LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN LIIKUNTATOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015



Samankaltaiset tiedostot
LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KOHDEAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2015

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Kulttuurilautakunnan päätös

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

SIVISTYSLAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

LIIKUNTATOIMEN AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET JA HAKUOHJEET VUODELLE 2017

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

Avustushakemus Saapumispvm HAKEMUS KERAVAN NUORISOPALVELUILLE. Kohdeavustuksen saamiseksi yhdistykselle tai yhteisölle

Liikuntajärjestöjen avustusohjeet

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

ASIKKALA HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty hyvinvointilautakunta

Sievin vapaa-aikalautakunta Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Avustukset liikuntatoimintaan 2017

AVUSTUKSET UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN. Vapaa-aikalautakunta hyväksynyt Voimaantulo alkaen

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNNAN YHDISTYSAVUSTUSTEN OHJEISTUS

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, Turku Puh. (02) PL1000, Turku

NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET alkaen

Avustukset nuorisotoimintaan 2017

NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

Sivistyslautakunnan vapaa-ajanjaoston vahvistamat. (Vap.aj.jaosto )

Ii-instituutti Avustukset PL 24

URHEILUSEUROJEN JA YHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

Vapaa-aikaltk LIITE 4 UUDENKAUPUNGIN VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUKSET

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS

AVUSTUSSÄÄNNÖT / LIIKUNTA / YLEIS- JA KOHDEAVUSTUS

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

2016 LIIKUNTA-, NUORISO-

JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden avustus- ja stipendisääntö

URHEILUSEUROJEN AVUSTUSOHJEET

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

JUVAN KUNNAN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Kotipaikka Rekisteröimisvuosi Jäsenmäärä 1) Yhdistys tai järjestö, johon kuuluu

AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH

AVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET VUODELLE 2016

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS- PERUSTEET

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN KULTTUURI-JA VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Kulttuurin avustukset Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

KIRKKONUMMEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ

Rantasalmen kunta RANTASALMEN VAPAA-AIKA JÄRJESTÖJEN AVUSTUSSÄÄNNÖT JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

NUORISOTOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSLAUTAKUNNAN MYÖNTÄMIEN HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN PERIAATTEET

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden harkinnanvaraiset avustukset

Enontekiön kunnan avustusten yleiset perusteet

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

UUDENKAUPUNGIN NUORISO- JA LIIKUNTATOIMEN

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

Avustushakemus Kaupungin avustus seuralle/yhdistykselle. Vuosi. Yleishallinto. Seura/Yhdistys/Ryhmä. Osoite. Pankki ja tilin n:o.

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ 2015

LIIKUNTATOIMINTA-AVUSTUKSET

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Liikuntatoimi LIIKUNTATOIMEN AVUSTUS- JA PALKINTOSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN ALAISTEN KOHDEAVUSTUKSIEN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN 2018, UUSITTU LOMAKE JA TOIMINTAOHJE

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN AVUSTUS- JA STIPENDISÄÄNTÖ

Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää

LIIKUNTA JA KULTTUURI AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

OULAISTEN KAUPUNKI/SIVISTYSPALVELUKESKUS. Sivistyslautakunnan avustusohjeet

NUORISOAVUSTUSHAKEMUS

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Khall / 136

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

KOHDEAVUSTUSTEN MYÖNTÄMISTÄ KOSKEVAT YLEISET EHDOT JA AVUSTUSTEN KÄYTÖN VALVONTA

POSION KUNTA TOIMINTA-AVUSTUSANOMUS 2015 Vapaa-aikatoimi / liikunta

Raahen kaupunki Nuorisolautakunta RAAHEN KAUPUNGIN NUORISOLAUTAKUNNAN TOIMINTA-AVUSTUSTEN YLEISOHJE V Avustuskohteet

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Kulttuurijärjestöjen avustukset

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako

KIRKKONUMMEN KUNNAN NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

Transkriptio:

LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN LIIKUNTATOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015 AVUSTUSMUODOT Vuosiavustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä avustuksia, jotka vapaa-ajan lautakunta vuoden aikana myöntää paikallisille liikuntatoimintaa harjoittaville seuroille tai yhteisöille sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen tai toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Avustusmäärärahojen hakemisessa, hakemusten käsittelyssä, avustusten maksamisessa, avustusten käytön valvonnassa ja tilitysten käsittelyssä noudatetaan tätä avustussääntöä ja kunnan ao. määräyksiä. VUOSIAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET Avustuksia ovat a) Perusavustus, joka myönnetään liikuntatoimintaa harjoittaville seuroille. Perusavustus on 40 % jaettavasta vuosiavustusten määrärahasta. b) Kohdeavustus, joka myönnetään näissä säännöissä mainittuihin hakijan anomiin erityiskohteisiin. Kohdeavustus on 45 % jaettavasta vuosiavustusten määrärahasta. Perus- ja kohdeavustus on tarkoitettu alle 18-vuotiaittan toiminnan järjestämiseen c) Yhteistyöavustus. Avustusta maksetaan järjestöille, jotka ovat mukana erilaisissa Vatin järjestämissä kuntalaisille suunnatuissa tapahtumissa esiintyjinä tai/ja toimintansa esittelijöinä. Yhteistyöavustus on 15 % jaettavasta vuosiavustusmäärästä. Perusavustuksen avustusmenettely Perusavustuksen hakeminen tulee tapahtua 31.3. mennessä ja avustusta voi täydentää 31.5.2015 saakka. Avustusmenettelystä ilmoitetaan lehti-ilmoituksin. Jako perustuu edellisen vuoden toimintaan sekä tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan. Perusavustushakemus laaditaan vapaa-aikatoimistosta saatavalle lomakkeelle (liite), johon tulee merkitä kaikki tarvittavat tiedot: 1 Toiminnan suuruus - hallinnollinen toiminta - jäsenmäärä - tiedotustoiminta - koulutustoiminta 1

2 Toiminnan määrä - urheilijoiden, joukkueiden, harrastajien, kilpailu- ja harjoitustilaisuuksien lukumäärä sekä järjestettyjen leirien lukuja osanottomäärä. 3 Toiminnan laatu - urheilijoiden ja joukkueiden taso, menestyminen ja saavutetut tulokset 4 Toiminnan monipuolisuus - harrastettavien lajien luonne ja lukumäärä sekä jakautuminen ikäluokittain - toimivien valmentajien, ohjaajien taso 5 Yhteiskunnallinen merkitys Kohdeavustusten avustusmenettely - kunnan eri osa-alueilla järjestettyjen palvelusten lukumäärä ja merkitys - järjestettyjen laajojen tilaisuuksien lukumäärä ja merkitys - kunto- ja erityisryhmien liikunta Kohdeavustuksina myönnetään liikuntatoimintaa harjoittaville seuroille seuraavat avustukset: 1. Ohjaaja-avustus Ohjaaja-avustusta myönnetään liikuntatoimintaa harjoittaville seuroille tuntipalkkaisten valmentajien ja ohjaajien palkkaukseen. Avustusta voidaan käyttää vain liikuntatyöstä aiheutuneisiin palkkamenoihin. Avustuksen saamisen ehtona on ohjaajan pitämä tilasto ohjattavien määrästä, toiminnan luonteesta ja kokoontumiskerroista. Maksun perusteena on kokoontumiskerrat. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on, että: - ohjaaja-avustus koskee alle 18 v ohjaustoimintaa - samalle ryhmälle korkeintaan kahdesta harjoittelukerrasta (HUOM! ei pelit, turnaukset, kilpailut yms.) viikossa edellyttäen - kertaharjoitukseen, josta ohjauspalkkio maksetaan tulee kestää väh. 1 tunnin, osallistuu yksilölajeissa vähintään 2 henkilöä ja joukkuelajeissa vähintään 6 henkilöä. - koulutetuille (SPL, TUL tai SLU) valmentajille maksetaan harjoituskerrasta 3,50 e ja kouluttamattomilla valmentajille 2 e. - harjoittelutilaisuuksista pidetään harjoituskirjaa (osallistujat, harjoitusaihe) ja harjoituskirja on esitettävä vapaa-aikatoimistoon tarvittaessa - samaan tilaisuuteen ei haeta muuta avustusta - yhdestä harjoituksesta maksetaan vain yhdelle ohjaajalle. - eri harjoitusryhmistä tehdään omat harjoituskirjat. - väärin täytettyjä tai palautusajan jälkeen toimitettuja harjoituskirjoja ei hyväksytä. 2

