Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Hyvinvointipalvelut teemaryhmä - Katja Ilmarinen & Pirja Peltomäki

Tässä esitteessä käsitellään iäkkäiden yhteisöasumisen muotoja maaseudulla. Valitsimme teemaksi yhteisöllisen asumisen, sillä uskomme, että yhteisöllisyydelle on kysyntää yhteiskunnassamme. Maaseutunäkökulmasta se on yksi tärkeimmistä maalla asumisen vetovoimatekijöistä. Suomalaiseen elämäntyyliin kuuluu viettää osa aika vuodesta maalla ja maaseudulla kuten kesämökeillä. On erikoista, että tätä tarvetta ei enää tunnusteta ja huomioida henkilön ikääntyessä. Kylille ja erityisesti harvaan asutulle maaseudulle on vaikeaa saada palveluja. Palvelutarpeen kasvaessa on usein edessä pakkomuutto kaupunkiin tai kirkonkylälle. Tämä merkitsee siirtymistä pois kotoa, tutusta yhteisöstä ja arjen ympäristöstä. Vaihtoehtoja maaseudun kodin ja keskustassa sijaitsevan asunnon välillä on vähän. Tämä esite kokoaa yhteen iäkkäiden yhteisölliseen maaseutuasumiseen liittyviä vaihtoehtoja ja käytännön esimerkkejä Suomesta. Esitteessä ei kuvata kansainvälisiä esimerkkejä, koska niistä löytyy runsaasti kirjallisuutta. Esite on suunnattu maaseudulle muutosta haaveileville tai sitä suunnitteleville ikäihmisille, tutkijoille, maaseudun kehittäjille, kunnan viranomaisille sekä kaikille asiasta kiinnostuneille. Haluamme jakaa tietoa suomalaisista yhteisöasumisen malleista ja herättää ajatuksia näinkin voisi tehdä! Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Hyvinvointipalvelut teemaryhmä - Katja Ilmarinen & Pirja Peltomäki

Iäkkäiden erilaisille asumismuodoille on tarvetta. Tavoite asumisesta kotona tai kodinomaisissa olosuhteissa ja osana omia yhteisöjä mahdollisimman korkeaan ikään saakka kannustaa etsimään monimuotoisia asumisratkaisuja. Suurin osa ikäihmisistä haluaa asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. (Sosiaali- ja terveysministeriö 11/2013.) Iäkkäiden kotona asuminen edellyttää monimuotoisia ja saavutettavissa olevia palveluja sekä arjen tukea. Iäkkäiden asumisessa kehittämisessä kohteena ovat olleet apuvälineet, teknologiset sovellukset, arkkitehtuuri ja kodin sisustusmateriaalit. (Mäntylä ym. 2012; Koskinen 2005.) Asumisen sosiaalinen ulottuvuus on saanut vähemmän huomiota, vaikka sitäkin on tutkittu (ks. Helamaa & Pylvänäinen 2012). Säännöllisten ihmissuhteiden, yhdessä tekemisen ja harrastamisen vaikutus hyvään elämänlaatuun ja kotona pärjäämiseen on kuitenkin merkittävä. Ihmissuhteet luovat turvallisuuden tunnetta, vähentävät yksinäisyyttä sekä lisäävät psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Näin ollen yhteisöllisyys tukee senioriasumista. Turvattomuudesta ja yksinäisyydestä johtuva palvelujen käyttö vähenee, kun sosiaalinen verkosto ja tuttavapiiri ovat vahvoja. Mikäli asuminen omassa kodissa ei enää ole mahdollista, tulisi ikäihmisen voida asua siitä huolimatta tutussa ympäristössä ja paikallisyhteisössä. (Tedre & Pehkonen 2011.) Kiinnostus iäkkäiden yhteisöasumisen mahdollisuuksiin ja malleihin on kasvussa (Saarinen 2013; Tuusa & Korkka 2012). Aihe on maaseutu- ja asuinpoliittisesti ajankohtainen. Yksittäiset seniori-ikäiset ihmiset ovat kiinnostuneita erilaisista asuinmahdollisuuksista. Kyläyhdistyksissä suunnitellaan yhteisöasumisen malleja ja pilottihankkeita. Iäkkäiden yhteisöasumisen kehittäminen tukee maaseudun elävyyttä, sosiaalista kestävyyttä, iäkkäiden asumisvaihtoehtojen kysynnän kasvua ja nykyistä palveluja väestörakennetta. Ei myöskään sovi unohtaa inhimillistä vaikutusta eli maaseudulla asuvien elämänlaatua ja hyvinvointia.

