Kosmetiikkalainsäädäntö. Kosmetiikkalainsäädäntö Luotu Kasvuun hanke Kaisa Myllykangas, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

Samankaltaiset tiedostot
EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaiset toimijaroolit sekä niitä koskevat velvollisuudet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Anna Vuori EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaiset toimijaroolit sekä niitä koskevat velvollisuudet

Tukesin rooli kosmetiikan turvallisuuden varmistamisessa

Luonnonkosmetiikka. Samica Sadik, Helsingin Yliopisto MMTDK, Ruralia-instituutti Mikkeli,

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 157/2004 vp. Hallituksen esitys kosmeettisista valmisteista annettavaksi laiksi. Asia. Valiokuntakäsittely.

annettu 14 päivänä kesäkuuta 1993,

Kosmetiikan turvallisuus ja SUEilmoitukset

Lainsäädännön vaikutukset luonnonkosmetiikan turvallisuudelle ja pakkausmerkinnöille. Tiina Dufva/Eeva Punta

Kosmetiikan turvallisuusvaatimukset ja SUE-ilmoitukset

LUONNONKOSMETIIKKATUOTESARJAN RAAKA-AINEKARTOITUS. Julkinen osa

MAA- JA KOTITALOUSNAISET. Juuret maalla

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kosmetiikkakiertue Rovaniemi Kosmetiikan markkinointiväittämät. Ylitarkastaja Anna Vuori

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

B EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o 1223/2009, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, kosmeettisista valmisteista

Uusi sähköturvallisuuslaki

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kaarina Repo Biosidivalmisteiden hakeminen yrityksen näkökulmasta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) SVHC-aineet esineissä

GMP päivä Kari Lönnberg

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Maa- ja kotitalousnaiset. Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset Mirja Pummila Elintarvike- ja yritysasiantuntija

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri Sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Markkinavalvonnan toimintaperiaatteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Auli Lastunen Markkinavalvonnan näkökulma

Muuntogeenisten rehujen valvonta

Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä. Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila Jaana Elo KoKo Palvelut

Ref. Ares(2014) /07/2014

Way of Life- sertifikaatti kriteerit

Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski Mistä lisää tietoa kemikaaleista?

EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus, CE-merkintä ja siirtymäaika

Kosketusallergia - 5 faktaa ja vinkkiä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Katri sihvola EU:n henkilönsuojainasetus. Talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet

Tekniset asiakirjat, merkinnät ja käyttöohjeet ja tiedot

ULKOPUOLINEN ASIANTUNTIJA VIRANOMAISTEHTÄVISSÄ ELINTARVIKELAIN MUKAINEN NÄYTTEENOTTO

Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista valmistajan ja käyttäjän vastuut välinehuollossa. Kimmo Linnavuori Ylilääkäri

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Marika Keskinen EU-vaatimustenmukaisuusvakuutus ja tekniset asiakirjat

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

Uuselintarvikkeet. Terveys ja elintarviketurvallisuus

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. toukokuuta 2016 (OR. en)

Huomioitavat asiat päivittäistavarakaupoissa myytävien käyttö- ja kulutustavaroiden turvallisuudesta ostoprosessissa

Biosidiasetus - mitä uutta?

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen määräys. Lääkkeiden hyvät tuotantotavat

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

Mitä pakkausmerkintä - kysymyksiä on noussut valvonnassa esiin? Elintarvikeasiantuntijoiden koulutus Tuulikki Lehto

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

Verkkokaupan tuoteturvallisuus EU-tasolla - komission toimet Maija Laurila

Missä mennään pakkausmerkintälainsäädännössä?

Ohjeet ja suositukset

DIREKTIIVIEHDOTUS KOSKIEN TIETTYJEN YRITYSTEN TULOVEROTIETOJEN ILMOITTAMISTA

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Huhtikuu Synkka Tuote Elintarviketietoasetus EU 1169/2011 ja tuotetietopankki

(Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) DIREKTIIVIT

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Terveydenhuollon yksikön oma laitevalmistus: uudet velvoitteet ja menettelytavat. Kimmo Linnavuori. Ylilääkäri

Vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyt: moduulit ja EU-tyyppitarkastus

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

LUONNON TUOTTEET & EKOKOSMETIIKKA PALVELUYRITTÄJÄN NÄKÖKULMASTA

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

Luomutuotteiden valmistuksen erityispiirteet ja reseptiikka. Mikkeli Jaana Elo KoKo Palvelut

Maa- ja metsätalousvaliokunta toiminnanjohtaja Mirja Hellstedt / Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa. Moduuli 1 Turvallisuus prosessin valinnassa ja skaalauksessa

Käyttöturvallisuustiedote

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. elokuuta 2019 (OR. en)

PAKKAUSMERKINNÄT Rovaniemi,

EU:n uusi tuotetietokanta ja sen velvoitteet valmistajille ja maahantuojille - miten tietokanta palvelee suomalaista teollisuutta?

