KELOLAINEN 2/2014. Tämän julkaisun toimintaajatuksena on viestiä. kelolaisten välillä.



Samankaltaiset tiedostot
Oulun Kunnalliset Eläkeläiset

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry Martti Piironen 1

Lucia-päivä

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

Marraskuun tapahtumat

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

Espoon kaupungin työntekijät jhl ry 197 jäsenkirje, syksy 2015

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

Yhteenveto sukukokouksesta Tuusulassa Majatalo Onnelassa

o l l a käydä Samir kertoo:

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Keskiviikko

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

Council Meting Portugal

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Heljä Näränen, Simo Mannervesi ja Kyösti Leikas. Ennen varsinaisen kokouksen alkua pidettiin hiljainen hetki vuoden aikana poisnukkuneille jäsenille.

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

50-vuotisjuhlamme tunnus on ; ikä rikkautena, kuten Eläkeläiset ry:llä. Pyrimme yhdistyksen sääntöjen mukaisesti toimimaan eläkeläisten edunvalvojana.

Me haapavetiset ry:n pikkujoulujuhla Ostrobotnian baarikabinetissa

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Heippa. Jari Vanhakylä

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

Puhelu hätäkeskukseen

POP UP kahvilapäivä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Sukuseuran matka Pietariin

Puheenjohtajan tervehdys

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Tarhamatka : Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Matkakertomus Busiasta

1 Kokouksen avaus ja puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitseminen. 5 Maakunta- ja soteuudistus Tampereen kaupungin näkökulmasta

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa

Apua, tukea ja toimintaa

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA

Preesens, imperfekti ja perfekti

Sukukokous la Kivennavalla

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä , arkisto

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

TOIMINTAKERTOMUS 2006

Islannin Matkaraportti

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Piristyspartio. Viikko 3. Maanantai Anttolaa ja Mikkelin siltakemmakat

Maanantai Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

Eläköön kirkonkylä kaupungissa! Timo Korpinen, Perniön kirkonkyläyhdistys ry, Salon kaupungintalo

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 30 Kokouksen avaus 3

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Puheenjohtajan palsta

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Toimintamme tarkoituksena on

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TAMMIKUU. Tammi TIETÄMÄT 6

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin

Löydätkö tien. taivaaseen?

Sukupäivä Suonenjoella Vanhamäen hyvinvointikeskuksessa

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

SATL:n 83. Liittokokous Tallinnassa PÄIVITETTY AIKATAULU

Suomen Metsästäjäliiton Uudenmaan piiri ry:n Tiedotuksia

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Markkinointi & viestintä. Olkkarikekkerit 2018

Hämeenlinna 19. lokakuuta Solaris-lomalla Kajaanissa

Jeesus parantaa sokean

Turun Seudun Wanhat Toverit

Lauantaina kesän avaa KesäMäSä

Transkriptio:

KELOLAINEN 2/2014 Tämän julkaisun toimintaajatuksena on viestiä kelolaisten välillä. Kerromme ajankohtaisista ikääntyvien edunvalvontaan liittyvistä asioista keloliiton ja VENKIn taholta. Yhdistyksiltä tulevat kirjoitukset ja kuvat ovat merkittävä osa lehden sisältöä Julkaisu on luettavissa verkko- ja tulostusversiona. Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry Sörnäisten rantatie 23,00500 Helsinki s-posti:kelo@jhl.fi, www.keloliitto.fi Hyvinvointia läpi elämän