Maaseudulla voidaan asua yhteisöllisesti kylillä tai maatilalla, omistusasunnossa, pienryhmäkodissa tai vuokralla. Asumiseen voi liittyä hoivaa tai hoitoa, mutta se voi olla myös tavallista vuokra-asumista. Vaikka käytännön esimerkkejä on vähän, monella maatilalla asiaa suunnitellaan ja valmistellaan. Saksan ja muun Euroopan esimerkit innostavat kokeilemaan ja uskomaan asiaan. Milloin nousee ensimmäinen seniorimaatila Suomeen? Ympäristöministeriön (2012) ehdotuksessa ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaksi todetaan, että ikääntyneiden asumisen järjestämiseksi tarvitaan monimuotoisia ratkaisuja. Kuntiin ja kyliin on kehitettävä erilaisia palvelualuemalleja. On luotava ikääntyneiden toimintakykyä ylläpitäviä asuinympäristöjä ja kehitettävä asumista tukevia palveluratkaisuja haja-asutusalueille. Viime vuosina yksityiset toimijat ja yritykset ovat rakennuttaneet senioritaloja, jotka ovat suunnattu tietyn ikärajan ylittäneille asukkaille. Ikärajana voi olla esimerkiksi 55-vuotta. Senioritalot ovat yhteistiloja sisältäviä kerrostaloja, joissa on kiinnitetty huomiota esteettömyyteen ja asuntojen muunneltavuuteen. Loppukiri Helsingin Arabianrannassa on esimerkki senioritalosta. (Helamaa & Pylvänäinen 2012.) Palvelualueet ovat yksi ratkaisu muodostaa arjen selviytymistä tukevia asuinalueita ja -yhteisöjä. Palvelualueilla ja palvelukampuksilla tarkoitetaan asuinalueita, joilla on tavallisia asuntoja, senioritaloja, asumisyhteisöjä ja palveluasumista sekä asumiseen ja hoivaan liittyviä palveluja sekä muita hyvinvointia ja terveyttä edistäviä palveluja. (Sosiaali- ja terveysministeriö 28/2010; Muurinen ym. 2009.) Palvelualueita ja -kampuksia on rakennettu ja suunnitteilla kaupunkiympäristöihin, joita ovat esimerkiksi Keinusaari Hämeenlinnassa ja Tuusulan hyvinvointipalvelukeskus. Millainen on maaseudun tai kylän palvelualue? Innovatiivisia malleja, yhteisöhankkeita ja pilotteja tarvitaan. Suunnitelmat voivat perustua kyläsuunnitelmiin, joissa ikäihmisten asuminen voidaan ottaa monella tavalla huomioon. vastavalo

Asuinmaaseutu vanhanakin? Maaseudun eläkeläisten tavallisin asumismuoto on oma talo, jossa asutaan joko yksin tai (avo)puolison kanssa. Asunnoista suurin osa on suhteellisen hyvin varustettuja. Monet eläkeläiset pärjäävät maaseutukodeissaan mainiosti omin avuin ja sosiaalisen verkoston tuella. Toisten arjen sujuvuutta hankaloittavat asunnon rakenteelliset ratkaisut, sosiaalisten verkostojen ohuus ja asunnon sijainti etenkin suhteessa erilaisiin palveluihin, myös vanhuspalveluihin. Suomalaisen vanhuspalvelupolitiikan hellimä ajatus omassa kodissa asumisen tukemisesta ei käytännössä ulotu maaseudulle, eivätkä tukitoimet aina edes riittäisi arjen edellytysten turvaamiseen. Vaihtoehdoksi tarjotaan muuttoa pois haja-asutusalueelta viimeistään siinä vaiheessa, kun aletaan ennakoida toimintakyvyn heikkenemistä. Tästä on tullut yhteiskunnassa vallitseva normin kaltainen ajattelumalli. Monet iäkkäät omaksuvat muuttoajatuksen vaivatta. Kun maalla asumisen hankaluudet alkavat olla suurempia kuin edut, suunnistetaan taajamiin ja korostetaan taajaman hyviä puolia kuten lähellä olevia palveluita ja harrastusmahdollisuuksia. Toiset sopeutuvat ajatukseen pikkuhiljaa. Joillekin taas ajatus muutosta on täysin vastenmielinen, mutta sitä pidetään lähes luonnonlainkaltaisena välttämättömyytenä, kun edellytykset asua omassa kodissa maaseudulla hupenevat. Haluttomien taajamaanlähtijöiden kohdalla muutto uhkaa koko omaksuttua elämäntapaa ja olemassaolon perustaa. Asuinympäristöinä maaseutu ja kaupunki ovat erilaisia ja osalle iäkkäistä ihmisistä juuri maaseutu on ainoa oikea elämisen paikka. Vaihtoehtoisten asumisratkaisujen suhteen ovat sekä suomalainen vanhus- että asuntopolitiikka mielikuvituksettomia. Yhteisöllisiä maalla asumisen vaihtoehtoja on toistaiseksi vähän, eivätkä vanhusten laitoshoivan laatukriteerit huomioi asuinympäristöä laatutekijänä. Laitosmuotoiset asunnotkin sijaitsevat aina jossain ympäristössä. Ne eivät ole tai ainakaan niiden ei pitäisi olla ympäristöstään eristettyjä saarekkeita. On tarpeen päästä eroon ajatuksesta että ikääntyvien maaseudulla asumisen ainoa vaihtoehto on oma asunto. Sekin voi olla vaihtoehto, mikäli palvelut ja kulkuyhteydet pelaavat, mutta sen rinnalle tarvitaan uusia asumisen muotoja. Asumismuodosta riippumatta asujan kannalta on merkityksellistä missä asunto sijaitsee. Suomalaisesta vanhusten asumiskeskustelusta on tyystin puuttunut kysymys missä. Missä on tärkeä kysymys. Tutkija Silva Tedre