Kasviperäisen valmisteen pakkaus lääkettä vai ravintolisää? - Sic!

Kemikaalit sähkölaitteissa

TUNNE KOSMETIIKKA- LAINSÄÄDÄNTÖ. Asiaa hiustuotteista ja kampaajien vastuista

Lainsäädännön asettamat vaatimukset Luomuketjulle. Mikkeli Jaana Elo KoKo Palvelut

Way of Life- sertifikaatti HAKULOMAKE

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Big Small Company Oy Aleksis Kiven katu 58 B Helsinki puhelin info@bigsmallcompany.com

Käyttöturvallisuustiedote

Turvallisuus prosessien suunnittelussa ja käyttöönotossa

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

Pakkausmerkintöjen valvonta ja Oiva?

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Paula Haapasola Biosidit. Mikä on ajankohtaista juuri nyt?

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Perustietoa IMIstä 1. IMI-TIETOA JA -APUA PERUSTIETOA IMISTÄ... 2

EUROOPAN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO. annettu , EU:N PUUTAVARA-ASETUSTA KOSKEVA OHJEASIAKIRJA

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Määräys 1/2011 1/(8) Dnro xxxx/03.00/ Terveydenhuollon laitteen ja tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointi. Valtuutussäännökset

L 27/12 Euroopan unionin virallinen lehti DIREKTIIVIT

LUONNONKOSMETIIKAN VASTUULLISUUDEN ARVIOINTI ENNEN HANKINTAPÄÄTÖSTÄ

Kysymyksiä ja vastauksia

MERKKITEKOJA. Kampanjaesittely

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../..

CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

EUROOPAN KOMMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO. Toimintaohjeet 1

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Rakennustuoteasetus CPR. Ja miten se vaikuttaa Rekan kaapeleihin

Kolmannen osapuolen valvonta betonikiviainesten valmistuksessa

KOMISSION DELEGOITU DIREKTIIVI / /EU, annettu ,

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 25. helmikuuta 2014 (OR. en) 6971/14 ADD 1 MI 215 ENT 65 COMPET 139 DELACT 42.

Transkriptio:

Kosmetiikkalainsäädäntö Kosmetiikkalainsäädäntö 3.5.2018 Luotu Kasvuun hanke Kaisa Myllykangas, Oulun Maa- ja kotitalousnaiset

Koulutuksen sisältö Luonnonkosmetiikan ja kosmetiikan määritelmät Kosmetiikkalainsäädännön vaatimukset yrittäjälle Hyvä tuotantotapa Pakkausmerkinnät Turvallisuuden selvitys Ilmoitusmenettelyt Luonnonkosmetiikan sertifikaatteja

Toiminnan tarkoitus Maa- ja kotitalousnaiset on valtakunnallinen, ruuan, maaseutumaiseman ja yrityspalveluiden asiantuntijajärjestö sekä maaseutuhenkisten ihmisten suuri ja aktiivinen verkosto. *** Kehitämme maaseudun elinvoimaisuutta ja siten kaikkien suomalaisten hyvinvointia. Haluamme, että meillä kaikilla säilyy elävä suhde ja arvostus maaseutua ja omia juuriamme kohtaan.

Asiantuntijapalveluita ja järjestötoimintaa MKN Ruokaneuvot MKN Maisemapalvelut MKN Yrityspalvelut Järjestötoiminta

Järjestö Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry ProAgria Keskusten Liitto ry ProAgria Keskus ry Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus Seurat ja yhdistykset kunnissa ja kylissä Esim. Maaseutuseura ry, Maamiesseura ry Pienviljelijäyhdistys ry, Maa- ja kotitalousseura ry, Maa- ja kotitalousnaiset, Maatalousnaiset, Maaseutunaiset, ym.

41 000 jäsentä 250 000 talkootyötuntia 1 300 paikallisyhdistystä 70 asiantuntijaa, 11 piirikeskuksessa Yli 180 000 ruokaneuvonnalla tavoitettua (2016) Miltei 100 ehdotusta Vuoden maisemateko - kilpailuun kahden vuoden aikana 1 000 hygieniaosaamistestiä (2016)

Luonnonkosmetiikan määritelmä

Kosmetiikka eri muodoissa on osa arkeamme, kauneus osa tervettä elämäntapaa Kuluttajat kiinnittävät yhä enemmän huomiota kestäviin valintoihin, myös kosmetiikassa Suomen luonto tarjoaa paljon potentiaalia kosmetiikan raakaaineiksi Puhtaus, laatu, hajusteettomuus!

