Vapauden Enkeli. Kappale 5 - Pelastus

Vapauden Enkeli Kappale 5 - Pelastus Ronin kanssa käydyn keskustelun jälkeen Ray hipsi kirjastoon ja tajusi sitten, että pääsisi kirjaston ulko-oven kautta kätevästi ulos. Hän ei saisi hevosta tallista ilman, että sen joku huomaisi, joten poika joutui ostamaan sen matkalla jostakin tienvarsimajatalosta tai maatilalta, joka sattuisi pojan tielle. Poika ei ehtisi myöskään keittiöön, koska hän tunsi keittiömestarin tarpeeksi hyvin tietääkseen, että tätä ei huijattu. Ja toiseksi Ray tiesi myös sen, että keittiömestari oli hyvin uskollinen Roylle, joka johtaisi siihen, että jos Ray kertoisi pääkokille aikeistaan, tämä menisi ja kertoisi Roylle, joka lähettäisi puolet divisioonistaan pojan perään. Eihän Ray pahaa tarkoittanut, mutta hänen isänsä oli sitä mieltä, ettei poika saisi tehdä mitään sellaista yksin. Mutta sillä aikaa kun Roy päättää mitä tehdään, Faeth saattaisi kuolla. Ja Ray ei todellakaan halunnut niin tapahtuvan, se olisi ollut pojan omalle moraalille hyvin inhottava takaisku. Hmm, ehkä Ron oli sittenkin oikeassa, Ray tuumi ääneen. Ehkä Fae on tajuamattaan hurmannut minut. Mutta tämä olisi ensimmäinen kerta, kun oikeasti tunnen, että tyttö on minulle hyvin tärkeä. Poika naurahti. Mitä minä höpötän? Totta kai Fae on ihana, mutta ei hän välttämättä minun kaltaista hömppäpoikaa halua rakkaakseen. Ray lähti eteenpäin ja juoksi tilusten ja harjoituskenttien läpi suoraan pohjoisportille, josta pääsi suoraan Farniaan johtavalle tielle. Hän käveli tyynesti vartijoiden ohi. Vartijat katsoivat hieman epäluuloisesti poikaa, mutta Ray taikoi kasvoilleen hyvin viattoman pojan ilmeen ja vartijat päästivät hänet menemään. Kun vartijat eivät enää Rayta nähneet, poika hyppäsi ilosta pari kertaa. Olisi hän varmasti huutanutkin, mutta silloin vartijat olisivat voineet kuulla ja tajunneet, mitä poika oikein aikoi. Raysta tuntui, että se oli aivan liian helppoa. Ei hänen isänsä olisi päästänyt poikaa pois La Fielistä noin helposti. Rayta alkoi mietityttää, että hänen isänsä oli todella tietoinen siitä, mitä Ray aikoi tehdä. Mutta poika kuitenkin tunsi La Fielin ulkoisen maailman niin hyvin, että voisi kadota ihan tuosta vain ja häntä ei koskaan löydettäisi. Faeth aukaisi silmänsä ja sai vastaansa inhottavan kirkkaan valon, joten hän joutui siristelemään kovasti ennen kuin tottui valoon. Hän kuuli ääniä läheltään ja hyvin epämiellyttäviä piippauksia ja pulpahduksia kun jotakin laitetta säädettiin ja jossain kupissa hillui jotakin mönjää. Faethin teki mieli oksentaa, mutta hän piti sen kuitenkin sisällään. Samalla hän tunsi olevansa kylmissään ja tajusi vasta sitten, että hänen omat vaatteensa olivat jossakin ja hänellä oli jonkinlainen kaapu päällään. Se oli valkoinen, jossa oli sinisten kukkien kuvia. Miten huomaavaista, tyttö ajatteli sarkastisesti ja tunsi kuinka häntä pistettiin piikillä ranteeseen, juuri niiden outojen mustien viirujen kohdalle. Lopettakaa! tyttö huusi tuskissaan. Se todella sattui. Faeth tunsi kuinka kyyneleet kihosivat silmiin ja hän niiskaisi. Mitä nuo viirut ovat? Tatuointiko? tohtori Morgan kysyi. Luulisin niiden olevan jumalattaren joitain... ööh... mikäs se hieno sana oli? toinen tohtori, jota Faeth ei tuntenut, sanoi. Olet toivoton kerrassaan, Maurice, kun et muista edes noiden nimeä! Morgan huudahti. Minkä minä sille voin, että se äijä puhui niin nopeasti etten ehtinyt tajuta?! Maurice huudahti. Faeth ymmärsi, että tohtorit Morgan ja Maurice olivat todella huonoissa väleissä keskenään. Faeth ehkä kykenisi käyttämään Mauricen vihaa Morgania kohtaan hyväkseen päästäkseen pakoon. Yksin miekkansa kanssa Faeth oli voimakkaampi kuin monet muut. Osa hänen hyökkäysvoimastaan tuli kuitenkin jumalattarelta, sen tyttö tiesi oikein hyvin, mutta siltikin nuo tiedemiehet olisivat luusereita ja avuttomia Faethin vihaan verrattuna. Hmph, se typerä nuori mies on tulossa auttamaan sinua. Luuleeko se tohelo muka saavansa sinut pelastettua? jumalatar murisi Faethin päässä. Me emme koskaan tiedä. Mutta kun hän tulee, pidän huolen, että sinä saat turpaasi, Faeth ärisi