Kaipuu maalle Maaseudulle syntyneellä on juuret vahvasti maassa. Vanhana moni haluaa palata tuttuun ja turvalliseen ympäristöön. Olen asunut ikäni maatilalla. Lähikaupunkini Helsingin keskustassa ahdistun ihmistungoksesta, eltaantuneen rasvan kärystä, ällöttävästä tupakan lemusta ja onnettomista ulkomaalaisista kerjäläisistä. Mikään edellä mainituista kohtaamisista ei mielestäni ole terve. Maatiloilla lähiympäristössäni me elämme lähes herran kukkarossa, me tunnemme toisemme ja seuraamme taloihin kulkijat. Maatiloilla on moninaista toimintaa tuotantosuunnasta riippuen. Vanhanakin voi omaehtoisesti osallistua tekemiseen. Elo on yhteiseen hyvään perustuvaa ja tukeutuvaa elämänmuotoa ja yhteisöllistä elämäntapaa. Täällä elämä on turvaa antavaa, vuorovaikutteista ja virikkeellistä myös vanhenevalle ihmiselle. Aina ei luonnollisestikaan ole helppoa, mutta uusi päivä on antanut yleensä uudet neuvot. Hiljaisuus, luonnon rauha, raikas ilma, puhdas ruoka, kasvien kasvu ja kukoistus, luonnon vehreys, avara maisema ja erityisen ihana monipolvinen lintujen laulu kesäisinä öinä kuuluu suomalaiseen maaseutuun. Täällä näkee selkeästi vuodenaikojen vaihtelut ja vuorottelevan värimaailman. Elävä luonto on luovuuden lähde. Moni asia on lähellä. Käsillä tekeminen pitää aivot vetreinä. Virikkeitä ei tarvitse hakea kauppatemppeleistä. Ostoksiakin voi tehdä Internetin välityksellä. Posti sekä tuo että vie toimituksia. Liikkumiseen kimppakyyti on toimiva ratkaisu. Maalla asuja ei häiriinny naapurien äänistä. Seinän takana ei yleensä asu vieraita. Musisoija voi soittaa rauhassa vaikka keskellä yötä. Talonpoikaisjärkeä käytetään ja kohtuuden ja oikeudenmukaisuuden hengessä toimitaan. Ihmisten ja eläinten elämää kunnioitetaan. Iän karttuessa sukupolvien ketjun olemassaoloa luonnollisesti arvostan yhä enemmän. Toive oman vahvan lenkin synnyttämiseen on voimistunut. Monesta syystä haluaisin viettää eläkeaikaani mahdollisimman pitkään monitoimisella maatilalla. Toivon, että voin odottaa täällä kutsua lähteä lopulta turvallisesta ympäristöstäni taivaan iloihin. Maanviljelijä Sinikka Sahramaa vastavalo

Sinikka Sahramaa (2012) tutki opinnäytetyössään asenteita, jotka liittyvät senioriasumiseen maatilalla. Maatilalla asumiseen suhtauduttiin myönteisesti ja sille näytti olevan kysyntää iäkkäiden joukossa. Yritysnäkökulmasta koulutetuille viljelijöille voi aueta lisäelinkeino, jos he voivat hyödyntää olemassa olevaa maatilan rakennuskantaa iäkkäiden asumiseen ja tukipalveluita tarjoavaan toimintaan, jopa hoivamaatalouteen asti. Sahramaa löysi tutkimuksessaan kaksi maatilan senioriasumiseen sopivaa mallia. Perhehoidossa seniori asuu yhdessä viljelijäperheen kanssa. Mallissa yhdistyy asuminen sekä kevyt hoiva ja tuki. Yhteisöllinen maatila voi tarjota senioriasumiseen vuokra-asuntoja. Näiden toimintamallien juuret löytyvät maatilan perinteistä. Maatilalla eri sukupolvien asuminen rinnakkain on ollut tavallista. Tulevaisuuden maatilaa ajatellen tutkimuksessa esiteltiin kolmas malli, joka oli monen polven aktiivinen kylä kylässä. Maatilaympäristöön tukeutuvaan kiinteistöyhtiöön voidaan lisätä mahdollisuus rakentaa omakotitaloja, oma vanhusten palvelutalo ja lasten päivähoitoon sopivat tilat. Maatilan liiketoimintaan kuuluisi asumiseen ja harrastukseen liittyvät palvelut niin vanhuksille kuin muillekin perheeseen kuuluville ikäryhmille. MTT:n tutkija Winfried Schäfer on käsitellyt sosiaalisen maatalouden ja maatilalla asumisen muotoja useissa tutkimuksissa. Schäferin mukaan sosiaalisen maatalouden palveluja tuottavia maatiloja löytyy Suomesta, Itävallasta, Saksasta ja Sveitsistä. Sosiaalisen maatalouden esimerkkitiloilla on luotu muitakin toimeentulolähteitä kuin alkutuotanto. Elintarvikkeiden lisäksi päätuotteita ovat terveys, työ, koulutus ja terapia. Maatila voi olla hyvä asuinpaikka paitsi perinteisille hoiva-asukkaille myös loma-asukkaille. Muualla Euroopassa on maatilojen asumispalveluissa kiinnitetty erityistä huomiota asumistasoon kuten esteettömyyteen, saatavilla oleviin palveluihin, kuljetuksiin sekä terveys-, kuntoutus- ja hyvinvointipalveluihin. Keski-Euroopassa toimii jo kymmeniä, ellei satoja, maatiloja, jotka harjoittavat maataloutta ja tarjoavat muun muassa asumista, hoivaa ja hoitoa. (Schäfer 2012; Yli-Viikari 2011; Helsingin Sanomat 2010.) Heinolan biodynaamiselle tilalle Mäntsälässä on suunniteltu asumista ja tilakauppaa maatilatoiminnan oheen. Tilalliset Terhikki Sahari ja Taisto Vesa kaavailivat maatilalle yhteisöä, johon voisi muuttaa esimer-

