Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Toimintakertomus vuodelta 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Toimintakertomus vuodelta 2008

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Niihaman Saukkojen toimintasuunnitelma vuodelle 2014

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

HESPARTTO RY TOIMINTASUUNNITELMA. Toimintasuunnitelma vuodelle Vuosi 2014 on Hespartto ry:n 97. toimintavuosi.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

Tähän kysymykseen vastataan ei, jos lippukunta toteuttaa esim. omaa partio-ohjelmaansa tai jotain vanhempaa Suomen Partiolaisten ohjelmaa.

Partiolippukunta Tornipääskyt ry

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

TOIMINTASUUNNITELMA

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Toimintakertomus vuodelta 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus vuodelta 2012

Partiolippukunta Lahden siniset ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Partiolippukunta Mynämäen Maahiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2018

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2018

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

TOIMINTAKERTOMUS 2011

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Lippukunnan jäsenmäärä oli myös pienessä kasvussa. Vuoden lopussa se oli 167 jäsentä.

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ?

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen: Ralf Baumann, lippukunnanjohtaja Juho Häme, sihteeri

TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Toimintasuunnitelma 2019

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Lahden siniset ry

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2018

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2010 Tasekirja

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Partiolippukunta Nummen Eränkävijät ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2017

ESITÄYTETTY VUOSISELOSTE LINKKI SÄHKÖPOSTISSA!

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös Tasekirja

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

KÄPYNEN UUDEN PARTIOLAISEN PAINOS KYSELY KOTEIHIN. Partiolaisen nimi: Huoltajien nimet: Kotiväen puhelinnumero (tai numerot):

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Petja Heiskanen. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Petteri Häkkinen. Antti Väisänen. poikia kuin tyttöjä.

Lounais-Suomen Partiopiiri ry PARTIOLAISEN PUVUT JA MERKIT kiinnitysohjeita mallipaitaan

SUDENPENTUOSASTO. Syksy Avoimet ovet vanhemmille partiotiloissa Sudenpentujen retkiviikonloppu: laumat järjestävät omat retkensä

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Partiolippukunta Susiveikot ry Tilinpäätös 2009 Tasekirja

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

PARTIO- OHJELMAN SYVÄLLINEN TUNTEMUS Roadshow Kohtaus,

Transkriptio:

Partiolippukunta Teiska Partio ry:n Toimintakertomus 2014 Toimintakertomuksessa käytetään lippukunnan tavan mukaisesti lippukunnan yhteisistä viikonloppuretkistä nimitystä leiri, vaikka ne Suomen Partiolaisten turvallisuusohjeen mukaan ovatkin retkiä. Lippukunnan yhteiset leirit, retket ja tapahtumat Vuonna 2014 lippukunta järjesti kesäleirin Riihilammella 21. 27.7. Leirille osallistui 48 lippukuntalaista ja kaksi ei vielä partiolaista (evp) aikuista. Lisäksi vierailupäivänä leirillä kävi 25 vierasta. Leirillä oli partiolaisia kaikista ikäkausista ja leirin haikit tehtiin meloen. Lisäksi lippukunta järjesti Adventtileirin Rajalassa 13. 14.12. Leirin teemana on Selviytyjät ja mukana oli 54 lippukuntalaista ja kaksi ulkopuolista aikuista. Leirin päätteeksi järjestettiin joulujuhla, johon saapui 40 vierasta. Lippukunta ei järjestänyt omaa Yrjönpäiväjuhlaa, vaan osallistui Tampereen Partiolaisten yhteiseen iltanuotioon Koulukadun kentällä 23.4. Tepalaisia oli mukana 26, sekä lisäksi 10 lippukuntalaisten vanhempaa. Lippukunta osallistui Suomen Partiolaisten Suurjuhlaan Kouvolassa 6. 8.6. Viikonlopun kestäneessä Suurjuhlassa oli ohjelmaa kaikille ikäkausille ja sunnuntaina juhla huipentui paraatiin. Mukana oli 28 lippukuntalaista ja 4 evp vanhempaa. Lippukunta järjesti Aitolahden lippukuntien kanssa Partiokirkon 21.9., ja mukana oli 12 lippukuntalaista. Lippukunta osallistui itsenäisyyspäivänä 6.12. Teiskon seurakunnan jumalanpalvelukseen ja tarjoili kirkkokahvit, paikalla oli 24 lippukuntalaista. Sudenpentutoiminta Keväällä 2014 lippukunnassa toimi kolme viikoittain kokoontuvaa laumaa. Pohjois Teiskon Heinäsirkat lauma kokoontui seurakuntatalolla. Laumassa oli 16 sudenpentua, johtajina Eva Mäntyvaara ja Veera Kohtamäki. Lauma teki polkupyöräretken Riihilammelle 3. 4.5., ja retkelle osallistui 12 henkeä, joista yksi oli evp aikuinen. Etelä Teiskossa Kämmenniemen kerhohuoneella kokoontui kaksi laumaa. Tarja Järvisen johtama Nuijapäät, jossa oli 7 sudenpentua sekä 13 pennusta koostuva Karhupennut, johtajina Sami Puuska, Ainomaija Keskinen sekä apujohtajana Milla Valio. Nuijapäät lauman suunnittelema hiihtoretki peruuntui lumen puutteen vuoksi. Kevätretkeä lauma ei järjestänyt, mutta se osallistui keväällä lippukunnan yhteisiin tapahtumiin. Karhunpennut lauma teki retken Riihilammelle 5.4., ja retkelle osallistui 9 lippukuntalaista ja kaksi evp aikuista.