Ohjaaja-avustushakemus laaditaan vapaa-aikatoimistosta saatavalla kaavakkeella. Ohjaaja-avustus myönnetään määräaikoihin 5.6. ja 5.12. toimitettujen hakemusten perusteella. 2. Koulutusavustus Koulutusavustusta myönnetään urheiluseuran omaan koulutustoimintaan sekä piiri- tai keskusjärjestöjen tai muuhun koulutustoimintaan osallistumista varten, jonka katsotaan avustavan liikuntatoimintaa. Avustusta myönnetään järjestön omaan koulutustoimintaan, omalla paikkakunnalla, jolloin korvataan ulkopuolisen luentopalkkiot ja matkakorvaukset sekä koulutusmateriaalit. Osallistujille ei makseta matkakorvauksia. Piiri- tai keskusjärjestön järjestämään koulutustoimintaan tai muuhun hyväksyttävään koulutustoimintaan osallistuville korvataan kurssimaksut sekä matkakulut matkustussäännön II luokan mukaisesti tai omalla autolla 0,15 e. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on, että järjestön itsensä järjestämällä kurssilla on läsnä vähintään 7 osanottajaa. Piiri- ja keskusjärjestöjen tai muun järjestäjän kurssilla ei ole kurssilaisten määrään nähden rajoituksia. Järjestettävällä kurssilla tulee olla selvä kurssin leima. Vahvistetussa ja toteutetussa ohjelmassa tulee olla vähintään puolet kurssiin liittyvää opetusta ja ohjausta. Opetukseksi ei hyväksytä harjoitteluluonteista toimintaa. Hakemukseen tulee liittää mukaan seuraavat tiedot: - osanottajaluettelo, jossa on mainittu osanottajien kotipaikka ja ikä, - kurssiohjelma, jossa tulee olla kurssipäivien/tuntien määrä ja koulutus aiheittain, - koulutuksesta vastaavat henkilöt ja opettajat, - tosite koulutuskustannuksista - koulutuskulut maksetaan 100 % takaisin 3. Toimitila-avustukset Muualta kunnan alueelta vuokratut tilat alle 18-vuotiaille korvataan harkinnan mukaisesti, mikäli kunnan omistamissa tiloissa ei voi harjoittaa tarpeellista harjoitustoimintaa. Kilpailujen vuokria ei korvata. Jäähallivuokria korvataan alle 18-vuotiaille järjestetystä toiminnasta. Avustuksen piiriin ei kuulu uimamaksut, toimistovuokrat, kokoustilat, turnausmaksut, oman toimitilan käyttökustannukset eikä siivouskulut sekä kunnan ulkopuolelta vuokratuista tilat. Vuokrat maksetaan tositteiden mukaan. 4. Leiritoiminta-avustus Leiritoiminta-avustusta myönnetään liikuntatoimintaa harjoittavan seuran järjestämän liikuntatoiminnan tukemiseen. Leiritoimintaan jaettavat avustukset myönnetään leirivuorokausien perusteella. Samalla perusteella myönnetään avustusta osallistumisesta piiri- ja keskusjärjestöjen leireille. Leiriavustukset myönnetään leirivuorokausien perusteella. Lukumäärä saadaan kertomalla osanottajien lukumäärä leirivuorokausien määrällä. Leirivuorokaudeksi 3

