Luonnos KUOPION ALUEEN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT. 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka



Samankaltaiset tiedostot
KUOPION KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä.

Kauppakamarin julkisena tehtävänä on: 1) tilintarkastuslaissa tarkoitetulla tavalla hyväksyä ja valvoa tilintarkastajia ja tilintarkastusyhteisöjä

Etelä-Savon kauppakamari ry Södra Savolax handelskammare rf South Savo Chamber of Commerce SÄÄNNÖT

ETELÄ-SAVON KAUPPAKAMARI SÄÄNNÖT ja JOHTOSÄÄNNÖT

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Suomen luolaseuran säännöt

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Slovenia-seuran säännöt

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SOMAKISS ry:n säännöt

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

PESÄPUU ry Säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Kauppakamarilaki ja kauppakamarin säännöt

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Yhdistyksen nimi on Finnish Communication and Internet Exchange - FICIX ry, ja sen kotipaikka on Helsinki.

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Lahela-Seuran säännöt

SUOMEN SYÖPÄPOTILAAT - CANCERPATIENTERNA I FINLAND RY SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

Kultaranta Golf Club Naantali ry:n säännöt

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Suomen kahvakuula ry:n säännöt

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

KANSAINVÄLINEN KULTTUURISEURA MIRA RY. Säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

OHJELMISTOYRITTÄJÄT R.Y:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

JYVÄSKYLÄN KIRI&KIRITTÄRET JUNIORIT RY:N TOIMINTASÄÄNNÖT

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Yhdistyksen varsinaisena jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, kunta, rekisteröity yhdistys tai muu oikeuskelpoinen yhteisö.

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

Säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

PIRAATTIPUOLUE (5)

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki, kieli suomi ja toimintavuosi

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

Monika-Naiset liitto ry Säännöt

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Merkitty yhdistysrekisteriin

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry Säännöt. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistys ry.

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Transkriptio:

Luonnos KUOPION ALUEEN KAUPPAKAMARIN SÄÄNNÖT 1 Kauppakamarin nimi ja kotipaikka Kuopion alueen kauppakamari Kuopio region handelskammare toimii kauppakamarilaissa tarkoitettuna kauppakamarina Keskuskauppakamarin sille määräämällä toiminta-alueella kotipaikkanaan Kuopion kaupunki. Kauppakamarista voidaan käyttää epävirallista nimeä Kuopio Region Chamber of Commerce. 2 Kauppakamarin tehtävät Tehtävänsä toteuttamiseksi kauppakamari: - edistää toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, yrittäjyyttä, tervettä kilpailua, kansainvälistymistä ja markkinataloutta - valvoo toiminta-alueensa elinkeinoelämän yhteisiä etuja sekä edistää elinkeinoelämän ja viranomaisten välistä yhteistoimintaa - tekee edellä mainittuja asioita koskevia aloitteita ja antaa viranomaisille lausuntoja elinkeinoelämää koskevissa asioissa - harjoittaa yritystoiminnan edistämiseksi tiedotus-, julkaisu-, neuvonta-, koulutus-, verkostoitumis- ja tutkimustoimintaa Kauppakamarin julkisena tehtävänä on: 1) tilintarkastuslaissa tarkoitetulla tavalla hyväksyä ja valvoa tilintarkastajia ja tilintarkastusyhteisöjä sekä 2) vahvistaa ulkomaankaupan asiakirjoja. Kauppakamari voi lisäksi hoitaa muita sille määrättyjä julkisia tehtäviä. 3 Kauppakamarin jäsenyys Kauppakamarin jäsenenä voi olla: 1) elinkeinotoimintaa harjoittava oikeuskelpoinen yhteisö tai säätiö 2) yksityinen elinkeinonharjoittaja 3) elinkeinotoimintaa edistävä rekisteröity yhdistys tai oikeuskelpoinen yhteisö 4) kunta Kauppakamari voi hyväksyä yksityisiä henkilöitä henkilöjäsenikseen. Kauppakamaritoiminnassa erityisesti ansioitunut henkilö voidaan hallituksen esityksestä kutsua kauppakamarin kokouksessa kauppakamarin kunniajäseneksi. Kauppakamarin jäseneksi hyväksymisestä päättää kauppakamarin hallitus. Kauppakamarin jäsenellä on oikeus erota milloin tahansa kauppakamarista ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Jäsen voi myös erota ilmoittamalla siitä kauppakamarin kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Kauppakamarin hallitus voi erottaa jäsenen, jos tämän todetaan menettelyllään huomattavasti vaikeuttaneen kauppakamarin tai Keskuskauppakamarin toimintaa. Kauppakamarin jäsen on velvollinen suorittamaan kauppakamarille vuotuisen jäsenmaksun. Myös eroavan jäsenen on suoritettava jäsenmaksunsa eroamisvuodelta. Jäsenmaksujen suuruudesta päätetään kauppakamarin syyskokouksessa. Jäsenenä olevien elinkeinotoimintaa harjoittavien yhteisöjen tai säätiöiden sekä yksityisten elinkeinonharjoittajien jäsenmaksu määrätään jäsenten liikevaihdon tai työntekijämäärän taikka näiden yhdistelmän perusteella.

Jäseninä oleville elinkeinotoimintaa edistäville yhdistyksille ja yhteisöille ja kunnille sekä henkilöjäsenille määrätään kullekin oma jäsenmaksunsa. Jäsenmaksu suoritetaan myös siltä vuodelta, jona jäsen on liittynyt kauppakamariin, ellei kauppakamarin hallitus toisin päätä. Jos jäsenmaksua ei ole suoritettu viimeistään vuoden loppuun mennessä, kauppakamarin hallitus voi erottaa jäsenen kauppakamarista. Kauppakamarin jäsen on velvollinen antamaan kauppakamarille vuosittain jäsenmaksun määräämiseksi tarvittavat tiedot. Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua. 4 Kauppakamarin hallinto Kauppakamarin päätösvaltaa käytetään kauppakamarin kokouksissa. Kauppakamarin asioita hoitavat hallitus sekä toimitusjohtaja ja hänen apunaan kauppakamarin toimisto. Kuopion alueen kauppakamarin alaisena toimivat seuraavat osastot: 1) Kuopion kauppakamariosasto, jonka toimialueena on Juankosken, Kuopion ja Suonenjoen kaupungit sekä Kaavin, Maaningan, Rautalammin, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen ja Vesannon kunnat. Kuopion kauppakamariosaston kotipaikka on Kuopion kaupunki. 2) Varkauden kauppakamariosasto, jonka toimialueena on Varkauden kaupunki sekä Heinäveden, Joroisten, ja Leppävirran kunnat. Varkauden kauppakamariosaston kotipaikka on Varkauden kaupunki. 3) Ylä-Savon kauppakamariosasto, jonka toimialueena on Iisalmen ja Kiuruveden kaupungit sekä Keiteleen, Lapinlahden, Pielaveden, Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän kunnat. Ylä-Savon kauppakamariosaston kotipaikka on Iisalmen kaupunki. Osaston tehtävänä on kehittää toimialueensa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja valvoa elinkeinoelämän yhteisiä etuja. Tarkemmat määräykset kauppakamariosaston taloudesta ja muusta toiminnasta annetaan osaston johtosäännössä, jonka kauppakamarin kokous vahvistaa. Kauppakamarin hallitus voi asettaa yleisten tai paikallisten asioiden käsittelyä ja valmistelua varten valiokuntia. Jos Kuopion alueen kauppakamarin tai jonkin sen toimielimen on välityssopimuksen tai muun määräyksen mukaan nimettävä välimies tai välimiehet ratkaisemaan elinkeinoelämässä syntyvää tai syntynyttä riitaa, suorittaa tämän tehtävän kauppakamarin puolesta Keskuskauppakamarin välityslautakunta. 5 Kauppakamarin kokoukset Kauppakamarin kokouksia ovat kevätkokous ja syyskokous. Kauppakamarin kevätkokous pidetään hallituksen määräämänä päivänä viimeistään toukokuun ja syyskokous hallituksen määräämänä päivänä viimeistään joulukuun kuluessa. Kevätkokouksessa 1) esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto 2) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 3) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat Syyskokouksessa 1) vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio sekä jäsenmaksujen suuruus seuraavalle vuodelle 2) päätetään kauppakamarin hallituksen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen hallitusten jäsenten lukumäärästä ja valitaan jäsenet kauppakamarin hallitukseen sekä Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen hallituksiin

