Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka



Samankaltaiset tiedostot
Tieteenaloittaiset tilastot: Yhteiskuntatieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Luonnontieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Lääke- ja terveystieteet

Tieteenaloittaiset tilastot: Biotieteet, maantiede, ympäristötieteet sekä maatalous- ja metsätieteet

Tilastot: Kaikki tieteenalat yhteensä ja t&k-toiminta päätieteenaloittain

Tieteen tila katsauksen tohtoreiden sijoittumista koskevien tarkastelujen tieteenalaryhmittelyt

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: tieteenalaluokitukset

Tutkimuksen rahoituksesta ja temaattisista valinnoista

TIETEEN TILA Tohtoreiden sijoittuminen työelämässä: toimialoittainen tarkastelu

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2015

Tavoitekehitys, Varsinais-Suomi

Tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

Tieteen tila 2014: Yliopistot

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016

Viite: Opetusministeriön päätökset ja (36/400/2002) Asia: Opetushallinnon koulutusluokituksen muuttaminen

Julkisen sektorin tutkimus ja kehittäminen vuonna 2017

Nuorten koulutuksen aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 KORKEAKOULUTUS. Varsinais-Suomi + Satakunta

Jure-projekti. KOTA-AMKOTA-seminaari , Helsinki. Opetusneuvos Olli Poropudas

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2016

UNIVERSITY OF TAMPERE. TaSTI UNIT FOR SCIENCE, TECHNOLOGY AND INNOVATION STUDIES

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA

Yliopistojen tutkimus ja kehittäminen vuonna 2018

Suomen Akatemia tutkimuksen rahoittajana

Tieteen tila 2014: Tekniikka

Laadullinen työllistyminen, keskustelutilaisuus taustatilastoja

0 KESKEN Julkaisun tietoja ei siirretä Juuliin tai raportoida OKM-tiedonkeruussa, mutta voidaan siirtää tiettyihin erikseen sovittaviin palveluihin.

Korkeakoulujen kevään yhteishaku 2019

Tieteen tila 2014: Humanistiset tieteet

Oulun yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

TIETEEN TILA YHTEENVETO

Kysely korkeakoulutustarpeista

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2007

TIETEEN TILA YHTEENVETO

Muutama teema. Heikki Mannila

Yleistä lukion ainevalinnoista

Vuoden 2018 päivitysarviointi ja uusi luokitus

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tilastointi Tilastokeskuksessa. KOTA-AMKOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

Ajatuksia tietoverkkosodankäynnistä poikkitieteellisenä tutkimuskohteena

Jakelun mukaan 8/500/2010

Matematiikkavaihtoehdot ja reaaliaineet

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

KOULUTUKSEN TILASTOINDIKAATTORIT 2018

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L,E, M ja C) määrä aineyhdistelmissä

Sitaatioindeksityöryhmän raportti Yliopistojen tutkimusvararehtoreiden ja opetusja kulttuuriministeriön tapaaminen

Tutkimustoiminnan tiedonkeruu ammattikorkeakouluilta Kota-amkota-seminaari

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaisten arvosanojen (L ja E) määrä aineyhdistelmissä

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, kirjoitettujen kielten määrä aloittain

LIITE 6: TYÖVOIMAN TARVE JA ALOITTAJATARVE

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain

Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, hyvien arvosanojen (L, E tai M) suhteelliset osuudet aloittain

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto Ari Leppälahti

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, kirjoitettujen reaaliaineiden määrä aloittain

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

KOULUTUKSEN TILASTOINDIKAATTORIT 2019

Tiedekuntajako. Ehdotus

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, erinomaiset arvosanojen (L tai E) suhteelliset määrät aloittain

Tutkimus ja kehittämistoiminnan tiedonkeruu Tilastokeskuksessa. Korkeakoulujen KOTA-seminaari Marianne Kaplas Tilastokeskus

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2018

Hyväksytyt yht. (joista varasijalta kutsuttuja) 62 (30)

Lukuohje. Oulun yliopisto

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Suomalaisen yliopistotutkimuksen tuottavuus ja vaikuttavuus. OKM:n profiiliryhmän raportti.

