----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Samankaltaiset tiedostot
VIROLAHDEN PERUSKOULUN YLÄASTEEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Oppilaiden tuominen aamulla koulun pihaan autolla on kielletty. Oppilaat tuodaan ja haetaan koulun lähikatujen, lähinnä Okkerinkadun varrelta.

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

EURAN KUNTA KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

SIMPELEEN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA SEURAUKSET NIIDEN RIKKOMISESTA

SIMPELEEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

F.E. Sillanpään lukion järjestyssäännöt

Rytkyn koulun järjestyssäännöt

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

Järjestyssäännöt 2017-

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

Opas on tarkoitus ottaa käyttöön lukuvuoden alusta. Sen menettelytapoihin perehdytään kouluissa jo kuluvan kevään aikana.

TURUN LYSEON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Lukuvuosi

HAMINAN KOULU - OHJEISTUKSIA KOULUTYÖHÖN. Päivitys

Tämä on Atalan koulun käytösaapinen. Hyvä käytös antaa sinusta myönteisen kuvan ja tuottaa hyvän mielen muille ihmisille. Auttamalla toisia ja

YHTEISET PELISÄÄNNÖT YLÄKOULUSSA. Järjestyssääntöjen tavoitteet

1. NIVAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

Kivistön koulun hyvä fiilis

OPPITUNNIT POISSAOLOT

KULOSAAREN YHTEISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT - TIIVISTELMÄ

Sivistyslautakunta Liite 5 Sivu 1 / 4 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT RUUKINKANKAAN KOULU. Suomussalmen kunta 1. RUUKINKANKAAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Sateenkaaren erityiskoulun JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

Päämajakoulu LIIKENNE- TURVALLISUUS- SUUNNITELMA

IMATRAN YHTEISLUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Vatialan koulun järjestyssäännöt

SUNAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

2.4 Pansion koulun järjestyssäännöt

1.) Kouluun tulee saapua ajoissa. Sisälle saa tulla vasta kellon soitua. Poikkeuksista sisätiloihin tulemisesta ilmoitetaan erikseen.

JUVANPUISTON KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Saurun koulun päivittäisen työskentelyn toiminta-ohjeet, sopimukset ja järjestyssäännöt

HARJUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT LUONNOS

1 Viherkallion koulun järjestyssäännöt. 2 Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ALKAEN

Lukkarin koulun järjestyssäännöt

KOULUMESTARIN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KÄYTÖSAAPINEN ATALAN KOULU

LIELAHDEN KOULU

Juvolan koulun säännöt:

JAAKKO ILKAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

PIELISJOEN KOULUN OPETUSSUUNNITELMAN LIITTEET

Koulujen järjestyssäännöt. Koulutuslautakunta / liite 2

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

1. Järjestyssäännöt. Veittijärven koulun järjestyssäännöt, päivitetty Ylöjärven kaupunki. Veittijärven koulu

Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä. Yhdessä yhteistyöllä- tiimi. YY-tiimin kokoonpano:

TOIMINTAOHJEITA KOULUPÄIVÄLLE. Kuusan koulu

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä ja koulualueella liikkuvalla on velvollisuus noudattaa Suomen lakia ja koulun järjestyssääntöjä

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

Järjestyssäännöt Häijään koulu

Jä rjestyssä ä nnö t. Nummenkylän koulu

Olarin koulun toimii kahdessa toimipisteessä osoitteissa Olarinniityntie 4 ja Lillhemtintie 1 (Espoo).

KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT EURAN KUNTA

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula

YHTENÄISKOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1. Koulun nimi. 2. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen. 3. Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet

Terva-Toppilan koulun käytänteet

TYÖ JA LOMA AJAT JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Haapaveden lukio I JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN TAVOITTEET II OPISKELIJAN VELVOLLISUUDET LUKIOLAIN MUKAAN

PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

KAUHAJOEN LUKION JA RJESTYSSA A NNO T

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Suonenjoki Kuopio Toivala Muuruvesi

KUMMUN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

PAPINMÄEN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT JA HYVÄN KÄYTTÄYTYMISEN SUOSITUKSET sisältäen erilliset käyttäytymissuositukset taksi- ja bussimatkoille.

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Järjestyssäännöt ovat voimassa siitä saakka kun oppilas saapuu kouluun ja tulee koulun alueelle ja kunnes viimeinen oppitunti päättyy.