Tervehdys hyvät lukijani Alkuvuosi on ollut hallituspoliittisesti poikkeuksellisen hyvin vaihteleva. Yksi puolue sai tarpeekseen ja erosi. Pääministeri erosi ja hankki itselleen EU-viran, valtiovarainministeri äänestettiin ulos puheenjohtajan pallilta ja erosi ministerihommista. Niinpä juhannuksen alusaika kului palellessa ja minihallitusneuvotteluja seuratessa. Mitä saimme? Stubbi n miniaikahallitus jatkaa Kataisen eläkeläisiä kylmäävällä politiikalla. Minusta hieman lakia rikkova eläkkeiden leikkauspäätös vaikuttaa loppu-ajan eläkkeitämme alentavasti. Sanotaan ettei 40 euron pudotus vaikuta elintasoomme. Se on vain niin, että alennus kertautuu meille vuosittain, eläk-keiden perustasolla 40 e on todella iso lovi. Aina vain sitä ihmettelee veron-alennuspuheissa muutosten koskevan palkansaajia. Emmekö me ole yhden-veroisia verolakeja laadittaessa? Eikö meillä ole oikeutta yhdenveroiseen kohteluun? Kaikesta tästä huolimatta: Hyvää ja toimintarikasta jatkoa vuodelle 2014 Aulis Laakso puheenjohtaja Sisältö: Liiton retkeilypäivät 3-7, Helsingin kunnalliset eläkeläiset Tartossa 8-9 Ruskaliiton risteilyllä 10, Eläkehistoriaa 11, Sukuseura lännenmaalla 12-13 JAE retkeili 14 HELY korjaus ja kuvia Tampereelta 15 Senioripiha 16-17 Autoilijan kootut selitykse 18 Hallitus ja yhdistysten tiedot 19-21

3 Liiton retkeilypäivät Tampereella 3-4 kesäkuuta Tervehdys Hyvät lukijani Perinteiseen tapaan ilta aloitettiin hotelli Ilveksen mainiolla päivällisellä. Yhdistysten kerhoissaan ja harrastuspiireissään tuottamat esitykset viihdyttivät juhlaväkeä ennen yhteisen ohjelman tanssin alkua. Tanssin tahdin takasi Pispalan sällit Ohjelman lomassa kuulimme JHL:n ja Tampereen kaupungin tervehdykset. Toisena päivänä kiertelimme busseilla kaupunkia ja saimme oppaiden välityksellä tietoa Tampereesta ja sen historiasta. Päivien onnistumisesta suuri kiitos Leena Valo- Muhoselle Tampereellle Hän loi yhteydet ja selvitti paikat joista liiton hallituksen oli helppo neuvotella hinnat ja ja tehdä päätökset. Jäämme taas odottaamaan vuotta 2016 jolloin kokoonnumme samoissa merkeissä, MISSÄ, olkoon se vilä tässä vaiheessa salaisuus Teksti / kuvat Martti Masa Piironen. 3 3

4 Yli kaksisataa KELOlaista ympäri Suomea oli saapunut paikalle tapaamaan tuttuja ja nauttimaan yhteisestä Iltajuhlasta Ohjelma osuus päätettiin yhteiseen KELO-valssiin. Maire Kero liiton pitkäaikainen lomavastaava, akiivinen retkeilypäivä kävijä.. Kuvassa mukana Aulis Laakso ja Aini Leminen kuvauspaikka Lempäälän ideaparkki Liiton entinen puheenjohtaja Pehr Blomster ja nykyinen Aulis Laakso maistuvan jälkiruokapöydän äärellä mp

5 Juhlaohjelma ja tekijät Ohjelma osuuden aloitti Lempin laulajat Kuopiosta - Ai jai sorja sinisilmä poika - Balalaikka - Mistä löytäisin sen laulun - Kallavesj, kallavesj Tervetuloa kaikki, puheenjohtaja Aulis Laakso Helsingin kunnallisten eläkeläisten lauluryhmä - Eläkkeensaajien valssii - Taas on aika auringon

6 Helsingin liikennealan senioritanssijat -Tampereen humppa - Emäsalon valssi - Viivy vielä hetken Kaisat ja Kustit Oulusta - Noita laulan joita tiijän - Lämmöllä ja lähekkäin - Pojat tanssii - Uffen huuliharppukimara Liisa Vuori Turusta saa maksaa ku o rikkonukki

7 Duo Mallu ja Tuulikki Oulusta - Venetsuela - Kirkas yö Tampereen plikat -Luettua, kuultua, nähtyä JHL: alupäälikkö Nina Heikkilä toi tilaisuuteen upean kukkalaitteen joka luovutettiin Leena Valo-Muhoselle (ansaitusti). Tlaisuuden päätösanat lausui juontaja Markku Vaara