Luonnonkosmetiikan määritelmä ja lainsäädäntö Luonnonkosmetiikalle ei ole olemassa yhtenäistä lakisääteistä määritelmää Luonnonkosmetiikka nähdään kosmetiikkana siinä missä perinteinen kosmetiikkakin Alaa säätelee Euroopan Unionin asetus kosmeettisista valmisteista (EY) N:o 1223/2009 Suomessa laki kosmeettisista valmisteista 492/2013

Luonnonkosmetiikan määritelmä Suomen luonnonkosmetiikka-alan etujärjestö Pro Luonnonkosmetiikka ry:n mukaan: Luonnonkosmetiikassa tulee suosia luonnollisia raaka-aineita. Luomulaatuisia raaka-aineita tulee suosia aina kun se on mahdollista. Raaka-aineiden tulee olla mahdollisimman vähän prosessoituja. Raaka-aineita ja valmiita tuotteita ei saa testata eläimillä. Tuotteiden tulee aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa ympäristölle tuotannon, käytön ja hävittämisen aikana. Pakkausmerkintöjen ja markkinointiviestinnän pitää tarjota kuluttajille mahdollisimman täsmällistä ja oikeaa tietoa.

Luomukosmetiikka Luomukosmetiikassa raaka-aineiden oltava luonnonmukaisen tuotannon mukaan tuotettuja Voi olla perinteistäkin kosmetiikkaa, jossa luomulaatuisia raaka-aineita Luomukosmetiikassa voidaan käyttää synteettisiäkin raaka-aineita (jotka kielletty luonnonkosmetiikassa) Luomulaatuiset raaka-aineet suotavia myös luonnonkosmetiikkaan

Kosmetiikkalainsäädäntö ja vaatimukset

Kosmetiikan määritelmä ja lainsäädäntö Kosmeettiseksi valmisteeksi luokitellaan tuote tai valmiste, joka on tarkoitettu olemaan fyysisessä kosketuksessa ihmiskehon ulkoisten osien (hiukset ja ihokarvat, iho, huulet, kynnet ja ulkoiset sukupuolielimet) tai hampaiden ja suuontelon limakalvojen kanssa. Valmisteen tarkoitus on puhdistaa tai suojata kohdettaan, muuttaa sen ulkonäköä tai tuoksua tai poistaa hajua. (EY N:o 1223/2009.)

Kosmetiikan määritelmä ja lainsäädäntö Kosmettinen valmiste EI OLE: - aine tai seos, joka on tarkoitettu nautittavaksi, hengitettäväksi, injektoitavaksi tai istutettavaksi ihmiskehoon. Esim. tatuoinnit, kestopigmentoinnit - ei sisäisesti nautittava valmiste, vaikka sillä olisikin tarkoitus ehostaa käyttäjän ulkonäköä

Kosmetiikkaa markkinoille Lainsäädännön vaatimusten ja rajoitusten noudattaminen Hyvän valmistustavan noudattaminen Tuotteelle vastuuhenkilö (sinä itse) ja tuotetiedot kuntoon Pakkausmerkinnät Tuotteen turvallisuusarviointi (ulkopuolinen taho tekee) Tuote CPNP - tietokantaan

Kosmetiikkalainsäädännön vaatimukset yrittäjälle tiivistetysti - Vastuuhenkilön ja tuotetietojen määrittäminen - Hyvän valmistustavan noudattaminen (GMP) - Kosmetiikka-asetuksen liitteissä esitettyjen vaatimusten ja rajoitusten noudattaminen (Liitteet II-VII) - Asianmukaiset pakkausmerkinnät - Turvallisuusselvitys tuotteelle - Tuote komission sähköiseen CPNP-tietokantaan Näiden jälkeen tuote vasta markkinoille!

Kosmetiikka-asetuksen liitteet EU:n kosmetiikka-asetuksen liitteissä on lueteltu kielletyt, rajoitetut ja eräiden ryhmien sallitut aineet Liitteitä päivitetään jatkuvasti, joten niitä on seurattava Listaus löytyy lainsäädännön lopusta eur-lex.europa.eu/lexuriserv/lexuriserv.do?uri=oj:l:2009:342:0059:0209:fi:pdf Liitteisiin tehdyt muutokset löytyvät Tukesin sivuilta www.tukes.fi/kosmetiikka

Kosmetiikka-asetuksen liitteet Kosmetiikka-asetuksen liitteitä ovat: LIITE I kosmeettisen valmisteen turvallisuusselvitys LIITE II luettelo kosmeettisissa valmisteissa kielletyistä aineista LIITE III luettelo aineista, joita kosmeettiset valmisteet saavat sisältää vain määrätyin rajoituksin LIITE IV kosmeettisissa valmisteissa sallitut väriaineet LIITE V sallitut säilöntäaineet LIITE VI sallitut UV-suodattimet LIITE VII Pakkauksissa ja ulkopäällyksissä käytetyt symbolit LIITE VIII Luettelo eläinkokeille vaihtoehtoisista menetelmistä

Opas yrittäjille tulossa! Heli Pirinen (KAO) ja Oulun Yliopiston Kajaanin MITY Yksikkö laatimassa kosmetiikka-alan yrittäjille opasta: Kosmetiikkalainsäädännön vaatimukset selkokielellä Tuotekehitysprosessi Laadun hallinta Ilmestyy syksyllä 2018 tai 2019 Julkaistaan e-oppaana hankkeen tuloksena avoin kaikille!