katsotaan 24 tunnin ajanjakso, jonka leiri on kestänyt. Ajanjakso alkaa leirin kokoontumisesta leiripaikalle leirin päättymiseen (kotiinlähtö). Kun leiri on kestänyt enemmän kuin yhden leirivuorokauden (24 tuntia) ja leiriin käytetty aika ylittää viimeisen vuorokauden 6 tunnilla, otetaan se avustusta laskettaessa huomioon täytenä vuorokautena. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on, että itse järjestetyllä leirillä on ohjaajien lisäksi vähintään 7 osanottajaa. Piiri- ja keskusjärjestön tai muun järjestön järjestämälle leirille osallistumisesta aiheutuviin kustannuksiin avustuksia myönnettäessä ei ole osanottoon nähden rajoituksia. Piiri- ja keskusjärjestön tai muun järjestön järjestämälle leirille valmentajan osallistumisesta aiheutuviin kustannuksiin saa korotetun korvauksen. Hakulomakkeeseen tulee merkitä mahdollisimman tarkasti kaikki tarvittavat tiedot. 5. Toiminnan käynnistämisavustus Tällaisia avustuksia ovat mm. uusien liikuntamuotojen kokeiluun myönnettävä avustus, liikuntatutkimuksen suorittaminen, toimintaa palvelevan kaluston tai välineistön hankkimisen avustaminen. Toiminnalla tulee olla edellytykset jatkuvuuteen. 6. Kansainvälinen leiri- ja muu toiminta Vapaa-ajan lautakunta myöntää kohdeavustusta liikuntatoimintaa harjoittavien seurojen kansainväliseen toimintaan kuten: - kansainvälisille leireille, retkille, kursseille ja niiden järjestämiseen. - avustusta voidaan myöntää myös harkinnallisesti muunlaiseen kansainväliseen toimintaan. Kohdeavustuksen hakeminen tulee tapahtua 1.12. mennessä. Avustushakemus laaditaan vapaa-aikatoimistosta saatavalla lomakkeella, johon tulee merkitä kaikki tarvittavat tiedot. Yhteistyö avustusmenettely Avustusta voivat hakea laukaalaiset järjestöt 1. Järjestön henkilö on esiintyjänä Vatin järjestämässä tilaisuudessa Laukaan kuntalaisille. 2. Järjestöllä on toiminta- tai esittelypiste Vatin järjestämässä tilaisuudessa. 3. Yhteistoiminnassa järjestö ja Vatti järjestää kaikille kuntalaisille suunnatun tapahtuman. 4. Hakeminen tulee tapahtua välittömästi tapahtuman jälkeen. YLEISET MÄÄRÄYKSET 4

Avustusta ei myönnetä Hakemuksesta tulee käydä selville sen lisäksi, mitä mahdollisesti on kunkin erityisavustuksen kohdalla mainittu selvä todiste siitä, että tapahtuma on järjestetty. Menot ja tulot tulee olla yhdenpitäviä järjestön kirjanpidon kanssa ja toimintakertomuksesta tulee ilmetä ne kohdat, joihin erityisavustusta on saatu. Perus- ja/tai kohdeavustusta saanut yhdistys on velvollinen antamaan vapaa-ajan lautakunnalle selvityksen myönnettyjen varojen käytöstä. Kunnan tilintarkastajilla on oikeus tarvittaessa tarkastaa avustusta saaneen järjestön tilit. Yhdistyksen tulee merkitä hakemuslomakkeelle vaadittavat tiedot ja oheistettava tarvittavat liitteet. Edellisen vuoden avustuksen käytöstä on annettava tiliselvitys samassa yhteydessä, kun haetaan uutta avustusta. Yhdistyksen saamat avustukset tulee käyttää niihin tarkoituksiin, joihin ne on myönnetty. Kunta voi, ellei avustuksen saanut noudata annettuja ohjeita, periä myönnetyt varat takaisin ja jättää avustettavan seuraavassa varojen jaossa huomiotta. Yhdistyksellä on oikeus saada ennakkoa 50 %:iin saakka edellisenä vuonna myönnetyistä avustuksista. Samalla yhdistyksen tulee sitoutua palauttamaan avustus tai avustuksen ylimennyt osa, jos yhdistykseltä evätään oikeus avustuksen saantiin tai myönnetty ennakko on suurempi kuin lopullinen avustus vuodelta 2015. Ennakon hakeminen tulee tapahtua 15.1.2015 mennessä vapaa-aikatoimistosta saatavalla kaavakkeella. Yhdistyksen kotipaikka tulee olla Laukaa, jäsenistä enemmistö laukaalaisia ja kohdeavustusta myönnettäessä huomioidaan vain Laukaan kunnassa henkikirjoilla olevat henkilöt. Avustukset myöntää nuorisoyhdistyksille sekä liikuntatoimintaa harjoittaville seuroille ja yhteisöille vapaa-aikatoimi. - verotusoikeuden omaavalle yhteisölle - piirijärjestöille, tai; - niihin tarkoituksiin, mihin yhdistys on saanut kunnalta tai valtiolta jo avustusta. Muutoksen haku Avustuspäätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen 14 päivän kuluessa Laukaan vapaa-ajan lautakunnalle, osoite PL 6 41341 LAUKAA, päätöksen tiedoksi saannista. LAUKAAN KUNNAN VAPAA-AJAN LAUTAKUNNAN NUORISOTOIMINTAA VARTEN JAKAMIEN VUOSIAVUSTUSTEN AVUSTUSSÄÄNNÖT 2015 AVUSTUSMUODOT Vuosiavustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä avustuksia, jotka vapaa-ajan lautakunta vuoden aikana myöntää paikallisten nuorisoyhdistysten sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen tai toiminnan aloittamisesta aiheutuviin kustannuksiin sekä nuorten itsensä järjestämään ennalta suunniteltuun kohteeseen. 5