8 Helsingin kunnalliset eläkeläiset Tartossa Keilakerhomme perinteinen Baltian-turnaus tehtiin poikkeuksellisesti keila- / kulttuurimatkana. Matka oli Kinaporin palvelukeskuksen Matkailupäivien Ohittamaton matkatarjous -äänestyksen voittaneen Matkahaukat matkatoimiston järjestämä. Matkaan osallistui kerhostamme 31 keilaajaa ja kannustusjoukon jäsentä, sekä 29 kinaporilaista. Viking XPRS laivan lähtöaika 11.30 on liityntäkuljetukselle erittäin sopiva, silti olimme perillä Tartossa hyvissä ajoin valmistautuaksemme illan rientoihin. Aktiivisen matkavastaavamme Ainin järjestämissä arpajaisissa oli voittojen määrä ylitsevuotava. Valitettavasti jälleen kerran liian moni arvanostajat jäivät kannattajajäseniksi (arpojan puolueettomuus oli koetuksella), mutta otetaan kierros uusiksi myöhemmin. Valitettavasti seuraavan aamun kaupunkikierroksella ilma ei ollut suosiollisin, mutta Tarton kaupunki on varhaiskevään asussakin ihastuttava. Lounas ravintola Ruutikellarissa yllätti meidät. Alkupalana kokonaiseen leipään koverrettu kasviskeitos oli todella kuuma ja maistuva, pääruokana kyllä melko tavallinen, mutta herkullinen kananrintaleike. Lounasaika ennen turnausta ei ehkä ollut keilaajille parhain, sillä tulokset eivät vastanneet tasoamme. Vai olikohan radoissa vai palloissa vika? Iltapäivällä suoritettiin hotellissa palkintojen jako, mikä oli perinteisen tasa-arvoinen, palkitut jakoivat voittokannut kaikkien tilaisuuteen osallistuneiden kesken tasapuolisesti. Tilaisuuden muistettavuutta lisäsi tapahtuma, mitä en muista matkoillamme tapahtuneen, joimme kihlajaismaljat. Kaksi jäsenistämme on löytänyt yhteisen elämänpolun, siitä parhaimmat onnittelumme. Illan teatteriesitys Evita, Vanemuisen teatterissa oli todella vaikuttava. Vironkielisen esityksen nautittavuutta kyllä lisäsi / häiritsi jonkin verran juokseva käännöstekstitys. Allekirjoittanut ei todella ole kulttuuri-ihminen, silti nautin valtavan korkeatasoista esiintyjistä, unohtaen tekstityksen. Jos et tuntenut sanoitusta, kyllä musiikki ja esitys kaiken kertoivat. Loppuillan sitten muistelimme tahoillamme teatterinautintoa, tai nautimme muista antimista. Melko tavallisen aamupalan jälkeen suuntasimme kotimatkalle. Lounas Pöhjaka -kartanossa yllätti. Kartano on tunnettu omista luomutuotteisiin perustuvasta tarjoilusta. Kasviskeittoalkupalan jälkeen pääruokana tarjottiin uunissa kypsennettyä viiriäistä. Olipa pieni lintu lautasella, mutta herkullisella leivällä ja ihanalla luomumehulla lounas täydentyi. Matkalla Tallinnaan sitten saimme tarkennettua tietoa virolaisten tämän päivän elämästä, täytyy sanoa, että tällä reissulla oli todella asiantuntevat, joidenkin mielestä ehkä liian monisanaiset oppaat. Kiitos heille aktiivisesta ja ystävällisestä huolenpidosta ja opastuksesta. Asia jonka haluan tuoda tiedoksi riittävän suuren ryhmän matkalaisille, on Viking XPRS in tarjoama matkatavarasäilytys- ja oleskelumahdollisuus Conference tilassa, hintaan sisältyy kahvi- ja hedelmätarjoilu. Siellä ei ole turhaa yleistä hälinää. On myös pieni baari kaikkine tarjoiluineen. Se on yhdistyksemme perinteisen pikkujouluristeilyn oman ohjelman ja yhdessäolon pitopaikka. (pieni mainos kaiketi sallitaan). Pieni, kahden yön irtautuminen arkielämästä jatkoi toivottavasti eloani pari vuotta. Näin myös Teille lukijoille toivoen, matkaseuraa ja järjestäjiä kiittäen Aulis Laakso