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tieteen tila 2014: Yhteiskuntatieteet

Tutkimustoiminnan kansainvälinen tilastointi. KOTA seminaari Ari Leppälahti

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2016 yhteishaussa

Lukion ainevalinnat ja opiskelijarekrytointi, laudaturien suhteelliset määrät aloittain

01 Helsingin yliopisto

Koulutusalat Aarresaari.netjärjestelmässä

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2009

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2006

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2017

Varhaiskasvatustiede. Luettelo opettajankoulutuksen koulutusvastuun jaosta yliopistojen välillä kasvatustieteellisellä alalla

Oppilaitosten tutkintoon johtamaton koulutus vuonna 2013 Oppilaitostunnus 12345

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle

Oulun yliopiston koulutustarjonta

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Suomessa 1 SUOMEN AKATEMIA 2019 TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISTOIMINTA

Oulun yliopiston koulutustarjonta. Oulun yliopisto

SUOMESSA JULKAISTU KIRJALLISUUS 2000

Tohtoreiden uraseuranta Suunnittelija Outi Suorsa Itä-Suomen yliopisto

Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa

Tieteen ja teknologian henkilövoimavarat 2008

Tutkimusalaluokituksen kehittäminen. Työryhmän raportti 2009

LIITE 5: TYÖVOIMAN PERUSKEHITYS

Tilastotietoa aikuiskoulutustuen hakijoista ja käytöstä

Yhteishaku Vuokko Iinatti koulutuspäällikkö. Oulun yliopisto

Aalto-yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Aalto-yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VALINTATILASTO / YHTEISHAKU 2016

Tieteen tila 2014: Tutkimuslaitokset

Kysely korkeakoulutustarpeista

Yliopistojen profiloituminen ja Suomen Akatemia

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta /2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Transkriptio:

Tieteen tila 212 Tieteenaloittaiset tilastot: Tekniikka Tässä dokumentissa tarkastellaan tekniikan aloista arkkitehtuuria; kone- ja valmistustekniikkaa; rakennusja yhdyskuntatekniikkaa; sähkötekniikkaa, elektroniikka ja tietojenkäsittelytekniikkaa; teknillistä kemiaa ja kemian prosessitekniikkaa; materiaalitekniikkaa; ympäristötekniikkaa; ympäristön a; teollista a; lääketieteen tekniikkaa; nanoteknologiaa sekä muuta tekniikkaa. Tiedot tieteenaloista yhteensä ja päätieteenaloittain jaoteltuna on esitetty erikseen dokumentissa Tilastot kaikki tieteenalat yhteensä. Tieteenaloittaista tilastotietoa esitetään tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoista ja niiden rahoituslähteistä. Yliopistojen osalta selvitetään tutkimushenkilöstörakenteen kehitystä. Lisäksi tarkastellaan tohtoritutkintojen kehitystä sekä tohtoreiden sijoittumista työelämässä. Määritelmät Tarkastelu perustuu Tilastokeskuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilastoihin ja aineistoihin. T&k-tilastot perustuvat vuosittain toteutettaviin kyselyihin, joiden avulla koottuihin tietoihin voi sisältyä epätarkkuuksia. Lisäksi tiedontuotannossa hyödynnetään erilaisia hallinnollisia aineistoja. Useasta eri tietolähteestä koostetut tiedot ovat osittain laskennallisia. Tilastotuotantoa ohjaavat OECD:n suositukset ja EU:n säädökset. 1 Korkeakoulusektori = Yliopistot, yliopistolliset sairaalat, ammattikorkeakoulut o Henkilökohtaiset apurahat, jotka eivät kulje yliopistojen tilinpidon kautta, eivät sisälly tilastoihin. Julkinen sektori = Valtion tutkimuslaitokset, muut valtion hallinnonalat sekä yksityinen voittoa tavoittelematon toiminta. Yritysten t&k-tiedot eivät sisälly tähän tarkasteluun, koska niitä ei voi kerätä tieteenaloittain. Menot nimellisarvoina. Sisältö 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot... 2 Julkiset t&k-menot... 2 Korkeakoulusektorin t&k-menojen ulkopuolinen rahoitus... 5 2 Yliopistojen tutkimushenkilöstö... 12 3 Tohtorintutkinnot ja tohtoreiden sijoittuminen työelämässä... 16 Tohtorintutkintomäärien kehitys... 16 Tohtoreiden sijoittuminen toimialoittain... 18 1 Tilastokeskus 212. Suomen virallinen tilasto: Tutkimus- ja kehittämistoiminta [verkkojulkaisu]. Laatuseloste: Tutkimus- ja kehittämistoiminta 21. Helsinki. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tkke/21/tkke_21_211-1-27_laa_1_fi.html, syyskuu 212. 1