Valvonta ja vastuu

Kosmetiikan valvonta Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriö Suomessa ylin valvonta ja ohjaus Turvallisuus ja kemikaalivirasto (TUKES) Kosmeettisten valmisteiden valmistus, markkinoille saattaminen ja asettaminen Aineiden, yhdisteiden ja valmisteiden rekisteröinti Turvallisuusmääritysten arviointi Tulli Maahantuonnin valvonta

Vastuuhenkilö Euroopan unionin markkinoilla saa olla vain sellaisia kosmeettisia valmisteita, joille on määritelty vastuuhenkilö. Vastuuhenkilö varmistaa, että kosmeettinen valmiste täyttää kosmetiikka-asetuksen vaatimukset. Vastuuhenkilö on yleensä yritys, joka valmistaa tai valmistuttaa kosmetiikkaa omalla tavaramerkillään tai maahantuo sitä ETAalueen ulkopuolelta yhteisön alueelle. Mikäli markkinoilla oleva kosmeettinen valmiste aiheuttaa terveysriskin, tulee vastuuhenkilön välittömästi tiedon saatuaan ilmoittaa viranomaisille

Vastuuhenkilö + tuotetiedot Vastuuhenkilö säilyttää tuotetiedot 10 vuoden ajan siitä päivästä lähtien, kun tuotteen viimeinen valmistuserä on saatettu markkinoille Tuotetiedot on pidettävä toimivaltaisen viranomaisen saatavilla vastuuhenkilön ilmoittamassa osoitteessa sähköisessä tai muussa muodossa Tuotetiedot on annettava kielellä, jonka toimivaltainen viranomainen ymmärtää.

Ajantasaiset tuotetiedot sisältävät Kosmeettisen valmisteen kuvauksen Turvallisuusselvityksen tiedot Valmistusmenetelmän kuvaus (hyvän tuotantotavan noudattaminen) Todisteet kosmeettisen valmisteen väitetystä vaikutuksesta, jos se on valmisteen luonteen tai vaikutuksen kannalta perusteltua Tiedot kaikista eläinkokeista, joita valmistaja, sen edustajat tai tavarantoimittajat ovat tehneet ja jotka liittyvät kosmeettisen valmisteen tai sen ainesosien kehittämiseen tai turvallisuuden arviointiin, mukaan lukien eläinkokeet, jotka on tehty kolmansien maiden laissa tai säännöksissä asetettujen vaatimusten täyttämiseksi.

Hyvät tuotantotavat GMP

GMP Good manufacturing practices Kosmeettiset valmisteet on EU:n kosmetiikka-asetuksen mukaan valmistettava hyvän tuotantotavan mukaisesti. Hyvät tuotantotavat eli GMP, Good manufacturing practices - standardi on saatavana maksullisena suomeksi Suomen Standardisoimisliitosta (ISO 22716:2007). Ohjeistus määrää mm. raaka-aineiden säilytyksestä, henkilöstöstä, tuotantotilasta ja sen laitteista, tuotantotilan puhtaudesta, valmistushygieniasta, pakkausmateriaaleista, laadunvalvonnasta, mittaamisesta, ilmastoinnista, tuholaistorjunnasta, tuotteiden varastoinnista ja toimittamisesta, sisäisestä tarkastuksesta sekä dokumentoinnista.

GMP Hyvät tuotantotavat Valmistusprosessit tulee pitää suljettuina, jotta raakaaineet tai valmisteet eivät pilaannu ulkopuolisten aineiden vaikutuksesta tai sekoitu aineisiin, jotka eivät ole haluttuja. Valmistusprosessissa käytettyjen välineiden tulee olla asianmukaisia. Lasisten välineiden käyttöä tulee välttää. Ruostumattomasta teräksestä valmistettuja välineitä suositellaan käyttämään lasisten sijaan.