kiksi eläkevuosiaan maaseudulla suunnittelevia ihmisiä. Tavoitteena on luoda elävä maatila, jossa yhdistetään tilanpito ja asuminen. Tilalle on tehty suunnitelma, joka tähtää senioriasuntojen rakentamiseen. Nykyisten talojen korjaaminen ja uusien rakentaminen kuuluvat Heinolan tilan suunnitelmiin. Ensimmäiseen uudistaloon on rakennuspiirustukset valmiina, ja seuraavaksi haetaan rakennuslupaa. Heinolan tilasta on tarkoitus kehittää uudenlaisen maaseutuasumisen mallitila. Se tuottaisi suureksi osaksi oman ruokansa, kierrättäisi jätteensä ja tuottaisi energiansa. Tilakaupan, leipomon tai juustolan perustaminen sekä kasvihuoneen rakentaminen ovat suunnitteilla. Heinolan tilan ympärille on syntymässä yhteisö, jonka jäsenet haluavat jatkaa biodynaamista viljelyä ja laajentaa myös tilan sosiaalista toimintaa. (Keski-Uusimaa 18.11.2012 ja 3.12.2012; Maaseudun Tulevaisuus 16.11.2011 ja 18.11.2011; Helsingin Sanomat 23.8.2010.) Tilalliset ovat eläköitymässä ja tilalle etsitään uutta viljelijää. Majvikin biodynaaminen maatila sijaitsee Sipoon Itäsalmessa aivan Helsingin kupeessa. Tila koostuu 60 hehtaarista, josta noin 35 ha on metsää ja reilu 20 ha peltoa. Pelloilla kasvatetaan vihanneksia ja perunaa sekä viljellään viljaa. Eläimet ovat tärkeä osa biodynaamista kokonaisuutta. Majvikissa on lehmiä, kanoja ja kissoja. Majvikin tilaan kuuluu myös luomukanala ja oma kauppa. Tilalla on tavoitteena kehittää toimintaa, asumista ja palveluita, jotka on suunnattu mm. senioreille, mutta myös muille kohderyhmille, jotka hyötyisivät maatilan kuntouttavasta ympäristöstä. Tavoitteena on, että maatilan yhteyteen kasvaa yhteisö, joka on monipuolinen ja kattaa monta sukupolvea. Tilalla aloitti alkuvuodesta 2012 ulkopuolinen viljelijä Atte Hermansson, Niklas Ramm-Schmidtin jäädessä eläkkeelle 30 viljelyvuoden jälkeen. Tuotantoon liittyviä muita suunnitelmia on kehittää tilasta monipuolisempaa mm. investoimalla isompaan kasvihuoneeseen, joka tukee myös hyvin vihreän hoivan palveluiden kehittämistä. Rakentamisen on kaavailtu alkavan kesällä 2015. Tavoitteena on, että tilalle tulee useampi yrittäjä ja monipuolinen yritysrypäs, jotka tukevat toinen toisiaan, ja jotka yhdessä tarjoavat monipuolisia maatila-avusteisia palveluita ja palveluympäristöjä. Haasteita ja epävarmuutta lisäävät mahdolliset kuntaliitokset, jotka saattavat vaikuttaa alueen kaavoitukseen ratkaisevasti. Sipoon kunta suhtautui myönteisesti vihreän hoivan palveluiden kehittämiseen. (Niklas Ramm-Schmidt & Atte Hermansson, suullinen tiedonanto ja haastattelut 2013.) vastavalo

Harto Ylitalo (2012) on tarkastellut vuokra-asumista maatilalla selvityksessään Piilevät mahdollisuudet tuloksi. Maaseudun kiinteistöjen käyttö-, jalostus- ja vuokrausmahdollisuudet. Ylitalon mukaan suomalaiset maatilat tarvitsevat monipuolisempia toimintamalleja ja sivutuloja. Maatilan rakennus tai vanha navetta voidaan saneerata ja vuokrata maatilan ulkopuoliselle asiakas- ja käyttöryhmälle. Vuokra-asuntojen välitys vaatii yrittäjältä erilaista tieto-taitoa kuin omistusasuntojen myynti. Vuokraukseen liittyy epävarmuutta ja kustannuksia. Vuokralaisten etsiminen ja vaihtuminen on jatkuva prosessi, jos ei synny pitkäaikaisia vuokrasuhteita. Maaseudulla vuokrataso on alhaisempi, joten tuloja ei synny välttämättä kovin paljon. Omistus- ja vuokra-asuminen voivat onnistua rinta rinnan maatilalla. (Maaseudun Tulevaisuus 22.2.2013; Ylitalo 2012.) Karjalohjan mummonmökkikylä Ulla ja Seppo Syvähuoko perustivat omistusasumiselle pohjautuvan mummonmökkikylän Karjalohjalle vuonna 2007. Syvähuokot olivat Suomessa ensimmäisiä yrittäjiä, jotka suunnittelivat hyväkuntoisille senioreille suunnattua asuinaluetta maaseudulle. Kohderyhmä on rajattu 55 75-vuotiaisiin eläkettä suunnitteleviin ja eläkeläisiin. Mummonmökkialueen koko on 5 hehtaaria ja sille voidaan sijoittaa kaikkiaan 28 omakotitaloa, joista suurin osa on 88 m 2 ja loput 73 m 2. Talot hankitaan valmistaloina Salosta Teijo-Talot talotehtaalta. Vakituisia asukkaita on jo kymmenessä ja vapaa-ajan asukkaita kuudessa talossa. Lohjan kunta kaavoitti alueen sekä vastaa kaavoituksesta, kunnallistekniikasta, katuvalaistuksesta ja päätiestön hoidosta. (Maaseudun Tulevaisuus 22.2.2013.) Asukkaiden osakeyhtiö Asunto Oy omistaa venevalkaman, nuotiopaikan, grillikatoksen, kuntoilu/pelikentän, uimarannan ja ison uima-altaan sekä jokaiselle halukkaalle oman kasvimaan. Se huolehtii yhteisten alueiden hoidosta ja osakkaat omista piha-alueistaan, joiden keskikoko on noin 500 m 2. Asuminen on itsenäistä, mutta vapaaehtoinen yhteisöllisyys kuuluu arkeen. Naapurit auttavat toisiaan kauppa-asioissa, autokuljetuksissa ja arjen toiminnoissa. Vaikka alueella ei ole omaa asukasyhdistystä, kokoontuvat asukkaat yhteisille teatterimatkoille, matkailtoihin ja pikkujouluihin. Yhteisöllisyys luo asukkaiden mukaan turvaa ja lisää halukkuutta muuttaa mummonmökkikylään. Alue kasvaa jatkuvasti. Syvähuokot suunnittelevat samalle alueelle myös toista mummonmökkikylää, johon kaavoitettaisiin kuusitoista uutta tonttia. (Maaseudun Tulevaisuus 22.2.2013.) Pälkäneen mummonmökit Omistusasumiseen perustuvaa mummonmökkikonseptia