Liite: Tilastokeskuksen tieteenalaluokitus 27-... 2 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot Lähde. Tilastokeskus. Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämistoiminta [verkkojulkaisu]. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: tammikuu 212]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/tkke/tau.html. Julkiset t&k-menot Julkiset t&k-menot suorittajasektoreittain 27-21. Tekniikka 6 5 4 3 2 1 27 28 29 21 Yhteensä Korkeakoulusektori Julkinen sektori Julkiset t&k-menot (korkeakoulusektori ja julkinen sektori yhteensä) tieteenaloittain 27-21. 2

18 16 14 12 1 8 6 4 2 Tekniikka 27 28 29 21 Sähkötekniikka, elektroniikka, tietojenkäsittelytekniikka Kone- ja valmistustekniikka Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Muu tekniikka Teknillinen kemia, kemian pros.tekniikka 45 4 35 3 25 2 15 1 Arkkitehtuuri 27 28 29 21 5 Tekniikka Teollinen Nanoteknologia Lääketieteen tekniikka Ympäristön 3

Korkeakoulusektorin t&k-menot tieteenaloittain 27-21. 12 1 Tekniikka Sähkötekniikka, elektroniikka, tietojenkäsittelytekniikka Kone- ja valmistustekniikka 8 6 Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Muu tekniikka 8 7 6 5 Tekniikka Nanoteknologia Lääketieteen tekniikka 4 2 27 28 29 21 Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Arkkitehtuuri 4 3 2 1 27 28 29 21 Teollinen Ympäristön Julkisen sektorin t&k-menot tieteenaloittain 27-21 8 7 Tekniikka Sähkötekniikka, elektroniikka, tietojenkäsittelytekniikka 6 5 4 3 2 1 27 28 29 21 Kone- ja valmistustekniikka Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Muu tekniikka Teknillinen kemia, kemian pros.tekniikka Arkkitehtuuri Tekniikka 4 35 3 25 2 15 1 5 27 28 29 21 Teollinen Lääketieteen tekniikka Nanoteknologia Ympäristön 4

Korkeakoulusektorin t&k-menojen ulkopuolinen rahoitus Korkeakoulusektorin t&k-menojen ulkopuolinen rahoitus (%-osuudet ja euromäärät, milj. ) tieteenaloittain 27 ja 21. Sähkötekniikka, elektroniikka, tietojenkäsittelytekniikka 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 21 19,3 11,5 11,3 9, 6,3 2,3 1, 1,,9 YHTEENSÄ 62,7 Kone- ja valmistustekniikka 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 21 9,9 6,8 4, 3,6 2,5 1,6,9,6,1 YHTEENSÄ 29,9 *Valtion hallinnonalat (pl. OKM:n hallinnonala + ) + kunnat + muu julkinen rahoitus. 5

Korkeakoulusektorin t&k-menojen ulkopuolinen rahoitus (%-osuudet ja euromäärät, milj. ) tieteenaloittain 27 ja 21. 27 (%) 21 (%) 1 2 3 4 5 21 11, 7,5 2,1 2,1 1,9 1,3,6,4,2 YHTEENSÄ 27, Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 4 21 Milj. 5,2 4,4 3,1 1,2,9,5,1,1,1 YHTEENSÄ 15,6 Muu tekniiikka 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 21 4,13 2,62 2,38 1,53 1,1,52,28,17,3 YHTEENSÄ 12,68 6

*Valtion hallinnonalat (pl. OKM:n hallinnonala + ) + kunnat + muu julkinen rahoitus. Korkeakoulusektorin t&k-menojen ulkopuolinen rahoitus (%-osuudet ja euromäärät, milj. ) tieteenaloittain 27 ja 21. 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 Arkkitehtuuri 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 21 3,5 2,7 2,7 2,3 1,7 1,2,3,2,2 YHTEENSÄ 14,8 21 2,91 2,65 2,46 1,81,83,58,44,33,5 YHTEENSÄ 12,1 21,45,39,37,13,12,12,8,3,1 YHTEENSÄ 1,7 *Valtion hallinnonalat (pl. OKM:n hallinnonala + ) + kunnat + muu julkinen rahoitus. 7