9 Ruutikellarin soppakulho Taktiikan luomista Voittajanaiset palkittiin

10 Suomen Ruskaliitton 40-vuotis juhlaristeilyyn osallistuneita kelolaisia kokoontui pyöreänpöydän ympärille pohtimaan millaisen kelon jätämme uudelle hallitukselle. Aiheena olivat: KELON 10- vuotis tapahtumaketju Aulis Laakson esitelmöimänä, tiedotukseen liittyvästä ja lähinnä KELOLAISESTA alusti Martti Piironen. Liiton tulevista matkailuun liittyvistä asioista kertoili ajatuksiaan Eero Haavisto. Alustusten pohjalta käytiin vilkas keskustelu, uskoen liiton toiminnan ja myös jäsenmäärän positiiviseen kehitykseen. http//venk.fi Valtakunnalliset eläkeläisjärjestöt VENK ry on lähinnä ammattialapohjaisten valtakunnallisten eläkeläisjärjestöjen muodostama järjestö. VENK ry rekisteröityi 18.3.2008 VENK ry:hyn kuuluu seitsemän valtakunnallista eläkeläisjärjestöä: Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry, Oikeutta Eläkeläisille ry, Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry, Päällystöliiton evp-yhdistys ry, Suomen Ruskaliitto ry, Tieveteraanit ry, VR Eläkeläisten Liitto ry

11 Eläkehistoriaa eläkepohjasta, mikä laskettiin Eläkemaksun historiallinen alku kolmen edellisen vuoden ansion Suomessa ajoittuu Ruotsin vallan perusteella. ajalle, noin 1700-luvun puoliväliin, josta lähtien eläkettä saivat valtion Vuonna 1924 hyväksyi eduskunta palveluksessa olevat virkamiehet valtion virkamiesten eläkeoikeudet. palveluksesta erotessaan. Vuonna 1939 hyväksyi eduskunta Eläkeoikeus säilyi suurin piirtein kansaneläkelain. Se oli ns. sellaisenaan itsenäisyyteemme tasaeläke joka maksettiin valtion asti. varoista. Ennen lakisääteisten työeläkkeiden Vuonna 1949 alettiin maksaa aikaa oli perustettu erimallisia yleistä työansioon perustuvaa eläkekassoja, joiden jäseniltä kansaneläkettä. perittiin yleensä omavastuumaksu (esim. Osuusliike Elannon Yksityisalojen työeläkettä (TEL ja eläkekassa Tuki). LEL) maksettiin 01.07.1962 alkaen. Helsingin kaupungin 19.03.1924. vahvistetulla eläkesäännöllä taattiin säädetyllä tavalla vanhuus- ja työkyvyttömyyseläke kaupungin varoista. Täyden eläkkeen määrä oli 60% Kunnallisen alan työ- ja virkaeläkkeen (KVTEL) maksaminen aloitettiin 01.07.1964, sitä ennen eläke-etuudet määräytyivät kuntien omien eläkesääntöjen mukaan. Entinen ja nykyinen liitomme tunnus