Lisäksi Karhunpennut retkeilivät Pukalassa 17. 18.5., ja mukana oli 7 lippukuntalaista sekä yksi evp aikuinen. Myös syksyllä 2014 lippukunnassa toimi kolme laumaa. Pohjois Teiskon Heinäsirkat laumaa johtivat Eva Mäntyvaara ja Heidi Hietaniemi, laumassa oli 17 sudenpentua ja se kokoontui Teiskon seurakuntatalolla. Etelä Teiskossa Kämmenniemen kerhohuoneella toimi kaksi laumaa. Nuijapäät lauma jatkoi 6 sudenpennut voimin johtajanaan Tarja Järvinen ja uusi lauma Mesikämmenet aloitti toimintansa johtajanaan Mari Ala Paavola. Mesikämmenissä aloitti 8 sudenpentua. Syksyllä sudenpenturyhmät tekivät yhteisen retken Pukalaan 4.10. Retkelle osallistui 24 lippukuntalaista ja 15 ei vielä partiolaista, aikuisia ja lapsia. Kolkkien matkassa sudenpentutapahtuma oli 15.11. Kämmenniemessä, ja sinne osallistui laumoista viisi joukkuetta, joissa oli yhteensä 24 sudenpentua ja evp saattajat. Seikkailijatoiminta Keväällä Pohjois Teiskossa toimi Mursut seikkailijajoukkue, johtajana Sini Pyyvaara. Joukkueessa oli 9 seikkailijaa ja se kokoontui Kaanaan koululla. Etelä Teiskossa Kämmenniemen kerhohuoneella kokoontui Heidi Hietaniemen ja Nenna Järvisen johtama Tunturipossut, jossa oli 14 seikkailijaa. Seikkailijat järjestivät yhteisen talviretken 8. 9.2., johon osallistui 16 lippukuntalaista ja 1 evp aikuinen. Seikkailijapeli järjestettiin yhteistyössä neljän muun lippukunnan kanssa 12.4. ja tepalaisia mukana oli 13. Lisäksi Tunturipossut tekivät retken Kaarinan polulle 12. 13.4. ja mukana oli 10 lippukuntalaista. Syksyllä Pohjois Teiskossa Mursut joukkue jatkoi toimintaansa niin, että joukkueessa oli 8 jäsentä, 6 vanhaa ja 2 uutta seikkailijaa. Joukkue kokoontui Kaanaan koululla johtajanaan Sini Pyyvaara. Mursut tekivät retken 20. 21.9. Riihilammille, retkelle osallistui 6 seikkailijaa ja johtaja. Etelä Teiskossa Kämmenniemen kerhohuoneella jatkoi toimintaansa Tunturipossut joukkue samalla kokoonpanolla. Johtajiksi vaihtuivat Sami Puuska ja Nenna Järvinen. Tunturipossut tekivät retken Riihilammelle 1. 2.11. ja retkelle osallistui 9 lippukuntalaista. Kämmenniemessä aloitti uusi joukkue Tee hamsterit, jossa on 17 seikkailijaa ja johtajina toimivat Jari Vehmas ja Milla Valio. Tee hamsterit tekivät retken Riihilammelle 4. 5.10., ja retkellä oli 12 lippukuntalaista ja 3 evp aikuista.