GMP Hyvät tuotantotavat Valmistuksessa käytetty vesi tulee puhdistaa ja tarkistaa ennen käyttöä. Raaka-aineet, joita vastaanotetaan suurissa määrissä, tulee tarkistaa ja arvioida ennen siirtoa varastointiin. Puu/pahvi irrottavat itsestään kuituja ja pölyjä. Kyseisiä materiaaleja ei tule käsitellä puhtaiden raaka-aineiden läheisyydessä/valmistustilassa. Käytettyjen aineiden ja seosten homogeenisuudesta tulee huolehtia. Huolellisuutta pakkausvaiheessa! Mikäli valmistetta ei pakata heti myyntipakkauksiin, tulee säilytyksen enimmäisaika ja säilytyksen olosuhteet määritellä tarkasti ja huolellisesti.

Turvallisuuden selvitys

Turvallisuuden selvitys Turvallisuuden selvitys ja turvallisuuden arviointi = käytännössä samat asiat Turvallisuusselvitys on dokumentti, joka kosmeettisesta tuotteesta tehdään, sisältää: Raaka-aineiden turvallisuuden arviointia Valmisteen turvallisuuden arviointia

Turvallisuuden selvitys Turvallisuusarviointi tehdään kaikille tuotteille ennen kuin ne saatetaan markkinoille Jokaisesta tuotteesta on oltava tuotetiedot ja niiden pohjalta tehdyt turvallisuusarvioinnin tulokset Tiedot tulee olla viranomaisten saatavilla valvontaa varten, ei tarvitse lähettää mihinkään Myös yksittäiselle ainesosalle, joka pakataan ja asetetaan markkinoille, tulee tehdä turvallisuusarviointi Tuotteen turvallisuuden arviointi perustuu käytettyjen ainesosien turvallisuuden arviointiin

Turvallisuuden selvitys Turvallisuusarvioinnin saa tehdä vain henkilö, jolla on kosmetiikkalainsäädännössä määrätty pätevyys. Turvallisuusarvioijalla ylempi korkeakoulututkinto kemian, farmasian tai lääketieteen (tai vastaavalta) alalta Henkilöllä tulee olla farmasian, toksikologian tai lääketieteen alalta tai vastaavalta tieteenalalta teoreettisten ja käytännön opintojen tutkintotodistus tai muu muodollista kelpoisuutta osoittava asiakirja, joka on myönnetty korkea-asteen opinto-ohjelman tai jäsenvaltion vastaavaksi tunnustaman kurssin suorittamisesta" (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1223/2009 kosmeettisista valmisteista, 3:10 art.).

Turvallisuuden selvitys Arvioinnissa huomioidaan: ainesosien vaaraominaisuudet käyttömäärät ja tavat valmiin tuotteen stabiilius fysikaalis-kemialliset ominaisuudet valmiin tuotteen mikrobiologinen laatu

Tarvitaanko laboratoriotutkimuksia? Ei välttämättä tarvitse laboratoriotutkimuksia: Valmisteen alkoholipitoisuus on yli 20 % Valmisteen pohjana on orgaaninen liuotin Valmisteella on korkea tai matala ph, esim. saippua Valmisteen aw-arvo alle 0,7 (mikrobien saatavissa oleva veden määrä)

Huom! Turvallisuusarviointi täytyy tehdä aina tuotteelle uudestaan, mikäli reseptiä muutetaan! Arviointi kannattaa tehdä vasta kun tuote on testattu lopulliseen muotoon Turvallisuusarvioinneissa on hintaeroja eri toimijoiden välillä, kannattaa kysyä useampi tarjous! Erityinen turvallisuusarviointi on tehtävä mm. valmisteista, jotka on tarkoitettu alle kolmivuotiaille lapsille sekä valmisteista, jotka on tarkoitettu yksinomaan ulkoiseen intiimihygieniaan

Mistä löytää turvallisuuden arvioijia? Kattavaa listaa ei ole olemassa Googlella: Turvallisuuden arviointi kosmetiikka cosmetic product safety assesment voi käyttää myös ulkomaista arvioijaa!

Kosmetiikan pakkausmerkinnät

Kosmetiikan pakkausmerkinnät

Kosmetiikan pakkausmerkinnät Kosmetiikan pakkausmerkinnät Suomessa sekä suomen - että ruotsin kielellä. Kielilaki sallii poikkeustapauksissa vain yksikielisen etiketin, jos valmisteen myynti rajoittuu ainoastaan yksikieliseen kuntaan.

Kosmetiikan pakkausmerkinnät 1. Valmistajan (eli vastuuhenkilön) nimi ja osoite (alkuperämaa vain EU:n / ETA:n ulkopuolisille tuotteille) 2. Sisällön määrä 3. Säilyvyysaika, kts. Seuraava dia 4. Käyttöohjeet ja varoitukset 5. Eränumero tai tunniste 6. Käyttötarkoitus (ellei käy ilmi tuotteesta) 7. Ainesosaluettelo

Säilyvyysajan ilmoittaminen

Ainesosaluettelo Ainesosaluettelon edessä tulee käyttää termiä ingredients Ilmoitetaan tuotteen ulkopakkauksessa Jos ulkopakkausta ole, ilmoitetaan itse käyttöpakkauksessa Ainesosat listataan INCI-nimeä käyttäen Hajusteiden ja aromaattisten aineiden yhdistelmät voidaan ilmoittaa käsitteellä "parfum" tai "aroma".

Ainesosaluettelo Ainesosien painon mukaisessa alenevassa järjestyksessä (paino lisättäessä niitä valmisteeseen) Ainesosat, joita vähemmän kuin yksi prosentti, voidaan ilmoittaa sekalaisessa järjestyksessä, kunhan ne ilmoitetaan vasta niiden ainesosien jälkeen, joiden pitoisuus on enemmän kuin yksi prosentti Jos ainesosaluettelon liittäminen vaadittavalla tavalla on mahdotonta, tiedot ilmoitetaan esim. tarralla tai kortilla, joka liitetään valmisteeseen. Jos tuotteeseen on mahdotonta liittää tietoja edellä mainitulla tavalla, voidaan se ilmoittaa tiedotteessa, joka sijaitsee itse kosmeettisen valmisteen välittömässä läheisyydessä.

INCI - International Nomenclature Cosmetic Ingredient Ainesosat ilmoitetaan kansainvälisellä kosmetiikan ainesosan INCI-nimellä, mikäli se on olemassa. Kansainvälinen nimikkeistö auttaa tunnistamaan valmisteessa käytetyt aineet Euroopassa Jos INCI-nimeä ei löydy, käytetään nimeä, joka sisältyy johonkin yleisesti hyväksyttyyn nimikkeistöön.

INCI Ilmainen kosmetiikan sanasto www.incihaku.fi/ Kuluttajalle avuksi CosmEthics sovellus puhelimeen Löydät Mobiilikaupasta CosmEthics -nimellä

CosIng -tietokanta Euroopan unionin kosmeettisten valmisteiden ainesosien CosIng tietokanta englanninkielinen työkalu kosmetiikan ainesosien tunnistamiseen/mahdollisiin rajoituksiin tai kieltoihin ec.europa.eu/growth/toolsdatabases/cosing/index.cfm?fuseaction=search.simple

Kosmetiikan markkinointiväittämät Kosmetiikan markkinointi pitää olla totuudenmukaista ja todennettavissa Kosmeettisen valmisteen ei saa väittää parantavan, lieventävän tai ehkäisevän sairauksia, esim. kosmeettista ihovoidetta ei voida markkinoida ihosairauden hoitoon Mikäli valmisteen käyttötarkoitus on lääkinnällinen, kyseessä ei ole enää kosmeettinen valmiste Yleisiä termejä kuten hoitava, hellivä tai suojaava voi kuitenkin käyttää

Kosmetiikan pakkausmerkinnät

Kosmetiikan pakkausmerkinnät

Ilmoitusmenettely CPNP

Ilmoitusmenettely CPNP-tietokanta on maksuton sähköinen ilmoitusjärjestelmä kosmeettisille valmisteille, joita valmistetaan, myydään ja markkinoidaan Euroopan unionin alueella. Mitään muuta ilmoitusta kansallisella tasolla EU:ssa ei tarvita. Tuotteen vastuuhenkilö (tai turvallisuusarvioija erillisestä pyynnöstä) ilmoittaa tuotteen CPNP-portaaliin ennen tuotteen markkinoille saattamista ja vastaa antamiensa tietojen oikeellisuudesta.

Ilmoitusmenettely CPNP-tietokanta - Kaikki markkinoilla olevat kosmetiikkatuotteet tulee ilmoittaa komission tietokantaan ennen markkinoille saattamista. Ilmoitukset tehdään kosmeettisia valmisteita koskevien ilmoitusten portaaliin Cosmetic Products Notification Portal (CPNP): https://webgate.ec.europa.eu/cpnp Järjestelmään tulee rekisteröityä. Käyttöohjeet on saatavilla myös suomen- ja ruotsinkielisinä: http://ec.europa.eu/consumers/sectors/cosmetics/files/pdf/cpnp_user_ manual_fi.pdf. Käytännön ilmoittamiseen liittyvissä asioissa neuvoo komission Helpdesk, kysymystyökalu löytyy komission sivuilta.

Ilmoitusmenettely CPNP-tietokanta ei ole julkinen Tietokantaa voivat käyttää: toimivaltaiset viranomaiset markkinavalvontaa, markkinaanalyysia, arviointia ja kuluttajatietoja varten myrkytystietokeskukset tai vastaavat laitokset sairaanhoitoa varten kosmeettisten tuotteiden vastuuhenkilöt ja jakelijat.