on tutkittu ja kehitetty myös Pälkäneellä. Idea perustuu perinteiseen mummonmökkikonseptiin. Asukkaiden elämäntapaa, taloutta ja ympäristöä voidaan parantaa rakentamalla perinteisiä mummonmökkejä, jotka soveltuvat pienille perheille tai yksin asuville. Hanke paljasti, että asumismuodolle on kysyntää myös paikallisten asukkaiden keskuudessa. Heidän mieltymyksensä ja tarpeensa otettiin huomioon mökkien suunnittelussa. Kyselyn mukaan asukkaat suosivat kahdesta pinta-alamallista suurempaa (60 80 m 2 tai 40 60 m 2 ), palvelujen läheisyyttä, talonmiehen palveluja ja mökkien sijoittumista lähekkäin. Sen katsottiin lisäävän turvallisuutta. Markkinatutkimuksessa ilmeni, ettei tällaisia mökkejä ollut saatavilla, mutta suurimmat rakennuttajat olivat halukkaita mukauttamaan mökkejä asukkaiden mieltymysten mukaisiksi. (Euroopan komissio 2009.) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Hyvinvointipalvelut teemaryhmä on pohtinut 21.1.2013 pienryhmässä maatilalla tapahtuvan vuokra-asumisen pullonkauloja ja vetovoimatekijöitä. Tarjonta ja kysyntä määrittävät vuokra-asumista. EI, TARJONTA: omat vanhemmat asuvat vielä tilalla, tilalla ei ole sopivaa rakennuskantaa vuokrattavaksi, yksityisyyden menettäminen, vuokra-asunnon pitäminen ei ole taloudellisesti kannattavaa (esim. lämmityskulut), tiedon ja esimerkkien puute, ei ole kysyntää, tuo liikaa työtä, asenne- ja kulttuuri-ilmasto EI, KYSYNTÄ: ei haluta asua maalla, ei haluta asua toisten nurkissa, riittämättömät palvelut, vuokraasuntoja ei ole tarjolla, yksityisyyden puute, kustannukset, asenne- ja kulttuuri-ilmasto KYLLÄ, TARJONTA: tuottamattomat kiinteistöt tuloiksi, apu arjen askareissa, turvallisuus, halu auttaa ikääntyneitä, rakennuskannan ylläpito, samanhenkistä porukkaa ympärille KYLLÄ, KYSYNTÄ: halu asua maaseutuympäristössä, halu kuulua maatilan yhteisöön ja tehdä maatilan töitä, kustannukset, turvallisuus, paluumuuttajat Lisäksi tulee tarkastella ja tutkia hyötyjä sekä haittoja julkiselle sektorille kuten kunnille. Tästä aiheesta tutkimusta ei ole tehty kovin paljoa. Pääpaino on ollut yksityisten senioritalojen malleissa.

Kauhajoen Nummikoti ry Kauhajoen Nummijärven kylästä löytyy esimerkki miten hyvinvointia ja kylän elinvoimaa vahvistetaan voimavaroja ja palveluja yhdistämällä. Nummikodin palvelukeskuksessa toimii päiväkoti, kylätupa ja ruokapalvelu. Nummikoti ry omistaa kiinteistön, jossa on 12 huoneistoa, jotka on vuokrattu asuntoa tarvitseville. Huoneistoista kymmenen on yksityisessä käytössä ja Kauhajoen kaupungin päiväkotitiloina on kaksi huoneistoa ja kerhotupa. Asukkaat ovat monenikäisiä. Näin toteutuu viihtyvyyden kannalta tärkeä sukupolvien välinen yhdessäolo. Nummikodilla aloitettiin aterioiden valmistus vuonna 2005. Samalla alkoi ruuan tarjoilu kylätuvalla. Myös kyläläiset ovat käyttäneet ateriapalvelua hyväkseen. Yhdistys on järjestänyt ruokatoimituksia kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti tilauksesta kotiin. Myös päivähoidon ruuat on toimitettu Nummikodilta kesästä 2006 alkaen. Nummikodin vuokra-asunnot sopivat hyvin iäkkäille ihmisille. Palvelut kuten ruokailu on lähellä ja Nummikodilla järjestettäviin tilaisuuksiin on lyhyt matka kulkea. Tällä hetkellä asukkaiden ikähaitari vaihtelee noin 50 ja 100 vuoden välillä. (Nummijärvi - Nummikoti yhdistys ry 2013; T. Nummikoski, suullinen tiedonanto 20.12.2013.) Velkuan Teersalon palvelukeskus Kummeli Vuonna 1992 perustettu Velkuan palvelukeskus Kummeli on osoittautunut onnistuneeksi ratkaisuksi pienessä, noin 250 asukkaan saaristokunnassa viitisenkymmentä kilometriä Turusta. Velkuan Kummeli on Velkuan Teersalossa toimiva monipalvelukeskus, jonka toimintaa ylläpiti Velkuan Kummeli ry 1.1.2013 saakka. Toiminta siirtyi Naantalin kaupungin omaksi toiminnaksi vuonna 2013. Kummelia voidaan pitää esimerkkinä maaseudun palvelukampuksesta. Sen tarjontaan kuuluu ikäihmisten asumispalvelu, tehostettu palveluasuminen ja kotihoito, ryhmäperhepäiväkotihoito, terveyskeskuksen avosairaanhoitajan vastaanotto, ruokapalvelu, lounasravintola, kirjasto, asiamiesposti ja nuorisotoimintaa. Lisäksi tarjolla on monia tapahtumia. Tehostetun palvelun asuntoja on yhdeksän ja vuokrakaksioita on kaksi. Asukkaat tekevät vuokrasopimukset Naantalin kaupungin kanssa ja vuokriin voi saada KELA:n maksamaa eläkkeensaajan asumistukea. Asukkaat maksavat ruokansa, lääkkeensä ja hoitotarvikkeensa. (Naantalin kaupunki 2012; Pihlaja 2010.) Velkuan Kummelin perustaminen, ylläpito ja säilyminen ei ole ollut itsestäänselvyys vuosien varrella. Kummelin kaltainen uudenlainen yhteistyö eri sektoreiden kesken ja pienen yksikön toiminnan puolustaminen on vaatinut merkittävää ajankäyttöä ja asiantuntemusta paikallisilta asukkailta ja työntekijöiltä.