Tarpojatoiminta Keväällä 2014 tarpojavartio U.R.P.O.T. jatkoi toimintaa Kämmenniemen kerhohuoneella. Vartiossa oli viisi tarpojaa ja luotsina toimi Mia Duncker Matinlompolo. U.R.P.O.T. suorittivat samoajien kanssa makuupussi liljan Riihilammella 1. 2.2., mukana oli neljä tarpojaa. Toinen tarpojaryhmä Lumikot jatkoi toimintaansa Kämmenniemessä, johtajina Suvi Pyyvaara ja Aki Järvinen. Ryhmässä jatkoi 11 tarpojaa. Lumikot tekivät 17. 18.5. retken Seitsemiseen, ja retkellä oli 5 Lumikkoa ja 1 aikuinen johtaja. Syksyllä U.R.P.O.T. tarpojaryhmä siirtyi samoajiin, mutta Lumikot jatkoi toimintaansa. Lumikot siirtyivät kokoontumaan seurakuntatalolle, ja heidän johtajakseen vaihtui Veera Kohtamäki. Lumikot tekivät vaelluksen Isojärvelle 4. 5.10. Vaellukselle osallistui kolme tarpojaa ja yksi aikuinen. Samoajat Keväällä 2014 Kämmenniemen viiden samoajan vartio jatkoi toimintaansa Antti Järvisen luotsaamana. Samoajat suorittivat makuupussililjan Riihilammella tarpojien kanssa 1. 2.2., ja mukana oli neljä samoajaa. Syksyllä 2014 samoajavartioon siirtyi viisi uutta jäsentä tarpojista, ja vartion luotsina jatkoi Antti Järvinen. Samoajat toimivat apujohtajina nuorempien ikäkausien ryhmissä. Neljä samoajaa osallistui Hämeen partiopiirin samoajaleiri Kohulle 2. 5.8., ja kolme samoajaa osallistui Tampereen Partiolaisten järjestämälle ROK kurssille 22. 24.8. Kaksi samoajaa oli mukana myös Hämeen Partiolaisten X relax samoajatapahtumassa 25. 26.10. Vaeltajatoiminta Vaeltajat toimivat lippukunnassamme johtajina ja osallistuivat siten muiden ikäkausien ja lippukunnan tapahtumiin. Vaeltajilla ei ollut oman ikäkauden toimintaa. Johtajisto Johtajisto kokoontui kokouksiin noin kerran kuukaudessa. Lippukunta oli edustettuna Tampereen Partiolaisten syyskokouksessa 11.11. ja Hämeen Partiopiirin syyskokouksessa 8.11. Tampereella. Lippukunnan johtajia osallistui talvivaellukselle 27.12.2014 4.1.2015

Hammastunturin erämaa alueella, mukana oli 4 lippukunnan aikuista ja 2 lippukunnan ulkopuolista aikuista. Johtajiston rentoutusviikonloppuja ei järjestetty vuoden 2014 aikana. Kisat Yrjönviesti Tampereella 23.4., kisaan osallistui yksi sudenpentujoukkue ja yksi samoajajoukkue. Kumpikin joukkue voitti omat sarjansa. Sudenpentukilpailu Kuulun maailmalle Pirkkalassa 10.5., mukana oli kolme sudenpentujoukkuetta, joissa yhteensä 13 pentua. Leon lenkki ja Hilkan kilpa Tampereella 17. 18.5., mukana oli yksi vartio ruskeassa sarjassa. Pottukisa Matkaoppaat Tampereella 23.9., mukana oli yksi vartio. Harhahetki Tampereella 28.9., mukana kaksi seikkailijajoukkuetta. Seikkailijakisa Menolippu 4.10., kilpailuun osallistui yksi vartio, joka voitti oman sarjansa. Kouluttautuminen Hämeen Partiopiirin (HP) Viestintäverstaaseen 6.2. osallistui yksi vaeltajaikäinen johtaja. Tarpojien taitopäivään (HP) 15.3. osallistui yksi tarpoja. Kova klubille (HP) 2.4. osallistui yksi aikuinen johtaja. Tampeen Partiolaisten (TP) ROK kurssille 22. 24.8. osallistui kolme samoajaa, ja yksi vaeltaja oli kurssinjohtajana. Akela kurssille (HP) 6. 7.9. osallistui yksi aikuinen johtaja. Sampo kurssille (HP) 19. 21.9. osallistui kaksi aikuista johtajaa. Lippukuntatoimijakurssille (L SP/HP) 17. 19.10. osallistui yksi vaeltajaikäinen johtaja. Partiokouluttajakurssilla (L SP/HP) 14. 16.11. osallistui yksi aikuinen johtaja.