12 Sukuseura lännenmaalla Eskil Piiran sukuseura teki kesäkuussa matkan Koillis-Amerikkaan. 1800 ja 1900-lukujen vaihteessa muutti mm. Kainuusta runsaasti suomalaisia Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Matkamme kohteena oli mm. Mainen ja Connecticut osavaltiot, joiden aluella on suuret suomalaisyhdyskunnat Sukuseuramme kirjoitettu historia alkaa 1500 ja 1600-lukujen vaihteessa.tällöin Eskil Piira niminen mies muutti nykyiseen Kuhmoon Pohjoispohjanmaalta. Hänestä periytyvät nimet Piira, Piirainen, Piiroinen ja Piironen. Nimivariaatiot johtuvat 1800-luvun alkupuolelta eri seurakuntien pappien kirjoitustavoista, mutta samoja Piiroja olemme alunpitäen kaikki. Matkamme oli kaikinpuolin mielenkiintoinen, olihan se monelle ensimmäinen matka sinnepäin maailmaa. Lensimme Helsingistä Icelandairin koneella Islantiin, Jossa meillä oli koneenvaihto ja matka kohti Bostonia alkoi. Täällä vietimme yhden yön, aamulla kiertoajelu suurkaupungissa ja sitten jatkoimme bussilla noin 300 km Betheliin (Maine). Pikainen majoittuminen hotelliin ja sitten tervetulojuhlaan paikalliseen Suomi-seuraan. Paikalla oli useita jo 90 vuotta ylittäneita amerikassa syntyneitä mutta ihmeen hyvää suomea taitavia hehkilöitä. Heidän mielenkiintonsa isiensä maahan oli kovin kiinnostunut. Moni oli ainakin kerran pitkän elämänsa aikan käynyt Suomessa. Vietimme Bethelissä kolme vuorokautta. Tähän sisältyi monenlaista tapaamista ja retkeilyä, mm. Washington-vuorella (New Hamsphire). Tämän intiaanien pyhän vuoren valloitus tapahtui vasta 1600-luvulla. Intiaanit uskoivat suuren hengen asuvan vuorella, eikä kenelläkään ollut sinne eläessään asiaa. Connecticussa meillä oli myös vastaavat tapaamiset. Vaikuttavia tapahtumia oli useallakin suomalaisilla hautausmailla käynti. Monella haudalla oleva Yhdysvaltain pienoislippu ja kilpi joka kertoi henkilön taistelleen USA:n armeijassa. Suvivirsi ja Maa on niin kaunis kaikui matkalaisen toimesta juhlistaen tilaisuutta hautausmailla. Matkasimme kaikkiaan viiden osavaltion alueella, joista eteläisin kohde oli New York. Hotellimme oli 8. ja 9. Avenuen välissä 40. kadulla. Tunsimme silmin ja korvin Manhattanin sykkeen. Täältä jäi erikoisesti mieleen YK:ssa käynti. Seuramme jäsen on emeritus ulkoministeriön virkamies. Hän mm. täällä asuneena oli meille loistava tietolähde ja opas. Täältä lensimme taas Islannin kautta juhannukseksi kotoisen viileään säähän. Olihan Nykissä sen kolmen päivän aikana yli kolmekymmnentä celssiusta. Seitsemän tunnin aikaero tuntuu ainakin näin ikäukossa mp Mukana matkalla: Martti ja Marjatta Piironen

13 Tervehdys Hyvät lukijani Suomalaisten hautausmaat ovat kauniilla rauhallisilla paikoilla Tämä West Parisissa Mainessa YK:n turvallisuusneuvoston istuntosali. ja YK:n pääpaikka Manhattanilla Kun Nykissä ollaan piti käydä Ihailemassa kaupunkia 320 m korkealta Empire State Buildingin näköala paikalta. Tämä oli maailman korkein rakennus 70- luvulle saakka. Kuvat: mp 3 3

14 JAE retkeili Joensuun julkisen alan eläkeläiset ja joensuulaisten eläkeläisrakennusmestarien yhdistykset tekivät yhteisen matkan Haminan Tattoo konserttiin. Onnistunut matka ja todella näyttävä viidenmaan sotilassoittokuntien kavalkadi. Matka oli kaksipäiväinen ja yövyimme hotelli Kantri Ikeroisissa. Sattuipa sellaiseen aikaan ettei hotellissakaan kukaan kylmää valittanut. Paluumatkalla ihailimme Imatralla näyttävää kosken kuohuntaa jota kesäkuukausina iltaisin yleisölle esitetään KIITOS matkavastaava Arille onnistuneesta matkasta. mp