takaisin. Jumalatar näytti säikähtävän sitä, koska tämä vaikeni saman tien, eikä ottanut enää lainkaan yhteyttä Faethiin, mistä tyttö tosin oli varsin hyvillään. Hän vihasi jumalatarta suunnattomasti. Faeth ei inhonnut Raytakaan niin intohimoisesti kuin jumalatarta ja Zachoa yhteensä. Kuules, Maurice, menepäs hakemaan kahvia, minä tapan tytön, Morgan sanoi Mauricelle hetken hiljaisuuden jälkeen (jonka aikana Faeth oli pohtinut syvällisiä). Sopii minulle. Mutta eikö Satimaya pitänyt tappaa vasta huomenaamulla? Maurice sanoi. Sanoisin, että minut palkittaisiin siitä, että otin ohjat omiin käsiini, Maurice. Olet kerrassaan kauhean kunnianhimoinen. Sitä paitsi, meidän piti tehdä tämä yhdessä, nainen, sinä onneton ääliö. Minä teen tämän yksin. Jos kuolen yrittäessäni, voit kertoa ylimmälle johdolle, että kuolin kunniakkaasti yrittäessäni puolustaa muita kun jumalatar kävi kimppuun. Kaipa tuo käy, Morgan, Maurice sanoi hetken mietittyään ja lähti huoneesta. Morgan varmisti, että ovi oli kiinni ja lukossa ennen kuin katsoi Faethiin, joka tuijotti varuillaan takaisin. No niin, nyt voinkin tehdä sen, mitä olen aina halunnut... tohtori sanoi. Ja mitähän se mahtaisi olla? Minun myrkyttämisenikö? Faeth kysyi tyynesti. Ei, vaan otan jumalattaren sinun sisältäsi itselleni. Sitten otan sen voimat itseeni ja saan kaiken, mitä olen aina halunnut. Herra Yen ystävällisesti lupasi minulle kaiken, mitä olen ikinä halunnut... Oletko Zachon isän salainen rakastajatar? Sepäs outoa, luulin sen hullun palvovan omaa vaimoaan kuin kiihkomielinen hevonen, Faeth nälväisi naista. Hiljaa, sinä typerys! Morgan huudahti. Nainen oli mielipuolisuuden partaalla. Oli luultavasti ollut jo jonkin aikaa, mikä hieman hirvitti Faethia. Oikeasti, eikö muiden lääkäreiden olisi pitänyt jo aikoja sitten huomata tohtori Morganin hulluus? Totta puhuakseen, ei Faeth ollut sitä itsekään huomannut kuin vasta juuri nyt. Hän oli kuitenkin sidottuna tuoliin, eikä päässyt irti sitten millään. Tohtori Morgan lähestyi tikari kädessään Faethia hullu virnistys kasvoillaan. Tikari oli kultainen ja sen kahva koristeltu eri kuvioin. Sen kahvan keskellä oli violetti timantti, jonka Faeth päätteli imevän jumalattaren voiman hänen sydämestään. Faeth tiesi jumalattaren lymyävän tytön sydämessä, juuri siellä, missä tytön syvimmät tunteet olivat. Kun saan voimasi, minä isken tikarin omaan sydämeeni ja sitten, kuulepas... tohtori Morgan sanoi ja hykerteli mielihyvän vallassa. Samassa Faeth myös tunsi, kuinka jokin työnsi tytön tietoisuuden syrjään. Jumalatar oli vihdoinkin saanut Faethin valtaansa ensimmäisen kerran koko sinä kahtena vuotena, jolloin Faeth oli jakanut mielensä ja sydämensä sen hirviön kanssa. Kuules nyt, senkin verenhimoinen idiootti, minä en ala sinun toiveidesi täyttäjäksi. Joutuisit vain tappamaan itsesi ja et saisi mitään, kun minä veisin ruumiisi ja mielesi. Sinua ei olisi ruumissasi lainkaan, vain minä, jumalatar sanoi Faethin äänellä. Tosin äänensävy oli hyvin ärtynyt ja Faeth huomasi sen. Hän huomasi myös sen, että jumalatar keräsi voimaa ympäriltään. Tohtori Morgan säikähti, kun häntä puhuteltiin sillä tavalla. Pelkäätkö sinä minua, naikkonen? Minä olen juuri se yliluonnollinen otus, jota te niin himoissanne havittelette. Ette kaiketi ymmärrä, että ette voisi pidätellä minua lainkaan aloillani, koska minä vain tappaisin teidät kaikki, minkä jälkeen saisin koko maailman, jumalatar sanoi tyynesti, maistellen jokaista sanaa. Faeth tajusi, että myös jumalatar itse oli täysin sekopää. Sitten hän toivoi, että joku saisi sen hullun naisen katoamaan työn ruumiista. Faethia kerrassaan pelotti koko jumalatar. Mutta mitä turhia tässä on enää jaaritella? Taidanpa tappaa sinut, kuten kaikki muutkin tässä talossa, haha, jumalatar sanoi ja heilautti kättä niin, että sitä pidelleet siteet katkesivat. Tohtori Morgan lensi ilmaan ja osui selkä edellä kattopalkkiin ja tippui alas sen kymmenen metriä, joka oli huoneen korkeus. Nainen putosi suoraan jonkin oudon tangon päälle ja hänen suustaan lensi verta lattialle. Hän makasi liikkumattomana siinä tangon päällä täysin velttona ja verisin kasvoin. Voi hemmetti sentään, kun noista ei ole minulle vastusta... jumalatar totesi ja siirtyi Faethin mielen taka-alalle vaiteliaana.

