Avoin tiede ja tutkimus korkeakouluissa ATT-hankkeen pääsihteeri Pirjo-Leena Forsström, CSC
Mitä hyötyä yhteiskunnalle tuottaa tieteellisten julkaisujen ja aineistojen parempi saatavuus? Tieteen luotettavuus ja laatu kasvaa Käytetään paremmin hyödyksi aiempia tutkimustuloksia Tarjotaan laajempi aineisto yhteiskunnallisen päätöksenteon tueksi Nopeutetaan innovointia Tietoon pohjautuva osaaminen kehittyy esim. opetuksessa Edistetään yhteistyötä ja vältetään päällekkäistä työtä Osallistetaan kansalaisia ja yhteiskuntaa
Mitä on avoin tiede ja tutkimus? Avoin tiede ja tutkimus = pyrkimys edistää avoimia toimintamalleja tieteellisessä tutkimuksessa tutkimustulosten, tutkimusdatan ja tutkimusmenetelmien julkaiseminen niin että kaikkien halukkaiden käytettävissä tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden (open access) edistäminen tutkimusaineistojen avoin julkaiseminen avoimen lähdekoodin ja avoimien standardien hyödyntäminen avoin muistikirja menetelmä = tutkimusprosessin julkinen dokumentointi Suljettu Avoin
ATT-tiekartan visio vuonna 2017 Laadukkaampi, vaikuttavampi, tehokkaampi ja kansainvälisempi tiedeyhteisö ATT-hankkeen toimintaperiaatteita: - Avoin toimintamalli - Yhteisiä ja integroituja palveluita ja infrastruktuureja - Ratkaisuja yhdessä tunnistettuihin ongelmiin - Keskitetty rahoitus siemenrahana - Sekä yksilöillä että organisaatioilla on vastuunsa - Kansallinen ja kansainvälinen toiminta - Pitkäjänteinen ja seurattu kehitys Tutkimuksen tulokset liikkuvat sujuvasti koko yhteiskunnassa: tutkijalta ja tutkimusryhmiltä toiselle, tutkimusalojen välillä, innovaatiotoimintaan sekä päättäjille ja kansalaisille. Tiedon kulkua autetaan selkeiden linjausten ja hyvien käytäntöjen avulla sekä tarjoamalla palveluita tieteen ja tutkimuksen tulosten saatavuuden turvaamiseen. Avoimuus on yhteinen toimintamalli. Avoimuus on tuonut suomalaiselle tutkimukselle kansainvälistä kilpailuetua.
ATT-tiekartan keskeiset toimenpiteet 2015-2017 Tutkimusympäristöjen ja organisaatioiden avoimuuden nykytila Perusolemuksen vahvistaminen Osaamisen vahvistaminen Kestävän perustan vahvistaminen Vaikuttavuuden kasvattaminen Poliitikkojen ja peruslinjausten laadinta Osaamistason selvitys Ehdotukset vertaisarvioinnin ja meritoitumisen kannusteiksi Käsikirjan täydentäminen Avoimuuden itsearviointityökalut Tavoitearkkitehtuurin julkaisu Sertifikaatin suunnittelu Kansalaistieteen arviointimalli Toimintakulttuuri Menetelmäopetus Palvelukartan laatiminen Koulutus ja ohjeistus Arkkitehtuuri Julkaisujen tilannekuva Tulosten haku- ja hyödyntämispalveluiden kehitys Seuranta Professuurit Sertifikaatin pilotti Meritoitumisen tuki ja kannusteet käyttöön Kotimaisten julkaisujen pilotit Pitkäaikaissäilytyksen kehitys Datan ja menetelmien kuvailumetatiedot Sertifikaatti PAS PAS kehitys Vertaisarviointi Avoimuuden verkostot Yritysten aktivointi Koulutuspaketit Tiedon lukutaito Ehdotus käytettävyyden indikaattoreiksi Selkeämmät roolit 2017 2016 2015