Korkeakoulusektorin t&k-menojen ulkopuolinen rahoitus (%-osuudet ja euromäärät, milj. ) tieteenaloittain 27 ja 21. Nanoteknologia 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 Lääketieteen tekniikka 27 (%) 21 (%) 1 2 3 4 5 Teollinen 27 (%) 21 (%) 5 1 15 2 25 3 35 21 1,34 1,4,61,55,5,16,1,4,3 YHTEENSÄ 4,37 21,846,84,546,498,187,121,68,28,4 YHTEENSÄ 3,12 21 Milj.,822,663,645,411,368,63,29,25,8 YHTEENSÄ 3,34 *Valtion hallinnonalat (pl. OKM:n hallinnonala + ) + kunnat + muu julkinen rahoitus. 8

Korkeakoulusektorin t&k-menojen ulkopuolinen rahoitus (%-osuudet ja euromäärät, milj. ) tieteenaloittain 27 ja 21. Ympäristön 27 (%) 21 (%) 1 2 3 4 5 6 21,41,26,16,15,12,9,9,2,2 YHTEENSÄ 1,32 *Valtion hallinnonalat (pl. OKM:n hallinnonala + ) + kunnat + muu julkinen rahoitus. 9

Korkeakoulusektorin t&k-menojen rahoituksen kehitys valittujen rahoituslähteiden osalta tieteenaloittain 27-21. 14 12 1 8 6 4 2 Sähkötekniikka,elektroniikka, tietojenkäsittelytekniikka Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Kone- ja valmistustekniikka Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Muu tekniikka 1,6 1,4 1,2 1,8,6,4 Lääketieteen tekniikka Ympäristön Teollinen 27 28 29 21 Arkkitehtuuri,2 27 28 29 21 Nanoteknologia 12 1 Sähkötekniikka,elektroniik ka, tietojenkäsittelytekniikka Kone- ja valmistustekniikka 8 6 4 2 Muu tekniikka Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka 1,4 1,2 1,8,6,4,2 Lääketieteen tekniikka Ympäristön Teollinen Nanoteknologia 27 28 29 21 Arkkitehtuuri 27 28 29 21 1

25 2 Sähkötekniikka,elektroniikka, tietojenkäsittelytekniikka 15 1 5 27 28 29 21 Kone- ja valmistustekniikka Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Muu tekniikka Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka 1,2,8,6,4,2 Arkkitehtuuri 27 28 29 21 1 Nanoteknologia Teollinen Lääketieteen tekniikka Ympäristön 12 1 Sähkötekniikka,elektroniik ka, tietojenkäsittelytekniikka 8 6 4 Kone- ja valmistustekniikka Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka,8,7,6,5,4 Teollinen Nanoteknologia 2 Muu tekniikka,3,2 Lääketieteen tekniikka 27 28 29 21 Arkkitehtuuri,1 27 28 29 21 Ympäristön 11

2 Yliopistojen tutkimushenkilöstö Lähde: Tilastokeskus. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tietopalvelusopimuksen aineisto yliopistojen tutkimus- ja kehittämistoiminta 27-21. Yliopistojen tutkimushenkilöstörakenteen kehitys (htv) tieteenaloittain 27-21. htv Sähkötekniikka 14 12 1 8 6 4 2 426 62 366 36 573 576 288 758 93 66 75 69 1 84 87 15 27 28 29 21 Avustava henkilöstö Tutkijat* Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit htv 6 5 Kone- ja valmistustekniikka Avustava henkilöstö 4 3 156 16 131 192 Tutkijat* 2 1 171 176 213 217 39 39 37 59 46 52 48 48 27 28 29 21 Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit *Luokka tutkijat sisältää myös tutkijakoulutettavat. 12

Yliopistojen tutkimushenkilöstörakenteen kehitys (htv) tieteenaloittain 27-21. htv 6 5 Avustava henkilöstö 4 3 153 157 142 13 Tutkijat* 2 1 222 237 266 288 21 2 2 26 31 36 32 34 27 28 29 21 Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit htv 4 Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka 35 3 25 2 15 1 5 75 67 6 119 118 13 86 193 3 31 25 26 13 14 14 26 27 28 29 21 Avustava henkilöstö Tutkijat* Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit *Luokka tutkijat sisältää myös tutkijakoulutettavat. 13