Faeth ei tosin reagoinut tarpeeksi nopeasti päästäkseen pakoon, vaan kun tiedemiehet ravasivat huoneeseen, he katsoivat ensin kuollutta Morgania ja sitten tyytyväisen näköistä Faethia, jonka oikea käsi lepäsi tytön sylissä. Tiedemiehet kalpenivat ja juoksivat kiireesti laittamaan Faethin käden kiinni tuoliin uudestaan. Vasta silloin Faeth tajusi hänen pakotilaisuutensa kadonneen ja hän kirkaisi raivosta ja alkoi riehua. Päästäkää minut menemään! Tainnuttakaa hänet! Hän ei saa päästä pakoon! joku huusi. Sitten Faeth tunsi kasvoillaan liinan ja pahaksi onneksi hengitti huumausainetta nenäänsä. Niinpä hänen vastarintansa heikkeni taas ja hän tuijotti ympärilleen silmät harittaen päässään. Ympäristö oli hyvin sumea, eikä tyttö erottanut edes hahmoja, mutta tiesi, että nämä tekivät jotakin hänelle. Hän tajusi olevansa myös täysin halvaantunut, koska ei pystynyt liikkumaan. Eikä hän tuntenut kipuakaan. Kipu tuli myöhemmin, tuntien päästä, kun tyttö kyhjötti valkoisen huoneen nurkassa olevalla patjalla peloissaan ja tuskissaan. Hän vaikersi ja suorastaan itki. Hän ajatteli ihmisiä omassa elämässään, joiden uskoi tulevan pelastamaan hänet pian. Muutaman päivän kuluttua Ray oli jo Farnian porteilla. Hän ei tiennyt, miten oli onnistunut siinä, mutta kaipa hän oli vain niin taitava. Sitten Ray huokaisi. Hän oli kerrassaan ärsyyntynyt ja masentunutkin monien vastakkaisen sukupuolensa edustajiin. Jotkut heistä olivat kerrassaan kamalia. Ja poika oli jo joutunut pettymään, kun yksi hänen tyttöystävistään oli vain ajatellut Rayn suvun kassakaappia, eikä pojan tunteita. Miten ihmeessä ne jotkut likat saattoivat olla sellaisia? Pelkkä ajatuskin pisti vihaksi ja poika tallusti synkkänä Farnian pääkaupunkiin. Häntä tuijotettiin. Nuoret tytöt katsoivat tietenkin hänen kasvojaan, kun ne olivat muka niin komeat ja suloiset. Omasta mielestään Ray oli ihan normaalin näköinen, eikä mikään nyt niin komea nuori mies, mutta silti tytöt olivat aina sekaisin päästään Rayn nähdessään. La Fielissäkin oli käynyt samalla tavalla, kun Ray oli sinne tässä muutama viikko sitten saapunut Faethin mukana, kun samurait olivat hänet hakeneet Fromeciasta. Faethin ajatteleminen sai pojan masentuneeksi. Poika ei jostain syystä jaksanut uskoa, että tyttö ottaa avun vastaan, vaikka ei sitä voinut tietää. Ehkä tiedemiehet olivat tehneet jotain sellaista Faethille, joka vaikuttaisi tytön mielipiteeseen pojasta. Ray Fromiya, siinähän sinä olet, kuului ääni. Ray säikähti ja katsoi ympärilleen. Hän näki yhden kartanon porttien luona Faraiyan, joka virnisti. Faeth ei virnistele noin, Faraiya. Hän hymyilee häijysti, Ray sanoi. Olet sinäkin kyllä hirveä, Ray. Ajattelet vain kultaasi, Faraiya sanoi. Sinun pitäisi lopettaa tuo. Minähän sanoin, että Faeth ei ala kanssasi millekään. Emme voi olla varmoja siitä, Faraiya, Ray sanoi ja katsoi ympärilleen. Mikä tämä kartano on? Se on Staichen suvun kartano. Tule sisälle, niin minä kerron sinulle asioita, jotka sinua varmasti kiinnostavat, Faraiya sanoi. Tyttö johdatti Rayn kartanoon sisälle, mutta Ray ei pahemmin kiinnittänyt huomiota sen ulkonäköön, koska poika oli niin kiinnostunut Faraiyan tiedoista. Hän toivoi, että se liittyi Faethiin. Kun poika sitten lopulta sai tietää asiat, hän oli osunut oikeaan. Täällä on kapinallisia, joilla on Faethia koskevia tietoja. Joku heistä tunnisti Faethin Satimayan sukuun kuuluvaksi jollain kummalla tavalla. Ehkä Faethin äiti, paronitar Riana, joka on hyvin kuuluisa Farniassa jostain syystä, on vaikuttanut asiaan. Faeth nimittäin muistuttaa äitiään aika paljon, vaikka hänen silmiensä kirkas vihreys on peritty isältä... Faraiya selitti. Mene jo asiaan, nainen, minä en odota tässä kauaa! Ray huudahti kärsimättömänä. Faraiya nauroi hyväntuulisesti. Raysta Faraiya oli jokseenkin paljon aikuismaisempi kuin normaali 15-vuotias tyttö olisi. No, minäpä menen asiaan, Faraiya sanoi silmät tuikkien iloisesti. Eli Faeth on viety maanalaiseen tutkimuslaitokseen, joka sijaitsee kaupungin alapuolella. Sinne pääsee monia reittejä ja naamioituminen helppoa sen vuoksi, että sisään ja ulosmenijöitä ei koskaan tarkasteta. Toisin sanoen, Ray Fromiya, pääset Faethin luokse varsin helposti. Ja me aiomme lähteä taustatueksi riehumaan niin, etteivät tiedemiehet tajua, että sinä menet auttamaan