ATT-hankkeen keskeiset toimet vuonna 2015 1. Tutkimuksen perusolemuksen vahvistaminen Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten avoimuuden ensimmäinen kypsyystasoarviointi Avoimuuden periaatteiden ja tavoitteiden linjaukset Avoimuuden kannusteiden ehdottaminen vertaisarviointiin, meritoitumiseen ja rahoitusinstrumentteihin Tunnustuksen jakaminen avoimuuden edistämisestä 2. Osaamisen vahvistaminen Osaamiskartoitus, koulutuspaketit, käsikirjan versio päivitys, avoimeen tutkimukseen liittyvän sertifikaatin kehitys 3. Yhteisten palveluiden ja infrastruktuurien kehitys Palvelukartta, tukea datan hallinnalle, rinnakkaisjulkaisupalvelut, pitkäaikaissaatavuuden edistäminen, tutkimusinfrastruktuurien tietopankki 4. Vaikuttavuuden lisääminen Vaikuttavuuden mittaamisen edistäminen Tieto käytöön haku (http://www.minedu.fi/opm/tiedotteet/2015/04/avointiede.html?lang=fi)
Tieto käyttöön haussa rahoittu Avoimuuden lisääminen korkeakoulujen käyttäjälähtöisessä innovaatioekosysteemissä -hanke Seliina Päällysaho, SeAMK, projektipäällikkö Anne Kärki, SAMK Eero Pekkarinen, Lapin amk Riitta Rissanen, Arene Lauri Tuomi, Haaga-Helia Tapio Varmola, SeAMK
Hankkeen tavoitteet Tavoitteena on edistää tieteen ja tutkimuksen avoimuutta ja avoimen tieteen laajaa yhteiskunnallista hyödynnettävyyttä Hankkeessa kehitetään ja viedään käytäntöön toimintamalli, jonka avulla amkien tuottama tieto ja osaaminen saadaan avattua ja tuotua konkreettisesti kaikkien halukkaiden käyttöön Hankkeessa tehdään kiinteää yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa mm. avoimen tiedon tarpeen ja hyötyjen selvittämiseksi sekä hyödyntämiseksi Millaista tietoa ammattikorkeakouluissa tuotetaan? Millä tavoin tietoa tulee hallita ja dokumentoida? Miten tietoa voidaan parhaiten hyödyntää?
Avoimen tieteen ja tutkimuksen tiekartassa mainittuja vastuita tutkimusorganisaatioille Avoimuuden sisällyttäminen organisaatioiden strategiaan Osallistavan ilmapiirin luominen Selkeiden poliitikkojen laatiminen tutkimuksen tulosten julkaisemiseen, lisensointiin sekä tekijyydestä ja omistajuudesta sopimiseen (huomioiden JHS 189 Avoimen tietoaineiston käyttölupa) Osaamisen kasvattaminen ja ylläpitäminen Yhteisten palveluinfrastruktuurien hyödyntämisen edistämien Laatujärjestelmien tarjoaminen ja hyödyntäminen paikallisesti Yhteentoimivuuden edistäminen Tutkimuksen toistettavuuden edellytysten parantaminen Avoimuutta, saatavuutta, näkyvyyttä ja hyödynnettävyyttä edistävien ja niiden mittaamista tukevien palveluiden käyttöönotto
Avoimuuden edistäminen tieteessä ja tutkimuksessa JULKAISUT DATA MENETELMÄT TILANNE Yliopiston omaan julkaisuarkistoon rinnakkaistallennettujen vuosien 2011 2013 artikkelien osuus yliopiston kunkin vuoden kaikista artikkelijulkaisuista neljässä yliopistossa (tilanne joulukuussa 2014). TILANNE Etsin-palveluun kootut datasetit joulukuu 2104- helmikuu 2015: yhteensä 1270 datasettiä TILANNE yliopisto 2011 2012 2013 HY 2,3 % 2,4 % 2,9 % JY 5,3 % 5,3 % 8,0 % TaY 7,8 % 7,8 % 5,6 % Hanken 5,1 % 14,1 % 7,3 % HAASTEITA - Kattavan tiedon saaminen avoimesti julkaistuista - Kattavan tiedon saaminen kirjoittajamaksuista HAASTEITA - Metatiedon tuottaminen ja keruu - Lisensoinnin puutteellisuus (metatieto ja aineistot) jatkokäytön esteenä - Datan saatavuus ja säilyvyys HAASTEITA - Ei koostettua tietoa menetelmäosaamisesta tai avoimen lähdekoodin kontribuutioista
Avoimen toimintakulttuurin toteutuminen korkeakouluissa 2015 Selvityksessä toimintakulttuuria tarkasteltiin neljässä osiossa: Strateginen ohjaus Politiikat ja periaatteet Avoimuuden tukeminen Osaamisen vahvistaminen Kypsyystasoselvityksessä: Koottiin perustiedot siitä, miltä korkeakoulujen toimintakulttuuri näyttäytyy avoimen, saatavilla olevan tiedon pohjalta Koottiin täydentävät tiedot korkeakouluilta ja täydennettiin tietopohjaa Selvitettiin korkeakoulujen sitoutumista Tiekarttaan sekä siinä koettuja haasteita Korkeakoulujen julkiset verkkosivut, joulukuu 2014 Selvityspyyntö, helmi-maaliskuu 2015 (vastausprosentti 88%) Tavoitteena Saada selkeä kuva lähtötilanteesta korkeakoulujen toimintakulttuurin avoimuudessa Tunnistaa vahvuuksia ja heikkouksia avoimuuden edistämisessä Tunnistaa tukea ja yhteistä tekemistä tarvitsevia osa-alueita