Iäkkäiden perhehoito käsitteenä Perhehoito on henkilön hoidon ja muun huolenpidon järjestämistä hänen oman kotinsa ulkopuolella, perhehoitajan kotona. Perhehoidossa ikäihmisellä on mahdollisuus elää perheessä normaalia arkea. Kodissa ikäihmisellä on myös mahdollisuus osallistua arjen mielekkäisiin askareisiin omien voimavarojen ja halun puitteissa; hoidossa pyritään toiminnallisuuteen ja yhdessä tekemiseen. (Kuukkanen ym. 2012.) Perhehoito vastaa iäkkäiden asumisvaihtoehtojen kysynnän kasvuun myös maaseudulla, jonne sen järjestäminen soveltuu hyvin. Leinon & Tolvasen (2013) opinnäytetyössä todettiin, että maaseutu ja luonto ovat lisäarvo hoidon ja asumisen järjestämisessä. Perhekoti on sosiaalinen yhteisö, joka tarjoaa ikäihmiselle turvallisuutta, yhteenkuuluvuutta ja kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa (Kuukkanen ym. 2012). Kaarinan perhehoitokylä Kaarinan kuntaan valmistuu Suomen ensimmäinen iäkkäiden perhehoitokylä ja -yhteisö vuonna 2014. Kylässä on viisi perhehoitokotia, joissa kussakin asuu perhehoitajan kanssa neljä senioria. Kaarinan Vanhusten Palvelukeskuksen säätiö on rakennuttanut kiinteistöt, omistaa ne ja vastaa niistä. Kaarinan kaupunki hoitaa lain mukaiset viranomaistehtävät suhteessa ikäihmisiin ja perhehoitajiin. Kaarinan kaupunki vastaa ikääntyneiden sijoittamisesta perhekoteihin ja huolehtii ikääntyneen hoivan ja huolenpidon kokonaisuudesta. Kaarinan kaupunki ja Perhehoitoliitto vastaavat perhehoitajien valmentamisesta yhdessä. (Kaarinan kunta 2013.) Kaari- nan kunnan avaus on merkittävä ja ainutlaatuinen, myös kansainvälisesti. Lieksan Metsätyömieskoti Ruunaan metsätyömieskoti sijaitsee Lieksassa, 25 kilometriä keskustasta. Metsätyömieskoti on perustettu vuonna 1966 alueen ikääntyneitä metsätyöläisiä varten. Myöhemmin, entisten tukkijätkien määrän vähentyessä, asumaan on päässyt, jos on tavalla tai toisella ollut metsän ja puun kanssa tekemisissä. Kodin asukkaat saavat täyden ylläpidon, ruuan, vaatehuollon ja siivouksen. Emäntiä on kolme, joista yksi asuu lähellä ja kaksi kaupungin keskustassa. Kodinhoidon työntekijänä on mies, joka työskentelee kokoaikaisesti metsätyömieskodilla. Entinen oppilasasuntola palvelee hyvin metsätyömiesten kotina. Asuinrakennuksen lisäksi pihapiiriin kuuluu tyhjillään oleva entinen kansakoulu, navetta, sauna ja saunarakennuksen yhteydessä oleva pieni yksiö, jota vuokrataan ulkopuolisille. Metsätyömieskotia uhkasi vuonna 2011 lakkauttaminen ja asukkaita sijoittaminen kaupungin palveluasumisen yksiköihin keskustaajamaan. Lakkautusuhka on nyt ohitettu ja metsätyömieskoti on kaupungin omistuksessa ja osa kaupungin kotihoidon ja palveluasumisen rakennetta. (Jämsén 2013.) Kiteen Kanervikkola-koti Oy Maaseudulla toimii monia yksityisiä hoitokoteja. Yksi esimerkki on Kiteellä Ruppovaaran kylässä toimiva Kanervikkola-koti. Hoitokoti on perustettu vuonna 2004 ja se sijaitsee maaseudulla, 7 km päässä kaupungin keskustasta. Se on erikoistunut muistisairaiden ja vaikeavammaisten palveluasumiseen. Henkilökunta ja sijaiset on koulutettu kinestetiikkaan ja lisäksi heidät on perehdytetty erilaisiin kuntouttavan hoitotyön menetelmiin. Muistisairaiden hoidon laatutyökaluna hoitokodissa käytetään Suomen muistiasiantuntijoiden ELO-D arviointia. Myös Green Care eli vihreä hoiva on otettu osaksi hoitokodin toimintaa. Sen avulla halutaan turvata toimintakyvyltään heikentyneiden ihmisten oikeus luontoon, liikuntaan, sosiaalisiin suhteisiin ja yhteisölliseen kokemiseen. Kanervikkolakodissa on kaksi asuinsiipeä ja niissä 21 paikkaa, joista 10 on muistisairaille ja 11 vaikeavammaisille. Kunnat ostavat hoitokodilta pääasiassa tehostettua palveluasumista. Pari asukasta maksaa asumisen ja palvelut itse. Tällä hetkellä Kanervikkola-koti on hakeutumassa alueellisen palvelusetelin piiriin ikäihmisten asumisen osalta. (Kanervikkola-koti 2013; J. Kuittinen, kirjallinen tiedonanto 16.12.2013.)