sitä kaunotartasi. En minä ole rakastunut häneen! Ray mutisi vastaan. Etkö? Jos et olisi, mitä helvettiä sinä täällä sitten teet? Faraiya kysyi uteliaana. Minä haluan auttaa häntä, koska on minun syytäni, että Faeth ylipäätään on täällä noiden mielipuolten uhrina, Ray sanoi suoraan valehtelematta. No ihan sama minulle. Minä kuitenkin kokoan kapinalliset ja menemme tänä iltana riehumaan sinne niiden inhottavien mulveroiden päämajaan ja tuhoamme koko paikan. Sinä viet Faethin Paulan luokse, siellä tyttö on turvassa paremmin kuin missään muualla. Hyvä on, Ray sanoi. Muuten, eräs kapinallinen on hyvin korkeassa asemassa tutkimuskeskuksessa ja on aikeissaan auttaa Faethia antamalla hänelle ruokaa, jota ei ole huumattu tai mitään. Tämä henkilö pysyy hyvin lähellä Faethia ihan kuin se toinen henkilö La Fielissä, Faraiya sanoi. Kuka on kyseessä? Ray, sinä tunnet heidät molemmat. Ystäväsi Filip Fromeciassa vartioi tiedemiesten puuhia ja Faethia ja Ron, se neljännen divisioonan taktikko vahti Faethia La Fielissä, Faraiya sanoi. Kuka heidät palkkasi? Ray kysyi hämmästyneenä. Paula Fromiya, sinun rakas äitisi, Faraiya sanoi. Olisihan se pitänyt arvata, että äiti tekee tällaista. Se nainen on sitten häijy. Faraiya! kuului huuto ja Rayn yllätykseksi Ron rynnisti paikalle kasvoillaan kerrassaan säikky ilme. Hän oli hengästynyt ja näytti siltä kuin pyörtyisi pian. Ray! Ron huudahti. Minä arvasin, että sinä aioit tulla tänne, haha. Faeth hurmasi sinut, vai mitä? Se mitään hurmannut, ole hiljaa, Ray sanoi vastaan. Miksei se vain tunnusta itselleen olevansa rakastunut Faethiin? Ron marisi Faraiyalle, joka kohautti harteitaan. Ai joo, se viesti, poika sanoi. Mitä on tapahtunut, Ron? Onko ne tappaneet Faethin?! Faraiya murisi raivoissaan. Eivät tiedemiehet ole ketään tappaneet, mutta Faeth kylläkin, Ron sanoi ja nauraa hörötti ihastuneena. Faeth todellakin yleensä tappoi kaikki, jotka kävivät hänen hermoilleen. Se puoli tytössä olikin niin viehättävä Rayn mielestä. Hän kuitenkin keskittyi kuuntelemaan Ronin viestiä, jota poika kertoi kauhealla kiireellä kasvot kalpeina ja silmät selällään. Ei Faeth kykene tuollaiseen, ellei hän saa miekkaa käteensä, joten minä epäilen sitä typerää jumalatarta, joka Faethin sydämessä lymyää. Filipin mukaan se naistohtori lensi komeasti kattoon ja sieltä alas jonkun paksun palkin tai jonkun tangon päälle. Sen naisen sisälmykset hajosivat ja selkäranka katkesi, Ron selitti kiireesti. Ray säikähti. Jos Faeth pystyy tuohon sen jumalattaren vallassa ollessaan, miten sen saa pois tytön kimpusta ilman, että se tyhmä ämmä tajuaa asiaan? Ray ei lainkaan osannut sanoa, oliko se naikkonen myös kiinnittynyt tytön ajatuksiin ja jos oli, lukiko se Faethin mieltä kuin avointa kirjaa? Minä kyllä annan sille tyhmälle ämmälle selkään! Ray murisi. Faeth ei saa olla onnellinen, koska hän pelkää alituiseen sen jumalattaren valtaan joutumista! Niinhän se on. Meidän omat tutkijamme ovat pohtineet jo jonkin aikaa keinoja sen jumalattaren heikentämiseksi, Faraiya sanoi. Itse menin ja ehdotin rakkautta, koska olen hyvin tietoinen Faethin menneisyydestä. Hänellä on ollut poikaystävä parisen vuotta sitten, mutta se tyyppi lähti pois ja Faeth unohti hänet. Luultavasti se poikakin unohtanut tyttönsä ja se on kamalaa. Ehkä se tyyppi saisi sen jumalattaren tuhottua. Mitäs kummaa? Mikä tuo ilme sinun kasvoillasi on, Faraiya? Ray kysyi ja tunsi olonsa kiusaantuneeksi. Minusta tuntuu, että sinä kuvittelet minun olleen se idiootti, joka jätti Faethin yksin tappelemaan sen raakalaisnaisen kanssa, eikö niin? Sitä emme voi tietää. Missään ei ole yhtään valokuvaa heistä yhdessä, Faraiya sanoi. Olikohan Faeth onnellinen sen ihmisen kanssa? Ron tuumi. Jos oli, se selittäisi sen, miksi jumalatar ei ilmestynyt kun hän täytti 15. Niin juuri. Normaalisti se jumalatar ilmestyy juuri kun 15. syntymäpäivä häämöttää, mutta Faeth