Oppilaan oikeudet ja velvollisuudet on määritetty perusopetuslaissa (628/1998)

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

ESIOPETUKSEN, PERUSOPETUKSEN KOULUJEN JA ELISENVAARAN LUKION JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25)

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Yhteisiä asioita

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

Perälän koulun järjestyssäännöt

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Nopolan koulun koulukuljetusopas

Kouluilta kerätyistä kriteeristöistä parastettuja malleja päivitettynä Hämeenlinnan perusopetuksen arviointiohjeita vastaaviksi /RH

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

Kuopion steinerkoulu Virkkulan järjestyssäännöt

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT

Lukuvuonna luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p ja sähköposti

KAUHAJOEN KOULUKESKUKSEN YLÄLUOKKIEN PELISÄÄNNÖT

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus oppilaiden näkemyksiä RJ Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie Tuusula.

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

YHTEISET MENETTELYTAVAT,

Transkriptio:

Syreenin koulu, Teuva puh. +358 6 24134350 http://www.syreeninkoulu.fi ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Syreenin koulun järjestyssäännöt Järjestyssääntöjen tavoitteet Järjestyssääntöjä tarvitaan kouluyhteisön työn ohjaamiseksi sekä viihtyvyyden ja turvallisuuden lisäämiseksi. Koska säännöt koskevat kaikkia kouluyhteisön jäseniä, säännöistä myös yhdessä sovitaan. Jos säännöt eivät vastaa tarkoitustaan, niitä voidaan muuttaa. Opettajat, muu kouluhenkilöstö, johtokunta, oppilaat ja heidän huoltajansa voivat osallistua sääntöjen kehittämiseen. Kouluyhteisön jäsenten ehdotuksesta koulun johtokunta vahvistaa säännöt. Oikeudet ja velvollisuudet 1 2 Jokaisella kouluyhteisön jäsenellä (oppilaat, opettajat, talonmies, siistijät) on - oikeus häiriöttömään työskentelyyn: oppilaalla opiskeluun, opettajalla opettamiseen, muulla henkilökunnalla työnsä suorittamiseen - velvollisuus ottaa huomioon muiden työskentelymahdollisuudet - oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen ts. ketään ei saa henkisesti tai ruumiillisesti vahingoittaa - velvollisuus edistää kaikkien yhteisön jäsenten turvallisuutta - velvollisuus sekä yhteisen että henkilökohtaisen omaisuuden suojaamiseen - oikeus henkilökohtaisen omaisuuden suojaan Kouluyhteisön jäsenet eivät käytä ketään kohtaan loukkaavaa kieltä, ketään ei kiusata eikä vahingoiteta. Heikompia tovereita suojellaan ja kaikissa tilanteissa käyttäydytään hyvien tapojen mukaisesti. Koulun alue ja välituntialue 3 Koulun alue rajoittuu lännessä ja pohjoisessa oleviin peltoalueisiin, idässä kirjaston ja koulun väliseen aitaan ja etelässä ent. Sepän Ahjon koulun rakennuksen pihalla olevaan palloseinään. Välituntialue käsittää etupihan alueen. Koulun takana oleva alue ei ole välituntialuetta. Oppilas saa poistua koulun alueelta koulupäivän aikana vain muualla tapahtuvaan opiskelupisteeseen siirtyessään tai muualle poistuessaan opettajan luvalla.

Päivittäinen työaika 4 Kouluajaksi katsotaan työjärjestyksen mukainen työpäivä. Koulupäivä katsotaan alkaneeksi ja koulun järjestyssääntöjen astuneen voimaan oppilaan tullessa koulun alueelle, vaikka ensimmäinen oppitunti ei olisi vielä alkanutkaan. Järjestyssäännöt ovat voimassa myös koulun järjestämissä tilaisuuksissa kuten juhlat, kerhot tms. Kouluaikaan liittyväksi tilaisuudeksi katsotaan myös koulun ulkopuolella järjestetty toiminta kuten retket, urheilukilpailut jne. Poissaolo ja myöhästyminen 5 Oppilaalla on oikeus olla poissa koulusta vain sairastumisen vuoksi. Oppilaan jäädessä pois koulusta, on huoltaja velvollinen ilmoittamaan poissaolon syy mahdollisimman pian luokan opettajalle tai rehtorille. Ellei ilmoitusta ole tehty viimeistään kolmen työpäivän sisällä poissaolon edelleen jatkuessa, on opettajan tai rehtorin otettava huoltajaan yhteys ja tiedusteltava poissaolon syytä ja tarpeen tullessa huomautettava huoltajaa velvollisuudesta käyttää lasta säännöllisesti koulussa oppivelvollisuuden mukaan. Luvan poissaoloon lomamatkan tai muun hyväksyttävän syy vuoksi kouluaikana voi myöntää opettaja enintään kolmeksi päiväksi, rehtori kahdeksi viikoksi ja johtokunta kuukaudeksi. Kuukautta pidemmäksi ajaksi luvan myöntää varhaiskasvatuslautakunta. Huoltajan on lupaa poissaoloon hakiessa selvitettävä syy poissaoloon ja suunnitelma koulutehtävien hoidosta ja opiskelun etenemisestä kyseisenä aikana. Jos oppilas myöhästyy tunnilta, on hänen pyydettävä anteeksi myöhästymistään ja annettava selitys myöhästymisen syystä. Jos oppilaalla on runsaasti myöhästymisiä, annetaan niistä kirjallinen ilmoitus huoltajalle. Oppitunnit 6 Oppitunnit alkavat ja päättyvät koulun työjärjestyksen ilmoittamana ajankohtana. Oppitunnille saavutaan viivyttelemättä kellon soitua. Tarvittavat opiskeluvälineet on otettava mukaan oppitunnille ja oppilaan on pyrittävä asiallisella käyttäytymisellään edistämään luokan työrauhaa. Oppitunnille on valmistauduttava tekemällä annetut kotitehtävät ja lukemalla kotiläksyt annettujen ohjeiden mukaisesti. Epärehelliset keinot oppisuoritusten parahtamiseksi koetilanteessa on kiellettyä ja paheksuttavaa, jonka vuoksi oppilasta on nuhdeltava, teko annettava tiedoksi huoltajalle ja kokeen arvosanaksi tulee hylätty, numeerisessa arvioinnissa neljä. Aikuisen tullessa luokkaan oppilaat tervehtivät tulijaa.