Avustusta ei voi käyttää investoinneista aiheutuviin menoihin eikä muuhun, kuin yhdistyksen sääntöjen mukaiseen toimintaan. Avustusmäärärahojen hakemisessa, hakemusten käsittelyssä, avustusten maksamisessa, avustusten käytön valvonnassa ja tilitysten käsittelyssä noudatetaan tätä avustussääntöä ja kunnan ao. määräyksiä. VUOSIAVUSTUSTEN JAKOPERUSTEET Avustuksia ovat a) Perusavustus, joka myönnetään nuorisotoimintaa harjoittaville yhdistyksille. Perusavustus on 40 % jaettavasta vuosiavustusten määrärahasta. b) Kohdeavustus, joka myönnetään näissä säännöissä mainittuihin hakijan anomiin erityiskohteisiin. Kohdeavustus on 45 % jaettavasta vuosiavustusten määrärahasta. c) Yhteistyöavustus. Avustusta maksetaan järjestöille, jotka ovat mukana erilaisissa Vatin järjestämissä kuntalaisille suunnatuissa tapahtumissa esiintyjinä tai/ja toimintansa esittelijöinä. Yhteistyöavustus on 15 % jaettavasta vuosiavustusmäärästä. Perusavustuksen avustusmenettely Perusavustuksen hakeminen tulee tapahtua 31.3. mennessä ja avustusta voi täydentää 31.5. saakka. Avustusmenettelystä ilmoitetaan lehti-ilmoituksin. Jako perustuu edellisen vuoden toimintaan sekä tulevan vuoden toimintasuunnitelmaan. Perusavustushakemus laaditaan vapaa-aikatoimistosta saatavalle lomakkeelle (liite), johon tulee merkitä kaikki tarvittavat tiedot: 1 Toiminnan suuruus - hallinnollinen toiminta - jäsenmäärä - tiedotustoiminta - koulutustoiminta 2 Toiminnan määrä - harrastajien ja harrastusryhmien määrä - järjestettyjen leirien luku- ja osanottomäärä 3 Toiminnan laatu 4 Toiminnan monipuolisuus 5 Yhteiskunnallinen merkitys 6