Muut tapahtumat Teiska Partio oli mukana järjestämässä Tampereen Partiolaisten kokoontumispurjehdusta 28. 29.6. Yksi lippukunnan tarpoja osallistui 19. 29.7. Islannin Jamboreelle, ja lippukunta avusti häntä matkakuluissa. Lippukunta oli päävastuussa Hämeen Partiopiirin Kolkkien matkassa sudenpentutapahtumasta 15.11. Osallistujia oli ennätyksellinen määrä ja tapahtuma sujui suunnitelmien mukaan. Mukana oli lippukunnan johtajisto ja kymmeniä vapaaehtoisia. Ansiomerkit Lippukunta myönsi vuonna 2014 seuraavat ansiomerkit: Suomen Partiolaisten Collanin solki: Tarja Järvinen Varainhankinta Puutalkoot Terälahdessa 29.4. Koiranäyttely talkoot Pirkkahallissa 2. ja 4.5. Teiskon kesämarkkinat 19.7., makkaranmyyntiä. Tampereen seurakuntien 10 leirin päätöstilaisuus 28.6., makkaranmyyntiä. Teiskon joulumarkkinat 7.12., makkaranmyyntiä. Ekoteko, kynttilöiden keräys Teiskon hautausmaalla 29.12. Partio Scout joulumyyntikampanja lokakuu joulukuu 2014. Kalusto Lippukunta päivitti kalustoaan ostamalla kaksi uutta laavua ja kaksi kaasutrangiaa. Riihilammen leirialue Riihilammen alueen kehittämissuunnitelmaa toteutettiin vuoden aikana. Huhtikuussa Riihilammen vedestä otettiin näyte ja vesi tutkittiin talousvetenä. Vesi ei oletetusti

vastannut hyvän talousveden kriteerejä, mutta sen ei todettu olevan terveydelle haitallista. Keitettynä vettä voi käyttää ruuan valmistukseen ja tiskaukseen. Leirialueelle hankittiin toukokuussa ensiapupakki sekä taittopaarit kantohihnoineen. Alueelle rakennettiin heinäkuussa uusi kahden kopin huussi, joka maalattiin kesäleirillä yhdessä leiriläisten kanssa. Varsinaiset talkoot järjestettiin 13.9. Riihilammella, jolloin korjattiin mökin kattoa ja viimeisteltiin vessan katto. Lisäksi kaadettiin muutama puu ja leirialuetta siistittiin. Tiedottaminen Viralliset tiedotukset annettiin paikallislehti Teisko Aitolahden kautta. Muuten yhteyttä pidettiin johtajiston välillä lähinnä sähköpostitse. Muille jäsenille tiedotteita jaettiin ryhmien kokouksissa tai postitse. Lisäksi viikoittaisen toiminnan johtajat toimivat tiiviissä yhteistyössä vanhempien kanssa. Lippukunnan www sivut http://www.teiskapartio.fi/ uusittiin ja niiden käyttöä ja tiedotusarvoa lisättiin. Lippukunnalla on myös Teiska Partio niminen ryhmä Facebookissa, ja sitä käytettiin aktiivisesti. Lippukuntalehti Vuonna 2014 lippukunnan paperinen lehti Teiskan Joiku lakkautettiin. Juttuja ryhmien tekemisistä julkaistaan lippukunnan www sivuilla olevassa Teiskan Joiku osiossa. Muuta Lippukunta antoi aiempien vuosien tapaan 20 euron stipendit molemmille alueen kouluille jaettavaksi yhdelle 3. luokkalaiselle. Teiska Partio määritteli stipendin kriteerit ja opettajat valitsivat niiden saajat.