15 KORJAUS yhdistystietoihin ELÄKELÄISKERHO HELY ry Timo Tilli Puheenjohtaja Kurt W Hagman Varapuheenjohtaja Matka-asiamies Kuunsäde 10 B, 02210 ESPOO 0400 609 496 timo.tilli@hotmail.com Kauppalantie 26 A 4, 2700 KAUNIAINEN 041 501 6232 khagman@welho.com. Helsingin kunnallisten eläkeläisten matkaa retkeilypäiville johti matkavastaava Aini leminen Kutsuvieraspöytä retkeilypäivillä.. Etualalla apulaispormestari Mikko Ahonen ja JHL:n aluepäällikkö Nina Heikkilä

16 Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Senioripihassa Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan avulla kadoksissa ja yksin kodin ulkopuolelle aktivoidaan ja autetaan päivittäisissä lähteminen tekee olon turvattomaksi, on toiminnoissa Senioripihassa asuvia ulkopuolinen apu ja tuki tarpeen. Tämä on ikäihmisiä. Senioripihan alkutaipaleella toimintaa, joka ei kuulu ns. julkisten tärkeimpänä asiana on tukea ja auttaa palvelujen piiriin, mutta jota yhteensä 10 ikäihmisiä yhdessä heidän asukaskummia tekevät osana merkityksellisimmässä elämän Senioiripihan isäntä-emäntä -hanketta. siirtymävaiheessa eli muutossa uuteen Toivatpa vielä kupit, liinat ja kukat sekä asuinympäristöön. Joillekin muutto paljon muuta hyödyllistä tavaraa uuteen asuinympäristöön voi olla iso asukkaiden saunatuvalle. mahdollisuus elämässä, mutta toisille se Iso kiitos tästä näille Joensuun Julkisen voi merkitä käpertymistä omaan asuntoon alan eläkeläiset ja Joen Severi ry:n ja yksinäisyyteen. aktiivisille naisille! Heillä on osaamista ja Kun pyykinpesu yhteisessä pesutuvassa postiivista tekemisen otetta - opiksi ja uusilla pyykkikoneilla pelottaa, esimerkiksi monille muille. ruokakaupat ja postilaatikot ovat Jaana Huohvanainen, Senioripihan emäntä

16 Senioripiha valmistuu Joensuuhun, näkymä saunaosaston terassilta Asukkaiden muutto uuteen kotiin alkoi huhtikuun alussa. JAE:n asukaskummit ryhmä avustaa tutustumisessa uuteen ympäristöön ja mm. kodin tekniikan käytössä Usea muuttaja on tullut maaseutumaisesta olosuhteesta ja moni asia on uutta. Joen Severi ry on vapaaehtoistoimintaan perustuva sitoutumaton atk- yhdistys Tarkoituksenaan kehittää Pohjois-Karjalassa ikäihmisten atk- perustaitoja Senioripiha on Joensuun keskustassa sijaitseva ikäihmisten asumisja palvelukeskus. Kyseessä on uudentyyppinen hyvinvointikeskus, joka yhdistää senioreiden asumisen, palvelut, harrastamisen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan. Senioripiha on tarkoitettu sekä sen asukkaille että kaikille joensuulaisille vanhuksille Asuntojen koko on 38 50,5 neliötä. Senioripihan sijoittuu entisen paloaseman tontille, joka on lähellä Pielisjoen rantaa (wikipedia) Ensimmäinen vaihe on valmis toinen valmistumassa. Kolmas vapaarahoteinen on myös suunnitelmissa. Teksti/ kuvat Martti Masa Piironen