- Kunnan eri osa-alueilla järjestettyjen palvelusten lukumäärä ja merkitys - Järjestettyjen laajojen tilaisuuksien lukumäärä ja merkitys Kohdeavustusten avustusmenettely Kohdeavustuksina myönnetään nuorisotoimintaa harjoittaville yhdistyksille seuraavat avustukset: 1. Ohjaaja-avustus Ohjaaja-avustusta myönnetään nuorisotoimintaa harjoittaville yhdistyksille ja vapaille nuorisoryhmille tuntipalkkaisten ohjaajien palkkaukseen. Avustusta voidaan käyttää vain nuorisotyöstä aiheutuneisiin palkkamenoihin. Avustuksen saamisen ehtona on ohjaajan pitämä tilasto ohjattavien määrästä, toiminnan luonteesta ja kokoontumiskerroista. Maksun perusteena on kokoontumiskerrat. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on, että: - ohjaustilanteen tulee kestää kerrallaan vähintään 1 tunti, - sama kerho voi saada avustusta kahdesta kokoontumisesta viikkoa kohden, - samaan tilaisuuteen ei haeta muuta avustusta, - tapahtumaan tai kerhoon osallistuu vähintään 5 henkilöä Ohjaaja-avustushakemus laaditaan vapaa-aikatoimistosta saatavalla kaavakkeella. Ohjaaja-avustus myönnetään määräaikaan 5.12. toimitettujen hakemusten perusteella. 2. Koulutusavustus Koulutusavustusta myönnetään nuoriyhdistyksen omaan koulutustoimintaan sekä piiri- tai keskusjärjestöjen tai muuhun koulutustoimintaan osallistumista varten, jonka katsotaan avustavan nuorisotoimintaa. Avustusta myönnetään järjestön omaan koulutustoimintaan, omalla paikkakunnalla, jolloin korvataan ulkopuolisen luentopalkkiot ja matkakorvaukset sekä koulutusmateriaalit. Osallistujille ei makseta matkakorvauksia. Piiri- tai keskusjärjestön järjestämään koulutustoimintaan tai muuhun hyväksyttävään koulutustoimintaan osallistuville korvataan kurssimaksut sekä matkakulut matkustussäännön II luokan mukaisesti tai omalla autolla 0,15 e/km. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on että, järjestön itsensä järjestämällä kurssilla on läsnä vähintään 7 osanottajaa. Piiri- ja keskusjärjestöjen tai muun järjestäjän kurssilla ei ole kurssilaisten määrään rajoituksia. Järjestettävällä kurssilla tulee olla selvä kurssin leima. Vahvistetussa ja toteutetussa ohjelmassa tulee olla vähintään puolet kurssiin liittyvää opetusta ja ohjausta. Opetukseksi ei hyväksytä harjoitteluluonteista toimintaa. Hakemukseen tulee liittää mukaan seuraavat tiedot: - osanottajaluettelo, jossa on mainittu osanottajien kotipaikka ja ikä, 7

- kurssiohjelma, jossa tulee olla kurssipäivien/tuntien määrä ja koulutus aiheittaan, - koulutuksesta vastaavat henkilöt ja opettajat, - tosite koulutuskustannuksista. - koulutuskulut maksetaan 100 % takaisin 3. Toimitila-avustukset Muualta kunnan alueelta vuokratut tilat korvataan harkinnan mukaisesti, mikäli kunnan omistamissa tiloissa ei voi harjoittaa yhdistykselle tarpeellista toimintaa. Vuokrat maksetaan tositteiden mukaan. 4. Leiritoiminta-avustus Leiritoiminta-avustusta myönnetään nuorisoyhdistyksen järjestämän nuorisoleiritoiminnan tukemiseen. Leiritoimintaan jaettavat avustukset myönnetään leirivuorokausien perusteella. Samalla perusteella myönnetään avustusta osallistumisesta piiri- ja keskusjärjestöjen leireille. Leiriavustukset myönnetään leirivuorokausien perusteella. Lukumäärä saadaan kertomalla osanottajien lukumäärä leirivuorokausien määrällä. Leirivuorokaudeksi katsotaan 24 tunnin ajanjakso, jonka leiri on kestänyt. Ajanjakso alkaa leirin kokoontumisesta leiripaikalle leirin päättymiseen (kotiinlähtö). Kun leiri on kestänyt enemmän kuin yhden leirivuorokauden (24 tuntia) ja leiriin käytetty aika ylittää viimeisen vuorokauden 6 tunnilla, otetaan se avustusta laskettaessa huomioon täytenä vuorokautena. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on, että itse järjestetyllä leirillä on ohjaajien lisäksi vähintään 7 osanottajaa. Piiri- ja keskusjärjestön tai muun järjestön järjestämälle leirille osallistumisesta aiheutuviin kustannuksiin avustuksia myönnettäessä ei ole osanottoon nähden rajoituksia. Hakulomakkeeseen tulee merkitä mahdollisimman tarkasti kaikki tarvittavat tiedot. 5. Toiminnan käynnistämisavustus Tällaisia avustuksia ovat mm. uusien nuorisotyömuotojen kokeiluun myönnettävä avustus, nuorisotutkimuksen suorittaminen, toimintaa palvelevan kaluston tai välineistön hankkimisen avustaminen. Toiminnalla tulee olla edellytykset jatkuvuuteen. 6. Kansainvälinen leiri- ja muu toiminta Vapaa-ajan lautakunta myöntää kohdeavustusta nuorisotoimintaa harjoittavien yhdistysten kansainväliseen toimintaan kuten: - kansainvälisille leireille, retkille, kursseille ja niiden järjestämiseen. - avustusta voidaan myöntää myös harkinnallisesti muunlaiseen kansainväliseen toimintaan. 7. Retkiavustus 8