3) valitaan Kuopion, Varkauden ja Ylä-Savon kauppakamariosastojen hallitusten puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet 4) valitaan kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja, joka toimii kauppakamarin puheenjohtajana sekä kaksi varapuheenjohtajaa 5) valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille kaksi varamiestä, joista sekä tilintarkastajien että varamiesten on oltava kauppakamarin tai Keskuskauppakamarin hyväksymiä tilintarkastajia seuraavaksi kalenterivuodeksi 6) valitaan kauppakamarin edustajat Keskuskauppakamarin valtuuskuntaan seuraavaksi kalenterivuodeksi 7) käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat Ylimääräinen kokous pidetään, kun kauppakamarin kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa kauppakamarin äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Kauppakamarin henkilöjäsenellä ja kunniajäsenellä on oikeus osallistua kauppakamarin kokoukseen ja käyttää siellä puhevaltaa, mutta ei äänioikeutta. Kauppakamarin kokouksessa johtaa puhetta kauppakamarin puheenjohtaja tai hänen esteellisenä tai estyneenä ollessaan yksi osastojen puheenjohtajista. Kutsu kauppakamarin kokoukseen on toimitettava jäsenille kirjallisesti tai sähköpostitse viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta tai julkaistava vastaavana ajankohtana hallituksen määräämässä sanomalehdessä. Kauppakamarin kokouksen pöytäkirjan allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri ja sen tarkistavat kaksi siihen valittua henkilöä. Kauppakamarin kokouksessa on kullakin 3 :n 1 momentissa tarkoitetulla jäsenellä yksi ääni. Kauppakamarin kokouksessa tulee päätökseksi asiakysymyksissä se mielipide, joka on saanut taakseen yli puolet annetuista äänistä, ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty. Vaaleissa tulevat valituiksi enimmät äänet saaneet; jos valittavana on vain yksi henkilö, valituksi tulemiseen tarvitaan kuitenkin yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee asiakysymyksissä puheenjohtajan mielipide ja vaaleissa arpa. Sääntöjen muuttamista, kauppakamarin purkamista tai kauppakamarin omaisuuden pääosan luovuttamista koskevassa asiassa tulee päätökseksi mielipide, joka on saanut taakseen kaksi kolmasosaa annetuista äänistä. Jos syyskokouksessa ei ole mahdollisuutta tehdä päätöstä kauppakamarin hallituksen tai kauppakamariosaston hallituksen puheenjohtajasta tai muista jäsenistä, syyskokous voi valita nykyisen toimielimen siirtymäjakson ajaksi. Tällöin päätös siirtyy tehtäväksi erikseen koolle kutsuttavassa ylimääräisessä kauppakamarin kokouksessa tai viimeistään seuraavassa kevätkokouksessa. 6 Hallitus Kauppakamarin toimintaa johtaa hallitus, jonka on huolehdittava kauppakamarin strategiasta, hallinnosta ja taloudesta sekä toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus voi asettaa valiokuntia asioiden valmistelua varten. Hallitukseen kuuluvat puheenjohtajana kauppakamarin puheenjohtaja ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa sekä vähintään kolme (3) ja enintään kuusi (6) jäsentä. Hallituksen jäsenet valitsee kauppakamarin syyskokous. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi (1) vuosi ja päättyy valintaa seuraavan syyskokouksen päättyessä.

Kutsu hallituksen kokoukseen on toimitettava kirjallisesti tai sähköpostitse vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Hallitus on päätösvaltainen kun läsnä on vähintään puolet sen jäsenistä, joista yksi on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Kauppakamarin hallituksen kokouksessa päätökseksi tulee se mielipide, joka on saanut taakseen yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee asiakysymyksissä puheenjohtajan mielipide ja vaaleissa arpa. Hallituksen pöytäkirjan tarkastaa kokouksen puheenjohtaja. Hallitus voi antaa johtosäännössä tarkempia määräyksiä kauppakamarin toimintojen järjestämisestä. 7 Toimitusjohtaja Kauppakamarissa on toimitusjohtaja, jonka tulee huolehtia kauppakamarille kuuluvien tehtävien hoitamisesta hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtajan valitsee kauppakamarin hallitus. Toimitusjohtajan ja muiden johtavien toimihenkilöiden tehtävät voidaan määritellä johtosäännössä, jonka vahvistaa kauppakamarin hallitus. 8 Kauppakamarin nimen kirjoittaminen Kauppakamarin nimen kirjoittavat kauppakamarin puheenjohtaja, osastojen puheenjohtajat ja toimitusjohtaja kukin erikseen. 9 Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus Kauppakamarin tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös on annettava viimeistään ennen seuraavan vuoden maaliskuun loppua tilintarkastajille. Tilintarkastajan on annettava tilintarkastuskertomus huhtikuun loppuun mennessä hallitukselle. Hallitus esittää tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen kevätkokoukselle. 10 Sääntöjen muuttaminen Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä kauppakamarin kokouksessa kahden kolmasosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta 11 Kauppakamarin lakkauttaminen ja purkaminen Työ- ja elinkeinoministeriö voi peruuttaa kauppakamarin toimiluvan, jos se ei täytä kauppakamarilain 3 :ssä mainittuja edellytyksiä. Kauppakamarin purkamisesta on päätettävä kahdessa peräkkäisessä kauppakamarin kokouksessa, joista toisen tulee olla varsinainen kokous. Purkamisesta on päätettävä jälkimmäisessä kokouksessa kahden kolmasosan äänten enemmistöllä. Jos kauppakamari puretaan tai lakkautetaan, on sen varat käytettävä johonkin kauppakamarin toimintaa lähellä olevaan yleishyödylliseen tarkoitukseen, sen mukaan kuin viimeinen kauppakamarin kokous päättää. 12 Yhdistyslaki Ellei kauppakamarilaista muuta johdu, sovelletaan kauppakamarin toimintaan yhdistyslakia. 13 Voimaantulo

Nämä säännöt korvaavat aikaisemmat Kuopion kauppakamarin säännöt. Säännöt tulevat lopullisesti voimaan kun ne on yhdistysrekisteriin merkitty. Yhdistys/kauppakamari ei voi määrätä sääntöjen voimaantulopäivää.