oli 16-vuotias kun se nainen ilmestyi. Ray rypisti otsaansa keskittyneenä. Nyt kun hän ajatteli asiaa, Faeth tuntui kummallisesti jokseenkin tutulta. Mutta eiväthän he kaksi olisi voineet olla yhdessä, kun otti huomioon, millainen Faeth oli. Mutta oliko Faeth pari vuotta sitten samanlainen kuin nyt? Jos Ray oli todella se idiootti, joka oli mennyt ja jättänyt Faethin, poika tunsi olevansa täysi sontasäkki. Minä haluan auttaa teitä selvittämään sitä jumalatar-ongelmaa, Ray sanoi. No sehän sopii. Sinä kun pääset käsiksi La Fielin jumalaisuuden osastolle, löydät helposti kirjan, joka kertoo totuuden, Faraiya sanoi. Mutta et saa tyrkyttää apua Faethille, jos hän pyytää sitä se on eri asia, mutta jos hän ei pyydä apua, et saa missään nimessä sanoa, että autat häntä kaikesta huolimatta. Se olisi väärin Faethia kohtaan, Ray. Minä tiedän sen. Ehkä keksin keinon saada muistettua hieman omaa menneisyyttäni, kun minulla on paha muistikatkos viimeisen kolmen vuoden ajalta. Muistan vain asian sieltä, toisen täältä, Ray sanoi. Se tietenkin johti siihen, että Faraiya ja Ron katsoivat Rayta mietteliäinä. Eikö se täsmäisi varsin hyvin? Ron kysyi. Täsmäisi, mutta siitä ei voi olla varma. Ray voi olla väärä henkilö, Faraiya sanoi. Hei, minä en ikinä jättäisi tyttöystävääni ilman, että selittäisin syyn, joten päät kiinni, Ray murisi. Se naisihminen, Faeth siis, kärsii todella pahasti, kaveri, kuului Filipin ääni. Ray katsoi äänen suuntaan ja näki fromecialaisen ystävänsä, jonka päällä oli lääkärin takki ja silmälasit nenällä. Housut olivat ruskeat ja paita takin alla myös valkoinen, jossa oli pieniä veripisaroita. Tiedekunta vaatii tutkimusten lopettamista, Faraiya-kultaseni, tohtori Morganin kuolemantapaus oli kaiketi liikaa niille viisaille tiedemiehille, jotka siellä istuvat, Filip sanoi. Älä sano minua kullaksi, senkin hunsvotti, Faraiya sanoi. Miksi sinä sitten olet noin viehättävä, tyttö? Filip nurisi. No, joka tapauksessa, Ray... Mitä? Ray kysyi heti. Minä uskoisin, että Faeth haluaa tietää, että apua on tulossa. Hän haluaa apua, eikä hän näytä enää yhtään sellaiselta kuin Fromeciassa. Hän kärsii, Ray. Sinun pitää joutuin lähteä auttamaan häntä, koska minua jo epäillään vakoilemisesta. Sinä osaat olla suhteellisen näkymätön ja pääset helposti pakoon, joten sinä joudut hakemaan Faethin pois. Minä olen menossa, en minä muuten täällä olisi, Ray sanoi ja hymyili. Sittenpä minä menen tästä kertomaan Faethille asiasta, Filip sanoi ja lähti ennen kuin Ray ehti estää. Filip oli hyvin nopea tai sitten Ray oli hidasjärkinen, kun ei tajunnut asiaa kuin vasta sitten kun Filip oli jo kaukana. Faeth kuvittelee, että olen rakastunut häneen, Ray sanoi. Vaikka en kyllä epäile, vaikka olisinkin. Onhan Faeth kuitenkin omalla tavallaan varsin viehättävä olento... Faeth... kuului ääni Faethin tajuntaan. Ääni oli tuttu, siitä Faeth oli täysin varma. Hän tunsi, kuinka joku yritti melkein riuhtoa tytön hereille. Tyttö aukaisi silmänsä ja katsoi nuorta mieshenkilöä, joka hymyili ystävällisesti. Faeth oli nähnyt saman pojan joka päivä kun tämä oli tuonut tytölle ruokaa, mutta silloin hän oli aina ollut huumausaineiden vaikutuksen alaisena eikä siten koskaan tunnistanut poikaa. Filip? tyttö kuiskasi. Hän ei pystynyt edes puhumaan enää kunnolla, joten kuolema taisi olla lähellä. Hän tunsi pelon vain kasvavan sisällään entistä suuremmaksi. Filip vain hymyili erittäin raymäistä hymyä ja kumartui Faethin kasvojen lähelle. Ray on Farniassa ja hyvin katuvana siitä, mitä tapahtui La Fielissä kun sinut siepattiin. Mitä hittoa? Miksi Ray? Faeth kähisi. Toisaalta hän oli järkyttynyt, toisaalta helpottunut, mutta myös hiukan näreissään. Olihan se tavallaan Rayn syytä, että Faeth oli siellä tiedemiesten luona. Ray on pahoillaan siitä, mitä La Fielissä tapahtui. Ja hän aikoo tulla tänne hakemaan sinut, joten sinun on turha toivoa kuolemaa, koska pelastuit siltä juuri kun kerroin hyvät uutiset, Filip sanoi. Sitä paitsi minä luulen, että Ray jokseenkin välittää sinusta ihan oikeasti. Emmehän me ole edes tunteneet kauaa...