Välitunnit 7 Oppilaat menevät välitunnilla ulos viivyttelemättä oppitunnin päätyttyä. Käytävillä juoksemista tulee välttää tapaturmien ehkäisemiseksi. Koulurakennuksen sisällä ja WC:ssä ei oleskella tarpeettomasti. Vessakäyttäytyminen tulee olla hyvien tapojen mukaista ja muiden yksityisyyttä on kunnioitettava. Jokainen huolehtii yleisen siisteyden säilymisestä. Sateella on lupa oleskella välitunnin aikana sisällä omassa luokassaan. Luokan tuuletuksesta on tuolloinkin huolehdittava. Juoksemista ja ryntäilyä aiheuttavat leikit käytävillä tai luokissa sisällä vietettävän välitunnin aikana ovat kiellettyjä tapaturmien välttämiseksi. Pakkasen painuessa alle -16 0 voidaan edellisen tapaan viettää välitunti sisätiloissa. Muissa poikkeustapauksissa välitunnin vietosta ilmoitetaan erikseen. Turvallisuussyistä koulun alueella kivien ja lumipallojen heittely, lumisota sekä lumikukkuloilla muiden töniminen on ehdottomasti kielletty. Välitunneille on nimetty valvovat henkilöt. Leikkitelineiden käytössä on noudatettava varovaisuutta tapaturmien välttämiseksi. Mikäli kaikesta huolimatta sattuu tapaturma, on siitä ilmoitettava välituntia valvovalle opettajalle, lähimmälle aikuiselle tai rehtorille. Koulukiusaamnen 8 Oppilastoverin kiusaaminen on ehdottomasti kielletty ja opettajan tulee puuttua asiaan välittömästi tällaista huomatessaan ja epäilyttävässä tilanteessa selvitettävä onko kysymys leikistä vai kiusaamisesta. Kiusaamista huomatessaan oppilas on velvollinen ilmoittamaan siitä opettajalle. Järjestäjät 9 Oppilaat toimivat vuorojärjestyksessä luokan järjestäjinä, jotka toimivat opettajan antamien ohjeiden mukaan oppitunnin valmistelutehtävissä, huolehtivat luokan tuuletuksesta ja yleisestä siisteydestä. Ruokailu 10 Ruokailu tapahtuu Yhteiskoulun ruokalassa, jonne siirrytään opettajan johdolla. Ruokailun jälkeen oppilas palaa koululle itsenäisesti suorinta reittiä oman koulun pihalle välitunnin viettoon. Ruokalassa käyttäydytään rauhallisesti hyviä ruokailutapoja noudattaen.