Tässä luvussa esitellään poimintoja ja kehittämisehdotuksia kirjallisuuskatsauksen pohjalta. Näin ollen tarkoitus ei ole käsitellä kaikkia lähdeluettelossa esitettyjä tutkimuksia. Haluamme innostaa lukijoita itse perehtymään ja innostumaan aiheesta. Iäkkäiden yleiseen asumisen turvallisuuteen, esteettömyyteen ja asuinympäristön viihtyvyyteen liittyviä tutkimuksia on runsaasti saatavilla. Huomio on kiinnittynyt myös yhteisöllisen asumisen muotoihin, edellytyksiin, esimerkkeihin ja kehittämiseen viime vuosina. Yhteisöllisen asumisen esimerkit ovat kuitenkin usein kaupungeista (ks. Dahlström & Minkkinen 2009) eikä maaseudulla asumista ole tutkittu samassa laajuudessa. Iäkkäiden kaupunkilaisten asumistoiveita on selvitetty (Mäntylä ym. 2012). Tiedon aukkopaikka löytyy siitä mitkä ovat maaseudulla asuvien toiveet senioriasumiselle. Missä ja minkälaisessa ympäristössä maalla asuneet toivovat viettävänsä vanhuuden päivät? Kyseessä on tärkeä tiedon paikka, sillä senioriasumisen kehittämisessä tulee ottaa huomioon myös maaseudulla asuneet ei vain kaupungeissa asuneet ja asuvat. Oletettavaa on, että mieltymykset ja odotukset eroavat muun muassa palvelujen tarpeessa, palvelujen läheisyyden määrittelyssä ja toiveissa palveluvalikoiman laajuudesta. Tulevaisuuden senioriasuminen -tutkimuksessa (Tuppurainen 2006) ikäihmisiä yhdistäviksi yleisiksi tarpeiksi muodostuivat itsenäisyyteen, yhdessäoloon, aikaan sekä ympäristöön liittyvät tekijät. Nämä ilmenevät tarpeina irtiottoihin, omaan harrastustoimintaan, auttamiseen, sosiaaliseen vuorovaikutukseen, rutiinien ja toimintatapojen ylläpitämiseen, jatkuvuuteen, osallistumiseen ja johonkin kuulumiseen sekä reviireihin. Laurinkarin ym. (2005) haastatteluissa havaittiin etenkin vanhempien vastaajien arvostavan yhteisöllisyyttä tärkeänä osana asumista. Pientaloasuinalueet koettiin miellyttävinä rauhallisuuden ja vehreyden vuoksi. Varsinkin oma piha oli oleellinen osa asumista. Asuinympäristön kannalta mieluisina pidettiin paikkoja, jotka olivat hyvin hoidettuja, maisemallisesti tai historiallisesti arvokkaita rakennettuja ympäristöjä tai luonnonympäristöjä. Ympäristöltä toivottiin ajallista kerroksellisuutta. (Mäntylä ym. 2012; Tuppurainen 2006.) Kirjallisuuskatsauksen perusteella havaittiin seuraavat tutkimuksen aukkopaikat ja selvitysten tarpeet. Tarvitaan: Tietoa siitä, mitä maaseudulla asuvat haluavat ja odottavat asuinpaikaltaan (mukaan lukien palvelujen saatavuus) vanhuudessa Tietoa yhteisöasumisen vaihtoehdoista sekä kysynnästä ja tarjonnasta maaseudulla Malleja ja pilotteja iäkkäiden palvelualueista maaseudulla Malleja ja pilotteja seniorimaatiloista Suomessa Selvitys paikallisten yhteisöasumisen, kyläasumisen, yms. kehittämishankkeiden tuloksista ja hyvistä käytännöistä sekä mahdollisista ongelmista ja haasteista.

Andersson, S. 2012. Ageing in place Ikäihmisten asumisen ongelmat ja sosiaaliset suhteet. Gerontologia 26(1), 2 13. Dahlström, M. & Minkkinen, S. 2009. Loppukiri. Vaihtoehtoista asumista seniori-iässä. Juva: WSOY. Euroopan komissio. Parhaita Leader+-käytäntöjä. 4/2009. Helamaa, A. & Pylvänen, R. 2012. Askeleita kohti yhteisöasumista. Selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta. Tampereen teknillinen yliopisto. Monikko-hanke (2011 2012): Moninaisten yhteisöllisten asuin- ja toimintaympäristöjen kehittämispilotit. Helsingin Sanomat 23.8.2010. Vihreästä hoivasta toivoa tiloille Maatalous ja ihmisten hoito yhdistyvät uudessa maaseutumallissa. Jämsén, A. 2013. Miesten koti metsässä. Teoksessa: Tedre, S. & Voutilainen, M. 2013. Eläkeläiset eläkeläisenä. Maahenki ss. 120 125 Kaarinan kunta. 2013. Itsenäistä työtä ikäihmisten parissa - Tule hoitajaksi seniorien perhehoitokylään. www.kaarina.fi/perhe_ja_sosiaalipalvelut/kotihoito_ vanhuspalvelut/fi_fi/perhehoitokyla/ Kanervikkola-koti. 2013. Kanervikkola-koti -esite www.hoitokotieerika.fi/documents/kanervikkola_ esite_lite.pdf Kattilakoski, M., Kilpeläinen, A. & Peltomäki, P. Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 1/2012. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä. Keski-Uusimaa 18.11.2012. Unelma omasta juustolasta elää Heinolan tilalla. Keski-Uusimaa 3.12.2012. Potut ja salaatit tuoreena pöytään ilman välikäsiä. Kuukkanen, M., Ilmarinen, K. & Leinonen, R. 2012. Läheisyyttä lääkkeeksi yhteisöllisyys iäkkäiden perhehoidossa. Teoksessa: Kattilakoski, M., Kilpeläinen, A. & Peltomäki, P. (toim.) Yhteisöllisyydellä hyvinvointia ja palveluja maaseudulle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 1/2012. Laurinkari, J., Poutanen V-M., Saarinen, A. & Laukkanen, T. 2005. Senioritalo ikääntyneen asumisvaihtoehtona. Kysely- ja haastattelututkimus Joensuussa, Kuopiossa ja Tampereella vuonna 2005. Suomen Ympäristö 815. Ympäristöministeriö. Lehmuspuisto, V. & Åkerblom, S. 2007. Iäkkäiden ihmisten liikuntapaikkojen suunnittelu: Arki- ja terveysliikunnan tilat palvelu- ja hoiva-asumisympäristöissä. Opetusministeriö, Teknillinen korkeakoulu ja Rakennustieto Oy. Leino, P. & Tolvanen, E. 