Ette, mutta Ray on sellainen, että hän kiintyy ihmisiin helpommin kuin muut. Ja saattaahan asialla olla jonkinlainen muukin tarkoitus, kuten yhteinen menneisyysla Fielissä. Faethin vatsanpohjassa muljahti. Sanat yhteinen ja menneisyys saivat tytön tuntemaan olonsa jokseenkin kummalliseksi. Ja viha vaihtui iloksi. Tunteeksi, jota Faeth ei ollut tuntenut pitkään aikaan. Filip katsoi Faethia hyvin myötätuntoisesti ja antoi vesilasin. Se on unilääkettä. Minä uskon, että sinua väsyttää, joten juopa se ja nuku. Minä yritän järjestää hämminkiä ainakin kolmeksi päiväksi, niin saat nukkua odottaa yhtä henkilöä iltaan saakka, Filip sanoi ja iski silmää. Faeth tunsi olonsa kapinalliseksi. Hän virnisti niin häijysti, että Filip värähti. Sitten poika virnisti yhtä häijysti ja lähti huoneesta. Faeth joi kiireesti unilääkkeen ja tunsi olonsa hyväksi ja raukeaksi. Sitten hän tunsi jumalattaren läsnäolon katoavan kokonaan. Se aine ei ollut unilääkettä... Se lamaannutti jumalattaren mielen kokonaan... Faeth mutisi itsekseen. Hän kuitenkin pysyi paikallaan, koska tiesi, että häntä seurataan koko ajan. Eihän se tuntunut Faethista hyvältä, mutta ei se estänyt tyttöä ajattelemasta selkeästi. Hänestä tuntui kauhean hyvältä. Sitten hän tajusi, että aine kestäisi kolme päivää. Ja mikäli tyttö oikein ymmärsi, Ray tulisi hakemaan Faethia vielä samana iltana. Sitten Faeth pohti, mihin ihmeeseen hän menisi turvaan, kun tiedemiehet etsisivät häntä La Fielistä kuitenkin heti ensimmäiseksi. Faeth tunsi olonsa kauhean hyväksi, kun tiesi pääsevänsä pois jossain vaiheessa sinä samana iltana. Faeth ajatteli, että hän voisi ihan hyvin yrittää nukkua ja meni makuulle patjalle, joka hänelle oli annettu sängyksi. Peitto ja tyynykin olivat kamalat, mutta Faeth ei muutakaan saanut, joten hän vain laittoi nukkumaan siihen ja ei pahemmin välittänyt enää mistään. Faeth aukaisi silmänsä ja katsoi ympärilleen. Paikka oli kokonaan sininen. Kaiken sen sinisen usvan keskellä seisoi poika, arviolta viidentoista. Faeth kauhistui. Se oli Ray! Pojan suu liikkui, mutta Faeth ei kuullut tämän ääntä. Sitten hän näki varjomaisen olennon kulkevan lävitseen. Hän ei tiennyt, kuka se oli. Hän ei kyennyt muistamaan. Varjomainen olento käveli Rayn luokse ja luultavasti sanoi jotain, kun Ray nauroi äänetöntä naurua. Faeth ei sitä kuullut edelleenkään. Hei, mitä tämä sonta on? Faeth huusi sumuun. Sumu muuttui sen seurauksena Fa Mouliksi, jossa Faeth juoksi pakoon tappajaa, Paeonia, joka yritti murhata tytön. Nuori tyttö, Faeth Satimaya, juoksi kyyneleet silmissä pakokauhun vallassa ulos kaupungista samanlaisena varjomaisena olentona, läpikuultavana. 17-vuotias Faeth oli kauhuissaan. Hän näki painajaista! Se oli painajaista, sen oli pakko olla. Hän otti askeleen eteenpäin ja maisema muuttui. Hän katsoi ympärilleen ja huomasi olevansa La Fielin tiluksilla. Se oli se sama päivä kaksi kuukautta myöhemmin Faethin vanhempien murhasta, kun tyttö päätyi La Fieliin. Mitä ihmettä? Kuka tuo on? Minä en muista tuota poikaa, Faeth sanoi itsekseen. Tosiaan, 14-vuotiaan Faethin luona oli samanikäinen tummahiuksinen pörröpää poika, joka katsoi huolestuneena nuorta hiekanruskeatukkaista tyttöä, joka kyhjötti hiljaa La Fielin seinää vasten maata tuijottaen. Poika sanoi jotain, mutta Faeth vastasi siihen vain: Minä olen orpo. Sitten kuvajainen särkyi pirstaleiksi... Apua! Faeth kiljaisi täyttä kurkkua ja pomppasi istumaan sängyllään. Hetken rauhoituttuaan hän kuuli ääniä käytävästä. Sieltä kuului varsin taidokasta kiroilua, kun tiedemiehet juoksivat ympäriinsä. Mitä täällä on tekeillä? Faeth mutisi itsekseen. Ray oli heti tiedekeskukseen päästyään piiloutunut varastoon, jossa oli kaikenlaisia purkkeja. Hän luki ohimennen muutaman purkin nimen. Ne olivat hirveitä ja saivat pojan värähtämään järkytyksestä. Ray ajatteli, että hänen pitää kiireellä päästä pois sieltä, koska purkeissa hilluneet verisuonet ja muut inhottavuudet olivat saaneet pojan miettimään erästä asiaa: mitä jos Faethille tehtäisiin jotain niin hirveää? Yhtäkkiä poika kuuli pommien räjähdyksiä ja kapinallisten huutoja. Ray kurkisti ulos ja ei onnekseen nähnyt ketään. Poika kaivoi mukanaan olevasta laukusta lääkärintakin ja silmälasit,