Jonoissa ei tönitä, hälistä kovaäänisesti eikä muutenkaan häiritä muita ruokailijoita. Kukin huolehtii omalta osaltaan, että ruokailuhetkestä muodostuu tunnelmaltaan miellyttävä tapahtuma. Koulumatkat 11 Koulumatkoilla noudatetaan liikennesääntöjä ja erityistä varovaisuutta tienylityksissä. Koululaisautoissa ei häiritä epäasiallisella käyttäytymisellä muita kanssamatkustajia. Noudatetaan kuljettajan antamia ohjeita viivyttelemättä. Koulumatkalla ei vahingoiteta luontoa eikä rakennettua ympäristöä. Polkupyörällä kulkevat oppilaat asettavat pyöränsä sille osoitettuun paikkaan. Välituntien aikana ei pyöräalueella oleskella tarpeettomasti eikä pyörillä ajella välitunnin aikana. Muiden oppilaiden pyörää ei käytetä ilman omistajan lupaa eikä aiheuteta tahallisesti vahinkoa toisen kulkuneuvolle. Rullaluistimilla, skeittilaudalla tai potkulaudalla ei kuljeta koulun sisällä eikä piha-alueella välituntien aikana, vaan ne säilytetään niille osoitetussa paikassa, kunnes koulupäivä päättyy. Liikkumisvälineet on säilytettävä koulupäivän aikana siten, että niistä ei ole haittaa muulle liikkumiselle. Autoja ei pysäköidä piha-alueelle koulupäivän aikana. Vapaa-ajan toiminta 12 Jos oppilaan vapaa-ajan toiminta tapahtuu koulun tiloissa tai koulun kerhoissa, tulee heidän noudattaa koulun järjestyssääntöä. Koulun ulkopuolinen tilaisuuden järjestäjä vastaa omasta tilaisuudestaan. Luvan tällaisen tilaisuuden järjestämiseksi myöntää hakemuksen perusteella koulun rehtori. Tilaisuuden järjestämisestä voidaan periä tilavuokraa. Päihdyttävät ja huumaavat aineet 13 Oppilas ei saa tuoda kouluun eikä pitää hallussaan tupakkaa, alkoholia sisältäviä juomia eikä huumaavia aineita. Tällaisessa tapauksessa tulee koululta aina ottaa yhteys oppilaan huoltajaan ja ilmoitettava tapahtuneesta. Tarvittaessa tulee tehdä lastensuojeluilmoitus. Tupakointi on aina kiellettyä koulun sisätiloissa ja koulupäivän aikana myös koulun piha-alueella. Sääntö koskee myös koulun ulkopuolisia henkilöitä ja iltakäyttäjiä. Muita sääntöjä 14 Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Oppilas on velvollinen korvaamaan koulun omaisuudelle tahallaan tai tuottamuksellisesti aiheuttamansa vahingon. Vahingosta on viipymättä il-

moitettava opettajalle tai rehtorille. Kouluyhteisön jäsenten henkilökohtaisia tavaroita ei saa luvatta ottaa eikä lainata. 15 16 Rangaistukset 17 Kouluyhteisön jäsenet pitävät koulualueen siistinä. Roskia ei heitetä lattioille eikä pihalle. Luokkahuoneen lattioilta kerätään työn seurauksena suurimmat syntyneet roskat ennen työpäivän päättymistä. Ulkojalkineita ei käytetä luokissa vaan esim. sisäkenkiä, tossuja tai sukkia. Liikuntatunnilla salissa ei käytetä sukkia liukastumisen ehkäisemiseksi vaan ollaan paljain jaloin tai käytetään sisäliikuntakenkiä opettajan antamien ohjeiden mukaisesti. Koulupihan istutuksia tulee suojella. Koulu ei korvaa, jos oppilas tuo kouluun omia arvoesineitään ja ne jostain syystä rikkoutuu tai häviää. Oppilas saa niin halutessaan tuoda matkapuhelimen kouluun. Se ei kuitenkaan saa häiritä oppituntia ja puhelimen tulee koulupäivän aikana olla äänettömällä tai suljettuna repussa. Jos puhelimesta aiheutuu haittaa, opettaja voi pyytää oppilasta sulkemaan puhelimen virran ja luovuttamaan se loppupäiväksi opettajan säilytettäväksi. Koulupäivän päättyessä oppilas voi noutaa puhelimensa opettajalta. Oppilasta voidaan rangaista, jos hän rikkoo koulun järjestyssääntöjä tai muuten käyttäytyy sopimattomasti. Rangaistuksiksi määritellään PKa:n 58 :ssä seuraavat toimenpiteet: 1. Opettaja voi nuhdella oppilasta 2. Opettaja voi poistaa oppilaan luokasta enintään jäljellä olevan oppitunnin ajaksi 3. Rehtori voi nuhdella oppilasta 4. Opettaja voi määrätä enintään kahden tunnin jälki-istunnon 5. Rehtori voi antaa kirjallisen varoituksen 6. Johtokunta antaa kirjallisen varoituksen 7. Lautakunta voi erottaa oppilaan vähintään yhdeksi ja enintään kolmeksi kuukaudeksi. Opettaja voi määrätä kotitehtävänsä laiminlyöneen oppilaan enintään tunnin ajaksi kerrallaan suorittamaan laiminlyötyjä tehtäviä. Syreenin koulun johtokunta on hyväksynyt nämä järjestyssäännöt 27.09. 2001 pitämässään kokouksessa ja pykälän 16 muutoksen 25.09. 2008.