Avoimen toimintakulttuurin toteutuminen Selvityksessä toimintakulttuuria tarkastellaan neljässä osiossa: Strateginen ohjaus Politiikat ja periaatteet Avoimuuden tukeminen Osaamisen vahvistaminen Aineiston pohjalta korkeakoulut on asetettu viidelle kypsyystasoille kussakin osiossa, sekä määritelty kehityksen suunta Taso 1 Ei Hallittu Taso 2 Osittainen Taso 3 Määritelty Taso 4 Johdettu Taso 5 Strateginen
Strateginen ohjaus -osion tulokset TASO 5 Avoimuuteen tähtääviä strategioita vähän eikä tahtotilaa tuoda selekästi ilmi Avoimuus strategioissa usein arvona, ei kantavana teemana Strategisessa ohjauksessa puutteita koko tutkimustoiminnan avoimuuden huomioimisessa Sitoutuminen laajaa avoimen tieteen ja tutkimuksen toteuttamiseen ja toimenpiteisiin Strategiatyön pitkäjänteisen kehityksen huomioon ottaminen, monissa tapauksissa avoimuuden huomioiminen strategisessa ohjauksessa vasta aluillaan TASO 1 TASO 2 Kehittyminen TASO 3 TASO 4 ÅA USEITA KORKEAKOULUJA CENTRIA TURUN AMK Ei muutosta LTY ISY LAUREA JY TTY TAY HUMAK TY LAMK AALTO Nousussa HY SEAMK USEITA KORKEAKOULUJA Taso 1 Ei Hallittu Avoimuutta ei ole huomioitu strategisessa ohjauksessa hallitusti Taso 2 Osittainen Avoimuus on osittain huomioitu strategisessa ohjauksessa Taso 3 Määritelty Avoimuus on yhteisesti sovittua ja on osin sisällytetty strategiaan Taso 4 Johdettu Avoimuutta ja sen kehitystä seurataan ja ohjataan strategiassa aktiivisesti Taso 5 Strateginen Avoimuuden nykyiset ja tulevat tarpeet on huomioitu strategisessa ohjauksessa
Politiikat ja periaatteet -osion tulokset TASO 5 Avoimuutta tukevien selkeiden ja julkisten politiikkojen ja periaatteiden puute selkeää Muutamissa korkeakouluissa laadittu selkeitä poliitikkoja tutkimustoiminnan eri vaiheisiin, muun muassa tutkimusaineistojen tallentamiseen sekä tutkimusjulkaisujen saatavuuteen Tällä hetkellä monissa korkeakouluissa valmisteilla vastaavia lausuntoja ja dokumentteja Korkeakoulut esittelevät hyvin tekemäänsä laatutyötä, heikosti taas omien resurssiensa ja palveluidensa käyttöä ja niiden ehtoja TASO 1 TASO 2 TASO 3 TASO 4 MAMK TAMK USEITA KORKEAKOULUJA OAMK AALTO JY TAY HY USEITA KORKEAKOULUJA Kehittyminen Ei muutosta Nousussa Taso 1 Ei Hallittu Avoimuus ei näy hallitusti organisaation asettamissa periaatteissa Taso 2 Osittainen Avoimuutta on toteutettu osittain yhteisten periaatteiden mukaisesti Taso 3 Määritelty Avoimuus on yhteisesti sovittua ja se määritellään laadituissa periaatteissa Taso 4 Johdettu Avoimuutta johdetaan hallitusti ja sitä tuetaan erilaisin periaattein ja politiikoin Taso 5 Strateginen Avoimuutta tuetaan strategisten periaatteiden ja poliitikkojen kautta aktiivisesti