jotta hän näyttäisi viisaammalta. Sitten hän lähti kävelemään kohti huonetta, jossa Faethin vaatteita säilytettiin. Hetken etsittyään niissä tylsän valkoisissa käytävissä oikeaa paikkaa hän löysi sen. Ovi oli kuitenkin lukossa jostain syystä, mutta Ray otti hakaneulan vaatteistaan ja tiirikoi oven auki. Hei, sinä! kuului huuto. Mitä hittoa? Eikö niiden kaikkien pitänyt olla jo suuressa hallissa? Ray mutisi ääneen kauhuissaan. Mitä ihmettä sinä hommaat?! Minä haen Faeth Satimayan vaatteita siirtääkseni hänet La Fieliin, Ray sanoi ja veti katanansa huotrastaan. Sinä olet se ääliö-royn poika! Niin olen. Nyt minä ajattelen kuitenkin tappaa sinut, joten... Ray hyökkäsi hepun kimppuun ennen kuin tämä edes ehti kaivaa aseensa esiin ja mies makasi lattialla kuolleena Rayn sivallettua tämän kaulavaltimo auki. Samalla hän heitti lääkärintakin menemään. Hitto vieköön, minä viisaalta halua näyttää! Minä teen tämän omalla tavallani! Ray huudahti ja potkaisi oven auki raivoissaan. Huoneessa oli naispuolisia lääkäreitä, jotka kirkaisivat kauhusta kun Ray tuli raivohullun näköisenä sisään. Ulos, te ihmistentappajat! Ray karjaisi kovempaa kuin oli aikonut. Naiset juoksivat ulos kiireellä. Ray potkaisi oven kiinni ja etsi Faethin vaatteita. Hän löysikin ne yhdestä kaapista. Tytön aseetkin olivat siellä. Ray aukaisi kaapin ja otti ne käsiinsä. Hän laittoi vaatteet ja aseet (joita oli aika paljon, poika ajatteli) laukkuun. Katanan poika kuitenkin piti kädessään, kun se ei mahtunut mihinkään. Loppujen lopuksi poika päätyi siihen ratkaisuun, että kietoi Faethin katanan vyötärölleen. Aluksi se tietenkin tuntui hassulta, mutta poika tottui siihen pian. Hän veisi miekan Faethille, joka luultavasti teurastaa poikaparan siihen paikkaan. Ray käveli oven luokse ja kurkisti siitä ulos. Ulkona oli tiedemiehiä. Voi hitto... Ray ärisi. Hän tajusi joutuvansa nousemaan ilmastointikanavaan. Hän pelkäsi ahtaita paikkoja, mutta muuten hän olisi joutunut tappamaan ne tiedemiehet matkallaan. Toisaalta se olisi maailman järkevin ratkaisu. Hän voisi mennä raivohullun lailla läpi koko paikan ja Faethin luokse. Ilmastointikanava... No, minä en tee tätä itseni takia, vaan Faethin, joten minun pitää päästä eroon pelostani, Ray sanoi ja meni yhden hyllyn luokse, jonka yläpuolella oli rautaverkko. Poika kiipesi hyllylle ja siitä rautakanavan läpi pimeään ilmastointikanavaan. Verkon hän laittoi paikoilleen ja konttasi kohti paikkaa, jossa oletti Faethin olevan. Matkalla hän pysähtyi katsomaan niin kutsutuista ikkunoista ulos. Lopulta hän huomasi Faethin yhdessä huoneessa. Pahaksi onnekseen hän myös tunsi, kuinka lattia hänen allaan heilui. Voi helvetti! poika huusi kauhuissaan. Yllättäen katto romahti. Faeth kierähti pois alta ja pölyn ja katon palasten keskellä makasi joku hahmo. Faeth kauhistui kun hahmo ei liikkunut lainkaan aluksi. Sitten se alkoi hieroa päätään ja nousi polvilleen. Voi kiesus, miksi ne tekivät katosta noin heikon? tuttu ääni murisi. Faeth katsoi poikaa ja tunnisti tämän Rayksi. Tämäkin tästä vielä puuttui, poika kommentoi katsomatta Faethiin. Minä en todellakaan aikonut lentää niskaasi, tyttönen, Ray sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Älä sinä sitä mieti, Ray. Ehdimme puhua siitä kun pääsemme pois täältä, Faeth sanoi. Sinä olet muuttunut, Faeth. No, sama se minulle. Lähdetään, minä tiedän tien pois. Entä minun vaatteeni? Mitä? Voi, Ray! Luuletko sinä todella, että lähden täältä ilman miekkaani ja muita aseita? Ai niin! Ray sanoi pirteästi ja ojensi tytölle tämän vaatteet. Miekkaa hän kuitenkin piti itse kädessään ja kääntyi poispäin Faethista kun tämä alkoi pukea vaatteitaan päälle. Lopulta Ray myös ojensi Faethin miekan tytölle hymyillen hieman nolonnäköisenä. Nyt, nuori mies, sinä johdatat minut pois täältä. Minä en tunne paikkoja, kun olin aina huumattuna