Ilmoitusmenettely Tietokantaan ilmoitetaan: kosmeettisen valmisteen tuoteryhmä, kauppanimi tai nimet vastuuhenkilön nimi ja osoite, jossa tuotetiedot ovat saatavilla kun kyse on maahantuonnista, alkuperämaa jäsenvaltio, jossa kosmeettinen valmiste saatetaan markkinoille luonnollisen henkilön nimi, johon voidaan ottaa tarvittaessa yhteys Nanomateriaalit ja kohtuudella ennustettavat altistumisolosuhteet syöpää aiheuttavien, perimää vaurioittavien ja lisääntymiselle vaarallisten (CMR) aineiden nimi sekä CAS tai EY-numero kehyskoostumus, jonka avulla voidaan antaa nopeaa ja asianmukaista lääkintää vaikeuksien ilmetessä

Pienimuotoinen kosmetiikan valmistus ja myynti

Pienimuotoinen kosmetiikan myynti - case saippua Tukesin mukaan kosmetiikkalainsäädännön piiristä rajautuvat pois ne toimijat, jotka valmistavat saippuaa omaan käyttöön tai lahjaksi ystävilleen (paitsi liikelahjat). Satunnainen myynti yksittäisissä tapahtumissa pieninä määrinä ei liiketoimintaa: esim. koulujen/urheiluseurojen myyjäiset

Pienimuotoinen kosmetiikan myynti case saippua Arvioidaan tapauskohtaisesti, mm. toiminnan säännöllisyys, myytyjen tuotteiden lukumäärä ja jakelun laajuus. Saippuoiden myynti ja markkinointi omalla toiminimellä on aina liiketoimintaa. Tähän sisältyy myös saippuoiden myynti verkkosivujen kautta tai myymälöissä.

Pienimuotoinen kosmetiikan myynti case saippua Harrastuksenakin tehdyn saippuan mukana annetaan aina tiedot valmisteen sisältämistä ainesosista, jotta saippuan käyttäjä voi välttää niiden valmisteiden käyttöä, jotka sisältävät hänelle, esimerkiksi allergioiden vuoksi, sopimattomia ainesosia. Jos saippuan käyttäjä saa tuotteesta oireita, valmistaja vastuussa!

Luonnonkosmetiikan sertifikaatit

Luonnonkosmetiikan sertifikaatit Markkinalähtöisiä ratkaisuja luonnonkosmetiikan määrittelylle On olemassa useita erilaisia sertifikaatteja, joita tarjoavat kolmannet osapuolet Eivät ole lain velvoittamia, eli täysin vapaaehtoisia alan toimijoille Sertifikaatit voivat olla hallinnollisia (esim. EU) tai yhdistysten/yrityksien ylläpitämiä

Luonnonkosmetiikan sertifikaatit Sertifioijat yritysmäisiä toimijoita laadullisesti voi olla eroja Sertifiointiprosessi monivaiheinen, vaatii aikaa ja sitoutumista Parhaimmillaan auttavat sekä yrittäjää että kuluttajaa Tietoa löytyy mm. Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin julkaisusta Luonnonkosmetiikka sääntely ja sertifioinnit (Sadik, S 2016) helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/229439/raportteja162.pdf?sequence=1

Luonnonkosmetiikan sertifikaatit Eri sertifioijilla omat kriteeristöt tuotteille Pääpiirteet luonnonkosmetiikassa samankaltaisia, kannattaa silti tarkistaa aina sertifioijien kriteerit Sertifikaattien merkitys korostuu kun tehdään kansainvälistä vertailua, esim. Yhdysvalloissa eläinkokeet sallittuja Pienelle yritykselle sertifikaatti voi olla iso kustannus riittääkö panostaminen markkinointiin ja selkeisiin ainesosaluetteloihin?

FI-NATURA Perustettu 2014 Suomalainen luonnonkosmetiikan sertifikaatti kriteerit noudattavat pitkälti samaa linjaa muiden eurooppalaisten sertifikaattijärjestöjen kanssa on käynnistänyt toimenpiteet FI-Natura sertifioinnin hyväksyttämiseksi osaksi yhteiseurooppalaista luonnonkosmetiikan Cosmos-standardia.

