Lisättyä ja yhdistettyä todellisuutta



Samankaltaiset tiedostot
Lisätyn todellisuuden ratkaisuja sisustus- ja rakennussuunnitteluun. Prof. Charles Woodward VTT Digitaaaliset tietojärjestelmät

Se on sinussa. Virtuaalinen ja laajennettu todellisuus. Jari Kotola Sovelto Aamiaisseminaari Tampere

Lisätty todellisuus ja sen sovellukset: kiehtovaa visualisointia ja havainnollistamista

Virtuaalihanskat työmaalle

Projekti AR4BC. Lisätty todellisuus rakennustyömaalla

Kuluttajat ja uuden teknologian hyväksyminen. Kuluttajan ja markkinoijan suhde tulevaisuudessa Anu Seisto, VTT

Android jatkaa kasvua

Älypuhelimet. Sisällysluettelo

Sulautettu tietotekniikka Kimmo Ahola

Atostek. KanTa-konseptin tuotteistaminen ja vienti ulkomaille

Lisätty Todellisuus / Augmented Reality

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende

Futuristic History Avoimen tiedon innovaatiot. Aluetietopäivät Tuomas Mäkilä / Turun yliopisto

Tila ohjelman päällikkö Sampsa Nissinen

Miten tutkimus voi parantaa kilpailukykyä?

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink

Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT

Qt kaikkialla?

PLA Mobiiliohjelmointi. Mika Saari

Juha Peltomäki JAMK/Teknologia

Smart cities - nyt ja huomenna

BIMCity lyhyesti. PRE-tulosseminaari RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Tarvitaanko tätä palkkia? Anssi Savisalo

HS ipad kokemukset mitä seuraavaksi

Ubiikki Jokapaikan tietotekniikan vaikutukset arkipäivässämme. Digikuluttaja Tutkimusprofessori Heikki Ailisto, VTT

ATK Team Tomerat TARJOUS 1 (5)

haltu..mobile.web.embedded

Mitä Piilaaksossa & globaalisti tapahtuu ja mitä Tekes voi tarjota yrityksille

BLUE Vesistömatkailun digitaaliset palvelukonseptit. Virtuaaliluonto seminaari Helsinki Dr. Teemu Moilanen

LANSEERAUS LÄHESTYY AIKATAULU OMINAISUUDET. Sähköinen jäsenkortti. Yksinkertainen tapa lähettää viestejä jäsenille

Tietotunti klo 12 ja 17. Aiheena sosiaalisen median sovellukset: Instagram, Twitter, WhatsApp ja Facebook

T : Virtuaali- ja lisätty todellisuus

Internetpalvelut. matkalla Mikko Sairanen

PLA Mobiiliohjelmointi. Mika Saari

BDD (behavior-driven development) suunnittelumenetelmän käyttö open source projektissa, case: SpecFlow/.NET.

Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

Windows Phone 7.5 erilainen ja fiksu älypuhelin. Vesa-Matti Paananen Liiketoimintajohtaja, Windows Phone Microsoft Oy

Rakennamme mobiilipalveluja,

Sulautettu tietotekniikka Ubiquitous Real World Real Time for First Lives

KULUTTAJAN KONTEKSTI

Matkailureitit. Kolari Ilkka Kauppinen

Ajatuksia ohjelmistoliiketoiminnan nykytilasta

Asio Notification ( Asio N ) App

Media matkailun vaikuttajafoorumina. Juha Laakkonen

riippumatonta ja puolueetonta IT auditointia haastavien IT-ympäristöjen konsultointia erityistoimeksiannot

Mistä sisällöt lukulaitteisiin? , Seinäjoki. Helene Juhola, kehitysjohtaja Viestinnän Keskusliitto