Avustus myönnetään yhdistyksen itsensä järjestämään retkitoimintaan, osallistuminen piiri- ja keskusjärjestöjen retkille, tai osallistumisesta muihin nuorisoretkiin. Retkitoimintaan jaettavat avustukset myönnetään retkivuorokausien perusteella. Lukumäärä saadaan kertomalla osanottajien lukumäärä retkivuorokausien määrällä. Toimintasuunnitelman mukainen retkivuorokausien määrä on käytävä selville hakemuksesta. Retkivuorokaudeksi katsotaan enintään 24 tuntia kestävä ajanjakso, joka on retkeläisten kokoontumisesta retken päättymiseen. Kun retki on kestänyt enemmän kuin yhden retkivuorokauden (24 tuntia) ja retkeen käytetty aika ylittää viimeisen vuorokauden 6 tunnilla, otetaan se avustusta laskettaessa huomioon täytenä vuorokautena. Edellytyksenä avustuksen saamiselle on, että; - järjestetyllä retkellä on ohjaajan lisäksi vähintään 7 osanottajaa, josta vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. Osanottajien lukumäärään nähden ei ole rajoitusta osallistuttaessa piiri- ja keskusjärjestöjen tai muiden järjestäjien retkille. Kohdeavustuksen hakeminen tulee tapahtua 1.12. mennessä. Avustushakemus laaditaan vapaa-aikatoimistosta saatavalla lomakkeella, johon tulee merkitä kaikki tarvittavat tiedot. Yhteistyö avustusmenettely Avustusta voivat hakea laukaalaiset järjestöt. 1. Järjestön henkilö on esiintyjänä Vatin järjestämässä tilaisuudessa Laukaan kuntalaisille. 2. Järjestöllä on toiminta- tai esittelypiste Vatin järjestämässä tilaisuudessa. 3. Yhteistoiminnassa järjestö ja Vatti järjestää kaikille kuntalaisille suunnatun tapahtuman. 4. Hakeminen tulee tapahtua välittömästi tapahtuman jälkeen. YLEISET MÄÄRÄYKSET Hakemuksesta tulee käydä selville sen lisäksi, mitä mahdollisesti on kunkin erityisavustuksen kohdalla mainittu selvä todiste siitä, että tapahtuma on järjestetty. Menot ja tulot tulee olla yhdenpitäviä järjestön kirjanpidon kanssa ja toimintakertomuksesta tulee ilmetä ne kohdat, joihin erityisavustusta on saatu. Perus- ja/tai kohdeavustusta saanut yhdistys on velvollinen antamaan vapaa-ajan lautakunnalle selvityksen myönnettyjen varojen käytöstä. Kunnan tilintarkastajilla on oikeus tarvittaessa tarkastaa avustusta saaneen järjestön tilit. Yhdistyksen tulee merkitä hakemuslomakkeelle vaadittavat tiedot ja oheistettava tarvittavat liitteet. Edellisen vuoden avustuksen käytöstä on annettava tiliselvitys samassa yhteydessä, kun haetaan uutta avustusta. Yhdistyksen saamat avustukset tulee käyttää niihin tarkoituksiin, joihin ne on myönnetty. Kunta voi, ellei avustuksen saanut noudata annettuja ohjeita, periä myönnetyt varat takaisin ja jättää avustettavan seuraavassa varojen jaossa huomiotta. 9