Yliopistojen tutkimushenkilöstörakenteen kehitys (htv) tieteenaloittain 27-21. htv 25 2 15 1 5 68 54 55 127 35 64 81 27 12 8 18 18 7 9 2 5 27 28 29 21 Avustava henkilöstö Tutkijat* Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit htv 25 2 15 1 5 Muu tekniikka 58 79 25 26 15 74 8 54 33 31 4 42 25 2 21 25 27 28 29 21 Avustava henkilöstö Tutkijat* Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit *Luokka tutkijat sisältää myös tutkijakoulutettavat. 14

Yliopistojen tutkimushenkilöstörakenteen kehitys (htv) tieteenaloittain 27-21. htv 25 Rakennus- yhdyskuntatekniikka 2 15 1 5 77 62 52 6 78 79 59 58 2 17 16 16 26 16 13 19 27 28 29 21 Avustava henkilöstö Tutkijat* Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit htv 6 5 4 3 2 1 Arkkitehtuuri 16 11 11 13 13 14 13 17 13 15 11 9 1 8 7 13 27 28 29 21 Avustava henkilöstö Tutkijat* Lehtorit + yliassistentit + assistentit + päätoimiset tuntiopettajat Professorit *Luokka tutkijat sisältää myös tutkijakoulutettavat. Huomautukset: Nanoteknologian, teollisen n, lääketieteen tekniikan ja ympäristön n tietoja yliopistojen tutkimushenkilöstörakenteen kehityksestä (htv) ei ole saatavilla kaikilta osin vastaavalla henkilöstöryhmien luokittelulla, joten näiden alojen tiedot eivät sisälly tähän tarkasteluun. 15

3 Tohtorintutkinnot ja tohtoreiden sijoittuminen työelämässä Lähde: Tilastokeskus 211/212. n tilaama erillisaineisto tohtorintutkinnoista (212) ja tohtoreiden sijoittumisesta (211). Tieteenala perustuu n laatimaan luokitusavaimeen, jossa tohtorintutkintonimikkeet on sijoitettu tieteenaloille pääosin Tilastokeskuksen vuoden 21 tieteenalaluokituksen mukaan. Tohtorintutkintomäärien kehitys Tohtorintutkintojen lukumäärän kehitys ja naisten osuudet (%) tohtorintutkinnon suorittaneista tieteenaloittain 2-21. Tekniikka 1 lkm. 1 1 % Arkkitehtuuri (%) 9 8 7 6 9 % 8 % 7 % 6 % Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka (%) Sähkö-, automaatio- ja tietoliikennetekniikka, elektroniikka (%) Kone- ja valmistustekniikka (%) 5 5 % 4 3 2 4 % 3 % 2 % Sähkö-, automaatio- ja tietoliikennetekniikka, elektroniikka Kone- ja valmistustekniikka 1 1 % Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 % Arkkitehtuuri Jatkuu seuraavalla sivulla. 16

Tohtorintutkintojen lukumäärän kehitys ja naisten osuudet (%) tohtorintutkinnon suorittaneista tieteenaloittain 2-21. lkm. Tekniikka 2 45 4 35 3 7 % 6 % 5 % Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka (%) Puunjalostustekniikka (%) (%) 25 4 % (%) 2 15 1 5 3 % 2 % 1 % Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Puunjalostustekniikka 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 % Tohtorintutkinnon suorittaneiden mediaani-iät tieteenaloittain 2-21. Mediaaniikä 6 Tekniikka 1 Arkkitehtuuri Mediaani -ikä 6 Tekniikka 2 5 5 4 3 2 1 Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Kone- ja valmistustekniikka 4 3 2 1 Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Puunjalostustekniikka Sähkö-, automaatio- ja tietoliikennetekniikka, elektroniikka 17