Augmented Reality (AR) in media applications

TV IS THE NEW DIGITAL

Service Fusion -konsepti

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

ICT-alan tulevaisuus Pirkanmaalla

Digimarkkinoinnin uudet pelisäännöt Huhtikuu 2015

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT

Success Factors of the Finnish Mobile Services Market

Virtuaalikoulutusta Second Lifessa. Irma Mänty Kehityspäällikkö, eoppiminen

Helsingin seudun liikenteen reitit ja aikataulut Tässä.fi:ssä

SÄHKÖINEN MARKKINOINTI

IAB Finland Suositus mobiilimainonnan yleisestä ohjeistuksesta

DIGITAL MARKETING LANDSCAPE. Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta

Teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketoiminta. Pääaineinfo klo 12:15-14

Virtuaalitilat tulevaisuudessa. Päivi Aarreniemi-Jokipelto TkT, yliopettaja

Case Otaniemi. Eetu Ristaniemi

Rakentamisen ICT:n tulevaisuus?

Moderni, työelämälähtöinen, teknologiateollisuuden tarpeisiin keskittyvä koulutus- ja kehittämisympäristö.

AMP IT UP! Microsoft Dynamics TM NAV 5 julkaisu Jani Liukkonen

Rakentamisen 3D-mallit hyötykäyttöön

Kiina China. Japani Japan

Mobiilimarkkinoinnin hyödyntäminen liiketoiminnassa

MS. Kirjastot.fi 2012

Microsoft Advertising. Hinnasto 4/

Collaborative & Co-Creative Design in the Semogen -projects

Sulautettu tietotekniikka

CT50A2601 Käyttöjärjestelmät Androidin ja Symbianin vertailu Seminaarityö

Osavuosikatsaus Q

Pohjois-Suomen paikkatietoiltapäivä 3D-aineistojen visualisointi HoloLens-laseilla

MULTIPOLISPÄIVÄT SNOWPOLIKSESSA Ideasta Tuotteeksi Off-Shore Alihankkijan Näkökulmasta. Toni Piirainen, Toimitusjohtaja

Mediateknologialla uuteen nousuun. Prof. Caj Södergård Teknologiapäällikkö

Customer Intelligence ja Big Data. Digile D2I Kimmo Valtonen

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Avoimen datan liiketoimintamallit. Matti Rossi, Aalto University School of Business

Sisällys. Q taloudellinen ja operatiivinen katsaus Liiketoimintojen menestyminen Strategian toteutus Näkymät ja ohjeistus vuodelle 2015

Kirjoittamisen vaikeus ja ihanuus erään tutkijan kokemuksia

SolarForum. An operation and business environment development project

Q keskeiset tapahtumat

Kajak Games uuden sukupolven yrittäjät. Pressure Cooker Kimmo Nikkanen, Kajak Games Osk

6Aika/3D kaupunkimallinnus Webinaari

Mobiilimaailma murroksessa 2011 Tommi Teräsvirta, Tieturi

Helsinki Metropolitan Area Council

Microsoft Lync 2010 Attendee

Lisätty- ja virtuaalitodellisuus (AR/VR) tulevaisuuden tehtaissa

Arto Kiviniemi Tutkimusprofessori Rakennetun ympäristön tiedonhallinta

MEETING PEOPLE COMMUNICATIVE QUESTIONS

Lifesize-sovelluksen taulukko

Tietomallit ylläpidossa, periaatteita

PARHAAT KÄYTÄNNÖT KÄYTÄNNÖSSÄ JAPANI EGLO vuosiseminaari

Mikä mättää mobiilipalveluissa?

Projekti toteuttaa muutostarpeen

Mobiilin ekosysteemin muutos - kuoleeko tietoturva pilveen?

Suuntana kuluttajamarkkinat ja kukoistavat asiakassuhteet

Kuluttajakäyttäytymisen muutos vauhdittaa brändiä

Transkriptio:

Lisättyä ja yhdistettyä todellisuutta Prof. Charles Woodward, VTT Oulu, 28.2.2012 Outline 1. Johdanto 2. Tilanne maailmalla 3. Hyödyt, liiketoiminta 4. Sovelluksia VTT:ltä 5. Keskustelua 1