Avustusta ei myönnetä Muutoksen haku Yhdistyksellä on oikeus saada ennakkoa 50 %:iin saakka edellisenä vuonna myönnetyistä avustuksista. Samalla yhdistyksen tulee sitoutua palauttamaan avustus tai avustuksen ylimennyt osa, jos yhdistykseltä evätään oikeus avustuksen saantiin tai myönnetty ennakko on suurempi kuin lopullinen avustus vuodelta 2015. Ennakon hakeminen tulee tapahtua 15.1.2015 mennessä vapaa-aikatoimistosta saatavalla kaavakkeella. Yhdistyksen kotipaikka tulee olla Laukaa, jäsenistä enemmistö laukaalaisia ja kohdeavustusta myönnettäessä huomioidaan vain Laukaan kunnassa henkikirjoilla olevat henkilöt. Avustukset myöntää nuorisoyhdistyksille sekä liikuntatoimintaa harjoittaville seuroille ja yhteisöille vapaa-aikatoimi. - verotusoikeuden omaavalle yhteisölle, kuten esim. evankelisluterilaisen seurakunnan järjestämään nuorisotoimintaan, - piirijärjestöille, tai; - niihin tarkoituksiin, mihin yhdistys on saanut kunnalta tai valtiolta jo avustusta. Avustuspäätökseen tyytymätön voi hakea siihen muutosta 30 päivän kuluessa lääninoikeudelle tehtävällä valituksella siitä kun päätös on saatettu tiedoksi. KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN HAKUOHJEET 2015 Laukaan kunnan vapaa-ajantoimi jakaa avustuksia kulttuuritoiminnan tukemiseen. KOHDEAVUSTUKSET 1 Hakuaika koko vuosi. 2 Avustusta voivat hakea laukaalaiset järjestöt, yhteisöt, nuorisoryhmät ja yksityiset alle 29-vuotiaat kuntalaiset. Avustus on kohdistettava alle 29-vuotiaiden toimintaan. 3 Avustusta haetaan etukäteen, viimeistään kuukautta ennen kohteen toteutumista. 4 Avustettavalle hankkeelle edellytetään omarahoitteisuutta. 5 Taloudellisesti voitollista toimintaa tai ammattimaista taiteenharjoittamista ei avusteta. 6 Avustusta ei myönnetä materiaali- ja välinehankintoihin ilman erityisen painavia perusteita. 7 Avustusta ei myönnetä teatteri- ym. virkistysmatkoihin, ruokailukuluihin eikä yksityisten harrastamisesta johtuviin matka- ja pääsylippukuluihin. 8 Avustusta ei saa käyttää muuhun kuin siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. 9 Avustus voidaan periä takaisin, jos hakija on salannut tietoja, jotka olisivat voineet vaikuttaa avustuspäätökseen. 10

10 Koulutus- ja kurssitapahtuma ei saa kestää kahta viikkoa kauempaa. Opiskelua ammatillisessa oppilaitoksissa ei avusteta. 11 Avustuksen maksamista varten on saajan tehtävä tositteisiin perustuva tiliselvitys avustuskohteen menoista ja tuloista kahden kuukauden kuluessa kuitenkin viimeistään 15. joulukuuta mennessä. YHTEISTYÖAVUSTUS 1. Hakuaika koko vuosi 2. Avustusta voivat hakea laukaalaiset järjestöt 3. Järjestön henkilö on esiintyjänä Vatin järjestämässä tilaisuudessa Laukaan kuntalaisille. 4. Järjestöllä on toiminta- tai esittelypiste Vatin järjestämässä tilaisuudessa. 5. Yhteistoiminnassa järjestö ja Vatti järjestää kaikille kuntalaisille suunnatun tapahtuman. Avustusta haetaan avustuslomakkeella ja hakemukset toimitetaan Laukaan kunnan vapaa-ajan toimistoon, osoitteella PL 6, 41341 Laukaa. Lisätietoja saa vapaa-aikatoimenjohtajalta puh. (014) 2675 720 F:\entinen H-asema\Hallinto\avustukset\säännöt\avustussäännöt2015.doc 11