2013. Kyllä mää sydämestäin toivon, että tällääsiä paikkoja tulis enämpi. Maaseutuympäristö lisäarvona vanhusten perhehoidossa. Kotka: Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Leino, P. & Tolvanen, E. 2013. jälkeen: Laurinkari, J., Poutanen V-M., Saarinen, A. & Laukkanen, T. 2005. Senioritalo ikääntyneen asumisvaihtoehtona. Kysely- ja haastattelututkimus Joensuussa, Kuopiossa ja Tampereella vuonna 2005. Suomen Ympäristö 815. Ympäristöministeriö. Maaseudun Tulevaisuus 16.11.2011. Heinolan maatilalla ihmisruuan ravinteet kiertävät. Maaseudun Tulevaisuus 18.11.2011. Eläköön maatila vaikka suku sammuisi. Maaseudun Tulevaisuus 22.2.2013. Seniorikylä houkuttelee hyväkuntoisia eläkeläisiä / Koti vuokralle maatilalta. Muurinen, S., Finne-Soveri, H., Sinervo, T., Noro, A., Andersson, S., Heinola, R. & Vilkko, A. 2009. Ikähorisontti uudet palvelukonseptit. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Mäntylä, H. ym. 2012. Asukaslähtöistä senioriasumista. Ikäihmisen hyvinvointiin tähtäävä poikkitieteellinen tutkimushanke. TTS:n julkaisuja 414. Naantalin kaupunki. 2012. Velkuan Kummelin siirtyminen Naantalin kaupungille 1.1.2013. http://aleksis.naantali.fi/ poytakirjat/kokous/20121831-5.htm Nummijärvi. 2013. Nummikoti yhdistys ry. www.nummijarvi.fi/site?node_id=153 Pihlaja, R. 2010. Kolmas sektori maaseutukunnissa. Helsingin yliopiston Ruralia instituutin julkaisuja 19. Post, S. & Tyvimaa, T. 2010. Itsenäisesti asuville ikääntyneille suunnatut asumisratkaisut. Eri mallien maksuperusteet ja ansaintamallit. Tampereen teknillinen yliopisto. Rakennustekniikan laitos. Rakennustuotanto ja -talous. Raportti 4. Puumalainen, P. 2011. Ikääntyneiden asuminen ja hyvinvointi. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Yhteiskuntatieteiden laitos. Raappana, A. & Tiitta, R. 2008. Selvitys senioriasumisen trendeistä ja innovaatioista. STOK Sähköisen talotekniikan osaamis- ja kehittämiskeskus. Saarinen, E. 2013. Asutaan missä asutaan. Noste 4/2013.

Sahramaa, S. 2012. Maatila senioriasumisen tuottajana ja vanhuspalvelujen tarjoajana. Hämeen ammattikorkeakoulu. Saloranta, M. 2011. Elämän laatua ekokylissä. MaaseutuPlus 2/2011. Schäfer, W. Maatilalla asuminen. Esimerkkejä Suomesta, Itävallasta, Saksasta ja Sveitsistä. MTT. Schäfer, W. Tulevaisuuden maatalousyritys: Monipuolinen biodynaaminen tila. Demeter 3/2012 & Demeterlehdet (useampi numero aiheesta). Sosiaali- ja terveysministeriö. 2010. Hoitoa ja huolenpitoa ympäris vuorokauden. Ikähoiva -työryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2010:28. Palvelualueet. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2013. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 11/2013. Tarkiainen, A. (toim.) 2010. Pienryhmäkodin perustamisopas. Vanhusten asumisen uudet ratkaisut ja asumisen varhainen tuki -hanke 2008 2010. KASTE. Tarkiainen, A. 2009. Ikäihminen välissä? Selvitys ikäihmisten välimuotoisista asumisratkaisuista Itä- ja Keski-Suomen Vanhus-Kasteen alueella. Vanhusten asumisen uudet ratkaisut ja asumisen varhainen tuki -hanke 2008 2010. Vanhus-KASTE-hanke. Tedre S, & Pulkkinen A. 2010. Vanhuksen paikka maaseudulla. Vanhustyönjohtajien näkemyksiä. Maaseudun uusi aika 1/2010, Tedre, S. & Pehkonen, A. 2011. Miltei omalla kylällä loppuun asti Hoivakodin asukkaiden paikkasidoksia ja kyläsuhteita. Janus 19(2), 174 183. Tedre, S. & Voutilainen, M. 2013. Eläkeläisenä maaseudulla. Maahenki. Tedre, S. 2011. Ikääntymisen alueelliset vaikutukset haasteet maakuntakaavoitukselle. Tuppurainen, Y. 2006. (toim.) Tulevaisuuden senioriasuminen (THA) hanke. Loppuraportti. Oulun yliopisto. Arkkitehtuurin osasto, julkaisu AO / A 37. Tuusa, R. & Korkka, A. 2012. Ikävoimaa alueille! Hyviä käytäntöjä ikärakennemuutoksen haasteisiin. DEMO-verkosto, Ylä-Pirkanmaan seutuyhdistys ry. Verma, I., Kilpelä, N. & Hätönen, J. Asuinrakennusten ja pihojen esteettömyyden tila. Ympäristöministeriön raportteja 13/ 2012. Ympäristöministeriö. Välikangas, K. 2006. Kuntien toiminta ikääntyneiden kotona asumisen ja palvelujen kehittämisessä. Suomen ympäristö 21/2006. Ympäristöministeriö. Välikangas, K. 2009. Yhteisöllisyyttä, laatua ja vaihtoehtoja Ikääntyneiden välimuotoisen asumisen ratkaisuja Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Suomen ympäristö 13/2009. Ympäristöministeriö. Ylitalo, H. 2012. Piilevät mahdollisuudet tuloksi. Maaseudun kiinteistöjen käyttö-, jalostus- ja vuokrausmahdollisuudet. AF-Innova. Yli-Viikari, A. Maatilat tuottavat sosiaalipalveluita Ruotsissa. MaaseutuPlus 1/2011. Özer-Kemppainen, Ö. 2005. Senioriasumisen nykytila, kehitystarpeet ja mahdollisuudet. Oulun yliopisto, Arkkitehtuurin osasto, julkaisu A32. tule mukaan kehittämään maaseutua ja sen erilaisia asumismuotoja. osallistu keskusteluun osoitteessa: ilme ja taitto: ahoy paino: erweko YMPÄRISTÖMERKKI 441/032

ikääntyneiden määrä kasvaa ja samalla kasvaa tarve kehittää erilaisia asumisen muotoja. Yhteisöllinen asuminen maaseudulla on yksi vaihtoehto. www.maallemuutto.info www.maaseutupolitiikka.fi