Johdanto Lisätty todellisuus (Augmented Reality, AR) Yhdistää virtuaalista ja todellista, reaaliajassa ja oikein kohdennettuna Lisätään virtuaaliobjekteja käyttäjän näkemään kuvaan todellisesta maailmasta Myös, täydennetty, laajennettu, vahvennettu todellisuus Mixed Reality: sekoitettu => yhdistetty todellisuus Todellisuus / Reaaliaikainen video Lisätty todellisuus Virtuaalitodellisuus / 3D tietokonegrafiikka Kuvat: Pöyry Oyj, 2008 Kuluttajasovellukset Maailmanselaimet (world browsers) Ympäristöön liittyvää tietoa lisättynä kännykän kamerakuvaan Sisältönä POIs (points of interest), mainokset, sosiaalinen media Tuotteita: Layar, Wikitude, junaio, Sekai Camera Perustuen GPSään ja kompassiin Tuoteselaimet (product browsers) Augmentoidut tuotepakkaukset, muu printtimedia Sisältönä lisäinfo, mainokset, pelit, viihde, WOW-efekti Tuotteita: Aurasma, BlippAR, junaio, Layar, Qualcomm AR SDK Perustuen markkereihin, tai kuvan (piirteiden) tunnistukseen 2

Nykytilanne AR-tuoteselaimet osana arkipäivää Esim. Aurasma: 8000 partners, in over 100 countries, 400 apps from Tasmania to Finland, and from Jordan to Panama Päämarkkinat Euroopassa: Englanti, Saksa, Italia Referenssejä http://www.blippar.com/, http://www.aurasma.com/ http://www.junaio.com/publish/success-stories/ AR-sisältöjä päivälehdissä Esim. Metro sanomalehdet Irlanti, Ruotsi, Venäjä, HTML-pohjainen toteutus, ks. http://13thlab.com/ AR-maailmanselaimet Esiasennettuina eri puhelimille, mm. Nokian City Lense Erityisen suosittuja Japanissa (Sekai Camera) Sovellusesimerkkejä Social media: (Tagwhat) http://www.tagwhat.com/ ibutterfly (Dantsu, Japan) http://www.youtube.com/watch?v=vee6m0iw-nw&nr=1 ebay Classifieds http://techielobang.com/blog/2010/12/16/ebayclassifieds-now-on-junaio-video-within/ MakeUpLive http://augmentedrealityoverview.blo gspot.com/2011/02/make-up.html StreetMuseum: http://gizmodo.com/#!5547236/strolling-through- 19th-century-london-today Carlsberg Can Catch http://www.youtube.com/watch?v=sdreyy1skqk 3

Hyödyt mainostajalle Tutkimus lasten vanhempien kesken 100:lle näytettiin perinteinen printtimainos 100:lle esitettiin interaktiivinen AR-mainos Kysymykset 1. Harkitsisitko ostavasi lelun lapsellesi? 2. Paljonko olisit valmis maksamaan siitä? Tulokset Moniko harkitsi ostavansa lelun, 45% (print ad) -> 74% (AR) Paljonko valmis maksamaan, 5,99 (print ad) -> 7,99 (AR) Mainoksen parissa käytetty aika, 12 sec (print ad) -> 1 min 23 sec (AR) Brändinomistajat avainasemassa Source: Mobile Augmented Reality 2011-2015, Juniper Research 4

Mobiilimarkkinat Ennustuksia One of the one technologies to most likely to alter industries, fields of research, and the way we live (Gartner, 2008) Market growing from $1,5 million to 1,5 billion 2010-2015 (Juniper Research, 2011) Kasvuennuste jo ylittynyt 2012 Mobile AR markets (Source: Juniper Research) Haasteita Tavoitettavien kuluttajien määrä (soveltuvat älypuhelimet, kuluttajien tietoisuus palveluista) Palveluiden yhdenmukaistaminen (ilman erillistä latausta, standardisointi) Mielekkäät sovellukset (paitsi viihde-, myös muu arvo kuluttajalle) Sovellukset AR:n ehdoin (ei vain perinteisiä sovelluksia mukauttamalla) Killerisovellus?! Hypekäyrältä kohti arkipäivää? Gartner 5