AUTOILIJAN KOOTUT SELITYKSET SEURAAVASSA TOSIKERTOMUKSIA VAHINKOILMOITUSLOMAKKEISTA, JOISSA AUTOILIJA ON PYRKINYT LYHIMMÄLLÄ MAHDOLLISELLA TAVALLA KERTOMAAN TAPAHTUNEESTA VAHINGOSTA. VIRHEELLINEN KIELENKÄYTTÖ VAHVISTAA, ETTÄ EPÄPÄTEVÄ KIRJOITUS VOI OLLA ERITTÄIN VIIHDYTTÄVÄ. Tullessani kotiin ajoin väärään taloon, ja törmäsin puuhun jota minulla ei ole. Toinen auto törmäsi minuun antamatta varoitusta aikomuksestaan. Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon joka tuli toisesta suunnasta. Autoni oli laillisesti pysäköity kun se peruutti toiseen autoon. Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin, että se oli ylhäällä kun pistin pääni sen läpi. Jalankulkija osui minuun ja meni auton alle. Kaveri oli joka paikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa ennen kuin osuin häneen. Olin vakuuttunut, että vanhaherra ei ehtisi kadun yli, kun osuin häneen. Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä, joten ajoin hänen yli. Lähdin tien reunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoi padon yli. Yrityksessä tappaa kärpästä, ajoin puhelinpylvääseen. Puhelinpylväs lähestyi. Tarkoitukseni oli kurvata, kun osuin toiseen autoon. Kun lähestyin risteystä, niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa, missä koskaan ennen ei pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta. Olin ostanut taimia koko päivän ja olin matkalla kotiin. Tulin risteykseen, ja yksi pensas hyppäsi eteen, estäen näkökenttäni ja en nähnyt toista autoa. Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen. Lensin autostani kun se jätti tie, myöhemmin minut löysi ojasta pari eksynyttä lehmää. Välttääkseni osumasta edessä olevan auton puskuriin osuin jalankulkijaan. Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi. Olin matkalla lääkäriin peräpään vaikeuksien kanssa, kun kuningas pulttini antoi periksi ja aiheutti minulle onnettomuuden. Kerroin poliisille, että en ollut loukkaantunut, mutta kun otin hatun päästäni totesin, että minulla oli kallonmurtuma. Aulis löysi arkistostaan lainauksen Vakuutussanomien tuntemattomasta numerosta. Omaa onneaan ei pidä koskaperustaa toisten varaan H. Granville-Baker

19 JULKISEN ALAN ELÄKELÄISTEN LIITTO KELO RY Liiton hallitus: Puheenjohtaja Aulis Laakso puhelin: 0400 540641 sposti: aulis.laakso(at)elisanet.fi Varapuheenjohtaja Rainer Lassila puhelin: 044 5749377 sposti:rainerlassila(at)msn.com Sihteeri Ritva Uhlbäck puhelin: 041 4362469 sposti: ritva.uhlback(at)welho.comi Taloudenhoitaja Meeri Karhu puhelin: 050 3674763 sposti: meeri.karhu(at)suomi24.fi Terttu Knuutinen puhelin: 0400 978642 sposti:terttu.knuutinen(at)mail.suomi.net Hilkka Mattila puhelin: 040 7677346 sposti: mattila.hilkka(at)suomi24.fi Aili Mäkelä puheli: 0503617801 sposti: ailia.makela(at)gmail.com Paula Peltola puhelin: 050 5561816 sposti: paulape(at)luukku.com.com Varajäsenet: Tuomo Riskilä puhelin: 0400 121971 sposti: tuomo.riskila(at)kolumbus.fi Maija Mäkipaakkanen puhelin: 040 7319641 sposti: m.makipaakkanen(at)suomi24.fi Veikko Kärkkäinen Puhelin: 0400 37225 sposti: veikko22(at)gmail.com Jäsenlehti,Toimituskunta: Hallitus Aulis Laakso, päätoimittaja Martti Piironen, toimitussihteeri / taitto sposti: marttip(at)gmail.com Esko Orajarvi, webmaster sposti: eorajarv(at)gmail.com Liiton verkkosivut http:/www.keloliitto.fi Julkisen alan eläkeläisten liitto KELO ry Sörnäisten rantatie 23 00500 HELSINKI sposti; kelo@jhl.fi Lomatukiasiat Tuija Laaninen 040 5128806 sposti: tuija.laaninen(at)welho.com

20

21 050 3004800

Liiton verkkosivut: www.keloliitto.fi Sieltä löytyy tämäkin julkaisu käsikirjoituksen mukaisesti väreissä, kertokaa sivuista heillekin joilla ei ole nettiyhteyttä käytettävissä VENK:n sivut: http//venk.fi