Tohtoreiden sijoittuminen toimialoittain Tekniikan alojen tohtoreiden sijoittuminen toimialoittain (TOL 28, %-osuus kaikista työllisistä tohtoreista) yhteensä ja tieteenaloittain vuonna 29. Tekniikka Tekniikka yhteensä 38 % 2 % 11 % 6 % 1 % 15 % Sähkö-, automaatio- ja tietoliikennetekniikka, elektroniikka 41 % 25 % 9 % 7 % 7 % 1 % Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka 34 % 26 % 11 % 3 % 8 % 19 % Kone- ja valmistustekniikka 42 % 17 % 14 % 6 % 1 % 12 % Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka 33 % 4 % 18 % 7 % 18 % 2 % 31 % 15 % 14 % 5 % 19 % 17 % 44 % 8 % 16 % 8 % 1 % 14 % % 2 % 4 % 6 % 8 % 1 % Yliopistot Teollisuus Julkisen sektorin tutkimuslaitokset Palvelut Ammatillinen, tekninen toiminta Muut toimialat* *Julkinen hallinto + muu korkea-asteen koulutus + muu koulutus + muu tutkimus ja kehittäminen + terveysja sosiaalipalvelut + luokittelematon. Luokka tekniikka yhteensä sisältää myös arkkitehtuurin ja puunjalostustekniikan alat. Niistä ei esitetä jakaumia erikseen, koska tohtoreiden määrät ovat joillakin toimialoilla hyvin pienet. Arkkitehtuurin alalla oli 47 työllistä tohtoria, joista 45 % sijoittui yliopistoihin, vuonna 29. Puunjalostustekniikan alalla oli 76 työllistä tohtoria, joista 28 % sijoittui teollisuuteen ja 26 % yliopistoihin, vuonna 29. 18

Tekniikan alojen tohtoreiden sijoittuminen toimialoittain (TOL 28, kaikkien työllisten tohtoreiden lukumäärät) yhteensä ja tieteenaloittain vuonna 29. Kaikki tohtorit, lkm. Tekniikka yhteensä Yliopistot 768 Teollisuus* 41 Julkisen sektorin tutkimuslaitokset 23 Ammatillinen, tekninen toiminta 211 Palvelut 115 Muut toimialat** 3 Toimialat yhteensä 234 Rakennusja yhdyskuntatekniikka Kone- ja valmistustekniikka Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Kaikki tohtorit, lkm. Sähkö-, automaatioja tietoliikennetekniikka, elektroniikka Yliopistot 42 46 62 11 153 314 Teollisuus 8 23 8 43 117 189 Julkisen sektorin tutkimuslaitokset 15 21 33 36 49 71 Ammatillinen, tekninen toiminta 1 28 33 25 37 56 Palvelut 8 7 14 15 12 55 Muut toimialat** 13 25 37 31 85 8 Toimialat yhteensä 96 15 187 26 453 765 *Teollisuuteen työllistyneistä tohtoreista elektroniikan, tietokoneiden ja sähkölaitteiden toimialalle sijoittui 175 tohtoria. **Julkinen hallinto + muu korkea-asteen koulutus + muu koulutus + muu tutkimus ja kehittäminen + terveysja sosiaalipalvelut + luokittelematon. 19

Liite: Tilastokeskuksen tieteenalaluokitus 27-1 Luonnontieteet Matematiikka Tilastotiede Tietojenkäsittely- ja informaatiotieteet Fysiikka Avaruustieteet ja tähtitiede Kemia Maantiede ja ympäristötieteet Biotieteet Muut luonnontieteet 2 Tekniikka Arkkitehtuuri Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Sähkötekniikka, elektroniikka, tietojenkäsittelytekniikka Kone- ja valmistustekniikka Teknillinen kemia, kemian prosessitekniikka Lääketieteen tekniikka Ympäristön Teollinen Nanoteknologia Muu tekniikka 3 Lääke- ja terveystieteet Peruslääketieteet Kliiniset lääketieteet Hammaslääketieteet Terveystieteet Liikuntatiede Hoitotiede Farmasia Lääketieteen Muut lääketieteet 4 Maatalous- ja metsätieteet Maa- ja metsätaloustieteet Eläintiede, maitotaloustiede Eläinlääketiede Maatalouden Muut maatalous- ja metsätieteet 2

5 Yhteiskuntatieteet Kansantaloustiede Liiketaloustiede Oikeustiede Sosiaalitieteet Psykologia Kasvatustieteet Valtio-oppi, hallintotiede Media- ja viestintätieteet Yhteiskuntamaantiede ja talousmaantiede Muut yhteiskuntatieteet 6 Humanistiset tieteet Filosofia Kielitieteet, kirjallisuus Taiteiden tutkimus Teologia Historia ja arkeologia Muut humanistiset tieteet Lähde: http://tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/tieteenala/1-27/koko_luokitus.html 21