Lisätty todellisuus VTT:llä Tutkimusalue perustettu 2001 Ydinteknologiat, sovellukset: nykyisin 16 tutkijaa Otaniemessä Augmented Reality > Mixed Reality & 3D Tracking tiimit Lisäksi sovelluskehitys Oulussa / Tampereella Osaaminen Useita sovelluksia ensimmäisenä maailmassa Ydinteknologiat, mm. ALVAR aliohjelmakirjasto Kansainväliset verkostot ja asiakkuudet Pelit ja viihde Vappunaamari.com SymBall CamBall TelePet StereoGames 6

Media ja mainonta Sparkly in Elle magazine Dibidogs in Katso & AR children s book Nestle bunny on cocoa package Augmented business cards (Painonet) DNV (Det Norske Veritas): Technology Outlook 2020 Veijarit & Vares movie trailers in Seiska Sisustussuunnittelu VividAR VividWorksin web-virtuaalisovellus, laajennettuna VTT:n AR-teknologialla Virtuaalihuonekalut lisättynä oikeassa koossa huonetiloista otettuihin valokuviin Ilmainen download, mm. Vepsäläinen, Laulumaa, ulkomaat 7

Tuotantolaitokset Sovelluksia mm. Kokoonpano, huolto, koulutus Laitteistojen hallinta, monitorointi, etäoperointi Huolto ja kunnossapito Projekti DigiSpaces Digital Interior Spaces, 2011-2013 Mobiili AR-näkymä rakennusten tietomallisisältöihin (Building Information Models, BIM) Lisäksi taloautomaatiojärjestelmät, huoltokirja Yrityskumppanit Skanska, Granlund, Pöyry, Tekla, Solibri, Nokia / Quuppa Haasteet / tehtävät Sisätilapaikannus,kameraseuranta Piirrepohjaiset menetelmät + 3D malli + sensorit Käyttäjien tarpeet, käytettävyys 8

Rakennusvisualisointi VTT edelläkävijänä maailmassa Sovellukset jo todellisessa päätöksenteossa Seuraavaksi myynti & markkinointi Esimerkkejä VTT Digitalo, Otaniemi, 2003 Musiikkitalo, Töölönlahti, 2006 Skanska, Ruskeasuo 2010 Billnäsin ruukki, Raasepori 2011 Kämp Tower, Jätkäsaari 2012 Virtuaalimaailmat Mixed Reality videokonferenssi todellisen maailman ja Second Lifen välillä Eleohjatut avatarit ilmestyvät kokoukseen datalasien välityksellä & vice versa Toteutus yhteistyössä VTT ja IBM Corp. (USA) Toteutus julkaistu open sourcena 9

Ydinteknologiat: Tracking Markkeripohjaiset menetelmät Accurate & fast marker pose estimation, with error concealment Marker fields, defined manually, or autocalibrated Features: optical flow tracking, hiding of markers, etc. Piirrepohjaiset menetelmät Tracking of 2D templates, or 3D features ("SLAM") 6 DOF tracking, using 3D model based initialization ISMAR tracking competition: tied winner (2010), third (2011) First competitor ever with mobile phone solution (2010) ALVAR A Library for Virtual and Augmented Reality AR tracking aliohjelmakirjasto www.vtt.fi/multimedia/alvar.html Modulit Desktop (Windows / Linux Mac) Open Sourced! Mobile (iphone, Android, Symbian, Maemo Lumia) Web (Flash, Silverlight) Rendering engine (Windows, mobiililaitteet) Dassault VirTools plug-in Käyttäjät, mm. Vuzix (datalasit), VividWorks (AR sisustus) Columbia Univ. (Goblin XNA / Microsoft) Tuhansia muita, n. 100 latausta / kk 10

Kiitos! Prof. Charles Woodward VTT, Vuorimiehentie 3, Espoo Tel: +358 40 500 1514 charles.woodward@vtt.fi http://www.vtt.fi/multimedia http://www.youtube.com/user/vttaugmentedreality 11