COSMOS NATURAL Euroopan neljän tunnetuimman sertifiointijärjestön luoma yhtenäinen merkki kv-markkinoille: BDIH (Saksan teollisuuden ja kaupan liitto) Cosmebio & EcoCert (Euroopan ja kansainvälisesti suurin riippumaton sertifiointielin, Ranska) ICEA (Italialainen ympäristösertifioija) Soil Association (Iso-Britannia) Menettelyidensä puolesta suunnattu suuremmille teollisuusyrityksille

Ecocert Cosmebio Eco ja Cosmebio Bio Ecocertin kosmetiikkasertifikaatit Cosmebio ECO: Luonnollisia raaka-aineita vähintään 95 % Väh. 50 % kasviraaka-aineista luomua, vähintään 5 % raaka-aineista luomua Max. 5 % synteettisiä raaka-aineita Cosmebio BIO Luonnollisia raaka-aineita väh. 95 % Väh. 95 % kasviraaka-aineista luomua, väh. 10 % kokonaisraakaaineista luomua Enintään 5 % synteettisiä raaka-aineita

NATRUE Valmistajan tuotteista 75 % pitää vastata kriteeristön vaatimuksiin Kolme kategoriaa: Natural Cosmetics pääasiallinen Natural cosmetics with organic portion 75 % tuotteen luonnollisista ainesosista luomusertifioitua tai kontrolloitua, villiä alkuperää Organic cosmetics 95 % tuotteen luonnollisista ainesosista kontrolloitua luomua/villiä

Vegaaninen kosmetiikka Vegaaniselle kosmetiikalle ei ole olemassa virallista määritelmää. Yleisesti ottaen vegaaninen kosmetiikka on sellaista, missä ei saa käyttää eläinperäisiä raaka-aineita lainkaan. Eläinperäisiä raaka-aineita ovat esimerkiksi mehiläisvaha (cera alba), hunaja tai lampaan villarasva (lanolin).

Euroopan unionin ympäristömerkki Kriteeristö noudattaa elinkaariajattelua Arviointi riippumattomien, kolmansien osapuolien muodostaman asiantuntijayhteistyön kautta Kulutustavaroille (sis. poispestävät kosmeettiset aineet) Valmistajat, maahantuojat, palvelutarjoajat voivat hakea merkkiä Suomessa hallinnoija Motiva Service Oy:n ympäristömerkkiyksikkö

Joutsenmerkki Pohjoismainen ympäristömerkki Pohjoismaiden yhteinen ympäristösertifiointijärjestelmä Pesuaineet, ihonhoito-, hiustenhoito-, tuoksu- ja hygieniatuotteille, värikosmetiikalle Haetaan sen maan ympäristömerkintätoimistosta, jossa kosmetiikkatuotetta aiotaan myydä tai toimia Merkki myönnetään ainoastaan tuoteryhmän parhaille tuotteille

Linkkejä ja lisätietoa

Pakkauksella lisäarvoa tuotteillesi! 24.05.2018, klo 12 16, Uusi Seurahuone, Oulu Pienille elintarviketuottajille ja -jalostajille suunnattu valmennus, jossa saat arvokasta tietoa kun suunnittelet tuotteidesi pakkaamista kuluttajille ja jälleenmyyjille. www.proagriaoulu.fi/fi/pakkauksella-lisaarvoatuottellesi/

Linkkejä Tukes. Kosmetiikka-asetuksen velvoitteet. Laajasti tietoa ja linkkejä hyvä paikka aloittaa! www.tukes.fi/tiedostot/kosmetiikka/kosmetiikka-asetuksen_velvoitteet.pdf Samica Sadik. Luonnonkosmetiikka sääntely ja sertifioinnit. 2016. Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti. helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/229439/raportteja162.pdf?sequence=1 Lainsäädännön vaikutukset luonnonkosmetiikan turvallisuudelle ja pakkausmerkinnöille. 2017. Tiina Dufva/Eeva Punta. www.arktisetaromit.fi/binary/file/-/id/137/fid/3232/ Luonnonkosmetiikkaa markkinoille. Heidi Määttä. 2016. Opinnäytetyö. OAMK. www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/113388/maatta_heidii.pdf?sequence=1&isal lowed=y Valtakunnalliset luonnontuotealan päivät 2016: tietoa mm. luonnonkosmetiikasta. www.aitoluonto.fi/tutkimus-jakehittaminen/materiaalit/luonnontuotepaivat/joensuu-2016/

Linkkejä Pro luonnonkosmetiikka ry. www.luonnonkosmetiikka.fi/ Laki kosmeettisista valmisteista www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20130492 Tiivistelmä EU:n kosmetiikka-asetuksen keskeisistä asioista www.tukes.fi/tiedostot/kuluttajaturvallisuus/kosmetiikkaasetuksen_muutokset_tiivistelma2013.pdf CosIng-tietokanta, kosmetiikan aineosat http://ec.europa.eu/growth/toolsdatabases/cosing/ Eurooppalainen kosmetiikkayhdistys www.cosmeticseurope.eu/ Teknokemian yhdistys Ry. www.teknokemia.fi/fin/kosmetiikka/ Asiaa kosmetiikasta EU:n komission sivuilla ec.europa.eu/growth/sectors/cosmetics/

Kiitos! Pysy kuulolla www.maajakotitalousnaiset.fi Maa- ja kotitalousnaiset @maajakotitalousnaiset @maajakotitalous