miten Lainaosuuden haltijan on meneteltävä voidakseen osallistua kokoukseen. (C) Velkojienkokous on pidettävä Helsingissä ja sen puheenjohtajan nimeää Yhtiö. (D) Velkojienkokous on päätösvaltainen, jos läsnä on vähintään kaksi henkilöä, jotka yhdessä edustavat vähintään 50 % lainan liikkeessä olevasta pääomamäärästä. Velkojienkokous on kuitenkin päätösvaltainen tekemään kohdassa 11 (I) tarkoitetun määräenemmistöpäätöksen vain, jos läsnä on vähintään kaksi henkilöä, jotka yhdessä edustavat vähintään 75 % lainan liikkeessä olevasta pääomamäärästä. (E) Mikäli velkojienkokous ei ole päätösvaltainen 30 minuutin kuluessa kokouskutsun mukaisesta alkamisajankohdasta, kokouksen asialistan käsittely voidaan Yhtiön pyynnöstä lykätä uuteen velkojienkokoukseen, joka on pidettävä aikaisintaan 14 päivän ja viimeistään 28 päivän kuluttua Yhtiön nimeämässä paikassa. Uusi velkojienkokous on päätösvaltainen, jos läsnä on vähintään kaksi henkilöä, jotka yhdessä edustavat vähintään 10 % lainan liikkeessä olevasta pääomamäärästä. Uusi velkojienkokous on kuitenkin päätösvaltainen tekemään kohdassa 11 (I) tarkoitetun määräenemmistöpäätöksen vain, jos läsnä on vähintään kaksi henkilöä, jotka yhdessä edustavat vähintään 67 % lainan liikkeessä olevasta pääomamäärästä. (F) Kokouskutsu lykkäyksen takia pidettävään uuteen velkojienkokoukseen on julkaistava samalla tavalla kuin kutsu alkuperäiseen kokoukseen. Kutsussa on lisäksi mainittava kokouksen päätösvaltaisuuden edellytykset. (G) Lainaosuuksien haltijoiden äänioikeus määräytyy Lainaosuuksien pääoman perusteella. Yhtiöllä ja sen konserniin kuuluvilla yhtiöillä ei ole äänioikeutta velkojienkokouksessa. Velkojienkokouksen päätökset tehdään yksinkertaisella annettujen äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan mielipide ratkaisee. Kohdassa 11 (I) tarkoitettu määräenemmistöpäätös edellyttää kuitenkin vähintään kolmea neljäsosaa annetuista äänistä.

8.9.2009 6 (7) (H) Yhtiön edustajalla ja Yhtiön valtuuttamalla henkilöllä on oikeus olla läsnä velkojienkokouksessa ja käyttää siellä puheenvuoroja. (I) Velkojienkokouksella on oikeus määräenemmistöpäätöksellä, joka edellyttää kolmea neljäsosaa annetuista äänistä, päättää hallituksen esityksistä seuraavista asioista: a) lainan koron laskentaperusteen muuttaminen b) velkojienkokouksen päätösvaltaisuuden edellytysten muuttaminen tai määräenemmistöpäätöksen enemmistövaatimuksen muuttaminen c) lainan ehtojen kohdan 9 muuttaminen. (J) Velkojienkokouksen päätökset sitovat kaikkia Lainaosuuksien haltijoita riippumatta siitä, ovatko he olleet läsnä kokouksessa, ja riippumatta siitä, onko velkojienkokouksen päätöksestä tehty merkintä heidän Lainaosuuksiinsa. Lainaosuuksien haltijat ovat velvollisia ilmoittamaan Lainaosuuksien myöhemmille siirronsaajille velkojienkokouksen päätöksestä. (K) Lainan sellaisia ehtoja, joiden muuttaminen edellyttää Yhtiön yhtiökokouksen hyväksymistä, ei voida muuttaa velkojienkokouksen päätöksellä ennen kuin yhtiökokouksen hyväksyminen on saatu. (L) Mikäli Yhtiöllä on lainan ehtojen mukaan oikeus yksipuolisesti päättää jostakin toimenpiteestä, ei tällaisesta asiasta tehtävä päätös edellytä velkojienkokouksen hyväksymistä. (M) Lainan pääoman tai koron alentaminen ja näiden ehtojen kohdan 8 viimeisen kappaleen muuttaminen edellyttää kaikkien Lainaosuuksien haltijoiden suostumusta, joka voidaan antaa velkojienkokouksessa tai muulla todistettavalla tavalla. 12. Ilmoitukset Lainaosuuden haltija on velvollinen ilmoittamaan viipymättä Yhtiölle, mikäli hänen yhteystiedoissaan tapahtuu muutoksia. Lainaa koskevat ilmoitukset saatetaan Lainaosuuksien haltijoiden tietoon julkaisemalla ilmoitus Helsingin Sanomissa tai muussa hallituksen päättämässä valtakunnallisessa päivälehdessä. Ilmoituksen katsotaan tulleen Lainaosuuksien haltijoiden tietoon, kun se on julkaistu Helsingin Sanomissa tai muussa hallituksen päättämässä valtakunnallisessa päivälehdessä. Edellisessä kappaleessa mainitun menettelyn sijasta Yhtiö voi toimittaa lainaa koskevat ilmoitukset kirjallisesti suoraan Lainaosuuksien haltijoille heidän Yhtiölle ilmoittamaansa osoitteeseen. Postitse lähetetty ilmoitus katsotaan annetuksi sinä päivänä, jona lähetys on annettu postitoimipaikkaan. Lainaosuuden haltijaksi katsotaan tässä yhteydessä se, joka on merkitty ilmoituksen julkistamispäivänä Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Lainaosuuksia koskevaan haltijaluetteloon Lainaosuuden haltijaksi. Yhtiöllä on oikeus tilata Lainaosuuksia koskeva haltijaluettelo Euroclear Finland Oy:stä. 13. Vanhentuminen Mikäli pääomaa tai korkoa ei puuttuvien yhteystietojen vuoksi voitu maksaa kolmen vuoden kuluessa siitä, kun maksu näiden lainaehtojen mukaan ensimmäisen kerran oli maksettava, on oikeus maksun saantiin kaikilta osin menetetty (laki velan vanhentumisesta 15.8.2003/728, 4 ).

8.9.2009 7 (7) 14. Laki Tähän lainaan sovelletaan Suomen lakia ja sitä koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa. 15. Ylivoimainen este Yhtiö ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu ylivoimaisesta esteestä (force majeure) tai vastaavanlaisesta syystä johtuvasta toiminnan kohtuuttomasta vaikeutumisesta.