täällä, Faeth sanoi. En minä täällä olekaan sinua katsomassa. Minä sieppaan sinut takaisin, kapteeni, Ray sanoi. Hiljaa, ääliö ja ala liikkua. Ray vain virnisti voitonriemuisesti. Faeth muljautti silmiään ja lähti sitten Rayn perässä huoneesta. Käytävässä kaksikko ei törmännyt mihinkään. Faeth ei tosin tuntenut myötätuntoa lainkaan noita hulluja kohtaan, vaan pikemminkin vahingoniloa kuultuaan Raylta, että paikka aiottiin pamauttaa atomeiksi. Ray huomasi Faethin ilmeen, mutta ei sanonut mitään. Vahingonilo ei kaiketi ollut hyvästä, mutta ei Faeth voinut itseään pitää kurissakaan. Tapoitko sinä oikeasti sen tohtorin, kun olit tuolla jossain huoneessa kidutettavana? Ray kysyi, kun he olivat lähellä uloskäyntiä. Tiedemiehet näyttivät kadonneen kuin tuhka tuuleen. Luultavasti pakenivat, Faeth ajatteli tyytyväisenä. Hän piti tiedemiehiä pelkureina. Faeth, minä puhun sinulle, haloo! Ray sanoi. Mitä sinä siinä huudat minulle, Ray? Faeth sanoi tyynesti ja katsoi Rayhyn. Kysyin vain, tapoitko sinä sen tohtorin ihan oikeasti tuosta vain paljain käsin, Ray sanoi. Se oli se jumalatar, Ray. Minä en olisi kyennyt sellaiseen. Tajuatko? Faeth sanoi. Tajusin. Minne se jumalatar meni? Sinä vaikutat niin erilaiselta nyt... Filip toi jotain juomaa, joka lamautti jumalattaren, Ray. Mistä tuo äkäinen äänensävy? Ray kysyi uteliaana. Filip sanoi sen olevan unilääkettä ja minä join sen. Sitten se jumalatar katosi, Faeth sanoi. Ei sillä, että se haittaisi minua tietenkään. Sitähän minäkin. Minusta sinä olet oikein mukava nyt. Mitä en heti uskoisi sanovani sinulle, mutta sama se. Ja minä en yritä flirttailla, joten pyyhi tuo epämiellyttävä hymy kasvoiltasi, Ray sanoi. Viimeisen lauseen hän sanoi aivan tyynesti, mutta Faeth ei osannut sanoa mitään vastaan. Faeth hämmästyi myös siitä, että Ray ei ollutkaan sellainen hurmuri kuin hän oli antanut tytön ymmärtää. Tai ainakin Roy oli niin antanut ymmärtää. Älä väitä, ettet muka haluaisi hurmata minua, senkin uskomaton tampio, Faeth sanoi sitten, kun ei muuta sanomista keksinyt. Ray virnuili omahyväisesti, vaikka Faeth oli huomaavinaan jonkinlaista surullisuutta tämän tummista silmistä. Faeth alkoi saman tien miettiä, oliko hän loukannut Rayta. Ray oli kyllä yllättävän hiljainen siinä loppu matkan uloskäynnin luo. Faeth huomasi, ettei ollut tajunnut edes kiittää Rayta siitä, että tämä tuli auttamaan tytön pakoon. Lopulta he pääsivät uloskäynnille ja Ray otti Faethia kädestä kiinni. Poika lähti juoksemaan ulos paikasta edes kertomatta miksi, mutta Faeth seurasi perässä. Pian Faeth kyllä sai tietää syyn: Tiedekeskus räjähti ja koko kaupunki huudahti kauhistuksesta, kun maa tärisi. Faeth tajusi, että hän oli ollut maan alla ties kuinka kauan. Faeth, meidän pitää juosta kaupungista pois. Herttuatar lähettää solttunsa tänne kohta! Ray huudahti. Faeth tajusi sen ja lähti juoksemaan. Hän yllättyi kuinka hyvässä kunnossa hän oli. Kaupunkilaiset katsoivat juoksevaa samuraita hämmästyneinä. He olivat varmaan nähneet kun Faethia oli tuotu Farniaan. Ray juoksi melkein yhtä lujaa kuin Faeth. He pääsivät ulos kaupungista ja Ray sieppasi tytön käden omaansa ja vei läheiseen metsään. He piiloutuivat pensaiden taakse ja kurkistelivat tielle. Pian, kuten Ray oli sanonutkin, heidän ohitseen ratsasti sotilaita ja raivoissaan olevien tiedemiesten sotilaita. Nämä etsivät Faethia. Ray, minä olen unohtanut kiittää sinua, Faeth sanoi hiljaa ja katsoi poikaan. Ray katsoi takaisin rohkaisevasti. Poika oli arvannut oikein siinä, ettei Faeth ollut hyvä sanomaan kohteliaisuuksia tarkoittaen sitä myös. Kiitos, Ray, ja minä todella tarkoitan sitä, Faeth sanoi niin ystävällisesti kuin vain pystyi. Ole hyvä, Faeth, Ray sanoi virnistäen. Nyt sinä olet minulle palveluksen velkaa. Täh? En minä herrasmiehenä pyydä sinulta mitään, Faeth, Ray sanoi vältellen. Faeth katsoi painostavasti poikaan, joka huokaisi. Minä haluaisin auttaa sinua pääsemään eroon siitä jumalattaresta, Faeth. Minä en kuitenkaan

painosta sinua ottamaan apua vastaan, jos et itse tahdo. Minä pohdin asiaa, Ray, Faeth sanoi heti. Oikeastaan hän tarvitsi apua päästäkseen eroon maanvaivasta, eli jumalattaresta. Jos Ray halusi auttaa, miksei Faeth hyväksyisi apua? Ja Ray näytti olevan vielä aivan vilpittömän tosissaan. Faeth jäi pohtimaan tätä kun he kävelivät myöhemmin auringonlaskun aikaan tammimetsässä, jonne Ray oli heidät johdattanut. Ray, mihin sinä viet minua? Faeth kysyi. Äitini luokse. Olet siellä turvassa, Ray sanoi. Mutta eikö äitisi...? Ei, itse asiassa hän ei ole kuollut. Sain itsekin tietää sinä päivänä kun lähdin pelastamaan sinua, nuori nainen, Ray sanoi ja hymyili. Äiti on kiltti ihminen, hän ei murise kenellekään. Ja hän on tietoinen siitä Satimayan jumalattaresta. Voi kiesus, en paremmin sano, Faeth kommentoi. Jostain syystä se sai Rayn nauramaan aivan hulluna.