Avoimuuden tukeminen -osion tulokset TASO 5 Monissa korkeakouluissa seurataan aktiivisesti oman julkaisutoiminnan avoimuutta sekä otetaan käyttöön uusia seurantavälineitä Myös tutkimuksen näkyvyyttä pyritään seuraamaan yhä aktiivisemmin Tutkimusaineistojen osalta seuranta on vielä alkutekijöissään, varsinaisia palveluita lähinnä kokeiltu Avointa tiedettä ja tutkimusta koskeviin tilaisuuksiin ja koulutuksiin osallistutaan aktiivisesti yliopistoista, ammattikorkeakouluissa tämä toiminta on vielä alkuvaiheessa TASO 1 TASO 2 Kehittyminen TASO 3 TASO 4 KARELIA SEAMK KAMK USEITA KORKEAKOULUJA MAMK Ei muutosta SAMK ÅA HY HUMAK ISY LTY TTY AALTO LY JY TAY HAAGA-HELIA TY VY HANKEN TAIDE USEITA KORKEAKOULUJA Nousussa OY Taso 1 Ei Hallittu Avoimuuden tukeminen ei ole hallittua puutteellisen ohjauksen myötä Taso 2 Osittainen Avoimuutta tuetaan osittain yhteisesti palveluiden ja seurannan kautta Taso 3 Määritelty Avoimuutta tuetaan yhteisten palveluiden ja seurannan kautta Taso 4 Johdettu Avoimuutta tuetaan johdonmukaisesti palveluiden ja seurannan kautta Taso 5 Strateginen Avoimuuden tuki on aktiivista ja perustuu yhteisiin palveluihin ja seurantaan
Osaamisen vahvistaminen -osion tulokset TASO 5 HY Osassa korkeakouluista ohjataan ja ohjeistetaan laajasti omien tutkijoiden toimintaa, osassa taas ohjeistus on varsin kevyttä eikä organisaatio edellytä toimimaan niiden mukaisesti Tutkimusjulkaisujen avoimuuteen ohjataan julkisesti koko organisaation tasolla vain muutamassa yliopistossa, näissä asetettu selkeät periaatteet Korkeakouluissa ei juurikaan julkisesti suositella yhteisten palveluiden käyttöä tai opasteta niiden käytössä TASO 1 TASO 2 TASO 3 TASO 4 LTY USEITA KORKEAKOULUJA TTY ISY TY JY HANKEN AALTO TAY VY USEITA KORKEAKOULUJA LY OY Kehittyminen Ei muutosta Nousussa Taso 1 Ei Hallittu Avoimuuden osaamisen ei hallitusti panosteta Taso 2 Osittainen Avoimuuden osaamiseen panostetaan mutta toiminta ei ole määrätietoista Taso 3 Määritelty Avoimuuden osaaminen on tunnustettu tärkeäksi ja siihen panostetaan Taso 4 Johdettu Avoimuuden osaamiseen tähdätään johdetusti ja yhteisesti Taso 5 Strateginen Avoimuuden osaamisen vahvistaminen on johdonmukaista ja aktiivista
imintakulttuurin kypsyystason kokonaiskuva TASO 3 TASO 4 MAMK TASO 2 CENTRIA TASO 5 LTY SAMK ÅA KARELIA HY JY TTY ISY TAY AALTO TY HUMAK HANKEN HAAGA-HELIA VY SEAMK LAUREA OY LY Selvityksessä ilahduttavaa korkeakoulujen aktiivisuus ja sitoutuminen toimenpiteisiin Monessa organisaatiossa työ avoimuuden toteuttamiseen kerää parhaillaan vauhtia ja ensimmäisiä tuloksia jo osin nähtävissä Osa saavuttanut jo huomattavan korkean tason avoimen toimintakulttuurin toteuttamisessa Työtä kuitenkin yhä kaikilla TASO 1 Kehittyminen USEITA KORKEAKOULUJA Ei muutosta USEITA KORKEAKOULUJA Nousussa
Yhteenveto Toiminta avoimen toimintakulttuurin edistämiseksi työn alla lähes jokaisessa korkeakoulussa, osa alkutekijöissä, osa jo pidemmällä Sitoutuminen tiekartan tavoitteisiin on kiitettävää Tiekartan toteuttaminen koetaan suurimmilta osin jonkin verran haastavaksi Selkeästi esiin nousseita ja lisätukea tarvitsevia kokonaisuuksia: Selkeiden strategisten tavoitteiden asettaminen avoimuuden saralla Tutkimuksen tuotoksien löydettävyyden ja jatkokäytön edistäminen, erityisesti tutkimusaineistojen ja infrastruktuurien osalta Rinnakkaistallentamisen tukeminen Yhteistyön ja yhteentoimivuuden edistäminen Osaamisen vahvistaminen ja koulutuksien yhtenäistäminen
Avointiede.fi Seuraa, vaikuta, osallistu ja kommentoi ATT-hanketta Riitta Maijala, riitta.maijala@minedu.fi Juha Haataja, juha.haataja@minedu.fi Sami Niinimäki, sami.niinimaki@minedu.fi Pirjo-Leena Forsström, pirjo-leena.forsstrom@csc.fi Kommentoi: avointiede@postit.csc.fi Twitter: @AvoinTiede Facebook: facebook.com/avointiede
Kiitos! Ota yhteyttä: